Literatura científica selecionada sobre o tema "Häiriöt"

Maatalous on yksi vaarallisimmista toimialoista, ja työtapaturmat sekä ammattitaudit aiheuttavat vuosittain satoja tapaturma- ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiä. Myös luopumis- ja eläkepäätösten taustalla voi olla sairauden tai vamman vuoksi heikentynyt työkyky. Tämä tutkimus tähtää maatalousyrittäjien työurien vahvistamiseen ja pidentämiseen. Tutkimuksessa muun muassa selvitetään ja luokitellaan työurien lyhenemisen keskeisimmät syyt. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta hankitussa tilastoaineistossa on vuosia 2008–2012 koskien yhteensä 4088 eläkepäätöstä kokonaiskustannuksiltaan runsaat 60 miljoonaa euroa. Päätökset jakaantuvat kappalemääräisesti seuraavasti: täysiä työkyvyttömyyseläkkeitä 1971 kpl, osatyökyvyttömyyseläkkeitä 522 kpl, täysiä kuntoutustukia 1337 kpl ja osakuntoutustukia 258 kpl. Aineistossa on yhteensä 3132 henkilöä, koska sama henkilö on voinut saada ko. aikajaksona yhdestä neljään päätöstä. Yleisimmät kansainvälisen ICD-10-tautiluokituksen pääluokat täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle olivat tuki- ja liikuntaelinten (tule) sairaudet (41,2 %) kuten polven nivelrikko, nikamavälilevyjen sairaudet ja hartianseudun sairaudet; mielenterveyden häiriöt (18,2 %) kuten masennustila ja toistuva masennus; verenkiertoelinten sairaudet (10,5 %) kuten sydänsairaudet; hermoston sairaudet (8,1 %) kuten Parkinsonin tauti, kasvaimet (7,7 %) kuten rinnan pahanlaatuiset kasvaimet, sekä vammat, myrkytykset yms. sairaudet (5,6 %) kuten hartianseudun ja olkavarren vammat. Eläkekustannukset jakaantuivat likipitäen samoissa suhteissa kuin eläkepäätökset edellä mainittujen pääluokkien kesken. Verrattaessa maatalousyrittäjille myönnettyjen täysien työkyvyttömyyseläkkeiden yleisimpiä syitä Suomen koko työväestöstä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syihin voidaan todeta, että yleisimmät tautiluokat ovat lähes samat. Merkittävimmät erot ovat, että koko työväestöön verrattuna maatalousyrittäjillä erityisesti tule-sairaudet sekä myös verenkiertoelinten sairaudet ovat yleisempiä ja mielenterveyden häiriöt ovat selvästi harvinaisempia. Nämä erot voivat johtua esimerkiksi kuormittavista työolosuhteista maatalousyrityksissä ja toteamisharhasta. Täysi työkyvyttömyyseläke myönnettiin keskimäärin 57 vuoden iässä. MYEL-vakuutetun työuran pituus oli myöntöhetkellä keskimäärin 29 vuotta. Miehet ja naiset eivät eronneet toisistaan näissä suhteissa. Vuosina 2008–2012 naisten suhteellinen osuus MYEL-vakuutetuista laski 34:stä 33 prosenttiin. Naisten suhteellinen osuus vaihteli työkyvyttömyyseläkkeiden tautiluokissa 24:n ja 46 prosentin välissä naisten ollessa yliedustettuina niistä useimmissa. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että naisista suhteessa suurempi osa voi työskennellä karjatiloilla kuormittavissa työolosuhteissa. Jatkossa muun muassa lasketaan eri syytekijöiden aiheuttamat menetykset henkilötyövuosina ja kustannuksina. Tuloksien perusteella laaditaan toimenpide-ehdotuksia, jotka priorisoidaan niiden potentiaalisen vaikuttavuuden perusteella. Tutkimus päättyy keväällä 2014.

Katsaus käy läpi suomenkielisen selkokielen kehityksen vaiheita Suomessa 1980-luvulta nykypäivään. Katsauksessa kerrotaan käytännön toimista selkokielen kehittämiseksi sekä tutkimuksesta, jota selkokielestä on tehty. Selkokieltä alettiin kehittää Suomessa 1980-luvulla. Äänekkäimmin selkokieltä vaativat kehitysvammahuollon toimijat, vaikkakin selkokielen hyöty monille muillekin ihmisryhmille tunnistettiin. Selkokieltä on kehitetty käytännön työn ja kohderyhmätestauksen avulla. Teoreettisempaa tukea on haettu esimerkiksi erityispedagogiikasta sekä viestinnän- ja muistintutkimuksen aloilta. Selkokielestä kielimuotona on vielä melko vähän tutkimusta, mutta tilanne on muuttumassa selkokielen tunnettuuden ja käytön lisääntyessä. Selkokielen määritelmän mukaan selkokieli on tekstin, sanaston ja rakenteiden tasoilla helpompaa kuin yleiskieli. Selkokieleen liittyy olennaisesti myös visuaalisuus, esimerkiksi kuvituksen ja taiton ohjeistus. Selkokieltä on pitkään sovellettu myös vuorovaikutukseen. Selkokielen tarve voi johtua pysyvistä neurobiologisista syistä (esim. kehitysvamma, autismin kirjo), heikentyneistä kielellisistä taidoista (esim. muistisairaudet ja aivoverenkierron häiriöt) tai todennäköisesti kehittyvistä kielellistä taidoista (esim. uuden kielen opiskelu). Selkokielen tarkoitus on estää kielellistä syrjäytymistä sekä mahdollistaa tasa-arvoisempaa ja itsenäisempää elämää henkilöille, joille yleiskieli on liian vaikeaa. Selkokielellä on julkaistu pitkään esimerkiksi kirjoja ja lehtiä sekä tiedotusmateriaaleja (mm. äänestäminen, Kelan etuudet).

Usein naudanlihan tuotantotilat on sijoitettu vanhoihin muusta käytöstä poistuneisiin rakennuksiin. Tällöin vanhat rakenteet ovat estäneet parhaan mahdollisen toimivuuden. Nautakarjat ovat meillä olleet vielä melko pieniä. Optimaaliseen toimivuuteen ei ole edes yritetty pyrkiä, koska aikaa yhtä eläintä kohti on ollut käytettävissä riittävästi. Kun karjojen koko kasvaa, myös aika tulee rajoittavaksi tekijäksi ja siten toimivuus nousee uuteen arvoon.Sveitsiläisen selvityksen mukaan eniten ongelmia emolehmänavetoissa aiheuttavat eläinten, erityisesti nuorten eläinten siirrot ja erottelu. Myös eläinten kiinniotto lääkitystä varten ja muidenkin hoitotoimenpiteiden suorittaminen koetaan ongelmalliseksi. Nämä ongelmat kuvastavat sitä, että suunnittelussa ei ole lainkaan huomioitu eläinten käsittelyssä tarvittavia erityisrakenteita. Toimiva tuotantoympäristö rakentuu sujuvasta eläin- ja huoltoliikenteestä ja niitä tukevista usein pienistä yksityiskohdista. Tuotantoympäristössä huomioidaan erikokoiset eläimet ja niiden erilaiset tuotantovaiheet. Eläinten käsittelyssä on mahdollista hyödyntää erilaisia rakenteita: portteja, kujia ja karsinoita. Niiden avulla eläimiä on helppo siirtää, erotella ja hoitaa. Lisäksi työturvallisuus on aivan erilainen kuin ryhmäkarsinassa eläinten joukossa työskenneltäessä. Riippumatta siitä, sijoittuuko tuotanto sisätiloihin tai ulkotarhaan, eläimet jaetaan niiden koon ja tuotantovaiheen mukaisiin ryhmiin. Ryhmien välisissä aidoissa on portteja, jotka on mitoitettu siten, että niitä toiseen asentoon siirtämällä eläimet voidaan sulkea osaan karsinaa. Toisaalta niitä voidaan käyttää eläinten siirtojen ohjaukseen. Kun siirrot ovat pidempiä kuin viereiseen karsinaan, rakennetaan erillisiä siirtokäytäviä. Ne mitoitetaan yhdensuuntaiselle liikenteelle, jolloin eläimet saadaan kulkemaan haluttuun suuntaan. Karsinoiden kulmaan rakennetaan vinot portit, joilla voidaan sujuvasti ohjata nautoja oikeaan kulkusuuntaan. Hoitajalle tulee rakentaa kujan viereen oma erillinen kulkukäytävä. Kulkureittien tulisi olla mieluummin kaarevia kuin suoria. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin kaarevuus estää siirrettävää eläintä näkemästä, mihin sitä ollaan viemässä ennen kuin se on jo melkein perillä. Samaan tarkoitukseen voidaan käyttää myös väliportteja, mutta silloin on varottava umpikuja - vaikutelman syntymistä. Toiseksi kaarevuus hyödyntää eläimen normaalia taipumusta kiertää sitä käsittelevän hoitajan ympäri. Hoitajalle tarkoitettu kuja tulee tällöin sijoittaa kaaren sisäpuolelle. Kulkureitillä ei saisi olla jyrkkiä valoisuuseroja, ei esim. harvalaudoituksesta johtuvia valoisia juovia tai jyrkkiä varjoja. Näitä eläin pelkää ja pysähtyy. Väylien ja karsinoiden seinämien korkeus sovitetaan käsiteltävien eläinten mukaan. Kun seinämät tehdään riittävän korkeina ja kiinteinä, ne estävät visuaaliset häiriöt ja myös vähentävät todennäköisyyttä, että eläimet pyrkivät hyppimään aitojen yli. Toimivaan käsittelyjärjestelmään tarvitaan kujien lisäksi erilaisilla odotus-, kokooma- ja lajittelukarsinoita sekä portteja ja käsittelypilttuu. Niiden oikealla mitoituksella, materiaalilla ja muotoilulla nopeutetaan eläinten käsittelyä, mutta ennen kaikkea parannetaan eläintenhoitajan työturvallisuutta. Tutkimushankkeessa on sovellettu näitä periaatteita koerakennuskohteina toteutettuihin käsittelyjärjestelmiin. Hankkeen tavoitteena on ollut tuottaa meidän karjakokoihimme paremmin soveltuvia eläinten käsittelyä helpottavia, toimivuutta ja työturvallisuutta parantavia malliratkaisuja.

Muutostoimijuus voi syntyä spontaanisti kehittämishankkeissa, joissa joukko toimialansa asiantuntijoita sitoutuu ratkaisemaan työyhteisönsä ristiriitaa, häiriötä tai ongelmaa. Artikkelissa tutkitaan muutostoimijuutta ensimmäisessä suomalaisessa rakennusalan solmutyöskentelyn hankkeessa.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 4–8-vuotiaiden (N = 171) tyypillisesti kehittyneiden lasten suoriutumista Edmonton Narrative Norms Instrument (ENNI) -kerrontatestissä. Lisäksi tutkittiin testin kykyä erotella lapset, joilla on kielellinen erityisvaikeus (N = 19) tai autismikirjon häiriö (N = 16) ikään ja sukupuoleen kaltaistetuista verrokkilapsista. Kertomuksista analysoitiin tarinan sisällön määrä kertomuskielioppikategorioiden mukaisesti arvioituna ja tuotettujen sanojen kokonaismäärä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että sisällön ilmentäminen ja tuotettujen sanojen kokonaismäärä kehittyivät iän myötä. Erityisesti ENNI-testi näyttäisi erottelevan 4–5- ja 5–6-vuotiaat tyypillisesti kehittyneet lapset toisistaan ja vanhemmistaikäryhmistä. Sukupuolten välisiä eroja kerrontataidoissa ei havaittu. Ne lapset, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai autismikirjon häiriö, suoriutuivat verrokkilapsiaan heikommin tarinan sisällön ilmentämisessä. Kielihäiriöisten lasten kertomukset olivat lisäksi verrokkilasten tarinoita lyhempiä. Koska suomalaislasten kerrontataitojen arvioimiseen on käytettävissä varsin niukasti tutkittuja menetelmiä, ENNI-testi voi tuoda tarvittavan lisän paikkaamaan tätä puutetta. Viitearvojen käytössä tulee kuitenkin olla varovainen, koska suuri vaihtelu on kerronnalle tyypillistä.

”Sukupuolella on yhteys tiedeyhteisössä koettuun osallisuuteen ja hyvinvointiin. Opiskelijat ja henkilökunta kohtaavat yliopistossa seksuaalista häirintää, mikä saattaa kyseenalaistaa jopa heidän intellektuaaliset pyrkimyksensä hyvinvoinnin ja osallisuuden lisäksi”, Mervi Heikkinen kirjoittaa.

Lapsen ja nuoren kehittymiselle ja sosiaalistumiselle on tärkeää, että hän pääsee mukaan muiden lasten ja nuorten leikkeihin, peleihin ja harrastuksiin, on osa jotakin ryhmää. Sen vuoksi on tärkeää, että myös neuropsykiatrisia häiriöitä omaavien lasten ja nuorten tarpeet otetaan riittävän hyvin huomioon liikuntaryhmissä. Lapsen oikeuksien sopimuksen myötä Suomi on kansainvälisesti sitoutunut siihen, että kaikille lapsille turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet esimerkiksi liikuntaan. Tässä katsauksessa tarkastellaan erilaisia tapoja, joilla kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä omaavien lasten ja nuorten mukaantuloa ja mukana pysymistä tuetaan. Kirjoituksessa keskitytään erityisesti ADHD-diagnoosin saaneiden lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen. Kirjoituksessa tarkastellaan tukemisen keinovalikoimaa, josta huomiota kiinnitetään lasten ja nuorten liikuntaryhmien ohjaajien lisääntyvään koulutukseen. Aihetta tarkastellaan osallistumisen ja osallisuuden näkökulmasta.

Oli ympäristömme kuinka härski, villi tai ennakoimaton tahansa, haluamme suojella taidenautintoamme turmelukselta. Arvokkaana kuultavaa perinnettä, esimerkiksi mestaritaiteilijoiden välittämää ’hiljaista tietoa’, ei sovi häiritä asiaan liittymättömällä hälyllä. Kirjoituksessaan säveltäjä Jarkko Hartikainen kertoo sekä aiheuttaneensa skandaalin sävellyksellään että kokeneensa ällötystä kollegansa kantaesityksessä ja pohtii näitä reaktioita, jotka paljastavat kiinnostavasti kavahtajan omat ennakkoehdot taiteelliselle onnistumiselle.

Tiivistelmä. Tutkielman aihe on 3–6-vuotiaiden lasten psyykkiset häiriöt sekä niiden vaikutukset lapsen arkeen. Tavoitteena on selvittää kirjallisuuden ja tutkimusten perusteella yleisimpiä psyykkisiä häiriöitä, tuottaa tiivistetyt kuvaukset valituista häiriöistä sekä kuvailla, miten ne voivat näkyä lapsen käytöksessä ja arjessa. Psyykkisiä häiriöitä ja niiden vaikutuksia peilataan myös tutkielman teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimusmenetelmänä käytetään narratiivista kirjallisuuskatsausta. Narratiivisessa kirjallisuuskatsauksessa tavoitteena ja tarkoituksena on kuvailla ja tiivistää aiempaa tutkimustietoa ja kirjallisuutta, sekä luoda niistä yhteenveto. Tutkielmassa käsitellään kahta tutkimuskysymystä: 1. Mitä psyykkisiä häiriöitä 3–6-vuotiailla lapsilla esiintyy? Tutkimuskysymyksen käsittelyssä keskeistä on psyykkisen häiriön käsitteen määrittely sekä 3–6-vuotiaiden yleisimpien psyykkisten häiriöiden kuvailu. 2. Miten häiriöt näkyvät lasten arjessa? Tutkimuskysymyksessä käsitellään tarkemmin eri häiriöiden oireita ja niiden vaikutuksia ja ilmenemistä lapsen arjessa. Arjella tarkoitetaan kaikkia lapsen elämään liittyviä tavallisia, yleisiä elinympäristöjä ja niiden tapahtumia. Näkökulmina ovat esimerkiksi päiväkotipäivät ja kaverisuhteiden sujuminen. Tutkielman alussa kerrotaan aiheen valinnasta ja taustasta, tutkielman rakenteesta sekä kuvaillaan käytettyä tutkimusmenetelmää. Niiden jälkeen käsitellään tutkielman teoreettista viitekehystä, joka koostuu lasten psyykkisen kehityksen eri tekijöistä ja riskitekijöistä. Teoreettisen viitekehyksen jälkeen käsitellään tutkimuskysymykset järjestyksessä. Lopuksi tutkimuskysymyksistä tehdään johtopäätökset, ja viimeisenä pohditaan koko tutkielmaa sekä esitetään muutamia jatkotutkimusehdotuksia.Psychiatric disorders and their effects on the everyday-life of 3 to 6-year-old children. Abstract. This thesis explores psychiatric disorders and their effects on every-day life among 3 to 6-year-old children with these problems. The goal is to provide a literary review and to produce an analytical summary of notable psychiatric disorders, while describing the behavioral effects they have on children. These disorders and their effects are compared and assessed according to the theoretical framework of the study. This study is carried out as a narrative literature review. Thus, the goal is to describe and summarise existing research on the issue. The research questions of the study are as follows: 1. Which psychiatric disorders are prevalent among 3 to 6-year-old children? In approaching this question, this thesis focuses on defining the concept of a psychiatric disorder and describing the properties of notable psychiatric disorders of 3 to 6-year-olds. 2. How do these psychiatric disorders affect and shape the every-day life of children? In assessing this question, this thesis takes a deeper look into the symptoms and effects of psychiatric disorders. Every-day life is assumed to consist of the normal events occurring in normal surroundings in a child’s life, including but not limited to daycare and the development of friendships. The first section of this thesis outlines the fundamental concepts of the study by describing the background of the subject matter. The second section of this thesis consists of the theoretical framework, describing the psychological development and the factors that may affect said development of children. This is followed by an in-depth assessment of the research questions. Finally, this thesis is concluded by analyzing the implications of the literature review as a whole, and by providing suggestions for future avenues of research.

Tutkimuksessa seurattiin OYS:n psykiatrian klinikan osastolla 78 opioidikorvaushoidon aloittaneita potilaita. Tutkimuksessa olivat mukana ajalla 2009–2011 korvaushoidossa olleet potilaat. Potilaat olivat Oulun ympäristökunnista: Pudasjärveltä, Kempeleestä, Oulunsalosta, Haukiputaalta, Muhokselta, Iistä, Kemistä, Kuusamosta, Taivalkoskelta, Kiimingistä ja Torniosta. Tavoitteena oli selvittää korvaushoidossa olevien potilaiden taustoja, lääkitystä, psyykkistä komorbiditeettia sekä hoidon vaikuttavuutta. Kuten aiemmissakin tutkimuksissa (Vorma ym. 2009) on selvinnyt, näyttää opioidikorvaushoitopotilailla useimmiten olevan psyykkistä komorbiditeettia, erityisesti persoonallisuushäiriöitä. Suomessa tähän verrattavia tutkimuksia opioidikorvaushoitopotilaista ovat tehneet Vorma ym. (2005 ja 2010) HYKS:n päihdepsykiatrian yksiköstä sekä Veide ym. (2007) TAYS:n päihdeklinikasta. Myös TYKS:n addiktioklinikan toiminnasta on kirjoitettu artikkeli (Mikkonen ym. 2008). Tässä tutkimuksessa saadut tulokset ovat vastaavanlaisia. Tutkimuksessa tarkasteltiin PPSHP:n toteuttamia Oulun ympäristökunnissa asuvien korvaushoitopotilaiden hoitoja sekä potilaiden taustoja keväällä 2012. Korvaushoito alueella perustuu OYS:n psykiatrian poliklinikalta ohjattuihin peruskuntien joustaviin moniammatillisiin tiimeihin, joissa terveydenhuollon lääkkeenjakelu, käytön valvonta ja psyykkinen hoito on yhdistetty sosiaaliseen auttamiseen asumisessa, koulutuksessa, työllistämisessä ja lastensuojelussa. Koska lähes kaikilla opioidikorvaushoitoon tulevilla potilailla on taustalla kaksoisdiagnoosi, tuo se lisähaastetta hoidon toteutukseen. Kaksoisdiagnoosipotilailla hoitotulokset ovat huonompia kuin vain yhden häiriön omaavilla, eivätkä hoitomallitkaan ole kaksoisdiagnoosipotilaille optimaalisia. Tulokset osoittavat vaikeimminkin häiriintyneiden päihdepsykiatristen potilaiden olevan autettavissa nykyisillä resursseilla tuottaviksi veronmaksajiksi. Tutkimus voi toimia laajemminkin mallina erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon voimavarojen yhdistämisessä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyön kehittämisessä Mieli 2009 -suunnitelman mukaisesti.

Abstract Physical activity provides important physical health benefits for young people. However, the information on physical activity in association with various social, educational and mental health factors among adolescents is scarce. This study aimed to evaluate how physical activity is related to adolescents’ emotional and behavioural problems, self-rated health, educational attainment and parental socio-economic position, and how these factors interrelate with each other. The study population consisted of the Northern Finland Birth Cohort 1986 (N = 9432). Data on physical activity, emotional and behavioural problems, self-rated health, educational attainment and parental socio-economic position at age 15–16 years was collected by postal inquiries in 2001–2002. Logistic regression models were used to study the associations between these factors. High parental socio-economic position was associated with being physically active among adolescents. Physical inactivity was related to emotional, social, thought and attention problems, and rule-breaking behaviour. Physical inactivity, emotional, behavioural and social problems, and low parental socio-economic position were related to poor self-rated health. In addition, higher levels of physical activity, fewer behavioural problems, and higher parental socio-economic position were associated with high self-perceived academic performance and future plans for higher education. Physical inactivity during adolescence is associated with several emotional and behavioural problems, and poor self-rated health, whereas being physically active is related to higher educational attainment. Developmentally appropriate and enjoyable physical activity could have an important role in enhancing adolescents’ health, well-being, and educational attainment
Tiivistelmä Liikunta edistää lasten ja nuorten fyysistä terveyttä. Liikunnan yhteyksistä sosiaalisiin tekijöihin, nuorten koulumenestykseen ja mielenterveyteen on kuitenkin vähän tietoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää liikunnan yhteyksiä nuorten tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöihin, koettuun terveyteen ja koulumenestykseen. Lisäksi selvitettiin liikunnan, terveyteen ja koulutukseen liittyvien tekijöiden, sekä perheen sosioekonomisen aseman keskinäisiä suhteita. Tutkimusaineistona oli Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986 (N = 9432). Liikunta-aktiivisuus, perheen sosioekonominen asema, tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöiden esiintyvyys, koettu terveys ja koulumenestys selvitettiin postikyselyllä 15–16-vuotiaana vuosina 2001–2002. Muuttujien välisiä yhteyksiä testattiin logistisella regressioanalyysilla. Vanhempien korkea sosioekonominen asema oli yhteydessä nuorten liikunnalliseen aktiivisuuteen. Vähäinen liikunnan harrastaminen liittyi tunne-elämän häiriöihin, sosiaalisiin ongelmiin, ajatus- ja tarkkaavuushäiriöihin sekä sosiaaliseen käytöshäiriöön. Vähäinen liikunta, tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöt sekä vanhempien alhainen sosioekonominen asema liittyivät huonoon koettuun terveyteen. Lisäksi liikunnallinen aktiivisuus, vähäiset käyttäytymisen häiriöt sekä vanhempien korkea sosioekonominen asema olivat toisistaan riippumatta yhteydessä nuorten hyvään koulumenestykseen ja opintosuunnitelmiin. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että vähäinen liikunta on yhteydessä nuorten tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöihin sekä huonoon koettuun terveyteen, kun taas liikunnallinen aktiivisuus liittyy hyvään koulumenestykseen. On mahdollista, että monipuolisen, ikä- ja kehitystasolle sopivan liikunnan avulla voidaan edistää nuorten terveyttä ja hyvinvointia sekä koulutuksellisia edellytyksiä

Abstract The aim of this descriptive study was to investigate differences in macro- and micro-structures in the narratives of language-impaired (n =  18) and typically developing (n =  10) children aged 4−6 years, the effect of the elicitation method on the frequency of structural features and the impact of the intervention used in the study on the development of narration. The study assessed the development of narration in three peer groups (rehabilitation group, control group and typically developing comparison group) with the aid of time-series design over a period of nine months. During six months, the lexicon and the cognitive schema of the narrative of the children in the rehabilitation group for language-impaired children was strengthened with training tasks and moments of reading involving dialogue arranged by the parents. The development of narration was assessed using the Bus Story sequence of pictures, a picture book with frogs, two sets of toys, a personal narrative and an assessment form completed by the parents. At baseline, the narratives based on sequences of pictures of the language-impaired children contained fewer episodes, story grammar categories, descriptions of events and expressions of evaluative language compared to typically developing children. In the narratives based on sets of toys the number of non-verbal grammatical categories was higher among the language-impaired children, and they told more personal narratives of a varying level compared to the typically developing comparison children. The narratives of language-impaired children contained fewer word units and communication units as well as temporal connectives than those of typically developing comparison children. Their communication units were also shorter and the percentage of functional words lower compared to the controls. Structurally the best narratives were children`s frog stories elicited with a wordless picture book. During the follow-up period, the macro- and micro-structure (number of word units and communication units, content words) of the retold and picture book narratives and expressions of evaluative language (all narratives) of the language-impaired children in the rehabilitation group reached nearly the same level compared to typically developing children. The communication units of the narratives became longer and the use of temporal connectives increased more in the rehabilitation group compared to the control group of language-impaired children. According to the parents’ assessment, intervention improved the children’s narration. Compared to their typically developing peers, language-impaired children under school age tell narratives with more structural weaknesses. The intervention used in the study promotes the macro- and micro-structures of children’s retold and picture-book narratives
Tiivistelmä Tämän kuvailevan tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kielihäiriöisten (n =  18) ja tyypillisesti kehittyvien (n =  10) 4−6-vuotiaiden lasten kertomusten makro- ja mikrorakenteiden eroja, elisitointimenetelmän vaikutusta rakennepiirteiden esiintyvyyteen sekä tutkimuksessa käytetyn kuntoutuksen vaikutusta kerronnan kehittymiseen. Tutkimuksessa arvioitiin kolmen keskenään kaltaistetun ryhmän (kuntoutus- ja vertailuryhmä sekä tyypillisesti kehittyvät verrokit) kerronnan kehittymistä toistettujen mittausten aikasarjalla yhdeksän kuukauden ajan. Kielihäiriöisten kuntoutusryhmän lasten sanastoa ja kertomuksen kognitiivista skeemaa vahvistettiin puolen vuoden aikana harjoitustehtävien ja vanhempien järjestämien dialogisten lukutuokioiden avulla. Aineisto koostui kuvasarjoihin (Bus Story, sammakkokirja), lelusarjoihin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvista kertomuksista sekä vanhempien arvioinneista. Perustason mittauksissa kielihäiriöisten lasten kuvasarjoihin perustuvissa kertomuksissa oli vähemmän episodeja, kielioppikategorioita, tapahtumakuvauksia ja arvioivan kielen ilmauksia kuin tyypillisesti kehittyneillä lapsilla. Lelusarjakertomuksissa ei-kielellisesti toteutuneiden kielioppikategorioiden määrä oli kielihäiriöryhmien lapsilla suurempi ja he kertoivat enemmän eritasoisia henkilökohtaisia kertomuksia kuin tyypillisesti kehittyneet verrokit. Kielihäiriöisten lasten kertomuksissa oli vähemmän sana- ja kommunikaatioyksiköitä sekä temporaalisia konnektiiveja kuin tyypillisesti kehittyneillä verrokeilla. Kommunikaatioyksiköt olivat myös lyhyempiä ja funktiosanojen prosentuaaliset osuudet pienempiä kuin verrokeilla. Elisitointimenetelmä vaikutti kertomuksen makrorakenteeseen siten, että lapset tuottivat rakenteellisesti parhaimpia kertomuksia sanattoman kuvakirjan avulla kaikissa kolmessa tutkimusryhmissä. Seurantajakson aikana kuntoutusryhmän kielihäiriöisten lasten toisto- ja kuvakirjakertomusten makro- ja mikrorakenne (sana- ja kommunikaatioyksiköiden määrät, sisältösanat) sekä arvioivan kielen ilmaisut (kaikki kertomukset) kehittyivät lähes samalle tasolle tyypillisesti kehittyvien lasten kanssa. Kertomusten kommunikaatioyksiköt pitenivät ja temporaalisten konnektiivien käyttö lisääntyi kuntoutusryhmällä enemmän kuin kielihäiriöisten lasten vertailuryhmällä. Kuntoutus kehitti lasten kerrontaa myös vanhempien arvioiden mukaan. Alle kouluikäiset kielihäiriöiset lapset kertovat tyypillisesti kehittyneisiin ikätovereihinsa verrattuna rakenteellisesti puutteellisempia kertomuksia. Tutkimuksessa käytetty kuntoutus kehitti lapsen toisto- ja kuvakirjakertomusten makro- ja mikrorakenteita

Tässä kandidaatintyössä käsittelen äitien masennusoireita ja niiden vaikutuksia lasten elämään ja toimintaan. Käsittelen masennusta systeemiteorian ja perhelääketieteen kontekstissa. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrin työssäni ottamaan huomioon potilaan lähipiirin ja sieltä tulevat mahdolliset ongelmat sekä voimavarat. Systeemiteorian avulla haluan tehdä hieman eroa oirekeskeiseen mielenterveysongelmien käsittelyyn. Perheestä ja lähiympäristöstä voidaan löytää potilaalle voimavaroja, joiden olemassaoloa kukaan ei ole tiedostanut ja tätä olen pyrkinyt tuomaan esille systeemiteoreettisella lähestymiselläni. Pyrin työn alussa käymään läpi systeemiteoriaa ja sitä, miksi olen valinnut sen aiheeni pohjaksi. Systeemiteoria toimii työssä kontekstina, jonka kautta avaan äitien masennusta ja sen vaikutuksia lasten elämään ja toimintaan. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään masennusta ja sen suhdetta vanhemmuuteen ja kiintymyssuhteisiin. Kiintymyssuhde on erittäin olennainen osa lapsen kasvua. Äidin masennuksen päästessä vaikuttamaan tähän suhteeseen, voi kiintymyssuhde heiketä tai muuttua ja tätä olen pyrkinyt työssäni avaamaan. Vanhemmuus on myös hyvin olennainen osa työtä. Vanhemman roolina on ohjata lasta matkalla nuoruuteen ja aikuisuuteen ja masennuksen johdosta äitien voi olla haastavaa toteuttaa tätä tehtävää. Lopuksi käyn läpi äitien masennuksen mahdollisia vaikutusreittejä suhteessa lapseen. Esitän työssä neljä erilaista vaikutuskanavaa masennukselle, jotka ovat suora geneettinen periytyminen, oletus siitä, että raskaana olevien äitien masennus vaikuttaa lasten neurokemiaan ja saa aikaan muutoksia sikiöiden neuroendokriinisessa toiminnassa, masentuneen vanhemman negatiiviset ajattelumallit ja toimintatavat, sekä lapsen altistuminen erilaisille stressitekijöille vanhemman masennuksen johdosta. Olen siis pyrkinyt huomiomaan geneettiset periytymiskanavat sekä ympäristölliset tekijät. Painotan työssäni kuitenkin ympäristöllisiä tekijöitä. Työn lopussa olen myös avannut erilaisia masennuksen vaikutuksilta suojaavia tekijöitä. On tärkeää myös pohtia sitä, miksi jotkut lapset oireilevat vanhemman masennuksen johdosta ja toisiin sillä ei ole suuria vaikutuksia. Näitä suojaavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi: Lapsen resilienssi, älykkyys, toisen vanhemman suojaavat vaikutukset, sekä ympäristön, kuten koulun, sukulaisten tai ystäväpiirin tuki.

Abstract Somatization is a widespread phenomenon causing subjective suffering and disability. The aim of the study was to assess somatization disorder (SD) and somatization symptoms among young adult population and their associations with sociodemographic factors, alexithymia and temperament as well as psychiatric comorbidity. Various suggestions have been presented to operationalize somatization but none of them has been shown to be superior to others. In this study two definitions were used: SD by DSM-III-R classification diagnostic criteria and "somatization" meaning four or more symptoms of the 35 symptoms of DSM-III-R SD criteria. The study population was a subsample of the Northern Finland Birth Cohort 1966 (NFBC 1966), consisting of cohort members living in Oulu (N = 1,609) on January 1st 1997. The NFBC 1966 is a general population birth cohort of 12,058 live-born children covering 96.3% of all deliveries in the catchment area. The best-estimated procedure was used for assessment of psychiatric morbidity including SD and somatization. Data were collected from the Finnish Hospital Discharge Register and from all available outpatient and inpatient records. Data on education were gathered from Statistics Finland. Other sociodemographic variables, alexithymia and temperament scores were drawn from questionnaires of the field study conducted in 1997 and from earlier follow-up studies. The prevalence of SD was 1.1% (N = 18). Of the subjects 6.1% (N = 97) had somatization. The female-to-male ratio was 5:1 and 6:1, respectively. SD was not recognized by any of the treating physicians, at least not documented in case notes. The observed occurrences of SD and somatization were at a level comparable with earlier international population studies. Somatization did not associate with depression or alexithymia, and neither could a characteristic temperament profile be recognized. Somatization was associated with psychological distress. These results indicate a need for training physicians to recognize SD and somatization and its comorbidity. This will have implications both for psychiatry and other medical specialties regarding collaboration and underlines the importance of liaison-psychiatry at general hospitals. The results suggest a need for more studies about the etiology and development of SD and somatization
Tiivistelmä Somatisaatio on yleinen ilmiö, josta aiheutuu subjektiivista kärsimystä ja toimintakyvyn laskua. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli arvioida somatisaatiohäiriön ja somatisaatio-oireilun yleisyyttä nuorilla aikuisilla sekä näiden ilmiöiden yhteyttä sosiodemografisiin tekijöihin, aleksitymiaan, temperamenttiin ja psykiatriseen sairastavuuteen. Somatisaation käsitteellistämiseksi on esitetty useita vaihtoehtoja mutta mikään niistä ei ole osoittautunut muita paremmaksi. Tässä tutkimuksessa käytetiin kahta määritelmää: DSM-III-R -diagnoosiluokituksen mukaista somatisaatiohäiriön diagnoosia tai somatisaatio-oireilua, jossa esiintyy neljä tai useampia DSM-III-R:n 35 somatisaatiohäiriön oireesta. Tutkimusaineiston muodostivat Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortin ne jäsenet, jotka asuivat Oulussa 1. tammikuuta 1997 (N = 1,609). Alkuperäinen kohortti koostuu 12,058 elävänä syntyneestä tutkittavasta, mikä kattaa 96.3 % kaikista synnytyksistä Pohjois-Suomessa. Niin kutsutun best-estimated -menettelyn avulla arvioitiin tutkittavien psykiatrista sairastavuutta mukaan lukien somatisaatiohäiriö ja -oireilu. Tietoa kerättiin sairaaloiden poistoilmoitusrekisteristä. Avohoidon sairauskertomustieto koottiin kattavasti. Koulutusasteesta saatiin tieto Tilastokeskukselta. Muita sosiodemografisia tekijöitä, aleksitymiaa ja temperamenttia arvioitiin vuoden 1997 kenttätutkimuksen ja aiempien seurantatutkimusten tietojen avulla. Somatisaatiohäiriön esiintyvyys oli 1.1 % (N = 18). Somatisaatio-oireita todettiin 6.1 % (N = 97) tutkittavista. Naisten osuus oli somatisaatiohäiriössä 5:1 ja somatisaatio-oireilussa 6:1. Osoittautui, että lääkärit eivät tunnistaneet somatisaatiohäiriötä, ainakaan sitä ei oltu kirjattu sairauskertomuksiin. Havaitut somatisaatiohäiriön ja -oireilun esiintyvyydet ovat sopusoinnussa aiempien kansainvälisten tutkimusten kanssa. Somatisaatio-oireilu ei liittynyt masennukseen tai aleksitymiaan eikä somatisaatio-oireilusta kärsiville tutkittavilla todettu tyypillistä temperamenttiprofiilia. Somatisaatio liittyi psyykkiseen stressiin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että lääkäreille tulisi tarjota koulutusta somatisaatiohäiriön ja -oireilun tunnistamisessa. On tärkeää tunnistaa somatisaatio ja siihen liittyvä oheissairastavuus. Havainnot korostavat yleissairaaloiden yhteistyöpsykiatrian ja muiden erikoisalojen yhteistyön merkitystä somatisaatiosta kärsivien potilaiden tutkimuksessa ja hoidossa. Somatisaatiohäiriön ja -oireilun etiologian ja kehittymisen selvittämiseksi tarvitaan uusia tutkimuksia

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tarkastella mielentilaverbien käyttöä henkilöillä, joilla on autismikirjon häiriö (autism spectrum disorder, ASD). Mielentilaverbit ovat verbejä, jotka kuvaavat mielen sisäisiä tiloja, tekoja ja toimintoja. Mielentilaverbien käyttöä verrattiin lisäksi fysikaalisiin verbeihin. Tarkoituksena oli myös selvittää poikkeaako ASD-henkilöiden tulokset tyypillisesti kehittyneistä verrokkihenkilöistä. Tutkimushenkilöt on valittu satunnaisesti Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrisen yksikön ja Oulun yliopiston monitieteellisen tutkimuksen Autismikirjon häiriöt -seurantatutkimus lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen -aineistosta. Tutkimuksessa oli mukana kahdeksan ASD-henkilöä sekä kahdeksan tyypillisesti kehittynyttä verrokkihenkilöä. Kaikilla ASD-henkilöillä oli hyvätasoinen autismikirjon häiriö. Kaikki henkilöt olivat miehiä ja iältään 19–29 vuotta. Tutkielmassa tarkasteltiin ASD-henkilöiden ja verrokkihenkilöiden mielentilaverbien sekä fysikaalisten verbien käyttöä Ruusun aika -sarjan videoleikkeiden kerronnasta. Tulosten analysoinnissa ja ryhmien välisessä vertailussa käytettiin Mann Whitneyn kahden riippumattoman otoksen U-testiä, Spearmannin korrelaatiokerrointa sekä graafisia esityksiä. Lisäksi ryhmien sisällä verbejä verrattiin Wilcoxonin merkittyjen järjestyslukujen testin avulla. Tutkimustuloksissa kävi ilmi, että verrokkihenkilöiden kerronnassa käytettyjen mielentila-verbien määrä korreloi tilastollisesti erittäin merkitsevästi kerronnan pituuden kanssa. ASD-henkilöillä korrelaatio mielentilaverbien määrän ja kerronnan pituuden välillä oli kohtalainen, lähes heikko. Mielentilaverbien määrässä ryhmien välillä ei löytynyt merkitsevää eroa. Vaihtelu ryhmien sisällä verbien määrässä oli melko suurta. Fysikaalisten verbien määrä oli molemmissa ryhmissä jonkin verran suurempi kuin mielentilaverbien määrä. ASD-henkilöiden mielentila- ja fysikaalisten verbien välille löytyi lähes tilastollisesti merkitsevä ero. Verrokkihenkilöillä verbien käyttö ei puolestaan eronnut merkitsevästi. Fysikaalisten verbien määrässä ei löytynyt tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä. Tutkimustulokset ovat suuntaa antavia, sillä ne eivät ole yleistettävissä pienen otoskoon vuoksi. Täysin vastaavia tutkimuksia aiheesta ei löydy. Mielentilailmauksia koskeviin aiempiin tutkimuksiin verrattuna tulokset ovat kuitenkin samansuuntaisia, vaikka eriäviäkin tutkimuksia aiheesta löytyy. Mielentilailmausten ja mielentilaverbien käyttöä aikuisilla ASD-henkilöillä olisi tärkeää tutkia vielä suuremmilla aineistoilla, sillä tämä on ensimmäinen Suomessa tehty tutkimus aiheesta eikä muuallakaan aihetta ole riittävästi tutkittu. Kliiniseen työhön on tärkeää saada tietoa siitä, onko mielentilaverbien käyttö ASD-henkilöillä tyypillisesti kehittyneistä verrokkihenkilöistä poikkeavaa ja mihin kuntoutusta voisi vielä ohjata. Kuntoutuksen avulla voitaisiin parantaa ASD-aikuisten elämän laatua sekä vähentää liitännäishäiriöitä, kuten ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta, jotka ovat tavallisia autismikirjon häiriössä.

Tiivistelmä. Seksuaalinen häirintä on globaali ongelma, joka on tunnustettu ja nostettu laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun vasta viime vuosina. Aiemmat tutkimukset antavat tietoa lähinnä yläkouluikäisten ja sitä vanhempien kokemasta häirinnästä. Ilmiö koskettaa kuitenkin jo alakouluikäisiä lapsia. Ymmärrystä häirinnän syntymekanismeista sekä ennaltaehkäisystä tarvitaan lisää. Tämän tutkielman tavoite on lisätä tietoa seksuaalisesta häirinnästä alakouluikäisten poikien vertaissuhteissa ja erityisesti häirinnän taustalla vaikuttavista mekanismeista. Tutkimuksen toinen tavoite on tehdä näkyväksi ja vahvistaa sitä muutospotentiaalia, joka lapsissa on häirinnän vastaisen kulttuurin rakentamisessa. Tutkimuskysymyksemme ovat: 1) Miten seksuaalista häirintää tuottava toiminta näkyy poikien vertaissuhteissa? 2) Millä tavoin seksuaalista häirintää vastustetaan? 3) Miten häirintää vahvistava ja vastustava toiminta ovat yhtä aikaa läsnä poikien vertaissuhteissa? Häirintää tarkastellaan vinoutuneena vallankäyttönä, jonka taustalla näkyvät kulttuuriset odotukset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Aineiston tuotannossa käytetyt luovat menetelmät antoivat lapsille monipuoliset mahdollisuudet ilmaista kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Liikettä sisältävä polttava tuoli -leikki auttoi purkamaan sensitiiviseen aiheeseen liittyviä jännitteitä. Luovien menetelmien käyttö antaa uutta näkökulmaa siihen, miten sensitiivisiä aiheita voidaan käsitellä lasten kanssa. Häirintää käsittelevissä työpajoissa tuotettua aineistoa on analysoitu monimenetelmäisesti. Analyysissa hyödynnettiin sisällönanalyysia, feminististä lähilukua sekä uusmaterialistisilla elementeillä höystettyä diskurssianalyysia. Tämän tutkimuksen perusteella seksuaalinen häirintä koskettaa alakouluikäisiä poikia monella tavalla. Pojat tuottavat häirintää ja tukevat sitä monin tavoin, mutta kokevat myös painostusta häirintään osallistumisesta ja ovat häirinnän uhreja. Häirinnän taustalla näkyy hegemonisen maskuliinisuuden ihanteet, joiden tavoitteluun pojilla on paineita. Häirintä myös kietoutuu huumoriin ja yhteisöllisyyteen. Tutkimuksen yksi merkittävin tulos myös on, että pojat vastustavat häirintää monin tavoin. Häirinnän vastustaminen nähdään tutkimuksessa kapasiteettina toisin toimimiseen ja häirintävapaan kulttuurin rakentamiseen

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tarkastella suomalaisten kouluikäisten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö -diagnoosin saaneiden lasten pragmaattisia taitoja. Tutkittavina olivat 6 ADHD-diagnoosin saanutta lasta ja 6 tyypillisesti kehittynyttä lasta. Children’s Communication Checklist-2 -menetelmän avulla selvitettiin lasten pragmaattisten taitojen piirteitä vanhempien tekemän arvion perusteella. Edmonton Narrative Norms Instrument -menetelmän avulla tarkasteltiin puolestaan kerronnan pragmaattista hallintaa eli sitä, kuinka lapset osaavat ottaa kuulijan huomioon tarjoamalla tarpeeksi asianmukaista informaatiota ja käyttämällä tarkkoja viittauksia. Tässä tutkimuksessa vanhempien tekemän arvion mukaan ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla oli havaittavissa pragmaattisia ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia, joita muutamissa tapauksissa voidaan pitää kliinisesti merkittävinä. Tulosten perusteella ADHD-diagnoosin saaneiden lasten puhetapa oli usein epäasiallinen ja heillä oli vaikeuksia kontekstin käytössä eli kyvyssä ymmärtää ja tuottaa ilmauksia eri tilanteissa. Kerrontatehtävässä ADHD-diagnoosin saaneet lapset saivat tyypillisesti kehittyneitä lapsia heikommat pisteet sekä kertomusten sisällöstä että viittaussuhteiden tarkkuudesta. Tämä antaa viitteitä siitä, että ADHD-diagnoosin saaneille lapsille oli verrokkilapsia vaikeampaa luoda kuulijan kannalta koherentti, helposti ymmärrettävissä oleva kertomus. Tämä piirre tuli esiin myös vanhempien tekemässä arviossa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, oliko CCC-2:n ja ENNI:n tulosten välillä havaittavissa yhteyttä. CCC-2:n osalta tarkasteltavina tekijöinä olivat kielellisistä taidoista kertova GCC-pistemäärä ja sosiaalisista vuorovaikutustaidoista kertova SIDC-pistemäärä. ENNI:n osalta tarkasteltavina tekijöinä olivat kertomuskielioppipisteet ja viittaussuhteiden tarkkuus. Tässä tutkimuksessa tarkasteltujen tekijöiden osalta havaittiin selkeä yhteys vain kielellisten taitojen (GCC) ja kertomusten sisällön eli kertomuskielioppipisteiden suhteen. Tämän tutkimuksen tulokset ovat yhteneväisiä aiempien tutkimustulosten kanssa. Ne antavat viitteitä siitä, että ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla voi esiintyä vaikeuksia pragmatiikan eri osa-alueilla ja heillä voi ilmetä yhtä aikaa sekä normaaleja että poikkeavia pragmaattisia piirteitä. Tässä tutkimuksessa johtopäätösten tekoa ja tulosten yleistettävyyttä heikentävät pieni otoskoko ja yksilölliset erot lasten välillä. Tutkimus lisää kuitenkin omalta osaltaan tietoa ADHD-diagnoosin saaneiden lasten pragmaattisista taidoista.

Tiivistelmä. Tämä kerronnallinen pro gradu -työ tarkastelee alakouluikäisiin tyttöihin kohdistuvaa sukupuolistunutta häirintää sekä tyttöjen vertaissuhteisiin liittyviä haasteita. Aikaisempien tutkimusten perusteella huomattava osa lapsista kokee sukupuolistuneeksi häirinnäksi määrittyvää kohtelua lapsuuden vertaissuhteissaan. Tällä tutkimuksella pyritään tuomaan lisätietoa vähän tutkitusta alakouluikäisten kokemasta häirinnästä. Tutkimuskysymykseksi määriteltiin: “Mitä alakouluikäiset tytöt kertovat vertaissuhteissaan tapahtuvasta sukupuolistuneesta häirinnästä?” Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä sukupuolistunut häirintä määritellään pääkäsitteeksi, jonka alakäsitteitä ovat seksuaalinen häirintä ja väkivalta. Lasten vertaissuhteissa tapahtuvaan häirintään liittyy keskeisesti vallan väärinkäyttö ja huumori. Tyttöjen ja poikien välisiä kaverisuhteita leimaa usein heteroseksuaalinen jännite. Tämä sisältää vertaisten toimesta tapahtuvaa kaverisuhteiden heteroseksualisointia, julkista arviointia ja kiusoittelua. Lasten keskuudessa tapahtuva häirintä käsitetään usein yhtenä kiusaamisen muotona. Tämän vuoksi häirinnän tunnistaminen ja siihen puuttuminen vaikeutuvat. Sukupuolistuneeseen häirintään kytkeytyvät valta-asetelmat jäävät ilmiöön liittyvässä keskustelussa usein tarkastelun ulkopuolelle. Yhteiskunnassamme vallalla olevat asenteet, stereotypiat ja heteronormatiiviset toimintatavat ulottuvat myös lasten elämään. Tätä ei kasvatusyhteisöissä aina tunnisteta. Vääristyneet käytänteet lasten välisissä suhteissa muodostavat pohjaa aikuisuudessa tapahtuvalle seksuaaliselle häirinnälle ja lähisuhdeväkivallalle. Tämän vuoksi häirintään puuttuminen on tärkeää jo varhaisessa vaiheessa. Tämä tutkimus toteutettiin järjestämällä häirinnän teemoihin liittyviä työpajoja kahdeksalle oululaiselle koululuokalle, joiden oppilaat olivat viides- ja kuudesluokkalaisia. Työpajoihin osallistui noin 150 lasta, joista arviolta puolet olivat tyttöjä. Työpajat pidettiin tytöille ja pojille erikseen. Tämän tutkimuksen tutkimusaineisto tuotettiin tytöille järjestetyissä toiminnallisissa työpajoissa luovien ja toiminnallisten tutkimusmenetelmien avulla. Aineisto koostuu tyttöjen ja tutkijoiden vuorovaikutuksessa syntyneistä ryhmäkeskusteluista sekä tyttöjen itsenäisesti tuottamista kirjoituksista. Aineisto on analysoitu teorialähtöisesti ja siinä on hyödynnetty narratiivien analyysia. Analyysin pohjalta aineisto on tematisoitu kolmeen eri yläteemaan sekä niihin liittyviin alateemoihin. Tämä tutkimus osoittaa, että ei-toivotuksi ja ahdistavaksi kuvattua häirintää ilmenee alakouluikäisten lasten vertaissuhteissa monimuotoisesti. Häirintä näyttäytyy normalisoituneena ja tavanomaisena toimintamuotona. Tytöt kertovat häirinnän tapahtuvan yleensä poikien toimesta. Kertomuksissa ilmenee myös tyttöjen välillä tapahtuvaa häirintää. Tytöt kertovat fyysisestä koskettelusta, ehdottelusta ja painostamisesta, seksuaalisuuteen ja sukupuoleen kohdistuvasta ei-toivotusta huomiosta sekä sukupuolistuneesta eriarvoistamisesta. Häirinnän negatiivisten vaikutusten vuoksi sukupuolten välisten kaverisuhteiden muodostaminen on lapsille haastavaa.