Teses / dissertações sobre o tema "Häiriöt"

Tiivistelmä. Tutkielman aihe on 3–6-vuotiaiden lasten psyykkiset häiriöt sekä niiden vaikutukset lapsen arkeen. Tavoitteena on selvittää kirjallisuuden ja tutkimusten perusteella yleisimpiä psyykkisiä häiriöitä, tuottaa tiivistetyt kuvaukset valituista häiriöistä sekä kuvailla, miten ne voivat näkyä lapsen käytöksessä ja arjessa. Psyykkisiä häiriöitä ja niiden vaikutuksia peilataan myös tutkielman teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimusmenetelmänä käytetään narratiivista kirjallisuuskatsausta. Narratiivisessa kirjallisuuskatsauksessa tavoitteena ja tarkoituksena on kuvailla ja tiivistää aiempaa tutkimustietoa ja kirjallisuutta, sekä luoda niistä yhteenveto. Tutkielmassa käsitellään kahta tutkimuskysymystä: 1. Mitä psyykkisiä häiriöitä 3–6-vuotiailla lapsilla esiintyy? Tutkimuskysymyksen käsittelyssä keskeistä on psyykkisen häiriön käsitteen määrittely sekä 3–6-vuotiaiden yleisimpien psyykkisten häiriöiden kuvailu. 2. Miten häiriöt näkyvät lasten arjessa? Tutkimuskysymyksessä käsitellään tarkemmin eri häiriöiden oireita ja niiden vaikutuksia ja ilmenemistä lapsen arjessa. Arjella tarkoitetaan kaikkia lapsen elämään liittyviä tavallisia, yleisiä elinympäristöjä ja niiden tapahtumia. Näkökulmina ovat esimerkiksi päiväkotipäivät ja kaverisuhteiden sujuminen. Tutkielman alussa kerrotaan aiheen valinnasta ja taustasta, tutkielman rakenteesta sekä kuvaillaan käytettyä tutkimusmenetelmää. Niiden jälkeen käsitellään tutkielman teoreettista viitekehystä, joka koostuu lasten psyykkisen kehityksen eri tekijöistä ja riskitekijöistä. Teoreettisen viitekehyksen jälkeen käsitellään tutkimuskysymykset järjestyksessä. Lopuksi tutkimuskysymyksistä tehdään johtopäätökset, ja viimeisenä pohditaan koko tutkielmaa sekä esitetään muutamia jatkotutkimusehdotuksia.Psychiatric disorders and their effects on the everyday-life of 3 to 6-year-old children. Abstract. This thesis explores psychiatric disorders and their effects on every-day life among 3 to 6-year-old children with these problems. The goal is to provide a literary review and to produce an analytical summary of notable psychiatric disorders, while describing the behavioral effects they have on children. These disorders and their effects are compared and assessed according to the theoretical framework of the study. This study is carried out as a narrative literature review. Thus, the goal is to describe and summarise existing research on the issue. The research questions of the study are as follows: 1. Which psychiatric disorders are prevalent among 3 to 6-year-old children? In approaching this question, this thesis focuses on defining the concept of a psychiatric disorder and describing the properties of notable psychiatric disorders of 3 to 6-year-olds. 2. How do these psychiatric disorders affect and shape the every-day life of children? In assessing this question, this thesis takes a deeper look into the symptoms and effects of psychiatric disorders. Every-day life is assumed to consist of the normal events occurring in normal surroundings in a child’s life, including but not limited to daycare and the development of friendships. The first section of this thesis outlines the fundamental concepts of the study by describing the background of the subject matter. The second section of this thesis consists of the theoretical framework, describing the psychological development and the factors that may affect said development of children. This is followed by an in-depth assessment of the research questions. Finally, this thesis is concluded by analyzing the implications of the literature review as a whole, and by providing suggestions for future avenues of research.

Tutkimuksessa seurattiin OYS:n psykiatrian klinikan osastolla 78 opioidikorvaushoidon aloittaneita potilaita. Tutkimuksessa olivat mukana ajalla 2009–2011 korvaushoidossa olleet potilaat. Potilaat olivat Oulun ympäristökunnista: Pudasjärveltä, Kempeleestä, Oulunsalosta, Haukiputaalta, Muhokselta, Iistä, Kemistä, Kuusamosta, Taivalkoskelta, Kiimingistä ja Torniosta. Tavoitteena oli selvittää korvaushoidossa olevien potilaiden taustoja, lääkitystä, psyykkistä komorbiditeettia sekä hoidon vaikuttavuutta. Kuten aiemmissakin tutkimuksissa (Vorma ym. 2009) on selvinnyt, näyttää opioidikorvaushoitopotilailla useimmiten olevan psyykkistä komorbiditeettia, erityisesti persoonallisuushäiriöitä. Suomessa tähän verrattavia tutkimuksia opioidikorvaushoitopotilaista ovat tehneet Vorma ym. (2005 ja 2010) HYKS:n päihdepsykiatrian yksiköstä sekä Veide ym. (2007) TAYS:n päihdeklinikasta. Myös TYKS:n addiktioklinikan toiminnasta on kirjoitettu artikkeli (Mikkonen ym. 2008). Tässä tutkimuksessa saadut tulokset ovat vastaavanlaisia. Tutkimuksessa tarkasteltiin PPSHP:n toteuttamia Oulun ympäristökunnissa asuvien korvaushoitopotilaiden hoitoja sekä potilaiden taustoja keväällä 2012. Korvaushoito alueella perustuu OYS:n psykiatrian poliklinikalta ohjattuihin peruskuntien joustaviin moniammatillisiin tiimeihin, joissa terveydenhuollon lääkkeenjakelu, käytön valvonta ja psyykkinen hoito on yhdistetty sosiaaliseen auttamiseen asumisessa, koulutuksessa, työllistämisessä ja lastensuojelussa. Koska lähes kaikilla opioidikorvaushoitoon tulevilla potilailla on taustalla kaksoisdiagnoosi, tuo se lisähaastetta hoidon toteutukseen. Kaksoisdiagnoosipotilailla hoitotulokset ovat huonompia kuin vain yhden häiriön omaavilla, eivätkä hoitomallitkaan ole kaksoisdiagnoosipotilaille optimaalisia. Tulokset osoittavat vaikeimminkin häiriintyneiden päihdepsykiatristen potilaiden olevan autettavissa nykyisillä resursseilla tuottaviksi veronmaksajiksi. Tutkimus voi toimia laajemminkin mallina erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon voimavarojen yhdistämisessä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyön kehittämisessä Mieli 2009 -suunnitelman mukaisesti.

Abstract Physical activity provides important physical health benefits for young people. However, the information on physical activity in association with various social, educational and mental health factors among adolescents is scarce. This study aimed to evaluate how physical activity is related to adolescents’ emotional and behavioural problems, self-rated health, educational attainment and parental socio-economic position, and how these factors interrelate with each other. The study population consisted of the Northern Finland Birth Cohort 1986 (N = 9432). Data on physical activity, emotional and behavioural problems, self-rated health, educational attainment and parental socio-economic position at age 15–16 years was collected by postal inquiries in 2001–2002. Logistic regression models were used to study the associations between these factors. High parental socio-economic position was associated with being physically active among adolescents. Physical inactivity was related to emotional, social, thought and attention problems, and rule-breaking behaviour. Physical inactivity, emotional, behavioural and social problems, and low parental socio-economic position were related to poor self-rated health. In addition, higher levels of physical activity, fewer behavioural problems, and higher parental socio-economic position were associated with high self-perceived academic performance and future plans for higher education. Physical inactivity during adolescence is associated with several emotional and behavioural problems, and poor self-rated health, whereas being physically active is related to higher educational attainment. Developmentally appropriate and enjoyable physical activity could have an important role in enhancing adolescents’ health, well-being, and educational attainment
Tiivistelmä Liikunta edistää lasten ja nuorten fyysistä terveyttä. Liikunnan yhteyksistä sosiaalisiin tekijöihin, nuorten koulumenestykseen ja mielenterveyteen on kuitenkin vähän tietoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää liikunnan yhteyksiä nuorten tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöihin, koettuun terveyteen ja koulumenestykseen. Lisäksi selvitettiin liikunnan, terveyteen ja koulutukseen liittyvien tekijöiden, sekä perheen sosioekonomisen aseman keskinäisiä suhteita. Tutkimusaineistona oli Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986 (N = 9432). Liikunta-aktiivisuus, perheen sosioekonominen asema, tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöiden esiintyvyys, koettu terveys ja koulumenestys selvitettiin postikyselyllä 15–16-vuotiaana vuosina 2001–2002. Muuttujien välisiä yhteyksiä testattiin logistisella regressioanalyysilla. Vanhempien korkea sosioekonominen asema oli yhteydessä nuorten liikunnalliseen aktiivisuuteen. Vähäinen liikunnan harrastaminen liittyi tunne-elämän häiriöihin, sosiaalisiin ongelmiin, ajatus- ja tarkkaavuushäiriöihin sekä sosiaaliseen käytöshäiriöön. Vähäinen liikunta, tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöt sekä vanhempien alhainen sosioekonominen asema liittyivät huonoon koettuun terveyteen. Lisäksi liikunnallinen aktiivisuus, vähäiset käyttäytymisen häiriöt sekä vanhempien korkea sosioekonominen asema olivat toisistaan riippumatta yhteydessä nuorten hyvään koulumenestykseen ja opintosuunnitelmiin. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että vähäinen liikunta on yhteydessä nuorten tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöihin sekä huonoon koettuun terveyteen, kun taas liikunnallinen aktiivisuus liittyy hyvään koulumenestykseen. On mahdollista, että monipuolisen, ikä- ja kehitystasolle sopivan liikunnan avulla voidaan edistää nuorten terveyttä ja hyvinvointia sekä koulutuksellisia edellytyksiä

Abstract The aim of this descriptive study was to investigate differences in macro- and micro-structures in the narratives of language-impaired (n =  18) and typically developing (n =  10) children aged 4−6 years, the effect of the elicitation method on the frequency of structural features and the impact of the intervention used in the study on the development of narration. The study assessed the development of narration in three peer groups (rehabilitation group, control group and typically developing comparison group) with the aid of time-series design over a period of nine months. During six months, the lexicon and the cognitive schema of the narrative of the children in the rehabilitation group for language-impaired children was strengthened with training tasks and moments of reading involving dialogue arranged by the parents. The development of narration was assessed using the Bus Story sequence of pictures, a picture book with frogs, two sets of toys, a personal narrative and an assessment form completed by the parents. At baseline, the narratives based on sequences of pictures of the language-impaired children contained fewer episodes, story grammar categories, descriptions of events and expressions of evaluative language compared to typically developing children. In the narratives based on sets of toys the number of non-verbal grammatical categories was higher among the language-impaired children, and they told more personal narratives of a varying level compared to the typically developing comparison children. The narratives of language-impaired children contained fewer word units and communication units as well as temporal connectives than those of typically developing comparison children. Their communication units were also shorter and the percentage of functional words lower compared to the controls. Structurally the best narratives were children`s frog stories elicited with a wordless picture book. During the follow-up period, the macro- and micro-structure (number of word units and communication units, content words) of the retold and picture book narratives and expressions of evaluative language (all narratives) of the language-impaired children in the rehabilitation group reached nearly the same level compared to typically developing children. The communication units of the narratives became longer and the use of temporal connectives increased more in the rehabilitation group compared to the control group of language-impaired children. According to the parents’ assessment, intervention improved the children’s narration. Compared to their typically developing peers, language-impaired children under school age tell narratives with more structural weaknesses. The intervention used in the study promotes the macro- and micro-structures of children’s retold and picture-book narratives
Tiivistelmä Tämän kuvailevan tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kielihäiriöisten (n =  18) ja tyypillisesti kehittyvien (n =  10) 4−6-vuotiaiden lasten kertomusten makro- ja mikrorakenteiden eroja, elisitointimenetelmän vaikutusta rakennepiirteiden esiintyvyyteen sekä tutkimuksessa käytetyn kuntoutuksen vaikutusta kerronnan kehittymiseen. Tutkimuksessa arvioitiin kolmen keskenään kaltaistetun ryhmän (kuntoutus- ja vertailuryhmä sekä tyypillisesti kehittyvät verrokit) kerronnan kehittymistä toistettujen mittausten aikasarjalla yhdeksän kuukauden ajan. Kielihäiriöisten kuntoutusryhmän lasten sanastoa ja kertomuksen kognitiivista skeemaa vahvistettiin puolen vuoden aikana harjoitustehtävien ja vanhempien järjestämien dialogisten lukutuokioiden avulla. Aineisto koostui kuvasarjoihin (Bus Story, sammakkokirja), lelusarjoihin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvista kertomuksista sekä vanhempien arvioinneista. Perustason mittauksissa kielihäiriöisten lasten kuvasarjoihin perustuvissa kertomuksissa oli vähemmän episodeja, kielioppikategorioita, tapahtumakuvauksia ja arvioivan kielen ilmauksia kuin tyypillisesti kehittyneillä lapsilla. Lelusarjakertomuksissa ei-kielellisesti toteutuneiden kielioppikategorioiden määrä oli kielihäiriöryhmien lapsilla suurempi ja he kertoivat enemmän eritasoisia henkilökohtaisia kertomuksia kuin tyypillisesti kehittyneet verrokit. Kielihäiriöisten lasten kertomuksissa oli vähemmän sana- ja kommunikaatioyksiköitä sekä temporaalisia konnektiiveja kuin tyypillisesti kehittyneillä verrokeilla. Kommunikaatioyksiköt olivat myös lyhyempiä ja funktiosanojen prosentuaaliset osuudet pienempiä kuin verrokeilla. Elisitointimenetelmä vaikutti kertomuksen makrorakenteeseen siten, että lapset tuottivat rakenteellisesti parhaimpia kertomuksia sanattoman kuvakirjan avulla kaikissa kolmessa tutkimusryhmissä. Seurantajakson aikana kuntoutusryhmän kielihäiriöisten lasten toisto- ja kuvakirjakertomusten makro- ja mikrorakenne (sana- ja kommunikaatioyksiköiden määrät, sisältösanat) sekä arvioivan kielen ilmaisut (kaikki kertomukset) kehittyivät lähes samalle tasolle tyypillisesti kehittyvien lasten kanssa. Kertomusten kommunikaatioyksiköt pitenivät ja temporaalisten konnektiivien käyttö lisääntyi kuntoutusryhmällä enemmän kuin kielihäiriöisten lasten vertailuryhmällä. Kuntoutus kehitti lasten kerrontaa myös vanhempien arvioiden mukaan. Alle kouluikäiset kielihäiriöiset lapset kertovat tyypillisesti kehittyneisiin ikätovereihinsa verrattuna rakenteellisesti puutteellisempia kertomuksia. Tutkimuksessa käytetty kuntoutus kehitti lapsen toisto- ja kuvakirjakertomusten makro- ja mikrorakenteita

Tässä kandidaatintyössä käsittelen äitien masennusoireita ja niiden vaikutuksia lasten elämään ja toimintaan. Käsittelen masennusta systeemiteorian ja perhelääketieteen kontekstissa. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrin työssäni ottamaan huomioon potilaan lähipiirin ja sieltä tulevat mahdolliset ongelmat sekä voimavarat. Systeemiteorian avulla haluan tehdä hieman eroa oirekeskeiseen mielenterveysongelmien käsittelyyn. Perheestä ja lähiympäristöstä voidaan löytää potilaalle voimavaroja, joiden olemassaoloa kukaan ei ole tiedostanut ja tätä olen pyrkinyt tuomaan esille systeemiteoreettisella lähestymiselläni. Pyrin työn alussa käymään läpi systeemiteoriaa ja sitä, miksi olen valinnut sen aiheeni pohjaksi. Systeemiteoria toimii työssä kontekstina, jonka kautta avaan äitien masennusta ja sen vaikutuksia lasten elämään ja toimintaan. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään masennusta ja sen suhdetta vanhemmuuteen ja kiintymyssuhteisiin. Kiintymyssuhde on erittäin olennainen osa lapsen kasvua. Äidin masennuksen päästessä vaikuttamaan tähän suhteeseen, voi kiintymyssuhde heiketä tai muuttua ja tätä olen pyrkinyt työssäni avaamaan. Vanhemmuus on myös hyvin olennainen osa työtä. Vanhemman roolina on ohjata lasta matkalla nuoruuteen ja aikuisuuteen ja masennuksen johdosta äitien voi olla haastavaa toteuttaa tätä tehtävää. Lopuksi käyn läpi äitien masennuksen mahdollisia vaikutusreittejä suhteessa lapseen. Esitän työssä neljä erilaista vaikutuskanavaa masennukselle, jotka ovat suora geneettinen periytyminen, oletus siitä, että raskaana olevien äitien masennus vaikuttaa lasten neurokemiaan ja saa aikaan muutoksia sikiöiden neuroendokriinisessa toiminnassa, masentuneen vanhemman negatiiviset ajattelumallit ja toimintatavat, sekä lapsen altistuminen erilaisille stressitekijöille vanhemman masennuksen johdosta. Olen siis pyrkinyt huomiomaan geneettiset periytymiskanavat sekä ympäristölliset tekijät. Painotan työssäni kuitenkin ympäristöllisiä tekijöitä. Työn lopussa olen myös avannut erilaisia masennuksen vaikutuksilta suojaavia tekijöitä. On tärkeää myös pohtia sitä, miksi jotkut lapset oireilevat vanhemman masennuksen johdosta ja toisiin sillä ei ole suuria vaikutuksia. Näitä suojaavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi: Lapsen resilienssi, älykkyys, toisen vanhemman suojaavat vaikutukset, sekä ympäristön, kuten koulun, sukulaisten tai ystäväpiirin tuki.

Abstract Somatization is a widespread phenomenon causing subjective suffering and disability. The aim of the study was to assess somatization disorder (SD) and somatization symptoms among young adult population and their associations with sociodemographic factors, alexithymia and temperament as well as psychiatric comorbidity. Various suggestions have been presented to operationalize somatization but none of them has been shown to be superior to others. In this study two definitions were used: SD by DSM-III-R classification diagnostic criteria and "somatization" meaning four or more symptoms of the 35 symptoms of DSM-III-R SD criteria. The study population was a subsample of the Northern Finland Birth Cohort 1966 (NFBC 1966), consisting of cohort members living in Oulu (N = 1,609) on January 1st 1997. The NFBC 1966 is a general population birth cohort of 12,058 live-born children covering 96.3% of all deliveries in the catchment area. The best-estimated procedure was used for assessment of psychiatric morbidity including SD and somatization. Data were collected from the Finnish Hospital Discharge Register and from all available outpatient and inpatient records. Data on education were gathered from Statistics Finland. Other sociodemographic variables, alexithymia and temperament scores were drawn from questionnaires of the field study conducted in 1997 and from earlier follow-up studies. The prevalence of SD was 1.1% (N = 18). Of the subjects 6.1% (N = 97) had somatization. The female-to-male ratio was 5:1 and 6:1, respectively. SD was not recognized by any of the treating physicians, at least not documented in case notes. The observed occurrences of SD and somatization were at a level comparable with earlier international population studies. Somatization did not associate with depression or alexithymia, and neither could a characteristic temperament profile be recognized. Somatization was associated with psychological distress. These results indicate a need for training physicians to recognize SD and somatization and its comorbidity. This will have implications both for psychiatry and other medical specialties regarding collaboration and underlines the importance of liaison-psychiatry at general hospitals. The results suggest a need for more studies about the etiology and development of SD and somatization
Tiivistelmä Somatisaatio on yleinen ilmiö, josta aiheutuu subjektiivista kärsimystä ja toimintakyvyn laskua. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli arvioida somatisaatiohäiriön ja somatisaatio-oireilun yleisyyttä nuorilla aikuisilla sekä näiden ilmiöiden yhteyttä sosiodemografisiin tekijöihin, aleksitymiaan, temperamenttiin ja psykiatriseen sairastavuuteen. Somatisaation käsitteellistämiseksi on esitetty useita vaihtoehtoja mutta mikään niistä ei ole osoittautunut muita paremmaksi. Tässä tutkimuksessa käytetiin kahta määritelmää: DSM-III-R -diagnoosiluokituksen mukaista somatisaatiohäiriön diagnoosia tai somatisaatio-oireilua, jossa esiintyy neljä tai useampia DSM-III-R:n 35 somatisaatiohäiriön oireesta. Tutkimusaineiston muodostivat Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortin ne jäsenet, jotka asuivat Oulussa 1. tammikuuta 1997 (N = 1,609). Alkuperäinen kohortti koostuu 12,058 elävänä syntyneestä tutkittavasta, mikä kattaa 96.3 % kaikista synnytyksistä Pohjois-Suomessa. Niin kutsutun best-estimated -menettelyn avulla arvioitiin tutkittavien psykiatrista sairastavuutta mukaan lukien somatisaatiohäiriö ja -oireilu. Tietoa kerättiin sairaaloiden poistoilmoitusrekisteristä. Avohoidon sairauskertomustieto koottiin kattavasti. Koulutusasteesta saatiin tieto Tilastokeskukselta. Muita sosiodemografisia tekijöitä, aleksitymiaa ja temperamenttia arvioitiin vuoden 1997 kenttätutkimuksen ja aiempien seurantatutkimusten tietojen avulla. Somatisaatiohäiriön esiintyvyys oli 1.1 % (N = 18). Somatisaatio-oireita todettiin 6.1 % (N = 97) tutkittavista. Naisten osuus oli somatisaatiohäiriössä 5:1 ja somatisaatio-oireilussa 6:1. Osoittautui, että lääkärit eivät tunnistaneet somatisaatiohäiriötä, ainakaan sitä ei oltu kirjattu sairauskertomuksiin. Havaitut somatisaatiohäiriön ja -oireilun esiintyvyydet ovat sopusoinnussa aiempien kansainvälisten tutkimusten kanssa. Somatisaatio-oireilu ei liittynyt masennukseen tai aleksitymiaan eikä somatisaatio-oireilusta kärsiville tutkittavilla todettu tyypillistä temperamenttiprofiilia. Somatisaatio liittyi psyykkiseen stressiin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että lääkäreille tulisi tarjota koulutusta somatisaatiohäiriön ja -oireilun tunnistamisessa. On tärkeää tunnistaa somatisaatio ja siihen liittyvä oheissairastavuus. Havainnot korostavat yleissairaaloiden yhteistyöpsykiatrian ja muiden erikoisalojen yhteistyön merkitystä somatisaatiosta kärsivien potilaiden tutkimuksessa ja hoidossa. Somatisaatiohäiriön ja -oireilun etiologian ja kehittymisen selvittämiseksi tarvitaan uusia tutkimuksia

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tarkastella mielentilaverbien käyttöä henkilöillä, joilla on autismikirjon häiriö (autism spectrum disorder, ASD). Mielentilaverbit ovat verbejä, jotka kuvaavat mielen sisäisiä tiloja, tekoja ja toimintoja. Mielentilaverbien käyttöä verrattiin lisäksi fysikaalisiin verbeihin. Tarkoituksena oli myös selvittää poikkeaako ASD-henkilöiden tulokset tyypillisesti kehittyneistä verrokkihenkilöistä. Tutkimushenkilöt on valittu satunnaisesti Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrisen yksikön ja Oulun yliopiston monitieteellisen tutkimuksen Autismikirjon häiriöt -seurantatutkimus lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen -aineistosta. Tutkimuksessa oli mukana kahdeksan ASD-henkilöä sekä kahdeksan tyypillisesti kehittynyttä verrokkihenkilöä. Kaikilla ASD-henkilöillä oli hyvätasoinen autismikirjon häiriö. Kaikki henkilöt olivat miehiä ja iältään 19–29 vuotta. Tutkielmassa tarkasteltiin ASD-henkilöiden ja verrokkihenkilöiden mielentilaverbien sekä fysikaalisten verbien käyttöä Ruusun aika -sarjan videoleikkeiden kerronnasta. Tulosten analysoinnissa ja ryhmien välisessä vertailussa käytettiin Mann Whitneyn kahden riippumattoman otoksen U-testiä, Spearmannin korrelaatiokerrointa sekä graafisia esityksiä. Lisäksi ryhmien sisällä verbejä verrattiin Wilcoxonin merkittyjen järjestyslukujen testin avulla. Tutkimustuloksissa kävi ilmi, että verrokkihenkilöiden kerronnassa käytettyjen mielentila-verbien määrä korreloi tilastollisesti erittäin merkitsevästi kerronnan pituuden kanssa. ASD-henkilöillä korrelaatio mielentilaverbien määrän ja kerronnan pituuden välillä oli kohtalainen, lähes heikko. Mielentilaverbien määrässä ryhmien välillä ei löytynyt merkitsevää eroa. Vaihtelu ryhmien sisällä verbien määrässä oli melko suurta. Fysikaalisten verbien määrä oli molemmissa ryhmissä jonkin verran suurempi kuin mielentilaverbien määrä. ASD-henkilöiden mielentila- ja fysikaalisten verbien välille löytyi lähes tilastollisesti merkitsevä ero. Verrokkihenkilöillä verbien käyttö ei puolestaan eronnut merkitsevästi. Fysikaalisten verbien määrässä ei löytynyt tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä. Tutkimustulokset ovat suuntaa antavia, sillä ne eivät ole yleistettävissä pienen otoskoon vuoksi. Täysin vastaavia tutkimuksia aiheesta ei löydy. Mielentilailmauksia koskeviin aiempiin tutkimuksiin verrattuna tulokset ovat kuitenkin samansuuntaisia, vaikka eriäviäkin tutkimuksia aiheesta löytyy. Mielentilailmausten ja mielentilaverbien käyttöä aikuisilla ASD-henkilöillä olisi tärkeää tutkia vielä suuremmilla aineistoilla, sillä tämä on ensimmäinen Suomessa tehty tutkimus aiheesta eikä muuallakaan aihetta ole riittävästi tutkittu. Kliiniseen työhön on tärkeää saada tietoa siitä, onko mielentilaverbien käyttö ASD-henkilöillä tyypillisesti kehittyneistä verrokkihenkilöistä poikkeavaa ja mihin kuntoutusta voisi vielä ohjata. Kuntoutuksen avulla voitaisiin parantaa ASD-aikuisten elämän laatua sekä vähentää liitännäishäiriöitä, kuten ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta, jotka ovat tavallisia autismikirjon häiriössä.

Tiivistelmä. Seksuaalinen häirintä on globaali ongelma, joka on tunnustettu ja nostettu laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun vasta viime vuosina. Aiemmat tutkimukset antavat tietoa lähinnä yläkouluikäisten ja sitä vanhempien kokemasta häirinnästä. Ilmiö koskettaa kuitenkin jo alakouluikäisiä lapsia. Ymmärrystä häirinnän syntymekanismeista sekä ennaltaehkäisystä tarvitaan lisää. Tämän tutkielman tavoite on lisätä tietoa seksuaalisesta häirinnästä alakouluikäisten poikien vertaissuhteissa ja erityisesti häirinnän taustalla vaikuttavista mekanismeista. Tutkimuksen toinen tavoite on tehdä näkyväksi ja vahvistaa sitä muutospotentiaalia, joka lapsissa on häirinnän vastaisen kulttuurin rakentamisessa. Tutkimuskysymyksemme ovat: 1) Miten seksuaalista häirintää tuottava toiminta näkyy poikien vertaissuhteissa? 2) Millä tavoin seksuaalista häirintää vastustetaan? 3) Miten häirintää vahvistava ja vastustava toiminta ovat yhtä aikaa läsnä poikien vertaissuhteissa? Häirintää tarkastellaan vinoutuneena vallankäyttönä, jonka taustalla näkyvät kulttuuriset odotukset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Aineiston tuotannossa käytetyt luovat menetelmät antoivat lapsille monipuoliset mahdollisuudet ilmaista kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Liikettä sisältävä polttava tuoli -leikki auttoi purkamaan sensitiiviseen aiheeseen liittyviä jännitteitä. Luovien menetelmien käyttö antaa uutta näkökulmaa siihen, miten sensitiivisiä aiheita voidaan käsitellä lasten kanssa. Häirintää käsittelevissä työpajoissa tuotettua aineistoa on analysoitu monimenetelmäisesti. Analyysissa hyödynnettiin sisällönanalyysia, feminististä lähilukua sekä uusmaterialistisilla elementeillä höystettyä diskurssianalyysia. Tämän tutkimuksen perusteella seksuaalinen häirintä koskettaa alakouluikäisiä poikia monella tavalla. Pojat tuottavat häirintää ja tukevat sitä monin tavoin, mutta kokevat myös painostusta häirintään osallistumisesta ja ovat häirinnän uhreja. Häirinnän taustalla näkyy hegemonisen maskuliinisuuden ihanteet, joiden tavoitteluun pojilla on paineita. Häirintä myös kietoutuu huumoriin ja yhteisöllisyyteen. Tutkimuksen yksi merkittävin tulos myös on, että pojat vastustavat häirintää monin tavoin. Häirinnän vastustaminen nähdään tutkimuksessa kapasiteettina toisin toimimiseen ja häirintävapaan kulttuurin rakentamiseen

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tarkastella suomalaisten kouluikäisten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö -diagnoosin saaneiden lasten pragmaattisia taitoja. Tutkittavina olivat 6 ADHD-diagnoosin saanutta lasta ja 6 tyypillisesti kehittynyttä lasta. Children’s Communication Checklist-2 -menetelmän avulla selvitettiin lasten pragmaattisten taitojen piirteitä vanhempien tekemän arvion perusteella. Edmonton Narrative Norms Instrument -menetelmän avulla tarkasteltiin puolestaan kerronnan pragmaattista hallintaa eli sitä, kuinka lapset osaavat ottaa kuulijan huomioon tarjoamalla tarpeeksi asianmukaista informaatiota ja käyttämällä tarkkoja viittauksia. Tässä tutkimuksessa vanhempien tekemän arvion mukaan ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla oli havaittavissa pragmaattisia ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia, joita muutamissa tapauksissa voidaan pitää kliinisesti merkittävinä. Tulosten perusteella ADHD-diagnoosin saaneiden lasten puhetapa oli usein epäasiallinen ja heillä oli vaikeuksia kontekstin käytössä eli kyvyssä ymmärtää ja tuottaa ilmauksia eri tilanteissa. Kerrontatehtävässä ADHD-diagnoosin saaneet lapset saivat tyypillisesti kehittyneitä lapsia heikommat pisteet sekä kertomusten sisällöstä että viittaussuhteiden tarkkuudesta. Tämä antaa viitteitä siitä, että ADHD-diagnoosin saaneille lapsille oli verrokkilapsia vaikeampaa luoda kuulijan kannalta koherentti, helposti ymmärrettävissä oleva kertomus. Tämä piirre tuli esiin myös vanhempien tekemässä arviossa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, oliko CCC-2:n ja ENNI:n tulosten välillä havaittavissa yhteyttä. CCC-2:n osalta tarkasteltavina tekijöinä olivat kielellisistä taidoista kertova GCC-pistemäärä ja sosiaalisista vuorovaikutustaidoista kertova SIDC-pistemäärä. ENNI:n osalta tarkasteltavina tekijöinä olivat kertomuskielioppipisteet ja viittaussuhteiden tarkkuus. Tässä tutkimuksessa tarkasteltujen tekijöiden osalta havaittiin selkeä yhteys vain kielellisten taitojen (GCC) ja kertomusten sisällön eli kertomuskielioppipisteiden suhteen. Tämän tutkimuksen tulokset ovat yhteneväisiä aiempien tutkimustulosten kanssa. Ne antavat viitteitä siitä, että ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla voi esiintyä vaikeuksia pragmatiikan eri osa-alueilla ja heillä voi ilmetä yhtä aikaa sekä normaaleja että poikkeavia pragmaattisia piirteitä. Tässä tutkimuksessa johtopäätösten tekoa ja tulosten yleistettävyyttä heikentävät pieni otoskoko ja yksilölliset erot lasten välillä. Tutkimus lisää kuitenkin omalta osaltaan tietoa ADHD-diagnoosin saaneiden lasten pragmaattisista taidoista.

Tiivistelmä. Tämä kerronnallinen pro gradu -työ tarkastelee alakouluikäisiin tyttöihin kohdistuvaa sukupuolistunutta häirintää sekä tyttöjen vertaissuhteisiin liittyviä haasteita. Aikaisempien tutkimusten perusteella huomattava osa lapsista kokee sukupuolistuneeksi häirinnäksi määrittyvää kohtelua lapsuuden vertaissuhteissaan. Tällä tutkimuksella pyritään tuomaan lisätietoa vähän tutkitusta alakouluikäisten kokemasta häirinnästä. Tutkimuskysymykseksi määriteltiin: “Mitä alakouluikäiset tytöt kertovat vertaissuhteissaan tapahtuvasta sukupuolistuneesta häirinnästä?” Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä sukupuolistunut häirintä määritellään pääkäsitteeksi, jonka alakäsitteitä ovat seksuaalinen häirintä ja väkivalta. Lasten vertaissuhteissa tapahtuvaan häirintään liittyy keskeisesti vallan väärinkäyttö ja huumori. Tyttöjen ja poikien välisiä kaverisuhteita leimaa usein heteroseksuaalinen jännite. Tämä sisältää vertaisten toimesta tapahtuvaa kaverisuhteiden heteroseksualisointia, julkista arviointia ja kiusoittelua. Lasten keskuudessa tapahtuva häirintä käsitetään usein yhtenä kiusaamisen muotona. Tämän vuoksi häirinnän tunnistaminen ja siihen puuttuminen vaikeutuvat. Sukupuolistuneeseen häirintään kytkeytyvät valta-asetelmat jäävät ilmiöön liittyvässä keskustelussa usein tarkastelun ulkopuolelle. Yhteiskunnassamme vallalla olevat asenteet, stereotypiat ja heteronormatiiviset toimintatavat ulottuvat myös lasten elämään. Tätä ei kasvatusyhteisöissä aina tunnisteta. Vääristyneet käytänteet lasten välisissä suhteissa muodostavat pohjaa aikuisuudessa tapahtuvalle seksuaaliselle häirinnälle ja lähisuhdeväkivallalle. Tämän vuoksi häirintään puuttuminen on tärkeää jo varhaisessa vaiheessa. Tämä tutkimus toteutettiin järjestämällä häirinnän teemoihin liittyviä työpajoja kahdeksalle oululaiselle koululuokalle, joiden oppilaat olivat viides- ja kuudesluokkalaisia. Työpajoihin osallistui noin 150 lasta, joista arviolta puolet olivat tyttöjä. Työpajat pidettiin tytöille ja pojille erikseen. Tämän tutkimuksen tutkimusaineisto tuotettiin tytöille järjestetyissä toiminnallisissa työpajoissa luovien ja toiminnallisten tutkimusmenetelmien avulla. Aineisto koostuu tyttöjen ja tutkijoiden vuorovaikutuksessa syntyneistä ryhmäkeskusteluista sekä tyttöjen itsenäisesti tuottamista kirjoituksista. Aineisto on analysoitu teorialähtöisesti ja siinä on hyödynnetty narratiivien analyysia. Analyysin pohjalta aineisto on tematisoitu kolmeen eri yläteemaan sekä niihin liittyviin alateemoihin. Tämä tutkimus osoittaa, että ei-toivotuksi ja ahdistavaksi kuvattua häirintää ilmenee alakouluikäisten lasten vertaissuhteissa monimuotoisesti. Häirintä näyttäytyy normalisoituneena ja tavanomaisena toimintamuotona. Tytöt kertovat häirinnän tapahtuvan yleensä poikien toimesta. Kertomuksissa ilmenee myös tyttöjen välillä tapahtuvaa häirintää. Tytöt kertovat fyysisestä koskettelusta, ehdottelusta ja painostamisesta, seksuaalisuuteen ja sukupuoleen kohdistuvasta ei-toivotusta huomiosta sekä sukupuolistuneesta eriarvoistamisesta. Häirinnän negatiivisten vaikutusten vuoksi sukupuolten välisten kaverisuhteiden muodostaminen on lapsille haastavaa.

Tämän pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, millainen fonologinen työmuisti on lapsilla, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, ja miten nämä lapset selviytyvät tarkkaamattomuutta ja vigilanssia mittaavassa testissä. Tuloksia verrattiin tyypillisesti kehittyneiden, samanikäisten lasten vastaaviin suorituksiin. Tutkimukseeni osallistui yhteensä 16 lasta, joiden ikä vaihteli kuudesta kahdeksaan vuotta. Lapsista kolmella pojalla oli diagnosoitu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, ja loput lapset muodostivat tutkimuksen verrokkiryhmän, jonka kehitys oli edennyt täysin tyypillisesti. Verrokeista tyttöjä oli viisi ja poikia kahdeksan. Kaikkien osallistujien äidinkieli oli suomi, eikä kliinisen ryhmän lapsilla ollut tarkkaavuushäiriön lisäksi mitään muita diagnooseja. Tutkimusmenetelminä fonologisen työmuistin tarkastelussa käytettiin epäsanantoistotehtävää ja ITPA:n auditiivisen sarjamuistin osiota (Kuusinen & Blåfield, 1974). Vigilanssia ja tarkkaavuutta puolestaan tutkittiin tietokoneavusteisella CPT-testillä (Conner, 2004). Kaikki testit tehtiin jokaiselle osallistujalle ja niiden tuloksia vertailtiin kahden ryhmän kesken esimerkiksi erilaisia keskilukuja tarkastelemalla. Aiemmissa vastaavissa tutkimuksissa on saatu selkeitä viitteitä siitä, että lapset, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, suoriutuvat tyypillisesti kehittyneitä ikäverrokkejaan heikommin fonologista työmuistia, tarkkaamattomuutta ja vigilanssia mittaavissa tehtävissä. Tämän tutkielmani tulokset tarjosivat vahvistusta aiempien tutkimusten tuloksille ja olivat yhteneväisiä niiden kanssa molempien tutkimuskysymysteni osalta. Pienestä tutkimusaineistosta johtuen saatuihin tuloksiin on kuitenkin syytä suhtautua varauksella, ja niitä voidaankin pitää lähinnä suuntaa-antavina. Tulosteni pohjalta saadaan tästä huolimatta käytännön puheterapiatyön kannalta arvokkaita viitteitä siitä, että aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriön diagnoosin saaneiden lasten kanssa työskenneltäessä heikompi fonologinen työmuisti ja pitkäkestoinen tarkkaavuus kannattaa ottaa huomioon ja että nämä lapset saattavat tarvita myös fonologiseen työmuistiin kohdistuvia interventioita. Tehtyjen havaintojen perusteella olisi syytä tutkia laajemmin esimerkiksi muita fonologisten taitojen osa-alueita ja tarkkaavuuden vaikutusta niissä suoriutumiseen lapsilla, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö.

Tiivistelmä. Sukupuolinen ja seksuaalinen häirintä on osa lasten arkipäivää. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on selvittää, mitä on sukupuolinen ja seksuaalinen häirintä alakouluikäisten lasten vertaissuhteissa. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat sukupuoli ja seksuaalisuus. Judith Butlerin teoriassa ne ovat performatiivisia ja kulttuurisidonnaisia toisiinsa kietoutuvia ominaisuuksia. Tähän teoriaan liittyy keskeisenä käsitteenä heteronormatiivisuus, mikä kulkee mukana läpi tutkielman. Seksuaalinen ja sukupuolinen häirintä on vallan väärinkäyttöä, mikä kontrolloi perinteisiä heteroseksuaalisten sukupuolistandardien rajoja. Tutkielma toteutetaan kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tässä tapauksessa se tarkoittaa teoreettista rakennelmaa aiemmista tieteellisistä tutkimuksista ja niiden kirjallisista materiaaleista. Sukupuoli ja seksuaalisuus tutkittavana aiheena on monisyinen ja tilannesidonnainen. Siksi tätä tutkielmaa sävyttää kriittinen ajattelutapa ja feministisen metodologia. Aineisto on laadullisilla menetelmillä kerättyä empiiristä aikaisempaa tutkimusta. Se sisältää sekä kotimaista, että ulkomaista tutkimuskirjallisuutta. Päälähteinä käytetään vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja, joko artikkelin tai kirjan muodossa. Tutkimustuloksista nousi merkittävänä esiin perinteisten leikkien rooli suotuisina viitekehyksinä häirinnän toteutumiselle. Häirintää tapahtuu leikinomaisten toimintojen lomassa kaiken ikäisillä lapsilla. Sukupuolinen ja seksuaalinen häirintä tulee ilmi leikeissä esimerkiksi sukupuolisyrjintänä ja seksuaalisen kiinnostuksen osoituksena. Molemmat muodot voivat esiintyä osana samaa leikkiä. Tutkimustulokset nostavat esiin tyttöjen kehollisten paineiden kohdistuvan ulkonäköön, kun taas poikien paineet pohjautuvat siihen, miten he kehoaan käyttävät. Tulokset osoittavat häirinnän olevan toisinaan selkeästi havaittavaa ja toisinaan piiloista. Tutkielma antaa kasvatusalan opiskelijoille ja ammattilaisille informaatiota lasten sukupuolisesta ja seksuaalisesta häirinnästä. Aineistossa esille nousseet ilmiöt auttavat tunnistamaan heteronormatiivisia käyttäytymismalleja itsessä ja muissa. Tietoa näistä käyttäytymismalleista voidaan soveltaa koulumaailmaan. Opettajankoulutus kaipaa sukupuoli-identiteetin ja seksuaalikasvatuksen opintoja, sillä ne ovat iso osa lasten jokapäiväistä elämää myös kasvatusinstituutioissa. Tämän tutkielman avulla voidaan osoittaa näiden opintojen tärkeys opettajan koulutuksessa.

Abstract Describing how and why species composition of ecological communities varies across spatial and temporal scales is a primary objective for ecological research. A key challenge is to distinguish changes in community composition resulting from external factors from the natural background variability. In this thesis I aimed to study: 1) the level of temporal variation in community composition of stream macroinvertebrates, 2) the role of different environmental factors to temporal variability, 3) the effect of temporal variability on bioassessment outcomes, and 4) comparability of different approaches to study community variability through time. A majority of the studied macroinvertebrate communities showed lower level of inter-annual variation, i.e. temporal turnover, than expected by chance. The observation of high community stability was further supported by the low level of inter-annual variation in taxonomic completeness (quotient of observed and expected number of species, O/E). Despite the low absolute variation in O/E, ecological status assessments varied annually. Thus the use of one year data may bias management decisions. Macroinvertebrate communities experienced similar dynamics across several spatial extents, from riffles within a stream to streams among regions, suggesting that large-scale extrinsic factors are the major driver of community dynamics. Especially climatically exceptional years may have a strong imprint on community variability. However, at the within-stream scale, coherence was lower than expected, indicating that community dynamics may be driven by different processes at different spatial extents. Stream macroinvertebrate community dynamics were strongly related to in-stream vegetation, temporal variability decreasing with increasing macrophyte cover. Importantly, the effect of in-stream vegetation on temporal turnover of macroinvertebrate communities was masked by the stochastic effect of habitat connectivity, suggesting that unless stochastic effects are controlled for, the role of deterministic processes may be obscured, thus affecting our ability to understand and predict community changes through time. In addition, different approaches to study temporal variability may disagree on estimates for the level of temporal turnover and factors explaining it – a fact that should be taken into account when planning and comparing studies
Tiivistelmä Yksi ekologisen tutkimuksen keskeisistä tavoitteista on kuvata, miten ja miksi eliöyhteisöjen koostumus muuttuu paikasta ja ajankohdasta toiseen. On tärkeää pystyä erottamaan erilaisten ulkoisten tekijöiden aiheuttamat muutokset luonnollisesta taustavaihtelusta. Väitöskirjani tavoitteena oli selvittää 1) miten paljon virtavesien pohjaeläinyhteisöissä tapahtuu ajallista vaihtelua 2) mitkä ympäristötekijät vaikuttavat yhteisöjen ajalliseen vaihteluun 3) miten ajallinen vaihtelu vaikuttaa ympäristön tilan arviointiin ja 4) kuinka vertailukelpoisia ovat eri lähestymistavat ajallista vaihtelua tutkittaessa. Valtaosa tutkituista pohjaeläinyhteisöistä vaihteli vuosien välillä vähemmän kuin olisi sattumalta odotettavissa osoittaen varsin suurta ajallista pysyvyyttä. Käsitystä yhteisöjen pysyvyydestä tuki myös vähäinen vuosittainen vaihtelu ekologista tilaa kuvaavassa taksonomisessa eheydessä (=havaitun ja odotetun lajiston suhde O/E). Huolimatta näennäisen pienestä vaihtelusta O/E suhteessa paikkakohtaiset tilaluokka-arviot saattoivat vaihtua vuodesta toiseen. Yhden vuoden aineistoon perustuvat tilan arvioinnit voivat siis johtaa virheellisiin johtopäätöksiin. Pohjaeläinyhteisöjen ajallinen vaihtelu oli samankaltaista eri mittakaavoilla niin peräkkäisten koskipaikkojen kuin eri alueilla sijaitsevien purojen välillä. Suuren mittakaavan ympäristötekijät näyttävät siis säätelevän eliöyhteisöjen ajallista vaihtelua. Erityisesti ilmastotekijöiltään poikkeukselliset vuodet säätelevät eliöyhteisöjä, ja niiden vaikutus voi näkyä vielä useiden vuosien kuluttua. Vaihtelun samankaltaisuus peräkkäisten koskipaikkojen välillä oli kuitenkin odotettua pienempää. Yhteisöjä voivat siis säädellä osittain eri tekijät eri mittakaavoilla. Tutkittujen pohjaeläinyhteisöjen ajallisen vaihtelun voimakkuus liittyi erityisesti vesikasvillisuuden määrään: vaihtelu väheni kasvillisuuden lisääntyessä. Kasvillisuuden määrän vaikutus peittyi kuitenkin satunnaisten tekijöiden alle. Jos satunnaisia tekijöitä ei huomioida, deterministiset syy-seuraussuhteet voivat jäädä huomaamatta heikentäen mahdollisuuksiamme ymmärtää ja ennustaa eliöyhteisöjen vaihtelua. Lisäksi eri lähestymistavat ajallista vaihtelua tutkittaessa voivat johtaa erilaisiin arvioihin vaihtelun suuruudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä, mikä tulisi ottaa huomioon tutkimuksia suunnitellessa ja niiden tuloksia vertailtaessa

Abstract The aim of the thesis is to develop algorithms and architectures to meet the high data rate, low complexity requirements of the future mobile communication systems. Algorithms, architectures and implementations for detection, channel estimation and interference mitigation in the multiple-input multiple-output (MIMO) orthogonal frequency division multiplexing (OFDM) receivers are presented. The performance-complexity trade-offs in different receiver algorithms are studied and the results can be utilized in receiver design as well as in system design. Implementation of detectors for spatial multiplexing systems is considered first. The linear minimum mean squared error (LMMSE) and the K-best list sphere detector (LSD) are compared to the successive interference cancellation (SIC) detector. The SIC algorithm was found to perform worse than the K-best LSD when the MIMO channels are highly correlated. The performance difference diminishes when the correlation decreases. With feedback to the transmitter, the performance difference is even smaller, but the full rank transmissions still require a more complex detector. A reconfigurable receiver, using a simple or a more complex detector as the channel conditions change, would achieve the best performance while consuming the least amount of power in the receiver. The use of decision directed (DD) channel estimation is also studied. The 3GPP long term evolution (LTE) based pilot structure is used as a benchmark. The performance and complexity of the pilot symbol based least-squares (LS) channel estimator, the minimum mean square error (MMSE) filter and the DD space-alternating generalized expectation-maximization (SAGE) algorithm are studied. DD channel estimation and MMSE filtering improve the performance with high user velocities, where the pilot symbol density is not sufficient. With DD channel estimation, the pilot overhead can be reduced without any performance degradation by transmitting data instead of pilot symbols. Suppression of co-channel interference in the MIMO-OFDM receiver is finally considered. The interference and noise spatial covariance matrix is used in data detection and channel estimation. Interference mitigation is applied for linear and nonlinear detectors. An algorithm to adapt the accuracy of the matrix decomposition and the use of interference suppression is proposed. The adaptive algorithm performs well in all interference scenarios and the power consumption of the receiver can be reduced
Tiivistelmä Tämän väitöskirjatyön tavoitteena on kehittää vastaanotinalgoritmeja ja -arkkitehtuureja, jotka toteuttavat tulevaisuuden langattomien tietoliikennejärjestelmien suuren datanopeuden ja pienen kompleksisuuden tavoitteet. Työssä esitellään algoritmeja, arkkitehtuureja ja toteutuksia ilmaisuun, kanavaestimointiin ja häiriönvaimennukseen monitulo-monilähtötekniikkaa (multiple-input multiple-output, MIMO) ja ortogonaalista taajuusjakokanavointia (orthogonal frequency division multiplexing, OFDM) yhdistäviin vastaanottimiin. Algoritmeista saatavaa suorituskykyhyötyä verrataan vaadittavaan toteutuksen monimutkaisuuteen. Työn tuloksia voidaan hyödyntää sekä vastaanotin- että järjestelmäsuunnittelussa. Lineaarista pienimmän keskineliövirheen (minimum mean square error, MMSE) ilmaisinta ja listapalloilmaisinta (list sphere detector, LSD) verrataan peräkkäiseen häiriönpoistoilmaisimeen (successive interference cancellation, SIC). SIC-ilmaisimella on huonompi suorituskyky kuin LSD-ilmaisimella radiokanavan ollessa korreloitunut. Korrelaation pienentyessä myös ilmaisimien suorituskykyero pienenee. Erot suorituskyvyissä ovat vähäisiä silloinkin, jos järjestelmässä on takaisinkytkentäkanava lähettimelle. Tällöinkin korkean signaali-kohinasuhteen olosuhteissa LSD-ilmaisimet mahdollistavat tilakanavoidun, suuren datanopeuden tiedonsiirron. Radiokanavan muuttuessa uudelleenkonfiguroitava vastaanotin toisi virransäästömahdollisuuden vaihtelemalla kompleksisen ja yksinkertaisen ilmaisimen välillä. Kanavaestimointialgoritmeja ja niiden toteutuksia vertaillaan käyttämällä lähtökohtana nykyisen mobiilin tiedonsiirtostandardin viitesignaalimallia. Tutkittavat algoritmit perustuvat pienimmän neliösumman (least squares, LS) ja pienimmän keskineliövirheen menetelmään, sekä päätöstakaisinkytkettyyn (decision directed, DD) kanavaestimointialgoritmiin. DD-kanavaestimaattori ja MMSE-suodatin parantavat vastaanottimen suorituskykyä korkeissa käyttäjän nopeuksissa, joissa viitesignaaleiden tiheys ei ole riittävä. DD-kanavaestimoinnilla datanopeutta voidaan nostaa viitesignaaleiden määrää laskemalla vaikuttamatta suorituskykyyn. Työssä tarkastellaan myös saman kanavan häiriön vaimennusta. Häiriöstä ja kohinasta koostuvaa kovarianssimatriisia käytetään ilmaisuun ja kanavaestimointiin. Työssä esitetään adaptiivinen algoritmi matriisihajoitelman tarkkuuden ja häiriön vaimennuksen säätämiseen. Algoritmi mahdollistaa hyvän suorituskyvyn kaikissa häiriötilanteissa vähentäen samalla virrankulutusta

Abstract This study scrutinises sexist harassment and the construction of gender equality policy at the University of Oulu, one of the largest universities in Finland. Furthermore, the study addresses policies that are intended to prevent gender and sexual harassment, the implementation of such policies, and their practical outcomes. Universities are a place of knowledge (re-)production, but research suggests that sexist harassment at least occasionally bothers, and may even call into question, the central tasks of the academy—the creation and maintenance of knowledge. Acker’s theory of gendered organisation is used to frame the analysis of the study on three levels: structures, resources and processes. Lukes’s and Olsen’s views regarding power are used to locate and make visible blind spots of gender equality work related to sexual harassment. Nussbaum’s capabilities approach is used to strengthen the individual agency perspective. Additionally, intersectionality is considered in the analyses. The method of research is a case study. Detailed and intensive knowledge is produced by using various complementary data, analysis methods, vantage points and perspectives. The research contributes to the conceptual-theoretical discussion of the development of gender equality work at organisations. Based on this study, I argue that it would be reasonable to use the term sexist harassment when individual harassment experiences and organisational harassment incidences are discussed. Additionally, the concepts of sexism and sexist discrimination should be considered, especially when the ideology behind the harassment is addressed. Nussbaum’s capabilities approach complements Acker’s theory of gendered organisations in a meaningful manner by providing concrete gender equality indicators for organisations’ gender equality work
Tiivistelmä Tutkimus tarkastelee seksististä häirintää ja sukupuolten tasa-arvopolitiikan rakentumista Oulun yliopistossa, joka on yksi suurimmista yliopistoista Suomessa. Lisäksi tutkimus paikantuu toimenpiteisiin jotka on tarkoitettu sukupuolisen ja seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen, näiden toimenpiteiden toimeenpanoon ja niiden käytännöllisiin seurauksiin. Yliopistot ovat tiedon tuottamisen paikkoja, mutta tutkimuksen mukaan seksistinen häirintä vähintäänkin tilanteisesti haittaa ja voi jopa kyseenalaistaa akatemian keskeisten tehtävien — uuden tiedon tuottamisen ja ylläpitämisen – toteuttamista. Ackerin sukupuolistuneiden organisaatioiden teoriaa käytetään analyysin kehikkona kolmella tasolla: rakenteet, resurssit ja prosessit. Lukesin ja Olsenin valtakäsitteitä käytetään paikantamaan ja tekemään näkyväksi tasa-arvotyön katvealueita, jotka liittyvät seksuaalisen häirinnän eliminoimiseen. Nussbaumin inhimillisten kyvykkyyksien lähestymistapaa käytetään vahvistamaan yksittäisen toimijan perspektiiviä. Lisäksi analyysissa otetaan huomioon intersektionaalisuus. Tutkimusmenetelmänä on tapaustutkimus. Yksityiskohtaista ja intensiivistä tietoa tuotetaan käyttämällä vaihtelevia ja toisiaan täydentäviä aineistoja, analyysimenetelmiä, näkökulmia ja perspektiivejä. Tutkimus osallistuu käsitteellis-teoreettiseen keskusteluun sukupuolten tasa-arvotyön kehittämisestä organisaatiossa. Tutkimukseen perustuen esitän, että olisi perusteltua ottaa käyttöön käsite seksistinen häirintä, kun häirintää tarkastellaan häirittyjen näkökulmasta kokemuksen tasolla, ja käyttää käsitteitä seksismi ja seksistinen diskriminaatio viitattaessa häirinnän taustalla vaikuttavaan ideologiaan ja häiritsijän teon luonteeseen. Nussbaumin inhimillisten kyvykkyyksien lähestymistapa täydentää mielekkäällä tavalla Ackerin sukupuolistuneiden organisaatioiden teoriaa, koska se tarjoaa konkreettisia indikaattoreita organisaatioille niiden työssä tasa-arvon edistämiseksi

Abstract The value of wearable market is booming, especially in the healthcare application segment. This segment is driven by an increasing need for regular monitoring and early diagnosis of patients with growing prevalence of chronic diseases. Wireless communications worn in the close proximity of the body, the variety of applications, and their requirements set design considerations and challenges. In addition to the technical requirements, coexistence with adjacent wireless body area networks (WBANs) and other wireless systems need to be taken into account. A WBAN system needs to be highly reliable, low power, fast, and interference-immune. This thesis studies the performance of two different PHY layer implementations in interfered fading channels. The systems are the frequency modulated ultra wideband (FM-UWB), defined in the IEEE 802.15.6 standard, and narrowband SmartBAN physical layer. The performance of the systems was analyzed by using software simulators developed in Matlab. The author developed the SmartBAN simulator for the ETSI Technical Committee (TC) SmartBAN to study the performance of the new SmartBAN system. This is the first physical layer performance study of the SmartBAN system. In addition, the open literature does not offer similar results on the FM-UWB as presented in this thesis. Based on the results, it can be concluded that the FM-UWB is performing well in situations where high reliability and high interference tolerance is needed. In addition, the simplicity of the FM-UWB transceiver makes it more suitable than the direct sequence UWB (DS-UWB) for applications with data rates of hundreds of kbps. SmartBAN has the best performance in cases where more relaxed requirements for reliability and interference tolerance can be applied. Nevertheless, it became obvious that both systems need proper coexistence and interference mitigation mechanisms to ensure reliability in all scenarios
Tiivistelmä Puettavien laitteiden markkina-arvo on voimakkaassa kasvussa erityisesti terveydenhuollon sovellusalueella. Tämän sovellusalueen kiihdyttimenä toimii yhä suurempi tarve potilaiden kunnon jatkuvalle tarkkailulle sekä kroonisille taudeille alttiimpien potilaiden varhaiselle diagnosoinnille. Langattoman kehoverkon (WBAN) suunnittelun suurimpia haasteita ovat langaton tiedonsiirto kehon läheisyydessä, erilaiset sovellustyypit sekä niiden vaatimukset. Teknisten vaatimusten lisäksi on myös huomioitava rinnakkaiset kehoverkot sekä muut langattomat järjestelmät. Kehoverkkojärjestelmän on oltava todella luotettava, matalatehoinen, nopea ja häiriösietoinen. Väitöskirjassa tutkitaan kahta kehoverkon fyysisen kerroksen toteutusta häipyvissä ja häirityissä kanavissa. Nämä toteutukset ovat IEEE 802.15.6 -standardissa määritelty taajuusmoduloitu ultralaajakaista (FM-UWB) sekä kapeakaistainen SmartBAN. Järjestelmien suorituskykyä analysoitiin Matlab-ohjelmistosimulaattoreiden avulla. Työssä kehitettiin SmartBAN-simulaattori ETSI Technical Committee (TC) SmartBAN -työryhmälle järjestelmän suorityskykytutkimukseen. Tässä työssä esitetään SmartBAN-järjestelmän fyysisen kerroksen suorituskykytulokset, jotka ovat ensimmäiset laatuaan. Lisäksi kirjallisuudesta ei löydy vastaavia tuloksia FM-UWB:n osalta, kuten tässä työssä on esitetty. Tuloksien pohjalta voidaan päätellä, että FM-UWB suoriutuu hyvin tilanteissa, joissa vaaditaan suurta luotettavuutta sekä suurta häiriönsietokykyä. Lisäksi yksinkertainen lähetin-vastaanotinrakenne tekee siitä kiinnostavamman vaihtoehdon kuin suorahajotettu UWB (DS-UWB) sovelluksille, jotka vaativat satojen kbps:n tiedonsiirtonopeutta. SmartBAN toimii hyvin tilanteissa, joissa näistä vaatimuksista voidaan hieman joustaa. Kuitenkin on selvää, että molemmat järjestelmät tarvitsevat sopivan rinnakkais- ja häiriönvaimennustekniikan taatakseen luotettavuuden kaikissa tapauksissa

Abstract Innate immunity provides the first line of defense against invading, pathogenic microorganisms in all multicellular organisms. The fruit fly Drosophila melanogaster has turned out to be an excellent model organism to elucidate mechanisms of innate immune responses because of the highly conserved intracellular signaling cascades mediating these ancient immune functions in flies and mammals. In the present study, RNA interference (RNAi) -based functional genomics were utilized to identify novel components of Drosophila’s immune reactions. Mediators of bacterial phagocytosis, nuclear factor kappa B (NF-κB) signaling and the antiviral RNAi pathway were screened in hemocyte-like S2 cells. Follow-up studies were executed in mammalian cells as well as in Drosophila larvae and adult flies to gain broader significance for the results. Seven novel components essential for efficient phagocytosis of bacteria were identified. Eater was defined as Drosophila’s most important phagocytic receptor showing novel epidermal growth factor (EGF)-repeat -based microbial recognition properties. Additionally, Abelson interacting protein (Abi), capping protein alpha (cpa), 14-3-3ζ, tousled-like kinase (tlk), CG2765 and CG15609 were determined as intracellular effectors of phagocytosis, the three former ones executing their evolutionarily conserved functions through remodeling of the actin cytoskeleton. Eater, together with Scavenger receptor class C, type I (Sr-CI), was demonstrated to be responsible for double-stranded RNA (dsRNA) uptake into S2 cells and, when ectopically expressed, into mammalian cells via clathrin-mediated endocytosis. Proteasome component Pros45 and RNA helicase Belle were established as mediators of the intracellular RNAi pathway, whereas essential roles in antimicrobial signaling via the immune deficiency (Imd) pathway were addressed for Inhibitor of apoptosis 2 (Iap2) and Tak1-associated binding protein (TAB). Iap2 and TAB were shown to affect nuclear translocation of NF-κB -like transcription factor Relish. The present study identifies several novel mediators of the Drosophila immune response and provides insight into mechanisms of fly host defense. As insects serve as vectors of human diseases (e.g. malaria), knowledge about Drosophila immune mechanisms may help to better understand the transmission and pathogenesis of these diseases and develop treatments to fight these infections. Additionally, knowledge gained from model organisms serves as valuable background information, often conducting human research into new tracks
Tiivistelmä Synnynnäinen immuniteetti on elintärkeä puolustusjärjestelmä taudinaiheuttajia vastaan. Kodeissakin yleinen banaanikärpänen, Drosophila melanogaster, on osoittautunut erinomaiseksi synnynnäisen immuniteetin tutkimusmalliksi, erityisesti teknisesti yksinkertaisen ja eettisesti ongelmattoman geneettisen muunneltavuutensa ansiosta. On myös havaittu, että solunsisäiset, immunologisia signaaleja välittävät mekanismit ovat evoluutiossa hyvin säilyneitä. Hyvin usein samankaltaiset geenituotteet toimivat signaalinsiirtäjinä sekä kärpäsen että ihmisen soluissa. Tämän työn tarkoituksena oli RNA-häirintää (RNAi) sekä muita nykyaikaisia solu- ja molekyylibiologisia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen tunnistaa uusia kärpäsen synnynnäiselle immuunipuolustukselle välttämättömiä geenituotteita. Bakteerien fagosytoosille, viruspuolustukselle ja tumatekijä nuclear factor kappa B:n (NF-κB) välittämälle signaloinnille välttämättömiä signalointimolekyylejä pyrittiin identifioimaan laajan mittakaavan RNA-häirintään perustuvilla seuloilla kärpäsen soluissa. Saatujen tulosten merkitystä nisäkkäiden immuunipuolustukselle tutkittiin myös hiiren soluissa. Seitsemän geenituotteen osoitettiin olevan bakteerien fagosytoosille tärkeitä kärpäsen soluissa. Aiemmin tuntematon geenituote, joka nimettiin Eateriksi, osoitettiin kärpäsen tärkeimmäksi bakteereja fagosytoivaksi reseptoriksi. Eaterin solun ulkoisen osan osoitettiin tunnistavan taudinaiheuttajia uudella epidermaalisen kasvutekijän (epidermal growth factor, EGF) kaltaisella toistosekvenssillä. Myös useiden solun tukirankaan, sytoskeletoniin, liittyvien proteiinien (Abi, cpa, 14-3-3ζ) sekä aiemmin vähemmän tunnettujen geenituotteiden (CG2765, CG15609, tlk) osoitettiin osallistuvan bakteerien fagosytoosiin. Näistä kolmen ensinmainitun immunologinen tehtävä havaittiin evoluutiossa säilyneeksi, kärpäsestä hiireen. Eaterin, yhdessä kärpäsen toisen scavenger reseptorin (Sr-CI) kanssa, havaittiin myös toimivan kaksijuosteisen RNA:n (dsRNA) reseptoreina kärpäsen soluissa, mahdollistaen helpon ja tehokkaan RNA-häirinnän. RNA-häirinnän, ja siten mahdollisesti myös viruspuolustuksen, välittäjiksi identifioitiin proteasomin alayksikkö Pros45 ja RNA-helikaasi Belle. Lisäksi Inhibitor of apoptosis 2 (Iap2) ja Tak1-associated binding protein (TAB) todettiin kärpäsen immune deficiency (Imd) signalointireitin komponenteiksi, jotka osallistuvat antimikrobisten peptidien tuotantoon välittämällä NF-κB:n kaltaisen kärpäsen transkriptiotekijän (Relish) siirtymisen tumaan aktivoimaan immuunipuolustusta välittävien geenien ilmentymistä. Tämän tutkimuksen tulokset valottavat banaanikärpäsen immuunipuolustuksen mekanismeja. Koska hyönteiset toimivat monien ihmisten infektiotautien välittäjinä, kärpäsen immuniteetin tuntemus luo mahdollisuuksia kehittää hoitoja näitä tauteja vastaan. Lisäksi malliorganismeista saatu tieto luo uusia teorioita ja näkökulmia, johtaen usein myös lääketieteellistä tutkimusta uusille raiteille

Abstract Background: There is wide variability in the phenotypic manifestation of autism spectrum disorder (ASD). Recognizing autistic traits behind socio-emotional and adaptive problems in children with normal cognitive level can therefore be challenging. Aims and methods: The purpose of this study was to find tools for recognition of autism traits for clinicians working in primary/secondary settings. Two internationally used and empirically valid quantitative screeners, the Autism Spectrum Screening Questionnaire (ASSQ) and the Social Responsiveness Scale (SRS), were translated into Finnish and evaluated among high-functioning elementary school-aged children. An epidemiological target population of 8-year-old children (N=4,408) including 28 children with ASD was rated by parents and teachers using the ASSQ in order to assess cut-off scores for the Finnish ASSQ, and sensory abnormalities (SA) were determined in order to estimate the prevalence of SAs, and to investigate associations between sensory-perceptual problems and quantitative autism traits (QAT). The SRS was evaluated in a clinical ASD case (N=44)-control (N=44) study. It was also studied whether QAT of family members were associated with child QAT using the SRS. Results: Collecting parent and teacher ASSQ ratings and a cut-off of summed 30 points are recommended for ASD diagnostic assessments. The Finnish SRS was able to differentiate children with ASD from a normative child sample. The prevalence of SAs was 8% in the general population and 54% in the ASD sample. Tactile, auditory and olfactory hypersensitivities were associated with an elevated risk for an ASD diagnosis and auditory hypersensitivity explained the variance in the ASSQ scores among the ASD sample. In the normative sample, mother-child SRS QAT were more strongly associated, whereas in the ASD sample, a stronger positive correlation was found between father and child SRS QAT. Conclusions: In ASSQ screening, it is essential to collect both parent and teacher assessments. The SRS offers valuable information for determining the focal points of rehabilitation and evaluating treatment outcome. The SAs of the child as well as high QAT levels of male family members are indicators of an elevated risk for ASD
Tiivistelmä Tausta: Autismikirjon häiriön kliininen oirekuva vaihtelee henkilöstä toiseen. Tästä johtuen autististen piirteiden tunnistaminen lapsen sosioemotionaalisten ja sopeutumisvaikeuksien taustalta voi olla haasteellista. Tavoitteet ja menetelmät: Tutkimuksen tarkoituksena oli etsiä kognitiivisesti hyvätasoisten peruskouluikäisten parissa työskenteleville kliinikoille apukeinoja autististen piirteiden tunnistamiseen. Kaksi kansainvälisesti käytettyä seulontamittaria, Autismikirjon seulontalomake (ASSQ) ja Sosiaalisen vastavuoroisuuden arviointiasteikko (SRS), käännettiin suomeksi ja niiden psykometrisiä ominaisuuksia arvioitiin. Lisäksi tutkittiin, olivatko aistipoikkeavuudet tai vanhempien autistismipiirteisyys yhteydessä peruskouluikäisen lapsen autismipiirteisyyteen. Vanhemmat ja opettaja täyttivät ASSQ:n 8-vuotiaista epidemiologisen kohderyhmän lapsista (N=4408), joista 28:lla oli autismikirjon häiriö, ja kohderyhmän lasten aistipoikkeavuudet kartoitettiin. ASSQ:n seulontarajat sekä aistipoikkeavuuksien esiintyvyys ja yhteys autismipiirteisyyteen määritettiin. SRS evaluoitiin ja perheen sisäisen autismipiirteisyyden vertailu tehtiin kliinisessä autismikirjo (N=44)-verrokki (N=44)-aineistossa. Tulokset: Vanhempien ja opettajan ASSQ-arviointien yhteenlaskettu pistemäärä 30 oli parhaiten toimiva seulontaraja autismikirjon häiriön diagnostisia tutkimuksia varten. SRS erotteli autismikirjon lapset normiaineistosta. Aistipoikkeavuuksien esiintyvyys kokonaisväestössä oli 8 % ja autismikirjon lapsilla 54 %. Tunto-, kuulo- ja hajuyliherkkyys olivat yhteydessä kohonneeseen autismikirjon häiriön riskiin ja kuuloyliherkkyys selitti autismipiirteisyyden vaihtelua autismikirjon lapsilla. Normiaineistossa lapsen ja äidin autismipiirteisyys olivat vahvemmin yhteydessä toisiinsa, kun taas autismikirjon lasten perheissä lapsen ja isän autismipiirteisyys olivat vahvemmin yhteydessä toisiinsa. Päätelmät: ASSQ-arvioinnissa on ensiarvoisen tärkeää kerätä tietoa lapsen käyttäytymisestä sekä koti- että kouluympäristöstä. SRS on käyttökelpoinen määriteltäessä kuntoutuksen painopistealueita ja kartoitettaessa sen vaikuttavuutta. Lapsen aistipoikkeavuudet sekä hänen miespuolisten perheenjäsentensä vahva autismipiirteisyys viittaavat autismikirjon häiriön mahdollisuuteen

Abstract This study examined Finnish children’s narrative skills using a picture-based story generation task. 4- to 8-year-old children with typical development (n = 172), 5- to 7-year-old children with specific language impairment (SLI) (n = 19) and 5- to 10-year-old children with autism spectrum disorder (ASD) (n = 16) participated in the study. Linguistic (productivity, syntactic complexity, grammatical accuracy) and pragmatic (referential accuracy, event content, mental state expressions, discourse features, and story comprehension) measures were used so as to gain a comprehensive picture of narrative skills. The choice of measures was based on the narrative abilities of the participants, and not all measures were used with all participants. In typically developing children, a subtle development trend was seen in all the measures used, but significant differences between consecutive age-groups were mostly seen in younger participants. The relationship between narrative productivity measures and event content was found to be important. The number of different word tokens was, in particular, useful in explaining the event content. For children with SLI, the linguistic and pragmatic aspects of narration were demanding. Their stories were short and contained less information than those of their control. Their referential and grammatical accuracy was also poorer than among typically developing children, and they showed difficulties in expressing the mental states of the story characters and in story comprehension. Children with ASD produced narratives with an almost similar linguistic structure to those of their control children. However, children with ASD showed difficulties in the pragmatic aspect of narration, in establishing informative story content and in story comprehension. They also tended to include irrelevant information in their stories, which was not seen to that extent in cases of typical development. This dissertation shows a development in 4- to 8-year-olds’ narratives that seems to occur around the ages of 4 and 5. Narrative difficulties seem to be related to both SLI and ASD, but are more wide-ranging in SLI, whereas in ASD difficulties focus on the pragmatic aspects of narration
Tiivistelmä Tutkimuksessa selvitettiin, millaiset ovat suomalaislasten kuvasarjakerronnan avulla arvioidut kerrontataidot. Tutkimukseen osallistui 4–8-vuotiaita tyypillisesti kehittyneitä lapsia (n = 172), 5–7-vuotiaita lapsia, joilla on kielellinen erityisvaikeus (SLI) (n = 19) ja 5–10-vuotiaita lapsia, joilla on autismikirjon häiriö (ASD) (n = 16). Tutkimuksessa käytettiin lingvistisiä (produktiivisuus, syntaksin monipuolisuus, kieliopillinen tarkkuus) ja pragmaattisia (viittaussuhteiden tarkkuus, tapahtumasisältö, mielentilailmaukset, diskurssipiirteet, kertomuksen ymmärtäminen) muuttujia, jotta kerrontataidoista saadaan kokonaisvaltainen kuva. Kaikkia muuttujia ei käytetty kaikkien tutkittavien kesken, vaan tutkimusmenetelmien valinta perustui tutkittavien kerronnan piirteisiin. Tyypillisesti kehittyvien lasten kerrontataidot kehittyivät kaikkien käytettyjen muuttujien osalta, mutta peräkkäisissä ikäryhmissä merkitsevä muutos havaittiin vain nuorempien ikäryhmien välillä. Kerronnan produktiivisuuden ja tapahtumasisällön välillä havaittiin yhteys, ja erityisesti eri saneiden määrä oli merkitsevä tapahtumasisällön selittäjä. Kerronnan lingvistinen ja pragmaattinen hallinta oli haastavaa lapsille, joilla on SLI. Heidän kertomuksensa olivat pituudeltaan, tapahtumasisällöltään ja mielentilailmauksiltaan niukempia sekä viittaussuhteiltaan epätarkempia kuin tyypillisesti kehittyvien lasten kertomukset. Lapset, joilla on SLI, tuottivat enemmän kieliopillisia virheitä kuin kontrollilapset, ja myös tarinan ymmärtäminen oli heille haastavaa. Kertomuksen lingvistinen rakenne oli likimain samankaltainen tyypillisesti kehittyneillä lapsilla ja lapsilla, joilla on ASD. Lapset, joilla on ASD, tuottivat tapahtumasisällöltään niukempia kertomuksia kuin kontrollilapset, ja lisäksi heidän tarinansa sisälsivät irrelevanttia tietoa. Kertomuksen ymmärtäminen oli myös vaikeaa lapsille, joilla on ASD. Tutkimus osoittaa, että 4–8-vuotiaiden kerrontataidoissa on kehitystä, mikä vaikuttaa olevan aktiivista erityisesti 4–5 ikävuoden aikana. Kerronnan vaikeudet ovat kielellisessä erityisvaikeudessa laaja-alaisia, kun taas autismikirjossa vaikeudet näkyvät ennemmin kerronnan pragmaattisessa hallinnassa

Abstract This thesis concentrates on joint optimization of transmit power allocation and receive filtering in multiuser, multi-antenna communications. Due to the increasing number of wireless devices, the design of energy-efficient communication links is becoming increasingly important. In cellular mobile communications, reducing the average power consumption in uplink transmission is beneficial for users in order to extend battery life and, hence, energy efficiency in general. However, the power consumption of the high power amplifier (HPA) at the transmitter depends on the peak power of the transmission. This thesis focuses on power allocation problems for single-carrier (SC) frequency division multiple access (FDMA) and orthogonal FDMA (OFDMA) transmission assuming iterative reception. The goal in the first scheme presented in this thesis is to reduce the average power consumption by designing a power allocation method that takes into account the convergence properties of an iterative receiver in multiuser uplink communications. The proposed scheme can guarantee that the desired quality of service (QoS) is achieved after a sufficient number of iterations. Reducing the peak-to-average power ratio (PAPR) in any transmission system is beneficial because it allows the use of inexpensive, energy-efficient power amplifiers. The goal in the second scheme presented in this thesis is to control the PAPR of the transmitted signal. Hence, in addition to the QoS constraint, the instantaneous PAPR constraint is derived for SC-FDMA and OFDMA transmission. Moreover, a statistical approach is considered in which the power variance of the transmitted waveform is controlled. The QoS and PAPR constraints are considered jointly and, therefore, the proposed power allocation strategy jointly takes into account the channel quality and the PAPR characteristics of the power amplifier. However, the PAPR constraint can be adopted to any SC-FDMA or OFDMA framework and it is not restricted to the scheme presented in this thesis. The objective of the optimization problems considered throughout the thesis is to minimize the sum power. The majority of the derived constraints are non-convex and therefore, two alternative successive convex approximations (SCAs) are derived for all the non-convex constraints considered. The numerical results show that the proposed power allocation strategies can significantly reduce the average transmission power of users while allowing flexible PAPR control. Hence, the proposed methods can be used to extend battery life for users and especially improve the QoS at the cell edges
Tiivistelmä Väitöskirjassa tutkitaan lähettimessä tapahtuvan tehoallokoinnin sekä vastaanottimessa tapahtuvan signaalin suodatuksen yhteisoptimointia monikäyttöön suunnatussa langattomassa moniantennikommunikaatiossa. Langattomien laitteiden lukumäärän kasvaessa energiatehokkuuden merkitys tiedonsiirtolinkkien suunnittelussa korostuu. Soluihin perustuvassa langattomassa tietoliikenteessä keskimääräisen tehonkulutuksen pienentäminen ylälinkkilähetyksessä (käyttäjältä tukiasemaan) on tärkeää käyttäjän kannalta, sillä se pidentää laitteen akun kestoa. Lähettimen tehovahvistimen (high power amplifier (HPA)) tehonkulutus on kuitenkin verrannollinen lähetyksen huipputehoon. Väitöskirjassa luodaaan uusia menetelmiä sekä vertaillaan tehoallokointia yhden kantoaallon taajuustason monikäyttöön (single carrier frequency division multiple access (SC-FDMA)) ja ortogonaalisen taajuustason monikäyttöön (orthogonal FDMA (OFDMA)) perustuvissa lähetysteknologioissa. Työn ensimmäisessä osiossa tavoitteena on keskimääräisen tehonkulutuksen pienentäminen monen käyttäjän ylälinkkikommunikaatiossa suunnittelemalla tehoallokointimenetelmä, joka ottaa huomioon iteratiivisen vastaanottimen konvergenssiominaisuudet. Työssä ehdotettu menetelmä takaa vastaanotetun informaation halutun laadun (quality of service (QoS)) riittävän monen vastaanottimessa tehdyn iteraation jälkeen. Huipputehon ja keskitehon suhteen (peak to average power ratio (PAPR)) pienentäminen missä tahansa lähetyksessä on hyödyllistä, sillä sen ansiosta voidaan käyttää energiatehokkaampia ja halvempia tehovahvistimia. Työn jälkimmäisessä osiossa tavoitteena on kontrolloida lähetetyn signaalin huipputehon ja keskitehon suhdetta. Työn ensimmäisessä osiossa esitetyn QoS-rajoitteen lisäksi tehoallokointia rajoitetaan symbolisekvenssikohtaisella PAPR-rajoitteella SCFDMA- ja OFDMA-lähetyksessä. Lisäksi esitetään tilastollinen menetelmä, jossa rajoitetaan lähetetyn signaalin tehon varianssia. Kun käytetään yhtäaikaisesti QoS- ja PAPR-rajoitteita, voidaan tiedonsiirtokanavaan suunnitella optimaalinen tehoallokointi ottaen huomioon tehovahvistimen epälineaarisuudet. Työssä esitetty PAPR-rajoite on kuitenkin geneerinen, ja se voidaan sovittaa mihin tahansa SCFDMA- tai OFDMA- optimointikehykseen. Työssä esitettävien optimointiongelmien tavoitteena on käyttäjien summatehon minimointi. Suurin osa työssä esiintyvistä ongelmista on ei-konvekseja, joten siinä esitetään kaksi vaihtoehtoista peräkkäinen konveksi approksimaatio (successive convex approximation (SCA)) -menetelmää kaikille ei-konvekseille rajoitteille. Numeeriset tulokset osoittavat, että esitetyt tehoallokointimenetelmät pienentävät merkittävästi keskimääräistä tehonkulutusta mahdollistaen lisäksi adaptiivisen PAPR-kontrolloinnin. Väitöskirjassa esitettyjen menetelmien avulla voidaan pidentää mobiilikäyttäjien akun kestoa sekä erityisesti parantaa solun reunakäyttäjien palvelun laatua

Abstract In this thesis we study the spatial throughput of interference-limited wireless networks from different perspectives, considering that the spatial distribution of nodes follows a 2-dimensional homogeneous Poisson point process and transmitters employ Gaussian point-to-point codes. To carry out this analysis, we model the interrelations between network elements using concepts from stochastic geometry, communication theory and information theory. We derive closed-form equations to compute/approximate the performance metric that is chosen to evaluate the system for each given specific scenario. Our first contribution is an investigation about whether it is preferable to have a large number of short single-hop links or a small number of long hops in multi-hop wireless networks, using a newly proposed metric denominated aggregate multi-hop information efficiency. For single-hop systems, we revisit the transmission capacity framework to study medium access protocols that use asynchronous transmissions and allow for packet retransmissions, showing when a carrier sensing capability is more suitable than synchronous transmissions, and vice-versa. We also cast the effective link throughput and the network spatial throughput optimization problems to find the combination of medium access probability, coding rate and maximum number of retransmissions that maximize each metric under packet loss and queue stability constraints, evincing when they do (and do not) have the same solution. Furthermore we analyze the expected maximum achievable sum rates over a given area – or spatial capacity – based on the capacity regions of Gaussian point-to-point codes for two decoding rules, namely (i) treating interference as noise (IAN) and (ii) jointly detecting the strongest interfering signals treating the others as noise (OPT), proving the advantages of the second. We additionally demonstrate that, when the same decoding rule and network density are considered, the spatial-capacity-achieving scheme always outperforms the spatial throughput obtained with the best predetermined fixed rate strategy. With those results in hand, we discuss general guidelines on the construction of ad hoc adaptive algorithms that would improve the information flow throughout the interference network, respecting the nodes’ internal and external constraints
Tiivistelmä Tässä työssä tutkitaan häiriörajoitteisten langattomien verkkojen tila-alueen suorituskykyä, olettaen verkkosolmujen sijoittuvan 2-ulotteisen Poissonin pisteprosessin mukaisesti, sekä olettaen lähettimien hyödyntävän Gaussisia pisteestä-pisteeseen -koodeja. Suorituskykyanalyysi pohjautuu stokastiseen geometriaan, tietoliikenneteoriaan sekä informaatioteoriaan. Suljetun muodon suorituskyky-yhtälöitä hyödyntäen arvioidaan suorityskykymetriikoita eri skenaarioissa. Työn aluksi esitetään uusi monihyppyverkkojen informaatiotehokkuuteen perustuva metriikka. Sen avulla voidaan tutkia onko tehokkaampaa käyttää useita lyhyen hypyn linkkejä vai pienempää määrää pidempien hyppyjen linkkejä. Yhden hypyn verkoissa tutkitaan mediaanpääsyprotokollia asynkronisissa verkoissa pakettien uudelleenlähetykseen perustuen ja verrataan tätä synkroniseen lähetykseen ilman vapaan kanavan tunnistusmekanismia. Työssä tutkitaan myös linkin efektiivisen suorituskyvyn ja verkon tila-alueen suorituskyvyn optimointia, jotta sopiva yhdistelmä mediaan pääsyn todennäköisyydelle, koodausnopeudelle ja uudelleenlähetysten maksimilukumäärälle löytyisi ja samalla maksimoisi jokaisen käytetyn metriikan ehdollistettuna paketin menetyksille ja jonon stabiilisuudelle. Lisäksi arvioidaan maksimaalista odotettavaa nettosiirtonopeutta tietyllä alueella, eli tila-alueen kapasiteettia, Gaussimaisen pisteestä-pisteeseen koodien kapasiteettialueisiin perustuen kahta eri dekoodaussääntöä hyödyntäen: (i) olettaen häiriön olevan kohinaa tai (ii) ilmaisemalla voimakkaimmat häiriösignaalit ja olettaen muiden olevan kohinaa. Jälkimmäinen osoittautui tehokkaammaksi menetelmäksi. Työssä osoitetaan myös, että samalla dekoodaussäännöllä ja verkon tiheydellä tila-alueen kapasiteetin saavuttava menetelmä on aina tehokkaampi kuin tavanomainen tila-alueen suorituskykyyn perustuva kiinteän siirtonopeuden menetelmä. Saavutettujen tulosten valossa työssä esitetään yleisiä suunnittelumenetelmiä mukautuville ad hoc -algoritmeille, joiden avulla voidaan parantaa tiedonsiirtoa häiriörajoitteisissa verkoissa, ehdollistettuna verkon solmujen sisäisille ja ulkoisille rajoitteille

Abstract Background: Autism spectrum disorders (ASDs), defined as pervasive developmental disorders (PDDs) in DSM-IV and ICD-10, become manifest in childhood, ranging from a severe form, autism, to milder forms, Asperger syndrome (AS) and pervasive developmental disorder not otherwise specified (PDD-NOS)/atypical autism. AS is also specified in criteria by Gillberg and by Szatmari et al. Different diagnostic criteria sets, overlaps, inaccuracies and exclusion criteria of many comorbid psychiatric disorders in PDDs have caused confusion. In DSM-5, PDDs were replaced by one diagnosis called ASD. Aims and methods: This is an epidemiological study of 8-year-old children and a clinical study of 9- to 16-year-old high-functioning outpatients with AS/autism (HFA). The epidemiological target population (n = 4,422) was rated via the Autism Spectrum Screening Questionnaire (ASSQ) by parents and/or teachers and a screened sample was examined in order to estimate the prevalence of ASDs, to discover deficits in the diagnostic criteria of ASDs, to evaluate DSM-5 draft criteria for ASD, and to assess cut-off scores for the Finnish ASSQ. Comorbid psychiatric disorders were identified and overall level of functioning rated in 50 subjects with AS/HFA. Results: The prevalence of AS according to DSM-IV was 2.5, to ICD-10 2.9, to Gillberg 2.7, and to Szatmari et al. 1.6 per 1,000. The prevalence of autism was 4.1 and that of ASDs 8.4 per 1,000 (DSM-IV). DSM-5 draft criteria were less sensitive in detecting AS/HFA. For 7- to 12-year-old children (IQ ≥ 50), the optimal cut-off scores were 30 in clinical settings and 28 in total population screening using summed parent-rated and teacher-rated ASSQ scores. Comorbid psychiatric disorders were common (prevalence 74%) and often multiple; behavioral disorders in 44%, anxiety disorders in 42%, and tic disorders in 26%. Oppositional defiant disorder, depressive disorder and anxiety disorders as comorbidities indicated significantly lower levels of functioning. Conclusions: Our results indicate the need to standardize the diagnostic criteria. The ICD-11 criteria should be uniform and harmonize with DSM-5. Determining cut-off scores for ASD screening instruments in different languages and cultures is of utmost importance. Clinicians are reminded to investigate psychiatric comorbidity in ASDs in order to target treatment and rehabilitation precisely
Tiivistelmä Lähtökohdat: Autismikirjon häiriöt, ICD-10:ssä ja DSM-IV:ssä nimellä laaja-alaiset kehityshäiriöt, ilmenevät lapsuudessa. Niihin luetaan autismi, Aspergerin oireyhtymä (AS) ja tarkemmin määrittelemätön laaja-alainen kehityshäiriö/epätyypillinen autismi. Gillberg sekä Szatmari työtovereineen ovat myös määritelleet AS:n kriteerit. Useat diagnostiset kriteerit, päällekkäisyydet, epätarkkuudet ja monien psykiatristen liitännäishäiriöiden poissulkeminen laaja-alaisissa kehityshäiriöissä ovat aiheuttaneet sekaannuksia. DSM-5:ssä laaja-alaiset kehityshäiriöt korvattiin yhdellä diagnoosilla: autismikirjon häiriö. Menelmät ja tavoitteet: Väitöstyö muodostui 8-vuotiaita lapsia koskeneesta epidemiologisesta tutkimuksesta sekä 9–16-vuotiaita AS- ja autistisia (HFA) lapsia ja nuoria koskeneesta kliinisestä tutkimuksesta. Vanhemmat ja/tai opettajat täyttivät epidemiologisen kohderyhmän lapsista (n = 4 422) suomennetun autismikirjon seulontalomakkeen (ASSQ), ja seuloutuneille tehtiin diagnostiset tutkimukset. Tämän jälkeen määritettiin autismikirjon esiintyvyys, kartoitettiin diagnostisten kriteerien puutteita, arvioitiin DSM-5-luonnoskriteerit autismikirjon häiriölle ja määritettiin ASSQ:n seulontarajat. Psykiatrinen komorbiditeetti ja sen merkitys toiminnalliseen tasoon tutkittiin AS-/HFA-lapsilla ja -nuorilla (n = 50). Tulokset: AS:n esiintyvyys oli 2,5/1000 DSM-IV:n, 2,9/1000 ICD-10:n, 2,7/1000 Gillbergin ja 1,6/1000 Szatmarin mukaan. Autismin esiintyvyys oli 4,1/1000 ja koko autismikirjon 8,4/1000 (DSM-IV). DSM-5-luonnoskriteerit olivat epäherkät tunnistamaan AS:ää ja HFA:ta. Parhaiten soveltuviksi ASSQ:n seulontarajoiksi alakouluikäisille (ÄO ≥ 50) osoittautuivat 30 kliinisiä tilanteita ja 28 väestöseulontoja varten laskemalla yhteen vanhempien arvioinnin ja opettajan arvioinnin pisteet. Psykiatrisia liitännäishäiriöitä oli 74 %:lla, ja monilla oli useita. Käytöshäiriöitä oli 44 %:lla, ahdistuneisuushäiriöitä 42 %:lla ja tic-häiriöitä 26 %:lla. Uhmakkuus- ja masennushäiriö sekä ahdistuneisuushäiriöt alensivat merkitsevästi toiminnallista tasoa. Päätelmät: Tulokset osoittivat diagnostisten kriteereiden yhtenäistämistarpeen. ICD-11:een on syytä laatia yhdenmukaiset kriteerit DSM-5:n kanssa. Autismikirjon seulontalomakkeille on tarpeen määrittää eri kieliin ja kulttuureihin soveltuvat pisterajat. Psykiatrisen komorbiditeetin selvittäminen autismikirjon häiriöissä on tärkeää, jotta hoito ja kuntoutus voidaan kohdentaa oikein

Abstract Our society relies increasingly on information technology (IT). In such a society, it is important that we, as citizens, trust and are satisfied with services utilizing IT. Unfortunately, IT problems in the use of services are part of our daily lives and, as such, are frequently reported by the mass media. While the information systems (IS) field has studied system and service acceptance, use, threats, and failures, we have found no studies that examine how these IT failures affect the system usage after a failure. This dissertation addresses this gap in research by studying users’ intentions after service degradation related to IT problems and providing a larger view of IT-based incidents in an information society from the viewpoints of the mass media and service providers. In order to do this, a newspaper survey was first conducted to ascertain a concept of the public perception of IT-based problems. Second, qualitative interviews were conducted to reach an understanding of service providers’ viewpoints of IT problems. Third, users’ attitudes and reactions to service degradation were studied through interviews. The main results reveal that most of the IT problems visible to society are the same ones that system and service providers perceive to be the most problematic. Our results suggest that, after service degradation, users are eager to use the service again if they receive relevant information. Compensation alone will not satisfy users when the incident creates unpredictability and uncertainty for them. If the system provider does not inform users directly after the incident, they readily rely on the mass media. Information and knowledge thus play a significant role in incidents. However, there are two service types where we found a different type of user reaction. First, telecommunications and computers seemed to be special cases, with more tolerance of problems in general. Second, the tolerance was low with regard to vital services, i.e., services related to children, health, and safety, for example. Nevertheless, in interviews it was seen that in both types of services the effect of real time and accurate information was influential, often more than any other activities in the failure recovery. The results of this study provide new views of IT-based incidents in an information society, as well as insights for service providers to better recover from service degradation
Tiivistelmä Yhteiskuntamme on rakennettu informaatioteknologian (IT) varaan. Tällaisessa informaatioyhteiskunnassa kansalaisten tulisi voida luottaa käyttämiinsä palveluihin. Palvelujen käyttäjät kohtaavat kuitenkin päivittäin virheitä informaatioteknologiaan pohjautuvissa järjestelmissä. Media uutisoi usein näistä virheistä. Alan kirjallisuus on tutkinut esimerkiksi järjestelmien ja palvelujen vastaanottoa, käyttöä, uhkia ja häiriöitä. Kuitenkaan IT-palvelujen virheiden vaikutuksista järjestelmien käyttöön ei löytynyt kirjallisuutta. Tämä tutkimus pyrkii tältä osin täydentämään kirjallisuutta selvittämällä käyttäjien ajattelutapaa ja aikomuksia palvelun heikentymisen jälkeen, ja tutkimus myös hahmottelee laajemman kuvan informaatioyhteiskunnan IT-ongelmista erityisesti median ja palveluntuottajien näkökulmasta. Ongelmien julkisen kuvan saamiseksi tutkittiin ensin sanomalehtiuutisia IT-ongelmista. Seuraavaksi selvitettiin haastatteluin palveluntuottajien ja järjestelmätoimittajien näkemyksiä IT-ongelmista. Lopuksi tutkittiin vielä palveluiden käyttäjien mielipiteitä ja reaktioita häiriön sattuessa ja sen jälkeen haastattelujen avulla. Päätulokset osoittavat, kuinka yhteiskunnan näkyvimmät IT-ongelmat ovat samoja, joiden kanssa myös järjestelmätoimittajat ja palveluntarjoajat kamppailevat. Lisäksi tutkimustulosten mukaan käyttäjät palaavat herkemmin käyttämään palvelua mikäli he saavat asiaankuuluvaa tietoa tilanteesta. Pelkkä aineellinen korvaus ei riitä silloin kun IT-häiriö luo arvaamattomuutta ja epävarmuutta. Jos palveluntuottaja ei tiedota asiasta häiriön sattuessa, käyttäjät luottavat helposti massamedian tarjontaan. Tiedolla ja tietämyksellä on merkittävä rooli ongelmatilanteissa. Tutkimuksessa löytyi kuitenkin kaksi palvelutyyppiä, joissa käyttäjien käytös oli erilaista. Ensinnäkin tietoliikenteen ja tietokoneiden suhteen käyttäjät olivat pitkämielisiä virheiden sattuessa. Toiseksi taas elintärkeät palvelut, esimerkiksi terveyteen, lapsiin ja turvallisuuteen liittyvät, olivat palveluja joissa virheitä ei juurikaan siedetty. Kuitenkin myös näissä palvelutilanteissa tiedottamisella oli merkittävä rooli, usein jopa merkittävämpi kuin muilla toimilla palvelun korjaamisessa. Tutkimuksen tulokset tarjoavat uusia näkökulmia IT-pohjaisista häiriöistä informaatioyhteiskunnassa ja näkemyksiä palveluntarjoajille häiriöistä toipumiseen

Abstract The worldwide success of wireless communications was originally fueled by the possibility to replace existing cables with wireless solutions. This phenomenon imposed the development of security engineering as a multidisciplinary field. Although wireless solutions can reduce installation costs and allow introducing new services, the end–users expect it to have the same level of security as they would normally have with wired solutions. Secure communications is an important part of the overall security of industrial wireless communications systems (IWCS). The aim of this thesis is to develop new security engineering methodologies for IWCS. The author develops countermeasures against confidentiality and integrity attacks and carries out a security analysis covering the protocol, electromagnetic and physical layer. In the first part of the thesis, Host Identity Protocol (HIP) is utilized to secure communication in an intra–vehicular network. Simulations and measurement campaigns are also conducted to evaluate the impact of the overhead on security in a tunnel, considering line–of–sight (LOS) and non–LOS (NLOS) scenarios. Electromagnetic analysis (EMA) is an important step in the development of safety–related systems. Today, the increasing usage of smaller integrated circuit also increases the susceptibility to electromagnetic (EM) interference. From near–field (NF) to far–field (FF) transformation, a method for the evaluation of the emissions leakage is investigated. The virtual EM (VEM) interface of the device–under–test (DUT) is studied, and it is described how an adversary can exploit it for denial of service (DoS) attacks. An effective jamming attack model is studied, and the theoretical calculations are validated with experiment–based results. Finally, focusing attention on physical layer security, two algorithms are developed. Active radio frequency fingerprinting (RFF) implements the exchange of a public key during the setup of secure communication. Afterwards, utilizing a jamming receiver in conjunction with the spread spectrum (SS) watermarking technique, the watermark–based blind physical layer security (WBPLSec) protocol is presented. The analysis and results indicate how the WBPLSec seems to be a valuable technique for deploying physical layer security by creating a secure region around the receiver
Tiivistelmä Langattoman tietoliikenteen maailmanlaajuista suosiota kiihdytti alun perin mahdollisuus korvata tietoliikennejärjestelmissä käytetyt kaapelit langattomilla ratkaisuilla. Ilmiö lisäsi myös tarvetta kehittää alan turvatekniikkaa monialaisen tutkimuksen pohjalta. Vaikka langattomat ratkaisut merkitsevät pienempiä asennuskustannuksia ja tarjoavat mahdollisuuksia luoda uudenlaisia palveluja, järjestelmien loppukäyttäjät edellyttävät kuitenkin niiden turvallisuuden olevan vastaavalla tasolla kuin langallisissa verkoissa. Myös teollisuuden langattomien tietoliikennejärjestelmen turvallisuus riippuu pitkälti viestintäkanavien turvallisuudesta. Väitöksen tavoitteena on kehittää uusia menetelmiä, joilla teollisuuden langattomat tietoliikennejärjestelmät voitaisiin turvata. Väitöksessä kehitetään toimenpiteitä tietoliikennejärjestelmien luottamuksellisuuteen ja koskemattomuuteen kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan ja toteutetaan turvallisuusarviointi, joka kattaa järjestelmän protokollakerroksen sekä sähkömagneettisen ja fyysisen kerroksen. Väitöksen ensimmäisessä osassa hyödynnetään HIP–protokollaa (Host Identity Protocol) liikennevälineen sisäisen tietoliikennejärjestelmän turvallisuuden varmistamisessa. Lisäksi siinä kuvataan simulaatiot ja mittaushankkeet, joiden tavoitteena on arvioida käytetyn protokollan turvallisuusvaikutuksia esteettömän (line–of–sight, LOS) ja esteellisen (non–line–of–sight, NLOS) näköyhteyden tapauksissa. Sähkömagneettinen analyysi on tärkeä vaihe turvajärjestelmien kehitysprosessissa. Järjestelmissä käytetään yhä enemmän pieniä integroituja piirejä, mikä voi myös altistaa ne sähkömagneettisille (electromagnetic, EM) häiriöille. Väitöksessä tutkitaan lähikenttä–kaukokenttä -muunnokseen perustuvan arviointimenetelmän avulla sähkömagneettisen vuotosäteilyn tasoa. Lisäksi perehdytään testattavan laitteen (device under test, DUT) virtuaaliseen EM–liitäntään ja kuvataan, miten vastaavaa liitäntää voidaan hyödyntää palvelunestohyökkäyksissä. Väitöksessä tutkitaan myös tehokasta häirintämallia ja validoidaan teoreettisten laskelmien tulokset kokeellisesti. Lopuksi väitöksessä keskitytään tietoliikennejärjestelmän fyysisen kerroksen turvallisuuteen ja kehitetään kaksi algoritmia. Aktiivisen radiotaajuisen tunnistusmenetelmän avulla voidaan vaihtaa julkisia avaimia turvallista tietoliikenneyhteyttä muodostettaessa. Lisäksi esitellään vesileimausmenetelmään perustuva fyysisen kerroksen salausmenetelmä, WBPLSec. WBPLSec luo vastaanottimen ympärille suoja–alueen, minkä ansiosta se vaikuttaa analyysin ja tutkimustulosten perusteella olevan tehokas menetelmä toteuttaa fyysisen kerroksen suojaus