Siga este link para ver outros tipos de publicações sobre o tema: Häiriöt.
Artigos de revistas sobre o tema "Häiriöt"
Crie uma referência precisa em APA, MLA, Chicago, Harvard, e outros estilos
Veja os 30 melhores artigos de revistas para estudos sobre o assunto "Häiriöt".
Ao lado de cada fonte na lista de referências, há um botão "Adicionar à bibliografia". Clique e geraremos automaticamente a citação bibliográfica do trabalho escolhido no estilo de citação de que você precisa: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
Você também pode baixar o texto completo da publicação científica em formato .pdf e ler o resumo do trabalho online se estiver presente nos metadados.
Veja os artigos de revistas das mais diversas áreas científicas e compile uma bibliografia correta.
1
Korhonen, Ari. "Ihmisen aikakausi ja antropologisen unen häiriöt : universaalin historian käsite antroposeenia koskevassa keskustelussa". Tiede & edistys, n.º 1 (1 de janeiro de 2017): 57–73. http://dx.doi.org/10.51809/te.105247.
Texto completo da fonte
2
Karttunen, Janne, Jarkko Leppälä e Risto Rautiainen. "Maatalousyrittäjien työurien lyhenemisen syyt ja kustannustehokkaiden toimenpiteiden kehittäminen työurien pidentämiseen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de janeiro de 2014): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75426.
Texto completo da fonteResumo:
Maatalous on yksi vaarallisimmista toimialoista, ja työtapaturmat sekä ammattitaudit aiheuttavat vuosittain satoja tapaturma- ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiä. Myös luopumis- ja eläkepäätösten taustalla voi olla sairauden tai vamman vuoksi heikentynyt työkyky. Tämä tutkimus tähtää maatalousyrittäjien työurien vahvistamiseen ja pidentämiseen. Tutkimuksessa muun muassa selvitetään ja luokitellaan työurien lyhenemisen keskeisimmät syyt. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta hankitussa tilastoaineistossa on vuosia 2008–2012 koskien yhteensä 4088 eläkepäätöstä kokonaiskustannuksiltaan runsaat 60 miljoonaa euroa. Päätökset jakaantuvat kappalemääräisesti seuraavasti: täysiä työkyvyttömyyseläkkeitä 1971 kpl, osatyökyvyttömyyseläkkeitä 522 kpl, täysiä kuntoutustukia 1337 kpl ja osakuntoutustukia 258 kpl. Aineistossa on yhteensä 3132 henkilöä, koska sama henkilö on voinut saada ko. aikajaksona yhdestä neljään päätöstä. Yleisimmät kansainvälisen ICD-10-tautiluokituksen pääluokat täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle olivat tuki- ja liikuntaelinten (tule) sairaudet (41,2 %) kuten polven nivelrikko, nikamavälilevyjen sairaudet ja hartianseudun sairaudet; mielenterveyden häiriöt (18,2 %) kuten masennustila ja toistuva masennus; verenkiertoelinten sairaudet (10,5 %) kuten sydänsairaudet; hermoston sairaudet (8,1 %) kuten Parkinsonin tauti, kasvaimet (7,7 %) kuten rinnan pahanlaatuiset kasvaimet, sekä vammat, myrkytykset yms. sairaudet (5,6 %) kuten hartianseudun ja olkavarren vammat. Eläkekustannukset jakaantuivat likipitäen samoissa suhteissa kuin eläkepäätökset edellä mainittujen pääluokkien kesken. Verrattaessa maatalousyrittäjille myönnettyjen täysien työkyvyttömyyseläkkeiden yleisimpiä syitä Suomen koko työväestöstä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syihin voidaan todeta, että yleisimmät tautiluokat ovat lähes samat. Merkittävimmät erot ovat, että koko työväestöön verrattuna maatalousyrittäjillä erityisesti tule-sairaudet sekä myös verenkiertoelinten sairaudet ovat yleisempiä ja mielenterveyden häiriöt ovat selvästi harvinaisempia. Nämä erot voivat johtua esimerkiksi kuormittavista työolosuhteista maatalousyrityksissä ja toteamisharhasta. Täysi työkyvyttömyyseläke myönnettiin keskimäärin 57 vuoden iässä. MYEL-vakuutetun työuran pituus oli myöntöhetkellä keskimäärin 29 vuotta. Miehet ja naiset eivät eronneet toisistaan näissä suhteissa. Vuosina 2008–2012 naisten suhteellinen osuus MYEL-vakuutetuista laski 34:stä 33 prosenttiin. Naisten suhteellinen osuus vaihteli työkyvyttömyyseläkkeiden tautiluokissa 24:n ja 46 prosentin välissä naisten ollessa yliedustettuina niistä useimmissa. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että naisista suhteessa suurempi osa voi työskennellä karjatiloilla kuormittavissa työolosuhteissa. Jatkossa muun muassa lasketaan eri syytekijöiden aiheuttamat menetykset henkilötyövuosina ja kustannuksina. Tuloksien perusteella laaditaan toimenpide-ehdotuksia, jotka priorisoidaan niiden potentiaalisen vaikuttavuuden perusteella. Tutkimus päättyy keväällä 2014.
3
Uotila, Eliisa. "Selko Suomessa - selkokielen kehitys ja ja sovelluksia". Puhe ja kieli, n.º 4 (13 de março de 2020): 307–24. http://dx.doi.org/10.23997/pk.74581.
Texto completo da fonteResumo:
Katsaus käy läpi suomenkielisen selkokielen kehityksen vaiheita Suomessa 1980-luvulta nykypäivään. Katsauksessa kerrotaan käytännön toimista selkokielen kehittämiseksi sekä tutkimuksesta, jota selkokielestä on tehty. Selkokieltä alettiin kehittää Suomessa 1980-luvulla. Äänekkäimmin selkokieltä vaativat kehitysvammahuollon toimijat, vaikkakin selkokielen hyöty monille muillekin ihmisryhmille tunnistettiin. Selkokieltä on kehitetty käytännön työn ja kohderyhmätestauksen avulla. Teoreettisempaa tukea on haettu esimerkiksi erityispedagogiikasta sekä viestinnän- ja muistintutkimuksen aloilta. Selkokielestä kielimuotona on vielä melko vähän tutkimusta, mutta tilanne on muuttumassa selkokielen tunnettuuden ja käytön lisääntyessä. Selkokielen määritelmän mukaan selkokieli on tekstin, sanaston ja rakenteiden tasoilla helpompaa kuin yleiskieli. Selkokieleen liittyy olennaisesti myös visuaalisuus, esimerkiksi kuvituksen ja taiton ohjeistus. Selkokieltä on pitkään sovellettu myös vuorovaikutukseen. Selkokielen tarve voi johtua pysyvistä neurobiologisista syistä (esim. kehitysvamma, autismin kirjo), heikentyneistä kielellisistä taidoista (esim. muistisairaudet ja aivoverenkierron häiriöt) tai todennäköisesti kehittyvistä kielellistä taidoista (esim. uuden kielen opiskelu). Selkokielen tarkoitus on estää kielellistä syrjäytymistä sekä mahdollistaa tasa-arvoisempaa ja itsenäisempää elämää henkilöille, joille yleiskieli on liian vaikeaa. Selkokielellä on julkaistu pitkään esimerkiksi kirjoja ja lehtiä sekä tiedotusmateriaaleja (mm. äänestäminen, Kelan etuudet).
4
Puumala, Maarit. "Toimivuutta ja turvallisuutta nautakarjan käsittelyyn". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76686.
Texto completo da fonteResumo:
Usein naudanlihan tuotantotilat on sijoitettu vanhoihin muusta käytöstä poistuneisiin rakennuksiin. Tällöin vanhat rakenteet ovat estäneet parhaan mahdollisen toimivuuden. Nautakarjat ovat meillä olleet vielä melko pieniä. Optimaaliseen toimivuuteen ei ole edes yritetty pyrkiä, koska aikaa yhtä eläintä kohti on ollut käytettävissä riittävästi. Kun karjojen koko kasvaa, myös aika tulee rajoittavaksi tekijäksi ja siten toimivuus nousee uuteen arvoon.Sveitsiläisen selvityksen mukaan eniten ongelmia emolehmänavetoissa aiheuttavat eläinten, erityisesti nuorten eläinten siirrot ja erottelu. Myös eläinten kiinniotto lääkitystä varten ja muidenkin hoitotoimenpiteiden suorittaminen koetaan ongelmalliseksi. Nämä ongelmat kuvastavat sitä, että suunnittelussa ei ole lainkaan huomioitu eläinten käsittelyssä tarvittavia erityisrakenteita. Toimiva tuotantoympäristö rakentuu sujuvasta eläin- ja huoltoliikenteestä ja niitä tukevista usein pienistä yksityiskohdista. Tuotantoympäristössä huomioidaan erikokoiset eläimet ja niiden erilaiset tuotantovaiheet. Eläinten käsittelyssä on mahdollista hyödyntää erilaisia rakenteita: portteja, kujia ja karsinoita. Niiden avulla eläimiä on helppo siirtää, erotella ja hoitaa. Lisäksi työturvallisuus on aivan erilainen kuin ryhmäkarsinassa eläinten joukossa työskenneltäessä. Riippumatta siitä, sijoittuuko tuotanto sisätiloihin tai ulkotarhaan, eläimet jaetaan niiden koon ja tuotantovaiheen mukaisiin ryhmiin. Ryhmien välisissä aidoissa on portteja, jotka on mitoitettu siten, että niitä toiseen asentoon siirtämällä eläimet voidaan sulkea osaan karsinaa. Toisaalta niitä voidaan käyttää eläinten siirtojen ohjaukseen. Kun siirrot ovat pidempiä kuin viereiseen karsinaan, rakennetaan erillisiä siirtokäytäviä. Ne mitoitetaan yhdensuuntaiselle liikenteelle, jolloin eläimet saadaan kulkemaan haluttuun suuntaan. Karsinoiden kulmaan rakennetaan vinot portit, joilla voidaan sujuvasti ohjata nautoja oikeaan kulkusuuntaan. Hoitajalle tulee rakentaa kujan viereen oma erillinen kulkukäytävä. Kulkureittien tulisi olla mieluummin kaarevia kuin suoria. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin kaarevuus estää siirrettävää eläintä näkemästä, mihin sitä ollaan viemässä ennen kuin se on jo melkein perillä. Samaan tarkoitukseen voidaan käyttää myös väliportteja, mutta silloin on varottava umpikuja - vaikutelman syntymistä. Toiseksi kaarevuus hyödyntää eläimen normaalia taipumusta kiertää sitä käsittelevän hoitajan ympäri. Hoitajalle tarkoitettu kuja tulee tällöin sijoittaa kaaren sisäpuolelle. Kulkureitillä ei saisi olla jyrkkiä valoisuuseroja, ei esim. harvalaudoituksesta johtuvia valoisia juovia tai jyrkkiä varjoja. Näitä eläin pelkää ja pysähtyy. Väylien ja karsinoiden seinämien korkeus sovitetaan käsiteltävien eläinten mukaan. Kun seinämät tehdään riittävän korkeina ja kiinteinä, ne estävät visuaaliset häiriöt ja myös vähentävät todennäköisyyttä, että eläimet pyrkivät hyppimään aitojen yli. Toimivaan käsittelyjärjestelmään tarvitaan kujien lisäksi erilaisilla odotus-, kokooma- ja lajittelukarsinoita sekä portteja ja käsittelypilttuu. Niiden oikealla mitoituksella, materiaalilla ja muotoilulla nopeutetaan eläinten käsittelyä, mutta ennen kaikkea parannetaan eläintenhoitajan työturvallisuutta. Tutkimushankkeessa on sovellettu näitä periaatteita koerakennuskohteina toteutettuihin käsittelyjärjestelmiin. Hankkeen tavoitteena on ollut tuottaa meidän karjakokoihimme paremmin soveltuvia eläinten käsittelyä helpottavia, toimivuutta ja työturvallisuutta parantavia malliratkaisuja.
5
Kerosuo, Hannele. "Kollektiivinen muutostoimijuus". Aikuiskasvatus 34, n.º 3 (15 de setembro de 2014): 178–91. http://dx.doi.org/10.33336/aik.94098.
Texto completo da fonteResumo:
Muutostoimijuus voi syntyä spontaanisti kehittämishankkeissa, joissa joukko toimialansa asiantuntijoita sitoutuu ratkaisemaan työyhteisönsä ristiriitaa, häiriötä tai ongelmaa. Artikkelissa tutkitaan muutostoimijuutta ensimmäisessä suomalaisessa rakennusalan solmutyöskentelyn hankkeessa.
6
Mäkinen, Leena, Soile Loukusa e Sari Kunnari. "Tyypillisesti kehittyneiden lasten ja lasten, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai autismikirjon häiriö, suoriutuminen Edmonton Narrative Norms Instrument (ENNI) -kerrontatestissä". Puhe ja kieli, n.º 1 (12 de junho de 2018): 23–40. http://dx.doi.org/10.23997/pk.65950.
Texto completo da fonteResumo:
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 4–8-vuotiaiden (N = 171) tyypillisesti kehittyneiden lasten suoriutumista Edmonton Narrative Norms Instrument (ENNI) -kerrontatestissä. Lisäksi tutkittiin testin kykyä erotella lapset, joilla on kielellinen erityisvaikeus (N = 19) tai autismikirjon häiriö (N = 16) ikään ja sukupuoleen kaltaistetuista verrokkilapsista. Kertomuksista analysoitiin tarinan sisällön määrä kertomuskielioppikategorioiden mukaisesti arvioituna ja tuotettujen sanojen kokonaismäärä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että sisällön ilmentäminen ja tuotettujen sanojen kokonaismäärä kehittyivät iän myötä. Erityisesti ENNI-testi näyttäisi erottelevan 4–5- ja 5–6-vuotiaat tyypillisesti kehittyneet lapset toisistaan ja vanhemmistaikäryhmistä. Sukupuolten välisiä eroja kerrontataidoissa ei havaittu. Ne lapset, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai autismikirjon häiriö, suoriutuivat verrokkilapsiaan heikommin tarinan sisällön ilmentämisessä. Kielihäiriöisten lasten kertomukset olivat lisäksi verrokkilasten tarinoita lyhempiä. Koska suomalaislasten kerrontataitojen arvioimiseen on käytettävissä varsin niukasti tutkittuja menetelmiä, ENNI-testi voi tuoda tarvittavan lisän paikkaamaan tätä puutetta. Viitearvojen käytössä tulee kuitenkin olla varovainen, koska suuri vaihtelu on kerronnalle tyypillistä.
7
Heikkinen, Mervi. "Tapaustutkimus yliopiston tasa-arvopolitiikasta : seksuaalinen häirintä". Aikuiskasvatus 31, n.º 3 (15 de setembro de 2011): 174–83. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93935.
Texto completo da fonteResumo:
”Sukupuolella on yhteys tiedeyhteisössä koettuun osallisuuteen ja hyvinvointiin. Opiskelijat ja henkilökunta kohtaavat yliopistossa seksuaalista häirintää, mikä saattaa kyseenalaistaa jopa heidän intellektuaaliset pyrkimyksensä hyvinvoinnin ja osallisuuden lisäksi”, Mervi Heikkinen kirjoittaa.
8
Silvennoinen, Heikki. "Miten vastustaa seksuaalista häirintää härskiintyvässä yhteiskunnassa". Aikuiskasvatus 31, n.º 3 (15 de setembro de 2011): 215. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93942.
Texto completo da fonte
9
Puumalainen, Jouni. "ADHD-diagnoosin saaneiden lasten ja nuorten liikunnan tukeminen osallisuuden lisääjänä". Kuntoutus 44, n.º 1 (19 de março de 2021): 48–52. http://dx.doi.org/10.37451/kuntoutus.103342.
Texto completo da fonteResumo:
Lapsen ja nuoren kehittymiselle ja sosiaalistumiselle on tärkeää, että hän pääsee mukaan muiden lasten ja nuorten leikkeihin, peleihin ja harrastuksiin, on osa jotakin ryhmää. Sen vuoksi on tärkeää, että myös neuropsykiatrisia häiriöitä omaavien lasten ja nuorten tarpeet otetaan riittävän hyvin huomioon liikuntaryhmissä. Lapsen oikeuksien sopimuksen myötä Suomi on kansainvälisesti sitoutunut siihen, että kaikille lapsille turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet esimerkiksi liikuntaan.
Tässä katsauksessa tarkastellaan erilaisia tapoja, joilla kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä omaavien lasten ja nuorten mukaantuloa ja mukana pysymistä tuetaan. Kirjoituksessa keskitytään erityisesti ADHD-diagnoosin saaneiden lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen. Kirjoituksessa tarkastellaan tukemisen keinovalikoimaa, josta huomiota kiinnitetään lasten ja nuorten liikuntaryhmien ohjaajien lisääntyvään koulutukseen. Aihetta tarkastellaan osallistumisen ja osallisuuden näkökulmasta.
10
Hartikainen, Jarkko. "Härskit hälyt". Musiikki-lehti 51, n.º 2 (16 de agosto de 2021): 137–47. http://dx.doi.org/10.51816/musiikki.110851.
Texto completo da fonteResumo:
Oli ympäristömme kuinka härski, villi tai ennakoimaton tahansa, haluamme suojella taidenautintoamme turmelukselta. Arvokkaana kuultavaa perinnettä, esimerkiksi mestaritaiteilijoiden välittämää ’hiljaista tietoa’, ei sovi häiritä asiaan liittymättömällä hälyllä. Kirjoituksessaan säveltäjä Jarkko Hartikainen kertoo sekä aiheuttaneensa skandaalin sävellyksellään että kokeneensa ällötystä kollegansa kantaesityksessä ja pohtii näitä reaktioita, jotka paljastavat kiinnostavasti kavahtajan omat ennakkoehdot taiteelliselle onnistumiselle.
11
Arjoranta, Jonne, e Johannes Koski. "Pepe-sammakko Kiasmassa". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 31, n.º 3 (19 de novembro de 2018): 6–29. http://dx.doi.org/10.23994/lk.76569.
Texto completo da fonteResumo:
Analysoimme artikkelissamme trollauskampanjaa, joka kohdistui nykytaiteen museo Kiasman ARS17-näyttelyssä esillä olleeseen #ALONETOGETHER-taideteokseen keväällä 2017. Poikkeuksellisen suuria tunteita puolesta ja vastaan herättäneen teoksen luona nähtiin kevään aikana innostuneita museokävijöitä, mutta myös teoksen hengen ja normatiivisen galleriakontekstin ulkopuolelle tarkoituksella jättäytyneitä osallistujia.
Taideteoksen luona Kiasmassa vieraili useita ihmisiä, jotka pyrkivät häiritsemään pääasiassa yhtä taiteilijoista, Shia LaBeoufia, jonka kanssa pystyi kommunikoimaan teoksen välityksellä. Lisäksi häirintä näkyi verkossa, osin teoksen verkottuneen muodon ja osin trollien verkkokulttuurisen taustan vuoksi. Suomalaiselta Ylilauta-kuvalaudalta sekä sen kansainväliseltä vastineelta 4chanilta käynnistynyt häirintä kytkeytyi osaksi pidempää teoksen taiteilijoiden ja trollien välistä historiaa, jota tarkastelemme sekä transnationaalisen verkkokulttuurin ilmentymänä että yhdysvaltalaisen äärioikeistolaisen poliittisen alt-right-diskurssin suomalaistuneena versiona. Häirintään käytettiin kuvalautakulttuurille ominaista sanastoa ja kuvastoa, joiden eräänlaisena tiivistymänä voidaan pitää Pepe-sammakkoa, sarjakuvamaista symbolia, johon kiinnittyy trollien poliittisia ja retorisia tavoitteita ja joka toisaalta ilmentää myös trollaukselle ominaista trivialisoivaa lähestymistapaa.
Analyysimme keskittyy yhtäältä trollauksen ristiriitaiseen rooliin poliittisesti motivoituneena toimintana ja leikkinä, ja toisaalta yleisöä osallistavan taideteoksen kokemiseen leikillisenä tapahtumana. Tarkastelemme myös, miten taiteilijat, trollit ja museokävijät pyrkivät sääntelemään, kaappaamaan ja muokkaamaan teoksen affektiivisia ulottuvuuksia yrittämällä hallita teoksen leikillistä tilaa. Osoitamme, miten trollauksen ymmärtäminen leikkinä auttaa ymmärtämään tapahtumia erityisesti #ALONETOGETHER-taideteoksen yhteydessä, ja miten trollaus voi olla samaan aikaan sekä leikkisää että poliittista.
12
Wiklund, Mari, Kia Ihaksinen e Martti Vainio. "Autismikirjon poikien intonaation käyttö kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa". Puhe ja kieli, n.º 4 (16 de abril de 2021): 43–70. http://dx.doi.org/10.23997/pk.107691.
Texto completo da fonteResumo:
Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jota luonnehtivat mm. sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, aistiyliherkkyydet sekä rajoittuneet kiinnostuksen kohteet (APA, 2013). Autismikirjon henkilöillä puheen prosodiaan liittyy usein epätyypillisiä piirteitä. Tässä artikkelissa tarkastellaan autismikirjon poikien puheen lausumanloppuista nousevaa intonaatiota ja sen käyttöä kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa. Aihe on tärkeä, koska vaikka autismikirjoon liittyviä prosodisia piirteitä onkin jo tutkittu melko paljon, spontaania puheaineistoa, joka mahdollistaisi autismikirjon henkilöiden intonaation käytön havainnoimisen, ei ole aiemmin juurikaan tutkittu.
Tutkimuksen aineistona käytetään autenttisia ryhmäkuntoutuskeskusteluja, joissa 11–13-vuotiaat autismikirjon pojat (n = 7) keskustelevat kuntouttajiensa kanssa. Tutkimuksessa käytetään fonetiikan ja keskustelunanalyysin menetelmiä.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että autismikirjon pojat osaavat käyttää nousevaa loppuintonaatiota vuorovaikutuskeinona sekä tuottaa että tulkita oikein päättyvyyttä ilmaisevia prosodisia piirteitä spontaanissa vuorovaikutuksessa. He osaavat myös käyttää prosodisia piirteitä korostuskeinoina, kutsua intonaation loppunousun avulla reaktioita muilta osallistujilta sekä ilmaista vastaanottajan huomioonottamista. Autismikirjon pojat vaikuttaisivat siis pystyvän käyttämään hyväkseen intonaatiota vuorovaikutuksellisena resurssina, vaikka vastavuoroinen vuorovaikutus on yleisesti ottaen autismikirjon henkilöille vaikeaa (APA, 2013).
13
Wiklund, Mari, Kia Ihaksinen e Martti Vainio. "Autismikirjon poikien intonaation käyttö kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa". Puhe ja kieli, n.º 1 (16 de abril de 2021): 43–70. http://dx.doi.org/10.23997/pk.107694.
Texto completo da fonteResumo:
Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jota luonnehtivat mm. sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, aistiyliherkkyydet sekä rajoittuneet kiinnostuksen kohteet (APA, 2013). Autismikirjon henkilöillä puheen prosodiaanliittyy usein epätyypillisiä piirteitä. Tässä artikkelissa tarkastellaan autismikirjonpoikien puheen lausumanloppuista nousevaa intonaatiota ja sen käyttöä kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa. Aihe on tärkeä, koska vaikka autismikirjoon liittyviä prosodisia piirteitä onkin jo tutkittu melko paljon, spontaania puheaineistoa, joka mahdollistaisi autismikirjon henkilöiden intonaation käytön havainnoimisen, ei ole aiemmin juurikaan tutkittu.
Tutkimuksen aineistona käytetään autenttisia ryhmäkuntoutuskeskusteluja, joissa 11–13-vuotiaat autismikirjon pojat (n = 7) keskustelevat kuntouttajiensa kanssa. Tutkimuksessa käytetään fonetiikan ja keskustelunanalyysin menetelmiä.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että autismikirjon pojat osaavat käyttää nousevaa loppuintonaatiota vuorovaikutuskeinona sekä tuottaa että tulkita oikein päättyvyyttä ilmaisevia prosodisia piirteitä spontaanissa vuorovaikutuksessa. He osaavat myös käyttää prosodisia piirteitä korostuskeinoina, kutsua intonaation loppunousun avulla reaktioita muilta osallistujilta sekä ilmaista vastaanottajan huomioonottamista. Autismikirjon pojat vaikuttaisivat siis pystyvän käyttämään hyväkseen intonaatiota vuorovaikutuksellisena resurssina, vaikka vastavuoroinen vuorovaikutus on yleisesti ottaen autismikirjon henkilöille vaikeaa (APA, 2013).
14
Ihalainen, Tiina, Charlotta Elo, Emmi-Lotta Rauhala, Taru Kosonen, Johanna Nissinen, Oguz Buruk, Erja Sipilä e Johanna Virkki. "Asiantuntijanäkemyksiä älyvaatteesta puhetta tukevan ja korvaavan viestinnän apuvälineenä". Puhe ja kieli, n.º 2 (20 de agosto de 2021): 115–37. http://dx.doi.org/10.23997/pk.110921.
Texto completo da fonteResumo:
Puheen ja kommunikoinnin haasteet koskettavat laajaa joukkoa eri ikäisiä ihmisiä. Puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen, eli AAC- keinojen (engl. Augmentative and Alternative Communication), tarkoituksena on mahdollistaa itseilmaisu, kommunikointi ja osallistuminen. Nykyisten AAC-keinojen käyttöön liittyy monenlaisia käytännön haasteita. Näihin haasteisiin voisi vastata vaatteisiin integroitava huomaamaton käyttöliittymä, jossa vaate tunnistaa kehon liikkeitä ja erilaisia kosketuksia vaatteen pinnalla. Tässä tutkimuksessa ideoitiin viidessä monialaisessa työpajassa vastauksia laaja-alaisiin kysymyksiin: ”Ketkä voisivat hyötyä älyvaatteesta?”,“Mihin älyvaatetta voisi käyttää” ja “Miten älyvaatetta voisi käyttää?”.Tässä artikkelissa julkaisemme ne työpajoissa luodut ideat, jotka liittyvät itseilmaisun, kommunikoinnin ja osallistumisen mahdollistamiseen. Tässä tutkimuksessa AAC-keinojen käyttäjäryhminä esiin nousivat henkilöt, joilla on liikuntavamma, kuulo-tai kuulonäkövamma, kehitysvamma tai autismikirjon häiriö sekä lapset, joilla on kehityksellinen kielihäiriö. Älyvaatteen käyttötarkoituksista nousi esiin kolme selkeää teemaa, jotka olivat avun pyytäminen, kommunikoinnin tukeminen sekä vuorovaikutuksen ja osallistumisen mahdollistaminen. Vaatteeseen integroitua AAC-keinoa voi käyttää esimerkiksi painamalla, pyyhkäisemällä, sivelemällä, taputtamalla tai näpäyttämällä vaatteen pintaa jollakin kehon osalla.
15
Koskinen, Emmi, e Melisa Stevanovic. "Tarinan vastaanotto ja affiliaatio autismikirjon häiriössä". Puhe ja kieli, n.º 1 (16 de abril de 2021): 3–22. http://dx.doi.org/10.23997/pk.107689.
Texto completo da fonteResumo:
Autismikirjon henkilöiden tarinankerrontaa on tutkittu sekä kokeellisin menetelmin että keskustelunanalyyttisesti, mutta tarinan vastaanottoon liittyvien käytänteiden erittely on jäänyt vähemmälle. Tässä tutkimuksessa paikataan tätä tutkimuksellista aukkoa keskittymällä erityisesti autismikirjon henkilöiden tarinan vastaanottoon ja affiliaatioon.
Aineistona on kymmenen videoitua keskustelua kahden mieshenkilön välillä, joista toisella on todettu Aspergerin oireyhtymä (AS) ja toinen on neurotyypillinen. Esittelemme keskustelunanalyyttisen tapaustutkimuksen avulla, miten kolme autismikirjon häiriöön ja sen vuorovaikutukseen liittyvää erityispiirrettä (sääntökeskeisyys, paikallissuuntautuneisuus ja egosentrisyys) heijastuvat AS-henkilöiden tapoihin ottaa vastaan vuorovaikutuskumppaninsa kertomia tarinoita ja millaisilta nämä tavat näyttävät affiliaation näkökulmasta. Lisääntynyt ymmärrys vuorovaikutuksen käytänteiden merkityksestä osallistujien toiminnan ja heidän välisensä suhteen rakentumiselle voi auttaa autismikirjoon liittyvien vuorovaikutuksen erityispiirteiden kuvaamisessa, sekä rakentaa ymmärrystä erilaisten ihmisten ja vuorovaikutustyylien välille.
16
Penttilä, Nelly, Anna-Maija Korpijaakko-Huuhka e Raymond D. Kent. "Tavallista sujumattomuutta: Aikuisten puheen sujuvuuden kvantitatiivinen analyysi". Puhe ja kieli, n.º 3 (20 de dezembro de 2018): 153–73. http://dx.doi.org/10.23997/pk.77384.
Texto completo da fonteResumo:
Tutkimus käsittelee suomenkielisten aikuisten puheen tyypillisiä sujumattomuuksia ja niiden normaalivariaatiota. Henkilöt (N = 70) olivat neurologisesti terveitä, eikä heillä ollut diagnosoituja puheen tai kielen häiriöitä. Heidän sarjakuvakerrontaan perustuvien audioaineistojen transkriptioista analysoitiin puhenopeuden ja artikulaationopeuden lisäksi 10 puheen sujuvuutta kuvaavaa muuttujaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin muuttujien yleisyyttä, niiden keskinäisiä suhteita sekä sujumattomuuksien vaikutusta sujumattomuusprosenttiin. Sujumattomuusprosentin keskiarvo oli koko aineistossa 2,3 % (vv = 0,0–7,8 %), ja sitä selittivät vahvimmin muuttujat korjaus ja sanan toisto sekä epäröinti, joka oli myös yleisin sujumattomuustyyppi. Sujumattomuusprosentin mukaan jaetuissa puhujaryhmissä sujumattomuuden tyyppi muuttui sujumattomuusprosentin kasvaessa. Sujumattomuuksista muodostui neljä faktoria: sujumattomuudet, jotka liittyivät 1) kielelliseen muotoiluun, 2) viestin suunnitteluun, 3) viestin jatkuvuuden ylläpitoon ja 4) artikulaatioon. Sujumattomuusprosenttia selittivät parhaiten sujumattomuudet, jotka liittyivät kielelliseen muotoiluun sekä ilmaisun jatkuvuuden ylläpitoon. Tulokset vahvistivat ajatusta puheen sujuvuudesta jatkumona sekä toivat esiin sujumattomuuksien laajan variaation niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Tämän aineiston normaalivariaatiota voidaan käyttää sekä häiriödiagnostiikan että kuntoutustavoitteiden asettamisen tukena. Lisäksi tutkimuksen tulokset toimivat vertailupohjana tuleville tutkimuksille.
17
Puhakka, Laura, Satu Jyrinki e Aila Vanhatalo. "Palkoviljojen haitta-aineet ja niiden merkitys kotieläinten ruokinnassa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de janeiro de 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75584.
Texto completo da fonteResumo:
Palkoviljat ovat hyviä valkuaisen ja energian lähteitä niin eläinten kuin ihmistenkin ravinnossa. Eläinten ruokinnassa palkoviljoja voidaan käyttää tuoreena rehuna, kokoviljasäilörehuna sekä väkirehuina. Niiden käytöllä voidaan korvata tuontivalkuaisrehuja ja parantaa valkuaisomavaraisuutta. Useimmat palkokasvien siemenet sisältävät erilaisia sekundaarimetaboliitteja eli haitta-aineita, kuten visiiniä, konvisiiniä, proteaasi-inhibiittoreita, saponiineja, lektiinejä, tanniineja ja alkaloideja. Suurina määrinä ne voivat aiheuttaa terveysongelmia ja lisäksi jotkin niistä voivat olla jopa tappavan myrkyllisiä. Tämän takia palkoviljalajien jalostusohjelmilla on pyritty vähentämään niiden haitta-ainepitoisuuksia. Esimerkiksi härkäpavusta on löydetty täysin tanniiniton lajike samoin kuin herneestä on olemassa lajikkeita, joissa on erittäin pienet trypsiini-inhibiittoripitoisuudet. Palkoviljojen haitta-aineiden pitoisuudet ja vaikutukset vaihtelevat riippuen palkoviljalajista ja –lajikkeesta, ympäristöstä sekä esimerkiksi eläinlajista, eläimen iästä ja tuotosvaiheesta. Useimmat sekundaarimetaboliitit luokitellaan haitallisiksi aineiksi, koska ne saattavat huonontaa eläinten syöntiä, kasvua, hedelmällisyyttä ja terveydentilaa. Useimmat haitta-aineet heikentävät ravintoaineiden, kuten valkuaisen ja tärkkelyksen sulavuutta tai toisaalta heikentävät ravintoaineiden imeytymistä ruuansulatuskanavasta vaikuttamalla suoliston epiteelisoluihin. Haitta-aineet, esimerkiksi alkaloidit, voivat häiritä myös keskushermostojärjestelmän ja elimistön puolustusjärjestelmän toimintaa. Kotieläimistä yksimahaiset eläimet ovat haitta-aineille herkempiä kuin märehtijät.
18
Mononen, Sini. "Epäilyksen musiikki ja anteeksiannon montaasi". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 34, n.º 2-3 (8 de setembro de 2021): 42–56. http://dx.doi.org/10.23994/lk.111160.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeli käsittelee yhteisön affektiivista kuvaa nordic noir -televisiosarjan Kaikki synnit (ohj. Mika Ronkainen) musiikissa. Nordic noirin lajityyppiin kuuluu keskeisenä affektina epäilys. Artikkelissa tarkastellaan sarjan keskeistä teemaa, anteeksiantoa, epäilyksien affektiivisena vastinparina.Sarjan tarinamaailma sijoittuu fiktiiviseen pohjoispohjanmaalaiseen Varjakan kuntaan, jonka valtaväestö on vanhoillislestadiolaista. Nordic noirille lajityypilliseen tapaan sarjan tarina nousee ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta kysymyksestä, joka Kaikki synnit -televisiosarjassa on sukupuolittunut väkivalta ja seksuaalinen häirintä. Sarjan analyysin teoreettisena viitekehyksenä on 2000-luvun affektiteoria, jossa affektiivisuus ymmärretään kulttuurissa ja yhteiskunnassa syntyneenä.Kaikki synnit -televisiosarjan musiikki hyödyntää affektiivisuutta keskeisenä katsomiskokemusta ja tarinaa jäsentävänä tekijänä. Sarjan tarinamaailmassa yhteisön affektiivisuus näyttäytyy sidoksina ja katkoksina, jota musiikki ilmentää. Sarjaa tarkastellaan artikkelissa feministisen estetiikan valossa: yksiselitteisen väkivallan toistamisen sijaan sarja pyrkii kohti kerrontaa, jossa tarinan päätepisteenä ei ole kosto vaan sovinto menneisyyden kanssa.Avainsanat: Kaikki synnit, nordic noir, televisiosarjan musiikki, affekti, seksuaalinen häirintä, feministinen estetiikkaThe Music of suspicion and the montage of forgiveness: music as an affective image of the community in the television series Kaikki synnitThis article discusses the affective representation of the community in the music of the Nordic noir TV series Kaikki synnit (dir. Mika Ronkainen). The genre of Nordic Noir includes suspicion as a key affect. The article looks at the central theme of Kaikki synnit, forgiveness, as an affective counterpart of suspicion.The story world of the series is set in the fictional North Ostrobothnian town of Varjakka, where the majority of the population are conservative Laestadians. For Nordic noir, in a genre-specific way, the story of the series arises from a topical sociopolitical issue, which in the TV series Kaikki synnit is gendered violence and sexual harassment. The theoretical background of the analysis of the series is formed by recent affect theory, where affect is understood as a social and cultural phenomenon.The music in Kaikki synnit TV series draws on affect as a key factor in the viewing experience. In the story world of the series, the affectiveness of the community is represented as bonds and breaks, which is echoed in the music of the series. The series is viewed in light of feminist aesthetics: instead of repeating unambiguous violence, the series tends toward narration where the end point of the story is not revenge but reconciliation with the past.Keywords: Kaikki synnit, Nordic Noir, music in television series, affect, sexual harassment, feminist aesthetics
19
Mustonen, Eeva, Mikko Tuori, Ilkka Saastamoinen, Päivi Nykänen-Kurki, Mika Isolahti, Hannu Saloniemi e Aila Vanhatalo. "Puna-apilalajikkeiden kasviestrogeenit". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76047.
Texto completo da fonteResumo:
Puna-apila on käytetyin ja Suomen olosuhteissa parhaiten menestyvä nurmipalkokasvi. Puna-apila sisältää kasviestrogeeneista isoflavoneja biokaniini A:ta, genisteiiniä, daidtseiiniä ja formononetiinia. Isoflavonit pystyvät sitoutumaan elimistön estrogeenireseptoreihin. Yhdisteiden sitoutumiskyky vaihtelee suuresti ja vaatii hyvin korkeita pitoisuuksia. Estrogeenisesti aktiivisin on formononetiinin ja daidtseiinin metaboliatuote ekuoli. Hyvin runsas kasviestrogeenien saanti voi alentaa lampaiden hedelmällisyyttä tai aiheuttaa muita lisääntymiseen liittyviä häiriöitä. Tapausselostuksia kasviestrogeenien aiheuttamista lisääntymishäiriöistä naudoilla löytyy hyvin vähän, vaikka isoflavoneiden metabolia on todennäköisesti hyvin samankaltainen lampailla ja naudoilla.Puna-apilan virallisesta lajikekokeesta kerättiin kasviestrogeeninäytteet MTT:n Ekologisen tuotannon Mikkelin toimipaikasta ja Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalta Ruukista vuosina 2003 ja 2004. Näytteet otettiin ruuduittain viidestä puna-apilalajikkeesta (Betty, Bjursele, Borealin linja [Bor], Ilte ja Jokioinen). Kasviestrogeenit biokaniini A, genisteiini, daidtseiini ja formononetiini analysoitiin eläinlääketieteellisen tiedekunnan Kotieläinhygienian laboratoriossa nestekromatografimenetelmällä.Tutkituista puna-apilalajikkeista eniten kasviestrogeeneja sisälsi Ilte, 1,4 % kuiva-aineesta. Betty ja Jokioinen sisälsivät kasviestrogeeneja 1,2 % kuiva-aineesta sekä Bjursele ja Bor keskimäärin 1,1 % kuiva-aineesta. Pääosa isoflavoneista oli formononetiinia. Ilten formononetiinipitoisuus oli lajikkeista suurin, 0,8 % kuiva-aineesta. Kasviestrogeenien pitoisuus Suomessa viljellyssä puna-apilassa on vaihdellut välillä 1 –2,5 % kuiva-aineesta. Kasvukauden olosuhteilla oli selvä vaikutus kasviestrogeenien pitoisuuksiin. Vuonna 2004 pitoisuus oli 1,3 % kuiva-aineesta ja vuonna 2003 1,1 %. Formononetiinia muodostui kesän 2004 aikana enemmän kuin 2003. Kasvupaikka vaikutti jonkin verran pitoisuuksiin. Kasviestrogeeneja oli Ruukista kerätyissä näytteissä vähän enemmän kuin Mikkelistä kerätyissä näytteissä. Kesän eri niittojen pitoisuudet erosivat selvästi toisistaan. Ensimmäisessä niitossa heinäkuun alussa kasviestrogeenien kokonaismäärä oli 1,1 % kuiva-aineesta ja toisessa niitossa syyskuun alussa vastaavasti 1,3 %.
20
Vänninen, Irene, Delia Pinto e Anne Nissinen. "Hyönteisten valobiologian ja visuaalisen ekologian kasvinsuojelulliset sovellukset". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75817.
Texto completo da fonteResumo:
Valobiologia on biologian haara, joka tutkii valon vaikutuksia eliöihin. Visuaalisella ekologialla tarkoitetaan eliöiden näköaistiin perustuvia vasteita ympäristön optisiin ärsykkeisiin ja siitä määräytyvää käyttäytymistä. MTT:ssa on osana ympärivuotisen kasvihuoneviljelyn tutkimuksia perehdytty hyönteisten valobiologiaan ja sovellettu tuotettua tietoa ansarijauhiaisten torjunnan tehostamiseen tekovalotetuilla tomaatti- ja kurkkuviljelmillä. Valobiologisia ilmiöitä ovat mm. fotosynteesi, näkö, eliöiden vuorokausi- ja vuodenaikaisrytmit, bioluminesenssi sekä UV-säteilyn vaikutukset eliöihin. Valon määrä, laatu (aallonpituusjakauma) ja päivänpituus vaikuttavat hyönteisten migraatioon ja suunnistautumiseen, kehitysnopeuteen ja –biologiaan ja lisääntymiseen. Valoreseptoreiden (verkkosilmät, pistesilmät) kautta vastaanotetut visuaaliset signaalit ohjaavat hyönteisten suunnistautumista, ravinnon ja parittelukumppaneiden löytämistä ja luontaisten vihollisten välttämistä. Sekä valon aallonpituus että voimakkuus vaikuttavat fototaksismiin eli eliön suuntautumiseen kohti ärsykettä tai siitä pois, missä on myös kyse valon suorasta vaikutuksesta hyönteisiin. Valojaksoisuus vaikuttaa ratkaisevasti hyönteisten aktiivisuuteen, saalistukseen, lisääntymiseen ja vuodenaikaisrytmeihin. Valojakso sekä valon laatu vaikuttavat diapaussin dynamiikkaan sekä migraatioon taipuvaisten yksilöiden osuuteen. Valon määrällä on silläkin vaikutuksia sekä hyönteisten käyttäytymiseen että biologiaan. Valon määrä ja laatu (etenkin UV-aallonpituudet) sekä valojaksoisuus vaikuttavat myös kasvien primaari-ja sekundäärimetaboliaan sekä puolustusrakenteisiin. Niiden kautta valo vaikuttaa epäsuorasti sekä kasvintuhoojiin että niiden luontaisiin vihollisiin ja siten kasvivioitusten määrään. Hyönteisten pyydystäminen valoansoilla ja tarkkailu väriansoilla on yksi visuaalisen ekologian sovellus. Hyönteisten suunnistautumista isäntäkasveille voidaan häiritä poistamalla suunnistautumiselle välttämättömät aallonpituudet kuten UV-säteily spektristä tai mahdollisesti antamalla kasveille vain fotosynteesille välttämättömiä aallonpituuksia. Hyönteisten elinympäristön valojakson pituutta tai aallonpituusjakaumaa säätelemällä voidaan vaikuttaa diapaussiin kasvinsuojelua edistävästi. Suomen kasvihuonetuotannossa valobiologian kasvinsuojelullisesti tärkeimmät sovellukset ja haasteet liittyvät fototaksismin hyväksikäyttöön hyönteisten käyttäytymisen manipuloimiseksi, päivänpituuteen ja aallonpituusjakaumaan sekä epäsuoriin valoilmaston vaikutuksiin kasvien kautta. UV:n vähäisyys luonnonvalossa talvikuukausina yhdistyneenä suurpainenatriumlamppujen UV-köyhään spektriin luo tilanteen, jossa kasveissa ei muodostune UV-valossa indusoituvia puolustusaineita. Kohdistettuja UV-käsittelyiden antaminen kasveille voisikin olla yksi keino lisätä vihanneskasvien hyönteispuolustuksen vahvuutta, mutta edellyttää spesifisten kasvihyönteislajiparien vuorovaikutuksen tutkimusta eri UV-valoilmastoissa.
21
Niemi, Jarkko K., Tapani Lyytikäinen, Leena Sahlström, Heikki Lehtonen, Jonna Kyyrö e Alina Sinisalo. "Afrikkalaisen sikaruton taudinpurkauksen simuloidut taloudelliset vaikutukset Suomessa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de janeiro de 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75212.
Texto completo da fonteResumo:
Afrikkalainen sikarutto on helposti leviävä virustauti, jota ei ole tavattu Suomessa. Tauti voi aiheuttaa mittavia kustannuksia kotieläinalalle ja veronmaksajille, sekä häiritä sioista saatavien tuotteiden kansainvälistä kauppaa. Afrikkalainen sikarutto on levinnyt viimeisten kahden vuoden aikana Venäjältä Puolaan ja Baltian maihin. Esimerkiksi marraskuuhun 2015 mennessä Virossa oli raportoitu 18 kotisikatapausta ja lähes 500 villisikatapausta. Suomen ja Baltian välillä on vilkas matkailijaliikenne, ja maatilojen välillä on yhteistyötä, joten riski taudin leviämiseksi Suomeen on jatkuvasti olemassa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia taloudellisia tappioita afrikkalainen sikarutto voisi aiheuttaa Suomeen levitessään. Tutkimusmenetelmänä käytettiin stokastista Monte Carlo-simulaatiomallia, joka jäljittelee taudin leviämistä Suomessa sen jälkeen kun tauti on levinnyt yhdelle Suomen sikatiloista, sekä osittaisen tasapainon mallia, joka jäljittelee sikamarkkinoiden tilannetta Suomessa. Simulaatiot tehtiin sekä vuoden 2009 tilarakenteella että vuoteen 2033 sijoittuvina projektioina. Afrikkalaisen sikaruton simuloitiin aiheuttavan tyypillisesti 10,5 miljoonan euron (95 % välillä 4,6-22,7 miljoonaa euroa, keskimäärin noin 7400 € per sikatila) menetykset suomalaiselle sika-alalle. Verovaroista korvattavien välittömien kustannusten arvioitiin jäävän tyypillisesti alle puoleen miljoonaan ja useimmissa tapauksissa alle miljoonaan euroon. Tulos johtui sitä, että simulaatioiden perusteella taudin arvioitiin leviävän useimmiten vain 1-2 sikatilalle. Tartunnan saaneen tilan koko, tyyppi ja sijainti vaikuttivat tappioihin. Verovaroista korvattavat kustannukset ovat kuitenkin vain osa kokonaiskustannuksista. Suurimmat taloudelliset tappiot arvioitiin aiheutuvan kotieläinyrityksille (sikatilat, lihateollisuus), joiden menetysten arvioitiin olevan 7,4–38,1 miljoonaa euroa. Taudin esiintyminen Suomessa keskeyttänee sikatuotteiden viennin EU:n ulkopuolisiin maihin, ja jossain määrin myös EU:n alueelle. Siten kotimaan markkinoille syntyy ylitarjontaa, joka laskee sianlihan hintaa Suomessa. Kuluttajien (kuluttajat, kauppa) simuloitiin hyötyvän hetkellisestä ylitarjonnasta 3,1-15,8 milj. euroa. Lisäksi tappioiden suuruuteen vaikuttaa se, miten voimakkaasti ja miten pitkäksi ajaksi sianlihan vienti heikkenee. Tulokset viittaavat siihen, että jokainen lisäkuukausi aiheuttaisi kansantaloudelle 2-3 miljoonan euron lisätappiot. On mahdollista, että rajoitukset kestävät joidenkin vientikohteiden osalta useita kuukausia, jopa vuosia, ja ne voivat koskea koko Suomen sianlihantuotantoa riippumatta siitä, miten laajalle tauti pääsee leviämään. Afrikkalaisen sikaruton taloudelliset tappiot olivat samaa suuruusluokkaa vuoden 2009 tilanteessa ja vuoteen 2033 sijoittuvissa projektioissa, joskin verovaroista korvattaviin kustannuksiin liittyvä riski nousi nykytilanteeseen verrattuna
22
Rantala, Olli. "Maksuvalmiuslaskelmat ja tunnusluvut". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75768.
Texto completo da fonteResumo:
Maa- ja puutarhataloudessa toiminnan rahoituksen ja maksuvalmiuden merkitys on kannattavuuden ohella taloudellisten toimintaedellytysten tarkastelussa tärkeää. Yrityksen on selviydyttävä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä maksuvelvoitteistaan, jotta toiminta voisi häiriöttä jatkua. Maksuvalmius tarkoittaa tulorahoituksen riittävyyttä ja sen tarkastelussa käytetään perinteisen taseanalyysin tunnuslukuja ja erilaisia rahavirtalaskelmia. Maatilayritysten kannattavuuskirjanpidossa maksuvalmiuden tarkastelu perustuu kassavirtalaskelmiin (www.mtt.fi/taloustohtori). Laskelman rakenne on Ytn:n suosituksen mukainen, jossa tarkastellaan tulorahojen riittävyyttä rahankäytön eri kohteisiin niiden taloudellisessa etuoikeusjärjestyksessä. Rahoituksen riittävyyttä mitataan eri tasoille lasketuilla toiminta-, rahoitus-, investointi- ja kassajäämillä. Kassavirtojen kuvauksen avulla voidaan tutkia paitsi rahoituksen riittävyyttä, pääomarahoituksen tarvetta, lainojen hoito- ja verorasitetta, erilaisten maksujen ja velvoitteiden hoitokykyä ja yleensäkin rahoituksen hallintaa ja tehokkuutta. Vuonna 2008 maa- ja puutarhatalouden kassatulot olivat keskimäärin 130 700 euroa, josta lyhytvaikutteisiin toiminnan menoihin kului 83 700 eli 64 %, joten toimintajäämäksi jäi 47 000 euroa. Rahoitusmenojen ja verojen vähentämisen jälkeen rahoitusjäämäksi jäi 36 700 euroa. Kun siitä vähennetään siitä nettomääräiset investointimenot, saadaan investointijäämäksi 7 200 euroa. Nettomääräiset investointimenot olivat 29 500 euroa. Kassajäämään päästään lisäämällä investointiavustukset ja lainojen nettomuutos. Kassan ylijäämäksi muodostui 17 800 euroa, joka kattaa rahoitusomaisuuden muutoksen ja jäi käytettäväksi yksityiseen kulutukseen. Kassamenojen kasvu on viime vuosina ollut hieman tulojen kasvua nopeampaa, mutta tulorahoitus ei ole kuitenkaan merkittävästi heikentynyt. Tulorahoituksella on pystytty maksamaan toiminnan menot, rahoitusmenot ja verot ja myös investointeihin on jäänyt rahaa. Positiivinen investointijäämä osoittaa, että investoinnit on keskimäärin voitu rahoittaa tulorahoituksella. Isompia investointeja sillä ei kuitenkaan pystytä rahoittamaan, vaan rahoitukseen käytetään avustuksia ja velkaa. Investointitukien määrä oli vuosina 2007 - 2008 keskimäärin 2 900 euroa ja lainojen nettolisäys 8 400 euroa tilaa kohti. Kassaperusteisen tulorahoituksen riittävyyttä voidaan arvioida suhteessa vieraan pääoman hoitomenoihin tai suhteessa investointeihin. Lainojen hoitokate mittaa tulorahoituksen riittävyyttä vieraasta pääomasta aiheutuviin maksuihin ja vieraan pääoman takaisinmaksuaika puolestaan mittaa velkojen takaisinmaksukykyä. Molemmat tunnusluvut voidaan laskea eri olettamuksilla yrittäjän voitonjako-osuudesta tulorahavirrasta. Kun yrittäjän osuutena tulorahoituksesta käytetään työlle saatua korvausta eli työn tuottoa, on lainojen hoitokate 2000-luvulla ollut keskimäärin 1,2 ja vieraan pääoman takaisinmaksuaika 4,8 vuotta. Käytetyillä laskentaperusteilla maksuvalmiutta voidaan pitää yleisten ohjelukujen mukaan tyydyttävänä eli liiketoiminnan kassavirta riittää lainojen hoitokuluihin ja takaisinmaksuajat ovat kohtuullisia. Lainojen hoitokatteella mitattu velkojen hoitokyky oli vuonna 2008 heikoin muilla kotieläintiloilla ja sikatiloilla ja paras lypsykarjatiloilla. Muilla nautakarjatiloilla suuri velkaisuus ja puutarhayrityksissä puolestaan pieni rahoitusjäämä pidensivät selvästi takaisinmaksuaikoja. Tunnuslukujen valossa viljatilojen maksuvalmius pysyi kohtuullisena vuonna 2008 vaikka kannattavuus ja yrittäjätulo putosivat rajusti edellisvuodesta. Viljatilojen velkaisuus on myös pysynyt viime vuodet varsin kohtuullisena. Sikatilojen maksuvalmius heikkeni selvästi vuonna 2008 kannattavuuden pudotessa. Lypsykarjatilojen maksuvalmius on pysynyt vähintäänkin tyydyttävänä. Rahoitusjäämä on kasvanut 2000-luvulla rahatulojen vauhdissa ja velkaisuus on pysynyt kohtuullisena.
23
Jormanainen, Vesa, Harri Nurmi, Riitta Konttinen, Kristian Sandler, Jussi Lemmetty e Marina Lindgren. "Suomen lääkemääräysten seurannan ensimmäiset yksitoista kuukautta vuonna 2017". Finnish Journal of eHealth and eWelfare 10, n.º 2-3 (21 de maio de 2018). http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.68867.
Texto completo da fonteResumo:
Lääkemääräys on laadittava sähköisesti 1.1.2017 alkaen. Laissa määriteltyjen poikkeustapausten perusteella laaditussa kirjallisessa ja puhelinlääkemääräyksessä on perusteltava, miksi sitä ei ole annettu sähköisesti. Valtakunnallisen toiminnallisen muutoksen myötä on mahdollista selvittää ensimmäisen kerran lääkemääräysten kokonaismäärä Suomessa. Tutkimusaineistona ovat reseptikeskukseen tallennetut potilastietojärjestelmissä ja Kelaimessa laaditut sähköiset lääkemääräykset sekä apteekeissa tallennetut (sähköistetyt) kirjalliset, puhelin- ja erityislupavalmisteiden lääkemääräykset tutkimusjaksolla 1.1.–30.11.2017. Reseptikeskukseen tallennettiin tutkimusjaksolla 29,477 (100 %) milj. sähköistä lääkemääräystä, joista 96,6 % oli laadittu potilastietojärjestelmissä ja 1,0 % Kelaimella. Apteekeissa sähköistettiin 0,375 (1,3 %) milj. lääkemääräystä, joista 0,246 (0,8 %) milj. oli kirjallisia ja 0,122 (0,4 %) milj. puhelinlääkemääräyksiä. Apteekeissa sähköistetyistä lääkemääräyksistä yli puolet oli kirjallisia lääkemääräyksiä, jotka oli laadittu teknisen häiriön perusteella. Tutkimuksessa selvitettiin ensimmäisen kerran Suomessa lääkemääräysten kokonaismäärää vuoden 2017 yhdentoista kuukauden tietojen perusteella. Valtakunnallisessa seurannassa ilmeni päivittäin teknisiä häiriöitä, joiden perusteella laadittiin kirjallisia ja puhelinlääkemääräyksiä.
24
Hautala, Harri. "Häiriö boreaalisessa kuusimetsässä – kasvillisuusrakenteiden palautuminen metsikkötasolta aluskasvillisuustasolle". Metsätieteen aikakauskirja 2008, n.º 4 (2008). http://dx.doi.org/10.14214/ma.6846.
Texto completo da fonte
25
Ylä-Ajos, Maria, Laura Hänninen e Anna Valros. "Lihaksikkaalla kalkkunallako lihasongelmia?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010). http://dx.doi.org/10.33354/smst.76849.
Texto completo da fonteResumo:
Kalkkunoiden hyvinvointiongelmat ovat ajankohtaisia sekä kotimaassa että maailmalla. Kalkkunanlihantuotanto-ominaisuuksien jalostuksella on onnistuttu parantamaan erinomaisesti eläintenrehuhyötysuhdetta, kasvunopeutta ja lihasmassaa verrattuna vastaavanikäiseen vähemmän jalostettuunlajitoveriin. Jalostuksessa on kuitenkin saatettu haluttujen ominaisuuksien ohella valita geenejä, jotkaaiheuttavat häiriöitä kalkkunoiden lihasten toimintaan ja niiden rakenteeseen. Nopeasta kasvustasaattaa aiheutua eläimille hyvinvointiongelmia kuten jalkojen heikkoutta, alentunutta kävelykykyä jalihassairauksia. HY eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tehty kalkkunoiden hyvinvointiateuraskuljetuksen aikana mittaava tutkimus paljasti lintujen veren lihasentsyymipitoisuuksien(kreatiinikinaasi, CK) olevan huomattavan korkeita. Kalkkunoiden verenkierron kohonnut CKpitoisuus on todettu muissakin tutkimuksissa, ja sen oletetaan olevan merkki voimakkaasti kasvavanlinnun reisi- ja/tai rintalihasten solutuhoista. Ruokinnan rajoittamisella pystytään alentamaanjalostettujen kalkkunoiden plasman CK pitoisuutta, mutta pitoisuus pysyy siitä huolimattakorkeampana kuin perinteisten, jalostamattomien kalkkunoiden veressä. Siitä, aiheutuuko linnuillelihasten solutuhojen johdosta kipua, ei ole tutkittua tietoa.Tämän Maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman tutkimuksen tavoitteena on tutkia teuraaksikasvatettavien kalkkunoiden nopeaan kasvuun liittyviä lihasentsyymimuutoksia ja näihin mahdollisestiliittyviä käyttäytymismuutoksia. Hypoteesimme on, että kalkkunoilla esiintyy yleisesti kroonista reisija/tai rintalihasten solutuhoista aiheutuvaa kipua. Solutuhoja indikoi verenkierron kohonnut CK.Oletuksena on, että kalkkunoiden tuntema kipu voidaan osoittaa seuraamalla kipulääkityksenvaikutuksia kalkkunoiden käyttäytymiseen, erityisesti niiden liikuntahalukkuuteen.Esikokeessa 15 kalkkunaa jaettiin kahteen yhtäläiseen ryhmään veren CK pitoisuudenperusteella. Toiselle ryhmälle annosteltiin kerran päivässä kolmen päivän ajan kipulääkettä ja toiselleryhmälle vastaavasti plaseboa. Kalkkunoiden käyttäytymistä kotikarsinassaan, kävelykykyä jaliikuntahalukkuutta testiradalla seurattiin ennen kipulääkitystä ja sen aikana. Liikuntahalukkuustestissämitattiin eläinten kävelynopeutta, kiihtyvyyttä, ketteryyttä ja käyttäytymistä. Eläinten motivaatiotatoimia testiradalla kasvatettiin ruokapalkinnolla ja testiä edeltävällä lyhyellä paastolla. Liikuntatestienjälkeen eläimet lopetettiin ja niiden nivelien ja jalkapohjien kunto tarkastettiin. Rinta- ja reisilihaksistaotetuille näytteille tehdään histologinen tutkimus. Varsinainen tutkimus 40 kalkkunalla käynnistyykeväällä 2010. Mikäli veren kohonneen CK pitoisuuden todetaan olevan merkki kalkkunoidenkokemasta kroonisesta kivusta, on kalkkunoiden jalostus- ja ruokintaohjelmat sekä teuraskuljetustenjärjestäminen uudelleen arvioitava.
26
Tuomisto, Leena, Arto Huuskonen, Jaakko Mononen, Risto Kauppinen, Leena Ahola e Paula Martiskainen. "Ryhmäkoon ja eläintiheyden vaikutus kasvavien lihanautojen tuotantoon ja hyvinvointiin". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006). http://dx.doi.org/10.33354/smst.76755.
Texto completo da fonteResumo:
Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää, miten ryhmäkoko ja eläintiheys vaikuttavat kasvavien lihanautojen tuotantoon ja hyvinvointiin. Suhteellisen pieni ryhmäkoko (noin 5-20 eläintä) on turvallinen valinta nautojen tuotannon kannalta. Nautojen kasvu saattaa heiketä ryhmäkoon kasvaessa (20-60 eläintä), mutta suurien ryhmäkokojen osalta kaivataan lisätutkimuksia. Nautojen sosiaalisen käyttäytymisen perusteella pieni ryhmäkoko on suurta suositeltavampi. Pienessä ryhmässä eläinten on helpompi tunnistaa toisensa yksilöllisesti ja muistaa oma asemansa lauman hierarkiassa suhteessa muiden laumanjäsenten asemaan kuin suuremmassa ryhmässä. Ryhmäkoon ylärajana voidaan pitää 50-70 eläintä, jonka ylittyessä naudan kyky tunnistaa toisia yksilöitä heikkenee. Jos lihanautoja pidetään suurissa ryhmissä, tilaa on oltava runsaasti, jotta eläimet voivat halutessaan muodostaa pienempiäalaryhmiä.Eläintiheyden kasvaessa lihanautojen kasvu, rehunkulutus ja rehuhyötysuhde heikkenevät, mutta eläintiheydellä ei ole havaittu vaikutusta ruhon tai lihan laatuun. Eläintiheyden kasvu heikentää lihanautojen terveyttä lisäämällä häntäpolkemia. Lisäksi lisämunuaisten toiminta voi muuttua, minkä voidaan katsoa johtuvan kroonisesta stressistä. Eläintiheyden kasvaessa lihanaudat myös likaantuvat herkemmin. Eläintiheyden kasvulla on monia negatiivisia vaikutuksia lihanautojen käyttäytymiseen. Karsinatilan pienentyessä vasikoiden leikkikäyttäytyminen vähenee. Makuutilan vähentyessä ryhmän makuukäyttäytyminen muuttuu epäsynkronisemmaksi ja makaavien eläinten häirintä voi lisääntyä. Hyvin korkeassa eläintiheydessä eläinten makuulla viettämä aika vähenee. Eläintiheyden kasvaessa nojailukäyttäytyminen voi lisääntyä. Rakolattialla karsinan ahtaus vaikeuttaa makuulle asettumista ja ylösnousua, minkä vuoksi epänormaalisti suoritetut liikkeet lisääntyvät. Korkeassa eläintiheydessä eläimillä voi olla vaikeuksia haluamansa yksilötilan säilyttämisessä tai dominoivan lajikumppanin väistämisessä, mikä lisää eläinten välisiä aggressioita.Tutkimustuloksien perusteella Suomen eläinsuojelusäädöksissä esitetyt ryhmäkasvatettavien nautojen vähimmäistilasuositukset (1,8-4,0 m2/eläin eläinten koosta ja karsinatyypistä riippuen) ovat lihanautojen kasvatuksessa ehdoton eläintiheysminimi. Jotta naudoilla olisi mahdollisuus toteuttaa paremmin lajintyypillistä käyttäytymistään, tilaa eläintä kohden tulisi olla suosituksiakin enemmän. Etenkin rakolattiakasvatuksessa lisätila parantaisi eläinten terveyttä ja voisi vaikuttaa myönteisesti myös eläinten kasvuun. Suosituksissa kaikille yli 500 kg:n painoisille lihanaudoille on annettu sama minimitila, mutta on selvää, että yli 600 kg:n painoinen eläin tarvitsee enemmän tilaa kuin 500 kg:n painoinen eläin. Siten varsinkin kasvatuksen loppuvaiheessa naudoilla tulisi olla käytössään vähimmäistilasuosituksiakin suurempi karsinatila.
27
Leppälä, Jarkko, Mervi Murtonen e Juha Suutarinen. "Uudet riskienhallinnan välineet maatilan johtamisessa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008). http://dx.doi.org/10.33354/smst.76957.
Texto completo da fonteResumo:
Maatalousalalla varmaa nykyisin on vain muutos. Maatilojen määrä Suomessa on vähentynyt330 000:sta maatilasta 70 000:en maatilaan kolmenkymmenen vuoden aikana, mitä voidaan pitäävarsin nopeana rakennekehityksen tahtina. Maatiloilla muutokset johtuvat usein politiikan,markkinoiden ja tuotantoteknologian muutoksista. Nykyaikaisen maatilan johtaminen kokonaisuutenaedellyttää viljelijältä realistista ja reaaliaikaista kuvaa maatilan resursseista, osaamisesta, tilantoimintaan liittyvistä vaatimuksista ja tuotanto- ja työprosesseista. Toiminnan kehittäminen edellyttäätavoitteiden asettamista, seurantaa ja tulosten arviointia. Ongelmana on, että maatilojen on yhävaikeampaa hallita tilan toimintoja muuttuvien toimintaolosuhteiden ja vaatimusten kasvaessa.Maatilan johtamisessa ja toiminnan muutosten hallinnassa maatilayrittäjä voi käyttää apuna erilaisiajohtamisen välineitä kuten laatujärjestelmän ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan välineitä.MTT: n ja VTT:n johtamassa Maatilojen turvallisuusjohtamisen (Maaturva) yhteishankkeessa onkehitetty ja testattu erityyppisiä maatilan turvallisuusjohtamisen ja riskien hallinnan välineitä.Hankkeessa kehitettyjä välineitä ovat maatilan riskien tarkistuslistat, prosessien ja resurssienjohtamisen suunnittelutyökalut, riskikarttatyökalu sekä vuosikello ajanhallintaan ja yhteenvedonlaatimiseen. Välineiden soveltamista varten on tehty käyttöohje. Uudet riskienhallinnan välineet ontarkoitettu maatilan johtamisen tueksi ja niiden avulla tilalla voidaan vähentää tuotantoprosessienhäiriöitä ja parantaa tuotanto-olosuhteita. Maatilan riskien hallinta voi toimia myös osana laadunhallintaa, sillä se osaltaan ohjaa järjestelmälliseen ja hallittuun maatilan hallintaan ja kehittämiseen.Riskin suuruutta arvioidaan määritellyn haitallisen tapahtuman todennäköisyyden ja seurauksenmerkityksen tai vakavuuden perusteella. Maatilan turvallisuusriskeillä tarkoitamme kaikkia haitallisiaei- toivottuja tapahtumia tai ilmiöitä, jotka voivat vaarantaa maatilan liiketoiminnan ja tuotannonjatkuvuuden, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin, omaisuuden arvon ja ympäristön laadun. Riskienhallinnan avulla voidaan löytää myös uusia keinoja ja menetelmiä ratkaista työympäristön taituotantoprosessien ongelmia.Maatilan johtamisessa riskien tunnistamista ja hallintaa voidaan käyttää hyväksi muutoksenhallinnassa, toiminnan suunnittelussa, työtehtävien tärkeysjärjestyksen laatimisessa ja päätöksenteossa.Riskien tarkastelun avulla voidaan toisaalta myös tunnistaa osa-alueita, joissa riskit ovat vähäiset.Nämä nousevat silloin esiin selkeinä mahdollisuuksina tai vahvuuksina toiminnassa. Lähtökohtana on,että jos jonkin asian tietää ja osaa hyvin sekä pystyy tarkistamaan resurssien toimivuuden, niin asioissaon pienempi riski epäonnistua. Päätöksenteossa kokonaisvaltaista riskien hallintaa voidaan myöskäyttää yhdistämään muutoin vaikeasti yhdistettäviä arvovalintoja.Riskien tarkastelu tuo esiin toiminnassa olevia heikkouksia mutta samalla myös mahdollisuuksia. Kunriskejä tarkastellaan systemaattisesti osana maatilan toimintaa ja suunnittelua, saadaan esiin selkeitätoimintaohjelmia ja tietoja, joita tarvitaan maatilan johtamisessa. Tällöin vähennetään epävarmuuttatoiminnassa, mahdollisia häiriöitä ja omaa maatilaa uhkaavia heikkouksia. Tuloksena on maatila, jollaon vakaa toimintaohjelma, mutta joka tarpeen tullen pystyy nopeasti muuttamaan toimintaansahallitusti. Maatila-RH riskienhallintavälineet on tarkoitus julkaista Agronetissä tammikuussa 2008.
28
Saarela, Into, Martti Vuorinen e Markku Puustinen. "Turvemaiden fosforitalous maatalouden ja ympäristön kannalta". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008). http://dx.doi.org/10.33354/smst.76975.
Texto completo da fonteResumo:
Eloperäisten maiden osuus Suomen pelloista oli 1960-luvulla noin kolmannes eli yli 700 000 hehtaaria (ha). Sen jälkeen suoviljelysten osuus on pienentynyt noin 0,4 %-yksikköä vuodessa ja on uusimpien viljavuustutkimusten mukaan 13,6 % eli 308 000 ha. Silmä- ja sormivaraisilla maalajimäärityksillä suurin osa eloperäisistä pelloista on luokiteltu multamaaksi (20─40 % orgaanista ainetta) ja turpeeksi (>40 % org.) vain 3,8 %-yksikköä, mikä edustaa 85 000 ha:n peltoalaa. Sähköuunissa poltettaessa tapahtuvan painohäviön eli hehkutuskevennyksen mukaan kuitenkin noin puolet eli 150 000 ha eloperäisten viljelymaiden nykyisestä pinta-alasta on turvetta.Turpeen löyhä rakenne helpottaa juurten kasvua mutta kylmyys vaikeuttaa kasvien ravinteiden saantia varsinkin alkukesällä. Maatuneiden, tiiviiden turpeiden ja multamaiden märkyys voi häiritä juurten kehitystä ja ravinteiden ottoa etenkin orasvaiheessa, jolloin fosforin (P) niukkuus korostuu. Normaaleina kasvukausina ympäristötukeen oikeuttava P-lannoitus riittää hyviin satoihin fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan edullisilla savetuilla soilla, mutta hiekkaisilla ja löyhillä turpeilla fosforia tarvittaisiin huonoimmissa maan viljavuusluokissa enemmän. Kun turvemaan kivennäisosa on vähäinen tai hyvin karkea eli niukasti aktiivista alumiinia ja rautaa sisältävä, fosfaatti-anionit pidättyvät siihen heikosti. Tällaisessa maassa P-lannoituksen välitön hyväksikäyttöaste nousee korkeaksi ja ylimäärinä lisätty lannoitteen ja lannan fosfori on altista huuhtoutumaan.Sekä savetut että luonnostaan runsaasti alumiinia ja rautaa sisältävät turpeet pidättävät liukoista fosforia melko tehokkaasti. Maatumattomissa rahkaturpeissa fosfaatti-ionien kiinnityspaikkoja ei kuitenkaan ole juuri lainkaan, ja myös eräistä saraturpeista fosforia huuhtoutuu helposti. Savetuilla soilla fosfaatti-ionit voivat liikkua veden mukana syvemmällä maassa paljon helpommin kuin kyntökerroksessa. Pitkään jatkuneen lannoituksen seurauksena useiden turvemaiden liukoisen fosforin pitoisuus onkin suurentunut myös muokatun kerroksen alapuolelta, mikä Suomen kivennäismailla on hyvin vähäistä. Fosforin huuhtoutumisen välttämiseksi paksuturpeisten soiden P-tila tulisi selvittää myös jankkokerroksesta. Ympäristön kannalta tärkeää on se, että kun erilaisten maiden asetaattiliukoisen fosforin pitoisuus eli viljavuustutkimuksen P-luku on yhtä suuri, heikosti fosforia pidättävissä turpeissa maanesteen P-pitoisuus on kymmeniä kertoja suurempi kuin kivennäismaissa. Jos tällaisten maiden fosforitase on pitkään vahvasti positiivinen, ne voivat rehevöittää vesistöjä monta kertaa enemmän kuin pinta-alaosuuttaan vastaavasti.Tutkimuksessa tarkastellaan turvemaiden fosforitaloutta ja sen parantamismahdollisuuksia tavoitteena sekä maatalouden että ympäristön kannalta suotuisa suopeltojen viljely. Keskeisenä aiheena on lannoituksen optimointi ja vesistöjen rehevöitymisen välttäminen viljavuustutkimuksen fosforiluvun tulkintaa tarkentamalla. Turvepeltojen fosforitaloutta parantavia maanhoito- ja viljelytoimia ovat kivennäismaan lisäys ja kalkitus sekä fosforin suhteen vaatimattomien kasvien viljely niukalla fosforilannoituksella.
29
Ervasti, Satu, Sari Luostarinen, Minna Hartonen, Iida Loivamaa e Pertti Koivisto. "Antibioottien vaikutus lietelannan metaanintuottoon". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 35 (18 de julho de 2018). http://dx.doi.org/10.33354/smst.73194.
Texto completo da fonteResumo:
Mikrobilääkkeille resistenttien bakteerikantojen yleistyminen on kasvava maailmanlaajuinen ongelma. Suomessa antibioottien käyttö tuotantoeläimillä on useisiin muihin maihin nähden vähäistä, mutta silti potentiaalinen riski. Lääkittyjen eläinten lantaan erittyy mikrobilääkejäämiä ja resistenttejä bakteerikantoja, ja lannan lannoitekäyttö voikin olla riski niiden leviämiseen peltoon ja edelleen luontoympäristöön. Lannan tehokas käyttö edistää ravinnekiertoa maataloudessa ja Suomikin tavoittelee lisää lannan prosessointia. Keskitetyistä laitoksista lääkejäämät ja resistentit bakteerikannat voivat levitä entistä laajemmalle. Toisaalta prosessointi voi mahdollistaa lääkejäämien ja resistenttien kantojen tuhoutumisen. Biokaasuprosessi mahdollistaa yhtäaikaisen lannan ravinteiden ja energian hyödyntämisen. Mikrobilääkkeet voivat kuitenkin häiritä sen mikrobiologiaa. Toisaalta lääkeaineet voivat myös hajota täysin tai osin prosessin aikana. Kahden Suomessa yleisesti eläinlääkityksessä käytetyn antibiootin, oksitetrasykliinin ja siprofloksasiinin, vaikutusta lypsykarjan lietelannan metaanintuottoon tutkittiin eri pitoisuuksina ja seoksina. Kokeella sel-vitettiin, miten ja millä pitoisuuksilla antibiootit vaikuttavat metaanintuottoa alentavasti. Tutkimus toteutettiin 30 vrk panostoimisella kokeella käyttäen automatisoitua metaanipotentiaalin mit-tauslaitteistoa AMPTS II (Bioprocess Control AB, Ruotsi). Kokeessa seurattiin lypsykarjan lietelannan hajoamista ja ymppinä oli maatilan biokaasulaitoksenmädäte. Antibiootit lisättiin lannan ja ympin seokseen vesiliuoksina. Kokeessa oli 14 koejäsentä. Lietelantakontrollin ja pelkän ympin lisäksi oli 12 erilaisia antibioottikäsittelyjä: 4 oksitetrasykliinipitoisuutta (10–500 mg kg-1), 4 siprofloksasiinipitoisuutta (2–50 mg kg-1) sekä 4 seosta, joissa siprofloksasiinipitoisuus oli 10 ja 20 mg kg-1 ja oksitetrasykliinipitoisuus 50 ja 100 mg kg-1. Lietelannan metaanipotentiaali oli 218 m3CH4 MgVS-1 (kontrolli). Eniten lannan hajoamista esti oksitetra-sykliinipitoisuus 500 mg kg-1, joka tuotti metaania 48% vähemmän, 105 m3CH4 MgVS-1. Oksitetrasykliinin pitoisuudella 10 mg kg-1 ei havaittu vaikutusta metaanintuottoon, mutta seuraavaksi suuremmalla annoksella 50 mg kg-1 metaanintuotto heikkeni selvästi (170 m3CH4 MgVS-1). Samoin siprofloksasiinin pienimmällä annoksella 2 mg kg-1 ei vaikutusta havaittu, mutta 10 mg kg-1 vähensi metaanintuottoa (197 m3CH4 MgVS-1). Seoskäsittelyiden pienimmällä tutkitulla pitoisuusyhdistelmällä (oksitetrasykliini 50 mg kg-1 + siprofloksasiini 10 mg kg-1) metaanintuotto oli 161 m3CH4 MgVS-1. Antibioottien vaikutus metaanintuottoon oli selkeä tiettyjen pitoisuuksien ylittyessä; mitä suurempi antibioottiannostus oli, sitä vähemmän metaania muodostui. Tutkitut antibioottipitoisuudet olivat kuitenkin selvästi korkeampia kuin suomalaisessa lypsykarjan lietelannassa samassa tutkimuksessa havaittiin (oksi-tetrasykliini 5 μg kg-1, siprofloksasiini alle määritysrajan 3 μg kg-1). Näillä pitoisuuksilla metaanintuoton ei havaittu häiriintyvän.
30
Kinnunen, Anna. "Onnellinen mielisairaalapotilas? Poikkeavuus ja erilaisuuden rajankäynti elokuvassa Prinsessa". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 29, n.º 3 (31 de outubro de 2016). http://dx.doi.org/10.23994/lk.59498.
Texto completo da fonteResumo:
Onnellinen mielisairaalapotilas? Poikkeavuus ja erilaisuuden rajankäynti elokuvassa PrinsessaKotimainen draamaelokuva Prinsessa (2010) on löyhästi tositapahtumiin pohjautuva tarina pitkäaikaisen mielenterveyspotilaan elämästä Kellokosken mielisairaalassa pääasiassa 1940–50-lukujen taitteessa. Artikkelissa elokuvaa pohditaan osana historiallisesti ja kulttuurisesti vahvaa mielisairaiden toiseuttamisen traditiota, joka on audiovisuaalisessa mediassa näkynyt mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten yksinkertaistavina, esimerkiksi potentiaalista väkivaltaisuutta ja vaarallisuutta korostavina representaatioina. Parin viime vuosikymmenen aikana tuotetuissa kuvauksissa on kuitenkin alettu erottaa merkkejä myös aiempaa myönteisemmistä tulkinnoista.Artikkelissa esitetään, että Prinsessan ote psyykkisesti sairastavia ihmisiä ja poikkeavuuden määrittymistä kohtaan on emansipatorinen ja medikalisaatiokriittinen. Kyseenalaistamalla totunnaisia konventioita, kuten lääkäreiden ja mielenterveyspotilaiden hierarkkista eroa, elokuvassa korostetaan toistuvasti näkemystä, jonka mukaan poikkeavuuden ja normaaliuden sekä sairauden ja terveyden rajat ovat aina keinotekoisia ja kontekstisidonnaisia. Elokuvasta onkin hahmotettavissa viitteitä ymmärtävästä, hyväksyvästä otteesta ainakin persoonallista erilaisuutta ja lieviä mielenterveyden häiriöitä kohtaan. Näkökulma vakaviin mielisairauksiin, kuten skitsofreniaan, jää kuitenkin osin epäselväksi, sillä niiden esittäminen ja reflektointi eivät ole elokuvassa keskeisessä asemassa. A Happy Mental Hospital Patient? Deviance and Seeking its Boundaries in the Finnish Movie PrincessFinnish drama Princess (Prinsessa, 2010) is one of the latest audiovisual media representations concerning people with serious mental illnesses. It is a roughly true-based story about a long-term mental hospital patient who claims to be a real princess. In this article, the movie is discussed as a contemporary part of a long historical continuum of representations of insanity in the western (media) culture. The tone of the representations has traditionally been negative and emphasizing the deviant and potentially violent nature of people suffering from psychiatric problems. Yet, during the past two decades, there have been some signs of more positive portrayals.In the article, I argue that the general tone of the film is emancipatory and critical towards medicalization. The boundaries between normality and deviance and also between health and illness are represented as wavering, unclear, and strongly tied to the different perspectives and contexts. This is achieved by challenging the traditional hierarchy and differentiation between the doctors and the patients by questioning, for example, health and so called normality of a chief physician. However, the reflection of serious mental illnesses, like schizophrenia, has no significant role in the movie and with most main characters, their diagnoses remain unmentioned. That, on the one hand, emphasizes the difficulty in seeking and defining the boundaries between health and illness, but on the other hand, begs the question whether the sympathetic portrayal is valid only for mild mental disorders or merely marks personal differences without a label of sickness, thus further marginalizing serious mental illnesses.