Siga este link para ver outros tipos de publicações sobre o tema: Kuivatus.
Artigos de revistas sobre o tema "Kuivatus"
Crie uma referência precisa em APA, MLA, Chicago, Harvard, e outros estilos
Veja os 16 melhores artigos de revistas para estudos sobre o assunto "Kuivatus".
Ao lado de cada fonte na lista de referências, há um botão "Adicionar à bibliografia". Clique e geraremos automaticamente a citação bibliográfica do trabalho escolhido no estilo de citação de que você precisa: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
Você também pode baixar o texto completo da publicação científica em formato .pdf e ler o resumo do trabalho online se estiver presente nos metadados.
Veja os artigos de revistas das mais diversas áreas científicas e compile uma bibliografia correta.
1
Tontti, Tiina, Helvi Heinonen-Tanski e Kati Martikainen. "Puhdistamolietepohjaiset lannoitevalmisteet kevätviljapellolla – hygieniaindikaattorien tuloksia". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de janeiro de 2012): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75649.
Texto completo da fonteResumo:
Yhdyskuntien jätevesien käsittelyssä syntyy puhdistamolietettä vuosittain noin 150 000 tonnia kuivapainona. Suuri osa puhdistamolietteistä ja muista orgaanisista materiaaleista prosessoidaan lannoitevalmisteiksi kompostoimalla, anaerobisella mädätyksellä tai kalkkikäsittelyllä. Orgaanisia lannoitevalmisteita voidaan käyttää kasvintuotannossa pitkävaikutteisina ravinnelähteinä ja niiden avulla on mahdollista parantaa maan viljavuutta ja rakennetta. Orgaanisiin jätemateriaaleihin pohjautuvien lannoitevalmisteiden turvallinen käyttö maataloudessa edellyttää tuotteiden korkeaa hygieenistä laatua. Puhdistamolietteen mädätysjäännöksestä valmistettuja lannoitevalmisteita käytettiin ohran ja kevätvehnän lannoitteena Etelä-Savossa vuosina 2010 ja 2011. Ensimmäisen vuoden viljelykokeeseen valittiin tarkasteltavaksi neljä lietetuotetta: mädätetty ja kuivattu puhdistamoliete (kuivattu liete), mädätetty ja turpeen kanssa tunnelikompostoitu puhdistamoliete (kompostoitu liete), termofiilisessä seosprosessissa mädätetty ja kuivattu puhdistamoliete (kuivattu seosliete), sekä mädätetty ja termisesti pelletöity ureatäydennetty puhdistamoliete (rakeistettu liete). Vuonna 2011 tarkastelussa oli kompostoitu liete ja rakeistettu liete. Peltokokeissa käytetyistä lannoitevalmiste-eristä analysoitiin hygieniaindikaattoreina Escherichia coli, enterokokit ja Salmonella. Hygieniaindikaattorit määritettiin ensimmäisenä vuonna myös maasta 2 ja 4 viikkoa lannoituksen jälkeen sekä syksyllä sadonkorjuun jälkeen. Toisena vuonna hygieniaindikaattorit analysoitiin vehnäkokeen lannoitevalmisteista, mutta ei peltomaasta. Lannoitevalmisteiden hygieniaindikaattorien määrissä oli selkeitä tasoeroja lietetuotteiden välillä vuonna 2010. Pelkkä kuivatus ei riittänyt hygienisoimaan lietettä, vaan riittävän hygienisointiasteen (E. coli < 1000 pmy/g, ei Salmonellaa) saavuttamiseksi liete on muulla tavoin aktiivisesti käsiteltävä. Hygienisoitu termofiilisesti mädätetty jäteseos, kompostoitu liete ja rakeistettu liete olivat hygieeniseltä laadultaan selkeästi lannoitevalmistesäädösten mukaisia. Vuonna 2011 sekä kompostoitu liete että rakeistettu liete olivat hygienialtaan hyvänlaatuisia. Lannoitteiden levityksen jälkeen vuonna 2010 seurattiin kuivatun lietteen vaikutusta peltomaan hygieniaindikaattorien määriin käsittelemättömän peltomaan pitoisuuksiin verrattuna. Kuukauden kuluessa lannoitevalmisteiden levityksestä E. colin määrä oli kuivatulla lietteellä lannoitetussa peltomaassa 3,9–4,4 log10 pmy/g ja lannoittamattomassa peltomaassa 3,5–4,0 log10 pmy/g. Ohran sadonkorjuun jälkeen lannoittamattomassa maassa oli 3,8 log10 pmy/g ja lannoitetussa maassa 3,5–4,2 log10 pmy/g. Puhdistamolietetuotteiden hygieeninen laatu varmistetaan tehokkaalla ja huolellisella prosessoinnilla. Termofiilinen mädätys, kompostointi tai terminen rakeistus voivat tuottaa hygienialtaan moitteettomia puhdistamolietetuotteita lannoituskäyttöön. Hyvälaatuisilla lietetuotteilla peltomaan hygieeninen laatu säilyy hyvänä.
2
Valaja, Jarmo, Eija Valkonen, Eija Venäläinen, Taina Jalava, Ilpo Pölönen e Tuula Dahlman. "Murskesäilötty ohra sinikettujen rehuna". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76128.
Texto completo da fonteResumo:
Murskesäilöntä on viljan varastointimenetelmä, jossa vältetään kallis kuivaus. Se on parantanut ohran ruokinnallista arvoa yksimahaisilla, sioilla ja siipikarjalla. Turkiseläimille murskesäilöttyä ohraa ei ole tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää murskesäilötyn ohran sulavuus siniketuilla. Lisäksi tutkittiin voidaanko amylaasi-ksylanaasi-ß-glukanaasientsyymilisällä tai kypsennyksellä parantaa murskesäilötyn ja kuivatun ohran sulavuutta ja käyttökelpoisuutta ketuille. Tutkimuksessa oli mukana 24 noin viisi kuukautta vanhaa sinikettu-urosta. Ketut olivat kokeen ajan yksilöhäkeissä, jotka mahdollistivat sonnan ja virtsan erilliskeruun. Koemallina oli cyclic change-over ja koejaksoja oli viisi. Jakson pituus oli yhdeksän päivää, kuusi päivää valmistuskautta ja kolme päivää sonnan keruuta. Kettujen rehu vaihtui aina jakson vaihtuessa. Kolme tutkittavaa tekijää oli järjestetty kahdeksaan koekäsittelyyn 2 x 2 x 2 faktoriaalisesti. Tutkittavat tekijät olivat:1. viljatyyppi: kuivattu tai murskesäilötty ohra; 2. kypsennys: raaka tai kypsennetty ohra; 3. Entsyymikäsittely: ei entsyymikäsittelyä tai amylaasi-ksylanaasi-ß-glukanaasientsyymi. Murskesäilöttävä ohra puitiin elokuussa 2004 ja litistettiin Murska 350S valssimyllyllä. Se säilöttiin AIV 2+-liuoksella (3 l/tn) 1500 kg pyöreisiin säilörehusiiloihin. Siilot avattiin lokakuun lopussa, kun koerehut valmistettiin. Ohrapuuroja keitettiin 20 min öljyvaippakattilassa. Entsyymikäsittely kesti 16 tuntia huoneen lämmössä. Koerehut sisälsivät tutkittavaa ohraa, hapotettua sikateurassivutuotetta, kalajauhoa, kasviöljyä, vettä, metioniinia sekä vitamiini- ja hivenaineseoksia. Rehut valmistettiin ennen kokeen alkua ja pakastetaan ryhmäkohtaisiin päiväannoksiin. Eläimet ruokittiin kerran päivässä ja ne saivat rehua 700-1100 g/pv. Murskesäilötty ja kuivattu ohra sisälsivät yhtä paljon ß-glukaaneja, mutta murskesäilötyssä ohrassa oli selvästi vähemmän liukoisia ß-glukaaneja. Entsyymikäsittely ja keitto pilkkoivat ohran tärkkelystä sokereiksi. Entsyymi myös muutti liukenemattomia ß-glukaaneja liukoisiksi. Siniketut söivät hyvin murskesäilöttyä ohraa, vaikka sitä ei erikseen jauhettu. Ketut kasvoivat yhtä hyvin sekä murskesäilötyllä että tavallisella ohralla. Kasvu oli nopeinta, kun ne söivät kypsennettyä ohraa. Kypsän ohran entsyymikäsittely paransi kettujen kasvua entisestään. Raa’an murskeohran tärkkelyksen sulavuus oli huonompi kuin kuivatun ohran. Kypsennys ja entsyymikäsittely paransivat murskeohran tärkkelyksen sulavuuden kypsän ja entsyymikäsitellyn tavallisen ohran tasolle. Raa’an tärkkelyksen sulavuus oli alle 50%, mutta kypsennys ja entsyymikäsittely nostivat sulavuuden yli 80%:iin. Kokeen tulokset osoittavat, että murskesäilötyn ohran käyttöä voidaan vakavasti harkita myös kasvavien sinikettujen ruokinnassa.
3
Siljander-Rasi, Hilkka, e Jarmo Valaja. "Kuivaamaton perunaproteiini lihasikojen rehuna". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75915.
Texto completo da fonteResumo:
Perunatärkkelysteollisuuden sivutuotteena syntyvästä solunesteestä saadaan perunaproteiinia saostamalla valkuaisfraktio lämmön ja pH:n säätelyn avulla. Proteiinin valmistus olisi kausiluonteista tehtaan toimiessa syksyisin. Toistaiseksi soluneste levitetään pelloille. Tutkimuksessa selvitettiin kuivaamattoman perunaproteiinin ravintoaineiden kokonais- ja ohutsuolisulavuus sioilla ja käyttömäärä soijarouheen korvaajana lihasikojen ruokinnassa. Sulavuuskokeessa oli neljä ohutsuolikanyloitua 60 kg painoista leikkosikaa. Koemallina oli 4*2 change-over. Tutkittu valkuaisrehu, kotimainen kuivaamaton perunaproteiini (Finnamyl Oy) tai kuivattu perunaproteiinivalmiste (Avebe Feed, Hollanti) oli sikojen ainoa valkuaisen ja aminohappojen lähde. Ruokintakokeessa oli 112 lihasikaa pariruokinnalla painovälillä 27-110 kg. Imisät ja leikot kasvatettiin erikseen. Ohrapohjaisissa rehuissa korvattiin 0, 25, 50 tai 75 % soijarouheen valkuaisesta kuivaamattoman perunaproteiinin valkuaisella. Sioilla oli kaksivaiheruokinta (1,5-3,2 ry/d). Kuivaamattomassa perunaproteiinissa oli kuiva-ainetta noin 200 g/kg, raakavalkuaista 650 g/kg ka ja lysiiniä 8,8 g/100 g raakavalkuaista. Se oli tahmaantuvaa massaa, jonka käsittely oli vaikeaa. Ravintoaineiden kokonaissulavuus oli huonompi kuin kuivatun perunaproteiinin. Erityisesti kuivaamattoman perunaproteiinin raakavalkuainen suli huonommin kuin kuivatun (83,3 % vs. 95,0 %, P<0,10). Tämän vuoksi kuivaamattoman perunaproteiinin rehuyksikköarvo oli pienempi kuin kuivatun (0,87 vs. 1,01 ry/kg). Kuivaamattoman perunaproteiinin lysiinin, metioniinin ja treoniinin ohutsuolisulavuus oli 72,1 %, 74,8 % ja 68,5 % ja kuivatun perunaproteiinin vastaavasti 89,5 %, 93,5 % ja 89,3 % (P<0,05). Kasvatuskokeessa soijarouheen valkuaisen korvaaminen perunaproteiinin valkuaisella ei vaikuttanut sikojen päiväkasvuun tai kasvatusaikaan. Siat kasvoivat 986 g, 1009 g, 1007 g ja 1003 g/d korvattaessa soijan valkuaisesta 0, 25, 50 ja 75 % perunaproteiinilla. Rehuhyötysuhdetta perunaproteiinin käyttö paransi suoraviivaisesti (2,59, 2,49, 2,50 ja 2,45 ry/kg, P<0,001). Perunaproteiini ei vaikuttanut sikojen ruhon lihaprosenttiin (59,0, 59,5, 59,5 ja 58,9 %). Kuivaamattoman perunaproteiinin aminohappojen sulavuus vastasi ohran aminohappojen sulavuutta, mutta siinä oli sulavaa lysiiniä noin 41 g/kg ka, eli enemmän kuin soijarouheessa. Syynä kuivaamattoman perunaproteiinin kaupallista valmistetta huonompaan aminohappojen sulavuuteen voivat olla haitta-aineet tai prosessointiolosuhteet. Lihasikojen ruokinnassa kuivaamattomalla perunaproteiinilla voidaan korvata 75 % soija-rouheen valkuaisesta, jolloin sen käyttömäärä rehun kuiva-aineesta on noin 11 % alkukasvatuksessa ja 7 % loppukasvatuksessa. Perunaproteiinin kuiva-ainepitoisuutta tulisi pienentää, jotta rehu olisi juoksevaa. Perunaproteiinilla olisi arvokkaan valkuaiskoostumuksensa takia käyttöä porsasrehuissa. Tätä tarkoitusta varten rehu tulisi kuivata.
4
Liisa, Laitinen, Sarvilinna A. e Jormola J. "Maatalousalueiden perattujen purojen luonnonmukainen kunnostus ja hoito - kohti kestävämpiä maatalouden kuivatuskäytäntöjä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76663.
Texto completo da fonteResumo:
Maatalouden kuivatustoimenpiteet ovat muuttaneet voimakkaasti puroluonnon tilaa maassamme. Suoristetut ja peratut uomat kärsivät heikosta vedenlaadusta, virtaamien äärevöitymisestä ja tulvadynamiikan muutoksista sekä uomamorfologian yksipuolistumisesta ja eliöstön elinolosuhteiden heikkenemisestä. Peratut ja suoristetut purot ovat myös maisemallisesti hyvin yksipuolisia. Uomista joudutaan poistamaan lietettä säännöllisesti uomien kuivatus- ja tulvasuojeluhyötyjen säilyttämiseksi. Uudelleenkaivulisää kustannuksia ja heikentää entisestään peltouomien eliöstön elinolosuhteita ja alapuolisten vesistöjen veden laatua.Suomen ympäristökeskus käynnisti vuonna 2005 tutkimushankkeen "Maatalousalueiden perattujen purojen luonnonmukainen kunnostus ja hoito" yhteistyössä Uudenmaan ympäristökeskuksen, Uudenmaan TE-keskuksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen kanssa. Hankkeessa selvitetään mahdollisuuksia maatalousalueiden pienten, peruskuivatuksessa muutettujen uomien tilan parantamiseen. Hankkeen aikana kunnostetaan yhdeksän maatalousalueiden kuivatustoimista kärsinyttä koekohdetta ympäri maata. Keskeisin testattavista menetelmistä on uomien kaksitasoinen poikkileikkaus, jossa pieni, mutkitteleva alivesiuoma takaa eliöstölle riittävät vedenkorkeudet myös alivirtaamilla.Alivesiuomaa ympäröivät tulvatasanteet, jotka puolestaan varmistavat uoman vedenjohtokyvyn tulvavirtaamien aikana. Muita menetelmiä ovat syöpymistä ehkäisevät pohjakynnykset sekä uoman kunnostus kevyempien toimenpiteiden avulla, pääosin uoman omaa kulumisen ja kasautumisen dynamiikkaa hyödyntämällä. Tutkimuksessa arvioidaan myös kunnostusmenetelmien käytöstä seuraavia taloudellisia, ekologisia ja maisemallisia vaikutuksia.Uomien kunnostuksilla voidaan saavuttaa monia vedenlaadullisia, ekologisia, maisemallisia ja taloudellisia hyötyjä. Merkittävimpiä vaikutuksia ovat uomien ja niiden alapuolisten vesistöjen veden laadun paraneminen sekä uoman rakenteen, virtausolojen ja eliöstön monipuolistuminen. Koti- ja ulkomaisten (esim. tanskalaisten) kokemusten mukaan maatalousalueiden uomilla voi olla tärkeä ekologinen ja taloudellinen merkitys puro- ja meritaimenen sekä rapujen elinympäristönä. Purovesistön kunnostamisesta on konkreettista hyötyä myös viljelijöille, sillä uoman uudenlainen rakenne parantaa uoman itsepuhdistuskykyä ja vähentää liettymisestä aiheutuvaa uomien uudelleenperkaustarvetta.Monimuotoiset uomat ovat tärkeitä myös maisemallisesti ja vesistöjen virkistyskäytön kannalta. Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteet, kuten suojavyöhykkeiden perustaminen, kosteikkojen rakentaminen ja pienimuotoisten tulva-alueiden palauttaminen tukevat uomien kunnostamista ja lisäävät uomien ja niiden lähialueiden ekologista ja maisemallista merkitystä.Ympäristön tilan huomioiminen sisältyy uusiin ojitustoimitusohjeisiin ja sen merkitys tulee entisestään korostumaan maatalouden ympäristötukijärjestelmän- ja peruskuivatuksen ohjeiden uudistamisen yhteydessä. Uudet ohjeet sitovat kaikkia, mutta käytännön hankkeiden yhteydessä toteutettujen esimerkkikohteiden puuttuessa luonnonmukaisten toimenpiteiden käyttö on jäänyt hyvin vähäiseksi. Tämän tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on tarkastella luonnonmukaisten menetelmien käytöstä aiheutuvia vaikutuksia käytännössä ja tuloksia hyödyntäen tuottaa ohjeita ja suosituksia maatalousalueiden purojen kestävää käyttöä ja hoitoa varten. Näin varmistetaan uusien, ympäristön kannalta kestävämpien käytäntöjen saaminen osaksi modernin maatalouden kuivatuskäytäntöjä.
5
Ahokas, Jukka, e Hannu Mikkola. "Peltobioenergian mahdollisuudet ja haasteet". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75867.
Texto completo da fonteResumo:
Bioenergian mielikuvana on luonnonmukainen tuote ja se antaa polttoaineelle ’vihreän’ ilmeen. Bioenergian tuotannosta on kuitenkin muistettava, että mitä pidemmälle tuotetta jalostetaan, sitä enemmän kulutetaan jalostukseen energiaa ja tuotetaan päästöjä. Kun nämä summataan yhteen, voidaan tulla tilanteeseen, jossa biopolttoaine on kuluttanut tuotantovaiheessa runsaasti energiaa ja tuottanut päästöjä ja sen kokonaishyöty voi jäädä vähäiseksi. Tuotannosta on tehtävä sekä energia- että päästöanalyysit, jotta tuotannon järkevyyttä voitaisiin arvioida ja sitä voitaisiin kehittää ympäristöystävällisempään suuntaan. Peltobioenergia kilpailee ruuan tuotannon kanssa. Tällä hetkellä arvioidaan, että maassamme olisi 0,5 milj. ha käytettävissä peltobioenergian tuotantoon. Ruuan ja rehun tuotannosta on muistettava, että suuret sadot perustuvat erityisesti typpilannoitukseen ja typen valmistus on runsaasti energiaa kuluttava prosessi. Jos väkilannoitteiden käyttö vähenee esim. hinnan tai saatavuuden takia, myös satotasot alenevat ja suurempi ala pelloista tarvitaan ruuan ja rehun tuotantoon. Maailmanlaajuisesti maapallon väkimäärä on jatkuvassa kasvussa, jolloin tarvitaan myös enemmän ruokaa. Tämä tarvitsee suurempia peltoaloja eli tulevaisuudessa peltobioenergian tuotantoon ei välttämättä ole kovin suuria aloja käytettävissä. Nykyisin pellolla tapahtuva tuotanto on joko ruuan, rehun tai kuitujen tuotantoa. Kasvit on jalostettu tätä tarkoitusta varten. Peltobioenergian tuotantoon tarvitaan hieman erilaista lähestymistapaa, pääasiana onkin runsaan ja energiakäyttöön sopivan kokonaismassan tuotanto. Tämä tarkoittaa erityyppisten kasvien tarvetta ja myös niiden jalostamista energian tuotannon kannalta. Biomateriaalien tuotannossa pitää pyrkiä niiden kokonaishyödyntämiseen. Esimerkiksi etanolin tai biodieselin tuotannossa on oleellista, että prosessissa syntyvät ’jätteet’, rankki ja rouhe käytetään eläinten rehuksi ja olki energiaksi. Tällöin energiasuhteet saadaan korkeiksi. Bioenergian tuotannossa on muistettava myös taloudelliset ja tekniset edellytykset. Bioenergian käyttöön tai tuotantoon liittyy investointeja ja huoltotyötä, jotka aiheuttavat kustannuksia. Tämän takia yhteiskunta joutuu usein tukemaan bioenergian käyttöä, koska fossiilista polttoainetta on saatavissa halvemmalla kuin bioenergiaa. Bioenergian käyttö aiheuttaa myös teknisiä muutoksia, tuotantoketjut on rakennettava ja koneistettava. Lisäksi biopolttoaineet poikkeavat fossiilisista polttoaineista, jolloin esim. poltto- ja moottori-tekniikassa tarvitaan muutoksia. Tällä hetkellä osa peltoalasta voidaan käyttää bioenergian tuotantoon ja sillä voidaan korvata osa fossiilisen energian käytöstä. Peltoa voidaan kuitenkin myöhemmin tarvita ruuan ja rehun tuotantoon, joten peltobioenergia ei välttämättä ole lopullinen ratkaisu. Peltobioenergian tuotantoa täytyy kehittää kokonaisvaltaisesti edelleen siten, että otetaan tarkasteluun mukaan kaikki näkökannat ja pyritään saamaan aikaiseksi ekologinen ja kestävä ratkaisu. Peltobioenergian tuotantoon liittyvät analyysit eivät ole nykyisellään kovin tarkkoja, epävarmuudeksi ja vaihteluksi on arvioitu jopa 100 prosentin luokkaa. Analyyseissä pitäisi päästä tarkempiin arvioihin, tämä tietäisi menetelmien standardisointia sekä lähtötietojen tarkempaa selvitystä. Ongelmana on myös vuotuiset säävaihtelut, viljelyyn tarvittavat energiamäärä, tuotteen kuivatus ja dityppioksidipäästöt riippuvat sääoloista.
6
Venäläinen, Eija, Jarmo Valaja, Eija Valkonen e Taina Jalava. "Murskesäilötty ohra sopii broilereiden rehuun". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76131.
Texto completo da fonteResumo:
Murskesäilöntä on kustannustehokas viljan varastointimenetelmä, jossa litistetty kostea vilja säilötään ilmatiiviisti. Säilöntää varten vilja puidaan ennen täystuleentumista kosteuden ollessa 35-45 %, mikä mahdollistaa pitkän kasvuajan vaativien satoisien lajikkeiden käytön. Viljaa ei tarvitse kuivata ja se ei vaadi prosessointia syöttövaiheessa, mikä vähentää kustannuksia. Toisaalta murskevilja ei välttämättä suoraan sovellu käytettäväksi kaikissa ruokinta-automaateissa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää murskesäilötyn ohran vaikutuksia broilereiden tuotantotuloksiin ja ruokasulan viskositeettiin. Broilereiden tuotantokokeessa kasvatusrehut koostuivat puolitiivisteestä ja viljasta siten, että puolet rehuseoksen kuiva-aineesta tuli tiivisteestä ja puolet viljasta. Ruokintakäsittelyitä oli kuusi: 1. vehnäpuolitiiviste 50 % + kokonainen kuivattu vehnä 50 %; 2. ohrapuolitiiviste (OT) 50 % + kokonainen kuivattu ohra (O) 50 %; 3. OT 50% + O 37,5 % + murskeohra (MO) 12,5 %; 4. OT 50 % + O 25 % + MO 25 %; 5. OT 50 % + O 12,5 % + MO 37,5 %; 6. OT 50 % + MO 50 %.Kokonaista vehnää rehussa saaneet broilerit kasvoivat keskimäärin heikommin ja jäivät pienemmiksi kuin ohraa ja murskeohraa saaneet linnut (P<0,001). Kuivan ohran korvaaminen murskeohralla rehussa ei vaikuttanut selvästi broilereiden kasvuun tai loppupainoon. Broilereiden kokonaisrehunkulutus lisääntyi (P<0,001), mutta keskimääräinen kuiva-aineen syönti pieneni lineaarisesti (P<0,001) murskeohran määrän lisääntyessä rehussa. Kokonaista vehnää saaneiden broilereiden kokonaisrehunkulutus ja kuiva-aineen syönti olivat pienempiä kuin muiden koeryhmien linnuilla keskimäärin (P<0,001). Kasvatuskauden ja keskimäärin koko kokeen aikainen kuiva-aineen kautta laskettu RMS parani lineaarisesti (P<0,001) murskeohran määrän lisääntyessä rehussa. Samoin väheni myös teuraspainokiloa kohti syöty rehun kuiva-aineen määrä murskeohran osuuden kasvaessa (P<0,001). Vehnäryhmän broilereiden koko kokeen aikainen kokonaisrehunkulutuksesta laskettu RMS oli parempi kuin muissa ryhmissä keskimäärin (P<0,001) ja kuiva-aineen kauttakin laskettu RMS oli lähes merkitsevästi (P<0,1) parempi kuin muiden ryhmien linnuilla, mikä johtui todennäköisesti lintujen pienemmästä koosta. Kolmen viikon iässä broilereiden ruokasulan viskositeetti pieneni merkitsevästi (P<0,01) murskeohran osuuden lisääntyessä rehussa, mistä johtui luultavasti myös lintujen parantunut rehun hyväksikäyttö. Kokeen lopussa, 37 vrk:n iässä koekäsittelyillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä vaikutuksia ruokasulan viskositeettiin, mutta pehkun kuiva-aine pieneni lineaarisesti (P<0,05) murskeohran määrän lisääntyessä rehussa. Tulosten mukaan murskeohra näyttää soveltuvan hyvin broilereiden rehuihin. Murskeohran määrän lisääntyminen rehussa tosin hieman laskee pehkun kuiva-ainetta, mikä voidaan tulkita epäedulliseksi vaikutukseksi. Jos ruokinta tiloilla saadaan teknisesti toteutettua, murskeohraa voidaan tulevaisuudessa hyvin käyttää broilereiden ruokinnassa.
7
Nykänen, Arja, Outi Kurri e Jukka Kemppainen. "Seosnurmen apilapitoisuuden määritys NIRS-analysaattorilla kuivatusta näytteestä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76744.
Texto completo da fonteResumo:
Eri kasveja sisältävien seosnurmien viljelyssä ja varsinkin tutkimuksessa on tärkeää tietää erikasvilajien osuus kasvustossa. Eri kasveilla on erilaiset ominaisuudet ja niiden osuutta kasvustoissahalutaan usein säätää. Nurmissa yleinen seos on apila-heinäseos. Tähän saakka apilan osuus onmääritetty joko silmämääräisenä arviona koeruudulta tai käsin erottelemalla satonäytteestä. Nämämenetelmät ovat kuitenkin joko epätarkkoja ja subjektiivisia tai hyvin työläitä ja siis kalliita.NIRS (Near Infrared reflectance Spectroscopy) on analysaattori, joka pystyy mittaamaan lähesmitä tahansa, kunhan sille saadaan kehitettyä tarpeeksi hyvä kalibrointi. NIRS mittaa näytteen pintaanabsorboituneen ja näytteen pinnasta detektoreille heijastuneen lähi-infrapunavalon suhteellisenintensiteetin eri aallonpituuksilla. Analysaattorin etuna on mm., että näyte ei tarvitse muuta esivalmisteluakuin kuivatuksen ja jauhamisen, näytettä ei käsitellä kemiallisilla aineilla, analyysi on nopea jahelppo. Ulkomailla analysaattoria on käytetty menestyksekkäästi seosnurminäytteiden palkokasvipitoisuudenmäärittämiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kehittää myös Suomeen MTTlle toimivakalibrointi seosnurminäytteen apilapitoisuuden määrittämiseen. Ensimmäinen kalibraatio on nytvalmis ja sitä verrataan nyt viiteen Saksassa tehtyyn kalibraatioon.Kokeessa oli mukana 4 aiemmin raportoitua saksalaiseen aineistoon perustuvaa kalibraatiota,yksi suomalaiseen näytemateriaaliin perustuva saksassa tehty kalibraatio sekä nyt Suomessa tehtysuomalaiseen materiaaliin perustuva kalibraatio. Kalibrointien näytemateriaali, kalibroinninmuodostaminen sekä NIRS-analysaattori olivat erilaisia, mutta kaikissa käytettiin kalibraatiosuoranvalidointiin PLS regressiota, jotta saatiin kehitettyä kalibraatiot, jotka perustuvat koko mitattuun valonspektriin. Näytemateriaaleina oli puna- ja valkoapilaa, sinimailasta ja erilaisia heiniä. Osassakalibraatioita käytettiin vain puhtaita heinä- ja palkokasvinäytteitä, osassa oli vain seoksia ja osassasekä puhtaita näytteitä että seoksia. Seokset oli joko tehty käsin puhtaista näytteistä sekoittamalla tains. luonnollisia näytteitä, joiden apilapitoisuus oli määritetty osanäytteestä. Kaikissa muissa paitsiSaksassa tehdyssä suomalaiseen materiaaliin perustuvassa kalibraatiossa oli näytteitä 150-850 kpl.Kalibraatiot validoitiin tunnettuun palkokasvipitoisuuteen perustuvilla näytteillä.Kaikki tässä vertaillut kalibraatiot osoittautuivat käyttökelpoisiksi kalibraatioiksi. Hyvälläkalibraatiolla voidaan päästä ±5% tarkkuuteen, mikä on erittäin hyvä tulos. Käsin lajittelussakin voikasveja mennä vääriin fraktioihin. Kalibraatio on sitä parempi, mitä laajempi näytepohja ja validointisarjasillä on. Suomessa kehitettyä kalibraatiota kehitetään jatkossa tältä pohjalta.
8
Hietaniemi, Veli, Sari Rämö, Tauno Koivisto, Timo Pitkänen, Elise Ketoja, Mirja Kartio, Kaija Varimo e Sari Peltonen. "Viljojen mykotoksiinit Suomessa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75884.
Texto completo da fonteResumo:
MMM:n johtama viljojen turvallisuustietojen seuranta vuosina 1999 – 2006 toteutti kansallisen viljastrategian päämääriä. Viljastrategiassa korostettiin viljantuotannon kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamista, laadun kehittämistä ja lisäarvon luontia laatuketjuun. Turvallisuustietoseuranta kohdistui viljojen hometoksiineihin, raskasmetalleihin ja torjunta-ainejäämiin. Pääasiassa seurantatutkimus keskittyi viljojen Fusarium -toksiineihin. Tutkimus toteutettiin Eviran, Pro Agrian ja MTT:n yhteistyönä. Turvallisuustietoseurannan keskeisiä tavoitteita oli hometoksiinipitoisuuksien seurannan lisäksi viljanäytteiden viljelytekniikka- ja viljelyolosuhdetietojen ja hometoksiinipitoisuuksien syy-seuraussuhteiden analysointi. Näytteiden taustatietoja kerättiin koko tutkimuksen ajan maalajeista, lajikkeista, typpilannoituksesta, siemenen laadusta, esikasveista, viljelykierrosta, kasvinsuojelutoimenpiteistä, kasvuajasta, korjuukosteudesta, kuivauksesta ja sadon määrästä. Turvallisuustietoseurannan tulosten perusteella kevätviljat olivat alttiimpia Fusarium -sienten tartunnalle ja toksiinien muodostumiselle. Syysviljojen hometoksiinipitoisuudet olivat koko seuranta-jakson hyvin alhaisia ja pääasiassa alle määritysrajojen. Kaikista tutkituista viljanäytteistä (991 kpl) vuosina 1999 – 2006 EU -raja-arvon ylittäviä pitoisuuksia DON:n osalta oli 18 kpl. Mikäli tarkastellaan ainoastaan kauranäytteiden DON -pitoisuuksia, raja-arvon 1750 µg/kg ylityksiä oli 11 kpl tutkituista 279 näytteestä. Kauranäytteistä lastenruoan raja-arvon 200 µg/kg alittavia näytteitä oli 164 kpl. Kaura oli viljoistamme selvästi herkin Fusarium -tartunnalle ja toksiinien muodostumiselle. Lisäksi rehuohralla ja kevätvehnällä havaittiin raja-arvon ylityksiä. Hometoksiinien hallinnassa tärkeintä oli siemenen kunnostus ja peittaus, viljelykierto, sadonkorjuun ajoitus ja viljan kuivaus. Myöhäinen lajike lisäsi toksiiniriskiä, koska kasvukauden venyminen pitkälle loppukesään lisää epävarmuutta sadonkorjuuajan säästä. Lakoontuneessa kasvustossa riski hometoksiinien muodostumiseen kasvoi. Viljan huolellinen lämminilmakuivaus alle 14 %:iin myös hyvinä vuosina oli parhaita keinoja hallita hometoksiiniriski. Turvallisuustietoseurannan tuloksia hyödynnettiin monin eri tavoin viljaraaka-aineen turvallisuutta arvioitaessa, viljan hyvät tuotanto- ja varastointitavat ja punahomeet viljassa -oppaassa, yritysten omavalvonnassa, neuvonnassa, valvonnassa, riskin arvioinnissa ja uusien tutkimuskohteiden valin-nassa. Fusarium -toksiinien seurannasta muodostui aikavälillä 1999 – 2006 vilja-alan toimijoiden yhteinen hanke, joka jatkuu edelleen ja kehittyy asiakkaiden tarpeiden mukaan.
9
Tontti, Tiina, Petri Kapuinen, Marika Laurila e Jarkko Kekkonen. "Orgaanisten lannoitevalmisteiden hallittu varastointi peltopattereissa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de janeiro de 2014): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75336.
Texto completo da fonteResumo:
Maanparannuskompostin, kuivatun mädätysjäännöksen ja kemiallisesti hapetetun puhdistamolietteen varastointia peltopattereissa on seurattu eri puolilla Suomea. Patterit perustettiin talvella routaantuneen maan päälle, ja niiden alla oli paljas maa, turve, sahanpuru tai olki. Pattereiden koko vastasi kyseisellä peltolohkolla käytettävää määrää. Pattereiden kohdalta ja ympäröivästä peltomaasta mitattiin typpipitoisuudet eri maakerroksista ennen ja jälkeen varastoinnin. Ensimmäiset tulokset (Pohjois-Pohjanmaa, HHt, m) kemiallisesti hapetetun puhdistamolietteen turve-, olki- ja paljaspohjaisen pattereiden liukoisen typen huuhtoutumisesta viittaavat siihen, että vaikutus rajoittuu peltopatterin kohtaan ja siinäkin vain ylimpiin maakerroksiin. Keväällä patterin purkamisen aikaan huuhtoutunut liukoinen typpi oli ammoniummuodossa (NH4+-N), nitraattityppeä ei havaittu. Typen huuhtoutumista varastopattereista pintavalunnan mukana valumasuuntaan ei havaittu. Pohjois-Pohjanmaalla yhden patterin koko oli noin 120 m3 ja patterin alla oleva pinta-ala oli noin 110 m2. Pohjamateriaalia levitettiin lumesta auratulle routaantuneelle pellolle 5-10 cm, lietetuotetta tuotiin kuhunkin patteriin noin 40 t, ja peitettiin oljella. Tulosten perusteella turvepohjaisen patterin alla maassa oli keväällä patteria purettaessa suuremmat NH4+-N -pitoisuudet kuin olki- tai paljaspohjaisen patterin alla. Ylimmässä 10 cm maakerroksessa NH4+-N -pitoisuus oli turvepohjaisella 920 mg/l, olkipohjaisella 180 mg/l ja paljaspohjaisella patterilla 420 mg/l. Pohjakerroksen nesteensitomiskyky saattoi olla liian pieni suhteessa lietetuotteen alimmista kerroksista puristuvaan nestemäärään. Vaikka patterin alla olevista maakerroksista mitatut typpipitoisuudet ovat suuret, on maahan siirtyneen typen kuormitus maanparannusaineen käyttölohkon peltohehtaaria kohden laskettuna pieni. Näistä samalla peltolohkolla olleista pattereista NH4+-N siirtymä patterin alla olleisiin maakerroksiin oli paljaspohjaisessa 7,7 kg, olkipohjaisessa 4,8 kg ja turvepohjaisessa 15,9 kg. Kun yhden patterin levitysala oli noin 5 ha, tuli eri patterirakenteilla typpikuormituksen määräksi tuotteen käyttöalaa kohti pienimmillään 0,96 kg N/ha (olkipohjainen) ja suurimmillaan 3,18 kg N/ha (turvepohjainen). Muilla seurantakohteilla keväällä mitattu liukoisen typen pitoisuus patterin alla oli näitä lukemia pienempi. Patterien aiheuttamaa pistekuormaa peltolohkolla voi hallita oikeilla pohjarakenteilla ja varastopaikan viimeistelyllä. Voidaan käyttää nestettä sitovaa mutta myös kantavaa pohjamateriaalia ja tarvittaessa suorittaa lohkolla massanvaihtoa noin 20 cm syvyydeltä patterin kohdalla. Varastopatteria ei tule sijoittaa salaojan kohdalle. Orgaanisten lannoitevalmisteiden peltopatteroinnista aiheutuva ympäristönkuormitus on vähäinen. Sallimalla orgaanisten lannoitevalmisteiden peltopatterointi voitaisiin niiden sisältämät ravinteet hyödyntää kasvintuotannossa ja samalla edistää ravinteiden kierrätystä.
10
Virtanen, Seija, e Asko Simojoki. "Pohjaveden korkeuden vaikutus happaman sulfaattimaan ominaisuuksiin ja maan huokosveden koostumukseen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75808.
Texto completo da fonteResumo:
Happamilta sulfaattimailta purkautuva valumavesi on hapanta ja se sisältää haitallisen korkeita alumiini- ja raskasmetallipitoisuuksia. Nämä valumavedet ovat huonontaneet purkuvesistöjensä veden laatua. Veden happamuuteen ovat syynä maassa olevien sulfidien hapettumisessa vapautuvat protonit. Runsas protonien määrä edistää mineraalien rapautumista ja vapauttaa niissä olevia metalleja, jotka happamissa oloissa pysyvät liukoisina ja huuhtoutuvat vesistöön. Eräs ratkaisu valumaveden laadun parantamiseen on estää sulfidien hapettuminen pitämällä niitä sisältävät maakerrokset pohjaveden pinnan alla. Pohjaveden korkeuden vaikutusta happamien sulfaattimaiden huokosveden laatuun tutkitaan Helsingin yliopistossa kesällä 2008 aloitetussa vuoden 2010 loppuun kestävässä lysimetrikokeessa. Kokeessa selvitetään maan kyllästymisen aiheuttamia muutoksia happamalta sulfaattimaalta otettujen maamonoliittien eri kerroksissa. Kokeessa pohjavettä pidetään joko korkealla (pohjavesi 20 cm syvyydellä) tai matalalla (pohjavesi 65 cm syvyydellä). Matalalla pohjavedellä simuloidaan normaalia kuivatusta ja korkealla pohjavedellä keinotekoisesti lähelle maan pintaa nostettua pohjavettä. Kymmenestä lysimetristä kahdeksassa kasvatetaan kosteita oloja sietävää ruokohelpiä ja kaksi on kasvitonta. Kokeen ensimmäisenä vuonna korkea pohjavesi vähensi kasvillisen maan happamuutta horisonteissa B ja BC, kun veden alle joutuneet kerrokset pelkistyivät. Kun pohjavesi pidettiin matalalla, nämä kerrokset pysyivät hapettuneina. Veden kyllästämien kerrosten huokosveden alumiinipitoisuudet olivat alle kymmenesosa hapettuneiden kerrosten pitoisuuksista. Kun pohjavesi oli korkealla, raskasmetallien (Ni-, Co- ja Zn) pitoisuudet BC-kerroksessa olivat pienempiä kuin pohjaveden ollessa matalalla. Matalan pohjaveden koejäsenessä huokosveden alumiinipitoisuudet (150 mg l-1) ja Ni-, Co- ja Zn–pitoisuudet olivat yli viisinkertaisia salaoja- tai jokivesissä mitattuihin pitoisuuksiin verrattuna. Korkean pohjaveden aiheuttaman pelkistymisen seurauksena huokosveden raudan pitoisuudet kohosivat B-kerroksessa suuriksi (450 mg l-1). Vastaavaa raudan määrän lisääntymistä huokosvedessä ei todettu kasvittomissa lysimetreissä. Syynä kasvillisen maan huokosveden suuriin rautapitoisuuksiin olivat todennäköisesti ruokohelven juuriston huokosveteen tuottamat orgaaniset hiiliyhdisteet, jotka toimivat rautaa pelkistävien mikrobien substraattina ja muodostivat liuenneen raudan kanssa orgaanisia yhdisteitä. Kokeen tulosten perusteella laskettiin huokosveden orgaanisten rautayhdisteiden osuudeksi yli puolet huokosveden kokonaisraudasta tässä kerroksessa.
11
Tuomisto, Jussi, e Hanna Huitu. "Perunan sivuvirtojen taloudelliset hyödyntämismahdollisuudet". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de janeiro de 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75259.
Texto completo da fonteResumo:
Ruokaperunatiloilla tuotetaan vuosittain 350 milj.kg perunaa, josta 70 % pystytään hyödyntämään elintarvikkeena. Loppuosa on sivutuotetta, jonka käsittely aiheuttaa kustannuksia. Perunakuorimossa sivutuotteen osuus voi olla jopa 50 % perunan kokonaismäärästä. Tutkimuksessa selvitettiin perunan sivutuotemarkkinoiden vaikutusta perunatilan kannattavuuteen. Tutkimuksessa mallinnettiin taloudellinen optimi perunan sivutuotteiden hyödyntämiselle ottaen huomioon kuljetusetäisyydet tuotosten ja panosten hintojen sekä tukipolitiikan muuttuessa ja perunantuotannon rakennemuutoksessa. Paikkatietojärjestelmän avulla laskettiin kuljetusetäisyydet maatiloilta sivutuotteen käyttäjälle. Kuljetuskustannukset eri sivutuotekomponenteille määräytyy vuoden 2011 hintatasossa kaavalla 0,628 km/t^-0,337, joka on johdettu Suomen Kuljetus- ja Logistiikka (SKAL) ry:n kuljetustilastoista. Rehutuotanto on kannattavin sivutuotteiden käyttömuoto. Kuorimosivuvirta on rehun energia-arvoltaan kauraa vastaava 11,21 MJ ME/kg kuiva-ainetta sisältävä rehu, jossa ohutsuolessa imeytyvä valkuainen (OIV) on 95 g/kg rehun kuiva-ainekiloa kohti. Perunamassa sisältää paljon vettä ja siksi veden kuljetus rehun aiheuttaa merkittäviä kuljetuskustannuksia. Perunantuotannon sivuvirtojen laadun ja saatavuuden vaihtelun sekä korkean kaliumpitoisuuden takia halukkuutta rehukäyttöön on rajallisesti, ja sen takia kuljetusmatkat muodostuvat pitkiksi. Jos kuljetusetäisyys on yli 185 kilometriä, perunamassa kannattaa kuivata. Biokaasuntuotanto perunan sivuvirrasta kannattaa, jos sähköntuotannon lisäksi myös lämpöenergia hyödynnetään. Mikäli biokaasutusjäte levitettään perunapellolle, on se hygienisoitava. Kuljetus- ja hygienisointikustannusten takia ei biokaasulaitosta saada kannattavaksi verrattuna sivutuotteiden rehukäyttöön. Etanolin tuotanto ei ole kannattavaa. Perunan kuorimojätteet sisältävät merkittäviä määriä tärkkelystä ja proteiineja. Kuorimotärkkelyksen puhdistus ja proteiinien erotus vaativat niin suuria investointeja, ettei tärkkelykseen ja proteiinien erotusta saada kannattamaan suhteessa rehutuotantoon kuin vasta silloin, jos rehukäyttöön päätyvä sivutuote pitäisi kuljettaa yli 200 kilometrin etäisyydelle. Perunan kuorimoprosessissa vapautuu solunestettä. Solunesteen määrää voidaan haihduttamalla vähentää. Väkevöinti vaatii kuitenkin kalliin teknologian ja se kannattaa vasta silloin, jos kuljetusetäisyys on yli 95 kilometriä. Investointituella on merkittävä vaikutus sellaisiin sivuvirtojen käyttökohteisiin, joissa investoinnit ovat merkittävä osa kokonaiskustannuserää. Syöttötariffi kannustaa bioenergiantuotantoon, mutta vääristää ympäristön kannalta tärkeämmän käyttökohteen käyttöönottoa. Alhainen hiilijalanjälki voitaisiin ottaa mukaan tukipolitiikkaan tuotannon ohjaamisen kannustimena. Solunesteen käyttö lannoitteena vähentää hiilijalanjälkeä 26 kg CO2-ekv/t ja perunatärkkelyksen hyväksikäyttö energiana tai rehuna 660 kg CO2-ekv/t.
12
Hyövelä, Mika. "Heteroosivaikutuksen hyödyntäminen kevätrypsillä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75990.
Texto completo da fonteResumo:
Kevätrypsien jalostus Suomessa on viime vuosikymmenenä painottunut voimakkaasti laatuominaisuuksien kehittämiseen, erityisesti öljyn rasvahappokoostumuksen muokkaamiseen. Samalla lajikkeiden satoisuuden kehittyminen on vähitellen hidastunut. Rypsin viljelyn ongelmaksi on koettu alhainen ja epävarma sadontuottokyky. Alhaisen sadon taustalla on ollut useimmiten huono taimettuminen ja hidas alkukehitys. Rapsilla tehdyt kokeet ovat osoittaneet hybridilajikkeiden kehittyvän ja peittävän ruudut nopeammin kuin tavanomaisten lajikkeiden heteroosin ansiosta. Kanadalaisissa kasvihuonekokeissa F1-rypsihybridit ovat tuottaneet keskimäärin noin 15-30 % paremman sadon kuin niiden vanhempaislinjat. Rypsiltä kuitenkin puuttuu laajempaan käyttöön soveltuva hybridimenetelmä. Rypsillä heteroosivaikutusta voidaan kuitenkin hyödyntää synteettisten lajikkeiden avulla lähes yhtä tehokkaasti kuin F1-hybridiellä. Synteettinen lajike syntyy kahden tai useamman vanhempaislinjan vapaan pölyttymisen tuloksena ja muodostuu siten vanhempaislinjan sisäisistä ja linjojen välisistä risteytymistä. Synteettisen lajikkeen muodostuessa kahdesta komponentista, on syn1–sukupolvessa 25 % kumpaakin vanhempaislinjaa ja 50 % hybridisiementä. Nämä suhteet voivat kuitenkin vaihdella riippuen ristiinpölyttymisen osuudesta, vanhempien elinvoimasta, suvunjatkamiskyvystä sekä kukinta-aikojen eroista. Useilla lajeilla heteroosin on todettu kasvavan vanhempaislinjojen geneettisen etäisyyden kasvaessa. Tämän olettamuksen perusteella tutkimukseen valittiin 10 eri taustan omaavaa rypsipopulaatiota sekä maantieteellisen että jalostusalkuperän mukaan. Näiden populaatioiden keskinäiset geneettiset etäisyydet määritettiin molekyyligenetiikan keinoin. Geneettisen etäisyyden perusteella valittiin kolme populaatioparia. Näiden populaatioiden kasviyksilöiden väliset geneettiset etäisyydet (euklidinen etäisyys) määritettiin ja yleinen periyttämiskyky testattiin testiristeytyksin. Testiristeytyksiin valittiin sekä geneettisesti läheisiä että etäisiä yksilöitä. Testiristeytyksistä syntyneet siemenet kylvettiin yhdessä vanhempaispopulaatioiden kanssa pellolle jälkeläistestiruuduille keväällä 2003. Kasvustosta tehtyjen havaintojen, mittausten ja analysoitujen yksilösatojen perusteella geneettisen etäisyyden ja heteroosin yhteys ei ollut odotetun suoraviivainen. Toisaalta myös kasvukauden olosuhteet olivat poikkeukselliset. Erityisesti kukintavaiheen kuivat ja kuumat olosuhteet haittasivat kasvien normaalia kasvua ja kukintojen pölyttymistä. Tällä kokeella saatiin kuitenkin viitteitä siitä, että synteettisillä lajikkeilla voidaan päästä merkittäviin sadonparannuksiin. Koe osoitti myös vanhempaispopulaatioiden valinnan merkitystä - kaikilla populaatiopareilla ei päästy yhtäläisiin tuloksiin. Yhdellä populaatioparilla lähes kaikki testiristeytysjälkeläistöt tuottivat paremman sadon kuin alkuperäiset populaatiot, mutta toisella populaatioparilla tulos oli täysin päinvastainen. Havaittu vanhempien geneettisen etäisyyden ja ilmenneen heteroosin epälineaarisuus osoittaa, ettei vanhempien valinnassa voida luottaa yksinomaan geneettiseen etäisyyteen vaan valinnassa joudutaan käyttämään myös testiristeytyksiin perustuvaa yleisen periyttämiskyvyn arviointia. Kehittämällä jalostusmenetelmää yhä edelleen ja keskittymällä oikeiden vanhempaispopulaatioiden valintaan voidaan synteettisillä kevätrypsilajikkeilla saavuttaa hybridilajikkeiden edut.
13
Jaakkola, Seija, Eeva Saarisalo e Terttu Heikkilä. "Säilöntäaineen ja kuiva-ainepitoisuuden vaikutus säilöheinän laatuun". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75724.
Texto completo da fonteResumo:
Säilöheinä on kuiva-ainepitoisuudeltaan (450–800 g/kg) säilörehun ja kuivan heinän välimuoto, jota käytetään runsaasti erityisesti hevosten ruokinnassa. Säilöheinän tekotapa vastaa enemmän säilörehua, koska kostea rehu säilötään ilmatiiviisti, yleensä muovitettuihin paaleihin. Säilöheinän säilöntäprosessia ja säilyvyyteen sekä erityisesti jälkipilaantumisalttiuteen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu selvästi vähemmän kuin tuoreemman rehun. Nurmikasvien vesiliukoisten hiilihydraattien, sokereiden, pitoisuus voi vaihdella suuresti. Hevosen ruokinnassa vesiliukoisiin hiilihydraatteihin kuuluvien fruktaanien suuren määrän on esitetty vaikuttavan hevosten kaviokuumealttiuteen. Säilönnän vaikutus rehun sokeripitoisuuteen voi siten olla tärkeä rehun ruokinnalliseen laatuun vaikuttava tekijä. Erityyppisten säilöntäaineiden vaikutusta säilöheinän koostumukseen ja lämpenemisherkkyyteen eli aerobiseen stabiilisuuteen tutkittiin kahdessa kokeessa, joista toinen tehtiin koemittakaavassa (3-4 kg/siilo) ja toinen pyöröpaaleissa. Ensimmäisen osakokeen rehut tehtiin kahdessa kuiva-ainepitoisuudessa (510 ja 600 g/kg). Mukana oli kaksi propionihappoon perustuvaa kemiallista säilöntäainetta ja kolme maitohappobakteereihin perustuvaa biologista valmistetta. Pyöröpaalikokeen rehut tehtiin kolmessa kuiva-ainepitoisuudessa (450, 550 ja 650 g/kg). Mukana oli yksi propionihappovalmiste ja kolme biologista valmistetta, joista osa oli samoja kuin ensimmäisessä osakokeessa. Sekä kuiva-ainepitoisuus että säilöntäaine vaikuttivat rehujen käymisprosessiin ja sitä kautta esimerkiksi maitohappo- ja sokeripitoisuuteen. Myös lämpenemisherkkyydessä oli eroja. Ensimmäisessä kokeessa kuivempien rehujen lämpeneminen alkoi aikaisemmin. Propionihappopohjaiset säilöntäaineet ja Lactobacillus plantarumin + L. buchnerin yhdistelmä olivat tehokkaita lämpenemisen estäjiä. Toisessa kokeessa kuiva-aineen vaikutus oli erilainen eri säilöntäkäsittelyiden yhteydessä. Tehokkaimmin lämpenemistä esti propionihappoon perustuva säilöntäaine. Lähes yhtä hyvä oli L. plantarumin ja natriumbentsoaatin yhdistelmä. L. plantarumin ja L. buchnerin yhdistelmä ei sen sijaan ollut yhtä tehokas kuin ensimmäisessä kokeessa. Biologiset valmisteet pienensivät rehun sokeripitoisuutta säilönnän aikana, mutta happovalmisteiden vaikutus oli hyvin vähäinen. Mitä kuivempaa rehu oli, sitä vähemmän sokeripitoisuudessa tapahtui muutosta. Säilöheinän laatuun voidaan vaikuttaa päätöksillä, jotka koskevat rehun esikuivatusaikaa ja säilöntäaineen käyttöä. Rehun kuivattaminen suureen kuiva-ainepitoisuuteen (yli 550 g/kg) lisää riskiä rehun lämpenemisestä verrattuna tuoreempaan rehuun ja suuri kuiva-ainepitoisuus myös säilyttää rehussa suuren sokeripitoisuuden. Säilöntäaineen käyttö parantaa rehun mikrobiologista laatua ja sitä kautta pienentää myös lämpenemisriskiä. Lämpenemisen estäjänä tehokkaimmaksi osoittautui propionihappopohjainen valmiste. Myös maitohappobakteerin ja natriumbentsoaatin yhdistelmä antoi hyvän tuloksen. Propionihapon käyttö ei vähentänyt säilöheinän sokeripitoisuutta säilönnän aikana. Sen sijaan maitohappobakteereiden käyttö säilöntäaineena muuntaa tehokkaasti rehun sokereita maitohapoksi. Siten se on tehokas keino vähentää rehun sokeripitoisuutta ja myös fruktaaneiden pitoisuutta, jos tavoitteena on rehun sokeripitoisuuden vähentäminen hevosten ruokinnassa. Edellytyksenä on kuitenkin, että rehua ei kuivata liian kuivaksi. Kuiva-ainepitoisuuden on oltava alle 550 g/kg, jotta maitohappokäymistä voi tapahtua riittävästi.
14
Tuori, Mikko, Pirjo Pursiainen e Merja Holma. "Maissirankki lypsylehmien valkuaislisänä säilörehuruokinnalla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–8. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76907.
Texto completo da fonteResumo:
Valkuaispitoisen maissirankin tuotanto on lisääntynyt etanolin polttoainekäytön lisääntymisen myötä.Maissirankki on valkuaispitoista, joskin soijarouheeseen verrattuna vain keskinkertaista (n. 300 g vs. 500g RV/kg kuiva-ainetta). Alhainen valkuaisen pötsihajoavuus kuitenkin parantaa rankin OIV-arvoa. Kuituaon vähemmän kuin kaurassa ja sulavuus ohran luokkaa. Maissirankin fosforipitoisuus on alempi kuinrypsirouheen, soijarouheen kanssa samalla tasolla. Maissirankin erityispiirre on suuri rasvapitoisuus 100-140 g/kg KA.Lypsylehmillä suoritetussa ruokintakokeessa väkirehun soijarouhetta korvattiin maissirankilla.Kuivattu rankki (DDGS) oli etanoliprosessista sisältäen rankin nesteosan. Kuudella lypsylehmälläkahdessa 3x3 latinalaisessa neliössä oli kaksi väkirehuseosta: VR1 sisälsi 12,5 % soijarouhetta jamaissirankkia 0 %, ja VR3 sisälsi maissirankkia 25 % ja soijarouhetta 0 %. MR0-ruokinnalla lehmät saivatVR1-rehua ja pienen määrän ohraa, MR250-ruokinnalla väkirehua VR3 ja MR125-ruokinnalla MR0- jaMR250-ruokintojen väkirehuja suhteessa 1:1. Ohrapohjainen väkirehu sisälsi lisäksi rapsirouhetta jaseosmelassia kumpaakin 5 % sekä rehujauholeseseosta 20 %.Maissirankin valkuaispitoisuus oli 310 g, raakarasvapitoisuus 139 g, raakakuitupitoisuus 76 g jaNDF-pitoisuus 359 g per kg kuiva-ainetta. VR1-väkirehu sisälsi 198 raakavalkuaista, 41 g raakarasvaaja 216 g NDF per kg KA. VR3 sisälsi vastaavasti 196 g raakavalkuaista, 63 g raakarasvaa ja 248 g NDFkuitua.Väkirehua annettiin tasa-annos joko 12 tai 14 kg eri neliöille sekä nurmiheinäsäilörehua vapaastikoko kokeen ajan. Säilörehun syönti ruokinnoilla MR0, MR125 ja MR250 oli 11.58, 11,47 ja 11,40 kgKA/d. Soijarouheen syöntimäärät ruokinnoilla MR0 ja MR125 olivat 1,25 ja 0,62 kg KA. Maissirankinsyöntimäärät olivat 1,42 ja 2,85 kg KA ruokinnoilla MR125 ja MR250. MR0-, MR125- ja MR250 -ruokinnoilla koko dieetin raakavalkuaispitoisuus oli 179, 180 ja 181 g/kg KA ja NDF-pitoisuus 330, 336ja 343 g/kg KA.AIA-merkkiainetta käyttäen määritettiin koko dieetin sulavuus kaikilla lehmillä. Soijan korvausmaissirankilla ei vaikuttanut dieetin orgaanisen aineen sulavuuteen merkitsevästi (75,7, 74,9 ja 74,9 %MR0-, MR125- ja MR250-ruokinta). Maissiranki paransi maitotuotosta. Ruokinnoilla MR0, MR125 jaMR250 maitotuotos oli 35,91, 36,75 ja 37,61 kg/d (lineaarinen vaikutus, P-arvo <0,10), ja energiakorjattumaitotuotos (EKM) 35,24, 35,40 ja 37,10 kg/d (lin. P-arvo <0,05). Maidon rasvapitoisuus oli vastaavasti39,5, 37,8 ja 39,6 g/kg (3. asteen vaikutus, P<0,05). Soijarouheen korvaus maissirankilla alensi maidonvalkuaispitoisuutta (34,7, 34,1 ja 34,0 g/kg, lin. p < 0,05). Rehuvalkuaisen hyväksikäyttö oli 0,298, 0,299ja 0,305 kg maitovalkuaista per kg rehun raakavalkuaista. Rehun hyväksikäyttöä maissirankki paransi :1,55, 1,56 ja 1,64 kg EKM/kg KA (P<0,05).Tämän kokeen perusteella kuivattu maissirankki (DDGS) soveltuu korkeatuottoisilla lypsylehmillähyvin soijarouheen korvaajaksi säilörehuun perustuvalla ruokinnalla. Tässä kokeessa suurinmaissirankkimäärä väkirehussa oli 25 %. Suurempiakin määriä, 20 % ja yli koko dieetin kuiva-aineesta,maissirankkia on suositeltu, mutta tällöin rajoittavaksi tulee dieetin korkea raakavalkuaispitoisuus, jolloinkarkearehuksi tulee kyseeseen lähinnä maissisäilörehu tai muu vähän valkuaista sisältävä karkearehu.
15
Hatakka, Sampsa. "Kuivatun viljan varastoinnin maa". Tekniikan Waiheita 37, n.º 2 (2 de setembro de 2019). http://dx.doi.org/10.33355/tw.84895.
Texto completo da fonteResumo:
Tuoreen ja kostean viljan varastoiminen on aina ollut haasteellista, sillä se pilaantuu helposti. Jos nykyäänkin viljaa halutaan varastoida pitkäaikaisesti, viljan kosteus pitää saada riittävän alhaiseksi. Kuivauksen tarve riippui siitä, kuinka kuivaa vilja on korjattaessa ja miten kuivaksi se voitiin saada pelkästään ulkokuivauksella. Pohjoisissa olosuhteissa ulkokuivaus on haasteellista, minkä vuoksi Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä vilja on pyritty kuivaamaan keinotekoisesti riihien avulla jo vuosisatojen ajan. Riihet olivat rakenteeltaan yksinkertaisia hirsirakennuksia, joiden sisällä oli uuni ja parret. Riihen lämmittäminen vaati paljon polttopuuta ja käyttäjiltään taitoa, mitkä tekijät osaltaan rajoittivat tekniikan leviämistä. Vaikka riihikuivauksen tekniikka on ollut pitkään tunnettu, sen laajempaa merkitystä ei tästä huolimatta ole tutkimuksissa juuri käsitelty.
Tässä artikkelissa riihikuivausta tarkastellaan kuivatun viljan ja sen varastoinnin näkökulmasta. Ruotsin valtakunnassa kuivattua viljaa hankittiin suuret määrät kruununmakasiineihin, joihin tarvittiin varmuusvarastoja sekä sotien että katojen varalle. Tutkimuksen on selvitetty, miksi varastoon hankittiin nimenomaan riihikuivattua viljaa ja miten paljon sitä määrällisesti oli makasiineissa. Tutkimusajanjaksona on hattujen sodan ja Pommerin sodan välinen rauhan aika (1743–1757). Maantieteellisesti tutkimus kattaa Pommeria lukuun ottamatta koko Ruotsin valtakunnan eli nykyiset Suomen ja Ruotsin alueet.
Tutkimuksesta käy ilmi, että suurin osa Ruotsin valtakunnan kruununmakasiineissa olleesta viljasta oli tutkimusajanjaksolla riihikuivattua. Selvimmin tämä näkyi Suomen makasiineissa, joissa oli vain riihikuivattua ruista lukuun ottamatta Ruotsista vuonna 1750 tuotua viljaa. Vaikeudet tämän tuontiviljan varastoimisessa ja hyödyntämisessä osoittavat sen, miten tottumattomia Suomessa oltiin kuivaamattomaan viljan käyttöön. Myös Ruotsin puolella valtakuntaa keskeisimmissä varastoissa, Tukholmassa ja Karlskronassa, pääosa viljasta oli riihikuivattua. Koska Ruotsissa riihikuivausta ei juuri harjoitettu, vilja piti hankkia varastoihin muualta. Riihikuivattua viljaa saatiin Suomesta sekä veroina että ostoina. Erityisesti Pohjanmaalta tuotua laadukasta Vaasan ruista arvostettiin Ruotsissa. Suurin osa Tukholman makasiineihin tuodusta riihikuivatusta viljasta oli kuitenkin peräisin ilmeisesti Baltiasta. Kuivatun viljan varmuusvarastoinnille oli Ruotsin valtakunnassa 1700-luvulla tarvetta, sillä valtakunta oli riippuvainen viljan tuonnista. Usein toistuneet kadot ja sodankäynnin tarpeet edellyttivät, että varastoissa oli jatkuvasti viljaa pahimman varalle.
16
Joensuu, Jussi, Frank Verdonck, Andrea Ehrström, Minna Peltola, Hilkka Siljander-Rasi, Anna Maria Nuutila, Kirsi-Marja Oksman-Caldentey et al. "Kasveissa tuotettu rokote porsaiden vieroitusripuliin". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006). http://dx.doi.org/10.33354/smst.76670.
Texto completo da fonteResumo:
Enterotoksiset Escherichia coli-kannat (ETEC) ovat yleisiä porsas- ja sikaripulin aiheuttajia maailmanlaajuisesti. Vieroitusvaiheessa (3-5 viikon iässä) porsaiden vastustuskyky on heikoimmillaan, koska imetyksen mukana ternimaidosta saadut vasta-aineet vähenevät ja porsaiden oma vasta-aineiden tuotto on vasta alkamassa. Tällöin haitalliset suolistopatogeenit (bakteerit tai virukset) pääsevät helposti kolonisoimaan ohutsuolen ja aiheuttamaan ripulin. Ripuli aiheuttaa paitsi turhaa kärsimystä porsaille, myös tuotannon heikkenemistä kasvun hidastuessa ja ääritapauksissa porsaskuolemia. Hygienian, kasvatusolosuhteiden ja ravinnon korkea taso ovat ensisijaisen tärkeitä pyrittäessä ehkäisemään ripulisairauksien puhkeamista, mutta usein joudutaan myös turvautumaan yksittäisten eläinten rokottamiseen tai antibiootteihin. Antibioottien käyttöä pyritään nykyään yleisesti rajoittamaan, sillä niiden leviäminen ympäristöön johtaa väistämättä antibiooteille vastustuskykyisten bakteerikantojen kehittymiseen. Vieroitusripulin ehkäisemiseksi kaivataankin uusia, sekä inhimillisesti, taloudellisesti että ajankäytöllisesti parempia keinoja. Kasvibiotekniikka mahdollistaa porsaiden ripuliongelman ehkäisemisen uudella tavalla. Rehukasveissa voidaan tuottaa ns. syötäviä kasvirokotteita, jotka aktivoivat elimistön oman puolustusjärjestelmän (immuunivasteen), minkä seurauksena eläin välttyy tietyn patogeenin aiheuttamalta taudilta. Tässä työssä olemme siirtogeenitekniikan avulla tuottaneet sinimailasessa ETEC bakteerin F4 fimbrian tartuntaproteiinia (FaeG). Tämä rokoteproteiini kohdennettiin viherhiukkasiin, jolloin siirtogeeniset sinimailaset tuottivat sitä 1% liukoisesta proteiinistaan. Kasvissa tuotettu rokoteproteiini todettiin kestäväksi ja se säilyi muuttumattomana kuivatussa sinimailasmateriaalissa ainakin kahden vuoden ajan. Porsaskokeessa vierotetuille porsaille annettiin rokoteproteiinia sisältävää sinimailasta. Kasvissa tuotettu rokoteproteiini sai porsaissa aikaan heikon F4-spesifisen seerumin vastaainereaktion, jota pystyttiin vahvistamaan, kun rokoteproteiinin tehostajana käytettiin koleratoksiinia. Kun koeporsaat altistettiin patogeenisellä F4+ ETEC-kannalla, koleratoksiinilla tehostettu rokoteproteiini pystyi myös vähentämään ulosteessa erittyvien ETEC-bakteerien määrää merkittävästi verrattuna kontrolliryhmään, joka oli käsitelty ei-siirtogeenisellä sinimailasella. Tulokset osoittavat, että kasvissa tuotettu FaeG rokoteproteiini käynnistää porsaissa F4-vasta-ainetuotannon ja vähentää F4+ETEC-infektion vakavuutta.