Literatura científica selecionada sobre o tema "Laadun varmistus"

Elintarviketeollisuus sekä elintarvikkeiden tuottajat ja kuluttajat ovat alkaneet vaatia entistä tarkempaatietoa tuotannossaan käyttämien raaka-aineiden ja kuluttamiensa lopputuotteiden alkuperästä. Siemenperunantuotannossa lisääntynyt tiedontarve näkyy siemenperunayritysten asiakkaiden haluna saadaaiempaa tarkempaa tietoa ruoka- ja teollisuusperunan viljelyssä käyttämästään sertifioidusta siemenperunastaja sen laadusta.Siemenperunan tuotantoketjusta kertyvän tiedon määrä on valtava. Entisestään lisääntyvää tietomäärääei kyetä keräämään ja käsittelemään enää vanhoilla menetelmillä. Agro-, bio- ja informaatiotekniikoidenyhdistäminen tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden kerätä tätä tietoa ja hyödyntää sitäsiemenperunaketjussa. Tekniikoiden ennakkoluuloton yhteiskäyttö yhdessä alan tutkimuksen kanssaluo pohjaa myös uusille innovaatioille. Tiedon keskitetty kerääminen, analysointi ja kohdennettu käyttötarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tehostaa suomalaisen siemenperunan tuotantoa ja vientiä. Kattavatiedonkeruu mahdollistaa myös entistä tarkemman jäljitettävyystiedon tarjoamisen sertifioituasiemenperunaa käyttäville perunanviljelijöille. Siemenperunan jäljitettävyysmalli ja sen pohjalta kehitetynePeruna-tuoteselostepalvelu antaa siemenperunayrityksen asiakkaalle tietoa sertifioidun siemenenviljelytoimenpiteistä sekä perunan ulkoisesta ja sisäisestä laadusta.ePeruna on internetpalvelu, jonka tyyppistä ratkaisua ei ole tiettävästi toteutettu aikaisemminmaailmassa. Palvelu avaa siemenperunan kauppaerien yksityiskohtaiset laatutiedot asiakkaan käyttöön.Palvelusta saatava tuoteseloste sisältää mm. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tekemien siemenperunanviljelys-, laboratorio- ja varastotarkastusten tulokset kustakin asiakkaan hankkimastakauppaerästä. Palvelu on rakennettu siten, että asiakas saa käyttöönsä ainoastaan itselleen hankkimiensiemenperunaerien tuoteselosteen.Siemenperunan tuoteseloste on rakennettu osana Siemenperunasta Pohjoispohjanmaan vientituote–hanketta, jonka toteuttavat MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) Ruukki ja PohjoisenKantaperuna Oy yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa.Hanke on osa Pohjois-Pohjanmaan liiton hallinnoimaa eri toimialojen välisten innovaatioiden ja uusienpalvelukonseptien syntyä tukevaa X-Branches ohjelmaa.

Hankkeessa ”Kotimaista valkuaista herneestä” todettiin, että kotieläinten ravitsemuksen kannalta herneen käyttömahdollisuudet rehuna ovat hyvät. Hernettä voi käyttää yksimahaisten ja märehtijöiden ruokinnassa osittain jopa enemmän kuin aikaisemmin on suositeltu. Herneen siemensato korjataan kuten viljasato ja varastoidaan kuivaamalla tai säilömällä. Käytännössä hernettä viljellään rehuksi useimmiten seoskasvustona viljan kanssa.Tutkimuksen säilöntäkokeissa selvitettiin murskesäilöntämenetelmän soveltuvuutta herne-kauraseoksen varastointiin. Kokeissa tutkittiin erityisesti säilöntäaineiden vaikutusta rehun koostumukseen, säilönnälliseen laatuun ja lämpenemisherkkyyteen (aerobinen stabiilisuus). Herne-kaurakasvuston koostumuksen kehitystä seurattiin kauran röyhylletulosta aina täystuleentumiseen asti.Herne-kaura –siemensadon murskesäilöntää tutkittiin vuonna 2002 ja 2003. Ensimmäisenä vuonna säilöntä tehtiin seoksen kuiva-ainepitoisuudessa (680 g/kg), joka oli suosituksen ylärajalla ja toisena vuonna vastaavasti suosituksen alarajalla (530 g/kg). Herne-kaurasadon määrän ja laadun kehitystä seurattiin viikon välein täystuleentumiseen asti. Kasvusto puitiin tavallisella puimurilla, seos murskattiin valssimyllyllä (Murska 350 S2), käsiteltiin säilöntäaineilla ja säilöttiin laboratoriosiiloihin. Säilöntäainekäsittelyt olivat painorehu ilman säilöntäainetta, happosäilöntäaineet AIV2 Plus ja AIV2000 (molemmat sekä 3 että 5 l/t) ja biologinen valmiste AIVBioprofit (annostuksena 105 ja 106 pmy/g). Kolmesta neljään kuukautta kestäneen säilöntäajan jälkeen rehuista määritettiin kemiallinen koostumus, säilönnällinen laatu ja aerobinen stabiilisuus.Molempina vuosina siemensato ja kemiallinen koostumus olivat saavuttaneet pääosin lopullisen tasonsa säilöntäpäivänä. Toisena vuonna sadon määrä olisi hieman kasvanut, jos säilöntää olisi lykätty. Kaikki koerehut, painorehu mukaan lukien, olivat hyvälaatuisia virhekäymishappojen ja valkuaisen hajoamisen perusteella arvioituna. Säilöntäaineiden käyttö kuitenkin paransi rehun säilönnällistä laatua ja varsinkin aerobista stabiilisuutta. Vaikka rehun kuiva-ainepitoisuus oli korkea, maitohappobakteereihin perustuva säilöntäaine (AIVBioprofit) sai aikaan voimakkaan maitohappokäymisen ja matalan pH:n. Happorehuissa oli vähemmän maitohappoa ja enemmän sokeria kuin ymppirehuissa. Happosäilöntäaineet olivat myös tehokkaampia valkuaisen hajoamisen estäjiä kuin ymppi. Ymppirehuissa oli yhtä paljon ammoniumtyppeä kuin painorehussa. AIV2Plus ja AIV2000 säilöntäaineiden vaikutukset eivät oleellisesti eronneet toisistaan. Happosäilöntäaineiden annostustason vaikutus korostui märemmässä rehussa, varsinkin pH:n laskussa ja valkuaisen hajoamisen estossa. Ympin annostustaso vaikutti käymisen voimakkuuteen selvästi vain märemmässä rehussa. Säilyvyyden kannalta annostukseksi riitti jokaisessa vaihtoehdossa alempi käytetty määrä. Kaikki säilöntäainekäsittelyt vähensivät oleellisesti rehun lämpenemisherkkyyttä painorehuun verrattuna.Herne-kauraseoksen varastointi murskesäilöttynä on käyttökelpoinen vaihtoehto rehun kuivaukselle, kun seoksen kuiva-ainepitoisuus on 500 – 700 g/kg Säilöntä onnistuu hyvin kummassakin ääripäässä. Sadon määrän ja valkuaisen hajoamisen kannalta korjuu kannattaa kuitenkin ajoittaa mainitun ylärajan tuntumaan. Säilöntäaineen käyttö varmistaa rehun ruokinnallisen arvon säilymisen hyvänä. Tehdyissä kokeissa säilöntäaineiden annostukseksi riitti jokaisessa vaihtoehdossa pienempi käytetty määrä. Säilöntäaineet paransivat rehun käymislaatua ja vähensivät oleellisesti rehun lämpenemisherkkyyttä painorehuun verrattuna.

Turvallisuus on olennainen osa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen laatua. Asumispalveluyksiköissä asuvien iäkkäiden turvallisuuden edistäminen edellyttää monenlaisia toimia, sillä huomioon tulee ottaa asumisen, hoidon, hoivan ja tukipalvelujen turvallisuus. Kattava kuvaus asukasturvallisuuden edistämisen toimista asumispalveluyksiköissä puuttuu. Tässä artikkelissa kuvataan asukasturvallisuuden edistämistä iäkkäiden tehostetussa palveluasumisessa dokumenttianalyysin pohjalta. Tutkimusaineisto koostui iäkkäiden palveluja ja asumispalveluyksiköitä Suomessa koskevista laeista, suosituksista, määräyksistä ja ohjeista (n = 26). Aineisto analysoitiin temaattisella analyysillä. Tulosten mukaan asukasturvallisuutta edistetään iäkkäiden tehostetun palveluasumisen yksiköissä suunnitelmallisella omavalvon-nalla ja omatoimisella varautumisella, moniammatillisella yhteistyöllä sekä lupa- ja valvontaviranomaisten toimilla ongelmatilanteissa. Asukasturvallisuuden edistämisessä korostuu johdon vastuu, mutta omavalvonta kuuluu jokaiselle yksikön työntekijälle. Lisäksi tulisi hyödyntää omaisten ja asukkaiden palaute, näkemykset ja huomiot asukasturvallisuudesta. Moniammatillista yhteistyötä tarvitaan asumisen ja palvelujen turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi terveydenhuollon asiantuntemusta tulee olla käytettävissä riittävästi. Pyrittäessä edistämään iäkkäiden asumispalveluyksiköissä asuvien turvallisuutta on tärkeää tiedostaa eri tahojen roolit sekä varmistua riittävästä osaamisesta ja resurssista asukasturvallisuustyössä.

Lypsykarjalla sperman sukupuolilajittelulla on monta etua: nuorten sonnien testityttärien tuottaminen pienemmillä siemennysmäärillä, huippusonnien X-sperman käyttö parhaille lehmille ja lihasonnien Y-sperma keskitason lehmille. Tehokkain tapa varmistaa naudan alkioiden ja niistä syntyvien vasikoiden sukupuoli on käyttää X- ja Y-fraktioihin lajiteltua spermaa hedelmöityksessä, jolloin lähes kaikki tuotetut alkiot ovat haluttua sukupuolta. Lajittelemattomalla spermalla tuotetuista alkiosta haluttua suku-puolta on teoriassa noin puolet. Yhdysvaltalaisen XY Inc.:n kehittämä ja patentoima virtaussytometriaan perustuva siittiöiden lajittelumenetelmä on tällä hetkellä maailmalla tutkituista menetelmistä ainoa, joka on kaupallistettu. Lajiteltua spermaa voidaan myös pakastaa, mikä on suuri etu sperman logistiikan kannalta. Maa- ja metsätalousministeriön ja jalostus- ja elintarviketeollisuuden rahoittamassa tutkimushankkeessa selvitettiin XY Inc.:n patentoimalla menetelmällä lajitellun sperman laatua ja lajitteluun käytettyjen sonnien välisiä eroja alkioiden laboratoriotuotannossa ja alkiohuuhtelusiemennyksissä. Kokeissa käytetty holstein-friisiläissonnien sperma ostettiin Cogent Ltd:ltä Englannista. Laboratoriossa lajitellun sperman sulatuksen jälkeinen elävyys oli silmämääräisessä tarkastelussa lajittelematonta spermaa heikompi. X-sperma penetroi munasoluja heikommin ja X-spermalla hedelmöitetyt munasolut jakautuivat lajittelemalla ja Y -spermalla hedelmöitettyjä munasoluja heikommin. Y-sperma tuotti eniten ja laadullisesti parhaita siirtokelpoisia alkioita. X- ja Y-spermalla tuote-tuista siirtokelpoisista alkioista keskimäärin 10% oli väärää sukupuolta. Hiehoilla ja lehmillä tehdyissä alkionhuuhteluissa verrattiin lajittelematonta ja X-spermaa. Vain X-spermalla siemennetyistä luovuttajista löydettiin hedelmöitymättömiä munasoluja. Siirtokelpoisten tai kehityksessä pysähtyneiden alkioiden osuuksissa ei lajittelemattoman ja X-sperman välillä ollut vastaavaa eroa.Vastaavana ajanjaksona tilatasolla yhteensä 30 karjanomistajaa käytti kolmen Englannista tuodun sonnin lajiteltua X-spermaa hiehojen ja lehmien alkionhuuhtelusiemennyksissä. Myös tässä aineistossa X-spermalla saatiin lehmillä vähemmän siirtokelpoisia alkiota ja enemmän hedelmöitymättömiä munasoluja kuin vastaavana ajanjaksona suomalaisilla holstein-friisiläissonneilla tehdyissä huuhteluissa. Alkiontuotantotuloksissa oli myös sonnien välisiä eroja. Tulokset osoittavat, että XY Inc.:n kehittämä lajittelumenetelmä on erittäin luotettava. Lehmille tarvittanee useampia siemennyksiä ja/tai isompia siemennysannoksia kuin hiehoilla. Keinosiemennyssonnien soveltuvuus lajitteluun on arvioitava yksilökohtaisesti.

Verkostoitumisesta tuli 1990-luvulla Suomessa trendi. Sen myötä verkosto on yleistynyt yhteistyön muotona. Verkostoilta odotetaan paljon, mutta toiminnan laatu ja tulokset eivät vastaa aina odotuksia. Toisaalta toimintatapojen kehittämiseen ei ole riittävästi panostettu. Artikkelissa tarkastellaan verkostojohtamista viestinnän ja vuorovaikutuksen näkökulmasta. Näkökulma on luonteva, koska koko verkoston olemassaolo perustuu toimijoiden henkilökohtaisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen. Lisäksi johtaminen on viestintää ja viestintäosaamisen merkitys kaikessa johtamisessa on kasvanut. Aluksi artikkeli avaa näkökulmia, jotka luovat kuvaa siitä, mitä tekijöitä verkostojohtamisessa on hyvä ottaa huomioon. Näitä näkökulmia peilataan kahteen ryhmäviestinnän teoriaan: strukturaatioteoriaan ja funktionaaliseen teoriaan. Artikkeli nostaa yhdeksi verkostojohtamisen haasteeksi toimijoiden tasavertaisuuden ihanteen, koska johtaminen koetaan toisinaan uhkana verkoston toimijoiden tasavertaisuudelle. Strukturaatioteorian mukaan erilaiset ryhmäilmiöt rakentuvat vuorovaikutusprosesseissa. Sen mukaan verkoston rakenne ja toimintatavat ovat suoraan suhteessa verkoston vuorovaikutukseen. Esimerkiksi tasavertaisuuden näkökulmasta johtajan ja muiden toimijoiden roolit syntyvät vuorovaikutuksessa ja siten ne kuvaavat verkoston todellisuutta. Funktionaalinen teoria tarkastelee johtamista toimintoina, jotka edistävät tai vaikeuttavat tavoitteiden saavuttamista. Funktionaalinen teoria korostaa johtajan kahtatoista haastetta: toisaalta vahvistaa koheesiota, toisaalta varmistaa toimiva päätöksentekoprosessi. Kun strukturaatioteoria tarkastelee vuorovaikutuksen suhdetta verkoston rakenteeseen ja toimintaan, funktionaalinen teoria tarkastelee vuorovaikutuksen suhdetta verkoston tuloksellisuuteen. Artikkelissa todetaan, että kumpaakin teoriaa voidaan soveltaa verkostojohtamisen tutkimuksessa, mutta niiden lähtökohdat ovat erilaiset.

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on ammatillista osaamista syventävä tutkinto, johon voi hakeutua alan korkeakoulututkinnon suorittaneet vähintään kolmen vuoden työkokemuksen jälkeen. Tutkinto-ohjelman painotukset voidaan valita ammattikorkeakoulun valinnan mukaan vastaten Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (EQF) tasoa 7. Savonia-ammattikorkeakoulun tarjoamasta Maaseudun kehittämisen tutkinto-ohjelmasta valmistutaan nimikkeellä Agrologi Ylempi AMK. Maaseudun uudistuva työelämä vaatii erityisesti tiimityöskentely- ja johtamistaitoja sekä valmiutta vaativien kehittämistehtävien läpivientiin. Maaseudun kehittämisen tutkinto-ohjelman pedagogisena lähtökohtana on sosiokonstruktivismi, jossa oppiminen tapahtuu yhteisöllisesti aiempaa osaamista hyödyntäen, mikä sopii erinomaisesti ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin. Vahva yhteys työelämään ja alan kehittämiseen on motivoivaa. Esitellyssä koulutusmallissa opiskelija on vastuussa kehittämistehtävän tuloksista ensisijaisesti kohdeyritykselle, toissijaisesti tiiminsä jäsenille ja vasta viimeiseksi opintojakson opettajalle. Opiskelijat toteuttavat ammatillisten opintojen aikana laajan maaseutuyrityksen kehittämistehtävän tiimityönä, jossa jäsenten osaamiset täydentävät toisiaan. Jokainen 4-5 hengen tiimi saa työstettäväkseen todellisen maaseutuyrityksen kehittämistehtävän, jonka työstäminen etenee kolmen eri opintojakson (á 5 op) aikana yhdessä kohdeyrityksen kanssa. Kehittämistehtävän tuloksena on yritykselle suunnattu raportti, joka sisältää mm. työnkäyttö- ja talouslaskelmia. Tehtävien aiheina on ollut mm. sopimuspohjaisen yhteistyön kehittäminen maatalousyhtymässä, ravihevosten valmennustoiminnan yhteistyöverkostojen kehittäminen ja hiehonkasvatuksen ulkoistaminen lypsykarjatilalla. Oppimismenetelmällä saavutetaan monipuolisia ja matkan aikana kehittyviä malleja yrityksille. Yritys ja tiimi kehittyvät sekä oppivat usean kuukauden yhteisen työskentelyn aikana. Opiskelijan tieto rakentuu tiimissä, kun asioita pohditaan ja työstetään yhdessä projektimaisesti työskennellen. Työelämätaidot kehittyvät monipuolisesti ja työelämässä tärkeän tiimimäisen toimintatavan hallitseminen vahvistuu tehtävän myötä. Opiskelija saa uusia näkemyksiä kehittämistehtävästä, yrityksestä ja tiimin jäseniltä. Kehittämistehtävien aikana kasvatetaan myös omia verkostoja sekä itsenäisesti että muiden tiimin jäsenten tai tiimien kautta. Opettajan roolina on toimia konsulttina ja rohkaista tiimiä oppimaan projektista sekä varmistaa, että tiimi toimii. Luonnonvara-alan ylempiä ammattikorkeakouluopintoja on toteutettu Savonia-ammattikorkeakoulussa esitellyllä mallilla vuodesta 2007 kehittäen toimintaa ja aiheita palautteen mukaan. Toimintatapa on saanut erittäin hyvää palautetta niin opiskelijoilta, työelämältä kuin kohdeyrityksiltäkin.

Tutkimusaineisto perustuu MTT:llä 2000-luvulla toteutettuihin maitorotuisten sonnien ruokintakokeisiin. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka perusteella voidaan arvioida ja kehittää biologisesti ja taloudellisesti tehokkaita energia- ja valkuaisruokintastrategioita maitorotuisille sonneille, jotka kasvatetaan yli 300 kg:n teuraspainoihin nurmisäilörehuun perustuvalla ruokinnalla. Koeruokinnat toteutettiin joko perinteisesti käytetyillä (rehuvilja) tai vaihtoehtoisilla (elintarviketeollisuuden sivutuotteet) väkirehuilla. Tämän artikkelin tavoitteena on edellä mainitun aineiston perusteella tarkastella Suomessa tällä hetkellä käytössä olevien energia- ja valkuaisruokintasuositusten soveltuvuutta maitorotuisten sonnien ruokintaan. Toisena tavoitteena on selvittää nurmisäilörehu-viljapohjaisilla ruokinnoilla ruokittujen sonnien fosforin saantia suhteessa nykyisiin fosforiruokintasuosituksiin. Ruokintakokeiden aikana sonnien laskennallinen energian saanti oli keskimäärin 10 % suurempi kuin mitä nykyiset ruokintasuositukset edellyttävät kokeissa toteutuneilla kasvutasoilla. Tämän tuloksen perusteella on olemassa tarve päivittää meillä nykyisin käytössä olevat kasvavien sonnien energiaruokintasuositukset. Sonnien laskennallinen ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen (OIV) saanti oli kokeiden aikana keskimäärin 38 % korkeampi nykyisiin ruokintasuosituksiin verrattuna. Todennäköisesti nykyisin Suomessa käytössä oleva OIV-PVT –järjestelmä ei ole optimaalinen valkuaisarvojärjestelmä yli puolen vuoden ikäisille kasvaville naudoille. Parempien valkuaisruokintasuositusten luomiseksi tarvitaan lisää laskelmia ja erilasten valkuaisjärjestelmien vertailua. Valkuaislisällä ei ole saavutettu merkittävää tuotosvastetta viimeaikaisissa maitorotuisten sonnien ruokintakokeissa. Näin ollen valku-aislisän antaminen yli puolen vuoden ikäiselle maitorotuiselle sonnille on tarpeetonta, kun eläimet ruokitaan hyvälaatuisella säilörehulla (D-arvo yli 65 %, rehun säilönnällinen laatu hyvä) ja viljapohjaisella väkirehulla kohtuullisin väkirehutasoin (väkirehuprosentti 25–70 %). Ruokintakokeiden perusteella tehdyt laskelmat osoittavat, että useimmissa tapauksissa yli puolen vuoden ikäiset sonnit saavat perusrehuista (nurmisäilörehu, vilja) tarpeisiinsa nähden riittävästi fosforia. Näin ollen lisäfosforin tarjoaminen kivennäisrehujen kautta ei ole tarpeen. Myös lisävalkuaisen antaminen lisää fosforin ylijäämää ruokinnassa, koska valkuaisrehujen fosforisisältö on yleensä säilörehua ja viljaa selvästi korkeampi. Vaikka fosforia yleensä tulee likaa, lihanaudan fosforin saanti kannattaa kuitenkin varmistaa laskemalla. Tätä varten osasta säilörehu- ja viljanäytteistä on hyvä analysoida myös kivennäispitoisuudet rehuanalyysin yhteydessä. Nurmien fosforipitoisuus vaihtelee jonkin verran muun muassa lannoituksen mukaan. Mitä enemmän fosforia on käytettävissä, sitä enemmän sitä päätyy kasviin. Säilörehun fosforipitoisuus vähenee kasvukauden edetessä. Lisäksi kasvilajien välillä on eroja fosforipitoisuudessa. Esimerkiksi timoteissa on muita nurmikasveja vähemmän fosforia. Myös maalaji vaikuttaa kasvien fosforipitoisuuteen. Eloperäisillä mailla kasvaneessa säilörehussa on enemmän fosforia kuin karkeilla kivennäismailla tai savi- ja hiesumailla kasvaneessa säilörehussa. Säilörehun kivennäisanalyysillä onkin tärkeä merkitys ruokinnan suunnittelussa.

Säilörehun hyvä laatu on tärkeää korkealuokkaisen maidon tuottamiseksi. Säilönnässä onnistuminen on oleellista myös taloudelliselta kannalta, sillä huonossa säilörehussa hukataan nurmen viljelyyn käytetyt panokset ja tilalle on hankittava muuta rehua. Säilöntäaineen käyttö varmistaa rehun hyvän käymislaadun. Perinteisesti hyväksi todetun muurahaishapon (MH) haittana on syövyttävyys. Se on vähentänyt happosäilöntäaineiden käyttöä erityisesti yleistyvässä urakoinnissa. Syövyttävyyttä voidaan vähentää neutraloimalla muurahaishappoa ammoniakilla eli korvaamalla osa muurahaishaposta sen suolalla ammoniumformiaatilla (AF). Ei kuitenkaan ole ollut tarkkaa tietämystä siitä, miten tämä neutralointi vaikuttaa säilöntäprosessiin eri kuiva-ainepitoisuuksissa. Laboratorio-mittakaavan kokeissa tutkittiin AF:n vaikutusta säilönnän aikana tuoreessa (ka 210 g/kg) ja esikuivatussa (ka 406 g/kg) nurmirehussa. Käsittelyjä oli seitsemän: Painorehu (PR) ilman säilöntäainetta sekä AF:MH-osuudet 0:85 (AF0), 5:80 (AF5), 10:75 (AF10), 20:65 (AF20), 30:55 (AF30) ja 40:45 (AF40). Lisäksi liuoksissa oli 15 % vettä. Annostus oli 6 g/kg rehua eli 5 l/t rehua. Säilönnänaikaisia muutoksia seurattiin avaamalla kaksi siiloa käsittelyä kohti 1, 3, 7, 21 ja 97 päivää säilönnästä. AF:n lisääntyvä osuus näkyi ensimmäisen viikon aikana hidastuvana pH:n laskuna, mutta silti kaikissa AF-käsittelyissä pH laski selvästi painorehua nopeammin. Tuoreessa rehussa painorehun pH laski AF-rehujen pH:ta alemmas kolmen ja seitsemän päivän välillä säilönnästä, kun esikuivatussa painorehun pH oli säilönnän loppuun asti (97 pv) AF-rehujen pH:ta korkeampi. Suurin AF-määrä (AF40) vähensi muurahaishapon käymistä rajoittavaa vaikutusta erityisesti tuoreessa rehussa, mutta siinäkin käyminen oli rajoittaneempaa kuin painorehussa (Taulukko 1). Muurahaishapon neutralointi ei heikentänyt sen säilöntätehoa, kun käytettiin suositusten mukaista annostusta 5 l/t.

Abstract Higher education is facing a range of major challenges during the twenty-first century. Personalised, flexible and open learning are considered among the driving forces, thus, issues of quality must be urgently addressed. This qualitative, multiple-case-study research with single and cross-case analysis focuses on benchmarking e-learning in higher education. The results of this study include providing conceptual lenses with which to see, discuss and perceive the complexity of benchmarking e-learning in higher education in extended, stretched and boundless learning environments. It has become obvious through the research that there is a need for new frames of reference for quality in e-learning. The choice of theoretical foundations for benchmarking e-learning will impact the consequences of accomplishing and selecting benchmarks. This research provides directions and recommendations for the future regarding how to accomplish benchmarking e-learning in extended learning environments in which students can study, work and live independently of time and space with global resources at their disposal in lifelong learning environments. The greatest challenge identified in this study for integrating benchmarking e-learning into general quality assurance is the fact that the required changes related to and demanded for e-learning are not fully understood. The research shows that benchmarking as a method will have a significant impact on ordinary quality assurance in higher education. This doctoral dissertation revealed challenges to integrate external quality audits and internally driven benchmarking. The studies have likewise revealed the need for methodological changes by quality assurance bodies and authorities carrying out audit and accreditation for integrating e-learning into quality assurance, as well as the need to fully understand the complexity and the special characteristics of e-learning. Probably, the challenge lies not with the system, success factors or benchmarks but in the lack of knowledge and experience of e-learning systems amongst those charged with implementation. The concept benchlearning was introduced as part of benchmarking exercises
Tiivistelmä Yliopistokoulutus on tällä vuosisadalla suurien haasteiden edessä. Yksilöllinen, joustava ja avoin opetus ovat tärkeimpiä kehitystä ajavia voimia. Tässä ympäristössä opetuksen laatuvaatimukset ovat tärkeitä. Tämä laadullinen monitapaustutkimus keskittyy e-lerningin benchmarkkaukseen yliopistoissa. Tutkimuksen tulokset tarjoavat käsitteellisiä linssejä, joiden avulla voidaan keskustella ja ymmärtää e-lerningin benchmarkkauksen kompleksisuutta avoimessa oppimisympäristössä. Tutkimus on osoittanut, että tarvitaan uusia viitekehyksiä e-learningin laadun varmistamiseen. Benchmarkkausta käytettäessä teoreettisen perustan valinta vaikuttaa käytännön toteutukseen ja vertailukohteiden valintaan. Tutkimus tarjoaa vinkkejä ja suosituksia, miten e-learningin benchmarkkausta tulisi toteuttaa yliopistoissa, joissa oppilaat opiskelevat avoimessa ympäristössä ja voivat työskennellä ja elää ajasta ja paikasta riippumatta siten, että heillä on käytettävissä globaalit resurssit elinikäiseen oppimiseen. Tutkimuksessa havaittiin, että suurin haaste liittyy siihen, miten e-learningin bechmarkkaus liitetään yliopistojen yleiseen laatujärjestelmään. Tätä integraatiota ei nykyisin täysin ymmärretä. Tutkimus osoittaa, että benchmarkkausmenetelmällä on merkittävä vaikutus yliopistojen yleiseen laadunvarmistamiseen. Tutkimus osoittaa, että on haastavaa integroida sisäisesti organisoitu benchmarkkaus ulkoisiin laatuauditointeihin. Laatuauditointeja järjestävien tahojen ja auditointeja sekä akreditointeja suorittavien viranomaisten tulee tehdä metodologisia muutoksia toimintaansa, jotta e-learning voidaan integroida laatujärjestelmiin. E-learningin kompleksisuus ja erityispiirteet tulisi myös ymmärtää. Varsinaiset haasteet eivät niinkään ole järjestelmässä, sen menestystekijöissä tai benchmarkeisssa vaan siinä, että päättäjillä ja käyttöönottajilla on liian vähän tietoa ja kokemusta e-learningista. Käsite benchlearning nousi esille tässä väitöstutkimuksessa kuvaamaan problematiikkaa
Sammanfattning Högre utbildning står inför en rad stora utmaningar under det tjugoförsta århundradet. Personligt, flexibelt och öppet lärande utifrån ett livslångt lärande perspektiv är av största vikt. E-lärandet ses som en av de drivande krafterna för denna utveckling där kvalitet är av avgörande betydelse. Denna kvalitativa studie, fokuserar på benchmarking e-lärande i högre utbildning. Potentiella fördelar och utmaningar, fokuseras samt hur benchmarking av e-lärande bör integreras som en naturlig del av ordinär kvalitetssäkring. Resultaten visar på konceptuella perspektiv och komplexiteten av benchmarking av e-lärande inom högre utbildning i stretchade och gränslösa miljöer. Det finns behov av nya referensramar för kvalitet inom e-lärande. Forskningen ger anvisningar och rekommendationer för framtiden när det gäller hur man kan utföra benchmarking e-lärande i stretchade inlärningsmiljöer där studenterna kan studera, arbeta och leva oberoende av tid och rum med globala resurser till sitt förfogande i livslånga lärande miljöer. Den största utmaningen som identifieras i denna studie för att integrera benchmarking e-lärande i den allmänna kvalitetssäkring är behovet av att fullt ut förstå komplexiteten och särdragen gällande e-lärande Forskningen visar att benchmarking som metod kommer att ha betydande inverkan på ordinarie kvalitetssäkring i den högre utbildningen. Denna doktorsavhandling visar på utmaningar för att integrera extern kvalitetsgranskning och internt driven benchmarking. Studierna har också visat på behovet av metodförändringar för kvalitetssäkring och för myndigheter som utför revision och ackreditering för att integrera e-lärande i kvalitetssäkring, samt behovet av att fullt ut förstå komplexiteten och särdragen i e-lärande. Förmodligen ligger utmaningen inte i metoden som sådan eller, i framgångsfaktorer och benchmark, utan i brist på kunskap och erfarenhet av e-lärande bland de som ansvarar för implementering. Konceptet benchlearning infördes som en del av benchmarking