Siga este link para ver outros tipos de publicações sobre o tema: Sairaudet.
Artigos de revistas sobre o tema "Sairaudet"
Crie uma referência precisa em APA, MLA, Chicago, Harvard, e outros estilos
Veja os 31 melhores artigos de revistas para estudos sobre o assunto "Sairaudet".
Ao lado de cada fonte na lista de referências, há um botão "Adicionar à bibliografia". Clique e geraremos automaticamente a citação bibliográfica do trabalho escolhido no estilo de citação de que você precisa: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
Você também pode baixar o texto completo da publicação científica em formato .pdf e ler o resumo do trabalho online se estiver presente nos metadados.
Veja os artigos de revistas das mais diversas áreas científicas e compile uma bibliografia correta.
1
Karttunen, Janne, Jarkko Leppälä e Risto Rautiainen. "Maatalousyrittäjien työurien lyhenemisen syyt ja kustannustehokkaiden toimenpiteiden kehittäminen työurien pidentämiseen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de janeiro de 2014): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75426.
Texto completo da fonteResumo:
Maatalous on yksi vaarallisimmista toimialoista, ja työtapaturmat sekä ammattitaudit aiheuttavat vuosittain satoja tapaturma- ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiä. Myös luopumis- ja eläkepäätösten taustalla voi olla sairauden tai vamman vuoksi heikentynyt työkyky. Tämä tutkimus tähtää maatalousyrittäjien työurien vahvistamiseen ja pidentämiseen. Tutkimuksessa muun muassa selvitetään ja luokitellaan työurien lyhenemisen keskeisimmät syyt. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta hankitussa tilastoaineistossa on vuosia 2008–2012 koskien yhteensä 4088 eläkepäätöstä kokonaiskustannuksiltaan runsaat 60 miljoonaa euroa. Päätökset jakaantuvat kappalemääräisesti seuraavasti: täysiä työkyvyttömyyseläkkeitä 1971 kpl, osatyökyvyttömyyseläkkeitä 522 kpl, täysiä kuntoutustukia 1337 kpl ja osakuntoutustukia 258 kpl. Aineistossa on yhteensä 3132 henkilöä, koska sama henkilö on voinut saada ko. aikajaksona yhdestä neljään päätöstä. Yleisimmät kansainvälisen ICD-10-tautiluokituksen pääluokat täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle olivat tuki- ja liikuntaelinten (tule) sairaudet (41,2 %) kuten polven nivelrikko, nikamavälilevyjen sairaudet ja hartianseudun sairaudet; mielenterveyden häiriöt (18,2 %) kuten masennustila ja toistuva masennus; verenkiertoelinten sairaudet (10,5 %) kuten sydänsairaudet; hermoston sairaudet (8,1 %) kuten Parkinsonin tauti, kasvaimet (7,7 %) kuten rinnan pahanlaatuiset kasvaimet, sekä vammat, myrkytykset yms. sairaudet (5,6 %) kuten hartianseudun ja olkavarren vammat. Eläkekustannukset jakaantuivat likipitäen samoissa suhteissa kuin eläkepäätökset edellä mainittujen pääluokkien kesken. Verrattaessa maatalousyrittäjille myönnettyjen täysien työkyvyttömyyseläkkeiden yleisimpiä syitä Suomen koko työväestöstä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syihin voidaan todeta, että yleisimmät tautiluokat ovat lähes samat. Merkittävimmät erot ovat, että koko työväestöön verrattuna maatalousyrittäjillä erityisesti tule-sairaudet sekä myös verenkiertoelinten sairaudet ovat yleisempiä ja mielenterveyden häiriöt ovat selvästi harvinaisempia. Nämä erot voivat johtua esimerkiksi kuormittavista työolosuhteista maatalousyrityksissä ja toteamisharhasta. Täysi työkyvyttömyyseläke myönnettiin keskimäärin 57 vuoden iässä. MYEL-vakuutetun työuran pituus oli myöntöhetkellä keskimäärin 29 vuotta. Miehet ja naiset eivät eronneet toisistaan näissä suhteissa. Vuosina 2008–2012 naisten suhteellinen osuus MYEL-vakuutetuista laski 34:stä 33 prosenttiin. Naisten suhteellinen osuus vaihteli työkyvyttömyyseläkkeiden tautiluokissa 24:n ja 46 prosentin välissä naisten ollessa yliedustettuina niistä useimmissa. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että naisista suhteessa suurempi osa voi työskennellä karjatiloilla kuormittavissa työolosuhteissa. Jatkossa muun muassa lasketaan eri syytekijöiden aiheuttamat menetykset henkilötyövuosina ja kustannuksina. Tuloksien perusteella laaditaan toimenpide-ehdotuksia, jotka priorisoidaan niiden potentiaalisen vaikuttavuuden perusteella. Tutkimus päättyy keväällä 2014.
2
Piikki, Alisa, Henna Saari e Eija Lönnroos. "Kuolemantapaukset perusterveydenhuollon lyhytaikaisessa sairaalahoidossa". Gerontologia 35, n.º 2 (7 de junho de 2021): 172–79. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.95287.
Texto completo da fonteResumo:
Maassamme kuolee yli 50 000 henkilöä vuosittain. Merkittävä osuus suomalaisista kuolee perusterveydenhuollon (PTH) sairaaloissa; silti tutkimusta aiheesta on tehty verrattain vähän. Tässä tutkimuksessa kuvataan PTH-sairaaloissa kuolemaan päättyneiden hoitojaksojen piirteitä Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella (KYS erva-alue). Tutkimukseen osallistuivat kaikki KYS erva-alueen PTH-sairaalat. Tiedonkeruu toteutettiin strukturoitua tiedonkeruulomaketta käyttäen vuoden 2016 tammi–kesäkuussa. Tarkastelu rajattiin enintään 31 vuorokautta kestäneisiin hoitojaksoihin. PTH-sairaaloiden lyhytaikaisista hoitojaksoista (n = 13 869) 4 prosenttia (n = 625) päättyi potilaan kuolemaan. Kuolemaan päättyneistä hoitojaksoista 46 prosentissa hoidon pääasialliseksi syyksi oli määritelty elämän loppuvaiheen hoito. Sydän- ja verenkiertoelimistön sairaudet (29 %) sekä syöpäsairaudet (30 %) olivat yleisimmät päädiagnoosit kuolemaan päättyneillä hoitojaksoilla. Hoito PTH-sairaalassa kesti keskimärin 8,6 vuorokautta, mutta 20 prosentilla potilaista vain vuorokauden tai kaksi. Kuoleman läheisyyttä ei ollut tiedostettu yli puolessa PTH-sairaaloiden hoitojaksoista, jotka päättyivät potilaan kuolemaan. Lisäksi neljäsosa potilaista oli PTH-sairaalassa enintään kaksi vuorokautta ennen kuolemaansa. Pohdittavaksi jää, olisiko näiden potilaiden hoitoa voitu toteuttaa toisin.
3
Soini, Helena, Seija Muurinen, Niina Savikko, Taija Puranen, Merja Suominen, Riitta Saarela e Kaisu Pitkälä. "Iäkkäiden asukkaiden ravitsemustila Helsingin pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä vuosina 2003-2017 – kehittämistyön tuloksia". Gerontologia 33, n.º 3 (26 de setembro de 2019): 121–32. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.80107.
Texto completo da fonteResumo:
Iäkkäiden asukkaiden ravitsemustila Helsingin pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä
Helsingissä vuosina 2003-2017 tehtyjen ravitsemustutkimusten tarkoituksena on ollut tutkia ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten ravitsemustilaa. Tässä artikkelissa kuvataan ravitsemustilan ja -hoidon kehittymistä tehostetussa palveluasumisessa vuosina 2007, 2011 ja 2017 sekä laitoshoidossa (vanhainkodeissa) vuosina 2003, 2011 ja 2017 tehtyjen tutkimusten tulosten pohjalta. Helsingin ravitsemustutkimukset on toteutettu käyttäen samaa strukturoitua kyselylomaketta ja MNA-ravitsemusarviota (Mini Nutritional Assessment). Tässä artikkelissa esitetään tutkimuslomakkeiden muuttujia (ikä, sukupuoli, siviilisääty, koulutustaso, fyysinen ja kognitiivinen toimintakyky, sairaudet ja lääkitys) kuvaamaan asukasrakenteen eroja eri asumismuodoissa. Ravitsemukseen liittyvistä muuttujista esitetään välipalojen syömistä, täydennysravintovalmisteiden ja D-vitamiinivalmisteiden käyttöä sekä painon seurantaa ja painehaavoja. Tulosten mukaan asukkaiden toiminnanvajeet ja muistisairaiden osuus ovat merkittävästi lisääntyneet. Tästä huolimatta ravitsemustilan mukaan riski- tai virheravitsemustilassa olevien osuudessa ei ole tapahtunut lisäystä. Ravitsemushoitokäytännöt ovat parantuneet. Tässä artikkelissa raportoidaan keskeiset trenditiedot eri tutkimusvuosilta. Noin 15 vuotta kestänyt tutkimus- ja kehittämishanke on ollut hyödyllinen asukkaiden hyvinvoinnin kannalta. Hyvä ravitsemus on merkittävä tekijä ikääntyneiden hyvinvoinnissa.
4
Tiirola, Heli, Veli-Matti Poutanen e Liisa Pylkkänen. "Syöpään sairastuneet ja heidän läheisensä tarvitsevat tukea ja palveluohjausta – Syöpäjärjestöjen ammattilaisten näkökulma". Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 21 (28 de dezembro de 2020): 63–86. http://dx.doi.org/10.30675/sa.86871.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tarkastellaan syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä saamaa ja tarvitsemaa tietoa ja tukea sairauden eri vaiheissa. Lisäksi kartoitetaan Syöpäjärjestöjen ja julkisen terveydenhuollon välisen yhteistyön kehittämismahdollisuuksia sairastuneiden ja heidän läheistensä hyväksi. Vuonna 2017 lähetettiin Webropol-kysely Syöpäjärjestöjen potilastyötä tekeville ammattilaisille ja toiminnanjohtajille (n=35). Kyselytulosten pohjalta toteutettiin kolme terveydenhuollon ammattilaisten (n=12) ja kolme toiminnanjohtajien (n=9) ryhmähaastattelua. Kyselyaineisto analysoitiin kuvailevilla tilastollisilla menetelmillä. Analyysissä sovellettiin jakaumatarkasteluja ja ristiintaulukointia. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksen mukaan syöpään sairastuneet ja heidän läheisensä tarvitsevat tietoa sairaudesta, hoidoista ja erityisammattilaisten palveluista. Lisäksi se kaipaavat psykososiaalista tukea ja talousneuvontaa. Osa läheisistä tarvitsee tukea enemmän kuin sairastunut. Terveydenhuollon ammattilaisten toivotaan tarjoavan nykyistä enemmän palveluohjausta erityisasiantuntijoiden luo ja järjestöjen palveluihin varsinkin hoitopolun alussa. Järjestöillä on hyvät mahdollisuudet vastata syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeisiin, mihin julkisessa terveydenhuollossa on rajalliset resurssit. Tämä tutkimus osoittaa, että järjestöjen palveluja on tarpeen kehittää sosiaalipedagogisen työotteen, kuten toimijuuden ja osallisuuden tukemisen ja dialogisuuden avulla. Syöpäjärjestöjen henkilökunta haluaa vahvistaa yhteistyötä julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Järjestöjen roolin vahvistaminen on myös yksi sosiaalija terveydenhuollon rakennelakiuudistuksen tavoite.
5
Heikkilä, Anna-Maija, Jouni Nousiainen e Lauri Jauhiainen. "Lypsylehmän kestävyyteen kannattaa panostaa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75897.
Texto completo da fonteResumo:
Suomalaiset tarkkailulehmät poistetaan karjoista keskimäärin 4,9 vuoden iässä. Tällöin uudistuskustannus muodostaa noin neljänneksen maidontuotannon muuttuvista kustannuksista. Uudistuskustannuksen lisäksi lehmien kestävyydellä on vaikutusta jalostusvalinnan mahdollisuuteen, sukupolvien kiertonopeuteen sekä maitotuottoon ja eläinlääkintäkustannukseen. Uudistaminen vaikuttaa välillisesti myös naudanlihantuotantoon, sillä lypsylehmäkarjoissa ei ole varaa tehdä liharotusiemennyksiä silloin, kun lähes kaikki lehmävasikat tarvitaan uudistuseläimiksi. Tutkimuksen tavoitteena oli määrittää lypsylehmien optimaalinen uudistuspolitiikka ja vertailla lehmän taloudellista arvoa kahden valtarotumme, ayrshiren ja holstein-friisiläisen, kesken. Tutkimuksessa laadittiin stokastinen optimointimalli, joka ratkaistiin dynaamista ohjelmointia hyväksi käyttäen. Mallin stokastiset elementit liittyivät lehmien tuotostasoon ja terveyteen. Mallissa ratkaistiin lypsykausittain, kannattaako eläintä vielä pitää tuotannossa, vai tulisiko se jo korvata uudella. Optimipäätösten lisäksi mallin tuloksena saatiin lehmästä odotettavissa olevien tuottojen nykyarvo. Lehmien tuotos ja sen vaihtelu lypsykauden mukaan ennustettiin lehmien jalostusarvostelussa käytettävän koelypsymallin perusteella. Eläinlääkinnän tarve ja pakkopoiston riski määriteltiin lypsylehmien terveystarkkailuaineistosta. Sairauksien aiheuttamat tuotosmenetykset arvioitiin aikaisempien tutkimusten perusteella. Panosten ja tuotosten hintoina käytettiin ajankohdan markkinahintoja ja tuotantokustannuksia. Suomalaisten lypsylehmien tuotantoiän pidentäminen on mahdollista, sillä vain noin puolet eläinten poistoista on luokiteltavissa pakollisiksi. Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä siitä, että se on myös kannattavaa. Optimaalisella poistopolitiikalla ja oletetuilla pakkopoistoilla mallin karjan keskipoikimakerta vakiintui noin puolitoista poikimista nykyistä tarkkailukarjojen keskiarvoa suuremmaksi. Tilakohtaisesti optimaalinen uudistusnopeus riippuu muun muassa siitä, miten karja jakaantuu tuotoskyvyltään eri luokkiin. Vapaaehtoisesti kannattaa uudistaa vain karjan heikoimmat lehmät. Herkkyysanalyysi osoitti, ettei optimipäätös ole herkkä maidon tai tuotantopanosten hintamuutoksille. Lehmän arvoon hintamuutoksilla on kuitenkin suuri vaikutus. Ennenaikaisiin poistoihin johtavia tapaturmia ja sairauksia tulisi ennaltaehkäistä maidontuotannon taloudellisen tuloksen parantamiseksi. Hoidettavissa olevat sairaudet kannattaa pääsääntöisesti hoitaa sen sijaan, että sairastunut lehmä korvattaisiin ensikolla. Pitkän aikavälin tarkastelussa ayrshirelehmän taloudellinen arvo on hieman suurempi kuin holstein-friisiläisen lehmän, jolla on korkeampi tuotos mutta suurempi riski sairastua tai tulla pakkopoistetuksi. Tulos osoittaa, että lypsylehmien jalostuksessa kannattaa tuotosominaisuuksien lisäksi antaa painoa myös lehmän kestävyysominaisuuksille.
6
Nissinen, Sari Päivikki, Satu Soini, Kimmo Tarvainen, Pauliina Kangas e Timo Leino. "Työterveyshuollon kirjaamiskäytännöt sairauden liittymisestä työhön ja vaikutuksesta työkykyyn". Finnish Journal of eHealth and eWelfare 13, n.º 1 (27 de fevereiro de 2021): 7–18. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.95610.
Texto completo da fonteResumo:
Työterveyshuollossa on pitkään suositeltu, että työntekijöiden sairauksien liittyminen työhön on aina selvitettävä ja tehtävä siitä kirjaus potilastietojärjestelmään seurannan helpottamiseksi. Kirjaukset tulee tehdä systemaattisesti sisältäen arvioinnit sairauden työhön liittyvyydestä ja vaikutuksesta työkykyyn.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka työterveyslääkärit ja työterveyshoitajat kirjaavat potilastietojärjestelmiin arvioinnit sairauden työhön liittyvyydestä ja vaikutuksesta työkykyyn. Sähköinen kysely lähetettiin työterveyslääkäreille ja työterveyshoitajille vuonna 2017 ja siihen vastasi 295 henkilöä.
Tulokset osoittivat, että suurella osalla vastaajista sairauden työhön liittyvyys ja vaikutus työkykyyn arviointien kirjaaminen potilastietojärjestelmään oli pakotettu toiminto. Työterveyslääkäreille pakotettu toiminto näytti olevan yleisempää kuin työterveyshoitajille. Moni vastaajista ilmoitti kirjaavansa arvioinnin käyttäen potilastietojärjestelmässä olevan valmiin luokituksen oletusvalintaa, kuten ”ei arvioitu” -valintaa. Työterveyshuollon erikoislääkäreitä ja erikoistuvia yleisempää tämä oli työterveyshuollossa työskentelevien yleislääkäreiden keskuudessa.
Yhtenäinen tapa kirjata sairauden työhön liittyvyyttä ja vaikutusta työkykyyn edistää potilaan työkykyriskien tunnistamista. Kun tieto sairauden työhön liittyvyydestä ja työkyvystä tallennetaan yhteneväisesti potilaskertomukseen, hyödyttää tämä myös työterveyshuollon toteuttamaa ehkäisevää työtä ja työkyvyn tukemista. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta olevan kehitettävää sekä eri potilastietojärjestelmien kirjaamisrakenteissa että työterveyslääkäreiden ja työterveyshoitajien kirjaamistavoissa.
7
Laakso, Minna, Minna Kujala e Matti Ojala. "Lypsylehmien sorkkasairauksien perinnölliset tunnusluvut". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76037.
Texto completo da fonteResumo:
Sorkkasairaudet heikentävät lypsylehmien hyvinvointia. Vakavat sorkkaviat johtavat usein lehmän ennenaikaiseen poistamiseen ja aiheuttavat taloudellisia tappioita lypsykarjatiloilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää eri sorkkasairauksien periytymisasteen arvioita sekä tutkia muita sorkkasairauksiin vaikuttavia tekijöitä.Tutkimusaineistona käytettiin Terveet SorkatTM -ohjelman havaintoja lypsylehmien sorkkaterveydestä. Terveet Sorkat ohjelma on Suomen Sorkkahoitajien Yhdistyksen, Suomen Rehun ja Vetman Oy:n valtakunnallinen ohjelma. Aineistossa on arvioitu joko-tai- eli 0/1 -asteikolla seuraavat sorkkasairaudet: vertymiä anturassa, krooninen sorkkakuume, valkoviivan repeämä, anturahaavauma, sorkkavälin ihotulehdus, kantasyöpymä, sorkkaalueen ihotulehdus, sorkkakiertymä ja muu sorkkasairaus. Muihin sorkkasairauksiin luokitellaan esimerkiksi vierasesineet, sorkkaluun murtumat ja muut viat, joille ei ole erillistä koodia. Sairaudet olivat 43 sorkkahoitajan arvioimia. Lopullisessa aineistossa oli 74 410 havaintoa 41 087 lypsylehmältä ja hieholta. Lopullisen aineiston eläimet olivat 1 462 tilalta. Roduittain aineisto jakaantui seuraavasti: ayrshire 29 159, holsteinfriisiläinen 11 637 ja suomenkarja 291 yksilöä. Aineiston eläimet olivat syntyneet vuosina 1987–2004. Aineiston eläimet olivat 2 381 sonnin jälkeläisiä. Aineiston esikäsittelyyn, alustaviin tilastollisiin analyyseihin ja kiinteiden tekijöiden merkitsevyyden testaamiseen F -testillä käytettiin WSYS-ohjelmistoa. Lisäksi kiinteiden tekijöiden tilastollista merkitsevyyttä testattiin logitmallilla SAS-ohjelmistolla. Sorkkasairauksien periytymisasteiden arviointiin tarvittavat varianssikomponentit laskettiin Restricted Maximum Likelihood (REML) -menetelmällä käyttäen VCE4-ohjelmistoa. Eläimistä 54,2 prosenttia oli terveitä eli yksi tai useampi sorkkasairaus oli 45,8 prosentilla eläimistä. Vertymiä anturassa oli 28,2, kroonista sorkkakuumetta 1,7, valkoviivan repeämää 10,6, anturahaavaumaa 3,5, sorkkavälin ihotulehdusta 0,9, kantasyöpymää 8,1, sorkka-alueen ihotulehdusta 0,2, sorkkakiertymää 9,2 ja muita sorkkasairauksia 0,8 prosentilla havainnoista.Suomenkarjan sorkkaterveys oli muita rotuja parempi, mutta suomenkarjan eläimiä oli tutkimuksessa vain vähän. Ayrshire -rotuisten eläinten sorkkaterveys oli sorkkakiertymää lukuun ottamatta holstein-friisiläis -rotuisia eläimiä parempi. Navettatyyppi oli tilastollisesti erittäin merkitsevä selittäjä jokaisen sorkkasairauden kohdalla. Erot navettatyyppien välillä olivat selkeitä ja kaikkia sorkkasairauksia esiintyi vähiten parsinavetoissa. Kova, kuivittamaton makuualusta lisäsi sorkkasairausriskiä. Poikimakerran ja vuodenajan vaikutus oli erilainen eri sorkkasairauksiin. Sorkkasairauksia esiintyi yleisesti ottaen enemmän alkulypsykaudella (60–180 päivää poikimisesta) ja korkeatuottoisimmilla eläimillä, mutta näin ei ollut kaikkien sorkkasairauksien kohdalla. Kaikille sorkkasairauksille saadut periytymisasteiden arviot olivat alhaisia. Alhaisin periytymisasteen arvio saatiin kantasyöpymälle (0,02), joka on tartunnallinen sorkkasairaus ja korkein periytymisasteen arvio saatiin sorkkasairauksille yhtenä ominaisuutena (0,06–0,07).Tutkimuksen perusteella perimän osuus 0/1 -asteikolla arvioituihin sorkkasairauksiin ei ole kovin suuri. Sorkkasairauksien ennaltaehkäisyssä tulisi kiinnittää erityistä huomiota navetan olosuhteisiin, säännölliseen sorkkahoitoon ja oikeaan ruokintaan.
8
Koivusalo, Markku. "Kuollut ruumis positivistisen tiedon ehtona : kliininen silmä ja sairauden sekularisaatio". Tiede & edistys, n.º 1 (1 de janeiro de 2015): 63–71. http://dx.doi.org/10.51809/te.105178.
Texto completo da fonte
9
Karisalmi, Nina, Johanna Kaipio e Pekka Lahdenne. "Lasten potilaskokemukset digitaalisten palveluiden kehittämisen lähtökohtana". Finnish Journal of eHealth and eWelfare 9, n.º 2-3 (21 de maio de 2017): 167. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.63090.
Texto completo da fonteResumo:
Terveyspalveluja tarjoavat organisaatiot ovat entistä useammin kiinnostuneita asiakkaidensa – potilaiden – kokemuksista. Tässä artikkelissa raportoitava tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, jossa selvitetään lapsipotilaiden ja heidän perheidensä näkemyksiä sairaalakäynneistä, saadusta hoidosta ja jokapäiväisestä elämästä sairauden kanssa.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä asioita erikoissairaanhoidon piirissä olevat lapset pitävät omassa potilaskokemuksessaan tärkeinä ja arvokkaina. Näihin liittyen kuvataan, miten digitaaliset palvelut voisivat tulevaisuudessa nivoutua osaksi lasten potilaspolkuja ja tukea parempaa potilaskokemusta. Tutkimuksen aineisto kerättiin 10–16-vuotiailta pitkäaikaissairailta lapsilta videopäiväkirjan avulla. Tutkimukseen osallistui 14 lasta ja nuorta.
Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, mikä lasten ja nuorten mielestä tällä hetkellä toimii heidän sairautensa hoidossa, missä asioissa on vielä parannettavaa sekä minkälaisia toiveita nuorilla on jatkossa hoitonsa suhteen. Nämä havainnot voidaan luokitella kolmeen teemaryhmään: fyysiset puitteet, lapsen ja perheen kohtaaminen, hoidon helppous ja järkevyys. Lapset ja nuoret arvostavat esimerkiksi toimivia ja viihtyisiä tiloja, yksilöllistä ja lämmintä kohtaamista, hoidon jatkuvuutta sekä kontrollikäynnin ja sairauden hoidon helppoutta. Esiin nousseisiin parannettaviin asioihin voidaan vaikuttaa fyysisillä muutoksilla, sujuvoittamalla vuorovaikutustilanteita sekä digitaalisten palvelujen avulla. Tulevaisuudessa digitaalisten palveluiden voidaan nähdä olevan yksi keskeinen keino tukea parempaa lasten ja nuorten potilaskokemusta.
10
Rappe, Erja, e Minna-Helena Malin. "Green care mielenterveystyössä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75758.
Texto completo da fonteResumo:
Green care –interventioissa luontoa ja luonnollisia ympäristöjä käytetään tavoitteellisesti sairauden hoitoon, terveyden edistämiseen, kuntoutukseen ja koulutukseen. Mielenterveystyössä maatalous-, puisto- ja puutarhaympäristöt ovat olleet laitoshoidon alkuajoista lähtien merkittävä hoidollinen resurssi. Luontoympäristö aistien kautta koettuna rauhoittaa, parantaa keskittymiskykyä ja lievittää ahdistusta. Merkityksellinen ja onnistunut toiminta vahvistaa itsetuntoa ja luottamusta omiin kykyihin. Vuorovaikutus elollisen luonnon kanssa kehittää vastuuntuntoa, kykyä tuntea empatiaa ja kiinnittää huomion pois omista ongelmista. Toiminta ryhmässä, jossa on avoin ja tasa-arvoinen ilmapiiri, tuottaa yhteisöllisyyttä. Mielenterveystyössä green care –interventioita voidaan käyttää sekä laitos- että avohoidon terapiamuotoina. Ympäristöt, joita voi käyttää psyykkiseen itsesäätelyyn ja terveyttä tukevaan toimintaan, voivat myös ennaltaehkäistä mielenterveysongelmia mikä tulisi ottaa yhdyskuntasuunnittelussa huomioon nykyistä paremmin.
11
Nikumaa, Henna, e Anna Mäki-Petäjä-Leinonen. "Muistisairas ihminen liikenteessä". Gerontologia 32, n.º 1 (25 de março de 2018): 37–53. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.65218.
Texto completo da fonteResumo:
Ikääntyvien kuljettajien määrän lisääntyessä myös muistisairaiden ihmisten osuus ajokortin haltijoissa kasvaa. Artikkelissa tarkastellaan etenevää muistisairautta sairastavan ihmisen ajo-oikeutta hyödyntäen lainopin menetelmiä. Vaikka muistisairaus johtaa edetessään ajokortista luopumiseen, ei pelkkä diagnoosi sairauden lievässä vaiheessa tarkoita ajoluvan menettämistä kaikissa ajokorttiryhmissä. Onnettomuusriski kasvaa sairauden edetessä, mutta yksilölliset erot voivat olla merkittäviä, ja ajokyvyn arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota muistisairaan kokonaistilanteeseen. Oikeus ajoneuvon kuljettamiseen on usein keskeinen osa sairastuneen identiteettiä ja osa hänen autonomiansa toteutumista. Ajo-oikeuden poistaminen voi kuitenkin olla välttämätöntä paitsi sairastuneen itsensä suojaamiseksi myös muiden turvallisuuden takaamiseksi. Artikkelin lopuksi pohditaan ratkaisuja muistisairaan ihmisen liikkumisen turvaamiseksi. Tutustuminen vaihtoehtoisiin ja turvallisiin liikkumisen keinoihin tulisi aloittaa riittävän ajoissa. Rajoitetun ajo-oikeuden mahdollisuutta tulisi edelleen maassamme selvittää erityisesti syrjäseuduilla asuvien varhaisvaiheen muistisairaiden näkökulmasta. Lisäksi muistisairaille ihmisille tulee taata muiden sairaus- ja vammaryhmien tavoin yhdenvertainen oikeus vammaispalvelulain nojalla myönnettäviin kuljetuspalveluihin.
People with dementia in traffic
As the number of older drivers increases, so too does the number of people with dementia who hold driving licences. In the course of the disease’s progress, the capacity to drive diminishes and is at some point inevitably lost. This article examines how dementia affects an individual’s driving ability and how elderly people and people with dementia are taken into account in the legislation governing driving licences. The article also assesses the issue of the autonomy enjoyed by a driver and the importance of a driving licence for people with dementia. Finally, the article offers solutions aimed at safeguarding the right to liberty of movement and transportation for people with dementia so that they can live independently and participate fully in all aspects of life. People with dementia should be treated in the same way as those who have other types of illness and those who fall within other disability groups and be guaranteed equal access to transport services under the Disability Services Act.
12
Nissinen, Sari Päivikki, Satu Soini e Hanna Hakulinen. "Kirjatun työkykytiedon tärkeys ja hyödyllisyys työterveyshuollossa – kyselytutkimus työterveyshuollon ammattilaisille". Finnish Journal of eHealth and eWelfare 13, n.º 1 (27 de fevereiro de 2021): 19–31. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.99513.
Texto completo da fonteResumo:
Työurien pidentämisessä oleellista on, että työkyvyn heikkenemisen merkit havaitaan terveydenhuollossa mahdollisimman varhain, jotta työkyvyn tuen toimenpiteet voidaan aloittaa mahdollisimman oikea-aikaisesti. Tässä tärkeä rooli on potilastietojärjestelmillä, joiden hyödyntämiseen vaikuttaa, kuinka rakenteisesti tiedot on niihin kirjattu. Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Keskeisessä asemassa siinäkin on tieto. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää työterveyshenkilöstön näkemyksiä työkykytiedon tärkeydestä ja hyödyllisyydestä potilastyössä, kirjaamistavasta potilastietojärjestelmässä sekä sopivuudesta valtakunnalliseksi väestötason seurantatiedoksi.
Tutkimusaineisto kerättiin joulukuussa 2019 sähköpostikyselyllä, joka sisälsi asenneväittämiä kirjattavista työkykytiedoista. Kysely lähetettiin 332 työterveyshuollon ammattilaiselle, joista kyselyyn vastasi 91 henkilöä.
Tärkeinä työkykytietoina pidettiin psyykkistä ja fyysistä suorituskykyä, työkyvyttömyysaikaa, potilaan ja ammattilaisten arvioita työkyvystä, työn kuormitustekijöitä sekä työhön paluun suunnitelmaa. Suurin osa vastaajista kertoi hyödyntävänsä työkykytietoja potilastyössään ja uskoi tietojen olevan hyödyllisiä myös muille potilasta hoitaville terveydenhuollon ammattilaisille. Työkykytiedoista sopivimpia kansallisiksi työkykyä kuvaaviksi seurantatiedoiksi olivat sairauden diagnoosi tai hoidon syy, terveysriski, työkyvyttömyysaika sekä potilaan ja ammattilaisen arviot työkyvystä. Potilastietojärjestelmissä yleisin kirjaamistapa työkykytiedoille oli vapaamuotoinen.
Tiedon hyödyntämisessä kaikki lähtee kirjaamisesta. Tiedon pitää olla yhtenäisesti määriteltyä ja rakenteista. Lisäksi potilastietojärjestelmien tulee mahdollistaa tiedon kirjaaminen mahdollisimman sujuvasti osana vastaanoton kulkua. Myös väestötasoista seurantaa varten tulisi tieto kerätä sieltä, missä se luonnollisesti syntyy osana asiakas- ja potilastyötä.
13
Hilama, Pirjo, Minna Rauhala, Virpi Jylhä e Ulla-Mari Kinnunen. "Sähköinen valtakirjaan perustuva puolesta-asiointi terveydenhuollossa". Finnish Journal of eHealth and eWelfare 11, n.º 3 (5 de maio de 2019): 157–68. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.77585.
Texto completo da fonteResumo:
Suomessa otettiin käyttöön joulukuussa 2017 valtakirjalla tapahtuva puolesta-asiointi muutamissa alueellisissa sähköisissä terveyspalveluissa, kuten Etelä-Savon Hyvis.fi - ja Oulun Omahoito.fi -palveluissa. Sähköiset valtakirjat tallennetaan tällä hetkellä kansalliseen valtuusrekisteriin Suomi.fi -valtuudet palvelussa. Toisen puolesta asioinnin mahdollistava kehitystyö lähti käyntiin sähköisissä asiointipalveluissa kansalaisilta tulleiden palautteiden myötä. Keskeiseen rooliin sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisessä puolesta asioinnissa nousee lainsäädäntö ja muu sääntely. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) kokosi vuonna 2016 toiminnallisen määrittelydokumentin kehitystyötä varten. Puolesta-asioinnin mahdollistava toteutus eteni toiminnallisen määrittelyn kautta siirtyen teknisen toteutuksen ja mahdollistamisen kautta palveluita käyttävien hyödynnettäväksi.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, missä asioissa kansalaiset tekisivät puolesta-asioinnin sähköisiä valtuutuksia (valtakirjoja) terveydenhuollossa ja miten tärkeäksi he asian tällä hetkellä kokevat sekä saada lisää tietoa kansalaisten valtuutuksen tekemisen tarpeesta. Tässä tutkimuksessa käytettiin asiantuntijoiden antaman suosituksen mukaan termiä puolesta-asiointi terminä ja puolesta asiointi, kun se sisälsi määreen.
Tämän tutkimus vahvisti aiempaa tietoa sähköistä asiointitapaa käyttävistä henkilöistä ja heidän mielipiteistään. Kansalaiset haluavat valtuuttaa asioimaan puolestaan terveydenhuollossa oman lapsensa. Puolesta-asiointia halutaan mieluiten käyttää sähköisissä asiointipalveluissa ajanvarauksen tekemiseen terveydenhuoltoon sekä reseptien katsomiseen ja uusimiseen. Mitä enemmän puolesta asioitavat asiat liittyvät itse sairauden hoitoon tai hoitamiseen, sitä enemmän epäröidään sähköistä puolesta-asioinnin tekemistä. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa siltä, ettei tarvetta puolesta asiointiin terveydenhuollossa osata täysin kuvitella ennen kuin tilanne ja todellinen tarve ovat käsillä.
14
Härkäpää, Kristiina, Aila Järvikoski, Anu Kippola-Pääkkönen e Ilona Autti-Rämö. "Sopeutumisvalmennuskurssin koetut hyödyt ja vaikutukset". Kuntoutus 40, n.º 3-4 (21 de setembro de 2021): 5–19. http://dx.doi.org/10.37451/kuntoutus.111383.
Texto completo da fonteResumo:
Sopeutumisvalmennuksen tavoitteena on tukea kuntoutujaa vamman tai pitkäaikaisen sairauden hallinnassa ja tarjota mahdollisuus vertaistukeen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sopeutumisvalmennuksen koettuja hyötyjä sekä terveydentilassa, toimintakyvyssä, hallinnan tunteessa ja valtaistumisessa tapahtuneita muutoksia ja niihin yhteydessä olevia kontekstitekijöitä. Tutkimukseen osallistui syöpää, fibromyalgiaa ja tyypin 1 diabetesta sairastavia kuntoutujia, jotka vastasivat ennen kurssin alkua lomakekyselyyn (n = 377) ja puoli vuotta kurssin päättymisen jälkeen seurantakyselyyn (n = 303). Kuntoutujista 58 % ilmoitti saaneensa valmennuksesta erittäin tai melko paljon hyötyä arjessa selviytymiseen: diabetesta sairastavat useammin kuin muut. Hyötykokemukset olivat epävakaassa elämäntilanteessa olevilla muita kuntoutujia harvinaisempia. Terveyteen liittyvä valtaistuminen oli vahvistunut kaikissa kuntoutujaryhmissä, erityisesti tiedollisen hallinnan osalta. Tutkimuksessa ei ollut vertailuryhmää, mikä on otettava huomioon tuloksia arvioitaessa.
Abstract
Subjective benefits, empowerment and psychological well-being after psychosocial rehabilitation
Adaptation training is psychosocial rehabilitation that aims to empower clients to cope with their illness or disability. The aim of the study was to examine subjective benefits as well as changes in subjective health, functional capacity, sense of mastery and health-related empowerment and contextual factors connected with these changes. The study group consisted of persons with cancer, fibromyalgia and Type 1 diabetes answering a pre-treatment questionnaire (n = 377) and six months after the intervention a mailed follow-up questionnaire (n = 303). Of the respondents, 58 % reported positive gains for their daily life from the intervention, those with diabetes more often than other groups. Those in disadvantaged life situations reported gains more seldom than the other groups. Health-related empowerment had strengthened in all study groups. There was no comparison group in the study which must be taken into account when assessing the results.
Keywords: psychosocial rehabilitation, subjective benefits, empowerment
15
Pastell, Matti, Mikko Hautala, Minna Kujala, Väinö Poikalainen, Jaan Praks, Imbi Veermäe e Jukka Ahokas. "Reaaliaikainen lehmien jalkaterveyden seuranta". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76107.
Texto completo da fonteResumo:
Teknologinen kehitys on mahdollistanut korkean automaatiotason myös karjataloudessa ja automaattilypsy on yleistynyt 2000-luvulla. Lypsyrobotti tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden lehmien jatkuvaan automaattiseen seurantaan. Mittaamalla voidaan saada eläimen terveydentilasta selville sellaisiakin asioita joita ei voida silmämääräisesti havaita.Ontuminen on kolmanneksi suurin lypsykarjan terveysongelma maailmassa. Se aiheuttaa tiloille kustannuksia hoidon ja menetetyn tuotoksen vuoksi sekä aiheuttaa lehmille kipua. Lypsylehmien ontumisesta 90 % johtuu sorkkasairauksista. Sairauksien aiheuttaman haitan minimoinnissa tärkeintä on sairauden nopea havaitseminen ja välittömästi aloitettu hoito. Teknologisia keinoja ontumisen havaitsemiseen on käytössä vain vähän.Helsingin yliopiston Agroteknologian laitoksella kehitettiin yhteistyössä Tarton maatalousyliopiston kanssa nelivaakajärjestelmä lehmien jalkavikojen automaattista seurantaa varten. Vaa’an avulla punnitaan lehmän jokaisen jalan paino erikseen lypsyn aikana. Järjestelmä koostuu neljästä leikkausvoima-anturista joiden päälle on asennettu vaakasillat, vahvistimesta ja tietokoneesta sekä seurantaohjelmistosta. Vaaka on asennettu Helsingin yliopiston opetus ja tutkimustilan Suitian toisen lypsyrobotin lattiaan.Mittauksen kulkua ohjataan navetassa sijaitsevan tietokoneen ja tutkimuksessa kehitetyn ohjelmiston avulla. Tieto robotin toiminnasta ja siellä olevasta lehmästä saadaan robotin tietokoneelta DeLavalilta saadun apuohjelman avulla. Ohjelma aloittaa mittauksen lypsyn alkaessa ja lopettaa sen kun lypsy loppuu. Lypsyn päätyttyä ohjelma laskee jokaisen jalan keskipainon, jalkapainojen keskihajonnan, potkut ja jalannostot lypsyn aikana sekä lehmän kokonaispainon. Tiedot tallennetaan tietokantaan lehmäkohtaisesti. Ohjelmaan on myös lisätty jalkavikojen etsimisehto. Ohjelma vertaa jokaisen lypsyn päätyttyä lehmän jalkapainoja viiden edellisen päivän jalkapainoihin.Järjestelmällä kerättiin punnitustuloksia 71 lehmästä yli 10 000 kappaletta. Lehmien jalkaterveys on tarkastettu noin kuukauden välein ja tutkimuksen aikana on löytynyt jalkavikoja aikana yhteensä 12. Näistä 11 kappaletta havaittiin myös vaakajärjestelmällä. Järjestelmällä havaitut jalkaviat ilmenivät kipeän jalan keventämisenä ja pahimmat ontumistapaukset myös jalan jatkuvana nosteluna. Lehmien erilainen käyttäytyminen vaikeuttaa yhteisten vian etsintäkriteerien löytämistä. Selvimmin jalan kipeytyminen näkyy terveenä jatkuvasti tasaisesti seisovalla lehmällä, mutta levottoman lehmän sorkkasairaus ei erotu yhtä helposti normaalista punnitusten välisestä hajonnasta.Lehmän jalkapainojen yksilöllisellä seurannalla pystytään seuraamaan eläimen jalkaterveyttä. Nelivaakajärjestelmä tarjoaa mahdollisuuden automaattiseen terveyden seurantaan tilatasolla. Järjestelmää ohjaava ohjelma antaa automaattisia hälytyksiä mahdollisista ongelmista.
16
Nikunen, Sanna, e Pirjo Kortesniemi. "Sikojen terveydenhuoltorekisterin Sikavan tuloksia 2014". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de janeiro de 2016): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75215.
Texto completo da fonteResumo:
Sikava on vapaaehtoinen Eläinten terveys ETT ry:n ylläpitämä ja nettiselaimella toimiva sikojen terveydenhuollon rekisteri, joka valmistui v. 2003 ETT:n ja Sikavan jäsenteurastamoiden yhteistyöllä. Sikavan avulla sikatilat luokitellaan rekisteriin kertyneen terveydenhuollon tietojen perusteella kansalliselle tai perustasolle. Sikavan jäsenteurastamot hyödyntävät Sikavan luokitustietoa oman tuotantoketjun ohjauksessa ja kuljetuslogistiikassa. Kansalliselle tasolle luokiteltu sikala noudattaa kansallista terveydenhuolto-ohjelmaa ja ylittää lainsäädännön vaatimukset mm. sikojen terveyden ja elintarviketurvallisuuden suhteen. Sikavan laatujärjestelmälle myönnettiin 2014 ISO 9001 laatusertifikaatti. Tässä abstraktissa kuvaillaan kansallisen terveydenhuolto-ohjelman tuottamaa tietoa vuodelta 2014. Terveydenhuolto-ohjelmaan kuuluu säännölliset dokumentoidut terveydenhuoltokäynnit 3-6 kertaa vuodessa. Eläinlääkäri havainnoi tilakäynnillä eläinten sairastavuutta ja hyvinvointia, eri tautien esiintymistä tilalla ja olosuhteita mm. karsinoiden puhtautta, eläintiheyttä ja virikemateriaalin määrää eri ikäryhmissä. Eläinten sairastavuutta arvioidaan oireiden määrällä; merkitään ei oireita (0%) tai oireita esiintyy muutamalla (1-5%), usealla (6-19%) tai paljon (>20%). Kuolleisuusprosentit otetaan lomakkeeseen eläinryhmittäin. Hyvinvointia tarkastellaan em. lisäksi kuntoluokitusten (asteikko 1-5) sekä emakoiden lapavaurioiden kautta (asteikko ei vaurioita, lievä vaurio, vakava vaurio). Olosuhteet arvioidaan asteikolla; hyvä, tyydyttävä tai heikko. Eläintautien esiintyminen arvioidaan asteikolla; ei todettu, epäily tai todettu. Vuoden 2014 aikana Sikavaan kirjattiin 6285 terveydenhuoltokäyntiä 1418 eri pitopaikalle. Havaintoja kirjattiin porsastuotantotiloilta 158, lihasikaloissa 60 havaintokohdasta. Esimerkiksi ilman laatu todettiin lihasikaloissa hyväksi 86,5% käynneistä. Sairauden oireista esimerkiksi ripuli oli harvinainen havainto suomalaisessa lihasikalassa, ripulia todettiin 8,5% käynneistä. Hännänpurenta oli lihasikaloissa ongelmana 2,4% tilakäyntihavainnoista. Lapavaurioita emakoilla ei todettu 89% havainnoista. Kuolleisuus oli lihasioilla keskimäärin 2,9% ja emakoilla 8,0 %. Niistä taudeista, joista kansallisen tason tilan tulee olla vapaa, todettiin kapia yhdellä tilalla ja sikadysenteriaa neljällä tilalla. Porsasyskää, aivastustautia eikä salmonellaa todettu lainkaan. Vuoden 2014 tulokset osoittavat, että Suomessa sikasektorilla terveydenhuoltotyö on systemaattista ja hyvin dokumentoitua. Sikojen terveystilanne on hyvä, tuotantosairaudet ja tarttuvat taudit ovat hyvin hallinnassa. Eläinten hyvinvointi on sioista havainnoitavilla indikaattoreilla hyvällä tasolla. Sikavan avulla on kehitetty ja yhtenäistetty terveydenhuoltoa, kerätty tietoa, edistetty sikojen hyvinvointia, erityisesti terveyttä ja parannettu elintarviketurvallisuutta
17
Kallioniemi, Marja, e Hanna-Riitta Kymäläinen. "Työhyvinvointi maatiloilla: stressi, työturvallisuus eläinten hoitotyössä ja naisten työolosuhteet maidontuotantotiloilla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de janeiro de 2014): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75273.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeliväitöskirjan kokoavana teemana on työhyvinvointi suomalaisilla maatiloilla. Vuonna 2004 toteutettuun puhelinhaastatteluun vastasi 1 182 päätoimista viljelijää. Toinen, laadullinen aineisto kerättiin kesällä 2007 kymmeneltä maidontuotantotilalta haastatellen ja havainnoiden naisten työtä. Päätoimiset viljelijät kokivat haastatteluaineiston mukaan vähemmän stressiä kuin työikäinen väestö Suomessa keskimäärin. Laadullisen tutkimusaineiston mukaan suurin osa maitotiloilla työskentelevistä naisista kertoi kokevansa luonnonläheisen työn tuotantoeläinten parissa antoisana. Meneillään oleva rakennemuutos ja maatalouden harjoittamiseen liittyvät lisääntyneet riskit kuitenkin kuormittavat viljelijöiden arkea. Kirjallisuuskatsauksen mukaan stressiä aiheuttavat useimmin tilan taloudellinen tilanne, erilaiset maatalouden harjoittamiseen liittyvät säännöt, hallinto sekä luonnonolosuhteet. Työhyvinvointiin liittyvistä ongelmista kertovat kyselyn tulokset: noin joka neljäs (26 %) päätoiminen viljelijä koki voimattomuutta tai väsymystä, noin joka viides (19 %) koki unettomuutta tai vaikeuksia nukahtaa ja 16 % vastaajista koki ylirasittuneisuutta tai tunnetta siitä, että kaikki käy yli voimien. Ongelmat sosiaalisessa kanssakäymisessä ja terveydentilassa olivat yhteydessä oireiden kokemiseen. Lisäksi yli kaksi viikkoa kestänyt torjunta-aineiden ruiskutustyö edellisen kasvukauden aikana oli yhteydessä oireisiin. Myös kansainvälisten tutkimusten mukaan torjunta-aineille altistuminen on yhteydessä viljelijöiden henkisen hyvinvoinnin ongelmiin, kuten masennukseen. Melan tilastojen mukaan kotieläinten hoitotyöt olivat vuonna 2012 työvaihe, jossa yleisimmin (43 % kaikista työtapaturmista) sattui vakuutetuille maatalousyrittäjille työtapaturmia. Laadullisessa tutki-muksessa selvitettiin, miksi tapaturmien määrässä oli huomattavia eroja eri maitotilojen kesken. Tulosten mukaan luottamuksellinen, hyvä vuorovaikutussuhde eläinten kanssa, hoidon rutiininomaisuus, tietämys eläinten luontaisesta käyttäytymisestä ja eläinten stressin kokonaisvaltainen välttäminen auttavat vähitellen luomaan hoitajalle turvalliset työolosuhteet. Maatiloilla työskentelevillä naisilla on tärkeä rooli eläinten hyvinvoinnin vaalijoina ja kestävän maatalouden rakentajina. Suurin osa maidontuotantotiloilla työskentelevistä naisista halusi olla ammattinimikkeeltään maatalousyrittäjä. Oma jaksaminen oli haastatteluissa toistuva teema. Myös töihin vaikuttavat vanhat ajattelumallit tulivat keskusteluissa esiin. Töiden järjestäminen oman tai puolison sairauden aikana huolestutti, eikä lomalle lähteminenkään ollut helppoa. Kotieläinten hoitajien hyvinvoinnilla on kirjallisuuslähteiden mukaan yhteys työturvallisuuteen, elintarvikkeiden laatuun ja eläinten hyvinvointiin. Maaseudulle ominaiset pitkät välimatkat, omavaraisuutta korostava ajattelu sekä häpeä vaikeuttavat hyvinvoinnin ongelmiin puuttumista. Työhyvinvointi maatiloilla on osa ruuantuotannon vastuullisuutta ja kestävyyttä.
18
Sandbacka, Kasimir. "Myöhäismoderni melankolia Tove Janssonin novelleissa ”Aikakäsite” ja ”Lokomotiivi”". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, n.º 4 (16 de dezembro de 2018): 22–37. http://dx.doi.org/10.30665/av.74415.
Texto completo da fonteResumo:
Tässä artikkelissa tarkastelen, kuinka Tove Janssonin novelleissa ”Aikakäsite” (viitteissä A) ja ”Lokomotiivi” (viitteissä L) kokoelmasta Dockskåpet och andra berättelser (1978, suom. Nukkekaappi ja muita kertomuksia, 1980) melankolia ilmentää modernille tai myöhäismodernille ajalle ominaista tapaa ymmärtää ja kokea yksilön suhde yhteiskuntaan.
Tulkintani lähtökohtana on Karin Johannissonin (2012) melankolian kulttuurihistoria, jossa melankoliaa tarkastellaan nimenomaan modernina tuntemuksena. Johannissonin teorian avulla pyrin löytämään henkilöhahmojen melankolisten tuntemusten kulttuuriset ja yhteiskunnalliset vaikuttimet ja osoittamaan, ettei melankoliassa ole kyse vain yksilön sairaudesta tai poikkeamasta. Johannisson hyödyntää tarkastelussaan Raymond Williamsin (1977) tuntemusrakenteen käsitettä, johon minkäkin tässä artikkelissa tukeudun. Tuntemusrakenne tarkoittaa aikakaudelle ominaista kokemisen ja tuntemisen tapaa ja kirjallisuudessa se ilmenee Williamsin mukaan ennen kaikkea tyylissä. Toisinaan hankalaksi ja epämääräiseksikin koetun tyylin käsitteen selkiyttämiseen ja kontekstuaalisen ja tekstuaalisen tason kytkemiseen käytän Daniel Hartleyn (2017) kerronnan ja tyylin jäsentelyä.
Novelleissa on kiintoisa ristiveto yksilökeskeisen psykopatologian ja yhteiskunnallisemmin kontekstualisoitavan tuntemusrakenteen välillä. ”Aikakäsite” tuntuu kutsuvan meitä sulkemaan päähenkilön normaalin ulkopuolelle; ”Lokomotiivin” näkökulma on monisyisempi ja sen metafiktiivinen rakenne antaa enemmän tilaa tulkita päähenkilön tuntemuksia yksilön ja yhteiskunnan suhteen heijastumina. Siinä näennäisen objektiivinen kertoja ei astu ottamaan kertomuksen totuutta haltuunsa, vaan kertojan pyrkimys ottaa omaa kokemustaan haltuun fiktionsa avulla taittuu kuin prismassa totuuksien kirjoksi. Toisaalta voidaan ajatella, että ”Aikakäsite” nimenomaan tekee näkyväksi sen, miten meitä kutsutaan arvioimaan toistemme normaaliutta ja suuntaamaan normalisoiva katseemme toisiimme. Näin se tuo esiin melankolisen jännitteen modernin subjektin ja modernin yhteiskunnan normatiivisen kontrollin välillä, kroonisen vierauden ja riittämättömyyden tunteesta kumpuavan alakulon.
19
Kallioniemi, Marja. "Naisten työturvallisuus maatiloilla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75891.
Texto completo da fonteResumo:
MTT:ssä on meneillään “MYEL-vakuutettujen naisten työturvallisuus” -hanke, joka sisältää kirjallisuustutkimuksen, havainnointi- ja haastatteluaineiston sekä kyselyn sidosryhmille. Empiirinen aineisto on kerätty havainnoiden naisten työtä 10 maitotilalla ja haastatellen heitä. Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietopaketti naisten työturvallisuudesta. Lisäksi selvitetään, miten työturvallisuuteen liittyviin asioihin sitoutumista voitaisiin parantaa maatilojen arjessa. Tässä yhteydessä raportoidaan kirjallisuustutkimuksen tuloksia sekä alustavia tuloksia empiirisestä aineistosta. Maatalous on yksi neljästä vaarallisimmasta ammattialasta, jolla onnettomuuksia tapahtuu EU:n alueella 30 % keskimääräistä tasoa enemmän. Maataloudessa, kalastuksessa ja porotaloudessa työskentelee Suomessa 30 900 Melan vakuuttamaa naista. Heidän osuutensa on 35 % kaikista Melan vakuuttamista henkilöistä. Viime vuosina julkaistussa tutkimuksessa (Rissanen toim. 2006) on havaittu tiettyjen vaaratekijöiden maatiloilla kohdistuvan etenkin naisiin. Maatiloilla työskentelevillä naisilla esiintyy miehiä enemmän pitkäaikaissairauksia, joiden määrä on lisääntynyt vuoteen 1992 verrattuna. Toinen huolestuttava tulos naisiin liittyen oli työn fyysinen raskaus. Työolosuhteiden erityisiä vaaroja aiheuttavat naisille myös eläinten kanssa työskentely, toistuvat työvaiheet, raskaat nostot, kantaminen sekä hankalat työasennot. Kaikkien psyykkisten oireiden esiintyvyys oli naisilla yleisempää kuin miehillä. Naiseuteen liittyvät myös lisääntymisterveyden riskit. Himasen & Seppälän (2006) tutkimuksen kyselyyn vastanneista lypsykarjatilojen naisista 77% arvioi saaneensa liian vähän raskauteen liittyvää terveystietoa; eniten tietoa kaivattiin maataloustyön fyysisen rasituksen vaikutuksista raskauteen. Naisten ja miesten työtehtävät maatiloilla ovat yleensä erilaiset. Naisten kokonaistyökuormitus saattaa olla huomattava, kun he vastaavat varsinaisten työtehtävien lisäksi kotitalouden töistä. Nyt käynnissä olevassa tutkimuksessa haastatellut maitotiloilla työskentelevät naiset olivat keskimäärin 43-vuotiaita ja ammattinimikkeekseen he valitsivat yleisimmin maatalousyrittäjä. Yleisin syy alalla työskentelyyn oli viljelijän kanssa solmittu avioliitto. Maatilat olivat keskimääräistä suurempia, tutkimustiloilla oli keskimäärin 45 lehmää/tila. Laadullisen tutkimuksen menetelmin kerätty aineisto tuo esiin maatilalla työskentelevän naisen monitahoiset vastuut ja tilalla työskentelyn sairauden varjossa. Moni kertoi tekevänsä töitä myös sairaana. Havainnointiaineistossa ilmeni eläinten käsittelyn vaikutus naisen työturvallisuuteen ja hengityssuojainten vähäinen käyttö. Maatilojen työympäristö on viime vuosien nopean rakennemuutoksen myötä muuttunut radikaalisti. Maatiloilla työskentelevät ovat vastuussa aiempaa suuremmista eläinmääristä ja peltoaloista. Myös tiloilla hyödynnettävät, työtä säästävät ja työoloja muuttavat tekniikat ovat lisääntyneet. Alan nopeaan muutostahtiin tarvittaisiin nyt kipeästi suvantovaihe. Yrityksen jatkuvassa laajentamispaineessa viime vuosina eläneet yrittäjät tarvitsisivat sellaista rauhaa, että heillä riittäisi aikaa paneutua oman jaksamisensa ja terveytensä vaalimiseen. Myös yhteiskunnan suhtautuminen alaan tulisi muuttua suopeammaksi, jotta maataloudessa työskentelevät itsekin arvostaisivat enemmän työtään, näkisivät sen tulevaisuuden positiivisena ja siten panostaisivat työolosuhteidensa parantamiseen.
20
Hakosalo, Heini. "Sairaudet kulttuuri-ilmiöinä : tieteenhistoriallinen näkökulma". Tiede & edistys 22, n.º 2 (1 de fevereiro de 1997). http://dx.doi.org/10.51809/te.104491.
Texto completo da fonte
21
Järvi, Ulla. ""Suomalaistutkijat tekivät mullistavan havainnon" – analyysi vuoden 2004 terveysaiheisista tiedotteista". Media & viestintä 30, n.º 4 (1 de abril de 2007). http://dx.doi.org/10.23983/mv.62649.
Texto completo da fonteResumo:
Tässä tutkimuksessa analysoidaan kahden suomalaisen lääketieteen toimittajan vuoden 2004 aikana saamat sairauksien syntyä, ehkäisyä ja hoitoa koskevat lehdistötiedotteet. Tiedotteita kertyi 275 kappaletta. Artikkelissa selvitetään, mitkä tahot tuottavat tiedotteita ja mitä sairauksia niissä käsitellään. Lisäksi argumentaatioanalyysillä tutkittiin, miten tiedotteissa perustellaan aiheen tärkeyttä ja tavoitellaan pääsyä mediaan. Syöpätaudit ovat selvästi suurin yksittäinen tautiryhmä, josta tiedotettiin. Seuraavaksi suurin sairausryhmä olivat sydän- ja verisuonitaudit. Tiedotteita mielenterveysongelmista oli vähän. Analyysissa havaittiin kolme yleistä argumentaatiotyyppiä: 1) tieteellinen, 2) taloudellinen ja 3) inhimillinen. Tieteellinen argumentaatio perustelee tutkimuksen merkitystä pääsyllä kansainväliseen julkaisuun. Terveyden ekonomisaatio on päätynyt lehdistötiedotteisiin taloudellisena argumentaatiotyyppinä, jossa sairaudet esitetään yhteiskunnalle kalliina ilmiönä. Inhimillinen argumentaatiotyyppi rakentaa sairaudesta kuvaa uhkana, jota ihmisen on vaikea tunnistaa ja vastustaa. Journalistisia käytäntöjä pyritään lehdistötiedotteissa miellyttämään käyttämällä runsaasti uhan ja taistelun metaforia. Lisävakuuttavuutta argumentaatioon saadaan yleistä arvostusta nauttivan lääkäriprofession edustajien kommenteilla.
22
Tepora-Niemi, Suvi-Maaria. "MS-tautiin sairastuneen toimijuus sosiaali- ja terveyspalveluissa". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 55, n.º 4 (4 de dezembro de 2018). http://dx.doi.org/10.23990/sa.66919.
Texto completo da fonteResumo:
Hoito- ja kuntoutuskäytännöt ovat tärkeä osa muuttuvia sosiaali- ja terveyspalveluja. Artikkelin tarkoitus on tuoda esiin nuorena MS-tautiin sairastuneen oma näkökulma hänen kohtaamiinsa hoito- ja kuntoutuskäytäntöihin, jotta niitä voitaisiin kehittää. Aineistona on 14 työssä käyvän, 26–33-vuotiaan MS-tautiin sairastuneen haastattelua. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla, jossa päättelyä on ohjannut Giddensin rakenteistumisteoria ja Jyrkämän teoreettismetodologinen viitekehys toimijuuden modaliteeteista. Tutkimus kohdistuu sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintakäytäntöihin ja MS-tautiin sairastuneiden toimijuuteen suhteessa omaan sairauteen ja kuntoutukseen. Aineiston perusteella toimintakäytäntöinä toteutuva vuorovaikutus ammattilaisten kanssa ja omaan sairauteen suhtautuminen ohjasivat MS-tautiin sairastuneiden toimijuutta sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tieto sairaudesta oli vaikea ottaa vastaan. Ensitiedon antamisen tapa sekä ammattilaisten toimintakäytäntöjä ohjaava tieto olivat yhteydessä haastateltujen mahdollisuuksiin hyväksyä oma sairautensa ja hakeutua kuntoutukseen. Ammattilaisten tuen puute ensitiedon yhteydessä jätti haastatellut yksin käsittelemään sairaustietoa ja ohjasi haastateltujen toimijuutta sairauden kieltäväksi ja torjuvaksi, itseään sairaudelta suojelevaksi tai sairauden suhteen odottavaksi. Jotta haastateltujen toimijuus sosiaali-ja terveyspalveluissa saattoi olla valtansa tiedostavaa ja omaa etua ajavaa, haastateltujen täytyi käsitellä sairauden vaikutusta elämään kokonaisvaltaisesti ja tiedostaa oma toimijuutensa sosiaali- ja terveyspalvelujen vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan, että haastateltujen vähäinen osallistuminen toimintakäytäntöinä toteutuvaan vuorovaikutukseen sosiaali- ja terveyspalveluissa vaikeutti aktiivisen ja oman sairauden hyväksyvän toimijuuden muodostamista. Kuntoutukseen hakeutumista saattoivat vaikeuttaa suomalaisen kuntoutusjärjestelmän monimutkaisuus ja puutteet kuntoutuksen suunnittelussa. Haastatellut olisivat voineet hyötyä psykologisesta varhaiskuntoutuksesta. Pitkäaikaissairaiden hoitokäytäntöjen käsitteellistäminen ja mallintaminen on keino kehittää kuntoutukseen ohjaamista ja kuntoutuksen sisältöjä sekä auttaa sairastunutta sairauden hyväksymisprosessissa.
23
Kuusio, Hannamaria, Eeva Nykänen e Ilmo Keskimäki. "Paperittomien oikeudet terveyspalveluihin Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 54, n.º 3 (3 de setembro de 2017). http://dx.doi.org/10.23990/sa.65567.
Texto completo da fonteResumo:
Vuonna 2015 Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden ennätyksellisen suuri määrä (32 476 hakijaa), muuttuneet turvapaikan ja kansainvälisen suojelun myöntämisen kriteerittulevat todennäköisesti kasvattamaan paperittomien ulkomaalaisten lukumäärää Suomessa. Turvapaikanhakijamäärien kasvun vuoksi vastaava ilmiö toteutunee myös muissa Pohjoismaissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella lainsäädännössä paperittomille turvattuja terveyspalveluja neljässä Pohjoismaassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on pohtia paperittomien terveyspalveluja koskevien oikeuksien rajoituksia Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, terveyspalvelujen järjestäjien ja ammattilaisten sekä paperittomien näkökulmasta. Tarkasteltavista maista laajimmat oikeudet terveyspalveluihin paperittomilla on Ruotsissa, jossaaikuiset paperittomat ovat oikeutettuja palveluihin, joita ei voida lykätä aiheuttamatta potilaalle välitöntä terveysriskiä. Palvelut kattavat myös raskauden hoidon, keskeytyksen ja ehkäisyn palvelut. Paperittomat lapset ovat oikeutettuja samoihin palveluihin kuin maassa vakituisesti asuvat lapset. Muissa kolmessa Pohjoismaassa paperittomien oikeutta julkisiin terveyspalveluihin on rajattu eri tavoin ja useiden palvelujen osalta edellytetään lähtökohtaisesti, että paperittomat vastaisivat täysimääräisesti palvelujen kustannuksista. Terveyspalvelujen rajoittaminen voi johtaa vakaviin kansanterveyttä haittaaviin seurauksiin, mikäli esimerkiksi tarttuvia tauteja ei saada seulottua ja tarvittaessa hoidettua. Hoitamattomana monet sairaudet myös johtavat kalliiseen kiireelliseen hoidon tarpeeseen. Terveyspalvelujen järjestäjien ja ammattilaisten epäselvä asema selkeytyisi, joshoito-oikeudesta säädettäisiin laissa täsmällisemmin. Samalla voitaisiin vähentää inhimillistä hätää ja kärsimystä, jota terveyspalvelujen epääminen paperittomilta aiheuttaa.
24
Kähäri, Antti, e Taru Lindblom. "Sosioekonomisen aseman yhteys kalan osuuteen ruokamenoista vuosina 1985−2016". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 56, n.º 4 (4 de dezembro de 2019). http://dx.doi.org/10.23990/sa.83102.
Texto completo da fonteResumo:
Ilmastonmuutos uhkaa ruoantuotannon edellytyksiä, mutta toisaalta ruoantuotanto ja kulutustottumukset vaikuttavat ilmastonmuutokseen. Kestävän kehityksen osalta ilmasto- ja terveysnäkökulmat tulisi huomioida samanaikaisesti. Suomen keskeisimmät kansanterveysongelmat ovat elintapaperäiset sairaudet sekä väestöryhmien väliset terveyserot. Ilmasto- ja terveysnäkökulmat yhdistyvät ainutlaatuisesti ruoan, etenkin kalan, kulutuksessa. Kuluttajat etsivät vaihtoehtoja lihan kulutukselle niin terveys- kuin ilmastonäkökohtien motivoimina. Väestöryhmät eivät kuitenkaan omaksu uusia kulutustottumuksia tasaisesti. Eräiden tutkimusten mukaan lyhin tie terveyttä ja ympäristöystävällisyyttä samanaikaisesti parantaviin ruokatottumuksiin olisivat kalaan ja kasvikunnan tuotteisiin pohjautuvat semivegetaariset tai pescovegetaariset ruokavaliot. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten tuloilla ja koulutuksella mitatun sosioekonomisen aseman yhteys kalan kulutukseen on muuttunut suomalaisissa kotitalouksissa vuosina 1985−2016 ja miten kotitalouden viitehenkilön ikä, kotitalouden tyyppi ja kotikunnan kaupunkimaisuus vaikuttavat tähän yhteyteen. Aineistona käytettiin Tilastokeskuksen kulutustutkimusaineistojen aikasarjaa, johon sisältyy kahdeksan poikkileikkausta vuosilta 1985–2016 (n=44286). Kalan kulutusta mitattiin osuutena kokonaisruokamenoista. Kuvailevien menetelmien lisäksi käytettiin lineaarista regressioanalyysiä. Tulosten mukaan ylimmän ja alimman tulokvintiilin väliset erot kalan kulutuksessa kasvoivat 2000-luvulla, mutta peruskoulutettujen ja ylemmän korkea-asteen koulutuksen saaneiden väliset erot pysyivät maltillisina ja vakaina koko tarkastelujakson ajan. Tuloryhmien välillä havaittujen erojen kasvun arvioidaan liittyvän muun muassa kalan hinnan muutoksiin sekä kasvaneeseen ilmasto- ja terveystietoisuuteen. Artikkeli luo pohjaa ilmastoystävällisten ja terveellisten kulutusvalintojen edistämiseen tähtääville toimenpiteille ja jatkotutkimuksille.
25
Aaltonen, Katri, Kaarlo Lekander, Elina Ahola e Heikki Hiilamo. "Toimeentulotuen saajien lääkekorvausoikeudet ja lääkkeiden käyttö". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 55, n.º 4 (4 de dezembro de 2018). http://dx.doi.org/10.23990/sa.68862.
Texto completo da fonteResumo:
Eriarvoisuus terveyspalvelujen laadussa ja saatavuudessa voi vahvistaa sosioekonomisia terveyseroja. Toimeentulotuen saajat sairastavat ja käyttävät julkisia terveyspalveluja muuta saman ikäistä väestöä enemmän. Tutkimuksessa vertailtiin rekisteriaineiston avulla toimeentulotuen saajien (N=37 836) ja ei-toimeentulotuen saajien (N=430 997) lääkekorvausoikeuksia ja lääkkeiden käyttöä Helsingissä vuonna 2010. Menetelminä käytettiin vakiointia ja logistista regressioanalyysia. Kun erot ikä- ja sukupuolirakenteessa, maahanmuuttajataustassa, tulotasossa ja opiskelijoiden osuudessa vakioidaan, toimeentulotuen saajilla on ei-toimeentulotuen saajia useammin lääkekorvausoikeuksia (20 % vs. 15 %) sekä psyykensairauksiin (34 % vs. 14 %), astmaattisiin sairauksiin (11 % vs. 5 %), diabetekseen (6 % vs. 3 %) ja sydän- ja verisuonisairauksiin (21 % vs. 13 %) liittyviä lääkeostoja. Psyykenlääkkeiden käyttö yleistyy toimeentulotuen saantikuukausien määrän kasvaessa, mutta psyyken sairauden vuoksi erityiskorvaukseen oikeutetut saavat toimeentulotukea yleisimmin vain muutaman kuukauden. Psyykenlääkityksen (korvausoikeus tai lääkeosto) ja toimeentulotuen saannin yhteys on samansuuntainen kantaväestöllä ja maahanmuuttajilla (toimeentulotukea 1–3 kuukautta ja 10–12 kuukautta saaneilla ristitulosuhteet (OR) 2,8 [2,7–2,9] ja 5,3 [5,0–5,5] kantaväestöllä; 2,4 [1,9–3,2] ja 7,8 [6,4–9,5] OECD-maista saapuneilla; 2,3 [1,8–3,0] ja 3,6 [2,9–4,3] entisen Neuvostoliiton alueelta saapuneilla; ja 2,0 [1,6–2,6] ja 5,1 [4,4–6,0] muista kuin em. maista saapuneilla, kun vertailuryhmänä ei-toimeentulotuen saajat). Tutkimus vahvistaa käsitystä sairaudesta osana huono-osaisuutta. Terveysongelmien yleisyys on syytä ottaa huomioon toimeentulotuen saajien palveluita suunniteltaessa.
26
Aro, Laura. "Marja-Liisa Honkasalo & Ilkka Kangas & Ullamaija Seppälä (toim.): Sairas, potilas, omainen. Näkökulmia sairauden kokemiseen. Helsinki: SKS. 2003." Elore 10, n.º 2 (1 de dezembro de 2003). http://dx.doi.org/10.30666/elore.78423.
Texto completo da fonte
27
Lehto, Ulla-Sisko, Markku Ojanen, Tarja Nieminen e Taina Turpeenniemi-Hujanen. "Sosiaalisten resurssien vaikutus hyvinvointiin ja terveyteen: sairausspesifi sosiaalinen pääoma". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 54, n.º 4 (4 de dezembro de 2017). http://dx.doi.org/10.23990/sa.67759.
Texto completo da fonteResumo:
Sosiaaliset eli ihmisten väliset suhteet ja terveys ovat olleet pitkään tieteellisen tutkimuksen kohteena, mutta sosiaalisen pääoman käsite nousi terveystutkimuksessa esiin vasta 1990-luvulla. Sosiaalista pääomaa tutkitaan usean eri tieteenalan piirissä, mutta määritelmästä ei olla yksimielisiä; sen kuitenkin ajatellaan tuottavan hyötyjä, muun muassa parempaa hyvinvointia ja terveyttä. Sosiaalinen pääoma koostuu useasta eri alakäsitteestä ja yleensä se tarkoittaa ihmissuhteista saatavia resursseja, jotka koostuvat sosiaalisista verkostoista (rakenne) sekä niissä jaetuista arvoista, uskomuksista, käsityksistä ja asenteista (sisältö), kuten luottamus ja vastavuoroisuus. Sosiaalista pääomaa tutkitaan sekä yksilön ominaisuutena (kuinka yksilöt hyötyvät) että yhteisön ominaisuutena (miksi jotkut yhteisöt pärjäävät toisia paremmin). Yksilötason sosiaalista pääomaa mitataan yksilön sosiaalisina verkostoina ja niiden sisältönä, mm. luottamuksena. Yhteisöllisessä sosiaalisessa pääomassa taas mitataan yhteisöjen, esim. alueiden, ominaisuuksia. Kehittämämme uuden teoreettisen mallin mukaan vakavaan tai pitkäaikaiseen somaattiseen sairauteen sairastuneiden sosiaalista pääomaa tutkittaessa yksilötason sosiaalinen pääoma tulee jakaa yleiseen ja tilannesidonnaiseen eli sairausspesifiin pääomaan. Jälkimmäisen sosiaalisen pääoman rakenteen muodostavat ne sosiaaliset verkostot, joiden kanssa henkilö on ollut vuorovaikutuksessa sairautensa johdosta. Se muodostuu henkilöllä jo ennen sairautta olleen sosiaalisen pääoman pohjalta sekä niistä sosiaalisista verkostoista ja niiden sisällöstä, jotka syntyvät sairauden ja sen hoitojen seurauksena. Sairastumisen aiheuttama muutos sosiaalisissa verkostoissa johtaa sairauspesifin sosiaalisen pääomaan muodostumiseen. Selkeytämme mallissamme myös eri luottamuskäsitteiden vaikutusta sosiaalisen pääoman osatekijöinä.
28
Vuolanto, Pia, Minna Sorsa, Pauliina Aarva e Kaija Helin. "Katsaus suomalaiseen CAM-tutkimukseen". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 55, n.º 3 (31 de agosto de 2018). http://dx.doi.org/10.23990/sa.74424.
Texto completo da fonteResumo:
Tämä katsausartikkeli käsittelee suomalaista täydentävän ja vaihtoehtoisen lääkinnän tutkimusta. Käytämme siitä lyhennettä CAM-tutkimus (CAM eli Complementary and Alternative Medicine, täydentävä ja vaihtoehtoinen lääkintä). Artikkelin tavoitteena on selvittää, millaista CAM-tutkimusta Suomessa on tehty ja mihin tutkimus on kohdistunut. Tutkimusaineisto koostui CAM-hoitoja käsittelevistä 53 tutkimusartikkelista ja 12 väitöskirjasta ajanjaksolta 1980–2014. Aineisto haettiin kotimaisista ja ulkomaisista tietokannoista. Tutkimusmenetelmä oli sisällönanalyysi. CAM-tutkimusta tehtiin erityisesti 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Useimmiten tutkimukset tehtiin yliopistossa tai yhteistyössä yliopistojen kanssa. Valtaosa aineistomme julkaisuista käsitteli CAM-hoitoja kokonaisuutena erittelemättä eri hoitomuotoja toisistaan. CAM-hoidoiksi tutkimuksissa luettiin erilaisia terveyden ylläpitoon tai sairauden hoitoon tarkoitettuja yrttejä, rohdoksia, homeopaattisia ja antroposofisia lääkkeitä, ruokavaliohoitoja sekä kehomielihoitoja, joista useimmin mainittiin henkiparannus, akupunktio ja vyöhyketerapia. Erittelemme artikkelissa suomalaisen CAM-tutkimuksen luokittelun kansainvälistä luokittelua mukaillen seuraavasti: 1) CAM-hoitojen vaikuttavuuden ja käytettävyyden tutkimus, 2) CAM-hoitojen historian ja kansanperinteen tutkimus, 3) CAM-hoitojen käytön yleisyyden ja käyttäjäryhmien tutkimus, 4) hoitohenkilökunnan asenteiden ja suhtautumisen tutkimus. Lisäksi hahmottelimme viidennen – tosin Suomen kontekstissa hyvin vähäisen – luokan: CAM-ammattien tutkimus, tieteentutkimus ja hoitonäkemysten tutkimus. Suurin osa tutkimuksista kohdistui CAM-hoitojen käyttöön ja käyttäjätyyppeihin. Tulosten mukaan vähintään kolmannes aikuisista oli käyttänyt tai kokeillut jotakin CAM-hoitoa. Muita tutkimuskohteita olivat CAM-hoitojenvaikutukset, terveydenhuoltohenkilökunnan asenteet ja hoitojen historia. Vaikutustutkimuksista suurin osa kohdistui jäsenkorjaukseen, jolla todettiin olevan myönteisiä vaikutuksia. Lääkärien ja sairaanhoitajien CAM-asenteet osoittautuivat jakautuneiksi.
29
Reini, Kaarina. "Työhön paluu ja työkyvyttömyyseläkkeen riski sairauspoissaolon jälkeen. Katsaus 2008-2019 julkaistuun suomalaistutkimukseen." Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 57, n.º 2 (24 de abril de 2020). http://dx.doi.org/10.23990/sa.80009.
Texto completo da fonteResumo:
Suomessa on tehty paljon sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyteen liittyvää tutkimusta. Tutkimuksen tekemistä puoltaa sairauspäivärahakausien ja työkyvyttömyyseläkkeiden suuri yhteiskunnallinen merkitys ja hyvät rekisteriaineistomme. Kansainvälisten tutkimusten tulosten suora soveltaminen ei aina tule kyseeseen johtuen maiden erilaisista lainsäädännöstä ja vakuutusjärjestelmästä, mikä korostaa kotimaisen tutkimuksen tärkeyttä päätöksenteon pohjaksi. Suomessa on toteutettu useita lainsäädännöllisiä sairauspäivärahakausia koskevia muutoksia, joilla tavoitellaan työhön paluun helpottamista ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen vähenemistä. Työkyvyttömyysetuisuuksiin liittyvä tutkimus on tarpeen, koska sosiaaliturvajärjestelmäämme kohdistuu muutospaineita. Tässä katsausartikkelissa käsitellään vuonna 2008 ja sen jälkeen julkaistuja suomalaisia sairauspoissaolotutkimuksia, jotka liittyvät työhön paluuseen ja työkyvyttömyyseläkkeen riskiin. Katsaukseen valittiin 29 julkaisua, joista useat pohjautuivat rekisteriaineistoihin. Työhön paluuta sairauspoissaolon jälkeen on selvitetty erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja mielenterveyden häiriöiden yhteydessä. Molempien diagnoosiryhmien osalta osasairauspäivärahan käyttö näyttää vaikuttavan myönteisesti työhön paluuseen. Työhön paluu ei kuitenkaan ole riippuvainen ainoastaan sairaudesta, yksilöstä tai terveyteen liittyvistä seikoista, sillä myös elin- ja työskentelyolosuhteet sekä kulttuuriset ja organisaatioon liittyvät tekijät ovat keskeisiä. Työkyvyttömyyseläkkeelle voidaan päätyä hyvin erilaisen sairauspoissaolohistorian kautta. Työkyvyttömyyseläkkeen diagnoosilla ja ammattiryhmällä voidaan selittää osa kehityspolkujen eroista. Osasairauspäiväraha vähentää täyden työkyvyttömyyseläkkeen riskiä, mutta lisää osa-aikaisen työkyvyttömyyseläkkeen riskiä. Hyödyllistä olisi jatkaa osasairauspäivärahan vaikutusten selvittämistä, sillä sen käyttö on yleistynyt hitaasti ja sukupuolten välillä on suuri ero etuisuuden käytössä. Lisäksi tarpeellista on tieto tehokkaista kuntoutustoimenpiteistä, jotka edesauttavat työhön palaamista. Huomiota tulisi myös suunnata työttömien työkyvyttömyyden pitkittymisen estämiseen, sillä työttömät ovat työterveyshuollon palvelujen ulkopuolella.
30
Kinnunen, Anna. "Onnellinen mielisairaalapotilas? Poikkeavuus ja erilaisuuden rajankäynti elokuvassa Prinsessa". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 29, n.º 3 (31 de outubro de 2016). http://dx.doi.org/10.23994/lk.59498.
Texto completo da fonteResumo:
Onnellinen mielisairaalapotilas? Poikkeavuus ja erilaisuuden rajankäynti elokuvassa PrinsessaKotimainen draamaelokuva Prinsessa (2010) on löyhästi tositapahtumiin pohjautuva tarina pitkäaikaisen mielenterveyspotilaan elämästä Kellokosken mielisairaalassa pääasiassa 1940–50-lukujen taitteessa. Artikkelissa elokuvaa pohditaan osana historiallisesti ja kulttuurisesti vahvaa mielisairaiden toiseuttamisen traditiota, joka on audiovisuaalisessa mediassa näkynyt mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten yksinkertaistavina, esimerkiksi potentiaalista väkivaltaisuutta ja vaarallisuutta korostavina representaatioina. Parin viime vuosikymmenen aikana tuotetuissa kuvauksissa on kuitenkin alettu erottaa merkkejä myös aiempaa myönteisemmistä tulkinnoista.Artikkelissa esitetään, että Prinsessan ote psyykkisesti sairastavia ihmisiä ja poikkeavuuden määrittymistä kohtaan on emansipatorinen ja medikalisaatiokriittinen. Kyseenalaistamalla totunnaisia konventioita, kuten lääkäreiden ja mielenterveyspotilaiden hierarkkista eroa, elokuvassa korostetaan toistuvasti näkemystä, jonka mukaan poikkeavuuden ja normaaliuden sekä sairauden ja terveyden rajat ovat aina keinotekoisia ja kontekstisidonnaisia. Elokuvasta onkin hahmotettavissa viitteitä ymmärtävästä, hyväksyvästä otteesta ainakin persoonallista erilaisuutta ja lieviä mielenterveyden häiriöitä kohtaan. Näkökulma vakaviin mielisairauksiin, kuten skitsofreniaan, jää kuitenkin osin epäselväksi, sillä niiden esittäminen ja reflektointi eivät ole elokuvassa keskeisessä asemassa. A Happy Mental Hospital Patient? Deviance and Seeking its Boundaries in the Finnish Movie PrincessFinnish drama Princess (Prinsessa, 2010) is one of the latest audiovisual media representations concerning people with serious mental illnesses. It is a roughly true-based story about a long-term mental hospital patient who claims to be a real princess. In this article, the movie is discussed as a contemporary part of a long historical continuum of representations of insanity in the western (media) culture. The tone of the representations has traditionally been negative and emphasizing the deviant and potentially violent nature of people suffering from psychiatric problems. Yet, during the past two decades, there have been some signs of more positive portrayals.In the article, I argue that the general tone of the film is emancipatory and critical towards medicalization. The boundaries between normality and deviance and also between health and illness are represented as wavering, unclear, and strongly tied to the different perspectives and contexts. This is achieved by challenging the traditional hierarchy and differentiation between the doctors and the patients by questioning, for example, health and so called normality of a chief physician. However, the reflection of serious mental illnesses, like schizophrenia, has no significant role in the movie and with most main characters, their diagnoses remain unmentioned. That, on the one hand, emphasizes the difficulty in seeking and defining the boundaries between health and illness, but on the other hand, begs the question whether the sympathetic portrayal is valid only for mild mental disorders or merely marks personal differences without a label of sickness, thus further marginalizing serious mental illnesses.
31
Seuri, Olli. "Kekkonen vallankäyttäjänä ja vallankäytön välineenä. Urho Kekkosen historiakuva Helsingin Sanomien 1960-lukuviittauksissa". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 29, n.º 2 (5 de julho de 2016). http://dx.doi.org/10.23994/lk.58879.
Texto completo da fonteResumo:
Kekkonen and Power. The Image of Urho Kekkonen in Helsingin Sanomat’s References to the 1960s This article explores the history of President Urho Kekkonen as it appeared in the pages of daily newspaper, Helsingin Sanomat (HS). His history is produced in different sections and historical references in every-day work of a newspaper. Separate pieces of representations produced by writers, editors and interviewees construct the image which is as much about representing and remembering as it is about forgetting and omitting. This article’s material is limited to references to the 1960s in the HS’s volumes of 2008 and 2013. The sample is limited in order to analyse the idea of “different types of Kekkonen” in Finnish history culture. This study shows that the image of Kekkonen constructed in these references to 1960s is that of a powerful president. For example, young Kekkonen, Prime Minister Kekkonen, and the frail President after 25 years reign, are all omitted. Representations and meanings in these newspaper references are limited to Kekkonen, his legacy, and influence in public and private life in the 1960s and 1970s. In this study’s material Kekkonen is a progressive force in the modernization period of the 1960s Finland. Also, the legacy of Kekkonen and his foreign policy are strong in HS’s references. The debate concerning Cold War shows the dynamism of the image of the past of President Urho Kekkonen and his lasting relevance to Finnish history culture. His legacy and history can be used for various lines of argument. Different emphasis leads to different, even opposing, views and visions. The public debate over Cold War and Kekkonen represents a broader aspect, noticed earlier by historian Henrik Meinander (2010): The debate concerning the legacy of President Urho Kekkonen is a debate of Cold War Finland and Finland’s position between the East and the West.Kekkonen vallankäyttäjänä ja vallankäytön välineenä. Urho Kekkosen historiakuva Helsingin Sanomien 1960-lukuviittauksissa Artikkelissa selvitetään, millainen historiakuva presidentti Urho Kekkosesta muodostuu Helsingin Sanomien (HS) 1960-lukuviittauksista vuosien 2008 ja 2013 lehdissä. Sanomalehden tuottama historiakuva syntyy päivä päivältä lehden eri osastoissa historiaa koskevissa jutuissa ja historiaviittauksissa. Kekkosen historiakuva on yksittäisistä paloista rakentuva, valikoitu esitys siitä, mikä Kekkosessa on vielä 2000-luvulla merkityksellistä. Se kertoo sekä HS:n valinnoista että suomalaisesta historiakulttuurista.HS:ssa 1960-lukuviittauksista muodostuu kuva Urho Kekkosesta presidenttinä ja vallankäyttäjänä. Otoksen rajaus nostaa esiin erityisesti Torstin (2012) määrittelemän ” 1960-luvun ja kuulentojen sukupolven” Kekkosen. Viittauksissa painottuvat modernisoituva 1960-luvun Suomi sekä 1960–1970-lukujen lännen ja idän välillä tasapainotellut kylmän sodan Suomi. Historiakuvan rakentuminen perustuu aina valintoihin ja historian käyttöön eli muistamisen ohella rajaamiseen ja unohtamiseen. HS:n 1960-lukuviittauksissa ei ole nuorta Kekkosta, ei pääministeri Kekkosta eikä sairauden vuoksi valtaoikeuksistaan luopuvaa Kekkosta. Jäljelle jää vahva vaikuttaja, jonka elämäntyötä arvioidaan niin henkilökohtaisen kuin julkisenkin kautta. Kekkosen merkitys HS:ssa ja suomalaisessa historiakulttuurissa näkyy hänen presidenttiajan perinnössään mutta myös siinä, kuinka hänen perintöään arvioidaan yhä uudelleen. Kekkosen historiakuvaan liittyvä poliittinen ulottuvuus paljastuu etenkin niissä tapauksissa, joissa Kekkosta tai häneen liitettyjä merkityksiä käytetään erilaisten argumenttien tukena. Erilaisilla painotuksilla Kekkonen taipuu HS:ssa erilaisiin asentoihin. Kuten Meinander (2010) on huomioinut, on keskustelu Kekkosesta myös keskustelua kylmän sodan Suomesta ja Suomen paikasta idän ja lännen välissä.