Siga este link para ver outros tipos de publicações sobre o tema: Toimija.
Artigos de revistas sobre o tema "Toimija"
Crie uma referência precisa em APA, MLA, Chicago, Harvard, e outros estilos
Veja os 50 melhores artigos de revistas para estudos sobre o assunto "Toimija".
Ao lado de cada fonte na lista de referências, há um botão "Adicionar à bibliografia". Clique e geraremos automaticamente a citação bibliográfica do trabalho escolhido no estilo de citação de que você precisa: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
Você também pode baixar o texto completo da publicação científica em formato .pdf e ler o resumo do trabalho online se estiver presente nos metadados.
Veja os artigos de revistas das mais diversas áreas científicas e compile uma bibliografia correta.
1
Koskinen, Henri. "Yrittäjäyhteisön taika". Aikuiskasvatus 39, n.º 2 (12 de junho de 2019): 108–21. http://dx.doi.org/10.33336/aik.82984.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tutkitaan, miten suomalaisten korkeakoulujen yrittäjyystoiminnassa konstruoidaan yrittäjän subjektia. Tarkastelen, millaiseksi yrittäjyys toiminnassa kuvataan ja miten yrittäjyyttä pyritään välittämään. Empiirisenä aineistona toimivat 14 korkeakoulun yrittäjyystoimijan internet-sivut, joita analysoin diskurssianalyysin keinoin. Yrittäjyystoiminta hahmottuu tutkimuksessa kahden keskustelun kautta: Yhtäältä se näyttäytyy osana korkeakoulujen ”kolmatta tehtävää,” yhteiskunnallista vaikuttamista ja palvelua. Korkeakoulutus on alkanut jäsentyä yhä enemmän markkina-ajattelun kautta, ja elinkeinoelämän palveleminen on noussut koulutuksessa merkittäväksi. Toisaalta toiminta on osa koulutuspoliittista yrittäjyyskasvatuksen projektia, jossa yrittäjyyttä käsitteleviä sisältöjä on tuotu mukaan koulutukseen, ja ihannesubjektiksi nousee yrittäjämäinen, joustava toimija. Analyysini osoittaa, että toimijat rakentavat kasvuyrittäjämäisiä, innovatiivisia subjekteja. Ne korostavat yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen ja innostumisen merkityksiä. Näin ne tuottavat yrittäjäsubjektit positiivisia tunteita performoivina tohkeisina subjekteina. Yrittäjyystoiminta limittää korkeakoulutuksen osaksi kilpailukyky-yhteiskuntaa, joka nostaa innovatiivisuuden ja uudenlaisen yhteisöllisyyden talouden – ja kansallisen edun – lähtökohdiksi.
2
Järvinen, Mikko, Veijo Sutinen, Paula Martiskainen, Jari Rehu, Marko Korkalainen, Klaus Känsälä e Jaakko Mononen. "Toimiva langaton tiedonsiirtojärjestelmä lypysylehmäpihattoon." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75780.
Texto completo da fonteResumo:
Täsmäeläintuotannon (precision livestock farming) keskeinen toiminta-ajatus on tuottaa tietoa eläinten tuotannosta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Tietoa saadaan nykyaikaisten eläintuotantotilojen automatiikasta, kuten erilaisista ympäristöä ja eläimiä valvovista sensoreista sekä mm. eläinten kaulapantoihin tai jalkoihin sijoitetuista mittauslaitteista. Tarkoituksenamme on esitellä yhden eläinten liikkeitä ja käyttäytymistä seuraavan järjestelmän kehitystyötä ja toimintaa.Kehittämämme HÄN-järjestelmän tavoitteena oli mitata lypsylehmien paikkaa, kiihtyvyysliikettä ja pintalämpötilaa eläinten liikkuessa vapaasti pihatossa. Mittausjärjestelmä koostuu mittaus- ja paikannusmoduuleista (MPM), SoC-vastaanottimesta (System-on-Chip), ohjaus- ja tiedonkeruu-PC:sta (OTPC), kahdeksasta pseudosatelliitista sekä pseudosatelliittien synkronointiradioverkosta.MPM ja akkukotelo sijoitettiin lehmien normaaleihin kaulapantoihin järjestelmää varten suunnitelluissa koteloinneissa. MPM koostuu kahdesta piirikortista (AVR ja ITRAX) ja ulkoisesta GPS-antennista. AVR-kortti toimii mittaus- ja paikannusmoduulin ohjaimena ja viestien välittäjänä ylemmille järjestelmille. AVR-kortilla on lisäksi 3D-kiihtyvyysanturi, lämpötila-anturin liitäntä, muunnin ulkoisille antureille sekä muita oheiskomponentteja. ITRAX-kortti toimii GPS-signaalien vastaanottimena.Mittaus- ja paikannusmoduulin tehonsyöttö toteutettiin 3,7V Litium-paristopaketilla, joka koostui neljästä 2,4 Ah kennosta. MPM:n keskimääräinen tehonkulutus mittaustilassa oli noin 3 mA ja mittaus- ja paikannustilassa noin 60 mA. Mikäli eläin liikkuu paljon, akku kestää huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin vähän liikkuvalla eläimellä, sillä GPS-moduulin ja aktiivisen antennin virrankulutus vaikuttaa merkittävästi akun kestoon. Virran säästämiseksi paikannusmoduuli kytkeytyy pois päältä eläimen ollessa paikoillaan.HÄN-järjestelmään kuuluvat 45 kaulapantaa tekevät kukin paikka- ja kiihtyvyysmittauksen 100 ms välein ja 10 mittauksen jälkeen lähettävät mittauksista kootun datapaketin SoC-vastaanottimelle. SoC-vastaanotin hoitaa verkonhallinnan, tiedonkeruun lähettimiltä, lähettimien ohjaukset, tiedon paketoinnin ja paketoidun tiedon lähetyksen OTPC:lle. OTPC toimii tiedon varastoijana ja käyttöliittymänä verkossa oleville mittausmoduuleille. Käyttöliittymän avulla säädetään mittausmoduulien parametreja sekä näytetään reaaliaikaisesti mittaustulokset. Ohjelmisto tallentaa mittaustiedot MySQL-tietokantaan sekunnin välein tai asetetun mittausvälin mukaisesti.Hyvin Älykäs Navetta –hankkeessa kehitettiin radioverkko, joka toimi erinomaisesti tiedon siirrossa pihattonavetassa. Kiihtyvyysanturit ja lämpötila-anturit toimivat luotettavasti. Kiihtyvyysanturin ja älykkäiden laskentamenetelmien avulla pystytään tunnistamaan erilaisia lehmien käyttäytymismuotoja. Sen sijaan laboratorio-olosuhteissa toimiva pseudoliittijärjestelmään perustuva GPS-paikantaminen ei toiminut pihatto-olosuhteissa.
3
Tenhunen, Anu. "Hiljaisen tuen tekoja". Aikuiskasvatus 28, n.º 4 (1 de dezembro de 2008): 288–97. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93845.
Texto completo da fonteResumo:
Koulukiusaaminen ja nuoren ajautuminen oman maailmansa yhteisöllisyyden ulkopuolelle on kirvoittanut julkista keskustelua etenkin Jokelan ja Kauhajoen koulutragedioiden yhteydessä. Koulukontaktissa opettaja on merkittävä toimija lasten vertaisvuorovaikutukseen vaikuttajana. Opettajan toimintaan ryhmään kuulumisen mahdollistajana on kuitenkin tutkimuksellisesti kiinnitetty niukasti huomiota. Tässä artikkelissa tarkastelen kolmen luokanopettajan kertomia tapahtumatarinoita siitä, miten he pyrkivät mahdollistamaan lasten vertaisryhmään kuulumista.
4
Polo, Sirpa. "Osaamisen kehittäminen on tietoista toimintaa". Aikuiskasvatus 25, n.º 2 (15 de maio de 2005): 157–61. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93624.
Texto completo da fonteResumo:
Sirpa Polo tarkastelee tutkimuksessaan ”Minästäkö kaikki riippuu?” ammatillisten aikuisopettajien valmiuksia kehittää omaa osaamistaan siten, että he pystyvät selviytymään jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Tutkimus kohdistuu globalisaatioraportin peräänkuuluttamaan muutosvalmiuteen. Polon lähestymistapa on fenomenologinen ja ihmiskäsitys humanistinen. Ihminen on sen mukaan perustaltaan aktiivinen toimija. – Artikkeli pohjautuu kirjoittajan väitöskirjaan Minästäkö kaikki riippuu? : ammatillisen aikuisopettajan valmiudet selviytyä muuttuvassa toimintaympäristössä (Tampereen yliopisto 2004).
5
Peltonen, Sari, e Pertti Savela. "Lohkotietopankki kokoaa kasvintuotannon viljelytietoa, tuottaa seurantatuloksia ja toimii jäljitettävyydessä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76706.
Texto completo da fonteResumo:
Kasvintuotannon tulosten seurantaan, arviointiin ja vertailuun on kehitetty työväline, joka pohjautuulohkomuistiinpanojen tarkkaan hyödyntämiseen. Lohkotietopankki on ProAgria Maaseutukeskusten Liiton kehittämä tietojärjestelmä, jonne kootaan kasvintuotannon viljelytekniikka- ja satotietoja käytännön viljelyksiltä. Tietopankin tietosisältö koostuu lohkokohtais ista viljelytiedoista, tuotantopanosten käyttötiedoista ja -ajankohdista, sadon määrä- ja laatutiedoista sekä taloudellisista laskelmista.Lohkotietopankin päätavoitteena on tuottaa tietoa kasvintuotannon kehittämiseen. Lohkoittain kirjatut viljelytoimenpiteet ja niiden tuloksena saavutettu sato ja laatu tuottavat tietoa siihen, millaisella viljelytekniikalla ja millaisella tuotantopanosten käytöllä parhaimpaan, niin määrälliseen, laadulliseen kuin taloudelliseen tulokseen päästään. Lohkotietopankin kehitystyö on aloitettu vuonna 2000. Tällä hetkellä aineistoa on eri vuosilta yhteensä noin 183 000 ha:n alalta, ja tiloja mukana järjestelmässä on 900. Mitä enemmän ja useammilta vuosilta aineistoa tietopankkiin saadaan, sitä paremmiksi muodostuvat tulosten tarkastelu- ja vertailumahdollisuudet. Lohkotietopankin käyttöliittymän avulla aineistot voidaan jaotella tulosten perusteella neljänneksiin heikoimmasta parhaimpaan, jolloin voidaan tehdä vertailua siitä, mihin luokkaan omat tulokset yltävät, ja analysoida, mitä kannattaa tehdä tulosten parantamiseksi. Tietojärjestelmä antaa mahdollisuuden tilan tulosten vertailuun, esimerkiksi muiden saman alueen, samalla maalajilla tai samaa viljelykasvia viljelevien tilojen välillä. Tietoaineisto on suojattu niin, että yksittäisen tilan tietoja ei ole ulkopuolisen henkilön mahdollista nähdä. Järjestelmä ei myöskään näytä sellaista luokiteltua tietoa, jossa on alle viiden tilan tiedot mukana Lohkotietopankki toimii työvälineenä ProAgria Maaseutukeskusten ProViljelys -kasvintuotannon kehittämispalvelussa. Palvelussa selvitetään yhtenä osana satokauden päätyttyä kasvintuotannon viljelytekninen onnistuminen ja taloudellinen tulos sekä määritetään kehittämiskohteet ja tavoitteet seuraavalle vuodelle. Lohkotietopankki toimii tässä palvelussa tilakohtaisen tiedon sekävertailutiedon tuottajana. Lohkotietopankki tarjoaa myös välineen ajantasaisen viljelytiedon seuraamiseen. Vuosittaiset lajikekohtaiset viljelytulokset, tuotantopanosten käytön kannattavuudet ja muokkausmenetelmien erot ovat esimerkkejä Lohkotietopankin tietojen käsittelymahdollisuuksista. Lohkotietopankki mahdollistaa myös ruuan alkuperän ja suomalaisen tuotantotavan osoittamisen sekä jäljitettävyyden. Jäljitettävyyden perustana toimivat lohkokohtaiset viljelymuistiinpanot sekä satotiedot kirjattuna varastoihin ja edelleen myyntieriin. Tuotettuun raaka-aine-erään liitetty myyntierätunnus on jäljitettävissä aina elintarvikeketjun seuraavalle portaalle, jonka toimija vastaa oman kirjanpitonsa avulla edelleen jäljitettävyyden säilymisestä. Riskienhallintatapauksissa järjestelmän avulla päästään tarkistamaan tuotantoon liittyviä tietoja. Lohkotietopankin avulla jäljitettävyys on mahdollista ulottaa yksittäiselle peltolohkolle asti ja siellä tehtyihin yksittäisiin viljelytoimenpiteisiin saakka.
6
Yli-Halla, Markku. "Happamien sulfaattimaiden luokittelu ja viljelyn vaihtoehdot". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75806.
Texto completo da fonteResumo:
Euroopan laajimmat happamien sulfaattimaiden esiintymät ovat Suomessa, Pohjanmaan rannikolla. Ne ovat kuivatuksen ja kalkituksen jälkeen hyviä viljelysmaita. Niiden pohjamaassa on lisäksi runsaat kasveille käyttökelpoisen typen varat, joita syväjuuriset kasvit voinevat hyödyntää. Salaojitetun sulfaattimaan pohjamaassa oleva sulfidi hapettuu vähitellen rikkihapoksi, joka liuottaa metalleja maa-aineksesta. Sulfaattimailta tulevat valumavedet ovatkin johtaneet kalakantojen heikkenemiseen ja suoranaisiin kalakuolemiin varsinkin kuivien kesien jälkeen. Ongelmia alkoi laajemmin ilmetä 1970-luvulla, kun sulfaattimaiden salaojitus yleistyi. Sulfaattimailta tulevaa happamuusongelmaa pidetäänkin yhtenä vaikeimmin ratkaistavana vesiensuojeluongelmana maassamme. Viljeltyjen sulfaattimaiden tarkkaa levinneisyyttä Suomessa ei tiedetä, koska kattavia maaperäkartoituksia niiden esiintymisestä ei ole tehty. Arviot vaihtelevat 50 000 - 330 000 ha:n välillä sen mukaan, millaiset maat luetaan sulfaattimaiksi. Nämä maat eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan suurinta kuormitusta tulee todennäköisesti sellaisilta hiljattain salaojitetuilta alueilta, joilla sulfidikerrokset ovat lähellä maan pintaa (<1,5 m). Usein tällaisia alueita ovat lähellä rannikkoa olevat pengerrysalueet. Sulfaattimaat tulisikin jakaa erilaisiin luokkiin sen perusteella, minkä suuruista kuormitusta niiltä oletetaan tulevan. Erityyppisillä sulfaattimailla tarvitaan erilaisia toimia niiden maatalouskäytön ja ympäristönsuojelun tavoitteiden yhteensovittamiseksi. Kun pyritään sulfaattimailta tulevan happamuuskuormituksen hallintaan, keskeistä on sulfidien hapettumisen estäminen. Tähän tavoitteeseen päästään, kun sulfidit pystytään pitämään mahdollisimman suuren osan vuotta pohjaveden pinnan alapuolella. Säätösalaojitus, varsinkin yhdistettynä kalkkisuodinojitukseen, on vähentänyt kuivatusvesien happamuutta ja metallipitoisuuksia. Menetelmä näyttää toimivan, jos sulfidikerrokset ovat melko syvällä (2-3 m). Viljelykasvien runsas vedenkäyttö kesällä johtaa väistämättä pohjaveden pinnan merkittävään laskuun säätösalaojituksesta huolimatta. Sellaisilla mailla, joilla sulfidikerrokset ovat lähellä maan pintaa, ne jäävät kesällä kuivilleen säätösalaojitetulla pellollakin, jolloin sulfidi pääsee hapettumaan. Tällaisilla mailla happamuuden syntyä voitaneen ehkäistä kuivatusvesien kierrättämisellä ja suoranaisella veden pumppaamisella ojastoon. Korkeaa pohjaveden pintaa sietävien kasvien viljely sulfaattimailla on tutkimisen arvoista. Äärimmäisenä toimena, joka saattaa tulla kysymykseen kaikkein vaikeimmilla alueilla, on kuivatuksen huomattava vähentäminen tai kuivatuksesta luopuminen. Näillä äärimmäisillä toimilla on huomattava vaikutus maatalouden harjoittamiseen ja tuotannon kannattavuuteen. Ennen kuin maatalouden kannattavuuteen ja tuotantoedellytyksiin kohdistuvia toimia ruvetaan edellyttämään, on selvitettävä, kuinka suurta maatilojen määrää ja kuinka suurta osuutta niiden pinta-alasta erilaiset toimenpiteet kohdistuisivat ja arvioitava tällä perusteella toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset ja niiden toteuttamisen realistisuus. Tukijärjestelmiä on kehitettävä uusia vaatimuksia vastaaviksi. Luontoarvokaupan ulottaminen sulfaattimaille ja maanvaihtona toteutettavat tilusjärjestelyt voimakkaimmilla happamilla sulfaattimailla ovat harkinnanarvoisia vaihtoehtoja mahdollisten sulfaattimaihin kohdistuvien käyttörajoitusten kompensoimiseksi. Vaikka kattavia kartoituksia ei toistaiseksi ole olemassa, erilaisiin toimiin happamuuden syntymisen ehkäisemiseksi voidaan jo nyt ryhtyä tiedossa olevilla sulfaattimaa-alueilla.
7
Kotro, Jaana, e Lotta Jalkanen. "Vastuullisuudella kilpailuetua suomalaiselle elintarvikeketjulle?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de janeiro de 2012): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75515.
Texto completo da fonteResumo:
Suomalaisen ruokaketjun toiminta on monessa suhteessa esimerkillisen hyvällä tasolla, mutta sen toimintaan liittyviä lisäarvotekijöitä ei ole hyödynnetty liiketoiminnassa vielä systemaattisesti. Suomalaisen elintarvikeketjun vahvuuksien määrittely ja niistä viestiminen kuluttajille voidaan nähdä yhtenä keinona koko elintarvikeketjun lisäarvon luomiseen ja kansallisen kilpailukyvyn kehittämiseen. MTT:n Lisäarvoa laatutyöstä –hankkeessa tunnistettiin suomalaiseen ruuantuotantoon liittyviä hyviä käytäntöjä ja lisäarvotekijöitä. Hankkeessa kerättiin aineistoa kirjallisuusselvitysten, kuluttajien ryhmäkeskustelujen, ruokaketjun toimija- ja sidosryhmähaastattelujen, asiantuntijatyöryhmäpalaverien ja keskustelutilaisuuksien avulla. Lisäksi hankkeessa tehtiin kaksi nettikyselyä, joihin vastasi 559 ruokaketjun toimijaa ja 1 623 kuluttajaa. Lisäarvotekijöitä tarkasteltiin vastuullisuuden seitsemän ulottuvuuden - tuoteturvallisuus, eläinten hyvinvointi, ravitsemus, ympäristövastuullisuus, työhyvinvointi, paikallisuus ja taloudellinen vastuu - kautta. Jokaisen vastuullisuusulottuvuuden osalta määriteltiin ulottuvuuden toteutumisen kannalta oleelliset osa-alueet. Osa-alueille tunnistettiin ruokaketjun toiminnassa tehtäviä toimintoja, jotka edistävät ulottuvuuden toteutumista ja joiden hyvä taso tuottaa suomalaiselle ruokaketjulle lisäarvoa. Esimerkkeinä näistä lisäarvotekijöistä voidaan tuoteturvallisuuden osalta mainita jäljitettävyys, salmonellattomuus ja lääkejäämien vähäisyys, eläinten hyvinvoinnin osalta hormonittomuus sekä vapaus vaarallisista eläintaudeista. Ravitsemuksen näkökulmasta lisäarvotekijöiksi tunnistettiin ravitsemusinformaation monipuolisuus ja kuluttajien mahdollisuus tehdä valintoja ravitsemusnäkökulmasta, ympäristön osalta energiatehokkuuden kohentaminen sekä ympäristövaikutusten tavoitteellinen vähentäminen. Työhyvinvointi-ulottuvuuden lisäarvotekijäksi tunnistettiin työhyvinvointia edistävien ja ylläpitävien työkalujen ja käytäntöjen, kuten lomituspalveluiden, riskienhallintatyökalujen ja työaikajoustojen kehittäminen ja hyödyntäminen. Taloudellinen vastuu ja paikallisuus todettiin nivoutuvan voimakkaasti yhteen. Paikallinen ruuantuotanto sekä paikallisten tuotteiden ja raaka-aineiden käyttö tukee paikallista työllisyyttä ja aluetaloutta sekä ylläpitää paikallisia ruokakulttuureita. Ruokaketjun toimintaan liittyy runsaasti toimintoja, joista suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä, mutta joita ei ole viestitty kuluttajille. Lisäarvoa laatutyöstä -hankkeessa tehdyn kuluttajakyselyn mukaan 63 % vastaajista ei saa mielestään riittävästi tietoa ruokaketjun toiminnasta. Tietoa kaivattiin erityisesti hinnanmuodostuksesta tuotantoketjun eri vaiheissa, tuoteturvallisuudesta, alkuperästä ja eläinten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Hankkeen johtopäätöksenä todettiin, että avaamalla ruokaketjun toimintaa läpinäkyvämmäksi ja nostamalla ruokaketjussa tapahtuvaa työtä paremmin kuluttajien tietoisuuteen voitaisiin vahvistaa arvostusta ja ylläpitää luottamusta ruokaketjun toimintaa kohtaan ja vaikuttaa näin kuluttajien maksuhalukkuuteen. Tämä edellyttää konseptia, jolla ohjeistetaan ja varmistetaan vastuullisten toimintatapojen toteutuminen ja jäljittäminen ruokaketjun eri osissa sekä kuluttajalähtöisiä viestintämenetelmiä. Vuosina 2008–2010 toteutettua Lisäarvoa laatutyöstä -hanketta rahoitti maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju. Keskeisimmät yritysyhteistyökumppanit olivat HK Ruokatalo Oy ja Atria Suomi Oy.
8
Silvennoinen, Heikki. "Toiminta opettaa, toimien oppii". Aikuiskasvatus 32, n.º 1 (15 de fevereiro de 2012): 4–5. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93964.
Texto completo da fonteResumo:
”Kilpailu työstä on myös yksilötasolla globaalia. Monilla aloilla työntekijät eivät voi osaamisen kehittämisellä vaikuttaa työnsä säilyttämiseen. Työhön sitoutuminen alkaa olla työntekijöille haitaksi.”
9
Ryhänen, Matti, Margit Närvä, Timo Sipiläinen e Jyrki Rajakorpi. "Yhteisnavetat ja kokonaisvaltainen johtaminen kilpailukyvyn lähteinä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de janeiro de 2016): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75246.
Texto completo da fonteResumo:
Kokonaisvaltaisen johtamisen tavoitteena on hallita yritystoiminnan onnistumisen kannalta keskeisiä prosesseja ja toimintoja sekä tehdä niistä tehokkaasti ja kannattavasti toimiva kokonaisuus. Se on vision ja tahtotilan muodostamista siitä, millainen yritys on ja miten se toimii tulevaisuuden toimintaympäristössä.Se on strategisten valintojen tekemistä, operatiivista johtamista ja toimenpiteiden ja niitä tekevien toiminnan varmistamista. Artikkelissa tarkastellaan yhteisnavettojen yhteistyötä ja verkostoitumista kokonaisvaltaisen johtamisen näkökulmasta. Teemahaastatteluihin valittiin yhteisnavettahanketta suunnittelevia, alle kolme ja yli kymmenen vuotta yhteisnavettayrittäjinä toimineita. Näin saatiin kuva, millaisia haasteita yhteisnavettayrittäjät olivat eri vaiheissa kohdanneet. Menetelmänä käytettiin laadullis-induktiivista analyysiä. Empiirisestä aineistosta lähtien induktiivisella päättelyllä tuotettiin tietoa yhteisnavetan ja yhteistyöverkoston olemuksesta. Yhteisnavettayrittäjät olivat fuusioineet maidontuotannon. Omat tilat toimivat sopimustiloina.Kasvinviljelyä oli integroitu ajan myötä palvelemaan yhteisnavettaa ja koko yhteistyöverkostoa. Se olisi kannattanut tehdä heti, jolloin toiminta olisi ollut alusta lähtien tehokasta. Strateginen ajattelu ja kilpailuedun tavoittelu tulivat selkeästi esille. Yhteisnavetan perustaminen ja yhteistyöverkoston rakentaminenoli ollut selkeä strateginen päätös, vaikka systemaattinen ja määrätietoinen vision muodostaminen sekä strateginen suunnittelu ja johtaminen puuttuivat. Strategisella ajattelulla oli kuitenkin onnistuttu kyseenalaistamaan totuttu toimintatapa. Silti yhteisnavetan ja yhteistyöverkoston johtamisprosessia eiollut rakennettu hallituksi kokonaisuudeksi. Johtaminen oli pääosin operatiivista. Liiketoimintamallia, jossa strategia muunnetaan käytännön toimiksi, ei ollut laadittu. Myös taloudelliset tavoitteet olivat jääneet taustalle. Maksuvalmiuden merkitystä korostettiin. Yhteisnavetasta ja yhteistyöverkostoista voi tulla merkittävä kilpailutekijä, sillä ne mahdollistavat tehostamisen ja yksikkökustannusten alentamisen perinteiseen maidontuotantoon verrattuna. Kokonaisvaltaisella johtamisella saavutetaan kilpailuetua, kun osapuolet toimivat suunnitellusti osana yhteistyöverkostoa ja ymmärtävät velvoitteensa, vastuunsa ja sopeuttavat toimintansa yhteistyöverkostoa palvelevaksi. Yhteisnavettayrittäjät totesivat menneisyyttä tarkastellessaan, että asioita olisi voinut tehdä paremmin kuin he aikoinaan osasivat edes ajatella. Saman havainnon he tekivät asiantuntijoiden ja virkamiesten ohjeiden osalta. Jos yhteisnavettojen perustamista halutaan nopeuttaa, tarvitaan aktiivisia kehittämistoimia, sillä syvällisen yhteistyön oma-aloitteinen kehittäminen oli kestänyt kauan.
10
Välimäki, Mari. "Poikien, äitien ja isien toimijuus". Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 20, n.º 3 (21 de setembro de 2020): 24–42. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.88656.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tarkastellaan, miten perheenjäsenet reagoivat, kun poikaa syytettiin esiaviollisesta suhteesta 1600-luvun Ruotsissa. Tutkitut tapaukset osoittavat, että poikien, äitien ja isien toimijuus määrittyi sukupuolen, iän ja sen suhteen, mikä heidän asemansa oli perheessä. Lisäksi heidän toimijuuteensa vaikutti sääty ja perheen asema säädyn sisällä. Poikien toimijuus ja argumentointi tuomioistuimessa rakentuivat patriarkaaliselle kuuliaisuudelle vanhempia ja Jumalaa kohtaan. Nuoruus elämänvaiheena loi näiden miesten toimijuudelle raamit, jota he hyödynsivät parhaalla mahdollisella tavalla.
Vanhempien toiminta poikien esiaviollisten suhteiden selvittämisessä oli kytköksissä sekä sukupuoleen että säätyyn. Papistoon ja ylempään porvaristoon kuuluneet naiset toimivat aktiivisesti tuomioistuimen ulkopuolella ja heidän miehensä ottivat asian hoitoonsa, kun se siirtyi oikeuteen. Miehille oli tyypillistä toimia tuomioistuimissa patriarkaalisen hierarkian edellyttämällä tavalla. Samaan aikaan alemman porvariston naiset toimivat aktiivisesti sekä tuomioistuimissa että niiden ulkopuolella. Meidän tulisikin analysoida uuden ajan alun toimijuutta intersektionaalisesti ja ottaa huomioon henkilön ikä, aviosääty, asema kotitaloudessa sekä sääty ja asema säädyn sisällä.
11
Ahosola, Päivi, e Kirsi Lumme-Sandt. "Vanhustyön kehittämishankkeet vanhuspalvelujärjestelmän vastuita rakentamassa". Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 27, n.º 3 (16 de setembro de 2019): 228–45. http://dx.doi.org/10.30668/janus.69647.
Texto completo da fonteResumo:
Hankkeista ja projekteista on tullut keskeinen uudistamisen väline kuntien vanhuspalveluissa. Hankkeet kiinnittyvät usein kansallisiin sekä kuntien omiin vanhuspoliittisiin ohjelmiin ja strategioihin. Tämän artikkelin tavoitteena on tutkia mihin vanhustyön sisällöllisiin teemoihin vanhustyön kehittämishankkeitaon 2000-luvulla suunnattu, miten valintoja perustellaan ja millaisia tuloksia on saavutettu erityisesti omaisettomien hoivan tarvitsijoiden hoivan ja palveluiden kehittämisessä. Tutkimuksen aineistona on kehittämishankekuvauksia (n=237) ja muuta hankemateriaalia. Aineiston analyysin tueksi on laadittu hoivan yhteiskunnalliseen työnjakoon (epävirallinen, virallinen, palkallinen, palkaton) perustuva analyysikehikko. Menetelmänä on käytetty sisällön analyysiä. Tutkimuksen tuloksena on, että vanhustyön ja -palveluiden kehittämishankkeissa painottuvat omaisiin ja muuhun epäviralliseen hoivaan liittyvät hankkeet. Viralliseen hoivaan ei sen sijaan juurikaan kohdistettu kehittämishankkeita eikä omaisettomia vanhuksia mainittu. Syrjäytymistä vastustavat hankkeet puolestaan edellyttivät syrjäytyneen toimija-aseman omaksumista.
12
Kiljunen, Outi, Tarja Välimäki, Pirjo Partanen e Päivi Kankkunen. "Turvallisuuden edistäminen iäkkäiden tehostetussa palveluasumisessa". Gerontologia 35, n.º 2 (7 de junho de 2021): 156–71. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.97264.
Texto completo da fonteResumo:
Turvallisuus on olennainen osa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen laatua. Asumispalveluyksiköissä asuvien iäkkäiden turvallisuuden edistäminen edellyttää monenlaisia toimia, sillä huomioon tulee ottaa asumisen, hoidon, hoivan ja tukipalvelujen turvallisuus. Kattava kuvaus asukasturvallisuuden edistämisen toimista asumispalveluyksiköissä puuttuu. Tässä artikkelissa kuvataan asukasturvallisuuden edistämistä iäkkäiden tehostetussa palveluasumisessa dokumenttianalyysin pohjalta. Tutkimusaineisto koostui iäkkäiden palveluja ja asumispalveluyksiköitä Suomessa koskevista laeista, suosituksista, määräyksistä ja ohjeista (n = 26). Aineisto analysoitiin temaattisella analyysillä. Tulosten mukaan asukasturvallisuutta edistetään iäkkäiden tehostetun palveluasumisen yksiköissä suunnitelmallisella omavalvon-nalla ja omatoimisella varautumisella, moniammatillisella yhteistyöllä sekä lupa- ja valvontaviranomaisten toimilla ongelmatilanteissa. Asukasturvallisuuden edistämisessä korostuu johdon vastuu, mutta omavalvonta kuuluu jokaiselle yksikön työntekijälle. Lisäksi tulisi hyödyntää omaisten ja asukkaiden palaute, näkemykset ja huomiot asukasturvallisuudesta. Moniammatillista yhteistyötä tarvitaan asumisen ja palvelujen turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi terveydenhuollon asiantuntemusta tulee olla käytettävissä riittävästi. Pyrittäessä edistämään iäkkäiden asumispalveluyksiköissä asuvien turvallisuutta on tärkeää tiedostaa eri tahojen roolit sekä varmistua riittävästä osaamisesta ja resurssista asukasturvallisuustyössä.
13
Vanhalakka-Ruoho, Marjatta. "Toimijuus elämänkulussa – ohjaustyön perusta?" Aikuiskasvatus 34, n.º 3 (15 de setembro de 2014): 192–201. http://dx.doi.org/10.33336/aik.94099.
Texto completo da fonteResumo:
Toimijuutta tarkastellaan useimmiten yksilön suunnitelmina ja valintoina. Silloin ei tavoiteta sitä, miten ihmiset toimivat ja voivat toimia suhteissa tilanteisiin, toimintaympäristöiin, rakenteisiin ja aikakauteen.
14
Aira, Annaleena. "Vuorovaikutuksen näkökulma toimivaan työelämän yhteistyöhön". Prologi 8, n.º 1 (15 de dezembro de 2012): 49–53. http://dx.doi.org/10.33352/prlg.95880.
Texto completo da fonteResumo:
Lectio praecursoria puheviestinnän väitöskirjaksi tarkoitetun tutkimuksen Toimiva yhteistyö – työelämän vuorovaikutussuhteet, tiimit ja verkostot tarkastustilaisuudessa Jyväskylän yliopistossa 3.5.2012. Vastaväittäjänä toimi professori Sanna Järvelä (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Maarit Valo.
15
Viitaniemi, Ella. "Johan Kraftman ja varhaisen kansalaisyhteiskunnan rakentaminen esiteollisena aikana". AURAICA. Scripta a Societate Porthan edita, n.º 11 (2 de fevereiro de 2021): 17–36. http://dx.doi.org/10.33520/aur.102463.
Texto completo da fonteResumo:
Tässä artikkelissa tutkitaan Johan Kraftmanin toimia esimerkkitapauksena, jonka kautta tarkastellaan varhaisen kansalaisen toimintaa sekä pyrkimyksiä varhaisen kansalaisyhteiskunnan rakentamiseksi. Tämä kietoutuu lähteisesti samanaikaiseen poliittisen ja kirjallisen julkisuuden sekä yleisen keskustelun ja mielipiteiden syntyyn. Artikkelissa tarkastellaan, miten Kraftmanin työ, yhteiskunnallinen toiminta sekä erilaiset kirjalliset tuotokset rakensivat poliittista ja kirjallista julkisuutta sekä loivat uudenlaista keskustelua valtakunnallisesti ja paikallistasolla. Artikkelissa ei käydä läpi Kraftmanin koko kirjallista tuotantoa, pitkää elämänkaarta moninaisine tehtävineen ja verkostoja tai vaikutuspiirejä. Sen sijaan tarkastellaan Kraftmanin toimia kolmen keskeisen sektorin kautta, jotka koskevat koulutuksen ja maatalouden kehittämistä sekä aloitteita paikallispolitiikan saralla. Nämä esimerkit avaavat uudenlaisen näkökulman poliittisen kulttuurin kehitykseen ja julkisuuden muodostumiseen ja ennen kaikkea osoittavat pyrkimyksiä varhaisen kansalaisyhteiskunnan rakentamiseksi. Artikkelin pohjaksi valittu lähdeaineisto koostuu Kraftmanin julkisluonteisista kirjeistä ja sekä hänen omista että aikalaisten julkaisuista, jotka kuvaavat Kraftmanin toimia poliittisen julkisuuden ja yhteiskunnan rakentamisen näkökulmista.
16
Mönkkönen, Seppo, Hannu Viitala, Risto Kauppinen, Arto Huuskonen e Maiju Pesonen. "Hiehojen rahtikasvatuksen kannattavuus emolehmätiloilla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de janeiro de 2016): 1–3. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75209.
Texto completo da fonteResumo:
Kehitystä naudanlihantuotantoon hankkeessa hiehojen kasvatuksen kustannuksia vertailtiin kahdella pohjoissavolaisella emotilalla ja yhdellä talouslaskelmiin nojaavalla tilamallilla. Hiehojen tuotantokustannuksesta rehujen osuus on merkittävä. Rehujen hintoina käytettiin markkinahintoja eikä tilahintoja. Näin laskelmista saatiin vertailukelpoisia. Jos tilan rehuntuotanto on kovin kallista, ei hiehonkasvatuksen kustannuksella ole merkitystä kokonaisuudessa. Tällöin hiehon tuotantokustannuksesta ei saa todellista kuvaa. Tilamallien lähtökohtana oli, että hiehot kasvatetaan tilalla, ja tätä vertaillaan hiehonkasvatuksen ulkoistamiseen eri päiväkasvatushinnoilla. Ulkoistamisvaihtoehdossa eläimet siirrettiin kasvattamoon vieroituksen jälkeen 6 kuukauden iässä. Kasvattamoaika oli 12 kuukautta tai vaihtoehtoisesti 18 kuukautta. Kasvattamossa hiehoja pystytään kasvattamaan tietyin edellytyksin halvemmalla kuin omalla tilalla. Tilalla hiehon kasvatuspäivä maksaa 3,55 4,10 euroa. Ulkoistettaessa kasvatuskustannus vaihtelee 3,38 eurosta 3,44 euroon, kun kasvatuspäivän hinta on 2 euroa ja kasvatusaika 18 kuukautta. Kuljetuskustannuksena on käytetty 2,5 euroa kilometriltä. Emolehmätuottajan kannalta kiinnostavampi vaihtoehto kasvatusajaksi olisi 12 kuukautta. Tämä siksi, että eläimiä karsittaessa tilan tuotantorakennukseen ei jää tyhjiä paikkoja. Hiehokasvattamon kannalta 12 kuukauden kasvatusaika mahdollistaa kapasiteetin tehokkaimman käytön. Logistiikka olisi myös tällöin helpompi hoitaa, koska uudistuseläinten paluukuormassa voidaan viedä vasikoita kasvattamoon. Hiehonkasvatuksen ulkoistamisen vaihtoehdossa rahtikasvatus mallinnettiin tilalle, jossa kasvattamon koko oli 90 hiehoa. Hiehot tulivat kasvattamoon lokakuussa kuuden kuukauden ikäisinä ja palasivat emotilalle tiineinä. Jos päiväkasvatushinta on kaksi euroa, hiehon ulkoistuksen hinnaksi muodostuu 18 kuukaudelta 1080 euroa. Päiväkasvatushinta vaihtelee 0,74 4,0 euroon. Jos uudistuseläinten tuotanto on omalla tilalla edullista, kasvattamon käyttö ei tuo erityistä lisähyötyä. Ulkoistamisen kannattavuuden emotilalla ratkaisee se, saadaanko tuotantoa tehostettua elikäytännössä saadaanko emojen määrää lisättyä ulkoistamisen ansiosta. Kasvattamon perustaminen ja päätoiminen pyörittäminen on käytännössä vaikeaa, koska kannattava toiminta vaatii paljon kasvatettavia hiehoja. Lypsykarjapuolella hiehokasvattamossa tulisi olla mielellään vähintään 150 hiehoa kasvatuksessa, jotta toiminta olisi kannattavaa. Kasvattamon taloudellista toimintaa vaikeuttaa se, että kasvattamo ei saa tukia. Lisäksi päiväkasvatushinnan tulee olla juuri oikea, että se peittäisi kaikki aiheutuvat kulut. Päätoiminen uudistuseläinten kasvatus on taloudellisesti varsin haastavaa. Toiminta sopisi emotiloille, joilla on ylimääräisiä tyhjiä rakennuksia. Vanhat toimivat rakennukset parantavat kasvattamon kannattavuutta. Kasvatustoiminta voisi tuoda lisäansioita päätuotannon ohelle. Tällöin kasvattamo voisi toimia vähemmillä uudistuseläimillä.
17
Kalm-Akubardia, Maija. "Paperittomana lapsiperheenä Moskovassa". Idäntutkimus 26, n.º 4 (30 de dezembro de 2019): 3–17. http://dx.doi.org/10.33345/idantutkimus.88845.
Texto completo da fonteResumo:
Tutkimus tarkastelee etnografisia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen vallan ja toimijuuden välistä dynamiikkaa Moskovassa asuvien paperittomien lapsiperheiden koulunkäynnin järjestymisessä. Tutkimus paikantuu niihin Moskovassa asuviin Georgian mingreleihin, jotka pakenivat 1990-luvulla Abhasiassa alkaneita sotatoimia, ja jotka ovat tästä syystä asuneet Moskovassa vähintään kymmenen vuotta ilman oleskeluun ja työntekoon oikeuttavia asiakirjoja. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Steven Lukesin teoria vallan kolmesta ulottuvuudesta (1974, 2005). Tutkimusmateriaalin perusteella paperittomien lapsiperheiden siteet yhteiskuntaan toimivat vallan kanavina. Paperittomat lapsiperheet ovat helposti hiljennettävä ja tärkeä taloudellinen resurssi harmaalle taloudelle sekä lahjuksia vastaanottaville viranomaisille. Tarvittaessa paperittomat perheet toimivat myös poliittisen vaikuttamisen työkaluina niin paikallisella kuin kansainvälisellä tasolla.
18
Laakkonen, Erja. "Kohtuullinen kasvattaja". Aikuiskasvatus 41, n.º 2 (8 de junho de 2021): 113–26. http://dx.doi.org/10.33336/aik.109321.
Texto completo da fonteResumo:
Perinteisen järjestötoiminnan rinnalle on muodostunut uudenlaista liikehdintää, ei-hierarkkisesti organisoitunutta kansalaistoimintaa. Pohjois-Karjalassa toimiva Kohtuus vaarassa -kansalaisliike on verkosto, joka tavoittelee kulutuskeskeisen ajattelun- ja elämäntavan muutosta. Se järjestää muun muassa seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja retkiä. Ryhmä on valtakunnallisen kohtuusliikehdinnän alullepanija. Tarkastelen ryhmää ekososiaalisena sivistäjänä. Tulkinta pohjautuu kestävyystutkijoiden Arto O. Salosen ja Marjatta Bardyn jaotteluun ekososiaalisen sivistyksen piirteistä. Sen pohjalta analysoin seitsemän aktiivin haastatteluja teorialähtöisellä laadullisella analyysilla: hain aineistosta vastuullisuuden, kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden kuvauksia. Tausta-aineistona ovat liikkeen julkaisut ja osallistuva havainnointi. Tulosten mukaan Kohtuus vaarassa -ryhmässä vastuullisuus ymmärretään laajana, koko elonkehää koskevana huolenpitona. Liikkeen ytimessä oleva kohtuullisuus on kulutuskriittisyyttä, hankkimista tarpeen mukaan. Luonnonvarojen käytön tulee olla kohtuuden rajoissa. Ihmistenvälisyys on keskeistä, ja kasvokkaisia tapaamisia arvostetaan. Kohtuus vaarassa -toimijat välittävät ekososiaalisen sivistyksen sanomaa paitsi luentojen ja muiden yleisötapahtumien avulla myös arkisissa kohtaamisissaan kuten tavatessaan ystäviään.
19
Kurki, Leena. "Sosiaalipedagogiikka ja sen uudet sovellukset". Aikuiskasvatus 20, n.º 2 (15 de maio de 2000): 109–18. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93276.
Texto completo da fonteResumo:
Sosiaalipedagogiikassa keskitytään kahteen asiaan. Toisaalta on kyse ihmisen sosiaalisen muotoutumisen auttamisesta, sosialisaation tukemisesta; miten ihmisestä kasvatuksen avulla tulee yhteiskunnan toimiva jäsen. Toisaalta sosiaalipedagoginen toiminta keskittyy erityisesti syrjäytyneiden, yksinäisten ja puutteenalaisina elävien ihmisten tarpeisiin ja niiden tyydyttämiseksi välttämättömän yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseen. Sosiaalipedagogiikan avulla pyritään rakentamaan perusteita sille inhimilliselle emansipaatiolle, joka tarvitaan perustaksi humaanin ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan luomisessa. Sosiaalipedagogiikassa suuntaudutaan erityisesti ihmisten vapaa-aikaan, minkä vuoksi oppimisessa korostuu sen informaali puoli. Artikkelissa tarkastellaan sosiaalipedagogiikan uusia sovellutuksia aikuiskasvatukseen rajautuen. Latinalaisen Amerikan educación popular -liike, ranskalainen animation socioculturelle tai anglo-amerikkalaisessa diskurssissa community development, popular education ja empowerment edustavat nykypäivän sosiaalipedagogiikan lähestymistapoja. Kirjoittaja vetää lopuksi langat suomalaisiin sovellutuksiin, kuten nykypäivän lähiöhankkeisiin.
20
Hattula, Markku. "Omaishoitajat kirjoittajina". Aikuiskasvatus 30, n.º 1 (15 de fevereiro de 2010): 60–62. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93861.
Texto completo da fonteResumo:
Omaishoitajana, hoidettavien pääasiallisina auttajina, toimii Suomessa laskutavasta riippuen noin 300 000 henkilöä. Vain noin kymmenesosalla heistä on virallinen, kunnan kanssa tehty sopimus palkallisesta hoitotyöstä. Joidenkin tilastojen mukaan noin puolet omaishoitajista on eläkeläisiä. Uhkana on omaishoitajan uupuminen. Yksi keino tukea omaishoitajia on vertaisryhmä verkossa. Maaseudun Sivistysliitto tukee omaishoitajien jaksamista osana kirjoittajakoulutustaan. Toiminta tähtää oman elämän hallintaan sekä jaksamiseen kirjoittamalla ja puhumalla.
21
Kleemola, Olli. "Suojeluskuntaperinnetyön organisaatiot ja ulottuvuudet 1944–2021". Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 21, n.º 4 (25 de agosto de 2021): 56–103. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.109529.
Texto completo da fonteResumo:
Suojeluskunnat lakkautettiin syksyllä 1944 Neuvostoliiton vaatimuksesta ja välirauhansopimuksen nojalla. Etenkin suojeluskunnissa toimineet kokivat lakkautuspäätöksen epäoikeudenmukaiseksi, ja syntyi halu ylläpitää suojeluskunta-, lotta- ja suojeluskuntiin kiinteästi liittyneen sotilaspoikajärjestön perinnettä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen tehtyä, suojeluskuntaperheen eri jäseniin liittyvää perinnetyötä eli järjestöihin liittyvän kulttuuriperinnön säilyttämiseen tähtääviä toimenpiteitä.
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella yhtäältä perinnekentän muotoutumista eli perinnetyön organisoitumista eri järjestöihin. Toisaalta tarkastelun kohteena ovat perinnetyön sisällöt eli se, mitä toimia perinnekentällä on tehty kulttuuriperinnön siirtämiseksi. Tutkimuksen kolmantena ulottuvuutena on perinnetyön aineellinen ulottuvuus, eli minkälaista esineistöä tai aineistoa perinnekentän toimijat ovat tuottaneet perinnekentän tarpeisiin. Näiden kolmen ulottuvuuden avulla pyritään luomaan kokonaiskuva perinnetyön kehityksestä sodanjälkeisistä ajoista nykypäivään. Tutkimuksen aikahorisontti ulottuu vuodesta 1944 eli suojeluskunta- ja lottajärjestön lakkauttamisesta nykypäivään.Tutkimus avaa merkittäviä näkökulmia kansallisen maanpuolustushistoriallisen yhdistyskentän muotoutumiseen ja maanpuolustushistoriallisen kiinnostuksen ja perinnetyön merkityksen kasvuun viime vuosikymmeninä sekä yleensä perinnetyön merkitykseen suomalaisessa yhteiskunnassa.
22
Grahn, Maarit. "Kulttuuriperintöyrittäjyys maaseudun voimavarana". Matkailututkimus 17, n.º 1 (24 de junho de 2021): 7–25. http://dx.doi.org/10.33351/mt.107796.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelin aiheena on kulttuuriperintöyrittäjyys maaseutumatkailun kehittämisessä ja kulttuuriperintöprosesseissa. Olen kiinnostunut siitä, mikä saa yrittäjän lähtemään kulttuuriperintöyrittäjäksi, millaisia ominaispiirteitä maaseudun kulttuuriperintöyrittäjyyteen liittyy sekä millaista kulttuuriperintöä yrittäjät hyödyntävät ja millä tavoin. Lisäksi tarkastelen maaseudulla toimivien yrittäjien roolia kulttuuriperinnön välittäjinä ja ylläpitäjinä. Tutkin kulttuuriperintöyrittäjyyttä käyttämällä esimerkkinä pääasiassa matkailualalla toimivia pienyrittäjiä Merikarvialla. Tutkimusaineisto koostuu yrittäjien teemahaastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista, jotka toteutin vuonna 2020. Aineistoa olen analysoinut laadullisen tutkimuksen menetelmin. Tutkimukseni mukaan kulttuuriperintöyrittäjäksi ryhdytään monista eri syistä ja yrittäjien taustat ovat hyvin erilaisia. Kulttuuriset arvot ja kestävä kehitys ovat kuitenkin taloudellisten arvojen rinnalla kaikille yrittäjille tärkeitä toimintaa ohjaavia kriteereitä. Maaseudulla toimivat kulttuuriperintöyrittäjät hyödyntävät liiketoiminnassaan sekä paikallista kulttuuriperintöä että luontoa. Heillä on muiden paikallisten toimijoiden ohella tärkeä rooli paikallisidentiteetin, paikan imagon ja maaseutumatkailun kehittämisessä. Lisäksi kulttuuriperintöä jalostavat yrittäjät toimivat muiden kulttuuriperintötoimijoiden rinnalla kulttuuriperinnön välittäjinä ja ylläpitäjinä. Jalostamalla perintöä eläväksi ja tuottamalla elämyksiä yrittäjät ylläpitävät ihmisten kiinnostusta kulttuuriperintöön ja luontoon.
23
Santaoja, Minna. "Ampiaisten valepesien virkkaus monilajisen yhteiselon tunnusteluna". Aikuiskasvatus 41, n.º 2 (8 de junho de 2021): 127–39. http://dx.doi.org/10.33336/aik.109322.
Texto completo da fonteResumo:
Elämä on perustavalla tavalla monilajinen kudelma, jonka keskinäisriippuvuuksia ekologinen hätätila korostaa. Ihmisen aikaansaaman ekologisen kriisin seurauksena elämän epävarmuudesta on tullut kaikkea elämää koskeva jaettu tila. Tilanteessa tarvitaan uudenlaisia tietämisen tapoja, joiden avulla voidaan rakentaa mahdollisuuksia monilajiselle kukoistukselle. Ampiaiset ovat kiusallisiksi koettuja kumppaneita, joiden kanssa joudumme tulemaan toimeen muun muassa kaupungeissa. Tilallisen neuvottelun välineiksi valmistetaan muun muassa ampiaisten valepesiä, estämään ampiaisten pesintä ei-toivotussa paikassa. Virkatut valepesät toimivat monimerkityksisinä rajakohteina, jotka ovat mediassa avanneet mahdollisuuden ampiaistiedon välittämiselle. Tarkastelen virkkaamista monilajisen yhteiselon tunnustelun tapana. Aineistoni koostuu sähköisen median aineistosta, lehtiartikkeleista ja autoetnografiasta. Valeampiaispesien virkkaus näyttäytyy erilaisena tarkasteltaessa sitä käsityön lopputuotteen tai tekemisen prosessin näkökulmasta. Käsityö voi toimia monilajista ymmärrystä ja etiikkaa luovana tietämisen käytäntönä ja huolenpitona.
24
Aarnikoivu, Melina, e Taina Saarinen. ""Kuuluuko täältä, kuuluuko nyt?": Tohtoriopiskelijoiden verkkovälitteisen kirjoitusopetuksen ongelmatilanteiden neksusanalyysi". Puhe ja kieli, n.º 1 (5 de junho de 2020): 41–60. http://dx.doi.org/10.23997/pk.95498.
Texto completo da fonteResumo:
Tässä tutkimuksessa selvitimme, millaisia ongelmatilanteita tohtoriopiskelijoiden monikanavaiseen seminaaritoimintaan sisältyi. Lisäksi tutkimme, millaisia seurauksia tilanteista aiheutui. Tutkimuksen teoreettismetodologisena viitekehyksenä käytimme neksusanalyysiä (Scollon & Scollon, 2004). Tutkimusaineistomme koostui tohtoriopiskelijoille järjestettyjen ”kirjoitusklinikoiden” aikana tehdyistä etnografisista havainnoista, klinikoissa käytetyn AdobeConnectin välityksellä käydyistä chat-keskusteluista, klinikoihin liittyvistä Yammer-keskusteluista sekä tohtoriopiskelijoille ja ohjaajille suunnatun verkkokyselyn tuloksista. Analyysimme perusteella tunnistimme kolme laajempaa kategoriaa, joihin tutkitun kontekstin ongelmatilanteet liittyivät: teknologia, toimijat ja kieli. Ongelmatilanteet veivät aikaa pois käsiteltävältä asialta, vaikeuttivat osallistumista, estivät sen kokonaan, vaikuttivat osallistumisen mielekkyyteen tai koettuun hyödyllisyyteen ja aiheuttivat muita negatiivisia tuntemuksia osallistujissa. Tutkimus ja sen tulokset siirtävät huomion siihen, mitä tapahtuu, kun haluttu tai odotettu välitteinen sosiaalinen toiminta jostain syystä estyy ja auttaa siten suunnittelemaan sitä, miten monikanavaista seminaaritoimintaa voitaisi tohtoriopinnoissa sekä muussa yliopisto-opetuksessa kehittää.
25
Kivistö, Mari Susanna, e Sanna Hautala. "Dokumentoitu asiakaslähtöisyys? Vammaissosiaalityön prosessit asiakasdokumenttien kuvaamana". Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 28, n.º 3 (6 de agosto de 2020): 254–72. http://dx.doi.org/10.30668/janus.77648.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tarkastellaan vammaissosiaalityön prosessien asiakaslähtöisyyttä. Aineistona toimivat asiakasdokumentit. Huomio kiinnitetään analyysissa ensin asiakaskohtaisiin prosesseihin ja niihin sisältyviin tapahtumiin. Tämän jälkeen aineiston prosesseja analysoidaan kokonaisuutena. Artikkelissa pyritään tuottamaan moninainen kuva asiakaslähtöisyyden todentumisista, sivuuttamisista ja näiden merkityksestä asiakkaana olevien ihmisten tilanteille. Analyysin tuloksena asiakaslähtöisyys näyttäytyy parhaimmillaan asiakasdokumentteihin kirjoitettuna ammattilaisen ja asiakkaan välisenä dialogina ja yhteistyönä. Työntekijän asiakaslähtöinen toiminta perustuu vahvaan toimijuuteen ja laadukkaaseen dokumentointiin, organisaation asiakaslähtöisyyden rakentuessa mahdollistavuudesta. Kehittämistarpeet kohdentuvat sekä prosessien toteuttamiseen, että niiden dokumentointiin. Tulokset osoittavat, että vammaissosiaalityön prosessien asiakaslähtöisyyden todentuminen edellyttää huomion keskittämistä asiakkaan elämäntilanteen ja elämänkulun kokonaisuuteen sosiaalityön työtehtävien tai pelkän prosessin lopputuloksen sijaan.
26
Laitila, Erkki, Matti Ryhänen, Margit Närvä e Timo Sipiläinen. "Yhteistyö ja verkostoituminen maitotiloilla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de janeiro de 2014): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75283.
Texto completo da fonteResumo:
Strategisen päätöksenteon merkitys maitotiloilla korostuu markkinaohjautuvuuden kasvun myötä. Tässä tutkimuksessa yhteistyötä ja verkostoitumista tarkastellaan strategisen päätöksenteon näkökulmasta. Strategisessa yhteistyössä omien tavoitteiden saavuttaminen ei ole mahdollista ilman kumppaneiden panosta. Strategisen yhteistyön toteuttamista selvitettiin osanottajien ja yhteistyösuhteen organisoitumisen näkökulmista säilörehun tuotannossa, hiehonkasvatuksessa ja navettayhteistyössä, jotka kuvaat yhteistyön syvyyden eri tasoja. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla maidontuottajia, joilla yhteistyö on liiketoiminnan tärkeä lähtökohta. Tutkimusaineisto koostuu viidestä eri teemahaastatteluaineistosta, joista yksi käsittelee säilörehunkorjuuta, kaksi hiehonkasvatusta ja kaksi yhteisnavettaa. Laadullis-induktiivista analyysiä käyttäen tavoitteena oli tehdä yleistyksiä ja tulkintaa aineistosta esiin nousevien seikkojen perusteella. Tulokset eivät ole yleistettävissä, mutta ne ovat siirrettävissä koskemaan tutkimusaineistoa suurempaa tilajoukkoa. Tilayhteistyönä toteutettavan säilörehunkorjuun perustana ovat yhteiset tavoitteet kuten yksikkökustannusten alentaminen, pääoman määrän vähentäminen, lyhytaikaisen työvoimatarpeen ratkaiseminen ja hyvälaatuinen rehu. Yhteistyö toteutetaan joko yhteisin konein tai osallistujien omilla koneilla. Strategisessa urakointiyhteistyössä on maitotilan näkökulmasta tarkasteltuna samat tavoitteet. Hiehonkasvatusyhteistyö on strategista yhteistyötä, jossa maitotila luovuttaa hiehonkasvatuksen kokonaan tai osittain toisen yrittäjän hoidettavaksi. Tavoitteena on yleensä lehmäpaikkojen lisääminen, rehualan käyttö lehmille, työmäärän vähentäminen ja hiehonkasvattajan osaamisen hyödyntäminen. Hiehonkasvattajan näkökulmasta oleellista on kapasiteetin käyttöasteen pitäminen korkeana ja tasaisena. Yhteistyön organisoinnin kannalta oleellisimpia kysymyksiä ovat tiineyttäminen, jalostusprosessin ylläpito, siirtojen organisointi kustannustehokkaasti ja eläintautiriskin hallinta. Navettayhteistyöllä tarkoitetaan yhteistyösuhdetta, jossa maidontuottajat luopuvat omasta maidontuotannosta ja perustavat yhteisen yrityksen. Keskeiset syyt ovat yksikkökustannusten alentaminen, riskien jakaminen, työmäärän alentaminen, vapaa-ajan kasvu ja osaamisen hyödyntäminen. Yhteistyö voidaan organisoida niin, että rakennetaan uusi navetta, eläimet siirretään navettayhtiön omistukseen ja osanottajien pellot vuokrataan navettayhtiölle. Osanottajat toimivat yhteisnavetan työntekijöinä. Tulosten mukaan yhteistyö ja verkostoituminen tuovat kilpailuetua siihen verrattuna, että maidontuottaja toimisi yksin. Keskittyminen ydinosaamiseen, ulkoistaminen, verkostoituminen ja muut yritysten väliset liittoumat ovat tulossa osaksi strategista ajattelua ja suunnittelua. Näillä toimilla säästetään työ- ja pääomakustannuksissa. Yhteistyö mahdollistaa myös teknologian kehittymisestä saatavan edun hyödyntämisen ja tuottavuuden parantamisen.
27
Kauppinen, Risto, Kati Partanen, Hannu Viitala, Katariina Remes, Seppo Mönkkönen, Veli-Matti Tuure, Reetta Palva et al. "Hiehohotelli – hiehokasvatuksen ulkoistaminen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76813.
Texto completo da fonteResumo:
Maitotuotteiden kysynnän kehitys maailmanmarkkinoilla tuo uusia mahdollisuuksia suomalaiselle maidonjalostusteollisuudelle ja maidontuottajille, mutta samalla myös vakavia haasteita. Vakaan tuottajahinnan markkinoilta on siirrytty selkeästi tilanteeseen, jossa hinta vaihtelee.Tuotannon laajentaminen on keino reagoida nousevaan hintaan ja laskevaan hintaan, mutta se edellyttää maitotilalla investointeja tuotantorakennukseen ja eläimiin. Tilan tuotannon siirtäminen huomattavasti suurempaan kokoluokkaan edellyttää aina myös hyvin suunniteltua työnkäytön järjestämistä ja hyvää logistiikan suunnittelua.Tavallisesti lypsykarjanavettaan sijoitetaan lehmien lisäksi vasikat ja uudistukseen tarvittavat hiehot. Hiehojen kasvattaminen lypsykarjanavetassa vaatii rakennuksen pinta-alaa, hiehoille tarkoitettuja rehuja ja työtä. Hiehoilla on erilainen hoito, rehuvaatimus ja ruokinta kuin lehmillä.Hiehokasvatuksen siirtäminen maitotilan ulkopuolelle vapauttaa tilaa ja työpanosta. Vapautuneita resursseja voidaan käyttää lehmämäärän lisäämiseen. Uutta tuotantorakennusta suunniteltaessa voidaan eläintila-resurssia suunnata lypsylehmille. Kasvatuksen ulkoistaminen avaa uusia mahdollisuuksia kotieläintuotantoon hiehokasvatusyrittäjyyden muodossa.Hiehokasvatuksen ulkoistamisella on hyvin järjestettynä mahdollisuus saavuttaa maidontuotannon tarvitsemaa erikoistumista ja lisätä kustannustehokuutta. Hiehokasvatuksen ulkoistamisessa tautiriskit pitää luonnollisesti tiedostaa ja toimia tämän suhteen eläinterveyden pelisääntöjen mukaan. On tärkeää selvittää hiehonkasvatuksen ulkoistamisen mahdollisuudet ja se, millä reunaehdoilla (sopimukset, vakuutukset, hinnoittelu, eläinten siirrot ja hoito, tautiriskit) tämä maidontuotannon toimintamalli olisi toimiva ja kannattava hiehojen/nuorkarjan kasvatusmuoto.
28
Tuure, Veli-Matti, Janne Karttunen, Tapani Kivinen, Kim O. Kaustell, Kristiina Hakkarainen e Timo Hurme. "Toimiva pihatto työntekijän näkökulmasta". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75903.
Texto completo da fonteResumo:
Työntekijän kannalta toimivassa karjatalousrakennuksessa työt sujuvat, työn tuottavuus on hyvä, työn tekeminen ei vaaranna työntekijän terveyttä eikä turvallisuutta, työ on miellyttävää, sopivasti kuormittavaa ja se koetaan tarkoituksenmukaiseksi. Laajassa 100 nykyaikaisen suomalaisen pihaton tutkimuksessa pihaton toimivuutta työntekijän kannalta tutkittiin selvittämällä päivittäisten hoitotöiden työmäärään ja työntekijän tyytyväisyyteen vaikuttavat tekijät. Tutkimukseen otettiin mukaan vuosien 1990 ja 2002 välisenä aikana valmistuneita yli 40-paikkaisia lämpimiä makuuparsipihattoja, jolloin kohderyhmä edusti kotimaisen pihattosuunnittelun viimeaikaisimpia näkemyksiä ja ratkaisuja. Aineisto koottiin keväällä 2005 kyselyn ja tiloille tehtyjen tutkimuskäyntien avulla. Karjan tuotos- ja terveystarkkailutiedot saatiin Maatalouden Laskentakeskuksesta. Työmäärävaihtelut samankokoisillakin nykyaikaisilla lypsykarjapihattotiloilla ovat hyvin suuria. Tässä aineistossa vaihtelua selittävät käytettävissä olevat työmenetelmät lypsyssä ja väkirehuruokinnassa, makuuparsien ja eläinten käytettävissä olevan tilan mitoitus, eläinten siirtoreitin suoruus eläintilasta lypsyasemalle sekä makuuparsien puhdistuskerrat ja lypsylle osallistuvien henkilöiden lukumäärä. Työmäärä riippuu siis koko työjärjestelmän toimivuudesta. Tutkimusaineistossa lypsyrobottitiloilla eläinkohtainen päivittäisten töiden työnmenekki oli runsaat 40 prosenttia pienempi kuin perinteisiä lypsyasematyyppejä käyttävillä tiloilla. Myös robottitilojen välillä oli hyvin suurta vaihtelua työnmenekissä. Erityisesti tulee välttää kaksinkertaisen lypsyjärjestelmän käyttöä. Tässä aineistossa eläintilassa oleviin rehukioskeihin perustuva väkirehun jakotapa on työtä säästävin väkirehumenetelmä; seosrehumenetelmä ei siis välttämättä tuo ajansäästöä ruokintaan. Makuuparsien tulee olla riittävän pitkiä (noin 250 cm), jolloin puhtaanapitotöiden tarve pysyy kohtuullisena. Toimivassa lypsyssä lehmien tuloreitti lypsyasemalle on suora (korkeintaan yksi 90-asteen käännös, mutta ei juuri ennen asemalle tuloa) ja lypsyasemalla työskentelee vain yksi henkilö ainakin 55−70 lypsylehmän karjakokoon asti. Merkittävällä osalla suomalaisista ja myös tässä tutkimuksessa mukana olevista maitotiloista karjanhoitotöiden tehokasta organisointia vaikeuttaa perinteinen pyrkimys työllistää kaksi tai jopa useampia työntekijöitä karjamäärästä riippumatta. Eniten tyytymättömyyttä aiheuttivat tutkimustiloilla lehmien ajon tarve lypsylle ja siitä johtuva lypsyn venyminen sekä niska-hartiavaivat, jotka yleistyvät karjamäärän kasvaessa. Työn yksipuolistuminen ja painottuminen nopeatahtiseen ja kestoltaan pidentyvään lypsyyn uhkaa laajentavan lypsykarjatilan työntekijöiden terveyttä. Toimiviksi koettuja ratkaisuja olivat puolestaan eläintilassa oleviin kioskeihin perustuva väkirehuruokinta sekä seosrehuruokinnassa kurottajan käyttö rehukomponenttien lastauksessa.
29
Koskiaho, Briitta. "Kansalaistutkimus: toisenlaista tutkimusta". Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 27, n.º 1 (8 de março de 2019): 72–78. http://dx.doi.org/10.30668/janus.75844.
Texto completo da fonteResumo:
Kansalaistutkimus on yhteiskuntatieteissä uusi tutkimuksen metodi. Se on muutakin eli ammattitutkijoiden lisäksi usein tutkimuksen kohteena olevat henkilöt toimivat kanssatutkijoina ammattitutkijoiden kanssa. Tutkimus on lähellä toiminta- ja osallistavaa tutkimusta. Puheenvuorossa pohditaan kansalaistutkimuksen ominaispiirteitä ja otetaan esimerkiksi meneillään oleva vanhoihin ihmisiin kohdistuva asioitten ajamiseen liittyvä tutkimus 2018-2019. Kaikki osallistujat ovat vanhoja, useimmat täyttäneet 75 vuotta. He ovat koulutettuja henkilöitä, useat myös yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneita. Heilläkin näyttää olevan suuria ongelmia arkipäivän asioittensa ajamisessa. Miten paljon niitä onkaan niillä, jotka ovat näitä kansalaistutkijoita tietotaidollisesti heikommassa asemassa? Tutkimuksessa pyritään myös muuttamaan olemassa olevia käytänteitä ja ehdottamaan asioitten ajamiseen uusia ideoita sen perusteella, että toisena kansalaistutkijajoukkona ovat asioitten ajamiseen liittyvien hankkeiden johtajat hankkeineen ja myös arvioinnin kohteina.
30
Aksela, Maija, e Lauri Vihma. "Uudenlainen yhteisöllinen opettajankoulutus LUMA-ekosysteemissä elinikäisen oppimisen tukena". Lumat: International Journal of Math, Science and Technology Education 3, n.º 6 (30 de outubro de 2015): 711–20. http://dx.doi.org/10.31129/lumat.v3i6.992.
Texto completo da fonteResumo:
Kansallinen LUMA-toiminta ekosysteeminä luo uudenlaisia innovatiivisia mahdollisuuksia matematiikan ja luonnontieteiden (nk. LUMA-aineiden) opettajankoulutuksen – niin perus- kuin täydennyskoulutuksen – luovaan toteuttamiseen sekä sen kehittymiseen ja alan tutkimuksen tekemiseen formaalisen, non-formaalisen ja informaalisen tiede- ja teknologiakasvatuksen rajapinnoilla. Mallissa nykyisten ja tulevien opettajien elinikäistä oppimista pyritään tukemaan yhteisöllisesti eri yhteistyötahojen – koulujen, yliopistojen, opetushallinnon, elinkeinoelämän ja muiden sidosryhmien – kanssa Suomessa ja myös kansainvälisesti. Yhteisöllisessä toiminnassa sekä opiskelijat että toimijat oppivat toisiltaan vahvistaen samalla tärkeää dialogia erilaisten toimijoiden välillä kansallisten opetussuunnitelmien perusteiden tukena. Tavoitteellisessa toiminnassa kehitetään uudenlaisia yhteistyömalleja ja opetusinnovaatioita kansallisten opetussuunnitelman perusteiden tueksi sekä edistetään opinnäytetöin ja julkaisuin alan tieteellistä kehitystä. Artikkelissa kuvataan muutamia esimerkkejä LUMA-ekosysteemin toiminnasta opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa. Lisäksi tuodaan esille tiede- ja teknologialuokkien merkitys LUMA-toiminnan sydämessä innostavina opettajien ja opiskelijoiden oppimisympäristöinä sekä alan opetuksen kehittämis- ja tutkimuskeskuksina. Esimerkkinä yhteisöllisestä toimintamallista on tutkimuspohjainen LUMA SUOMI -kehittämisohjelma 35 kehittämishankkeineen ja kansallinen LUMA-aineiden opettajankoulutusfoorumi.
31
Uotila, Eliisa. "Selko Suomessa - selkokielen kehitys ja ja sovelluksia". Puhe ja kieli, n.º 4 (13 de março de 2020): 307–24. http://dx.doi.org/10.23997/pk.74581.
Texto completo da fonteResumo:
Katsaus käy läpi suomenkielisen selkokielen kehityksen vaiheita Suomessa 1980-luvulta nykypäivään. Katsauksessa kerrotaan käytännön toimista selkokielen kehittämiseksi sekä tutkimuksesta, jota selkokielestä on tehty. Selkokieltä alettiin kehittää Suomessa 1980-luvulla. Äänekkäimmin selkokieltä vaativat kehitysvammahuollon toimijat, vaikkakin selkokielen hyöty monille muillekin ihmisryhmille tunnistettiin. Selkokieltä on kehitetty käytännön työn ja kohderyhmätestauksen avulla. Teoreettisempaa tukea on haettu esimerkiksi erityispedagogiikasta sekä viestinnän- ja muistintutkimuksen aloilta. Selkokielestä kielimuotona on vielä melko vähän tutkimusta, mutta tilanne on muuttumassa selkokielen tunnettuuden ja käytön lisääntyessä. Selkokielen määritelmän mukaan selkokieli on tekstin, sanaston ja rakenteiden tasoilla helpompaa kuin yleiskieli. Selkokieleen liittyy olennaisesti myös visuaalisuus, esimerkiksi kuvituksen ja taiton ohjeistus. Selkokieltä on pitkään sovellettu myös vuorovaikutukseen. Selkokielen tarve voi johtua pysyvistä neurobiologisista syistä (esim. kehitysvamma, autismin kirjo), heikentyneistä kielellisistä taidoista (esim. muistisairaudet ja aivoverenkierron häiriöt) tai todennäköisesti kehittyvistä kielellistä taidoista (esim. uuden kielen opiskelu). Selkokielen tarkoitus on estää kielellistä syrjäytymistä sekä mahdollistaa tasa-arvoisempaa ja itsenäisempää elämää henkilöille, joille yleiskieli on liian vaikeaa. Selkokielellä on julkaistu pitkään esimerkiksi kirjoja ja lehtiä sekä tiedotusmateriaaleja (mm. äänestäminen, Kelan etuudet).
32
Lintunen, Jarmo Jukka. "Ei-inhimilliset eläimet osana aatedraaman rakentumista Laura Ruohosen näytelmissä Lintu vai kala, Kuningatar K ja Luolasto". Sananjalka 61, n.º 61 (26 de novembro de 2019): 202–22. http://dx.doi.org/10.30673/sja.70046.
Texto completo da fonteResumo:
TIIVISTELMÄ: Ei-inhimilliset eläimet osana aatedraaman rakentumista Laura Ruohosen näytelmissä Lintu vai kala, Kuningatar K ja Luolasto
Artikkelissani tutkin näytelmäkirjailija Laura Ruohosen kolmea nykynäytelmää aatedraaman rakentumisen näkökulmasta. Aatedraama on perinteisesti määritelty tiettyä aatetta ajavaksi tai tähdentäväksi näytelmäksi, joka pyrkii tarjoamaan jonkun ratkaisun johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan. Biologitaustaisen Ruohosen näytelmissä aatteellisuus nousee ihmisen ja ympäristön suhteen kriittisestä käsittelystä. Eläimiin ja luontoon liittyvät viittaukset ovat tyypillistä Ruohosen poetiikkaa. Hänen näytelmissään eläimiä esiintyy pääasiassa dialogeissa ja monologeissa, joista käytän käsitettä eläinpuhe. Kysyn artikkelissani: mitä eläinpuheet kertovat ihmisen ja eläimen suhteesta ja itse eläimistä sekä minkälaista eläinfilosofiaa näytelmät toteuttavat?
Eläinfilosofiassa tarkastellaan eläimiin liittyviä filosofisia kysymyksiä, joissa eläin on ensisijainen tutkimuksen kohde eikä pelkkä väline ihmisyyden määrittämisessä. Osa eläinfilosofioita painottaa ihmisen ja eläimen samanlaisia piirteitä ja eettisiä kysymyksiä, kun taas osa korostaa sekä ihmisen että eläimen erityisyyttä ja erilaisuutta. Kolmas suunta lähtee siitä, että ihminen on eläin ja se pyrkii purkamaan ihmiskeskeisiä käsityksiä ja rakenteita.
Näytelmien eläinpuheet painottuvat kussakin näytelmässä hiukan eri tavalla, vaikka myös yhteisiä piirteitä löytyy, kuten runsas luonnontieteellinen eläintietous. Lintu vai kala -näytelmässä korostuu eläinten suojeluun ja hyötykäyttöön liittyvät eettiset kysymykset. Ihmisen toiminnan kritisointi onkin yksi tyypillinen juonne Ruohosen näytelmissä. Kuningatar K:ssa eläinpuheet haastavat pohtimaan ihmisen ja eläimen samankaltaisuutta ja toisaalta myös erityisyyttä sekä sukupuolen monimuotoisuuden kysymyksiä. Eläin näyttäytyy aktiivisena toimijana ihmisen kohtaamisessa ja saa aikaan muutoksen. Luolaston eläinpuheissa korostuu ihmisen ja eläimen samankaltaisuus, ja toisaalta se, että ihminen unohtaa olevansa eläin toisten joukossa. Näytelmässä vihjataan mahdolliseen eläinten ja ihmisen sukupuuttoon, jollei ihminen muuta toimiaan. Eläinten näkökulma voi avata myös uusia mahdollisuuksia ongelmatilanteisiin.
Aatedraaman näkökulmasta näytelmien eläinpuheet ja eläinten toiminta tuovat ihmisen ja luonnon suhteen tarkasteluun erilaisia eläinfilosofisia ulottuvuuksia. Kussakin näytelmässä eläimet herättävät erilaisia tunteita (affektiivinen empatia), toisaalta näytelmissä on luonnontieteellistä eläintietoutta, joka haastaa myös reflektoimaan omia eläinkäsityksiään ja uskomuksiaan (reflektiivinen empatia). Kaikissa näytelmissä ihmisen ja eläimen välille syntyy jännite, joka tuo mukanaan poliittisen ulottuvuuden. Ruohonen tuntuu painottavan, että ihminen on yksi eläin muiden joukossa. Toisaalta ihmisellä on myös suuri vastuu muista eläimistä ja elämän jatkumisesta maapallollamme.
33
Knuuttila, Marja, e Eero Vatanen. "Maatalouden taaksepäin suuntautuneet arvonlisäysvaikutukset maakunnissa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75809.
Texto completo da fonteResumo:
Maatalouden osuus kansataloudessa on jatkuvasti pienentynyt tuotannon kasvaessa muilla toimialoilla maataloutta nopeammin. Samanaikaisesti maatalous on kuitenkin integroitunut muuhun talouteen aikaisempaa enemmän työnjaon lisääntymisen myötä. Maatalouden muilta toimialoilta ostamien tuotantopanosten ja maataloustuotteiden myynti välituotteina edelleen jalostettavaksi muilla toimialoilla on kasvanut. Tämä tarkoittaa sitä, että maatalouden ostojen ja myyntien kautta osa muiden toimialojen tuotannosta on kytköksissä maatalouteen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin niitä maatalouden vaikutuksia muiden toimialojen tuotantoon, jotka syntyvät maatalouden hankkiessa panoksia (välituotteita) muilta toimialoilta. Näitä hankintoja kutsutaan toimialan taaksepäin suuntautuviksi kytkennöiksi ja niitä tutkitaan panos-tuotosanalyysin avulla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin toimialan koko tuotoksen vaikutukset tuotosmallilla. Tutkimuskohteena olivat maatalouden tulo- eli arvonlisäysvaikutukset koko maassa ja maakunnissa. Tutkimus tuottaa tietoa maatalouden merkityksestä aluetaloudessa ja se on tärkeä myös alueiden tuotantorakenteiden hahmottamisen kannalta. Ostojen ja myyntien kautta tuotannonmuutokset yhdellä toimialalla heijastuvat myös muille toimialoille. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää maatalous-, maaseutu- ja aluepoliittisessa päätöksenteossa esimerkiksi ennakoitaessa maataloustuotannon muutoksen vaikutuksia aluetalouteen. Hankintojen eli tuotantoketjun taaksepäin suuntautuvien kytkentöjen avaamisella tutkimus myös tuottaa yksityiskohtaisempaa tietoa maatalouden kotimaisesta kustannusrakenteesta eli siitä, kuinka maatalouden kulut eri toimialoille kohdistuvat. Tietoa voidaan hyödyntää kotimaisessa elintarvikkeiden hinnanmuodostusta selvittävässä tutkimuksessa. Kotitaloudet ovat keskeinen toimija aluetaloudessa käyttäessään maataloudesta ansaittuja tuloja alueella, joten ne sisällytettiin yhtenä toimialana mukaan analyysiin. Aineistona käytettiin Tilastokeskuksen vuonna 2006 valmistunutta alueellista panos-tuotosaineistoa vuodelta 2002. Tutkimuksessa selvitettiin ensinnäkin sitä, kuinka suuret maatalouden taaksepäin suuntautuvien kytkentöjen kerrannaisvaikutukset ovat ja mille toimialoille ne ensisijaisesti kohdistuvat. Toiseksi selvitettiin sitä, kuinka suuria maatalouden taaksepäin suuntautuvat kerrannaisvaikutukset ovat suhteessa alueen muihin toimialoihin. Kolmanneksi, laskettiin tuotosmallilla maatalouden absoluuttiset bruttoarvonlisäysvaikutukset maakunnittain. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että maatalouden taaksepäin suuntautuvista vaikutuksista selvästi suurimmat kohdistuvat kaupan alalle. Kauppa välittää tiloille suurimman osan maatalouden tarvitsemista panoksista. Yhtä maatalouden välitöntä arvonlisäysyksikköä kohden aiheutuu hankintojen ja kotitalouksien kulutuksen kerrannaisvaikutuksina välillistä arvonlisäystä koko maassa keskimäärin 0,69 yksikköä ja maakunnissa keskimäärin 0,39 yksikköä. Välillisesti eli maatalouden taaksepäin suuntautuvien kytkentöjen kautta toimialojen tuotannossa syntyy arvonlisäystä noin 1 miljardi euroa, mikä on enemmän kuin arvonlisäystä syntyy välittömästi maatalouden työn ja pääoman korvaukseksi markkinoilta saatuina myyntituloina (0.8 mrd. euroa). Maatalous ei kuitenkaan 27 toimialan välisessä vertailussa sijoittunut korkealle toimialan taaksepäin suuntautuvien kerrannaisvaikutusten määrässä. Maatalouden hankintojen vaikutukset olivat samankaltaisia eri maakunnissa. Alkuperäinen tutkimus sisälsi sekä maatalouden että metsätalouden taaksepäin suuntautuvien vaikutusten analyysin, joista tässä artikkelissa on raportoitu vain maatalouden tuloksia.
34
Kantola, Tarja, Päivi Pöyry-Lassila e Tarja Meristö. "SoTe-tieto ekosysteemissä: MORFEUS-näkymät asiakaslähtöisen yhteistyön ja palveluohjauksen työkaluina". Finnish Journal of eHealth and eWelfare 9, n.º 2-3 (22 de maio de 2017): 241. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.63177.
Texto completo da fonteResumo:
Sote-uudistus haastaa alan toimijat julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla kehittämään yhteistyötään asiakkaan parhaaksi. Monitoimijaisessa verkostossa tarvitaan paitsi kokonaiskuvaa palveluekosysteemin toimijoista rooleineen myös saumatonta tiedonkulkua toimijoiden välillä. Kehitettävien tietojärjestelmien tulee olla yhteentoimivia, mutta myös erityisiä tarpeita omaavien asiakkaiden palvelutarpeet täytyy huomioida. Vuosina 2015–2017 toteutettavassa MORFEUS-hankkeessa on kehitetty ja testattu kansallista palveluväylää hyödyntävä näkymäprototyyppi, joka mahdollistaa tietojen koostamisen eri toimijoiden tietovarannoista kolmeen eri käyttäjänäkymään: asiakkaan, sote-ammattilaisen sekä päätöksentekijän. Näkymät mahdollistavat erityistä tukea ja erityisen runsaasti erilaisia sote-palveluita tarvitsevien ns. VIP-asiakkaiden palvelupaletin koostamisen ja palveluohjauksen. Käyttäjätestausten pohjalta voidaan todeta, että prototyypin idea toimii; se auttaa koostamaan tietoa eri lähteistä ja muodostamaan kokonaiskuvan asiakkaan tilanteesta sekä asiakkaalle itselleen että sote-ammattilaiselle, mistä on erityistä hyötyä palveluohjaajalle. Käyttäjätestauksen pohjalta voidaan todeta, että näkymäprototyypin jatkokehitystä täytyy tehdä vielä fokusoiden erityisesti testaukseen käyttäjäasiakkaiden kanssa, tiedon rakenteiseen kirjaamiseen ammattilaisten näkymässä sekä tiedon esittämiseen visuaalisessa muodossa kaikissa näkymissä. Erityisesti asiakkaan näkymässä visuaalisuudella tavoitellaan asiakkaan voimaantumista, motivoitumista sekä houkuttelevuutta ja ei-leimaavuutta.
35
Miettinen, Asko. "Organisaatioiden muutos- ja kehittämisprosessit – luonne ja dynamiikka". Aikuiskasvatus 19, n.º 1 (15 de fevereiro de 1999): 37–47. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93201.
Texto completo da fonteResumo:
Organisaatioissa on ”löydetty” rakenteiden jälkeen prosessit. Näkökulman muuttaminen perinteisiä vertikaalisia ja hierarkkisia rakenteita korostavasta lähestymistavasta horisontaalisiin prosesseihin on auttanut ratkaisemaan joitakin organisoinnin pulmia – ja näyttää tuoneen mukanaan joukon uusia. Käytännössä on todettu prosessien kehittämisen ja uudistamisen monimutkaisuus ja monimuotoisuus. Onko prosessien luonteesta ja dynamiikasta avautunut vain osa? Prosessijohtaminen näyttää olleen 1990-luvulla suosituin, mutta myös kiistellyin johtamissuuntaus. Erityisesti ns. liiketoimintaprosessien radikaalia uudistamista (Business Process Re-engineering, BPR) on kritisoitu yksipuolisesta lyhyen aikavälin operatiiviseen tehokkuuteen keskittymisestä pidempien kehitysprosessien asemasta. Tässä suhteessa kauemmin vaikuttaneet laatujohtaminen ja sosiotekninen koulukunta ovat lähtökohdiltaan ja tavoitteiltaan monipuolisempia. Prosessien kehittäminen edellyttää niiden luonteen ymmärtämistä. Prosessit täsmentyvät kontekstuaalisesti. Prosessianalyysin tärkeänä tehtävänä on selvittää niitä mekanismeja, jotka käynnistävät ja ylläpitävät erilaisia prosesseja. Tämä edellyttää aktiivista prosessisanastoa, jossa kielikuvat ja osuva retoriikka voivat toimia täydentävinä oppimisen välineinä erityisesti silloin, kun tavanomainen rationaalisuus tai logiikka ovat riittämättömiä tulkinnan tai selityksen rakentamiseksi. Myös prosessikonsultointi täydentää perinteisiä konsultointimalleja korostamalla asiakkaan ja konsultin toimivan yhteistyösuhteen rakentamista ja organisaation ei-rationaalisen puolen merkitystä. Työprosessien kehittämisen teknis-taloudellisen fokuksen lisäksi on tarpeen puuttua käyttäytymisprosesseihin, organisaatiolle tyypilliseen tapaan kommunikoida, tehdä päätöksiä ja oppia.
36
Kangas, Arjo, Henrietta Gullman e Tapio Pensas. "Suorakylvö on toimiva menetelmä rukiin viljelyssä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 19 (31 de janeiro de 2004): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77032.
Texto completo da fonte
37
Fridlund, Mats, e Matti La Mela. "Between Technological Nostalgia and Engineering Imperialism". Tekniikan Waiheita 37, n.º 1 (17 de junho de 2019): 6–40. http://dx.doi.org/10.33355/tw.83224.
Texto completo da fonteResumo:
Kuinka ulkomainen teknologia vaikuttaa maan teollistumiseen? Tätä kysymystä lähestytään ”teknologisen geopolitiikan” kautta tarkastelemalla näkemyksiä ja tulkintoja, joita suomalaiset tekniikan alan toimijat esittivät koskien Itä-Aasian suurvallan, Kiinan teknologiaa ja teollistumista. Artikkeli tutkii, kuinka keisarillista Kiinaa kuvattiin vuosina 1880–1912 Suomen ”teknisteollisen julkisuuden” keskeisellä foorumilla, suomalaisissa tekniikan alan aikakauslehdissä. Tämä artikkeli tuo uuden näkökulman Suomen tekniikan historian tutkimuskentälle kartoittamalla Suomen ja Kiinan suhdetta teknologian ja teollistumisen kautta. Se tarjoaa myös uuden tutkimusotteen digitaaliseen historiaan hyödyntämällä laadullista ja määrällistä haku- ja luentatapaa (”readsearch”) suomalaiseen tekniikan alan lehtiaineistoon. Tutkimus tuo esiin, kuinka kiinalainen teknologia ja teollisuus esiintyi lehdissä pääosin kahdella tavalla. Ensinnäkin teksteissä kuvattiin Kiinan varhaishistoriallista kehitystä ja perinteistä teknologiaa, mikä toimi ”nostalgisena” vastaparina tuoreimpien länsimaisten teollisten edistysaskeleiden kuvaukselle. Toiseksi käsiteltäessä uudempia aikakauden teknologioita lehtitekstien painopiste oli lännen vahvuuksissa, ja huomio kiinnitettiin Kiinan taloudellisen ja kaupallisen potentiaalin tai maan luonnonvarojen hyödyntämiseen. Artikkeli syventää tätä suurvaltapolitiikan näkökulmaa tarkastelemalla kahden suomalaisen insinöörin uraa läntisten siirtomaapyrkimysten palveluksessa ja valottaa siten aiemmin sivuun jääneitä, suomalaisia imperialistisia asenteita.
38
Äyräväinen, Irma, Arja Piirainen, Taru Lintunen e Taina Rantanen. "Vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia vastavuoroisuudesta ikääntyneiden ihmisten vapaaehtoistyössä". Gerontologia 33, n.º 1 (8 de maio de 2019): 3–18. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.75065.
Texto completo da fonteResumo:
Sosiaalisen vaihdon teorian mukaan vastavuoroisuus on tärkeää ikääntyneiden ihmisten suhteissa. Vapaaehtoistyössä vastavuoroisuus on oleellista, mutta sitä ei ole juuri tutkittu eläkeikäisten vapaaehtoistyöntekijöiden kannalta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät kokevat vastavuoroisuuden vapaaehtoistyössä. Kolme kuukautta kestäneen toimintajakson aikana vapaaehtoistyöntekijät auttoivat liikkumiskyvyn ongelmista kärsiviä ikäihmisiä osallistumaan kodin ulkopuoliseen toimintaan osana Vapaaehtoistyö, ulkoliikunta ja vanhusten hyvinvointi (VAU) -tutkimushanketta. Tämän laadullisen osatutkimuksen 17 osallistujaa olivat 61 - 72-vuotiaita. Tutkimusaineisto kerättiin yksilöhaastatteluilla ja analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät kokivat saavansa vapaaehtoistyöstä sisältöä siirtymävaiheen elämäänsä ja antavansa inhimillisyyttä ikäihmisten vanhuuteen. Analyysissä saamisen yläkategorioiksi muodostuivat merkityksellinen toiminta, kasvu vanhenemiseen ja hyväksyvä ystävyys. Antamisen yläkategorioiksi saatiin avun antaminen, ajan antaminen, kuunteleminen ja arjen avartuminen. Täydellisesti vastavuoroisuus tuli esiin hyväksyvässä ystävyydessä ja arjen avartumisessa, niissä yläkategorioissa molemmat osapuolet olivat samanaikaisesti sekä saavana että antavana osapuolena. Vapaaehtoistyön luonteeseen näyttää kuuluvan tällainen vastavuoroisuuden yhteen kietoutuneisuus, jossa saamista ja antamista on vaikea erottaa toisistaan. Sosiaalisen vaihdon teoria vaikuttaa toimivan vapaaehtoistyössä.
39
Ylä-Ajos, Maria, e Satu Raussi. "Hyvä toimintatapa eläinten lopetuksessa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de janeiro de 2012): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75672.
Texto completo da fonteResumo:
Neuvoston asetus (EY N:o 1099/2009) eläinten suojelusta lopetuksen yhteydessä tulee sovellettavaksi vuoden 2013 alusta. Tämän niin kutsutun lopetusasetuksen määräyksillä pyritään edistämään lopetuksen ja siihen liittyvien toimien suorittamista siten, että eläimiä varjellaan vältettävissä olevalta kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Lopetusasetus muun muassa määrittelee sallitut lopetusmenetelmät, niiden keskeiset parametrit ja velvoittaa alan toimijat suunnittelemaan eläinten lopetuksen ja siihen liittyvät toimet etukäteen. Etukäteissuunnittelu on todennettava laatimalla toimintaohjeisto. Toimintaohjeiston laatimisessa apuna voi käyttää hyvän toimintatavan oppaita, joita parhaillaan työstetään maa- ja metsätalousministeriön rahoittamissa hankkeissa Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Eläinten hyvinvointikeskuksessa. Vuonna 2011 valmistui ’Siipikarjan konttilopetus Suomessa’ hankkeessa hyvän toimintatavan opas siipikarjan tiloilla tapahtuvaan kaasulopetukseen. Hankkeen käytännön osuudessa tutustuttiin Suomessa tällä hetkellä käytössä oleviin tapoihin lopettaa munintansa päättäneet kanat ja etsittiin hyviä lopetuskäytäntöjä edelleen jaettaviksi. Hyvä toimintatapa siipikarjan lopetuksessa -oppaassa käydään läpi siipikarjan lopetusta säätelevää lainsäädäntöä, elävien eläinten käsittelyä, käytännön lopetustapahtumaa ja annetaan neuvoja toimintaohjeiston laatimiseen. Opas painottuu erityisesti hiilidioksidilla tapahtuvaan munintansa päättäneiden kanojen lopettamiseen. Vuoden 2012 alussa alkaneessa ’Hyvä toimintatapa teurastuksessa’ hankkeessa tullaan laatimaan erillisiä hyvän toimintatavan oppaita sovellettaviksi sian-, naudan- ja siipikarjan teurastukseen. Hankkeessa selvitetään millaista hyvinvointitietoa teurastamot ja valvovat eläinlääkärit oman työnsä tueksi tarvitsevat. Hyvän toimintatavan oppaat kirjoitetaan tunnistettujen tiedontarpeiden sekä lopetusasetuksen vaatimusten perusteella. Oppaissa keskitytään eläinten käsittelyyn ennen teurastusta, käytettävissä oleviin tainnutusmenetelmiin, menetelmien onnistuneen käytön edellytyksiin, tainnutuksen onnistumisen seurantaan ja eläimen kuoleman varmistamiseen.
40
Vähämäki, Maija. "Hierarkiasta jaettuun johtajuuteen". Prologi 6, n.º 1 (15 de dezembro de 2010): 34–46. http://dx.doi.org/10.33352/prlg.95815.
Texto completo da fonteResumo:
Työelämän johtamisjärjestelmät on totuttu näkemään hierarkkisina, ja tämä käsitys heijastuu väistämättä myös vuorovaikutuksen käytäntöihin työpaikoilla. Viimeaikoina johtajuuden käsitys on laajentunut sisältämään myös työntekijöiden toiminnan osana johtajuutta, ei pelkästään sen kohteena (esim. Collinson 2009; Crevani, Lindgren & Packendorff 2010; Lawler 2004). Puhutaan jaetusta johtajuudesta (Grint 2005; Pearce & Conger 2003), mikä väistämättä vaatii myös johtajuussuhteiden ja siihen liittyvien valtakäsitysten ja viestinnän demokratisoitumista. Dualistisen johtaja-alaissuhteen tilalle tulisi kehittyä dialoginen suhde, jossa kaikkien osapuolten toiminta tunnistetaan osaksi johtamisen ja organisoinnin rakentumista. Tässä artikkelissa kuvaan viisivuotista kehitysprosessia työpaikalla, jossa tuotanto järjestäytyi itseohjautuvaan tiimityöskentelyyn. Tiimeillä ei ollut nimettyä johtajaa, vaan tiimeillä oli kiertävät edustajat tuotantopalavereissa ja tiimit saivat itsenäisesti sopia omien tehtäviensä järjestelyistä. Kyseinen työpaikka oli aiemmin noudattanut perinteistä hierarkkista esimiesmallia. Kehitysprosessin aikana seurasin, minkälaiseksi tiimien itseohjautuvuus kehittyi. Erityisesti tarkastelen, miten vallan ja vastuun rajat löydetään dialogisessa neuvottelussa. Neuvottelulla tarkoitan käytännön työn eri tilanteissa tapahtuvaa sopimista. Käytäntölähtöisessä tarkastelussani huomio kiinnittyy perinteisten valtakäsitysten ja uudenlaisen, toivotun ja tasa-arvoon pyrkivän toimintatavan välisiin ristiriitoihin. Vaikka työyhteisö kehitti itselleen uuden, neuvottelevan tavan toimia, kehityksessä on nähtävissä ongelmakohtia, joissa perinteiset valtakäsitykset ja sosiaaliset normit törmäävät uuden käytännön kanssa. Tässä artikkelissa nostetaan esille osittain piiloisia, mutta merkityksellisiä vuorovaikutuksen tilanteita, joita on tulkittu haastateltavien puheesta ja ryhmäkeskustelusta intervention jälkeisellä, noin neljän vuoden ajanjaksolla. Esimerkkien avulla pohdin jaetun johtajuuden edellytyksiä perinteisen tuotantotyön kontekstissa.
41
Kaikkonen, Suvi. "Myyjän imperatiivit venäjänkielisessä vuorovaikutuksessa - asioinnin sujuvuuden ylläpitäminen multimodaalisena toimintana". Puhe ja kieli, n.º 3 (2 de novembro de 2017): 145–63. http://dx.doi.org/10.23997/pk.66756.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tarkastellaan puhutun venäjän kielen signaali-imperatiivien käyttöä myyjän ja asiakkaan välisessä keskustelussa kirjakaupan kassalla. Signaali-imperatiivit ovat imperfektiivisessä aspektissa olevia kehotuksia aloittaa jokin käyttötilanteessa odotuksenmukainen toiminta. Kirjakaupassa niitä käytetään rutiininomaisten toimintojen, kortilla maksamisen ja ostosten ojentamisen yhteydessä. Käyttötilanteen rutiiniluonteisuudesta seuraa, että myyjä ja asiakas suuntautuvat vahvasti toiminnan odotuksenmukaisuuteen, siihen että asiat tapahtuvat kassalla sujuvasti vaihe vaiheelta. Sujuvuudella tarkoitan sekä temporaalista että toimintavaiheiden sisältöihin liittyvää sujuvuutta. Sujuvuuden mahdollistaa osanottajien toiminnan samanlinjaisuus. Tutkimuskysymykseni on, mikä signaali-imperatiivien käyttöä ja käytön ajoitusta motivoi niiden kielellisessä ja kehollisessa käyttökontekstissa. Osoitan, että signaali-imperatiiveilla ohjataan asioinnin rutiininomaista etenemistä silloin, kun sujuvuus on uhattuna. Sujuvuutta horjuttavia tekijöitä ovat tyypillisesti osanottajien kehollisen ja kognitiivisen saatavillaolon epäsymmetrisyys tai heidän erilinjainen sijoittumisensa tilassa. Signaali-imperatiivi on väline, jolla myyjä ylläpitää asioinnin sujuvuutta. Laajemmin käsitettynä myyjä hoitaa sillä institutionaalisia tehtäviään; jaetun ymmärryksen mukaan vastuu vuorovaikutuksen sujuvuudesta on hänellä. Tutkimuksen menetelmänä toimii keskustelunanalyysi, ja aineisto koostuu 58venäjänkielisestä asiointikeskustelusta, joissa esiintyy 23 signaali-imperatiivia.
42
Bruun, Kari. "Turvallisuuden (bio)politiikkaa paikallisesti". Alue ja Ympäristö 49, n.º 1 (12 de junho de 2020): 36–52. http://dx.doi.org/10.30663/ay.82170.
Texto completo da fonteResumo:
Analysoin artikkelissa Helsingin kaupungin turvallisuussuunnitelmaa. Oletan sen tavoitteena olevan ohjata tai muuttaa kaupunkilaisten ajattelutapoja, suhtautumista, asenteita ja käyttäytymistä tiettyjen turvallisuuden nimikkeen alle koottujen asioiden suhteen. Tulkitsen suunnitelmaa kansalaisten biopoliittisen hallinnan problematisointina, jolloin tavoitteena on hallinnan toteuttamiseksi kääntää organisaatioiden, ryhmien ja yksittäisten kansalaisten näkemyksiä auktoriteettien näkemysten kanssa yhdenmukaisiksi hyvänä pidettävistä käytännöistä turvallisuuskysymyksissä. Analysoin tätä prosessia kriittistä diskurssien tutkimusta soveltamalla. Kysyn ensinnäkin, kuinka turvallisuutta esitetään eli representoidaan. Toiseksi analysoin, millaisiin toimiin turvallisuustilanteen edelleen parantamiseksi on tarkoitus ryhtyä. Edelleen selvitän, kuinka kaupunkilaisia houkutellaan ja taivutellaan samastumaan suunnitelmassa esitettyyn turvallisuusajatteluun ja sen tavoitteisiin.
Turvallisuuden representaatiossa korostuu vahvasti erityyppinen ennakoiva toiminta, jolla pyritään ehkäisemään niin rikollisuutta, syrjäytymistä, onnettomuuksia kuin päihdehaittojakin. Tavoitteena on lisäksi yhteistyö viranomaisten sekä erilaisten kansalaisista koostuvien tahojen, ryhmien ja yksilöiden kanssa. Vastuuta turvallisuuden säilymisestä pyritään jakamaan myös kansalaisille itselleen. Identifioitumista suunnitelmassa esitettyyn koetetaan lisätä viestittämällä kaupunkilaisille kannustamisesta, auttamisesta, turvallisuustyön juurruttamisesta, identiteetin vahvistamisesta, turvallisuuden tunteen lisäämisestä ja niin edelleen. Toisaalta todetaan eriarvoisuuden lisääntyminen ja se, että kaikki eivät kykene vastuulliseen autonomiseen toimintaan ja elämäntapaan, minkä voi olettaa vaikuttavan kielteisesti identifioitumiseen suunnitelman tavoitteisiin.
43
Nykänen, Arja, Asko Hannukkala, Marketta Rinne e Tapio Salo. "Palkokasvit nurmitilan kierrossa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75722.
Texto completo da fonteResumo:
Palkokasvien käyttö on viime aikoina lisääntynyt väkilannoitteiden ja väkirehujen hintojen äkillisten vaihteluiden myötä. Vaikka palkokasvien viljely ei ongelmatonta olekaan, katsotaan riskien kuitenkin monesti olevan pienempiä ja ainakin helpommin hallittavia kuin esimerkiksi maailman markkinahinnat. Nurmitilalla palkokasvien käyttö on helpointa aloittaa apilan lisäämisestä nurmiseoksiin, mutta nurmen välikasvina voidaan viljellä palkoviljoja kuten hernettä, härkäpapua ja jopa lupiinia viljojen kanssa seoksena. Sato voidaan korjata joko puiden tai säilörehuksi. Palkokasvit hyödyntävät karjanlannan ravinteet tehokkaasti ja lisäväkilannoitusta ei välttämättä juurikaan tarvita. Puna-apila on nurmiemme yleisin palkokasvi, mutta myös alsike- ja valkoapilaa käytetään varsinkin vaihtelevilla lohkoilla. Valkoapila kestää myös laidunnusta ja sinimailasta voi kokeilla hyvärakenteisille vähemmän happamille maille. Palkokasvit tuovat nurmen korjuuaikaan joustoa, koska niiden sulavuus laskee heiniä hitaammin. Palkokasvien biologinen typensidonta toimii tavallaan pellon ja tilan omana typpitehtaana. Tämä tehdas toimii tehokkaimmin, kun palkokasvit viljellään seoksina typpeä sitomattomien kasvien kanssa, typpilannoitus pidetään kohtuullisena ja nurmisato korjataan pois pellolta. Näin palkokasvien viljely ei myöskään lisää typen huuhtoutumista, jota usein pelätään. Apilan säilyminen nurmissa on koettu jonkin verran ongelmalliseksi. Tähän auttavat nurmen maltillinen lannoitus, uudet satoisat ja hyvin talvehtivat lajikkeet, oikea korjuuajankohta, pellon muotoilut ja toimiva salaojitus, tallausvaurioiden minimoiminen ja apilattomien vuosien pitäminen viljelykierrossa. Nurmea ei pitäisi viljellä ns. nurmesta nurmeen, koska maa ”väsyy”, kasvitaudit ja monivuotiset rikkakasvit yleistyvät ja sitä kautta satotasot laskevat. Kaura ja rypsi ovat hyviä välikasveja apilanurmen viljelyssä, koska niillä sanotaan olevan puhdistava vaikutus apilan tauteja vastaan. Perinteisen herne-kauran voi viljellä kokoviljasäilörehuksi ja herneeksi kannattaa valita reheväkasvuinen vihantarehuherne, joka tuottaa runsaasti biomassaa ja valkuaista ja on sulavuudeltaan erinomaista. Rypsin viljely nurmen suojakasvina onnistuu hyvin lisäten samalla rapsikuoriaisen luontaisia vihollisia pienentäen näin rypsin viljelyn riskejä. Rehunurmen apilapitoisuudeksi voidaan suositella 40−50 % kuiva-aineesta. Tällöin pellon typpitase on tasapainossa, rehun raakavalkuaispitoisuus on noin 14 % ja syönti-indeksikään ei enää nouse tuon osuuden jälkeen. Nämä typpeen liittyvät tulokset on saatu luomunurmista, joita on lannoitettu karjanlannalla pääasiassa nurmen perustamisvaiheessa. Laskelmiin vaikuttavat oleellisesti heinien ja apiloiden typpipitoisuudet, jotka voivat vaihdella suurestikin. Nurmen apilapitoisuutta voi arvioida ottamalla itse näytteitä ja määrittämällä apilapitoisuuden, vertaamalla peltoaan Artturi® –verkkopalvelusta löytyviin valokuviin tai sieltä löytyvällä rehun kalsiumpitoisuuslaskurilla.
44
Karisalmi, Nina, Johanna Kaipio e Pekka Lahdenne. "Lasten potilaskokemukset digitaalisten palveluiden kehittämisen lähtökohtana". Finnish Journal of eHealth and eWelfare 9, n.º 2-3 (21 de maio de 2017): 167. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.63090.
Texto completo da fonteResumo:
Terveyspalveluja tarjoavat organisaatiot ovat entistä useammin kiinnostuneita asiakkaidensa – potilaiden – kokemuksista. Tässä artikkelissa raportoitava tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, jossa selvitetään lapsipotilaiden ja heidän perheidensä näkemyksiä sairaalakäynneistä, saadusta hoidosta ja jokapäiväisestä elämästä sairauden kanssa.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä asioita erikoissairaanhoidon piirissä olevat lapset pitävät omassa potilaskokemuksessaan tärkeinä ja arvokkaina. Näihin liittyen kuvataan, miten digitaaliset palvelut voisivat tulevaisuudessa nivoutua osaksi lasten potilaspolkuja ja tukea parempaa potilaskokemusta. Tutkimuksen aineisto kerättiin 10–16-vuotiailta pitkäaikaissairailta lapsilta videopäiväkirjan avulla. Tutkimukseen osallistui 14 lasta ja nuorta.
Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, mikä lasten ja nuorten mielestä tällä hetkellä toimii heidän sairautensa hoidossa, missä asioissa on vielä parannettavaa sekä minkälaisia toiveita nuorilla on jatkossa hoitonsa suhteen. Nämä havainnot voidaan luokitella kolmeen teemaryhmään: fyysiset puitteet, lapsen ja perheen kohtaaminen, hoidon helppous ja järkevyys. Lapset ja nuoret arvostavat esimerkiksi toimivia ja viihtyisiä tiloja, yksilöllistä ja lämmintä kohtaamista, hoidon jatkuvuutta sekä kontrollikäynnin ja sairauden hoidon helppoutta. Esiin nousseisiin parannettaviin asioihin voidaan vaikuttaa fyysisillä muutoksilla, sujuvoittamalla vuorovaikutustilanteita sekä digitaalisten palvelujen avulla. Tulevaisuudessa digitaalisten palveluiden voidaan nähdä olevan yksi keskeinen keino tukea parempaa lasten ja nuorten potilaskokemusta.
45
Virkkunen, Elina, e Jari Korhonen. "Näin toimii kehittämishanke Case: Peltoenergia Kainuussa -hanke". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77028.
Texto completo da fonteResumo:
Kehittämishanke on yksi keino viedä tutkimustietoa suoraan sitä hyödyntäville viljelijöille.Peltoenergia Kainuussa -hankkeen tarkoituksena on ollut edistää ruokohelven ja muun peltoenergiantuotantoa Kainuun alueella. Tiloja on aktivoitu tiedottamalla peltoenergian ja uuden viljelykasvintuotantomahdollisuuksista. Hanke toteutettiin vuosina 2004─2007.Hankkeen aikana järjestettiin pelto- ja bioenergiaan liittyviä koulutustilaisuuksia, info-päiviä,pellonpiennarpäiviä ja opintoretkiä. Peltoenergiasta kiinnostuneille viljelijöille annettiin tietoapäätöksenteon tueksi heidän miettiessään oman tilansa tuotantomahdollisuuksia.Tilaisuuksiin osallistui yhteensä yli 120 viljelijää. Tämä on noin 12 % Kainuun viljelijöistä.Kouluttajina toimivat sekä alan toimijat maakunnassa että kauempaa tulleet asiantuntijat. Erityinenhuomio kiinnitettiin ruokohelven viljelyn haasteellisiin kohtiin kuten perustamiseen, rikkakasvientorjuntaan ja korjuuseen. Tällöin viljelijä välttyy tekemästä tiedon puutteesta aiheutuvia virheitäuuden viljelykasvin tuotannossa.Ruokohelven viljelylle laadittiin hankkeessa kannattavuuslaskelmamalli, jota viljelijät voivatsoveltaa tilalleen. Viljelijöille pyrittiin antamaan kuva myös ruokohelven polttoainekäytöstä.Paikallisen konepajan kanssa kehitettiin yhteistyössä paalimurskain, jolla voidaan silputa pyöröpaalitesimerkiksi turvesuolla. Urakoitsijoiden yhteystiedot ja taksat koottiin listalle viljelijöitä varten.Urakoitsijat kutsuttiin myös korjuuta käsittelevään koulutukseen.Hankkeen aikana aloitettiin ruokohelven viljely yksityistiloilla Kainuussa. Ensimmäisetviljelijät kylvivät ruokohelpeä keväällä 2005. Nämä yrittäjät korjasivat satoa keväällä 2007. Vuonna2007 viljelysopimuksia oli tehty 22. Viljelypinta-ala oli yhteensä 268 hehtaaria.Peltoenergian merkitys Kainuun voima- ja polttolaitoksilla on kokonaisuuden kannaltamarginaalinen. Sillä on suurempi merkitys tilakohtaisesti uutena tuotantovaihtoehtona. Maakunnanpohjoisesta sijainnista johtuen etanoli ja biodiesel eivät ole Kainuussa varteenotettavia peltoenergianmuotoja. Ruokohelpi puolestaan kasvaa Kainuussa yhtä hyvin kuin Etelä-Suomessa. Energiapajullaolisi voimalaitoksissa suuri käyttöpotentiaali, mutta sitä ei Kainuussa viljellä lainkaan.Hankkeen edetessä tiloilla heräsi kiinnostus biokaasun tuotantoon. Pellolta voi saada energiaamyös mädättämällä biomassaa reaktorissa. Osa koulutuspäivistä, opintoretkistä ja neuvonnastakäsitteli biokaasun tuotannon mahdollisuuksia maatiloilla.
46
Törmä, Taina. "Asiantuntijuutta tukevaa johtamista". Aikuiskasvatus 31, n.º 2 (15 de maio de 2011): 148–49. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93928.
Texto completo da fonte
47
Kajanto, Anneli. "Sörnäisten taitotalossa toiminta on ihmisenkokoista". Aikuiskasvatus 17, n.º 1 (15 de fevereiro de 1997): 47–51. http://dx.doi.org/10.33336/aik.92427.
Texto completo da fonte
48
Miettinen, Reijo. "Konstruktivistinen oppimisnäkemys ja esineellinen toiminta". Aikuiskasvatus 20, n.º 4 (1 de dezembro de 2000): 276–92. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93312.
Texto completo da fonteResumo:
Käsittelen tässä artikkelissa termin ’konstruktivistinen oppimiskäsitys’ merkitystä ja käyttötapoja eri teoriasuuntauksissa. Konstruoinnin eli rakentamisen metaforaa on käytetty kahden viime vuosikymmenen aikana lisääntyvässä määrin sosiologiassa, kulttuurin tutkimuksessa sekä kasvatustieteessä. Kuten itse sana antaa ymmärtää, sillä viitataan ihmisen aktiiviseen tekemiseen. Käsite on kuitenkin ylikäytetty ja sillä tarkoitetaan tavattoman monia eri asioista.
49
Isopahkala-Bouret, Ulpukka. "Asiantuntijuus kokemuksena". Aikuiskasvatus 28, n.º 2 (15 de maio de 2008): 84–93. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93808.
Texto completo da fonteResumo:
Millaisista elementeistä kokemus asiantuntijuudesta rakentuu? Asiantuntijuuteen kokemuksellisena ilmiönä kuuluu asiaankuuluva tietämys, tilannesidonnainen kyky toimia sekä luottamuksen ja varmuuden tunne. Nämä voisivat kuvata toimijuuden kokemuksellisia elementtejä yleisemminkin. Oleellista on kuitenkin se, millaista tietämystä oletetaan olevan, millaista kykyä toimia edellytetään ja millaista luottamuksen ja varmuuden tunnetta tarvitaan kussakin sosiaalisesti määrittyvässä tilanteessa, jotta kokemus voidaan nimetä asiantuntijuudeksi. – Artikkeli perustuu kirjoittajan väitöskirjaan Joy and struggle for renewal : a narrative inquiry into expertise in job transitions (Helsingin yliopisto 2005).
50
Ikonen-Varila, Merja. "Mikä on oikein, mikä väärin?" Aikuiskasvatus 32, n.º 4 (1 de dezembro de 2012): 312–14. http://dx.doi.org/10.33336/aik.94011.
Texto completo da fonte