Academic literature on the topic 'Diskurssianalyysi'

Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten lapsia ja vanhuksia kuvataan toimijuuden näkökulmasta neljän suurimman puolueen eduskuntavaaliohjelmissa. Tutkimusmenetelmänä hyödynnettiin kriittistä diskurssianalyysiä. Aineistosta oli tunnistettavissa kaksi toimijuuden diskurssia: passiivisen ja aktiivisen toimijuuden diskurssit, joissa molemmissa puhutaan lasten ja vanhusten toimijuudesta erityisesti palvelujärjestelmän kautta. Passiivisen toimijuuden diskurssissa erilaiset yhteiskunnalliset toimijat näyttäytyivät aktiivisina toimijoina lasten ja vanhusten sijaan. Aktiivisen toimijuuden puhe kietoutui palvelujärjestelmään, joka kuvautui keskeiseksi toimijuutta tuottavaksi tekijäksi. Lisäksi lasten toimijuus rakentuu tulevaisuudessa, kun taas vanhusten toimijuus on jotakin, mitä heillä on vanhenemisestaan huolimatta vielä jäljellä. Neljä suurinta puoluetta puhuvat vaaliohjelmissaan lasten ja vanhusten toimijuudesta julkisen sektorin järjestämien palveluiden kautta yllättävänkin yhdenmukaisella tavalla.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet vastakkainasettelun luokassa ja luokan ulkopuolella tapahtuvassa kielenkäytössä ja oppimisessa. Tässä artikkelissa tarkastelen neljää amerikkalaista suomenoppijaa ja sitä, miten he hakeutuvat aktiivisina toimijoina itsenäisiin suomen kielen käyttötilanteisiin. Artikkelin aineistona on portfoliotehtävä, jossa oppijat ovat dokumentoineet ja reflektoineet itsenäistä, luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuvaa kielenkäyttöään. Tarkastelen aineistoa Scollonin ja Scollonin (2004) neksusanalyysia ja van Lierin (2010) ekologista viitekehystä hyödyntäen. Artikkelin analyysimenetelmänä on diskurssianalyysi. Portfolioissa dokumentoidut vuorovaikutustilanteet rakentuivat hierarkkisesti, mikä usein syntyi oppijan pyrkimyksestä saada vuorovaikutuskumppanista ja -tilanteesta maksimaalinen hyöty ja kielellinen altistus. Lisäksi hierarkkisuutta loivat oppijan ja asiantuntevan suomenpuhujan erilaisiksi koetut roolit. Vuorovaikutus rakentuikin usein oppijan aloitteen ja asiantuntevan kielenkäyttäjän vastausten varaan. Tämä artikkeli osoittaa, kuinka suuri merkitys aloitteellisuudella, toimintaympäristöllä ja vuorovaikutuskumppaneilla on vieraan kielen oppijoiden itsenäisessä kielenkäytössä. Tutkimustuloksia voi hyödyntää vieraan kielen pedagogiikan kehittämiseen, jotta se vastaisi paremmin oppijoiden todellisia kielenkäyttötarpeita.

Kriittisen diskurssianalyysin tavoite ei ole olla kriittinen per se, vaan auttaa näkemään oman ajan neutraalistunutta puhetta, sen hegemonisoituneita diskursseja, kirjoittaa Erja Kolari. Hän analysoi Aikuiskasvatuslehden pääkirjoitukset 1990-luvun ajalta. Arvojen muutos näkyy niissä selkeästi. Vuosikymmenen alun tasa-arvoa ja yhteisvastuuta henkivästä linjauksesta lehti siirtyi humaanien äänenpainojen kautta markkina-arvojen maailmaan. Vuosikymmenen lopulla sivistyksellinen tasa-arvo vilahti enää sivulauseessa ja jätti ”alibimuistamisen” maun.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa vammaisten ihmisten käyttämien sosiaalipalveluiden asiakasvuorovaikutukseen liittyviä diskursseja, jotka ilmenevät asiakkaiden keskusteluissa sosiaalisessa mediassa. Keskusteluista analysoitiin, kuinka sosiaalipalveluiden asiakkaat representoivat asiakkaan ja sosiaalipalveluiden työntekijän ja kuinka keskusteluissa representoidaan asiakas-työntekijävuorovaikutusta. Blogikirjoituksia analysoitiin käyttämällä diskurssianalyysia. Aineistosta rakentui kolme erilaista diskurssia, jotka tunnistettiin analysoimalla representoituja identiteettejä ja erilaisten vuorovaikutustilanteiden ja -suhteiden kuvauksia; 1) kansalaisdiskurssiksi, 2) sortamisdiskurssiksi ja 3) yhteistyödiskurssiksi. Sekä kansalais- että sortamisdiskurssissa vuorovaikutus näyttäytyy asiakasta toiseuttavana, mutta erityisesti kansalaisdiskurssi toiseuttaa myös sosiaalipalveluiden työntekijää sekä koko sosiaalialaa. Yhteistyödiskurssissa korostuu puolestaan sosiaalisen tuen merkitys asiakas-työntekijäsuhteessa.

Artikkelissa tarkastellaan omaishoidon sopimuksellisuutta puheessa rakentuvana ilmiönä. Katse kiinnittyy siihen, millaista sopijuutta omaishoidon ohjaajat rakentavat haastattelupuheessa omaishoidontuen sopimusosapuolille. Aineistona on eri kuntien omaishoidon ohjauksessa työskentelevien 10 työntekijän haastattelut. Analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä. Analyysissa tarkastellaan, millaisilla selonteoilla omaishoidon ohjaajat sopimuksellisuudesta puhuvat ja millaista sopijuutta kielenkäytön avulla sopimusosapuolille rakennetaan. Kielellisen tarkastelun näkökulmasta omaishoitosopimus ei rakennu vain omaishoitajan ja omaishoidon ohjaajan väliseksi välineeksi, jolla sovitaan hoivanjaon ehdoista, vaan sopijuutta rakennetaan myös suhteessa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin odotuksiin. Sopijuuden kautta esimerkiksi uusinnetaan kotihoidon ensisijaisuutta ja kuntien säästötavoitteita asiakaslähtöisyyden kustannuksella.

Artikkeli tarkastelee diskurssianalyysin keinoin Suomeen saapuneisiin turvapaikanhakijoihin kohdistuvia integraatio-odotuksia. Siinä pohditaan, millaisia tulkintoja eri paikallistason toimijat, joiden on suoraan tai epäsuorasti mahdollisuus vaikuttaa turvapaikanhakijoiden kokemuksiin ja arkeen vastaanottokeskuksissa, antavat vastaanottotoiminnalle ja kotoutumiselle osana tätä toimintaa. Artikkelissa esitetty analyysi perustuu haastatteluaineistoon, joka on kerätty vuosina 2016 ja 2017 viideltä eri paikkakunnalta, joista jokaiseen avattiin vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Integraatio-odotuksia analysoimalla artikkeli tuo esiin, miten vastaanottotoiminnan ja kotoutumisen välisen rajan hämärtyminen virallisella hallinnollisella tasolla mahdollistaa paikallisesti hyvin vaihtelevat tulkinnat vastaanottotoiminnan luonteesta ja tavoitteista. Diskursiivisen neuvottelun tuloksena vastaanottokeskuksiin rakentuvaa sosiaalista todellisuutta artikkeli kuvaa pakotetun toimettomuuden käsitteellä.

People 'kansa' in digital discourses. 
 Corpus-assisted discourse analysis on Suomi24 discussion forum. 
 In this paper, our objective is to analyze how participants use the word kansa 'people' on the largest discussion forum in Finland, called Suomi24 (Finland 24). Our main research questions are the following: 1) What kinds of discourses the forum participants relate to kansa 'people' and 2) what kinds of representations the writers attach to kansa and what kinds of meanings they construct for the term on the discussion forum. 
 Our theoretical and methodological approach is based on corpus-assisted discourse analysis and on digital discourse analysis. Studying the data from two different perspectives with two different methods will give two complementary views on the discourses of kansa. In the first part of the study, we analyzed the 2,4-billion-token Suomi24 data in its entirety applying corpus-assisted discourse studies and keyword analysis in order to analyze the discourses and representations that the discussion participants attach to kansa. To this end, we extracted all paragraphs were the lemma kansa was used. Alltogether, the data contain about 829 000 occurrences of the lemma. 
 In the second phase, we executed qualitative digital discourse analysis in which we focused on the positioning of the word kansa (people) by examining the type of linguistic action in the utterances where it was used, what kind of relation and agreement/isagreement writers expressed in relation to the topic and object of talk they were writing about. 
 The first analysis showed that the most frequent discourses attached to kansa were religion, politics and power, ethnicity and society. In particular, these indicate that kansa is often represented through religion and that the discourses relate kansa strongly to nation-state, that is, independence, government and ethnic groups. Furthermore, kansa is often associated with inequality in the society, where parts of the kansa are seen as disfavoured. 
 The second analysis, based on digital discourse analysis, reveals that the word people is used in the following five ways. First, kansa is positioned as either in the biblical sense or as religious people who blames others. Second, writers describe stupid people and they complain and blame while showing their disregard towards people. Third, people was described as victim, betrayed, and oppressed without access to power. Here, the writers complain and accuse. Forth, the people was described as social actor through the use of cognitive verbs and speech act verbs showing intelligence of this people to which the writers belonged. The last category was a mixed one that contained people as representative of a nation or described with some quality, such as sisukas kansa (persistent people, or people with guts). 
 The results show that kansa (people) are used in very familiar and stereotypical ways. This word functions as part of an ideological discourse in the discussions in this forum that allow writers to build their self-image, distinguish themselves from the people or in order to legitimate their own position in a way that other writers recognize the shared and reproduced representation of people. In this way, this representation is part of this new kind of public vernacular discourse in various platforms of social media produced by ordinary people. However, these representations of the kansa (people) did not present any novel ways of understanding people. 
 Avainsanat: verkkokeskustelu, korpusavusteinen diskurssintutkimus, avainsana-analyysi, digitaalinen diskurssianalyysi, representaatio

Artikkelissa tutkitaan vuosien 1982 ja 2016 kalastuslakien tavoitepykälien sisältöjä diskurssianalyysin avulla. Työssä analysoidaan kalastuslakien tavoitteita etenkin niissä tapahtuvan kalastuksen ja kalakantojen merkityksellistämisen osalta. Tutkimuksen teoreettinen perusta tukeutuu ekolingvistiikkaan, performatiivisuuteen ja kestävyyteen. Laissa esiintyvien diskurssien analysoiminen on merkityksellistä, koska ne vaikuttavat lain tulkintaan ja toimeenpanoon eri hallinnonaloilla: tietoisuus diskursseista ja niiden vaikuttavuudesta syventää ymmärrystä lain tavoitteista. Artikkelissani kalastuslainsäädäntö näyttäytyy omaleimaisena luontopuheena, joka ilmentää suhtautumistamme vesistöihin ja kalakantoihin, sekä näiden hyödyntämiseen. Keskeisin muutos uuden ja vanhan kalastuslain välillä on ekosysteemisemmässä suhtautumisessa kalastukseen. Vanhan, antroposentrisen kalastuslain painottaessa kalastuksen merkitystä tehokkaasti harjoitettavana, elinkeinopainottuneena toimena, uusi ekosysteemisesti orientoitunut kalastuslaki pyrkii luontaisten kalakantojen elinvoimaisuuden vahvistamiseen ja tietoperustaiseen säätelyyn. Konkretisoituessaan muutos näkynee aiempaa terveempinä, luontaisesti lisääntyvinä kalakantoina.

Artikkelissa tarkastellaan seksuaali- ja väkivaltarikosten esitutkinnassa työskennelleiden poliisien puhetapoja suostumuksesta ja sen määrittelystä nuorten seurustelusuhteisiin liittyneissä raiskausepäilyissä. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä puolistrukturoidusta ryhmähaastattelusta (n=21), joita on analysoitu hyödyntämällä diskurssianalyysia. Haastateltavien työkokemuksiin perustuvat näkökulmat keskittyivät nuoriin naisiin uhreina ja heidän poikaystäviinsä epäiltyinä tilanteissa, joissa ei ollut käytetty fyysistä väkivaltaa. Poliisit kuvasivat suostumuksen puuttumista uhrin suorana painostamisena tai ilman suoraa painostusta tapahtuneena yhdyntätilanteena, jonka tahdonvastaisuutta uhri ei ilmaissut tai jonka tahdonvastaisuuden hän ymmärsi jälkikäteen. Aineistosta identifioitiin kolme diskurssia, joita analysoitiin sen kannalta, miten niissä tuotettiin sukupuoleen ja nuoruuteen sekä uhrin ja epäillyn positioihin liittyviä jäsennyksiä. Nämä diskurssit nimettiin uhrisensitiiviseksi, nuoria naisia vastuuttavaksi ja nuoria miehiä puolustavaksi puhetavaksi.

Kielitietoisuuden ajatus on noussut keskeiseksi valtakunnallisissa opetussuunnitelmissa ja koulussa, ja olennainen osa sitä on eri tiedonaloille ominaisen kielenkäytön sekä tiedonalakohtaisten termien tunteminen. Artikkeli tarkastelee kriittisen kielitietoisuuden näkökulmasta ja kielitieteellisen diskurssianalyysin menetelmin, millä eri tavoilla erikoisalan termeille rakennetaan kontekstia peruskoulun oppikirjoissa ja tiedettä yleistajuistavissa tietokirjoissa. Tekstiin rakentuvat kontekstit jaotellaan kategorioihin sen mukaan, mitä elementtejä termin taustasta kirjoitetaan tekstissä näkyviin. Analyysi osoittaa, että oppi- ja tietokirjojen kirjoittajilla on valittavanaan monenlaisia resursseja kontekstin diskursiiviseen konstruointiin: esimerkiksi nimettyyn tai implisiittiseksi jäävään yhteisöön, henkilöön, aikaan ja paikkaan kytkeminen. Konteksti voi myös jäädä tekstissä näkymättömäksi. Termien kontekstin rakentaminen tekee näkyväksi eri tiedonalojen sosiaalista todellisuutta ja luo siten pääsyä tiedonalojen tiedonmuodostusprosesseihin. Kontekstointiin käytetyt strategiat soveltuvat kielitietoisiksi käytänteiksi paitsi koulumaailmassa myös laajemmin tieteen vuorovaikuttaessa muun yhteiskunnan kanssa.

Abstract I study language discourses of Japan Finns: the ways they talk about languages. This research is a part of the language-in-motion studies. Informants are native Finns who are born in Finland and have moved to Japan. There are 14 informants in this study, and the recorded data consists of fourteen interviews and seven pair conversations. The amount of data is about 24 hours altogether. Firstly, the aim is to find out what kind of roles and meanings informants give to Finnish, Japanese and English respectively. In other words, what kind of language discourses they construct. Secondly, I study, whether corpus assisted discourse analysis is suitable for analyzing Finnish spoken data. In the context of globalization, languages are no longer tightly connected to time and space but they move along with people. Globalization changes views about languages and multilingualism, hence new concepts are needed to describe them. I observe language discourses in the context of globalization as well as in the social and language ideological context of Japan. Discourses construct reality and I understand them as social and shared entities. In the analysis, corpus methods and discourse analysis are combined: clusters and semantic preference help me to detect how discourses consist of linguistic features. Cluster analysis reveals different roles of languages. Finnish is a language of identity, Japanese is described as a skill and English as a tool. Clusters create contrasts, voices and estrangements, that tell about relations between languages and speakers’ relationship with a language. Semantic preference shows, how language choices and language identity are context bound. Possibility of change is seen in discourses, though self-expression and emotions and importance of language are preserved in migration<br>Tiivistelmä Tutkin väitöskirjassani japaninsuomalaisten kielidiskursseja eli kielistä puhumisen tapoja. Työni on osa liikkuvuuden sosiolingvistiikkaa käsittelevää tutkimusta. Informanttini ovat Suomessa syntyneitä ja Japaniin muuttaneita suomalaisia. Aineistona on 14 haastattelua ja 7 parikeskustelua eli yhteensä noin 24 tuntia nauhoitetta. Selvitän ensinnäkin, millaisia tehtäviä ja merkityksiä informantit antavat kielille – suomelle, japanille ja englannille – eli millaisia kielidiskursseja he rakentavat. Toiseksi tarkastelen, miten puhutun suomenkielisen aineiston korpusavusteinen analyysi toimii ja millaisen kuvan se antaa kielidiskursseista. Kielet eivät globalisaation myötä ole aikaan ja paikkaan sidottuja vaan liikkuvat ihmisten mukana. Globalisaatio muuttaa käsitystä kielistä ja monikielisyydestä, joten nykyistä monikielisyyttä luonnehtimaan tarvitaan uusia käsitteitä. Tarkastelen informanttieni kielidiskursseja paitsi globalisaation näkökulmasta myös Japanin yhteiskunnallisessa ja kieli-ideologisessa kontekstissa. Diskurssinäkemykseni pohjautuu siihen näkökulmaan, että kieli rakentaa todellisuutta, ja näen diskurssit sosiaalisina ja jaettuina. Menetelmäni on diskursseja ja korpustutkimusta yhdistävä: klustereiden ja semanttisen preferenssin avulla hahmotan, mistä lingvistisistä osista diskurssit koostuvat. Klusterianalyysi paljastaa kielten työnjakoja. Suomi on identiteetin kieli, mutta japanista puhutaan kielitaidon ja englannista välineellisyyden kautta. Klustereissa luodaan kontrasteja, ääniä ja etäännytyksiä, jotka kertovat kielten välisistä suhteista sekä puhujan suhteesta kieliin. Semanttisen preferenssin analyysissa näkyy kielivalintojen ja -identiteettien kontekstisidonnaisuus. Diskursseissa on läsnä muutoksen mahdollisuus, mutta itseilmaisu, tunteet ja kielen merkitys säilyvät siirtolaisuudessa

Kasvatustieteen kandidaatintyöni käsittelee draamakasvatusta ja pyrkii hahmottamaan sen paikkaa perusasteen koulutuksen kentällä. Näen itseni tulevaisuudessa joko opettamassa draamakasvatusta tai sen avulla, joten pyrin etsimään myös vastausta, mitä draamaopettajalta vaaditaan Suomessa. Draamakasvatus tunnetaan monella eri nimellä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. On olemassa iso joukko erilaisia tulkintoja, mikä kuvaisi sitä parhaiten: draamapedagogia, ilmaisutaito, ilmaisukasvatus, Drama Education jne. Tutkimuksessani pyrin hahmottamaan draaman avulla tehtyä kasvatustyötä perusasteella sekä selvittämään, mitä vaatimuksia draamaopettaja voi kohdata työssään Suomessa. Koen, että draamaopettaja toimiessaan omassa viitekehyksessään on pohjimmiltaan kasvattaja, joten olen valinnut kohtaamistani nimityksistä nimenomaan draamakasvatuksen. Pyrin tutkimuksessani selvittämään draamakasvatuksen syntyä, historiallista taustaa ja sen nykyasemaa Isossa Britanniassa sekä Suomessa. Näiden tietojen valossa pyrin ymmärtämään, mikä tekee draamakasvattajasta kelvollisen. Lisäksi olen halunnut avata tutkimuksessani suomalaisen teatterin historiaa ja nykytilaa, sekä vertailla teatterin ja draamakasvatuksen tavoitteita. Kandidaatintyö on minulle henkilökohtainen myös matka tiedonlähteille, joten koen luonnollisena käyttää tutkimusmenetelmänä autoetnografista metodia. Tutkimusmenetelmälläni pyrin hakemaan tutkimuskysymyksilleni vastauksia henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta, joita olen saanut pitkällä teatteriurallani, niin työ- opiskelu- kuin harrastuspiireissä. Autoetnografisen tutkimuksen lisäksi haen vastauksia myös draamakasvatuksen ja teatterin teoriasta. Draamakasvatuksella on pitkät perinteet. Draamaa on käytetty opetuksessa ja oppimisen apuna 400-luvulta lähtien. Draamaa itseään on pelätty, sillä sen vaikutusta lapsiin ja heidän henkiseen kapasiteettiin on pidetty vaarallisena. Draamalla ei ole Suomessa omaa valtakunnallista opetussuunnitelmaa, vaikka draamakasvatusta on pyritty saamaan perusasteelle omaksi oppiaineekseen jo vuodesta 1977 alkaen. Vuonna 2007 Oulussa tehtiin kuitenkin ensimmäinen kunnallinen draaman opetussuunnitelma, joka hahmottaa draamakasvatuksen mahdollisuuksia perusasteen opetuksessa. Draamakasvatusta ei tueta vielä kaikilla rintamilla, mutta draamakasvatuksen saaminen osaksi perusasteen opetettavia aineita jatkuu. Tutkimukseni pohjalta voin todeta, että mikäli draamakasvatus aikanaan otetaan osaksi opetettavien aineiden perhettä, täytyy sen opettajilla olla huomattava historia taiteen parissa, suuri kiinnostus ainetta kohtaan ja henkilökohtainen näkemys draamasta suhteessa omaan kasvatustyöhönsä. Tutkimukseni aikana olen sivunnut joitakin sellaisia aihealueita, joista voisin tehdä jatkotutkimusta. Tällaisia ovat muun muassa: 1) Teatteriohjaajan ja teatterinäyttelijän suhde verrattuna perusasteen opettajan ja oppilaan suhteeseen. Teatteriohjaaja nauttii lähes diktatuurista valtaa näytelmäharjoitusten aikana, kun taas opettajaa sitoo monet sellaiset lait, joista teatteriohjaajan ei tarvitse välittää. 2) Teatteri on minulle taidelaji, joka tapahtuu parhaimmillaan vapaudessa ja impulsiivisesti. Kuinka opettaa oppilaita olemaan vapaita opettamiseen tarvittavassa ”pakotetussa” oppimisympäristössä?

Tutkielman päämääränä on lisätä ymmärrystä kirjastolain ilmentämästä kirjaston roolista yhteiskunnassa. Tavoitteena on tarkastella diskurssianalyysin avulla sitä, millaisia kirjastokäsityksiä vuoden 2017 alussa voimaan tulleeseen kirjastolakiin sisältyy. Aineistona käytän hallituksen esitystä uudeksi kirjastolaiksi, siitä annettua sivistysvaliokunnan mietintöä, kirjastolaista eduskunnassa käytyä lähetekeskustelua sekä yhteenvetoa asiantuntijalausunnoista, jotka annettiin hallituksen esitysluonnoksesta uudeksi kirjastolaiksi. Tutkielmassa määritän kolme kirjastokäsitystä, jotka perustuvat kirjaston yhteiskunnallista roolia käsittelevään kirjallisuuteen. Nämä ovat traditionaalinen kirjasto, tietoyhteiskunnan kirjasto ja sosiaalinen kirjasto. Näistä käsityksistä uusi kirjastolaki ilmentää pääosin käsitystä kirjastosta sosiaalisena kirjastona. Uuden kirjastolain mukainen sosiaalinen kirjasto on luonteeltaan osallistava. Kirjaston yhteiskunnallinen rooli sisältää yhteisön tiedollisen sekä kulttuurisen hoivan ja uusintamisen lisäksi sosiaalisen hoivan ja uusintamisen ulottuvuudet. Kirjaston keskeiseksi tehtäväksi määrittyy mahdollistaa yksilöille toimiminen uusliberalistisina yrittäjäkansalaisina. Kirjaston legitimiteetti pohjautuu toisaalta perustuslakiin ja toisaalta uusliberalistisen rationaliteetin mukaisiin näkökulmiin kirjaston tuottamista hyödyistä yksilöille ja yhteiskunnalle. Kirjasto voi roolissaan toimia sekä uusliberalistisen rationaliteetin mukaista toimintaa tukevana hallinnan välineenä että emansipatorisena ja avata mahdollisuuksia uusliberalistisen hallinnan haastamiseen. Jatkotutkimuksessa voisi tarkastella kirjastokäsitysten välisiä suhteita ja jännitteitä sekä perehtyä yksityiskohtaisemmin käsitysten taustalla vaikuttaviin ideologioihin, erityisesti niiden sisältämien demokratia- ja vapauskäsitysten osalta. Lisäksi tutkielman tulosten suhdetta käytännössä toteutettavaan kirjastotoimintaan olisi mielenkiintoista selvittää.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Nyhtökauran viraali-ilmiön syntyyn johtaneet tekijät. Ilmiö Nyhtökauran ympärillä on roihahtanut hyvin lyhyessä ajassa ja kysyntä on ylittänyt saatavuuden etenkin tuotteen alkumetreillä. Yhtään maksettua markkinointikampanjaa ei tuotteesta ole tehty, vaan kuluttajat ovat markkinoineet tuotetta omaehtoisesti ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa. Viraalimarkkinoinnin ytimessä on tarttuva ja tunteita herättävä markkinointiviesti, sekä sitä sosiaalisen median eri kanavissa levittävät kuluttajat. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa niihin edellytyksiin, jotka mahdollistavat viraalimarkkinointi-ilmiöiden syntymisen. Nämä edellytykset ovat ympäristö, viesti ja viestinviejät, sekä näiden tekijöiden suhde yhteiskuntavastuuseen. Aineisto koostuu sosiaalisen median ja perinteisen median julkaisuista sekä kuudesta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Tutkimusote on laadullinen ja tutkimusmetodina on diskurssianalyysi. Tutkimuksen perusteella Nyhtökauran viraali-ilmiötä voidaan selittää viiden diskurssin kautta. Nämä ovat saatavuuden diskurssi, kotimaisuuden diskurssi, käyttäjälähtöisyyden diskurssi, uskottavuuden diskurssi ja epäluulon diskurssi. Diskurssit peilautuvat yhteiskuntavastuun teemoja ja kuluttajatrendejä vasten. Tutkimus ei asetu mihinkään olemassa olevaan teoreettiseen viitekehykseen, sillä tutkimustietoa jonkin tuotteen leviämisestä kuluttajien keskuudessa ainoastaan viraalimarkkinoinnin keinoin ei ole laajalti olemassa. Myös viraali-ilmiö itsessään on käsitteenä kohtalaisen uusi. Tutkimus luo siten pohjaa aihetta syventäville jatkotutkimuksille.

Tutkin kandidaatintutkielmassani, kuinka kriittisestä diskurssianalyysista (CDA) esitetty kritiikki näkyy lausunnoissa, jotka on annettu kyseistä teoriaa ja menetelmää käyttävistä suomen kielen pro gradu -tutkielmista. Tutkielmat ovat valmistuneet Oulun yliopistosta vuosina 2008–2017. Tutkimuskysymykseni ovat, millaista kritiikkiä CDA:sta on esitetty ja kuinka esitetty kritiikki tutkielmista annetuissa lausunnoissa näkyy. Analysoin aineistoni lausunnot kolmivaiheisella sisällönanalyysilla, ja yhtäläisyyksiä kritiikin ja tutkielmista annettujen lausuntojen välillä löytyi. Esimerkiksi tutkimuskirjallisuudessa esitetty CDA:n teorian ja menetelmän moninaisuus vaikeuttaa sen hallitsemista, eikä CDA:n epäsystemaattisuuden vuoksi menetelmälle ole selkeää mallia tutkielmassa sovellettavaksi. CDA:n kritiikkiin perehtyminen onkin suositeltavaa, sillä tietoisuus sen mukana tulevista haasteista auttaa syventämään ymmärrystä alasta.

Viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa on käyty diskurssia siitä, mitä varhaiskasvatus on ja kuinka se tulisi määritellä uudessa varhaiskasvatuslaissa. Varhaiskasvatus siirtyi 1.1.2013 alkaen sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen, joka oli ensi askel kohti varhaiskasvatuslakia. Vaalikaudella 2011–2015 päätettiin toteuttaa uusi varhaiskasvatuslaki kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe hyväksyttiin maaliskuussa 2015 ja toisen vaiheen on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2015. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka varhaiskasvatuksesta ja sen uudelleen määrittelystä puhutaan hallinnonalan muutoksen jälkeisenä aikana varhaiskasvatuslain säätämisen yhteydessä. Tutkimusaineistona oli hallituksen esitys eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja arvonlisäverolain 38 § muuttamisesta. Teoreettinen tausta muodostuu varhaiskasvatuksen määrittelystä tutkimuksen taustalla. Tutkimustehtävä ja -ongelmat: 1. Minkälainen kuva muodostuu varhaiskasvatuksesta valitussa asiakirjatekstissä? 1.1. Mitä ja miten puhutaan varhaiskasvatuksesta? 1.2. Miten ja millaisena kuvataan varhaiskasvatusta sekä minkälaisia merkityksiä luodaan varhaiskasvatuksesta? Tutkimus toteutettiin kriittisenä diskurssianalyysina. Aineisto jaettiin primääri- ja sekundääriaineistoon. Primääriaineisto on 21 sivuinen lakiehdotus varhaiskasvatuslaista ja sekundääriaineistossa ovat esityksen yleisperustelut ja yksityiskohtaiset perustelut. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa aineistoon tehtiin lingvistinen analyysi ja muodostettiin diskursseja. Toisessa vaiheessa tutkittiin diskurssikäytäntöjä. Kolmannessa vaiheessa puolestaan tutkittiin koko lakiehdotusta kokonaisuutena yhteiskunnallisessa kontekstissa. Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että lakiehdotuksessa varhaiskasvatuksesta ja sen säätämisestä puhuttiin yleisellä tasolla virallisesti ja muodollisesti. Aineistosta löytyi kahdeksan diskurssia, jotka olivat ”lapsen oikeus”, ”toimintaympäristö”, ”kasvatus- ja koulutusjärjestelmä”, ”hyvinvointipalvelu”, ”kasvatuskumppanuus”, ”monialainen yhteistyö”, ”yhteisöllisyys” ja ”laatu”. Primääri- ja sekundääriaineiston vertailussa aineistosta löytyi koulutuspoliittisia ja hyvinvointipoliittisia merkityksiä, joiden perusteella muodostui diskurssi ”varhaiskasvatus”. Lakiehdotuksessa annetaan ymmärtää, että kunnan, kuntayhtymän tai yksityisen palveluntuottajan tarjoama varhaiskasvatus on samankaltaista päiväkodissa, perhepäivähoidossa tai muuna varhaiskasvatuksena. Varhaiskasvatus on aineistossa korvannut termin ”päivähoito” kokonaisuudessaan. Tämän perusteella varhaiskasvatus tarkoittaa kaikkea sitä, mitä päivähoito oli, mikä on ristiriidassa lakiehdotuksessa esitetyn varhaiskasvatuksen määritelmän kanssa. Tästä kertoo esimerkiksi se, ettei henkilöstön kelpoisuusvaatimuksiin otettu kantaa. Lakiehdotuksen taustalla oli havaittavissa koulutuspoliittista, hyvinvointipoliittista ja työmarkkinapoliittista vallankäyttöä. Tutkimus toteutettiin luotettavuuteen ja eettisyyteen pyrkien noudattamalla laadullisen tutkimuksen kriteerejä. Tutkimusprosessi kuvattiin tarkasti, jotta se mahdollistaisi tutkimuksen toistettavuuden. Yleistettävyyden kannalta ongelmaksi muodostuu se, että diskurssitutkimus on tutkimusmenetelmänä subjektiivinen ja tutkijan tulkinnat ja valinnat ovat merkittäviä tulkinnan kannalta. Tutkimuksen tulokset ovat yleistettävissä yhteiskunnalliseen keskusteluun, sillä varhaiskasvatusta koskevassa keskustelussa nojataan arvovaltaisiin lakiteksteihin. Tässä tutkimuksessa tarkastelun alla on kuitenkin vain yksi lakiehdotus, eikä sen vuoksi anna täydellistä kokonaiskuvaa mielenkiinnon kohteena olevasta ilmiöstä. Jatkossa voitaisiin tutkia useampien varhaiskasvatusta käsittelevien tekstien välisiä vuorovaikutussuhteita. Tämä antaisi monipuolisemman kuvan varhaiskasvatuksesta ja sen määrittelystä.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 pohjalta tehdyt opetussuunnitelmat on otettu tänä lukuvuonna käyttöön Suomessa. Ne määrittävät, mitä oppilaat oppivat koulussa, mikä on arvopohja, johon heidän opetuksensa perustuu ja sen, mitä peruskoulun aikana on kaikkein tärkeintä oppia. Opetussuunnitelman perusteet on nyky-yhteiskuntaa kuvaava mutta myös tulevaa yhteiskuntaa muokkaava dokumentti. Sen merkitys on erittäin suuri ja siksi sen tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää. Vuonna 2011 astui voimaan kolmiportainen tuki, jonka tarkoitus on edistää inkluusiota. Kolmiportaisuudessakin on kuitenkin vielä läsnä ”erityisyys”. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten uudet opetussuunnitelman perusteet kirjoittaa oppilaista, jotka saavat koulussa tukea tuen eri portailla. Tarkoituksena on tutkia, onko opetussuunnitelman perusteissa epätasa-arvoa tuottavia diskursseja ja tuoda ne esille, jotta niihin voidaan reagoida. Tutkimuksen tehtävä on merkityksellinen, koska opetussuunnitelman perusteet luovat arvopohjan koko peruskoulun kasvatukselle ja opetukselle. Teoriaosuudessa esitän kirjallisuuden pohjalta taustoja normaaliudesta koulujärjestelmässämme, erityispedagogiikan historiasta, inkluusiosta sekä opetussuunnitelmasta ja perusopetuslaista sen takana. Käsittelen tutkimusaihetta eri näkökulmista teoriatietoa tarkastellen. Teoriaosuus luo tutkimukselle raamit, joihin diskurssianalyysin tuloksia voidaan peilata. Tutkimuksen metodologisissa lähtökohdissa pohjaan tutkimukseni ja krittisen diskurssianalyysin teon sosiaaliseen konstruktionismiin ja opetussuunnitelmateoriaan. Kriittisessä diskurssianalyysissä pyritään löytämään ja nostamaan esille yhteiskunnallisia epäkohtia. Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta katsottuna tieto on sosiaalisesti ajan saatossa kontruoitua. Opetussuunnitelmateoriassa puolestaan ymmärretään tiedon siirtyvän sukupolvelta toiselle, jos ei anneta mahdollisuutta kyseenalaistaa sitä. Tutkijan positio perustuu näihin näkökulmiin. Analyysin perusteella on nähtävissä, että tuen tarpeet ja tukimuodot ovat ylhäältä määriteltyjä. Oppilaan valta omista tukeen liittyvistä asioista päätettäessä on vähäinen. Tekstistä ilmenee, että tuen tarvitseminen on jotain normaalista poikkeavaa. Tuen tarpeiden ja oppimisvaikeuksien ehkäisemiseen halutaan pyrkiä. Vammat ja sairaudet nähdään vain tietynlaiseen tukeen ja opetukseen liittyvinä asioina.

Abstract The purpose of this study was to describe and interpret radiographers' safety culture in the medical use of radiation. Another objective was to yield new information and highlight inductively characteristics of radiographers' safety culture. The data were gathered from two different university hospitals and one central hospital. The data consisted of interviews (n=20), fieldwork (2 months in total), articles in a professional journal (n=457) and documents used by a radiographer in his work (n=21). The methodological basis of the study is that of interpretative and cognitive cultural studies. Focused ethnographic studies and discourse analysis were drawn on to interpret radiographers' shared meanings of safety culture. Radiographers' safety culture in the medical use of radiation consisted of four shared meanings: challenges of knowledge and skills structuring safety culture, dimensions of cooperation enabling safety culture, disorientation conditioning safety culture and multidimensional professionalism as the foundation of safety culture. The use of technology was considered an essential part of a radiographer's work, contributing to patient care. Traditional nursing was not considered to be part of a radiographer's tasks. The radiographers' varied assignments, their conventional opinions, the work and roles of both head radiographers' and physicians, and their responses to current social challenges in modern working life, all were seen as contributing to cooperation. The influx of new technology in radiographers' work demands continuous professional development. In relation to patients, other radiographers and operational environment, the Radiographer is a protector against radiation. Protection against radiation was understood to be an important part of the radiographer's standard activities. The significance of radiation protection was emphasized and it was considered to be essential factor in a radiographer's work. However radiographers were confused by the different directions and practices in implementing radiation protection. The results of the study can be used in developing and organizing radiographers' work and education. They may also clarify safety culture as a phenomenon and a concept in the medical use of radiation. Theoretical and methodological solutions can be applied also in other health related studies<br>Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla ja tulkita röntgenhoitajien turvallisuuskulttuuria säteilyn lääketieteellisessä käytössä. Tavoitteena oli tuoda esille aineistolähtöisesti röntgenhoitajien turvallisuuskulttuurin erityispiirteet ja tuottaa uutta tietoa siitä. Aineisto kerättiin kahdesta eri yliopistosairaalan ja yhdestä keskussairaalan hoito-organisaatiosta. Aineisto koostuu tiedonantajien haastatteluista (n=20), kenttätyöstä (yhteensä 2 kuukautta), ammattilehtien artikkeleista (n=457) sekä röntgenhoitajien työssään käyttämistä dokumenteista (n=21). Turvallisuuskulttuurin jaettujen merkitysjärjestelmien tulkitsemiseksi sovellettiin tulkinnallisen ja kognitiivisen kulttuurintutkimuksen metodologisten lähtökohtien perustalta kohdennettua etnografista lähestymistapaa sekä diskurssianalyysia. Röntgenhoitajien turvallisuuskulttuuri säteilyn lääketieteellisessä käytössä muodostui neljästä jaetusta merkitysjärjestelmästä: osaamisen haasteet turvallisuuskulttuurin jäsentäjänä, yhteistyön ulottuvuudet turvallisuuskulttuurin mahdollistajana, hämmennys turvallisuuskulttuurin ehdollistajana sekä moniulotteinen ammatillisuus turvallisuuskulttuurin perustana. Tekniikan hyväksikäyttö nähtiin olennaiseksi osaksi röntgenhoitajan työtä, jolla vaikutetaan potilaan saamaan hoitoon. Perinteistä, sairaanhoitajan työhön perustuvaa hoitotyötä ei pidetty röntgenhoitajan omaan tehtävään kuuluvana. Yhteistyöhön vaikuttivat röntgenhoitajien monipuolistuneet tehtävät, perinteiset näkemykset röntgenhoitajien, osastonhoitajien ja lääkäreiden tehtävistä ja rooleista sekä vastaaminen nykyisen työelämän yhteiskunnallisiin haasteisiin. Uuden teknologian nopea tuleminen röntgenhoitajan työhön edellytti tietojen ja taitojen jatkuvaa ylläpitämistä ja kehittämistä. Röntgenhoitaja oli säteilysuojelijan roolissa suhteessa potilaisiin, muihin röntgenhoitajiin ja toimintaympäristöön. Säteilysuojelu nähtiin tärkeäksi osaksi röntgenhoitajan vastuullista toimintaa. Säteilysuojelun merkitystä korostettiin ja sitä pidettiin keskeisenä tekijänä röntgenhoitajan ammatissa. Röntgenhoitajia kuitenkin hämmensivät erilaiset ohjeistukset ja käytännöt säteilysuojelun toteuttamisessa. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää röntgenhoitajan työn kehittämisessä, koulutuksessa ja työn organisoinnissa. Tulokset voivat auttaa myös selkeyttämään turvallisuuskulttuuria ilmiönä ja käsitteenä säteilyn lääketieteellisessä käytössä. Tutkimuksen teoreettisia ja metodologisia ratkaisuja voidaan soveltaa myös muissa terveystieteellisissä tutkimuksissa

Abstract The research study discussed in this doctoral dissertation illuminates the interpretative repertoires used by teachers when describing collaborative team work. The focus of the study has been guided by an interest to investigate the ways in which teachers interpret and conceptualise their team work experiences. The topicality of the study is related to current conflicts found between the importance of professional collaboration in todays schools and the challenges of productive teacher collaboration. The theoretical framework of this study approaches teacher team work from three dimensions, namely from the viewpoint of current changes in educational policy, the working culture of teachers, and from the viewpoint of productive teacher collaboration. In this research study, teacher team work is defined as a process during which teachers work together as a team in order to plan, carry out and reflect on their classroom practise. The methodological basis of this research study is based on the social constructionist theory of discourse. This approach has been applied in order to identify what kind of discursive repertoires teachers use when describing collaboration in their team. Repertoires are seen as culturally and socially constructed discourses that specify the possibilities of relevant interpretation in a particular social organisation. The interpretation of repertoires involves the investigation of functions, contexts and dynamics of teachers verbal language. The main goal of the analysis is to clarify and model the complexities of teacher collaboration. Five interpretative repertoires defining teacher team work were identified in the empirical data of this study. These are defined as collegial, practical, group, organisational and hurry repertoires. These repertoires describe the main contents of teachers collaboration of which construction appears to be based on the dynamics between and within them. A joint feature across the repertoires seems to be in an orientation towards an interpretative conflict between restricting and progressive reasons. The different repertoires and their dynamics form an interpretative model of teacher team work through which the teachers interpretations on team work can be evaluated. The challenges of teacher collaboration appear to arise from a disintegration of teacher goals and incentives during team work. Critical incidents of teacher team work seem to be found in collaborative problem solving situations during which cultural assumptions and the meaning of reform efforts are often evaluated. Discrepancies between the teachers interpretative repertoires lead easily to narrow and restricted solutions that can be in conflict with the reform efforts linked to teacher team work. Furthermore, the discrepancies in repertoires appear to strengthen group dynamics that orient towards restricted teacher collaboration. The conflicts in repertoires appear to increase the need to emphasise alikeness, unity and stability among teachers, despite the fact that the potential of team work is usually found in distributed expertise, the construction of global views and in creative learning. This research study suggests that teacher team work is best supported by activating teachers to create joint conditions and possibilities for collaboration. On the basis of this study, positive results in teacher team work are related to teachers active role in solving emerging conflicts and to the adjustment of strong oppositions in teachers targets for collaboration. The lack of community structures in teachers profession and the tendency towards contradiction appear to support dynamics that effectively restrict teacher collaboration. The theoretical model build in this research study on teachers interpretative repertoires of team work serves a good starting point to develop and support teacher collaboration efforts in future studies.