Academic literature on the topic 'Epäsuora'

Artikkelini tarkastelee eksistentiaalisten tunteiden kerrontaa ja minäkerronnan epäluotettavuutta Kerttu-Kaarina Suosalmen novellissa ”Synti eli punapartainen ikoni” (1957). Novelli kuuluu modernistiseen kertomustraditioon, jossa eksistentiaalinen kokemuksellisuus hahmottuu keskeiseksi osaksi inhimillisen tietoisuuden kuvausta. Artikkelin keskiössä ovat epäsuoran retorisen kommunikaation keinot, joiden avulla tekijä pyrkii herättämään lukijassa ristiriitaisia tunnereaktioita. Artikkeli keskittyy ennen kaikkea epäluotettavaan kerrontaan, jota Suosalmi hyödyntää säädelläkseen kerronnallista etäisyyttä ensimmäisen persoonan kertojan ja lukijan välillä. Millaisia tietoon ja tunteisiin liittyviä vaikutuksia epäluotettava kerronta herättää lukijassa ja kuinka erilaiset tulkinnat ja tunnereaktiot elävät lukuprosessin aikana? Artikkeli osoittaa, että Suosalmi hyödyntää sekä lähentävän että etäännyttävän epäluotettavan kerronnan (Phelan 2007) keinoja ohjatakseen lukijan tunnereaktioita. Suosalmen novellissa kerronnan epäluotettavuus kumpuaa usein kertojan eksistentiaalisesta kärsimyksestä, mikä vähentää tunnetason etäisyyttä kertojan ja tekijän yleisön välillä. Tämä ensimmäistä tyyppiä edustava epäluotettavuus herättää lukijassa sympatiaa ja sääliä pikemminkin kuin epäluottamusta. Jälkimmäistä tyyppiä edustava kerronnan epäluotettavuus puolestaan viittaa eettisiin vääristymiin, joka lisäävät tunnetason etäisyyttä kertojan ja tekijän yleisön välillä. Toisaalta Suosalmen novellin eksistentiaalisten tunteiden kerronta johtaa kyseenalaistamaan epäluotettavan kerronnan teorian dikotomioita, erityisesti sen ennakko-oletuksia kertojien ”normaaliudesta” tai ”hulluudesta”. Novellin epäsuora retorinen kommunikaatio ohjaa lukijaa uudelleenarvioimaan minäkertojan ongelmallista maailmankuvaa ja identiteettiä suhteessa sisäistettyyn sosiaaliseen vallankäyttöön ja mahdollisesti jopa väkivaltaan.

Karjasuojien pintojen puhtaus on merkittävä elintarvikkeiden laatuun, tuotantoeläinten hyvinvointiin jatyöntekijöiden hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Kirjallisuustutkimuksen tarkoituksena oli selvittää navetoidenja sikaloiden puhtaustutkimuksessa käytettyjä menetelmiä, joita tässä kirjoituksessa tarkastellaan erityisestieläinten hyvinvointitutkimusten näkökulmasta.Visuaaliset puhtauden arviointimenetelmät painottuivat kenttätutkimuksissa. Myös lupaaviksiosoittautuneita optisten menetelmien sovelluksia sisältyi joihinkin kenttätutkimuksiin. Tarkasteltaessakarjasuojien pintojen puhtaustutkimuksia kokonaisuutena, tuotantoeläinten hyvinvointi oli tärkein motiivikenttätutkimuksissa, joissa käytettiin visuaalista pintojen puhtauden arviointia. Laboratoriotukimuksiinsisältyi laajempi valikoima instrumentaalisia, mikrobiologisia ja visuaalisia menetelmiä sekä niidenyhdistelmiä. Mikrobiologisia pintojen puhtauden arviointimenetelmiä oli käytetty sekä laboratorio- ettäkenttätutkimuksissa. Tuotantoeläinten hyvinvointi liittyi näiden tutkimusten aiheista noin puoleen.Instrumentaaliset menetelmät, mm. kolorimetria, optiset menetelmät ja kvantitatiiviset radiokemiallisetmenetelmät, olivat tyypillisiä muissa kuin eläinten hyvinvointiin liittyvissä tutkimuksissa.Useissa tutkimuksissa pintojen tai tuotantotilojen rakenteiden puhtautta arvioitiin epäsuorasti.Tyypillinen epäsuora menetelmä oli kotieläinrakennusten puhtauden arviointi eläimen kehon puhtaudenvisuaalisen tarkastelun avulla. Sikojen käyttäytymisen todettiin eräässä tutkimuksessa olleen yhteydessäruokintalaitteen puhtauteen. Myös elintarvikkeiden, kuten maidon puhtauden mittaamisella voidaan selvittäävälillisesti tuotantolaitteiden ja –tilojen pintojen puhtautta.Pinnan puhtaus vaikuttaa mm. tautien leviämiseen, lattian liukkauteen ja sisäilman laatuun,jotka ovat yhteydessä tuotantoeläimen hyvinvointiin. Selvityksen tuloksia voidaan hyödyntää mm.kokeellisten tutkimusten menetelmävalinnoissa.

Erilaiset jalkaviat ovat nykyisin hyvin yleisiä lypsykarjoissa. Ne aiheuttavat lehmille kipua ja tilalle suoria sekä epäsuoria kustannuksia. Epäsuorat kustannukset aiheutuvat lehmien heikentyneestä hedelmällisyydestä, kunnon heikkenemisestä ja tuotoksen laskusta. Luotettavia menetelmiä ontumisen mittaamiseen on käytössä vain vähän. Me suunnittelimme ja rakensimme uuden langattoman kolmiulotteisen kiihtyvyysmittarin ja käytimme sitä lehmien kävelyn mittaamiseen 25 Hz:n mittaustaajuudella ja 6 g:n herkkyydellä. Mittarit lähettivät dataa 869 MHz:n radiokanavalla ja mittausdata tallennettiin vastaanottimen kautta tietokoneelle tutkimuksessa kehitetyn tietokoneohjelman avulla. Lähetys toimi luotettavasti navettaolosuhteissa käyttämällämme radiotaajuudella. Tässä kokeessa mittasimme 5 terveen ja 6 ontuvan Ayshire-rotuisen lehmän kävelyä kehitetyllä mittarilla 20 sekunnin yhtäjaksoisen kävelytyksen ajan. Kiinnitimme yhden anturin lehmän jokaiseen jalkaan nilkan korkeudelle. Lehmien ontuminen määritettiin viisiportaisen visuaalisen ontuma-asteikon avulla niiden kävelystä ennen mittauksia. Laskimme jokaisen akselin ja kiihtyvyyksien summan varianssin ja wavelet varianssin R (2.81) tilasto-ohjelmalla käyttäen wmtsa - kirjastoa. Me löysimme tilastollisesti merkitseviä eroja takajalkojen askelten eteenpäin suuntautuvan akselin varianssin ja wavelet varianssin ensimmäisen tason (D1) symmetriassa ontuvien ja terveiden lehmien välillä. Wavelet varianssin ensimmäinen taso (D1) kertoo 40 ms skaalassa tapahtuneista muutoksista ja liittyy kävelyn maahan tulovaiheeseen ja heilautusvaiheen suurimpiin kiihtyvyyksiin. Kehitimme uuden menetelmän mitata ja analysoida lehmien kävelyä ja todensimme sen soveltuvuuden mittaamalla ontumien ja terveiden lehmien kävelyn eroavaisuuksia. Laitteen etu nykyisiin teknologisiin menetelmiin verrattuna on, että sillä voidaan mitata ontumista nykyistä pidemmillä mittauksilla. Jatkotutkimuksissa pyrimme osoittamaan, että laiteella voidaan mitata ontuman vakavuutta nykyisiä menetelmiä tarkemmin.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pellonraivauksen yhteydessä nostettavien kantojen nettoenergiaa ja energiasuhdetta. Erityisesti Pohjanmaan maakuntien soita raivataan pelloiksi, koska karjatilat tarvitsevat lisää lannanlevitysalaa. Metsäyhtiöiden ohjeiden mukaan nostetut kannot voidaan hyödyntää energiantuotannossa suurilla voimalaitoksilla, ja maatilat saavat kannoista lisätuloja. Energiataselaskelmat tehtiin erikseen kuusen kannoille ja männyn kannoille. Kantojen energiasisältöä verrattiin metsäkonetyön ja kantomateriaalin kaukokuljetuksen energiapanoksiin. Suorat energiapanokset perustuivat koneiden ja kuljetuskaluston polttoaineen kulutukseen. Laskentaketju määriteltiin pellonraivausalalta voimalaitokselle. Epäsuoriin energiapanoksiin sisällytettiin koneenvalmistuksen osuus. Nettoenergia laskettiin vähentämällä kantojen energiasisällöstä hankintatyössä käytetyn polttoaineen energiasisältö. Energiasuhde saatiin jakamalla kantojen energiasisältö hankintatyössä käytetyn polttoaineen energiasisällöllä. Peruslaskelmissa nettoenergia oli 446 – 698 GJ ha-1, ja energiasuhde 22 – 33 suorien energiapanosten osalta. Kun epäsuorat energiapanokset otettiin huomioon, niin lukuarvot olivat vastaavasti 440 – 692 GJ ha-1, ja 17 – 26. Kannonnosto oli siten energiatehokasta. Epäsuorien energiapanosten eli koneenvalmistuksen osuus jäi alhaiseksi, koska konekaluston vuotuinen käyttötuntimäärä oli korkea ja koneiden tekninen käyttöikä lyhyt. Koneiden huolto- ja korjaustöiden energiapanoksia ei voitu laskea, kun riittäviä laskentatietoja ei ollut käytössä. Tältä osin jatkossa tarvitaan uutta tutkimustietoa. Tekijöiden alkuperäinen tutkimus on julkaistu vuonna 2015 sarjassa Agronomy Research 13(2): 348 – 353.

Rajanveto tuen ja ilkeilyn välillä on selvää, mutta millaista on piiloilkeily verkon keskustelupalstoilla? Kommenteille on ainakin ominaista, että ilkeily on epäsuoraa ja tulkinnanvaraista, eikä sitä osoiteta suoraan keskustelun aloittajalle.

Aiemmissa tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia autismikirjon naisten ja miesten tavasta orientoitua sosiaalisiin tilanteisiin, tulkita niitä ja kertoa niistä. Tässä tutkimuksessa tarkastelimme, kuinka autismikirjon naiset (n = 7) ja miehet (n = 24) ja verrokkiryhmän naiset (n = 11) ja miehet (n = 24) kuvaavat sosiopragmaattisesti monimutkaisissa videoleikkeissä esiintyvien henkilöiden tunteita. Tarkastelimme tutkittavien vapaata kerrontaa keskittyen siihen, kuinka paljon tutkittavat tuottivat suoria ja epäsuoria tunnekuvauksia sekä missä määrin he taustoittivat tunnekuvauksiaan. Tutkimuksessa havaittiin verrokkiryhmän naisten ja autismikirjon naisten tuottavan enemmän epäsuoria tunnekuvauksia kuin autismikirjon miesten. Lisäksi autismikirjon miesten, mutta ei naisten, havaittiin taustoittavan tunnekuvauksiaan vähemmän kuin verrokkiryhmän naisten ja verrokkiryhmän miesten. Verrokkiryhmän naiset ja verrokkiryhmän miehet eivät eronneet toisistaan suorien tai epäsuorien tunnekuvausten määrässä tai tunnekuvausten taustoittamisessa. Tulokset kannustavat kiinnittämään huomiota sukupuolierojen tarkasteluun, jotta autismikirjon naisia ja autismikirjon miehiä voidaan sekä tunnistaa paremmin että tukea kohdennetummin.

Luontosuhteen materialistisuutta määritettäessä huomio kiinnittyy tyypillisimmin teolliseen tuotantoon ja luontomateriaaleista valmistettuihin hyödykkeisiin. Jälkiteollista luontosuhdetta kuvaavat materialistisuudet jäävät tällöin herkemmin määrittelemättä tai tulevat niputetuiksi jälkimaterialistisina materiaalittomiksi. Tavoitteenani ei ole hylätä luonnon teollista käyttöä ja luonnosta valmistettuja hyödykkeitä materialistisen luontosuhteen arkkityyppeinä vaan rikastuttaa käsitystä jälkiteollisiksi määrittyvien hyödyntämistapojen materialistisesta perustasta ja luonnon välineellisyydestä. Tulkitsen luonnon arkista käyttöä ja luontosuhdetta kuvaavien kertomushaastattelujen pohjalta, millaisia jälkiteollisia materialismeja monitoiminnallisen metsämaiseman hyödyntämiseen liittyy. Tutkimus on toteutettu Lieksan itäisiin osiin keskittyvänä tapaustutkimuksena, jossa tarkasteltavaa luonnonvara-aluetta on lähestytty metsätalouden muokkaamana maisemana. Aineisto koostuu paikallisten asukkaiden kertomushaastatteluista, jotka muodostavat perustan materialismien analyysille. Tulosten perusteella jälkiteolliset käyttötavat ovat pitkälti vähintäänkin välillisesti erilaisiin materialismeihin kytköksissä. Lopullinen hyöty voi olla luonnosta saatu materiaaliton virkistäytymisen kokemus, mutta sen kokemuksen saavuttamiseksi tarvitaan materialistisia lisävarusteita, tai luontoa itsessään on muokattava materialistisin keinoin. Jälkiteollisen luontosuhteen materialistisuus voidaan analyysin perusteella tyypitellä neljään kategoriaan: loppuhyödyn määrittelemä hyödykeperustaisuus, luonnon muokkaaminen välilliseksi infrastruktuuriksi, luonnon kuluttaminen välillisesti infrastruktuurina ja luontosuhteen epäsuoran välillisesti mahdollistava hyödykeperustaisuus. Tutkimustulokset näyttävät hälventävän teollisten ja jälkiteollisten käyttötapojen vastakkainasettelua, vaikka arkipäivän konflikteiltakaan ei vältytä. Konsensus näyttää edellyttävän sitä, että luontoa tuhotaan ja muokataan kuhunkin tarkoitukseen muut käyttäjät huomioivalla tavalla ja vain siltä osin kuin on välttämätöntä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää esimerkkitilalle tehtävin mittauksin broilerintuotannon energiankulutusta ja sen jakautumista. Broilerintuotannon suoran energiankulutuksen jakautumista ei ole tiettävästi aiemmin selvitetty mittauksin Suomessa. Muutaman kotimaisen tutkimuksen yhteydessä on selvitetty jonkin verran broilerintuotannon sähkön ja lämmön energiankulutusta. Luvut ovat kuitenkin lähinnä laskennallisia tai tuottajan antamien tietojen perusteella laskettuja. Energian hinnannou-sun ja energiantehostamistavoitteiden vuoksi on kuitenkin yhä tärkeämpää tietää tarkasti, miten energiankulutus jakautuu broilerintuotannossa. Kun energiankäyttökohteet ovat tarkemmin selvillä, pystytään luomaan keinoja energiankäytön tehostamiseksi ja energian säästämiseksi. Tässä tutkimuksessa syntyvien tulosten perusteella voidaan antaa lisätietoa broilerintuotannon energiankäytöstä mm. käynnissä olevalle, maatiloihin kohdistuvalle energiaohjelmalle. Suoran energiankulutuksen jakautumista selvitetään mittaamalla erikseen valaistukseen, ilmanvaihtoon, lämmitykseen ja ruokintaan käytettyä energiamäärää. Mittaukset tehdään broilerierittäin. Energiamittauksien lisäksi seurataan ulko- ja sisälämpötilaa sekä ilmankosteutta, jotta ympäristöolosuhteiden vaikutusta tuloksiin voitaisiin selvittää. Epäsuoraa energiankäyttöä mm. rehun kulutusta tarkastellaan tilalta saatavien kirjanpitotietojen perusteella. Broilerintuotantoon käytetyt energiapanokset ilmoitetaan tuotettua lihakiloa kohti, jotta ne olisivat helpommin vertailtavissa muihin vastaaviin tutkimustuloksiin. Tulosten perusteella voidaan kohdentaa tarkemmin, miten energiankulutus jakautuu tilalla. Lisäksi saatujen tulosten perusteella pyritään löytämään keinoja energiankäytön tehostamiseksi broilerintuotannossa. Tähän mennessä saatujen tulosten perusteella näyttäisi, että suurin osa kokonaisenergiankäytöstä broilerintuotannossa kuluu rehujen tuottamiseen ja prosessointiin. Lisäksi energiaa kuluu broilerihallin lämmittämiseen. Lämpöenergiankulutus vaihtelee paljon vuodenaikojen mukaan. Muut broilerintuotannon energiapanokset näyttäisivät olevan melko pieniä verrattaessa kokonaisenergiankulutukseen. Energiankäytön mittaukset jatkuvat edelleen.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää maatalouden kotieläinrakennusten lattiarakenteiden työturvallisuutta ja sen taloudellista merkitystä. Tämä tehtiin tarkastelemalla sellaisten liukastumis-, kompastumis- ja kaatumistapaturmien määrää ja seurauksia, joiden välittömäksi aiheuttajaksi oli tapaturmatiedoissa mainittu jokin tuotantorakennuksen lattiarakenne. Tutkimusaineistona oli Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Melan) rekisteröimät nautakarjan tai sikojen hoitotöissä sattuneet edellä mainitut tapaturmat, joihin myönnettiin korvaus vuosina 1992–2002. Määritelmän mukaisia kaatumis-, liukastumis-, tai kompastumistapaturmia, joiden välittömäksi aiheuttajaksi oli merkitty jokin lattiarakenne, kuten lattia, kynnys, ajoluiska, ruokintapöytä, lantakouru tai karsina sattui tarkastelujakson aikana 6414 kpl. Tämä oli noin 14 % kaikista sikojen ja nautaeläinten hoitotöissä sattuneista tapaturmista. Keskimääräinen työkyvyttömyysaika oli 26 päivää. Yhteenlaskettu työkyvyttömyys oli 462 henkilötyövuotta. Vakavia eli yli kuukauden työkyvyttömyyden aiheuttaneita tapaturmia oli 22 % ja ne aiheuttivat noin 60 % työkyvyttömyyspäivistä. Nautakarjan hoitotöissä lattioihin liittyvien kompastumisten, kaatumisten ja liukastumisten osuus kaikista työvaiheen tapaturmista oli korkea lantatöissä (25 %) ja ruokinnassa (24 %). Sikaloissa ko. tapaturmien osuus kaikista työvaiheen tapaturmista oli korkea lantatöissä (32 %) ja rehun käsittelyssä (25 %). Lattioihin liittyvät kompastumiset, liukastumiset ja kaatumiset aiheuttivat Melalle noin 11 milj € kulut työkyvyttömyyskorvauksina tarkastelujakson aikana. Tämä oli 5,7 % kaikista maksetuista korvauksista. Viljelijälle vahingosta aiheutuu vakuutusyhtiön korvaamien kustannusten lisäksi myös monia epäsuoria kustannuksia, joiden arvoa on vaikea määritellä. Tällaisia ovat esimerkiksi ajallisuuskustannukset, laatuvaikutukset, tuotannon menetykset, koneiden käyttöaikatappiot ja sivuansiomenetykset. Myöskään tapaturmista aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä ei ole arvotettu.

Metaani ja dityppioksidi, joita maatalous tuottaa mm. lannasta ja maaperästä, ovat kasvihuonekaasuina osallisena ilmaston lämpenemiseen. Pääasiassa maatalouden tuottama ammoniakki on happamoittava yhdiste, joka aiheuttaa myös epäsuoria kasvihuonekaasupäästöjä. Maailmalla laajalti tutkituista ammoniakin ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiskeinoista on vähän tietoa Suomen olosuhteissa, vaikka lannan ja väkilannoitteen levitystekniikoilla on todettu olevan vaikutusta kasvihuonekaasupäästöihin.Lietelannan ja väkilannoitteen levitystekniikan vaikutusta ohrapellon (Inari) satoon ja sen laatuunsekä dityppioksidi- ja metaanipäästöihin tutkittiin Vihdissä vuonna 2001 hiesusavella. Koemuoto oli satunnaistettu lohkokoe 5 käsittelyllä, väkilannoitetyppiportailla ja 4 kerranteella, josta mitattiin maankosteus gravimetrisesti ja mineraalitypen pitoisuudet sekä metaanin ja dityppioksidin päästöt suljetulla kammiomenetelmällä 4 käsittelystä ja 3 kerranteesta viiden kuukauden ajan. Viiden kuukauden mittausjaksolla suurimmat kumulatiiviset N2O-päästöt, 1100±293 g ha-1, tuotti levitystekniikka, jossa koko lannoitus annettiin lietelantana sijoittamalla kylvön yhteydessä (Sinj). N2Opäästöt olivat paljon pienemmät (660±122 g ha-1), kun lannoitus annettiin sijoituslannoituksena sekä lietelantana että väkilannoitteena yhtä aikaa kylvön yhteydessä (Sinj+ F) pelkän lietelannoituksen sijaan. Jaetun lannoituksen (liete letkulevityksenä pintaan, multaus tunnin kuluttua levityksestä ja väkilannoitus kylvön yhteydessä, Sinc + F) N2O-päästöt olivat 400±64 g ha-1 ja kylvön yhteydessä pelkällä väkilannoitteella lannoitetun (Fplac) N2O-päästöt 290±47 g ha-1. Vaikutukset metaanipäästöihin eivät olleet selkeästi havaittavissa, sillä käsittelyiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. N2O-päästöt keskittyivät lannoituksen jälkeisiin kahteen viikkoon ja kuukauden kuluessa sattuneiden runsaiden sateiden jälkeisiin päiviin. Kasvuston käytettyä lähes kaiken annetun typen kuukauden kuluessa päästöt olivat suhteellisen pienet.Lietelannan sijoittamisen on todettu vähentävän tehokkaasti ammoniakkiemissiota mutta voivan lisätä dityppioksidipäästöjä denitrifikaatiolle suotuisissa olosuhteissa (sijoitettu lannoite suuressa kosteudessa). Letkulevityksen mahdollinen suuri ammoniakkitappio voi puolestaan pienentää dityppioksidipäästöjä. Levitystekniikoiden kehittäminen ravinteet tehokkaasti kasvien käyttöön saattaviksi ja ammoniakki- sekä dityppioksidipäästöt minivoiviksi olisi tarpeen.Nykyisten kasvihuonekaasuinventaarioiden päästökertoimet eivät ota huomioon levitystapaa tai lannoitetta, vaikka tuloksemme viittaavat eri lannoille, lannoitteille ja levitysmenetelmille erilaisten päästökertoimien määritystarpeeseen. Niiden avulla päästöjä vähentävien menetelmien käyttö näkyisi myös kasvihuonekaasuinventaariossa.

Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää, mitä on saamelainen epäsuora kasvatus. Aiempi tutkimus aiheesta on vähäistä, joten toisena tavoitteena on ollut koostaa kattava katsaus aiheesta saamelaisen varhaiskasvatuksen käyttöön. Tarkastelen epäsuoraa kasvatustapaa erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Tiiviissä ja pienessä yhteisössä ankaran luonnon keskellä on ollut poikkeuksellisen tarpeellista tulla toimeen muiden kanssa. Tämä on hionut ja jalostanut saamelaisten keskinäisiä vuorovaikutustapoja, myös suhteessa lapsiin. Saamelainen kasvatus perustuukin siten tasa-arvoiselle ja kunnioittavalle vuorovaikutukselle, millä olisikin paljon annettavaa suomalaiselle kasvatusajattelulle. Olen koostanut tutkielmani kirjallisuuskatsauksena aikaisemman tutkimustiedon ja kirjallisuuden pohjalta. Esittelen työssäni aiheeseen liittyvät keskeiset näkökulmat, tutkimustulokset ja johtavat tutkijanimet, erityisesti Asta Balton ja Aimo Aikion. Lisäksi tarkastelen, mitä saamelainen varhaiskasvatussuunnitelma aiheesta sanoo, ja mihin Saamelaiskäräjien arjen käytäntöjen opas kehottaa. Olen jakanut kirjallisuuskatsaukseni tutkimustulokset kahteen osaan. Ensimmäisessä esittelen kasvatusfilosofian tavoitteet eli ideaalin, joiden avulla voimme paremmin ymmärtää epäsuoran viestinnän merkitystä kasvatuksessa. Toisessa osassa käsittelen niitä epäsuoria kasvatuksen keinoja, joilla näihin tavoitteisiin on pyritty. Näitä ovat muun muassa vierellä oppiminen, sallivuus omille kokeiluille, non-verbaalinen viestintä, kiertoilmaisut, tarinankerronta sekä rinnakkain keskustelu. Tutkimustuloksieni mukaan saamelaisessa epäsuorassa kasvatuksessa korostuu etenkin luottamus lapsen kykyihin, vanhempien kärsivällisyys, tekemällä oppiminen ja vanhempien esimerkki sekä yksin ja yhdessä pärjääminen. Lisäksi epäsuorat ohjaustavat kehittävät lapsen omaa ajattelutaitoa ja antavat lapselle mahdollisuuden toimia rakentavasti. Epäsuora kasvatus suojelee myös lapsen loukkaamattomuutta ja henkilökohtaisia rajoja, mikä viestii lapselle kunnioitusta. Kun ohjaaminen ei ole ollut suoraa ja pakottavaa, ei ole esiintynyt myöskään vastahakoisuutta tai vastustusta. Epäsuora kasvatus sisältää myös paljon väärintulkittua vapautta. Välinpitämättömyyden sijasta vapaus harjoittaakin lapsen vastuunottokykyä ja itsenäisyyttä. Tutkimus tuo esille myös sen, että epäsuoran kasvatuksen ideologiaa voidaan nähdä nykyään myös esimerkiksi positiivisessa pedagogiikassa. Lisäksi uusimmat varhaiskasvatuksen ohjeistukset ja näkemykset tukevat saamelaispedagogiikkaa toteutumaan
Dán kandidáhtadutkamuša ulbmilin lei čielggadit, mii lea sápmelaš eahpenjulges bajásgeassin. Árat dutkamuš lea uhccán, nu ahte nubbin ulbmilin lea leamašan čohkket viiddes geahčastaga fáttás sápmelaš árrabajásgeassima atnui. Guorahalan eahpenjulges bajásgeassinvuogi erenomážit dásseárvvu geahččanguovllus. Deahtis ja smávva servošis garra luonddu guovdu lea leamašan erenomáš dárbbašlaš birgehallat earáiguin. Dat lea sadján ja ovdánahttán sápmelaččaid gaskasaš gulahallandáidduid, maiddái mánáid ektui. Sápmelaš bajásgeassin vuođđuduvvá dásseárvosaš ja gudnejahtti gulahallamii, mas livččiige olu addinláhkái suopme laš bajásgeassinjurddašeapmái. Lean čohkiidan iežan dutkamuša girjjálašvuođageahčastahkan árat dutkamušdieđu ja girjjálašvuođa vuođul. Ovdanbuvttán barggustan fáddái laktáseaddji guovddáš geahččanguovlluid, dutkanbohtosiid ja njunuš dutkiid, erenomážit Asto Balto ja Aimo Aikio. Dasa lassin dárkkodan, maid sápmelaš árrabajásgeassinplána áššis dadjá, ja masa Sámedikki árgga geavadagaid ofelaš ávžžuha. Lean juohkán iežan girjjálašvuođageahčastaga guovtti oassái. Vuosttažis ovdanbuvttán bajásgeassinfilosofiija mihttomeriid dahjege ideála, maiguin mii sáhttit buorebut áddet eahpenjulgesvuođa mearkkašumi bajásgeassimis. Nuppi oasis gieđahalan daid eahpenjulges bajásgeassima vugiid, maiguin dáidda mihttomeriide lea figgojuvvon. Dákkárat lea earret eará bálddas oahppan, lohpi iežas iskkademiide, non-verbála gulahallan, eufemismmat, máinnasteapmi sihke bálddalagaid ságastallan. Iežan dutkanbohtosiid mielde sápmelaš eahpenjulges bajásgeassimis deattuhuvvá erenomážit luohttámuš máná dáidduide, vánhemiid gierdevašvuohta, dahkama bokte oahppan ja vánhemiid ovdamearka sihke okto ja ovttas birgen. Lassin eahpenjulges stivrenvuogit ovddidit máná iežas jurddašandáiddu ja addet mánnái vejolašvuođa doaibmat kreatiivvalaččat. Eahpenjulges bajásgeassin suodjala maiddái máná loavkašuvvamis ja persovnnalaš rájáid, mii čujuha mánnái gudnejahttima. Stivren ii leat leamašan njulges dahje bákkoheaddji, nu ahte ii leat maiddái boahtán ovdán vuosteháhku dahje vuostálastin. Eahpenjulges bajásgeassin sisttisdoallá maiddái ollu boastut dulkojuvvon friddjavuođa, mii berošmeahttunvuođa sajis hárjehahttáge máná návccaid váldit ovddasvástádusa ja iehčanasvuođa. Dutkamuš buktá ovdan maiddái dan, ahte eahpenjulges bajásgeassima ideologiija sáhttá gávdnat dálááigge maiddái ovdamearkka dihte positiiva pedagogihkas

Abstract The aims of this study were to explore different aspects of dental fear and their determinants among children at different ages. The study samples comprised 378 children from the Veneto region of Italy aged 3–13 years and 1474 children from Jyväskylä and Kuopio, Finland, aged 3, 6, 9, 12 and 15 years. In the Italian study, the child’s age, first dental visit, number of subsequent visits and dental fear, and the parent’s dental fear were asked in a questionnaire. In the Finnish study, a questionnaire was used that contained 11 dental fear-related questions and family member’s dental fear and questions on oral health habits and family characteristics. Dental status was determined clinically and information on treatment procedures from three preceding years was collected from patient records. A total of 21 to 36% of Finnish children were quite or very afraid of something in dental treatment. The prevalence of dental fear among Finnish children was not lower among older children but rather fluctuated among different ages. The characteristics of dental fear differed among children at different ages. Among Finnish children, four aspects of dental fear were revealed from the questionnaire, i.e. ‘Treatment of dental decay’, ‘Attending dentist’, ‘Peak value for dental fear’ and ‘Fear of dental treatment in general’. Correlations between the four abovementioned aspects, the differences between age groups separately for the above mentioned aspects, and the determinants of dental fear were studied. At younger ages, the dental fear was abstract, commonly related to attending dentist. At older ages, dental fear was often related to invasive treatment, such as fear of local anaesthesia and drilling. Fear of pain which was common among all age groups. Among Italian children, the first dental experiences were strong determinants of dental fear. Among Finnish children, dental fear among other members of the family was more often found among children with dental fear than among non-fearful children. 15-year-old girls were more likely to be afraid than boys of the same age but gender differences were not found at younger ages. The results indicated that dental fear is not solely based on direct conditioning but rather consists of child, family and environment related determinants
Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lasten hammashoitopelon piirteitä ja niihin liittyviä seikkoja eri-ikäisillä lapsilla. Tutkimuksessa käytettiin havaintoaineistoa, joka koostui 378:sta 3–13-vuotiaasta italialaisesta lapsesta Veneton maakunnan alueelta sekä 1474:stä 3-, 6-, 9-, 12- ja 15-vuotiaasta lapsesta Jyväskylästä ja Kuopiosta. Tutkimuksessa italialaisilla lapsilla vanhempi täytti kyselylomakkeen, joka sisälsi kysymyksiä lapsen iästä, hammashoitopelosta, ensimmäisestä hammashoitokäynnistä ja seuraavien hoitokäyntien lukumäärästä sekä vanhemman omasta hammashoitopelosta. Suomalaisilla lapsilla tutkimustiedot kerättiin kyselylomakkeella, joka sisälsi 11 kysymystä lapsen hammashoitopelosta ja kysymyksiä lapsen suun terveystottumuksista sekä perheeseen liittyvistä seikoista, kuten perheenjäsenten hammashoitopelosta. Hampaiden senhetkinen kliininen tila sekä kolmen tarkastusta edeltävän vuoden hoitokäynnit ja tuolloin tehdyt toimenpiteet otettiin mukaan tutkimukseen. Suomalaisista lapsista 21–36 % pelkäsi jonkin verran tai paljon jotain asiaa hammashoidossa. Suomalaisten lasten hammashoitopelko ei ollut alempi nuoremmilla lapsilla vaan vaihteli ikäryhmien välillä. Myös hammashoitopelon luonne vaihteli ikäluokittain. Suomalaisesta kyselystä löydettiin neljä pelon osa-aluetta: paikkaushoitoon liittyvä pelko, hammaslääkärissä käymiseen liittyvä pelko, yleinen hammashoitopelko sekä voimakkaimmaksi koettu hammashoitoon liittyvä yksittäinen pelko. Tutkimuksessa tutkittiin pelon osa-alueiden välisiä korrelaatioita ikäryhmittäin, erikseen yksittäisen pelon osa-alueen vaihtelua ikäryhmien välillä sekä hammashoitopelon liittyviä seikkoja ikäryhmittäin. Nuoremmilla lapsilla hammashoitopelko oli useammin abstraktia, yleensä hammashoidossa käymiseen liittyvää pelkoa. Vanhemmilla lapsilla hammashoitopelko oli usein hammashoitotoimenpiteisiin liittyvää pelkoa, esimerkiksi puudutuksen ja porauksen pelkoa. Kivun pelko oli yleistä kaikissa ikäryhmissä. Ensimmäiset hammashoitokokemukset olivat voimakkaita hammashoitopelon selittäjiä italialaisilla lapsilla. Suomalaisten lasten hammashoitopelko oli vahvasti yhteydessä muiden perheenjäsenten hammashoitopelkoon. 15-vuotiaat tytöt pelkäsivät hammashoitoa enemmän kuin pojat, mutta sukupuolten välisiä eroja ei havaittu nuoremmissa ikäryhmissä. Tutkimus osoittaa, että lasten hammashoitopelko ei ole ainoastaan seurausta suorasta ehdollistumisesta hammashoitokokemusten kautta vaan siihen vaikuttavat enemmänkin lapseen, perheeseen ja ympäristöön liittyvät seikat

Yhteisöpalvelut ovat tulleet lyhyessä ajassa erittäin suosituiksi. Nämä palvelut sisältävät suoraa tekstipohjaista viestintää, mutta myös paljon uutta, vähemmän suoraa kommunikaatiota. Näitä suoran kommunikaation ulkopuolisia tapoja, kuten jakamista, tykkäystä ja muiden tarkkailua, kutsutaan epäsuoraksi kommunikaatioksi. Koska nämä tavat ovat hyvin uusia, niiden vaikutuksia käyttäjiin ei olla ehditty tutkia vielä tarpeeksi. Tämä tutkielma selvittää, mikä on epäsuoran kommunikaation rooli yhteisöpalveluissa: mitä se on, ketkä sitä käyttävät ja miten se vaikuttaa käyttäjiin? Näitä kysymyksiä tutkittiin laadullisin menetelmin: aineisto kerättiin kymmenellä teemahaastattelulla, jotka analysoitiin sisällönanalyysinä. Tulosten mukaan epäsuora kommunikaatio oli käytetympää, mutta vähemmän haluttua kuin suora kommunikaatio, jota tehtiin pääosin läheisten kanssa. Epäsuora kommunikaatio koettiin usein helpoksi, muun muassa yhteydenpitoon vähemmän läheisten kanssa, mutta myös laiskaksi ja turhaksi verrattuna suoraan kommunikaatioon. Sisältöä jaettiin mieluummin yksityisesti, muita tarkasteltiin usein tylsyydestä ja tykkäys koettiin hyvin monitulkintaiseksi kommunikaatiotavaksi. Se, millainen itse käyttäjä on, vaikuttaa sekä palvelun ja käytettyjen ominaisuuksien valintaan että käytön tiheyteen ja sisältöön. Yhteisöpalvelut toimivat hyvin usein kasvokkaisen kommunikaation jatkeena, vaikka jotkut käyttäjät pitävätkin verkkokontekstia miellyttävämpänä ympäristönä kommunikoinnille. Epäsuora kommunikaatio saattaa lähentää ihmisiä keskenään, mutta tarvitsee rinnalleen tällöin myös suoraa kommunikaatiota. Tiedostamalla näiden kommunikaatiotapojen vaikutukset palveluiden käyttäjät voivat muuttaa yhteisöpalveluiden käyttöään heitä tyydyttävämpään suuntaan. Myös palveluiden kehittäjät hyötyvät näistä tuloksista, sillä he voivat kehittää muun muassa entistä paremmin eri tarkoituksiin kohdistettuja palveluita. Yhteisöpalveluiden eri ominaisuuksista on haluttu lisää tutkimusta, jota tässä tehtiin. Tuleva tutkimus voisi jatkaa eri ominaisuuksien kategoriointia ja niiden vaikutuksia käyttäjiin, jotta palveluita ja niiden käyttöä voidaan kehittää entisestään. Tässä haastateltiin vain yliopistoikäisiä, joten olisi myös hyvä tutkia, miten eri ikäiset käyttävät yhteisöpalveluita ja niiden epäsuoria kommunikaatiotapoja.

Abstract Wireless sensor networks (WSNs) consisting of battery-powered sensors are increasingly deployed for a myriad of Internet of Things applications, e.g., environmental, industrial, and healthcare monitoring. Since wireless access is typically the main contributor to battery usage, minimizing communications is crucial to prolong network lifetime and improve user experience. The objective of this thesis is to develop and analyze energy-efficient distributed compressed data acquisition techniques for WSNs. The thesis proposes four approaches to conserve sensors' energy by minimizing the amount of information each sensor has to transmit to meet given application requirements. The first part addresses a cross-layer design to minimize the sensors’ sum transmit power via joint optimization of resource allocation and multi-path routing. A distributed consensus optimization based algorithm is proposed to solve the problem. The algorithm is shown to have superior convergence compared to several baselines. The remaining parts deal with compressed sensing (CS) of sparse/compressible sources. The second part focuses on the distributed CS acquisition of spatially and temporally correlated sensor data streams. A CS algorithm based on sliding window and recursive decoding is developed. The method is shown to achieve higher reconstruction accuracy with fewer transmissions and less decoding delay and complexity compared to several baselines, and to progressively refine past estimates. The last two approaches incorporate the quantization of CS measurements and focus on lossy source coding. The third part addresses the distributed quantized CS (QCS) acquisition of correlated sparse sources. A distortion-rate optimized variable-rate QCS method is proposed. The method is shown to achieve higher distortion-rate performance than the baselines and to enable a trade-off between compression performance and encoding complexity via the pre-quantization of measurements. The fourth part investigates information-theoretic rate-distortion (RD) performance limits of single-sensor QCS. A lower bound to the best achievable compression — defined by the remote RD function (RDF) — is derived. A method to numerically approximate the remote RDF is proposed. The results compare practical QCS methods to the derived limits, and show a novel QCS method to approach the remote RDF
Tiivistelmä Patterikäyttöisistä antureista koostuvat langattomat anturiverkot yleistyvät esineiden internetin myötä esim. ympäristö-, teollisuus-, ja terveydenhoitosovelluksissa. Koska langaton tiedonsiirto kuluttaa merkittävästi energiaa, kommunikoinnin minimointi on elintärkeää pidentämään verkon elinikää ja parantamaan käyttäjäkokemusta. Väitöskirjan tavoitteena on kehittää ja analysoida energiatehokkaita hajautettuja pakattuja datankeruumenetelmiä langattomiin anturiverkkoihin. Työssä ehdotetaan neljä lähestymistapaa, jotka säästävät anturien energiaa minimoimalla se tiedonsiirron määrä, mikä vaaditaan täyttämään sovelluksen asettamat kriteerit. Väitöskirjan ensimmäinen osa tarkastelee protokollakerrosten yhteissuunnittelua, jossa minimoidaan anturien yhteislähetysteho optimoimalla resurssiallokaatio ja monitiereititys. Ratkaisuksi ehdotetaan konsensukseen perustuva hajautettu algoritmi. Tulokset osoittavat algoritmin suppenemisominaisuuksien olevan verrokkejaan paremmat. Loppuosat keskittyvät harvojen lähteiden pakattuun havaintaan (compressed sensing, CS). Toinen osa keskittyy tila- ja aikatasossa korreloituneen anturidatan hajautettuun keräämiseen. Työssä kehitetään liukuvaan ikkunaan ja rekursiiviseen dekoodaukseen perustuva CS-algoritmi. Tulokset osoittavat menetelmän saavuttavan verrokkejaan korkeamman rekonstruktiotarkkuuden pienemmällä tiedonsiirrolla sekä dekoodausviiveellä ja -kompleksisuudella ja kykenevän asteittain parantamaan menneitä estimaatteja. Työn viimeiset osat sisällyttävät järjestelmämalliin CS-mittausten kvantisoinnin keskittyen häviölliseen lähdekoodaukseen. Kolmas osa käsittelee hajautettua korreloitujen harvojen signaalien kvantisoitua CS-havaintaa (quantized CS, QCS). Työssä ehdotetaan särön ja muuttuvan koodinopeuden välisen suhteen optimoiva QCS-menetelmä. Menetelmällä osoitetaan olevan verrokkejaan parempi pakkaustehokkuus sekä kyky painottaa suorituskyvyn ja enkooderin kompleksisuuden välillä mittausten esikvantisointia käyttäen. Neljäs osa tutkii informaatioteoreettisia, koodisuhde-särösuhteeseen perustuvia suorituskykyrajoja yhden anturin QCS-järjestelmässä. Parhaimmalle mahdolliselle pakkaustehokkuudelle johdetaan alaraja, sekä kehitetään menetelmä sen numeeriseen arviointiin. Tulokset vertaavat käytännön QCS-menetelmiä johdettuihin rajoihin, ja osoittavat ehdotetun QCS-menetelmän saavuttavan lähes optimaalinen suorituskyky