Academic literature on the topic 'Hedelmällisyys'

Tämän tutkimuksen tavoitteina oli 1) määritellä lypsykarjojen tuotokseen ja hedelmällisyyden hallinnan tunnuslukuihin vaikuttavat karjatason muuttujat tavanomaisessa ja luomutuotannossa, 2) kuvailla lehmillä yleisimpien sairauksien hoitoprosentteja ja poistonsyitä, ja 3) vertailla eroja tuotantosuuntien välillä. Tutkimusaineistona käytettiin 1226 tavanomaisen ja 109 luomutilan karjantarkkailutietoja vuosilta 1998–2002. Aineistoa analysoitiin lineaaristen mixed-mallien avulla. Karjojen keskituotos kasvoi tarkastelujaksolla luomutuotannossa 6822:sta 7422:een, ja tavanomaisessa 7426:sta 8206 kiloon, ollen luomukarjoissa keskimäärin 688 kg alhaisempi. Keskituotoksesta muualle kuin meijeriin päätyi keskimäärin 9,3%. Poistettujen lehmien elinikäistuotos kasvoi luomutuotannossa keskimäärin 18 491:stä 19 849:ään ja tavanomaisessa 19 751:stä 22 073 kiloon. Luomutuotannossa se oli keskimäärin 2050kg tavanomaista alhaisempi.Lehmien poistoiässä tai poiston syissä ei ollut merkittäviä eroja tuotantosuuntien välillä. Erot hedelmällisyyden hallinnan tunnusluvuissa tuotantosuuntien välillä olivat merkityksettömiä. Luomukarjoissa kaikkien tarkasteltujen sairauksien hoitoprosentit olivat tavanomaisia alhaisempia

Lypsylehmien hyvä hedelmällisyys on kannattavan maidontuotannon keskeinen vaatimus. Poikiminen on edellytys paitsi maidontuotannon käynnistämiselle myös uudistamiseen tarvittavien vasikoiden tuotannolle. Nykyteknologia tarjoaa lehmien lisääntymiseen mahdollisuuksia, joilla voidaan vaikuttaa syntyvien jälkeläisten ominaisuuksiin. Alkionsiirrolla voidaan tuottaa paljon jälkeläisiä lehmiltä, joilla on hyvät maidontuotanto-ominaisuudet. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä tai alkioiden sukupuolilajittelulla voidaan puolestaan lisätä lehmävasikoiden osuutta syntyvistä jälkeläisistä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli optimoida perinteisten ja uusien teknologioiden käyttöä lypsykarjan uudistamisessa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin lineaarista ohjelmointia, jolla maksimoitiin maidontuotannon kiinteille kustannuksille saatavaa katetta. Tarkasteltavat vaihtoehdot karjan uudistamisessa olivat siemennys joko lajittelemattomalla tai lajitellulla siemenellä, lajittelemattoman alkion luovutus tai siirto sekä sukupuolilajitellun alkion luovutus tai siirto. Sukupuolilajitellut alkiot olivat lajitellulla siemenellä tuotettuja tai sukupuoli oli määritetty tavanomaisella siemennyksellä tuotetuista alkiosta. Optimointimallin biologiset lähtötiedot määritettiin suomalaisten maitotilojen seuranta-aineistoista vuodelta 2010. Hinnat edustavat ajankohdan keskimääräisiä panos- ja tuotoshintoja. Tarkasteluperiodi oli yksi vuosi ja karjan enimmäiskooksi asetettiin 60 lehmää. Mallissa otettiin huomioon uudistustavan vaikutus vasikka- ja alkiotuottoon, uudistuksen yksikkökustannukseen sekä uusimattomuusprosenttiin, joka vaikutti edelleen lehmien poikimavälin pituuteen. Karjan oletettiin tuottavan uudistukseen tarvittavat lehmävasikat. Kunkin uuden teknologioiden käyttö rajattiin enintään kolmasosalle karjan lehmistä. Tuloksen herkkyyttä mallin rajoitteiden, tuotostasojen ja hintojen muutoksille tarkasteltiin viidessä erilaisessa skenaariossa. Optimointimalli ratkaistiin MATLAB-ohjelmalla. Perusskenaariossa parhaimman katteen kiinteille kustannuksille antoi karja, jossa oli mallin sallima enimmäismäärä, 20 lehmää, lajittelemattoman alkion luovuttajia. Muista lehmistä 14 siemennettiin lajittelemattomalla ja 8 lajitellulla siemenellä. Vastaavasti 6 hiehoa siemennettiin lajittelemattomalla ja 12 lajitellulla siemenellä. Karjaan ei tullut mukaan yhtään alkion vastaanottajaa. Optimaalisen karjan kokoonpano vaihteli mallin lähtöoletusten mukaan, mutta alkioita luovuttavien lehmien ylivertaisuus näkyi kaikissa skenaarioissa. Lajitellun siemenen käyttö lehmävasikan tuottamiseen tähtäävässä siemennyksessä oli taloudellisesti perusteltua, mutta vain osalle karjasta. Optimaaliset valinnat voivat vaihdella tilakohtaisesti muun muassa lehmien tuotostason mukaan. Jotta uusien teknologioiden vaikutus myös karjan geneettiseen edistymiseen voitaisiin ottaa huomioon, optimointiin tulisi staattisten mallien lisäksi kehittää dynaamisia malleja. Dynaamiset mallit palvelisivat myös kasvavia karjoja.

Lypsylehmät ovat tuotoskauden alkuvaiheessa tyypillisesti negatiivisessa energiataseessa, kun energian tarve kasvaa maitotuotoksen lisääntyessä nopeammin kuin energian saanti rehusta. Energiavajausta täydentääkseen lehmät mobilisoivat kudoksiensa rasvavarastoista rasvahappoja ja glyserolia. Lehmät mobilisoivat kudoksistaan myös aminohappoja, vaikka niillä ei rasvavarastoihin verrattavissa olevia valkuaisvarastoja. Tuotoshuipun jälkeen, rehun syönnin lisääntyessä, energiatase kääntyy vähitellen positiiviseksi ja lehmät alkavat jälleen kartuttaa mobilisoituja kudosvarastojaan. Kudosvarastojen kartuttaminen jatkuu loppulypsykauden ja ummessaolokauden ajan, aina seuraavaan poikimiseen saakka. Tuotoskauden alun negatiivinen energiatase on lehmille luonnollinen sopeutumismekanismi, johon liittyy varsin monimutkainen hormonaalinen säätely. Jalostusvalinta on kuitenkin tuottanut lehmiä, joiden kyky tuottaa runsaasti maitoa perustuu osittain lisääntyneeseen taipumukseen mobilisoida kudosvarastoja, vaikka myös rehunsyöntikyky on lisääntynyt jalostusvalinnan myötä. Lisääntynyt kudosmobilisaatio ja syvempi energiataseen vaje ovat lisänneet lehmien hedelmällisyys- ja terveysongelmia. Voimakkaasti negatiivinen energiatase viivästyttää kiimakiertojen alkamista ja heikentää tiinehtyvyyttä. Runsas rasvahappojen mobilisaatio lisää rasvan kertymistä maksaan, mikä voi haitata maksan toimintaa. Lisääntyneen ketoainetuotannon on todettu heikentävän immuunijärjestelmän toimintaa. Voimakas metabolinen stressi saattaa myös vaikuttaa lehmien käyttäytymiseen ja heikentää niiden hyvinvointia. Lehmien alkulypsykauden energiavajausta pyritään yleensä vähentämään lisäämällä väkirehun osuutta ruokinnassa. Liian runsas väkirehuruokinta lisää kuitenkin pötsin happamoitumisen riskiä, heikentää karkearehun sulavuutta ja on tuotosvasteeltaan tehotonta. Myös valkuaisruokinta vaikuttaa energiataseeseen: runsas aminohappojen saanti pyrkii lisää maitotuotosta ja lisää siten energian tarvetta. Lypsykauden keski- ja loppuosa ja ummessaolokausi, jolloin lehmät ovat yleensä positiivisessa energiataseessa, ovat lehmien terveyden kannalta huomattavasti ongelmattomampia kuin tuotoskauden alku. Tässä vaiheessa on kuitenkin vältettävä yliruokintaa ja lehmien liiallista lihomista, koska lihavien lehmien energiatase poikimisen jälkeen on negatiivisempi kuin normaalikuntoisten. Yliruokinta on myös taloudellisesti tehotonta. Tutkimuksessa mallinnetaan lypsylehmän energiatasetta tuotoskauden eri vaiheissa. Aineistona käytetään aiemmissa kotimaisissa tutkimuksissa kerättyjä lehmäkohtaisia syönti- ja tuotostietoja, jotka analysoidaan meta-analyysin avulla siten, että tutkimusolosuhteiden (mm. paikka) vaikutus huomioidaan mallissa satunnaistekijänä. Väkirehun osuuden ja ruokinnan valkuaispitoisuuden vaikutusta testataan lisäämällä nämä tekijät tilastolliseen malliin. Lisäksi mallissa huomioidaan poikimakerta. Mallinnuksessa saatua tietoa energiataseen muutoksesta tuotoskauden aikana sekä ruokinnan vaikutuksesta energiataseeseen voidaan käyttää ruokinnan suunnittelun kehittämisen työkaluna. Energiataseen mallintamisen lisäksi testataan sen ennustamista tilatasolla käytettävissä olevan tiedon (kuntoluokka, maidon pitoisuuden muutokset) perusteella.

Perinteisesti rehujen hyväksikäyttö on ilmoitettu rehunmuuntosuhteella. Rehunmuuntosuhteessa eioteta huomioon yksilöiden välisiä eroja ylläpitoon ja kasvuun tarvittavassa energianmäärässä. Rehunmuuntosuhteellaon vahva yhdysvaikutus eläimen kasvuominaisuuksien ja aikuiskoon kanssa. Rehukustannuksetmuodostuvat kookkaammilla eläimillä suuremmiksi, vaikka niiden kasvuominaisuudetolisivat ylivertaisia. Emolehmätuotannossa eläinten hedelmällisyys on tuotannon avaintekijöitä. Elopainoltaankookkaampien eläinten lisääntymistehokkuus on hieman alhaisempi. Tämä johtuu osittainmyöhemmin saavutetusta sukukypsyysiästä. Emolehmäkarjassa rehun ja peltopinta-alan tarve lisääntyymerkitsevästi eläinten aikuiskoon kasvaessa. Tilan kokonaistehokkuus voi kärsiä suuremmastarehukustannuksesta siitä huolimatta, että tuotantotulokset nousevat.Residuaalinen syönti on erotus, joka muodostuu eläimen todellisesta syönnistä ja arvioidustasyönnistä saavutettua tuotantotulosta kohden. Laskentatavasta johtuen residuaaliseen syöntiin ei vaikutaeläimen koko tai tuotanto-ominaisuudet. Residuaalisen syönnin yhdysvaikutus eläimen aikuiskoonja kasvuominaisuuksien kanssa on hyvin pieni tai sitä ei ole havaittu. Residuaalisen syönnin avulla onmahdollista löytää ne yksilöt, jotka ovat syövät vähemmän rehua ja ovat tuotannollista ominaisuuksiltatasavertaisia. Residuaalinen syönti periytyy keskinkertaisesti.Fysiologisesti residuaaliseen syöntiin vaikuttavat rehun syönti ja sulatus, aineenvaihdunta, fyysinenaktiivisuus ja lämmönsäätely. Residuaalisella syönnillä on taloudellinen ja ympäristövaikutus.Emolehmäkarjan ylläpitoenergiantarvetta voidaan vähentää 9 – 10 % valitsemalla matalan residuaalisensyönnin omaavia eläimiä. Loppukasvatuksessa eläinten kuiva-aineen syönti on ollut matalan residuaalisensyönnin eläimillä keskimäärin 12 % matalampi ja rehunmuuntosuhde 9 – 15 % tehokkaampikuin korkean residuaalisen syönnin eläimillä. Sonnan määrää sekä ravinnepäästöjä voidaan vähentää15 – 17 % valitsemalla matalan residuaalisen syönnin omaavia eläimiä. Australialaisissa ja Pohjoisamerikkalaisissatutkimuksissa matalan residuaalisen syönnin eläinten metaanintuotanto on ollut 25 –30 % vähäisempää kuin korkean residuaalisen syönnin eläimillä. Teurasruhot ovat olleet hieman vähärasvaisempiamatalan residuaalisen syönnin eläimillä korkean residuaalisen syönnin eläimiin verrattuna.Vähärasvaisuus voi aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia emojen hedelmällisyyteen. Matalan residuaalisensyönnin emot ovat poikineet 5- 6 päivää myöhemmin kuin korkean residuaalisen syönninemot.Residuaalisen syönnin määritys vaatii 70 päivän koejakson, jossa mitataan eläimen päivittäinensyönti ja kasvu. Geenitesti vähentää kustannuksia rehunhyötysuhteeltaan erinomaisten eläinten tunnistamisessa.

Jalkaheikkous on hyvin yleinen sikojen hyvinvointiongelma ja se aiheuttaa sianlihan tuottajille taloudellista vahinkoa. PROHEALTH-hankkeen tavoitteena on löytää keinoja, joiden avulla voidaan vähentää sikojen jalkaheikkoutta ja nivelvaurioita (osteokondroosia). Tässä lihasikakokeessa tutkittiin erilaisten jalostustavoitteiden ja sukupuolen yhteyksiä sikojen jalkaheikkouteen ja osteokondroosin esiintymiseen.Tutkimuksessa käytettiin Figen Oy:n eläinaineksen sikoja ja selvitettiin kahden maatiaisrotuisen jalostuslinjan (Matriarkka tai Muskeli) ja sukupuolen (karju tai imisä) vaikutusta jalkaheikkouden ja osteokondroosin esiintymiseen. Jalostuslinjat muodostettiin samasta populaatiosta vanhempiensa keskimääräisten jalostusindeksien perusteella. Matriarkkalinjan sikojen vanhemmilla oli korkea H-indeksi (hedelmällisyys) ja Muskelilinjan sikojen vanhemmilla oli korkea K-indeksi (tuotanto-ominaisuudet ja teuraslaatu).Lihasikakokeessa 135 sikaa kasvatettiin 40 kg alkupainosta 120 kg loppupainoon. Siat kasvatettiin 11 sian karsinoissa sukupuolet erillään. Sioilla oli 5-vaiheinen yksilöllinen ruokinta (ad libitum), joka oli suunniteltu täyttämään jalostukseen kasvavien karjujen ravinnontarve. Sikojen sorkkien rakenne ja jalkojen virheasennot arvioitiin ja sioille tehtiin kävelytesti noin viikkoa ennen teurastusta. Verinäytteistä testattiin seerumin D-vitamiinin, fosforin, kalsiumin ja alkalisen fosfataasin pitoisuudet. Reisi- ja olkaluiden (n=270) nivelpintojen osteokondroosimuutokset luokiteltiin silmämääräisesti asteikolla 0–5 (0=ei muutoksia). Polvi- ja kyynärnivelten osteokondroosimuutokset luokiteltiin myös arvioimalla nivelestä sahattujen viipaleiden pinnat. Sian sorkan luista määritettiin ominaispaino ja murtolujuus. Tilastollinen malli sisälsi kiinteinä tekijöinä jalostuslinjan, sukupuolen, linja*sukupuolen ja satunnaisina tekijöinä erän, isän, pahnueen hierarkkisesti ja isän alla.Matriarkka- ja Muskelilinjojen siat kasvoivat keskimäärin 901 ja 870 g päivässä, rehuhyötysuhde oli 26.1 ja 25.8 MJ NE kg-1 ja lihaprosentti 62.8 ja 63.5% (P> 0.10). Jalostuslinjojen tai sukupuolten välillä ei ollut eroa jalkaheikkoudessa. Polvinivelen siivujen osteokondroosimuutosten jakaumassa ei ollut eroa jalostuslinjojen välillä, mutta karjuilla oli enemmän vakavampia osteokondroosimuutoksia kuin imisillä (P <0.02). Koko aineistoa tarkastellessa suurimmassa osassa (47.1%) kyynärnivelen nivelpinnoista oli osteokondroosiin viittaavia muutoksia (luokka 2). Vain 1.2% kyynärnivelen nivelpinnoista luokiteltiin normaaleiksi. Olkaluiden nivelpintojen osteokondroosimuutokset olivat vakavampia kuin reisiluiden nivelpintojen osteokondroosimuutokset. Tulokset osoittavat, että osteokondroosi on yleinen suomalaisilla maatiaisrodun sioilla ja karjuilla on enemmän osteokondroosia kuin imisillä. PROHEALTH-hanke on saanut rahoitusta Euroopan Unionin seitsemännestä tutkimuksen puiteohjelmasta (sopimusnro 613574).

Abstract Sexual selection results from competition between individuals over access to gametes of the opposite sex. Starting with anisogamy, with females producing larger and fewer gametes than males, females usually invest more in reproduction and thus have lower potential reproductive rates than males. Therefore males are traditionally suggested to compete over females whereas females are choosy. The different evolutionary interests between the sexes result in different selection regimes considering e.g. mating rates. In some species, this conflict is even seen as apparent struggles between males and females over mating decision and/or duration, resulting in antagonistic coevolution with both sexes evolving adaptations to gain more control over the other sex. In this thesis, I studied the role of A. paludum female abdominal spines as an adaptation to reject male mating attempts. I studied both the effect of polyandry and multiple matings on female fecundity to distinguish between the potential material and genetic benefits from mating to females. I also explored the role of various male and female morphological traits on precopulatory sexual selection and the consequent female reproductive output. My results show that female abdominal spines are likely evolved through arms races between the sexes to increase female control over mating decision but according to my studies, female spines are not under active selection. Instead, certain male morphological types were more successful in achieving matings, and mating with these males also increased female fecundity. I found that multiple matings increase female fecundity up to a point, supporting a theory of optimal female mating rate. According to my results, the benefits from multiple mating to A. paludum females result from material origin whereas polyandry per se is even detrimental to female fecundity
Tiivistelmä Seksuaalivalinta on pohjimmiltaan seurausta yksilöiden välisestä, lisääntymiseen liittyvästä kilpailusta toisen sukupuolen sukusoluista. Seksuaalivalinta on evoluutiomekanismi, joka osaltaan on johtanut sukupuolten välisiin eroihin monissa morfologisissa ja käyttäytymiseen liittyvissä ominaisuuksissa. Sukupuolet eroavat jo siinä, että naaraat tuottavat vähemmän mutta suurempia sukusoluja kuin koiraat. Koska sukupuolet siis investoivat lisääntymiseen jo alkuvaiheessa eri tavalla, niiden välillä on aina jonkin asteinen seksuaalikonflikti. Konfliktin taustalla on sukupuoliin kohdistuva erilainen valintapaine; koiraat saavuttavat usein optimaalisen hedelmällisyytensä suuremmilla parittelujen määrällä kuin naaraat. Joillakin eläinlajeilla seksuaalikonflikti on niin ilmeinen, että se ilmenee koiraan ja naaraan välisinä kamppailutilanteina parittelupäätöksen ja/tai parittelun keston suhteen. Seksuaalikonflikti voi johtaa molemmilla sukupuolilla erilaisiin sopeumiin, jotka lisäävät yksilön kontrollia parittelujen suhteen. Tässä väitöskirjatyössä tutkin naaraan takapäässä sijaitsevien abdominaalisten piikkien merkitystä järvivesimittari A. paludum-naaraiden kyvyssä torjua parittelemaan pyrkiviä koiraita. Tutkin myös polyandrian ja toistuvien parittelujen vaikutusta naaraan hedelmällisyyteen saadakseni selville, lisäävätkö koiraasta johtuvat mahdolliset materiaaliset tai geneettiset tekijät naaraan hedelmällisyyttä. Lisäksi selvitin useiden koiraan ja naaraan morfologisten ominaisuuksien yhteyttä parittelua edeltävään seksuaalivalintaan sekä naaraan hedelmällisyyteen. Tulokseni osoittavat, että naaraan abdominaaliset piikit ovat todennäköisesti kehittyneet seksuaalikonfliktin seurauksena lisäämään naaraan kontrollia parittelupäätöksen suhteen. Niihin ei kuitenkaan nykyisellään näytä kohdistuvan merkittävää valintapainetta. Sen sijaan morfologialtaan tietynlaiset koirastyypit vaikuttavat olevan aktiivisen valinnan kohteena ja parittelu tällaisten koiraiden kanssa lisää myös naaraan hedelmällisyyttä. Toistuvat parittelut saman koiraan kanssa lisäävät naaraan hedelmällisyyttä tiettyyn optimiin asti, mikä tukee teoriaa optimaalisesta parittelujen määrästä. Sen sijaan polyandria itsessään vaikuttaa naaraan hedelmällisyyteen jopa heikentävästi. Niinpä A. paludum-naaraiden saama hyöty useista paritteluista näyttää olevan materiaalista, kun taas polyandriasta saatavia geneettisiä etuja ei tässä tutkimuksessa tullut ilmi

Abstract Uterine leiomyomas are the most common benign tumours in females. They are myometrial neoplasms, may present single or multiple, and may be located in various sites of the uterus. Leiomyomas distort the uterine cavity and the uterus itself, causing abnormal vaginal bleeding, reduced fertility and also pelvic pressure and pain symptoms. The aim of this study was to elaborate current knowledge on familial uterine leiomyomas and to explore the possible association between uterine leiomyoma and cardiovascular disease risk factors, and also the association between leiomyomas and endometriosis. The natural history of familial uterine leiomyoma study showed significant differences between familial and non-familial leiomyoma cases, familial cases having more severe clinical characteristics. They presented with multiple uterine leiomyomas and were more often symptomatic. They were also diagnosed at a younger age. The prevalence study on uterine leiomyomas and endometriosis offered confirmation of an association between the diseases. Uterine leiomyomas and endometriosis seem to decrease female fertility independently of each other. Uterine leiomyomas related to the hereditary leiomyomatosis and renal cell cancer (HLRCC) tumour syndrome were studied in regard to their clinical characteristics and immunophenotype. The study provided evidence that women with HLRCC may be identified through distinct leiomyoma clinical characteristics, and routine-use IHC of CD34 and Bcl-2. Distinguishing these leiomyoma cases from sporadic ones may identify families affected by fumarate hydratase (fumarase, FH) mutation. Uterine leiomyoma and cardiovascular disease risk factors were studied in The Northern Finland Birth Cohort 1966 (NFBC1966). The study showed an association between leiomyomas and raised cardiovascular disease risk factors, serum lipids and metabolic syndrome in particular. These findings may suggest that there are shared predisposing factors underlying both uterine leiomyomas and adverse metabolic and cardiac disease risks, or that metabolic factors have a role in biological mechanisms underlying leiomyoma development. This study provides novel information on clinical characteristics of familial uterine leiomyomas and on the immunophenotype of HLRCC-related leiomyomas. The study also offers significant confirmation of associations between uterine leiomyomas and both endometriosis and several CVD risk factors
Tiivistelmä Kohdun leiomyoomat ovat naisten yleisin hyvänlaatuinen kasvain. Ne ovat myometriumin neoplastisia muutoksia ja ne ilmenevät joko yksittäisinä tai monilukuisina, ja ne voivat sijaita missä tahansa kohdun myometriumia. Leiomyoomat muuttavat kohdun ja kohtuontelon säännöllistä muotoa. Lisäksi ne aiheuttavat vuotohäiriöitä, alentunutta hedelmällisyyttä, ja lantion alueen painetta ja kipua. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli laajentaa nykyistä tietämystä suvuittain esiintyvistä kohdun leiomyoomista ja selvittää mahdollista leiomyoomien ja kardiovaskulaaritautiriskin assosiaatiota, ja lisäksi selvittää leiomyoomien ja endometrioosin assosiaatiota. Suvuittain esiintyvien kohdun leiomyoomien taudinkulkua selvittävässä tutkimuksessa osoitettiin merkittäviä eroja suvuittain ja ei-suvuittain esiintyvien leiomyoomien välillä. Suvuittain esiintyvien leiomyoomien kliininen taudinkuva oli vaikeampi, leiomyoomia oli kohdussa useampia ja ne aiheuttivat useammin oireita ja lisäksi ne diagnosoitiin nuoremmalla iällä. Kohdun leiomyoomien ja endometrioosin yleisyyttä selvittävä tutkimus antoi lisävahvistusta sille havainnolle, että nämä taudit assosioivat keskenään. Tutkimustuloksen mukaan leiomyoomat ja endometrioosi vähentävät naisen hedelmällisyyttä toisistaan riippumatta. Perinnöllinen kohdun leiomyomatoosi ja munuaissyöpä (hereditary leiomyomatosis and renal cell cancer, HLRCC) -kasvainoireyhtymään liittyvän kohdun leiomyoomia selvittävän tutkimuksen tuloksien mukaan HLRCC-naisten kohdun leiomyoomien kliiniset ominaisuudet poikkeavat satunnaisesti esiintyvien leiomyoomien ominaisuuksista. Naisella HLRCC voitaisiinkin tunnistaa näiden poikkeavien ominaisuuksien perusteella, sekä immunohistokemiallisilla värjäyksillä CD34 ja Bcl-2. Fumaraattihydrataasi (fumaraasi, FH) -geenin mutaatiota kantava suku voitaisiin siten tunnistaa yksittäisen HLRCC leiomyoomatapauksen avulla. Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 (Northern Finland Birth Cohort 1966, NFBC1966) tutkittiin kohdun leiomyoomia ja kardiovaskulaarisairauden riskitekijöitä. Tutkimustuloksien perusteella kohdun leiomyoomat assosioivat koholla olevien kardiovaskulaarisairauden riskien kanssa, erityisesti seerumin lipidien ja metabolisen syndrooman suhteen. Näiden tutkimustulosten perusteella voidaan esittää, että leiomyoomien ja terveydelle epäedullisen metabolian ja kardiovaskulaaritaudin riskien taustalla on mahdollisesti joitain yhteisiä altistavia tekijöitä, tai että metabolisilla tekijöillä on rooli kohdun leiomyoomien tautimekanismissa. Tämä tutkimus on tuottanut uutta tietoa suvuittain esiintyvien kohdun leiomyoomien kliinisestä taudinkuvasta ja HLRCC:n liittyvien leiomyoomien immunofenotyypistä. Lisäksi tämä tutkimus esittää lisävahvistusta kohdun leiomyoomien ja endometrioosin assosiaatiolle sekä useille kardiovaskulaaririskitekijöille