Academic literature on the topic 'Historiankirjoitus'

Historiantutkijan työhön kuuluu niin menneisyyden rekonstruointi kuin sen pohtiminen, mikä on historian merkitys ja käyttötarkoitus nykyhetken yhteiskunnassa. Näitä tehtäviä on käytännössä mahdoton erottaa toisistaan, sillä menneisyyttä kuvatessaan tutkija osallistuu vallitsevien historiakuvien rakentamiseen muun muassa aihevalinnoillaan ja tulkinnoillaan. Historioitsijat eivät kuitenkaan ole yksin määrittämässä kuvaa menneisyydestä. Menneisyyttä tulkitsevat ja sitä käyttävät omiin päämääriinsä niin valtaapitävät poliitikot kuin vallan haastajatkin. Sekä oma- ja perhekohtaisen muistin että kulttuurisen muistamisen kautta tavalliset ihmiset ja ihmisyhteisöt käyttävät menneisyyttä nykyhetken ja oman tulevaisuutensa hahmottelun välineenä. Akateeminen historiankirjoitus voi ajoittain tarjota kriittisiä virikkeitä näihin prosesseihin esimerkiksi nostamalla esiin heikosti tunnettuja aiheita tai purkamalla myyttejä, mutta usein ainekset historian juhla- ja arkikäyttöön tulevat muualta: ylirajaisesta populaarikulttuurista, perhemuistoista, julkisista puheenvuoroista ja kansallisista merkkitapahtumista. Toisaalta historiantutkijat ovat valinnoillaan myös määritelleet sitä, mikä on tallentamisen ja muistamisen arvoista. Tämä teemanumero on huomionosoitus Suomen ja Pohjois-Euroopan historian professori Tiina Kinnuselle, jonka työssä kaikki yllä mainitut teemat ovat olleet keskeisiä. Tiinan tutkimuksille feminismin ja naisasialiikkeen historiasta, toisen maailmansodan sosiaali- ja kulttuurihistoriasta sekä historiankirjoituksen ja historiakulttuurin historiasta on kaikille ollut leimallista refleksiivinen ote, jossa menneisyyttä on myös monitasoisesti nykyisyydessä läsnäoleva ilmiö. Tiinan historiakäsityksessä toimijoita eivät ole vain akateemiset tieteenharjoittajat vaan myös kirjailijat, elokuvissa kävijät, muistelijat, lapset, vähemmistöjen edustajat ja monet muut ihmisryhmät, jotka aktiivisesti tai passiivisesti osallistuvat historian käyttöön ja muistokulttuurin rakentamiseen.

Suomen valtion ja politiikan johdon keskeiset toimijat rakensivat sotakorvausohjelman aikana propagandatarinan, joka sittemmin johti kansallisen, nostalgisen tarinan, sotakorvausmyytin, muodostumiseen. Aiemman historiankirjoituksen ja -tutkimuksen suhde tähän tarinaan on jännitteinen ja epämääräinen. Tässä artikkelissa puretaan myytin rakennustyö Sotevassa, avataan sen historiallistamista kirjallisuudessa, sekä esitetään kolmiosainen malli myytin tarkastelua varten. Myytin kolme keskeistä jännettä ovat 1. tunnekokemus tapahtuneen käsittelyyn kansalaisille, 2. perustelu tehdylle teolliselle sijoitukselle, sekä 3. uusi epäpoliittinen merkitys rauhanomaisille suhteille Neuvostoliiton kanssa.

Ihmisoikeuksien kritiikki on yleistynyt poliittisessa keskustelussa viime vuosina. Tässä artikkelissa analysoidaan, miten ihmisoikeuksien kriittisen historian esiinnousu sai vastaanottavaisen yleisön äärinationalistisesta oikeistosta ja kuinka se loi puolestaan älyllisen perustan viimeaikaiselle ihmisoikeuksien vastustukselle. Samalla seurataan, kuinka ajatus ihmisoikeuksien länsimaisuudesta on otettu merkiksi siitä, että antiikista alkanut sivistyksen jatkumo muodostaa suljetun yhteisön, jonka arvoihin, kuten ihmisoikeuksiin, muukalaiset eivät pysty sopeutumaan. 1990-luvulta alkaen Lynn Huntin ja Samuel Moynin teosten innoittama ihmisoikeushistoria kasvoi räjähdysmäisesti yhdessä ihmisoikeuksien yleisen merkityksen kanssa. Tämä uudenlainen historiankirjoitus halusi kritisoida niin sanottua oppikirjanarratiivia ihmisoikeuksien suoraviivaisesta historiasta. Ihmisoikeuksien syntyhistorian selvittäminen antoi kuitenkin myös aineksia ihmisoikeuksien kritiikkiin näyttämällä, miten ne olivat pohjimmiltaan länsimainen projekti. Konservatiiviset kommentaattorit tarttuivat tähän ajatukseen ihmisoikeuksien kulttuurisidonnaisuudesta ja länsimaisuudesta aina antiikista lähtien, mutta tulkiten sen päinvastaisesti, länsimaisen kulttuurin ylistyksenä. Muukalaisvihamieliset ryhmät ja poliitikot ovat etenkin vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen nähneet maahanmuuton ongelmat osoituksena siitä, että muukalaiset olivat kulttuurillisesti kykenemättömiä kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Samalla ihmisoikeuksien universaalisuuden sijasta heräteltiin fasismin aatehistoriasta löytyneitä käsitteitä työn ja työläisten kunniasta ihmisoikeuksien korvaajina ja antiikin sivistyksestä osoituksena länsimaisen kulttuurin ylivertaisuudesta. Artikkeli nostaa esiin paitsi tätä ihmisoikeushistorian poliittista käyttöä ja vaikeasti ennakoitavia käänteitä, myös siihen sisältyviä taustaoletuksia yhteisöstä ja sen arvoista sekä identiteetistä ja kuulumisesta. Asiasanat: ihmisoikeudet, ihmisoikeushistoria, äärioikeisto, krittinen historiankirjoitus, yhteisö

Abstract Historical novels are widely published and read in Finland. During the last few decades both Finnish and Finland-Swedish writers alike have addressed such incendiary topics as the Finnish Civil War and the events of the Second World War. The object of the present study is Lars Sund’s Siklax trilogy: Colorado Avenue (1991), Lanthandlerskans son (1997, ’Son of a Country Shopkeeper’) and Eriks bok (2003, ’Erik’s Book’). These novels can be defined as postmodern historical novels, relatively rare as a genre in Finland and even less studied. The impact of historical novels on readers’ attitudes may be strong, and as a result it is necessary to contemplate the ways in which history is reproduced and interpreted. The present study analyses the ways Sund’s novels represent the past, their relation to historiography and the historical novel as a genre, as well as their conception of history. The aim of the study is to demonstrate what kind of connection exists between narrative techniques and representations of the past. This study utilizes narratological, intertextual and contextual approaches. Cultural narratology integrates features from both classical and postclassical narratology, in consequence the novel’s narrative structures are examined as active forces that both reflect and influence the cultural discourses of a given period. During the research process, the narrative structure of Sund’s novels has been analysed as well as intertextual allusions to other texts and to other cultural and social discourses. The narrative structure of Sund’s historical novels suffices to raise epistemological questions about the achievability and reliability of historical knowledge. The occurrences of other media on the story and discourse level, such as descriptions of paintings and photographs and filmic narration, as well as numerous intertextual allusions, accentuate the polyphony of history and the subjectivity of historical conclusions. The present study connects Lars Sund’s historical novels with the international, Nordic and domestic tradition. Additionally, the analysis of the visual features of the novels connects the study with the abounding discussion on the relationship between word and image
Tiivistelmä Historiallisia romaaneja julkaistaan Suomessa runsaasti, ja laji on yhä lukijoiden suosiossa. Sekä suomen- että ruotsinkieliset kirjailijat ovat viime vuosikymmeninä käsitelleet maamme historian kipupisteitä, kuten kansalaissotaa ja toisen maailmansodan tapahtumia. Tutkimuksen kohteena on Lars Sundin Siklax-trilogia, jonka muodostavat romaanit Colorado Avenue 1991 (suom. Colorado Avenue 1992), Lanthandlerskans son 1997 (suom. Puodinpitäjän poika 1998) ja Eriks bok 2003 (suom. Erikin kirja 2004). Nämä teokset edustavat postmodernia historiallista romaania, jota Suomessa on kirjoitettu suhteellisen vähän ja tutkittu vielä vähemmän. Historiallisten romaanien vaikutus lukijan asenteisiin voi olla suuri, ja siksi on tarpeen pohtia myös niitä keinoja, joilla historiaa tuotetaan ja tulkitaan. Tutkimuksessa analysoidaan Sundin romaanien tapoja representoida mennyttä, historiankäsitystä sekä suhdetta historiankirjoitukseen ja historiallisen romaanin lajiin. Tavoitteena on selvittää, millainen yhteys kerrontatekniikoiden ja menneisyyden representaatioiden välillä on. Tutkimuksessa yhdistyvät narratologinen, intertekstuaalinen ja kontekstuaalinen tarkastelutapa. Analyysin kohteena ovat teosten kerrontarakenteet sekä viittaussuhteet toisiin teksteihin ja muihin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin diskursseihin. Lähestymistapaa kuvaa parhaiten klassisen ja postklassisen narratologian piirteitä yhdistävä kulttuurisen narratologian käsite, jossa teoksen kerronnallisia rakenteita tutkitaan sekä aikakautensa kulttuurisia diskursseja heijastavana että niihin vaikuttavana aktiivisena voimana. Sundin historialliset romaanit nostavat jo rakenteellaan esiin epistemologisia kysymyksiä tiedon saavutettavuudesta ja luotettavuudesta. Muiden medioiden, kuten elokuva-, maalaus- ja valokuvataiteen, esiintyminen niin tarinan kuin kerronnan tasolla sekä lukuisat intertekstuaaliset viittaukset korostavat historian moniäänisyyttä ja tulkintojen subjektiivisuutta. Tutkimus osallistuu kuvan ja sanan vuorovaikutuksesta käytyyn vilkkaaseen keskusteluun ja kytkee Lars Sundin historialliset romaanit osaksi niin kansainvälistä, pohjoismaista kuin kotimaista traditiota
Abstrakt Historiska romaner publiceras det rikligt av i Finland och genren är fortfarande populär bland läsarna. Under de senaste decennierna har både finländska och finlandssvenska författare behandlat sådana nationella smärtpunkter som inbördeskriget, vinterkriget och fortsättningskriget. I denna avhandling forskas Lars Sunds Siklax-trilogi: Colorado Avenue (1991), Lanthandlerskans son (1997) och Eriks bok (2003). Dessa romaner representerar den postmoderna historiska romanen, som det till dags dato skrivits relativt litet om i Finland och ännu mindre forskats i. Historiska romaner konstruerar nationell identitet och deltar i den kulturella och politiska dialogen om det förflutna och nutiden. Deras inverkan på läsarens inställningar kan vara stark, och därför är det nödvändigt att reflektera på de medel med vilka historien produceras och uttolkas. I avhandlingen analyseras på vilket sätt det förflutna representeras i Sunds romaner; historieuppfattningen samt relationen till historieskrivningen och till den historiska romanen som genre. Syftet är att redogöra för hurdant förhållande det finns mellan berättarmetoder och representationer av det förgångna. I undersökningen förenas ett narratologiskt, intertextuellt och kontextuellt betraktelsesätt. Det gäller att analysera romanernas berättarstrukturer samt intertextuella referenser till andra texter och till andra kulturella och sociala diskurser. Betraktelsesättet skildras bäst med begreppet kulturell narratologi (cultural narratology), som förenar drag av den klassiska och postklassiska narratologin. Detta betyder att romanens narrativa strukturer granskas som en aktiv kraft, vilken både reflekterar tidens kulturella diskurser och påverkar dem. Själva konstruktionen av Sunds historiska romaner framför epistemologiska frågor om den historiska kunskapens åtkomlighet och pålitlighet. Andra mediers närvarande på historiens och på diskursens nivåer, så som beskrivningar av fotografier och målningar eller filmiskt berättande, och åtskilliga intertextuella hänvisningar, betonar historiens polyfoni och tolkningars subjektivitet. Undersökningen kopplar Lars Sunds historiska romaner till internationell, nordisk och finländsk tradition. Dessutom anknyter analysen av Sunds visuella material undersökningen till den livliga diskussionen om samspel mellan ord och bild

Abstract This dissertation suggests that historical presentations should be understood as literary worlds. It studies how they are engaged with in the current media environment. The concept of a world offers a novel way of analysing how presentations are identified as being specifically historical presentations. In the case of the traditional written history, the identification of historical worlds is determined by contrasting their implied world-state at the present moment against the actual world’s world-state at the present moment with the help of counterfactual heuristics. This is done because the evidence of any e.g. past events can only be evaluated in the present as the past itself is inaccessible. The dissertation approaches the evaluation of history from a presentist point of view. It is argued that within the digital media environment, historical presentations are intuitively interpreted as incomplete presentations or as fragments of a larger whole. The functioning of historical presentations is examined as part of a large media network. History’s availability through a variety of media is then analysed through the concepts of transmedia and remediation. It is concluded that history is necessarily mediated and that the current media environment is changing how history is being engaged with
Tiivistelmä Väitöskirja ehdottaa, että historiallisia esityksiä tulisi käsitellä kirjallisina maailmoina. Samalla tarkastellaan, kuinka historiallisia esityksiä kohdataan nykyisessä digitaalisessa mediaympäristössä. Maailmojen tarjoama käsitteellinen viitekehys antaa mahdollisuuden analysoida, kuinka historialliset esitykset tunnistetaan juuri historiallisiksi (eikä joksikin muuksi). Perinteisen kirjoitetussa muodossa esiintyvän historian tunnistamisen analyysin kohdalla esitetään, että historiallisten maailmojen implikoidun nykyhetken maailmantilaa verrataan kontrafaktuaalisen heuristiikan avulla aktuaalisen maailman nykyhetken maailmantilaan. Historiallisten väitteiden tueksi esitettävää todistusaineistoa on mahdollista arvioida vain nykyhetkessä, koska meillä ei ole pääsyä itse menneisyyteen. Näin ollen historiallisia maailmoja ei voida verrata suoraan aktuaaliseen menneisyyteen. Väitöskirja lähestyykin siis historian arviointia presentistisestä näkökulmasta. Väitöskirjassa esitetään myös näkemys, jonka mukaan nykyinen mediaympäristömme toimii siten, että se ohjaa meitä intuitiivisesti käsittelemään kaikkia historiallisia esityksiä epätäydellisinä sirpaleina, jotka näyttävät vain välähdyksen suuremmasta kokonaisuudesta. Historialliset esitykset nähdäänkin analyysissa osana laajempaa verkostoitunutta mediaa. Tämä laajennetaan transmedia-analyysiksi siitä, kuinka historiaa kohdataan ja levitetään populaarissa mediassa. Tämän pohjalta esitetään näkemys, jonka mukaan historia on välttämättä välittynyttä ja nykyinen mediaympäristö on muuttamassa suhdettamme historiallisiin esityksiin

Abstract This dissertation analyzes conceptions of the nature of the Treaty of Nöteborg, signed in 1323 between Sweden and Novgorod, especially in 19th and 20th century Finnish historical research and popular literature. The methodologies used are contextualization and the sociology of science. The treaty rose to great prominence in mid-19th century periodization of Finnish history. At the time, Finnish historiography considered the Crusade Period in Finland as a showdown between Sweden and Russia and emphasized the significance of interstate treaties. The treaty has maintained its status as a cornerstone of the periodization of Finnish history up to the present. It has symbolized the Christianization and Swedification of Finland and the nationalist myth of the birth of a unified Finnish people in medieval times. With the view of an era of Karelian disunity, symbolized by the treaty, an image of history was constructed in Finnish kinship ideology from the mid-19th century up to the end of World War II. This image was used in furthering the unification of Eastern Karelia with Finland. An image of the treaty as having confirmed an ancient Karelian position of power in Northern Finland was created with the view of the border as stretching to the Bay of Bothnia. This was important particularly in the 19th century, as various nations were constructing views of their own ancient dominance in the North Calotte region. Using these border conceptions, a nationalist image of Finns as having conquered Eastern Savo and Northern Finland for Sweden in late medieval times was also created. The conception of Northern Finland as a common was created in the 1960s. This view was partially based on the 19th century Swedish nationalist conception of the border as stretching to the Arctic Sea. Especially in Savo, views of the location of one’s own locality on the ancient borderline have been used in creating a local identity in the late 20th century. The conception of the border as a dividing line between modern Western and Eastern Finland arose in early 20th century Finnish ethnology based on dubious views of settlement history and geography. The hazy source material concerning borders has been interpreted based on various theoretical background assumptions, and it has been compatible with several different theories
Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa analysoidaan käsityksiä Ruotsin ja Novgorodin välillä vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan luonteesta erityisesti 1800- ja 1900-lukujen suomalaisessa historiantutkimuksessa ja populaarissa kirjallisuudessa. Metodeina käytetään kontekstualisointia ja tieteensosiologian metodeja. 1800-luvun keskivaiheilla Pähkinäsaaren rauha nousi merkittävään asemaan Suomen historian aikakausijaottelussa. Ajan suomalainen historiantutkimus piti Suomen ristiretkiaikaa venäläis-ruotsalaisena välienselvittelynä ja korosti valtioiden välisten sopimusten merkitystä. Rauha on säilyttänyt asemansa Suomen historian periodisoinnin kulmakivenä nykypäivään asti. Se on symboloinut Suomen kristillistymistä ja ruotsalaistumista sekä nationalistista myyttiä yhtenäisen Suomen kansan synnystä keskiajalla. Käsityksellä Pähkinäsaaren rauhan symboloimasta Karjalan hajanaisuuden ajasta rakennettiin 1800-luvun puolivälistä toisen maailmansodan loppuun heimoaatteessa historiakuvaa, jonka mukaan itäinen Karjala tulisi yhdistää Suomeen. Käsityksellä Pähkinäsaaren rauhan Pohjanlahdelle ulottuneesta rajasta luotiin 1800-luvulla kuvaa rauhan luonteesta muinaisen karjalaisvallan vahvistajana pohjoisessa Suomessa. Tällä oli merkitystä varsinkin 1800-luvulla, jolloin eri kansakunnat rakensivat näkemyksiä omasta muinaisvallastaan pohjoiskalotilla. Rajanäkemyksillä on myös rakennettu nationalistista näkemystä siitä, että suomalaiset valloittivat itäisen Savon ja pohjoisen Suomen Ruotsille myöhäiskeskiajalla. 1960-luvulla syntynyt näkemys piti Pohjois-Suomea yhteisalueena. Se perustui osittain 1800-luvun ruotsalaiseen nationalistiseen näkemykseen, jonka mukaan raja ulottui Jäämerelle. Erityisesti käsityksiä oman paikkakunnan sijainnista muinaisella rajalla on voitu käyttää etenkin Savossa paikallisen identiteetin rakentamisessa 1900-luvun lopulla. Käsitys rajasta Itä- ja Länsi-Suomen jakajana syntyi 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa kansatieteessä kyseenalaisten maantieteellisten ja asutushistoriallisten näkemysten pohjalta. Rajoihin liittyvää epäselvää lähdemateriaalia on tulkittu useiden eri teoreettisten taustaoletusten pohjalta, ja se onkin ollut yhteensopiva useiden eri teorioiden kanssa