Academic literature on the topic 'Käytäntö'

This article deals with professional growth and language awareness of an interdisciplinary learning environment designed for and with BA students of Theatre arts (n=12) and MA students of Finnish language (n=19). Research was set out to investigate the language regard of the course participants following principles of Exploratory Practice, which positions learners as co-researchers. Autoethnographic-like diary writing was used as a means for individual ‘puzzling’ (Hanks 2017, 2019) throughout the course. Based on qualitative content analysis of the participants’ diary data, the article presents a case study on the professional growths as reflected on by the participants during the course. The analysis reveals that the puzzling-based cross-disciplinary course offered as a fruitful learning environment from the point of view of recognition, deepening and widening of one’s expertise in terms of but also beyond language awareness. The initial findings of the study encourage to challenge the layperson-professional dichotomy often present in Folk linguistic research settings.

”Totuus, kieli ja käytäntö” -teos innosti Jarmo Toiskallion tarkastelemaan lukemaansa lukijan horisontista ja kirjoittamaan filosofian professori Richard Rortystä. Toiskallio sivusi väitöskirjassaan vuonna 1993 uuspragmatismia ja Rortyä. Mikä mies on ajatusmaailmaltaan tämä praksisfilosofi, jolle ”minä tai persoona on vailla perustavaa ydintä oleva jatkuvasti itseään kutova verkko”?

Yliopisto on autonominen, puolueeton ja lahjomaton totuudenetsijä. Sitäkin. Työyhteisönä se on usein julma ja epäoikeudenmukainen. Se on hierarkkinen järjestelmä, missä vallankäytön keinot ovat mitä moninaisimmat. Laittomuuden raja rikkoutuu harvoin. Mutta epäeettinen käyttäytyminen on tiedeyhteisöjen arkea. Etenkin hierarkian alemmilla portailla olevien tutkijain työtä saatetaan omia siekailematta. Ani harva epäeettinen tapaus tai käytäntö johtaa valitukseen ja vielä harvempi plagioinnin tunnistamiseen. Pinnan alla muhii jännitteinen työyhteisö.

Sodat ja konfliktit ovat juurruttaneet uusia käytäntöjä median toimintaan. Nämä käytännöt näkyvät myös keskustelussa koulutuksesta. Vaihtoehtoisten puheenvuorojen ja näkemysten kuuluminen edellyttää mediasivistystä.

Tarkastelen artikkelissani ohjaavan koulutuksen rakentumista sosiaalisena käytäntönä keskittyen toiminnan ja tiedon organisointitapoihin. Käytän hyväkseni Basil Bernsteinin ideaa ’integroivasta koodista’. Termi kuvaa pedagogiikkaa, jossa tietosisältöjen merkitys vähenee, vuorovaikutustapojen keskeisyys kasvaa ja jossa kontrolli ja evaluointi tulevat implisiittisiksi ja diskursiivisemmiksi.

Nyt tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin maaseutuviraston peltolohkotilastoista viljelyn monimuotoisuutta aluetasolla. Lisäksi tarkasteltiin toteutuneita viljelykiertoja, monokulttuurin yleisyyttä, kuinka viljelykierrot ovat muuttuneet vuosien 1995-2011 aikana ja millaisia eroja tyypillisissä viljelykierroissa ja monokulttuurin yleisyydessä on eri alueiden välillä. Lisäksi tarkasteltiin esikasveja sekä sitä, kuinka monta välivuotta viljelyssä pidetään ennen kuin samalla lohkolla viljellään jälleen samaa kasvia. Peltolohkotilastoista selvitettiin kunkin kasvulohkon viljelyhistoria mahdollisimman kattavasti. Kasvulohkojen määrä peruslohkon sisällä että peruslohkon pinta-ala vaihteli vuodesta toiseen, kuitenkin pinta-alojen perusteella saatiin selvitettyä varsin kattavasti eri kasvulohkojen viljelyhistoria. Työ vaati paljon tietokoneaikaa, aineistojen ollessa suuria. Kaikilta osin viljelyhistoriaa ei voitu selvittää. Tulokset osoittavat viljelyn olevan pääosin yksipuolista, mutta selviä eroja löytyi ELY-kestusten välille sekä kuntien välille ELY-keskusten sisällä. ELY-keskusten väliset erot monipuolisuudessa ovat pienentyneet tarkastelujakson 1995-2011 aikana, mutta kuntien väliset erot suurentuneet. Viljely on monipuolistunut tarkastelujaksolla, mutta vain hiukan. Viljelyn yksipuolisuus ja monipuolisen viljelykierron puuttuminen näkyy kasvulohkotasolla selvästi, esikasvina on todennäköisimmin sama kasvi kuin varsinaisena viljelyvuonna. Esimerkiksi nurmen viljelyssä samalla lohkolla viljellään uudestaan nurmea yhden tai korkeintaan kahden välivuoden jälkeen, eikä käytäntö ole muuttunut tarkastelujakson aikana. Merkkejä monipuolistumista on kuitenkin havaittavissa etenkin kevätviljojen viljelyyn erikoistuneilla tiloilla, vaikka ei voida puhua monipuolisesta viljelystä. Esimerkiksi puhtaasta kevätviljojen viljelystä on siirrytty siihen, että viiden vuoden aikana on neljän kevätviljavuoden lisäksi yksi rapsi- tai rypsivuosi. Varsinaista monipuolista viljelykiertoa esiintyy edelleen suhteellisen vähän.

Ilmastonmuutos on yhä keskeisempi osa Suomenkin maa- ja elintarviketalouden arkipäivää. Maaseutuyrittäjät ovat lisääntyvän tietomäärän ja ilmastonmuutoskytkentäisen hanketarjonnan ympäröimiä, mutta harvalle on kirkastunut millaisia ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistoimia tiloilla käytännössä voitaisiin kehittää ja toteuttaa kannattavasti. Kannattavuus mietityttää monia ja uskomuksia ympäristö- ja talousnäkökulmien vastakkainasettelusta löytyy edelleen. Moni ei kykene hahmottamaan miten tie kestävään ja taloudellisesti kannattavaan toimintaan voisi lähteä ilmastonmuutosta paremmin ennakoivista toimista. Valtakunnallinen tiedonvälityshanke ”Ilmastonmuutos ja maaseutu (ILMASE)” pyrkii välittämään ilmastonmuutostietoa maaseudun toimijoille käytännönläheisesti, lähestyen aihetta myös taloudellisen kannattavuuden parantamisen ja maaseudun kehittämisen kannalta. Ilmastonmuutokseen varautumisessa korostuvat yhä enemmän taloudelliset riskit (ääri-ilmiöiden lisääntyminen) ja innovaatiot (uudet viljelykasvit ja uusiutuvan energian liiketoimintamahdollisuudet). Ilmastonmuutoskommunikaatiosta tekee vaikeaa ihmisten subjektiivinen tapa nähdä oikeutettuina itselle nykyhetkessä hyödylliset lyhytnäköiset toimintatavat, sekä erot tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja viljelijöiden käsityksissä ilmastonmuutoksen vaikuttavuudesta ja keinoista sopeutua. Tiedotus ilmastonmuutoksen ennustamisen epävarmuudesta, hillintäpoliittisten neuvottelujen hankaluuksista ja sään ääreistymisestä ja hitaasta muuttumisesta voi jopa heikentää toimijoiden reagoimista ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja sopeutuminen Suomessa kaipaa toimijatasojen välistä kommunikaatiota, joka muokkaa syvällä olevia asenteita ja helpottaa epävarmuutta. ILMASE-hanke selvitti kyselyn avulla käsityksiä maaseutuyrittäjien ilmastonmuutostiedon tarpeista, esteitä tiedon kiinnostavuudelle ja käytäntöön viemiselle ja kannustimia tuoda ilmastonmuutokseen varautuminen lähemmäksi käytäntöä. Maaseutuyrittäjät olivat vastaanottavaisimpia ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia avaavalle käytännön tiedolle sekä käytännönläheisille keinoille, jotka olisivat sekä ympäristöä vähemmän kuormittavia että taloudellisesti kannattavia. Tutkijoiden haluttiin tiedostavan entistä paremmin tarpeen esittää ja suodattaa faktatietoaan kohderyhmän tarpeisiin. Myös epävarmuus ilmastotiedossa on hyvä tiedostaa, mutta sen jatkuva korostaminen ei kannusta toimintaan. Toivottiin perusteltua tutkimustietoa ilmastonmuutoksen merkityksestä, positiivisessa hengessä ja keskustellen. ILMASE-hanke järjestää vuonna 2012 alueellisia työpajoja ja kokoaa niiden aineistot verkkosivustolleen keskusteluun. Mukaan vuoropuheluun ilmastonmuutokseen varautumisesta kutsutaan maaseutuyrittäjiä, tutkijoita, neuvojia, maaseudun kehittäjiä ja päätöksentekijöitä.

Tässä tutkimuksessa analysoidaan kevätvehnän viljelyn tuotantopanosten käytön kannattavuutta sekä sadon määrään ja tuotannon kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä Lohkotietopankin käytännön viljelytietojen perusteella vuodelta 2004. Kasvintuotannon tuloksen seuranta ja arviointi ovat osa maatilan johtamis- ja laatujärjestelmää. Viljelyn tulosten arviointi on tarpeellista, kun suunnitellaan tulevaa, asetetaan tavoitteita ja erityisesti arvioidaan menetelmiä, miten asetettuihin tavoitteisiin päästään. Tulosten arviointi ja vertailu havainnollistavat tilan kehityskohteet sekä auttavat tarkastelemaan parhaisiin tuloksiin johtaneita käytäntöjä. Kun omia tuloksia verrataan muihin tiloihin ja etenkin parhaisiin tiloihin, saadaan tuotannon kehittämisen arvokasta lisätietoa. Kasvintuotannon tulosten seurantaan, arviointiin ja vertailuun on kehitetty ProAgrian tietokantoihin perustuvia työvälineitä: Lohkotietopankki, joka pohjautuu lohkomuistiinpanojen tarkkaan hyödyntämiseen sekä Taloustietopankki, joka kokoaa koko tilan kannattavuutta kuvaavia tunnuslukuja. Kevätvehnän sato Lohkotietopankkiaineistossa vuodelta 2004 oli 3718 kg/ha, joka on noin 250 kg/ha enemmän kuin koko maan keskiarvo. Tutkimusaineisto koostui 1598 lohkosta. Näiden lohkojen yhteenlaskettu ala oli 7109 hehtaaria. Tiedot olivat peräisin 207 tilalta. Määrällisesti suuri kevätvehnän hehtaarisato tuotti vuonna 2004 paremman taloudellisen tuloksen kuin pieni hehtaarisato. Satotuotot ja konekustannukset vaikuttivat eniten saavutettuun taloudelliseen tulokseen. Tautitorjunta lisäsi satoa tilastollisesti merkittävästi (460 kg/ha). Tautitorjunta ei kuitenkaan tuonut merkittävää taloudellista lisäarvoa. Useiden muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltaessa aineistosta estimoitiin nk. yleistetty Cobb-Douglas –tuotantofunktio ja voittofunktio. Estimoidun tuotantofunktion perusteella suurin vaikutus satoon oli pH-tason nostamisella ja eniten satoa alentava tekijä oli puolestaan siementiheyden nostaminen. Voittofunktion perusteella tukituottojen nousulla on suurempi positiivinen vaikutus kate C:hen kuin satotuottojen nousulla. Suurin negatiivinen vaikutus katteeseen kustannuspuolella oli konekustannuksilla. Kasvintuotantotilan menestyminen ja kilpailukyvyn parantaminen edellyttää tiloilta tarkkaa tuotannon ja talouden seurantaa sekä vertailutietojen hyödyntämistä. Tilakohtaiset tulosten analysoinnit ovat keskeisiä tuotannon kehittämiseksi, tulosten parantamiseksi ja riskien pienentämiseksi. Lohkotietopankin tietoaineisto tarjoaa mahdollisuuden tilakohtaisten tulosten analysointiin vertailutietojen valossa. Lisäksi tutkimuksellisten tarkastelujen avulla parannetaan Lohkotietopankin tietojen hyödyntämismahdollisuuksia ja saadaan käytäntöä hyödyttäviä tietoja viljelijöille päätöksenteon tueksi.

Abstract This study examines the relationship between theory and practice in the science of education. In the first part of the study, theorists’ views about the relationship are examined in three continental orientations of pedagogy or science of education: hermeneutic-humanistic pedagogy (geisteswissenschaftliche Pädagogik), empirical-analytic science of education and critical pedagogy. In the context of empirical-analytic orientation, the science of education takes the shape of a technical discipline allowing practitioners of education to make diagnoses, prognoses, and technical prognoses. However, in reality the practical application of empirical-analytic knowledge about education is a highly complex and demanding enterprise. In hermeneutic-humanistic pedagogy and critical pedagogy, the relationship between theory and practice is more clearly structured according to the notion of practical or moral science. For pedagogy or science of education, it is not sufficient to merely describe or interpret phenomena of education and their socio-historical context. Education must also have orientation, and educational theories are to serve possible or future practice. In the second part of the study, drawing from the interviews of practitioners from various fields of education, five practitioner’s views about the relationship between theory and practice in education are reconstructed. According to the first view, the source of the problems concerning the relationship between theory and practice in education lies in the questionable scientific status of the science of education and educational theories. The core of the second practitioner’s view is that the problems encountered when applying educational theories to practice stem from the failure of the science of education to acknowledge the pedagogical difference between educational theory and practice. The third practitioner’s view holds that in order to act in the practice of education, the practitioner must focus reflection on the task at hand. The fourth practitioner’s view reconstructed in this study is a notion about the unrealistic and unempirical character of educational theories: instead of describing what really happens in the practice of education, educational theories often outline the actions of ideal educators and subjects of education. According to the fifth practitioner’s view, the practitioner must function as the personal and individual element bridging the gap between theory and practice
Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan kasvatustieteen teoria–käytäntö-suhdetta. Työn alkuosassa eritellään teoria–käytäntö-suhdetta koskevia teoreetikkojen näkemyksiä henkitieteellisessä pedagogiikassa, empiiris-analyyttisessa kasvatustieteessä ja kriittisessä kasvatustieteessä. Empiiris-analyyttisesta kasvatustieteestä on muodostunut teknologinen tiede, jonka avulla käytännön kasvattajien on periaatteessa mahdollista diagnosoida, prognosoida ja teknisesti prognosoida. Empiiris-analyyttisen kasvatusta koskevan tiedon soveltaminen käytäntöön on kuitenkin todellisuudessa huomattavan monimutkaista. Henkitieteellisessä pedagogiikassa ja kriittisessä kasvatustieteessä teoria–käytäntö-suhde on rakentunut edellistä selvemmin praktisen tieteen mallin mukaiseksi. Kasvatustieteen tai tieteellisen pedagogiikan osalta ei tällöin riitä, että tutkimuskohteena olevaa toimintaa ja sen yhteiskunnallis-historiallista kontekstia vain kuvataan tai tulkitaan. Pedagogista toimintaa on myös orientoitava, ja teorioiden on palveltava mahdollista tai tulevaa inhimillistä käytäntöä. Tutkimuksen loppuosassa rekonstruoidaan kasvatuksen eri alueilla toimivilta kerätyn empiirisen haastatteluaineiston perusteella viisi praktikon näkemystä kasvatustieteen teoria–käytäntö-suhteesta. Ensimmäisen näkemyksen mukaan kasvatustieteen teoria–käytäntö-suhteen ongelmien alkulähteenä on kyseenalainen tieteellinen status. Toisessa näkemyksessä teoria–käytäntö-suhteen ongelmat seuraavat kasvatustieteen epäonnistumisesta paikanmäärityksessään pedagogisen differenssin suhteen. Kolmannen näkemyksen yhteydessä esitetään ajatus siitä, että jotta pedagoginen toiminta käytännössä olisi mahdollista, on reflektio välttämättä tarkennettava käytännön toiminnassa käsillä olevaan kohteeseen. Neljäs praktikon näkemys on ajattelutapa, jonka mukaan kasvatustieteelliset teoriat ovat epärealistisia ja epäempiirisiä: ne kuvaavat reaalisen sijaan idealisoidun kasvattajan ja idealisoitujen kasvatettavien toimintaa. Viides praktikon näkemys kiteytyy ajatukseen siitä, että praktikko itse on teoriaa ja käytäntöä välittävä persoonallinen ja yksilöllinen silta

Abstract The purpose of this study is to examine how power produces organizational strategy-making. In particular, I follow the theorizations of Michel Foucault and conceptualize power as productive and relational. In my theorization, I adopt the concept of dispositive for a two-fold reason. First, the concept of dispositive enables me to build and integrative theorization for strategy process and practice research that consists of three elements of analysis: power, discourse and subjectivity. Second, dispositive analysis allows me to examine how this framework can be seen as relational and in the continuous state of emerging. With my thesis I add to poststructural strategy process and practice literature by examining strategy as an organizational dispositive. In my view I define dispositive as an artificial rationality through which relations between power, discourse and subject are intensified into material and social practices. This conceptualization enables me to re-evaluate three underlying assumptions of strategy research: Strategy as rational and intentional planning, defining of a strategist through practices of planning and implementing strategy, and defining organizational practices as strategic practices when they are directly related to the activities of the planning or implementing official strategies. In the empirical part of the thesis I draw in a case study from a Finnish call center. My empirical analysis shows how participation in strategy-making unfolds through power relations, namely practices of organizational control and individual self-actualization. This enables strategy scholars to better understand how strategy realizes through relations of power. The theoretical framework and the empirical analysis combined enables me to examine three key processes identified in recent strategy process and practice research from a different angle. First, my theorization shows how intensified strategy implementation and striving for coherence can lead to increased conflict and polarization of strategic practices. Second, I show strategy as a future-oriented planning can lead to reproduction of past. Third, I show that resistance can be seen as productive in strategy-making, which leads to also that agency in strategy-making can be defined through practices of resisting
Tiivistelmä Tämän väitöskirjan tarkoituksena on tutkia, kuinka valta tuottaa strategiatyötä organisaatioissa. Tutkimuksessani nojaudun Michel Foucault’n teoriaan vallasta tuottavana ja relationaalisena voimana. Tutkimukseni linssinä käytän Foucault’n dispositiivin käsitettä kahdesta syystä. Ensiksi, dispositiivin käsite mahdollistaa strategiaprosessi –ja käytäntötutkimuksen teoretisoinnin tavalla, joka yhdistää kolmen analyysielementin tarkastelun samanaikaisesti. Nämä analyysielementit ovat: valta, diskurssi ja subjektifikaatio. Toiseksi, dispositiivi mahdollistaa näiden kolmen elementin välisten suhteiden tarkastelun relationaalisesti ja prosessuaaliseesti. Tutkimukseni kontribuoi strategia prosessi- ja käytäntötutkimukseen tarkastelemalla strategiaa organisationaalisena dispositiivina. Määrittelen dispositiivin keinotekoiseksi rationaliteetiksi, jonka kautta vallan, diskurssin ja subjektiviteettien väliset suhteet tiivistyvät materiaalisiksi ja sosiaalisiksi käytännöiksi. Tämän kautta voin tarkastella kolmea keskeistä strategiatutkimukseen liittyvää ennakko-oletusta, joita ovat: strategia rationaalisena ja intentionaalisena suunnitteluna, strategin määrittelemistä strategian suunnittelu- ja implementointityöhon osallistumisen kautta, ja strategisen käytännön määrittelemistä ainoastaan strategian suunnittelemisen tai implementoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen empirisessä osassa, joka on tapaustutkimus suomalaisesta puhelinpalvelukeskusta, osoitan kuinka osallistuminen strategiatyöhön tapahtuu valtasuhteessa organisationaalisen kontrollin ja yksilön itsensätoteuttamisen välillä. Tutkimuksen empiirinen osa lisää ymmärrystä kuinka strategiat realisoituvat valtasuhteiden kautta. Teoreettisen viitekehyksen ja empiirisen analyysin yhdistäminen mahdollistaa kolmen strategiatutkimukselle keskeisen prosessin tarkastelun uudesta näkökulmasta. Ensiksi, kuinka tehostettu strategian implementointi ja koherenssin tavoittelu voi johtaa konflikteihin ja strategiakäytäntöjen polarisoitumiseen, Toiseksi, kuinka strategian tulevaisuusorientoitunut suunnittelu voi johtaa menneisyyden käytäntöjen uudelleentuottamiseen. Kolmanneksi, kuinka resistanssi voidaan nahdä voimana, joka sekä tuottaa strategiatyötä että mahdollistaa strategin määrittelyn resistanssikäytäntöjen kautta

Abstract The purpose of this research is to increase understanding of discursive practices in organizational change. By approaching organizational change as a social construction, this dissertation examines how discursive practices are involved in organizational change through a qualitative case study. Current organizational literature demonstrates a discursive turn in which negotiation, interactive meaning creation and tension exploitation through discursive struggles characterize the execution of organizational change. Compared to earlier decades, when change was treated rather mechanistically as a process to be executed in controllable phases, the discursive approach is more capable of examining the social aspects of organizational change in practice. Despite the recent tendency to study change within organizations through the lenses of social constructionism and social constructivism, few scholars have approached discourse directly through practice in the context of organizational change. This study examines aspects that are often taken for granted, such as talk. Discursive practices in organizational change are analysed with a case study method through the practice lens, which views practice as a combination of change practices, change praxis and change practitioners. The narrative analysis of this research in the context of a public university hospital indicates that discursive practices play a role in organizational change through discourse phronesis, the context-dependent practical wisdom of talk, and more specifically through the discursive practices that apply discourse phronesis. Four examples of discursive practices were identified in the case study: field practices, mandate practices, priority practices and word practices. In addition, the agency of the strategy text in translating change was analysed, with the conclusion that while a strategy text is material in nature, it is also a discursive practice which reflects collective identities and their power positions during and as the result of organizational change. The study also suggests that permanent tensions in an organization can be harnessed for the benefit of change through discourse. The dynamic contradiction between permanent tensions and change in an organization is termed the renewal paradox
Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä diskursiivisista käytännöistä organisaation muutoksessa. Väitöskirjassa lähestytään organisaation muutosta sosiaalisena konstruktiona ja tutkitaan laadullisen case-tutkimuksen avulla, kuinka diskursiiviset käytännöt liittyvät organisaation muutokseen. Organisaatiomuutoskirjallisuudessa on tällä hetkellä nähtävissä diskursiivinen vaihe, jossa neuvottelu, vuorovaikutteinen ymmärryksen rakentuminen ja jännitteiden hyödyntäminen keskustelullisten mittelöiden kautta luonnehtivat organisaation muutoksen toimeenpanoa. Verrattuna aiempiin vuosikymmeniin, jolloin muutoksen toteutusta lähestyttiin melko mekaanisesti kontrolloitavien vaiheiden kautta, diskursiivinen lähestymistapa kykenee tutkimaan paremmin organisaatiomuutoskäytäntöjen sosiaalista luonnetta. Huolimatta viimeaikaisesta kehityksestä tutkia muutosta organisaatiossa sosiaalisen konstruktionismin ja sosiaalisen konstruktivismin kautta, harvat tutkijat ovat suoraan lähestyneet diskursiota käytänteiden kautta oganisaatiomuutoksen kontekstissa. Tämä tutkimus tarkastelee sellaista, mikä joskus otetaan itsestäänselvyytenä, kuten puhetta. Diskursiivisia käytäntöjä organisaatiomuutoksessa analysoidaan case-tutkimusmetodilla käyttämällä käytäntönäkökulmaa, jossa käytäntö nähdään yhdistelmänä muutoskäytäntöjä, muutoksen toteutumista ja muutoksessa toimijoita. Tämän tutkimuksen narratiivinen analyysi julkisen yliopistosairaalan kontekstissa ehdottaa, että diskursiiviset käytännöt liittyvät organisaation muutokseen diskurssin phronesiksen, kontekstiriippuvaisen käytännöllisen puheen tietämyksen, kautta ja erityisesti diskurssin phronesista käyttävien diskursiivisten käytäntöjen kautta. Case-tutkimuksesta tunnistettiin neljä esimerkkiä diskursiivisista käytännöistä: alan käytännöt, mandaattikäytännöt, priorisointikäytännöt ja sanakäytännöt. Lisäksi tutkittiin strategiatekstin roolia muutoksen tulkitsijana todeten, että vaikka strategiateksti on luonteeltaan materialistinen, se on myös diskursiivinen käytäntö, joka reflektoi kollektiivisia identiteettejä ja niiden välisiä valtasuhteita organisaatiomuutoksen aikana ja tuloksena. Tutkimuksessa myös ehdotetaan, että organisaation pysyviä jännitteitä voidaan hyödyntää organisaatiomuutoksen hyväksi diskurssin avulla. Organisaation pysyvien jännitteiden ja muutoksen välinen dynaaminen vastakkainasettelu on nimetty uudistumisen paradoksiksi

Abstract The purpose of the research presented in this thesis was to explore experiences from studies on participatory ergonomics methods conducted during a period of seven years. The phenomenon of interest was participative methods for implementation of best practices in order to improve conditions in different work environments. The posed research questions dealt with the usefulness and applicability of the assessed ergonomics methods/tools. One question concerned the change agents, what those were, and in which way the workers could be empowered in their daily work. The thesis is built on four case studies using a qualitative approach. In the first study an assessment of the Future Workshop as a participatory ergonomics method was made. This was achieved by conducting workshops in which professional cleaners, health care personnel and miners participated, and by assessing their perceptions of the conducted workshops and their immediate and long-term effects on safety work. The second study determined whether home care personnel used their gained knowledge and skills after completing a training programme in patient transfer technique, and identified hindering and supporting factors for the use of safe work technique. The assessment was performed through focus group interviews and individual interviews with home care staff, unit leaders and safety representatives. The third study evaluated a team-based systematic risk assessment method and action plans at two municipal homes for elderly. Lastly, the fourth study described experiences from a participatory ergonomics project in home care services. In this case, an occupational therapist was working together within the home care teams, as well as functioning as an investigator during a period of three years. Studies one to three had an explorative, descriptive design, while the fourth study was inspired by action research. A phenomenological approach for analysing the data was used in the first and fourth study, and the second and third were analysed through qualitative content analysis. The research presented in this thesis contributes to theory and practice in two ways. From a pragmatic point of view, the research provides knowledge (knowing) from reality. The empirical findings in the four studies showed participative methods to be suitable and functional tools in safety and health work in different environments. The research also showed that the essential change agent is empowerment, and that employees are empowered by their own involvement in the work. From a theoretical point of view, the research gives support for earlier research within the area, and connects approaches such as learning by doing and reflective practice with the concept of participatory ergonomics
Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa tutkittiin kokemuksia osallistuvista ergonomiametoditapauksista seitsemän vuoden ajalta. Osallistuvia metodeja käytettiin tapaustutkimuksissa parhaiden toimintatapojen käyttöönottoon työolojen parantamiseksi. Tälle tutkimukselle asetetut tutkimuskysymykset kattoivat ergonomia metodeiden/työkalujen hyödyllisyyden ja soveltuvuuden arvioimisen. Yksi kysymyksistä käsitteli muutosagentteja: mitä ne olivat, ja millä tavalla työntekijät voidaan voimaannuttaa päivittäiseen työhönsä. Väitöskirja on rakennettu neljän tapaustutkimuksen pohjalta käyttäen laadullista lähestymistapaa. Ensimmäisessä tapauksessa tehtiin arvio ”tulevaisuuden työpajasta” osallistuvan ergonomian metodina. Tämä toteutettiin järjestämällä työpajoja ammattisiivoojien, terveydenhuollon työntekijöiden ja kaivostyöläisten keskuudessa ja arvioimalla niiden lyhyen sekä pitkänajan vaikutuksia turvallisuustyöhön. Toinen tapaus määritteli, käyttivätkö kotihoidon työntekijät potilaiden siirtotekniikkakoulutuksessa kartuttamaansa osaamista ja taitoja hyödyksi työssään. Tutkimus toteutettiin fokusryhmä- ja yksilöhaastatteluilla kotihoidon työntekijöiden, yksikönvetäjien ja turvallisuusedustajien parissa. Kolmas tapaus arvioi ryhmäpohjaista systemaattista riskinarviointimenetelmää ja toimintasuunnitelmia kahdessa kunnallisessa vanhustenkodissa. Neljäs tapaus kuvaili kokemuksia kotihoidon palveluita käsittelevästä osallistuvasta ergonomiaprojektista. Viimeisessä tapauksessa toimintaterapeutti työskenteli kotihoidon tiimeissä, osallistuen tutkijana kolmen vuoden ajan. Tapauksissa 1-3 tutkimusotteena oli eksploratiivinen, kuvaileva tutkimusote, kun taas neljäs oli toimintatutkimuksen inspiroima. Fenomenologista lähestymistapaa käytettiin saadun datan analysointiin ensimmäisessä ja neljännessä tapauksessa, kun taas toisen ja kolmannen tapauksen dataa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tämän väitöskirjan tutkimus edistää teoriaa ja käytäntöä kahdella tavalla. Pragmaattisesta näkökulmasta tämä tutkimus tarjoaa tietämystä todellisuudesta. Neljän tutkimuksen empiiriset löydökset tukivat osallistuvien metodeiden soveltuvuutta ja työsuojelutyön toimivia työkaluja eri ympäristöissä. Tutkimus osoitti, että voimaannuttaminen (empowerment) on oleellinen muutosagentti ja että työntekijöiden oma työhön osallistuminen voimaannuttaa heidät. Teoreettisesta näkökulmasta tämä tutkimus tukee alueen aiempaa tutkimusta ja yhdistää osallistuvan ergonomian konseptiin tekemällä oppimisen ja reflektoivan käytännön

Abstract In educational-psychological research it is difficult but necessary to grasp the way an individual’s existence is delineated through the possible futures that are inher-ent in each present situation. Systemic psychology (theory of organism-environment -system) and subject-scientific psychology have risen to this challenge in psychological research. Systemic psychology has developed concepts and methodology for understanding the individual human being and his/her environment as a unitary system that is always organised so as to participate in the production of common results in the future (e.g. in maintaining everyday practices in a school). Subject-scientific psychology has developed concepts and methodology that overcome the distinction between the natural and the societal dimensions of an individual’s existence. An individual’s existence is seen as mediated through societally produced possibilities for action and experience. In this study systemic educational psychology is developed in a dialogue with subject-scientific psychology. The study consists of four parts that address particular questions related to the aim of this study. The first part asks and describes how a systemically oriented researcher in experiences can draw from conceptions and methodological principles in subject-scientific psychology. The second part asks and describes more thoroughly what is subject-scientific research into subjective experience like. The third part asks and describes how a particular edu-cational-psychological practice (SOLMU-education of counselling skills) can be seen as part of subject-scientific research into subjective experience. The fourth part asks and describes what kind of knowledge SOLMU-education as part of systemic (and subject-scientific) research into subjective experience can produce. The description in the fourth part is made by analysing three cases of everyday practices in pupil welfare services. The study shows that it is possible to develop systemic psychology in a dialogue with subject-scientific psychology. The developing dialogue between the two approaches brings a possibility for conceptualising and researching both psycho-physiological and societal-cultural aspects of human existence with commensurable concepts. The study illustrates how educational psychology can take into account the individual, communal and societal in subjective experience
Tiivistelmä Inhimillisen olemassaolon mahdollisuusluonteen huomioiminen kasvatuspsyko-logisessa tutkimuksessa on tärkeää, mutta vaikeaa. Systeemisessä (eliö-ympäristö -järjestelmän teoria) ja subjektitieteellisessä psykologiassa on tartuttu tähän haastee-seen. Systeemisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, jolla on mahdollista tarkastella yksilöä ja hänen ympäristöään yhtenä systeeminä, joka on aina organisoitunut tuottamaan tietynlaisia toiminnan tuloksia tulevaisuudessa (esim. ylläpitämään koulun arkisia käytänteitä). Subjektitieteellisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, joka ylittää vastakkainasettelun inhimillisen olemassaolon luonnollisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden välillä. Yksilön olemassaolon nähdään toteutuvan aina yhteiskunnallisesti tuotettujen toiminnan ja kokemisen mahdollisuuksien myötä. Tässä tutkimuksessa kehitetään systeemistä kasvatuspsykologiaa dialogissa subjektitieteellisen lähestymistavan kanssa. Tutkimus koostuu neljästä osasta, joissa tarkastellaan työn yleiseen ta-voitteeseen liittyviä erityiskysymyksiä. Ensimmäisessä osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla systeemisesti orientoitunut kokemuksen tutkija voi ammentaa subjektitieteellisen lähestymistavan käsitteistä ja metodologisista periaat-teista. Toisessa osassa kysytään ja kuvataan yksityiskohtaisemmin, minkälaista subjektitieteellinen kokemuksen tutkimus on. Kolmannessa osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla tietty kasvatuspsykologinen am-mattikäytäntö (SOLMU-koulutus) voidaan hahmottaa osana subjektitieteellistä tutkimusta. Neljännessä osassa kysytään ja kuvataan, minkälaista tietoa SOLMU-koulutus systeemisen (ja subjektitieteellisen) tutkimuksen osaksi ymmärrettynä tuottaa. Neljännessä osassa tiedon luonnetta havainnolliste-taan analysoimalla kolmea tapausta oppilashuoltotyön arjesta. Tutkimuksessa osoitetaan, että systeemistä psykologiaa voidaan kehittää dialogissa subjektitieteellisen psykologian kanssa. Kehittyvä dialogi lähestymis-tapojen välillä mahdollistaa pitkällä tähtäimellä inhimillisen olemassaolon psyko-fysiologisen ja kulttuuris-yhteiskunnallisen ulottuvuuden käsitteellistämisen sekä empiirisen tutkimuksen yhteismitallisilla käsitteillä. Tutkimuksessa havainnollis-tetaan, kuinka kasvatuspsykologiassa voidaan huomioida subjektiivisen koke-muksen yksilöllisyys, yhteisyys ja yhteiskunnallisuus

Abstract Professional practice in critical care settings is characterized by the application of relevant theories, research and evidence-based guidelines to clinical practice. However, critical care nurses’ knowledge and skills in adhering to evidence-based protocols and guidelines for avoiding ventilator-associated pneumonia are inadequate. The aim of the study was to evaluate critical care nurses’ knowledge and skills in adhering to best-practice endotracheal suctioning recommendations and ventilator bundles, to develop and validate instruments to evaluate the care of mechanically ventilated patients, and to evaluate the effectiveness of continuing education on critical care nurses’ knowledge and skills, with a focus on ventilator bundles. In the first study, a descriptive and cross-sectional correlation study was conducted to evaluate critical care nurses’ (n = 40) endotracheal suctioning practices in relation to current best-practice recommendations. In the second study, a descriptive design with a literature review was conducted to assess the effectiveness of educational programmes in preventing ventilator-associated pneumonia. In the third study, an instruments validation study was conducted to develop and test the psychometric properties of the Ventilator Bundle Questionnaire (VBQ) and Observation Schedule (VBOS). In the fourth study, the effectiveness of human patient simulation education was evaluated among thirty (n = 30) critical care nurses who were randomly allocated to intervention and control groups (n = 15 each). Critical care nurses’ knowledge and skills in adhering to best-practice endotracheal suctioning recommendations and ventilator bundles continues to be inadequate. However, educational programmes were linked to significant improvements in learning and clinical outcomes. The VBQ and VBOS were developed and shown to have acceptable psychometric properties (CVI 0.99–1.0, ICC 0.93–1.0). After human patient simulation education, the mean skill scores of the intervention group increased significantly (pt*g = 0.02). Educational programmes may have a significant impact on clinical outcomes and thus, patients’ safety and quality of care, through improvements in nurses’ knowledge and skills in adhering to evidence-based guidelines in critical care settings. The VBQ and VBOS can provide an objective method measuring whether evidence-based guidelines are being used in clinical practice. In addition, there was a significant transfer of learned skills to clinical practice following human patient simulation education
Tiivistelmä Teho-osastoilla ammatillinen erityisosaaminen edellyttää tutkitun tiedon, teorioiden sekä näyttöön perustuvien hoitosuositusten soveltamista kliiniseen käytäntöön. Kuitenkin tehohoitajien tiedot ja taidot noudattaa näyttöön perustuvia hoitokäytäntöjä ja suosituksia hengityslaitehoitoon liittyvän keuhkokuumeen ehkäisyksi ovat olleet puutteellisia. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida tehohoitajien tietoa ja taitoa noudattaa hyväksi havaittuja hengitysteiden imukäytäntöjä sekä hengityslaitehoitoon liittyviä hoitosarjakäytäntöjä, kehittää ja validoida mittareita hengityslaitehoitoa saavien potilaiden hoidon laadun arvioimiseksi sekä arvioida täydennyskoulutuksen vaikuttavuutta tehohoitajien tietoihin ja taitoihin noudattaa hengityslaitehoitoon liittyviä hoitosarjakäytäntöjä. Ensimmäisessä osatyössä arvioitiin kuvailevan ja korrelatiivisen tutkimusasetelman avulla tehohoitajien (n = 40) alahengitysteiden imukäytäntöjä suhteessa hyväksi havaittuihin toimintakäytäntöihin. Toisessa osatyössä arvioitiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen avulla koulutusinterventioiden vaikuttavuutta hengityslaitehoitoon liittyvän keuhkokuumeen ehkäisyssä. Kolmannessa osatyössä kehitettiin ja testattiin hengityslaitehoitoon liittyvä hoitosarjakysely (VBQ) sekä havainnointimittari (VBOS). Neljännessä osatyössä arvioitiin simulaatiokoulutuksen vaikuttavuutta satunnaistetussa koeasetelmassa interventio- (n = 15) ja kontrolliryhmän (n = 15) välillä. Tehohoitajien tiedot ja taidot noudattaa hyväksi havaittuja hengitysteiden imukäytäntöjä sekä hengityslaitehoitoon liittyviä hoitosarjakäytäntöjä olivat edelleen puutteellisia. Kuitenkin koulutusinterventioiden vaikuttavuus kliinisiin hoitotuloksiin sekä oppimistuloksiin oli merkittävä. VBQ- ja VBOS-mittareiden psykometriset ominaisuudet osoittautuivat hyväksyttäviksi (CVI 0,99–1,0, ICC 0,93–1,0).Simulaatiokoulutuksen jälkeen interventioryhmän taidot noudattaa hoitosuosituksia lisääntyivät merkittävästi (pt*g = 0,02). Koulutusinterventioiden kliininen vaikuttavuus potilasturvallisuuden ja hoidon laadun kehittämisessä voi olla merkittävää, kun hoitajien tietoa ja taitoa noudattaa näyttöön perustuvia hoitosuosituksia lisätään kliinisessä tehohoitotyössä. VBQ- ja VBOS-mittarit voivat tarjota objektiivisen tavan arvioida tutkitun tiedon siirtymistä kliiniseen käytäntöön. Simulaatiokoulutuksen jälkeen opittujen taitojen siirtovaikutus kliiniseen käytäntöön oli merkittävä

Tutkin kandidaatintutkielmassani päiväkodin sukupuolittavia käytäntöjä. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on, miten sukupuolittavat käytännöt näkyvät päiväkodissa? Alakysymyksenä esitän, mitä on sukupuolisensitiivinen ja tasa-arvoinen kasvatus? Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että päiväkodin toiminta on sukupuolittavaa, vaikka kasvattajat ajattelevat toimivansa tasa-arvoisesti. Toiminnallaan kasvattajat kuitenkin uusintavat sukupuolistereotypioita ja sukupuolittavaa kulttuuria, mikä aiheuttaa epätasa-arvoa sukupuolten välille. Tarkasteluni kohteena onkin ensisijaisesti kasvattajien toiminta. Tutkin, kuinka sukupuolittavat käytännöt näkyvät kasvattajien odotuksissa ja oletuksissa, puheessa sekä yleensäkin lastenkulttuurissa. Tutkimukseni taustalla vaikuttavat sosiaalinen, postmoderni ja performatiivinen sukupuolikäsitys, sukupuolisensitiivisyys sekä sukupuolten tasa-arvon ajatus. Tutkimukseni olen toteuttanut integroivana kirjallisuuskatsauksena, koska halusin kuvata tutkittavaa ilmiötä mahdollisimman laajasti. Lähdekirjallisuutena olen käyttänyt monipuolisesti niin väitöskirjoja, tutkimusartikkeleita kuin toimitettujakin teoksia. Tavoitteenani on käsitellä aikaisempien tutkimusten pohjalta päiväkodin sukupuolittavaa arkea moniulotteisesti ja näin tehdä kasvattajia tietoiseksi omista sukupuoleen liittyvistä arvoista ja asenteista. Tutkimukseni tuloksena selviää, että kasvattajien olettaessa tyttöjen ja poikien olevan olemukseltaan erilaisia, kasvattajat myös kohtelevat heitä eri tavoin sukupuolesta riippuen. Odotusten ja oletusten stereotyyppisyys ilmenee esimerkiksi odotustilanteissa, avunsaamisessa, työnjaossa, oletuksissa tyttöjen ja poikien energisyyden määrällisistä eroista sekä tunteiden näyttämisessä. Kasvattajien puheen sukupuolittavuus näkyy tutkimukseni mukaan kysymysten, kehujen, käskyjen, nimitysten ja ilmausten muodossa, kun taas sukupuolittava lastenkulttuuri ilmenee lasten leikeissä, leluissa, vaatteissa, väreissä sekä kirjallisuudessa ja musiikissa. Lisäksi totean tutkimuksessani, että tiedostamalla päiväkodin arjen sukupuolittavat käytännöt sekä korvaamalla sukupuolinormatiivinen kasvatus sukupuolisensitiivisellä kasvatuksella, voimme lisätä jokaisen lapsen tasa-arvoista ja yksilöllistä kohtelua. Sukupuolisensitiivisen kasvatuksen avulla voimme tutkimukseni valossa alkaa purkaa sukupuolten epätasa-arvoa, kiusaamista sekä työelämän segregaatiota. Sukupuolisensitiivinen ja tasa-arvoinen kasvatus on aikuisten projekti ja sen tavoitteena on, että lasten valintoja ja mahdollisuuksia ei rajoittaisi lapsen sukupuoli, vaan lapset saisivat toimia oman mielenkiintonsa mukaisesti. Otan kuitenkin huomioon, etteivät kaikki päiväkodit ole ympäristöltään sukupuolittavia ja sukupuolisensitiivinen kasvatus on koko ajan lisääntymässä.

Kandidaatintyössäni nostan tarkasteluun sukupuolen merkityksen koulun kuvataideopetuksen arjessa. Koululaitos ja opettajat tulevat toiminnassaan luoneeksi käyttäytymis- ja toimintamalleja, jotka tukevat ajatusta siitä, millainen jonkin oppilaan pitäisi tämän sukupuolen mukaan olla. Tulevana luokanopettajana pohdin, kuinka kohdella oppilaita tasa-arvoisesti ilman sukupuolittuneita käytäntöjä ja sukupuoleen pohjautuvia ennakko-oletuksia. Tässä tutkimuksessa tavoitteenani on selvittää, miten sukupuoli näyttäytyy koulun kuvataide-opetuksen arjessa ja miten opettajalla itsellään on mahdollisuus tiedostaa asia. Kirjallisuuskatsauksen olen toteuttanut koulua, kuvataideopetusta ja sukupuolta käsittelevän tutkimuskirjallisuuden avulla. Kasvatus ja koulutus nähdään yhteiskunnallisen vallan käyttönä, jolla muokataan yksilöitä kulttuurin määrittelemiin sukupuolirooleihin. Sukupuoli koulun sisällä on selkeä ja kahtia jaettu: oppilaat jaotellaan tyttöihin ja poikiin ja kumpaankin sukupuoleen kohdistetaan erilaisia odotuksia niin käyttäytymisen kuin koulumenestyksenkin suhteen. Koulun kuvataidekasvatuksen arjessa sukupuolistereotypiat ja sukupuolittuneet käytännöt toteutuvat opettajien toiminnassa ja näkemyksissä. (Palmu, 1999, 181). Opettaja törmää päivittäin työssään sukupuoleen liittyviin näkökulmiin ja opettajan tulisikin tiedostaa ja ottaa huomioon lähtökohtia, jotka näyttäytyvät käytännön opetuksessa. Sukupuoleen sidotut stereotypiat elävät joko tietoisina tai tiedostamattomina ja on opettajan ammatillisen pätevyyden kannalta tärkeää tiedostaa ja korjata nämä ennakkoluulot, jotta hän voi kohdella oppilaita tasa-arvoisesti sukupuolistereotypioihin nojaamatta kuvataiteessa. (Kankkunen, 2004, 148).

Tiivistelmä. Tutkielmassa keskitytään työtehtävien perehdytykseen, jota käsitellään turvallisuuden näkökulmasta, sekä tarkastellaan turvallisuudesta ja hyvinvoinnista epäsuorasti muodostuvaa toimintaa parantavia tekijöitä. Ydinvoima-ala on todettu korkean työturvallisuuden alaksi, joten tutkielmassa on otettu ydinturvallisuusohjeet käsittelemään ydinvoima-alan kokemuksien pohjalta laadittuja säädöksiä, sekä miten näitä säädöksiä voidaan hyödyntää muilla toimialoilla. Tutkielmasta on jätetty pois käytäntöihin perehdyttäminen työn laajuuden ja tarkoituksenmukaisuuden takia. Koulutuksen ja kehittämisen tarkoitus on antaa työntekijöille tarvittavat taidot työtehtäviensä toteuttamiseen sekä tarpeelliset kehittymismahdollisuudet. Tätä tutkielmaa pystytään käyttämään sovellettuna myös työpaikan käytäntöihin perehdyttämiseen. Yleisenä ongelmana on, että perehdyttäminen tehdään kevyesti, vaikka perehdyttämisellä rakennetaan pohja henkilöstön tuottavuudelle. Tutkielmassa käydään läpi yleisiä asioita, joita henkilön perehdytyksessä tulee huomioida ja joita on hyvä toiminnankehityksen kannalta harjoittaa, unohtamatta laissa määriteltyjä kohtia. Perehdytyksen tarkoituksena on kouluttaa työntekijä toimimaan turvallisesti ja itsenäisesti. Perehdytystä arvioitaessa tulee pohtia perehdytyksen ajankäytön, kustannusten sekä laajuuden keskinäisiä riippuvuuksia ja näiden priorisointeja. Tutkielmassa korostuvat dokumentoinnin edut toistuvassa työskentelyssä — hyvin tehdyllä dokumentoinnilla helpotetaan tulevaa työtä. Työhön perehdyttämisessä dokumentoinnilla pystytään hyödyntämään aiempia kokemuksia, toistamaan hyväksi todettuja tapoja, sekä todentamaan perehdytyksen aikaiset tapahtumat. Dokumentoitua tekemistä on helpompi analysoida ja kehittää. Koska perehdyttäminen on henkilöstön kehittämisen kulmakivi, sitä parantamalla voidaan tehdä yksinkertainen, mutta suuri investointi työkyvykkyyden parantamiseksi. Työkyvykkyyden kehitys kuvastuu organisaation tulokseen. Hyvät käytännöt ovat kehittyneen organisaation potentiaalisia kehitysalueita. Organisaation osatessa perusteet työhön perehdyttämisestä, voidaan toimintaa tehostaa hyvien käytäntöjen integroimisella jo olemassa oleviin käytäntöihin.Abstract. The thesis focuses on the introduction of the work tasks, which is discussed in the work from the point of view of safety, as well as the factors that improve the activity indirectly formed from safety and wellness. The nuclear power industry has been identified as a high occupational safety area in Finland, so the thesis introduces nuclear safety guidelines for dealing with legislation developed, on the basis of experience of the nuclear industry, and how these regulations can be used in other industries. In the thesis, the introduction of practicalities hasn’t been reviewed for focus and length of thesis. The purpose of education and development is to provide employees with the skills they need to fulfill their duties, and the development skills they need. This thesis can also be used applied to introduction of practicalities. The general problem is that the introduction is done lightly, even though the introduction can be used to build a base for better employee productivity. The thesis examines general issues, that should be taken into focus in a person’s introduction and is good for the development of activities without forgetting the points defined in the law. The purpose of introduction is to train the employee to work safely and independently. When evaluating the introduction, the prioritization of time, costs and scope and their inter-dependencies should be considered. The thesis emphasizes the benefits of documentation in recurring work — well-documented documentation to facilitate future work. Documentation on job orientation can be used to present on past experiences, repeat good practices, and to verify events during orientation. Documented procedures are easier to analyze and develop. As introduction is the cornerstone of staff development, improving it can make a simple but great investment to improve working capability. Capability development is reflected in the organization’s performance. Good practices are potential development areas for a more advanced organization. In part of the organization, the basics of inducing work can be enhanced by integrating good practices into existing practices.

Tämän kandidaatintyön tavoitteena oli arvioida ja tarkentaa jätevesiverkoston vuotovesitilannetta kanta-Oulun alueella ja tehdä yhteenveto vuotovesitutkimusten tilanteesta. Työ on tehty osana laajempia vuotovesitutkimuksia, joita Oulun Vedellä on muutaman vuoden ajan suoritettu. Vuotovesiä ovat ympäröivästä maaperästä viemäriin verkoston vikojen vuoksi vuotavat vedet, maan pinnalta tarkastuskaivojen kansien kautta viemäriin päätyvät vedet ja suoraan jätevesiverkostoon johdetut hulevedet ja kuivatusvedet. Jätevesiverkoston vuotovedet muodostavat Oulussa lähes puolet kokonaisjätevesimäärästä. Vuotovedet lisäävät jätevesien puhdistus- ja pumppauskustannuksia merkittävästi. Jätevesiverkostoon päätyvät sulamisvedet haittaavat typenpoistoa, ja kesän rankkasateet heikentävät kokonaisfosforin, kiintoaineen ja biokemiallisen hapenkulutuksen (BOD) puhdistustehoa. Vuotovedet aiheuttavat merkittäviä ohijuoksutuksia jätevedenpuhdistamolla ja verkostossa. Työn teoriaosassa esitettiin verkostossa ja kiinteistöjen alueilla esiintyvät vuotovesilähteet sekä tutkimusmenetelmät niiden etsimiseen ja todentamiseen. Työssä käsiteltiin myös savukokeen käytännön suorittaminen ja arvioitiin menetelmän toimivuutta. Vuotovesien aiheuttamat kustannukset ja ympäristövaikutukset on esitetty aiempien tutkimusten perusteella. Vuotovesitilanteen tarkastelu suoritettiin käymällä kanta-Oulu läpi suuralueittain. Vuotovesitilannetta arvioitiin vertaamalla savukoetuloksia aiemmin tehtyihin pumppaamotarkasteluihin ja Vuove-tutkimuksiin. Työssä arvioitiin myös vuotovesitutkimusten tarpeellisuutta tulevaisuudessa. Savukoe on nopea ja melko edullinen vuotovesien tutkimusmenetelmä. Se voidaan suorittaa lähes täysin katualueelta käsin, ja sen tulokset ovat lähes yksiselitteisiä. Sillä ei kuitenkaan saavuteta täysin luotettavia tuloksia, sillä savun kulkeutuminen voi estyä tai vaikeutua monesta syystä. Savukokeella ei saa tietoa putkirikoista eikä juurikaan väärin liitetyistä salaojajärjestelmistä. Savukokeita suoritetaan vain kesällä ja paras sää niiden suorittamiseen on sateeton pilvipouta. Tahallista hulevesien johtamista virheellisesti jätevesiverkostoon havaittiin eniten vanhoilla omakotitaloalueilla sekä hulevesiviemäröimättömillä alueilla. Uudemmilla noin 1990–2010-luvuilla rakennetuilla alueilla virheellisiä liitoksia ei juurikaan havaittu, mutta saneerattujen verkostojen yhteydessä niitä löytyi merkittäviä määriä. Sekaviemäröintejä on Oulussa edelleen kolmella alueella, joista Keskustan sekaviemäröinnit ovat Oulun suurimmat vuotovesilähteet. Muut sekaviemäröinnit ovat hyvin pienialaisia. Kiinteistöjen virheellisesti liitettyjä hule- tai kuivatusvesijärjestelmiä havaittiin eniten Puolivälinkankaan, Koskelan ja Oulunsuun suuralueilla. Verkoston vikojen johdosta vuotovesiä havaittiin muodostuvan erityisesti Pateniemen suuralueella, Myllyojan kaupunginosassa, Ylä-Haapalehdossa sekä Kuivasjärven kaupunginosan itäpuolella. Tulevaisuudessa kanta-Oulussa savukokeita tulisi ensisijaisesti suorittaa Karjasillan, Höyhtyän, Nokelan, Raksilan ja Nuottasaaren kaupunginosissa vanhoilla omakotitaloalueilla. Useita kohteita tulisi tutkia myös virtausmittauksin, TV-kuvauksin ja väriainekokein. Suurin osa kanta-Oulussa tarvittavista vuotovesitutkimuksista on kuitenkin jo tehty, joten vuotovesitutkimusten painopistettä tulisi hiljalleen siirtää kanta-Oulusta kohti Haukipudasta, Kiiminkiä, Ylikiiminkiä, Muhosta ja Iitä
The aim of this bachelor thesis was to evaluate and detail the leakage situation of sewage sewer system in inner Oulu and make summary from leakage investigations. This thesis has been done as a part of wider leakage investigations that Oulun Vesi has performed during a few years. Leakage waters are formed from groundwater and seepage water that leaks into sewers due to damage of network, run off rainwater that leak into throughout well covers and drainage water that is derived straight into a sewer system. Leakage water forms almost half of the total wastewater flow in Oulu. The purifying and pumping costs increase significantly because of leakage water. Melting water that end up into sewers weakens the removal of total nitrogen, and rainstorms disturb the purifying efficiency of total phosphorus, total solids and biological oxygen demand (BOD) in the summer. Leakage water also cause some significant spillovers in the waste water treatment plant and network. Leakage water origins that is appearing in the network and in the properties, was presented in theoretical part of this thesis. The practical implementation of smoke test was also introduced and the functionality of this investigation method was evaluated. The costs and environmental impacts, that is caused by leakage water, was presented based on previous studies. The analysis of sewer leakage situation was accomplished by going through all the subareas in inner Oulu. The leakage situation was evaluated by comparing executed smoke test results to previous pumping reviews and Vuove-investigations. The necessity of leakage investigations was also assessed in this thesis. Smoke test is fast and rather cheap leakage investigation method. It can be executed almost totally on the street area so there is no need to go into properties. Results are also nearly unambiguous. However, the results from smoke test are not absolutely reliable because the spreading of smoke can be prevented or become more difficult by many reasons. Besides, smoke test does not provide information from pipeline breaks and it provides hardly any information from incorrectly connected underground drain systems. Smoke test are performed only in summertime and the best conditions for test is rainless, cloudy but dry weather. Intentional and incorrect drainage water derivation into sewers was mostly observed in old residential districts and in areas where storm sewers were missing. Incorrect connections were not much observed in the newer areas that has been built in 1990–2010 but they were found significantly in renovated network areas. There are still combined sewer systems on three different regions in Oulu. The combined sewer system in Oulu city Centre is the biggest leakage water source in Oulu but other combined systems are in very small extent. The incorrectly connected drainage systems in properties were found most from Puolivälinkangas, Koskela, and Oulunsuu subareas. Leakage water that was caused due to damage of network was observed most from Pateniemi subarea, Myllyoja district, Ylä-Haapalehto area and eastern parts of Kuivasjärvi. In the future, smoke tests should be executed especially in Karjasilta, Höyhtyä, Raksila and Nuottasaari regions in old residential districts. There are also several destinations where flow measurements, video capturing and color tests would be necessary. The major part of leakage investigations in inner Oulu has already done so the balance of leakage investigations should be transferred towards Haukipudas, Kiiminki, Ylikiiminki, Muhos and Ii