Dissertations / Theses on the topic 'Käytäntö'

Abstract This study examines the relationship between theory and practice in the science of education. In the first part of the study, theorists’ views about the relationship are examined in three continental orientations of pedagogy or science of education: hermeneutic-humanistic pedagogy (geisteswissenschaftliche Pädagogik), empirical-analytic science of education and critical pedagogy. In the context of empirical-analytic orientation, the science of education takes the shape of a technical discipline allowing practitioners of education to make diagnoses, prognoses, and technical prognoses. However, in reality the practical application of empirical-analytic knowledge about education is a highly complex and demanding enterprise. In hermeneutic-humanistic pedagogy and critical pedagogy, the relationship between theory and practice is more clearly structured according to the notion of practical or moral science. For pedagogy or science of education, it is not sufficient to merely describe or interpret phenomena of education and their socio-historical context. Education must also have orientation, and educational theories are to serve possible or future practice. In the second part of the study, drawing from the interviews of practitioners from various fields of education, five practitioner’s views about the relationship between theory and practice in education are reconstructed. According to the first view, the source of the problems concerning the relationship between theory and practice in education lies in the questionable scientific status of the science of education and educational theories. The core of the second practitioner’s view is that the problems encountered when applying educational theories to practice stem from the failure of the science of education to acknowledge the pedagogical difference between educational theory and practice. The third practitioner’s view holds that in order to act in the practice of education, the practitioner must focus reflection on the task at hand. The fourth practitioner’s view reconstructed in this study is a notion about the unrealistic and unempirical character of educational theories: instead of describing what really happens in the practice of education, educational theories often outline the actions of ideal educators and subjects of education. According to the fifth practitioner’s view, the practitioner must function as the personal and individual element bridging the gap between theory and practice
Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan kasvatustieteen teoria–käytäntö-suhdetta. Työn alkuosassa eritellään teoria–käytäntö-suhdetta koskevia teoreetikkojen näkemyksiä henkitieteellisessä pedagogiikassa, empiiris-analyyttisessa kasvatustieteessä ja kriittisessä kasvatustieteessä. Empiiris-analyyttisesta kasvatustieteestä on muodostunut teknologinen tiede, jonka avulla käytännön kasvattajien on periaatteessa mahdollista diagnosoida, prognosoida ja teknisesti prognosoida. Empiiris-analyyttisen kasvatusta koskevan tiedon soveltaminen käytäntöön on kuitenkin todellisuudessa huomattavan monimutkaista. Henkitieteellisessä pedagogiikassa ja kriittisessä kasvatustieteessä teoria–käytäntö-suhde on rakentunut edellistä selvemmin praktisen tieteen mallin mukaiseksi. Kasvatustieteen tai tieteellisen pedagogiikan osalta ei tällöin riitä, että tutkimuskohteena olevaa toimintaa ja sen yhteiskunnallis-historiallista kontekstia vain kuvataan tai tulkitaan. Pedagogista toimintaa on myös orientoitava, ja teorioiden on palveltava mahdollista tai tulevaa inhimillistä käytäntöä. Tutkimuksen loppuosassa rekonstruoidaan kasvatuksen eri alueilla toimivilta kerätyn empiirisen haastatteluaineiston perusteella viisi praktikon näkemystä kasvatustieteen teoria–käytäntö-suhteesta. Ensimmäisen näkemyksen mukaan kasvatustieteen teoria–käytäntö-suhteen ongelmien alkulähteenä on kyseenalainen tieteellinen status. Toisessa näkemyksessä teoria–käytäntö-suhteen ongelmat seuraavat kasvatustieteen epäonnistumisesta paikanmäärityksessään pedagogisen differenssin suhteen. Kolmannen näkemyksen yhteydessä esitetään ajatus siitä, että jotta pedagoginen toiminta käytännössä olisi mahdollista, on reflektio välttämättä tarkennettava käytännön toiminnassa käsillä olevaan kohteeseen. Neljäs praktikon näkemys on ajattelutapa, jonka mukaan kasvatustieteelliset teoriat ovat epärealistisia ja epäempiirisiä: ne kuvaavat reaalisen sijaan idealisoidun kasvattajan ja idealisoitujen kasvatettavien toimintaa. Viides praktikon näkemys kiteytyy ajatukseen siitä, että praktikko itse on teoriaa ja käytäntöä välittävä persoonallinen ja yksilöllinen silta

Abstract The purpose of this study is to examine how power produces organizational strategy-making. In particular, I follow the theorizations of Michel Foucault and conceptualize power as productive and relational. In my theorization, I adopt the concept of dispositive for a two-fold reason. First, the concept of dispositive enables me to build and integrative theorization for strategy process and practice research that consists of three elements of analysis: power, discourse and subjectivity. Second, dispositive analysis allows me to examine how this framework can be seen as relational and in the continuous state of emerging. With my thesis I add to poststructural strategy process and practice literature by examining strategy as an organizational dispositive. In my view I define dispositive as an artificial rationality through which relations between power, discourse and subject are intensified into material and social practices. This conceptualization enables me to re-evaluate three underlying assumptions of strategy research: Strategy as rational and intentional planning, defining of a strategist through practices of planning and implementing strategy, and defining organizational practices as strategic practices when they are directly related to the activities of the planning or implementing official strategies. In the empirical part of the thesis I draw in a case study from a Finnish call center. My empirical analysis shows how participation in strategy-making unfolds through power relations, namely practices of organizational control and individual self-actualization. This enables strategy scholars to better understand how strategy realizes through relations of power. The theoretical framework and the empirical analysis combined enables me to examine three key processes identified in recent strategy process and practice research from a different angle. First, my theorization shows how intensified strategy implementation and striving for coherence can lead to increased conflict and polarization of strategic practices. Second, I show strategy as a future-oriented planning can lead to reproduction of past. Third, I show that resistance can be seen as productive in strategy-making, which leads to also that agency in strategy-making can be defined through practices of resisting
Tiivistelmä Tämän väitöskirjan tarkoituksena on tutkia, kuinka valta tuottaa strategiatyötä organisaatioissa. Tutkimuksessani nojaudun Michel Foucault’n teoriaan vallasta tuottavana ja relationaalisena voimana. Tutkimukseni linssinä käytän Foucault’n dispositiivin käsitettä kahdesta syystä. Ensiksi, dispositiivin käsite mahdollistaa strategiaprosessi –ja käytäntötutkimuksen teoretisoinnin tavalla, joka yhdistää kolmen analyysielementin tarkastelun samanaikaisesti. Nämä analyysielementit ovat: valta, diskurssi ja subjektifikaatio. Toiseksi, dispositiivi mahdollistaa näiden kolmen elementin välisten suhteiden tarkastelun relationaalisesti ja prosessuaaliseesti. Tutkimukseni kontribuoi strategia prosessi- ja käytäntötutkimukseen tarkastelemalla strategiaa organisationaalisena dispositiivina. Määrittelen dispositiivin keinotekoiseksi rationaliteetiksi, jonka kautta vallan, diskurssin ja subjektiviteettien väliset suhteet tiivistyvät materiaalisiksi ja sosiaalisiksi käytännöiksi. Tämän kautta voin tarkastella kolmea keskeistä strategiatutkimukseen liittyvää ennakko-oletusta, joita ovat: strategia rationaalisena ja intentionaalisena suunnitteluna, strategin määrittelemistä strategian suunnittelu- ja implementointityöhon osallistumisen kautta, ja strategisen käytännön määrittelemistä ainoastaan strategian suunnittelemisen tai implementoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen empirisessä osassa, joka on tapaustutkimus suomalaisesta puhelinpalvelukeskusta, osoitan kuinka osallistuminen strategiatyöhön tapahtuu valtasuhteessa organisationaalisen kontrollin ja yksilön itsensätoteuttamisen välillä. Tutkimuksen empiirinen osa lisää ymmärrystä kuinka strategiat realisoituvat valtasuhteiden kautta. Teoreettisen viitekehyksen ja empiirisen analyysin yhdistäminen mahdollistaa kolmen strategiatutkimukselle keskeisen prosessin tarkastelun uudesta näkökulmasta. Ensiksi, kuinka tehostettu strategian implementointi ja koherenssin tavoittelu voi johtaa konflikteihin ja strategiakäytäntöjen polarisoitumiseen, Toiseksi, kuinka strategian tulevaisuusorientoitunut suunnittelu voi johtaa menneisyyden käytäntöjen uudelleentuottamiseen. Kolmanneksi, kuinka resistanssi voidaan nahdä voimana, joka sekä tuottaa strategiatyötä että mahdollistaa strategin määrittelyn resistanssikäytäntöjen kautta

Abstract The purpose of this research is to increase understanding of discursive practices in organizational change. By approaching organizational change as a social construction, this dissertation examines how discursive practices are involved in organizational change through a qualitative case study. Current organizational literature demonstrates a discursive turn in which negotiation, interactive meaning creation and tension exploitation through discursive struggles characterize the execution of organizational change. Compared to earlier decades, when change was treated rather mechanistically as a process to be executed in controllable phases, the discursive approach is more capable of examining the social aspects of organizational change in practice. Despite the recent tendency to study change within organizations through the lenses of social constructionism and social constructivism, few scholars have approached discourse directly through practice in the context of organizational change. This study examines aspects that are often taken for granted, such as talk. Discursive practices in organizational change are analysed with a case study method through the practice lens, which views practice as a combination of change practices, change praxis and change practitioners. The narrative analysis of this research in the context of a public university hospital indicates that discursive practices play a role in organizational change through discourse phronesis, the context-dependent practical wisdom of talk, and more specifically through the discursive practices that apply discourse phronesis. Four examples of discursive practices were identified in the case study: field practices, mandate practices, priority practices and word practices. In addition, the agency of the strategy text in translating change was analysed, with the conclusion that while a strategy text is material in nature, it is also a discursive practice which reflects collective identities and their power positions during and as the result of organizational change. The study also suggests that permanent tensions in an organization can be harnessed for the benefit of change through discourse. The dynamic contradiction between permanent tensions and change in an organization is termed the renewal paradox
Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä diskursiivisista käytännöistä organisaation muutoksessa. Väitöskirjassa lähestytään organisaation muutosta sosiaalisena konstruktiona ja tutkitaan laadullisen case-tutkimuksen avulla, kuinka diskursiiviset käytännöt liittyvät organisaation muutokseen. Organisaatiomuutoskirjallisuudessa on tällä hetkellä nähtävissä diskursiivinen vaihe, jossa neuvottelu, vuorovaikutteinen ymmärryksen rakentuminen ja jännitteiden hyödyntäminen keskustelullisten mittelöiden kautta luonnehtivat organisaation muutoksen toimeenpanoa. Verrattuna aiempiin vuosikymmeniin, jolloin muutoksen toteutusta lähestyttiin melko mekaanisesti kontrolloitavien vaiheiden kautta, diskursiivinen lähestymistapa kykenee tutkimaan paremmin organisaatiomuutoskäytäntöjen sosiaalista luonnetta. Huolimatta viimeaikaisesta kehityksestä tutkia muutosta organisaatiossa sosiaalisen konstruktionismin ja sosiaalisen konstruktivismin kautta, harvat tutkijat ovat suoraan lähestyneet diskursiota käytänteiden kautta oganisaatiomuutoksen kontekstissa. Tämä tutkimus tarkastelee sellaista, mikä joskus otetaan itsestäänselvyytenä, kuten puhetta. Diskursiivisia käytäntöjä organisaatiomuutoksessa analysoidaan case-tutkimusmetodilla käyttämällä käytäntönäkökulmaa, jossa käytäntö nähdään yhdistelmänä muutoskäytäntöjä, muutoksen toteutumista ja muutoksessa toimijoita. Tämän tutkimuksen narratiivinen analyysi julkisen yliopistosairaalan kontekstissa ehdottaa, että diskursiiviset käytännöt liittyvät organisaation muutokseen diskurssin phronesiksen, kontekstiriippuvaisen käytännöllisen puheen tietämyksen, kautta ja erityisesti diskurssin phronesista käyttävien diskursiivisten käytäntöjen kautta. Case-tutkimuksesta tunnistettiin neljä esimerkkiä diskursiivisista käytännöistä: alan käytännöt, mandaattikäytännöt, priorisointikäytännöt ja sanakäytännöt. Lisäksi tutkittiin strategiatekstin roolia muutoksen tulkitsijana todeten, että vaikka strategiateksti on luonteeltaan materialistinen, se on myös diskursiivinen käytäntö, joka reflektoi kollektiivisia identiteettejä ja niiden välisiä valtasuhteita organisaatiomuutoksen aikana ja tuloksena. Tutkimuksessa myös ehdotetaan, että organisaation pysyviä jännitteitä voidaan hyödyntää organisaatiomuutoksen hyväksi diskurssin avulla. Organisaation pysyvien jännitteiden ja muutoksen välinen dynaaminen vastakkainasettelu on nimetty uudistumisen paradoksiksi

Abstract The purpose of the research presented in this thesis was to explore experiences from studies on participatory ergonomics methods conducted during a period of seven years. The phenomenon of interest was participative methods for implementation of best practices in order to improve conditions in different work environments. The posed research questions dealt with the usefulness and applicability of the assessed ergonomics methods/tools. One question concerned the change agents, what those were, and in which way the workers could be empowered in their daily work. The thesis is built on four case studies using a qualitative approach. In the first study an assessment of the Future Workshop as a participatory ergonomics method was made. This was achieved by conducting workshops in which professional cleaners, health care personnel and miners participated, and by assessing their perceptions of the conducted workshops and their immediate and long-term effects on safety work. The second study determined whether home care personnel used their gained knowledge and skills after completing a training programme in patient transfer technique, and identified hindering and supporting factors for the use of safe work technique. The assessment was performed through focus group interviews and individual interviews with home care staff, unit leaders and safety representatives. The third study evaluated a team-based systematic risk assessment method and action plans at two municipal homes for elderly. Lastly, the fourth study described experiences from a participatory ergonomics project in home care services. In this case, an occupational therapist was working together within the home care teams, as well as functioning as an investigator during a period of three years. Studies one to three had an explorative, descriptive design, while the fourth study was inspired by action research. A phenomenological approach for analysing the data was used in the first and fourth study, and the second and third were analysed through qualitative content analysis. The research presented in this thesis contributes to theory and practice in two ways. From a pragmatic point of view, the research provides knowledge (knowing) from reality. The empirical findings in the four studies showed participative methods to be suitable and functional tools in safety and health work in different environments. The research also showed that the essential change agent is empowerment, and that employees are empowered by their own involvement in the work. From a theoretical point of view, the research gives support for earlier research within the area, and connects approaches such as learning by doing and reflective practice with the concept of participatory ergonomics
Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa tutkittiin kokemuksia osallistuvista ergonomiametoditapauksista seitsemän vuoden ajalta. Osallistuvia metodeja käytettiin tapaustutkimuksissa parhaiden toimintatapojen käyttöönottoon työolojen parantamiseksi. Tälle tutkimukselle asetetut tutkimuskysymykset kattoivat ergonomia metodeiden/työkalujen hyödyllisyyden ja soveltuvuuden arvioimisen. Yksi kysymyksistä käsitteli muutosagentteja: mitä ne olivat, ja millä tavalla työntekijät voidaan voimaannuttaa päivittäiseen työhönsä. Väitöskirja on rakennettu neljän tapaustutkimuksen pohjalta käyttäen laadullista lähestymistapaa. Ensimmäisessä tapauksessa tehtiin arvio ”tulevaisuuden työpajasta” osallistuvan ergonomian metodina. Tämä toteutettiin järjestämällä työpajoja ammattisiivoojien, terveydenhuollon työntekijöiden ja kaivostyöläisten keskuudessa ja arvioimalla niiden lyhyen sekä pitkänajan vaikutuksia turvallisuustyöhön. Toinen tapaus määritteli, käyttivätkö kotihoidon työntekijät potilaiden siirtotekniikkakoulutuksessa kartuttamaansa osaamista ja taitoja hyödyksi työssään. Tutkimus toteutettiin fokusryhmä- ja yksilöhaastatteluilla kotihoidon työntekijöiden, yksikönvetäjien ja turvallisuusedustajien parissa. Kolmas tapaus arvioi ryhmäpohjaista systemaattista riskinarviointimenetelmää ja toimintasuunnitelmia kahdessa kunnallisessa vanhustenkodissa. Neljäs tapaus kuvaili kokemuksia kotihoidon palveluita käsittelevästä osallistuvasta ergonomiaprojektista. Viimeisessä tapauksessa toimintaterapeutti työskenteli kotihoidon tiimeissä, osallistuen tutkijana kolmen vuoden ajan. Tapauksissa 1-3 tutkimusotteena oli eksploratiivinen, kuvaileva tutkimusote, kun taas neljäs oli toimintatutkimuksen inspiroima. Fenomenologista lähestymistapaa käytettiin saadun datan analysointiin ensimmäisessä ja neljännessä tapauksessa, kun taas toisen ja kolmannen tapauksen dataa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tämän väitöskirjan tutkimus edistää teoriaa ja käytäntöä kahdella tavalla. Pragmaattisesta näkökulmasta tämä tutkimus tarjoaa tietämystä todellisuudesta. Neljän tutkimuksen empiiriset löydökset tukivat osallistuvien metodeiden soveltuvuutta ja työsuojelutyön toimivia työkaluja eri ympäristöissä. Tutkimus osoitti, että voimaannuttaminen (empowerment) on oleellinen muutosagentti ja että työntekijöiden oma työhön osallistuminen voimaannuttaa heidät. Teoreettisesta näkökulmasta tämä tutkimus tukee alueen aiempaa tutkimusta ja yhdistää osallistuvan ergonomian konseptiin tekemällä oppimisen ja reflektoivan käytännön

Abstract In educational-psychological research it is difficult but necessary to grasp the way an individual’s existence is delineated through the possible futures that are inher-ent in each present situation. Systemic psychology (theory of organism-environment -system) and subject-scientific psychology have risen to this challenge in psychological research. Systemic psychology has developed concepts and methodology for understanding the individual human being and his/her environment as a unitary system that is always organised so as to participate in the production of common results in the future (e.g. in maintaining everyday practices in a school). Subject-scientific psychology has developed concepts and methodology that overcome the distinction between the natural and the societal dimensions of an individual’s existence. An individual’s existence is seen as mediated through societally produced possibilities for action and experience. In this study systemic educational psychology is developed in a dialogue with subject-scientific psychology. The study consists of four parts that address particular questions related to the aim of this study. The first part asks and describes how a systemically oriented researcher in experiences can draw from conceptions and methodological principles in subject-scientific psychology. The second part asks and describes more thoroughly what is subject-scientific research into subjective experience like. The third part asks and describes how a particular edu-cational-psychological practice (SOLMU-education of counselling skills) can be seen as part of subject-scientific research into subjective experience. The fourth part asks and describes what kind of knowledge SOLMU-education as part of systemic (and subject-scientific) research into subjective experience can produce. The description in the fourth part is made by analysing three cases of everyday practices in pupil welfare services. The study shows that it is possible to develop systemic psychology in a dialogue with subject-scientific psychology. The developing dialogue between the two approaches brings a possibility for conceptualising and researching both psycho-physiological and societal-cultural aspects of human existence with commensurable concepts. The study illustrates how educational psychology can take into account the individual, communal and societal in subjective experience
Tiivistelmä Inhimillisen olemassaolon mahdollisuusluonteen huomioiminen kasvatuspsyko-logisessa tutkimuksessa on tärkeää, mutta vaikeaa. Systeemisessä (eliö-ympäristö -järjestelmän teoria) ja subjektitieteellisessä psykologiassa on tartuttu tähän haastee-seen. Systeemisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, jolla on mahdollista tarkastella yksilöä ja hänen ympäristöään yhtenä systeeminä, joka on aina organisoitunut tuottamaan tietynlaisia toiminnan tuloksia tulevaisuudessa (esim. ylläpitämään koulun arkisia käytänteitä). Subjektitieteellisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, joka ylittää vastakkainasettelun inhimillisen olemassaolon luonnollisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden välillä. Yksilön olemassaolon nähdään toteutuvan aina yhteiskunnallisesti tuotettujen toiminnan ja kokemisen mahdollisuuksien myötä. Tässä tutkimuksessa kehitetään systeemistä kasvatuspsykologiaa dialogissa subjektitieteellisen lähestymistavan kanssa. Tutkimus koostuu neljästä osasta, joissa tarkastellaan työn yleiseen ta-voitteeseen liittyviä erityiskysymyksiä. Ensimmäisessä osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla systeemisesti orientoitunut kokemuksen tutkija voi ammentaa subjektitieteellisen lähestymistavan käsitteistä ja metodologisista periaat-teista. Toisessa osassa kysytään ja kuvataan yksityiskohtaisemmin, minkälaista subjektitieteellinen kokemuksen tutkimus on. Kolmannessa osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla tietty kasvatuspsykologinen am-mattikäytäntö (SOLMU-koulutus) voidaan hahmottaa osana subjektitieteellistä tutkimusta. Neljännessä osassa kysytään ja kuvataan, minkälaista tietoa SOLMU-koulutus systeemisen (ja subjektitieteellisen) tutkimuksen osaksi ymmärrettynä tuottaa. Neljännessä osassa tiedon luonnetta havainnolliste-taan analysoimalla kolmea tapausta oppilashuoltotyön arjesta. Tutkimuksessa osoitetaan, että systeemistä psykologiaa voidaan kehittää dialogissa subjektitieteellisen psykologian kanssa. Kehittyvä dialogi lähestymis-tapojen välillä mahdollistaa pitkällä tähtäimellä inhimillisen olemassaolon psyko-fysiologisen ja kulttuuris-yhteiskunnallisen ulottuvuuden käsitteellistämisen sekä empiirisen tutkimuksen yhteismitallisilla käsitteillä. Tutkimuksessa havainnollis-tetaan, kuinka kasvatuspsykologiassa voidaan huomioida subjektiivisen koke-muksen yksilöllisyys, yhteisyys ja yhteiskunnallisuus

Abstract Professional practice in critical care settings is characterized by the application of relevant theories, research and evidence-based guidelines to clinical practice. However, critical care nurses’ knowledge and skills in adhering to evidence-based protocols and guidelines for avoiding ventilator-associated pneumonia are inadequate. The aim of the study was to evaluate critical care nurses’ knowledge and skills in adhering to best-practice endotracheal suctioning recommendations and ventilator bundles, to develop and validate instruments to evaluate the care of mechanically ventilated patients, and to evaluate the effectiveness of continuing education on critical care nurses’ knowledge and skills, with a focus on ventilator bundles. In the first study, a descriptive and cross-sectional correlation study was conducted to evaluate critical care nurses’ (n = 40) endotracheal suctioning practices in relation to current best-practice recommendations. In the second study, a descriptive design with a literature review was conducted to assess the effectiveness of educational programmes in preventing ventilator-associated pneumonia. In the third study, an instruments validation study was conducted to develop and test the psychometric properties of the Ventilator Bundle Questionnaire (VBQ) and Observation Schedule (VBOS). In the fourth study, the effectiveness of human patient simulation education was evaluated among thirty (n = 30) critical care nurses who were randomly allocated to intervention and control groups (n = 15 each). Critical care nurses’ knowledge and skills in adhering to best-practice endotracheal suctioning recommendations and ventilator bundles continues to be inadequate. However, educational programmes were linked to significant improvements in learning and clinical outcomes. The VBQ and VBOS were developed and shown to have acceptable psychometric properties (CVI 0.99–1.0, ICC 0.93–1.0). After human patient simulation education, the mean skill scores of the intervention group increased significantly (pt*g = 0.02). Educational programmes may have a significant impact on clinical outcomes and thus, patients’ safety and quality of care, through improvements in nurses’ knowledge and skills in adhering to evidence-based guidelines in critical care settings. The VBQ and VBOS can provide an objective method measuring whether evidence-based guidelines are being used in clinical practice. In addition, there was a significant transfer of learned skills to clinical practice following human patient simulation education
Tiivistelmä Teho-osastoilla ammatillinen erityisosaaminen edellyttää tutkitun tiedon, teorioiden sekä näyttöön perustuvien hoitosuositusten soveltamista kliiniseen käytäntöön. Kuitenkin tehohoitajien tiedot ja taidot noudattaa näyttöön perustuvia hoitokäytäntöjä ja suosituksia hengityslaitehoitoon liittyvän keuhkokuumeen ehkäisyksi ovat olleet puutteellisia. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida tehohoitajien tietoa ja taitoa noudattaa hyväksi havaittuja hengitysteiden imukäytäntöjä sekä hengityslaitehoitoon liittyviä hoitosarjakäytäntöjä, kehittää ja validoida mittareita hengityslaitehoitoa saavien potilaiden hoidon laadun arvioimiseksi sekä arvioida täydennyskoulutuksen vaikuttavuutta tehohoitajien tietoihin ja taitoihin noudattaa hengityslaitehoitoon liittyviä hoitosarjakäytäntöjä. Ensimmäisessä osatyössä arvioitiin kuvailevan ja korrelatiivisen tutkimusasetelman avulla tehohoitajien (n = 40) alahengitysteiden imukäytäntöjä suhteessa hyväksi havaittuihin toimintakäytäntöihin. Toisessa osatyössä arvioitiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen avulla koulutusinterventioiden vaikuttavuutta hengityslaitehoitoon liittyvän keuhkokuumeen ehkäisyssä. Kolmannessa osatyössä kehitettiin ja testattiin hengityslaitehoitoon liittyvä hoitosarjakysely (VBQ) sekä havainnointimittari (VBOS). Neljännessä osatyössä arvioitiin simulaatiokoulutuksen vaikuttavuutta satunnaistetussa koeasetelmassa interventio- (n = 15) ja kontrolliryhmän (n = 15) välillä. Tehohoitajien tiedot ja taidot noudattaa hyväksi havaittuja hengitysteiden imukäytäntöjä sekä hengityslaitehoitoon liittyviä hoitosarjakäytäntöjä olivat edelleen puutteellisia. Kuitenkin koulutusinterventioiden vaikuttavuus kliinisiin hoitotuloksiin sekä oppimistuloksiin oli merkittävä. VBQ- ja VBOS-mittareiden psykometriset ominaisuudet osoittautuivat hyväksyttäviksi (CVI 0,99–1,0, ICC 0,93–1,0).Simulaatiokoulutuksen jälkeen interventioryhmän taidot noudattaa hoitosuosituksia lisääntyivät merkittävästi (pt*g = 0,02). Koulutusinterventioiden kliininen vaikuttavuus potilasturvallisuuden ja hoidon laadun kehittämisessä voi olla merkittävää, kun hoitajien tietoa ja taitoa noudattaa näyttöön perustuvia hoitosuosituksia lisätään kliinisessä tehohoitotyössä. VBQ- ja VBOS-mittarit voivat tarjota objektiivisen tavan arvioida tutkitun tiedon siirtymistä kliiniseen käytäntöön. Simulaatiokoulutuksen jälkeen opittujen taitojen siirtovaikutus kliiniseen käytäntöön oli merkittävä

Tutkin kandidaatintutkielmassani päiväkodin sukupuolittavia käytäntöjä. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on, miten sukupuolittavat käytännöt näkyvät päiväkodissa? Alakysymyksenä esitän, mitä on sukupuolisensitiivinen ja tasa-arvoinen kasvatus? Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että päiväkodin toiminta on sukupuolittavaa, vaikka kasvattajat ajattelevat toimivansa tasa-arvoisesti. Toiminnallaan kasvattajat kuitenkin uusintavat sukupuolistereotypioita ja sukupuolittavaa kulttuuria, mikä aiheuttaa epätasa-arvoa sukupuolten välille. Tarkasteluni kohteena onkin ensisijaisesti kasvattajien toiminta. Tutkin, kuinka sukupuolittavat käytännöt näkyvät kasvattajien odotuksissa ja oletuksissa, puheessa sekä yleensäkin lastenkulttuurissa. Tutkimukseni taustalla vaikuttavat sosiaalinen, postmoderni ja performatiivinen sukupuolikäsitys, sukupuolisensitiivisyys sekä sukupuolten tasa-arvon ajatus. Tutkimukseni olen toteuttanut integroivana kirjallisuuskatsauksena, koska halusin kuvata tutkittavaa ilmiötä mahdollisimman laajasti. Lähdekirjallisuutena olen käyttänyt monipuolisesti niin väitöskirjoja, tutkimusartikkeleita kuin toimitettujakin teoksia. Tavoitteenani on käsitellä aikaisempien tutkimusten pohjalta päiväkodin sukupuolittavaa arkea moniulotteisesti ja näin tehdä kasvattajia tietoiseksi omista sukupuoleen liittyvistä arvoista ja asenteista. Tutkimukseni tuloksena selviää, että kasvattajien olettaessa tyttöjen ja poikien olevan olemukseltaan erilaisia, kasvattajat myös kohtelevat heitä eri tavoin sukupuolesta riippuen. Odotusten ja oletusten stereotyyppisyys ilmenee esimerkiksi odotustilanteissa, avunsaamisessa, työnjaossa, oletuksissa tyttöjen ja poikien energisyyden määrällisistä eroista sekä tunteiden näyttämisessä. Kasvattajien puheen sukupuolittavuus näkyy tutkimukseni mukaan kysymysten, kehujen, käskyjen, nimitysten ja ilmausten muodossa, kun taas sukupuolittava lastenkulttuuri ilmenee lasten leikeissä, leluissa, vaatteissa, väreissä sekä kirjallisuudessa ja musiikissa. Lisäksi totean tutkimuksessani, että tiedostamalla päiväkodin arjen sukupuolittavat käytännöt sekä korvaamalla sukupuolinormatiivinen kasvatus sukupuolisensitiivisellä kasvatuksella, voimme lisätä jokaisen lapsen tasa-arvoista ja yksilöllistä kohtelua. Sukupuolisensitiivisen kasvatuksen avulla voimme tutkimukseni valossa alkaa purkaa sukupuolten epätasa-arvoa, kiusaamista sekä työelämän segregaatiota. Sukupuolisensitiivinen ja tasa-arvoinen kasvatus on aikuisten projekti ja sen tavoitteena on, että lasten valintoja ja mahdollisuuksia ei rajoittaisi lapsen sukupuoli, vaan lapset saisivat toimia oman mielenkiintonsa mukaisesti. Otan kuitenkin huomioon, etteivät kaikki päiväkodit ole ympäristöltään sukupuolittavia ja sukupuolisensitiivinen kasvatus on koko ajan lisääntymässä.

Kandidaatintyössäni nostan tarkasteluun sukupuolen merkityksen koulun kuvataideopetuksen arjessa. Koululaitos ja opettajat tulevat toiminnassaan luoneeksi käyttäytymis- ja toimintamalleja, jotka tukevat ajatusta siitä, millainen jonkin oppilaan pitäisi tämän sukupuolen mukaan olla. Tulevana luokanopettajana pohdin, kuinka kohdella oppilaita tasa-arvoisesti ilman sukupuolittuneita käytäntöjä ja sukupuoleen pohjautuvia ennakko-oletuksia. Tässä tutkimuksessa tavoitteenani on selvittää, miten sukupuoli näyttäytyy koulun kuvataide-opetuksen arjessa ja miten opettajalla itsellään on mahdollisuus tiedostaa asia. Kirjallisuuskatsauksen olen toteuttanut koulua, kuvataideopetusta ja sukupuolta käsittelevän tutkimuskirjallisuuden avulla. Kasvatus ja koulutus nähdään yhteiskunnallisen vallan käyttönä, jolla muokataan yksilöitä kulttuurin määrittelemiin sukupuolirooleihin. Sukupuoli koulun sisällä on selkeä ja kahtia jaettu: oppilaat jaotellaan tyttöihin ja poikiin ja kumpaankin sukupuoleen kohdistetaan erilaisia odotuksia niin käyttäytymisen kuin koulumenestyksenkin suhteen. Koulun kuvataidekasvatuksen arjessa sukupuolistereotypiat ja sukupuolittuneet käytännöt toteutuvat opettajien toiminnassa ja näkemyksissä. (Palmu, 1999, 181). Opettaja törmää päivittäin työssään sukupuoleen liittyviin näkökulmiin ja opettajan tulisikin tiedostaa ja ottaa huomioon lähtökohtia, jotka näyttäytyvät käytännön opetuksessa. Sukupuoleen sidotut stereotypiat elävät joko tietoisina tai tiedostamattomina ja on opettajan ammatillisen pätevyyden kannalta tärkeää tiedostaa ja korjata nämä ennakkoluulot, jotta hän voi kohdella oppilaita tasa-arvoisesti sukupuolistereotypioihin nojaamatta kuvataiteessa. (Kankkunen, 2004, 148).

Tiivistelmä. Tutkielmassa keskitytään työtehtävien perehdytykseen, jota käsitellään turvallisuuden näkökulmasta, sekä tarkastellaan turvallisuudesta ja hyvinvoinnista epäsuorasti muodostuvaa toimintaa parantavia tekijöitä. Ydinvoima-ala on todettu korkean työturvallisuuden alaksi, joten tutkielmassa on otettu ydinturvallisuusohjeet käsittelemään ydinvoima-alan kokemuksien pohjalta laadittuja säädöksiä, sekä miten näitä säädöksiä voidaan hyödyntää muilla toimialoilla. Tutkielmasta on jätetty pois käytäntöihin perehdyttäminen työn laajuuden ja tarkoituksenmukaisuuden takia. Koulutuksen ja kehittämisen tarkoitus on antaa työntekijöille tarvittavat taidot työtehtäviensä toteuttamiseen sekä tarpeelliset kehittymismahdollisuudet. Tätä tutkielmaa pystytään käyttämään sovellettuna myös työpaikan käytäntöihin perehdyttämiseen. Yleisenä ongelmana on, että perehdyttäminen tehdään kevyesti, vaikka perehdyttämisellä rakennetaan pohja henkilöstön tuottavuudelle. Tutkielmassa käydään läpi yleisiä asioita, joita henkilön perehdytyksessä tulee huomioida ja joita on hyvä toiminnankehityksen kannalta harjoittaa, unohtamatta laissa määriteltyjä kohtia. Perehdytyksen tarkoituksena on kouluttaa työntekijä toimimaan turvallisesti ja itsenäisesti. Perehdytystä arvioitaessa tulee pohtia perehdytyksen ajankäytön, kustannusten sekä laajuuden keskinäisiä riippuvuuksia ja näiden priorisointeja. Tutkielmassa korostuvat dokumentoinnin edut toistuvassa työskentelyssä — hyvin tehdyllä dokumentoinnilla helpotetaan tulevaa työtä. Työhön perehdyttämisessä dokumentoinnilla pystytään hyödyntämään aiempia kokemuksia, toistamaan hyväksi todettuja tapoja, sekä todentamaan perehdytyksen aikaiset tapahtumat. Dokumentoitua tekemistä on helpompi analysoida ja kehittää. Koska perehdyttäminen on henkilöstön kehittämisen kulmakivi, sitä parantamalla voidaan tehdä yksinkertainen, mutta suuri investointi työkyvykkyyden parantamiseksi. Työkyvykkyyden kehitys kuvastuu organisaation tulokseen. Hyvät käytännöt ovat kehittyneen organisaation potentiaalisia kehitysalueita. Organisaation osatessa perusteet työhön perehdyttämisestä, voidaan toimintaa tehostaa hyvien käytäntöjen integroimisella jo olemassa oleviin käytäntöihin.Abstract. The thesis focuses on the introduction of the work tasks, which is discussed in the work from the point of view of safety, as well as the factors that improve the activity indirectly formed from safety and wellness. The nuclear power industry has been identified as a high occupational safety area in Finland, so the thesis introduces nuclear safety guidelines for dealing with legislation developed, on the basis of experience of the nuclear industry, and how these regulations can be used in other industries. In the thesis, the introduction of practicalities hasn’t been reviewed for focus and length of thesis. The purpose of education and development is to provide employees with the skills they need to fulfill their duties, and the development skills they need. This thesis can also be used applied to introduction of practicalities. The general problem is that the introduction is done lightly, even though the introduction can be used to build a base for better employee productivity. The thesis examines general issues, that should be taken into focus in a person’s introduction and is good for the development of activities without forgetting the points defined in the law. The purpose of introduction is to train the employee to work safely and independently. When evaluating the introduction, the prioritization of time, costs and scope and their inter-dependencies should be considered. The thesis emphasizes the benefits of documentation in recurring work — well-documented documentation to facilitate future work. Documentation on job orientation can be used to present on past experiences, repeat good practices, and to verify events during orientation. Documented procedures are easier to analyze and develop. As introduction is the cornerstone of staff development, improving it can make a simple but great investment to improve working capability. Capability development is reflected in the organization’s performance. Good practices are potential development areas for a more advanced organization. In part of the organization, the basics of inducing work can be enhanced by integrating good practices into existing practices.

Tämän kandidaatintyön tavoitteena oli arvioida ja tarkentaa jätevesiverkoston vuotovesitilannetta kanta-Oulun alueella ja tehdä yhteenveto vuotovesitutkimusten tilanteesta. Työ on tehty osana laajempia vuotovesitutkimuksia, joita Oulun Vedellä on muutaman vuoden ajan suoritettu. Vuotovesiä ovat ympäröivästä maaperästä viemäriin verkoston vikojen vuoksi vuotavat vedet, maan pinnalta tarkastuskaivojen kansien kautta viemäriin päätyvät vedet ja suoraan jätevesiverkostoon johdetut hulevedet ja kuivatusvedet. Jätevesiverkoston vuotovedet muodostavat Oulussa lähes puolet kokonaisjätevesimäärästä. Vuotovedet lisäävät jätevesien puhdistus- ja pumppauskustannuksia merkittävästi. Jätevesiverkostoon päätyvät sulamisvedet haittaavat typenpoistoa, ja kesän rankkasateet heikentävät kokonaisfosforin, kiintoaineen ja biokemiallisen hapenkulutuksen (BOD) puhdistustehoa. Vuotovedet aiheuttavat merkittäviä ohijuoksutuksia jätevedenpuhdistamolla ja verkostossa. Työn teoriaosassa esitettiin verkostossa ja kiinteistöjen alueilla esiintyvät vuotovesilähteet sekä tutkimusmenetelmät niiden etsimiseen ja todentamiseen. Työssä käsiteltiin myös savukokeen käytännön suorittaminen ja arvioitiin menetelmän toimivuutta. Vuotovesien aiheuttamat kustannukset ja ympäristövaikutukset on esitetty aiempien tutkimusten perusteella. Vuotovesitilanteen tarkastelu suoritettiin käymällä kanta-Oulu läpi suuralueittain. Vuotovesitilannetta arvioitiin vertaamalla savukoetuloksia aiemmin tehtyihin pumppaamotarkasteluihin ja Vuove-tutkimuksiin. Työssä arvioitiin myös vuotovesitutkimusten tarpeellisuutta tulevaisuudessa. Savukoe on nopea ja melko edullinen vuotovesien tutkimusmenetelmä. Se voidaan suorittaa lähes täysin katualueelta käsin, ja sen tulokset ovat lähes yksiselitteisiä. Sillä ei kuitenkaan saavuteta täysin luotettavia tuloksia, sillä savun kulkeutuminen voi estyä tai vaikeutua monesta syystä. Savukokeella ei saa tietoa putkirikoista eikä juurikaan väärin liitetyistä salaojajärjestelmistä. Savukokeita suoritetaan vain kesällä ja paras sää niiden suorittamiseen on sateeton pilvipouta. Tahallista hulevesien johtamista virheellisesti jätevesiverkostoon havaittiin eniten vanhoilla omakotitaloalueilla sekä hulevesiviemäröimättömillä alueilla. Uudemmilla noin 1990–2010-luvuilla rakennetuilla alueilla virheellisiä liitoksia ei juurikaan havaittu, mutta saneerattujen verkostojen yhteydessä niitä löytyi merkittäviä määriä. Sekaviemäröintejä on Oulussa edelleen kolmella alueella, joista Keskustan sekaviemäröinnit ovat Oulun suurimmat vuotovesilähteet. Muut sekaviemäröinnit ovat hyvin pienialaisia. Kiinteistöjen virheellisesti liitettyjä hule- tai kuivatusvesijärjestelmiä havaittiin eniten Puolivälinkankaan, Koskelan ja Oulunsuun suuralueilla. Verkoston vikojen johdosta vuotovesiä havaittiin muodostuvan erityisesti Pateniemen suuralueella, Myllyojan kaupunginosassa, Ylä-Haapalehdossa sekä Kuivasjärven kaupunginosan itäpuolella. Tulevaisuudessa kanta-Oulussa savukokeita tulisi ensisijaisesti suorittaa Karjasillan, Höyhtyän, Nokelan, Raksilan ja Nuottasaaren kaupunginosissa vanhoilla omakotitaloalueilla. Useita kohteita tulisi tutkia myös virtausmittauksin, TV-kuvauksin ja väriainekokein. Suurin osa kanta-Oulussa tarvittavista vuotovesitutkimuksista on kuitenkin jo tehty, joten vuotovesitutkimusten painopistettä tulisi hiljalleen siirtää kanta-Oulusta kohti Haukipudasta, Kiiminkiä, Ylikiiminkiä, Muhosta ja Iitä
The aim of this bachelor thesis was to evaluate and detail the leakage situation of sewage sewer system in inner Oulu and make summary from leakage investigations. This thesis has been done as a part of wider leakage investigations that Oulun Vesi has performed during a few years. Leakage waters are formed from groundwater and seepage water that leaks into sewers due to damage of network, run off rainwater that leak into throughout well covers and drainage water that is derived straight into a sewer system. Leakage water forms almost half of the total wastewater flow in Oulu. The purifying and pumping costs increase significantly because of leakage water. Melting water that end up into sewers weakens the removal of total nitrogen, and rainstorms disturb the purifying efficiency of total phosphorus, total solids and biological oxygen demand (BOD) in the summer. Leakage water also cause some significant spillovers in the waste water treatment plant and network. Leakage water origins that is appearing in the network and in the properties, was presented in theoretical part of this thesis. The practical implementation of smoke test was also introduced and the functionality of this investigation method was evaluated. The costs and environmental impacts, that is caused by leakage water, was presented based on previous studies. The analysis of sewer leakage situation was accomplished by going through all the subareas in inner Oulu. The leakage situation was evaluated by comparing executed smoke test results to previous pumping reviews and Vuove-investigations. The necessity of leakage investigations was also assessed in this thesis. Smoke test is fast and rather cheap leakage investigation method. It can be executed almost totally on the street area so there is no need to go into properties. Results are also nearly unambiguous. However, the results from smoke test are not absolutely reliable because the spreading of smoke can be prevented or become more difficult by many reasons. Besides, smoke test does not provide information from pipeline breaks and it provides hardly any information from incorrectly connected underground drain systems. Smoke test are performed only in summertime and the best conditions for test is rainless, cloudy but dry weather. Intentional and incorrect drainage water derivation into sewers was mostly observed in old residential districts and in areas where storm sewers were missing. Incorrect connections were not much observed in the newer areas that has been built in 1990–2010 but they were found significantly in renovated network areas. There are still combined sewer systems on three different regions in Oulu. The combined sewer system in Oulu city Centre is the biggest leakage water source in Oulu but other combined systems are in very small extent. The incorrectly connected drainage systems in properties were found most from Puolivälinkangas, Koskela, and Oulunsuu subareas. Leakage water that was caused due to damage of network was observed most from Pateniemi subarea, Myllyoja district, Ylä-Haapalehto area and eastern parts of Kuivasjärvi. In the future, smoke tests should be executed especially in Karjasilta, Höyhtyä, Raksila and Nuottasaari regions in old residential districts. There are also several destinations where flow measurements, video capturing and color tests would be necessary. The major part of leakage investigations in inner Oulu has already done so the balance of leakage investigations should be transferred towards Haukipudas, Kiiminki, Ylikiiminki, Muhos and Ii

Diplomityöni aiheena on osayleiskaavaprosessi, johon liittyviä käytäntöjä ja kokemuksia käsittelen esimerkkinä Haapaveden Vatjusjärven osayleiskaava. Työssä kuvailen suomalaista kaavoitusjärjestelmää ja etenkin yleiskaavoitusta. Lisäksi käsittelen työssäni esimerkkityönä olevaa Haapaveden Vatjusjärven osayleiskaava. Etenkin osayleiskaavatyön kuvauksen yhteydessä olen kuvaillut käytäntöjä sekä kokemuksia, joita on kertynyt 13 vuoden ajalta noin kymmenestä yleiskaavaprosessista. Yleiskaava on suomalaisessa alueiden käytön suunnittelujärjestelmässä seutu-/maakuntatason maakuntakaavan ja detaljitason asemakaavoituksen välissä. Luoteeltaan yleiskaava voi olla strateginen suuria linjauksia tekevä tai suoraan rakennusluvitukseen mahdollistava. Yleiskaavoitus on prosessina usein pitkä ja laaja-alainen. Keskimäärin kaavoitukseen kuluu lyhyimmilläänkin aikaa noin kaksi vuotta. Kaavoitus Suomessa perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin ja sitä ohjaavat myös useat ministeriöiden antamat ohjeet ja määräykset. Prosessiin vaikuttaa MRL:n lisäksi muutakin lainsäädäntöä koskien esim. ympäristönsuojelua, hallintomenettelyä jne. Suunnittelun pohjaksi laaditaan hankkeesta riippuen selvityksiä kuten esim. luontoselvitys, kulttuuriympäristöselvitys ja muinaismuistoselvitys. Rakennuslainsäädännön uudistusten myötä etenkin vuorovaikutus on korostunut kaavahankkessa ja kunnallisen päätöksenteon merkitys on lisääntynyt sen jälkeen, kun kaavojen vahvistaminen lääninhallituksissa tai ministeriöissä lopetettiin. Yleiskaavoituksen kuten muuhunkin maankäyttöön liittyy useita käytäntöjä, jotka ovat syntyneet usein laintulkinnan yhteydessä tai muun vakiintuneen käytännön mukaan. Tällainen käytäntö on mm. emätilaselvitys, joka on vuosien varrella muotoutunut selvityksestä yleiseksi käytännöksi ohjaamaan rakennuspaikkojen jakamista maanomistajia tasapuolisesti kohtelevasti. Esimerkkinä olevan Vatjusjärven osayleiskaavan (liite) laadin konsulttityönä Haapaveden kaupungille 2011–2014. Suunnittelualue sijaitsee Haapaveden kaupungin keskustaajamasta noin 5 kilometriä etelään Nivalaan johtavan tien molemmilla puolilla. Kaava-alueella on neljä vesistöä: Pieni- ja Iso-Vatjusjärvi, Kurranjärvi ja Valkeinen. Osayleiskaava laadittiin oikeusvaikutteisena mahdollistaen suoran rakennusluvituksen sekä ranta-alueille (MRL §72), että ns kuivalle maalle (MRL §44). Käytännön kaavatyössä on useita haasteita, joista osa liittyy suunnittelualueen ominaisuuksiin, mutta osa johtuu viranomaisten, suunnittelijoiden, päättäjien tai muiden osallisten henkilökohtaisista ominaisuuksista ja tavoitteista. Kaavoitukseen liittyy myös paljon käytäntöjä, jotka ovat eräänlaista lain tulkintaa ja saattavat poiketa yllättävän paljonkin esim. eri elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten välillä. Osayleiskaavoitus ei ole pelkkää teknistä suorittamista, vaan myös monipuolista vuorovaikutuksen hallintaa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä mikroyrittäjien informaatiokäytännöistä ja -käyttäytymisestä. Tutkimusympäristönä olivat suomalaiset pienlevy-yhtiöt. Selvitin, millä tavalla informaatiokäytännöt ja -käyttäytyminen ilmenevät pienlevy-yhtiötoimijoiden käytännön toiminnassa. Informaatiokäytännöt ja -käyttäytyminen tässä tutkimuksessa kattoi tiedontarpeet, -hankinnan, -lähteet, -käytön sekä tiedon tallentamisen ja jakamisen. Selvitin voiko Savolaisen (2008) informaatiokäytäntöjen mallin sovellusta käyttää tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä mikroyrittäjyyden ja pienlevy-yhtiötoiminnan tutkimiseen. Pienlevy-yhtiötoiminnan vahvasti sivutoimiseen yrittäjyyteen perustuva epämuodollinen luonne antoi aihetta soveltaa yhtiöiden toiminnan tutkimiseen arkielämän informaatiokäytäntöjen mallia. Tutkimusaineiston keräsin laadullisin menetelmin. Pääasiallisena tutkimusaineistona käytin seitsemää teemahaastattelua ja täydentävinä aineistoina haastattelujen yhteydessä keräämiäni tiedonlähteiden horisonttipiirroksia sekä tutkittavien levy-yhtiöiden kotisivuja. Laadullisen tutkimusaineiston analysoin sisällönanalyysin keinoin. Tulokset osoittavat, että informaatiokäytännöt ja -käyttäytyminen ilmenevät pienlevy-yhtiön toiminnassa hyvin monin tavoin, ja ne ovat merkittävässä roolissa toiminnan harjoittamisessa. Tietoa tarvitaan levyjen julkaisemiseen, mutta myös julkaisun jälkeen tapahtuvaan toimintaan. Tiedonlähteinä internet ja tuttavat koetaan tärkeimmiksi ja levy-yhtiöiden välinen vuorovaikutus on vahvaa ja toiminta on hyvin yhteisöllistä. Muiden mielipiteitä ja omaa kokemusta pidetään tärkeimpinä tiedon arviointitapoina. Tutkimuksessa käytetty teoreettinen viitekehys soveltui pienlevy-yhtiötoiminnan tutkimiseen toiminnan epämuodollisen luonteen johdosta. Se ei kuitenkaan välttämättä sovellu yleisesti mikroyrittäjyyden tutkimiseen. Pienlevy-yhtiötoiminnasta tuli esille piirteitä, jotka vahvistivat oletusta pienlevy-yhtiötoiminnan epämuodollisesta luonteesta, mutta myös muodollisia piirteitä oli havaittavissa. Laadullisin menetelmin kerätty aineisto oli sopiva tämän tutkimuksen tarpeisiin. Haastattelujen suurempi määrä tai laadullisten ja määrällisten menetelmien yhdistäminen voisi tuottaa mielenkiintoisia tuloksia. Mahdollisissa jatkotutkimuksissa voitaisiin keskittyä tarkemmin jonkin informaatiokäytäntöjen osa-alueen tutkimiseen tai testata tämän tutkimuksen viitekehystä jonkin muun alan mikroyrittäjyyden tutkimiseen.

Tutkielmani on integroiva kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastelen aiemman kirjallisuuden pohjalta, millaisia merkityksiä musiikki saa lastenkulttuurissa ja millaisena musiikin rooli näyttäytyy lapsen hyvinvoinnin edistäjänä. Tutkielmani aiheen valintaan ovat vaikuttaneet sekä omat kiinnostuksenkohteeni että tutkimuksen tekovaiheen aikaan esiin noussut keskustelu musiikkikasvatuksen roolista varhaiskasvatuksessa. Olen hyödyntänyt tutkimusaiheeseen syventyäkseni sosiokulttuurisia teorioita, etenkin Bronfenbrennerin ekologista teoriaa, jossa korostuu yksilön ja ympäristön välinen vuorovaikutus sekä praksiaalista musiikkikasvatusfilosofiaa, jossa musiikki nähdään sosiokulttuurisena käytäntönä. Olen kokenut teoreettisen viitekehyksen asettamisen olennaisena myös aiheen laajuuden vuoksi, sillä tutkielmani sivuaa varhaiskasvatuksen lisäksi musiikin- ja kulttuurintutkimuksen alueita. Tarkastelen musiikin ja hyvinvoinnin suhdetta paitsi varhaiskasvatuksen kontekstissa, myös laajemmin lastenkulttuurin ja lasten yhteisöjen kautta. Musiikin ja hyvinvoinnin välinen suhde ei ole tutkimuskohteena täysin ongelmaton — mutta ei toisaalta myöskään mahdoton. Omana pyrkimyksenäni on ollut tuoda varhaiskasvatuksen kentälle uusia näkökulmia musiikin ja ihmisen välisen suhteen tarkasteluun. Toivon, että tutkielmani herättää ajatuksia musiikin asemasta lasten elämässä ja saa pohtimaan musiikin roolia päiväkodeissa, toisin sanoen niissä yhteisöissä, joissa useat suomalaiset lapset viettävät suurimman osan päivästään.

Tämän työn tavoitteena on ollut selvittää, millaisia sukupuolittavia käytäntöjä liittyy varhaiskasvatukseen ja peruskouluun, sekä miten pojat rakentavat sukupuoli-identiteettiään näissä raameissa. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on sukupuoli-identiteetin kehitys, sekä sukupuolen käsitteeseen liittyvää teoriaa sukupuolentutkimuksen alalta. Tutkimusongelmani on kokonaisuudessaan: leikki-ikäisiin ja kouluikäisiin poikiin kohdistuvat sukupuolittavat käytännöt varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa, sekä poikien omat kulttuurit ja maskuliinisuus osana sukupuoli-identiteetin kehitystä. Aineiston keruussa on käytetty systemaattista kirjallisuuskatsausta, ja analyysi on tehty sisällönanalyysin periaatteiden mukaan. Kirjallisuuden pohjalta tuli selville, että varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa sukupuolittuneet käytännöt ovat usein piiloisia ja osin tiedotamattomia. Varhaiskasvatuksessa esimerkiksi rajataan lasten leikkiä, vaatetusta, tilan- tai äänenkäyttöä. Pojille on ahtaammat rajat siinä, mitä saa tehdä. Tytöillä on enemmän mahdollisuuksia ylittää leikeissä tai vaatteilla sukupuolisia rajoja, kuin pojilla. Maskuliinisuuden ihanteita aletaan vaalia jo varhain kasvatustoiminnassa. Myös tunteiden käsittely voi olla erialaista poikien kanssa, esimerkiksi poikien itkusta voidaan ahdistua tai poikien kanssa voidaan käyttää vähemmän tunnesanastoa. Peruskoulussa taas sukupuolittuneet käytännöt tulevat ilmi esimerkiksi oppimateriaaleissa, arvioinnissa, käyttäytymisen kontrolloinnissa tai oppiainevalinnoissa. Maskuliinisuutta on perinteisesti arvostettu enemmän ja tämä näkyy esimerkiksi siinä, että poikia voidaan pitää älykkäämpinä. Toisaalta koetaan myös, että pojat voivat häiritä enemmän tuntityöskentelyä, vaikka toisaalta pojille sallitaan enemmän ääntä luokassa. Pojilla voi olla kuitenkin vaikeampaa valita feminiinisenä pidetty oppiaine, kuin toisinpäin. Pojista ja koulunkäynnistä on tullut esiin myös niin sanottu poikakoodi, joka määrittää suhtautumista koulunkäyntiin. Pojat alkavat omissa ryhmissään ja varhain vaalia maskuliinisuuden ihanteita, sekä sitä, miten käyttäydytään oikein poikana. Poikien on myös havaittu muodostavan valtahierarkioita koulussa, joissa esimerkiksi väkivalta ja status ovat merkittävässä asemassa. Näiden sukupuolittuneiden käytäntöjen kautta siis rakennetaan myös omaa sukupuolista identiteettiä. Pääosin tähän tutkimukseen kerätty aineisto on kvalitatiivista tutkimusta, joka tietysti laskee hieman luotettavuutta ja yleisettävyytä. Samat asiat kuitenkin toistuivat useissa aineistoissa, jolloin yleistysten tekeminen on myös mahdollista. Sukupuolittuneita käytäntöjä tulee esiin kaikkialla yhteiskunnassa, ja tämän vuoksi niihin olisi syytä kiinnittää huomiota, etteivät ne liikaa rajoittaisi yksilöä.

Musiikinopettajan työ on äänenkäytöllisesti vaativaa, sillä puhe- ja lauluääni ovat hänen työvälineitään ja työympäristö äänenkäytön kannalta haastava. Äänen tulisi kestää mitä erilaisimmissa tilanteissa ja tiloissa ja sen täytyisi kantaa oppilaiden äänten ja soiton yli lukukaudesta toiseen. Äänenkäytölle korkea vaatimustaso lisää äänen kuormittumisen riskiä, jota voitaisiin pienentää erilaisilla äänenhuollon toimenpiteillä. Opettajien äänen kuormittumista on tutkittu viimeisten vuosikymmenten aikana maailmanlaajuisesti, mutta musiikinopettajien näkökulmasta ei aiempaa tutkimustietoa juuri löydy. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää voidaanko musiikinopettajien joukossa osoittaa yhdenmukaisuutta toisaalta äänenkäyttöä kuormittavien tekijöiden ja toisaalta ongelmien ratkaisumallien välillä. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä esitellään normaalin äänenmuodostuksen perusteita ja ääniongelmia yleisellä tasolla, opettajien ja musiikinopettajien äänen kuormittumiseen vaikuttavia tekijöitä työssä ja vapaa-ajalla sekä ääniergonomiaan liittyviä toimenpiteitä. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla verkkokyselylomakkeella sosiaalisessa mediassa ja sähköpostipyynnöillä ja se sisälsi 41 musiikinopettajan vastaukset. Tutkimuskysymystä rajaamalla analysoinnin kohteeksi valittiin vastaajat, joilla oli ollut ääniongelmia työssä, mutta jotka olivat löytäneet niihin ratkaisun. Vastaajat olivat vapaasti kertoneet, millaiset tilanteet tai tekijät olivat työssä kuormittaneet heidän ääntään. Lisäksi heitä oltiin pyydetty vastaamaan, miten tai mistä he lopulta löysivät ratkaisun äänen kuormittumisen vähentämiseksi. Avoimissa vastauksissa mainitut äänioireita aiheuttaneet tekijät luokiteltiin kolmeen luokkaan: 1) ulkoisten olosuhteiden ongelmat, joihin ei aina pystytty itse vaikuttamaan, kuten luokkatilan puutteellinen akustiikka, isot ryhmäkoot tai pitkät työpäivät, 2) puutteellinen ääniergonomia, kuten äänenkäyttötaitoihin ja -tapoihin liittyneet tekijät, ja 3) terveydentilaan liittyneet ongelmat, kuten allergiat, flunssa tai fyysinen ja psyykkinen kuormitus. Myös ääniongelmiin löydetyt ratkaisut luokiteltiin niin ikään kolmeen ryhmään: 1) parantuneet ulkoiset olosuhteet, kuten pienemmät ryhmäkoot ja sitä kautta pienemmät melutasot, 2) ääniergonomiatoimenpiteet, kuten äänen voimistamisen välttäminen, hyvät kehon asennot ja puhe- ja laulutekniikan harjaantuminen, ja 3) lääkitys ja ammattiapu, kuten allergia- ja astmalääkkeiden käyttäminen ja alan ammattilaisilta saatu apu. Elintapoihin liittyvässä tarkastelussa muuttujiksi valittiin tupakointi, kahvinjuonti, alkoholinkulutus, muiden nesteiden juonti ja yöunen- ja liikunnan määrä. Koska aineistoanalyysissa haluttiin vertailla musiikinopettajia keskenään, menetelmänä käytettiin tietokoneavusteista hierarkkista klusterianalyysia. Ensimmäisessä analyysissa tutkittiin ääniongelmien ja niihin löydettyjen ratkaisujen yhteyttä toisiinsa ja toisessa, yhdistikö jokin tietty elintapatekijä vastaajia toisiinsa. Viimeisessä analyysissa vertailtiin sekä ääniongelmista ja niiden ratkaisuista että elintavoista saatuja tuloksia toisiinsa nähden. Kunkin tilasto-ohjelmalla ajetun klusterianalyysin avulla musiikinopettajia yhdistäneitä tekijöitä oli kätevää havainnoida kuvaavien dendrogrammien avulla. Tätä ennen strukturoituja ja avoimia vastauksia sisältävä aineisto oltiin operationalisoitu numeeriseen muotoon, mikä osoittautui yhdeksi tutkimusprosessin haastavimmista vaiheista. Tutkimuksessa ei voitu osoittaa selkeitä ratkaisumalleja musiikinopettajien erilaisiin ääniongelmatilanteisiin. Ensimmäisen analyysin tuloksena oli, että ongelmien aiheuttajat ja niihin löydetyt ratkaisut asettivat vastaajat ryhmittelyissä suhteellisen hajalleen toisistaan. Tuloksista huomattiin kuitenkin se, että olipa äänioireilun aiheuttaja ollut mikä tahansa, kahdella kolmasosalla 18 vastaajasta puhujatason ääniergonomiatoimenpiteet olivat toimineet siihen ratkaisuna. Elintapojen analyysissa musiikinopettajien hajanaisesta ryhmittymisestä voitiin päätellä, ettei mikään yksittäinen tunnettu riskitekijä yhdistänyt ääniongelmia kokeneita vastaajia. Myöskään ongelmien, niiden ratkaisujen ja elintapojen vertailun perusteella ei musiikinopettajien joukosta voitu osoittaa yhteneväisyyttä. Tätä tutkimusta voidaan pitää lähinnä musiikinopettajien ääniongelmien aiheuttajien ja niiden ratkaisuvaihtoehtojen kartoittamisena. Musiikinopettajien ääntä ja sen kuormittumisen riskejä tulisi tutkia jatkossa lisää, jotta tulevaisuudessa musiikkikasvatuksen koulutuksessa voitaisiin kiinnittää erityistä huomiota ääniongelmia ehkäiseviin toimintatapoihin.

Tiivistelmä. Terveyspalvelut ovat astumassa uuteen palvelusukupolveen digitalisaation muuttaessa niiden johtamista ja palvelumalleja, joten digitaalisten palvelujen käyttöönottoa on syytä tutkia eri näkökulmista. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, miten hoitotyön ammattilaiset kokevat Oirearvioiden käytön ja miten johtamisen hyvät käytännöt toteutuvat perusterveydenhuollon tasoisessa yksikössä, kun digitaaliset Oirearviot on otettu käyttöön. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa, miten Oirearviopalvelun käyttö on alkuvaiheessa toteutunut ja mihin seikkoihin on syytä kiinnittää huomiota, jotta palvelun käyttö on sujuvaa ja mielekästä hoitotyön ammattilaisen näkökulmasta katsottuna. Tutkimusaineisto kerättiin Webropol verkkokyselynä strukturoiduin kysymyksin sekä kolmen avoimen kysymyksen avulla 376 hoitotyön ammattilaiselta joulukuun 2018 – maaliskuun 2019 välisenä aikana. Vastauksia saatiin 56 kpl, vastausprosentti oli 14,8 %. Laadullinen aineisto käsiteltiin induktiivisella sisällön analyysilla ja määrällinen aineisto R-tilasto-ohjelmalla 3.5.1. Oirearviopalvelun hyötyinä nähtiin työn hallintaan ja palvelun laatuun liittyviä seikkoja. Hoidontarpeen arvion systematisoituminen ja kriteerien samankaltaisuus parantavat hoitoon ohjautumista ja asiakas päätyy oikealle ammattilaiselle oikea-aikaisesti. Haasteena ammattilaiset kokivat palveluprosesseihin ja tietojärjestelmien integraatioon liittyvät ongelmat, kuten asiakkaiden mahdollisuuden yhteydenottoon monia kanavia pitkin, työskentelyn siirtymisen verkkoon sekä liian herkästi vastaanotolle ohjaavan palvelun. Terveydenhuollon toimintatavoissa käydään läpi kulttuurin muutosta, joka nähdään sekä hyötynä että haittana riippuen näkökulmasta. Johtamisen hyvät käytännöt toteutuvat kohtuullisesti. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että älykkään Oirearviopalvelun käyttöönotto on lähtenyt hitaasti liikkeelle, mutta palvelu vaatii vielä paljon ennen kaikkea ketterää kehitystyötä, jotta palvelu toimisi kuten sen on tarkoitus toimia; oikea-aikaisesti, oikealle ammattilaiselle ja oikeaan paikkaan ohjaavana, kustannustehokkaasti, vapauttaen resursseja kasvokkain tapahtuvaan hoitotyöhön ja siirtäen rutiininomaiset työt sekä itsehoidolla hoituvat oireet asiakkaan itsensä tekemäksi.The role of digital patient portal services in healthcare : symptom assessmets and good management practices experienced by health care professionals. Abstract. Health services are entering a new generation of service digitalisation, changing their leadership and service models, so there is a need to investigate digital services from different perspectives. The purpose of this study was to investigate how health care professionals to experience symptom assessment services and how good implementation of leadership come realized in primary health care after their implementation. The aim of the study is to get information on how the use of the symptom assessment service has been implemented in the early stages and what aspects should be paid attention to, so that the use of the service is smooth and meaningful from the perspective of a health care professional. The research material was collected as a Webropol online survey with seven structured questions and three open questions from 376 health care professionals between December 2018 and March 2019. The response rate was 14.8%. The qualitative data were analyzed using inductive content analysis and statistical analysis was performed for the quantitative data using R-program 3.5.1. As the main results in this study were, work management and quality of service aspects were seen benefits. Systematization of care needs assessment and similarity of criteria improve referral to treatment and the client ends up with the right professional in right time. As a challenge, professionals experienced problems related to service processes and cultural change, such as the ability of customers to communicate across multiple channels, the transition of work procedures to the network, and the service that was too sensitive to reception. Information systems needed better integration. Health care practices go through a change in the transformation of culture, which was seen both a benefit and a challenge, depending on the point of view. Good management practices are reasonably implemented. In conclusion, the introduction of the intelligent symptom assessment service has slowly started and the service still requires much agile development, so that the service works as it is supposed to work; timely, right for the right professional and in the right place, guiding and cost-efficiently, releasing resources to personal care and transferring routine jobs to the customer’s self-management.

Pro gradu -tutkielma käsittelee Utsjoen kirkonkylän kulttuurista kestävyyttä matkailun kontekstissa. Tavoitteena on selvittää utsjokelaisten asukkaiden kokemuksia kulttuurisen kestävyyden ongelmista ja toteutumisesta. Utsjoki on Suomen pohjoisin kunta ja saamelaisenemmistöinen. Tutkimuskohteena oleva Utsjoen kirkonkylä on Utsjoen kunnan yksi kolmesta samansuuruisesta asukaskeskittymästä. Nämä seikat mahdollistavat saamelaiskontekstissa tapahtuvan matkailun tarkastelun. Tutkimusmetodeina ovat osallistuva havainnointi, haastatteleminen ja sisällönanalyysi. Tein Utsjoen kirkonkylään vuonna 2011 kolme eripituista kenttämatkaa, joiden aikana havainnoin alueella ja haastattelin yhdeksäntoista Utsjoen kirkonkylässä tai sen välittömässä läheisyydessä asuvaa henkilöä. Kohteen ja tutkimustavoitteen monipuolisuuden vuoksi käytin laajaa kulttuurisen kestävyyden määritelmää, jonka mukaisesti kulttuurisella kestävyydellä tarkoitan tasapainoisuutta kulttuuristen konseptien kanssa (Rannikko 1999), kestävää matkailusuunnittelua ja säätelyä (Hall 2008), osallisuutta ja aitoa demokratiaa jatkuvuuden kanssa (Sarkki 2009), ennakoivaa maankäytönohjausta (Outila 2009), symbolien käytön hallintaa ja kunnioittavaa käyttäytymistä (Pettersson & Viken 2007) siten, että kulttuuri määritellään laajasti (Valkonen 2006, Eriksen 2004) ja saamelaiskulttuurin erityispiirteet huomioidaan (Pettersson & Viken 2007, Länsman 2004, Magga 2007). Aineiston pohjalta voidaan todeta, että utsjokelaisten suhtautuminen matkailuun on myönteistä, mutta tiettyjä ongelmia on olemassa. Ongelmallisiksi ovat muodostuneet saamelaisen perinteen hyödyntäminen, sosiaaliset ja ekologiset muutokset sekä maankäytön ja elinkeinojen ristiriidat. Haastateltavat toivat kuitenkin esille myös ratkaisuja, joiden pohjalta on mahdollista saavuttaa kulttuurinen kestävyys, johon liittyy keskeisenä jatkuvuus. Näistä ratkaisuista on muodostettu aineistolähtöisesti neljä pilaria, jotka liittyvät jatkuvuuden ja muutoksen dynamiikkaan. Kestävyyden pilarit (kestävät matkailutuotteet: paikallisuus, laadukkuus, totuudenmukaisuus; paikallisyhteisön kunnioittaminen ja arvostaminen; matkailun hallinta ja rajojen luominen; yhteistyön ja osallisuuden rakentaminen) linkittyvät siten jatkuvuuden muodostumiseen. Pilarit muodostavat kokonaisuuden, jonka kautta on mahdollista pyrkiä kohti kestävyyttä ja jatkuvuutta. Näin matkailun kielteisiä vaikutuksia voidaan minimoida ja kasvattaa yhteisön rakennetta sekä kulttuurin mahdollisuutta siirtyä sukupolvelta toiselle. Aineistolähtöiset pilarit ovat hyödyllinen lisä nykyisille teoriapainotteisille näkökulmille, ja näistä muodostettu kokonaisuus tuo lisänäkökulmia erityisesti alkuperäiskansojen ja luontaiselinkeinojen parissa elävien yhteisöjen tutkimukseen ja kestävyyden käsittelyyn. Laaja kulttuurisen kestävyyden määritelmä onkin hedelmällisempi, erityisesti kun on kyseessä saamelainen konteksti.

Abstract In my dissertation I study the language planning knowledge, language planning practices and language planning discourses of the editorial staff. In 2002 and 2004 I sent a questionnaire and got 232 answers via e-mail from local papers, other Finnish newspapers and Finnish Broadcasting Company. I research what kind of language planning knowledge the respondents have, how they regard the language planning of the standard Finnish language, what kind of language planning discourses the editorial staff constructs and what kind of language attitudes can be read from those discourses. The problems with language planning often relate to compounds and commas. The spelling checker of the word processing program is often used. One must sometimes bend the rules, e.g. in the language of advertising. The local dialects and common speech are allowed to be used with some definings. The language feedback is rare and often negative. In some places the language planning atmosphere is getting better. It also might be that there are no language planning principles at all among editorial staff. I study the language planning discourses in the context of folk linguistics analysing the answers with the content analysis and critical discourse analysis. My focus is in the answers to the question Why [do you consider language planning very important, quite important or not so important]? Up to about 97 % of my informants consider language planning either very important or quite important. The discourses of quality, interaction, responsibility, tool, emotion and cherishing are activated. The aspect of interaction and communication gets highlighted. It seems that education effects positively the attitudes concerning language planning, though the opinions vary
Tiivistelmä Tutkin väitöskirjassani toimitushenkilökunnan kielenhuoltotietoja, -käytäntöjä ja diskursseja. Keräsin aineiston vuosina 2002 ja 2004 lähettämällä sähköpostikyselyn suomenkielisten paikallislehtien ja sanomalehtien sekä Yleisradio Oy:n uutis- ja ajankohtaistoimitusten henkilökunnalle. Aineistoni koostuu 232 vastauslomakkeesta. Selvitän tutkimuksessani, millaisia toimitushenkilökunnan kielenhuoltotiedot ovat, miten se suhtautuu suomen kielen standardin huoltoon, millaisia kielenhuoltodiskursseja toimitushenkilökunta rakentaa ja millaisia kieliasenteita niistä voidaan lukea. Yleisimmät kielenhuolto-ongelmat liittyvät yhdyssanoihin ja pilkkuihin, ja useimmin kielenhuollon apuneuvoista on käytössä oikolukuohjelma. Kielenhuoltoperiaatteista joudutaan usein joustamaan ilmoituksenteossa, ja paikalliset murteellisuudet tai puhekielisyydet saavat näkyä teksteissä tietyin rajauksin. Yleisöpalaute kielestä on vähäistä ja usein kielteistä. Joissakin toimituksissa kielenhuoltoilmapiiri on ollut aineistonkeruuhetkellä paranemaan päin. Toisaalta vastauksista ilmenee, että yhteisiä kielenhuoltoperiaatteita ei kaikissa toimituksissa ole. Tarkastelen aineistossani aktivoituvia kielenhuoltodiskursseja kansanlingvistisestä näkökulmasta analysoimalla sisällönanalyyttisesti ja diskurssianalyyttisesti informanttieni vastauksia Miksi [pidätte kielenhuoltoa erittäin, melko tai ei kovin tärkeänä]? -kysymykseen. Peräti noin 97 % vastanneista pitää kielenhuoltoa erittäin tai melko tärkeänä. Vastaajat aktivoivat laatu-, vuorovaikutus-, vastuu-, väline-, tunne- ja vaalimisdiskursseja. Vuorovaikutuksen ja tiedonvälityksen näkökulma korostuu aineistossa. Koulutustaustan arvellaan vaikuttavan myönteisesti kielenhuoltoasenteisiin, vaikka asiasta on myös vastakkaisia mielipiteitä

Tanssi on liikkeen tekemistä merkittäväksi. Tanssi syntyy ja koetaan sisältä päin, eikä ole pelkästään ulkoista. Myös sukupuoli-identiteetti on kokemuksellista ja liittyy tuntemukseen ruumiistamme ja kehollisuudestamme. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten tanssi ja sukupuoli liittyvät toisiinsa, ja millaisia sukupuolittavia käytäntöjä tanssissa ilmenee Oulun yliopiston kasvatustieteen tiedekunnan opiskelijoiden kokemana. Tanssikasvatus on sekä liikunta- että taidekasvatusta, johon liittyy myös kulttuurikasvatus. Tanssiessaan ihminen ilmaisee monia eri asioita, kuten tunteitaan ja omaa itseään sekä toimii vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Ihminen saa ja luo kokemuksia sekä tuntee koko kehollaan. Ruumis, kehollisuus ja kokemuksellisuus ovat tärkeitä sekä tanssissa että sukupuolessa. Sukupuolen määritteleminen on vaikeaa, sillä ihmisillä on erilaisia näkemyksiä siitä, miten sitä tulkitaan. Sukupuoli-identiteettimme ovat tapoja ilmaista kehoamme, ja kokemuksellisuus sekä kehollisuus vaikuttavat sukupuolen performanssiin. Tutkimuksen vastaukset kerättiin kyselylomakkeen avulla Oulun yliopiston kasvatustieteen tiedekunnan opiskelijoilta. Kyselylomakkeen vastaukset kerättiin vuoden 2017 helmikuun aikana ja vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 46 kappaletta. Tutkimus on laadullinen ja sisältää fenomenologisia piirteitä, mutta ei edusta mitään tiettyä metodologiaa. Tulokset on analysoitu sisällönanalyysia käyttäen eli vastaukset tutkimusongelmiin on muodostettu kategorisointia käyttäen. Tutkimuksessa on myös viitteitä määrällisestä analyysista. Yleisesti sukupuoli näkyi vastauksissa oletetuissa sukupuolirooleissa ja käytösmalleissa, sukupuolittavissa käytännöissä ja osittain ympäristön vaikutuksessa. Tanssin ja sukupuolen yhteys näkyi tanssin leimautumisessa ja leimaamisessa, ryhmien ja henkilöiden määrinä tanssissa, oletetuissa (sukupuoli)rooleissa ja käytösmalleissa sekä ympäristön vaikutuksessa. Sosiaalisten normien ja ympäristön vaikutus näkyi oletetuissa (sukupuoli)rooleissa ja käytösmalleissa sekä yleisesti ympäristön vaikutuksena. Sukupuolittavia käytäntöjä ilmeni tanssissa sukupuolittavana puheena, tapoina ja toimintana. Sukupuolittava puhe oli joko suoraan tai selän takana tapahtuvaa huutelua, kiusaamista ja kommentointia. Sukupuolittavat tavat ja toiminta näkyivät tanssivien miesten ja poikien vähättelynä, mutta myös heidän arvostuksenaan, turhana ryhmien jaotteluna sukupuolen mukaan, epämiellyttävänä kontaktina, objektivointina ja tanssien hakutilanteissa. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että tanssi ja sukupuoli liittyvät toisiinsa ainakin jollakin tasolla, ja että tanssissa ilmenee sukupuolittavia käytäntöjä.

Abstract Model selection is a necessary step for any practical modeling task. Since the true model behind a real-world process cannot be known, the goal of model selection is to find the best approximation among a set of candidate models. In this thesis, we discuss model selection in the context of time series machine learning applications. We cover four steps of the commonly followed machine learning process: data preparation, algorithm choice, feature selection and validation. We consider how the characteristics and the amount of data available should guide the selection of algorithms to be used, and how the data set at hand should be divided for model training, selection and validation to optimize the generalizability and future performance of the model. We also consider what are the special restrictions and requirements that need to be taken into account when applying regular machine learning algorithms to time series data. We especially aim to bring forth problems relating model over-fitting and over-selection that might occur due to careless or uninformed application of model selection methods. We present our results in three different time series machine learning application areas: resistance spot welding, exercise energy expenditure estimation and cognitive load modeling. Based on our findings in these studies, we draw general guidelines on which points to consider when starting to solve a new machine learning problem from the point of view of data characteristics, amount of data, computational resources and possible time series nature of the problem. We also discuss how the practical aspects and requirements set by the environment where the final model will be implemented affect the choice of algorithms to use
Tiivistelmä Mallinvalinta on oleellinen osa minkä tahansa käytännön mallinnusongelman ratkaisua. Koska mallinnettavan ilmiön toiminnan taustalla olevaa todellista mallia ei voida tietää, on mallinvalinnan tarkoituksena valita malliehdokkaiden joukosta sitä lähimpänä oleva malli. Tässä väitöskirjassa käsitellään mallinvalintaa aikasarjamuotoista dataa sisältävissä sovelluksissa neljän koneoppimisprosessissa yleisesti noudatetun askeleen kautta: aineiston esikäsittely, algoritmin valinta, piirteiden valinta ja validointi. Väitöskirjassa tutkitaan, kuinka käytettävissä olevan aineiston ominaisuudet ja määrä tulisi ottaa huomioon algoritmin valinnassa, ja kuinka aineisto tulisi jakaa mallin opetusta, testausta ja validointia varten mallin yleistettävyyden ja tulevan suorituskyvyn optimoimiseksi. Myös erityisiä rajoitteita ja vaatimuksia tavanomaisten koneoppimismenetelmien soveltamiselle aikasarjadataan käsitellään. Työn tavoitteena on erityisesti tuoda esille mallin ylioppimiseen ja ylivalintaan liittyviä ongelmia, jotka voivat seurata mallinvalin- tamenetelmien huolimattomasta tai osaamattomasta käytöstä. Työn käytännön tulokset perustuvat koneoppimismenetelmien soveltamiseen aikasar- jadatan mallinnukseen kolmella eri tutkimusalueella: pistehitsaus, fyysisen harjoittelun aikasen energiankulutuksen arviointi sekä kognitiivisen kuormituksen mallintaminen. Väitöskirja tarjoaa näihin tuloksiin pohjautuen yleisiä suuntaviivoja, joita voidaan käyttää apuna lähdettäessä ratkaisemaan uutta koneoppimisongelmaa erityisesti aineiston ominaisuuksien ja määrän, laskennallisten resurssien sekä ongelman mahdollisen aikasar- jaluonteen näkökulmasta. Työssä pohditaan myös mallin lopullisen toimintaympäristön asettamien käytännön näkökohtien ja rajoitteiden vaikutusta algoritmin valintaan

Abstract The purpose of this study was to analyse the effectiveness and cost of fissure sealant treatment in preventing dental caries in children in a practice-based research network using survival analysis. The survival times of first permanent molars in children were analysed in three countries: in Finland (age cohorts 1970–1972 and 1980–1982), in Sweden (1980–1982) and in Greece (1980–1982), and additionally at two municipal health centres in Finland (age cohorts 1988–1990 in Kemi and 1990 in Vantaa). The study population comprised altogether 8 551 children. The data were collected manually from paper dental records (Finland, Sweden and Greece), and an automatic data-mining system for collecting data from electronic dental records was used in the case of the two health centres in Finland (Kemi and Vantaa). Comparisons of the survival times of first molars caries-free were performed between sealed and non-sealed individual teeth, and between the subjects in cases where a subject’s all first permanent molars were either sealed or non-sealed before the age of eight years. The cumulative costs of caries risk determination, use of xylitol, fissure sealant treatment, and restorations were calculated based on the data from the digital dental records of the health centres of Kemi and Vantaa. The results stressed the importance of caries-risk assessment on a tooth and subject level, when estimating the need for sealing treatment. Sealing of first molars of very high caries risk children (caries present in any of the permanent first molars before the age of eight years) seemed to be insufficient to prevent further dental decay later on. Instead, sealants were beneficial in caries prevention in medium-risk children (caries present in any of the permanent first molars between the ages of eight and ten years). Low-risk children (no caries in any of the permanent first molars before the age of ten years) did not benefit remarkably from sealant treatment. When sealant treatment were targeted only at high caries risk children based on risk-determination at the age of two years and all their permanent first molars were sealed (Kemi), their total treatment costs later were higher compared to the low-risk children, who were left unsealed. Significant differences in the survival curves of sealed and non-sealed first molars on a tooth and subject level confirmed that a translational approach is needed to study the effectiveness of preventive dental treatment in practice. The practice-based study model provides a good overview on the situation in real-life circumstances and helps to incorporate the evidence-based dentistry study results into everyday dental practice
Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida fissuurapinnoituksen tehokkuutta ja kustannuksia lasten hammaskariesta ehkäisevänä toimenpiteenä käytäntöön perustuvan tutkimusmenetelmän ja elinkaarianalyysin avulla. Ensimmäisten pysyvien poskihampaiden elinkaarianalyysi tehtiin Suomen (ikäkohortit 1970–1972 ja 1980–1982), Ruotsin (1980–1982) ja Kreikan (1980–1982) aineistojen sekä lisäksi kahden suomalaisen terveyskeskusaineiston (Kemi 1988–1990 and Vantaa 1990) perusteella. Tutkimusaineisto koostui yhteensä 8 551 lapsesta. Tutkimukseen tarvittavat tiedot kerättiin manuaalisesti potilaspapereista Suomen, Ruotsin ja Kreikan aineistoista sekä elektronisesti suoraan kahden suomalaisen terveyskeskuksen (Kemi ja Vantaa) digitaalisista potilastietojärjestelmistä. Ensimmäisten pysyvien poskihampaiden elinkaarikäyriä verrattiin pinnoitettujen ja pinnoittamattomien hampaiden sekä pinnoitettujen ja pinnoittamattomien henkilöiden (kaikki neljä pysyvää ensimmäistä poskihammasta joko pinnoitettu tai pinnoittamatta kahdeksanteen ikävuoteen mennessä) välillä. Kumulatiiviset kustannukset karieksen riskimäärityksestä, ksylitolin käytöstä, pinnoituksista ja täytteistä laskettiin Kemin ja Vantaan terveyskeskusaineistojen perusteella. Tutkimuksen tulokset korostavat riskimäärityksen tärkeyttä pinnoituspäätöksen tekemisessä sekä hammaskohtaisesti että potilaskohtaisesti. Korkean kariesriskin lapsille (kariesta yhdessä tai useammassa ensimmäisessä pysyvässä poskihampaassa ennen kahdeksatta ikävuotta) pinnoitusten teho näytti olevan riittämätön estämään karieksen kehittymisen myöhemmällä iällä. Pinnoitukset olivat tehokkaita keskisuuren kariesriskin (kariesta yhdessä tai useammassa ensimmäisessä pysyvässä poskihampaassa kahdeksan ja kymmenen ikävuoden välillä) lapsilla. Matalan kariesriskin lapset (ei kariesta yhdessäkään ensimmäisessä pysyvässä poskihampaassa ennen kymmenettä ikävuotta) eivät hyötyneet merkittävästi pinnoitteiden kariesta ehkäisevästä vaikutuksesta. Kun pinnoitteet kohdennettiin valikoidusti lapsille joilla oli kahden vuoden iässä todettu korkea kariesriski ja heidän kaikki ensimmäiset pysyvät poskihampaat pinnoitettiin (Kemi), heidän osaltaan kokonaishoidosta seuranneet kustannukset myöhemmin olivat korkeampia verrattuna lapsiin joilla oli matala kariesriski ja joiden hampaita ei pinnoitettu. Pinnoitettujen ja pinnoittamattomien ensimmäisten pysyvien poskihampaiden hammas- ja henkilökohtaisten elinkaarikäyrien tilastolliset erot tutkituissa kohorteissa osoittavat, että käytäntöön perustuva tutkimusmenetelmä on suositeltava analysoitaessa hammashoidon tehokkuutta jokapäiväisessä toiminnassa. Käytäntöön perustuva tutkimusmalli antaa hyvän käsityksen todellisissa hoito-olosuhteissa tehtyjen toimenpiteiden tehokkuudesta ja avaa siihen uuden näkökulman sekä edesauttaa soveltamaan näyttöön perustuvan hammaslääketieteen tutkimustuloksia jokapäiväiseen hammaslääkärintyöhön vastaanotolla

Abstract The context of the research was a project carried out by preparatory education teachers following a three-phased TriPod-model in their school instruction. The three phases of instruction were: orientation in the classroom, field trip outside school and thirdly, reflection on the acquired experiences back at school. The instruction carried out according to the TriPod model was mainly based on principles of experiential and collaborative learning. Authentic learning environments outside of school were utilized systematically 8–9 times per academic year during the project which lasted three and half years. The main purpose of the research was to study the development of preparatory education teachers’ practical knowledge during the project. Secondly, the aim was to investigate the preparatory education teachers’ views about the suitability of the TriPod model in migrant students’ instruction and integration into their new home country. The epistemological starting point was social constructivism. The methodological approach of the study was qualitative showing features of action research, ethnography and phenomenography. The empirical data consisted mainly of thematic interviews with nine preparatory education teachers and the data was analysed by applying abductive qualitative content analysis. To conclude the results of the study, it can be maintained that the preparatory education teachers created their own “learning environment” where their practical knowledge was developed through individual and collaborative reflection. During the project, didactics for preparatory education was developed with a strong focus on authentic learning environments. Preparatory education teachers found the curriculum supportive in the implementation of the project’s principles and practices, which in turn contributed to the integration of theory and practice. The study also suggests that teachers in school, and the experts outside school in particular should adjust their speech to better suit the students’ level of Finnish language skills. The preparatory education teachers are fully aware of the significance of their role in advancing their students’ integration into society through the means of education. As a further result of the study, an updated model of teachers’ practical theory was constructed; it offers a well-grounded perspective on the educational challenges caused by societal changes which raise the need to re-consider both pre- and in service teacher education
Tiivistelmä Tutkimuksen konteksti on perusopetukseen valmistavan opetuksen projekti, jota opettajat toteuttivat kolmivaiheisen TriPod-mallin mukaisesti. Opetuksen kolme vaihetta olivat luokassa toteutettava orientaatio, opintovierailu koulun ulkopuolelle ja siinä saatujen kokemusten reflektointi koulussa. TriPod-mallin mukainen opetus perustui ensisijaisesti kokemuksellisen ja yhteisöllisen oppimisen periaatteille ja siinä hyödynnettiin systemaattisesti koulun ulkopuolisia autenttisia oppimisympäristöjä 8–9 kertaa lukuvuodessa kolmen ja puolen vuoden aikana. Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia valmistavan opetuksen opettajien (valo-opettajien) osaamisen kehittymistä projektin aikana. Toisessa tutkimusongelmassa tutkittiin TriPod-mallin mukaisen opetuksen soveltuvuutta maahanmuuttajataustaisten valo-oppilaiden opetuksessa ja kotoutumisen edistämisessä. Tutkimukseni tietoteoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka metodologinen viitekehys sisälsi piirteitä toimintatutkimuksesta sekä etnografisesta ja fenomenografisesta tutkimustraditiosta. Tutkimuksen aineisto hankittiin pääosin yhdeksältä valo-opettajalta teemahaastattelun avulla ja analysoitiin abduktiivisen laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että valo-opettajille muodostui oma ”oppimisympäristö”, jossa osaaminen kehittyi sekä subjektiivisen että yhteisöllisen reflektoinnin kautta. Projektin aikana kehitettiin valmistavan opetuksen didaktiikkaa, johon liittyi kiinteästi koulun ulkopuolisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen. Valo-opettajat kokivat opetussuunnitelman tukevan projektissa toteutettuja periaatteita ja käytäntöjä, mikä puolestaan vahvisti käytännön ja teorian integroitumista. Tutkimuksessa nousi esille tarve sopeuttaa valo-opettajien ja erityisesti vierailukohteiden asiantuntijoiden opetuspuhetta vastaamaan valo-oppilaiden suomen kielen taitotasoa. Valo-opettajat tiedostivat työnsä yhteiskunnallisen merkityksen kotoutumista edistävien opetuskäytänteiden toteuttajina. Tutkimuksen tuloksena kehitettiin uusi sovellus opettajan käytännön teoriasta; se tarjoaa yhden perustellun näkökulman yhteiskunnallisten muutosten edellyttämiin opetuksellisiin haasteisiin, jotka tulisi ottaa huomioon opettajankoulutuksessa ja opettajien täydennyskoulutuksessa

Abstract This thesis investigated the national culture of the construction labourers in a migrant country and empirically found the impact of cultural behavior on the performance of construction projects and labourers while practicing the decent work indicators. The study culminates by helping to form a migration policy by both the sending and the receiving countries of migrants that would economically and socially benefit both the migrant labourer and his family at the individual level. This thesis therefore helps by adding to the theoretical knowledge and also in the successful completion of projects and successful temporary migration. The research involved multi-research methods, starting with the narratives of the construction labourers. The research methodology was further augmented through a case study approach with the participant observation method. The data were coded according to grounded theory into national cultural dimensions. Re-confirmation and cross-checking interviews were also conducted to confirm the correctness of the coding. The qualitative data collected were quantified to give meaning to the data collection through triangulation in data analysis. After introducing national cultures in the construction projects of the UAE, the national culture of the construction labourers within Geert Hofstede’s framework was identified, while observing the decent work practices indicators. This was achieved through narratives, observations and semi-structured interviews. The thesis investigates decent work practices indicators specific to the culture of migrant construction labourers from Indian, Pakistani, Bangladeshi and Chinese labourers in the UAE. The thesis reveals that the national culture of the migrant construction labourers in the UAE is not the same as that identified by Hofstede some four decades ago. Indian construction labourers revealed high Uncertainty Avoidance Index (UAI), Pakistani labourers showed high Masculinity (MAS), Bangladeshi labourers revealed low Long Term Orientation (LTO) and Individualism (IND) and Chinese construction labourers showed high IND and LTO. The study suggests that the management of cultural differences could help the successful completion of projects, which could be beneficial for both the migrant sending country and the host country and also for the individual migrant and his family. The study further investigated the difference in decent work practices in the UAE and the national culture (as seen in cultural behavior) of the migrant construction labourers in the UAE. Studying this difference in practice and learning about the cultural behavior of the construction labourers has economic and social implications for construction labourers, migrant receiving and sending countries
Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa tutkittiin toiseen maahan muuttaneiden rakennustyöntekijöiden kansallista kulttuuria ja todettiin empiirisiä tutkimusmenetelmiä käyttäen, kuinka kulttuurinen käyttäytyminen vaikuttaa rakennushankkeiden toteuttamiseen ja työntekijöiden työsuoritukseen, kun sovelletaan ihmisarvoisen työn indikaattoreita. Maahanmuuttajien lähtö- ja tulomaa voivat käyttää tämän tutkimuksen tuloksia apuna laatiessaan maahanmuuttopolitiikkaa, joka hyödyttäisi taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti siirtotyöläistä ja tämän perhettä. Tämä väitöskirja auttaa toisin sanoen lisäämään teoreettista tietämystä ja sujuvaa tilapäistä maahanmuuttoa sekä saattamaan hankkeet onnistuneesti päätökseen. Tutkimuksessa käytettiin useita eri tutkimusmenetelmiä, ja lähtökohtana olivat rakennustyöntekijöiden omat kertomukset. Tutkimusmetodologiaa täydennettiin lisäksi tapaustutkimuksella käyttäen osallistuvan havainnoinnin menetelmää. Tutkimustiedot koodattiin käyttäen grounded theory -lähestymistavan mukaisia kansallisten kulttuurien ulottuvuuksia. Haastatteluille tehtiin lisäksi ristiintarkistus ja ne vahvistettiin uudelleen, jotta voitiin varmistua koodauksen paikkansapitävyydestä. Kerätty kvalitatiivinen aineisto ilmaistiin määrällisenä, jotta kerättyjä tietoja voitiin analysoida triangulaation avulla. Tutkimuksessa esiteltiin aluksi, miten kansalliset kulttuurit liittyvät Yhdistyneiden arabiemiirikuntien rakennushankkeisiin, minkä jälkeen määritettiin rakennustyöntekijöiden kansallinen kulttuuri käyttäen Geert Hofsteden teoriaa ja noudattaen ihmisarvoisen työn käytäntöjä koskevia indikaattoreita. Apuna käytettiin kertomuksia, havaintoja ja puolistrukturoituja haastatteluja. Väitöskirjassa tutkittiin rakennustyöntekijöitä, jotka olivat muuttaneet Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin Intiasta, Pakistanista, Bangladeshista ja Kiinasta. Tutkimuksessa todettiin, että ihmisarvoisen työn käytäntöjä koskevat indikaattorit ovat kytköksissä työntekijöiden omaan kulttuuriin. Väitöskirja paljastaa lisäksi, että Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin muuttaneiden rakennustyöntekijöiden kansallinen kulttuuri ei vastaa Hofsteden neljä vuosikymmentä sitten määrittämää kansallista kulttuuria. Intialaisilla rakennustyöntekijöillä havaittiin voimakasta epävarmuuden välttämistä, pakistanilaisilla työntekijöillä voimakasta maskuliinisuutta, bangladeshilaisilla työntekijöillä vähäistä pitkän tähtäimen orientaatiota ja individualismia ja kiinalaisilla rakennustyöntekijöillä puolestaan havaittiin voimakasta individualismia ja pitkän tähtäimen orientaatiota. Tutkimus osoittaa, että kulttuurieroja hallitsemalla voitaisiin edesauttaa hankkeiden viemistä onnistuneesti päätökseen, mikä puolestaan hyödyttäisi maahanmuuttajien lähtömaata ja isäntämaata sekä itse maahanmuuttajia ja heidän perheitään. Tutkimuksessa tutkittiin lisäksi, miten ihmisarvoisen työn käytännöt eroavat Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja maahan muuttaneiden rakennustyöntekijöiden kansallisessa kulttuurissa (mikä puolestaan ilmenee kulttuurisessa käyttäytymisessä). Tämän eroavaisuuden ja rakennustyöntekijöiden kulttuurisen käyttäytymisen tutkimisella on taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia rakennustyöntekijöihin sekä maahanmuuttajien lähtö- ja tulomaihin