Academic literature on the topic 'Kirjastot'

Tekoälyn ja sen keskeisen osa-alueen, koneoppimisen, historia juontaa vuosikymmenien taakse. Hypetermi tekoälystä on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun laskentatehon kasvamisen myötä tekoälyn kehitystyö on laajentunut voimakkaasti.

Kevättä 2020 on leimannut maailmanlaajuisen koronaviruksen aiheuttama poikkeustila. Sen myötä muun muassa oppilaitokset ja kirjastot on suljettu ja kulttuuritapahtumat peruttu tai siiretty myöhempään ajankohtaan. Tähän liittyen Kirjallisuudentutkijain Seura on päättänyt, että Avaimen maksumuuri on poistettu toistaiseksi. Tällä eleellä Seura haluaa mahdollistaa opiskelijoiden ja tutkijoiden pääsyn lukemaan lehteä ja löytämään lähteitä tilanteessa, jossa kirjastot ovat kiinni. Toivotamme kaikille hyvää ja terveellistä kevättä! Joel ja Anna-Leena

Suomen tieteellinen kirjastoseura (STKS) esittää huolensa kirjastoaineiston vapaan saatavuuden ja liikkuvuuden varmistamisesta Varastokirjaston mahdollisesti yhdistyessä Kansalliskirjastoon. Useat kirjastot ovat perustelleet kokoelmakarsintojaan sillä, että Varastokirjasto toimittaa maksutta näitä aineistoja ja jäljenteitä varastoidusta aineistosta asiakkaille.

Tutkitun tiedon teemavuosi 2021 kokosi viime vuonna eri alojen toimijoita yhteistyöhön edistämään tutkitun tiedon tunnettuutta yhteiskunnassa erilaisin tapahtumin, hankkein ja tempauksin. Yksi teemavuoden ohjelmistoon kuuluva tapahtuma oli marraskuussa järjestetty STKS:n webinaari Tiedolla tulevaisuuteen? Kirjastot, tutkittu tieto ja vaikuttaminen. Webinaariesityksen pohjalta tehdyssä artikkelissa tarkastellaan teemavuoden ilmiöitä ja pohditaan erityisesti kirjastojen roolia tutkitun tiedon välittäjänä, tuottajana ja eri toimijoiden yhteistyökumppanina nyt ja tulevaisuudessa.

Edumol on kemian opetuksen tueksi suunniteltu avoin ja ilmainen verkkopohjainen molekyylien mallinnus- ja visualisointiympäristö, joka toimii kaikilla päätelaitteilla. Se on rakennettu Jsmol-kirjaston päälle, joka on avoimen lähdekoodin JavaScript-kirjasto molekyylien visualisointiin. Edumol tarjoaa monipuolisen kemian opetuksen visualisointiympäristön, jossa kaikki toiminnot on suunniteltu kemian opetuksen tutkimuksen avulla. Edumolilla voi rakentaa molekyylejä itse tai hakea niitä suoraan rakennetietokannoista, kuten esim. Protein Data Bank, NCI ja PubChem. Rakenteet voi optimoida molekyylimekaniikkatasolla ja niitä voi visualisoida eri molekyylimalleilla. Sovelluksella voi mitata sidospituudet ja sidoskulmat, laskea osittaisvaraukset ja visualisoida molekyylien elektrostaattiset potentiaalipinnat. Verkossa tehtävän visualisoinnin lisäksi Edumolilla voi myös tallentaa työn tiedostona, kuvana, 3D-mallina tai molekyylitiedostona, joita voi jatkomuokata myöhemmin Edumolissa, toisissa ohjelmistoissa tai 3D-tulostaa.

Český strukturalismus v diskusi. Toim. Ondřej Sládek. Brno: Host, Strukturalistická knihovna 16. 2014. 394 s. Strukturalistická knihovna (”Strukturalistinen kirjasto”) on Tšekin brnolaisen Host-kustantamon korkeatasoinen sarja, jossa on ilmestynyt jo kohta 20 strukturalismi-aiheista teosta. Niihin kuuluu muun muassa ranskalaisen strukturalismin piiriin lukeutuvia teoksia sekä strukturalismin kanssa keskustelevien saksalaisten, amerikkalaisten, tarttolaisten, puolalaisten ja muiden ajattelijoiden ja tutkijoiden tekstejä. Valtaosa julkaisuista kuitenkin viittaa tai suorastaan kuuluu tšekkiläisen tai oikeastaan prahalaisen strukturalismin traditioon.

Tämän pro gradu -työn aiheena on kirjastojen ja kirjastonhoitajien kuvaaminen lasten kuvakirjoissa. Tutkimuksen kohteena ovat sellaiset lasten kuvakirjat, joissa on esitetty joko kirjasto, kirjaston henkilökuntaa tai molemmat. Aikaisempaa tutkimusta aiheesta on tehty esimerkiksi elokuvista, romaaneista sekä sarjakuvista. Kuvakirjallisuudesta sen sijaan ei ole aiemmin tutkittu kovin laajasti kirjastojen ja kirjastonhoitajien representaatioita, joten tutkimus on sen vuoksi tarpeellinen. Tutkimusaineiston muodostaa yhteensä 28 kuvakirjaa, jotka ovat ilmestyneet vuosien 1989 ja 2012 välillä. Tutkimusmenetelmänä käytetään Peircen pragmaattisen semiotiikan sekä sisällönanalyysin yhdistelmää, jotka soveltuvat hyvin kuvakirjojen tutkimiseen. Tutkimuksessa ovat mukana sekä kirjastoihin sijoittuvat kuvitukset että kuvakirjan tekstimateriaali, koska ne täydentävät toisiaan ja niiden erottaminen aiheuttaisi aineiston kapenemisen. Tutkimuksen 28 kuvakirjassa esiteltiin yhteensä 29 erilaista kirjastoa sekä yksi kirjastoauto. Kirjaston tunnistaa kirjastoksi sekä tekstin että kuvituksen kautta, jossa kirjaston tunnistamista helpottavat paitsi erilaiset kyltit, myös paikan ikoninen visuaalinen ilme, joka muistuttaa kirjastoa. Kuvakirjoissa esille tulevat kirjastot ovat kaikki julkisia kirjastoja. Ulkopuolelta kuvattuna kirjastot jakautuvat kahteen tyyppiin. Toinen on katutasossa sijaitseva, moderni kirjasto ja toinen koristeellisempi, erilaisia portaikkoja ja pylväitä sisältävä kirjasto. Sisätiloista on kuvattu perinteisten täysien kirjahyllyrivien lisäksi myös erilaisia muita tiloja, kuten satutunneille varattuja alueita, lasten osastoja sekä lukualueita. Tässä tutkimusaineistossa kirjastossa työskentelevistä henkilöistä enemmistö on naisia, joista suurin osa on kuvattu kirjastonhoitajan työhön. Kirjasto on myös paikka, jossa sekä lainataan että palautetaan kirjoja, mutta myös opiskellaan, vietetään aikaa tai osallistutaan erilaisiin tapahtumiin. Tutkimusaineisto on melko pieni otos kaikista kuvakirjoista, joissa kirjastoja tai kirjaston henkilökuntaa esiintyy, joten saadut tutkimustulokset eivät ole suoraan yleistettävissä muihin kirjastoaiheisiin kuvakirjoihin. Jatkotutkimuksessa aineistoa voisi laajentaa koskemaan myös varhaisempaa materiaalia, jolloin nähtäisiin mahdollinen kehitys kirjastojen kuvissa, henkilökunnassa sekä heidän työtehtävissään. Myös tutkimuksen kohdistaminen lasten helppolukuisien kirjojen välittämään kirjastokuvaan voisi olla mielenkiintoista.

Kirjastojen merkitys on viime vuosikymmenen aikana kasvanut. Yhdysvaltalaistutkimuksen ”Perceptions of Libraries 2010” mukaan kirjasto on merkityksellinen palvelu etenkin niiden keskuudessa, joihin vuoden 2008 talouslama iski kaikkein ankarammin. Suomalaistutkimuksen ”Yleinen kirjasto kuntalaisten toimissa” mukaan kuva yleisestä kirjastosta kirjallisuuden, taiteen harrastamisen edistäjänä ja kulttuurin tarjoajana on myönteinen. Kirjastoilla voidaan sanoa olevan monimerkityksellisiä tarkoituksia, joita ne ovat palvelleet jo varhain ihmisten keskuudessa. Tutkimuskysymykset olen määritellyt seuraavasti: (1) Millaisia ovat käsitykset kirjastosta, eli miten kysymykset ja näkemykset kirjastosta instituutiona, paikkana ja palveluna näkyvät Kirjasto-lehden vuosien 2011–2016 vuosijulkaisujen teksteissä? (2) Millaisia ovat käsitykset kirjastonhoitajuudesta, eli miten kysymykset ja näkemykset kirjastonhoitajuuden käsitteeseen liittyvistä ulottuvuuksista, kirjastonhoitajuuden ammatillisesta identiteetistä sekä kirjastonhoitajuuden arvoista ja käytännöistä näkyvät Kirjasto-lehden vuosien 2011–2016 vuosijulkaisujen teksteissä? (3) Mitkä teoriani taustalla olevat käsitykset kirjastosta ja kirjastonhoitajuudesta korostuvat Kirjasto-lehden vuosien 2011–2016 vuosijulkaisujen teksteissä ja mitkä mahdollisesti eivät? Tutkimusmenetelmänä käytän sisällönanalyysia. Tutkimuksessani Kirjasto-lehden vuosijulkaisujen määrä on kuusi ja analysoitavien tekstien määrä on yhteensä 94. Tuloksien mukaan Kirjasto-lehden vuosien 2011–2016 vuosijulkaisuissa kirjoitetaan erilaisista kirjastoinstituutioista yleisistä kirjastoista merkittävästi enemmän kuin muista kirjastoista (tiedekirjasto, koulukirjasto, erikoiskirjasto, kansalliskirjasto). Teksteissä kirjoitetaan erilaisista yleisistä kirjastoista, kuten lähikirjastoista, kaupunginkirjastoista ja yleisistä kirjastoista ulkomailla. Kirjasto-lehden vuosijulkaisujen mukaan kirjastoilla on muitakin tehtäviä kuin niitä, jotka liittyvät aineistojen ja kokoelman ylläpitoon. Yleisiä kirjastoja suunnitellaan paikkoina sosiaalisen kirjastopaikan kontekstissa, joka korostaa kirjastoa paikkana, jossa voi kohdata ihmisiä ja harrastaa. Sosiaalinen kirjasto nähdään jopa paradigman muutoksena. Kirjoittajien kirjastomuistoihin liittyvät pääosin yleiset kirjastot ja fyysiset aineistot. Kirjaston aineistoihin liittyvissä teksteissä tuli useasti esille e-aineistojen käyttöön liittyvät tekijänoikeudelliset kysymykset. Tuloksissa tuli selville, että kirjastonhoitajalta odotetaan nykyaikaisen informaatioympäristön ja tekniikan tuntemusta sekä asiakaspalvelutaitoja. Kirjastonhoitajuuden tärkeimpänä arvona pidetään sananvapautta.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kriisiviestintää Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Työ on tapaustutkimus ja sen tavoitteena on selvittää, mitä kirjaston henkilökunta ymmärtää kriisiviestinnällä. Tutkimusympäristöksi valikoitui Jyväskylän pääkirjasto, siellä tapahtuneen kirjastopuukotuksen vuoksi. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Haastateltavat koostuvat siitä Jyväskylän kaupunginkirjaston henkilökunnasta, jotka olivat työsuhteessa kirjastopuukotuksen aikana. Haastateltavia oli kahdeksan. Haastateltavat ymmärsivät kriisiviestinnän tarkoittavan poikkeusoloissa tapahtuvaa viestintää ja tiedottamista. Haastatteluista ilmeni, että kirjastopuukotuksen jälkeen on muuttunut eniten tapa, jolla organisaation sisällä toimitaan. Haastateltavat tarkoittivat tällä lähinnä turvallisuusajattelun lisääntymistä. Tapaustutkimuksena tämä työ antaa arvokasta tietoa tutkimuksessa mukana olleelle organisaatiolle. Työn teoreettinen tausta antaa valmiudet mahdollisille jatkotutkimuksille. Aiheessa voi myös edetä tutkien esimerkiksi kirjaston johdon tai Jyväskylän kaupungin viestinnästä vastaavien henkilöiden näkemyksiä Jyväskylän kirjastopuukotuksesta tapahtumana.

Tutkielman aiheena on asiakkaiden osallistaminen kirjaston kehittämiseen Kemin kaupunginkirjastossa. Kyseessä on Kemin kirjastoa koskeva tapaustutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää, millä tavoin asiakkaita on osallistettu Kemin kaupunginkirjastossa ja muissa Lapin kirjastot -ryhmän kirjastoissa ja millaisia kokemuksia kirjastojen henkilökunnalla on asiakkaiden osallistamisesta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan asiakasraateja, kirjastojen laputustempauksia ja verkkopalautetta asiakkaiden osallistamisen menetelminä. Kuten tapaustutkimukselle on tyypillistä, tutkimusaineisto koostuu monesta osasta ja toisiaan täydentävien aineistojen avulla pyritään luomaan kattava käsitys tutkitusta aiheesta. Asiakkaiden osallistamisen tapoja ja asiakkaiden osallistamiseen liittyviä kokemuksia Lapin kirjastoissa on selvitetty Lapin kirjastojen johtajille suunnatun kyselyn avulla. Kemin kirjaston osalta tutkimusta on syvennetty teemahaastattelulla. Sekä kyselyaineisto että haastattelu analysoitiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysin keinoin. Kemin kirjastossa käytettyjä asiakkaiden osallistamisen menetelmiä on tarkasteltu analysoimalla kyseisillä menetelmillä kerättyjä aineistoja niin ikään aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että asiakkaita on osallistettu kirjastojen kehittämiseen Kemin kaupunginkirjastossa ja muissa Lapin kirjastoissa monin eri tavoin. Lapin kirjastoilla ei ole yhtenäistä linjaa asiakkaiden osallistamisessa, mutta yhteisesti on sovittu, että asiakkaita osallistetaan esimerkiksi perustamalla asiakasraateja. Henkilökunnan kokemukset asiakkaiden osallistamisesta ovat pääosin positiivisia. Erityisen hyödylliseksi asiakkaiden apu koettiin tilojen suunnittelussa. Kemin kaupunginkirjastossa käytetyistä asiakkaiden osallistamisen menetelmistä erityisesti asiakasraatien kanssa käydyt ryhmäkeskustelut nousivat esiin vuorovaikutteisena ja aidosti asiakkaiden osallisuutta lisäävänä osallistamisen muotona. Asiakasraadit tarjoavat asiakkaille mahdollisuuden tuoda esiin ajatuksiaan, toiveitaan, ideoitaan ja kysymyksiään kirjaston toimintaan liittyen. Samalla henkilökunta voi kertoa kirjaston palveluista. Asiakkaiden osallistamisen haasteena koettiin Lapin kirjastoissa se, että asiakkaita ei aina saada innostettua mukaan kirjastojen kehittämiseen. Erityisesti ei-käyttäjien tavoittaminen on hankalaa. Asiakkaiden toiveiden toteuttamisessa ongelmaksi voi muodostua rahoituksen puuttuminen. Asiakkaiden osallistaminen on kuitenkin kirjastoille myös työkalu, jolla voidaan perustella rahoituksen tarve. Asiakkaiden osallistamisesta hyötyvät niin kirjastot kuin asiakkaatkin. Kirjastot saavat asiakkailta arvokasta tietoa heidän tarpeistaan ja toiveistaan ja asiakkaille kirjaston kehittämiseen osallistumisella voi olla osallisuuden kokemusta lisäävä vaikutus. Osallisuuden edistäminen on tärkeä osa kirjastojen toimintaa, joten asiakkaiden osallistaminen ei ole kirjastoille vain mahdollisuus vaan myös velvollisuus. Tässä tutkimuksessa asiakkaiden osallistamista tarkastellaan tapaustutkimuksen näkökulmasta ja tutkimus keskittyy Kemin kaupunginkirjastoon. Laajempi tutkimus aiheesta voisi auttaa kirjastoja löytämään parhaat käytännöt ja toimintatavat asiakkaiden osallistamiseen. Olisi myös hyödyllistä selvittää, miten asiakkaat kokevat kirjastojen kehittämiseen osallistumisen ja miten kirjasto voisi parhaiten osallistaa eri asiakasryhmiä.

Tutkielman päämääränä on lisätä ymmärrystä kirjastolain ilmentämästä kirjaston roolista yhteiskunnassa. Tavoitteena on tarkastella diskurssianalyysin avulla sitä, millaisia kirjastokäsityksiä vuoden 2017 alussa voimaan tulleeseen kirjastolakiin sisältyy. Aineistona käytän hallituksen esitystä uudeksi kirjastolaiksi, siitä annettua sivistysvaliokunnan mietintöä, kirjastolaista eduskunnassa käytyä lähetekeskustelua sekä yhteenvetoa asiantuntijalausunnoista, jotka annettiin hallituksen esitysluonnoksesta uudeksi kirjastolaiksi. Tutkielmassa määritän kolme kirjastokäsitystä, jotka perustuvat kirjaston yhteiskunnallista roolia käsittelevään kirjallisuuteen. Nämä ovat traditionaalinen kirjasto, tietoyhteiskunnan kirjasto ja sosiaalinen kirjasto. Näistä käsityksistä uusi kirjastolaki ilmentää pääosin käsitystä kirjastosta sosiaalisena kirjastona. Uuden kirjastolain mukainen sosiaalinen kirjasto on luonteeltaan osallistava. Kirjaston yhteiskunnallinen rooli sisältää yhteisön tiedollisen sekä kulttuurisen hoivan ja uusintamisen lisäksi sosiaalisen hoivan ja uusintamisen ulottuvuudet. Kirjaston keskeiseksi tehtäväksi määrittyy mahdollistaa yksilöille toimiminen uusliberalistisina yrittäjäkansalaisina. Kirjaston legitimiteetti pohjautuu toisaalta perustuslakiin ja toisaalta uusliberalistisen rationaliteetin mukaisiin näkökulmiin kirjaston tuottamista hyödyistä yksilöille ja yhteiskunnalle. Kirjasto voi roolissaan toimia sekä uusliberalistisen rationaliteetin mukaista toimintaa tukevana hallinnan välineenä että emansipatorisena ja avata mahdollisuuksia uusliberalistisen hallinnan haastamiseen. Jatkotutkimuksessa voisi tarkastella kirjastokäsitysten välisiä suhteita ja jännitteitä sekä perehtyä yksityiskohtaisemmin käsitysten taustalla vaikuttaviin ideologioihin, erityisesti niiden sisältämien demokratia- ja vapauskäsitysten osalta. Lisäksi tutkielman tulosten suhdetta käytännössä toteutettavaan kirjastotoimintaan olisi mielenkiintoista selvittää.

Tässä tutkimuksessa luodaan näkemystä kirjastoaineiston karsinnasta iän perusteella ja karsinnan merkityksestä sekä kokoelmatyön riittävyydestä. Tutkimuksessa havaittiin tietokirjojen välillä eroja. Niistä löytyy hitaasti ja nopeasti vanhenevia aihealueita. Kaunokirjallisuus ei vanhene samalla tavoin kuin tietokirjat. Vanhemman kaunokirjallisuuden kysyntä vähenee, mutta se ei vanhene. Etenkin opiskelijat tarvitsevat vanhoja kaunokirjoja opiskelutarkoituksiin. Tietokirjojen vanheneminen vaihtelee huomattavasti aihealueesta riippuen. Uusien kaunokirjojen lisäksi uudet tietokirjat ovat kysyttyjä ja niistä molemmista muodostuu varausjonoja. Tämä tutkimus on luonteeltaan empiiristä tutkimusta ja vertailevana metodina on tulkitseva vertailu. Tutkimuksessa on käytetty apuna Helsingin kaupunginkirjaston tilastoja. Tutkimuksessa vertaillaan erityisesti pääkirjaston ja sivukirjasto Herttoniemen tilastotietoja suomen- ja ruotsinkielisen kokoelman osasta. Kirjaston koolla ei ole merkitystä aineiston kysynnän tai tarjonnan välillä. Etenkin kysyntä riippuu lähinnä asiakaskunnan ikäjakautumasta. Tutkimuksen tuloksena on oikein seulotut kokoelmat tilastojen mukaan. Tilastot kertovat paremmista aineiston kiertoluvuista ja tieto- ja kaunokirjojen yli 10-vuotiaiden kirjojen käytöstä. Aineiston lainaus nousee, kun vanhoja kirjoja karsitaan ja uudet kirjat näkyvät paremmin hyllyssä. Ruotsinkielistä aineistoa on vähemmän kuin suomenkielistä ja sitä on poistettu myös varovaisemmin verrattuna suomenkielisiin kirjoihin. Ruotsinkielistä aineistoa on myös vähemmän saatavilla kuin suomenkielistä. Tutkimuksen tuloksena näkyy karsinnan merkitys kokoelmatyön kannalta. Aineiston kiertonopeus paranee, kun kirjahyllyt eivät ole niin täysiä ja vanhempi aineisto vähenee. Asiakkaat etsivät ajankohtaista aineistoa. Kirjan ikä on lyhyt ja kirja on päiväkohtaisempi kuin aiemmin. Median tuloksena monet asiakkaat etsivät tieto- ja kaunokirjauutuuksia. 10 vuotta vanhempaa aineistoa lainataan uudempaan aineistoon verrattuna suhteellisen vähän.

Abstract The aim of the study is to indicate the role of fiction in the institutionalisation and subsequent developments of the Finnish public library in view of the traditions of literary sociology and organisation studies. To indicate and open this connection, the study depicts the relationship of professional librarianship in the public library to the literary system, and scrutinises the options this cultural and historical connection could provide to both the public library and other agents of the literary system today and in the future. The public library acquires, stores, intermediates, and advances fiction, using methods developed as a kind of innovation, and spread from one country to another as a result of the institutional isomorphic change. The public library emerged in the 19th century to fulfil informational-educational aims, but it developed quickly into the library or the readers. In view of this study, the questions of book selection of fiction in particular became a challenge for the public libraries that had to make compromises demanded by their environments. Later, in the 1960s, the challenges related to fiction in public libraries became more typically social. The library’s functions and tasks started to widen, and fiction became only one type of material among others—though still one favoured by the users of the library. Within the public library too, as well as within the literary field, one still discussed the criteria of fiction selection in the 1980s. The role of the public library as a cultural agency further weakened in the 1990s, when new tasks based on the objectives of the information society were posed to the library. In light of this and in view of the modern hybrid library, fiction and all printed material started to seem old-fashioned. In the 2000s, one indeed started to build the public library as a modern service agency where the significance of the space was emphasised at the expense of the collection. The study indicates that by emphasising the particular role of the public library as an agent of the literary system, one perhaps could enrich the whole literary system and its concept as well as affect the legitimacy and sufficiency of the resources of small libraries especially
Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoitus on osoittaa kirjallisuussosiologisen ja organisaatiotutkimuksen tutkimusperinteitä hyödyntäen, minkälainen rooli kaunokirjallisuudella on erityisesti suomalaisen yleisen kirjaston institutionalisoitumisessa sekä myöhemmässä kehityksessä. Yhteyden osoittamiseksi ja avaamiseksi kuvaillaan yleisen kirjaston ja kirjastoammatillisuuden suhdetta kaunokirjalliseen järjestelmään, sekä tarkastellaan mahdollisuuksia, joita tämä kulttuurinen ja historiallinen sidos voi tarjota tänä päivänä ja tulevaisuudessa sekä yleiselle kirjastolle että kirjallisen järjestelmän muille toimijoille. Yleinen kirjasto hankkii, säilyttää, välittää ja edistää kaunokirjallisuutta käyttäen eräänlaisina innovaatioina kehittyneitä erityisiä menetelmiä, jotka ovat levinneet maasta toiseen yleisen kirjaston ja kirjastoammatillisuuden institutionaalisen samankaltaistumisen seurauksena. Yleinen kirjasto syntyi 1800-luvulla toteuttamaan tiedollis-sivistyksellisiä päämääriä, mutta nopeasti siitä kehittyi lukijoiden kirjasto. Tämän tutkimuksen näkökulmasta erityisesti kertomakirjallisuuden kirjavalinnan kysymyksistä tulikin yleiselle kirjastolle haaste, jossa jouduttiin tekemään toimintaympäristöstä johtuvia kompromisseja. Myöhemmin 1960-luvulla yleisen kirjaston kaunokirjallisuuteen liittyvät haasteet muuttuivat enemmän yhteiskunnallisiksi. Sen toimintoja ja tehtäväkenttää alettiin laajentaa, ja kaunokirjallisuudesta tuli kirjastossa vain yksi – tosin kirjastonkäyttäjien edelleen suosima – aineisto. Tosin sekä yleisen kirjaston sisällä että kirjallisella kentällä keskusteltiin vielä 1980-luvullakin kaunokirjallisen kokoelman valintakriteereistä. Yleisen kirjaston asema kulttuurilaitoksena heikkeni edelleen, kun 1990-luvulla kirjastolle asetettiin tietoyhteiskunnan tavoitteiden mukaisia uusia tehtäviä. Kaunokirjallisuus ja koko painettu kirjallisuus aineistona alkoivat tässä valossa ja modernin hybridikirjaston näkökulmasta näyttäytyä vanhanaikaisina. Yleisestä kirjastosta alettiinkin 2000-luvulla rakentaa modernia palvelulaitosta, jossa tilan merkitys korostui kokoelman kustannuksella. Tutkimuksessa osoitetaan, että korostamalla yleisen kirjaston erityislaatuista roolia kirjallisen järjestelmän toimijana voitaisiin rikastuttaa koko kirjallista järjestelmää ja sen käsitettä sekä mahdollisesti lisätä erityisesti pienten kirjastojen legitimiteettiä ja resurssien riittävyyttä

Suomalaisissa yleisissä kirjastoissa pyritään kohdentamaan palveluja kaikille ikäryhmille. Lastenkirjastotyöhön panostetaan, ja esimerkiksi ikääntyneille tarjotaan apua älylaitteiden haasteiden parissa. Tässä tutkimuksessa lähtöoletuksena on, että nuoret ovat kirjastoille haasteellinen kohderyhmä. Tutkimuksessa keskitytään kirjastossa käytettäviin keinoihin nuorten lukemaan innostamiseksi sekä kirjaston viestintäkanavien ja erityisesti sosiaalisen median hyödyntämiseen nuorten asiakkaiden tavoittamiseksi. Lisäksi tutkimuksessa kartoitetaan kirjaston henkilökunnan jäsenten näkemyksiä siitä, millä tavoin kirjastotyötä näiden kahden teeman osalta voisi kehittää. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Jyväskylän kaupunginkirjaston yksiköiden henkilökunnan jäsenet. Tutkimusaineisto on kerätty syksyllä 2016 verkkokyselyn avulla. Tutkimusote on sekä kvantitatiivinen että kvalitatiivinen. Tärkeimmiksi kirjastossa hyödynnettäviksi lukemaan innostamisen keinoiksi osoittautuivat kouluyhteistyö, kirjavinkkaus, lukudiplomi ja kirjanäyttelyt. Myös viestintäkanavista tärkeimpänä pidettiin kouluyhteistyötä. Sosiaalista mediaa hyödynnetään viestinnässä jonkin verran. Tutkimuksen perusteella lukemaan innostaminen koetaan henkilökunnan keskuudessa tärkeäksi asiaksi, ja vaikka esimerkiksi kirjavinkkaukseen lukemaan innostamisen keinona ollaan tyytyväisiä, tarvetta uusien keinojen kehittämiselle ilmenee. Myös sosiaalisen median käyttöä tulisi vastaajien mukaan lisätä nuorten asiakkaiden tavoittamiseksi. Tutkimukseen osallistuneiden vastauksista käy kuitenkin ilmi, että aika- ja muut resurssit eivät välttämättä ole riittäviä kirjastotyön kehittämiseksi.

Abstract My objective in this dissertation is to clarify the early organization of the Finnish working class into cultural societies. The model was taken from Sweden. In the present study, the early history of the workers’ societies is followed from the mid 1840s to the beginning of the 1870’s. In Finland the newspapers published short accounts of these cultural societies. The founding of a cultural society was suggested in Turku already in 1856, but the 1860’s became the decade of the Finnish cultural societies. Turku Cultural Society (1861–1870), the Workers’ Singing Society in Helsinki (1857–1870) and the Oulu Cultural Society (1866–1873) were the largest ones. The cultural societies in Finland can thus be seen as a later branch of a broader Swedish cultural society movement. This was noticed already in the mid 1870’s. Cultural societies were among the first organizations of the masses. The societies formed libraries and newspaper reading rooms, made possible choir and drama clubs, and organised popular lectures. At the end of the program there was a dance. The central purpose of the meetings was to bring the gentry and the common people closer together. Although the activities were led by the gentry, cultural societies were all born and developed from the artisans through their own active role. In the concluding age of the guilds, the artisan youth especially needed new types of societies in place of their guilds. The percentage of women members was noticeable. In Helsinki women made up one half of the membership and in Turku the percentage of women rose in some years to be two thirds of the membership. The organization of the workers in Finland did not wait for the birth of a class conscious of its position. It broke through in a pre-industrial structure of artisans, grew into the 1860’s cultural societies and developed into the 1870’s industrial workers’ societies, temperance movements and volunteer fire brigades, popular lectures, reading rooms and public libraries. As the Wright Workers’ Movement began in the 1880’s, the cultural work was readily attached to the movement and seen as a clear part of its structural activities
Tiivistelmä Tehtäväni on tässä tutkimuksessa selvittää suomalaisen työväen varhaista järjestäytymistä sivistysseuroihin 1860-luvulla, ajalla ennen wrightiläisiä työväenseuroja. Tutkimuksen alkuosan keskeisenä sisältönä ovat ruotsalaiset sivistysseurat. Seuraan Ruotsin työväenseurojen varhaisinta historiaa 1840-luvun puolivälistä 1860-luvun alkuun. Painopiste on ajanjakson alkuvaiheissa ja erityisesti Tukholman sivistysseurassa. Suomessa seurattiin lehtien palstoilla vanhan emämaan tapahtumia, ja erityisesti turkulaiset sanomalehdet julkaisivat pieniä uutisia ruotsalaisista sivistysseuroista. Ensimmäisen kerran sivistysseuran perustamista ehdotettiin Turussa vuonna 1856, mutta varsinaiset perustamistoimet pääsivät käyntiin vasta aivan seuraavan vuosikymmenen alkukuukausina. 1860-luvusta tulikin kolmen suuren suomalaisen sivistysseuran vuosikymmen. Turun Sivistysseura sai perustamisluvan viranomaisilta kesällä 1861 ja toimi vuoteen 1870 asti. Helsingissä oli jo 1850-luvulta alkaen toiminut Käsityöläisten lauluseura, joka vuonna 1864 muutti sääntönsä turkulaisten mallin mukaiseksi. Sekin oli toiminnassa vuoteen 1870. Kolmas suuri sivistysseura perustettiin vuonna 1866 Ouluun, ja se lopetti toimintansa vuonna 1873. Myös Oulun seura perustettiin käyttämällä Turun Sivistysseuran sääntöjä mallina. 1860-luvulla toimineet suomalaiset sivistysseurat eivät syntyneet erillisenä ja kotimaisena ilmiönä. Ne voidaan perustellusti nähdä myöhäisenä haarana laajempaa ruotsalaista sivistysseuraliikettä, jonka taustalta hahmottuu puolestaan koko eurooppalaisen työväenliikkeen varhaisin kausi. Ensimmäiset aikalaistarkkailijat kiinnittivät tähän vaikutushistoriaan huomiota jo 1870-luvun puolivälissä. Sivistysseurat kuuluivat oloissamme ensimmäisiin joukkojärjestöihin, joiden toiminnassa oli mukana sekä yhteistä kansaa että säätyläistöä. Seurat perustivat jäsenilleen kirjastoja ja sanomalehtien lukusaleja, mahdollistivat kuoro- ja näytelmäharrastusta sekä järjestivät sivistäviä huvitilaisuuksia, joissa kuultiin kansantajuisia esitelmiä. Ohjelman päätteeksi tanssittiin. Kokousten keskeisenä tarkoituksena oli lähentää säätyläistöä ja kansaa toisiinsa, ja erityisesti tämän toivottiin toteutuvan säätyjen välisen tanssin kautta. Vaikka toiminta oli säätyläisvetoista, kaikki suomalaiset sivistysseurat olivat kuitenkin syntyneet alhaalta kasvavana toimintana, käsityöläisten oman aktiivisuuden kautta. Ammattikuntien lopettamiskaudella erityisesti käsityöläisnuoriso tarvitsi kiltojensa tilalle uudenlaisia yhdistyksiä. Mukaansa se tarvitsi johtamaan tottunutta säätyläistöä, joka sitten hankki ja säilytti seurojen määräysvallan itselleen. On suorastaan paradoksaalista, miten häikäilemättömin järjestöllisin toimin säätyläistö säilytti vallan itsellään seuroissa, jotka pyrkivät harmonisoimaan ja tasoittamaan yhteiskuntaluokkien välisiä eroja. Tästä huolimatta suomalaisissa sivistysseuroissa jäsenkunnan enemmistön muodostivat käsityöläistaustaiset työläiset. Myös naisten osuus jäsenistöstä oli huomattava. Helsingissä naisia oli puolet jäsenistä, ja Turussa naisten osuus kohosi joinakin vuosina jopa kahteen kolmannekseen. Työväen järjestäytyminen ei meilläkään odottanut asemastaan tietoisen työväenluokan syntyä. Järjestäytyminen murtautui esiin esiteollisissa käsityöläisrakenteissa, kasvoi 1860-lukujen sivistysseuroissa ja kehittyi 1870-luvulla tehdastyöväen yhdistyksissä, raittiusseuroissa ja vapaapalokunnissa kansantajuisten luentojen, lukutupien ja kansankirjastojen myötävaikutuksella. Näin kehittyi vähitellen työväen sivistysseurojen kausi

Tutkimuksen aihe ja tavoite: Tutkimuksen päämäärä on testata Vasileiou, Rowley ja Hartleyn (2012) sähkökirjako­koelmahallinnan mallin soveltuvuutta sähköisen kurssikirjakokoelman evaluointiin. Mallin soveltuvuutta tarkastellaan soveltamalla sen osa-alueita Oulun yliopiston kirjaston sähköisen kurssikirjakokoelman evaluointiin. Tutkimusmenetelmät ja -aineistot: Tutkimus on tapaustutkimus Oulun yliopiston kirjaston sähköisen kurssikirjakokoelman hallinnasta ja tilasta. Tutkimuksessa on käytetty menetelmä- ja aineistotriangulaatiota. Kvalitatiivisista menetelmistä on käytetty sisällönanalyysia haastattelu-, dokumentti-, ja tilastoaineiston analysointiin. Kvantitatiivisista menetelmistä on käytetty tilastomenetelmää ja käyttötutkimusta kirjaston sähköisen kurssikirjakokoelman luetteloaineiston ja saatavilla olevien jakelijoiden käyttötilastojen analysointiin. Keskeiset tutkimustulokset: Sähköisen kurssikirjakokoelman tilastollinen tarkastelu osoitti, että kokoelma on painottunut englanninkielisiin, alle 15 vuotta vanhoihin, aine- ja syventäviin opintoihin kuuluviin nimekkeisiin sekä perinteisesti monografiapainotteisille aloille. Sähköisten kurssikirjojen käyttö kohdistuu humanistisiin ja kasvatustieteellisiin aloihin ja opintojen loppupäähän kuuluviin uudempiin englanninkielisiin nimekkeisiin. Tulokset tukevat aiempien tutkimusten tuloksia. Johtopäätökset, toimenpidesuositukset ja jatkotutkimusehdotukset: Tutkimuksen tulosten perusteella Vasileiou, Rowley ja Hartleyn (2012) sähkökir­jakokoelmahallinnanmallia voidaan soveltaa evaluointiin. Mallin avulla voidaan saada kattava kuva kirjaston sähköisen kurssikirjakokoelman hallinnasta. Toimenpidesuositukseni koskevat sähköisten kurssikirjojen markkinoinnin lisäämistä ja ostojen kohdentamista tasaista käyttöä saaviin ja paljon opiskelijoita sisältäviin luonnontieteellisiin ja teknillisiin aloihin. Jatkotutkimukseksi ehdotan Oulun yliopiston kirjaston pidempiaikaista tai vertailevaa useiden yliopistokirjastojen sähköisten kokoelmien evaluointia.