Journal articles on the topic 'Kohteen seuranta'

Tuhoojien tarkkailu on olennainen osa kasvintuotantoa. Kasvinsuojelun tavoitteena on estää sato- jalaatutappiot ekologisesti hyväksyttävin ja taloudellisesti kannattavin keinoin. Kasvintuhoojien seurantaaon MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) Kasvinsuojelussa tehty jo viime vuosisadanalkupuolelta lähtien. Seurannan tulokset on julkaistu joko tieteellisissä julkaisuissa tai ammattilehdissä.Tarve täsmällisempään ja ajantasaiseen seurantaan oli kuitenkin olemassa ja kehittynyttekniikka antoi tietopankin rakentamiseen hyvät mahdollisuudet. Tarkoituksena oli koota yhteentietokantaan tarkastettua, yhdenmukaisin tavoin kerättyä tietoa tärkeimpien kasvintuhoojien esiintymisestävuosittain. Tietomäärän karttuessa voidaan seurata mahdollisia kantojen runsastumisia taivähenemiä, uusien lajien tuloa tai entisten lajien uutta käyttäytymistä. Tietoja voidaan hyödyntääennusteiden validoinnissa ja mallituksessa.Tuhoojatietokantaan kootaan MTT Kasvinsuojelun organisoiman tuhoojatarkkailun tietoja tuholaistenja kasvitautien esiintymisestä. KSU:n Info –tiimi ylläpitää tarkkailuverkostoa tärkeimmilläpelto- ja puutarhaviljelyksillä kulloisenkin tuholais- ja tautitilanteen selvittämiseksi. Keväisin päätetääntarkkailtavien kohteiden sijainti, määrä, tarkkailijat, tarkkailtavat tuholaiset ja taudit. Tietokantasisältää pääkäyttäjän ylläpitämiä perustietoja sekä tarkkailijoiden, neuvojien ja muiden tallentajienylläpitämiä tarkkailutietoja.Tarkkailu tehdään yhdenmukaisilla ohjeilla. Apuvälineinä käytetään keltaisia, sinisiä tai valkoisialiimapyydyksiä, feromonipyydyksiä, munalaskentaa tai kasvuston havainnointia. Helposti tunnistettavattuhoojat lasketaan pyydyksistä ja tiedot lähetetään tuhoojatietokantaan matkapuhelimella,kämmenmikrolla tai kannettavalla tietokoneella suoraan pellolta tai sitten työpaikan koneelta.Vaikeammin tunnistettavat kasvintuhoojat lähetetään Jokioisiin tunnistettavaksi ja kirjattaviksi tietokantaan.Tietokannan tietoja hyödynnetään KasperIT:ssä, ajankohtaisessa kasvinsuojelun nettipalvelussa,jossa seurataan tuhoojien kehityskulkua ja runsautta sekä annetaan ohjeita tarkkailun aloittamisestaviljelijän omilla peltolohkoilla, kynnysarvoista ja suositeltavista torjuntatoimenpiteistä. Tarkkailuverkostavoi valita haluamansa paikkakunnan, tuhoojan ja ajanjakson graafina nähtäväksi.

Alkioiden in vitro- eli laboratoriokasvatus käsittää munasolujen kypsytyksen, hedelmöityksen ja alkioiden kasvatuksen sopivissa olosuhteissa lajista riippuen 2-8 vuorokauden ikään asti, jonka jälkeen alkiot voidaan siirtää vastaanottajan kohtuun kehittymään. Nykyään alkioiden in vitro -kasvatusmenetelmiä hyödynnetään monella alalla. Ihmisten hedelmällisyyshoidoissa in vitro -alkioiden käyttäminen on viimeinen keino saada raskaus alulle, kun kaikki muut menetelmät on jo kokeiltu. Eläinjalostuksessa huippuyksilöistä voidaan kerätä munasoluja ultraääniavusteisesti OPU-menetelmällä, tuottaa munasoluista laboratoriossa alkioita, ja siirtää ne vastaanottajiin kehittymään lisäten näin parhaiden yksilöiden jälkeläismäärää. Tutkimuspuolella teuraseläimistä kerätyistä munasoluista tuotettuja in vitro -alkioita käytetään ihmisalkioiden mallina, ja niiden avulla kehitetään ja testataan uusia alkionkasvatus- ja pakastusmenetelmiä. Hedelmällisyyshoidoissa ja eläinjalostuksessa vastaanottajaan pyritään siirtämään elinkyvyltään paras alkio, joka todennäköisimmin pystyy kiinnittymään kohtuun ja jatkamaan kehitystään. Nykyään valinta suoritetaan silmämääräisesti alkion ulkomuotoa, eli morfologiaa arvioimalla, vaikka menetelmä ei ole täysin luotettava. Luotettavampia alkion elinkyvyn mittareita olisivat esimerkiksi alkion kehitysnopeus ja erityisesti ensimmäisen jakautumisen ajankohta. Nykyään ei kuitenkaan ole käytössä kaupallista menetelmää, joka mahdollistaisi alkioiden kehityksen tauottoman seurannan ja sitä kautta näiden elinkyvynmittareiden hyödyntämisen. AMMO -projektin (2006-2008) tarkoituksena on optimoida solututkimukseen kehitetty konenäkölaite Cell-IQ (Chip-Man Technologies Oy) naudan alkioiden avulla alkiokasvatuksiin ja seurantaan sopivaksi. Tämän laitteen avulla alkioiden kehityksen tauoton seuranta olisi mahdollista, ja lisäksi laitteen ohjelmistoa kehittämällä arviointitehtäviä, jotka nykyisin suorittaa ihminen mikroskoopin avulla, voitaisiin siirtää laitteen tehtäväksi. Tähän mennessä konenäkölaitteen olosuhteet on saatu optimoitua, ja alkioiden kasvatus ja kuvaaminen laitteessa onnistuu. Ohjelmiston kehitystyö on aloitettu yhdessä Chip-Man Technologies Oy:n kanssa käyttäen apuna laitteella otettuja alkiokuvia. Tällä hetkellä laite tunnistaa alkiot ja pystyy erottamaan tiettyjä kehitysvaiheita. Ohjelmistoon tullaan mahdollisesti tulevaisuudessa liittämään myös alkioiden 3D-mallinnus, jota VTT kehittää yhdessä MTT:n ja Tampereen yliopiston kanssa. Projektissa ovat mukana myös BioTech Visions Oy, Alkiokeskus Oy, Regea, Väestöliitto ja AVA-klinikka yrityspartnereina, ja mahdollisesti tulevaisuudessa uuden teknologian hyödyntäjinä. Tavoitteena on kehittää konenäkölaite, jonka avulla alkioiden valinta voidaan suorittaa paitsi morfologisen arvioinnin, myös kehitysnopeuden perusteella. Laitteen avulla alkioiden valinta elinkyvyn perusteella tarkentuu, syntyvien jälkeläisten lukumäärä kasvaa ja eläinjalostus tehostuu. Laitetta käytetään jo tällä hetkellä myös ihmisalkioiden ja munasolujen tutkimukseen hedelmällisyyshoitoja tarjoavilla klinikoilla. Tutkimuspuolella konenäkölaite mahdollistaa esimerkiksi erilaisten alkionkasvatusliuosten vaikutusten tarkastelun aiempaa tarkemmin.

Lapsi omaksuu arvoja ja asenteita ja rakentaa käsitystä itsestään vertaissuhteissa. Lapset tarvitsevat erilaisia vuorovaikutustaitoja vertaistensa parissa. Esimerkiksi yhteistyö, jakaminen ja ongelmanratkaisu ovat tärkeitä taitoja jo alle kouluikäiselle lapselle. Vuorovaikutustaidoista puhutaan eri tieteenaloilla eri käsittein. Tämän artikkelin tavoitteena on kuvata, millaisilla käsitteillä ja tutkimusmenetelmillä lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu muun muassa viestinnän, kasvatustieteiden ja psykologian tieteenaloilla. Artikkelissa kootaan myös niitä näkökulmia, jotka ovat vaikuttaneet lasten vuorovaikutustaitojen tutkimuksen taustalla. Lasten vuorovaikutustaitojen tutkimusta viimeisen kymmenen vuoden ajalta (1998–2009) kartoittavan kirjallisuuskatsauksen pohjalta voidaan todeta, että yleisimmin aineiston tutkimuksissa käytetään käsitteitä sosiaalinen kompetenssi, sosiaaliset taidot, vertaissuhdetaidot ja viestintätaidot. Lasten vuorovaikutustaidot on moninaisista käsitteistä huolimatta määritelty ja operationaalistettu samankaltaisesti. Päätutkimusmenetelminä käytetään havainnointia ja lasten vuorovaikutustaitojen mittaamiseen tarkoitettuja mittareita. Alkuperäistutkimusten tarkastelu osoitti, että lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu esimerkiksi erilaisten kehityshaasteiden ja riskien ehkäisyn näkökulmasta. Lasten vuorovaikutustaidot kehittyvät vertaissuhteissa (Gagnon & Nagle 2004, 174). Koska vuorovaikutustaidot muodostavat alustan vertaissuhteiden kehittymiselle, voi vertaisryhmästä syrjäytymisestä seurata negatiivinen kierre, joka ylläpitää tiettyä sosiaalista statusta vertaisryhmässä (ks. Laine 1998, 497). Lasten vuorovaikutustaitojen tutkiminen auttaa tunnistamaan myös mahdollisia riskitekijöitä, joihin jo varhaiskasvatusvaiheessa voidaan vaikuttaa.

Vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan kotieläinrakennusten palot saavat yleisimmin alkunsa vanhoistaviallisista lämmityslaitoksista ja niiden savupiipuista, sähkölaitteista tai rehunjakoajoneuvosta.Tutkimuksessa olleiden kohteiden syttymissyyt vahvistivat tätä tilastotietoutta. Palotilanne tuleeviljelijälle aina täytenä yllätyksenä. Palohälytykset saadaan nopeastikin aikaiseksi, muttasammutuksen kannalta palokunnan saapumisajat ovat maaseudulla pitkiä, useasti 20 minuutista ylituntiin. Palokunnan saapuessa palo on jo yleensä niin pitkällä, että rakennuksen pelastaminen onhankalaa. Tällöin keskitytään ympäröivien rakennusten suojeluun. Eläinten pelastamisessaviljelijäperheellä on keskeinen rooli aivan palon alkuvaiheessa. Pidemmälle ehtineessä palossaviljelijän ei kannatta riskeerata omaa henkilöturvallisuuttaan.Paloturvallisuustutkimuksessa tarkasteltiin 8 lypsykarja-, 2 lihakarja- ja 1 sikalakohdetta.Tutkimukseen valikoituneiden tilojen vanhimmat rakennustyypit olivat 1960-luvulta ja uusin 2000-luvulta. Tutkitut kohteet olivat pääasiassa matalia rakennuksia, joissa savunmuodostus aiheuttieläinten taintumisen ennen varsinaista palokuolemaa. Siat eivät ole tottuneet liikkumaanrakennuksessa tai poistumaan sieltä, jolloin niiden saaminen pois rakennuksesta on hankalaa.Tutkimuksen esimerkkikohteessa muutamat pelastetut siat ryntäsivät takaisin kohti palavaarakennusta. Pikkuvasikoiden pelastamista hidastavat vasikkakarsinoiden rakenteet ja se, etteivätvasikat vielä ole tottuneet liikkumaan rakennuksessa. Lehmien pelastaminen on helpompaa, etenkinjos lehmät ovat oppineet liikkumaan rakennuksesta ulos. Pihattorakennus, laiduntaminen ja jaloitteluedesauttavat lehmän liikkuvuutta ja lehmien pelastamista palotilanteessa. Parsinavetta on pelastuksenkannalta pihattonavettaa hankalampi.Tulipalon jälkeisen hetken suurin haaste on keräilyalueen järjestely ja väliaikaisnavetanlöytäminen lehmille. Lehmät voivat fyysisten vammojen lisäksi kokea palossa stressiä, ja tapahtumallavoi olla pitkäaikaisia vaikutuksia jopa maitotuotokseen. Maaseudulle on jäänyt tyhjilleen vanhojanavettoja, jotka tarvittaessa on saatu nopeastikin pelastettujen lehmien väliaikaistiloiksi. Tässänaapuriapu ja viljelijöiden yhteistyö on korvaamaton etu.Palotapahtuma koskettaa tilan isäntäväkeä ja myös lapsia. Fyysisten oireilujen lisäksi henkistäkuntoa täytyy seurata ja tarvittaessa kohentaa. Kuntien terveyspalveluilla, seurakunnilla, naapureillasekä viljelijöiden omilla verkostoilla on ollut valmiuksia tarvittavaan kriisiapuun. Osanavahinkotapahtuman henkistä prosessointia viljelijä joutuu pohtimaan tulevaisuuttaan: jatketaankotuotantoa, rakennetaanko palanut tuotantorakennus uusiksi, muutetaanko tuotantosuuntaa vailuovutaanko kokonaan. Luopumiset liittyvät yleensä viljelijän lähestyvään eläkeikään. Jatkajat tekevätpäätöksensä usein nopeastikin. Uusi tuotantorakennus voidaan ja kannattaakin tehdä uuteen paikkaan,jossa toiminnan laajennusvarat ja turvallisuus voidaan ottaa aivan uudella tavalla huomioon.Tutkimuksessa olleiden tilojen uudisrakennukset edustivat turvallisuusajattelun huippua:pelastussuunnitelma oli kunnossa, palo-osastoinnit oli tehty huolellisesti ja paloilmoituslaitos oliasennettuna.

Tarkastelen artikkelissa Turun akatemian teoreettisen filosofian professori Karl Mestertonin (1715–1773) väitöskirjan De principii rationis sufficientis adplicatione ad regnum materiale et immateriale (1745, suom. Riittävän perusteen periaatteen soveltamisesta aineellisen ja aineettoman piirissä) sisältöä ja kontekstia. Mesterton käsittelee väitöskirjassaan filosofista riittävän perusteen periaatetta, jonka mukaan jokaisella olemassa olevalla asialla on jokin syy tai peruste. Hän perustelee ja selittää, miten kyseinen periaate esiintyy sekä aineellisen piirissä eli luonnossa että aineettoman piirissä eli ihmismielessä. Mesterton seuraa Christian Wolffin (1679–1754) filosofiaa ja tähän liittyvää koulukuntaa eli wolffilaisuutta. Mestertonin väitöskirja sisältää lukuisia viittauksia eri henkilöihin ja teoksiin. Työ on historiallisesti ja filosofianhistoriallisesti merkityksellinen, mutta ei filosofisesti johtuen muun muassa Mestertonin kritiikittömyydestä käyttämiään lähteitä kohtaan. Tällainen toiminta oli toisaalta Turun akatemiassa tavanomaista.

Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että mielenkiinto sähköisiä terveyspalveluja kohtaan on lisääntynyt ja samoin tarve niiden käytön ohjaukseen. Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida, millaisen merkityksen erikoissairaanhoidon vastaanotolla asioivat potilaat antavat sähköisille palveluille. Lisäksi he arvioivat sähköisten palvelujen hyödyllisyyttä ja helppokäyttöisyyttä. Tutkimusaineisto koottiin yliopistosairaalan poliklinikoilla asioivilta potilailta tai heidän saattajiltaan keväällä 2017. Kysely koostui Likert-asteikollisesta väittämistä (n=29) ja viidestä taustamuuttujasta. Aineistosta (n=113/150, 75%) analysointiin luku- ja prosenttimäärät sekä rakenneyhtälömallia käyttäen tutkittiin Teknologian hyväksyminen –mallin pohjalta asetetut hypoteesien sopivuus aineistoon. Vastaajat arvioivat sähköisten palvelujen käytön motivoivan seuraamaan omaa terveyttä. He kokivat, että sähköiset palvelut ovat helposti saatavilla ja he haluavat käyttää sähköisiä palveluja terveydentilan seurantaan sekä luottavat sähköisten palvelujen mahdollisuuksiin. Vastaajista puolet oli käyttänyt Internetistä saatavilla olevia terveystestejä, mutta terveystarkastuksen sähköisesti oli tehnyt vain muutama. Kanta-palvelut olivat tuttuja ja käyttökokemuksen lisääntyessä palvelut koettiin mielekkäiksi. Nuoret hallitsivat tietotekniikan käytön, kun taas iäkkäämmät vastaajat epäilevät käyttötaitojaan. Tutkimus osoitti, että palvelujen mielekkyys vaikuttaa merkittävästi niin asennoitumiseen kuin aikomukseen käyttää sähköisiä palveluja.

Säätutkilla kartoitetaan sadealueita. Ilmassa lentävät hyönteiset aiheuttavat sateiden ja satavien pilvien ohella merkittävimmän kaiun kesäaikaan säätutkissa. Koska tutkan mittauksessa käytännöllinen alin korkeus on sadan metrin luokkaa, hyönteiset ovat tällöin niin korkealla että niitä voidaan yleensä pitää vaeltajina. Vaeltavat hyönteiset nousevat tarkoituksellisesti tällaisille korkeuksille, kun taas muusta syystä liikkeellä olevat yksilöt pysyttäytyvät alhaalla, jossa ne voivat omalla lentonopeudellaan ylittää ilmanvirtausnopeuden ja pystyvät pääsemään kohteeseensa. Säätutkilla hyönteisten aiheuttama kaiku-kerros ulottuu tavallisesti noin +5 asteen lämpötilaan saakka, jolloin noin +25 asteen pintalämpötilassa kauniina kesäpäivänä kaikukerros voi olla noin kahden kilometrin paksuinen.Hyönteismigraatiolla voidaan tarkoittaa hyvin erilaisia yksilöiden liikkeitä, joilla on merkitystä lajin populaatioille. Suomessa migraatioihin liittyviä tutkimuksia on tehty paljon toisaalta perhosten ja toisaalta tuhohyönteisten osalta. Metapopulaatioiden tutkimuksessa migraatio on myös keskeinen tekijä. Hyönteisten vaellusten tarkkailussa kiinnostuksen kohteena ovat olleet erityisesti immigraatiot, jotka tuovat tarkastellulle alueelle yksilöitä. Immigraation merkitys korostuu tuhohyönteisten vaikutusten arvioinnissa, koska yleensä ennustusmenetelmät populaatioiden kehittymisestä perustuvat havaintoihin paikallisesta populaatiosta.Erityisesti Helsingin yliopiston säätutkan mittauksia on viime kahdenkymmenen vuoden kuluessa käytetty lähinnä kirvojen ja perhosten immigraatioiden tutkimuksessa. Tämän tutkan sijainti Suomenlahden rannikon tuntumassa onkin tehnyt mahdolliseksi erottaa meren yli tulevat immigraatiot lyhytkestoisemmista paikallisista vaelluksista. Toisaalta taas Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkosto kattaa varsinkin Etelä-Suomen kesäisten sateiden osalta varsin hyvin, jolloin myös hyönteisvaellusten seurantaa voidaan tehdä koko alueella. Vuoden 2004 lopulla Helsingin yliopiston rakennuksen katolle Kumpulan yliopistoalueella asennettiin uuden säätutkan antenni. Tämä Vaisala Oyj:n rakentama tutka on Suomen ensimmäinen polarimetrinen säätutka.Polarisaatiosäätutkalla kyetään aikaisempaa paremmin erottamaan hyönteiset muista kaiun aiheuttajista ja lisäksi on mahdollista saada lisää tietoa havaittavien hyönteisten lajistosta ja käyttäytymisestä ilmavirtauksissa. Tämän tutkan käyttömahdollisuuksia ja yleensä vastaavanlaisten järjestelmien hyödyntämistä tutkitaan hankkeessa "Polarisaatiotutkan monitieteelliset sovellukset". Yksi alue tässä tutkimuksessa on kehittää tuhohyönteisten vaellusten ennustusmalli. Tässä osuudessa ovat mukana Helsingin yliopisto, Ilmatieteen laitos ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Säätutkilla ja erityisesti käytössä olevalla uudella polarisaatiotutkalla hyönteisvaelluksia pyritään seuraamaan tämän ennustusmallin toiminnan varmistamiseksi. Samaan aikaan tehostetulla hyönteisten pyydystyksellä selvitetään vaellusten saapumista maastoon.

Työn tuottavuuden parantaminen on yleisin argumentaatio automaation hyötyjä todisteltaessa. Sen avulla katsotaan voitavan vähentää ihmisen työtaakkaa ja väsymistä, lisätä turvallisuutta ja mahdollistaa nopeampi ja täsmällisempi useiden samanaikaisten tehtävien suorittaminen. Automaation suorituskyvyn optimointi ei kuitenkaan välttämättä takaa ihminen-kone-työparin täydellistä toimintaa ja sen kaikkien mahdollisuuksien hyödyntämistä. Automaation ja tietotekniikan lisääntymisen vaikutuksesta ihmisen rooli järjestelmissä on muuttumassa enenevässä määrin aktiivisesta toimijasta passiiviseksi valvojaksi. Tämä ihmisen uusi työrooli automaation valvojana voi kuitenkin tuoda esille uudenlaisia toimintaan vaikuttavia tekijöitä, jotka ovat seurausta ihmisen rajallisista kognitiivisista kyvyistä. Automaatio- ja työkonejärjestelmiä suunniteltaessa olisi osattava ottaa huomioon työntekijän ominaisuudet entistä laajemmin, jotta uusista järjestelmistä saatava hyöty ei vähene ihmisen kognitiivisten ominaisuuksien vuoksi. Maatalousteknologian alaan kuuluvaa automaatio- ja työkonejärjestelmien suunnittelua tulisi tarkastella ihmisen ja koneen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Vaikka pyrittäisiin suunnittelemaan optimaalinen vuorovaikutus ihmisen ja automatisoidun järjestelmän välille, voi teknologiakeskeiseen ideaan perustuva tuotesuunnitelma aiheuttaa ongelmia käytännössä. Suunnitteluvaiheessa on todennäköisesti mahdoton täydellisesti ennustaa ihmisen ja koneen vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa, sillä oikeassa käyttöympäristössä voi ilmetä lukuisa joukko ennalta tuntemattomia tekijöitä, jotka vaikuttavat vuorovaikutukseen. Käyttäjäkeskeisen suunnittelun menettelytapa pyrkii vastaamaan tarpeeseen ottaa huomioon tuotteen käyttäjien asettamat vaatimukset. Käytettävyystutkimuksen avulla vaatimusten täyttyminen voidaan todentaa suunnittelun edetessä. Käytettävyyden käsite on implisiittinen, joten sen tarkka määritelmä muotoutuu tutkimusalan mukaan. Lähtökohtana toimii usein standardin SFS-EN ISO 9241-11 (1998) käytettävyyden määritelmä tuotteen käytön tuloksellisuudesta, tehokkuudesta ja miellyttävyydestä määrätyllä käyttäjäryhmällä määrätyssä käyttötilanteessa, jotta määritetyt tavoitteet saavutetaan. Maatalousteknologian alalla ei käytettävyystutkimuksen menetelmäkehitystä ole vielä juuri tehty, joten käytettävyydelle ei ole muodostunut toimintaympäristön ominaisuudet huomioivaa täsmällistä määritelmää. MTT maatalousteknologian tutkimuksessa pyritään aikaansaamaan perusta käytettävyyden määritelmälle, sekä kehittämään toimintaympäristöön soveltuvia menetelmiä. Tämä kirjallisuuskatsaukseen pohjautuva tutkimus kenttäkokeineen soveltaa tilannetietoisuuden käsitettä ja tutkimusmenetelmiä maatalousteknologisen laitteen tutkimuksessa tarkastellen menetelmän soveltuvuutta sovellusalueen käytettävyyden tutkimusmenetelmänä. Esimerkkityökohteena tutkimuksessa on kasvinsuojeluruiskutus. Työtehtävä suoritettiin traktori-kasvinsuojeluruisku-yhdistelmällä, jossa käytettiin Agrix - Kasvinviljelykoneiden automaatiojärjestelmä -hankkeessa kehitettyä yleiskäyttöistä kasvinviljelykoneiden automaatiojärjestelmän prototyyppiä. Arvioinnin kohteena oli erityisesti työkoneen hallintalaite ja tietoa välittävä käyttöliittymä. Tutkimuksen tuloksiin pohjautuen tilannetietoisuuden arviointia on mahdollista soveltaa maatalousteknologian alalla varsinkin liikkuvan, peltotyöskentelyssä käytettävän koneen käyttöliittymän käytettävyyden arviointiin. Käytettävyyden määrittelyn viitekehyksenä on maatalousteknologisen laitteen osalta mahdollista käyttää standardia ISO/IEC 9126-1 (2001).

Kiina on kasvamassa kovaa vauhtia yhdeksi maailman suurimmista ja tuottoisimmista elintarvikemarkkinoista. Kiinan 1,3 miljardin ihmisen tulotason noustessa ja kaupungistumisen edistyessä, kysyntä laadukkaita, terveellisiä ja ympäristöystävällisiä tuotteita kohtaan lisääntyy. Kiinan kotimainen tuotanto ei kykene vastaamaan lisääntyvän ravinnon kulutuksen ja ruokavalioiden koostumuksen huomattaviin muutoksiin. Kiinan luonnonvarat ovat jo tällä hetkellä varsin kovalla koetuksella veden puutteen ja maaperän köyhtymisen takia. Tässä tutkimuksessa analysoidaan Kiinan kasvavaa maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tuontia suhteessa tulojen kasvuun, tuontihintojen muutoksiin sekä Kiinan kaupan vapautumisesta seuranneisiin tullien alentamiseen. Tutkimus tarkastelee erityisesti Kiinan ja EU:n välisten kauppasuhteiden kehitystä hyödyntämällä FAO:n kauppatilastoja vuosilta 1986 - 2005. Kauppavirtoja kuvaavat ekonometriset mallit on rakennettu tutkimuksessa kuudelle EU:sta Kiinaan viedylle maataloustuotteelle: pakastettu sianliha, pakastekala, hera, ohra, olut ja viini. Tutkimuksen teoreettisessa osassa muodostetaan kaupan volyymiä selittävät kysyntämallit, jotka estimoidaan tutkimuksen empiirisessä osassa. Tutkimuksen teoreettisena pohjana on oletus epätäydellisestä kilpailusta, joka on seurausta siitä, että kilpailevat tuotteet ovat epätäydellisiä substituutteja. Maahantuojan ostopäätöksiin vaikuttavista tekijöistä tuotteen hinta on usein tärkein tekijä, mutta tuoja ei silti välttämättä osta kaikkia maataloustuotteitaan edullisimmalta tavarantoimittajalta. Muutkin tekijät vaikuttavat maataloustuotteiden kauppavirtoihin. Näitä tekijöitä ovat laadulliset ominaisuudet – tuotteen imago (ylellisyystavarat), tuotenimet ja kulttuuritausta (markkinointi), laatu, toimitusaika, toimitusten luotettavuus, pakkaus – sekä vallitsevat kauppasuhteet (esim. kulttuuriset, historialliset tai poliittiset siteet kaupantekijöiden välillä). Estimoinneista saadut tulokset osoittavat Kiinan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tuontikysynnän reagoineen varsin voimakkaasti reaalitulojen muutokseen, mutta olleen melko joustamatonta suhteessa reaalihintojen muutoksiin. Kiinalaiset maahantuojat ovat kuitenkin herkkiä reagoimaan tuontituotteiden suhteellisiin hintamuutoksiin eli hintakilpailukyky vaikuttaa merkittävästi viejän markkinaosuuteen Kiinassa. Kiinalaiset maahantuojat etsivät halvempia tuotevaihtoehtoja, mikä johtaa ulkomaisten tavarantoimittajien väliseen kiivaaseen hintakilpailuun. Tulokset tukevatkin päätelmiä, joiden mukaan Kiinan markkinoilla hintakilpailuun osallistuvat EU-yhtiöt joutuvat siirtämään tuotantonsa Kiinaan ollakseen kustannustehokkaita. Kiinan WTO-jäsenyys sekä käynnissä oleva tiiviimpi integraatio maailmantalouteen tarjoavat tulevaisuudessa monenlaisia mahdollisuuksia ja haasteita eurooppalaisille elintarvikeyrityksille. Tämän tutkimuksen mukaan tullien alentamisella ei ole suurta merkitystä EU-viennin määrään Kiinaan. Kiinalaisten kuluttajien ostovoiman kasvu on merkittävin selittävä tekijä Kiinaan tuotavien maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kysynnän lisääntymisessä – sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. On odotettavissa, että taloudellisen kasvun jatkuessa maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tuonti Kiinan markkinoille kasvaa entisestään.

Maanparannuskompostin, kuivatun mädätysjäännöksen ja kemiallisesti hapetetun puhdistamolietteen varastointia peltopattereissa on seurattu eri puolilla Suomea. Patterit perustettiin talvella routaantuneen maan päälle, ja niiden alla oli paljas maa, turve, sahanpuru tai olki. Pattereiden koko vastasi kyseisellä peltolohkolla käytettävää määrää. Pattereiden kohdalta ja ympäröivästä peltomaasta mitattiin typpipitoisuudet eri maakerroksista ennen ja jälkeen varastoinnin. Ensimmäiset tulokset (Pohjois-Pohjanmaa, HHt, m) kemiallisesti hapetetun puhdistamolietteen turve-, olki- ja paljaspohjaisen pattereiden liukoisen typen huuhtoutumisesta viittaavat siihen, että vaikutus rajoittuu peltopatterin kohtaan ja siinäkin vain ylimpiin maakerroksiin. Keväällä patterin purkamisen aikaan huuhtoutunut liukoinen typpi oli ammoniummuodossa (NH4+-N), nitraattityppeä ei havaittu. Typen huuhtoutumista varastopattereista pintavalunnan mukana valumasuuntaan ei havaittu. Pohjois-Pohjanmaalla yhden patterin koko oli noin 120 m3 ja patterin alla oleva pinta-ala oli noin 110 m2. Pohjamateriaalia levitettiin lumesta auratulle routaantuneelle pellolle 5-10 cm, lietetuotetta tuotiin kuhunkin patteriin noin 40 t, ja peitettiin oljella. Tulosten perusteella turvepohjaisen patterin alla maassa oli keväällä patteria purettaessa suuremmat NH4+-N -pitoisuudet kuin olki- tai paljaspohjaisen patterin alla. Ylimmässä 10 cm maakerroksessa NH4+-N -pitoisuus oli turvepohjaisella 920 mg/l, olkipohjaisella 180 mg/l ja paljaspohjaisella patterilla 420 mg/l. Pohjakerroksen nesteensitomiskyky saattoi olla liian pieni suhteessa lietetuotteen alimmista kerroksista puristuvaan nestemäärään. Vaikka patterin alla olevista maakerroksista mitatut typpipitoisuudet ovat suuret, on maahan siirtyneen typen kuormitus maanparannusaineen käyttölohkon peltohehtaaria kohden laskettuna pieni. Näistä samalla peltolohkolla olleista pattereista NH4+-N siirtymä patterin alla olleisiin maakerroksiin oli paljaspohjaisessa 7,7 kg, olkipohjaisessa 4,8 kg ja turvepohjaisessa 15,9 kg. Kun yhden patterin levitysala oli noin 5 ha, tuli eri patterirakenteilla typpikuormituksen määräksi tuotteen käyttöalaa kohti pienimmillään 0,96 kg N/ha (olkipohjainen) ja suurimmillaan 3,18 kg N/ha (turvepohjainen). Muilla seurantakohteilla keväällä mitattu liukoisen typen pitoisuus patterin alla oli näitä lukemia pienempi. Patterien aiheuttamaa pistekuormaa peltolohkolla voi hallita oikeilla pohjarakenteilla ja varastopaikan viimeistelyllä. Voidaan käyttää nestettä sitovaa mutta myös kantavaa pohjamateriaalia ja tarvittaessa suorittaa lohkolla massanvaihtoa noin 20 cm syvyydeltä patterin kohdalla. Varastopatteria ei tule sijoittaa salaojan kohdalle. Orgaanisten lannoitevalmisteiden peltopatteroinnista aiheutuva ympäristönkuormitus on vähäinen. Sallimalla orgaanisten lannoitevalmisteiden peltopatterointi voitaisiin niiden sisältämät ravinteet hyödyntää kasvintuotannossa ja samalla edistää ravinteiden kierrätystä.

Tarkastelen suomalaisten hevossuhteen muuttumista 1940-luvun maatalousyhteiskunnasta tämän päivän tietoyhteiskunnan vapaa-ajankulttuuriin. Tässä esityksessä haen vastausta kysymykseen, kuinka suomalaisessa hevoskulttuurissa tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet ihmisen ja hevosen suhteeseen ja hevostaitoon. Vertailuajankohtina ovat 1940-luvun työhevoskulttuuri ja 2000-luvun ratsastuskoulukulttuuri sekä näissä molemmissa konteksteissa viisi käsitettä: hevoskäsitys, yhteisöllisyys, sukupuoli, paikka ja aika. Käytän tutkimuksessani laadullisia aineistoja ja menetelmiä. Aineistona minulla on vuosina 1995-2009 keräämäni kenttätyöaineisto ja siihen liittyvät haastattelut ja kenttätyömuistiinpanot, vuonna 2004 tekemäni hevostaitokysely sekä kirjalliset kertomusaineistot Hevostarina ja Hevoset sodassa 1939-1944 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistosta. Teoreettisen ja metodologisen pohjan tutkimukselleni muodostavat narratiivinen lähestymistapa ja kognitiivinen antropologia. Tulokset osoittavat, että hevostaidot olivat 1940-luvulla osa toimeentuloon liittyvää tietoa, jota voidaan kutsua nykypäivän näkökulmasta perinnetiedoksi. Taitoja tarvittiin ennen kaikkea työntekoon ja lapset kasvatettiin eläinten käsittelyyn jo pienestä pitäen. Hevoskäsitys oli hyvin ihmiskeskeinen ja hevosta välineellistävä, mutta silti hevonen oli tärkeä myös emotionaalisesti ja osa yhteisöä. Sodassa olleita hevosia kunnioitettiin, niitä kutsuttiin sotasankareiksi ja aseveljiksi. Hevosen hoidolla oli yhteisöllistä merkitystä. Hevostaidot olivat yksi miehen työväline ja hänen arvonsa mitta. Hevonen oli osa miehen identiteettiä. Vaikka hevonen oli julkisesti miehen työtoveri ja hevoskulttuuri siten miellettiin hyvin maskuliiniseksi, ovat lapset aina osallistuneet myös hevosten hoitoon ja naiset toimittivat askareitaan hevosten kanssa. Hevosia oli kaikkialla ja niiden kanssa vietettiin paljon aikaa. Teollistuminen ja kaupungistuminen muuttivat hevossuhdetta. Maatalousyhteiskunnan tiiviiseen ja kokonaisvaltaiseen hevossuhteeseen verrattuna nykypäivän vapaa-aikaan liittyvä hevossuhde näyttäytyy pirstaleisena, kun koko yhteiskunnan kattavasta hevoskulttuurista on siirrytty kapeampiin alakulttuureihin kuten ravi- ja ratsastuskulttuureihin. Työhevosten vaihtuminen harrasteratsuiksi on merkinnyt hevosen merkityksen täydellistä muuttumista työvälineestä työstä ja arjesta irtaantumisen välineeksi. Hevosesta on tullut erityisesti ratsutelleilla osa naisten ja tyttöjen kulttuuria. Siitä on tullut harrastekumppani, jonka hoitoon ja käsittelyyn etsitään tietoa monista lähteistä. Kaupungistuminen on ajanut eläimet marginaaliin, niille varattuihin tiloihin ja samalla ne ovat etääntyneet tavallisen suomalaisen kokemusmaailmasta. Hevossuhde on muuttunut ihmiskeskeisestä ja välineellistävästä, mutta hevosta arvostavasta suhtautumisesta nykyiseen tieteellisen tiedon tuomaan eläinkeskeisempään näkökulmaan ja empaattisempaan suhtautumiseen hevosta kohtaan.

Tietojärjestelmistä on tullut keskeinen osa sosiaalityötä. Sosiaalityön tietojärjestelmien avulla tuotetaan tietoa eri tahoille, kuten asiakkaille, työntekijöille, johtajille ja päättäjille. Erilaisten tiedollisten tarpeiden huomioiminen tietojärjestelmässä on haastava tehtävä, joka vaatii sosiaalityön ja tietojärjestelmän käyttöympäristön tuntemusta. Tutkimuksessa kysyttiin, miten sosiaalityön tiedollisia tarpeita on tulkittu, tunnistettu ja ratkaistu tietojärjestelmän kehittämistyössä. Tutkimuksen kohteena oli Apotti-tietojärjestelmän sosiaalihuollon sovellus. Tutkimusaineisto muodostui Apotin sosiaalihuollon sovelluskehitykseen osallistuneiden asiantuntijoiden fokusryhmähaastatteluista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tuloksina kuvataan, miten Apotti-hankkeessa tunnistettujen sosiaalityön tiedollisten tarpeiden tietojärjestelmälle asettamissa vaatimuksissa korostuu tiedon hyödynnettävyys, kokonaisvaltaisuus ja ajantasaisuus asiakaslähtöisen sosiaalityön, työprosessien hallinnan, tiedolla johtamisen ja tietoperustaisen sosiaalityön näkökulmista. Tietojärjestelmän on tuettava olennaisen tiedon hahmottamista, työtehtävien seurantaa, dataohjautuvaa johtamista ja sosiaalityön tutkimusperustaisuuden vahvistamista sekä tietoturvallista viestintää asiakkaiden ja ammattilaisten kesken. Tietojärjestelmän osaava ja yhtenäinen käyttö on kriittinen tekijä tavoiteltujen hyötyjen toteutumiselle ja korostaa tietojärjestelmän käyttäjien riittävän koulutuksen merkitystä.

Nuorten 1980-luvun musiikkikulttuureja ovat leimanneet mielikuvat kaupallisuudesta, pinnallisuudesta ja värikkäistä musiikkivideoista. Tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteena ovat puolestaan olleet erityisesti erilaiset musiikilliset alakulttuurit. 1980-luvun nuoriso- ja musiikkikulttuurien suuret linjat ovat kuitenkin jääneet vielä tutkimukselliseen paitsioon. Tässä artikkelissa aikakauden nuorisomusiikkikulttuurien keskeisiä piirteitä hahmotellaan ristiinvalottamalla aikakautta kahden eri aineistokokonaisuuden, muistelukirjoitusten ja levymyyntitilastojen kautta. Aikakaudella nuoruuttaan eläneiden muistoja kerättiin Niin kasaria! -muistitietokeruulla yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska litteratursällskapet i Finlandin kanssa, ja vastauksia saatiin yhteensä 107. Kahden erilaisen lähdeaineiston rinnakkain käyttö tarjoaa myös metodisesti kiinnostavan esimerkin eri aineistolajien vertailusta. Muistitietoaineiston tarkastelu kertoo, että kaupallisesti menestyneimmät, albumimyyntilistojen kärjessä 1980-luvulla olleet laulajat ja yhtyeet eivät yksin hallitse aikakauteen liittyviä musiikkimuistoja. Mainittujen musiikkiartistien määrä ja kirjo ovat suuria – mainituista 698 artistista alle puolet mainitaan vähintään kahdessa eri vastauksessa, joten merkittävä osa on vain yhden vastaajan muisteluissa. Koko muistelijajoukolle yhteisesti merkittäviä artisteja oli suhteessa varsin vähän: vain 29 artistia mainittiin vähintään kymmenessä muistelukirjoituksessa. Nämä luvut kertovat muistelijoille merkityksellisen musiikin laajasta kirjosta ja musiikin lähteiden moninaisuudesta. Vaikka muistelun kohteena on 1980-luku, niin itse kuunneltu musiikki oli peräisin paljon laajemmalta ajanjaksolta. Aineistojen vertailu paljastaa myös, että alueelliset ja kielierot saattoivat vaikuttaa merkittävästi musiikin kuunteluun: ruotsinkielisten länsirannikolla asuneiden muistelijoiden musiikkimaisema poikkeaa selvästi muualla asuvien suomenkielisten muistoista.

Mielenterveysongelmiin liittyy korostunut häpeän tunne. Erityisesti mielisairaalaan joutuminen on monelle häpeällinen kokemus, josta on vaikeaa puhua. Tässä artikkelissa tarkastelen mielisairaalaan liittyvää häpeää psykiatristen sairaaloiden potilaiden ja heidän omaistensa kirjoittamien muistojen valossa. Artikkeli pohjautuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry:n Muistoja ja kokemuksia mielisairaaloista –muistoaineistoon, joka on kerätty 90 eri kirjoittajalta vuosina 2014-15. Muistoista vanhin sijoittuu 1930 –luvulle ja tuoreimmat 2010 –luvulle. Pohdin, miten häpeää kuvataan muistoissa, millaisiin tilanteisiin se liittyy ja miten se rakentuu keruukutsun pohjalta muodostuneessa muistoaineistossa. Muistokeruumateriaalin erityisyys on otettu huomioon aineiston analyysissa liittämällä tekstiin runsaasti aineisto-otteita, joiden kautta lukija saa kokonaisnäkemyksen aineiston luonteesta sekä voi seurata analyysia ja sen johtopäätöksiä. Potilaiden häpeän tunteissa korostuu stigma, joka on rakentunut osaksi omaa identiteettiä. Häpeä kytkeytyy hoitojärjestelmän valtarakenteisiin ja käytettyihin pakkokeinoihin, kuten eristykseen joutumiseen tai vastentahtoiseen psyykenlääkitykseen. Traumaattisia kokemuksia on aineistossa usein kuvattu metaforisen kielen kautta. Koko aineistoa, mutta erityisesti potilaiden omaisten muistoja, sävyttää ajatus häpeän ylisukupolvisuudesta ja taakkasiirtymistä. Vaikka asenteet mielenterveysongelmia kohtaan ovat muuttuneet, on häpeä yhä toipumista hankaloittava seikka. Sen vastavoimana voi kuitenkin nähdä toivon, jonka ylläpitämisessä ja herättämisessä potilaan läheiset ja hoitotyöntekijät ovat keskeisessä roolissa.

Maatalousyrittäjät, erityisesti kotieläintilalliset, kohtaavat suuren työkuorman ja monimuotoiset velvoitteet työssään. Samaan aikaan osaamisen lisääntymiselle koetaan tarvetta sekä yrityksen johtamisessa että tuotannollisessa osaamisessa. Automaatio on muuttanut maatilojen arkea sitoen viljelijät olemaan tavoitettavissa mahdollisissa ongelmatilanteissa. Tämä johtaa maatalousyrittäjien ajankäytön muutokseen. Koulutushankkeiden toteuttamisessa on nähty pitkään trendi yksittäisten koulutuspäivien kiinnostavuuden laskussa sekä koulutusten painopisteensiirtymisenäsitoutumista vaativiin pienryhmäkoulutuksiin ja erilaisten digitaalisten aineistojen käyttämiseen. Useiden yrittäjien toive ammatilliselle täydennyskoulutukselle on etäyhteyksien hyödyntäminen ja monikanavaisuus. Menestyvä keskisuomalainen nautakarjatila (MEKA) –hanke on Maaseuturahastosta ja Keski-Suomen ELY -keskuksesta rahoituksensa saava koulutushanke, jonka tavoitteena on lisätä maatalousyrittäjien ammatillista osaamista sekä tukea yrittäjien hyvinvointia. Hanke toimii kolmivuotisena vuosien 2015-2018 aikana Keski- Suomen maakunnan alueella. Osana koulutushanketta tuotetaan digitaalista opintomateriaalia, joka on hyödynnettävissä vielä hankkeen päättymisen jälkeen. Materiaalin tuottamisen ohella kerätään kokemuksia sekä materiaalia työstäviltä henkilöiltä että käyttäjiltä. Seurannan kohteena ovat digitaaliset aineistot ja niiden hyödynnettävyys maatalouden ammatillisessa täydennys- ja lisäkoulutuksessa. Digitaalisten aineistojen kokoamisessa hyödynnetään 360◦ -kuvaa ja -videota, drone-kuvia ja -videoita, valokuvia, videoita, haastattelumateriaaleja sekä muita digitaalisia aineistoja. Materiaaleja julkaistaan valtakunnallisten sekä alueellisten koulutus- ja kehittämishankkeiden kanssa yhteistyössä, esim. Ravinne- ja energiatehokas maatila http://ravinnejaenergia.fi/fi/etusivu/) ja https://www.aitomaaseutu.fi. Yhteistyö aineistojen jakelukanavissa laajentaa tehdyn työn vaikuttavuutta ja parantaa tiedonsaatavuutta.

Suomen juhlavuosi näkyy kaikkialla eikä syyttä. Se oli luontevasti nostettu myös touko­kuussa pidettyjen Kielitieteen päivien teemaksi. Vaikka joka ikinen esitys ei teemaan suoraan liittynytkään, suuressa osassa työpajoista ja yksittäisistä esitelmistä luotiin katseita kielentutkimuksen historiaan tai tulevaisuuteen – osassa molempiin. Tarkastelun kohteena olivat esimerkiksi nimistöntutkimus, Suomen kielitilanteessa tapahtuneet muutokset, diskurssintutkimus, kielitaidon arviointi sekä variaationtutkimuksen kirjo. Tarjolla oli sekä tuokiokuvia tietystä historian vaiheesta, kuten kielitieteen popularisoinnista 1900-luvun alkupuolella, että historian pitkistä kaarista, joita valotettiin esimerkiksi plenaariesitelmissä. Erika Sandmanin esitelmä muistutti sitä, miten paljon velkaa nykyinen kenttälingvistiikka on jo yli sata vuotta sitten Siperiassa matkanneille suomalaisille fennougristeille. Heikki Paunonen puolestaan havainnollisti sadassa vuodessa tapahtuneita kielenkäytön muutoksia vertailemalla Helsingin puhekieltä vuosina 1917 ja 2017. Tässä numerossa lähdetään liikkeelle historian hämäristä – paljon kauempaa kuin sadan vuoden takaa. Harri Mantila ja Matti Leiviskä tarjoavat fennistiikkaa ja arkeologiaa yhdistävässä artikkelissaan uudenlaisen selityksen eteläpohjalaismurteiden omalaatuisille piirteille. Historia on mukana myös Krista Ojutkankaan artikkelissa, jossa kirjoittaja tarkastelee sitä, millaisissa konstruktioissa mukana ja mukaan esiintyvät ja miten niiden käyttötavat ovat muuttuneet. Salla Kurhila ja Niina Lilja puolestaan tarkastelevat nykykieltä ja pureutuvat yhteen korjausaloitetyyppiin, toistoon. Artikkeli on luontevaa jatkoa viime vuonna Virittäjässä ilmestyneelle tutkimukselle, jossa tarkastellaan kootusti erilaisia arkikeskustelujen korjausaloitteita (ks. Haakana, Kurhila, Lilja & Savijärvi Virittäjä 2/2016). Artikkelien lisäksi lehdestä löytyy esittely alkusanakielestä, Kotikielen Seuran viime vuoden kuulumiset, kirja-arvioita ja väitöslektioita. Julkaisemme jälleen myös Virittäjän viimevuotisen kirjoituskilpailun satoa: Suvi Vierulan teksti kaa-partikkelin kieliopillistumisesta sijoittui siinä jaetulle ensimmäiselle sijalle. Toivottavasti havaintokirjoitus innostaa uutta opiskelijasukupolvea osallistumaan tämänvuotiseen kilpailuumme. Tarkempia ohjeita löytyy Virittäjän verkkosivuilta. Virittäjän lukija on saattanut pohtia, juhlistaako lehti jollain erityisellä tavalla Suomen merkkivuotta. Varsinaiseen erikoisnumeroon ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä jokainen Virittäjä on juhlanumero. Se, että kielitieteellistä tutkimusta tehdään suomesta ja sitä julkaistaan suomeksi, on yksi hienoimmista tavoista onnitella satavuotiasta Suomea. Siitä, että kyseessä on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys, antaa hyvän muistutuksen Miikul Pahomovin lyydin asemaa käsittelevä väitöslektio, joka julkaistaan verkkolehdessä. Hanna Lappalainen

Suomen kirjakielen sekä suomenkielisen kirjallisuuden ja sivistyksen kannalta 1800-luku on merkittävä vuosisata. Kirjallisen tuotannon monipuolistuessa julkaistiin myös ensimmäiset suomenkieliset oppikirjat ja suomi lähtökielenä -sanakirjat, joissa selityskielenä ei ollut ruotsi. Tässä artikkelissa tarkastelun kohteena on vuonna 1883 ilmestynyt Johan Gabriel Geitlinin laatima Suomalais-latinainen sanakirja. Tutkimuksessa tarkastellaan sanakirjan sanastoa teoksen käyttöfunktioiden ja ortografisten valintojen näkökulmasta analysoimalla lekseemien semanttisia, morfologisia ja kirjoitusasuun liittyviä piirteitä. Artikkelissa selvitetään Geitlinin leksikografisen työn periaatteita ja niiden toteutumista sekä tarkastellaan, miten 1800-luvun kirjallistuminen, kirjalliset pyrkimykset, odotukset ja vaatimukset näyttäytyvät autoritaarisen tahon eli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamassa sanakirjassa. Analyysi osoittaa, ettei Geitlinin sanakirjan sanastoa ole otettu sellaisenaan aiemmista sanastoista, vaan laatija on pyrkinyt toimittamaan kustantajan määrittämiin tarkoituksiin soveltuvan, ajanmukaisia oikeakielisyysohjeita noudattavan teoksen. Geitlin seuraa sana-aineksen osalta pitkälti Lönnrotia mutta on poiminut myös uutta sanastoa ja tekee esikuvaansa ajanmukaisempia ratkaisuja erityisesti uudissana- ja ortografiakysymyksiss-ä. Kun Geitlin pyrki löytämään kompromissin latinan opetuskäyttöön soveltuvan ja suomen kieleen tutustuville sopivan sanakirjan välillä, hän tuli luoneeksi kirjan, joka ei täysin palvele kummankaan ryhmän tarpeita. Tehtyihin valintoihin ovat vaikuttaneet ennen kaikkea aikakauden käsitykset ja kieli-ihanteet. Puutteistaan huolimatta sanakirja on arvokas kokonaisuus ajan kielellistä ja kulttuurista historiaa. G. Geitlin’s Finnish-Latin dictionary (1883) in the tradition of lexicography In terms of the Finnish literary language and Finnish literature and culture, the 19th century was a significant period. As literary production became more versatile, the first textbooks in the Finnish language were published, as well as dictionaries with Finnish as the source language, and not using Swedish to explain the terms. This article deals with Johan Gabriel Geitlin’s Finnish-Latin dictionary (Suomalais-latinainen sanakirja) published in 1883. The study examines the lexicon dealt with in the dictionary from the point of view of the functional aspects and orthographic choices made, by analysing features relating to the semantics, morphology and orthographic features of the lexemes. In the article the focus is in the principles applied in Geitlin’s lexicographic work, and how they are put into practice. The study also discussess how the development of the literary Finnish language in the 19th century, and the literary aims, expectations and demands placed on it were manifested in a dictionary published by an authoritarian party, the Finnish Literature Society. The analysis shows that the vocabulary in Geitlin’s dictionary was not taken over as such from earlier dictionaries, but that the author’s purpose was to produce a work that was suited to the purposes defined by the publisher, while following the current grammatical rules. As far as the vocabulary is concerned, Geitlin followed Elias Lönn-rot’s extensive Finnish-Swedish dictionary (Suomalais-Ruotsalainen sanakirja, 1866–1880) to a great extent, but also collected new vocabulary and made more up-to-date decisions than did his predecessor, particularly about neologisms and orthographic issues. In aiming to make compromises between a dictionary suitable for use in teaching Latin and for use by foreigners learning the Finnish language, Geitlin created a work that does not completely serve the needs of either group. The practices and choices made were influenced above all by the perceptions and linguistic ideals of the age. The work does, however, give a rich and valuable overview of the linguistic and cultural history of the age. The lexicon covers many of the central themes of the 19th century.