Academic literature on the topic 'Leikrit'

Artikkeli analysoi kahta suomalaista televisiosarjaa, joissa muuttumisleikin avulla muokataan osallistujista joko nuoremman tai vanhemman näköisiä. Tutkimus lähestyy aineistoa leikin näkökulmasta ja tarkastelee millä eri tavoin analysoitavissa tv-sarjoissa muokataan (muuttumis)leikin nimissä ikääntyviä ruumiita sosiaalisesti ja kulttuurisesti hyväksyttyihin muotoihin sekä rakennetaan elämän jälkipuoliskoon liittyviä kulttuurisia odotuksia, joista ikääntymisen väistämättömyydet on pitkälti pyyhitty pois. Leikin ambivalenssi luonne nousee pintaan etenkin käsiteltäessä raskaita ja ehkä pelottaviakin aiheita, kuten omaa ikääntymistä ja elämän rajallisuutta, sekä arvotettaessa ”vanhalta” näyttävää ruumista ”rumaksi” ja ongelmalliseksi tavalla, joka voi satuttaa ja loukata. Tämän lisäksi artikkeli pohtii, millaisia uusia näkökulmia leikin käsite voisi avata tapoihin, joilla ymmärrämme ikää, koska tv-sarjojen muuttumisleikeissä on kyse myös iällä leikittelystä. Tutkimuksessa ikä avautuu leikin käsitteen kautta jatkuvasti liikkeessä olevana ja muuntuvana. Leikki mahdollistaa uusia iän esittämisen ja tekemisen tapoja, leikittelyn eri-ikäisyyksillä ja liikkumisen iän jatkumolla edes takaisin.

Þegar um leikskáldið Halldór Laxness er rætt verður snemma ljóst að þar er á ferðinni höfundur sem er um margt frábrugðin þjóðskáldinu Halldóri. Þeir sem vinsamlegir voru leikhússtússi Halldórs bentu á að hann hafi kannski verið vont leikskáld en hafi þó alltaf verið að skána. Hinir síður vinsamlegu tóku öllu dýpra í árinni. Þótt ekki sé hægt að segja að leikritin liggi alfarið óbætt hjá garði er áhuginn á þeim takmarkaður meðal fræðimanna sem um Halldór skrifa. Nú er ekki ætlunin að hrekja viðhorf sem upp að ákveðnu marki eru orðin „viðtekin“, enda þótt tilraun(ir) til þess væru eflaust forvitnilegar. Að sama skapi er eðlilegt að skoðanir séu skiptar um gildi einstakra verka, og að menningarleg staða þeirra, sem og höfundarverksins í heild, taki breytingum í tímans rás, og þá í takt við þróun gildisviðmiða. Sérstaka athygli vekur þó gjáin áðurnefnda á milli þjóðskáldsins og leikskáldsins. Það er eins og um tvo ólíka höfunda sé að ræða. Í greininni er leitast við að kanna umfang þessarar klettasprungu í viðtökunum á höfundarverki Halldórs og um leið grafast fyrir um þann lærdóm sem draga má af henni, um bæði leikskáldið Halldór og íslenska leiklistarsögu. Hægt er að nálgast slíkt verkefni með ýmsum hætti, en hér verður sjónum beint að viðtökum eins leikrits, Silfurtúnglsins, og grennslast verður fyrir um forsendur þeirra, bæði menningarsögulegar og fagurfræðilegar. Þegar viðtökur Silfurtúnglsins eru skoðaðar verður það gert í samhengi við ákveðna textafræðilega stýriþætti og því haldið fram að orsakavirkni sé til staðar þar á milli. Stýriþættirnir sem einkum verður horft til eru annars vegar greinafræðilegir og hins vegar lúta þeir að textatengslum. Hvað greinafræðin varðar verður viðnám leikritsins sjálfs gegn ákveðnum grundvallar skilgreiningum og flokkunarkerfum gaumgæft, og rök verða færð fyrir mikilvægi hins melódramatíska ímyndunarafls í ávarpi þess. Varðandi textatengslin og merkingarvirkni þeirra verður leikritinu stillt upp í samræðu við skáldskaparfræði Bertolts Brechts, og er það jafnframt liður í umræðunni um túlkun verksins, ávarp þess og merkingarmiðlun.

Sosiaalisen median keskusteluissa tunteilla on keskeinen sija. Tunnereaktiot, aina ärtymyksestä sympatiaan ja koukkuun jäämisestä tylsistymiseen, kuuluvat olennaisesti sosiaalisen median kohtaamisiin. Lähikuva lähestyy sosiaalisen median ilmiöitä affektin käsitteen kautta. Erikoisnumerossa osallistutaan keskusteluun affektin merkityksistä analysoimalla trollausta, verkkokeskustelun tunneintensiteettejä, affektiivista mainontaa, selfieitä ja e-urheilua.

Ende Mai hat das Bundeskabinett den Entwurf eines E-Health-Gesetzes verabschiedet. Experten und Lobbygruppen beklagen, dass der Entwurf in vielen Punkten vage bleibe. Wir fragten Katja Leikert, Telematik-Expertin der CDU/CSU-Bundestagsfraktion, ob die Kritik berechtigt ist.

Članek se ukvarja s spisi psihoanalitika Sebastiana Leikerta. Navezujoč se na Lacana Leikert opisuje glasbo kot sredstvo, ki naj ne bi izražala identitete, ampak ustvarjala predstave o identiteti. Glasba pri tem ne ustvarja fikcije neke statistične identitete ampak fuzionirano zlivanje meja med subjektom in objektom.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten esiopetusikäisten lasten leikki tukee kouluvalmiutta. Tutkimuksessa selvitettiin aluksi mitä lapset esiopetuksessa leikkivät ja tätä tietoa verrattiin kouluvalmiuden teoriaan. Koska leikkiä ja kouluvalmiutta on yhdessä tutkittu vähän, kohdistuu tämä tutkimus tärkeään ja vähän tutkittuun aiheeseen. Tutkimuksen teoriaosassa perehdyttiin leikkiin, sen kehitykseen ja leikin ja lapsen kehityksen väliseen suhteeseen sekä aikuisen rooliin leikissä. Näin luotiin perustaa leikin ymmärtämiselle. Esiopetusikäisen lapsen kehityksessä tapahtuu niin fyysistä kuin henkistäkin muutosta. Teoriaosassa tarkasteltiin myös esiopetusikäisen lapsen kehitystä ja toimintaa. Lisäksi teoriaosassa määriteltiin kouluvalmiutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Teoriaosalla luotiin pohjaa leikin ja kouluvalmiuden välisen yhteyden tarkasteluun. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja luonteeltaan pohjaa fenomenografiaan. Aineisto kerättiin teemahaastattelumenetelmää käyttäen kahdessa oululaisessa esiopetusryhmässä. Haastatteluihin osallistui kahdeksantoista lasta, 11 poikaa ja 7 tyttöä. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin tekstimuotoon. Aineisto analysoitiin tavalla, jossa yhdisteltiin sisällönanalyysin sekä fenomenografisen analyysin menetelmiä. Tutkimustuloksista käy ilmi, että leikki tukee monipuolisesti lapsen kouluvalmiutta. Leikissä lapsi toimii lähikehityksen vyöhykkeellä, jossa oppimista ja kehitystä tapahtuu. Kouluvalmiuden kannalta merkittäviä taitoja ja kykyjä tarvittiin myös leikeissä. Tärkeimmäksi alueeksi erottui sosiaalisten valmiuksien tukeminen. Leikissä lapsi harjoitteli sosiaalisia taitojaan ja nämä katsottiin myös kouluvalmiuden kannalta merkittäviksi. Leikki tuki myös motoristen valmiuksien kehittymistä. Lapset leikkivät luonteeltaan sellaisia leikkejä, jotka tukivat niin hienomotorisia taitoja kuin karkeamotorisiakin taitoja. Kognitiiviset valmiudet saivat tukea etenkin erilaisten pelien kautta. Lapsen havaintokyky ja pitkäjänteisyys harjaantuivat ja nämä ovat tärkeitä koulussa keskittymisen kannalta. Tutkimuksella saatiin ajankohtaista ja suuntaa antavaa tietoa leikin kouluvalmiutta tukevasta puolesta ja sen mahdollisuuksista. Aiheesta on vain vähän tutkimustietoa, joten tutkimukselle oli tarvetta ja se lisäsi ymmärrystä aiheesta. Kvalitatiivisella tutkimuksella ei pyritä yleistyksiin, mutta tutkimuksen tulokset antoivat suuntaa siihen, että leikki tukee kouluvalmiutta laajemmassakin mittakaavassa kuin näissä kahdessa esiopetusryhmässä. Tulokset haastavat opettajia pohtimaan leikin merkitystä lapsen kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle.

Tässä kandidaatintutkielmassa tutkin inarinsaamenkielisissä kielipesissä käytettäviä pedagogisia menetelmiä, joilla tuetaan lasten kielenoppimista leikin kontekstissa. Tutkimuskysymykseni on: ”miten inarinsaamenkielisissä kielipesissä tuetaan lasten kielitaitoa leikissä tai leikin kautta”. Tutkielmassani tarkastelen kysymystä erityisesti työntekijöiden näkökulmasta. Tutkimuskysymykseen sisältyvät ohjatut leikit ja pelit, kasvattajan rooli vapaan leikin aikana sekä pedagogisen toimintaympäristön merkitys kielipesässä. Tutkielmani teoria koostuu kahdesta osasta: saamelaispedagogiikasta sekä leikin teoriasta. Saamelaispedagogiikan osuudessa kirjoitan saamelaispedagogiikan arvoista, saamelaisen varhaiskasvatuksen toteutuksesta sekä kielipesistä. Leikin teoriaosuudessa avaan leikin kehittymisen vaiheita, leikkiä pedagogisena menetelmänä sekä pedagogisen toimintaympäristön merkitystä leikissä. Itse tutkimus on laadullinen tutkimus, ja aineistonkeruumenetelmänä käytin teemahaastattelua. Haastattelin henkilöä, joka on ollut inarinsaamenkielisessä kielipesässä töissä sen perustamisesta alkaen. Tutkimustulosten mukaan inarinsaamenkielisissä kielipesissä on käytössä useita erilaisia pedagogisia menetelmiä, joilla kielenoppimista tuetaan leikin kontekstissa. Erilaisia kuvakortteja ja pelejä käytetään ohjatuissa tuokioissa, ja näillä tuokioilla on useimmiten selkeät kielelliset tavoitteet. Vapaan leikin aikana kasvattajat sanoittavat lasten leikkejä saameksi. Kielipesissä pedagogisena toimintaympäristönä nähdään myös kielipesän aitojen ulkopuolinen maailma. Tutkimuksen läpileikkaavana teemana sekä teoriassa että tutkimustuloksissa on kasvattajan keskeinen rooli lasten kielenoppimisessa
Taan kandidaattuđhâstuvâst mun tuuđhâm pedagogilijd vuovijd, maid kevttih anarâškielâlijn kielâpiervâlijn tuárjuđ párnái kielâoppâm sierâ konteevstâst. Muu tutkâmkoččâmuš lii: ”Maht anarâškielâlijn kielâpiervâlijn tuárjuh párnái kielâtááiđu sierâin tâi sierâ peht”. Tuđhâstuvâst mun suogârdâm koččâmuš eromâšávt pargei uáinust. Tutkâmkoččâmuš ana sistees stivrejum sierâid já speelâid, šoddâdeijee rooli rijjâ sierâdem ääigi sehe pedagogilii toimâpirrâs merhâšume kielâpiervâlist. Tuđhâstuv teoria šadda kyevti uásist: sämipedagogiikâst sehe sierâ teoriast. Sämipedagogiik uásist mun čálám sämipedagogiik áárvuin, sämmilii arâšoddâdem olášutmist sehe kielâpiervâlijn. Sierâ teoriauásist mun čielgiim sierâ ovdánemmuddoid, sierâ pedagogilii vyehin sehe pedagogilii toimâpirrâs merhâšume sierâst. Jieš tutkâmuš lii kvaliteetlâš tutkâmuš, já amnâstuv nuurrâmvyehin mun kevttim teemasahhiittâllâm. Mun sahhiittâllim ulmuu, kote lii lamaš anarâškielâlii kielâpiervâlist pargoost ton vuáđudem rääjist. Tutkâmpuátusij mield anarâškielâlijn kielâpiervâlijn láá kiävtust maaŋgah sierâlágán pedagogiliih vyevih, moiguin tuárjuh kielâoppâm sierâ konteevstâst. Jieškote-uvlágán kovekoortah já speelah kiävttojeh stivrejum puudâi ääigi, já tain puudâin láá táválávt čielgâ kielâliih ulmeh. Rijjâ sierâdem ääigi šoddâdeijeeh sännejeh párnái sierâid sämikielân. Kielâpiervâlijn pedagogilâš toimâpirâsin annoo meid kielâpiervâl aaiđij ulguupiälááš maailm. Teeman čoođâ tutkâmuš sehe teoriast já tutkâmpuátusijn lii šoddâdeijee tehálâš rooli párnái kielâoppâmist

Tiivistelmä. Tässä kandidaatintutkielmassa tutkimme, miten luonto- ja metsäpäiväkotien toimintatavat tukevat 3–6-vuotiaiden lasten sosiaalisia taitoja. Luonto- ja metsäpäiväkodeissa luonto on sekä varhaiskasvatuksen toimintaympäristö että pedagoginen väline oppimisessa. Erilaisten tutkimusten kautta tutustuimme näiden päiväkotien käytäntöihin ja toimintatapoihin, kuten päiväjärjestyksiin, asenteisiin ja opettajan positioon suhteessa lapsiin. Taustateorioiden ja käsitteiden avulla tutkimme, miten luonto- ja metsäpäiväkotien ominaiset piirteet ja käytänteet tukevat lasten sosiaalisia taitoja. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassamme on kolme taustateoriaa: Bronfenbrennerin ekologinen teoria, kontekstuaalisen kasvun malli ja prosessuaalinen ja relationaalinen näkemys lasten ja ympäristön suhteesta. Näissä kaikissa teorioissa lapsi nähdään erottamattomana osana ympäristöä, mikä on keskeinen näkökulma tutkielmamme kannalta. Toteutimme tutkielman integroivana, kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimustulokset jakautuivat kahteen teemaan: ympäristöön ja leikkiin. Sekä psykososiaalinen että fyysinen ympäristö tarjoumineen ovat sosiaalisten taitojen kannalta tärkeässä roolissa. Varhaiskasvatuskontekstissa syntyvää stressiä vähentää luonto itsessään, pienemmät ryhmäkoot ja vähäinen melu. Lapsiin kohdistuva luottamus antaa mahdollisuuksia sosiaalisten taitojen kehittämiseen vastuun ja vapauden kautta. Leikin osalta tuloksista nousivat esille kuvitteluleikki ja riskialtis leikki. Näissä leikeissä lapset saavat spontaaneja sosiaalisia kontakteja ja ovat toistensa kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa.

Diplomityöni on tutkielma, jossa perehdyn lasten leikkiin ja muuhun toimintaan päiväkotiympäristöissä. Pyrin löytämään keinoja, kuinka päiväkotiympäristöjen suunnittelussa voitaisiin ottaa huomioon leikki ja lasten muu toiminta. Viitekehyksenä työssäni on erityisesti varhaiskasvatusta käsittelevä kasvatustieteen alan kirjallisuus, sekä Rakennustietosäätiön ohjekortiston ohjekortti. Paneudun myös lasten toiminnallisuutta käsittelevään arkkitehtuurin kirjallisuuteen. Käsittelen kasvatustieteen kirjallisuudesta esille nousevia teemoja kolmen esimerkkikohteen kautta, sekä esitän konseptiluonnoksissani lasten omaehtoista toimintaa tukevia ratkaisuja. Kirjallisuudessa painottuu ympäristön toiminnallisuus ja lasten toiminta. Lasten maailmankuva perustuu paljolti toiminnan kautta ympäristöön tutustumiseen. Voidaankin todeta, että ympäristön luominen on enemmän kuin pelkän fyysisen ympäristön luomista. Se on kulttuurin luomista. Koska toiminnallisuus on lasten kokemusmaailmassa ensisijainen vaikuttamisen väylä, olen jättänyt materiaalit ja tilojen visuaalisuuden työssäni vähemmälle huomiolle, jotta katse kiinnittyisi vahvemmin toiminnallisuuteen ja kokemuksellisuuteen. Suurin yksittäinen esiin nouseva teema on leikki ja leikin alalajina erityisesti pitkäkestoinen leikki. Etsin leikkiä edesauttavia ilmiöitä ja pyrin niiden pohjalta löytämään luonnosmaisissa konseptiesityksissäni ratkaisuja laadukkaan leikkiympäristön syntymiseksi. Työssäni esitän ratkaisuja myös pitkäkestoisen leikin turvaamiseksi ja leikkimaailman säilyttämiseksi katkojen ajaksi. Terminä paljon esillä on ’tarjouma’, joka tarkoittaa ympäristön tarjoamia virikkeitä lasten leikille ja muulle toiminnalle. Teemana esille nousee myös minuutta tukeva ympäristö, joka edellyttää usein ympäristöltä persoonallisuutta. Kuten nuoren omassa huoneessa tila tehdään oman näköiseksi julisteiden avulla, tulisi vastaavan tapainen toiminta mahdollistaa myös pienille lapsille heidän päivähoitoympäristöissään. Perinteisesti tämä on mahdollistettu esimerkiksi valokuvilla lasten omien paikkojen, kuten päiväunivuoteiden yhteydessä. Havaintojeni mukaan personoinnin voisi mahdollistaa jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa ja kytkeä sen näin aidosti osaksi ympäristöä. Lasten oma toiminta voidaan näin nähdä ympäristölle mahdollisuutena, ei uhkana. Muita tärkeitä esille nousseita teemoja ovat ympäristön moniaistillisuus, tilojen jäsentelyn vaikutus lasten toimintaan, ympäristön vaikutus päiväkodin hierarkiaan, sekä lasten näkökulma. Teemojen pohjalta olen suunnitellut konseptitasoisia luonnoksia, joissa esittelen ideoita leikkiä ja lasten muuta toimintaa tukevan päiväkotiympäristön aikaansaamiseksi. Konsepteissa painottuvat lasten toiminta ja päiväkodin tapahtumat. Esitän mahdollisuuksia liikkuvien leikkien lisäksi myös rauhoittumista ja lepoa tukevien ratkaisujen löytämiseksi
In my Master’s Thesis my focus is on children’s play and other activities in daycare centre environments. My aim is to find out means of design how to better take into account children’s activities at daycare centre environments. The literary framework for my Thesis lies on studies concerning theory about early childhood education. Also, The Rules and Information File concerning Daycare environments of Finnish Building Information Group’s (RT) targeted for designers is one of my main sources. In addition, I will focus on architectural literature about children’s activity in environments. The themes pointed out in educational literature I will discuss through three architectural case studies. Further, I will present my design concepts demonstrating solutions supporting children’s spontaneous activities. In the literature, environments’ functionality and childrens activities are widely emphasized. Child’s worldview is mainly based on exploring the environment through actions. Therefore, creating the environment is more than just creating the physical environment, but it is about creating culture. Since, the emphasis in my Thesis is on actions and activities in children’s environments, I have left material studies and the overall spatial visuality to a smaller role. Hence, my aim is to focus on functionality and experiential aspects. The biggest single theme in my Thesis is childrens play, especially long lasting play. My aim is to find phenomena to foster play and further, to find design solutions for high quality children’s play environments through conceptual design proposals. Affordance is often referred concept, meaning cues inspiring the play and other children’s action offered by the environment. As a theme there also child’s selfdom supporting environment is emphasized, meaning that environment has to be personal or be personalized in some way. Similarly, youngsters have posters in their room, should also the little children be able to personalize their environments. Usually in Finland personalization has been made possible by placing pictures of children or their family nearby their own places like beds. According to my findings, personalization could be taken into consideration already in the architectural design phase and thereby, it could be genuine feature of the whole environment. Hence, children’s action would be seen as an opportunity, not a threat. Other important themes in my Diploma Thesis are ’using all the senses’, ’the impact of space orientation on childrens activity’, ’the impacts of the environment on the daycare centre’s hierarchy’ and ’children’s view’. Based on the aforementioned themes I have designed conceptual sketches to support play and other children’s activities in daycare centre environments. The focus is on design concepts for children’s actions and other activities in the daycare centre environments. In addition to design solutions for children’s independent moving plays, I will also offer proposals for design concepts concerning rest and relax

Tässä tutkimuksessa tutkimme leikkiä ja sen merkitystä esi- ja alkuopetuksessa. Lisäksi meitä kiinnosti vuorovaikutustaidot ja niiden kehittyminen leikin avulla. Tulevina opettajina halusimme myös perehtyä aikuisen rooliin leikin ohjaajana ja hyvän ilmapiirin rakentajana luokassa. Tutkimuksemme perustuu kirjallisuuteen, missä aluksi perehdymme leikin eri teorioihin. Tässä tutkimuksessa tutustumme moniin eri leikin ja vuorovaikutustaitojen teoreetikoihin, mistä ehkä tunnetuimmat ovat Lev Vygotsky ja Jean Piaget. Leikkiä määritellessämme koemme tärkeäksi eritellä ohjatun leikin ja omaehtoisen leikin. Näitä molempia muotoja käytetään esi- ja alkuopetuksessa ja on puhuttu paljon siitä, minkä verran näitä leikkimuotoja tulisi opetuksessa olla. Avaamme tässä osiossa myös erilaisia leikkimuotoja, kuten roolileikit, sääntöleikit ja luovat leikit. Asetimme tutkimukseemme kolme tutkimuskysymystä: 1. Mitä leikki on alkuopetuksessa? 2. Mitä vuorovaikutustaitoja lapsi oppii leikkiessä yhdessä muiden kanssa? 3. Minkälainen vaikutus opettajalla on leikin ohjaajana ja luokan ilmapiirin rakentajana? Vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä elämässä tarvittavia taitoja, joita harjaannutetaan leikin kautta. Tämän takia tutkimme tarkemmin myös niiden kehittymistä. Uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan laaja-alaisten osaamistavoitteiden kautta vuorovaikutustaitoja ja niitä tulisi harjoitella jokaisessa oppiaineessa. Teoriaosuudessa syvennymme sekä esiopetuksen että perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteisiin, missä huomiomme kiinnittyy erityisesti leikin painottamiseen opetuksessa. Vertailemme tässä sekä uusia ja vanhoja että esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmia leikin osalta. Aiheemme on ajankohtainen ja etsiessämme vastauksia tutkimuskysymyksiin löysimme paljon tärkeää tietoa ja hyödyllisiä vinkkejä tulevaa opettajan uraa varten. Leikin sisällyttämisellä opetukseen on todettu olevan paljon positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykselle ja motivoitumiselle. Samalla vuorovaikutustaidot pääsevät harjaantumaan ja ne ovatkin tärkeimpiä taitoja mitä koulussa voidaan opettaa tulevaa elämää varten.

Kandidaatintyöni tavoitteena on selvittää, miten kiintymyssuhteella on merkitystä lapsen sosiaaliselle kehitykselle sekä miten leikki edesauttaa lapsen sosiaalisten taitojen kehitystä. Sosiaalisuus tarkoittaa sitä, että ihminen viihtyy sosiaalisissa tilanteissa muiden ihmisten kanssa. Sosiaalisuudessa korostuu emotionaalisen kiintymyssuhteen merkitys lapselle. Sosiaalisuus nähdään sosiaalisten taitojen pohjana. Sosiaaliset taidot ovat opittua käytöstä, joita lapselle tärkeät aikuiset ohjaavat. Ne ovat perusta onnistumiselle sosiaalisissa suhteissa. Varhainen vuorovaikutus muokkautuu varhaislapsuudessa lapsen ja aikuisen välille. Tällöin lapsi oppii vuorovaikutuksessa elämässä tarvittavia taitoja. Varhaisessa vuorovaikutuksessa olennaista on, miten lapsen ilmeisiin ja eleisiin vastataan sekä miten aikuinen osoittaa lapselle hoivaa. Varhainen vuorovaikutus toimii pohjana lapsen ja aikuisen välille syntyvälle kiintymyssuhteelle. Kiintymyssuhde ennustaa lapsen muodostamia käsityksiä sosiaalisesta maailmasta. Turvallinen kiintymyssuhde edesauttaa lapsen suotuisaa kehitystä. Tämä vaikuttaa lapsen sosiaalisten taitojen kehitykseen. Turvallisesti kiintyneet lapset ovat sosiaalisia ja empaattisia. Aikuisen kohtelu lasta kohtaan voi vaikuttaa lapsen sosiaalisiin taitoihin heikentävästi, mikä voi ilmetä esimerkiksi puutteina vuorovaikutuksessa. Turvattomasti kiintyneellä lapsella voi esiintyä sosiaalisia ongelmia ja aggressiivista käyttäytymistä. Lapselle saattaa muodostua kielteinen käsitys ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Leikki on aktiivista toimintaa. Leikillä on merkitystä lapsen terveelle kehitykselle ja itsetietoisuudelle. Leikki on välttämätöntä lapsen sosiaalisen kehityksen kannalta. Sen avulla lapsi pyrkii ymmärtämään sosiaalista maailmaa sekä luomaan käsityksiä itsestä ja muista. Leikki kehittää lapsen vuorovaikutustaitoja, sillä leikki on aina sosiaalista toimintaa.

Vuonna 2016 voimaan tulleet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet velvoittavat kasvattajia tukemaan lapsen osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia omassa yhteisössään sekä tukemaan lapsen toimintaa vertaisryhmässä. Tutkimuksissa leikki näyttäytyy lapsille omana toiminnan kenttänä ja isona osana vertaiskulttuuria. Leikki sosiaalisena tilanteena on lapsille tärkeä toiminnallinen konteksti, jossa opitaan arkielämässä tarvittavia taitoja, sosiaalisia normeja, tutkitaan fysiikan lakeja ja luodaan vertaissuhteita sekä lasten omaa kulttuuria. Vertaisryhmässä toimimista ja leikkiä on osattu jo pitkään arvostaa erityisesti tulevaisuuden oppimisen ja sosiaalisten taitojen kannalta. Modernin maailman eriytyneet yhteisöt, kuten instituutiot ja harrastusryhmät, ovat kuitenkin jo lapsille tärkeitä keskinäisen toiminnan tapahtumapaikkoja. Näissä vertaisryhmien merkitys lapselle itselle korostuu. Kasvattajalle on siis yhä merkityksellisempää tuntea lasten leikin ja vertaiskulttuurin moniulotteisuutta. Kirjallisuuskatsaukseni on aihetta läpileikkaava tietolähde erityisesti varhaiskasvattajille, mutta myös muille lasten kanssa toimiville. Tarkastelen vertaiskulttuuria ja varhaiskasvatusympäristöä lasten toimintaan vaikuttavina kehyksinä leikin kontekstissa. Tutkielmani taustateoriana toimii Goffmanin kehysanalyysi, jonka avulla jäsentelen varhaiskasvatuksen toimijoiden toiminta- ja ajattelumalleja. Varhaiskasvatuksessa lapsiryhmän vertaiskulttuuri ja varhaiskasvatuksen formaali kulttuuri muodostavat lasten toiminnan ja leikin kehykset. Lasten vertaiskulttuurin käsitys lapsena olemisesta ja toimimisesta voivat erota formaalin kulttuurin ohjaamasta huomattavasti. Lapset toimivat näiden kulttuurien välissä hakien omaa paikkaansa yhteisössä ja toteuttaen omia tavoitteitaan. Lapsille merkittävinä tavoitteina näyttäytyvät osallisuus, ryhmään kuuluminen sekä toimintaan vaikuttaminen. Lapset pyrkivät aktiivisesti rakentamaan ja määrittelemään omia ja toisten toiminnan mahdollisuuksia monin, kyseenalaisinkin, keinoin. Leikissä vertaiskulttuuri vaikuttaa leikin rakentumiseen sekä rooleihin ja toisaalta leikkijän roolit määrittävät hänen paikkaansa yhteisössä. Aikuiset eivät aina ymmärrä lasten tilannekohtaisia kehyksiä ja varhaiskasvatuksen käytännöt saattavat rajata lasten toiminnan mahdollisuuksia paljonkin. Lasten havainnointi ja tieto lasten vertaiskulttuurien piirteistä auttaa kasvattajia kehittämään käytäntöjä lasten vertaiskulttuurin positiivisia puolia tukeviksi.

Tässä tutkimuksessa tutkimme leikkiä ja sen merkitystä esi- ja alkuopetuksessa. Lisäksi meitä kiinnosti vuorovaikutustaidot ja niiden kehittyminen leikin avulla. Tulevina opettajina halusimme myös perehtyä aikuisen rooliin leikin ohjaajana ja hyvän ilmapiirin rakentajana luokassa. Tutkimuksemme perustuu kirjallisuuteen, missä aluksi perehdymme leikin eri teorioihin. Tässä tutkimuksessa tutustumme moniin eri leikin ja vuorovaikutustaitojen teoreetikoihin, mistä ehkä tunnetuimmat ovat Lev Vygotsky ja Jean Piaget. Leikkiä määritellessämme koemme tärkeäksi eritellä ohjatun leikin ja omaehtoisen leikin. Näitä molempia muotoja käytetään esi- ja alkuopetuksessa ja on puhuttu paljon siitä, minkä verran näitä leikkimuotoja tulisi opetuksessa olla. Avaamme tässä osiossa myös erilaisia leikkimuotoja, kuten roolileikit, sääntöleikit ja luovat leikit. Asetimme tutkimukseemme kolme tutkimuskysymystä: 1. Mitä leikki on alkuopetuksessa? 2. Mitä vuorovaikutustaitoja lapsi oppii leikkiessä yhdessä muiden kanssa? 3. Minkälainen vaikutus opettajalla on leikin ohjaajana ja luokan ilmapiirin rakentajana? Vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä elämässä tarvittavia taitoja, joita harjaannutetaan leikin kautta. Tämän takia tutkimme tarkemmin myös niiden kehittymistä. Uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan laaja-alaisten osaamistavoitteiden kautta vuorovaikutustaitoja ja niitä tulisi harjoitella jokaisessa oppiaineessa. Teoriaosuudessa syvennymme sekä esiopetuksen että perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteisiin, missä huomiomme kiinnittyy erityisesti leikin painottamiseen opetuksessa. Vertailemme tässä sekä uusia ja vanhoja että esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmia leikin osalta. Aiheemme on ajankohtainen ja etsiessämme vastauksia tutkimuskysymyksiin löysimme paljon tärkeää tietoa ja hyödyllisiä vinkkejä tulevaa opettajan uraa varten. Leikin sisällyttämisellä opetukseen on todettu olevan paljon positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykselle ja motivoitumiselle. Samalla vuorovaikutustaidot pääsevät harjaantumaan ja ne ovatkin tärkeimpiä taitoja mitä koulussa voidaan opettaa tulevaa elämää varten.

Leikki on ollut olemassa jo ennen ihmisiä, sillä eläimetkin leikkivät keskenään. Leikin sitominen kulttuuriin, kuten urheiluun, tekee leikistä pelaamista. Digitaaliset pelit ovat tulleet osaksi yhteiskuntaa ja muodostavat nykyään suuren osan viihteestä. Alan ollessa suuri, se väistämättä vaikuttaa lapsiin ja nuoriin sekä heidän elämäänsä. Digitaalisia pelejä on monenlaisia ja useissa peleissä ei ole varsinaista päämäärää tai loppua. Digitaalisia pelejä ei ole myöskään pakko pelata annettujen tavoitteiden mukaisesti eli pelillä voi siis leikkiä. Sellaiset pelit ovat kuin digitaalisia leluja eli puhutaan digitaalisesta leikistä. Leikki on tullut digitaaliseen aikaan, onko siis uusi leikkimuoto syntynyt. Tämä tutkimus on tapaustutkimus, jonka tavoitteena on tutkia digitaalisessa pelissä tapahtuvaa leikkiä ja kontekstina on MinecraftEDU pelin ympärille rakennettu kerho, joka järjestettiin viikoittain kahdeksan viikon aikana. Kerhossa oli 16 iältään 10–12-vuotiasta osallistujaa. Aineisto tähän tutkimukseen kerättiin videoimalla ja havainnoimalla niin, että pelin sisäisiä sekä kerhotilan tapahtumia tarkasteltiin kokonaisuutena. Tavoitteen lisäksi etsin vastausta kysymyksiin: 1) kuinka perinteinen leikki näkyi pelissä, 2) kuinka uppoutuminen digitaalisiin peleihin ilmeni MinecraftEDU-kerhossa sekä 3) onko perinteisessä ja digitaalisessa leikissä eroja. Tulokset osoittivat, että kerhon osallistujat leikkivät digitaalisesti pelin välityksellä perinteisiä leikkejä kuten hippaa, taistelua ja roolileikkiä tai esittävää leikkiä. Osallistujat osoittivat syvää uppoutumista peliin mm. ilon ja ärtymyksen muodossa. Leikin ja pelin käsitteet eivät ole täysin yhtenäisiä varsinkaan digitaalisten pelien suhteen. Johtopäätöksissä tulen siihen, että puhekielellisesti pelejä ”pelataan”, mutta tapahtuvaa ilmiötä leikin käsite kuvaa paremmin. Digitaalisissa peleissä tapahtuva leikki eli digitaalinen leikki viittaa pelillä leikkimiseen, jolloin tapahtuma ei ole pelaamista vaan leikkimistä.

Tutkimuksessa selvitettiin 6–8-vuotiaiden lasten käsityksiä ilmiöstä leikki kotikontekstissa. Tarkoituksena oli tutkia kohderyhmän käsityksiä leikistä, leikkivälineistä ja niiden merkityksestä sekä saada tietoa tämän ikäryhmän leikkivälinevalinnoista. Keskeinen näkökulma oli lapsitutkimus. Se ohjasi pääosin kaikkia tutkimuskäytänteitä ja sen toteutusta. Tavoitteena oli saada tietoa suoraan lapsilta ja arvostaa heidän käsityksiä osana tutkimuskulttuuria ja yhteiskuntaa. Kohderyhmän ikä valikoitui henkilökohtaisesta ja ammatillisesta kiinnostuksesta esi- ja alkuopetusikäisten toimintaa kohtaan. Osaksi myös halusta levittää tietoa leikin merkityksestä, jota voin hyödyntää tulevassa opettajan ammatissani. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä lelujen maahantuoja- ja markkinointiyritys Amo Oy:n kanssa. Tutkimukseen osallistui kymmenen perhettä, joista informantteja oli yhteensä 13 lasta. Aineisto koostui lapsihaastatteluista. Se kerättiin kahdessa osassa jokaisen lapsen kotona helmikuussa 2013. Ensimmäisessä haastatteluosuudessa kerättiin tietoa lasten leluvalintoihin liittyen. Haastattelussa lapset saivat valita kahdeksan omavalintaista lelua tutkimukseen tehdystä epävirallisesta lelukatalogista. Se oli koostettu Amo Oy:n joulukuun 2011 ja vuoden 2012 aarrekirjoista. Amo Oy lahjoitti lelut jokaiselle tutkimukseen osallistuvalle lapselle. Toisessa haastatteluosuudessa kerättiin tietoa yleisesti kaikkiin tutkimusongelmiin liittyen. Tutkimusaineisto analysoitiin Ference Martonin 1981 esittelemän fenomenografisen tutkimusmenetelmän mukaisesti. Fenomenografian tarkoituksena on kuvata maailma juuri sellaisena kuin joukko ihmisiä sen käsittää ja ymmärtää. Menetelmä sopi tutkimukseen, koska tarkoituksena oli saada tietoa lasten käsityksistä ilmiöstä leikki kotikontekstissa. Menetelmän tarkemmat tiedot kirjoitettiin suomenkielisten tutkijoiden tekstien pohjalta. Analyysimetodia ohjasi erityisesti Anneli Niikon 2003 kirjoittama teos ”Fenomenografia kasvatustieteellisessä tutkimuksessa.” Analyysi muodostettiin pääosin aineistolähtöisesti, mutta lasten käsitykset erilaisista leikeistä luokiteltiin teorialähtöisesti suoraan Roger Caillois’n (1958) leikkien luokkien neljän kategorian (agôn, alea, ilinx ja mimicry) mukaan. Tutkimustulokset todistavat leikin ja leikkivälineiden suuren merkityksen lapsen elämässä kotikontekstissa. Lapsille leikki on tekemistä ja ilman sitä, he eivät tietäisi, mitä tehdä. Leikkivälineet ovat usein ainoa asia, mikä on lapsen omaa. Lapsia kiinnostavia leikkivälineitä on paljon, mutta mielenkiintoisia ovat erityisesti sellaiset, joissa lapsi voi tuottaa tai tehdä itse jotain. Lelut tuovat turvaa ja rikastuttavat leikkejä, mutta leikkiä voi myös ilman leikkivälineitä. On selvää, että lapset tarvitsevat ja haluavat leikkiä, leikkivälineillä tai ilman. Tutkimus puhuu lasten omien käsitysten puolesta osana tutkimusyhteisöä. Se auttaa kasvattajia ja aikuisia ymmärtämään lasten leikkitoimintaa, sen vaikutuksia ja merkitystä osana lasten elämää.