Academic literature on the topic 'Lisääntyminen'

Luonnon, uskon ja eron voima. Lisääntymisprosessin luvista Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013) Artikkeli tarkastelee ihmisen lisääntymisen, sukupuolieron ja valinnanmahdollisuuksien suhdetta Pauliina Rauhalan romaanissa Taivaslaulu (Gummerus 2013). Taivaslaulu on vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön sijoittuva kertomus nuoresta avioparista, Viljasta ja Aleksista, ja heidän pyristelystään lisääntymiseen tiukkoja sääntöjä liittävässä yhteisössä. Romaani suhtautuu uskonnollisen yhteisön asettamaan ehkäisykieltoon kriittisesti ja kuvailee erityisesti Viljan voimistuvaa ahdistusta jatkuvien raskauksien ehdottomuuden alla. 2000-luvun Suomeen sijoittuvana realistisena romaanina Taivaslaulu kertoo ihmisen liikkumatilasta tarinaa, joka vaikuttaa yhtäältä anakronistiselta, toisaalta ajattomalta ihmislajin kuvaukselta. Artikkelissa esitetään, että Taivaslaulun voi lukea kitkaisena kuvauksena ihmisen, uskonnon ja luonnon suhteesta myös kiinnittymättä ensisijaisesti vanhoillislestadiolaisuuden kontekstiin. Romaanissa uskonto ja luonto rinnastetaan erikoisella tavalla. Artikkelissa pohditaan Viljan ja Aleksin tilannetta kytkemällä se feministisiin keskusteluihin ihmisyydestä ja sukupuolierosta. Taivaslaulun Viljaa ja Aleksia erottaa lisääntymisen liittyvä väistämätön ero, joka kohtelee heitä eri tavalla ja vaikuttaa hyvin konkreettisesti heidän liikkumatilaansa ja mahdollisuuksiinsa omaehtoiseen toimijuuteen. Feministisiä keskusteluita sukupuolierosta ja ihmisen lisääntymisestä kuvaa historiallinen hankaus materiaalisuuden ja diskursiivisuuden yhdistämisen mahdollisuuksista. Ihmisen lisääntymisprosessi on modernin, humanistisen ajattelutradition ikeessä herkästi luonnon ja kulttuurin konsepteihin jaettava ilmiö, jonka varassa Viljan ihmisyys näyttäytyy joko kuvauksena ihmislajin ajattomista ehdoista ja niiden vaikutuksista tietynlaisille ihmisruumiille tai ihmisestä tietyn valtajärjestelmän ahdistavissa kahleissa. Ajankohtaisissa feministisissä keskusteluissa feminismin ja humanismin suhde on asetettu uudella tavalla tarkkailtavaksi. Artikkelissa pohditaan mahdollisuuksia lukea lisääntymisprosessin kuvauksia kiinnittymättä erottelulla merkityksiä muodostavaan humanistiseen tiedontuotannon perinteeseen. Taivaslaulu käsitetään artikkelissa rakkaustarinana. Romaani esittää Viljalle ja Aleksille yhteisen vihollisen, jota vastassa he toimivat toisiinsa tukeutuen ja yhdessä ponnistellen – yhteinen vihollinen vain väistämättä kohtelee heitä eri tavalla ja jatkuvassa taistelussa Vilja on häviöt omassa ruumiissaan konkreettisesti kantava ihminen. Romaani esittelee vihollisen ”biologiana”. Artikkelissa pohditaan romaania ehkäisykiellon kritiikkinä kannattelevia tekijöitä, joita ovat Viljan ja Aleksin poikkeuksellisuus sekä uskonnon ja luonnon erikoinen rinnastaminen. Taivaslaulun Viljan ihmisyys ja liikkumatila ovat materiaalisten ja diskursiivisten toimijoiden, ontologisen eron ja uskonnollisen kontekstin lävistämiä, sukupuolieroon kiinnittyviä hauraita rakennelmia. Viljan tilanteen lukeminen uskonnollisen kehyksen ensisijaisuudesta irtaantuen ja kiinnittyen feministisiin näkemyksiin ihmisyydestä ja lisääntymisestä tekee harvinaisella tavalla näkyväksi ihmisen lisääntymisprosessiin historiallisesti liitetyn luonnon ja kulttuurin erottelun. Asiasanat: feministinen kirjallisuudentutkimus, lisääntyminen, sukupuoliero, ihmisyys

Nurminataa käytetään pääasiallisesti rehunurmien siemenseoksissa. Se onkin toiseksi eniten viljeltyrehunurmikasvi timotein jälkeen. Nurminata on nopeakasvuinen, kestää toistuvaa niittämistä lyhyeensänkeen ja on kilpailukykyinen. Sen rehulaatu ei kuitenkaan ole timotein luokkaa, minkä lisäksi se eimenesty hiekkaisilla mailla ja on arka kuivuudelle. Nurmirehun tuotannossa kotimaista, mieluitenpaikallista alkuperää, olevan kylvösiemenen käyttö on suositeltavaa. Paikallisesti tuotettu kylvösiemenedesauttaa mm. kasvuston talvehtimista ja sadontuottokykyä. Nurminadan siemensadot ovat havaintojenmukaan laskeneet viimeisten kymmenen vuoden kuluessa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin vanhanja uuden nurminatalajikkeen satokomponenttien muodostumisessa esiintyviä eroja ja niiden selityskykyäsiemensadolle. Tutkimuksessa käytettiin vanhaa, Kalevi, ja uutta, Fure, nurminatalajiketta. Määritimmenurminadoista niiden biomassan muodostuksen toisena kasvukautena toistuvin mittauksin, sadonosatekijät (mm. korsien, lehtien ja röyhyjen massat, versojen röyhyjen ja siementen lukumäärätsekä kukkien, tähkylöiden ja siementen muodostuksen) ja siemensadon. Lisäksi kasvustoista analysoitiinrehulaatu kahdesti (mm. D-arvo, raakaproteiini, kuiva-aine ja tuhka). Tulosten perusteella Furemuodostaa lehtevämmän kasvuston kuin Kalevi. Vaikka Kalevin kokonaisversomäärä on suurempikuin Furen, Fure muodostaa Kalevia enemmän vegetatiivisia versoja ja sen biomassasta suurempi osaon lehdissä kuin Kalevilla. Fure muodostaa myös Kalevia enemmän tähkylöitä, kukkia ja siemeniäröyhyä kohden. Lajikkeiden siemensadossa ei silti ollut merkittävää eroa, joten ne pystyvät tehokkaastikompensoimaan satokomponenteissa tapahtuvia muutoksia kuten viljat. Röyhyjen määrän lisääntyminenlaski Kalevin siemensatoa samoin kuin siementen määrän lisääntyminen röyhyssä Furella.Biomassan lisääntyminen korrenkasvuvaiheen alussa vähensi Furen siemensatoa ja lisäsi Kalevin siemensatoa.Lajikkeiden rehulaadussa ei havaittu muita eroja kuin se, että Kalevin D-arvo pysyi pitempäänkorkeampana kuin Furen.

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka kuusi aikuista turvapaikanhakija- ja pakolaisasiakasta kuvaavat kokemiaan hyödyllisiä muutoksia luonnollisissa terapeuttisissa keskusteluissa. Asiakkaiden keskustelukäynnit kriisikeskuksen työntekijöiden luona videotallennettiin. Tutkimuksen kohteena olivat asiakkaiden esittämät ja tulkkien suomeksi välittämät ilmaukset. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia. Analyysissä syntyi neljä hyödyllisen muutoksen kategoriaa. Hyödyllisen muutoksen kategorioita ovat helpottuneempi olotila, uusien ongelmiin ja elämään liittyvien hallintakeinojen omaksuminen, itseymmärryksen ja voimaantumisen tunteen lisääntyminen ja rakentavammat tavat suhtautua ongelmiin. Asiakkaiden kokemat hyödylliset muutokset ovat samansuuntaisia kuin mitä on havaittu myös aiemmissa turvapaikanhakija- ja pakolaisasiakkaiden ja muunlaisten asiakasryhmien parissa tehdyissä laadullisissa tutkimuksissa. Tämän tutkimuksen perusteella turvapaikanhakija- ja pakolaisasiakkaita voidaan auttaa terapeuttisella keskusteluavulla.

Ilmaston lämpeneminen ja sademäärän ennustettu kasvu tulevaisuudessa voivat lisätä ravinteidenhuuhtoutumista maatalousmaalta. INCA-N typpimallia (Integrated Nutrients from Catchments – Nitrogenmodel) sovellettiin Savijoen maatalousvaltaisella tutkimusvaluma-alueella ILMASOPUtutkimusprojektissa(katso www.mtt.fi, Tutkimus-Hankehaku-ILMASOPU). Malli laskee veden virtauksensekä epäorgaanisen typen prosessit maaperässä ja jokivedessä. Tutkimuksen tavoitteena oliselvittää mallintamisen keinoin 1) miten ilmastonmuutos vaikuttaa maatalousmaan typpihuuhtoutumaanviljelytoimenpiteiden jatkuessa muuttumattomina ja 2) missä määrin peltomaan viherkesannointivähentää valuma-alueen typpikuormaa nykyilmastossa sekä muuttuneissa ilmasto-oloissa neljän erilaisenilmastoskenaarion perusteella. Savijoki (pinta-ala 15 km2) edustaa Lounais-Suomen tehokkaastiviljeltyjä viljantuotantoalueita.INCA-N mallin hydrologinen osio on aiemmin kalibroitu jaksolle 1981–2000. Tässä tutkimuksessamallin uusin versio kalibroitiin jaksolla 2004–2007 ja mallia testattiin jaksolla 2000–2003. Mallinkalibroinnissa käytettiin vertailutietoina Savijoessa mitattuja virtaama-arvoja sekä nitraatti- ja ammoniumtyppipitoisuuksia.Mallilla lasketut ja havaitut epäorgaanisen typen pitoisuudet Savijoessavastasivat keskimäärin hyvin toisiaan kalibrointi- ja testausjaksoilla. Käytetyt ilmastoskenaariot edustavatjaksoa 2071–2100 ja niiden mukaan vuoden keskilämpötila nousisi 2.8–4.7 ºC ja sadanta kasvaisi10.1–23.6 %. Skenaarioiden mukainen lämpötilan kohoaminen ja sadannan lisääntyminen erityisestitalvella vaikutti voimakkaasti mallinnettuun lumipeitteen ja valunnan jakautumiseen Savijoella. Myöhäissyksynja talven valunta lisääntyi huomattavasti korvaten nykyisen lumen sulamisesta aiheutuvankevätvaluntapiikin.Viljelytoimenpiteiden jatkuminen muuttumattomina tulevissa ilmasto-oloissa aiheutti valumaalueentyppikuorman kasvun n. 46 %:lla (vaihteluväli eri skenaarioilla 29–64 %). Huuhtoutuma lisääntyierityisesti marraskuun ja helmikuun välisellä jaksolla. Huuhtoutuman kasvu johtui mineralisaationkiihtymisestä ja valunnan lisääntymisestä kasvukauden ulkopuolella. Mallitulosten mukaan koko peltoalueenviherkesannointi vähentää valuma-alueen epäorgaanisen typen kuormaa nykyilmastossa n. 50%. Tulevaisuuden ilmastossa vähenemä olisi keskimäärin vain 26 % nykytilan kuormaan verrattuna.Simuloinneissa viherkesantokasvuston typenotto kasvoi keskimäärin 26 % nykytilaan verrattuna. Valunnanja osittain typen mineralisaation lisääntyminen talvikaudella kuitenkin heikensi viherkesannonkykyä vähentää typpikuormitusta.Peltomaan vesitalouden hallintaan on tulevaisuudessa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.Maatalouden typpikuormituksen vähentäminen ilmaston muuttuessa voi vaikeutua entisestään lounaisillaviljelyalueilla, jotka nykyisin kuormittavat Saaristomerta. Intensiivisen maanmuokkauksen korvaaminenpysyvän kasvipeitteen kaltaisilla vaihtoehdoilla on keskeinen toimenpide kuormitusherkilläalueilla.

Maatalouden investointien keskimääräinen koko on kasvanut selvästi koko EU-jäsenyyden ajan. Myös maatalouden velat ovat kasvaneet ja keskittyneet yhä pienemmälle osalle maatiloista. Rahoitusriskien tarkempi huomioon ottaminen on siten tärkeää. Tiukempaan riskiluokitukseen ohjaa myös kansainvälisen Baselin pankkivalvontakomitean uudet, vuonna 2007 voimaan tulleet säännökset, joihin sisältyy velvollisuus luokitella luottolaitoksen asiakkaat riskiluokkiin. Suomessa maatalouden luototuksessa pääpaino on tähän saakka ollut vakuuksien riittävyydessä. Nyt maksukyvyn merkitys riskiluokituksessa kasvaa. Maatalouden rahoitusriskien analysoinnille on siten sekä sisäisiä että ulkoisia syitä. Tässä tutkimuksessa selvitetään, mitkä maatalouteen liittyvät tekijät vaikuttavat rahoitusriskeihin ja niiden mahdolliseen kasvuun. Näiden tekijöiden tunnistaminen edesauttaa paitsi rahoitusriskien hallintaa myös riskiluokitusjärjestelmien kehittämistä. Lisäksi tulokset ovat avuksi uusien investointitukijärjestelmien kehittämisessä ja suunnittelussa. Tutkimusaineistona käytetään niiden 644 MTT Taloustutkimuksen kirjanpitotilan tietoja, jotka ovat olleet mukana sekä vuonna 2000 että vuonna 2005. Tiloille lasketaan rahoitusriskin suuruutta kuvaava riskiluokkatekijä (credit score), jossa otetaan huomioon tilan kannattavuuskerroin, maatalousvelkojen takaisinmaksuaika, omavaraisuusaste ja yrittäjätuloprosentti. Nämä viimeksi mainitut osatekijät (credit sub score) normeerataan ja yhdistetään painottamalla niitä eri painoilla em. riskiluokkatekijäksi. Tilat jaettiin riskiluokkatekijän perusteella kumpanakin tutkimusvuonna samoin perustein määriteltyihin kymmeneen riskiluokkaan. Tulokset osoittavat, että keskimääräinen riskiluokka on heikentynyt tarkastelujaksolla eli rahoitusriskit ovat kasvaneet. Ekonometrisellä analyysillä selvitettiin tarkemmin riskiluokkatekijään vaikuttavia tekijöitä. Tilakohtaisista tekijöistä voimakkaimmin luottoriskiä kasvattaa velkojen määrän lisääntyminen. Lisäksi luottoriskit ovat viljatiloilla olleet kotieläintiloja suurempia. Tämä johtuu viljan hintojen laskusta seuranneesta negatiivisesta kannattavuuskehityksestä. Luottokelpoisuus on myös heikentynyt ajan myötä, joka selittynee pääosin tuotantopanosten hintojen tuottajahintoja nopeammalla nousulla. Tilakoon kasvattaminen (sekä pinta-alalla että rakennus- ja konepääoman määrällä mitaten) puolestaan parantaa tilan rahoitusasemaa kasvavien tulojen, paremman kannattavuuden ja lisääntyvien vakuuksien myötä. Myös tilan keskisadolla on positiivinen vaikutus rahoitusriskien vähenemiseen. Tämä muuttuja heijastelee ainakin osittain tuottajan ammattitaitoa. Vaikka rahoitusriskit ovat kasvaneet, ei vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa olevien tilojen määrä ole juurikaan kasvanut. Jos kehityssuunta ei kuitenkaan muutu, rahoitusriskien lisääntyminen tuo mukanaan merkittäviä haasteita niin maataloudelle kuin sitä luotottaville pankeillekin.

Kolmannen sektorin merkitys työnantajana on kasvanut viime vuosikymmeninä. Kasvun syynä ovat erityisesti järjestöjen palveluntarjonnan laajeneminen ja hankerahoitusten lisääntyminen. Samalla kun työntekijöiden määrä on lisääntynyt, myös määräaikaisten työntekijöiden suhteellinen osuus on kasvanut ja on muita työelämän sektoreita suurempi. Uudet toimintamuodot lisäävät osaamistarpeita. Artikkelissa selvitetään, eroavatko määräaikaisten ja vakituisten työntekijöiden osaamisen kehittämisen käytännöt ja onko järjestön koolla tai toimialalla merkitystä. Tutkimus perustuu 844 eri alojen järjestötyöntekijöiden vastausaineistoon. Tulokset osoittavat, että vakituiset työntekijät kehittävät määräaikaisia useammin osaamistaan työpaikan ulkopuolisessa ammatillisessa koulutuksessa. Määräaikaiset työntekijät hyödyntävät puolestaan enemmän informaalin oppimisen lähteitä, kuten työkavereita ja sosiaalista mediaa. Järjestöissä, joissa ollaan tekemisissä ulkoisen rahoittajan kanssa, koulutus koetaan tärkeämmäksi kuin sellaisissa, joissa näin ei ole. Suurimmaksi osaamisen kehittämisen esteeksi vastaajat sanovat kiireen sekä resurssien ja kehittämiskäytäntöjen puutteen. Ne korostuvat pienillä työnantajilla. Verkostomaisten oppimismuotojen aiempaa monipuolisempi hyödyntäminen on kannattavaa järjestöille tyypillisillä osaamisalueilla.

Metsätoimialan rakennemuutoksessa puunkorjuutyö on organisoitunut laajavastuiseksi palveluliiketoiminnaksi, ja työn sisältö sekä vaatimukset ovat muuttuneet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää puunkorjuun ammattihenkilöiden työn vaatimusten yhteyttä koettuun työkykyyn. Sähköiseen kyselytutkimukseen osallistui 322 henkilöä, joista 87 oli metsäkoneyrittäjiä ja 235 metsäkoneenkuljettajia. Analyysimenetelminä olivat Mann-Whitney U -testi, eksploratiivinen faktorianalyysi ja logistinen regressioanalyysi. Työkykyä arvioitiin seuraavilla kolmella kysymyksellä: Minkä pistemäärän annat työkyvyllesi tällä hetkellä verrattuna elinikäiseen parhaimpaan? Millaiseksi arvioit työkykysi työn henkisten vaatimusten kannalta? Millaiseksi arvioit työkykysi työn ruumiillisten vaatimusten kannalta? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli työn vaatimukset ja voimavarat -malli. Tutkimukseen osallistuneista runsaalla kolmanneksella työtehtävät olivat muuttuneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Myönteinen muutoskokemus oli yhteydessä hyvään työkykyyn. Tulosten mukaan työn kuormittavuuden ja epävarmuuden sekä tehokkuusvaatimusten ja vastuiden lisääntyminen lisäsivät heikentyneeksi koetun työkyvyn todennäköisyyttä. Työn ja yritysten toimintaympäristön muuttuessa ovat työn vaatimusten ennakointi ja tunnistaminen sekä työn yhteistoiminnallinen kehittäminen perustellusti työkyvyn tukemisen painopistealueita.

Maitorasvan rasvahappokoostumusta voidaan muuttaa varsin tehokkaasti lehmien ruokintaa muuttamalla. Lisäämällä rehuun kasvirasvaa vähennetään lyhytketjuisten, tyydyttyneiden rasvahappojen (C12:0, C14:0 ja C16:0) pitoisuutta maidossa ja lisätään pitkäketjuisten, kerta (MUFA)- ja monityydyttymättömien (PUFA) rasvahappojen osuutta. Lisättäessä rehuun suuria annoksia rasvaa, esimerkiksi öljynä, rehun monityydyttymättömät rasvahapot pelkistyvät pötsissä epätäydellisesti ja pötsiin kertyy erilaisia reaktiovälituotteita, kuten trans-rasvahappoja. Öljykasvinsiemenien kuoret suojaavat monityydyttymättömiä rasvahappoja pötsimikrobien toiminnalta ja saattavat siten ehkäistä myös trans-rasvahappojen muodostusta pötsissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka hyvin rypsinsiemenen kuori suojaa rypsin monityydyttymättömiä rasvahappoja pelkistykseltä pötsissä ja mikä on kokonaisten öljykasvinsiemenien vaikutus maidon rasvahappokoostumukseen. Koe suoritettiin 4 x 4 latinalaisen neliön koemallin mukaan. Koekäsittelyn mukaan (kontrolli, ei rasvalisää; C) lehmien rehuseokseen sekoitettiin rypsiöljyä (RO), kokonaisia rypsinsiemeniä (WR) tai murskattuja rypsinsiemeniä (MR) siten, että rehuseokset sisälsivät rasvaa noin 50 g/kg KA. Rypsirasvojen lisäys ei vaikuttanut merkitsevästi kokonaiskuiva-aineen syöntiin (19.3, 18.8, 21.8 ja 20.5 kg/pv koekäsittelyissä C, RO, WR ja MR vastaavasti), eikä lehmien maitotuotokseen (28.5, 28.0, 28.3 ja 26.9 kg/pv), valkuais- (31.3, 31.0, 31.1 ja 30.5 g/kg), rasva- (41.2, 42.2, 43.0 ja 43.0 g/kg) ja laktoosipitoisuuksiin (48.9, 49.0, 49.6 ja 48.6 g/kg). Rypsirasvojen lisäys muutti maitorasvan koostumusta merkitsevästi. Tyydyttyneiden rasvahappojen osuus maidon kokonaisrasvahapoista väheni (72.1, 58.1, 65.3 ja 61.1 g/100g rasvahappoja; RA) ja kertatyydyttymättömien lisääntyi (26.4, 39.9, 33.2 ja 37.4 g/100g RA) rypsirasvoja lisättäessä. Tyydyttyneiden rasvahappojen osuuden väheneminen johtui erityisesti maitorauhasen de novo-synteesissä muodostuvien lyhytketjuisten rasvahappojen määrän vähentymisestä. Öljyhappopitoisuuden lisääntyminen (18.4, 30.2, 25.5 ja 29.4 g/100g RA) selittää lähes yksinomaan kertatyydyttymättömien rasvahappojen kokonaismäärän lisääntymisen maidon kokonaisrasvapoista. Rypsiöljylisäys nosti merkitsevästi maidon trans-rasvahappojen pitoisuutta muihin rypsirasvoihin verrattuna (3.91, 7.12, 4.51 ja 5.08 g/100g RA). Linolihapon (C18:2n-6) pitoisuus pieneni merkitsevästi (1.11, 0.98, 0.98 ja 0.92 g/100g RA). Cis-9, trans-11 CLA (engl. conjugated linoleic acid) oli maidon pääasiallisin CLA-isomeeri ja sen pitoisuus oli suurimmillaan lisättäessä rypsiöljyä lehmien rehuun (351, 597, 285 ja 346 mg/100g RA). Vaikka kaikki rasvalisät vähensivät maitorasvan tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuutta ja lisäsivät MUFA:n ja PUFA:n osuutta kontrolliruokintaan verrattuna, ravitsemuksellisesti paras muutos maidon rasvahappokoostumukseen saatiin lisättäessä lehmien rehuun murskattuja rypsinsiemeniä.

Lehmien tuotantokyvyn jalostus on johtanut paitsi tuotosten niin myös lehmien elopainon jasyöntikyvyn lisääntymiseen. Syöntikyvyn lisääntyminen ei kuitenkaan ole riittävä kattamaansuurempien tuotosten ja kookkaampien eläinten ylläpidon vaatimaa energiatarvetta, joten lehmätjoutuvat lypsykauden alkussa mobilisoimaan puuttuvan energian kudosvarastoistaan. Tästä johtuenlehmien energiatase (EB) on lypsykauden alussa lähes poikkeuksetta negatiivinen. Runsaskudosvarastojen mobilisointi ei ole suotavaa, sillä se johtaa usein heikentyneeseen hedelmällisyyteenja lisääntyneeseen sairastavuuteen. Energiataseen laskemista varten tarvitaan paitsi tuotos- jaelopainotiedot niin myös tiedot rehunsyönnistä ja rehujen koostumuksesta (EB= syöty energia –maidon energia – ylläpitoenergia). Rehun syöntikyvyn tai syöntitietojen perusteella lasketun EBhuomioiminen jalostusvalinnassa on ongelmallista, koska syödyn rehun määrän luotettavamittaaminen tilatasolla on nykyisin menetelmin hankalaa. Energiataseen huomioiminenjalostusvalinnassa edellyttääkin helpompaa menetelmää taseen arvioimiseen. Tämän tutkimuksentavoitteena oli selvittää kuntoluokan ja elopainon muutoksen sekä maidon rasva-valkuaisuhteen (R-Vsuhde) käyttökelpoisuutta EB indikaattorina.Tutkimuksen aineisto koostuu MTTn Rehtijärven ASMO-karjassa vuosina 1998-2001 tehdyissäruokintakokeisssa kerätystä datasta. Kokeissa oli kaikkiaan 146 ensikkoa. Kokeissa lehmiä ruokittiinseosrehulla, joka sisälsi säilörehua ja väkirehua sekä kahdessa kokeessa myös tuoreleikettä 100 g/ kgka. Koeruokinnat poikkesivat toisistaan dieetin väkirehu- ja valkuaispitoisuuden suhteen. Keskimäärinväkirehua oli koedieeteissä 470 g/kg ka ja se vaihteli koeasetelman mukaan 450 – 570 g/kg ka.Seosten väkirehun valkuaispitoisuus puolestaan vaihteli 170 –210 g/kg ka. Koeaineisto sisälsiensikoiden viikoittaiset keskimääräiset rehunsyönti- ja tuotostiedot. Maidon pitoisuudet oli määritettyneljän viikon välein. Elopaino perustui rinnanympärysmittauksiin, rinnanympärys mitattiinkoekaudella 5-7 kertaa kokeesta riippuen. Kuntoluokka arvioitiin neljän viikon välein. Havaintojenperusteella eläimille laskettiin viikoittaiset EB. EB-laskuissa energiantarve ylläpitoon jamaidontuotantoon laskettiin MTT 2006 Rehutaulukot ja Ruokintasuositukset- julkaisussa annettujenylläpito ja maidontuotanto energiantarvekaavojen mukaan. Laskettu keskimääräinen EB oliensimmäisinä laktaatioviikkoina selvästi negatiivinen ollen alhaisimmillaan -31 MJ ME/pv.Positiiviseksi energiatase muuttui keskimäärin viikolla 11. Keskimääräiset elopainon ja kuntoluokanmuutokset tukivat hyvin laskettua EB:tta. Elopaino laski aina viikolle 9 ja kääntyi nousuun viikolla 12.Kuntoluokka oli alhaisimmillaan viikolla 10, jonka jälkeen lähti hitaaseen nousuun. Elopainonmuutoksen, kuntoluokan muutoksen sekä maidon R-Vsuhteen korrelaatio laskettuun EB olikohtalainen. Rasva-valkuaissuhteella korrelaatio oli vierova ja kuntoluokka ja elopainon muutos olivatpositiivisessa yhteydessä EB. Elopainon muutoksen ja EB:n välinen korrelaatio oli hieman alhaisempikuin R-Vsuhteen ja kuntoluokan muutoksen korrelaatio EB:een. Regressio-analyyseissä testattiineläimen elopainon, kuntoluokan, R-V suhteen, näissä tapahtuneen muutoksen sekä em. tekijöidenyhdysvaikutusten kykyä ennustaa ensimmäisen poikimisen jälkeisen koelypsyviikon energiatasetta.Parhain energiatasetta kuvaava regressio-yhtälö pystyi kuvaamaan vain 32.6 % EBn vaihtelusta.Tärkeimmät selittävät tekijät olivat R-V suhde ja kuntoluokan muutos.

Abstract A population growth rate is the sum of all individuals’ reproduction and survival, which in turn depend on many external and internal factors, e.g. weather and individual reproductive history. In plants, for example, previous reproduction can deplete an individual’s resources, resulting in trade-offs between demographic functions. To understand these demographic processes, it is necessary to follow populations for many years. Such long-term studies are especially crucial for endangered species, as they can reveal the causes of population declines and provide information that is directly applicable for the management. In my thesis, I applied this approach to the study of rare orchids. Specifically, I analyzed long-term orchid monitoring data from two countries, Finland and Estonia, to assess the external and internal factors that affect the performance of these long-lived plants, which reproduce both sexually (via seeds) and vegetatively (via new ramets). My research reveals that plant performance depends on both the demographic history and the environment of a plant. For example, although Finnish and Estonian populations of the lady’s slipper orchid, Cypripedium calceolus, differed in direction and statistical significance of their responses to environmental factors, the two most-influential weather variables in both cases were spring snow depth and the temperature of the previous summer. However, the influence of weather on both flowering and vegetative growth was dwarfed by the effect of plants’ own demographic histories: there was a trade-off between current and future reproduction which created asynchronous two-year cycles in reproduction and growth. Furthermore, in all three studied orchid species — the lady’s slipper orchid (C. calceolus), the fairy’s slipper orchid (Calypso bulbosa), and the dark-red helleborine (Epipactis atrorubens) — the probability of dormancy (a state in which the plant spends a year or more underground) and the demographic costs this state incurred with respect to size or future reproduction depended on a plant’s size and whether it flowered prior to dormancy. In other words, dormancy had both absolute and relative costs in large, but not in small, individuals. Finally, I show here that environmental alteration via selective tree removal can be used as a management method to increase orchid reproduction via both seeds and ramets
Tiivistelmä Populaation kasvunopeus riippuu siitä, kuinka monta yksilöä populaatioon syntyy ja kuinka monta yksilöä kuolee. Yksilöiden lisääntyvyyteen ja elossa säilyvyyteen puolestaan vaikuttavat monet ulkoiset ja sisäiset tekijät, kuten sää ja yksilön oma lisääntymishistoria. Kasvilla on rajallinen määrä resursseja, joten sen pitää tehdä kompromisseja eri elintoimintojen, esimerkiksi kasvun ja lisääntymisen, välillä. Klonaaliset kasvit voivat myös lisääntyä usealla tavalla: joko suvullisesti siemenistä tai kasvullisesti tuottamalla uusia versoja. Demografisten prosessien tutkimisessa pitkäaikaiset seuranta-aineistot ovat välttämättömiä. Pitkäaikaisseurannat voivat myös paljastaa uhanalaisen lajin populaation taantumisen syyt ja näistä seurannoista saatua tietoa voidaan soveltaa harvinaisten lajien, esimerkiksi kämmeköiden, suojelutoimien suunnittelussa. Tässä väitöskirjassa analysoin aineistoa kämmeköiden pitkäaikaisseurannoista Suomesta ja Virosta. Tavoitteenani oli arvioida ulkoisten ja sisäisten tekijöiden merkitystä pitkäikäisten kasvien menestykselle. Tulokset osoittavat, että kasvin menestys riippuu sekä yksilön omasta demografisesta historiasta että sen ympäristöstä. Eri säätekijöiden vaikutus tikankontin (Cypripedium calceolus) kasvuun ja kukkimiseen vaihteli Suomen ja Viron välillä, mutta lumen syvyys ja edellisen kasvukauden lämpötila nousivat merkittävimmiksi tekijöiksi molemmissa maissa. Tikankontin kasvu ja kukinta riippuivat kuitenkin säätä enemmän kasvin omasta demografisesta historiasta. Runsas lisääntyminen edeltävällä kasvukaudella vähensi lisääntymistä tulevalla kasvukaudella, mikä johti kaksivuotiseen jaksottaisuuteen tikankontin lisääntymisessä ja kasvussa. Tutkiessani dormanssia (lepotila, jossa kasvi ei tuota maanpäällistä versoa) kolmella kämmekkälajilla, tikankontilla, neidonkengällä (Calypso bulbosa) ja tummaneidonvaipalla (Epipactis atrorubens), havaitsin lisäksi, että todennäköisyys siirtyä dormanssiin riippui kasvin koosta. Myöskin tämän lepotilan aiheuttamat kustannukset olivat riippuvaisia kasvin aikaisemmasta tilasta. Isoilla kasveilla dormanssilla oli sekä suoria kustannuksia että kustannuksia suhteessa versomiseen. Pienillä kasveilla näitä kustannuksia ei ollut. Osoitan väitöskirjassani myös, että maltillisella puunpoistolla voidaan lisätä tikankonttipopulaatioiden siementuottoa ja versotiheyttä

Abstract The life histories of ectoparasites are shaped by both host and off-host environment. A suitable host is primarily needed during reproduction, whereas juvenile stages outside the host are directly exposed to environmental variability. Viviparity, i.e. the development of an embryo inside the body of the mother resulting in large offspring size, increases offspring survival. The production of large offspring has its consequences in terms of high variation in offspring age and in the environment that each young individual will face. I used a viviparous ectoparasite, the deer ked (Lipoptena cervi), to investigate the consequences of long reproductive lifespan and varying offspring environment on offspring life-histories and seasonal adaptations. Offspring life-histories varied seasonally. I showed that the resources provided by the deer ked females determine offspring performance throughout its off-host period. Offspring size increased towards the spring and the end of the reproductive period, and simultaneously offspring survival and cold tolerance increased. Seasonal variation in offspring size did not reflect the resources that would guarantee offspring survival during the longest diapause or the highest cold tolerance during the harshest winter period. Diapause intensity varies with birth time according to the expected length of the winter ahead. However, the deer ked pupae, regardless of their age, overwinter at an opportunistic diapause, which may be terminated rapidly only by an exposure to high temperature. Contrary to general observations, photoperiod has no role in regulating the seasonal shifts of the deer ked. Neither is high cold tolerance associated only with diapause, but it remains high through four seasons, also in the active developmental and adult stages. I also evaluated the effects of life-history variation on the invasion potential of the deer ked. I conducted a large-scale transplant experiment to test the survival and pupal development at and beyond the current range. I found that the lower spring and summer temperatures and the shorter growth season in the north cause a deterioration in pupal performance and shorten the flight period. However, the colder climate may not totally prevent further spread. A more important factor that will affect deer ked invasion is host availability, and especially in Finland, the density of the moose population. Seasonal variation in offspring life histories in viviparous ectoparasites differs from the variation patterns reported in most invertebrates. This may be due to the extremely large offspring size and to the fact that maternally derived resources determine offspring performance through the entire off-host period. Variation in offspring performance is thus determined by maternal resources and seasonal variation in the condition of the moose
Tiivistelmä Useimpien ulkoloisten elinkierto on riippuvainen isännästä ja isännän ulkopuolella kasvavien jälkeläisten kohtaamista ympäristöoloista. Viviparia eli jälkeläisen kehitys naaraan sisällä ja siitä usein seuraava suuri jälkeläiskoko parantavat jälkeläisten selviytymistä. Suurten jälkeläisten tuottaminen pitkällä aikavälillä johtaa siihen, että eri-ikäiset jälkeläiset kohtaavat vuodenajasta riippuen hyvin erilaiset olosuhteet. Väitöstyössäni tarkastelin Suomessa nopeasti yleistyneen hirvieläinten ulkoloisen, hirvikärpäsen (Lipoptena cervi), avulla, mitä seurauksia viviparialla, pitkällä lisääntymiskaudella ja ympäristön vuodenaikaisvaihtelulla on jälkeläisten elinkierto-ominaisuuksiin. Väitöskirjatyössäni havaitsin, että hirvikärpäsjälkeläisten elinkiertopiirteet vaihtelevat jälkeläisen syntymäajan mukaan. Osoitin myös, että hirvikärpäsnaaraan jälkeläisilleen tarjoamat ravintovarat määrittelevät jälkeläisten isännästä riippumattoman elinkierron aikaisen menestyksen. Jälkeläisten keskimääräinen koko kasvoi lisääntymiskauden edetessä talvesta kohti kevättä, jolloin myös selviytyminen ja kylmänsietokyky paranivat. Jälkeläiskoon vuodenaikaisvaihtelu ei näin ollen vastaa jälkeläisten tarvitsemia resursseja suhteessa talvehtimisen pituuteen eikä korreloi koville talvipakkasille altistumisen todennäköisyyden kanssa. Lepotilan keston määrittelevä diapaussin syvyys vaihteli syntymävuodenaikaa vastaavasti. Diapaussin havaitsin kuitenkin olevan ensisijaisesti opportunistinen, jolloin pelkästään korkea lämpötila voi nopeasti päättää lepotilan kaikenikäisillä yksilöillä. Vastoin yleisiä käsityksiä valorytmi ei vaikuta diapaussin säätelyyn. Vastoin ennakko-odotuksia kylmänsietokyky säilyy korkeana vuoden ympäri ja kaikissa tutkituissa elinkierron vaiheissa. Sovelsin tutkimieni elinkiertopiirteiden vaikutusta myös lajin invaasiokykyyn, ja tutkin istutuskokeen avulla koteloiden selviytymistä ja kehitystä nykyisellä esiintymisalueella ja sen pohjoispuolella. Alhaisemmat kevät- ja kesälämpötilat sekä lyhyempi kasvukausi vähentävät aikuiseksi selviytymistä ja lyhentävät lentoaikaa syksyllä. Ilmastotekijöiden suhteen hirvikärpänen voisi esiintyä nykyistä pohjoisempana. Tärkein tekijä hirvikärpäsen leviämistä tarkasteltaessa on kuitenkin sopivien isäntäeläimien saatavuus ja Suomen oloissa erityisesti hirven eli hirvikärpäsen pääisännän kannan tiheys. Tutkimukseni perusteella ulkoloisten vivipariasta seuraava jälkeläisten elinkiertopiirteiden ajallinen vaihtelu eroaa muiden selkärangattomien vastaavasta vaihtelusta. Yhtenä syynä eroihin lienee se, että hirvikärpäsnaaras tuottaa erityisen suuria jälkeläisiä ja että jälkeläiset puolestaan ovat täysin riippuvaisia emon antamista resursseista. Emon lisääntymisresurssit ja hirven kunnon vuodenaikaisvaihtelu vaikuttavat mahdollisesti siihen, minkälaisia jälkeläisiä hirvikärpänen milloinkin kykenee tuottamaan

Abstract Polycystic ovary syndrome (PCOS) is a common endocrine disorder affecting 5–15% of women of reproductive age. The syndrome is characterized by menstrual irregularities, hyperandrogenism and polycystic ovaries. Infertility is a major problem in PCOS and it can be explained partially by chronic anovulatory cycles. Excess body weight and insulin resistance are common among women with PCOS, exposing them to the most common pregnancy complication, gestational diabetes mellitus (GDM) and, later in life, to a higher risk of developing glucose metabolism disorders eventually leading to outbreak of type 2 diabetes mellitus (T2DM). However, the respective roles of the syndrome per se, excess body weight and hyperandrogenism regarding the aforementioned complications are still to be clarified. The objectives were first to determine the risks of PCOS, infertility problems and decreased fertility at age 26 in women with a history of menstrual irregularity or elevated androgen levels in adolescence (at age 16). We also aimed to clarify whether PCOS per se is associated with decreased fertility and increased incidence of miscarriage, GDM, prediabetes and T2DM. Lastly, we focused on the respective roles of excess body weight and hyperandrogenism as regards the development of GDM and impaired glucose metabolism. The study populations were derived from the prospective Northern Finland Birth Cohorts 1966 and 1986, comprising all expected births in 1966 (n = 5889 females) and 1986 (n = 4567) in the two northernmost provinces of Finland. The data was complemented with fertility rates and diagnoses of GDM and T2DM from registers held by the National Institute for Health and Welfare and The Social Insurance Institution of Finland. Menstrual irregularity or elevated androgen levels in adolescence were associated at age 26 with increased risks of PCOS and infertility problems, but not with decreased fertility rates. At the end of their reproductive life women with symptoms of PCOS were not more often childless, had had a similar incidence of miscarriages but had a smaller family size compared with healthy women, and obesity further decreased family size in this group. Excess body weight and elevated androgen levels, but not PCOS per se, were independent risk factors of GDM. The increased risk of T2DM in PCOS was mainly due to excess body weight, although both factors had a synergistic effect on the development of T2DM
Tiivistelmä Monirakkulainen munasarjaoireyhtymä (PCOS) on yleinen naisilla esiintyvä hormonaalinen häiriö, josta kärsii 5-15% lisääntymisikäisistä naisista. Kuukautiskierron häiriöt, mieshormoniylimäärä ja monirakkulaiset munasarjat ovat ominaisia oireyhtymälle. Lapsettomuus on keskeinen ongelma oireyhtymässä, mikä johtuu osittain kroonisesta ovulaatioiden epäsäännöllisyydestä tai niiden puuttumisesta. Ylipainoa ja insuliiniresistenssiä esiintyy usein oireyhtymää sairastavilla naisilla ja ne altistavat raskausajan diabeteksen puhkeamiselle. Myöhemmällä iällä PCOS-naisilla on suurentunut riski sairastua sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin, jotka lisäävät riskiä tyypin 2 diabeteksen (T2DM) puhkeamiselle. PCOS:n, ylipainon ja mieshormoniylimäärän itsenäiset roolit edellä mainittujen häiriöiden kehittymisessä ovat kuitenkin edelleen epäselviä. Ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää PCOS:n, lapsettomuusongelmien ja alentuneen hedelmällisyyden riskiä 26-vuotiaana naisilla, joilla todettiin kuukautiskierron häiriö tai kohonneet mieshormonipitoisuudet nuoruusiällä (16-vuotiaana). Toiseksi selvitimme, liittyykö PCOS itsessään alentuneeseen hedelmällisyyteen sekä kohonneeseen keskenmenojen, raskausdiabeteksen, diabeteksen esiasteiden ja T2DM esiintyvyyteen. Lisäksi selvitimme ylipainon ja mieshormoniylimäärän itsenäisiä rooleja raskausdiabeteksen ja muiden sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden kehittymisessä. Tutkimusaineistoina olivat Pohjois-Suomen syntymäkohortit 1966 (n = 5889 naista) ja 1986 (n = 4567 naista), joihin sisältyivät kaikki elävänä syntyneet lapset vuosina 1966 ja 1986 kahdesta Suomen pohjoisimmasta läänistä. Tutkimusaineistoja täydennettiin hedelmällisyyslukujen ja GDM- sekä T2DM-diagnoosien osalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Kansaneläkelaitoksen ylläpitämistä rekistereistä. Nuoruusiän kuukautiskierron häiriöt ja mieshormoniylimäärä olivat yhteydessä suurentuneeseen riskiin kehittää PCOS ja kärsiä lapsettomuusongelmista, mutta näiden yhteyttä alentuneisiin hedelmällisyyslukuihin 26-vuotiaana ei todettu. PCOS-oireiset naiset eivät kärsineet lapsettomuudesta lisääntymisiän aikana verrokkinaisia enemmän ja keskenmenojen esiintyvyys ei eronnut oireisten ja terveiden naisten välillä. Oireisilla naisilla oli kuitenkin pienempi perhekoko kuin verrokeilla, ja lihavuus entisestään pienensi perhekokoa oireisilla naisilla. Ylipaino ja mieshormoniylimäärä olivat itsenäisiä riskitekijöitä raskausdiabeteksen kehittymiselle. PCOS ei ollut riskitekijä raskausdiabeteksen kehittymiselle. Kohonnut T2DM-riski PCOS:ssa johtui lähinnä ylipainosta, vaikkakin molemmat tekijät olivat itsenäisiä riskitekijöitä T2DM:n kehittymiselle

Abstract Climate change and its warming effects on vegetation and soils are a widely recognized phenomenon. In addition to warming, the understorey vegetation in northern environments has been subjected to several environmental changes, such as increasing nitrogen (N) and other disturbances. This thesis examines the effects of N-fertilization and disturbances on the vegetation biomass and abundance, plant community composition and plant, soil and microbial N and C pools. Seedling establishment of the most common dwarf shrubs (deciduous Vaccinium myrtillus, evergreens V. vitis-idaea and Empetrum nigrum ssp. hermaphroditum) was investigated after artificial disturbance treatments (vegetation and soil removal). These studies were conducted in the boreal and subarctic ecosystems and in the forest-tundra ecotone in northern Finland. N-fertilization and disturbances enhanced the amount of graminoids in plant communities, and the recovery ability of graminoids was enhanced after N-fertilization, which homogenized the vegetation and resulted in a new stable state in the plant community. The recovery ability of evergreen dwarf shrubs was low after disturbances. Disturbances created habitats for seed germination, but the seedling establishment of dwarf shrubs studied was still limited by seed availability. N-fertilization had no effect on microbial biomass. Instead, microbial biomass decreased with disturbance treatment in the boreal forest. However, the concentration of N increased in above-ground vegetation, both after N-fertilization and disturbance without any indication of N immobilization, suggesting that plant species captured the available N effectively for their recovery. The study shows that the likely outcome of N enrichment, when combined with disturbances, is the enhanced growth of graminoids. The seedling establishment does not compensate for the reduction of the vegetative recovery of evergreen dwarf shrubs, which makes evergreen dwarf shrubs sensitive to environmental changes. As the understorey is more resilient to perturbations in the boreal forest than in the subarctic ecosystem, these results emphasize the sensitivity of the vegetation to simultaneous environmental changes in the northernmost ecosystems. Moreover, microbial properties are more resilient to environmental changes than is above-ground vegetation
Tiivistelmä Ilmaston muutos ja siitä aiheutuvan lämpenemisen vaikutus kasvillisuuteen ja maaperään on laajasti tunnustettu ilmiö. Lämpenemisen lisäksi pohjoisten alueiden aluskasvillisuuteen kohdistuu useita muutospaineita, kuten lisääntynyt typpipitoisuuden nousu ja kasvillisuutta muokkaavat häiriöt. Tässä tutkimuksessa mitattiin lisääntyneen typpipitoisuuden ja häiriöiden vaikutus kasvillisuuden biomassaan ja runsauteen sekä yhteisörakenteeseen, sekä kasvilajeihin, maaperään ja mikrobibiomassaan sitoutuneen typen ja hiilen määrään. Lisäksi tutkittiin yleisimpien varpukasvien (lehtensä pudottava mustikka, ikivihreät puolukka ja variksenmarja) siemenellistä lisääntymistä kokeellisen häiriön (kasvillisuuden tai maaperän poisto) jälkeen. Tutkimukset tehtiin boreaalisessa ja subarctisessa ekosysteemeissä sekä metsänrajaympäristössä Pohjois-Suomessa. Typpilannoitus ja häiriöt lisäsivät heinien määrää kasviyhteisöissä. Lisäksi typpilannoitus edisti heinien kasvullista palautumiskykyä häiriön jälkeen, joka johti kasvillisuuden homogenisoitumiseen ja kasviyhteisön uuteen tasapainotilaan. Häiriöt heikensivät ikivihreiden varpujen kasvullista palautumista häiriön jälkeen. Häiriö loi sopivia elinympäristöjä siementen itämiselle, mutta tutkittujen lajien siementen määrä rajoitti siemenellistä lisääntymistä. Typpilannoitus ei vaikuttanut mikrobibiomassaan, mutta häiriö vähensi mikrobibiomassaa boreaalisessa ekosysteemissä. Kuitenkin kasvien typen pitoisuudet lisääntyivät sekä lannoituksen että häiriön jälkeen ilman viitteitä typen sitoutumisesta mikrobibiomassaan. Tämä viittaa siihen, että kasvit käyttävät maaperän typen tehokkaasti häiriön jälkeiseen palautumiseen. Väitöskirjan mukaan typen lisääntyminen häiriöiden yhteydessä edistää heinien esiintymistä. Koska ikivihreiden varpujen siemenellinen lisääntyminen ei kompensoi häiriöstä kasvulliselle palautumiselle aiheutuvaa haittaa, ovat ikivihreät varvut erityisen herkkiä häiriöille. Aluskasvillisuus on vastustuskykyisempi ympäristön muutoksille boreaalisessa kuin subarktisessa ekosysteemissä, mikä korostaa pohjoisimpien alueiden herkkyyttä yhtäaikaisille ympäristön muutoksille. Maaperän olosuhteet ovat kasvillisuutta kestävämpiä ympäristön muutoksille