Journal articles: 'Lisääntyminen'

1

Lehikoinen, Elli Sofia. "Luonnon, uskon ja eron voima: Lisääntymisen luvat Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013)." Sananjalka 62, no. 62 (October 30, 2020): 236–54. http://dx.doi.org/10.30673/sja.80144.

Full text

Abstract:

Luonnon, uskon ja eron voima. Lisääntymisprosessin luvista Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013) Artikkeli tarkastelee ihmisen lisääntymisen, sukupuolieron ja valinnanmahdollisuuksien suhdetta Pauliina Rauhalan romaanissa Taivaslaulu (Gummerus 2013). Taivaslaulu on vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön sijoittuva kertomus nuoresta avioparista, Viljasta ja Aleksista, ja heidän pyristelystään lisääntymiseen tiukkoja sääntöjä liittävässä yhteisössä. Romaani suhtautuu uskonnollisen yhteisön asettamaan ehkäisykieltoon kriittisesti ja kuvailee erityisesti Viljan voimistuvaa ahdistusta jatkuvien raskauksien ehdottomuuden alla. 2000-luvun Suomeen sijoittuvana realistisena romaanina Taivaslaulu kertoo ihmisen liikkumatilasta tarinaa, joka vaikuttaa yhtäältä anakronistiselta, toisaalta ajattomalta ihmislajin kuvaukselta. Artikkelissa esitetään, että Taivaslaulun voi lukea kitkaisena kuvauksena ihmisen, uskonnon ja luonnon suhteesta myös kiinnittymättä ensisijaisesti vanhoillislestadiolaisuuden kontekstiin. Romaanissa uskonto ja luonto rinnastetaan erikoisella tavalla. Artikkelissa pohditaan Viljan ja Aleksin tilannetta kytkemällä se feministisiin keskusteluihin ihmisyydestä ja sukupuolierosta. Taivaslaulun Viljaa ja Aleksia erottaa lisääntymisen liittyvä väistämätön ero, joka kohtelee heitä eri tavalla ja vaikuttaa hyvin konkreettisesti heidän liikkumatilaansa ja mahdollisuuksiinsa omaehtoiseen toimijuuteen. Feministisiä keskusteluita sukupuolierosta ja ihmisen lisääntymisestä kuvaa historiallinen hankaus materiaalisuuden ja diskursiivisuuden yhdistämisen mahdollisuuksista. Ihmisen lisääntymisprosessi on modernin, humanistisen ajattelutradition ikeessä herkästi luonnon ja kulttuurin konsepteihin jaettava ilmiö, jonka varassa Viljan ihmisyys näyttäytyy joko kuvauksena ihmislajin ajattomista ehdoista ja niiden vaikutuksista tietynlaisille ihmisruumiille tai ihmisestä tietyn valtajärjestelmän ahdistavissa kahleissa. Ajankohtaisissa feministisissä keskusteluissa feminismin ja humanismin suhde on asetettu uudella tavalla tarkkailtavaksi. Artikkelissa pohditaan mahdollisuuksia lukea lisääntymisprosessin kuvauksia kiinnittymättä erottelulla merkityksiä muodostavaan humanistiseen tiedontuotannon perinteeseen. Taivaslaulu käsitetään artikkelissa rakkaustarinana. Romaani esittää Viljalle ja Aleksille yhteisen vihollisen, jota vastassa he toimivat toisiinsa tukeutuen ja yhdessä ponnistellen – yhteinen vihollinen vain väistämättä kohtelee heitä eri tavalla ja jatkuvassa taistelussa Vilja on häviöt omassa ruumiissaan konkreettisesti kantava ihminen. Romaani esittelee vihollisen ”biologiana”. Artikkelissa pohditaan romaania ehkäisykiellon kritiikkinä kannattelevia tekijöitä, joita ovat Viljan ja Aleksin poikkeuksellisuus sekä uskonnon ja luonnon erikoinen rinnastaminen. Taivaslaulun Viljan ihmisyys ja liikkumatila ovat materiaalisten ja diskursiivisten toimijoiden, ontologisen eron ja uskonnollisen kontekstin lävistämiä, sukupuolieroon kiinnittyviä hauraita rakennelmia. Viljan tilanteen lukeminen uskonnollisen kehyksen ensisijaisuudesta irtaantuen ja kiinnittyen feministisiin näkemyksiin ihmisyydestä ja lisääntymisestä tekee harvinaisella tavalla näkyväksi ihmisen lisääntymisprosessiin historiallisesti liitetyn luonnon ja kulttuurin erottelun. Asiasanat: feministinen kirjallisuudentutkimus, lisääntyminen, sukupuoliero, ihmisyys

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

2

Mauno, Saija, Jaana Minkkinen, and Elina Auvinen. "Nakertaako työn intensiivisyyden lisääntyminen työssä suoriutumista ja työn merkityksellisyyttä?" Hallinnon Tutkimus 38, no. 4 (September 14, 2020): 271–88. http://dx.doi.org/10.37450/ht.98052.

Full text

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

3

Kousa, Matti, and Pirjo Mäkelä. "Nurminatalajikkeiden siementen muodostuksen erot." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77008.

Full text

Abstract:

Nurminataa käytetään pääasiallisesti rehunurmien siemenseoksissa. Se onkin toiseksi eniten viljeltyrehunurmikasvi timotein jälkeen. Nurminata on nopeakasvuinen, kestää toistuvaa niittämistä lyhyeensänkeen ja on kilpailukykyinen. Sen rehulaatu ei kuitenkaan ole timotein luokkaa, minkä lisäksi se eimenesty hiekkaisilla mailla ja on arka kuivuudelle. Nurmirehun tuotannossa kotimaista, mieluitenpaikallista alkuperää, olevan kylvösiemenen käyttö on suositeltavaa. Paikallisesti tuotettu kylvösiemenedesauttaa mm. kasvuston talvehtimista ja sadontuottokykyä. Nurminadan siemensadot ovat havaintojenmukaan laskeneet viimeisten kymmenen vuoden kuluessa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin vanhanja uuden nurminatalajikkeen satokomponenttien muodostumisessa esiintyviä eroja ja niiden selityskykyäsiemensadolle. Tutkimuksessa käytettiin vanhaa, Kalevi, ja uutta, Fure, nurminatalajiketta. Määritimmenurminadoista niiden biomassan muodostuksen toisena kasvukautena toistuvin mittauksin, sadonosatekijät (mm. korsien, lehtien ja röyhyjen massat, versojen röyhyjen ja siementen lukumäärätsekä kukkien, tähkylöiden ja siementen muodostuksen) ja siemensadon. Lisäksi kasvustoista analysoitiinrehulaatu kahdesti (mm. D-arvo, raakaproteiini, kuiva-aine ja tuhka). Tulosten perusteella Furemuodostaa lehtevämmän kasvuston kuin Kalevi. Vaikka Kalevin kokonaisversomäärä on suurempikuin Furen, Fure muodostaa Kalevia enemmän vegetatiivisia versoja ja sen biomassasta suurempi osaon lehdissä kuin Kalevilla. Fure muodostaa myös Kalevia enemmän tähkylöitä, kukkia ja siemeniäröyhyä kohden. Lajikkeiden siemensadossa ei silti ollut merkittävää eroa, joten ne pystyvät tehokkaastikompensoimaan satokomponenteissa tapahtuvia muutoksia kuten viljat. Röyhyjen määrän lisääntyminenlaski Kalevin siemensatoa samoin kuin siementen määrän lisääntyminen röyhyssä Furella.Biomassan lisääntyminen korrenkasvuvaiheen alussa vähensi Furen siemensatoa ja lisäsi Kalevin siemensatoa.Lajikkeiden rehulaadussa ei havaittu muita eroja kuin se, että Kalevin D-arvo pysyi pitempäänkorkeampana kuin Furen.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

4

Snellman, Olli, Jaakko Seikkula, Jarl Wahlström, and Katja Kurri. "Aikuisten turvapaikanhakija- ja pakolaisasiakkaiden terapeuttisissa keskusteluissa kuvaamat hyödylliset muutokset." Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 26, no. 3 (September 13, 2018): 228–46. http://dx.doi.org/10.30668/janus.68918.

Full text

Abstract:

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka kuusi aikuista turvapaikanhakija- ja pakolaisasiakasta kuvaavat kokemiaan hyödyllisiä muutoksia luonnollisissa terapeuttisissa keskusteluissa. Asiakkaiden keskustelukäynnit kriisikeskuksen työntekijöiden luona videotallennettiin. Tutkimuksen kohteena olivat asiakkaiden esittämät ja tulkkien suomeksi välittämät ilmaukset. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia. Analyysissä syntyi neljä hyödyllisen muutoksen kategoriaa. Hyödyllisen muutoksen kategorioita ovat helpottuneempi olotila, uusien ongelmiin ja elämään liittyvien hallintakeinojen omaksuminen, itseymmärryksen ja voimaantumisen tunteen lisääntyminen ja rakentavammat tavat suhtautua ongelmiin. Asiakkaiden kokemat hyödylliset muutokset ovat samansuuntaisia kuin mitä on havaittu myös aiemmissa turvapaikanhakija- ja pakolaisasiakkaiden ja muunlaisten asiakasryhmien parissa tehdyissä laadullisissa tutkimuksissa. Tämän tutkimuksen perusteella turvapaikanhakija- ja pakolaisasiakkaita voidaan auttaa terapeuttisella keskusteluavulla.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

5

Granlund, Kirsti, Pirjo Peltonen-Sainio, Kaija Hakala, and Markku Puustinen. "Viherkesanto maatalousmaan ravinnekuormituksen hallinnassa muuttuvissa ilmasto-oloissa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76887.

Full text

Abstract:

Ilmaston lämpeneminen ja sademäärän ennustettu kasvu tulevaisuudessa voivat lisätä ravinteidenhuuhtoutumista maatalousmaalta. INCA-N typpimallia (Integrated Nutrients from Catchments – Nitrogenmodel) sovellettiin Savijoen maatalousvaltaisella tutkimusvaluma-alueella ILMASOPUtutkimusprojektissa(katso www.mtt.fi, Tutkimus-Hankehaku-ILMASOPU). Malli laskee veden virtauksensekä epäorgaanisen typen prosessit maaperässä ja jokivedessä. Tutkimuksen tavoitteena oliselvittää mallintamisen keinoin 1) miten ilmastonmuutos vaikuttaa maatalousmaan typpihuuhtoutumaanviljelytoimenpiteiden jatkuessa muuttumattomina ja 2) missä määrin peltomaan viherkesannointivähentää valuma-alueen typpikuormaa nykyilmastossa sekä muuttuneissa ilmasto-oloissa neljän erilaisenilmastoskenaarion perusteella. Savijoki (pinta-ala 15 km2) edustaa Lounais-Suomen tehokkaastiviljeltyjä viljantuotantoalueita.INCA-N mallin hydrologinen osio on aiemmin kalibroitu jaksolle 1981–2000. Tässä tutkimuksessamallin uusin versio kalibroitiin jaksolla 2004–2007 ja mallia testattiin jaksolla 2000–2003. Mallinkalibroinnissa käytettiin vertailutietoina Savijoessa mitattuja virtaama-arvoja sekä nitraatti- ja ammoniumtyppipitoisuuksia.Mallilla lasketut ja havaitut epäorgaanisen typen pitoisuudet Savijoessavastasivat keskimäärin hyvin toisiaan kalibrointi- ja testausjaksoilla. Käytetyt ilmastoskenaariot edustavatjaksoa 2071–2100 ja niiden mukaan vuoden keskilämpötila nousisi 2.8–4.7 ºC ja sadanta kasvaisi10.1–23.6 %. Skenaarioiden mukainen lämpötilan kohoaminen ja sadannan lisääntyminen erityisestitalvella vaikutti voimakkaasti mallinnettuun lumipeitteen ja valunnan jakautumiseen Savijoella. Myöhäissyksynja talven valunta lisääntyi huomattavasti korvaten nykyisen lumen sulamisesta aiheutuvankevätvaluntapiikin.Viljelytoimenpiteiden jatkuminen muuttumattomina tulevissa ilmasto-oloissa aiheutti valumaalueentyppikuorman kasvun n. 46 %:lla (vaihteluväli eri skenaarioilla 29–64 %). Huuhtoutuma lisääntyierityisesti marraskuun ja helmikuun välisellä jaksolla. Huuhtoutuman kasvu johtui mineralisaationkiihtymisestä ja valunnan lisääntymisestä kasvukauden ulkopuolella. Mallitulosten mukaan koko peltoalueenviherkesannointi vähentää valuma-alueen epäorgaanisen typen kuormaa nykyilmastossa n. 50%. Tulevaisuuden ilmastossa vähenemä olisi keskimäärin vain 26 % nykytilan kuormaan verrattuna.Simuloinneissa viherkesantokasvuston typenotto kasvoi keskimäärin 26 % nykytilaan verrattuna. Valunnanja osittain typen mineralisaation lisääntyminen talvikaudella kuitenkin heikensi viherkesannonkykyä vähentää typpikuormitusta.Peltomaan vesitalouden hallintaan on tulevaisuudessa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.Maatalouden typpikuormituksen vähentäminen ilmaston muuttuessa voi vaikeutua entisestään lounaisillaviljelyalueilla, jotka nykyisin kuormittavat Saaristomerta. Intensiivisen maanmuokkauksen korvaaminenpysyvän kasvipeitteen kaltaisilla vaihtoehdoilla on keskeinen toimenpide kuormitusherkilläalueilla.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

6

Pyykkönen, Perttu, Tapani Yrjölä, and Arto Latukka. "Suomalaisten maatilojen rahoitusriskit ja niihin vaikuttavat tekijät." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75862.

Full text

Abstract:

Maatalouden investointien keskimääräinen koko on kasvanut selvästi koko EU-jäsenyyden ajan. Myös maatalouden velat ovat kasvaneet ja keskittyneet yhä pienemmälle osalle maatiloista. Rahoitusriskien tarkempi huomioon ottaminen on siten tärkeää. Tiukempaan riskiluokitukseen ohjaa myös kansainvälisen Baselin pankkivalvontakomitean uudet, vuonna 2007 voimaan tulleet säännökset, joihin sisältyy velvollisuus luokitella luottolaitoksen asiakkaat riskiluokkiin. Suomessa maatalouden luototuksessa pääpaino on tähän saakka ollut vakuuksien riittävyydessä. Nyt maksukyvyn merkitys riskiluokituksessa kasvaa. Maatalouden rahoitusriskien analysoinnille on siten sekä sisäisiä että ulkoisia syitä. Tässä tutkimuksessa selvitetään, mitkä maatalouteen liittyvät tekijät vaikuttavat rahoitusriskeihin ja niiden mahdolliseen kasvuun. Näiden tekijöiden tunnistaminen edesauttaa paitsi rahoitusriskien hallintaa myös riskiluokitusjärjestelmien kehittämistä. Lisäksi tulokset ovat avuksi uusien investointitukijärjestelmien kehittämisessä ja suunnittelussa. Tutkimusaineistona käytetään niiden 644 MTT Taloustutkimuksen kirjanpitotilan tietoja, jotka ovat olleet mukana sekä vuonna 2000 että vuonna 2005. Tiloille lasketaan rahoitusriskin suuruutta kuvaava riskiluokkatekijä (credit score), jossa otetaan huomioon tilan kannattavuuskerroin, maatalousvelkojen takaisinmaksuaika, omavaraisuusaste ja yrittäjätuloprosentti. Nämä viimeksi mainitut osatekijät (credit sub score) normeerataan ja yhdistetään painottamalla niitä eri painoilla em. riskiluokkatekijäksi. Tilat jaettiin riskiluokkatekijän perusteella kumpanakin tutkimusvuonna samoin perustein määriteltyihin kymmeneen riskiluokkaan. Tulokset osoittavat, että keskimääräinen riskiluokka on heikentynyt tarkastelujaksolla eli rahoitusriskit ovat kasvaneet. Ekonometrisellä analyysillä selvitettiin tarkemmin riskiluokkatekijään vaikuttavia tekijöitä. Tilakohtaisista tekijöistä voimakkaimmin luottoriskiä kasvattaa velkojen määrän lisääntyminen. Lisäksi luottoriskit ovat viljatiloilla olleet kotieläintiloja suurempia. Tämä johtuu viljan hintojen laskusta seuranneesta negatiivisesta kannattavuuskehityksestä. Luottokelpoisuus on myös heikentynyt ajan myötä, joka selittynee pääosin tuotantopanosten hintojen tuottajahintoja nopeammalla nousulla. Tilakoon kasvattaminen (sekä pinta-alalla että rakennus- ja konepääoman määrällä mitaten) puolestaan parantaa tilan rahoitusasemaa kasvavien tulojen, paremman kannattavuuden ja lisääntyvien vakuuksien myötä. Myös tilan keskisadolla on positiivinen vaikutus rahoitusriskien vähenemiseen. Tämä muuttuja heijastelee ainakin osittain tuottajan ammattitaitoa. Vaikka rahoitusriskit ovat kasvaneet, ei vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa olevien tilojen määrä ole juurikaan kasvanut. Jos kehityssuunta ei kuitenkaan muutu, rahoitusriskien lisääntyminen tuo mukanaan merkittäviä haasteita niin maataloudelle kuin sitä luotottaville pankeillekin.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

7

Ristolainen, Heidi, and Marion Fields. "Järjestötyöntekijä huolehtii osaamisestaan." Aikuiskasvatus 37, no. 1 (February 15, 2017): 19–31. http://dx.doi.org/10.33336/aik.88394.

Full text

Abstract:

Kolmannen sektorin merkitys työnantajana on kasvanut viime vuosikymmeninä. Kasvun syynä ovat erityisesti järjestöjen palveluntarjonnan laajeneminen ja hankerahoitusten lisääntyminen. Samalla kun työntekijöiden määrä on lisääntynyt, myös määräaikaisten työntekijöiden suhteellinen osuus on kasvanut ja on muita työelämän sektoreita suurempi. Uudet toimintamuodot lisäävät osaamistarpeita. Artikkelissa selvitetään, eroavatko määräaikaisten ja vakituisten työntekijöiden osaamisen kehittämisen käytännöt ja onko järjestön koolla tai toimialalla merkitystä. Tutkimus perustuu 844 eri alojen järjestötyöntekijöiden vastausaineistoon. Tulokset osoittavat, että vakituiset työntekijät kehittävät määräaikaisia useammin osaamistaan työpaikan ulkopuolisessa ammatillisessa koulutuksessa. Määräaikaiset työntekijät hyödyntävät puolestaan enemmän informaalin oppimisen lähteitä, kuten työkavereita ja sosiaalista mediaa. Järjestöissä, joissa ollaan tekemisissä ulkoisen rahoittajan kanssa, koulutus koetaan tärkeämmäksi kuin sellaisissa, joissa näin ei ole. Suurimmaksi osaamisen kehittämisen esteeksi vastaajat sanovat kiireen sekä resurssien ja kehittämiskäytäntöjen puutteen. Ne korostuvat pienillä työnantajilla. Verkostomaisten oppimismuotojen aiempaa monipuolisempi hyödyntäminen on kannattavaa järjestöille tyypillisillä osaamisalueilla.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

8

Pursio, Hannu, Anna Siukola, Minna Savinainen, and Clas-Håkan Nygård. "Puunkorjuuyrittäjien ja -työntekijöiden työn vaatimukset ja koettu työkyky metsätoimialan rakennemuutoksessa." Työelämän tutkimus 19, no. 3 (September 22, 2021): 426–51. http://dx.doi.org/10.37455/tt.102994.

Full text

Abstract:

Metsätoimialan rakennemuutoksessa puunkorjuutyö on organisoitunut laajavastuiseksi palveluliiketoiminnaksi, ja työn sisältö sekä vaatimukset ovat muuttuneet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää puunkorjuun ammattihenkilöiden työn vaatimusten yhteyttä koettuun työkykyyn. Sähköiseen kyselytutkimukseen osallistui 322 henkilöä, joista 87 oli metsäkoneyrittäjiä ja 235 metsäkoneenkuljettajia. Analyysimenetelminä olivat Mann-Whitney U -testi, eksploratiivinen faktorianalyysi ja logistinen regressioanalyysi. Työkykyä arvioitiin seuraavilla kolmella kysymyksellä: Minkä pistemäärän annat työkyvyllesi tällä hetkellä verrattuna elinikäiseen parhaimpaan? Millaiseksi arvioit työkykysi työn henkisten vaatimusten kannalta? Millaiseksi arvioit työkykysi työn ruumiillisten vaatimusten kannalta? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli työn vaatimukset ja voimavarat -malli. Tutkimukseen osallistuneista runsaalla kolmanneksella työtehtävät olivat muuttuneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Myönteinen muutoskokemus oli yhteydessä hyvään työkykyyn. Tulosten mukaan työn kuormittavuuden ja epävarmuuden sekä tehokkuusvaatimusten ja vastuiden lisääntyminen lisäsivät heikentyneeksi koetun työkyvyn todennäköisyyttä. Työn ja yritysten toimintaympäristön muuttuessa ovat työn vaatimusten ennakointi ja tunnistaminen sekä työn yhteistoiminnallinen kehittäminen perustellusti työkyvyn tukemisen painopistealueita.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

9

Kairenius, Piia, Vesa Toivonen, Seppo Ahvenjärvi, Aila Vanhatalo, and Kevin J. Shingfield. "Rypsirehujen vaikutus maidon rasvahappokoostumukseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75852.

Full text

Abstract:

Maitorasvan rasvahappokoostumusta voidaan muuttaa varsin tehokkaasti lehmien ruokintaa muuttamalla. Lisäämällä rehuun kasvirasvaa vähennetään lyhytketjuisten, tyydyttyneiden rasvahappojen (C12:0, C14:0 ja C16:0) pitoisuutta maidossa ja lisätään pitkäketjuisten, kerta (MUFA)- ja monityydyttymättömien (PUFA) rasvahappojen osuutta. Lisättäessä rehuun suuria annoksia rasvaa, esimerkiksi öljynä, rehun monityydyttymättömät rasvahapot pelkistyvät pötsissä epätäydellisesti ja pötsiin kertyy erilaisia reaktiovälituotteita, kuten trans-rasvahappoja. Öljykasvinsiemenien kuoret suojaavat monityydyttymättömiä rasvahappoja pötsimikrobien toiminnalta ja saattavat siten ehkäistä myös trans-rasvahappojen muodostusta pötsissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka hyvin rypsinsiemenen kuori suojaa rypsin monityydyttymättömiä rasvahappoja pelkistykseltä pötsissä ja mikä on kokonaisten öljykasvinsiemenien vaikutus maidon rasvahappokoostumukseen. Koe suoritettiin 4 x 4 latinalaisen neliön koemallin mukaan. Koekäsittelyn mukaan (kontrolli, ei rasvalisää; C) lehmien rehuseokseen sekoitettiin rypsiöljyä (RO), kokonaisia rypsinsiemeniä (WR) tai murskattuja rypsinsiemeniä (MR) siten, että rehuseokset sisälsivät rasvaa noin 50 g/kg KA. Rypsirasvojen lisäys ei vaikuttanut merkitsevästi kokonaiskuiva-aineen syöntiin (19.3, 18.8, 21.8 ja 20.5 kg/pv koekäsittelyissä C, RO, WR ja MR vastaavasti), eikä lehmien maitotuotokseen (28.5, 28.0, 28.3 ja 26.9 kg/pv), valkuais- (31.3, 31.0, 31.1 ja 30.5 g/kg), rasva- (41.2, 42.2, 43.0 ja 43.0 g/kg) ja laktoosipitoisuuksiin (48.9, 49.0, 49.6 ja 48.6 g/kg). Rypsirasvojen lisäys muutti maitorasvan koostumusta merkitsevästi. Tyydyttyneiden rasvahappojen osuus maidon kokonaisrasvahapoista väheni (72.1, 58.1, 65.3 ja 61.1 g/100g rasvahappoja; RA) ja kertatyydyttymättömien lisääntyi (26.4, 39.9, 33.2 ja 37.4 g/100g RA) rypsirasvoja lisättäessä. Tyydyttyneiden rasvahappojen osuuden väheneminen johtui erityisesti maitorauhasen de novo-synteesissä muodostuvien lyhytketjuisten rasvahappojen määrän vähentymisestä. Öljyhappopitoisuuden lisääntyminen (18.4, 30.2, 25.5 ja 29.4 g/100g RA) selittää lähes yksinomaan kertatyydyttymättömien rasvahappojen kokonaismäärän lisääntymisen maidon kokonaisrasvapoista. Rypsiöljylisäys nosti merkitsevästi maidon trans-rasvahappojen pitoisuutta muihin rypsirasvoihin verrattuna (3.91, 7.12, 4.51 ja 5.08 g/100g RA). Linolihapon (C18:2n-6) pitoisuus pieneni merkitsevästi (1.11, 0.98, 0.98 ja 0.92 g/100g RA). Cis-9, trans-11 CLA (engl. conjugated linoleic acid) oli maidon pääasiallisin CLA-isomeeri ja sen pitoisuus oli suurimmillaan lisättäessä rypsiöljyä lehmien rehuun (351, 597, 285 ja 346 mg/100g RA). Vaikka kaikki rasvalisät vähensivät maitorasvan tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuutta ja lisäsivät MUFA:n ja PUFA:n osuutta kontrolliruokintaan verrattuna, ravitsemuksellisesti paras muutos maidon rasvahappokoostumukseen saatiin lisättäessä lehmien rehuun murskattuja rypsinsiemeniä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

10

Mäntysaari, Päivi, Pekka Huhtanen, Juha Nousiainen, and Esa Mäntysaari. "Kuntoluokan ja elopainon muutoksen sekä maidon rasva-valkuaissuhteen yhteys laskennalliseen energiataseeseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77001.

Full text

Abstract:

Lehmien tuotantokyvyn jalostus on johtanut paitsi tuotosten niin myös lehmien elopainon jasyöntikyvyn lisääntymiseen. Syöntikyvyn lisääntyminen ei kuitenkaan ole riittävä kattamaansuurempien tuotosten ja kookkaampien eläinten ylläpidon vaatimaa energiatarvetta, joten lehmätjoutuvat lypsykauden alkussa mobilisoimaan puuttuvan energian kudosvarastoistaan. Tästä johtuenlehmien energiatase (EB) on lypsykauden alussa lähes poikkeuksetta negatiivinen. Runsaskudosvarastojen mobilisointi ei ole suotavaa, sillä se johtaa usein heikentyneeseen hedelmällisyyteenja lisääntyneeseen sairastavuuteen. Energiataseen laskemista varten tarvitaan paitsi tuotos- jaelopainotiedot niin myös tiedot rehunsyönnistä ja rehujen koostumuksesta (EB= syöty energia –maidon energia – ylläpitoenergia). Rehun syöntikyvyn tai syöntitietojen perusteella lasketun EBhuomioiminen jalostusvalinnassa on ongelmallista, koska syödyn rehun määrän luotettavamittaaminen tilatasolla on nykyisin menetelmin hankalaa. Energiataseen huomioiminenjalostusvalinnassa edellyttääkin helpompaa menetelmää taseen arvioimiseen. Tämän tutkimuksentavoitteena oli selvittää kuntoluokan ja elopainon muutoksen sekä maidon rasva-valkuaisuhteen (R-Vsuhde) käyttökelpoisuutta EB indikaattorina.Tutkimuksen aineisto koostuu MTTn Rehtijärven ASMO-karjassa vuosina 1998-2001 tehdyissäruokintakokeisssa kerätystä datasta. Kokeissa oli kaikkiaan 146 ensikkoa. Kokeissa lehmiä ruokittiinseosrehulla, joka sisälsi säilörehua ja väkirehua sekä kahdessa kokeessa myös tuoreleikettä 100 g/ kgka. Koeruokinnat poikkesivat toisistaan dieetin väkirehu- ja valkuaispitoisuuden suhteen. Keskimäärinväkirehua oli koedieeteissä 470 g/kg ka ja se vaihteli koeasetelman mukaan 450 – 570 g/kg ka.Seosten väkirehun valkuaispitoisuus puolestaan vaihteli 170 –210 g/kg ka. Koeaineisto sisälsiensikoiden viikoittaiset keskimääräiset rehunsyönti- ja tuotostiedot. Maidon pitoisuudet oli määritettyneljän viikon välein. Elopaino perustui rinnanympärysmittauksiin, rinnanympärys mitattiinkoekaudella 5-7 kertaa kokeesta riippuen. Kuntoluokka arvioitiin neljän viikon välein. Havaintojenperusteella eläimille laskettiin viikoittaiset EB. EB-laskuissa energiantarve ylläpitoon jamaidontuotantoon laskettiin MTT 2006 Rehutaulukot ja Ruokintasuositukset- julkaisussa annettujenylläpito ja maidontuotanto energiantarvekaavojen mukaan. Laskettu keskimääräinen EB oliensimmäisinä laktaatioviikkoina selvästi negatiivinen ollen alhaisimmillaan -31 MJ ME/pv.Positiiviseksi energiatase muuttui keskimäärin viikolla 11. Keskimääräiset elopainon ja kuntoluokanmuutokset tukivat hyvin laskettua EB:tta. Elopaino laski aina viikolle 9 ja kääntyi nousuun viikolla 12.Kuntoluokka oli alhaisimmillaan viikolla 10, jonka jälkeen lähti hitaaseen nousuun. Elopainonmuutoksen, kuntoluokan muutoksen sekä maidon R-Vsuhteen korrelaatio laskettuun EB olikohtalainen. Rasva-valkuaissuhteella korrelaatio oli vierova ja kuntoluokka ja elopainon muutos olivatpositiivisessa yhteydessä EB. Elopainon muutoksen ja EB:n välinen korrelaatio oli hieman alhaisempikuin R-Vsuhteen ja kuntoluokan muutoksen korrelaatio EB:een. Regressio-analyyseissä testattiineläimen elopainon, kuntoluokan, R-V suhteen, näissä tapahtuneen muutoksen sekä em. tekijöidenyhdysvaikutusten kykyä ennustaa ensimmäisen poikimisen jälkeisen koelypsyviikon energiatasetta.Parhain energiatasetta kuvaava regressio-yhtälö pystyi kuvaamaan vain 32.6 % EBn vaihtelusta.Tärkeimmät selittävät tekijät olivat R-V suhde ja kuntoluokan muutos.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

11

Bruun, Kari. "Turvallisuuden (bio)politiikkaa paikallisesti." Alue ja Ympäristö 49, no. 1 (June 12, 2020): 36–52. http://dx.doi.org/10.30663/ay.82170.

Full text

Abstract:

Analysoin artikkelissa Helsingin kaupungin turvallisuussuunnitelmaa. Oletan sen tavoitteena olevan ohjata tai muuttaa kaupunkilaisten ajattelutapoja, suhtautumista, asenteita ja käyttäytymistä tiettyjen turvallisuuden nimikkeen alle koottujen asioiden suhteen. Tulkitsen suunnitelmaa kansalaisten biopoliittisen hallinnan problematisointina, jolloin tavoitteena on hallinnan toteuttamiseksi kääntää organisaatioiden, ryhmien ja yksittäisten kansalaisten näkemyksiä auktoriteettien näkemysten kanssa yhdenmukaisiksi hyvänä pidettävistä käytännöistä turvallisuuskysymyksissä. Analysoin tätä prosessia kriittistä diskurssien tutkimusta soveltamalla. Kysyn ensinnäkin, kuinka turvallisuutta esitetään eli representoidaan. Toiseksi analysoin, millaisiin toimiin turvallisuustilanteen edelleen parantamiseksi on tarkoitus ryhtyä. Edelleen selvitän, kuinka kaupunkilaisia houkutellaan ja taivutellaan samastumaan suunnitelmassa esitettyyn turvallisuusajatteluun ja sen tavoitteisiin. Turvallisuuden representaatiossa korostuu vahvasti erityyppinen ennakoiva toiminta, jolla pyritään ehkäisemään niin rikollisuutta, syrjäytymistä, onnettomuuksia kuin päihdehaittojakin. Tavoitteena on lisäksi yhteistyö viranomaisten sekä erilaisten kansalaisista koostuvien tahojen, ryhmien ja yksilöiden kanssa. Vastuuta turvallisuuden säilymisestä pyritään jakamaan myös kansalaisille itselleen. Identifioitumista suunnitelmassa esitettyyn koetetaan lisätä viestittämällä kaupunkilaisille kannustamisesta, auttamisesta, turvallisuustyön juurruttamisesta, identiteetin vahvistamisesta, turvallisuuden tunteen lisäämisestä ja niin edelleen. Toisaalta todetaan eriarvoisuuden lisääntyminen ja se, että kaikki eivät kykene vastuulliseen autonomiseen toimintaan ja elämäntapaan, minkä voi olettaa vaikuttavan kielteisesti identifioitumiseen suunnitelman tavoitteisiin.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

12

Nissinen, Anne, Delia Pinto, and Irene Vänninen. "Päivän pituuden ja valon laadun vaikutus Macrolophus-petoluteen kehitysnopeuteen ja lisääntymiseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75565.

Full text

Abstract:

Pähkämöludetta (Macrolophus pygmaeus) käytetään Suomessa lähinnä ansarijauhiaisten torjuntaan kasvihuonetomaatilla. Talvikaudella, jolloin suurin osa valosta tuotetaan suurpainenatriumlampuilla (SPNL), luteiden lisääntymisessä on kuitenkin ollut ongelmia. Oletettiin, että valo-olosuhteet saattavat olla syynä huonoon lisääntymiseen, koska SPNL:n spektri poikkeaa päivänvalosta. Suomen ympärivuotisilla tomaattiviljelmillä päivänpituus on aina vähintään 16 h tekovalotuksen ansiosta. Välimeren alueelta kotoisin oleva ludelaji saattaa reagoida negatiivisesti näin pitkään päivään. Kolmen kasvatuskammiokokeen tavoitteena oli selvittää vaikuttaako päivän pituus tai valon laatu pähkämöluteen lisääntymiseen tai kehitysnopeuteen. Ensimmäisessä kokeessa tutkittiin vain päivän pituuden vaikututusta käyttäen päivänvaloloisteputkia (PVLP). Toisessa kokeessa käytettiin SPNL:ja sekä SPNL:jen ja punaisten ledien yhdistelmää. Kolmannen kokeen tavoitteena on tutkia tarkemmin SPNL:illa tuotettujen päivänpituuksien vaikutusta luteisiin. Päivän pituudet (valoisat h:pimeät h) ensimmäisessä kokeessa olivat 16:8, 13:11, 11:13 ja 8:16 h, ja toisessa kokeessa 16:8 ja 11:8+5 valoa, jossa 5 h valojakson lopusta tuotettiin punaisella led-valolla, koska oletettiin, että luteet eivät näe punaista. Kasvatuskammioissa luteet elivät yksittäin 9 cm:n petrimaljoilla ravintonaan jauhokoisan munia ja tupakanlehtikiekko, jolle ne myös munivat. Ensimmäisen kokeen PVLP-kammioissa sekä naaras- että koirastoukat kehittyivät nopeimmin aikuisiksi 13:11 päivässä ja toisessa kokeessa 16:8 päivässä, jälleen PVL:lla valaistussa kammiossa. Ensimmäisessä kokeessa naaraat munivat elinaikanaan enemmän 8 ja 11 h:n päivässä kuin 16 h päivässä. Päivän pituus ei vaikuttanut naaraiden elinikään eikä toukiksi kuoriutuneiden munien määrään. Mikään päivänpituus ei siis aiheuttanut munadiapaussia. Toisessa kokeessa naaraat munivat elinaikanaan eniten 16 h valojaksossa, josta 11 h oli tuotettu SPNL:illa ja 5 h punaisilla ledeillä, mutta tilastollisesti ko. munamäärä oli sama kuin pelkillä SPNL:illa tuotetussa 16 h:n päivässä. Valon laatu (PVLP, SPNL, SPNL +led) ei vaikuttanut naaraiden elinikään. Kolmannessa kokeessa selvitetään vielä, vaikuttaako päivänpituus naaraiden elinikäiseen munamäärään myös SPNL:illa tuotetussa valossa. Tulosten perusteella sekä päivän pituus että valon laatu vaikuttavat pähkömöluteen lisääntymiseen. SPNL:lla tuotettu 16 h:n päivä ei haittaa luteiden lisääntymistä, joten luteiden huonon lisääntymisen syyt ympärivuotisilla tomaattiviljelmillä ovat muualla. Osa SPNL:illa tuotetusta valojaksosta on korvattavissa punaisella led-valolla ilman haitallisia vaikutuksia pähkämöpetoluteen lisääntymiseen. Tällä tuloksella voi olla merkitystä jatkossa korvattaessa SPNL:illa tuotettua tekovaloa led-valoilla kasvihuoneiden energiankäytön pienentämiseksi, sillä luteiden toiminta ei häiriinny ainakaan punaisessa valossa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

13

Lindqvist, Isa, Bengt Lindqvist, Heikki Setälä, and Kari Tiilikkala. "Koivutisle – uusi kasvinsuojelun innovaatio." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76039.

Full text

Abstract:

Charcoal Finland Oy: n tuottamasta koivutisleestä löydettiin potentiaalinen vaihtoehto, biologisen torjunnan tarpeisiin. Grillihiilen sivutuotteena syntyvät yhdisteet ovat osoittautuneet uudeksi innovaatioksi, josta ei ole tutkittua tietoa. Yksi tisleen monista tehovaikutuksista liittyy nilviäisten häirintään ja siten hyötykasvien suojeluun etanoiden ja kotiloiden aiheuttamilta haitoilta. Etanat ja kotilot ovat jatkaneet levintää pohjoiseen viimevuosina ja seurauksena on ollut myös niiden aiheuttamien kasvinsuojeluongelmien lisääntyminen kaikissa pohjoismaissa. Lehtokotilon (Arianta arbustorum) ja Espanjansiruetanan (Arion lusitanicus) kaltaisten nilviäisten torjunta on osoittautunut vaikeaksi ja työlääksi johtaen uusien torjuntamenetelmien kasvavaan kysyntään. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli osoittaa, että koivutisleestä kehitetyt rajausaineet estävät lehtokotilon ja espanjansiruetanan pääsyn tisleellä käsiteltyjen muovimateriaalien yli. Kesällä 2005 perustettiin kaksi erillistä kenttäkoetta: toinen espanjansiruetanapopulaation lisäyspaikalla Jokioisissa ja toinen Lahden kaupungin lehtokotiloalueella. Jokioisten tutkimuksissa koekasvina oli kiinankaali, jota kasvatettiin käsitellyissä ja käsittelemättömissä muoviruukuissa. Lahden kokeessa kasvien suojana käytettiin Persplex- aidannetta, josta tehtiin 0,74 neliömetrin ruudut. Jokioisissa ruukut käsiteltiin tisleen kahden fraktion seoksella, Lahdessa tisleen fraktiot yhdistettiin vaseliinista tehdyksi sivelyaineeksi. Molemmat kokeet kestivät yli kuukauden ajan. Koivutisle sekä sen vaseliiniseos pysäyttivät nilviäisten liikkumisen hyötykasveille tehokkaasti. Kiinankaalit säilyivät täysin koskemattomina, kun ruukkujen laidat siveltiin viikon välein tisleellä. Teho etanoiden kulun estossa säilyi hyvänä noin kolme viikkoa käsittelystä. Vaseliini lisäsi selvästi käsittelyn vaikutusaikaa: aidanteen sively kerran piti lehtokotilot poissa seitsemän viikon ajan. Molemmat tulokset osoittivat luotettavasti, että tisleen käyttöön perustuvilla tekniikoilla voidaan turvata kasvien viljely lehtokotilon ja espanjansiruetanan levinneisyysalueilla vaikka nilviäisten määrät ovat poikkeuksellisen suuria.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

14

Kuoppala, Kaisa, Seppo Ahvenjärvi, Marketta Rinne, and Aila Vanhatalo. "Puna-apilasäilörehun solunseinäkuitu on erilaista kuin timotei-nurminatasäilörehun." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76030.

Full text

Abstract:

Puna-apila on tärkein nurmipalkokasvimme. Se poikkeaa nurmiheinäkasveista sekä kehitysrytmiltään että ruokinnallisilta ominaisuuksiltaan. Tässä tutkimuksessa verrattiin puna-apilasäilörehujen ja timotei-nurminatasäilörehujen solunseinäkuidun (neutraalidetergenttikuitu eli NDF) saantia, sulatusta ja virtauskinetiikkaa lypsylehmillä. Tutkimuksen säilörehut tehtiin kesällä 2003 ensimmäisestä sadosta kahdella eri kasvuasteella timotei-nurminatakasvustosta ja puhtaasta puna-apilakasvustosta (Jokioinen-lajike). Rehut pyrittiin korjaamaan kasvuasteittain samassa sulavuudessa. Timotei-nurminatasäilörehut korjattiin 17.6. (aikainen kasvuaste, Ha) ja 26.6. (myöhäinen kasvuaste, Hm) ja puna-apilasäilörehut 2.7. (aikainen, Aa) ja 16.7. (myöhäinen, Am). Säilörehuja syötettiin pötsifistelöidyille lypsylehmille fysiologisessa kokeessa. Viidentenä ruokintana oli myöhäisen timotei-nurminatasäilörehun ja aikaisen puna-apilasäilörehun 1:1 seos. Väkirehua kaikki lehmät saivat 9 kg päivässä. Pötsistä alempaan ruoansulatuskanavaan virtaavasta ruokasulasta otettiin näytteet satakertanäytteenottolaitteella. Kuitufraktioiden virtauskinetiikan parametrit määritettiin pötsintyhjennystekniikalla. Sulamaton kuitu määritettiin 12 vrk:n nailonpussi-inkubaatiolla. Säilörehujen orgaanisen aineen sulavuus ja D-arvo määritettiin pässeillä sulavuuskokeessa. Puna-apilasäilörehut sisälsivät vähemmän solunseinäkuitua kuin heinäkasvisäilörehut, mutta kuidun koostumus oli erilainen. Puna-apilassa oli enemmän sulamatonta kuitua (sulamaton NDF eli INDF) ja vähemmän sulavaa kuitua (DNDF = NDF-INDF). Korjattaessa säilörehu myöhemmin kuitupitoisuus lisääntyi molemmilla kasvilajeilla, mutta puna-apilassa sulamattoman kuidun lisääntyminen oli nopeampaa. Lehmät söivät eniten puna-apilan ja heinäkasvisäilörehun seosta ja vähiten aikaista puna-apilasäilörehua. Puna-apilasäilörehun sulavan kuidun sulatusnopeus oli suurempi ja sen kokonaissulavuus oli parempi kuin heinäkasvisäilörehun. Kasvuston vanhetessa heinäkasvisäilörehun sulavan kuidun sulatusnopeus pieneni, mutta puna-apilasäilörehulla se lisääntyi. Puna-apilan solunseinän erilainen koostumus tai kuitufraktioiden virtauskinetiikan erot eivät selitä aikaisen puna-apilasäilörehun pienempää syöntiä tai kasvilajien seoksen suurempaa syöntiä heinäkasvisäilörehuihin verrattuna.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

15

Himanen, Sari, Karoliina Rimhanen, Hanna Mäkinen, Miia Kuisma, and Helena Kahiluoto. "Ilmastonmuutos ja maaseutu (ILMASE) –hanke: tutkimustietoa ja verkostoitumista maaseudun toimijoille." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75454.

Full text

Abstract:

Ilmastonmuutos on yhä keskeisempi osa Suomenkin maa- ja elintarviketalouden arkipäivää. Maaseutuyrittäjät ovat lisääntyvän tietomäärän ja ilmastonmuutoskytkentäisen hanketarjonnan ympäröimiä, mutta harvalle on kirkastunut millaisia ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistoimia tiloilla käytännössä voitaisiin kehittää ja toteuttaa kannattavasti. Kannattavuus mietityttää monia ja uskomuksia ympäristö- ja talousnäkökulmien vastakkainasettelusta löytyy edelleen. Moni ei kykene hahmottamaan miten tie kestävään ja taloudellisesti kannattavaan toimintaan voisi lähteä ilmastonmuutosta paremmin ennakoivista toimista. Valtakunnallinen tiedonvälityshanke ”Ilmastonmuutos ja maaseutu (ILMASE)” pyrkii välittämään ilmastonmuutostietoa maaseudun toimijoille käytännönläheisesti, lähestyen aihetta myös taloudellisen kannattavuuden parantamisen ja maaseudun kehittämisen kannalta. Ilmastonmuutokseen varautumisessa korostuvat yhä enemmän taloudelliset riskit (ääri-ilmiöiden lisääntyminen) ja innovaatiot (uudet viljelykasvit ja uusiutuvan energian liiketoimintamahdollisuudet). Ilmastonmuutoskommunikaatiosta tekee vaikeaa ihmisten subjektiivinen tapa nähdä oikeutettuina itselle nykyhetkessä hyödylliset lyhytnäköiset toimintatavat, sekä erot tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja viljelijöiden käsityksissä ilmastonmuutoksen vaikuttavuudesta ja keinoista sopeutua. Tiedotus ilmastonmuutoksen ennustamisen epävarmuudesta, hillintäpoliittisten neuvottelujen hankaluuksista ja sään ääreistymisestä ja hitaasta muuttumisesta voi jopa heikentää toimijoiden reagoimista ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja sopeutuminen Suomessa kaipaa toimijatasojen välistä kommunikaatiota, joka muokkaa syvällä olevia asenteita ja helpottaa epävarmuutta. ILMASE-hanke selvitti kyselyn avulla käsityksiä maaseutuyrittäjien ilmastonmuutostiedon tarpeista, esteitä tiedon kiinnostavuudelle ja käytäntöön viemiselle ja kannustimia tuoda ilmastonmuutokseen varautuminen lähemmäksi käytäntöä. Maaseutuyrittäjät olivat vastaanottavaisimpia ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia avaavalle käytännön tiedolle sekä käytännönläheisille keinoille, jotka olisivat sekä ympäristöä vähemmän kuormittavia että taloudellisesti kannattavia. Tutkijoiden haluttiin tiedostavan entistä paremmin tarpeen esittää ja suodattaa faktatietoaan kohderyhmän tarpeisiin. Myös epävarmuus ilmastotiedossa on hyvä tiedostaa, mutta sen jatkuva korostaminen ei kannusta toimintaan. Toivottiin perusteltua tutkimustietoa ilmastonmuutoksen merkityksestä, positiivisessa hengessä ja keskustellen. ILMASE-hanke järjestää vuonna 2012 alueellisia työpajoja ja kokoaa niiden aineistot verkkosivustolleen keskusteluun. Mukaan vuoropuheluun ilmastonmuutokseen varautumisesta kutsutaan maaseutuyrittäjiä, tutkijoita, neuvojia, maaseudun kehittäjiä ja päätöksentekijöitä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

16

Tiilikkala, Kari, Asko Hannukkala, Jukka Salonen, Erja Huusela-Veistola, Pauliina Laitinen, Hannu Ojanen, and Sini Ooperi. "Lisääntyvät kasvinsuojeluriskit ja niiden hallinta ilmaston muuttuessa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75685.

Full text

Abstract:

Tiivistelmä Ilmaston muutoksella on monia vaikutuksia kasvintuhoojien menestymiseen ja vahingollisuuteen Suomessa. Viljelyn ja riskien muuttuessa myös torjunta muuttuu monella tavalla. Kasvinsuojeluriskien kasvu on alkanut jo ja odotettavissa on ”kolme riskiaaltoa”. Ensimmäisenä voivat näkyä lämpötilan ja kosteuden muutosten suorat vaikutukset. Toinen ”riskiaalto” liittyy syyskylvöisten kasvien ja ympärivuotisen viljelyn yleistymiseen. Monet tuhoojat voivat jatkaa aktiivivaiheen kehitystä ympärivuotisesti. Populaatiokoot moninkertaistuvat ja vastaavasti tuhoojien aiheuttamat haittavaikutukset lisääntyvät. Kemiallisen torjunnan painopiste alkaa siirtyä keväästä ja kesästä syksyyn. Kolmas ”riskiaalto” liittyy täysin uusien viljelykasvien tuloon ja niitä seuraavien uusien kasvintuhoojien kotiutumiseen Suomeen. Puutarhatuotannossa taimituonti nopeuttaa riskien kasvua olennaisesti jo nyt. Ilmaston muutoksesta hyötyviä tuholaisia ovat mm. kirvat, punkit ja ankeroiset, jotka lisääntyvät niin pitkään kuin kasvustoissa on niille sopivaa ravintoa. Lämpösumman kasvu avittaa myös monen tulokaslajin juurtumista Suomeen. Syksyn muutoksesta hyötyviä tuholaisia ovat esim. etanat ja monet kärpäset. Kirvojen runsastumiseen liittyy merkittävä virustautien levintäriski. Lämpö ja kosteusjaksojen lisääntyminen suosivat useimpia kasvitauteja ja pitenevä kasvukausi altistaa kasvit pidempään taudinaiheuttajille. Eniten kasvitautien lajikirjoa avomaalla tulee muuttamaan siirtyminen kevätmuotoisista viljoista ja öljykasveista syysmuotoihin. Muuttuva ilmasto tulee suosimaan erityisesti viljojen ruoste- ja härmätauteja, jotka nykyisin ovat meillä melko satunnaisia. Syysohran viljely mullistaa ohranhärmän epidemioiden dynamiikan täysin. Lämpenevät säät ja lisääntyvä kosteus hyödyttävät monia bakteeritauteja, fytoplasmoja, viruksia ja niiden vektoreita, joista voi koitua lisääntyvää riesaa niin viljoille, perunalle kuin puutarhakasveille. Rikkakasveista kilpailukykyään nopeimmin lisäävät rikkaheinät. Syyskylvöisten kasvien viljelyn laajentuminen nostaa syysitoisten 1-vuotisten rikkakasvien merkitystä. Tulevaisuudessa kasvinsuojeluriskien hillintä perustuu entistäkin enemmän kotimaisen ja terveen lisäysmateriaalin käyttöön joten terveen lisäysmateriaalin tuotantokapasiteetti pitää säilyttää. Samoin taudinkestävien lajikkeiden jalostus pitää turvata riittävällä resursoinnilla. Riskimuutosten seurantaan tarvitaan systemaattinen tarkkailujärjestelmä ja tehokas tiedonvälitys. Torjuntatarpeen ajoituksen muuttuessa kasvinsuojeluaineiden ruiskutus siirtyy syksyyn ja kasvinsuojelusta aiheutuvat ympäristöriskit lisääntyvät. Panostus biologiseen torjuntaan ja ekosysteemipalvelujen tuntemiseen on välttämätöntä, jos halutaan välttää kasvinsuojelusta tai sen epäonnistumisesta aiheutuvat riskit. Viljelyjärjestelmien kehittämisessä ja maankäytössä on painopiste siirrettävä kesäkaudesta talveen, koska talvikauden biologiset prosessit muuttuvat eniten. Onnistunut sopeutuminen talvikauden muutoksiin ratkaisee riskienhallinnan kokonaisuuden.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

17

Tuomisto, Jussi, and Hanna Huitu. "Muuntogeenisen ja tavanomaisesti jalostetun perunan rinnakkaisviljelyn kustannukset - analyysi GIS-paikkatietojärjestelmää käyttäen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75836.

Full text

Abstract:

Muuntogeenisen perunan viljely edellyttää erilläänpitoa tavanomaisista lajikkeista niin, että lajikkeet eivät pääsisi sekoittumaan. Tämä voidaan toteuttaa muun muassa suojakaista- ja viljelykiertovaatimusten avulla. Erilläänpitovaatimukset aiheuttavat kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitetään Gis-paikkatietojärjestelmän avulla, miten perunapeltojen muoto, koko ja etäisyys toisiin perunanpeltoihin sekä viljelykierron järjestäminen vaikuttavat suojakaistavaatimukseen ja sitä kautta maatilojen kustannuksiin. Tällöin otetaan huomioon viljelymaan pinnanmuodostus, alueellinen maatilarakenne sekä ympäröivät rakenteet, kuten metsät, viljelemättömät alueet ja peltojen sijoittuminen. Tutkimuksessa arvioidaan myös mikä olisi sopimustuotannon rooli sopimuslohkojen suunnittelussa ja sopimusten vaikuttavuus viljelijöiden kustannuksiin. Ammattimainen perunantuotanto on keskittynyt kapealle kaistalle Suomen rannikkoalueille, missä perunanviljelyyn soveltuvat maalajit ovat yleisiä. Ruokateollisuus- ja tärkkelysperuna tuotetaan etupäässä raaka-ainetta hyödyntävien tehtaiden läheisyydessä. Siemenperunantuotanto on pääasiassa keskittynyt Pohjois-Pohjanmaalle. Ammattimaisessa perunanviljelyksessä monokulttuuri on yleistä. Esimerkiksi Suupohjan alueella 52 % perunasta viljellään sellaisilla pelloilla, joilla ei vuosikausiin ole viljelty muuta kasvia. Perunapellot sijaitsevat tavallisesti lähempänä talouskeskuksia kuin tilojen muut pellot. Viljelykiertovaatimukset aiheuttavat kaukaisempien peltolohkojen käyttöönottoa perunanviljelykseen. Ammattimaisen perunantuotannon erityispiirteenä on sopimustuotanto. Sopimusviljelyyn liittyy usein hyvin tiukat lajikevaatimukset sekä yksityiskohtaiset viljelyohjeet, kasvukauden aikainen neuvonta ja tehtyjen viljelytoimenpiteiden seuranta. Geenitekniikan käyttöönotto ja erilläänpidon vaatimukset lisäävät tarjontaketjun verkottumista. Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto tarkastaa kaikki siemenperunaviljelykset. Lajikesekaantumista on esiintynyt hyvin vähän. Vieraita lajikkeita löytyi vain 0,006 % vuosien 1998–2004 aikana tarkastetuista 1 262 000 mukulasta. Sadonkorjuun yhteydessä maahan jääneiden ja seuraavana kasvukautena itäneiden mukuloiden lisäksi lajikesekaantumisia voi tapahtua mukuloiden fyysisenä siirtymisenä sadonkorjuun yhteydessä. Suojakaistan leveyden kasvaessa perunanviljelyn kustannukset nousevat nopeasti. 10 metrin suojakaista silloin, kun se on perustettu perunalohkon ympärille, nostaa viljelykustannuksia keskimäärin 2,34 senttiä perunakiloa kohti. Yhden vuoden viljelykiertovaatimus nostaa tuotantokustannusta keskimäärin 8,58 senttiä ja viljelyetäisyyden lisääntyminen 0,15 senttiä perunakiloa kohti. Gis-järjestelmän avulla perunalohkojen sijoitus voidaan suunnitella siten, että muuntogeenisen ja tavanomaisen perunan erilläänpitokustannukset muodostuisivat mahdollisimman pieniksi. Sopimustuotannossa Gis-menetelmä auttaa myös sopimuksen tarjoajaa suunnittelemaan sopimusmallien rakentamista kullekin sopimustuottajalle.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

18

Parikka, Päivi, Veli Hietaniemi, Sari Rämö, and Heikki Jalli. "Viljelytekniikan vaikutus viljan punahomeisiin ja toksiineihin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75885.

Full text

Abstract:

Peltokasvien viljelytekniikka on viime vuosina muuttunut suorakylvön lisääntyessä ja yksipuolisen viljanviljelyn lisääntyessä. Hometoksiinien lisääntymisestä viljasadoissa on saatu viitteitä. Viljelytekniikan muutosten vaikutusta punahomeisiin ei ole aikaisemmin meillä tutkittu. Maanmuokkauksen ja kasvitautitorjunnan vaikutusta kauran ja ohran Fusarium- tartuntaan ja sadon mykotoksiinipitoisuuksiin tutkittiin kenttäkokeessa Jokioisilla 2003-2006. Kentällä verrattiin kyntöalustaan perustetun ja suorakylvetyn viljan Fusarium-tartuntaa tähkälletulosta valmiiseen satoon asti. Mykotoksiinit määritettiin sekä lajittelemattomasta että lajitellusta sadosta sekä kehittyvistä jyvistä kahdesta neljään viikkoa ennen sadonkorjuuta. Tutkimuksessa oli mukana neljä elintarvikekaura- ja neljä mallasohralajiketta. Fusarium-sieniä todettiin viljasta aina sen tähkälle tulosta puintiin asti. Tartuntaan vaikuttavat kasvukauden sääolot, kasvinjäte kasvualustassa ja viljalaji sekä lajike. Ensimmäiset tartunnat voidaan havaita erityisesti kauralla jo röyhyn tullessa esiin, jolloin Fusarium langsethiae -laji on jo todettavissa kukista. Laji tartuttaa myös ohraa jo tähkälletulovaiheessa. Fusarium-lajien määrä lisääntyy kasvun edistyessä ja viimeiset tartunnat tapahtuvat jyvien pintaan puintivalmiissa sadossa. Viimeisinä tartuttavat ja lisääntyvät F. culmorum ja F. avenaceum. Ennen korjuuta oli havaittavissa sekä deoksinivale- noli (DON)-, nivalenoli (NIV)- että T2/HT- pitoisuuksia, jotka kasvoivat edelleen viljan valmistuessa. Sekä Fusarium-tartuntaan että mykotoksiinipitoisuuksiin vaikuttivat sääolot että muokkaus. Kasvitautitorjunnan vaikutus vaihteli. Kosteassa viihtyvät F. culmorum, F. graminearum olivat runsaita kasvukausina 2004 ja 2005 ja niiden muodostamaa deoksinivalenolia havaittiin silloin eniten. T2/HT-2- muodostajat F. langsethiae ja F. sporotrichioides viihtyvät myös kuivassa ja lämpimässä ja toksiinipi- toisuudet olivat korkeimmat kauroilla. Suorakylvö lisää kasvinjätteessä hyvin säilyvän F. avenaceum-lajin määrää sadossa. Samoin F. langsethiae hyötyi muokkaamattomuudesta erityisesti kuivana kesänä 2006 ja kohotti toksiinipitoisuuksia. Muokkauksella ei ollut suurta vaikutusta sadon DON- pitoisuuteen, eikä suorakylvö näyttänyt sen osalta olevan riski sadon laadulle. Toisaalta Fusarium-tartunnan lisääntyminen suorakylvössä voi vaikuttaa heikentävästi mallasohran käyttökelpoisuuteen. Suorakylvö voi myös olla riski kauralle T2/HT-2 –toksiinien pitoisuuden noustessa jopa merkittävästi. Fusarium-tartunta heikentää jyvien kehitystä ja pienissä jyvissä myös toksiinpitoisuus on korkein. Sadon lajittelulla voidaan alentaa toksiinipitoisuutta, jopa määritysrajalle.Vaikutus oli selvin T2/ HT-2- toksiinien pitoisuudessa, hieman vähäisempi DON pitoisuudessa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

19

Kallioniemi, Marja, Ahti Simola, Hanna-Riitta Kymäläinen, Hannu Vesala, and Kyösti Louhelainen. "Päätoimisten maatilayrittäjien henkinen hyvinvointi." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75892.

Full text

Abstract:

Työterveyslaitos toteutti vuonna 2004 seurantatutkimuksen päätoimisten maatiloilla työskentelevien henkilöiden työterveydestä. Puhelinkyselyyn osallistui 1182 henkilöä, joista 77 % oli miehiä ja 23 % naisia. Tuloksia verrattiin edelliseen, vuoden 1992 seurantatutkimukseen ja koko suomalaiseen työssäkäyvään väestöön kohdistuvan ”Työ ja terveys 2003” –tutkimuksen tuloksiin. Kolmannes (34 %) kyselyyn vastanneista arvioi tuntevansa stressiä. Psyykkisen toimintakyvyn heikkenemistä esiintyi 36 %:lla vastaajista. Neljänneksellä (26 %) vastaajista oli masennusoireita. Kaikkien oireiden esiintyvyys oli naisilla yleisempää kuin miehillä. Suurimmat erot olivat psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisessä, jota koki 40 % kyselyyn vastanneista naisista ja 33 % miehistä, sekä masentuneisuudessa, jota koki 32 % naisista ja 25 % miehistä. Psyykkinen oireilu oli yleisempää eronneilla ja asumuserossa olevilla kuin muilla siviilisääty-ryhmillä. Myös nuoret viljelijät oireilivat enemmän kuin ikääntyneet siten, että ikäryhmässä 35–45-vuotiaat stressin ja yleisen psyykkisen oireilevuuden esiintyminen oli yleisintä. Opisto- tai korkeakoulutuksen omaavilla stressiä esiintyi enemmän (41 %) kuin keskimäärin aineistossa. Vertailu edellisen seurantatutkimuksen tuloksiin henkisen hyvinvoinnin osalta osoittaa, että psyykkistä oireilua esiintyi vuosien 1992 ja 2004 kyselyissä jotakuinkin yhtä paljon. Poikkeuksena tästä on masentuneisuus, joka oli yleisempää vuoden 2004 tuloksissa (26 %) kuin vuonna 1992 (20 %), ero oli tilastollisesti merkitsevä. Etenkin naisten keskuudessa masennusoireet olivat tilastollisesti merkitsevästi yleisempiä vuoden 2004 aineistossa (32 %) kuin vuonna 1992 toteutetussa seurantatutkimuksessa, jossa masennusoireita oli 22 %:lla kyselyyn vastanneista naisista. Suomalaiseen työssäkäyvään väestöön tehdyn vertailun mukaan päätoimisesti maatiloilla työskentelevillä oli vähemmän psyykkisiä oireita kuin työssäkäyvillä keskimäärin. Maatilayrittäjillä oli myös vähemmän stressiä (34 %) kuin työssäkäyvillä keskimäärin (44 %). Henkisen hyvinvoinnin tulosten tarkastelussa on otettava huomioon viimeisten vuosien aikana toteutunut raju rakennemuutos: vuosien 1992 ja 2004 välillä maatilojen määrä on laskenut 41 % ja maatiloilla työskentelevien henkilöiden määrä on laskenut 45 %. Erot maatalousyrittäjien henkisen hyvinvoinnin tasossa edellä mainittuina ajankohtina ovat kuitenkin suhteellisen vähäiset. Yksi selitysmahdollisuus on, että maatalouden harjoittajiksi ovat valikoituneet suhteellisen muutosvalmiit ja psyykkisiä voimavaroja omaavat henkilöt. Huomiota herättävää on kuitenkin masentuneisuuden lisääntyminen 12 vuoden tarkastelujakson aikana. Maatilayrittäjien parissa työskentelevien tulee ottaa huomioon alan nopean toimintaympäristön muuttumisen aikaansaamat paineet. Maatilataloudessa työskentelevät tarvitsevat tukea muutosten keskellä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

20

Korhonen, Hannu T., Pekka Eskeli, and Juhani Sepponen. "Ruokinnan vaikutus siniketun hormonaaliseen tasapainoon ja lisääntymiseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75172.

Full text

Abstract:

Tutkimuksessa tarkasteltiin siniketun elimistön tärkeimpiä sääteleviä hormoneja ja niiden vaikutusta lisääntymistulokseen. Kokeessa oli 228 sinikettunaarasta, jotka jaettiin kolmeen ryhmään. Ryhmä 1: ”Voimakas laihdutus” Rajoittamaton ruokinta syyskuun alusta marraskuun loppuun asti, tavoitteena erittäin lihavat eläimet. Voimakas laihdutus ennen siitoskautta, tavoitteena ihanteellinen siitosajan paino. Ryhmä 2: ”Kunnon ylläpitäminen” Ruokinnan rajoitus 35- 45 % ryhmän 1. ruokinnasta loka-marraskuun loppuun asti. Kunnon ja painon ylläpito tammikuuhun asti. Luontainen laihtuminen ihanteelliseen siitosajan painoon. Ryhmä 3: ”Nouseva kunto” Ruokinnan rajoitus 50-60 % marraskuun loppuun asti, tavoitteena laihat eläimet. Eläimillä nouseva kunto tammikuulle mentäessä, tavoitteena ihanteellinen siitosajan paino. Tulosten mukaan ureapitoisuuksissa oli nähtävissä selvää vuodenaikaista vaihtelua. Pitoisuudet olivat alhaisimmat talvikaudella. Ryhmällä 1 voimakas paasto alensi eniten ureapitoisuuksia talvikauden alussa. Ryhmällä 3 voimakas ruokinnan rajoitus syyskaudella näkyi ureapitoisuuksissa. Kreatiniiniarvot olivat korkeimmillaan alku- ja keskikesästä kaikilla ryhmillä. Ryhmien välillä ei ollut mitään merkitsevää eroa. Glukoosipitoisuus vaihteli vuodenajoittain (P<0.001). Voimakas ruokinnan rajoitus vuodenvaihteessa kohotti ryhmän 1 glukoosipitoisuuksia. Syyskaudella voimakas ruokinta selvästi kohotti insuliinieritystä (P<0.01). Vuodenvaihteen paasto pudotti ryhmän 1 insuliinitasot normaaleiksi. Prolaktiinitasot olivat samalla tasolla kaikissa koeryhmissä keinosiemennykseen asti. Tiineyskaudella prolaktiinitasot kohosivat samalla lailla kaikissa ryhmissä, mutta penikoimisen jälkeen ryhmän 1 tasot olivat matalampia (P<0.05). Leptiinipitoisuus oli kaikilla ryhmillä korkeimmillaan vuodenvaihteessa ja laski kesää kohden. Kasvuhormonissa ei ollut tilastollista eroa koeryhmien välillä. IGF-1 -tasot olivat korkeimmillaan alkusyksystä. Ne tasaantuivat vuodenvaihteessa, mutta alenivat jälleen tiineysajan edetessä (P<0.001). Kasvukaudella alhaisimmat Triglyseridi (TG)-pitoisuudet olivat ryhmällä 3, jota rajoitettiin kaikkein voimakkaimmin (P<0.01). Korkein pitoisuus taas oli vapaalla ruokinnalla. Alkuvuodesta alkanut paasto laski ryhmän 1 TG-tasoja. Ruokinnan tasolla ja paastolla on selvää vaikutusta kettujen hormonaaliseen tasapainoon ja lisääntymiseen.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

21

Lehtonen, Heikki. "Suomen maataloudella mahdollisuuksia globaalimuutosten myllerryksessä." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75686.

Full text

Abstract:

Suomessa tuottavuuden on ennakoitu kasvavan jatkossa jopa kymmeniä prosentteja vuoteen 2050 mennessä suotuisammaksi muuttuvan ilmaston ja erityisesti pitenevän kasvukauden ansiosta. Tämä tarjoaa haasteita ja mahdollisuuksia maataloudelle. Tässä tutkimuksessa on arvioitu maatalouden sopeutumista ilmastonmuutokseen käytetty pitkän aikavälin sopeutumiseen räätälöityä osittaistasapainomallia. Siinä maataloustuotannon rakenne alueittain voi ajan mittaan muuttua merkittävästi, mikäli muutosta suosivat tuottavuus- ja hintasuhdemuutokset vaikuttavat riittävän pitkään. Tuottojen kasvava vaihtelu ja viljelijöiden riskinkarttaminen on otettu huomioon eksplisiittisesti osana maataloustuotemarkkinoita simuloivaa epälineaarista optimointimallia. Satotason nousun mahdollistamaa viljelyn muutosta alueittain arvioitiin käyttäen monia erilaisia hintasuhdeskenaarioita. Tuloksina saatiin maatalouden keskeiset riippuvuussuhteet huomioivat ennusteet kasvien viljelylaajuuksista Suomessa alueittain. Tuloksiin vaikuttavat myös paitsi valitut hintasuhdeskenaariot ja tuottavuusoletukset, myös oletukset elintarvikkeiden kysynnästä ja kysynnän hintajoustoisti. Näitä epävarmuuksia voidaan käsitellä tehdyn mallintamisen avulla ja arvioida, millä tuotantosuunnilla ja kasveilla olisi eniten menestymisen mahdollisuuksia ja merkitystä Suomen maataloudelle eri markkinaskenaarioissa. Satoisammat ja pitenevän kasvukauden hyödyntävät kasvilajikkeet sekä markkinahintojen äärevöityneet muutokset tarjoavat viljelijöille mahdollisuuden riskinottoon ja sitä kautta hyviin tuloihin. Tulosten mukaan viljan vienti tulisi muutaman vuosikymmenen päästä painottumaan leipäviljan vientiin joka kasvaisi nykyistä rehuviljan vientiä suuremmaksi. Samoin maitotuotteiden vienti kasvaisi merkittävästi. Maataloustulo kasvaisi suhteellisesti vähemmän kuin satotaso. Satotason nousu johtaa ensi vaiheessa vahvistuvaan alueelliseen erikoistumiseen tuotannossa, jossa ollaan jo ennestään vahvoja vuosikymmeninä niiden tuotannon kasvuun ensin Etelä-Suomessa, ja toisaalta karjatalouden samanaikaiseen voimistumiseen maan keski- ja pohjoisosissa. Syys-muotoiset kasvit ja öljykasvit yleistyvät pohjoisempana vasta myöhemmin ja sillä edellytyksellä, että tuottavuuden kasvu todella johtaa yksikkökustannusten selvään alenemiseen. Kustannusten olennainen aleneminen ei ole lainkaan itsestään selvää, koska on perusteita odottaa mm. energian ja lannoitteiden hintojen pysyvän korkeina ja heiluvan vielä maataloustuotteiden hintojakin enemmän. Viljelyn monipuolistuminen riippuu myös viljelijöiden riskinsietokyvystä ja riskinottohalukkuudesta. Tuotannon olennainen lisääntyminen on Suomessa tuskin vielä pariin vuosikymmeneen taloudellisesti kannattavaa ilman kansallisia tuotanto- tai investointitukia. Tuen tarve voi vähentyä, jos tuottavuus kasvaa Suomessa nopeammin kuin muualla Euroopassa keskimäärin. Tuottavuuden nopeaa kasvua odotetaan kuitenkin myös mm. Tanskassa ja Pohjois-Saksassa. Korkeampi satotaso antaisi Suomessa mahdollisuuden vähentää rehun korjuukustannuksia erityisesti siellä, missä peltojen tilusrakenne on hajanainen. Kilpailuasetelman kääntyminen Suomen edessä edellyttää myös vahvaa rakennemuutosta ja tuotannon keskittämistä suotuisimmille alueille.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

22

Rinne, Marketta, Pekka Huhtanen, and Juha Nousiainen. "Säilörehun ja koko rehuannoksen syönti-indeksit auttavat lypsylehmien ruokinnan suunnittelussa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–8. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75909.

Full text

Abstract:

Rehujen vapaaehtoisen syönnin arviointi on yksi ruokinnansuunnittelun tärkeimmistä asioista, koska syönnin vaihtelu on erittäin suurta. Se vaikuttaa lehmien ravintoaineiden saannin vaihteluun huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi rehujen sulavien ravintoaineiden pitoisuuden vaihtelu. Rehujen vapaaehtoisen syönnin määrään vaikuttavat eläimen, ympäristön, rehuannoksen ja yksittäisten rehujen ominaisuudet ja näiden tekijöiden yhdysvaikutukset. Tässä artikkelissa esitetään ns. Tuotosvasteaineistoon perustuen suhteelliset säilörehun ja koko rehuannoksen syönti-indeksit, joiden perusteella voidaan arvioida säilörehun laadun sekä väkirehuruokinnan määrän ja laadun vaikutuksia rehujen syönnin suhteelliseen muutokseen tilanteissa, joissa ruokinta perustuu vapaaseen säilörehun syöttöön tai seosrehuruokintaan. Säilörehun syönti-indeksi suurenee, kun säilörehun sulavuus (D-arvo) suurenee ja käymislaatu paranee (kokonaishappojen pitoisuus pienenee). Kuiva-ainepitoisuuden vaikutus on käyräviivainen siten, että syönti on suurimmillaan kun säilörehun kuiva-ainepitoisuus on n. 420 g/kg KA. Ensimmäisen sadon rehua syödään enemmän kuin koostumukseltaan samanlaista mutta jälkisadosta tehtyä rehua. Palkokasveja tai kokoviljasäilörehua sisältävän säilörehun vapaaehtoinen syönti on suurempi kuin pelkistä nurmiheinistä tehdyn koostumukseltaan vastaavan säilörehun. Vaikutukset ovat käyräviivaisia ja yhtälöitä kannattaa käyttää siten, että korkeintaan puolet säilörehun kuiva-aineesta on muita kasvilajeja myös tilanteissa, joissa niiden pitoisuus todellisuudessa on suurempi. Väkirehuannoksen suurentaminen vähensi säilörehun vapaaehtoista syöntiä siten, että korvaussuhde [vapaasti syötetyn säilörehun syönnin väheneminen, kun väkirehun saantia lisätään (kg KA/kg KA)] oli keskimäärin 0.47. Korvaussuhde ei kuitenkaan ollut lineaarinen vaan säilörehun syönti vähentyi enemmän kun väkirehuannokset olivat suuria. Väkirehun valkuaispitoisuuden suureneminen lisäsi säilörehun syöntiä käyräviivaisesti, mutta valkuaisen hajoavuuden lisääntyminen vähensi sitä. Väkirehun kuitupitoisuuden suureneminen lisäsi, mutta rasvapitoisuuden suureneminen vähensi säilörehun vapaaehtoista syöntiä. Väkirehun energiapitoisuuden muutokset lehmien energian saantiin ovat siis vapaalla säilörehuruokinnalla odotettua vähäisempiä. Yhdistämällä säilörehun ja väkirehun syönti-indeksit voidaan arvioida koko rehuannoksen syöntipotentiaali. Säilörehun ja koko rehuannoksen syönti-indeksejä voidaan hyödyntää kun arvioidaan, miten paljon rehuannoksen syönti muuttuu sen koostumusta muutettaessa. Säilörehuerän vaihtamisen yhteydessä voidaan syönti-indeksejä tarkastelemalla valita väkirehuannos siten, että kokonaissyönti ja maitotuotos pysyvät halutulla tasolla. Syönti-indeksien laskemiseen on Artturi-verkkopalvelussa (www.mtt.fi/artturi) käytettävissä laskurit. Rehuannoksen koostumuksen vaikutusten tunteminen lehmien vapaaehtoiseen syöntiin tekee mahdolliseksi lehmien ravintoaineiden saannin ja maidontuotannon mallintamisen ja mallien käytön ruokinnan optimoinnissa. Kun rehuannoksen vaikutukset syöntiin on mallinnettu, on jatkotutkimuksissa mahdollista selvittää eläintekijöiden vaikutusta syöntiin.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

23

Lamminen, Marjukka, Tuomo Kokkonen, Anni Halmemies-Beauchet-Filleau, Tytti Termonen, Pirkko Korhonen, Aila Vanhatalo, and Seija Jaakkola. "Härkäpapusäilörehun ja rypsitason vaikutukset maitotuotokseen ja ravintoaineiden hyväksikäyttöön." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75197.

Full text

Abstract:

Palkoviljat ovat kiinnostava vaihtoehto heinäkasveille karkearehuna typensitomiskykynsä ja suuren biomassan tuotantopotentiaalinsa vuoksi. Lisäksi palkoviljojen ja viljakasvien seosviljelyn on raportoitu vaikuttavan positiivisesti maidontuotantoon, maatilan talouteen ja ympäristöön. Tässä tutkimuksessa selvitettiin härkäpapu-kevätvehnäsäilörehun (Vicia faba – Triticum aestivum) vaikutusta lypsylehmien rehun syöntiin, ravintoaineiden hyväksikäyttöön ja maidontuotantoon, kun sillä korvattiin osa nurmisäilörehusta. Kokeessa oli 8 ay-lehmää, joiden poikimisesta oli kokeen alkaessa kulunut 100 päivää. Koemallina oli toistettu 4x4 latinalainen neliö. Koeasetelmaltaan 2x2 faktoriaalisen kokeen koekäsittelyinä olivat säilörehun kasvilaji ja väkirehun raakavalkuaispitoisuus. Säilörehuvaihtoehdot olivat timotei-nurminatarehu (Phleum pratense – Festuca pratensis) (Nurmi) ja seos, jossa puolet nurmisäilörehun kuiva-aineesta korvattiin härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla (Nurmi-härkäpapu -seos). Kevätvehnän osuus härkäpapusäilörehussa oli vain noin 10 % kuiva-aineesta. Väkirehuannos (13 kg/pv) sisälsi rypsirouhetta joko 2,0 tai 3,5 kg, jolloin väkirehun raakavalkuaispitoisuus oli vastaavasti 175 tai 200 g/kg ka. Ruokinta toteutettiin erillisruokintana ja lehmät saivat säilörehua vapaasti. Nurmisäilörehun ja nurmi-härkäpapusäilörehuseoksen raakavalkuaispitoisuudet olivat 155 ja 160 g/kg ka, NDF-pitoisuudet 517 ja 477 g/kg ka ja in vitro D-arvot 678 ja 642 g/kg ka. Molempien rehujen säilöntälaatu oli hyvä. Härkäpapusäilörehun heikommasta sulavuudesta huolimatta nurmisäilörehun korvaaminen osittain härkäpapusäilörehulla ei vaikuttanut lypsylehmien kuiva-aineen syöntiin, maito-, rasva- tai valkuaistuotokseen. Rypsiannostuksen lisääminen pienensi maidon rasvapitoisuutta ja -tuotosta (-2,15 g/kg ja -90 g/pv), minkä seurauksena myös energiakorjattu maitotuotos pieneni suuntaa antavasti (-1,3 kg/pv). Rypsiannostuksen lisääminen myös lisäsi molemmilla säilörehukäsittelyillä maidon ureapitoisuutta (+3,75 mg/100ml) ja heikensi rehutypen hyväksikäyttöä maidontuotantoon (-1,65 %-yksikköä). Ureapitoisuuden lisääntyminen oli kuitenkin merkitsevästi suurempaa härkäpapuruokinnalla kuin puhtaalla nurmiruokinnalla. Nurmisäilörehun korvaaminen osittain härkäpapusäilörehulla lisäsi pötsin ammoniakkipitoisuutta (+2,45 mmol/l). Rypsiannostuksen lisääminen vähensi pötsin voihappopitoisuutta nurmiruokinnalla, mutta ei härkäpapuruokinnalla. Muut erot pötsin VFA-pitoisuuksissa olivat vähäisiä. Nurmisäilörehuun verrattuna härkäpapuruokinta vähensi plasman NEFA-pitoisuutta (-0,015 mmol/l) ja lisäsi plasman histidiini-, leusiini- ja valiinipitoisuuksia (+10, +11 ja +20 μmol/l, vastaavasti). Tulosten perusteella nurmisäilörehusta voidaan korvata puolet heikommin sulavalla härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla ilman, että lypsylehmien maitotuotos heikkenee. Tässä kokeessa pienempi rypsiannos (2 kg) osoittautui paremmaksi, sillä suurempi annos (3,5 kg) ei lisännyt kuiva-aineen syöntiä eikä maitotuotosta, vaan sen sijaan vähensi maidon rasvapitoisuutta ja heikensi typen hyväksikäyttöä maidontuotantoon.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

24

Lötjönen, Timo, and Oiva Niemeläinen. "Biokaasun raaka-aineen korjuukustannus HVP-lohkoilta." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 30 (January 31, 2014): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75427.

Full text

Abstract:

Suomessa on tällä hetkellä lähes 200 000 ha peltoa, jonka sato voitaisiin korjata biokaasun raaka-aineeksi. Valtaosa alasta lasketaan kategoriaan ”Hoidettu viljelemätön pelto” (HVP). Yleensä HVP-lohkot kasvavat monivuotisia nurmikasveja, jotka soveltuisivat hyvin biokaasutukseen. Osa HVP-lohkoista on niin pieniä, hankalan muotoisia tai kaukana, ettei niiden sadon hyödyntäminen ole kannattavaa. Mutta joukossa on myös hyviä lohkoja, joista korjuu onnistuu urakointiluokan kalustolla. Tässä tutkimuksessa laskettiin kustannuksia erilaisille biokaasunurmen korjuu- ja varastointiketjuille. Tuloksia voidaan hyvin soveltaa myös säilörehun korjuuseen. Korjuu- ja varastointiketjuista kaksi perustui ajosilppuriin ja kolme paalaukseen: 1) Ajosilppuri ja varastointi laakasiiloissa, 2) Ajosilppuri ja varastointi muovituubissa, 3) Kanttipaalaus ja käärintä tuubikäärimellä, 4) Pyöröpaalaus ja yksittäiskäärintä combi-koneella ja 5) Pyöröpaalaus ja käärintä tuubikäärimellä. Korjuu- ja varastointiketjut sisältävät niittomurskauksen, karhotuksen, korjuun, kuljetuksen bio-kaasulaitokselle (keskimäärin 6 km) ja varastoinnin tarvikkeineen. Paalausketjuihin (3-5) sisältyy myös paalien murskaus syötettäessä biokaasulaitosta. Hankkeessa tehtyjen kasvustomääritysten perusteella HVP-lohkojen korjattavan sadon oletettiin olevan 4 ton ka/ha korjuuta ja vuotta kohden. Tosin sadon määrän vaihtelu oli tutkituilla HVP-lohkoilla hyvin suurta, 1 – 10 ton ka/ha. Perusskenaariossa korjuu- ja varastointikustannukset asettuivat välille 62 – 68 eur/ton ka, ketjun 3 ollessa edullisin ja ketjujen 1 ja 4 ollessa kalleimpia. Kokonaiskustannusten erot olivat yllättävän pieniä. Pyöröpaalauksessa on iso muovikustannus, kun taas tarkkuussilppuriketjuissa pääoma- ja työvoimakulut ovat suuria. Yksittäin käärittyjä pyöröpaaleja ei voi pitää kovin ekologisena vaihtoehtona, koska muovijätettä tulee paljon. Tarkkuussilppuriketjuissa kuljetuksen kustannus oli noin kolme kertaa suurempi kuin paalausketjuissa. Käytännössä varsinkin tarkkuussilppuriurakoitsijat korjaavat selvästi tässä oletettuja (400 ha/v) suurempia pinta-aloja. Biokaasunurmen ottaminen mukaan korjuuohjelmaan antaa tähän mahdollisuuden, koska sen korjuu voidaan ajoittaa säilörehun korjuukauden ulkopuolelle. Laskelman mukaan, kun korjuuala kaksinkertaistui 800 ha:iin vuodessa, tarkkuussilppuriketjun kustannukset laskivat noin 56 euroon/ton ka. Hehtaarisadon lisääntyminen 4:stä 7 tonniin ka/ha alensi kustannusta 4 – 6 eur/ton ka. Sadon korjaaminen kahdessa erässä yhden korjuukerran sijasta puolestaan kasvatti korjuukustannusta 5 – 8 eur/ton ka. Koko biokaasulaitoksen taloutta koskevan alustavan laskelman mukaan HVP-nurmella tai säilörehulla toimivan biokaasulaitoksen saaminen kannattavaksi näyttää haasteelliselta, mutta ei aivan mahdottomalta. Laitoksen on oltava iso (luokkaa 500 kWel), lämpö on saatava myytyä täysimääräisesti, heinälle ei voida maksaa kantohintaa sekä korjuu- ja varastointikustannukset on saatava 55 eur/ton ka tuntumaan.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

25

Känkänen, Hannu, Heikki Jalli, and Lauri Jauhiainen. "Herne lakoutuu harvoin, tukikaura varmistaa loput." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75486.

Full text

Abstract:

Herneen viljelyvarmuus on kehittynyt viimeisen puolen vuosisadan aikana kenties enemmän kuin minkään muun peltokasvilajimme. Aikoinaan peltoherne kasvoi metrikaupalla maata pitkin ja kukki pitkälle syksyyn. Sitten löydettiin mutantti hernemuoto, jossa lehdykät olivat muuttuneet kärhiksi. Jalostus alkoi kohdistua lehdyköiden osittaiseen korvaamiseen kärhillä ja korvakkeiden koon säätelyyn. Myös varren tyven vahvistaminen on ollut tärkeä jalostuskohde. Ensimmäinen suomalainen puolilehdetön lajike, Hankkijan Tammi, laskettiin kauppaan 1984. Vasta sen jälkeen tulleiden lajikkeiden myötä laonkesto parani. Nykyiset puolilehdettömät hernelajikkeet pysyvät pääsääntöisesti pystyssä. Liian multavassa maassa tai kasvun kannalta erityisen edullisissa kosteusoloissa herne kuitenkin voi lakoutua etenkin, jos palon täyttymisen aikaan tulee runsaita sateita. Silloin tukikasvi voi auttaa herneen pystyssä pysymistä. Peltolohkovalinnan, tukikasvin käytön ja rikkakasvien torjunnan lisäksi pystyssä pysymistä voi varmentaa huolellisen kylvön ja riittävän siemenmäärän avulla. Riittävässä tiheydessä herneet pitivät toisiaan kärhien avulla paremmin pystyssä. Jokioisissa verrattiin eri kevätviljoja herneen tukikasveina kolmena kesänä. Tukiviljoiksi valittiin lajikkeita, joiden laonkesto on hyvä ja kasvuaika mahdollisimman lähellä Hulda –herneen kasvuaikaa. Tukiviljojen kylvötiheys määräytyi sen perusteella, että aiemmissa tutkimuksissa sopivaksi tukikauran osuudeksi siemenseoksen kokonaispainosta oli todettu 7,5 prosenttia. Herne ei mennyt lainkaan lakoon vuonna 2009 rehevästä kasvustaan huolimatta, eikä myöskään seuraavana, hieman heikompikasvuisena kesänä. Vuonna 2011 lakoutuminen pyrittiin varmistamaan sijoittamalla koe alueelle, joka viljelykokemusten mukaan kasvoi yleensä rehevästi eikä kärsinyt helposti kuivuudesta. Multavuudeltaan tämä hiuesaveksi määritelty maa tosin oli vastaavanlaista kuin ensimmäisen kesän koealue eli luokassa ”multava”, humuspitoisuuden ollessa hieman yli 5 %. Hyvän kasvun ja lakoutumisen varmistamiseksi varauduttiin sadetukseenkin. Sateet kesän mittaan kuitenkin auttoivat rehevään kasvuun. Runsaat sateet palkojen täyttymisen aikaan varmistivat lopputuloksen: herne meni kolmen vuoden odotuksen jälkeen lakoon. Kaura tukikasvina esti herneen lakoutumista varsin hyvin. Tavallista korkeammaksi kasvanut herne vei tehon kääpiökauralta; se esti herneen lakoa vain, kun herne ei ollut aivan pisimmillään. Ohra piti hernettä pystyssä pidempään kuin kääpiökaura, vaikka lopulta lako niiden kesken oli samaa luokkaa. Kevätvehnä auttoi hyvin heikosti pystyssä pysymistä. MTT:n pitkäaikaisten herneaineistojen tarkastelu sääaineistojen rinnalla vahvisti oletuksia herneen lakoa aiheuttavista riskitekijöistä. Huomattava lakoriskin lisääntyminen savia kevyemmissä maissa kuvannee osittain lakoherkkyyttä herneen kannalta liian multavissa maissa. Sateet alkukesällä auttavat herneen hyvään kasvuun ja antavat edellytykset runsaaseen palkojen muodostukseen, mikä osaltaan lisää myös lakoutumisen edellytyksiä. Palkojen täyttymisvaiheen sateisuuden lakoa lisäävä riski sai tilastollista vahvistusta. Kesän 2011 tukikasvikoe osoitti, että erittäin lakoalttiissa oloissa kaura on viljoistamme paras herneen lakoutumisen estäjä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

26

Nousiainen, Juha, Marketta Rinne, and Pekka Huhtanen. "Rehuannoksen koostumus ja ruokintataso vaikuttavat lypsylehmien rehuannoksen sulavuuteen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–8. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75695.

Full text

Abstract:

Useimmissa rehuarvojärjestelmissä naudoille käytettyjen rehujen energia-arvot pohjautuvat lampailla tehtyihin sulavuuskokeisiin, joissa kyseistä rehua tarjotaan yksinään niin että eläinten ylläpitoenergian tarve täyttyy. Tämä standardoitu sulavuuskoe kuvaa hyvin kullekin rehulle ominaista potentiaalista energia-arvoa märehtijöillä, ts. eläin ei voi valita syömäänsä rehua eikä mikään tekijä vaikututa sulavuutta heikentävästi. Näin saatuja sulavuusarvoja ei voi kuitenkaan suoraan käyttää lypsylehmillä kuvaamaan absoluuttista energiansaantia, koska rehujen välillä on yhdysvaikutuksia ja lehmät syövät 3-4 kertaa enemmän rehua kuin ylläpitoon tarvitaan. Tämän seurauksena lampailla yksittäisten rehujen ylläpitotason sulavuus (OMDm) yliarvioi lehmien sekadieettien (dieetissä sekä väkirehua että karkearehuja) sulavuuden tuotantotasolla (OMDp).Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kvantifioida rehuannoksen koostumuksen ja ruokintatason vaikutus lypsylehmien rehuannoksen sulavuuteen. Tutkimusaineisto koostui lypsylehmillä suoritetuista tutkimuksista, joissa dieetin sulavuus oli mitattu sonnan kokonaiskeruumenetelmällä tai käyttäen happoon liukenematonta tuhkaa (AIA) merkkiaineena. Kokeissa käytettyjen karkearehujen OMDm määritettiin joko in vivo sulavuuskokeella tai in vitro menetelmillä (sellulaasi- tai pötsineste -menetelmä). Väkirehujen OMDm saatiin taulukosta. Tutkimusaineisto koostui 497 ruokinnasta yhteensä 92 kokeessa. Dieettien OMDp ennustettiin käyttämällä SAS sekamalli regressioanlyysiä, jossa koe oli satunnaistekijänä. Lehmien dieettien OMDp oli vahvasti korreloitunut sulavuuteen ylläpitotasolla (OMDm), mutta kulmakerroin oli merkitsevästi alle 1.00 (0.69, P<0.001). Tämä tarkoittaa että dieetin potentiaalisen sulavuuden noustessa lehmien tuotantotason sulavuus laskee kiihtyvällä tahdilla ylläpitotason sulavuuteen suhteutettuna. Lehmien kuiva-aineen (KA) syönnin lisääntyminen myös merkitsevästi laski sulavuutta (OMDp). Yksinkertainen yhtälö 257(±43) + 0.685(±0.054) × OMDm (g/kg KA) -2.6(±0.44) × KA-syönti (kg/d) ennusti lehmien dieettien sulavuuden hyvin (mallin ennustevirhe 8.4 g/kg). Lehmien rehuannoksen sulavuus parani väkirehun raakavalkuaispitoisuuden noustessa. Vaikutus ei ollut kvantitatiivisesti suuri, mutta systemaattinen ja tilastollisesti hyvin merkitsevä. Lehmien rehuannoksen väkirehumäärän noustessa OMDp pysyi samana, vaikka ylläpitotasolla määritetty OMDm paranee. Dieetin väkirehun raakarasvan pitoisuuden noustessa OMDp aleni. Sonnan metabolisen orgaanisen aineksen eritys ei ollut riippuvainen dieetin koostumuksesta. Samoin rehuannoksen solunsisällysaineksen sulatus oli lähes täydellistä eikä dieetin koostumuksella eikä ruokintatasolla ollut siihen vaikutusta. Tämä tarkoittaa, että lehmien rehuannoksen orgaanisen aineen sulavuuden (OMDp) vaihtelut johtuvat vaihteluista soluseinäkuidun (NDF) pitoisuudessa ja sulavuudessa. Johtopäätös tutkimuksesta oli, että lehmien dieetin orgaanisen aineen sulavuus voidaan luotettavasti ennustaa ylläpitotason sulavuudesta (OMDm), kuiva-aineen syönnin määrästä ja dieetin koostumuksesta. Tässä tutkimuksessa estimoitu sulavuuden korjausyhtälö otetaan käyttöön KarjaKompassi-ohjelmiston ruokinnansuunnitteluohjelmassa, jolloin arviota lehmien energiansaannista maidontuotantovasteiden laskemiseksi pystytään tarkentamaan.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

27

Venäläinen, Eija, Jarmo Valaja, Eija Valkonen, and Taina Jalava. "Murskesäilötty ohra sopii broilereiden rehuun." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76131.

Full text

Abstract:

Murskesäilöntä on kustannustehokas viljan varastointimenetelmä, jossa litistetty kostea vilja säilötään ilmatiiviisti. Säilöntää varten vilja puidaan ennen täystuleentumista kosteuden ollessa 35-45 %, mikä mahdollistaa pitkän kasvuajan vaativien satoisien lajikkeiden käytön. Viljaa ei tarvitse kuivata ja se ei vaadi prosessointia syöttövaiheessa, mikä vähentää kustannuksia. Toisaalta murskevilja ei välttämättä suoraan sovellu käytettäväksi kaikissa ruokinta-automaateissa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää murskesäilötyn ohran vaikutuksia broilereiden tuotantotuloksiin ja ruokasulan viskositeettiin. Broilereiden tuotantokokeessa kasvatusrehut koostuivat puolitiivisteestä ja viljasta siten, että puolet rehuseoksen kuiva-aineesta tuli tiivisteestä ja puolet viljasta. Ruokintakäsittelyitä oli kuusi: 1. vehnäpuolitiiviste 50 % + kokonainen kuivattu vehnä 50 %; 2. ohrapuolitiiviste (OT) 50 % + kokonainen kuivattu ohra (O) 50 %; 3. OT 50% + O 37,5 % + murskeohra (MO) 12,5 %; 4. OT 50 % + O 25 % + MO 25 %; 5. OT 50 % + O 12,5 % + MO 37,5 %; 6. OT 50 % + MO 50 %.Kokonaista vehnää rehussa saaneet broilerit kasvoivat keskimäärin heikommin ja jäivät pienemmiksi kuin ohraa ja murskeohraa saaneet linnut (P<0,001). Kuivan ohran korvaaminen murskeohralla rehussa ei vaikuttanut selvästi broilereiden kasvuun tai loppupainoon. Broilereiden kokonaisrehunkulutus lisääntyi (P<0,001), mutta keskimääräinen kuiva-aineen syönti pieneni lineaarisesti (P<0,001) murskeohran määrän lisääntyessä rehussa. Kokonaista vehnää saaneiden broilereiden kokonaisrehunkulutus ja kuiva-aineen syönti olivat pienempiä kuin muiden koeryhmien linnuilla keskimäärin (P<0,001). Kasvatuskauden ja keskimäärin koko kokeen aikainen kuiva-aineen kautta laskettu RMS parani lineaarisesti (P<0,001) murskeohran määrän lisääntyessä rehussa. Samoin väheni myös teuraspainokiloa kohti syöty rehun kuiva-aineen määrä murskeohran osuuden kasvaessa (P<0,001). Vehnäryhmän broilereiden koko kokeen aikainen kokonaisrehunkulutuksesta laskettu RMS oli parempi kuin muissa ryhmissä keskimäärin (P<0,001) ja kuiva-aineen kauttakin laskettu RMS oli lähes merkitsevästi (P<0,1) parempi kuin muiden ryhmien linnuilla, mikä johtui todennäköisesti lintujen pienemmästä koosta. Kolmen viikon iässä broilereiden ruokasulan viskositeetti pieneni merkitsevästi (P<0,01) murskeohran osuuden lisääntyessä rehussa, mistä johtui luultavasti myös lintujen parantunut rehun hyväksikäyttö. Kokeen lopussa, 37 vrk:n iässä koekäsittelyillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä vaikutuksia ruokasulan viskositeettiin, mutta pehkun kuiva-aine pieneni lineaarisesti (P<0,05) murskeohran määrän lisääntyessä rehussa. Tulosten mukaan murskeohra näyttää soveltuvan hyvin broilereiden rehuihin. Murskeohran määrän lisääntyminen rehussa tosin hieman laskee pehkun kuiva-ainetta, mikä voidaan tulkita epäedulliseksi vaikutukseksi. Jos ruokinta tiloilla saadaan teknisesti toteutettua, murskeohraa voidaan tulevaisuudessa hyvin käyttää broilereiden ruokinnassa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

28

Huuskonen, Arto, Maiju Pesonen, Maarit Hyrkäs, Hilkka Kämäräinen, and Risto Kauppinen. "Maito-liharoturisteytyssonnien ja -hiehojen kasvu- ja teurasominaisuudet." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75462.

Full text

Abstract:

Tutkimuksella selvitettiin risteytyseläinten kasvu- ja teurasominaisuuksia puhtaisiin maitorodun nautoihinverrattuna. Tutkimusaineistona käytettiin teurastamoilta saatua naudan ruhojen teurasaineistoa, johon yhdistettiin ProAgria Maatalouden Laskentakeskuksen kautta saatu eläimen emän rotutieto. Teurastamoilta saatua aineistoa oli käytössä HK Agri Oy:ltä ja Snellman Lihanjalostus Oy:ltä vuodesta 2007 lähtien, A-Tuottajat Oy:ltä vuodesta 2008 lähtien ja Saarioinen Lihanjalostus Oy:ltä vuodesta 2010 lähtien. Hiehojen osalta alle 8 kk:n (alle 240 pv) ja yli 20 kk:n ikäiset (yli 600 pv) eläimet jätettiin datasta pois. Vastaavasti sonnien osalta alle 12 kk:n (alle 365 pv) ja yli 24 kk:n ikäiset (yli 730 pv) eläimet jätettiin datasta pois. Rajausten jälkeen tutkimusaineisto sisälsi 268 895 teurastettua sonnia ja 32 410 teurashiehoa.Puhtailla ayrshire-rotuisilla (ay) sonneilla keskimääräinen kasvatusaika oli aineistossa 592 vrk, nettokasvu 532 g/pv, teuraspaino 330 kg, ruhojen lihakkuusluokka 4,7 (O-luokka) ja rasvaisuusluokka 2,4. Puhtaiden holstein-friisiläisten (fr) vastaavat tulokset olivat kasvatusaika 587 vrk, nettokasvu 542 g/pv, teuraspaino 333 kg, lihakkuusluokka 4,1 (O-) ja rasvaisuusluokka 2,4. Ay- ja fr-rotujen sonnit erosivat merkitsevästi (p<0,001) toisistaan kaikkien muiden parametrien paitsi ruhon rasvaisuuden osalta. Liharoturisteytysten käyttö paransi selkeästi sonnien päiväkasvua (p<0,001), lisäsi teuraspainoa (p<0,001) ja paransi ruhojen lihakkuutta (p<0,001) sekä ay- että fr-rodulla. Kaikilla testatuilla liharoturisteytyksillä [aberdeen angus (ab), hereford (hf), limousin (li), charolais (ch), simmental (si), blonde d’Aquitaine (ba)] oli samansuuntainen vaikutus edellä mainittuihin ominaisuuksiin. Suurimmat teuraspainot ja korkeimmat nettokasvut saavutettiin ch-, si- ja ba-rodulla risteytettäessä. Ruhojen lihakkuus puolestaan parani eniten ba-, li- ja ch-rodun risteytyksiä käytettäessä. Ruhon rasvaisuuden osalta risteyttäminen ba-rodulla vähensi (p<0.001) ruhojen rasvaisuutta puhtaisiin maitorotusonneihin verrattuna. Sen sijaan muilla liharoduilla risteyttäminen näytti lisäävän (p<0.001) ruhojen rasvaisuutta puhtaisiin ay- ja fr-sonneihin verrattuna. Sekä ruhojen lihakkuuden että rasvaisuuden osalta on kuitenkin huomioitava myös teuraspainon vaikutus, sillä teuraspainon kasvu paransi ruhojen lihakkuutta ja lisäsi rasvaisuutta kaikilla roduilla ja rotuyhdistelmillä. Samoin nettokasvun lisääntyminen paransi ruhojen lihakkuutta ja lisäsi rasvaisuutta kaikilla roduilla ja rotuyhdistelmillä. Teurashiehojen osalta tulokset olivat hyvin samansuuntaiset kuin sonneilla. Liharoturisteytysten käyttö paransi teurashiehojen päiväkasvua (p<0,001), lisäsi teuraspainoa (p<0,001) ja paransi ruhojen lihakkuutta (p<0,001) sekä ay- että fr-rodulla. Korkeammista teuraspainoista huolimatta ba-rodulla risteyttäminen vähensi (p<0.001) ruhojen rasvaisuutta puhtaaseen maitorotuun verrattuna. Sen sijaan muilla liharoduilla risteyttämien näytti lisäävän (p<0.001) ruhojen rasvaisuutta myös hiehoilla. Tulosten perusteella liharotusiemennysten käyttöä maitotiloilla lisäämällä on mahdollista lisätä naudanlihantuotannon tehokkuutta maidontuotantotiloilta peräisin olevien risteytysvasikoiden kautta.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

29

Kivinen, Tapani, and Hannu T. Korhonen. "Varjotalon ja hallin vertailu siniketun tuotantoympäristönä." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76015.

Full text

Abstract:

Turkiseläinten kasvatus on perinteisesti tapahtunut kevytrakenteisessa varjotalossa, joka nimensä mukaisesti on antanut yläpuolisen sääsuojan eläimelle ja hoitajalle. Varjotalon etuna on edullinen rakennuskustannus, mutta haittana lannan aiheuttama maaperärasitus. Minkkejä on Suomessa tarhattu hallimaisissa rakennuksissa jo muutamia vuosia, mutta kettujen kasvatuksessa halliratkaisu on uusi. Hallin vaikutuksista siniketun tarhauksessa on vain vähän kokemusta Suomen olosuhteissa. Tällä tutkimuksella pyrittiin selvittämään perinteisen varjotalon ja hallin eroja ja yhteneväisyyksiä tuotantoympäristönä. Vertailututkimus varjotalon ja hallin välillä suoritettiin MTT:n turkistuotannon tutkimusasemalla Kannuksessa. Alueelle oli rakennettu tutkimuskäyttöön 1200 brutto-m2 suuruinen hallirakennus, johon sijoitettiin 464 häkkipaikkaa. Suunnittelussa rakennukseen etsittiin uusia, aikaisemmin kokeilemattomia ratkaisuja lannanpoiston, ilmanvaihdon sekä luonnonvalon saannin suhteen. Myös häkkirakenteissa ja vedenjakelussa tehtiin uusia innovaatioita. Koejärjestelyssä vanhoista kettuvarjotaloista yksi otettiin vertailukäyttöön. Varjotalon ja hallin välimatka toisistaan oli noin 100 m. Kumpikin rakennus oli täynnä kettuja. Varsinainen tutkimusryhmä sisälsi siitoskaudella 50 ja kasvatuskaudella 100 sinikettua molemmissa rakennuksissa. Kumpiakin ryhmiä ruokittiin samoilla rehuilla ja molemmissa rakennuksissa tehtiin samat fysikaaliset havainnot. Varjotalosta ja hallista mitattiin lämpötila ja suhteellinen kosteus, pölyisyys, valoisuus, ja ammoniakki. Ilman laatu arvioitiin aistinvaraisesti. Ilman liike eli tuulen nopeus mitattiin sisä- ja ulkotilasta. Ulkoilman lämpötilaa ja suhteellista kosteutta varten oli verrokkimittari läheisen huoltorakennuksen varjonpuoleisella seinällä. Lämpötila ja kosteusmittaukset kestivät kaksi vuotta ja vetoon ja valoisuuteen liittyvät mittaukset yhden vuoden. Eläimistä mitattiin keskeisimmät tuotantoon ja hyvinvointiin liittyvät parametrit kuten kasvu, rehunkulutus, lisääntyminen, nahkaominaisuudet, käyttäytyminen, stressi ja terveydentila. Lämpötila varjotalossa oli käytännössä sama kuin ulkona yleensä. Kesän kuumina päivinä varjotalo oli hieman viileämpi. Halli oli talvella aavistuksen lämpimämpi kuin varjotalo tai ulkotila ja kesällä vain hieman viileämpi kuin ulkotila. Lämpötilaerot varjotalon ja hallin välillä olivat vain muutamia asteita ääritilanteissa. Suhteellinen kosteus käyttäytyi varjotalossa ja hallissa samalla tavalla kuin ulkona. Ilman liike oli varjotalossa vähäisempää kuin ulkotilassa ja heikkeni merkittävästi hallissa. Hallin ilmanvaihto perustui luonnollisen ilmanvaihdon periaatteeseen ja se oli herkkä tuulelle tai sen puutteelle. Ilman tulo- ja poistumisreittejä ei pystytty yksiselitteisesti selvittämään, mutta oletettavaa on, että ilma liikkui vapaasti ja ennustamattomasti kaikista käytettävissä olevista aukoista tuuliolosuhteiden mukaan. Tästä syystä pölyisyys oli suurempaa hallissa kuin varjotalossa. Ammoniakkia oli havaittavissa hallissa lähinnä lannanpoiston yhteydessä. Valoisuus alkoi lisääntyä varjotalossa noin kuukautta aikaisemmin kuin hallissa. Hallin valoisuus ohitti kuitenkin varjotalon tilanteen huhtikuun lopulla. Eläimet kasvoivat hallissa paremmin kuin varjotalossa. Nahkaominaisuuksissa halli- ja varjotalokettujen välillä ei ollut oleellista eroa. Hallissa ketut käyttävät hyllyjä selvästi vähemmän kuin varjotalossa. Hallissa ketut ovat myös hieman passiivisempia. Muilta osin käyttäytymisessä ei ilmennyt eroja. Ketut näyttävät sopeutuvan hyvin halliolosuhteisiin. Halli on alkukeväästä pimeämpi kuin varjotalo joten ketut tulevat hieman myöhemmin kiiman. Lisääntymistulos hallissa näyttää vaihtelevan vuosittain enemmän kuin varjotalossa. Erityisesti kasvatuskaudella halli sopii hyvin siniketun tuotantoon.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

30

Vaherva, Tapio. "Määritelkäämme edistyksen tuntomerkit." Aikuiskasvatus 15, no. 4 (April 1, 1995): 265–70. http://dx.doi.org/10.33336/aik.92349.

Full text

Abstract:

”Olen pannut merkille aikuiskasvatuksen osakseen saaman kiinnostuksen lisääntymisen ja entistä monipuolisempien, ajankohtaisempien – ja uskaltaisin sanoa – entistä parempien tutkielmien ja tutkimusten tekemisen. On ollut mielenkiintoista todeta, että nuoret tutkijat ja vielä nuoremmat opiskelijat seuraavat hyvin kansainvälistä keskustelua ja tarttuvat ajankohtaisiin aiheisiin… Yhä edelleenkin on varaa monipuolistaa kysymyksenasetteluja, asetelmia ja menetelmiä. Ja ennen muuta olisi syytä pyrkiä entistä laajempiin, eri tieteenalojen edustajien yhteistyötä edellyttäviin tutkimushankkeisiin.”

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

31

Vänninen, Irene, Delia Pinto, and Anne Nissinen. "Hyönteisten valobiologian ja visuaalisen ekologian kasvinsuojelulliset sovellukset." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75817.

Full text

Abstract:

Valobiologia on biologian haara, joka tutkii valon vaikutuksia eliöihin. Visuaalisella ekologialla tarkoitetaan eliöiden näköaistiin perustuvia vasteita ympäristön optisiin ärsykkeisiin ja siitä määräytyvää käyttäytymistä. MTT:ssa on osana ympärivuotisen kasvihuoneviljelyn tutkimuksia perehdytty hyönteisten valobiologiaan ja sovellettu tuotettua tietoa ansarijauhiaisten torjunnan tehostamiseen tekovalotetuilla tomaatti- ja kurkkuviljelmillä. Valobiologisia ilmiöitä ovat mm. fotosynteesi, näkö, eliöiden vuorokausi- ja vuodenaikaisrytmit, bioluminesenssi sekä UV-säteilyn vaikutukset eliöihin. Valon määrä, laatu (aallonpituusjakauma) ja päivänpituus vaikuttavat hyönteisten migraatioon ja suunnistautumiseen, kehitysnopeuteen ja –biologiaan ja lisääntymiseen. Valoreseptoreiden (verkkosilmät, pistesilmät) kautta vastaanotetut visuaaliset signaalit ohjaavat hyönteisten suunnistautumista, ravinnon ja parittelukumppaneiden löytämistä ja luontaisten vihollisten välttämistä. Sekä valon aallonpituus että voimakkuus vaikuttavat fototaksismiin eli eliön suuntautumiseen kohti ärsykettä tai siitä pois, missä on myös kyse valon suorasta vaikutuksesta hyönteisiin. Valojaksoisuus vaikuttaa ratkaisevasti hyönteisten aktiivisuuteen, saalistukseen, lisääntymiseen ja vuodenaikaisrytmeihin. Valojakso sekä valon laatu vaikuttavat diapaussin dynamiikkaan sekä migraatioon taipuvaisten yksilöiden osuuteen. Valon määrällä on silläkin vaikutuksia sekä hyönteisten käyttäytymiseen että biologiaan. Valon määrä ja laatu (etenkin UV-aallonpituudet) sekä valojaksoisuus vaikuttavat myös kasvien primaari-ja sekundäärimetaboliaan sekä puolustusrakenteisiin. Niiden kautta valo vaikuttaa epäsuorasti sekä kasvintuhoojiin että niiden luontaisiin vihollisiin ja siten kasvivioitusten määrään. Hyönteisten pyydystäminen valoansoilla ja tarkkailu väriansoilla on yksi visuaalisen ekologian sovellus. Hyönteisten suunnistautumista isäntäkasveille voidaan häiritä poistamalla suunnistautumiselle välttämättömät aallonpituudet kuten UV-säteily spektristä tai mahdollisesti antamalla kasveille vain fotosynteesille välttämättömiä aallonpituuksia. Hyönteisten elinympäristön valojakson pituutta tai aallonpituusjakaumaa säätelemällä voidaan vaikuttaa diapaussiin kasvinsuojelua edistävästi. Suomen kasvihuonetuotannossa valobiologian kasvinsuojelullisesti tärkeimmät sovellukset ja haasteet liittyvät fototaksismin hyväksikäyttöön hyönteisten käyttäytymisen manipuloimiseksi, päivänpituuteen ja aallonpituusjakaumaan sekä epäsuoriin valoilmaston vaikutuksiin kasvien kautta. UV:n vähäisyys luonnonvalossa talvikuukausina yhdistyneenä suurpainenatriumlamppujen UV-köyhään spektriin luo tilanteen, jossa kasveissa ei muodostune UV-valossa indusoituvia puolustusaineita. Kohdistettuja UV-käsittelyiden antaminen kasveille voisikin olla yksi keino lisätä vihanneskasvien hyönteispuolustuksen vahvuutta, mutta edellyttää spesifisten kasvihyönteislajiparien vuorovaikutuksen tutkimusta eri UV-valoilmastoissa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

32

Brunni, Sisko, Jarmo Jantunen, and Valtteri Skantsi. "Korpusavusteinen virheanalyysi tarkkuuden kehityksestä EVK:n taitotasoilla A2–B2." Puhe ja kieli, no. 3 (January 10, 2020): 275–304. http://dx.doi.org/10.23997/pk.76601.

Full text

Abstract:

Artikkelissa tarkastellaan kielitaidon taitotasoittaista kehittymistä potentiaalisten esiintymien analyysin (Potential Occasion Analysis, Thewissen, 2015) avulla. Kehittymistä analysoidaan tarkkuuden näkökulmasta, ja sitä mitataan kohdekielen muoto- ja käyttökonventioista poikkeavien muotojen määrällä. Tutkimus on korpuspohjaista virheanalyysia (Corpus-aided Error Analysis, Dagneaux, Dennes & Granger, 1998), ja se perustuu taitotasoilla havaittujen, yhdeksään virheluokkaan sijoittuvien virheiden määrien tilastolliseen testaukseen. Aineistona on Kansainvälinen oppijansuomen korpus (ICLFI). Analyysi osoittaa, että merkittävintä kehitys on tasojen B1 ja B2 välillä; tasojen A2 ja B1 välillä tarkkuuden kehityksessä on nähtävissä myös regressiota (esim. määrite- ja fraseologiset virheet) ja stabilaatiota, jota esiintyy erityisesti morfosyntaktisissa ja syntaktisissa virhetyypeissä. Tasojen B1 ja B2 välillä muutos on kuitenkin niin selvää, että erityisesti morfosyntaktisen ja syntaktisen tarkkuuden lisääntymisen voisi nostaa yhdeksi tasoa B2 määrittäväksi piirteeksi. Jo aiemmissa tutkimuksissa taso B1 on nähty selvänä kulminaatiopisteenä kielen kehityksessä (ks. esim. Kajander, 2013, s. 93–95; Seilonen, 2013, s. 59–61; ks. myös Thewissen, 2015), ja tämän tutkimuksen valossa näin on myös tarkkuuden kehityksessä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

33

Montonen, Tiina, and Sirpa Lappalainen. "Pieniä kertomuksia kotoutumiskoulutuksessa työskentelevien kouluttajien työn monipaikkaistumisesta." Aikuiskasvatus 37, no. 3 (September 5, 2017): 176–89. http://dx.doi.org/10.33336/aik.88428.

Full text

Abstract:

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus on julkisen hankintamenettelyn kautta hankittua työvoimakoulutusta, jonka tavoitteena on koulutukseen osallistuvan työllistyminen tai pääsy jatkokoulutukseen sekä toimiva peruskielitaito. Vuonna 2016 Opetushallitus uudisti kotoutumiskoulutuksen järjestämisen toteutusmallit pyrkimyksenään nopeuttaa tavoitteiden saavuttamista ja monipuolistaa koulutuksen toteutustapoja. Uusien mallien mukainen koulutus hajaantuu aiempaa enemmän työpaikoille, verkkoon ja ammatillisiin oppilaitoksiin, mikä muokkaa kotoutumiskoulutuksessa työskentelevien kouluttajien työnkuvaa ja opetuksen sisältöjä. Artikkelissamme kysymme, miten pedagogisen koulutuksen saaneet kouluttajat rakentavat ymmärrystä omasta työstään ja opettajuudestaan muuttuvassa kotoutumiskoulutuksessa. Teoreettisena lähtökohtanamme ovat uusliberalistista politiikkaa ja hallintaa kriittisesti tarkastelevat teoriat. Aineisto muodostuu kuuden kouluttajan haastattelusta, joista nostamme narratiivisen analyysin kohteeksi tulevaisuuteen suuntaavat ’pienet kertomukset’. Työelämälähtöisyys, joka kouluttajien kertomuksissa kiteytyy työn monipaikkaistumisena ja ammatillisten sisältöjen lisääntymisenä, sekä kilpailutuksen tuottama työn prekarisoituminen raamittavat kouluttajien ymmärrystä omasta työstään ja sen vaatimuksista.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

34

Kivekäs, Eija, Heli Kekäläinen, Minna Kaija-Kortelainen, Anu Kinnunen, Pauliina Kämäräinen, Veijo Aallosvirta, and Kaija Saranto. "Hyvinvointiteknologia kotihoidossa – Myönteinen odotus teknologian hyödyistä." Finnish Journal of eHealth and eWelfare 12, no. 3 (October 13, 2020): 229–40. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.94782.

Full text

Abstract:

Digitaalisuus ja esineiden Internet (IoT) edellyttävät rakennemuutoksen yhteiskunnassamme. Rakennemuutos näkyy hoitoalalla muuttuvana työnkuvana ja teknologian käytön lisääntymisenä. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten osaaminen on jatkuvassa muutoksessa. Osaamistarpeisiin vaikuttavat ammattien tietoperustasta nousevat sisäiset ja ammattien toimintaympäristöissä tapahtuvat lyhyen ja pitkän aikavälin muutokset. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistukseen sisältyvä asiakkaan ja potilaan valinnanvapaus sekä palveluiden tarjoajien ja toteuttajien monimuotoistuminen luovat ulkoisia odotuksia ammatilliselle osaamiselle. Tässä artikkelissa Unified Theory of Acceptance and Use of Technology -mallin tekijöiden avulla koottiin tietoa hoitajien ja opiskelijoiden asenteista teknologiaa kohtaan kotihoidon kontekstissa. Lisäksi koottiin tietoa odotuksista ja hyödyistä, joita hyvinvointiteknologian odotetaan tuovan iäkkäiden henkilöiden arkeen kotona ja kotihoidon asiakkaina. Tutkimuksessa etsittiin vastausta kysymykseen: Miten sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijat ja ammattilaiset asennoituvat hyvinvointiteknologian käyttöön kotihoidossa? Aineistonkeruu toteutettiin WelTech-hankkeen (Hyvinvointiteknologian koulutustuote: käyttöönoton ja käytön koulutus) koulutuksien yhteydessä. Hankkeessa kehitettiin ja toteutettiin koulutuskokonaisuuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevälle hoitohenkilöstölle ja alan opiskelijoille. Tuloksissa nähdään myönteinen asenne hyvinvointiteknologia kohtaa, vaikka työpaikoilla ei vastaajien mielestä ole kannustettu hyvinvointiteknologian käyttöön. Vastaajat arvioivat hyvinvointiteknologian tulevaisuudessa tehostavan työtä, vaikka konkreettisempien vaikutusten, esimerkiksi virheiden vähenemiseen tai laadun kehittymiseen sen ei arvioitu vaikuttavan. Vastausten perusteella sosiaali- ja terveydenhuollon työyksiköissä tulee entistä selkeämmin tukea hyvinvointiteknologian mahdollisuuksien käyttöönottoa tai kehittämistä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

35

Mustonen, Eeva, Mikko Tuori, Ilkka Saastamoinen, Päivi Nykänen-Kurki, Mika Isolahti, Hannu Saloniemi, and Aila Vanhatalo. "Puna-apilalajikkeiden kasviestrogeenit." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76047.

Full text

Abstract:

Puna-apila on käytetyin ja Suomen olosuhteissa parhaiten menestyvä nurmipalkokasvi. Puna-apila sisältää kasviestrogeeneista isoflavoneja biokaniini A:ta, genisteiiniä, daidtseiiniä ja formononetiinia. Isoflavonit pystyvät sitoutumaan elimistön estrogeenireseptoreihin. Yhdisteiden sitoutumiskyky vaihtelee suuresti ja vaatii hyvin korkeita pitoisuuksia. Estrogeenisesti aktiivisin on formononetiinin ja daidtseiinin metaboliatuote ekuoli. Hyvin runsas kasviestrogeenien saanti voi alentaa lampaiden hedelmällisyyttä tai aiheuttaa muita lisääntymiseen liittyviä häiriöitä. Tapausselostuksia kasviestrogeenien aiheuttamista lisääntymishäiriöistä naudoilla löytyy hyvin vähän, vaikka isoflavoneiden metabolia on todennäköisesti hyvin samankaltainen lampailla ja naudoilla.Puna-apilan virallisesta lajikekokeesta kerättiin kasviestrogeeninäytteet MTT:n Ekologisen tuotannon Mikkelin toimipaikasta ja Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalta Ruukista vuosina 2003 ja 2004. Näytteet otettiin ruuduittain viidestä puna-apilalajikkeesta (Betty, Bjursele, Borealin linja [Bor], Ilte ja Jokioinen). Kasviestrogeenit biokaniini A, genisteiini, daidtseiini ja formononetiini analysoitiin eläinlääketieteellisen tiedekunnan Kotieläinhygienian laboratoriossa nestekromatografimenetelmällä.Tutkituista puna-apilalajikkeista eniten kasviestrogeeneja sisälsi Ilte, 1,4 % kuiva-aineesta. Betty ja Jokioinen sisälsivät kasviestrogeeneja 1,2 % kuiva-aineesta sekä Bjursele ja Bor keskimäärin 1,1 % kuiva-aineesta. Pääosa isoflavoneista oli formononetiinia. Ilten formononetiinipitoisuus oli lajikkeista suurin, 0,8 % kuiva-aineesta. Kasviestrogeenien pitoisuus Suomessa viljellyssä puna-apilassa on vaihdellut välillä 1 –2,5 % kuiva-aineesta. Kasvukauden olosuhteilla oli selvä vaikutus kasviestrogeenien pitoisuuksiin. Vuonna 2004 pitoisuus oli 1,3 % kuiva-aineesta ja vuonna 2003 1,1 %. Formononetiinia muodostui kesän 2004 aikana enemmän kuin 2003. Kasvupaikka vaikutti jonkin verran pitoisuuksiin. Kasviestrogeeneja oli Ruukista kerätyissä näytteissä vähän enemmän kuin Mikkelistä kerätyissä näytteissä. Kesän eri niittojen pitoisuudet erosivat selvästi toisistaan. Ensimmäisessä niitossa heinäkuun alussa kasviestrogeenien kokonaismäärä oli 1,1 % kuiva-aineesta ja toisessa niitossa syyskuun alussa vastaavasti 1,3 %.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

36

Havukainen, Heikki, Pekka Murtorinne, Hannu Viitala, Pirjo Suhonen, and Risto Kauppinen. "Laiduntaminen lypsyrobottitilalla ja laiduntamisen kustannukset." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75146.

Full text

Abstract:

Laidunnus lopetetaan lypsyrobottiin siirtymisen yhteydessä usein kokonaan, koska se koetaan vaikeaksi,työlääksi ja kalliiksi. Samaan aikaan elintarvikkeita jalostavat yritykset käyttävät markkinoinnissa laiduntavia eläimiä. Kuluttajille voi muodostua ristiriita, kun tuotteita mainostetaan laiduntamisella, mutta todellisuudessa eläimiä näkyy pelloilla entistä harvemmin. Laiduntamisesta on hyötyä myös lybsyrobottitiloilla. Laiduntaminen parantaa eläinten terveyttä ja sille saadaan hyvinvointitukea. Tässä työssä selvitetään, kuinka laiduntaminen lypsyrobottitilalla toteutetaan ja mitkä ovat laiduntamisen kustannukset. Lypsyrobottiin siirryttäessä laiduntaminen usein lopetetaan. Syitä tähän on muun muassa lypsyrobottitilan laiduntamiseen liittyvän tutkimuksen puute. Työn tausta-aineistona on Savonia-ammattikorkeakoulussa tehty esiselvitystyö 60 lypsylehmän lypsyasema- ja lypsyrobottipihaton laiduntamisen eroista. Lypsyrobottitilan laiduntamisen tutkimiseen tarvittu aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta laiduntavaa lypsyrobottitilaa Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa. Haastattelut tallennettiin sanelulaitteella, josta ne litteroitiin. Litteroidusta aineistosta muodostettiin laiduntamismallit. Tutkimustiloilla kaikki yli kuusikuukautiset naudat laidunnetaan. Kaikki eläimet saavat laiduntaa vapaasti ympäri vuorokauden. Hiehot ja umpilehmät saavat laitumelta kaiken rehustuksensa. Lypsylehmillä laitumen osuus rehustuksesta on pieni, tutkimustiloilla maksimissaan 25 %. Laidunta tiloilla on käytössälypsyssä oleville lehmille yhteensä keskimäärin 4,7 ha, mikä tarkoittaa keskimäärin 0,075 ha/lehmä. Lehmät pääsevät ulos toukokuussa ja viimeistään syyskuussa laiduntaminen loppuu. Laiduntaminen vähentää lehmien lypsykertoja keskimäärin 0,05 vuorokaudessa/lehmä. Laiduntaminen lisää kustannuksia aitausmateriaalien, juomaveden järjestämisen sekä eläinten siirtelyyn kuluvan työajan lisääntymisen vuoksi. Toisaalta navettatyöajan väheneminen tuo saman verran säästöjä joten laiduntamisen vuoksi työ, tai materiaalikustannuksia ei tule lisää, vaan työnkuva muuttuu erilaiseksi. Kun verrataan lypsykertojen määrän vähenemisestä johtuva maidontuotannon alenemaa eläinten hyvinvointituen määrään, voidaan tehdä päätelmiä laiduntamisen kannattavuudesta. Laskelmien mukaan laiduntaminen kannattaa tutkimustiloilla. Laiduntamisen suunnittelu kannattaa aloittaa jo uutta navettaa rakennettaessa. Navettaa suunniteltaessa on tärkeää sijoittaa navetta siten, että saatavilla on riittävä määrä peltoa. Näköyhteys navetalta toisiin eläimiin ja laitumelta navettaan on hyvä tapa parantaa lehmien kiertoa navetalle. Laitumelle pääsyä ei pitäisi joutua katkaisemaan esimerkiksi lietteen ajon tai rehun teon takia. Jos laiduntamisella ei tavoitella ruokinnallista merkitystä vaan pyritään parantamaan lehmien terveyttä ja hyvinvointia, laitumelle ei tarvitse tehdä suuria panostuksia.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

37

Sipiläinen, Timo, Alfons Oude Lansink, and Kyösti Pietola. "Tavanomaisen ja luonnonmukaisen maidontuotannon tehokkuus." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76120.

Full text

Abstract:

Luonnonmukainen tuotantoteknologia on melko tuntematon viljelijöille, kun he aloittavat siirtymisen tavanomaisesta tuotannosta luonnonmukaiseen. Sen vuoksi ajan myötä saatu kokemus saattaa olla tärkeä tekijä, joka vaikuttaa luonnonmukaisen tuotannon tekniseen tehokkuuteen. Teknisellä tehokkuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa tietyillä panoksilla todellisuudessa saavutetun ja saavutettavissa olevan tuotoksen suhdetta. Jos tuotanto on täysin tehokasta, todellinen ja saavutettavissa oleva tuotos (tietyillä panoksilla) ovat samat. Jos kokemuksen kautta tapahtuu oppimista, sen pitäisi olla havaittavissa tehokkuuden lisääntymisenä kokemuksen myötä. Toisaalta muun muassa maaperän sopeutuminen luonnonmukaisen viljelyn prosesseihin saattaa viedä aikaa. Tämäkin muutos vaikuttaa tehokkuuden muutoksiin. Tuotannon tekninen tehokkuus määritetään stokastisen tuotosetäisyysfunktion avulla. Etäisyysfunktiossa on kaksi tuotosta (maitomäärä ja muu tuotos) sekä viisi panosta (työtunnit, maa-ala, energia, muut muuttuvat panokset sekä kone- ja rakennuspääoma). Rahamääräiset panokset ja tuotokset on deflatoitu vuoden 2000 reaaliseen tasoon. Etäisyysfunktiot määritetään sekä kaikille maitotiloille yhdessä että tavanomaisille ja luonnonmukaisille erikseen. Etäisyysfunktioiden perusteella estimoidaan tekninen kehitys ja tekninen tehokkuus sekä sen muutokset. Myös skaalavaikutus määritetään niiden perusteella. Etäisyysfunktion estimoinnissa käytetään Battesen ja Coellin (1995) mallia, jonka perusteella voidaan arvioida myös kokemuksen vaikutusta tekniseen tehokkuuteen. Tutkimusaineistona käytettiin MTT taloustutkimuksen kannattavuuskirjanpitoaineiston maitotiloja vuosilta 1995 – 2002. Tutkimusaineistossa on kaikkiaan 1921 havaintoa, joista luomutukea saatiin 159 tapauksessa. Luonnonmukaisen tuotannon tiloiksi luokitellut tilat eivät välttämättä tuottaneet luomumaitoa, vaan ainoastaan niiden peltoviljely täytti luomuehdot. Tulosten mukaan joustojen ja teknisen kehityksen erot tavanomaisten ja luonnonmukaisten tilojen välillä ovat vähäisiä. Luonnonmukaisten tilojen tekninen tehokkuus on keskimäärin alempi kuin tavanomaisten verrattiinpa sitä kaikkien tai vain luonnonmukaisten tilojen kesken. Luonnonmukaisten tilojen tehokkuus verrattuna tavanomaisiin alenee aluksi selvästi luonnonmukaiseen tuotantoon siirryttäessä mutta hidastuen. 6-7 vuoden kuluttua luonnonmukaisen tuotannon aloittamisesta tekninen tehokkuus näyttää alkavan jälleen kohota. Siten siirtymä- ja oppimisprosessi luonnonmukaisessa tuotannossa näyttää olevan melko pitkä mm. siirtymäkauden tuen pituuteen verrattuna.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

38

Kärkönen, A., H. Häggman, O. Manninen, E. Joki-Tokola, and P. Virkajärvi. "Nurmirehu helpommin sulavaksi: sekundaarisoluseinän syntymisen säätely." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76905.

Full text

Abstract:

Ligniini, fenoliyksiköistä koostuva verkkomainen puuaine, kertyy seinäsokeripolymeerien väliin kuolleidentuki- ja vettäkuljettavien solujen kehityksen loppuvaiheessa. Ligniini liimaa seinäpolysakkaridityhteen: soluseinistä tulee vahvoja ja vettäläpäisemättömiä. Ligniinialayksiköiden väliset ristisidoksetovat kestäviä ja niitä on erittäin vaikea hajottaa. Eri kasviryhmien seinäkoostumukset eroavat ligniinimääränja -laadun suhteen. Heinäkasvien ligniini koostuu G-, S- ja H-yksiköistä, lisäksi soluseinäsokereihinon liittynyt fenolihappoja (ferula- ja kumarihappo), joiden muodostamat ristisidokset edelleentiivistävät soluseinärakennetta. Ligniinin suuri määrällinen lisäys liittyy heinien korsiintumiseen.Tällöin korren ulompien osien solujen soluseinät paksunevat ja puutuvat, muodostuu ns. sklerenkyymituppi.Ligniini estää märehtijän ruoansulatusentsyymien pääsyä seinäpolysakkaridien luo ja tätenvähentää kasviaineksen hajoamista eläimen ruoansulatuksessa. Osa kasvin sisältämästä energiasta jäähyödyntämättä. Rehun D-arvo, joka kertoo sulavuudesta, laskee huomattavasti ligniinimäärän lisääntyessä.Sekundaariseinän biosynteesin geenitason säätelytekijöitä on selvitetty mm. mallikasvina käytetyllälituruoholla (Arabidopsis thaliana) ja puuvartisilla kasveilla (esim. poppeli ja eukalyptus). Eri säätelytekijätohjaavat sekundaariseinän kehitystä lituruohon tukisoluissa kuin vettäkuljettavissa putkisoluissaja putkiloissa. MTT:n sekä Helsingin ja Oulun yliopistojen yhteistyötutkimuksessa pyrimme selvittämään,miten sekundaarisoluseinän biosynteesiä säädellään timoteillä, Suomessa yleisesti viljellyllärehukasvilla. Tietoa säätelytekijöistä hyödynnetään selvitettäessä soluseinän lignifikaation yhteyttätimotein kehitykseen sekä rehun sulavuuteen. Tavoitteenamme on saada tietoa ligniinin biosynteesistäsekä löytää ligniinin syntyä ohjaavia säätelytekijöitä, jotka säätelevät ligniinisynteesiä erityisesti korrensklerenkyymitupessa. Tämä mahdollistaisi lähestymistavan, jossa pyrimme alentamaan ligniiniinmäärää korren uloimman osan tukisolukossa. Näin korren kokonaisligniinipitoisuus alenisi johtojänteenvedenkuljetuksen siitä kärsimättä. Kokonaisligniinimäärän lasku puolestaan parantaisi kasvimassansulavuutta. On kuitenkin huomioitava, ettei ligniinimäärän alentaminen korren tukisolukossa johdalakoontumisen lisääntymiseen tai patogeenikestävyyden alenemiseen.Yhden prosenttiyksikön muutos koko Suomen säilörehusadon D-arvossa on laskennalliselta arvoltaann. 11–17 M€/v; rohkeampien laskelmien mukaan jopa 50 M€/v (P. Virkajärvi, arvio). Tältä pohjaltaarvioiden hanke on hyvin tärkeä maidon- ja lihantuotannon säilymiselle varteenotettavana elinkeinona.Loppukädessä hyötyjänä on sekä alkutuotanto ja sen varaan perustuva kotimainen elintarvikkeitajalostava teollisuus, jonka työpaikoista noin 80 % on maidon- ja lihanjalostuksessa. Myös maataloudenpanosteollisuus on pitkälti riippuvainen märehtijöihin perustuvasta tuotannosta.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

39

Nurkka, Piia, and Pasi Suomi. "Käytettävyystutkimus maatalousteknologiassa - Case: kuljettajan tilannetietoisuus." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76058.

Full text

Abstract:

Työn tuottavuuden parantaminen on yleisin argumentaatio automaation hyötyjä todisteltaessa. Sen avulla katsotaan voitavan vähentää ihmisen työtaakkaa ja väsymistä, lisätä turvallisuutta ja mahdollistaa nopeampi ja täsmällisempi useiden samanaikaisten tehtävien suorittaminen. Automaation suorituskyvyn optimointi ei kuitenkaan välttämättä takaa ihminen-kone-työparin täydellistä toimintaa ja sen kaikkien mahdollisuuksien hyödyntämistä. Automaation ja tietotekniikan lisääntymisen vaikutuksesta ihmisen rooli järjestelmissä on muuttumassa enenevässä määrin aktiivisesta toimijasta passiiviseksi valvojaksi. Tämä ihmisen uusi työrooli automaation valvojana voi kuitenkin tuoda esille uudenlaisia toimintaan vaikuttavia tekijöitä, jotka ovat seurausta ihmisen rajallisista kognitiivisista kyvyistä. Automaatio- ja työkonejärjestelmiä suunniteltaessa olisi osattava ottaa huomioon työntekijän ominaisuudet entistä laajemmin, jotta uusista järjestelmistä saatava hyöty ei vähene ihmisen kognitiivisten ominaisuuksien vuoksi. Maatalousteknologian alaan kuuluvaa automaatio- ja työkonejärjestelmien suunnittelua tulisi tarkastella ihmisen ja koneen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Vaikka pyrittäisiin suunnittelemaan optimaalinen vuorovaikutus ihmisen ja automatisoidun järjestelmän välille, voi teknologiakeskeiseen ideaan perustuva tuotesuunnitelma aiheuttaa ongelmia käytännössä. Suunnitteluvaiheessa on todennäköisesti mahdoton täydellisesti ennustaa ihmisen ja koneen vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa, sillä oikeassa käyttöympäristössä voi ilmetä lukuisa joukko ennalta tuntemattomia tekijöitä, jotka vaikuttavat vuorovaikutukseen. Käyttäjäkeskeisen suunnittelun menettelytapa pyrkii vastaamaan tarpeeseen ottaa huomioon tuotteen käyttäjien asettamat vaatimukset. Käytettävyystutkimuksen avulla vaatimusten täyttyminen voidaan todentaa suunnittelun edetessä. Käytettävyyden käsite on implisiittinen, joten sen tarkka määritelmä muotoutuu tutkimusalan mukaan. Lähtökohtana toimii usein standardin SFS-EN ISO 9241-11 (1998) käytettävyyden määritelmä tuotteen käytön tuloksellisuudesta, tehokkuudesta ja miellyttävyydestä määrätyllä käyttäjäryhmällä määrätyssä käyttötilanteessa, jotta määritetyt tavoitteet saavutetaan. Maatalousteknologian alalla ei käytettävyystutkimuksen menetelmäkehitystä ole vielä juuri tehty, joten käytettävyydelle ei ole muodostunut toimintaympäristön ominaisuudet huomioivaa täsmällistä määritelmää. MTT maatalousteknologian tutkimuksessa pyritään aikaansaamaan perusta käytettävyyden määritelmälle, sekä kehittämään toimintaympäristöön soveltuvia menetelmiä. Tämä kirjallisuuskatsaukseen pohjautuva tutkimus kenttäkokeineen soveltaa tilannetietoisuuden käsitettä ja tutkimusmenetelmiä maatalousteknologisen laitteen tutkimuksessa tarkastellen menetelmän soveltuvuutta sovellusalueen käytettävyyden tutkimusmenetelmänä. Esimerkkityökohteena tutkimuksessa on kasvinsuojeluruiskutus. Työtehtävä suoritettiin traktori-kasvinsuojeluruisku-yhdistelmällä, jossa käytettiin Agrix - Kasvinviljelykoneiden automaatiojärjestelmä -hankkeessa kehitettyä yleiskäyttöistä kasvinviljelykoneiden automaatiojärjestelmän prototyyppiä. Arvioinnin kohteena oli erityisesti työkoneen hallintalaite ja tietoa välittävä käyttöliittymä. Tutkimuksen tuloksiin pohjautuen tilannetietoisuuden arviointia on mahdollista soveltaa maatalousteknologian alalla varsinkin liikkuvan, peltotyöskentelyssä käytettävän koneen käyttöliittymän käytettävyyden arviointiin. Käytettävyyden määrittelyn viitekehyksenä on maatalousteknologisen laitteen osalta mahdollista käyttää standardia ISO/IEC 9126-1 (2001).

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

40

Heikkilä, Anna-Maija, and Jaana Peippo. "Uuden teknologian optimaalinen hyödyntäminen lypsykarjan uudistamisessa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75450.

Full text

Abstract:

Lypsylehmien hyvä hedelmällisyys on kannattavan maidontuotannon keskeinen vaatimus. Poikiminen on edellytys paitsi maidontuotannon käynnistämiselle myös uudistamiseen tarvittavien vasikoiden tuotannolle. Nykyteknologia tarjoaa lehmien lisääntymiseen mahdollisuuksia, joilla voidaan vaikuttaa syntyvien jälkeläisten ominaisuuksiin. Alkionsiirrolla voidaan tuottaa paljon jälkeläisiä lehmiltä, joilla on hyvät maidontuotanto-ominaisuudet. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä tai alkioiden sukupuolilajittelulla voidaan puolestaan lisätä lehmävasikoiden osuutta syntyvistä jälkeläisistä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli optimoida perinteisten ja uusien teknologioiden käyttöä lypsykarjan uudistamisessa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin lineaarista ohjelmointia, jolla maksimoitiin maidontuotannon kiinteille kustannuksille saatavaa katetta. Tarkasteltavat vaihtoehdot karjan uudistamisessa olivat siemennys joko lajittelemattomalla tai lajitellulla siemenellä, lajittelemattoman alkion luovutus tai siirto sekä sukupuolilajitellun alkion luovutus tai siirto. Sukupuolilajitellut alkiot olivat lajitellulla siemenellä tuotettuja tai sukupuoli oli määritetty tavanomaisella siemennyksellä tuotetuista alkiosta. Optimointimallin biologiset lähtötiedot määritettiin suomalaisten maitotilojen seuranta-aineistoista vuodelta 2010. Hinnat edustavat ajankohdan keskimääräisiä panos- ja tuotoshintoja. Tarkasteluperiodi oli yksi vuosi ja karjan enimmäiskooksi asetettiin 60 lehmää. Mallissa otettiin huomioon uudistustavan vaikutus vasikka- ja alkiotuottoon, uudistuksen yksikkökustannukseen sekä uusimattomuusprosenttiin, joka vaikutti edelleen lehmien poikimavälin pituuteen. Karjan oletettiin tuottavan uudistukseen tarvittavat lehmävasikat. Kunkin uuden teknologioiden käyttö rajattiin enintään kolmasosalle karjan lehmistä. Tuloksen herkkyyttä mallin rajoitteiden, tuotostasojen ja hintojen muutoksille tarkasteltiin viidessä erilaisessa skenaariossa. Optimointimalli ratkaistiin MATLAB-ohjelmalla. Perusskenaariossa parhaimman katteen kiinteille kustannuksille antoi karja, jossa oli mallin sallima enimmäismäärä, 20 lehmää, lajittelemattoman alkion luovuttajia. Muista lehmistä 14 siemennettiin lajittelemattomalla ja 8 lajitellulla siemenellä. Vastaavasti 6 hiehoa siemennettiin lajittelemattomalla ja 12 lajitellulla siemenellä. Karjaan ei tullut mukaan yhtään alkion vastaanottajaa. Optimaalisen karjan kokoonpano vaihteli mallin lähtöoletusten mukaan, mutta alkioita luovuttavien lehmien ylivertaisuus näkyi kaikissa skenaarioissa. Lajitellun siemenen käyttö lehmävasikan tuottamiseen tähtäävässä siemennyksessä oli taloudellisesti perusteltua, mutta vain osalle karjasta. Optimaaliset valinnat voivat vaihdella tilakohtaisesti muun muassa lehmien tuotostason mukaan. Jotta uusien teknologioiden vaikutus myös karjan geneettiseen edistymiseen voitaisiin ottaa huomioon, optimointiin tulisi staattisten mallien lisäksi kehittää dynaamisia malleja. Dynaamiset mallit palvelisivat myös kasvavia karjoja.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

41

Knuuttila, Marja, and Eero Vatanen. "Maatalouden taaksepäin suuntautuneet arvonlisäysvaikutukset maakunnissa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75809.

Full text

Abstract:

Maatalouden osuus kansataloudessa on jatkuvasti pienentynyt tuotannon kasvaessa muilla toimialoilla maataloutta nopeammin. Samanaikaisesti maatalous on kuitenkin integroitunut muuhun talouteen aikaisempaa enemmän työnjaon lisääntymisen myötä. Maatalouden muilta toimialoilta ostamien tuotantopanosten ja maataloustuotteiden myynti välituotteina edelleen jalostettavaksi muilla toimialoilla on kasvanut. Tämä tarkoittaa sitä, että maatalouden ostojen ja myyntien kautta osa muiden toimialojen tuotannosta on kytköksissä maatalouteen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin niitä maatalouden vaikutuksia muiden toimialojen tuotantoon, jotka syntyvät maatalouden hankkiessa panoksia (välituotteita) muilta toimialoilta. Näitä hankintoja kutsutaan toimialan taaksepäin suuntautuviksi kytkennöiksi ja niitä tutkitaan panos-tuotosanalyysin avulla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin toimialan koko tuotoksen vaikutukset tuotosmallilla. Tutkimuskohteena olivat maatalouden tulo- eli arvonlisäysvaikutukset koko maassa ja maakunnissa. Tutkimus tuottaa tietoa maatalouden merkityksestä aluetaloudessa ja se on tärkeä myös alueiden tuotantorakenteiden hahmottamisen kannalta. Ostojen ja myyntien kautta tuotannonmuutokset yhdellä toimialalla heijastuvat myös muille toimialoille. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää maatalous-, maaseutu- ja aluepoliittisessa päätöksenteossa esimerkiksi ennakoitaessa maataloustuotannon muutoksen vaikutuksia aluetalouteen. Hankintojen eli tuotantoketjun taaksepäin suuntautuvien kytkentöjen avaamisella tutkimus myös tuottaa yksityiskohtaisempaa tietoa maatalouden kotimaisesta kustannusrakenteesta eli siitä, kuinka maatalouden kulut eri toimialoille kohdistuvat. Tietoa voidaan hyödyntää kotimaisessa elintarvikkeiden hinnanmuodostusta selvittävässä tutkimuksessa. Kotitaloudet ovat keskeinen toimija aluetaloudessa käyttäessään maataloudesta ansaittuja tuloja alueella, joten ne sisällytettiin yhtenä toimialana mukaan analyysiin. Aineistona käytettiin Tilastokeskuksen vuonna 2006 valmistunutta alueellista panos-tuotosaineistoa vuodelta 2002. Tutkimuksessa selvitettiin ensinnäkin sitä, kuinka suuret maatalouden taaksepäin suuntautuvien kytkentöjen kerrannaisvaikutukset ovat ja mille toimialoille ne ensisijaisesti kohdistuvat. Toiseksi selvitettiin sitä, kuinka suuria maatalouden taaksepäin suuntautuvat kerrannaisvaikutukset ovat suhteessa alueen muihin toimialoihin. Kolmanneksi, laskettiin tuotosmallilla maatalouden absoluuttiset bruttoarvonlisäysvaikutukset maakunnittain. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että maatalouden taaksepäin suuntautuvista vaikutuksista selvästi suurimmat kohdistuvat kaupan alalle. Kauppa välittää tiloille suurimman osan maatalouden tarvitsemista panoksista. Yhtä maatalouden välitöntä arvonlisäysyksikköä kohden aiheutuu hankintojen ja kotitalouksien kulutuksen kerrannaisvaikutuksina välillistä arvonlisäystä koko maassa keskimäärin 0,69 yksikköä ja maakunnissa keskimäärin 0,39 yksikköä. Välillisesti eli maatalouden taaksepäin suuntautuvien kytkentöjen kautta toimialojen tuotannossa syntyy arvonlisäystä noin 1 miljardi euroa, mikä on enemmän kuin arvonlisäystä syntyy välittömästi maatalouden työn ja pääoman korvaukseksi markkinoilta saatuina myyntituloina (0.8 mrd. euroa). Maatalous ei kuitenkaan 27 toimialan välisessä vertailussa sijoittunut korkealle toimialan taaksepäin suuntautuvien kerrannaisvaikutusten määrässä. Maatalouden hankintojen vaikutukset olivat samankaltaisia eri maakunnissa. Alkuperäinen tutkimus sisälsi sekä maatalouden että metsätalouden taaksepäin suuntautuvien vaikutusten analyysin, joista tässä artikkelissa on raportoitu vain maatalouden tuloksia.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

42

Kykkänen, Sanna, Maarit Hyrkäs, Raija Suomela, Essi Saarinen, Perttu Virkajärvi, and Arto Huuskonen. "Eri viljalajikkeiden satoisuus ja rehuarvo kokoviljasäilörehuksi korjattuna." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75177.

Full text

Abstract:

Tutkimuksessa testattiin nykyisin saatavilla olevien viljalajikkeiden satopotentiaalia ja rehun laatua kokoviljasäilörehuksi korjattuna Luonnonvarakeskuksen (Luke) Maaningan ja Ruukin toimipisteissä vuosina 2012 ja 2013. Tutkimukseen valittiin kahdeksan ohra- (Brage, Saana, Toria, Streif, Grace, Amber, Trekker, Tocada), kuusi vehnä- (Anniina, Wappu, Bjarne, Wellamo, Marble, Puntari) ja neljä kauralajiketta (Wilhelmiina, Roope, Iiris, Belinda), yksi kevätruisvehnälajike (Somtri) sekä kaksi seosta (ohran, kauran ja kevätvehnän seos sekä kevätvehnän ja syysruisvehnän seos). Koejäseniä oli yhteensä 21. Kokeen kylvöruudun koko oli 12 m2, ja koe perustettiin kolmena kerranteena. Korjuu ajoitettiin taikinatuleentumisasteelle, ja siten korjuuaika vaihteli koejäsenten välillä. Korjuun yhteydessä koeruuduilta kerättiin kasvustonäytteet sadon kemiallisen koostumuksen ja rehuarvon määrittämiseksi. Koe osoitti kokoviljan potentiaaliseksi säilörehun raaka-aineeksi. Kasvukausi ei rajoittanut viljelyä kummallakaan koepaikalla. Kaikki kokeessa viljellyt lajit ja lajikkeet tuottivat korkean kuivaainesadon(n. 9 000–10 000 kg ka/ha) ja olivat satovarmoja. Korkein kuiva-ainesato (keskisato 10 600 kg ka/ha) saatiin ruisvehnä Somtrilla. Alhaisin satotaso oli keskimäärin ohralla. Ohralajikkeista Saana tuotti satoa keskimäärin heikoiten, 8 200 kg ka/ha ja korkein keskisato oli puolestaan Tocadalla, noin 9 500 kg ka/ha. Kauralla oli keskimäärin hieman vehnää korkeampi satotaso (11 500 kg ka/ha vs. 11 000 kg ka/ha), vaikka vuonna 2013 Maaningalla sen satotaso jäi selvästi vehnää heikommaksi. Yleisesti ottaen myöhäisemmät lajikkeet tuottivat suuremman sadon kuin aikaisemmat lajikkeet. Sadon D-arvo vaihteli lajikkeesta riippuen välillä 615–665 g/kg ka, mikä on säilörehunurmen D-arvotavoitetta (680–700 g/kg ka) matalampi. Kokoviljasäilörehun nurmea matalampi D-arvo ei kuitenkaan välttämättä ole ongelma ruokinnassa, sillä syönnin lisääntymisen on todettu kompensoivan huonompaa sulavuutta. Ohra oli tutkituista viljoista sulavinta, mikä kompensoi sen huonompaa sadontuottoa. Kokoviljojen raakavalkuaispitoisuus oli alle 100 g/kg ka, kun nurmisäilörehussa se vaihtelee yleensä keskimäärin välillä 145–170 g/kg ka riippuen kehitysvaiheesta ja korjuukerrasta. Ruokinnassa kokoviljasäilörehun matala raakavalkuaispitoisuus voidaan nähdä etuna, sillä kokoviljan käyttö laskee rehuannoksen typpipitoisuutta, mikä puolestaan parantaa typen hyväksikäyttöä. Seosviljelystä ei tässä tutkimuksessa ollut sadon tuoton tai sen laadun kannalta hyötyä, mutta sen etuna oli vähäinen lakoontuminen verrattuna puhtaisiin kasvustoihin. Ohra oli vehnään, kauraan jaruisvehnään verrattuna aikainen. Jos suojavilja korjataan kokoviljasäilörehuksi, tulisi korjuu tehdä, aluskasvista riippuen, heinäkuun puolenvälin jälkeen ja viimeistään elokuun puolivälissä. Siten ohra on varmin suojaviljakasvi, joskin aikaisimmilla vehnä- ja kauralajikkeillakin on todennäköistä onnistua.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

43

Ooperi, Sini, and Eduardo González. "Elämää resurssimosaiikissa – Ilmastonmuutos parantaa koloradonkuoriaisen ilmastollisia eväitä mutta paikalliset erot ja pohjoinen elinpiiri tuovat haasteensa kotiutumiselle." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75566.

Full text

Abstract:

Kasvinviljelyn lisäksi ilmastonmuutos tuo lisää resursseja myös karanteenituhoojien, kuten koloradonkuoriaisen, kotiutumiselle. Uudet resurssit eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti joten kysymys kuuluu: Missä on parhaat oltavat koloradonkuoriaiselle v. 2012-2100? Vastauksilla voi olla merkitystä kuoriaisen pitkän aikavälin tarkkailun ja torjunnan suunnittelussa sekä suojavyöhykkeen sijaintiin ja maantieteelliseen laajuuteen liittyvässä päätöksenteossa. Tässä työssä olemme tarkastelleet kuoriaisen resursseja v. 1971-2000 ja eri ilmastonmuutosskenaarioissa, sillä missä resurssit ovat parhaimmat, siellä kotiutumisriskikin on suurin. Resurssiennusteet perustuvat koloradonkuoriaisen lisääntymis-, levintä- ja talvehtimisvasteisiin, joiden pohjalta on mallinnettu joukko resurssi-indeksejä. Ennusteet on tehty ILMASOPU-tutkimuksissa käytetyille skenaarioille (A2 ja B1; 2025±15, 2055±15 ja 2085 ±15), mutta resoluutio on tarkempi (10 km). Tähän on päästy luokittelemalla Ilmatieteen laitoksen 10 km hilaverkko merellisiin, järvisiin ja mantereisiin ruutuihin. Kullekin 3 luokalle on tehty regressiomallit, joiden avulla on saatu päivittäiset minimi- ja maksimilämpötilat. Kaikki resurssi-indeksit on laskettu sekä vertailuperiodille 1971-2000 että 6 skenaariolle. Kesien osalta laskettiin lisääntymiseen käytössä oleva lämpösumma, siihen pohjautuva kasvuindeksi ja sukupolvien määrä. Lisäksi laskettiin aktiivista levintää kuvaava indeksi, joka perustuu lentoonlähtöpäivien määrään ja suotuisuuteen. Talvehtimisoloja varten luotiin joukko indeksejä, jotka kuvaavat diapaussin aikaisia sääoloja: 1) suojasääsumma ja -indeksi, 2) pakkasumma ja -indeksi, 3) talvehtisen alun, keskitalven ja talvehtimisen lopun kylmäshokki-indeksit ja 4) vuosien 1971-2000 suojasääkausien lukumäärään ja ankaruuteen perustuva indeksi. Kaikki tunnusluvut laskettiin omista aikaikkunoistaan, jotka määräytyvät kuoriaisen fenologian perusteella. Tästä syystä aktiivivaiheen ja diapaussin pituus ja ajoittuminen vaihtelevat eri skenaarioissa. Tuloksista ilmenee mm. että kotiutumiselle mahdollinen alue, jossa kuoriainen voi tuottaa uuden sukupolven siirtyy maltillisemmassakin skenaariossa vuosisadan loppuun mennessä n. 600 km pohjoisemmaksi (74,85°N) kuin nykyilmaston mukainen raja (1986A2; 68,75°N). Ravintoresursseistakaan ei liene pulaa, sillä kaupallisia perunapeltoja on vielä leveysasteella 76°N, minkä lisäksi omatarveperunaa on hyvin yleisesti maatilojen ja mökkien yhteydessä. Mahdollisissa jatkotutkimuksissa olisi hyvä keskittyä siihen, miten kuoriaisen talvehtimiskuolleisuutta voitaisiin ennustaa nykyistä paremmin. Ennestään tiedetään, että mm. maalaji ja kylmäshokit vaikuttavat kuolleisuuteen (mm. Hiiesaar ym. 2006), mutta alustavien tulostemme mukaan erityisesti suojasääkausien ankaruuden mukaanotto parantaisi ennusteiden tarkkuutta entisestään. Olisi hyvä selvittää myös mitä resurssikartoitusten tulokset käytännössä tarkoittavat kuoriaisen torjunnassa ja siihen liittyvässä päätöksenteossa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

44

Virtanen, Seija, Miloslav Šimek, Asko Simojoki, Václav Krištůfek, and Markku Yli-Halla. "Happamat sulfaattimaat -potentiaalinen kasvihuonekaasujen lähde?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75668.

Full text

Abstract:

Euroopan suurimmat happamien sulfaattimaiden esiintymät sijaitsevat Suomessa. Pääsääntöisesti entisen Litorina-meren rantaviivan alapuolella olevien sulfaattimaiden alasta on arviolta 67 000-130 000 ha maatalouskäytössä; eniten niitä on Pohjanlahden rannikkoseuduilla. Maan kohoamisen ja viljelyn vaatiman tehokkaan kuivatuksen vuoksi niiltä purkautuvat valumavedet ovat happamia ja metallipitoisia, mikä heikentää vastaanottavien vesistöjen ekologista tilaa. Samalla, kun veden kyllästämät hapettomat maakerrokset muuttuvat maan kuivuessa hapellisiksi, myös mikrobien kasvuolosuhteet muuttuvat. Ilmaston lämpeneminen voi tehostaa mikrobitoimintaa, minkä vuoksi happamilla sulfaattimailla orgaanisen hiilen ja ravinnevarojen mobilisoitumisen tehostuessa maan kasvihuonekaasupäästöt voivat kasvaa.Tämän pilottitutkimuksen tavoitteena oli vertailla happaman sulfaattimaan (Sulfic Cryaquept) ja ei-happaman vertailumaan (Aquic Haplocryoll) mikrobiaktiivisuutta sekä maakerrosten hiili- ja typpivarantoja. Maan eri horisonteista otettiin näytteitä 180 cm:n syvyyteen asti, ja niiden orgaaninen hiili ja kokonaistyppi määritettiin kuivapoltolla ja mineraalityppi uutettiin 2 M KCl-liuoksella. Maakerrosten hiili- ja typpivarannot laskettiin kertomalla mitatut ainepitoisuudet (g kg-1) kerrosten irtotiheyksillä (kg dm-3). Samoista maakerroksista määritettiin maahengitys (BR), substraattilisäyksellä indusoitu maahengitys (SIR) ja dehydrogenaasientsyymin aktiivisuus (DHA). Tulokset osoittivat, että happaman sulfaattimaan pohjamaassa (C-horisontti, syvyys 128 -180 cm) on hehtaaria kohti lasketut orgaanisen hiilen (Corg), kokonaistypen (Ntot) ja mineraalitypen (Nmin) varannot (110 Mg Corg, 15 Mg Ntot ja Nmin 330 kg) ovat huomattavasti suuremmat kuin tavanomaisen peltomaan pohjakerroksessa (30 Mg Corg, 5 Mg Ntot ja Nmin 110 kg). Tutkitut maaprofiilit erosivat toisistaan myös mikrobiaktiivisuuden osalta. Happamassa sulfaattimaassa mikrobiaktiivisuus väheni pinnasta alaspäin vaihtumiskerrokseen asti (BC-horisontti), josta alaspäin CO2-C tuottona laskettu aktiivisuus kasvoi voimakkaasti (BR 2,1 μg g-1h-1, SIR 33 µg g-1h-1 ja DHA 5.7 µg TPF g-1h-1 C-horisontissa). Tavanomaisen maan C-horisontissa mikrobiaktiivisuus oli huomattavasti pienempi (BR 0,5 μg g-1h-1, SIR 7,5 µg g-1h-1 ja DHA 1,8 µg TPF g-1h-1 C-horisontissa). Jos maan olosuhteet muuttuvat mikrobeille suotuisiksi, runsaat ravinnevarannot ja vilkastunut mikrobitoiminta voivat johtaa maan hiili- ja typpivarantojen mobilisoitumiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymiseen. Kasvihuonekaasujen tuottoa viljellyissä happamissa sulfaattimaissa on tutkittu vasta vähän. Alustavat tulokset osoittavat, että lisätutkimuksille on tarvetta.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

45

Tuori, Mikko, Pirjo Pursiainen, and Merja Holma. "Maissirankki lypsylehmien valkuaislisänä säilörehuruokinnalla." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–8. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76907.

Full text

Abstract:

Valkuaispitoisen maissirankin tuotanto on lisääntynyt etanolin polttoainekäytön lisääntymisen myötä.Maissirankki on valkuaispitoista, joskin soijarouheeseen verrattuna vain keskinkertaista (n. 300 g vs. 500g RV/kg kuiva-ainetta). Alhainen valkuaisen pötsihajoavuus kuitenkin parantaa rankin OIV-arvoa. Kuituaon vähemmän kuin kaurassa ja sulavuus ohran luokkaa. Maissirankin fosforipitoisuus on alempi kuinrypsirouheen, soijarouheen kanssa samalla tasolla. Maissirankin erityispiirre on suuri rasvapitoisuus 100-140 g/kg KA.Lypsylehmillä suoritetussa ruokintakokeessa väkirehun soijarouhetta korvattiin maissirankilla.Kuivattu rankki (DDGS) oli etanoliprosessista sisältäen rankin nesteosan. Kuudella lypsylehmälläkahdessa 3x3 latinalaisessa neliössä oli kaksi väkirehuseosta: VR1 sisälsi 12,5 % soijarouhetta jamaissirankkia 0 %, ja VR3 sisälsi maissirankkia 25 % ja soijarouhetta 0 %. MR0-ruokinnalla lehmät saivatVR1-rehua ja pienen määrän ohraa, MR250-ruokinnalla väkirehua VR3 ja MR125-ruokinnalla MR0- jaMR250-ruokintojen väkirehuja suhteessa 1:1. Ohrapohjainen väkirehu sisälsi lisäksi rapsirouhetta jaseosmelassia kumpaakin 5 % sekä rehujauholeseseosta 20 %.Maissirankin valkuaispitoisuus oli 310 g, raakarasvapitoisuus 139 g, raakakuitupitoisuus 76 g jaNDF-pitoisuus 359 g per kg kuiva-ainetta. VR1-väkirehu sisälsi 198 raakavalkuaista, 41 g raakarasvaaja 216 g NDF per kg KA. VR3 sisälsi vastaavasti 196 g raakavalkuaista, 63 g raakarasvaa ja 248 g NDFkuitua.Väkirehua annettiin tasa-annos joko 12 tai 14 kg eri neliöille sekä nurmiheinäsäilörehua vapaastikoko kokeen ajan. Säilörehun syönti ruokinnoilla MR0, MR125 ja MR250 oli 11.58, 11,47 ja 11,40 kgKA/d. Soijarouheen syöntimäärät ruokinnoilla MR0 ja MR125 olivat 1,25 ja 0,62 kg KA. Maissirankinsyöntimäärät olivat 1,42 ja 2,85 kg KA ruokinnoilla MR125 ja MR250. MR0-, MR125- ja MR250 -ruokinnoilla koko dieetin raakavalkuaispitoisuus oli 179, 180 ja 181 g/kg KA ja NDF-pitoisuus 330, 336ja 343 g/kg KA.AIA-merkkiainetta käyttäen määritettiin koko dieetin sulavuus kaikilla lehmillä. Soijan korvausmaissirankilla ei vaikuttanut dieetin orgaanisen aineen sulavuuteen merkitsevästi (75,7, 74,9 ja 74,9 %MR0-, MR125- ja MR250-ruokinta). Maissiranki paransi maitotuotosta. Ruokinnoilla MR0, MR125 jaMR250 maitotuotos oli 35,91, 36,75 ja 37,61 kg/d (lineaarinen vaikutus, P-arvo <0,10), ja energiakorjattumaitotuotos (EKM) 35,24, 35,40 ja 37,10 kg/d (lin. P-arvo <0,05). Maidon rasvapitoisuus oli vastaavasti39,5, 37,8 ja 39,6 g/kg (3. asteen vaikutus, P<0,05). Soijarouheen korvaus maissirankilla alensi maidonvalkuaispitoisuutta (34,7, 34,1 ja 34,0 g/kg, lin. p < 0,05). Rehuvalkuaisen hyväksikäyttö oli 0,298, 0,299ja 0,305 kg maitovalkuaista per kg rehun raakavalkuaista. Rehun hyväksikäyttöä maissirankki paransi :1,55, 1,56 ja 1,64 kg EKM/kg KA (P<0,05).Tämän kokeen perusteella kuivattu maissirankki (DDGS) soveltuu korkeatuottoisilla lypsylehmillähyvin soijarouheen korvaajaksi säilörehuun perustuvalla ruokinnalla. Tässä kokeessa suurinmaissirankkimäärä väkirehussa oli 25 %. Suurempiakin määriä, 20 % ja yli koko dieetin kuiva-aineesta,maissirankkia on suositeltu, mutta tällöin rajoittavaksi tulee dieetin korkea raakavalkuaispitoisuus, jolloinkarkearehuksi tulee kyseeseen lähinnä maissisäilörehu tai muu vähän valkuaista sisältävä karkearehu.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

46

Kjäldman, Ritva. "The Impact of Socio-Pedagogic Equine-Activities intervention on Special Education Pupils with Neurological Disorders." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75762.

Full text

Abstract:

Tutkimushankkeen nimenä on The Impact of Socio-Pedagogic Equine-Activities intervention on Special Education Pupils with Neurological Disorders. Tutkimus suoritetaan Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa soveltavan kasvatustieteen laitoksella. Tässä tutkimuksessa tutkitaan hevosen ja talliyhteisön avulla tapahtuvaa sosiaalista kuntoutusta ja syrjäytymisen ehkäisyä. Tutkimuksen aihe on poikkitieteellinen (erityispedagogiikka, sosiaalipedagogiikka, psykologia ja antrozoologia). “Talliyhteisö ja hevonen tarjoavat maksimaalisen kokemuksen, joka ei ole verrattavissa muihin, koska se sisältää sekä ainutlaatuisen fyysisen kokemuksen että riemukkaan sosiaalisen ympäristön” (Hart 2000, 94). Vuonna 2002 Kuopion yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskuksessa aloitettiin pilottihankkeena uuden interventiomenetelmän täydennyskoulutus, sosiaalipedagoginen hevostoiminta kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Menetelmä on Suomessa uraauurtava yhteisöllisyyden ja eläinavusteisen kuntoutuksen kombinaatio, jonka viitekehys lähtee sosiaalipedagogiikasta. Se voidaan määritellä sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseksi hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa. Sosiaalipedagogiikan työkäytänteet sisältävät kolme elementtiä: toiminnallisuus, yhteisöllisyys ja elämyksellisyys. Se on luova tieteenala, joka edellyttää rohkeutta kokeilla uusia, erilaisia työskentelytapoja. Pedagogisen suhteen kautta mahdollistetaan perusta yksilön muutokselle ja saadaan aikaan uusi elämänorientaatio, ”uinuvan ihmisyyden herättäminen” (Hämäläinen 2002). Tavoitteena on lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa.Beck ja Katcher (2001) ovat huomanneet lasten tulevan rauhallisemmiksi eläinten läheisyydessä. Tämä rohkaisee käyttämään eläimiä vaikuttavuuden vahvistajina käyttäytymisen ja sosiaalisten taitojen interventio-ohjelmissa. Eläinavusteiset interventiot jaetaan neljään kategoriaan: lemmikkien vierailuohjelmat, eläinavusteinen terapia, hippoterapia ja terapeuttinen ratsastus (All & al. 1999, 49-51). Eläimet ja niistä huolehtiminen antaa lapsille mahdollisuuden oppia hoivaamista (Hanselman 2001, 160). Läheinen dialogisuus, tässä ja nyt -oleminen, hoivaaminen, rauhoittuminen ja eläimen menetys ovat aspekteja koskien lasten ja eläinten välisiä siteitä ja bondingia (Melson 2001, 70). Hevosen käyttäminen kuntoutuksessa on jo useassa maassa pitkään käytetty toimintamalli. Keski-Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Pohjoismaista Ruotsissa ja Tanskassa on talleja, jotka yhteisöllisen ja sosiaalisen kasvun näkökulmasta tekevät työtä lasten ja nuorten syrjäytymiskierteen katkaisemiseksi ja jo syntyneiden vaurioiden korjaamiseksi. Lapset ja nuoret ovat tämän hevostoiminnan piirissä monenlaisten diagnoosien pohjalta Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa talliyhteisö tiedostaa kokonaisvaltaisen tehtävänsä kasvatuksellisena yhteisönä. Toiminta on turvallisuutta ja vuorovaikutusta herättävä, jonka tavoitteena on vastuullisuuteen ja yhteisöön kasvaminen. Talliyhteisö pyrkii tiedostetusti antamaan vastuuta lapsille ja nuorille, oikeassa suhteessa ikäkauteen ja kehitysedellytyksiin (Koistinen 2005, s. 4-5). Kaikkein vaikuttavin tapa opettaa ja oppia edellyttää kaikkien aistien käyttämistä. Eläinten kanssa toimiminen antaa lapsille sensorisia kokemuksia (Melson 2001, 79-80.) Taatakseen näiden eläinavusteisten ohjelmien laadun, on merkittävää se, ettei eläimiä käytetä hyväksi vaan niitä kohdellaan tasavertaisina kuntoutuskumppaneina (Fredrickson-MacNamara,and Butler 2006, 140). Yhdysvalloissa on viimeisen viiden vuoden aikana tutkittu runsaasti hevosen roolia sosiaalistamis-prosesseissa. Psykologian tohtori Kay Sudekum Trotter (2006) tutki riskilasten ohjausta hevosten avulla. Hän löysi tutkimuksessaan tilastollisesti merkitsevää parantumista koeryhmän kokonaiskäytöksessä, positiivisen käytöksen lisääntymisessä ja negatiivisen käytöksen vähenemisessä. Magnell & al. (2006) tutki hevosavusteisen psykoterapian vaikutusta riskinuoriin. Hänen tutkimuksessaan löydettiin samankaltainen tilastollisesti merkitsevä tulos kokonaiskäytöksen parantumisessa. Lisäksi saatiin tilastollisesti merkitsevä tulos kommunikaatiotaidoissa ja sosiaalisissa taidoissa. Heinäkuussa 2008 tutkija matkusti Yhdysvaltoihin, Washburnin yliopistoon Kansasiin, tapaamaan professori Pamelyn MacDonaldia, joka on tutkinut hevosen vaikutusta sosiaalisessa kuntoutuksessa erityisluokkien parissa. Hänen tutkimuksessaan löydettiin tilastollisesti merkitsevät erot tarkasteltaessa hevostoimintaan osallistuneita ryhmiä yksittäisinä tapauksina. Eräässä ryhmässä saatiin tilastollisesti merkitsevä ero itsetunnon kohoamisessa, toisessa hoivaamisen lisääntymisessä ja aggression vähenemisessä.Ottaessaan vastuuta eläimistä lasten ja nuorten motivaatio ja ymmärrys syvenevät (Melson 2001, 90). Lasten ja nuorten kanssa toimiville aikuisille voidaan antaa kuusi periaatetta, jotka sovellettuina ohjaustyöhön tukevat myönteisen minäkäsityksen muodostumista:- Anna oppilaan kokea, että opettaja tukee häntä.- Anna oppilaiden tuntea olevansa vastuullisia ihmisiä.- Anna oppilaiden tuntea itsensä pystyviksi.- Opeta oppilaat asettamaan realistiset tavoitteet.- Auta oppilaita arvioimaan itseään realistisesti.- Kannusta realistista itsekiitosta (Korpinen 1990).Omanarvontunnetta ja itsetuntemusta voidaan oppia kokemusten ja elämysten kantta. Hevoskokemusten kautta tämä on mahdollista. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan pilottityössään koulupudokkaiden kanssa tutkija muotoili em. periaatteet talliympäristöön sopiviksi:- Ohjaaja on mukana auttamassa alkuun. Annetaan yrittää aina itse, mutta ollaan taustalla valmiina.- Oppilas saa tärkeitä ja merkittäviä tehtäviä (esim. hevosen hyvinvoinnin tai tallin toiminnan kannalta). Hän kokee olevansa tärkeä osa kokonaisuutta.- Oppilaalle annetaan tallilla kykynsä mukaisia tehtäviä, joiden kautta onnistumisenelämykset ovat mahdollisia.- Hevostoiminta suunnitellaan yhdessä oppilaan ja ohjaajan kanssa. Toiminnan tulee olla tavoitteellista, mutta se ei saa ylittää eikä alittaa oppilaan suorituskykyä.- Toiminnan jälkeen käydään se yhdessä läpi. Pohditaan keskustellen asetettujen tavoitteiden kautta miten toiminta sujui. Mietitään mahdollisia muita tapoja toiminnan suorittamiseksi.- Harjoitellaan olemaan tyytyväisiä omaan suoriutumiseen. Opetellaan löytämään arjesta niitä pieniäkin kiitoksen paikkoja. Opetellaan iloitsemaan pienistäkin onnistumisista ja siirtämään tätä iloa hevostoiminnan ulkopuolelle (Kjäldman 2003, 10).Opettajan näkökulmasta hevostoiminta oli mielekäs toimintamuoto koulupudokkaiden motivoimiseksi opiskeluun. Talliympäristö poikkesi perinteisestä kouluympäristöstä antaen mahdollisuuden työstää oppiaineita uudella tavalla. Hevostoiminta avasi uudenlaisen pedagogisen suhteen opettajan ja oppilaan välille. Oppitunnit olivat aidommin vastavuoroisia kuin perinteisessä kouluopetuksessa. Parhainta antia olivat tunne kasvamisesta kunnioitukseen toista kohtaan, luottamuksen lisääntymiseen, vastuullisuuteen, ymmärtämiseen ja kokemusten kohtaamisiin ainutkertaisina (Kjäldman 2003, 20).

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

47

Hiltunen, Ilmari. "Ulkoinen vaikuttaminen ja sen vastakeinot suomalaisessa journalismissa." Media & viestintä 43, no. 3 (September 27, 2020). http://dx.doi.org/10.23983/mv.98406.

Full text

Abstract:

Journalismin autonomiaan ja journalisteihin kohdistuvat uhat ovat viime vuosina nousseet uudella tavalla näkyviksi Suomen julkisessa keskustelussa. Tutkimusta aiheesta on kuitenkin tehty vähän. Tämä artikkeli tarkastelee laadullisesti suomalaisten journalistien kokemuksia ulkoisesta vaikuttamisesta ja journalistien vaikuttamisen torjumiseen käyttämiä vastakeinoja. Ulkoiseksi vaikuttamiseksi määritellään kaikki sellaiset aktiiviset menetelmät, joilla ulkopuoliset toimijat pyrkivät puuttumaan journalismin autonomian alaan ja vaikuttamaan journalisteihin. Tutkimuksen aineisto koostuu journalistien teemahaastatteluista (n=31) ja sidosryhmien kanssa tehdyistä taustahaastatteluista (n=4). Sovelletun teema-analyysin perusteella journalistien kohtaamat ulkoisen vaikuttamisen menetelmät luokitellaan kuuteen ryhmään: 1) tiedonsaantiin kohdistuvat, 2) psykologiset, 3) fyysiset, 4) institutionaaliset, 5) taloudelliset ja 6) tietotekniset menetelmät. Tutkimushavaintojen perustella ulkoisen vaikuttamisen nykytilaa selittävät sekä journalismiin että yhteiskuntaan liittyvät kehityskulut, kuten toimitusten resurssien heikkeneminen, viestintätoiminnan lisääntyminen, tiedotusvälineiden ongelmat taloudellisten ansaintamallien löytämisessä ja yleisön suunnasta tulevien vaikutuspyrkimysten lisääntyminen. Tiedotusvälineiden kyvyllä vastata näihin haasteisiin voikin tulevaisuudessa olla merkittäviä seurauksia suomalaisen journalismin itsenäisyydelle ja autonomialle.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

48

Ruohonen, Voitto, and Heikki Hellman. "Kirjan paikka kulttuurisivulla." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 17, no. 2 (June 25, 2020). http://dx.doi.org/10.30665/av.92041.

Full text

Abstract:

Artikkeli tarkastelee Helsingin Sanomien kirjallisuusjournalismin muutosta lehden siirryttyä tabloidikokoon. Empiirisen analyysin aineistona ovat lehden kulttuurisivut syys-marraskuulta 2011 ja 2016. Tabloidiin siirtyminen ei heikentänyt kirjallisuuden ja kirjallisuuskritiikin asemaa, vaan päinvastoin ne vahvistuivat kulttuuriosaston sisällä, kirjallisuusarviot lisäsivät suhteellista osuuttaan ja ne pidentyivät merkittävästi. Kaunokirjallisuudessa arvioiden kirjoittajat olivat yhä useammin freelancereita, tietokirjallisuudessa lehden omia toimittajia. Kahden suurimman kustantajakonsernin osuus arvioista supistui hiukan. Kotimaisen kirjallisuuden osuus vahvistui merkittävästi käännöskirjallisuuden kustannuksella. Kulttuurikirjoittelun journalistisoituminen näkyi kirjallisuutta käsittelevissä avausjutuissa, joissa juttutyyppien kirjo laajentui ja uutismaistui. Tietokirja-arvioissa näkyi populaarikulttuuriin liittyvien aiheiden lisääntyminen. Kaunokirjallisuuden arviot painottuivat tabloidiin siirtymisen jälkeenkin romaanikirjallisuuteen ja sen sisällä aikalaiskirjallisuudeksi luonnehtimaamme proosaan.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

49

Grahn, Kristina, Liisa Jussila, Kirsikka Kaipainen, Kirsti Kasila, Tarja Kettunen, Päivi Lappalainen, Raimo Lappalainen, et al. "Kokemustieto yhteiskehittämisessä: hyppy asiakaslähtöisyyteen terveyspalveluissa." JYU Reports, March 8, 2021. http://dx.doi.org/10.17011/jyureports/2021/1.

Full text

Abstract:

Tulevaisuuden terveydenhuollossa asiakas asemoituu aivan uudella tavoin. Asiakkaan roolin vahvistuminen oman terveytensä edistämisessä ja ylläpitämisessä sekä asiakasymmärryksen lisääntyminen palveluorganisaatioissa muuttavat terveydenhuollon toimintaa entistä asiakaslähtöisemmäksi. Asiakasnäkökulmaa palveluiden kehittämiseen pyritään vahvistamaan myös uudistuvan lainsäädännön avulla. Tämä on terveyden edistämisen näkökulmasta todella tervetullutta, vaikka asiakaslähtöisyys onkin ollut aina johtava periaate. Harvoin on kuitenkaan pysähdytty pohtimaan sitä, mitä asiakaslähtöisyys on konkreettisina tekoina. Miten asiakas voi olla aktiivinen, missä kaikessa hän voi olla mukana, mitä ja miten puhua, askarruttavat ammattilaisia. Useimmiten asiakas voi osallistua oman hoitonsa suunnitteluun, mutta miten asiakkaat voisivat olla mukana jo palvelujen suunnittelun alkuvaiheessa ja pohtimassa uusia palveluratkaisuja. Käytännön työpisteissä tämä tuottaa kipuilua monella tasolla eikä sujuvia toimintamalleja ole laajasti käytettävissä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

50

Sipola, Virpi Anneli, Ikali Karvinen, Heini Huhtala, Päivi Åstedt-Kurki, and Anna-Liisa Aho. "Sairaalasielunhoitotyön asiantuntijuus sairaalasielunhoitajan näkökulmasta." Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 57, no. 4 (December 1, 2020). http://dx.doi.org/10.23990/sa.83655.

Full text

Abstract:

Tutkimuksessa kuvataan sairaalasielunhoitajan asiantuntijuutta ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimusaineisto kerättiin sairaalasielunhoitajilta (n=83) sähköisellä kyselylomakkeella, joka sisälsi Likert-asteikollisia sielunhoitotyön asiantuntijuuteen liittyviä kysymyksiä ja niihin liittyviä taustatietoja. Keskustelussa potilaan kanssa sairaalasielunhoitajat käsittelivät pääasiassa sairastumista, elämänkriisejä ja surua. He työskentelivät enimmäkseen kuunnellen, myötäeläen, ottamalla vastaan potilaan tunteita ja keskustellen. Keskeiset tavoitteet sielunhoitotyössä olivat toivon ylläpitäminen ja ihmisarvon vahvistuminen, sekä potilaan turvallisuuden tunteen lisääntyminen. Työssään tärkeimmiksi asioiksi potilaalle sairaalasielunhoitajat arvioivat mahdollisuuden keskustella, mahdollisuuden keskustella peloista sekä tuen surussa ja hoitajille mahdollisuuden kriisitukeen, hengellisen asiantuntija-avun ja sielunhoidollisen tuen potilaalle. Keskeiset työtehtävät olivat keskusteluapu, tuki kuoleman kohtaamisessa ja surevien tukeminen. Sairaalasielunhoitajat arvioivat olevansa luotettavia, rauhallisia ja asiakaslähtöisiä. Heille tärkeimmät arvot työssä olivat sielunhoidettavan kunnioittaminen, itsemääräämisoikeuden ja vakaumuksen tukeminen. Terveydenhuollon yksikkö tai lisäkoulutus ei vaikuttanut merkittävästi sairaalasielunhoitajien työmenetelmiin, tavoitteisiin tai käsitykseen työtehtävistä. Potilaan tukeminen tunteiden tunnistamiseen ja käsittelyyn sekä eettisten kysymysten käsittely lisääntyivät työkokemuksen kasvaessa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

Journal articles on the topic 'Lisääntyminen'

Create a spot-on reference in APA, MLA, Chicago, Harvard, and other styles