Academic literature on the topic 'Metsätyö'

Jaana Laine käsittelee artikkelissaan metsätyömiesten kokemusta omasta palkkauksestaan ja sen murroksista sotavuosista aina näihin päiviin saakka — aikana, jona metsätyö on muuttunut maaseudun miesten kausityöstä koulutettujen ammattilaisten omatoimiseksi erityistyöksi.

Kesällä 2020 ja keväällä 2021 sain mahdollisuuden tuottaa kaksi uitto- ja metsätyöaiheista näyttelyä: Ensimmäinen nousi Savukoskelle kotiseututalo Puistolaan, toista rakennetaan parhaillaan Iin kotiseutumuseoon. Vaikka aihepiiri on käytännössä sama, löytyi paikkakuntien teollisuushistorian väliltä paljon mielenkiintoisia eroavaisuuksia. Molempia näyttelyitä yhdistää aiheena uitto ja metsätyö, mutta näyttelyistä muodostui lopulta muuten hyvin erilaiset. Savukoskella uitto jäi huomattavasti pienempään rooliin kuin metsätyömaat, sillä juuri savotoilla oli selvästi suurempi paikka Kemijoen alkulähteiden seutuvilla asuvien Saulaisten sydämissä. Iissä jokisuun asukkailla oli vain hataria mielikuvia suursavotoista, sillä suurin osa paikallisista oli ollut töissä paikallisesti, siis nimenomaan tukkien uitossa tai erottelulla. Iloitsin kuitenkin siitä, että itse olen päässyt läheisesti tutustumaan pohjoisen suurten jokien molempiin todellisuuksiin. Eniten jäin kaipaamaan enemmän aiheen sosiaalihistoriaan liittyvää tutkimusta.

Metsäkeskustelu kohisee kiivaana tutkimuksessa, julkisuudessa, luonnonvara-alalla ja kansalaisjärjestöissä. Hiilensidonnan, biodiversiteetin kannattelun ja biotaloudellisten lupausten rinnalla metsiin liitetään yhä enemmän terveydellisiä, kokemuksellisia, kulttuurisia ja hengellisiäkin merkityksiä. Metsät ovat edelleen tarinoiden, laulujen ja runon paikkoja – näinä kiistanalaisina aikoina yhä näkyvämmin ja vaikuttavammin. Kulttuurisen metsätutkimuksen menetelmät ovat parhaillaan moninaistumassa humanistisen ympäristötutkimuksen myötä: mainittu ala hyödyntää esimerkiksi queer-näkökulmia, intersektionaalisuutta, tieteidenvälisyyttä ja uusmaterialistisia käsitteellistyksiä. Näin myös suomalaiseen metsäaiheiseen kaunokirjallisuuteen ja sen tutkimukseen avautuu uusia näköaloja. Metsiin, metsäkirjallisuuteen ja metsäkulttuureihin liittyvän kasvavan kiinnostuksen vuoksi Avaimen numeron 4/2020 teemana on Metsä. Lehdessä julkaistaan tutkimusartikkeleita ja muita kirjoituksia, jotka käsittelevät kaunokirjallisia metsiä teoreettisesti ja metodologisesti kokeilevista näkökulmista. Pääosa lehden sisällöstä ja kirjoittajista on lyöty lukkoon jo teemanumeroa ideoitaessa, mutta täten avaamme myös muille kirjoittajille mahdollisuuden osallistua numeroon. Lähetä 1500 merkin abstrakti teemanumeron toimittajille, Elsi Hyttiselle (elshyt@utu.fi) ja Karoliina Lummaalle (sakalu@utu.fi) 1.7.2020 mennessä. Abstraktista tulee käydä ilmi tutkimusmateriaali, mihin keskuste- luun teksti osallistuu eli ensisijainen teoreettinen viitekehys, metodi sekä artikkelin pääkysymys. Valitsemme lehteen mahdollisesti sopivat ehdotukset viikon sisällä deadlinen jälkeen. Valmiiden kirjoitusten aikaraja on 15.8.2020.

Muuntogeenisen perunan viljely edellyttää erilläänpitoa tavanomaisista lajikkeista niin, että lajikkeet eivät pääsisi sekoittumaan. Tämä voidaan toteuttaa muun muassa suojakaista- ja viljelykiertovaatimusten avulla. Erilläänpitovaatimukset aiheuttavat kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitetään Gis-paikkatietojärjestelmän avulla, miten perunapeltojen muoto, koko ja etäisyys toisiin perunanpeltoihin sekä viljelykierron järjestäminen vaikuttavat suojakaistavaatimukseen ja sitä kautta maatilojen kustannuksiin. Tällöin otetaan huomioon viljelymaan pinnanmuodostus, alueellinen maatilarakenne sekä ympäröivät rakenteet, kuten metsät, viljelemättömät alueet ja peltojen sijoittuminen. Tutkimuksessa arvioidaan myös mikä olisi sopimustuotannon rooli sopimuslohkojen suunnittelussa ja sopimusten vaikuttavuus viljelijöiden kustannuksiin. Ammattimainen perunantuotanto on keskittynyt kapealle kaistalle Suomen rannikkoalueille, missä perunanviljelyyn soveltuvat maalajit ovat yleisiä. Ruokateollisuus- ja tärkkelysperuna tuotetaan etupäässä raaka-ainetta hyödyntävien tehtaiden läheisyydessä. Siemenperunantuotanto on pääasiassa keskittynyt Pohjois-Pohjanmaalle. Ammattimaisessa perunanviljelyksessä monokulttuuri on yleistä. Esimerkiksi Suupohjan alueella 52 % perunasta viljellään sellaisilla pelloilla, joilla ei vuosikausiin ole viljelty muuta kasvia. Perunapellot sijaitsevat tavallisesti lähempänä talouskeskuksia kuin tilojen muut pellot. Viljelykiertovaatimukset aiheuttavat kaukaisempien peltolohkojen käyttöönottoa perunanviljelykseen. Ammattimaisen perunantuotannon erityispiirteenä on sopimustuotanto. Sopimusviljelyyn liittyy usein hyvin tiukat lajikevaatimukset sekä yksityiskohtaiset viljelyohjeet, kasvukauden aikainen neuvonta ja tehtyjen viljelytoimenpiteiden seuranta. Geenitekniikan käyttöönotto ja erilläänpidon vaatimukset lisäävät tarjontaketjun verkottumista. Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto tarkastaa kaikki siemenperunaviljelykset. Lajikesekaantumista on esiintynyt hyvin vähän. Vieraita lajikkeita löytyi vain 0,006 % vuosien 1998–2004 aikana tarkastetuista 1 262 000 mukulasta. Sadonkorjuun yhteydessä maahan jääneiden ja seuraavana kasvukautena itäneiden mukuloiden lisäksi lajikesekaantumisia voi tapahtua mukuloiden fyysisenä siirtymisenä sadonkorjuun yhteydessä. Suojakaistan leveyden kasvaessa perunanviljelyn kustannukset nousevat nopeasti. 10 metrin suojakaista silloin, kun se on perustettu perunalohkon ympärille, nostaa viljelykustannuksia keskimäärin 2,34 senttiä perunakiloa kohti. Yhden vuoden viljelykiertovaatimus nostaa tuotantokustannusta keskimäärin 8,58 senttiä ja viljelyetäisyyden lisääntyminen 0,15 senttiä perunakiloa kohti. Gis-järjestelmän avulla perunalohkojen sijoitus voidaan suunnitella siten, että muuntogeenisen ja tavanomaisen perunan erilläänpitokustannukset muodostuisivat mahdollisimman pieniksi. Sopimustuotannossa Gis-menetelmä auttaa myös sopimuksen tarjoajaa suunnittelemaan sopimusmallien rakentamista kullekin sopimustuottajalle.

Tässä mietinnössä Luontopaneeli keskittyy Suomen pinta-alaltaan suurimman ja siten lajien kannalta merkityksellisimmän elinympäristön eli boreaalisten metsien suojelun kohdentamiseen. EU:n BD-strategiassa mainitut käsitteet vanha metsä ja luonnontilainen metsä eivät ole yksiselitteisiä, ja niiden määritelmiin voidaan perustellusti esittää erilaisia näkökohtia. Tämän ei tule estää rationaalisten suojelusuunnitelmien tekoa. Luontopaneeli korostaa, että käsitteiden määrittelyn sijaan tärkeintä on EU:n BD-strategian tavoitteiden eli luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja kokonaisheikentymättömyyden saavuttaminen. Tässä mietinnössä Luontopaneeli esittää laskelman, jolla Suomi voi metsien osalta täyttää oman osansa EU:n BD-strategian tiukan suojelun tavoitteista. Mietinnön johtoajatuksena on ehdottaa suojelun kohdentamiseksi käytäntöön sovellettavissa oleva menetelmä, joka vallitsevan tieteellisen ymmärryksen valossa turvaa parhaiten metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisen Suomen kaikissa osissa. Menetelmää noudattamalla tiukan suojelun piiriin saadaan pinta-alasta riippumatta kaikki jäljellä olevat vanhat metsät ja luonnontilaiset metsät sekä yhteensä vähintään 10 prosenttia Suomen metsäisten elinympäristöiden pinta-alasta.

Metsästysharrastus on johtanut vaihtelevista syistä valikoivaan metsästykseen ts. jonkin ominaisuuden suosimiseen verotuksessa. Tällainen metsästystapa keskittyy esim. ennalta määriteltyihin sukupuoli- ja ikäryhmiin sekä yksilöihin, joten sillä on mm. elinkiertoon ja populaatioiden kasvuun väistämättömiä vaikutuksia. Tässä tutkielmassa käsitellään, mitä on valikoiva metsästys, kuinka se vaikuttaa riistaeläinpopulaatioihin ja pitäisikö metsästyksen ihmislähtöisen valikoivuuden sijaan jäljitellä luonnollista kuolevuutta.

Abstract Alteration of natural habitat usually has two kinds of effects on the populations living in the area. No single organism is able to survive or reproduce without its habitat, so it is very easy to understand and predict direct habitat loss effects. Moreover, fragmentation effects can enhance the effects of pure habitat loss, and in some cases, the effects of fragmentation can exceed the effects of habitat loss. In addition, harvesting by humans has significantly shaped wildlife populations and done so probably well before any other human activity. Different types of anthropogenic change in nature often happen simultaneously and their separate effects are not necessarily easily disentangled. I studied the effects of forest fragmentation on bird populations and communities on different levels, as well as the effects of harvesting on grouse populations. My results suggest that in natural systems there is always a multitude of factors influencing the population distribution and abundance. This complexity makes it difficult to discern and predict the consequences of human activities, and any additional human activity, such as habitat fragmentation or harvesting, can cause seemingly unexpected population consequences. My results also suggest that considering protected areas in isolation of the matrix is not sufficient to understanding species distribution and abundance within the conservation network. All management practices in commercial forests affect the landscape where protected areas are embedded, but simultaneously, conservation actions also influence the management planning. Therefore, an integrated approach is needed to sustain forest biodiversity. Finally, I showed that there are marked differences in responses to fragmentation among regions and among ecologically different species, which are partly associated with the evolutionary history of the biota in different regions. Therefore, patterns and processes in one region may not be transferrable to other regions. Moreover, disentangling the fragmentation effects on bird species requires careful consideration when selecting for research a combination of life-history variables that can distinguish among the underlying demographic mechanisms, because the mechanisms and the variables susceptible to these mechanisms may vary among regions
Tiivistelmä Eliön habitaatin muokkaamisella on yleensä kahdentyyppisiä seurauksia. Habitaatin hävittämisen seuraukset ovat suoraviivaisia, koska yksikään laji ei pysty säilymään elossa tai lisääntymään ilman lajityypillistä habitaattiaan. Pirstoutumisvaikutukset puolestaan voivat voimistaa habitaatin hävittämisen vaikutusta ja olla joissakin tapauksissa jopa niitä voimakkaampia. Lisäksi metsästys on muokannut eläinpopulaatioita luultavasti ensimmäisenä ihmistoiminnan muotona. Erilaiset ihmistoiminnan vaikutukset ovat usein yhtäaikaisia, eikä niiden vaikutuksia ole aina helppoa erottaa toisistaan. Tutkin väitöskirjatyössäni metsien pirstoutumisen vaikutuksia lintupopulaatioihin ja – yhteisöihin sekä metsästyksen vaikutuksia kanalintupopulaatioihin. Tulosteni mukaan luonnonoloissa on aina useita tekijöitä vaikuttamassa populaation kokoon ja levinneisyyteen. Tämä tekee ihmistoiminnan vaikutuksista hyvin vaikeasti ennustettavia. Niin ikään tulosteni mukaan suojelualueiden lajiston levinneisyyttä ja runsautta ei voi ymmärtää, mikäli ympäröivien alueiden ominaisuuksia ei oteta huomioon. Osoitin myös, että vasteissa pirstoutumiseen on huomattavia eroja maantieteellisten alueiden ja ekologisesti erilaisten linturyhmien välillä, mitkä osaltaan johtuvat eri alueiden erilaisesta evolutiivisesta historiasta. Tästä syystä vasteita pirstoutumiseen ei voida välttämättä yleistää alueelta toiselle. Tulosteni mukaan pirstoutumisvaikutusten erottelu vaatii huolellista tutkimuksen suunnittelua, jotta lajeihin vaikuttavat demografiset tekijät voidaan tunnistaa, koska näissä voi olla huomattavaa alueellista vaihtelua

Abstract In this treatise I will describe and analyse the problematic dialogue about hunting, which, especially after the Second World War has been on the increase. Some of the critics have even demanded that hunting should be stopped altogether. Hunting is criticised and opposed both on ecological and other grounds. These other grounds include religious, philosophical and ethical considerations. The research material includes sociological, anthropological, philosophical and other scientific literature, general literature, newspapers and articles from magazines, video tapes, fairy tales; all that according to the knowledge of sociology is valid information about the society. The applied methods include discursive analysis, tabulation and mathematical models (Boole's algebra) The second chapter focuses on reviewing and analysing literature; its purpose is to point out how the justification of hunting is perceived especially in recent times. In the next three chapters I will analyse the articles published in Helsingin Sanomat in 1992–1996. The sixth chapter focuses on describing the group of criticisers. The background of those critical views will be discussed in conclusions. Hunting can be restricted by ecological premises when the game stock in question would not stand hunting. We are talking about ecological squandering when the spontaneously renewing natural resources, i.e. game, is left unused when people still need to be fed with food that is ecologically more expensive than food obtainable freely from nature e. g. through hunting. Man's own deontological principles require that, when hunted, animals are not tortured or teased. In the beginning, when food was acquired, the prevailing principle was that of ecological primacy principle and total ecology. All food came straight from nature. Nothing was gained by man's own production. Ecological primacy means that part of the food still comes straight from nature, no matter how slight that part may be. Ecological primacy cannot cease to exist because there will always be nature's own yield, available for man as food. If it is not used, it will result in ecological squandering
Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa kuvaillaan ja analysoidaan metsästyksen ongelmapuheita. Niitä on alkanut lisääntyvästi esiintyä toisen maailmansodan jälkeen. Näissä puheissa kritisoidaan metsästystä aina sen lopettamisen vaatimiseen saakka. Metsästystä arvostellaan ja vastustetaan sekä ekologisilla että muilla perusteilla. Näitä muita perusteita ovat uskonnolliset, filosofiset ja eettiset näkökohdat. Tutkimusaineistona on käytetty sosiologista, antropologista, filosofista ja muuta tieteellistä kirjallisuutta, yleistä kirjallisuutta, sanomalehti- ja muita lehtikirjoituksia, videonauhoja, satuja: kaikkea sitä, joka tiedonsosiologian mukaan käy tiedosta yhteiskunnassa. Menetelminä on käytetty diskurssianalyysiä, taulukointia ja matemaattisia malleja (Boolen algebra). Toisessa luvussa selostetaan ja analysoidaan kirjallisuutta ja pyritään osoittamaan, miten metsästyksen oikeutusta mielletään erityisesti viime aikoina. Seuraavissa kolmessa luvussa analysoidaan Helsingin Sanomissa vuosina 1992–1996 julkaistuja kirjoituksia. Kuudennessa luvussa kuvataan arvostelijoiden ryhmää. Johtopäätöksissä pohditaan sitä, miten noihin kriittisiin kannanottoihin on tultu. Metsästys pyritään mitoittamaan ekologisilla perusteilla, niin että kysymyksessä olevan riistaeläimen kanta kestäisi kulloisenkin metsästyksen. Ekotuhlaus taas on kysymyksessä, kun spontaanisti uusiutuvaa luonnonvaraa, riistaa, jätetään käyttämättä, kun ihmisille on kuitenkin tuotettava ruokaa, joka on ekologisesti selvästi kalliimpaa kuin luonnosta vapaasti esimerkiksi metsästämällä saatava ruoka. Ihmisen oma velvollisuusetiikka vaatii, ettei eläimiä niitä metsästettäessä kiduteta eikä kiusata. Alussa vallitsi ruoan hankinnassa suora luonnon käyttö, ekologinen primariteettiperiaate, jossa kaikki ruoka tuli suoraan luonnosta. Mitään ei saatu ihmisen oman tuotannon tuloksena. Se oli ekototalismia, kun ei vielä viljelty kasveja eikä kasvatetettu karjaa. Nykyäänkin osa ruoasta saadaan yhä suoraan luonnosta. Se voi olla kuinka vähäinen osa tahansa. Tämä suora, osittainen luonnon käyttö, ekoprimarismi, ei voi loppua, koska aina on olemassa luonnon spontaania tuottoa, jota ihminen voi käyttää ruokanaan. Jollei sitä käytetä, aiheutetaan siltä osin turhaa viljelyä ja eläinten kasvatusta. Sellainen on ekotuhlausta

Abstract Boreal and arctic plant communities are responding to anthropogenic climate change that has been exceptionally rapid during the recent decades. General responses include increased productivity, range expansions and biodiversity changes, all of which affect ecosystem functions. Vegetation dynamics are however controlled by multiple drivers, and the outcomes under the changing climate are not yet fully clear. As high latitude areas often lack long-term monitoring of vegetation, alternative methods are required to observe and understand vegetation changes and dynamics. Recently, resurveying historical vegetation data has become a valuable method of studying vegetation changes over the past few decades. In this thesis, I studied multidecadal (23–60 years) vegetation changes in forest and treeless heath and tundra plant communities along a latitudinal gradient in northern Fennoscandia using both vegetation resurveys and long-term experimental data. In addition to examining climate-driven vegetation changes, I related changes in plant communities to key local drivers of each context including mesotopography, grazing, soil moisture and soil fertility. General trends among the resurveyed treeless heath sites were the pronounced increase of the dwarf shrub Empetrum nigrum ssp. hermaphroditum in snow-protected habitats and the decrease of lichens throughout. Southernmost heath communities showed strong responses to multidriver effects and had shifted towards new community states. The long-term experiment in the tundra confirmed that depending on driver combinations, tundra communities evolve towards divergent alternative states, highlighting the importance of local drivers in modifying tundra vegetation over time. Communities in fertile forest sites experienced greater temporal turnover compared to infertile forest sites, suggesting that the soil fertility level is a key predictor of vegetation changes under climate change. This particularly important finding previously relied mainly on experimental evidence. Despite these generalities, changes in diversity, plant groups and species varied under a rather uniform climatic warming trend and were often habitat- or region-specific. Thus, the results of my thesis highly motivate continued monitoring and resurveying of vegetation under rapid environmental change and also form baseline time-series data for future studies
Tiivistelmä Poikkeuksellisen nopea ilmastonmuutos on johtanut viime vuosikymmenten aikana muutoksiin boreaalisissa ja arktisissa kasviyhteisöissä. Muutoksiin lukeutuvat tuottavuuden lisääntyminen, levinneisyysrajojen siirtyminen sekä muutokset biodiversiteetissä, mitkä kaikki muuttavat ekosysteemien toimintaa. Kasvillisuuden dynamiikkaa säätelevät kuitenkin useat paikallistason tekijät, minkä seurauksena ei ole täysin selvää, miten kasvillisuus on eri alueilla ja habitaateissa muuttunut. Koska kasvillisuuden jatkuva monitorointi on harvinaista pohjoisilla alueilla, vanhojen kasvillisuusaineistojen uudelleenkartoituksista on tullut tärkeä menetelmä muutosten havaitsemiseksi. Tutkin väitöskirjassani vuosikymmenten kuluessa tapahtuneita (23–60 vuotta) kasvillisuusmuutoksia Pohjois-Fennoskandian metsissä, puuttomilla kankailla ja tundralla uudelleenkartoitusten ja kokeellisen tutkimuksen avulla, ja kytkin ne ilmastonmuutokseen sekä tärkeimpiin paikallisiin tekijöihin. Yleisiä trendejä uudelleenkartoitetuilla puuttomilla kankailla olivat variksenmarjan (Empetrum nigrum ssp. hermaphroditum) voimakas lisääntyminen lumensuojaisissa habitaateissa sekä jäkälien väheneminen kaikkialla. Yhteisöjen kokonaismuutos oli voimakkainta eteläisillä puuttomilla kankailla, jossa se korreloi yhtä aikaa lisääntyneiden lämpötilojen ja laidunpaineen kanssa. Kokeellinen tutkimus tundralla osoitti, että kasviyhteisöt kehittyvät hyvin erilaisiksi paikallisten tekijöiden voimakkuussuhteista riippuen, jotka voivat joko hidastaa tai nopeuttaa ympäristömuutoksista johtuvia kasvillisuusmuutoksia. Metsien uudelleenkartoitus osoitti yhteisöjen kokonaismuutoksen olevan pitkällä aikavälillä suurempaa tuottavilla maaperillä lehtometsissä verrattuna karumpiin kangasmetsiin. Tutkimuksen mukaan maaperän tuottavuus on avaintekijä, joka ennustaa kasvillisuusmuutosten voimakkuutta ilmastonmuutoksen aikana. Tästä tärkeästä löydöstä oli aiemmin pääasiassa vain kokeellista tutkimustietoa. Yleisistä trendeistä huolimatta, muutokset diversiteetissä, kasviryhmissä ja yksittäisissä lajeissa olivat kuitenkin vaihtelevia ja usein habitaatti- tai aluesidonnaisia. Väitöskirjani tulokset, jotka muodostavat myös aikasarjan tuleville tutkimuksille, osoittavat kasvillisuuden monitoroinnin ja uudelleenkartoitusten olevan ensisijaisen tärkeitä, jotta kasvillisuuden dynamiikkaa voidaan ymmärtää paremmin nopeasti muuttuvissa olosuhteissa