Journal articles on the topic 'Metsätyö'

Jaana Laine käsittelee artikkelissaan metsätyömiesten kokemusta omasta palkkauksestaan ja sen murroksista sotavuosista aina näihin päiviin saakka — aikana, jona metsätyö on muuttunut maaseudun miesten kausityöstä koulutettujen ammattilaisten omatoimiseksi erityistyöksi.

Kesällä 2020 ja keväällä 2021 sain mahdollisuuden tuottaa kaksi uitto- ja metsätyöaiheista näyttelyä: Ensimmäinen nousi Savukoskelle kotiseututalo Puistolaan, toista rakennetaan parhaillaan Iin kotiseutumuseoon. Vaikka aihepiiri on käytännössä sama, löytyi paikkakuntien teollisuushistorian väliltä paljon mielenkiintoisia eroavaisuuksia. Molempia näyttelyitä yhdistää aiheena uitto ja metsätyö, mutta näyttelyistä muodostui lopulta muuten hyvin erilaiset. Savukoskella uitto jäi huomattavasti pienempään rooliin kuin metsätyömaat, sillä juuri savotoilla oli selvästi suurempi paikka Kemijoen alkulähteiden seutuvilla asuvien Saulaisten sydämissä. Iissä jokisuun asukkailla oli vain hataria mielikuvia suursavotoista, sillä suurin osa paikallisista oli ollut töissä paikallisesti, siis nimenomaan tukkien uitossa tai erottelulla. Iloitsin kuitenkin siitä, että itse olen päässyt läheisesti tutustumaan pohjoisen suurten jokien molempiin todellisuuksiin. Eniten jäin kaipaamaan enemmän aiheen sosiaalihistoriaan liittyvää tutkimusta.

Metsäkeskustelu kohisee kiivaana tutkimuksessa, julkisuudessa, luonnonvara-alalla ja kansalaisjärjestöissä. Hiilensidonnan, biodiversiteetin kannattelun ja biotaloudellisten lupausten rinnalla metsiin liitetään yhä enemmän terveydellisiä, kokemuksellisia, kulttuurisia ja hengellisiäkin merkityksiä. Metsät ovat edelleen tarinoiden, laulujen ja runon paikkoja – näinä kiistanalaisina aikoina yhä näkyvämmin ja vaikuttavammin. Kulttuurisen metsätutkimuksen menetelmät ovat parhaillaan moninaistumassa humanistisen ympäristötutkimuksen myötä: mainittu ala hyödyntää esimerkiksi queer-näkökulmia, intersektionaalisuutta, tieteidenvälisyyttä ja uusmaterialistisia käsitteellistyksiä. Näin myös suomalaiseen metsäaiheiseen kaunokirjallisuuteen ja sen tutkimukseen avautuu uusia näköaloja. Metsiin, metsäkirjallisuuteen ja metsäkulttuureihin liittyvän kasvavan kiinnostuksen vuoksi Avaimen numeron 4/2020 teemana on Metsä. Lehdessä julkaistaan tutkimusartikkeleita ja muita kirjoituksia, jotka käsittelevät kaunokirjallisia metsiä teoreettisesti ja metodologisesti kokeilevista näkökulmista. Pääosa lehden sisällöstä ja kirjoittajista on lyöty lukkoon jo teemanumeroa ideoitaessa, mutta täten avaamme myös muille kirjoittajille mahdollisuuden osallistua numeroon. Lähetä 1500 merkin abstrakti teemanumeron toimittajille, Elsi Hyttiselle (elshyt@utu.fi) ja Karoliina Lummaalle (sakalu@utu.fi) 1.7.2020 mennessä. Abstraktista tulee käydä ilmi tutkimusmateriaali, mihin keskuste- luun teksti osallistuu eli ensisijainen teoreettinen viitekehys, metodi sekä artikkelin pääkysymys. Valitsemme lehteen mahdollisesti sopivat ehdotukset viikon sisällä deadlinen jälkeen. Valmiiden kirjoitusten aikaraja on 15.8.2020.

Muuntogeenisen perunan viljely edellyttää erilläänpitoa tavanomaisista lajikkeista niin, että lajikkeet eivät pääsisi sekoittumaan. Tämä voidaan toteuttaa muun muassa suojakaista- ja viljelykiertovaatimusten avulla. Erilläänpitovaatimukset aiheuttavat kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitetään Gis-paikkatietojärjestelmän avulla, miten perunapeltojen muoto, koko ja etäisyys toisiin perunanpeltoihin sekä viljelykierron järjestäminen vaikuttavat suojakaistavaatimukseen ja sitä kautta maatilojen kustannuksiin. Tällöin otetaan huomioon viljelymaan pinnanmuodostus, alueellinen maatilarakenne sekä ympäröivät rakenteet, kuten metsät, viljelemättömät alueet ja peltojen sijoittuminen. Tutkimuksessa arvioidaan myös mikä olisi sopimustuotannon rooli sopimuslohkojen suunnittelussa ja sopimusten vaikuttavuus viljelijöiden kustannuksiin. Ammattimainen perunantuotanto on keskittynyt kapealle kaistalle Suomen rannikkoalueille, missä perunanviljelyyn soveltuvat maalajit ovat yleisiä. Ruokateollisuus- ja tärkkelysperuna tuotetaan etupäässä raaka-ainetta hyödyntävien tehtaiden läheisyydessä. Siemenperunantuotanto on pääasiassa keskittynyt Pohjois-Pohjanmaalle. Ammattimaisessa perunanviljelyksessä monokulttuuri on yleistä. Esimerkiksi Suupohjan alueella 52 % perunasta viljellään sellaisilla pelloilla, joilla ei vuosikausiin ole viljelty muuta kasvia. Perunapellot sijaitsevat tavallisesti lähempänä talouskeskuksia kuin tilojen muut pellot. Viljelykiertovaatimukset aiheuttavat kaukaisempien peltolohkojen käyttöönottoa perunanviljelykseen. Ammattimaisen perunantuotannon erityispiirteenä on sopimustuotanto. Sopimusviljelyyn liittyy usein hyvin tiukat lajikevaatimukset sekä yksityiskohtaiset viljelyohjeet, kasvukauden aikainen neuvonta ja tehtyjen viljelytoimenpiteiden seuranta. Geenitekniikan käyttöönotto ja erilläänpidon vaatimukset lisäävät tarjontaketjun verkottumista. Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto tarkastaa kaikki siemenperunaviljelykset. Lajikesekaantumista on esiintynyt hyvin vähän. Vieraita lajikkeita löytyi vain 0,006 % vuosien 1998–2004 aikana tarkastetuista 1 262 000 mukulasta. Sadonkorjuun yhteydessä maahan jääneiden ja seuraavana kasvukautena itäneiden mukuloiden lisäksi lajikesekaantumisia voi tapahtua mukuloiden fyysisenä siirtymisenä sadonkorjuun yhteydessä. Suojakaistan leveyden kasvaessa perunanviljelyn kustannukset nousevat nopeasti. 10 metrin suojakaista silloin, kun se on perustettu perunalohkon ympärille, nostaa viljelykustannuksia keskimäärin 2,34 senttiä perunakiloa kohti. Yhden vuoden viljelykiertovaatimus nostaa tuotantokustannusta keskimäärin 8,58 senttiä ja viljelyetäisyyden lisääntyminen 0,15 senttiä perunakiloa kohti. Gis-järjestelmän avulla perunalohkojen sijoitus voidaan suunnitella siten, että muuntogeenisen ja tavanomaisen perunan erilläänpitokustannukset muodostuisivat mahdollisimman pieniksi. Sopimustuotannossa Gis-menetelmä auttaa myös sopimuksen tarjoajaa suunnittelemaan sopimusmallien rakentamista kullekin sopimustuottajalle.

Tässä mietinnössä Luontopaneeli keskittyy Suomen pinta-alaltaan suurimman ja siten lajien kannalta merkityksellisimmän elinympäristön eli boreaalisten metsien suojelun kohdentamiseen. EU:n BD-strategiassa mainitut käsitteet vanha metsä ja luonnontilainen metsä eivät ole yksiselitteisiä, ja niiden määritelmiin voidaan perustellusti esittää erilaisia näkökohtia. Tämän ei tule estää rationaalisten suojelusuunnitelmien tekoa. Luontopaneeli korostaa, että käsitteiden määrittelyn sijaan tärkeintä on EU:n BD-strategian tavoitteiden eli luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja kokonaisheikentymättömyyden saavuttaminen. Tässä mietinnössä Luontopaneeli esittää laskelman, jolla Suomi voi metsien osalta täyttää oman osansa EU:n BD-strategian tiukan suojelun tavoitteista. Mietinnön johtoajatuksena on ehdottaa suojelun kohdentamiseksi käytäntöön sovellettavissa oleva menetelmä, joka vallitsevan tieteellisen ymmärryksen valossa turvaa parhaiten metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisen Suomen kaikissa osissa. Menetelmää noudattamalla tiukan suojelun piiriin saadaan pinta-alasta riippumatta kaikki jäljellä olevat vanhat metsät ja luonnontilaiset metsät sekä yhteensä vähintään 10 prosenttia Suomen metsäisten elinympäristöiden pinta-alasta.

Tässä mietinnössä Luontopaneeli keskittyy Suomen pinta-alaltaan suurimman ja siten lajien kannalta merkityksellisimmän elinympäristön eli boreaalisten metsien suojelun kohdentamiseen. EU:n BD-strategiassa mainitut käsitteet vanha metsä ja luonnontilainen metsä eivät ole yksiselitteisiä, ja niiden määritelmiin voidaan perustellusti esittää erilaisia näkökohtia. Tämän ei tule estää rationaalisten suojelusuunnitelmien tekoa. Luontopaneeli korostaa, että käsitteiden määrittelyn sijaan tärkeintä on EU:n BD-strategian tavoitteiden eli luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja kokonaisheikentymättömyyden saavuttaminen. Tässä mietinnössä Luontopaneeli esittää laskelman, jolla Suomi voi metsien osalta täyttää oman osansa EU:n BD-strategian tiukan suojelun tavoitteista. Mietinnön johtoajatuksena on ehdottaa suojelun kohdentamiseksi käytäntöön sovellettavissa oleva menetelmä, joka vallitsevan tieteellisen ymmärryksen valossa turvaa parhaiten metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisen Suomen kaikissa osissa. Menetelmää noudattamalla tiukan suojelun piiriin saadaan pinta-alasta riippumatta kaikki jäljellä olevat vanhat metsät ja luonnontilaiset metsät sekä yhteensä vähintään 10 prosenttia Suomen metsäisten elinympäristöiden pinta-alasta.

Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura ry (YHYS) järjestää vuosittain Politiikkadialogin yhteistyössä Ympäristötiedon foorumin kanssa. Tänä vuonna poikkitieteellistä keskustelua ja poliittista yhteistyötä peräänkuuluttava tilaisuus järjestettiin Tieteiden talolla 7. kesäkuuta, ja sen teemana oli ”Sielut ja nielut – Suomen metsät ilmastohätätilan aikana”. Tilaisuudessa allekirjoittaneen lisäksi keskustelemassa oli väitöskirjatutkija Tuulikki Halla Itä-Suomen yliopistosta, ympäristöteologian dosentti Panu Pihkala Helsingin yliopistosta, ministerin erityisavustaja Antti Heikkinen ympäristöministeriöstä, professori Olli Tahvonen Helsingin yliopistosta, professori Mikko Jalas Aalto-yliopistosta, johtava asiantuntija Lotta Heikkonen maa- ja metsätalousministeriöstä, ja johtava asiantuntija Mariko Landström Sitrasta.

Artikkeli tarkastelee Johanna Holmströmin Camera Obscura -teoksen (2009) kolmen kertomuksen, "Blåsippsbackenin", "Vargens årin" ja "Dockmakarens barnin", metsäkuvauksia. Keskeinen käsite on monimetsä, joka kiinnittyy tilallisen käänteen jälkeiseen tutkimukseen, uusmaterialismiin ja affektitutkimukseen. Prosessifilosofien Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin näkemys rihmastosta toimii artikkelissa sekä metodologisena että ontologisena kiinnikkeenä. Holmströmin teoksessa metsä kuvautuu moninaisena moneutena. Toisin kuin useissa konventionaalisissa metsäkuvauksissa Holmströmin kuvaamat metsät eivät ole rauhan, turvallisuuden ja kauneuden paikkoja vaan väkivallan ja kansalaisaktivismin tiloja. Holmströmin teos haastaa perinteisiä tapoja esittää (representoida) metsää kuin väittäen, ettei nykyaikana ole mahdollista kuvata metsää mietiskelyn ja itsetutkinnan paikkana.

Metsäsuhde vaikuttaa olennaisesti kokemukseen metsien käyttömuotojen legitimiteetistä ja tulevaisuuden metsien käytön suunnitteluun. Ihmisen luontosuhde kehittyy elämän varrella ja koostuu muun muassa elämänkokemuksista, tiedoista, taidoista ja sosiaalistumisesta. Luonto- ja metsäsuhde on kullekin henkilökohtainen, mutta samanaikaisesti suhde luontoon kehittyy myös yhteisön jäsenenä tapahtuvan sosiaalistumisen kautta. Suomalaisten luontosuhteissa metsät ja suhde metsiin ovat perinteisesti olleet erityisen tärkeässä asemassa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan metsäsuhteen merkitystä nykypäivän suomalaisille. Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa suomalaisten aikuisten metsäsuhteiden erilaisia ulottuvuuksia sekä niiden yhteyksiä toisiinsa, erityisesti suhteessa yhteiskunnallisia hyötyjä tuottaviin ekosysteemipalveluihin. Lisäksi metsäsuhteiden ulottuvuuksia tarkastellaan eri-ikäisten aikuisten suhteen. Tutkimuksen käsitteellinen viitekehys perustuu ympäristösuhdetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen, jota käytetään suomalaisille aikuisille tehdyn laajan kyselytutkimusaineiston (n = 822) monimuuttujamenetelmin tehtyjen analyysien lähtökohtana. Metsäsuhdetta analysoitiin neljästä eri näkökulmasta, jotka olivat: metsiin ja luontoon liittyvä toiminta ja kokemukset, metsien ja luonnon tuottamat hyödyt, metsiin ja luontoon liittyvät huolet sekä metsien ja luonnon hyväksi toimiminen. Tulosten mukaan suomalaisten luonto- ja metsäsuhteet perustuvat sekä yksilöllisiin että yhteisöllisiin kokemuksiin. Tulokset viittaavat siihen, että metsäsuhteiden eri ulottuvuudet limittyvät keskenään, mikä kertoo ilmiön moninaisuudesta. Myös ihmisen ikä vaikuttaa metsään liittyvien ajanviettotapojen, tietojen, taitojen ja kokemusten painottumiseen sekä luonnon hyväksi tehtävässä toiminnassa. Metsäsuhdetta koskevat tulokset auttavat ymmärtämään kansalaisten metsiin liittämiä arvostuksia ja sitä, miten luonto-osaamista syventämällä voidaan edistää metsien kestävää käyttöä.

LUONTOPANEELIN KESKEISET HUOMIOT JA SUOSITUKSET • Jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn osuutta kannattaa merkittävästi kasvattaa taloudellisista syistä. Valtaosa suomalaisista ja pohjoismaisista jatkuvapeitteistä ja jaksollista metsänkäsittelyä vertailevista tutkimuksista koskee puuntuotantomäärää metsänkäsittelyn taloudellisen tuloksen sijaan. Mahdollisimman suuri puuntuotannon määrä voi olla edullista puun ostajalle, mutta se ei välttämättä ole taloudellisesti paras vaihtoehto maanomistajan eli puun tuottajan eikä myöskään puun tuottajien ja ostajien yhteenlasketun taloudellisen tuloksen eli kansantalouden näkökulmasta. Vaikka hakkuukertymät voivat jatkuvapeitteisessä metsänkäsittelyssä jäädä jaksollista käsittelyä alhaisemmiksi, jatkuvapeitteisen käsittelyn taloudellinen kannattavuus voi olla samaa tasoa tai parempi kuin jaksollisen metsänkäsittelyn kannattavuus. Näin on etenkin silloin, kun korkotaso, joka kuvaa pääoman tuottoa vaihtoehtoisessa parhaassa sijoituskohteessa, on yli 2 prosenttia ja laskennassa huomioidaan jaksollisen metsänkäsittelyn uudistamiskustannukset. • Jatkuvapeitteinen metsänkäsittely tukee metsien käytön yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Jatkuvapeitteisen käsittelyn metsät koetaan maisema-arvojen ja virkistyskäytön kannalta yleensä houkuttelevampina kuin jaksollisen käsittelyn metsät.Taloudellisissa optimointimalleissa metsänkäsittelyn monitavoitteisuuden lisääminen kasvattaa jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn kilpailukykyä verrattuna jaksolliseen käsittelyyn. • Jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn osuutta kannattaa merkittävästi kasvattaa metsätuhoriskien pienentämiseksi. Jatkuvapeitteinen käsittely lisää metsikön rakenteellista vaihtelevuutta ja vähentää tuulituhojen riskiä. Kuusikoiden kirjanpainajatuhojen ja juurikäävän riski on olemassa käsittelytavasta riippumatta. Taloustieteellisissä optimointimalleissa metsätuhoriski tuottaa puhtaasti taloudellisen perustelun lisätä jatkuvapeitteisenä hoidettavan metsän osuutta. • Hiilinielujen ja -varastojen huomioiminen metsän optimoidussa käsittelyssä on monitahoinen kysymys, joka ei selviä tarkastelemalla vain yhtä osatekijää kuten metsän kasvua, hiilivarastoa kasvavassa puustossa, hiilivarastoa puutuotteissa tai metsäbiomassan fossiilisten polttoaineiden substituutiovaikutusta. Yksittäisiin osatekijöihin kohdistuvan tarkastelun sijaan hiilen sidontaa on arvioitava systeemisenä kokonaisuutena. Taloustieteellisissä optimointimallinnuksissa hiilivirtojen lisääminen mallin yhdeksi tavoitteeksi lisää jatkuvapeitteisen käsittelyn edullisuutta suhteessa jaksolliseen käsittelyyn. • Jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn osuutta kannattaa merkittävästi kasvattaa virkistyskäyttöarvojen turvaamiseksi. Kaupunki- ja virkistysmetsissä kannattaa siirtyä kokonaan jatkuvapeitteiseen metsänkäsittelyyn. Hakkuut vähentävät metsän maisema- ja virkistysarvoa tyypillisesti sitä enemmän, mitä voimakkaampia ne ovat. • Jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn osuutta kannattaa merkittävästi kasvattaa luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn hakkuun aiheuttama häiriö luonnolle on pienempi verrattuna avohakkuun aiheuttamaan häiriöön. Sekä jaksollisessa että jatkuvapeitteisessä metsänkäsittelyssä on erikseen huolehdittava metsäluonnolle tärkeiden luonnon monimuotoisuus piirteiden säilymisestä. Tällaisia ovat esimerkiksi kuolleet ja lahoavat puut, isokokoiset ja vanhat puuyksilöt, lehtipuut ja vesistöjen suojavyöhykkeet. • Ojitetuilla turvemailla kannattaa siirtyä kokonaan jatkuvapeitteiseen metsän käsittelyyn vesistöhaittojen minimoimiseksi. Jatkuvapeitteisenä käsiteltävän metsän puusto vaikuttaa pitävän turvemailla vedenkorkeuden toivotulla tasolla, vähentää kunnostusojitusten tarvetta ja pienentää vesistöhaittoja. Vesilain 2:7 mukaisen haittojen minimointivelvoitteen mukaisesti jatkuvapeitteinen metsänkäsittely tulisi turvemailla ja kaikkien pienvesien välittömässä läheisyydessä säätää ennaltaehkäisevästi ainoaksi sallituksi metsänkäsittelymuodoksi. • Pohjois-Suomessa kannattaa siirtyä pääsääntöisesti jatkuvapeitteiseen metsänkäsittelyyn metsätalouden porotaloudelle aiheuttamien haittojen minimoimiseksi. Jäkälälaidunten tilaa koskevien tutkimusten perusteella jaksollisen metsänkäsittelyn ongelmana on, että siemenpuuhakkuiden jälkeen metsän tiheys on liian alhainen ja taimikon kasvuvaiheessa tiheys on liian korkea. Jatkuvapeitteinen metsänkäsittely on omiaan vähentämään konflikteja porotalouden ja metsäteollisuuden välillä. Suurin osa valtion maista sijaitsee Pohjois-Suomessa, missä taloustieteellisten tarkastelujen valossa jatkuvapeitteinen metsänkäsittely on lähes kaikissa tapauksissa jaksollista kasvatusta taloudellisesti kannattavampaa. • Jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn osuuden kasvattaminen ei poista metsäluonnon lisäsuojelun tarvetta. EU:n biodiversiteettistrategiassa on kolme suojelualueisiin liittyvää tavoitetta: i) vuoteen 2030 mennessä oikeudellisen suojelun piirissä on vähintään 30 prosenttia sekä EU:n maa- että merialueista, ii) tästä vähintään kolmannes, eli 10 prosenttia pinta-alasta, on suojeltu tiukasti ja iii) pinta-alasta riippumatta kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät on suojeltu tiukasti. • Jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn osuuden kasvattaminen voi helpottaa metsä luonnon suojelutavoitteiden saavuttamista. EU:n biodiversiteettistrategian alustavan ohjeistuksen mukaan oikeudellinen suojelu tarkoittaa alueen osoittamista pitkä aikaiseen suojeluun kansallisen tai kansainvälisen säädöksen, hallinnollisen päätöksen tai sopimuksen perusteella. Ohjeistuksen mukaan myös suojelualue-verkostoa tukevat luonnon monimuotoisuutta turvaavat alueet eli niin sanotut OECM-alueet voivat tiettyjen reunaehtojen täyttyessä olla oikeudellisen suojelun 30 prosentin tavoitteen piiriin kuuluvia alueita. Luontopaneeli katsoo, että osa 30 prosentin suojelu tavoitteesta, esimerkiksi 5–10 prosenttiyksikköä, voitaisiin kattaa jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn kohteilla edellyttäen, että kohteet asetetaan maanomistajan vapaasta tahdosta kansallisen säädöksen tai hallinnollisen päätöksen tai sopimuksen perusteella pysyvästi jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn piiriin niin, että alueelta on rajoitetusti mahdollista poistaa puustoa, mutta vain jatkuvapeitteisen metsän käsittelyn periaatteita noudattaen ja luontoarvot tavanomaista merkittävästi paremmin huomioiden. Luontopaneeli korostaa, ettei nykyisiin suojelualueisiin eikä tuleviin tiukasti suojeltaviin alueisiin tule kohdistaa mitään metsätaloustoimia, ei edes jatkuvapeitteistä metsänkäsittelyä. • Metsäneuvontatilanteissa metsänomistajille on turvattava aito valinnanmahdollisuus heidän omien tavoitteidensa mukaisesti. Tilanteessa, jossa maanomistajilla on erilaisia tavoitteita, maanomistajasta riippumattomia yleisiä kaikkiin tilanteisin sopivia metsänhoidon ohjeita ei voi määritellä. Metsäalan toimijoita tulee velvoittaa selvittämään maanomistajan tavoitteet ennen neuvontaa. Yhteys neuvonnan ja neuvojan ehdotetuista toimenpiteistä saaman taloudellisen edun välillä on syytä selvittää, ja sen ollessa olemassa, purkaa. • On selvitettävä, kuinka jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn osuuden lisääminen vaikuttaa metsähakkeen tuotospotentiaaliin. Venäläisen metsähakkeen tuonnin loppuminen maaliskuussa 2022 saattaa kasvattaa kotimaisen metsähakkeen kysyntää ja muuttunut markkinatilanne voi muuttaa energiapuun korjuun kannattavuutta. • On selvitettävä, kuinka jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen vaikuttaa puunkäyttöön.Jatkuvapeitteiseen metsänkäsittelyyn siirtymisen seurauksena mahdollisesti muuttuvilla tukki-, kuitu- ja energiapuun osuuksilla voi olla vaikutuksia metsäteollisuuteen ja lämmöntuotantoon. • On selvitettävä, aiheuttaako Natura 2000 -alueeseen rajautuva avohakkuu luonnonsuojelulain 64 a §:ssä kiellettyä merkittävää haittaa suojelun perusteena oleville luonnonarvoille. Jos haittaa aiheutuu, on suojelualueeseen rajautuvat avohakkuut luonnonsuojelulain vastaisina kiellettävä. • Haitan aiheuttamisen riskin pienentämiseksi kannattaa kaikkien erityisen tärkeiden elinympäristöjen läheisyydessä avohakkuiden sijaan suosia jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn menetelmiä. Tämä suositus tulisi ottaa viipymättä käyttöön erityisesti valtion omistamissa talousmetsissä.

Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä korostuu viimeaikaisessa tutkimuksessa. Suomessa yksityismetsänomistajat omistavat suurimman osan metsätalousmaasta. Koska heidän mieli­piteensä ovat olennaisia ilmastoystävällisten metsienhoitotapojen soveltamiselle, tutkimme, miten todennäköisesti yksityiset metsänomistajat haluaisivat korvausta vastaan ottaa käyttöön hiilen sidontaa ja varastointia lisääviä toimenpiteitä. Metsänomistajakunnan heterogeenisyyden vaikutuksen analysoimiseksi kysymyslomake sisälsi kysymyksiä metsänomistajien taustatekijöistä, metsänomistuksen tavoitteista ja metsätilojen ominaisuuksista. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimuksessa kerättyä kyselyaineistoa vuodelta 2019. Osa­otoksen aineistoa (n = 2250, vastausprosentti 43) analysoitiin logistisella regressiomallilla metsän­omistajien neljän eri toimenpiteen käyttöönottohalukkuuden todennäköisyyksien selvittämiseksi. Kaikki tarkastellut toimenpiteet, jotka olivat jatkuva kasvatus, siirtäminen metsätalouden ulkopuo­lelle, lannoitus ja kaatuneiden puiden jättäminen lahoamaan, soveltuvat metsiin maaperästä riippumatta, mutta jatkuva kasvatus ja siirtäminen metsätalouden ulkopuolelle oli rajattu koskemaan ainoastaan turvemaita. Tutkimuksen päähuomion kohteena olivat turvemaille sovellettavissa olevat toimenpiteet. Metsänomistajat, joille metsät ovat tärkeitä puuntuotannossa, olivat todennäköisesti halukkaampia ottamaan käyttöön toimenpiteitä, jotka ovat yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. On todennäköistä, että mitä enemmän toimenpiteet ovat yhdensuuntaisia metsänomistajien metsälleen asettamien tavoitteiden kanssa, sitä helpommin ja sitä pienemmällä korvauksella metsänomistajat ovat valmiita toteutukseen. Nykyisiin metsänhoito- ja hakkuutapoihin tyytymättömät metsänomistajat ovat tyytyväisiä metsänomistajia selvästi halukkaampia ottamaan käyttöön tarkasteltuja toimenpiteitä paitsi puuston kasvun lisäämistä lannoituksella. Metsänomistajien iän kasvaessa todennäköinen halukkuus ottaa tarkasteltuja toimenpiteitä käyttöön väheni riippumatta siitä, olivatko toimet yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. Metsänomistajien neuvonnassa voisi pyrkiä vaikuttamaan metsänomistajien metsien käsittelyyn tuomalla esille entistä laajemmin erilaisia yksittäisiä metsänhoidollisia toimenpiteitä, jotka olisivat sovellettavissa ja yhteensovitettavissa metsänomistajan tavoitteiden kanssa osana metsien hoitoa.

Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan, millaista metsien monimuotoisuutta kuvaavaa tietoa voidaan saada nykyaikaisen kaukokartoitus- ja sensoritekniikan avulla. Käsittely keskittyy Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan, missä metsät, ilmasto-olot ja teknologiset valmiudet sekä käytetyt teknologiat ovat samankaltaisia. Laserkeilaimia ja kuvantavia monikanavasensoreita voidaan asentaa monenlaisille liikkuville alustoille: satelliitteihin, lentokoneisiin, drooneihin ja metsäkoneisiin. Mitä lähempää kohdetta havainnoidaan, sitä tarkempaa tietoa saadaan, mutta sitä pienempi on myös kerralla havainnoitu pinta-ala. Yleisesti käytetyistä monimuotoisuuden indikaattoreista suurikokoisten säästöpuiden määrää, puuston eri-ikäisrakenteisuutta ja vesistöjen suojavyöhykkeitä voidaan havainnoida suhteellisen luotettavasti Suomessa laajalti saatavilla olevilla lentolaserkeilausaineistoilla. Lahopuun ja vähälukuisten puulajien, kuten haavan (Populus tremula L.), tunnistaminen onnistuu tällä hetkellä esimerkiksi droonien avulla pienille alueille kerrallaan, mutta riittävän tarkan tiedon saaminen suuralueille vaatii nykyistä tarkemman tekniikan käyttöönottamista lentokoneilla tehtävissä kartoituksissa. Tietyille eläin- ja kasvilajeille sopivia elinympäristöjä voidaan kartoittaa suuriltakin alueilta, mutta esimerkiksi pintakasvillisuudesta ei käytännössä vielä saada riittävän tarkkoja suoria havaintoja. Kaukokartoitus soveltuu kuitenkin hyvin maastoinventointien kohdentamiseen oikeisiin paikkoihin. Metsäkonetietoa hyödyntämällä on mahdollista dokumentoida hakkuissa tehdyt tekopökkelöt ja säästöpuuryhmän tai muun käsittelemättömän alueen, esimerkiksi vesistön tai pienveden suojavyöhykkeen, avainbiotoopin, suojeltavan alueen tai riistatiheikön ympäriltä hakatut rungot. Hyödynnettäessä metsäkonetietoa metsäluonnon monimuotoisuuden mittaamisessa ja seurannassa tärkein asia juuri nyt on parantaa hakkuukoneen hakkuulaitteen sijaintitiedon tarkkuutta anturoimalla hakkuukoneen puomi. Tulevaisuudessa tavoitteena on oltava automatisoitu metsäluonnon monimuotoisuuden mittaaminen ja dokumentointi puunkorjuuoperaatioiden yhteydessä, mikä edellyttää metsäkoneen sensorointia. Tarkan, automatisoidun monimuotoisuustiedon tuottaminen metsäkoneissa olevilla sensoreilla on todennäköisesti mahdollista toteuttaa tällä vuosikymmenellä. Yhteenvetona kaukokartoitus- ja sensoritekniikka mahdollistaa tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä tarkemman metsien monimuotoisuutta kuvaavan tiedon keräämisen myös suuralueilta. Tarkimpaan lopputulokseen päästään yhdistämällä useista eri lähteistä peräisin olevia tietoja.