Academic literature on the topic 'Oppihistoria'

Artikkelissa käsitellään piirrosten asemaa suomalaisissa perinnetieteissä, erityisesti kansatieteilijä Axel Olai Heikelin ja folkloristi Elsa Enäjärvi-Haavion tutkimuksissa. Yhtäältä tutkimuksessa syvennytään siihen, miten tutkimuksia, tutkijoita ja piirtäjiä on paikannettu oppihistoriallisesti. Toisaalta keskitytään siihen, mitä piirroksilla on tehty tutkimuksissa. Näkökulmina ovat sekä kulttuurintutkimuksen konteksteihin että etnometodologisiin tutkimuskäytäntöihin syventyvät tarkastelutavat. Artikkelissa sivutaan myös monia visuaalisen tutkimuksen keskusteluja. Analyysissa sovelletaan sekä kategorioiden tutkimisen (jäsenkategorisoinnin analyysi) että multimodaalisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimusaineistona on Heikelin ja Enäjärvi-Haavion tutkimuksia sekä näihin liittyviä arkistoaineistoja piirroksineen. Lisäksi tarkastellaan useita tutkimuksia suomalaisen perinteentutkimuksen ja sen oppihistorian alalta. Tutkimuksen aluksi tuodaan esiin, miten oppihistoriallisissa teksteissä ja alan tutkimuksissa sekä Heikel että Enäjärvi-Haavio näyttäytyvät alan pioneereina, mutta samalla myös moniulotteisina tutkijoina. Piirtäjät ja taitelijat esitetään samaisissa teksteissä nimenomaan piirrosten tekijöinä, tosin heidänkään roolinsa eivät ole aina yksiulotteisia. Artikkelin jälkimmäisessä osassa tarkastellaan erityisesti piirrosten menetelmällisiä ulottuvuuksia. Multimodaalisen tutkimuksen keinoin osoitetaan lisäksi, miten tutkimusten näkökulmat konkretisoituvat käytännössä piirrosten myötä. Artikkelissa havainnollistetaan monin esimerkein, miten piirrosten näkökulmasta katsottuna folkloristiikan ja kansatieteen näkökulmat kohtaavat. Piirrokset eivät näyttäydy myöskään vain kuvituksena perinnetieteellisen tiedon kannalta, joten niiden huomioiminen on perusteltua yleisemmin oppialan keskustelujen piirissä.

Artikkelissa muodostetaan ensimmäistä kertaa kokonaiskuva Aarre M. Peltosesta (1920–1991) Eino Leinon tekstikriittisenä tutkijana sekä selvitetään, millainen rooli kirjailijalta säilyneillä käsikirjoituksilla oli hänen tekstikriittisessä tutkimustyössään ja millaiset tiedonintressit ohjasivat hänen työtään Leinon julkaisuihin ja arkistodokumentteihin syventyneenä tutkijana. Käytännössä tutkimuskysymys laajentuu kehämäisesti käsikirjoituslähteiden ja tekstikritiikin ulkopuolelle. Yhtäältä käsikirjoitukset muodostavat vain osan Peltosen tekstikriittisen editoinnin aineistoista, joihin kuului myös Leinon julkaistuja tekstejä. Toisaalta hänen tekstikriittisiä pyrkimyksiään on helpompi ymmärtää suhteessa hänen muihin tutkimustavoitteisiinsa ja osana kirjallisuudentutkimuksen tiedeyhteisöä. Vaikka hän ei useinkaan antanut käsikirjoitusaineistoille ensisijaista asemaa tutkimusten keskipisteinä, hän kuitenkin käytti niitä poikkeuksellisen paljon sekä suhtautui kunnianhimoisesti arkistolähteiden tuntemiseen ja niistä välittyvän tiedon jakamiseen tuleville tutkijoille. Retrospektiivinen näkökulma Peltosen uraan valottaa paitsi Leino-tutkimuksen historiaa myös laajemmin suomalaiseen kirjallisuuteen kohdistuvaa tekstikriittistä tutkimusta, jota ei ole riittävästi huomioitu osana kirjallisuudentutkimuksen oppihistoriaa. Suomalaisen kirjallisuuden tekstikriittisenä tutkijana ja editorina Aarre M. Peltonen on toiminut tekstikritiikin ja käsikirjoitustutkimuksen edelläkävijänä Suomessa ja rakentanut pohjaa käsityksellemme Leinon laajasta tuotannosta. Siksi hänen tutkijanuransa valaisee kiinnostavilla tavoilla suomalaisen tekstikritiikin ja kirjallisuudentutkimuksen historiaa. Peltosen dokumentaarinen, suuria aineistomassoja järjestelevä ja silti detaljeista kiinnostunut tutkimusote on oletettavasti vaikuttanut myös siihen, että häneltä itseltään on säilynyt lähes kahdeksan hyllymetrin henkilöarkisto, joka antaa paljon tietoa hänen tutkimuksestaan ja Leinon tuotannosta (SKS:n arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma. Aarre M. Peltosen arkisto).

Abstract My thesis focuses on the incorporation of Hyperboreans, a mythical classical race, into the prevailing Gothic or Geatic narrative of national history in seventeenth and eighteenth century Swedish historiography. The beatific Hyperboreans were identified with ancient Swedes to emphasise that the Gothic ancestors of Sweden’s rulers had not been mere mediaeval barbarians. The most extreme proponents of this Hyperborean research tradition claimed that a high culture had thrived in Sweden before classical antiquity. They asserted that traces of this highly-developed northern civilisation could be found in the Bible, classical writings and mediaeval historiography, as well as the domestic antiquities such as runestones and Old Norse writings. By close-reading published and unpublished writings of historians and antiquaries, I examined the overarching and shared distinctive features within this Hyperborean research tradition. This involved an analysis of the main content of this research tradition in its learned, mostly Western European historiographical setting. I focused especially on understanding the Hyperborean research tradition within the intellectual traditions of constructing fabulous pasts. The seventeenth century was a period of institutionalisation of historical and antiquarian research in Sweden and Europe. Hence, I also studied the role of specific politico-historical and institutional conditions in the emergence, development and decline of the Hyperborean research tradition. By combining these two approaches, I attempted to strike a balance between research on long-term intellectual traditions and short-term immediate situations in which the ideas about the Hyperboreans were developed and used. Ultimately my thesis illustrates that the Hyperborean research tradition was a fairly coherent tradition of research. It arose in the early seventeenth century as part of the political pursuits and problems of Swedish monarchs in the domestic front and the Baltics. The tradition dominated Swedish historiography during the period of Swedish absolutism (1690–1720), before gradually crumbling from 1730s onwards. The emergence, development and decline of the Hyperborean research tradition were all a result of complex historiographical and politico-institutional factors
Tiivistelmä Keskityn väitöskirjassani 1600- ja 1700-lukujen ruotsalaisen historiankirjoituksen ilmiöön, jossa antiikin kirjoitusten myyttiset hyperborealaiset sisällytettiin niin kutsuttuun goottilaiseen historianarratiiviin. Tämä varhaismodernissa Ruotsissa suosittu historianarratiivi perustui näkemykseen Raamatun Maagogista sotaisten goottien sekä ruotsalaisten kantaisänä. Eurooppalaiset humanistit kuvasivat kuitenkin gootit keskiaikaisina barbaareina, minkä vastapainoksi oppineet Ruotsissa esittivät kotimaiset gootit sivistyneinä ja hurskaina hyperborealaisina. Hyperborealaisen tutkimusperinteen keskeisin tutkimuskohde oli muinaisen Ruotsin kulttuuri, jonka väitettiin levinneen Upsalasta aina Välimerelle saakka jo ennen kreikkalais-roomalaista antiikkia. Tukeakseen väitteitään oppineet käyttivät lähteinään antiikin kirjoitusten ohella Raamattua ja keskiajan historiantutkimusta. 1600-luvun mittaan he hyödynsivät kasvavassa määrin myös pohjolan alueen muinaismuistoja, kuten muinaisnorjalaisia kirjoituksia ja riimukiviä. Tutkimukseni lähdeaineisto muodostuu hyperborealaiseen perinteeseen kuuluneiden oppineiden julkaistuista ja julkaisemattomista kirjoituksista. Tarkastelen tutkimusperinteen yhtenäisyyttä analysoimalla sen keskeisimpiä yhdistäviä ja erottavia käsityksiä. Analyysini kattaa myös sen opillisten, lähinnä historiantutkimuksellisten puitteiden määrittämisen. Pyrin erityisesti ymmärtämään hyperborealaista tutkimusperinnettä osana varhaismodernille ajalle tyypillisiä historianarratiiveja tarunomaisesta kansallisesta muinaisuudesta. Ruotsalainen historian- ja muinaistutkimus institutionaalistui 1700-luvulla. Täten tarkastelen työn pääasiallisen tutkimusongelman ohella, kuinka poliittiset ja institutionaalisetolosuhteet myötävaikuttivat hyperborealaisen tutkimusperinteen kehittymiseen, vakiintumiseen ja asteittaiseen murenemiseen. Osoitan tutkimuksessani, että hyperborealainen tutkimusperinne syntyi 1600-luvun alussa liittyen Ruotsin kuninkaiden poliittisiin pyrkimyksiin sekä kotirintamalla että Itämerellä. Sen valtakausi sijoittui aikavälille 1685–1720, jolloin Ruotsin itsevaltiaat kuninkaat hyödynsivät hyperborealaisiin liitettäviä teemoja propagandassaan. Tutkimusperinteen vaiheittainen mureneminen tapahtui 1700-luvun puolivälissä. Sen taustalla oli useita poliittisia, institutionaalisia ja opillisia tekijöitä