Academic literature on the topic 'Poliittiset liikkeet'

Tämä Väki Voimakas -vuosikirja sisältää runsaasti näkökulmia ja tulkintoja, jotka sivuavat eri tavoin kysymystä siitä, miten suomalainen työväenliike ja ennen kaikkea sen tekijöinä toimineet yksilöt jäsensivät liikkeen ideologiaa ja poliittisia tavoitteita suhteessa uskonnollisuuteen. Eräs kirjanjohtoajatuksista on kriittisyys edellä hahmoteltuja kahtiajakoja kohtaan. Artikkelien tarkoituksena on monipuolistaa näköaloja työväenliikkeen historiaan etenkin suunnalla, jota on pitkään määrittänyt jyrkkä katkos kirkon ja poliittisesti organisoituvan sosiaalidemokratian välillä. Tässä tutkimuksellinen katse ei kuitenkaan rakennu liikkeiden ja instituutioiden tasolta käsin vaan se etsii vastauksia kysymykseen, mitä 1900-luvun taitteen yksilöt saattoivat ajatella ja kokea luoviessaan työväenliikkeen, sosialistisen ideologian, luterilaisen kirkon ja toisaalta myös henkilökohtaisten vakaumusten punomissa rihmastoissa – joissa ei ollut aina selvää, missä yksi käsitteellinen kategoria alkoi ja toinen loppui.

Artikkeli tutkii Venäjän Feminististä sodanvastaista liikettä (FAS), joka perustettiin helmikuussa 2022. Liikettä määrittää aktivistien maastapako ja liikkeen aktioiden sijoittuminen yhtaikaa niin Venäjälle kuin sen rajojen ulkopuolelle. Artikkelin aineistona toimivat liikkeen aktivistien haastattelut ja mediadata. Analyysissa sovelletaan mediatutkimuksen näkökulmia sosiaalisten liikkeiden tutkimukseen hyödyntäen mediavälittyneisyyden mahdollisuusrakenteen (Cammaerts 2012) teoreettista kehystä ja arvioidaan, miten FAS käyttää ylirajaista mediaa pääasiallisena toiminnan kenttänään sotilaallisen kriisin aikana. Tulokset paljastavat, että FAS hyödyntää taitavasti mediatyökaluja jäsenten hankintaan, kansainvälisen mediahuomion kiinnittämiseen ja poliittisten vaatimustensa levittämiseen. Lisäksi liike on käynnistänyt hankkeita, jotka tarjoavat suoraa apua sodan ja poliittisen sorron kohteeksi joutuneille. Se on myös määritellyt diskursiivisesti uudelleen feminismin roolia sota-aikana. Mediaan toiminnan kenttänä liittyy kuitenkin myös merkittäviä haasteita, jotka toisinaan rasittavat aktivistien sisäistä dynamiikkaa ja heikentävät liikkeen ydinsanomia. Analyysi valottaa mediavälitteisen feministisen aktivismin monimutkaisia prosesseja sota-ajan kontekstissa ja Venäjän feministisen liikkeen merkitystä oppositioyhteisöjen ylläpitämisessä voimakkaan repressiivisissä olosuhteissa. This article investigates Feminist Anti-War Resistance (FAR), a transnational project launched by Russian feminists opposing the full-scale invasion of Ukraine since February 2022. Using interviews with activists and media data, it applies the Mediation Opportunity Structure framework (Cammaerts 2012) to assess how FAR has navigated the media landscape to amplify its influence amidst a political crisis. The findings reveal that FAR has skilfully used media tools to recruit activists, garner international media attention and disseminate its agenda. Furthermore, the movement has launched projects providing direct aid to those affected by war and political repression and discursively redefined the role of feminism in wartime. However, the media also present challenges, sometimes straining internal dynamics among activists and diluting the movement’s core messages. The analysis sheds light on the complex processes of mediated feminist activism within a wartime context and its significance for maintaining oppositional communities under oppressive conditions.

Artikkelissa tarkastellaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kilpailukykysopimusprosessia (2015–2016) koskevaa journalismia kielessä esiintyvien metaforien kautta. Tutkimuksemme etenee laskennallisten menetelmien avulla käsitellystä laajasta aineistosta (HS, YLE, STT ja Iltalehti) rajatumman aineiston laadulliseen lähilukuun. Tutkimus käsittelee sitä, millaisena kilpailukykysopimukseen liittyvä poliittinen prosessi esitettiin kielessä esiintyvien metaforisten ilmausten kautta. Vastaamme kahteen tutkimuskysymykseen: Miten kilpailukykysopimustapausta merkityksellistetään journalismissa sekä mitä metaforilla tehdään journalismin kielessä. Näkökulmanamme on metaforien yhdistäminen affektiivisuuden käsitteeseen, joka ymmärretään tässä tutkimuksessa laajasti kielen kommunikatiivisena ja dialogisena ulottuvuutena. Metaforisessa kielessä on tällöin kyse affektiivisesta merkityksellistämisestä, minkä kautta ohjataan lukijan huomiota, säädellään etäisyyttä ja läheisyyttä suhteessa lukijoihin sekä rakennetaan lukijasuhdetta. Metaforat saavat siis journalismissa niin argumentaatioon kuin lukijasuhteen rakentamiseenkin liittyviä tehtäviä. Kilpailukykysopimusta jäsennettiin journalismissa erityisesti kolmen metaforamaailman, matkan, draaman ja sodan kautta. Matkan ja liikkeen metaforan kautta kuvattiin erityisesti poliittisia prosesseja sekä talouden liikkeitä; matkametafora tuottaa käsitystä politiikasta strategisena hallintona ja hallintana, jossa kansalaisten ja lukijoiden rooli on rajattu. Sodan maailmaan liittyvät voimakkaat metaforat kuvasivat politiikkaa konflikteina ja vastakkaisten pyrkimysten yhteentörmäyksinä. Draaman maailmaan liittyvillä metaforilla taas otettiin etäisyyttä politiikan toimijoihin ja kutsuttiin lukijoita seuraamaan politiikkaa etäältä, yhdessä sitä arvioivan journalismin kertojan kanssa.

Syksyn 2015 niin sanottu pakolaiskriisi herätti suomalaisen sarjakuvakentän aktiivit toimimaan. Aktiivisuus näkyi muuttoliikettä käsittelevinä sarja- ja pilakuvina, julkaisu- ja näyttelytoimintana, sarjakuvaoriginaalien myymisenä turvapaikanhakijoiden auttamiseksi sekä turvapaikanhakijoille suunnattuina työpajoina. Artikkelissa kuvataan ja analysoidaan sarjakuvakentällä syntyneitä reaktioita ja tulkitaan toimintaa esteettisen kosmopolitanismin käsitteen avulla, jolla tarkoitetaan paitsi taiteelle ominaista mielikuvituksen ja kuvittelun rajattomuutta, myös taiteen mahdollisuuksia käsitellä siirtolaisuuden ja liikkeen läpäisemää maailmaa. Vaikka näkökulmamme on taiteensosiologinen, siinä analysoidaan tilanteessa syntyneitä sarjakuvia myös tekstilähtöisesti. Analysoitavina ovat ajankohtaiset pilakuvat, Suomen sarjakuvaseuran antirasistinen Nyt riittää!-pamfletti, Sami Nyyssölän ja Anssi Vieruahon irakilaisen turvapaikanhakijan pakoa kuvaava 24 päivää-albumi sekä työpajoissa valmistuneet ns. ruohonjuurisarjakuvat. Artikkelissa esitämme, että auttamishaluna näkyvä avoimuus tulijoita kohtaan, paikalliseen poliittiseen keskusteluun osallistuminen antirasistisesta näkökulmasta ja pyrkimykset tuoda turvapaikanhakijoiden omat kuvaukset kokemuksistaan osaksi julkista keskustelua perustuvat sarjakuvakulttuurille ominaiseen transnationaaliseen yhteisöllisyyteen. Samalla tällaiset auttamisen tavat voi tulkita taiteen, ja tässä erityisesti sarjakuvakerronnan, kosmopoliittisuudesta kumpuavaksi eettiseksi näkökulmaksi.

Artikkelissa tarkastellaan populismin ideologista väkevöitymistä populistisen radikaalioikeiston herättämänä kysymyksenä. Ernesto Laclaun käsittein kuvataan aluksi argumentaatioltaan heikoksi mainitun populistisen retoriikan liikettä muodostavaa voimaa. Laclaun kuvaamat ”tyhjät” ja ”kelluvat” merkitsijät voivat panostua myös ideologisesti liikkeen luonnetta muuttavalla tavalla. Populismin ytimeltään heikko ideologisuus altistaa uusiin ideologisiin linkityksiin ja panosten väkevöitymiseen sen omassa retoriikassa. Siten ideologiaa ei ymmärretä vain populismia jälkikäteen vahvistavaksi aatteeksi, vaan sen merkitsijöitä muuttavaksi dynaamiseksi mahdollisuudeksi. ”Tyhjän merkitsijän” käsitteen kautta Laclaun kuvaama populismin retoriikka kytkeytyy artikkelissa Slavoj Žižekin analyysiin ideologisesta fantasiasta suurten kertomusten jälkeen – ideologioihin ei enää entiseen tapaan uskota, mutta niiden virittäminä toimitaan ”kyynisesti" arjen käytännöissä. Ristiriitojen ylittämiseen tarvittava fantasialisä liittyy myös Laclaun ajatukseen yhteiskunnallisesta täyteyskuvitelmasta, jonka mahdottomuus antaa lisää voimaa populistiselle kahtiajaolle. Poliittisten vaatimusten ja täyteyskuvitelmien estyminen tuottaa helposti negatiivisten tyhjien merkitsijöiden paikkoja, sijaisuhreja eli syntipukkeja. Tätä ilmiötä kuvataan lähinnä René Girardin käsittein. Edellä kuvatulla käsitteistöllä tarkastellaan yhtä Jussi Halla-ahon varhaista blogikirjoitusta populistista me–muut jakoa hyödyntävänä kulttuuri-ideologisena tekstinä, jossa nativistinen fantasia antaa ideologisen ponnen muodoltaan rationaaliselle diskurssille. Tästä päädytään lyhyeen loppupohdintaan ”kansan” käsitteen ideologisoitumisesta ja tasa-arvon käyttötavoista oikeistopopulismissa.