Journal articles on the topic 'Populaarikulttuuri'

Tässä artikkelissa käsittelen Donald J. Trumpia tapaustutkimuksena siitä, miten populismi on strategisesti valjastanut audiovisuaalista populaarikulttuuria käyttöönsä. Näen strategisuuden monitasoisena toimintana, jossa populaarikulttuuriset esiintymiset ja esitykset pyrkivät rakentamaan tavoiteltuja mielikuvia populismista ja populistisesta johtajuudesta. Artikkelissa tarkastelen Trumpin tunnetuksi tehnyttä televisiosarja Diiliä (The Apprentice, 2004–2017), jossa rakennettiin mielikuvia Trumpin johtajuudesta, ja Trumpien kannattajien sosiaaliseen mediaan tuottamia Trumpwave-videoita, joissa vastaavasti ylistetään näitä johtajataitoja. Sekä Trumpin omat populaarikulttuuriset esiintymiset että hänestä tehdyt esitykset osoittavat populismin ja populaarikulttuurin monitasoista suhdetta. Ensinnäkin ne osoittavat, miten populaarikulttuuria voidaan hyödyntää poliittisen imagon luomiseen osana populistista toimintaa. Toiseksi ne tuovat esille erityisesti populaarikulttuuriin liittyviä strategioita, joita ovat kertomuksellisuus, tunteiden merkitys ja osallistuva mediakulttuuri. Kertomuksellisuudella rakennetaan tarinoita, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja tunnistettavia, kuten tositelevisiomainen pelillisyys osana politiikkaa. Kertomuksiin liittyy myös tunteellisten ja affektiivisten mielikuvien luonti esimerkiksi nostalgisuuden ja kansanomanomaisuuden avulla. Tällä tavalla katsojia kutsutaan kokemaan asioita populistisesta näkökulmasta ja vedotaan äänestäjiin ”tavallisten ihmisten” tasolla. Osallistuva mediakulttuuri mahdollistaa ”kansan” mobilisoinnin, jossa koettuja tarinoita uudelleen tuotetaan, muokataan ja jaetaan omaehtoisten viestien ja yhteisöllisyyden kautta. Kertomuksellisuuden, tunteiden ja osallistavuuden sisältä voidaan tunnistaa samoja strategioita, joita populismissa on laajasti hyödynnetty populaarikulttuuristen kontekstien ulkopuolella. Muun muassa johtajuuden, maskuliinisuuden ja intersektionaalisten sosiaalisten hierarkioiden (rotu, sukupuoli, seksuaalisuus, luokka) kautta rakennetaan populismille tyypillisiä erontekoja ”meidän” ja ”heidän” välille. Populaarikulttuurin maine laajojen yleisöjen kulttuurimuotona vahvistaakin ajatusta kansalle puhumisesta ja kansan edustamisesta. Samalla populaarikulttuurin hyödyntäminen osana populistista toimintaa korostaa tämän kulttuurimuodon potentiaalia poliittiseen, ideologiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Audiovisual popular culture as populist strategy: Case study of Donald J. Trump In this article, I consider Donald J. Trump as a case study of how populism has strategically utilized audiovisual popular culture. Here, I understand populist strategy as a complex phenomenon, where popular performances and representations aim to construct desired understanding of populism and populist leadership. My analysis is based on the reality television show The Apprentice (2004–2017), which enhanced Trump as a popular culture figure and built an image of his leadership, and on the Trumpwave videos where Trump’s supporters produce social media videos that idealize his populist leadership. The complex relationship between populism and popular culture is visible both in Trump’s performances and in the representations of him. First, these performances and representations show how popular culture can be used to create political brands that serve populist goals. Second, they bring forward strategies that are typical for popular culture, including importance of stories, emotions, and participatory media culture. By using recognizable and accessible stories, such as a game show model of reality television, politics becomes recognizable for general audiences. Stories often invoke emotions and affects, such as nostalgia or vulgarity, that invite audiences to experience issues from the populist viewpoint and that address the audiences through shared culture. Participatory culture enables mobilization of “the people”, who can then reproduce, modify and share their stories and experiences with their own popular culture products. Within stories, emotions, and participatory culture we can recognize the similar strategies that have been widely used by various populist movements. For example, representations of leadership, masculinity and intersectional social categories (race, gender, sexuality, class) construct typical populist differentiations between “the people” and “the elite”, or “us” and “them”. While popular culture is understood as a culture for masses, its utilization in populist narratives supports the idea of talking to and representing “the people”. At the same time, using popular culture as part of populist strategies emphasizes the political, societal and ideological potentials of popular culture.

Sanomalehdissä puhuttiin 1950-luvulla kaupunkien nuoriso-ongelmasta, joka nähtiin seuraukseksi kasvavasta nuorten määrästä ja vapaa-ajan lisääntymisestä. Tämä keskustelu sai 1950- ja 1960-lukujen taitteessa uuden kehyksen, kun nuoriso-ongelmaa alettiin sanomalehdissä sanoittaa jengin käsiteellä. Tässä artikkelissa tutkimme ”jengiin” liittyvien merkitysten rakentumista suomalaisissa sanomalehdissä vuosina 1956–1965. Kutsumme tätä ajanjaksoa suomalaisen jengikeskustelun ensimmäiseksi aalloksi. Sanomalehtikirjoittelun kautta selvitämme, mitä jengi-sanalla tarkoitettiin ja millaisia merkityksiä jengille nuorten ryhmätoiminnan kuvaajana annettiin. Aineistona hyödynnämme Kansallisarkiston digitaalista sanomalehtikokoelmaa. Tutkimuksen lähestymistapa on mediahistoriallinen. Lehtitekstien analyysimenetelmänä on kontekstoiva lähiluku, jossa yhdistyy sisällön erittely sekä historiantutkimukselle ominainen lähdekritiikki. Artikkelissa osoitamme, että jengikeskustelun ensimmäinen aalto kiinnittyi yhteiskunnan rakennemuutokseen. Nuorten lisääntynyt vapaa-aika ja oleilu kaupunkiympäristöissä, populaarikulttuuri, ulkomaiset vaikutteet ja perinteisen yhteiskuntajärjestyksen mureneminen muuttivat sosiaalisia rakenteita ja merkityksiä. Sanomalehtien jengikeskustelu oli muuttuneen sosiaalisen järjestyksen tulkitsemista ja ymmärtämistä. Se oli myös uudenlaisen nuoruuden sanoittamista. Kaupungistuvan ja teollistuvan Suomen sanomalehdet etsivät vastauksia nuorisokasvatuksen peruskysymyksiin: kuka kasvattaa, kuka valvoo? Asiasanat: jengit, nuorisokulttuuri, sanomalehdet, mediahistoria, konstruktionismi, sosiaalihistoria *** “Windows are broken, bottles are opened, sirens wail” – How newspapers brought gangs to Finland in 1956–1965Mikko Salasuo & Olli SeuriThe Finnish Journal of Youth Research(Nuorisotutkimus) Vol 42 (2), 19–34 In the 1950s, Finnish newspapers extensively discussed the problem of urban youth. This discussion took on a new framework at the turn of the 1960s when newspapers began using the term “gang”.In this article, we examine the construction of meanings related to “gang” in Finnish newspapers between 1956 and 1965. Through newspaper articles, we explore what was meant by the word gang and what kinds of meanings were given to gangs as descriptions of the group activities of young people.The data for the article were gathered from the National Archives’ digital newspaper collection. The research approach is media historical. The results show that writing about gangs was a method borrowed from abroad to frame the modernizing youth in a new way. Keywords: gangs, youth culture, newspapers, media history, social constructionism, social history

Suositun Valtaistuinpeli (Game of Thrones) -tv-sarjan myötä George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan perustuvasta transmediauniversumista on tullut ilmiö, jolla on faneja huomattavasti laajemmin kuin vain fantasiaharrastajien piirissä. Tässä artikkelissa pyrin selvittämään tapoja, joilla ihmiset kokevat Valtaistuinpelin maailman, hahmot ja tapahtumat, ja sitä, miten he niitä tulkitsevat ja suhteuttavat omaan elämänkokemukseensa. Hypoteesina on, että Let’s Play -videot tarjoavat hedelmällisen aineiston pelien ja yleisemmin populaarikulttuurin synnyttämien kokemusten tarkasteluun.Tutkimusmenetelmänäni on Game of Thrones -videopelistä tehtyjen Let’s Play -videoiden analysointi erityisesti pelaaja-kertojan esiintymiseen keskittyen. Tutkimuksen aineisto on koottu satunnaisotantana kahdelta eri videonjakoalustalta (Twitch, Youtube). Ääniraidalla pelaaja-kertojat ensisijaisesti sanallistavat ruudulla näkyviä tapahtumia ja käyttävät runsaasti aikaa myös pelin edellyttämien moraalisten valintojen pohtimiseen ja selittämiseen. Videoissa on myös tärkeässä roolissa pelaaja-kertojien tunnereaktioiden esittäminen, mikä korostaa Let’s Play -videoiden performatiivista luonnetta. Let’s Play -videot tarjoavat tavan sekä esittää että kasvattaa fanikulttuurista pääomaa. Let’s Play -videoiden kautta pelaaja-kertojat osallistuvat fandomin aineettomaan vaihdantaan, tuoden oman panoksensa Valtaistuinpelin universumiin. Game of Thrones -pelin Let’s Play -videoissa pohdinta keskittyy moraalisiin valintoihin. Videot avaavat näkymän pelaaja-kertojien yksityiseen vastaanottoprosessiin ja sen aikana tapahtuvaan joustavaan erilaisten moraalikoodistojen limittymiseen. Let’s Play -videot näyttävät tarjoavan faniuden esittämiselle uudenlaisen alustan, jossa intiimi vastaanoton hetki voidaan tuottaa yhteisölliseksi kokemukseksi. Game of Thrones Let’s Play Videos and the Reception of Popular Culture as Performance The highly popular TV series Game of Thrones has made the transmedia universe originally based on George R. R. Martin’s novel cycle The Song of Ice and Fire into a phenomenon, which has gained fans from much wider audience than fantasy fandom. In this article, I look at the ways how people experience the world, characters, and events of the Game of Thrones, and how they interpret these and relate them to their own lives. I take it as my hypothesis that Let’s Play videos provide fruitful material for scrutinizing the experiences evoked by video games, and more generally, by popular culture productions. My research method consists of analyzing Let’s Play videos based on the Game of Thrones videogame (Telltale 2014–15), focusing especially on the performance of the player-narrators. The data set of this research was sampled from two online video publication platforms (Twitch, Youtube). On the audio track the player-narrators mainly verbalize things happening on the screen while playing Game of Thrones, and they also extensively dwell in the reflections and explanations regarding moral choices prompted by the game. Showing off emotional responses of the player-narrators plays an important role, too, which emphasizes the performative aspect of Let’s Play videos. Let’s Play videos provide a way to show and increase one’s fancultural capital. Through publishing Let’s Play videos the player-narrators participate in the immaterial exchange economy of fandom, by contributing their share into the Game of Thrones universe. In the Game of Thrones Let’s Play videos the reflection focuses on moral choices. These videos open up views to private reception processes of the player-narrators, and to the flexible shifts and overlaps between various moral codes during these processes. Let’s Play videos seem to offer a new kind of platform to perform one’s fan activities, in which the intimate moment of reception may be opened up to a communal experience.

Teemana Pelikulttuurit Toimittanut Rami Mähkä Pääkirjoitus Rami Mähkä: Peli on kulttuuria, kulttuuri peliä Artikkelit Raine Koskimaa: Game of Thrones -pelin Let’s Play -videot ja populaarikulttuurin vastaanotto esityksenä Riikka Turtiainen: Leikitäänkö kampaajaa? Digitaalinen koskettaminen ASMR-roolileikkivideoissa Lasse Hämäläinen: Käyttäjänimet käytössä: Henkilöviittaukset suomalaisen peliyhteisön verkko- ja kasvokkaiskeskusteluissa Katsaukset Jaakko Suominen: Digitaalisen pelaamisen historiantutkimus Suomessa Miia Siutila: Pelitutkimusta Koreassa – keskittymistä teknologiaan ja pelihaittoihin? Rami Mähkä: ”Virtuaalinen kiekkojumala”: Jeremy Roenick, NHL 94 ja samastuminen urheilupeleissä Kirja-arviot Sophie Quirk (2018) The Politics of British Stand-up Comedy: The New Alternative (Antti Lindfors)

Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että nuorisokulttuuri säilyy osalle osallistujista merkityksellisenä läpi elämänkulun ja vaikuttaa elämänkulun muototutumiseen. Tutkin tässä artikkelissa, miten Lepakkoluolan skenen toimijat ovat rakentaneet nuoruuden omaehtoisesta toiminnasta itselleen työuran. Aineistoni muodostuu viiden Lepakkoluolan skenen toimijan elämäntarinahaastattelusta, jotka analysoin elämänkulkuanalyysin, muistitietotutkimuksen ja grounded theoryn avulla. Erittelen haastatteluaineistoa viiden elämänkulun aksiooman, ajoittumisen, toimijuuden, sosiaalisten suhteiden, elämänkulun kertyvän luonteen ja historiallisten rakenteiden, valossa. Osoitan, että omaehtoiset urat (DIY career) rakentuvat neljän vaiheen kautta. Vaiheet ovat ensikosketus, uppoutuminen, toteutuminen ja ylläpito. Eri vaiheiden aikana henkilö tutustuu nuorisokulttuuriin, alkaa tuottaa sitä, saa työpaikan sen tuotannossa ja lopulta jatkaa uran ylläpitoa kertyneiden tietojen ja taitojen varassa. Uria leimaa skenen sosiaalisten suhteiden vahvistama toimijuus, prekaarius ja epävarmuus sekä nuorisokulttuurin parissa alkanut halu edistää kulttuuriin asemaa yhteiskunnassa. Kaupunki- ja populaarikulttuurin kasvanut suosio on mahdollistanut haastateltavieni urat, mutta samalla he ovat olleet toteuttamassa tätä yhteiskunnallista muutosta.

Videomeemit yhtenä internetmeemien muotona ovat keino osallistua ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun. Artikkelissani tarkastelen kahden tunnetun videomeemin, Hitler kuulee ja El Risitas, suomenkielisiä toisintoja. Aineistonani on 13 videota, joiden julkaisut ajoittuvat vuosille 2012–2020. Käytän internetmeemin käsitettä Limor Shifmanin määritelmän mukaisesti digitaalisen kulttuurin tarkasteluun sopivana analyyttisenä työkaluna. Monien käyttäjien jakamat ja omaehtoisesti muokkaamat meemit ovat vernakulaaria kulttuuria, ja meemeihin liitetään usein myös spontaanisuus ja reagointi ajankohtaisiin ja arkisiin tilanteisiin. Toisaalta meemien vernakulaarisuus on hybridistä, sillä sen lisäksi, että niiden pohjana käytetään usein tuotetun populaarikulttuurin materiaalia, myös monet viralliset toimijat ovat ottaneet meemit osaksi viestintäänsä. Meemien taitavalla käytöllä on vernakulaaria auktoriteettia, ja niiden vastaanottoon esimerkiksi osana internetissä käytäviä keskusteluja vaikuttaa muun muassa sisältöjen ja käyttökontekstien toimivat valinnat. Meemit mahdollistavat myös julkiseen keskusteluun verrattuna sopimattoman kielenkäytön esimerkiksi seksuaalissävytteisinä tai avoimen rasistisina ja seksistisinä sananvalintoina. Video memes and vernacular authority: Hitler finds out and El Risitas memes as societal commentary Video memes as a type of memes are a way to participate in contemporary societal and political discussion. In this article I study the Finnish versions of two well-known memes, Hitler Finds Out and El Risitas: my material consists of 13 videos that have been published between 2012 and 2020. I refer to the concept of meme as defined by Limor Shifman to be a useful tool to analyze digital culture. Shared by many different users, and freely modified, memes are an example of vernacular culture. Memes are also often associated with being spontaneous and a reaction to current and everyday affairs. The vernacularity of memes is also hybrid: memes often use officially produced material from popular culture as their basis but have also become an addition to official communication by different organizations. Skillful use of memes has vernacular authority, and the way memes are responded to as a part of discussion online relies on e.g. proper use of content and context. Videos also offer a chance to choose words that would be deemed improper in public discussion, including openly racist and sexist ones.

Tutkin artikkelissani suomalaisen populaarikulttuurin suurimpiin ilmiöihin kuuluvan rap-artisti Cheekin uranpäätöstrilogian kertomuksia kulttuurihyvinvoinnin kontekstissa. Cheekin intermediaalinen uranpäätöstrilogia rakentuu usean eri ilmaisuvälineen vuorovaikutukselle ja koostuu kolmesta omaelämäkerrallisesta teoksesta: Alpha Omega -albumista (2015), JHT – musta lammas -kirjasta (Aaltonen 2016) ja Veljeni vartija -elokuvasta (Siili 2018). Tutkimustavoitteenani on selvittää, millaisia koherenssia rakentavia ja reflektoivia kertomuksia Cheekin sanoituksissa konteksteineen on ja millainen suhde niillä on kulttuurihyvinvointiin sekä mielenterveyden kulttuurisiin diskursseihin. Tutkimusmetodinani on koherenssin käsitteen ohjaama sanoitusten analyysi, jota kontekstoin dialogisissa teemahaastatteluissa Jare Tiihosen kanssa tuottamiini aineistoihin. Artikkelissani tarkastelen koherenssin rakentumista sekä uranpäätöstrilogian muodossa että sisällössä. Poeettisen tutkimuksen pohjalta avaan artikkelissani myös aikaisemman tutkimuksen tunnistamia näkökulmia räpin sovellettavuudesta nuoriso- ja mielenterveystyössä. Artikkelissani osoitan, että Cheekin uranpäätöstrilogia on kertomuksissaan omaleimaisesti koherenssia rakentava ja reflektoiva kokonaisuus, jonka ilmaisukeinot ja teemat havainnollistavat myös räpin taideterapeuttisia ulottuvuuksia tekijöiden ja vastaanottajien näkökulmista. Cheekin uranpäätöstrilogia tuottaa kulttuurisesti tärkeän diskurssin, jossa mielenterveyden käsitteleminen ja käsittäminen ei asetu tarkkarajaisiin kategorioihin. Samalla se viitoittaa jatkumoa, jossa räpin kertomukset toimivat alati monimuotoistuvana, kulttuurihyvinvointia tuottavana voimavarana nuorisokulttuurissa. Asiasanat: koherenssi, rap, resilienssi, Cheek, kulttuurihyvinvointi *** “I had so many stories to tell that I turned my experiments into a melodrama”: Narrative, coherence and cultural wellbeing in rap artist Cheek’s trilogyAnna PakarinenThe Finnish Journal of Youth Research(Nuorisotutkimus) Vol 42 (1), 23–39 In this article, I explore the narratives in the trilogy that concluded the artistic career of rap artist Cheek. The trilogy consists of autobiographical works: the album Alpha Omega (2015), the book JHT – musta lammas (2016), and the film Veljeni vartija (2018). I aim to explore how these narratives and their poetics relate to cultural wellbeing and cultural discourses of mental health. I base my examination on an analysis of the lyrics and their contexts, following theories of coherence. I also contextualize my analysis by means of dialogical thematic interview material that I have co-produced with Jare Tiihonen, namely Cheek. The article shows that these narratives construct and reflect coherence in a unique way, both in form and content. In addition, the narratives demonstrate the therapeutic elements of rap that serve both artists and audiences alike. Cheek’s trilogy also highlights an important cultural discourse in which discussing and defining mental health does not fit into two categories of wellness or illness.Keywords: coherence, rap, resilience, Cheek, cultural wellbeing

Tutkin artikkelissani taiteenlajiin kohdistuvan rakkauden teemaa suomalaisen populaarikulttuurin suurimpiin ilmiöihin kuuluvan rap-artisti Cheekin musiikkivideoissa. Tutkimusmetodinani on taiteenfilosofian taustoittama musiikkivideoiden poeettinen ja visuaalinen analyysi. Hiphop-tutkimuksen eetoksen mukaisesti kontekstoin analyysini myös dialogisissa teemahaastatteluissa Jare Tiihosen kanssa tuottamiini aineistoihin.Artikkelissani tarkastelen taiteenlajiin kohdistuvan rakkauden teemaa kolmessa musiikkivideossa: ”Äärirajoille” (2014), ”Sä huudat” (2015) ja ”Enkelit” (2017). Artikkelini tutkimustavoitteena on selvittää, millaisia poeettisia ja visuaalisia ilmaisukeinoja musiikkivideot soveltavat ja millaisia merkityksiä ne tuottavat taiteenlajiin kohdistuvan rakkauden teemassa. Lisäksi artikkelini avaa uusia näkökulmia taiteilijuudelle ominaisiin affekteihin Cheekin tuotannon kontekstissa.Artikkelissani osoitan, että taiteenlajiin kohdistuva rakkaus on tarkastelun kohteena olevissa Cheekin musiikkivideoissa keskeinen ja etenkin ambivalentti teema. Musiikkivideoiden monitasoinen poeettinen ja visuaalinen ilmaisu käsittelee monipuolisesti taiteilijuudelle ominaisia affekteja. Soveltamani taiteenfilosofisen teorian mukaisesti itse tunnekokemus ja sen reflektio nousevat musiikkivideoissa keskeiseen rooliin. Taiteenlajiin kohdistuva rakkaus tulee esiin taiteilijuuden kaksoisroolin valossa ja tuottaa tulkintaa sekä positiivisista että negatiivisista tunnekokemuksista. Taiteenlajiin kohdistuvan rakkauden paradoksaalista eetosta korostavat esimerkiksi keskeiseen rooliin nouseva subliimi ilmaisu ja liike erilaisten kontekstoivien kehysten välillä. Ambivalenssista huolimatta räpin taiteenlajiin kohdistuva rakkaus näyttäytyy Cheekin musiikkivideoissa myös perustavalla tavalla elämän merkityksellisyyden kokemusta tuottavana ja nivoutuu siten myös resilienssin teemaan.Avainsanat: affekti, Cheek, musiikkivideot, rakkaus, rap, resilienssi“I Miss Back to You, Where I’m All Good”: Themes of Art-focused Love in Cheek’s Rap Music VideosIn this article, I explore themes of art-focused love in rap artist Cheek’s music videos. Cheek’s music has been one of the most famous phenomena in Finnish popular culture during the recent decade. I base my examination on the poetic and visual analysis of music videos, following an art philosophic orientation. According to the principles of hip hop studies, I also contextualize my analysis with dialogic theme interview material I have co-produced with Jare Tiihonen, i.e. Cheek.I examine themes of art-focused love in three music videos: “Äärirajoille” (2014), “Sä huudat” (2015) and “Enkelit” (2017). I explore what kinds of poetic and visual features music videos adopt and what kinds of meanings these construct within the theme of art-focused love. In addition, I aim to open new perspectives on characteristic affects related to making art and being an artist in Cheek’s artistic production.I show that art-focused love is an important and fundamentally ambivalent theme in Cheek’s music videos. The multilayered poetics of these music videos represent diverse affects, which are characteristic to making art and being an artist. As depicted in theories of art philosophy, the experience of affects and their subsequent reflection play a fundamental role in Cheek’s rap music videos. Art-focused love is explored in relation to the artist’s dual role, giving rise to interpretations that encompass both positive and negative affects. This paradoxical ethos is emphasized by sublime expression and continuous movement between different kinds of contextual frames. Despite this ambivalence, love focused on the art of rap appears fundamental to experiencing the significance of life, which is also related to promoting resilience.Keywords: affect, Cheek, love, music videos, rap, resilience

Artikkelissa tutkitaan F. Tilgmann -yhtiön Kuvataide-osaston julkaisemaa Lapuanpeli-lautapeliä (1930), jonka aiheena oli Lapuanliikkeen vuonna 1930 järjestämä talonpoikaismarssi. Lautapeleissä oli aiemminkin käsitelty ajankohtaistapahtumia, erityisesti sotia, mutta äskettäinen poliittinen mielenilmaus oli pelien aiheena poikkeuksellinen. Käsittelemme artikkelissa peliä ajankohtaismediana sekä mediahistoriallisena lähteenä. Kuvaamme pelin julkaisukontekstia ja analysoimme sen sisällöllisiä piirteitä sekä tapoja esittää talonpoikaismarssia. Monica Ehrströmin kuvittama peli ei esittänyt talonpoikaismarssia täysin dokumentaarisesti vaan yhdisteli marssin tapahtumia vapaasti, korosti ja liioitteli sekä käytti myös kiertoilmaisuja patrioottisen, mutta samalla kuvitteellisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Asiasanat: lautapelit, talonpoikaismarssi, oikeistoradikalismi, mediahistoria, populaarikulttuuri

Kirjoituksessa tarkastelemme, miten Manner-Kiinan voimistunut määräysvalta Hongkongin lokaliteettiin ilmenee populaarikulttuurissa. Paikan politiikka tulee esiin kung-fu -elokuvien taustalla vaikuttavissa mannerkiinalaisissa identiteettinarratiiveissa sekä toisaalta nostalgia-elokuvien ilmentämässä kaipauksessa Hongkongin luovutusta edeltävään ajanjaksoon. Hongkongin elokuvateollisuuden lisääntynyt Kiina-johtoisuus oli myös keskeinen peruste demokratia-aktivistien vaatimalle Ip Man 4 -elokuvan boikotille, mikä on puolestaan nähtävä osana laajempaa pekingiläistämistoimia vastustavaa liikehdintää. Liitämme Manner-Kiinan ja Hongkongin demokratialiikkeen välisen jännitteen populaarikulttuurin ja paikan suhdetta tarkastelevaan kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen. Kirjoitus korostaa populaarikulttuurin merkitystä politiikan tutkimukselle, mikä konkretisoituu sen kytkennöissä paikkoihin.

Artikkelin lähtökohtana on monitasoinen tutkimuskeskustelu suomalaisen uskonnollisuuden muutoksesta 2010-luvulla populaarikulttuurin näkökulmasta tarkasteltuna. Artikkelini analysoi 14–19-vuotiaiden rippikoululaisten ja lukiolaisten (n=25) asenteita maailmanloppuelokuvaan 2012 (2009, Emmerich) ja asenteiden painotuksia kulttuurisen oppimisen viitekehyksessä. Väitän, että populaarikulttuurin tuotteet, kuten elokuva, muodostavat kulttuurisen oppimisen tiloja limittymällä todellisuuden kanssa asenteita rakentamalla tai purkamalla. Aika, tila sekä kuulumisen ja luottamuksen tunteet määrittävät nuorten tulkintoja, joissa otetaan käyttöön aikaisempia katsomisen kokemuksia ja tietoa, joilla suhdetta elokuvaan paikannetaan. Sovellan laadullisen asennetutkimuksen lähestymistapaa elokuvan katsomiskokemuksen analyysissa. Tarkastelen elokuvan tapahtumia arvottavaa puhetta ja siinä rakentuvia asenteita vaikuttamisen, tietämisen ja jakamisen näkökulmista. Analyysini osoittaa, että nuorilla on yksilöllisten painotusten lisäksi yhteistä ihmisoikeuksien ja eriarvoisuuden ratkaisuja etsivä asenne. Asenteilla nuoret esimerkiksi tuottavat maailmanloppuelokuvaan ratkaisuja, joissa pääosa maailman ihmisistä selviää elossa.

Artikkeli käsittelee kahden itsemurhaa kuvaavan populaarikulttuurin tapausesimerkin, The Moth Diaries -elokuvan ja 13 Reasons Why -sarjan, ja tabun käsitteen välityksellä itsemurhaan liitettyä tartunnan pelkoa ja tämän pelon ilmenemistä viihteen ja median representaatioita säätelevässä Werther-efektissä. Keväällä 2017 julkaistun kohutun 13 Reasons Why -Netflix-sarjan ensimmäisen kauden vastaanotto ilmentää sosiologien, psykologien ja kansanterveystieteilijöiden tunnetuksi tekemää Werther-efektiä, median välittämäksi pelättyä itsemurhatartuntaa. Kanadalainen kauhudraama The Moth Diaries (2011) taas käsittelee sisällössään vanhemmalta lapselle periytyvää itsemurhatartuntaa vampyyrin hahmon välityksellä, ja siten kytkee itsemurhatartunnan uskomuksiin, joilla tarttuvaksi määriteltyä kuolemaa on eurooppalaisessa kansanperinteessä kesytetty. Tabun käsite mahdollistaa itsemurhatartuntaa koskevan keskustelun kytkemisen irrationaalista rationaalisesta ja taikauskoa tieteestä erottaviin läntisiin rajanvetoihin.

Artikkeli tarkastelee Helsingin Sanomien kirjallisuusjournalismin muutosta lehden siirryttyä tabloidikokoon. Empiirisen analyysin aineistona ovat lehden kulttuurisivut syys-marraskuulta 2011 ja 2016. Tabloidiin siirtyminen ei heikentänyt kirjallisuuden ja kirjallisuuskritiikin asemaa, vaan päinvastoin ne vahvistuivat kulttuuriosaston sisällä, kirjallisuusarviot lisäsivät suhteellista osuuttaan ja ne pidentyivät merkittävästi. Kaunokirjallisuudessa arvioiden kirjoittajat olivat yhä useammin freelancereita, tietokirjallisuudessa lehden omia toimittajia. Kahden suurimman kustantajakonsernin osuus arvioista supistui hiukan. Kotimaisen kirjallisuuden osuus vahvistui merkittävästi käännöskirjallisuuden kustannuksella. Kulttuurikirjoittelun journalistisoituminen näkyi kirjallisuutta käsittelevissä avausjutuissa, joissa juttutyyppien kirjo laajentui ja uutismaistui. Tietokirja-arvioissa näkyi populaarikulttuuriin liittyvien aiheiden lisääntyminen. Kaunokirjallisuuden arviot painottuivat tabloidiin siirtymisen jälkeenkin romaanikirjallisuuteen ja sen sisällä aikalaiskirjallisuudeksi luonnehtimaamme proosaan.

Vallattomat naiset – Naisen muuttuva paikka Orange Is the New Black -sarjassaNaisvankilasta kertova yhdysvaltalainen komediallinen draamasarja Orange Is the New Black (Netflix, 2013–) on herättänyt keskustelua siinä esitettyjen naisrepresentaatioiden monipuolisuudesta. Sarjan on nähty sekä rikkovan että toistavan olemassa olevia luokkaan, sukupuoleen, etnisyyteen ja ihonväriin liittyviä stereotyyppisiä representaatioita.Sarjamuotoisuus on mahdollistanut erilaisia tulkintoja, sillä jaksosta toiseen eri henkilöhahmojen motivaatioita määritellään uusissa konteksteissa. Sarjan monipaikkaista kerrontaa rakennetaan vaihtuvilla kerronan näkökulmilla, kuten takaumilla. Tällä tavoin aiemmin esitettyjä tulkintoja esimerkiksi hahmojen syistä joutua vankilaan voidaan kääntää päälaelleen.Representaatioiden joustavuus mahdollistaa kurittomuutta kyseenalaistamalla sitä, millainen naiseus on ihannoitavaa. Tarinan päähahmot liikkuvat sujuvasti erilaisten sukupuolittuneiden normien lomitse haastaen oletuksia ”miesten” tai ”naisten” rooleista. Myös intiimi ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden kuvaus kyseenalaistaa amerikkalaisen populaarikulttuurin kauneusihanteita korostamalla erilaisia kehoja ja arkisia ruumiintoimintoja. Analysoin naiseuden kerronnallistamista ja erityisesti Netflixin sarjallisuuden vaikutusta Orange is the New Blackin henkilöhahmojen kuvaukseen feministisestä ja intersektionaalisesta näkökulmasta. Tuon esille, miten valitut kerrontamuodot luovat kuvaa naisista, jotka haastavat yksiulotteisia määrittelyjä ja olemassa olevia sosiaalisia ja symbolisia käytänteitä toimimalla tavoilla, jotka rikkovat naisten sukupuoleen, luokkaan, etnisyyteen, ihonväriin tai ikään liitettyjä käytösnormeja. Unruly Women – Repositioning Women in Orange Is the New BlackOrange is the New Black (Netflix, 2013–), a women’s prison drama-comedy, has inspired critical discussion on the diversity of its representations of women. The series has been claimed to both break down and reproduce existing stereotypes of class, ethnicity, race and gender. Varied interpretations are partially explained by the serial format: every episode re-frames characters, their motivations and histories by using changing narrative perspectives and contradictory flashbacks.The constant adjustment of representations emphasizes also the unruliness of the characters. In this series, being a woman has no fixed meanings. The main characters move past the gendered norms and challenge existing gender roles, for example by welcoming criminality into the womanhood. Additionally, intimate imaginings of everyday bodily functions, varied sexualities, and bodies of different shapes, races and ages redefine idealized femininity in American popular culture.In this article, I analyze from feminist and intersectional perspective how the serial format of Netflix affects the representations and narration of women in Orange is the New Black. I will bring forward the narrative solutions that imagine women who at the same time are identifiable and challenge existing gender practices by breaking down the expectations for socially desired behavior.