Academic literature on the topic 'Sairaala'

Siittiöiden puolihäntävika havaittiin ensimmäisen kerran 1987. Vuonna 1998 oireesta tuli huomattava tuotannollinen ongelma, kun se havaittiin yhdeksässä jalostukseen käytettävässä karjussa. Karjujen siittiöiden hännän pituus on huomattavasti lyhentynyt, siittiömäärä on alentunut ja siittiöt ovat täysin liikkumattomia (Andersson et al. 2000). Karjujen epämuodostuneet siittiöt on nimetty sytologisten tutkimusten yhteydessä puolihäntäisiksi siittiöiksi. Siittiöiden puolihäntäisyys aiheuttava geenivirhe näyttää vaikuttavan ainoastaan siittiöiden muodostukseen, koska sairailta karjuilta ei ole löydetty muita oireita ja myös naaraat on todettu terveiksi. Siittiöiden puolihäntäsyndrooman paikantamiseksi sian genomi kartoitettiin noin 10 cM:n välein käyttäen 258 mikrosatelliittimarkkeria Kartoituksessa käytettiin kahta eri ryhmää, sairaista ja terveistä verrokeista koostuvaa, joista haettiin sairauteen liittyvää homotsygotiaa sairaista yksilöistä verrattuna terveisiin. Kartoituksessa löydettiin kolme markkeria sisältävä kromosomialue, joka selvästi kytkeytyi sairauteen. Vertailemalla kaikkien sairaiden haplotyyppejä keskenään voitiin oireen taustalla vaikuttavan geenin sijainti rajata 3 cM:n alueelle kahden markkerin välille. Jotta riittävä erotuskyky markkeriavusteista valintaa ja kandidaattigeenien etsimistä varten saavutettaisiin, täytyi kromosomaalista aluetta rajata. Oireeseen kytkeytyvää aluetta rajaavilla markkereilla poimittujen BAC–kloonien sisältämää sian genomista emäsjärjestystä verrattiin ihmisen sekvenssitietokantaan. Sialla oireeseen kytkeytynyttä aluetta vastasi 2 Mbp:n alue ihmisen kromosomissa 5. Yhteistyössä tanskalaisen tutkimuskeskuksen (Danish Institute of Agricultural Sciences, DIAS) kanssa poimittiin heidän tietokannastaan sian sekvenssejä tällä alueella sijaitsevien ihmisen tunnettujen geenien avulla. Näistä sian geeneistä etsittiin sekvenssimuuntelua sekvensoimalla terveitä ja sairaita yksilöitä. Sekvenssimuuntelun ja sairaissa kromosomeissa havaittujen rekombinaatioiden perusteella oire pystyttiin rajaamaan vain muutaman geenin alueelle ihmisen geenikartalla. Näistä yksi, siittiön hännän muodostuksessa ilmenevä geeni, oli varteenotettava oireen kandidaattigeeni. Kandidaattigeenin mRNA sekvensoitiin ja havaittiin yhden eksonin puutos sairailla yksilöillä verrattuna terveisiin. Sairaiden yksilöiden DNA:ta sekvensoimalla löydettiin retrovirusinsertio puuttuvan eksonin jälkeisestä intronista. Sairailta yksilöiltä löydettiin myös toinen virheellisesti silmukoitu RNA tuote, jossa puuttuva eksoni oli mukana, mutta lisäksi siihen oli liitetty osa inserttiä. Nämä molemmat muutokset geenin lukukehyksessä johtavat ennenaikaiseen translaation lopetukseen. Geenin ekspressiota on myös alustavasti tutkittu ja puuttuva eksoni näyttää ilmentyvän vain testiksessä, mikä on odotettavaa, koska sairailla karjuilla ei havaita muita oireita ja homotsygootit emakot ovat terveitä.

Maassamme kuolee yli 50 000 henkilöä vuosittain. Merkittävä osuus suomalaisista kuolee perusterveydenhuollon (PTH) sairaaloissa; silti tutkimusta aiheesta on tehty verrattain vähän. Tässä tutkimuksessa kuvataan PTH-sairaaloissa kuolemaan päättyneiden hoitojaksojen piirteitä Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella (KYS erva-alue). Tutkimukseen osallistuivat kaikki KYS erva-alueen PTH-sairaalat. Tiedonkeruu toteutettiin strukturoitua tiedonkeruulomaketta käyttäen vuoden 2016 tammi–kesäkuussa. Tarkastelu rajattiin enintään 31 vuorokautta kestäneisiin hoitojaksoihin. PTH-sairaaloiden lyhytaikaisista hoitojaksoista (n = 13 869) 4 prosenttia (n = 625) päättyi potilaan kuolemaan. Kuolemaan päättyneistä hoitojaksoista 46 prosentissa hoidon pääasialliseksi syyksi oli määritelty elämän loppuvaiheen hoito. Sydän- ja verenkiertoelimistön sairaudet (29 %) sekä syöpäsairaudet (30 %) olivat yleisimmät päädiagnoosit kuolemaan päättyneillä hoitojaksoilla. Hoito PTH-sairaalassa kesti keskimärin 8,6 vuorokautta, mutta 20 prosentilla potilaista vain vuorokauden tai kaksi. Kuoleman läheisyyttä ei ollut tiedostettu yli puolessa PTH-sairaaloiden hoitojaksoista, jotka päättyivät potilaan kuolemaan. Lisäksi neljäsosa potilaista oli PTH-sairaalassa enintään kaksi vuorokautta ennen kuolemaansa. Pohdittavaksi jää, olisiko näiden potilaiden hoitoa voitu toteuttaa toisin.

Ruoan päätyminen jätteeksi on ekologisesti ja taloudellisesti kestämätöntä. Raaka-aineiden tuotannosta ja prosessoinnista aiheutuneet ympäristövaikutukset ovat syntyneet turhaan. Yksi yksinkertaisimpia keinoja vähentää elintarvikeketjun ympäristövaikutuksia onkin ehkäistä syntyvää ruokahävikkiä. Selvitimme Foodspill –hankkeessa ruokahävikin määrää ja laatua Suomessa. Koska kansainvälisten tutkimusten mukaan suurimmat ruokahävikkimäärät syntyvät kotitalouksissa ja ravintolapalveluissa, keskitimme mittaukset niihin. Lisäksi hävikkitietoja kerättiin elintarviketeollisuudelta ja kauppaketjuilta. Syyskuussa 2010 toteutimme seurantatutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisissa kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin määrää ja sen laatua. Tutkimukseen osallistui 420 kotitaloutta, joista 380 suoritti tutkimuksen loppuun asti. Ennen tutkimusta osallistujat täyttivät taustatietolomakkeen ja heille lähetettiin keittiövaaka ruokahävikin punnitsemista varten. Tutkimusaika oli kaksi viikkoa ja tulokset kirjattiin päiväkirjaan. Kotitalouksissa syntyvät ruokahävikkimäärät vaihtelivat tutkimusaikana 0 – 23,4 kg/hlö ja muutettuna vuositasolle 0 – 160 kg/hlö/vuosi. Keskimäärin vuositasolle muutettuna ruokahävikkiä syntyi 23 kg/hlö. Suurin osa poisheitetystä ruoasta oli nopeasti pilaantuvaa tuoreruokaa ja ruoanlaitosta sekä ruokailusta ylijäänyttä ruokaa. Eniten pois heitettiin vihanneksia 19 %, kotiruokaa 18%, maitotuotteita 17%, leipää 13% sekä hedelmiä ja marjoja 13%. Lihaa, kalaa ja kanamunia heitettiin pois yhteensä 7 % ja valmisruokia 6 %. Kesällä ja syksyllä 2010 ruokahävikin syntymistä mitattiin Helsingin ja Tampereen kaupungin järjestämissä ruokapalveluissa viiden päivän ajan. Mukana tutkimuksessa oli kouluja, päiväkoteja, sairaala ja palvelukeskuksia. Hävikin syntymistä mitattiin myös Helsingin yliopiston opiskelija- ja henkilöstöravintoloissa. Näiden lisäksi järjestettiin pienempiä mittauksia erilaisissa ravitsemispalveluyrityksissä kokonaiskuvan saamiseksi. Mukana oli mm. ala carte ravintoloita, pikaruokaravintoloita, kahviloita ja huoltoasemia. Yhteensä hävikkiä seurattiin 72:ssa ravintolassa. Mittauksissa seurattiin hävikin muodostumista siten että huomioitiin erikseen keittiön valmistushävikki, tarjoiluhävikki ja asiakkaiden jättämät lautastähteet. Ravitsemispalveluissa ruokahävikin osuudeksi saatiin noin viidennes syötäväksi tarkoitetusta ruoasta. Määrät vaihtelivat ravintolatyypistä riippuen. Keittiöissä, ruuan valmistuksen yhteydessä syntyi suhteellisesti vähiten hävikkiä kun taas eniten hävikkiä syntyi tarjoilutähteistä, etenkin linjastoruokailun yhteydessä. Syy suureen tarjoilutähteen määrään on yleisemmin menekin ennakoinnin vaikeus. Jos tämän tutkimuksen tulosten perusteella arvioidaan kotitalouksien ja ravitsemispalveluiden ruokahävikkimääriä vuodessa, saadaan yhteensä noin 200 – 250 miljoonaa kiloa turhaan tuotettua ruokaa. Henkilöä kohti laskettuna tämä tekee noin 35 – 45 kiloa vuodessa. Kun mukaan tarkasteluun otetaan myös kaupan ala hävikki, saadaan Suomen ruokahävikkimääräksi yhteensä 260 – 320 miljoonaa kiloa.

Customer feedback information and its utilization in hospital management The aim of this study is to increase our comprehension of how customer feedback information is managed in the context of hospital management. The study is qualitative and built on case­study. Material were collected of two focus groups and it involved 13 leaders from different hospital management levels. Customer feedback information is collected simultaneously in several ways; oral feedback is not collected systematically. Customers provide feedback on service, care, friendliness and general hospital functioning. Customer feedback information is processed primarily by the unit attended by the customer. Physicians and nurses have a different role in customer feedback information processing. Hospital customer information processing is declarative and there is no uniform view on how to transfer customer feedback information between management levels. It is difficult to form a common conception of customer feedback information on the organizational level of this hospital

Tutkimuksessamme tarkastelimme päivystyksen henkilöstön asenteita iäkkäitä ihmisiä kohtaan. Aineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella. Kyselytutkimukseen vastasi 168 Kuopion yliopistollisen sairaalan tai Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä työskentelevää henkilöä. Asenteita iäkkäitä kohtaan mitattiin Koganin 34 väittämän asennemittarilla. Vastaajista yli puolet (56,9 %) suhtautui iäkkäisiin positiivisesti ja viidenneksen (21,3 %) asenteet olivat neutraaleja. Lääkärit asennoituivat iäkkäisiin muita ammattiryhmiä positiivisemmin. Tilastollisesti merkitsevät erot ammattiryhmien välillä ilmenivät sukupolvien välisen kuilun merkitystä vuorovaikutussuhteisiin (p=0,004) ja vanhusten omatoimisuutta (p=0,001) tarkastelevissa asenneulottuvuuksissa. Myös vastaajien iällä oli yhteys sukupolvien välisen kuilun vaikutuksen mieltämiseen (p=0,011), 30-39-vuotiaat suhtautuivat 50 vuotta täyttäneitä positiivisemmin. Henkilöstön asenteet voivat vaikuttaa potilaiden hoidon laatuun. Asenteiden arviointi on osa hoidon laadun kehittämistä.

Ensihoitopalvelujen tarve kasvaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteessa tapahtuvien uudistusten sekä väestön ikääntymisen myötä. Uusimmat teknologia- ja analytiikkaratkaisut auttavat palveluiden uudelleen organisoimisessa ja hoitopolkujen kehittämisessä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tulevaisuuden yhdistettyjen terveys teknologioiden mahdollisuuksia pohjautuen asiantuntija työpajoihin liittyen ei-kiireellisiin ensihoidon tehtäviin. Tapauksen nykytilanne ja tulevaisuuden hoitopolut kuvattiin ja analysoitiin yhdessä terveysalan asiantuntijoiden, teknologiatoimittajien, tutkijoiden ja potilasnäkökulman edustajien kanssa. Kuvattu potilastapaus keskittyi kotisairaanhoidon piirissä olevaan ikääntyneeseen henkilöön, joka kärsii toistuvista virtsatieinfektioista. Tutkimuksen tuloksena löydettiin mm., että potilas tapauksiin liittyviä hoitopolkuja voidaan parantaa tukemalla hätätilanteen tunnistamista, lisäämällä terveystietämystä ja kehittämällä ratkaisuja, jotka mahdollistavat ensi- ja lääkehoidon nopeamman aloituksen sekä tehokkaamman yhteistyön potilaan, kotisairaanhoidon, sairaalan ja ensihoidon välillä. Lisäksi havaittiin, että tulevaisuudessa etämittarit mahdollistavat kotimittaustulosten nopeamman hyödyntämisen ja uusien teknologiaratkaisujen myötä tietoa on paremmin saatavilla.

Akustinen äänenlaatuindeksi (AVQI) on objektiivinen, kuuteen eri akustiseen muuttujaan perustuva äänen arviointimenetelmä. Se käyttää analyysissaan vokaali- ja jatkuvan puheen ääninäytettä, ja siksi AVQI validoidaan ennen käyttöönottoa eri kielille. Tässä tutkimuksessa validoitiin AVQI:n uusi, sisäisesti yhdenmukaisempi, pidempää jatkuvan puheen näytettä käyttävä versio (03.01) suomenkielisille puhujille. Tutkimuksessa oli osallistujina 197 vapaaehtoista, äidinkielenään suomea puhuvaa henkilöä, joista 111 oli sairaalan foniatrisen yksikön potilaita ja 86 terveäänisiä. Osallistujilta tallennettiin luenta- ja vokaaliääninäytteet. Luentanäytteistä mitattiin keskimääräinen kolmen sekunnin vokaaliääntöä vastaava tavujen määrä. Kuusitoista asiantuntijakuuntelijaa arvioi neliportaisella asteikolla äänen yleislaatua. Tilastollisilla menetelmillä arvioitiin AVQI-analyysin diagnostista kykyä erotella terve- ja äänihäiriöääni toisistaan suomenkielisellä aineistolla. Kolmen sekunnin vokaaliääntöä vastaavaksi tavumääräksi määritettiin 31 tavua. AVQI-tulosten ja kuunteluarvioiden välinen yhteys oli vahva (Spearmanin rho 0.77, p= 0.01). Paras erottelevuus terveen- ja äänihäiriöäänen välille saatiin raja-arvolla 1,83. Tutkimus osoitti AVQI 03.01FIN -version toimivan hyvin äänihäiriöiden diagnostisena työkaluna.

Turvallisuuden varmistaminen on elintärkeä osa sairaaloiden jokapäiväistä toimintaa. Artikkelissa tarkastellaan turvallisuuskulttuurin rakentamista ja kriiseistä oppimisen tukemista sairaaloissa. Tutkimusaihetta lähestytään erityisesti sairaaloiden sisäisen kriisiviestinnän näkökulmasta. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1) Miten turvallisuuskulttuuria voidaan kehittää sairaaloissa? 2) Miten kriiseistä oppimista voidaan tukea sairaaloissa? Tutkimusaihetta lähestyttiin haastattelemalla kaikkien viiden Suomen yliopistollisen sairaalan turvallisuus- ja viestintäpäälliköitä (N = 10). Tulosten mukaan turvallisuuskulttuuria voidaan kehittää sairaaloissa 1) jaettua ymmärrystä turvallisuudesta synnyttämällä, 2) turvallisuusnäkökulmat kaikessa tekemisessä huomioimalla, 3) ohjeistuksia kehittämällä, 4) yhteistyötä tukemalla ja pirstaloitumista ehkäisemällä, 5) työntekijöitä osallistamalla sekä 6) johtamista kehittämällä. Turvallisuuskulttuuria kehitettäessä on olennaista pyrkiä tasapainoon 1) rutiinien ja joustavuuden, 2) korjaamisen ja ennakoinnin, 3) hierarkian ja vastuunjaon, 4) suunnitelmien ja käytännön sekä 5) sulkeutuneisuuden ja avoimuuden jännitteiden välillä. Tulosten mukaan kriiseistä oppimista voidaan tukea 1) koulutusta tarjoamalla, 2) avoimuutta lisäämällä, 3) tarkoituksenmukaiset viestintäkanavat varmistamalla sekä 4) tietoa ja kokemuksia jakamalla. Lisäksi on tärkeää painottaa kriiseistä selviämisen sijaan ennaltaehkäiseviä toimia ja oppimista kriisin jokaisessa vaiheessa.

Kokouksia järjestetään kaikissa organisaatioissa ja yhteiskunnissa ja ne vievät valmisteluineen suuren osan erityisesti johtajien työajasta. Tästä huolimatta kokousten roolia osana organisaation prosesseja on tutkittu ja jäsennetty teoreettisesti verrattain vähän. Tämä tutkimus keskittyy sairaalajohtoryhmien kokousvuorovaikutuksessa tapahtuvaan sairaalaorganisaation merkityksentämiseen (sensemaking). Tutkimuksen tavoite on ymmärtää johtoryhmien kokousvuorovaikutuksessa tapahtuvan sairaalaorganisaation merkityksentämisen roolia osana kokouksia ja koko organisaation toimintaa. Aineistona on kymmenen videoitua kokousta kahdelta eri organisaatiotasolta. Aineiston analyysi perustui vuorovaikutusprosesseihin keskittyvään diskurssianalyysiin, jolla tarkasteltiin erityisesti organisaatiolle annettuja merkityksiä, lokaali-globaali -dynamiikkaa ja vuorovaikutuksessa tapahtuvaa positiointia. Tutkimuksen tulosten mukaan organisaatiota merkityksennetään muodollisesti tiedotusmaisesti raportoimalla ja toisaalta emergentisti kokouskeskustelussa, esimerkiksi täsmennysten, huumorin tai kritiikin kautta. Samalla muodostuu jännite, jossa toisaalta organisaatio ja toisaalta kokoukseen osallistuvat johtoryhmän jäsenet neuvottelevat keskenään toimijuudesta. Organisaation toimijuus korostuu tiedotuksessa ja osallistujien toimijuus emergentissä keskustelussa: organisaatiolle kokoukset näyttäytyvät ensisijaisesti tiedotuskanavana, osallistujille kokousten rooli on moninaisempi. Kokousten merkitys sairaalaorganisaatiolle perustuu muodollisten operationaalisten tavoitteiden lisäksi sairaalan ja sen toiminnan jatkumon jäsentämiseen ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Kokousvuorovaikutuksessa vahvistetaan, muokataan ja luodaan kuvaa organisaatiosta, johon sitoudutaan ja jota eletään todeksi kokousten ulkopuolella. Johtoryhmäkokoukset toimivat jatkuvan organisaation merkityksentämisen muodollisina kiintopisteinä, jotka palvelevat sekä osallistujien että organisaation asettamia tavoitteita.

Ruokapalvelut voivat pienentää ilmastovaikutuksiaan lisäämällä kasvisruokien osuutta tarjotuista aterioista. Joukkoruokailun muuttuminen kasvisvoittoisemmaksi edellyttää ruokien kulttuuristen merkitysten muuttumista ja kasvisruoan erityisruokavalio- ja kevytlounasmerkityksen purkautumista. Hankkeessamme kehitettiin 30 vegaanista, pienen ilmastovaikutuksen pääruokareseptiä ruokapalveluiden käyttöön. Osana reseptien testausta toteutimme asiakaskyselyn yhdeksässä lounasravintolassa, joihin sisältyivät viisi peruskoulun ja toisen asteen oppilaitoksen ravintolaa, kaksi opiskelijaravintolaa, henkilöstöravintola ja sairaalan ravintola. Tässä artikkelissa tarkastelemme, millaisia merkityksiä ruokapalveluiden asiakkaat liittävät kasvis- ja liharuokiin sekä millaisia tunnesitoumuksia ja normatiivisia käsityksiä niihin kytkeytyy. Argumentoimme Sara Ahmedin (2014) affektiivista normeihin investointia analysoivan lähestymistavan avulla, että on oleellista nähdä ruokakysymys yksilöllisten valintojen tai kognitiivisten prosessien sijaan kysymyksenä yhteiskunnallisista ja kulttuurisista normeista, joihin investoidutaan affektiivisesti ja toiston avulla. Artikkelimme avaa sekä moniaistillista, muistojen ja tottumusten vahvistamaa affektiivista liharuokiin kiinnittymistä ja siten syitä ruokavaliomuutoksen haastavuuteen, että kasvisruoan uusien merkitysten muotoutumispotentiaalia lounasruokailussa. Affektiivisiin investointeihin liittyvän sukupuolittuneisuuden lisäksi nostamme ilmastokestävyydestä käytävään keskusteluun ruokaan liittyvän nationalismin, kulttuurisen omimisen ja eksotisoinnin. Tarjotessaan aterian noin kolmasosalle väestöstä päivittäin ruokapalveluilla on merkittävä potentiaali ruokaan liittyvien normien uudelleenmuotoutumisessa sekä ilmastokestävän ruokakulttuurin edistämisessä. Ruokapalvelujen mahdollisuuksiin tarjota täyttäviä, proteiinipitoisia ja maukkaita kasvispohjaisia ruokia tulisikin keskittää resursseja.

Hammasperäiset, eli odontogeeniset infektiot muodostavat merkittävän osan suuonteloperäisistä infektioista. Komplisoituessaan ne aiheuttavat vakavan uhkan potilaan terveydelle. Paikallisesti levitessään odontogeeninen infektio muodostaa märkäkertymiä. Se voi myös aiheuttaa vaikeita etäinfektioita, joista vakavimmat ovat aivoabskessi, endokardiitti ja sepsis. Infektiopesäkkeen hoitaminen vaatii usein sairaalahoitoa ja kirurgisia interventioita. Toisinaan potilaan vitaalielintoimintojen turvaaminen vaatii hoitoa teho-osastolla. Yleisimmät syyt tehohoidolle ovat hengitystieongelmat ja sepsis sekä niihin liittyvät hemodynaamiset ongelmat. Toisinaan hammaslääketieteelliset toimenpiteet aiheuttavat potilaalle sairaalahoidon tarpeen. Osalla potilaista hampaan poistot ja juurihoidot alamolaareiden alueella aiheuttavat infektion leviämisen. Mikäli potilas on immunosupressiossa lääkityksen tai sairauden vuoksi, on infektion leviämisen riski kohonnut. Oikea-aikaisella ja riittävän laajakirjoisella mikrobilääkityksellä voidaan syvän infektion kehittymistä vähentää. Sairaalahoidon aikana potilaat tarvitsevat usein infektiosaneerausta kirurgisesti. Tässä tutkimuksessa selvitetään vakaviin suun- ja kaulanalueen infektioihin liittyviä tekijöitä sekä odontogeenisen infektion erityispiirteitä. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään hammaslääketieteellisten toimenpiteiden vaikutusta potilaiden sairastumisessa vakaviin hammasperäisiin infektioihin. Lisäksi tutkimuksessa tuodaan esille mikrobiologisten tekijöiden vaikutusta sairaalajakson pituuteen ja hoidon intensiteettiin. Tutkimuksen potilasaineisto kerättiin takautuvasti sairaalainfektiorekisteristä ajalta 1.1.2009–31.5.2013 (53kk). Haku tuotti yhteensä 1241 tulosta. Aineistosta rajattiin pois alaikäiset, syöpätautipotilaat ja elektiivistä hoitoa saavat potilaat, jolloin lopulliseksi tutkimusaineistoksi jäi 436 tapausta. Niille potilaille, jotka tarvitsivat tehohoitoa sairaalajakson aikana, haettiin tehohoidon tietojärjestelmästä hoidon tarvetta ja intensiteettiä kuvaavia riskipisteitä (Liite 1). Odontogeeninen infektio määritettiin potilaan tulodiagnoosista, sairaalajaksoa edeltävästä hammaslääketieteellisestä toimenpiteestä ja sen ajankohdasta sekä sairaalajakson aikaisesta hammaslääketieteellisestä toimenpiteestä ja diagnoosista. Odontogeenisiä infektioita aineistossa esiintyi 64 (14,7 %) tapausta, joista 8 (4 %) joutui tehohoitoon. Kaikista sairaalahoitoon joutuneista odontogeenisistä potilaista puolet (n=32) olivat perusterveitä. Tutkimus osoittaa odontogeenisen infektion johtavan herkemmin tehohoitoon kuin muut suun- ja kaulanalueen infektiot. Odontogeenisten infektioiden yhteydessä hengityslaitehoito ja verenkierrontukilääkkeiden tarve on suurempaa sekä sairaalajakson kesto on pidempi verrattuna ei-hammasperäisiin infektioihin. Mikrobiologisissa tutkimuksissa penisilliiniresistenssitekijän ilmenemistä esiintyy useammin, mikä heikentää antibioottien tehokkuutta. Tutkimustulokset antavat viitettä siitä, että hammaslääketieteessä yleisesti käytettyjen antibioottien kirjo voi olla riittämätön suojaamaan potilasta syvien infektioiden kehittymiseltä tietyillä potilailla. Tämä huomio vaatii kuitenkin laajemman tutkimuksen aiheesta. Tulokset osoittavat odontogeenisen infektion vakavuuden myös perusterveillä potilailla.

Abstract The purpose of this study was to describe and predict the quality of counseling of chronically ill adults in hospital. The aim of the first study was to describe the elements of the counseling of chronically ill adults using an integrated literature review (n=31). The aim of the second and third study was to describe and determine the factors predicting the quality of patient counseling. The data was collected with the CQI measurement from chronically ill adults (n=106) and analyzed using statistical methods. The aim of the fourth study was to describe the implementation of the quality of counseling based on documentation. The data were collected from patient records (n=150) and analyzed with deductive-inductive content analysis. There were three typical elements of counseling in the literature review: the counseling needs of chronically ill adults, the implementation of counseling and the impact of counseling. The counseling needs of the chronically ill included knowledge of the disease, emotions and social support. The implementation of counseling concerned need-based counseling interaction and counseling atmosphere. The impact of counseling included compliance with disease treatment and emotional well-being. Based on the survey, the content of counseling was sufficient, but there was lack of counseling about social support and disease prediction. Social support was the strongest predictor of the content of counseling. Half of the respondents received planned counseling and the interaction was good. There was lack of patient-centered counseling and counseling about disease prediction. Preplanned counseling was the strongest predictor for the implementation of counseling. The impact of counseling was the effect of attitudes and treatment, and the effects of disease treatment predicted the impact of counseling. There was little documentation of counseling in the patient records. In particular, there was a lack of counseling on chronically ill adults’ feelings during their hospital visit. They showed that counseling focused on the disease and its treatment and everyday life support. The implementation of counseling was related to the activity of the patient and evaluation of counseling as well as disease treatment and needs of emotional support. According to documentation, the benefits of counseling were seen as competence in self-care and handling symptoms. The information generated by the study may be utilized in counseling of chronically ill adults as well as in basic and continued nursing education
Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla ja ennustaa pitkäaikaissairaiden aikuispotilaiden ohjauksen laatua sairaalassa. Ensimmäinen osatutkimus kuvaili pitkäaikaissairaiden aikuisten ohjauksen tunnuspiirteitä integroidulla kirjallisuuskatsauksella (n=31). Toinen ja kolmas osatutkimus kuvaili ja ennusti ohjauksen laatua pitkäaikaissairaiden aikuisten arvioimana. Aineisto kerättiin Ohjauksen laatu -kyselylomakkeella pitkäaikaissairailta (n=106) ja analysoitiin tilastollisin menetelmin. Neljäs osatutkimus kuvaili pitkäaikaissairaiden aikuisten ohjauksen laatua kirjaamisen perusteella. Aineisto kerättiin potilasasiakirjoista (n=150) ja analysoitiin deduktiivis-induktiivisella sisällönanalyysillä. Kirjallisuuskatsauksen mukaan ohjauksen tunnuspiirteitä olivat ohjaustarpeet, ohjauksen toteutus ja hyödyt. Pitkäaikaissairaiden ohjaustarve liittyi tietoon sairaudesta, tunteisiin ja sosiaaliseen tukeen. Ohjauksen toteutus ilmeni yksilöllisten ohjaustarpeiden, vuorovaikutuksen ja ilmapiirin huomioimisena. Ohjauksen hyödyt olivat hoitoon sitoutuminen ja emotionaalinen hyvinvointi. Kyselyaineiston perusteella ohjaus oli sisällöllisesti riittävää, mutta sosiaalinen tuki ja tutkimustulosten ohjaus oli heikkoa. Ohjauksen sisällön laatua voimakkaimmin ennusti saatu ohjaus sosiaalisesta tuesta. Vastaajista puolet piti ohjauksen toteutusta suunnitelmallisena ja vuorovaikutusta hyvänä. Potilaslähtöisyydessä ja sairauden ennusteen ohjauksessa oli parannettavaa. Ohjauksen toteutuksen laatua voimakkaimmin ennusti ohjauksen suunnitelmallisuus. Ohjauksen hyötyjä olivat vaikutus asenteisiin ja sairauden hoitoon, ja ohjauksen hyötyä ennusti vaikutus sairauden hoitoon. Ohjausmenetelmiä ja -materiaaleja pidettiin hyvinä. Potilasasiakirjoihin ohjausta kirjattiin niukasti. Erityisesti ohjaus sairauden aiheuttamista tunteista oli vähäistä. Ohjaus oli sairauden ja sen hoidon sekä arkielämän tukea. Ohjauksen toteutus muodostui pitkäaikaissairaiden aktiivisuudesta ohjaustilanteissa ja ohjauksen arvioinnista sekä sairauteen ja emotionaaliseen tukeen liittyvistä ohjaustarpeista. Ohjauksen hyötyjä kuvattiin itsehoidon osaamisena ja sairauden oireiden hallintana. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää pitkäaikaissairaiden ohjauksen kehittämisessä sekä hoitotyön perus- ja täydennyskoulutuksessa

Abstract The purpose of this study was to describe and explain the care of older people with dementia in surgical wards from the viewpoints of the patients and their close relatives, nursing staff and physicians. The study was conducted in two stages. The first stage of the study was conducted with a qualitative approach, collecting the data from older people with dementia (n=7), their close relatives (n=5), nursing staff (n=19) and physicians (n=9) using individual and group interviews. The data were analysed using inductive content analysis. The approach in the second stage was quantitative: data were collected with a questionnaire from the nursing staff (n=191). The data were analysed using descriptive statistics as well as explorative factor analysis. The nursing staff stated that responding to the physical, psychological and social needs of patients with dementia requires more effort and time than usual. The nursing staff pointed out that they did not have all the required know-how to provide good care for older people with dementia. The nursing staff with longer work experience indicated doing nothing more often than other nursing staff when encountering challenge behaviour of a patient with dementia. Concerns about well-being of a patient and feeling shame about patient’s behavioural symptoms were causing exhaustion among close relatives. Relatives expected some time for personal dialogue and support from the nursing staff. The patients experienced that they did not get enough information about their own care. The study provides new information that can be used to develop the care of older people with dementia in hospital environment. The results can be utilized in basic, further and updating education in the field of health care
Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää ikääntyvän muistisairaan potilaan hoitotyötä kirurgisella vuodeosastolla muistisairaiden potilaiden, omaisten, hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen lähestymistapa oli kvalitatiivinen eli laadullinen, ja aineisto kerättiin kirurgisilla vuodeosastoilla olevilta muistisairailta potilailta (n=7), omaisilta (n=5), hoitohenkilökunnalta (n=19) ja lääkäreiltä (n=9) yksilö-, pari- ja ryhmähaastatteluina. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysilla. Tutkimuksen toisen vaiheen lähestymistapa oli kvantitatiivinen eli määrällinen, ja aineisto kerättiin kyselylomakkeella kirurgisilla vuodeosastoilla työskentelevältä hoitohenkilökunnalta (n=191). Aineisto analysoitiin käyttäen kuvailevan tilastotieteen menetelmiä sekä eksploratiivista faktorianalyysia. Ikääntyvän muistisairaan potilaan hoitotyössä korostui fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen avuntarpeeseen vastaaminen, joka vaati keskimääräistä enemmän aika- ja henkilöstöresursseja. Hoitohenkilökunta toi esille, ettei heillä ollut tarvittavaa tieto-taitoa muistisairaiden potilaiden hoitamiseen. Hoitajat, joilla oli pitkä työkokemus reagoivat muistisairaan potilaan käytösoireisiin muita hoitajia välinpitämättömämmin. Huoli potilaan voinnista ja häpeän tunne potilaan käytösoireista aiheuttivat puolestaan omaisen uupumista. Omaiset kaipasivatkin henkilökunnalta keskusteluapua ja tukea. Potilaat taas kokivat, etteivät he saaneet tarpeeksi tietoa hoitoaan koskevista asioita. Tutkimuksella tuotetaan uutta tietoa, jonka avulla voidaan kehittää ikääntyvän muistisairaan potilaan hoitotyötä sairaalaympäristössä. Tuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuoltoalan perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksessa

Tiivistelmä. Oulun yliopistollisen sairaalassa (OYS) käytetään alatiesynnytyksissä synnytysanalgesiana 2,5 mg bupivakaiinin ja 2,5 μg sufentaniilin yhdistelmää intratekaalisesti. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sekä yhdistelmällä saavutettavan kivunlievityksen tehokkuutta ja kestoa että synnytysosaston kivunraportointitapoja. Lisäksi kirjallisuuskatsauksella selvitettiin käytetyn lääkeaineyhdistelmän ajantasaisuutta. Tutkimuksessa käytiin läpi 104 spinaalipuudutuksen saaneen alatiesynnyttäjän synnytyskertomukset. Tilastoitavia parametreja olivat: kipu Visual analog scale (VAS) -arvolla ja sanallisesti sekä ennen että jälkeen puudutuksen, aika spinaalipuudutuksesta lisäkivunlievityksen pyytämiseen ja saamiseen, äidin tyytyväisyys kivunlievitykseen ja mahdolliset välittömät haittavaikutukset puudutuksesta. Seuranta-aikana 82,9 % synnytti ilman lisäkivunlievitystä, ja heillä keskimääräinen aika puudutuksesta synnytykseen oli 84,21 min (±53,605, vaihteluväli 13–273, n=85). Keskimääräinen spinaalipuudutuksen kesto lisäkivunlievitystä tarvinneilla oli 110,77 minuuttia (±34,059, vaihteluväli 65–185, n=13). Synnyttäjien VAS-arvo laski puudutuksella keskimäärin 8,7:stä 1,27:ään. Kymmenellä synnyttäjällä (9,5 %) VAS-arvo ei laskenut alle neljään, jota olisi pidetty riittävänä vasteena. Haittavaikutuksia spinaalipuudutuksesta sai 6,7 % synnyttäjistä. Synnyttäjien tyytyväisyydestä kivunlievitykseen ei tutkimuksen perusteella voida tehdä johtopäätöksiä pienen vastaajamäärän takia. Kirjallisuuskatsauksen ja tutkimustulosten perusteella OYS:ssa alatiesynnyttäjillä spinaalipuudutuksessa käytetyt lääkeaineet ovat tehokkaita ja turvallisia. Selkeät ja yhtenäiset ohjeet kivunraportointikäytännöistä kätilöille voisivat jatkossa parantaa kivunlievityksen tehokkuuden ja synnyttäjien tyytyväisyyden arviointia.

Abstract In the 1990's, a large number of Finnish hospitals began implementing new cost accounting systems, which were aimed at pricing the hospital outputs at full cost. Often the method of choice was activity-based costing, which was in the process of being transferred from the manufacturing industry to health care service production. The aim of this study is to analyse the motivations and rationale of this phenomenon in the light of three longitudinal case studies. The first case study is archival, using documents produced between 1996 and 2002. In the second case study, the data consists mainly of research diaries and personal observation and covers a hospital district activity-based costing and pricing project of 2000–2001. The third case study covers budgeting and costing development in a private, non-profit hospital by analysing documents and field notes. Institutional theory is used to interpret the findings in the three case studies. The theoretical framework used in analysing the data draws on Roberts and Greenwood's (1997) ideas, according to which an organisation's rational and efficiency-seeking actions are constrained by both economic (bounded rationality) and institutional factors. The results indicate that different constraints imposed on efficiency-seeking behaviour such as activity-based costing implementation may lead to different solutions concerning implementation. It is noteworthy that while all three case organisations represent the health care sector, their approaches to activity-based costing have been quite dissimilar. While institutional theory leads us to believe that managerial accounting systems may be converging due to the institutional pressures, evidence from the case studies supports the notion that this convergence seems limited to the adoption of the systems – function of the systems seems to remain characteristically different
Tiivistelmä Useat suomalaiset sairaalat aloittivat 1990-luvulla laajamittaisia kustannuslaskentaprojekteja, joissa tähdättiin täyskatteiseen hinnoitteluun. Usein valittuna menetelmänä oli toimintolaskenta, jota siirrettiin teollisesta toimintaympäristöstä terveydenhuollon palvelutuotantoon. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella tämän ilmiön syitä ja motiiveja kolmen tapaustutkimuksen valossa, joista kaksi on sairaanhoitopiirejä ja kolmas on voittoa tavoittelemattoman yhteisön omistama yksityinen sairaala. Ensimmäisessä tapaustutkimuksessa aineisto on dokumentteihin perustuvaa arkistomateriaalia vuosilta 1996–2002. Lisäksi kustannuslaskentamallien rakennetta on tarkasteltu käymällä läpi laskelmissa tehtyjä rakenteellisia ja teknisiä ratkaisuja sekä laskentasääntöjä. Toisessa tapaustutkimuksessa aineisto koostuu pääasiassa tutkijan päiväkirjoista ja havainnoista, ja sisältää sairaanhoitopiirin laajuisen kustannuslaskenta- ja hinnoitteluprojektin kuvauksen vuosilta 2000–2001. Kolmannessa tapaustutkimuksessa käydään läpi yksityisen sairaalan budjetoinnin ja kustannuslaskennan kehitystä dokumentteihin ja tutkijan muistiinpanoihin nojautuen. Teoreettisena viitekehyksenä aineiston tulkinnassa käytetään Robertsin ja Greenwoodin (1997) rajoitetun tehokkuuden mallia, jonka mukaan organisaation tehostamispyrkimyksiä rajoittavat sekä taloudelliseen rationaalisuuteen liittyvät tekijät (rajoitettu rationaalisuus) että institutionaaliset tekijät. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että erityyppiset rajoittavat tekijät vaikuttavat organisaatioiden tehokkuuspyrkimyksiin (joihin toimintolaskentaprojektit on luettava) siten, että lopputuloksena on erilaisia sovelluksia toimintolaskennan käyttöönotosta. On huomionarvoista, että vaikka kaikki tutkimuksen kohteena olleet tapaukset ovat erikoissairaanhoidon organisaatiota, niiden tavat ottaa toimintolaskenta käyttöön ovat olleet toisistaan hyvin poikkeavia. Vaikka institutionaaliseen teoriaan perustuvasta tutkimuksesta voikin tehdä sellaisen johtopäätöksen, että ulkoiset paineet muovaavat organisaatioita samanlaisiksi, näiden tapaustutkimusten perusteella on mahdollista väittää, että samanlaisuuden paineet liittyvät laskentajärjestelmien käyttöönottoon järjestelmien toiminnan jäädessä varsin erityyppisiksi

Abstract Emergency medical services (EMS) are designed to provide prompt response, on-scene treatment and transport for definitive care in patients with acute illness or injury. In recent years, the growing number of missions for non-urgent matters has challenged emergency care to design risk assessment protocols and tools to support decision-making and resource management at both dispatch and on-scene. The present study was designed to examine the efficacy of a criteria based dispatch protocol and National Early Warning Score (NEWS) in the Finnish EMS system. In addition, the aim of the research was to obtain data on patient allocation and mortality in the Northern Finnish population. The study data included 13,354 EMS missions from a six-month cohort (1.1.2014 - 30.6.2014) of prehospital emergency patients in two hospital districts – Kainuu and Länsi-Pohja – in Northern Finland, using a retrospective, observational design. Prehospital data including patient clinical physiological variables were combined with the national Finnish registries (Care Registry for Health Care, Intensive Care Consortium Database and Cause of Death Registry) in order to examine risk assessment in EMS and prehospital patient outcomes. Based on the result, the risk assessment at the dispatch was correct in 67.5% of the cases and four out of ten EMS missions did not lead to transportation by an ambulance. The use of the Finnish dispatch protocol resulted in an overall rate of 23% of over-triage and a 9% rate of under-triage. The highest NEWS category showed a good sensitivity for 1-day mortality but failed to adequately discriminate patients in need of intensive care or who died within 30-days in a large, unselected, typical EMS population. In conclusion, the criteria based dispatch protocol resulted in over-triage of a quarter of missions and in a significant rate of EMS missions without ambulance transportation. In addition, the predictive value of prehospital NEWS regarding the patient´s risk of death and need for intensive care was low
Tiivistelmä Ensihoitopalvelu on suunniteltu tarjoamaan nopeaa vastetta, paikalla tapahtuvaa hoitoa ja kuljetusta lopulliseen hoitopaikkaan potilaille, joilla on akuutti sairaus tai vamma. Viime vuosien lisääntyneet yhteydenotot ei-kiireellisissä asioissa on johtanut riskinarviotyökalujen kehittämiseen tukemaan päätöksentekoa ja resurssienhallintaa hätäpuhelun aikana ja tapahtumapaikalla. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kriteeripohjaista hätäpuhelun käsittelyä sekä varhaisen varoituspistejärjestelmän (NEWS) tehokkuutta suomalaisessa ensihoitojärjestelmässä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa ensihoitopotilaiden hoitotuloksista ja kuolleisuudesta Pohjois-Suomessa. Tutkimukseen sisältyi 13 354 ensihoitotehtävää kuuden kuukauden kohortista (1.1.2014 – 30.6.2014) kahden sairaanhoitopiirin alueelta – Kainuu ja Länsi-Pohja – Pohjois-Suomessa käyttämällä retrospektiivistä havainnoivaa tutkimusmenetelmää. Ensihoidon aikana kerätty tieto, mukaan lukien potilaan kliiniset fysiologiset arvot, yhdistettiin kansallisiin rekistereihin (hoitoilmoitusrekisteri, tehohoitokonsortion laatutietokanta sekä kuolinsyyrekisteri) jotta ensihoitopotilaiden riskinarviota ja hoitotuloksia voitiin tutkia. Tutkimustulosten mukaan 67.5 prosentissa tapauksista riskinarvio hätäkeskuksessa oli oikea ja neljä kymmenestä ensihoitotehtävästä ei johtanut kuljetukseen ambulanssilla. Suomalaisen hälytysprotokollan käyttö johti yliarviointiin 23 prosentissa tapauksista ja aliarviointiin 9 prosentissa tapauksista. Korkeariskin NEWS-luokan herkkyys 1-päivän kuolleisuudelle oli hyvä, mutta se ei kyennyt erottelemaan riittävän hyvin potilaita, jotka tarvitsivat tehohoitoa tai kuolivat 30 päivän sisällä suuressa ei-valikoidussa tyypillisessä ensihoitopotilasväestössä. Yhteenvetona todettiin, että kriteeripohjaisen riskinarvion käyttö johti yliarvioon neljänneksestä tapauksista sekä huomattavaan ensihoitotehtävämäärään ilman ambulanssikuljetusta. Lisäksi ensihoidon aikana käytetyn varhaisen varoituspistejärjestelmän ennusteellinen arvo potilaan kuolemanriskin ja tehohoidon tarpeeseen oli matala

Abstract Major administrative and practical changes at both the national and the local level took place in psychiatry in the 1990s. In Northern Ostrobothnia in Northern Finland, specialised psychiatric care was integrated as part of the health care district in 1988. Three separate psychiatric hospitals – Heikinharju Hospital, Oulunsuu Hospital and the Department of Psychiatry in Oulu University Hospital – were merged in 1990. The purpose of this case study is to describe and assess the history and current status of the new amalgamated Department of Psychiatry in Oulu University Hospital. Change is here approached from the viewpoints of the operating environment, the history preceding the change and the actors operative in the process of change. The report is divided into threes section: history, assessment and instrument testing. The historical section describes the operation of the three independent hospitals before their amalgamation in 1990. The assessment section aims to evaluate the change and overall situation of the Department of Psychiatry in Oulu University Hospital based on data collected in 1993–1997 and also to analyse the change in terms of public control and legislation. In the third section, the theoretical structure of the instrument is evaluated. Both published and unpublished sources were used in the historical analysis. The data were further supplemented by interviewing medical professionals, patients and relatives in the three hospitals. Data for the assessment survey were collected using a questionnaire, which included an instrument. The instrument consisted of 20 questions evaluating the status of the key subfunctions of the care organisation. Five groups of informants – staff, patients, relatives, line management and partners – responded to the inquiries arranged in 1993, 1995 and 1997. The material comprised a total of 2,176 responses. Frequency and percentage distributions, variation and mean values and cross-tabulation were used to outline the results. The responses to open-ended questions were analysed with methods of content analysis. The theoretical structure of the instrument was evaluated with explorative and confirmatory factor analysis. The individual histories of the three hospitals were visible in the operation of the amalgamated clinic of psychiatry. The impacts of the merger were manifested as tensions between the old operating cultures in practical routines, management, professional identity and tasks. The simultaneous major upheavals: the merger of two psychiatric hospitals, the close-down of one hospital and the discharge of nearly a thousand psychiatric inpatients into community care altered the operating environment and the unit's relationships with health care centres. The changes in the operating system were first felt to be contradictory, and the rapid change caused feelings of uncertainty. The overall status of the Department of Psychiatry was considered quite satisfactory, however, and its operation improved during the follow-up period. An analysis of the instrument indicated that the basic subfunctions of a care organisation are care, atmosphere and management. The Department of Psychiatry in Oulu University Hospital survived the drastic change relatively well. The final stage resembled a "top organisation", which typically has a self-orienting staff and awareness of the results combined with high-standard competence. The established professional identity of the staff in the Department of Psychiatry and their goal awareness in implementing the change were reflected in the competent work with the patients, the active development of care and the anticipation of changes
Tiivistelmä Psykiatriassa tapahtui suuria hallinnollisia ja sisällöllisiä muutoksia 1990-luvulla sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Pohjois-Pohjanmaalla alueellinen psykiatrinen erikoissairaanhoito integroitiin osaksi sairaanhoitopiiriä vuonna 1988. Kolme erillään toiminutta psykiatrista sairaalaa - Heikinharjun sairaala, Oulunsuun sairaala ja Oulun yliopistollisen keskussairaalan psykiatrian klinikka - yhdistettiin vuonna 1990. Tässä tapaustutkimuksessa kuvataan ja selitetään syntyneen Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikan historiaa ja nykytilaa. Muutosta tarkastellaan toimintaympäristön, muutosta edeltäneen historian sekä toimintaan osallistuneiden näkökulmasta. Tutkimus jakautuu historialliseen osaan, arviointiosaan ja mittarin testausosaan. Historiallisessa osassa kuvataan kolmen erillään toimineen sairaalan toimintaa ennen niiden yhdistymistä vuonna 1990. Arviointiosan tavoitteena oli arvioida Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikan muutosta ja kokonaistilannetta vuosina 1993 - 1997 kerätyn aineiston avulla, samoin tavoitteena on tarkastella muutosta julkisten ohjausjärjestelmien sekä lainsäädännön näkökulmasta. Mittarin testausosassa tutkittiin mittarin teoreettista rakennetta. Historiaosassa käytettiin painettuja ja painamattomia lähteitä. Tietoja täydennettiin haastattelemalla eri sairaaloissa toimineita hoidon ammattilaisia, potilaita ja omaisia. Arviointitutkimuksen tiedot kerättiin mittarin sisältävällä kyselylomakkeella. Mittari muodostui hoito-organisaation keskeisten osatoimintojen tilaa arvioivasta 20 kysymyksestä. Viisi ryhmää - henkilökunta, potilaat, omaiset, linjajohto ja yhteistyökumppanit - vastasivat vuosina 1993, 1995 ja 1997 järjestettyihin kyselyihin. Aineisto käsittää kaikkiaan 2 176 vastausta. Tuloksia kuvataan frekvenssi- ja prosenttijakaumina, hajonta- ja keskilukuina sekä ristiintaulukoinneilla. Avovastaukset analysoitiin sisällönerittelyllä. Mittarin teoreettista rakennetta tutkittiin eksploratiivisella ja konfirmatorisella faktorianalyysillä. Eri sairaaloiden historiat näkyivät yhdistetyn psykiatrian klinikan toiminnassa. Yhdistämisen vaikutukset ilmenivät toimintakulttuurien välisinä jännitteinä toimintatavoissa, johtamisessa, ammatillisessa identiteetissä ja tehtävissä. Samanaikainen kahden psykiatrisen sairaalan yhdistäminen ja yhden lakkauttaminen sekä lähes tuhannen sairaalapotilaan siirtyminen avohoitoon muuttivat perustehtävää, toimintaympäristöä ja suhteita terveyskeskuksiin. Aluksi ympäristö- ja toimintarakenteiden muutokset koettiin varsin ristiriitaisina, ja nopea muutos herätti epävarmuutta. Psykiatrian klinikan tila arvioitiin kokonaisuudessaan varsin tyydyttäväksi ja toiminta parani seuranta-aikana. Käytetyn mittarin analysointi osoitti, että hoito-organisaation osatoiminnat ovat pelkistettävissä hoitamiseen, ilmapiiriin ja johtamiseen. Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikka selvisi 1990-luvun suuresta muutoksesta kohtalaisen hyvin. Toiminnan lopputila muistutti osin niin sanottua huippuorganisaatiota, jonka tunnusmerkkejä ovat henkilöstön itseohjautuvuus ja korkeatasoiseen osaamiseen yhdistynyt tulostietoisuus. Psykiatrian klinikan työntekijöiden vakiintunut ammatti-identiteetti ja päämäärätietoinen muutoksen toteutus näkyivät hyvin toteutuneessa potilastyössä, toiminnan aktiivisessa kehittämisessä ja muutosten ennakoinnissa. Silti psykiatriaan kohdistuneet taloudelliset leikkaukset ja muut suuret muutokset näkyivät epävarmuutena ja tulevaisuuden pelkona

Abstract The purpose of this dissertation is to describe and increase understanding of hospital change project actuality. Project actuality means various level social processes that go on in hospital change projects and through which people in project perceive reality. A way to capture hospital change project actuality is to focus on little-studied project participants’ lived experiences, i.e., reflexive actors’ situational thinking. Approaching hospital change project participants’ lived experiences through a Weickian sensemaking perspective, this dissertation investigates hospital change project actuality in one university hospital in Finland. Sensemaking means a process through which people generate meanings for their experiences and it provides a well-grounded perspective to focus on lived experiences in hospital change projects. The study is a qualitative case study consisting of three sub-studies, which consist of four interrelated articles. The first sub-study explores hospital change projects as a context for sensemaking from mid-level nurse managers’ viewpoint. The second sub-study investigates the role of emotions in the process of nurse managers’ sensemaking of change in a hospital project. The third sub-study examines different project participants’ discursive sensemaking of their lived project work experiences in hospital and introduces a discursive sensemaking perspective as a conceptual framework to study lived experiences through discourses. The primary data consist of 37 interviews, which were analyzed deploying different qualitative analysis methods, so deductive content analysis, discourse analysis and narrative analysis. The first sub-study shows that hospital projects provide a reasonable context for sensemaking of change, however, hierarchy between different professions may obscure it. The second sub-study indicates that poorly experienced change facilitation maintains negative emotions influencing also plausibility of the organizational change in hospital project. The third sub-study suggests that high expectations regarding project-based work seem not to realize in practice in hospital. All in all, the study shows that hospital change projects actualize as paradoxal processes that are characterized by tensions between collaboration, competition and control
Tiivistelmä Väitöskirjan tarkoituksena on kuvailla ja lisätä ymmärrystä sairaalan muutosprojektien aktuaalisuudesta. Aktuaalisuudella tarkoitetaan eritasoisia sosiaalisia prosesseja, joiden kautta sairaalan muutosprojektien toimijat hahmottavat todellisuutta ympärillään. Sitä voidaan tarkastella projektiin osallistuvien ihmisten kokemuksellisuuden eli refleksiivisten toimijoiden tilanteisen ajattelun kautta. Väitöskirjassa tutkitaan sairaalan muutosprojektien aktuaalisuutta Weickiläisen merkityksellistämisen näkökulman kautta yhden yliopistosairaalan kontekstissa Suomessa. Merkityksellistäminen tarkoittaa prosessia, jonka kautta toimijat kehittävät merkityksiä kokemuksilleen voidakseen toimia mielekkäästi. Se tarjoaa perustellun näkökulman sairaalan muutosprojektien aktuaalisuuden tarkasteluun. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus koostuen kolmesta osatutkimuksesta, jotka puolestaan koostuvat neljästä artikkelista. Ensimmäinen osatutkimus tarkastelee sairaalan projekteja merkityksellistämisen kontekstina ylihoitajien näkökulmasta. Toinen osatutkimus tutkii osastonhoitajien tunteiden roolia muutoksen merkityksellistämisen prosessissa sairaalan projektissa. Kolmas osastutkimus tarkastelee sairaalan muutosprojektiin osallistuvien eri toimijoiden projektityön kokemuksellisuutta esitellen diskursiivisen merkityksellistämisen konseptuaalisena viitekehyksenä, jonka avulla voidaan tarkastella kokemuksellisuuden merkityksellistämistä diskursseihin yhdistettynä. Väitöskirjan pääaineisto koostuu 37 haastattelusta, joita on analysoitu kvalitatiivisilla analyysimenetelmillä, kuten teorialähtöistä sisällönanalyysiä, diskurssianalyysiä sekä narratiivista analyysiä, hyödyntäen. Väitöskirjan ensimmäinen osastutkimus osoittaa, että sairaalan projektit tarjoavat mielekkään kontekstin muutoksen merkityksellistämiselle, joskin eri ammattikuntien hierarkkisuus saattaa haitata sitä. Toinen osatutkimus viittaa siihen, että heikkona koettu muutosprosessin tukeminen ylläpitää negatiivisia tunteita vaikuttaen myös negatiivisesti organisaatiomuutoksen uskottavuuteen sairaalan projektin kontekstissa. Kolmas osatutkimus viittaa siihen, että korkeat odotukset projektityötä kohtaan eivät usein todennu käytännössä. Kaiken kaikiaan väitöskirja osoittaa, että sairaalan muutosprojektit aktualisoituvat paradoksaalisina prosesseina, joita luonnehtii jännitteisyys yhteistyön, kilpailun ja kontrollin välillä