Academic literature on the topic 'Sairaudet'

Maatalous on yksi vaarallisimmista toimialoista, ja työtapaturmat sekä ammattitaudit aiheuttavat vuosittain satoja tapaturma- ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiä. Myös luopumis- ja eläkepäätösten taustalla voi olla sairauden tai vamman vuoksi heikentynyt työkyky. Tämä tutkimus tähtää maatalousyrittäjien työurien vahvistamiseen ja pidentämiseen. Tutkimuksessa muun muassa selvitetään ja luokitellaan työurien lyhenemisen keskeisimmät syyt. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta hankitussa tilastoaineistossa on vuosia 2008–2012 koskien yhteensä 4088 eläkepäätöstä kokonaiskustannuksiltaan runsaat 60 miljoonaa euroa. Päätökset jakaantuvat kappalemääräisesti seuraavasti: täysiä työkyvyttömyyseläkkeitä 1971 kpl, osatyökyvyttömyyseläkkeitä 522 kpl, täysiä kuntoutustukia 1337 kpl ja osakuntoutustukia 258 kpl. Aineistossa on yhteensä 3132 henkilöä, koska sama henkilö on voinut saada ko. aikajaksona yhdestä neljään päätöstä. Yleisimmät kansainvälisen ICD-10-tautiluokituksen pääluokat täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle olivat tuki- ja liikuntaelinten (tule) sairaudet (41,2 %) kuten polven nivelrikko, nikamavälilevyjen sairaudet ja hartianseudun sairaudet; mielenterveyden häiriöt (18,2 %) kuten masennustila ja toistuva masennus; verenkiertoelinten sairaudet (10,5 %) kuten sydänsairaudet; hermoston sairaudet (8,1 %) kuten Parkinsonin tauti, kasvaimet (7,7 %) kuten rinnan pahanlaatuiset kasvaimet, sekä vammat, myrkytykset yms. sairaudet (5,6 %) kuten hartianseudun ja olkavarren vammat. Eläkekustannukset jakaantuivat likipitäen samoissa suhteissa kuin eläkepäätökset edellä mainittujen pääluokkien kesken. Verrattaessa maatalousyrittäjille myönnettyjen täysien työkyvyttömyyseläkkeiden yleisimpiä syitä Suomen koko työväestöstä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syihin voidaan todeta, että yleisimmät tautiluokat ovat lähes samat. Merkittävimmät erot ovat, että koko työväestöön verrattuna maatalousyrittäjillä erityisesti tule-sairaudet sekä myös verenkiertoelinten sairaudet ovat yleisempiä ja mielenterveyden häiriöt ovat selvästi harvinaisempia. Nämä erot voivat johtua esimerkiksi kuormittavista työolosuhteista maatalousyrityksissä ja toteamisharhasta. Täysi työkyvyttömyyseläke myönnettiin keskimäärin 57 vuoden iässä. MYEL-vakuutetun työuran pituus oli myöntöhetkellä keskimäärin 29 vuotta. Miehet ja naiset eivät eronneet toisistaan näissä suhteissa. Vuosina 2008–2012 naisten suhteellinen osuus MYEL-vakuutetuista laski 34:stä 33 prosenttiin. Naisten suhteellinen osuus vaihteli työkyvyttömyyseläkkeiden tautiluokissa 24:n ja 46 prosentin välissä naisten ollessa yliedustettuina niistä useimmissa. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että naisista suhteessa suurempi osa voi työskennellä karjatiloilla kuormittavissa työolosuhteissa. Jatkossa muun muassa lasketaan eri syytekijöiden aiheuttamat menetykset henkilötyövuosina ja kustannuksina. Tuloksien perusteella laaditaan toimenpide-ehdotuksia, jotka priorisoidaan niiden potentiaalisen vaikuttavuuden perusteella. Tutkimus päättyy keväällä 2014.

Maassamme kuolee yli 50 000 henkilöä vuosittain. Merkittävä osuus suomalaisista kuolee perusterveydenhuollon (PTH) sairaaloissa; silti tutkimusta aiheesta on tehty verrattain vähän. Tässä tutkimuksessa kuvataan PTH-sairaaloissa kuolemaan päättyneiden hoitojaksojen piirteitä Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella (KYS erva-alue). Tutkimukseen osallistuivat kaikki KYS erva-alueen PTH-sairaalat. Tiedonkeruu toteutettiin strukturoitua tiedonkeruulomaketta käyttäen vuoden 2016 tammi–kesäkuussa. Tarkastelu rajattiin enintään 31 vuorokautta kestäneisiin hoitojaksoihin. PTH-sairaaloiden lyhytaikaisista hoitojaksoista (n = 13 869) 4 prosenttia (n = 625) päättyi potilaan kuolemaan. Kuolemaan päättyneistä hoitojaksoista 46 prosentissa hoidon pääasialliseksi syyksi oli määritelty elämän loppuvaiheen hoito. Sydän- ja verenkiertoelimistön sairaudet (29 %) sekä syöpäsairaudet (30 %) olivat yleisimmät päädiagnoosit kuolemaan päättyneillä hoitojaksoilla. Hoito PTH-sairaalassa kesti keskimärin 8,6 vuorokautta, mutta 20 prosentilla potilaista vain vuorokauden tai kaksi. Kuoleman läheisyyttä ei ollut tiedostettu yli puolessa PTH-sairaaloiden hoitojaksoista, jotka päättyivät potilaan kuolemaan. Lisäksi neljäsosa potilaista oli PTH-sairaalassa enintään kaksi vuorokautta ennen kuolemaansa. Pohdittavaksi jää, olisiko näiden potilaiden hoitoa voitu toteuttaa toisin.

Iäkkäiden asukkaiden ravitsemustila Helsingin pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä Helsingissä vuosina 2003-2017 tehtyjen ravitsemustutkimusten tarkoituksena on ollut tutkia ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten ravitsemustilaa. Tässä artikkelissa kuvataan ravitsemustilan ja -hoidon kehittymistä tehostetussa palveluasumisessa vuosina 2007, 2011 ja 2017 sekä laitoshoidossa (vanhainkodeissa) vuosina 2003, 2011 ja 2017 tehtyjen tutkimusten tulosten pohjalta. Helsingin ravitsemustutkimukset on toteutettu käyttäen samaa strukturoitua kyselylomaketta ja MNA-ravitsemusarviota (Mini Nutritional Assessment). Tässä artikkelissa esitetään tutkimuslomakkeiden muuttujia (ikä, sukupuoli, siviilisääty, koulutustaso, fyysinen ja kognitiivinen toimintakyky, sairaudet ja lääkitys) kuvaamaan asukasrakenteen eroja eri asumismuodoissa. Ravitsemukseen liittyvistä muuttujista esitetään välipalojen syömistä, täydennysravintovalmisteiden ja D-vitamiinivalmisteiden käyttöä sekä painon seurantaa ja painehaavoja. Tulosten mukaan asukkaiden toiminnanvajeet ja muistisairaiden osuus ovat merkittävästi lisääntyneet. Tästä huolimatta ravitsemustilan mukaan riski- tai virheravitsemustilassa olevien osuudessa ei ole tapahtunut lisäystä. Ravitsemushoitokäytännöt ovat parantuneet. Tässä artikkelissa raportoidaan keskeiset trenditiedot eri tutkimusvuosilta. Noin 15 vuotta kestänyt tutkimus- ja kehittämishanke on ollut hyödyllinen asukkaiden hyvinvoinnin kannalta. Hyvä ravitsemus on merkittävä tekijä ikääntyneiden hyvinvoinnissa.

Artikkelissa tarkastellaan syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä saamaa ja tarvitsemaa tietoa ja tukea sairauden eri vaiheissa. Lisäksi kartoitetaan Syöpäjärjestöjen ja julkisen terveydenhuollon välisen yhteistyön kehittämismahdollisuuksia sairastuneiden ja heidän läheistensä hyväksi. Vuonna 2017 lähetettiin Webropol-kysely Syöpäjärjestöjen potilastyötä tekeville ammattilaisille ja toiminnanjohtajille (n=35). Kyselytulosten pohjalta toteutettiin kolme terveydenhuollon ammattilaisten (n=12) ja kolme toiminnanjohtajien (n=9) ryhmähaastattelua. Kyselyaineisto analysoitiin kuvailevilla tilastollisilla menetelmillä. Analyysissä sovellettiin jakaumatarkasteluja ja ristiintaulukointia. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksen mukaan syöpään sairastuneet ja heidän läheisensä tarvitsevat tietoa sairaudesta, hoidoista ja erityisammattilaisten palveluista. Lisäksi se kaipaavat psykososiaalista tukea ja talousneuvontaa. Osa läheisistä tarvitsee tukea enemmän kuin sairastunut. Terveydenhuollon ammattilaisten toivotaan tarjoavan nykyistä enemmän palveluohjausta erityisasiantuntijoiden luo ja järjestöjen palveluihin varsinkin hoitopolun alussa. Järjestöillä on hyvät mahdollisuudet vastata syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeisiin, mihin julkisessa terveydenhuollossa on rajalliset resurssit. Tämä tutkimus osoittaa, että järjestöjen palveluja on tarpeen kehittää sosiaalipedagogisen työotteen, kuten toimijuuden ja osallisuuden tukemisen ja dialogisuuden avulla. Syöpäjärjestöjen henkilökunta haluaa vahvistaa yhteistyötä julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Järjestöjen roolin vahvistaminen on myös yksi sosiaalija terveydenhuollon rakennelakiuudistuksen tavoite.

Suomalaiset tarkkailulehmät poistetaan karjoista keskimäärin 4,9 vuoden iässä. Tällöin uudistuskustannus muodostaa noin neljänneksen maidontuotannon muuttuvista kustannuksista. Uudistuskustannuksen lisäksi lehmien kestävyydellä on vaikutusta jalostusvalinnan mahdollisuuteen, sukupolvien kiertonopeuteen sekä maitotuottoon ja eläinlääkintäkustannukseen. Uudistaminen vaikuttaa välillisesti myös naudanlihantuotantoon, sillä lypsylehmäkarjoissa ei ole varaa tehdä liharotusiemennyksiä silloin, kun lähes kaikki lehmävasikat tarvitaan uudistuseläimiksi. Tutkimuksen tavoitteena oli määrittää lypsylehmien optimaalinen uudistuspolitiikka ja vertailla lehmän taloudellista arvoa kahden valtarotumme, ayrshiren ja holstein-friisiläisen, kesken. Tutkimuksessa laadittiin stokastinen optimointimalli, joka ratkaistiin dynaamista ohjelmointia hyväksi käyttäen. Mallin stokastiset elementit liittyivät lehmien tuotostasoon ja terveyteen. Mallissa ratkaistiin lypsykausittain, kannattaako eläintä vielä pitää tuotannossa, vai tulisiko se jo korvata uudella. Optimipäätösten lisäksi mallin tuloksena saatiin lehmästä odotettavissa olevien tuottojen nykyarvo. Lehmien tuotos ja sen vaihtelu lypsykauden mukaan ennustettiin lehmien jalostusarvostelussa käytettävän koelypsymallin perusteella. Eläinlääkinnän tarve ja pakkopoiston riski määriteltiin lypsylehmien terveystarkkailuaineistosta. Sairauksien aiheuttamat tuotosmenetykset arvioitiin aikaisempien tutkimusten perusteella. Panosten ja tuotosten hintoina käytettiin ajankohdan markkinahintoja ja tuotantokustannuksia. Suomalaisten lypsylehmien tuotantoiän pidentäminen on mahdollista, sillä vain noin puolet eläinten poistoista on luokiteltavissa pakollisiksi. Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä siitä, että se on myös kannattavaa. Optimaalisella poistopolitiikalla ja oletetuilla pakkopoistoilla mallin karjan keskipoikimakerta vakiintui noin puolitoista poikimista nykyistä tarkkailukarjojen keskiarvoa suuremmaksi. Tilakohtaisesti optimaalinen uudistusnopeus riippuu muun muassa siitä, miten karja jakaantuu tuotoskyvyltään eri luokkiin. Vapaaehtoisesti kannattaa uudistaa vain karjan heikoimmat lehmät. Herkkyysanalyysi osoitti, ettei optimipäätös ole herkkä maidon tai tuotantopanosten hintamuutoksille. Lehmän arvoon hintamuutoksilla on kuitenkin suuri vaikutus. Ennenaikaisiin poistoihin johtavia tapaturmia ja sairauksia tulisi ennaltaehkäistä maidontuotannon taloudellisen tuloksen parantamiseksi. Hoidettavissa olevat sairaudet kannattaa pääsääntöisesti hoitaa sen sijaan, että sairastunut lehmä korvattaisiin ensikolla. Pitkän aikavälin tarkastelussa ayrshirelehmän taloudellinen arvo on hieman suurempi kuin holstein-friisiläisen lehmän, jolla on korkeampi tuotos mutta suurempi riski sairastua tai tulla pakkopoistetuksi. Tulos osoittaa, että lypsylehmien jalostuksessa kannattaa tuotosominaisuuksien lisäksi antaa painoa myös lehmän kestävyysominaisuuksille.

Työterveyshuollossa on pitkään suositeltu, että työntekijöiden sairauksien liittyminen työhön on aina selvitettävä ja tehtävä siitä kirjaus potilastietojärjestelmään seurannan helpottamiseksi. Kirjaukset tulee tehdä systemaattisesti sisältäen arvioinnit sairauden työhön liittyvyydestä ja vaikutuksesta työkykyyn. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka työterveyslääkärit ja työterveyshoitajat kirjaavat potilastietojärjestelmiin arvioinnit sairauden työhön liittyvyydestä ja vaikutuksesta työkykyyn. Sähköinen kysely lähetettiin työterveyslääkäreille ja työterveyshoitajille vuonna 2017 ja siihen vastasi 295 henkilöä. Tulokset osoittivat, että suurella osalla vastaajista sairauden työhön liittyvyys ja vaikutus työkykyyn arviointien kirjaaminen potilastietojärjestelmään oli pakotettu toiminto. Työterveyslääkäreille pakotettu toiminto näytti olevan yleisempää kuin työterveyshoitajille. Moni vastaajista ilmoitti kirjaavansa arvioinnin käyttäen potilastietojärjestelmässä olevan valmiin luokituksen oletusvalintaa, kuten ”ei arvioitu” -valintaa. Työterveyshuollon erikoislääkäreitä ja erikoistuvia yleisempää tämä oli työterveyshuollossa työskentelevien yleislääkäreiden keskuudessa. Yhtenäinen tapa kirjata sairauden työhön liittyvyyttä ja vaikutusta työkykyyn edistää potilaan työkykyriskien tunnistamista. Kun tieto sairauden työhön liittyvyydestä ja työkyvystä tallennetaan yhteneväisesti potilaskertomukseen, hyödyttää tämä myös työterveyshuollon toteuttamaa ehkäisevää työtä ja työkyvyn tukemista. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta olevan kehitettävää sekä eri potilastietojärjestelmien kirjaamisrakenteissa että työterveyslääkäreiden ja työterveyshoitajien kirjaamistavoissa.

Sorkkasairaudet heikentävät lypsylehmien hyvinvointia. Vakavat sorkkaviat johtavat usein lehmän ennenaikaiseen poistamiseen ja aiheuttavat taloudellisia tappioita lypsykarjatiloilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää eri sorkkasairauksien periytymisasteen arvioita sekä tutkia muita sorkkasairauksiin vaikuttavia tekijöitä.Tutkimusaineistona käytettiin Terveet SorkatTM ­-ohjelman havaintoja lypsylehmien sorkkatervey­destä. Terveet Sorkat ­ohjelma on Suomen Sorkkahoitajien Yhdistyksen, Suomen Rehun ja Vetman Oy:n valtakunnallinen ohjelma. Aineistossa on arvioitu joko-­tai-­ eli 0/1 ­-asteikolla seuraavat sorkka­sairaudet: vertymiä anturassa, krooninen sorkkakuume, valkoviivan repeämä, anturahaavauma, sork­kavälin ihotulehdus, kantasyöpymä, sorkka­alueen ihotulehdus, sorkkakiertymä ja muu sorkkasairaus. Muihin sorkkasairauksiin luokitellaan esimerkiksi vierasesineet, sorkkaluun murtumat ja muut viat, joille ei ole erillistä koodia. Sairaudet olivat 43 sorkkahoitajan arvioimia. Lopullisessa aineistossa oli 74 410 havaintoa 41 087 lypsylehmältä ja hieholta. Lopullisen aineiston eläimet olivat 1 462 tilalta. Roduittain aineisto jakaantui seuraavasti: ayrshire 29 159, holstein­friisiläinen 11 637 ja suomenkarja 291 yksilöä. Aineiston eläimet olivat syntyneet vuosina 1987–2004. Aineiston eläimet olivat 2 381 sonnin jälkeläisiä. Aineiston esikäsittelyyn, alustaviin tilastollisiin analyyseihin ja kiinteiden tekijöiden merkitsevyy­den testaamiseen F -­testillä käytettiin WSYS­-ohjelmistoa. Lisäksi kiinteiden tekijöiden tilastollista merkitsevyyttä testattiin logit­mallilla SAS­-ohjelmistolla. Sorkkasairauksien periytymisasteiden arvi­ointiin tarvittavat varianssikomponentit laskettiin Restricted Maximum Likelihood (REML) -­menetelmällä käyttäen VCE4­-ohjelmistoa. Eläimistä 54,2 prosenttia oli terveitä eli yksi tai useampi sorkkasairaus oli 45,8 prosentilla eläimistä. Vertymiä anturassa oli 28,2, kroonista sorkkakuumetta 1,7, valkoviivan repeämää 10,6, anturahaa­vaumaa 3,5, sorkkavälin ihotulehdusta 0,9, kantasyöpymää 8,1, sorkka-­alueen ihotulehdusta 0,2, sork­kakiertymää 9,2 ja muita sorkkasairauksia 0,8 prosentilla havainnoista.Suomenkarjan sorkkaterveys oli muita rotuja parempi, mutta suomenkarjan eläimiä oli tutkimuk­sessa vain vähän. Ayrshire­ -rotuisten eläinten sorkkaterveys oli sorkkakiertymää lukuun ottamatta hol­stein-­friisiläis ­-rotuisia eläimiä parempi. Navettatyyppi oli tilastollisesti erittäin merkitsevä selittäjä jokaisen sorkkasairauden kohdalla. Erot navettatyyppien välillä olivat selkeitä ja kaikkia sorkkasaira­uksia esiintyi vähiten parsinavetoissa. Kova, kuivittamaton makuualusta lisäsi sorkkasairausriskiä. Poikimakerran ja vuodenajan vaikutus oli erilainen eri sorkkasairauksiin. Sorkkasairauksia esiintyi yleisesti ottaen enemmän alkulypsykau­della (60–180 päivää poikimisesta) ja korkeatuottoisimmilla eläimillä, mutta näin ei ollut kaikkien sorkkasairauksien kohdalla. Kaikille sorkkasairauksille saadut periytymisasteiden arviot olivat alhaisia. Alhaisin periytymisas­teen arvio saatiin kantasyöpymälle (0,02), joka on tartunnallinen sorkkasairaus ja korkein periyty­misasteen arvio saatiin sorkkasairauksille yhtenä ominaisuutena (0,06–0,07).Tutkimuksen perusteella perimän osuus 0/1­ -asteikolla arvioituihin sorkkasairauksiin ei ole kovin suuri. Sorkkasairauksien ennaltaehkäisyssä tulisi kiinnittää erityistä huomiota navetan olosuhteisiin, säännölliseen sorkkahoitoon ja oikeaan ruokintaan.

Terveyspalveluja tarjoavat organisaatiot ovat entistä useammin kiinnostuneita asiakkaidensa – potilaiden – kokemuksista. Tässä artikkelissa raportoitava tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, jossa selvitetään lapsipotilaiden ja heidän perheidensä näkemyksiä sairaalakäynneistä, saadusta hoidosta ja jokapäiväisestä elämästä sairauden kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä asioita erikoissairaanhoidon piirissä olevat lapset pitävät omassa potilaskokemuksessaan tärkeinä ja arvokkaina. Näihin liittyen kuvataan, miten digitaaliset palvelut voisivat tulevaisuudessa nivoutua osaksi lasten potilaspolkuja ja tukea parempaa potilaskokemusta. Tutkimuksen aineisto kerättiin 10–16-vuotiailta pitkäaikaissairailta lapsilta videopäiväkirjan avulla. Tutkimukseen osallistui 14 lasta ja nuorta. Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, mikä lasten ja nuorten mielestä tällä hetkellä toimii heidän sairautensa hoidossa, missä asioissa on vielä parannettavaa sekä minkälaisia toiveita nuorilla on jatkossa hoitonsa suhteen. Nämä havainnot voidaan luokitella kolmeen teemaryhmään: fyysiset puitteet, lapsen ja perheen kohtaaminen, hoidon helppous ja järkevyys. Lapset ja nuoret arvostavat esimerkiksi toimivia ja viihtyisiä tiloja, yksilöllistä ja lämmintä kohtaamista, hoidon jatkuvuutta sekä kontrollikäynnin ja sairauden hoidon helppoutta. Esiin nousseisiin parannettaviin asioihin voidaan vaikuttaa fyysisillä muutoksilla, sujuvoittamalla vuorovaikutustilanteita sekä digitaalisten palvelujen avulla. Tulevaisuudessa digitaalisten palveluiden voidaan nähdä olevan yksi keskeinen keino tukea parempaa lasten ja nuorten potilaskokemusta.

Green care –interventioissa luontoa ja luonnollisia ympäristöjä käytetään tavoitteellisesti sairauden hoitoon, terveyden edistämiseen, kuntoutukseen ja koulutukseen. Mielenterveystyössä maatalous-, puisto- ja puutarhaympäristöt ovat olleet laitoshoidon alkuajoista lähtien merkittävä hoidollinen resurssi. Luontoympäristö aistien kautta koettuna rauhoittaa, parantaa keskittymiskykyä ja lievittää ahdistusta. Merkityksellinen ja onnistunut toiminta vahvistaa itsetuntoa ja luottamusta omiin kykyihin. Vuorovaikutus elollisen luonnon kanssa kehittää vastuuntuntoa, kykyä tuntea empatiaa ja kiinnittää huomion pois omista ongelmista. Toiminta ryhmässä, jossa on avoin ja tasa-arvoinen ilmapiiri, tuottaa yhteisöllisyyttä. Mielenterveystyössä green care –interventioita voidaan käyttää sekä laitos- että avohoidon terapiamuotoina. Ympäristöt, joita voi käyttää psyykkiseen itsesäätelyyn ja terveyttä tukevaan toimintaan, voivat myös ennaltaehkäistä mielenterveysongelmia mikä tulisi ottaa yhdyskuntasuunnittelussa huomioon nykyistä paremmin.

Abstract Maternal gestational thyroid dysfunction has been associated with adverse neuropsychological development in children. This study investigated the effects of maternal thyroid dysfunction in early pregnancy and/or antibodies on the thyroid function and antibody status of children, as well as their association with the offspring’s ADHD symptoms, scholastic performance and sensory development. The study population consisted of the Northern Finland Birth Cohort of 1986. The mothers’ TSH, fT4 and TPO-Ab concentrations were evaluated in early pregnancy and in their offspring at 16 years of age. Data on the mothers and their families, their child’s health, development, behavior and scholastic performance were collected via parental questionnaires conducted in early pregnancy and when the children were 7-8 and 16 years old. Their teachers evaluated the children’s behavior and scholastic performance at 8 years of age, and at 16 years old the adolescents evaluated themselves. Maternal gestational thyroid dysfunction associated with adolescents’ increased odds of having the same thyroid dysfunction type. Adolescents of TPO-Ab-positive mothers had increased odds of being TPO-Ab-positive themselves. TPO-Ab-positive children had increased odds of having thyroid dysfunction. Increasing maternal TSH concentrations increased a child’s odds of having ADHD symptoms (OR 1.4 [95% CI 1.1-1.8]). Children of hypothyroxinemic mothers had increased odds of repeating a class at school (OR 3.5 [1.1-11.5]), and those of hyperthyroid mothers had increased odds of Finnish language learning difficulties (1.6 [1.03-2.4]). Furthermore, thyroid dysfunction in adolescents increased their odds of learning difficulties. No association was observed between maternal thyroid dysfunction and a child’s diagnosed intellectual deficiency and sensory development. Maternal thyroid dysfunction during pregnancy associated with thyroid dysfunction in the offspring. Maternal thyroid dysfunction may have a mild impact on her offspring’s neuropsychological development, but it had no effect on a child’s risk of diagnosed intellectual deficiency or sensory development. Children have compensatory mechanisms for overcoming early developmental thyroid hormone insufficiencies. Randomized trials for screening and treating maternal thyroid dysfunction during pregnancy are needed to evaluate the benefits to offspring
Tiivistelmä Äidin raskauden aikaiset kilpirauhasen toimintahäiriöt on yhdistetty lapsen neuropsykologisen kehityksen ongelmiin, mutta aiempi tutkimustieto aiheesta on ristiriitaista. Tämän vuoksi tutkimme äidin raskauden ajan kilpirauhasen toimintahäiriöiden ja/tai vasta-aineiden vaikutusta nuoren kilpirauhastoimintaan ja vasta-ainestatukseen, ja näiden molempien vaikutusta lapsen ADHD-oireisiin, koulumenestykseen ja aistien kehitykseen. Tämän väitöskirjatyön aineistona oli väestöpohjainen Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986, johon kuuluu yli 99 % alueen raskaana olevista naisista. Äitien TSH, T4-V ja TPO-Ab – mittaukset tehtiin alkuraskaudessa ja kohortin lasten mittaukset 16-vuotiaana. Molempien kohdalla käytettiin väestöpohjaisia viitevälejä toimintahäiriön määrittämiseksi. Tietoja raskaudesta, äidin ja muun perheen sairastavuudesta, elintavoista ja sosioekonomisista tekijöistä ja lapsen terveydestä, kehityksestä, koulumenestyksestä ja käyttäytymisestä kerättiin kyselylomakkeilla raskauden aikana, 7-8-vuotiaana ja 16-vuotiaana. Myös luokanopettajat arvioivat lapsen koulumenestystä ja käyttäytymistä, ja nuoret itse arvioivat koulumenestystään 16-vuotiaina. Äidin raskauden aikainen kilpirauhasen toimintahäiriö nosti nuoren riskiä saada sama kilpirauhasen toimintahäiriö kuin äidillään. Äidin TPO-vasta-aine-positiivisuus nosti nuoren riskiä vasta-ainepositiivisuuteen. Nuoren positiiviset vasta-ainepitoisuudet nostivat riskiä poikkeaville kilpirauhasarvoille. Äidin nouseva TSH-pitoisuus yhdistyi lapsen suurempaan riskiin saada ADHD oireita 8-vuotiaana, mutta selkeää raja-arvoa sille ei löytynyt. Äidin hypo- tai hypertyreoosi eivät nostaneet lapsen ADHD-oireiden riskiä. Äidin kilpirauhastoimintahäiriöt nostivat hieman nuoren riskiä oppimisvaikeuksille ja luokan kertaamiselle. Myös nuoren oma kilpirauhastoiminta vaikutti vähäisessä määrin oppimiseen ja keskittymiseen. Äidin kilpirauhastoiminnalla ei ollut vaikutusta lapsen matalaan älykkyysosamäärään tai aistien kehitykseen Äidin raskaudenaikainen kilpirauhasen toimintahäiriö vaikutti lapsen neuropsykologiseen kehitykseen lievästi, mutta löydösten kliininen merkitys on vähäinen. Lasten keskushermoston korjaavat mekanismit todennäköisesti kompensoivat varhaiskehityksen kilpirauhashormonien vajetta. Randomoidulla tutkimuksella voitaisiin selvittää, hyötyisivätkö lapset äidin kilpirauhassairauden seulomisesta ja hoitamisesta alkuraskaudessa

Abstract Maternal thyroid dysfunction and/or antibodies are present in 5–10% of pregnancies and may be associated with increased risks of adverse pregnancy and perinatal outcomes. In the present study maternal thyroid function and antibody status in the Northern Finland Birth Cohort 1986 was analyzed using early pregnancy serum samples. The impact of long-term storage on the stability of thyroid hormones and antibodies was studied and while TSH and thyroid hormone levels were not affected by storage time the concentrations of thyroid antibodies appeared to be significantly increased after 10 years of storage. Normal maternal thyroid function was evaluated by calculating thyroid hormone reference intervals in the thyroid antibody-negative population using a biobank of stored serum samples. Thyrotropin, free thyroxine and triiodothyronine reference intervals in the first and second trimester were 0.07–3.1 mU/L and 0.10–3.5 mU/L, 11.4–22.4 pmol/L and 11–18.9 pmol/L; and 3.4–7.0 pmol/L and 3.5–7.3 pmol/L, respectively, in this population (Abbott Architect method). Compared with thyroid antibody-negative mothers, antibody-positive mothers had significantly higher TSH and lower fT4 concentrations and an increased risk of experiencing death of an infant in the perinatal period with odds ratios (ORs) of 3.1 (95% confidence interval 1.4–7.1) for thyroid-peroxidase and OR 2.6 (1.1–6.2) for thyroglobulin antibody positivity. These infants were more often born very preterm, which could possibly explain these increased risks. Positive thyroid antibody status was not associated with preterm birth in this study. No other major pregnancy or perinatal complications were observed among mothers or newborns of mothers with thyroid dysfunction/antibodies. Mothers, who had hypothyroidism or thyroid antibodies during pregnancy, had a very high risk of subsequent thyroid disease: hazard ratio (HR) 17.7 (7.8–40.6) for overt hypothyroidism, 4.2 (2.3–7.4) for thyroid-peroxidase and 3.3 (1.9–6.0) for thyroglobulin antibody positivity. Mothers with hypothyroidism during pregnancy had increased risk of subsequent diabetes, (HR 6.0 [2.2–16.4]). Women at risk of thyroid dysfunction should be recognized and their prepregnancy counseling, blood sampling and treatment is probably beneficial. Whether universal screening of all pregnant women is justified is still under debate
Tiivistelmä Kilpirauhasen toimintahäiriö tai ainoastaan kilpirauhasvasta-aineita (tyreoideaperoksidaasi- tai tyreoglobuliinivasta-aineita) esiintyy 5–10 % raskaana olevista naisista ja ne mahdollisesti lisäävät riskiä raskausajan ja vastasyntyneisyyskauden ongelmiin. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin Pohjois-Suomen syntymäkohorttia vuodelta 1985–1986. Äitien kilpirauhasen toimintaa tutkittiin alkuraskauden verinäytteiden avulla. Selvitimme pitkäaikaisen (20 vuotta) pakkassäilytyksen vaikutusta kilpirauhaslaboratoriokokeisiin. Tutkimuksessamme pakkassäilytyksellä ei ollut vaikutusta kilpirauhashormonien pitoisuuksiin, mutta kilpirauhasvasta-aineiden pitoisuudet olivat merkittävästi lähtötasoa korkeampia 10 säilytysvuoden jälkeen. Äitien normaali kilpirauhasen toiminta arvioitiin laskemalla aineistosta kilpirauhashormonien viitevälit kilpirauhasvasta-ainenegatiivisille naisille raskauden ensimmäiselle ja toiselle kolmannekselle käyttäen Abbott Architect metodia. Viitearvot olivat: tyreotropiinille 0.07–3.1 mU/l ja 0.10–3.5 mU/l, vapaalle tyroksiinille 11.4–22.4 ja 11–18.9 pmol/l sekä vapaalle trijodotyroniinille 3.4–7.0 ja 3.5–7.3 pmol/l. Äidin kilpirauhasen toimintahäiriöt eivät liittyneet vaikeisiin raskausajan tai vastasyntyneisyyskauden ongelmien, kuten ennenaikaisuuden ja kohtukuolemien esiintymiseen. Äidin kilpirauhasvasta-aineiden esiintyminen, mikä osoittaa kroonista autoimmuunityreoidiittia, lisäsi riskiä lapsen kohtukuolemaan ja ensimmäisen elinviikon kuolemaan; riski oli jopa kolminkertainen tyreoideaperoksidaasivasta-ainepositiivisten äitien vastasyntyneillä. Nämä vastasyntyneet olivat usein syntyneet hyvin ennenaikaisina (ennen 28. raskausviikkoa), mikä voi selittää tätä riskiä. Äidin kilpirauhasvasta-aineet eivät kuitenkaan lisänneet ennenaikaisten synnytysten riskiä tässä tutkimuksessa. Äideillä, joilla oli todettu kilpirauhasen vajaatoiminta tai kilpirauhasvasta-aineita, itsellään oli korkea, jopa 17-kertainen, riski sairastua myöhempiin kilpirauhasen sairauksiin, ja kilpirauhasen vajaatoiminta kuusinkertaisti sokeritautiin sairastumisriskin. Olisi tärkeää tunnistaa jo ennen raskautta ne naiset, joilla on riski sairastua kilpirauhasen vajaatoimintaan. Raskauden aikaisesta yleisestä seulonnasta ei vielä ole yksimielisyyttä

Abstract Little is known about a) the differences in allergic and respiratory diseases between the Finnish and Russian populations, and the environmental factors associated with those differences, and b) exposure to pollen grains indoors and the efficiency of penetration of pollen from outdoor to indoor air. This thesis is based on a cross-sectional population-based epidemiological study conducted in Imatra (Finland) and Svetogorsk (Russia) in 2003 and a rotorod-type-sampler-based pollen study conducted in the province of South Karelia (Finland) between 2003 and 2004. The prevalence of allergic diseases was higher among Finnish than Russian schoolchildren. The symptoms among allergic children were more severe, and the occurrence of respiratory infections was in general more frequent in Russia than in Finland. In the logistic regression analyses the risk of asthma was particularly related to high maternal smoking exposure, and the risk of the common cold was related to high combined parental smoking during infancy (adjusted OR 1.83, 95% CI 1.06–3.17) in Finnish children. Among Russian children, allergic conjunctivitis was related to maternal smoking, while the common cold was inversely related to paternal and parental smoking (0.60, 0.37–0.98 and 0.31, 0.11–0.83, respectively) during the study period. The risk of asthma was inversely related to any indoor dog-keeping in Finland (0.35, 0.13–0.95), whereas in Russia the risk of asthma was increased in relation to combined indoor cat exposure during infancy and the study period (4.56, 1.10–18.91). The concentrations of pollen grains decreased from abundant (0–855 pollen grains per cubic meter, pg/m3) to low (0–3 pg/m3), when moving from outdoors to indoors and further. The differences in diseases and symptoms in these two closely related populations could be ascribed to differences in culture, exposures, diagnostic criteria and treatment. The concentrations of pollen in indoor air during the flowering period were mostly on a level high enough to cause reactions in only the most sensitive subjects. The results suggest that more efforts should be directed to reducing parental smoking, to studying the role and effects of nationally different animal exposures in childhood, and to assessing the importance of different penetration routes of pollen grains
Tiivistelmä Suomen ja Venäjän välisistä allergioiden ja hengitystietulehdusten esiintymiseroista ja esiintymiseen vaikuttavista ympäristötekijöistä tiedetään varsin vähän. Myös tutkimuksia siitepölyille altistumisesta sisätiloissa ja siitepölyjen tunkeutumiskyvystä ulkoilmasta sisäilmaan on niukasti. Tutkimus yhdistää sekä lääketieteellisen että luonnontieteellisen tutkimusalan tutkimustraditiot sekä atooppisten sairauksien ja/tai hengitystietulehdusten tärkeimpien määrittäjien tarkastelun yhdeksi tutkimuskokonaisuudeksi. Väestö- ja kyselylomakepohjainen poikkileikkaustutkimus toteutettiin Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin sijaitsevissa Imatran ja Svetogorskin kaupungeissa vuonna 2003. Tutkimusväestö koostui 512 suomalaisesta ja 581 venäläisestä 7–16-vuotiaasta koululaisesta (osallistumisaste 79 %). Rotorod-tyyppisen keräimen käyttöön perustuva siitepölytutkimus toteutettiin erilaisissa ulko- ja sisätiloissa Lappeenrannan ja Imatran kaupungeissa, Rautjärven kunnassa ja valtatie 6:lla vuosina 2003 ja 2004. Atooppisten sairauksien esiintyvyys oli runsaampaa suomalaisten koululaisten keskuudessa. Sitä vastoin allergisten lasten kokemat oireet olivat voimakkaampia ja hengitystietulehdusten esiintyvyys oli runsaampaa venäläisten koululaisten keskuudessa. Astmariski kytkeytyi erityisesti äidin runsaalle tupakoinnille altistumiseen raskauden (vakioitu OR 3.51, 95 % luottamusväli 1.00–12.3), ensimmäisen elinvuoden (3.34, 1.23–9.07) ja tutkimuksen aikana (3.27, 1.26–8.48). Nuhakuumeen riski oli suurentunut suomalaisten koululaisten keskuudessa, jotka olivat altistuneet molempien vanhempien runsaalle tupakoinnille ensimmäisen elinvuoden aikana (1.83, 1.06–3.17). Äidin tupakoinnille ensimmäisen elinvuoden (4.53, 1.49–13.8) ja tutkimuksen aikana (2.82, 1.07–7.44) altistuneilla venäläisillä oli suurentunut allergisen silmän sidekalvotulehduksen riski. Tutkimuksen aikainen isän ja vanhempien tupakointi vähensi nuhakuumeen riskiä (0.60, 0.37–0.98; 0.31, 0.11–0.83) Venäjällä. Suomessa koiranpito sisätiloissa vähensi astmariskiä (0.35, 0.13–0.95), vastaavasti Venäjällä raskauden jälkeinen sisätiloissa tapahtuva kissa-altistus lisäsi koululaisten astmariskiä (4.56, 1.10–18.91). Siitepölyjen pitoisuudet pienenivät siirryttäessä ulkoa (0–855 siitepölyhiukkasta ilmakuutiossa; sp/m3) sisätiloihin (0–17 sp/m3). Ympäristöaltisteisiin ja sairauden ennusteeseen vaikuttavat sekä kansallinen kulttuuri ja vakiintuneet tavat, että erot diagnosointikriteereissä, yleisessä tautitietoisuudessa ja lääkkeiden saatavuudessa. Näin ollen altisteiden voimakkuus ja kesto sekä terveysvaikutukset voivat vaihdella merkittävästi lähellä toisiaan sijaitsevien alueiden välillä. Siitepölypitoisuudet sisätiloissa olivat pääosin tasolla, jolle altistuminen aiheuttaa oireita vain kaikkein herkimmille allergisille. Tutkimuksen tulosten mukaan lisää voimavaroja tulisi suunnata passiiviselle tupakoinnille altistumisen vähentämiseen erityisesti yksilökehityksellisesti herkkien varhaisvaiheiden aikana, kansallisten eläinaltistuserojen terveysvaikutusten selvittämiseen sekä siitepölyjen erilaisten kulkeutumisreittien merkityksen tutkimiseen

Abstract Bullying behaviour is present in the daily life of many adolescents, but research into the serious problems related to this behaviour is still scarce. The aim of this work was to investigate the putative associations of bullying behaviour with psychiatric disorders, substance use, suicidality and criminal offences in a sample of under-age adolescent inpatients in Northern Finland. The epidemiologically unselected sample of 12–17-year-old inpatients in need of acute psychiatric hospitalization in a closed ward consisted of 508 adolescents admitted to Unit 70 in Oulu University Hospital during a defined 5-year period. These subjects were interviewed during their hospitalization using the diagnostic semi-structured Schedule for Affective Disorder and Schizophrenia for School-Age Children Present and Lifetime (K-SADS-PL), to identify their psychiatric disorders in terms of DSM-IV and to obtain data on bullying behaviour, substance use, suicidality and somatic diseases. Data on possible criminal offences were extracted from the criminal records of the Finnish Legal Register Centre. Being a bully and a bully-victim (i.e. a person who bullies others and is also bullied) increased the likelihood of externalizing disorders in general, and more specifically of conduct disorders, by over 14-fold in the boys and over 10-fold in the girls. Among the boys being a victim of bullying elevated the risk of internalizing disorders in general, and more specifically of anxiety disorders, by over 3-fold. Also, being a victim of bullying was statistically significantly associated with chronic somatic diseases (e.g. allergy, asthma and epilepsy), but only among the boys, the odds ratio (OR) being over 2-fold. Furthermore, being a bully increased the likelihood of substance-related disorders by over 2-fold in the boys and over 5-fold in the girls. In addition, examination of the use of substances of various types showed that being a bully increased the risk of regular daily smoking and alcohol use in both sexes and also led to more severe substance use such as cannabis and hard drugs among girls. Being a victim of bullying and bullying others both increased the risk of serious suicide attempts in the girls by over 2 and 3-fold respectively. Furthermore, bullying behaviour was also associated with violent crimes, but not with non-violent crimes, but psychiatric disorders were significant mediating factors in this association of bullying behaviour with criminality, however. The findings imply that involvement in bullying behaviour is more likely to be a risk factor for inward-directed harmful behaviour than outward-directed aggression, and also suggest that victimized boys are in general more vulnerable than victimized girls, whereas bullying girls have more problems than bullying boys
Tiivistelmä Kiusaaminen on hyvin yleinen ilmiö nuorten keskuudessa, mutta siihen mahdollisesti liittyviä vakavia ongelmia on tutkittu vähän. Tässä tutkimuksessa analysoitiin kiusaamiskäyttäytymisen yhteyttä mielenterveyshäiriöihin, itsetuhoisuuteen ja rikollisuuteen psykiatrisessa osastohoidossa olleiden alaikäisten nuorten keskuudessa. Kiusaamiskäyttäytymistermi kattaa sekä kiusaajien, kiusattujen että kiusaaja-kiusattujen toiminnan. Tutkimusaineistoon kuului 508 12–17 -vuotiasta nuorta, jotka olivat hoidossa suljetulla psykiatrisella akuuttihoito-osastolla Oulun yliopistollisessa sairaalassa 1.4.2001 ja 31.3.2006 välisenä aikana. Osastohoidon aikana nuoret tutkittiin käyttäen puolistrukturoitua K-SADS-PL -haastattelua, jonka avulla määritettiin nuorten mielenterveyshäiriöt DSM-IV -diagnoosiluokituksen mukaisesti ja saatiin tiedot nuorten kiusaamiskäyttäytymisestä, päihteiden käytöstä, itsetuhoisuudesta ja somaattisista sairauksista. Oikeusrekisterikeskuksen rikosrekisteristä saatiin tutkittavien rikosrekisteritiedot. Tämä tutkimus osoitti, että nuorilla, jotka ovat kiusaajia tai kiusaaja-kiusattuja, on yli kymmenkertainen riski käytöshäiriöihin verrattuna nuoriin, jotka eivät ole osallistuneet kiusaamiskäyttäytymiseen. Kiusatuilla pojilla on yli kolminkertainen riski ahdistuneisuushäiriöihin. Lisäksi kiusatuksi joutuminen on pojilla yhteydessä kroonisiin somaattisiin sairauksiin kuten allergiaan, astmaan ja epilepsiaan. Tytöillä, jotka kiusaavat, on yli viisinkertainen riski päihdehäiriöihin. Pojilla, jotka kiusaavat, vastaava riski on kaksinkertainen. Molemmilla sukupuolilla toisten kiusaaminen on yhteydessä säännölliseen tupakointiin sekä alkoholin käyttöön ja tytöillä myös kannabiksen ja muiden huumeiden käyttöön. Tytöillä, jotka ovat kiusattuja tai kiusaavat, on yli kaksinkertainen riski vakaviin itsemurhayrityksiin. Lisäksi tämä tutkimus osoitti, että kiusaaminen on yhteydessä väkivaltarikollisuuteen, mutta tätä selittävät merkittävästi nuorten mielenterveyshäiriöt. Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että nuorilla, jotka altistuvat kiusaamiskäyttäytymiselle, on muita suurempi riski itsensä vahingoittamiseen useilla eri tavoilla. Sen sijaan kiusaamisen ja toisiin kohdistuvan väkivallan yhteys on lievempi. Sukupuolten välisiä eroja tarkasteltaessa havaittiin, että haavoittuvaisimpia ovat kiusaavat tytöt ja kiusatut pojat

Abstract Salla disease (SD) is a rare lysosomal storage disorder, belonging to the Finnish disease heritage. The condition leads to intellectual disabilities. Two main categories of the disease have been identified – a conventional subtype and a severe subtype. The gene locus of SD has been assigned to a restricted region on the long arm of chromosome 6. The gene SLC17A5 is responsible for lysosomal-membrane sialic acid transport. The objective of this study was to describe the neurocognitive developmental spectrum of SD in a long follow-up study. In the original study (1997–1999), the sample consisted of 41 Finnish patients with Salla disease. They were examined by a paediatric neurologist, a psychologist and a speech therapist. The follow-up study (2010–2012) concerned of 27 (66%) patients from the original SD patient sample. The study included neurological and neuropsychological investigations. A case study of a mildly affected female patient was also reported. In the first study, the typical neurocognitive profile of SD was outlined and the different phenotypes confirmed. The neurocognitive profile of SD consisted of a strong motor handicap, but also well-developed skills in verbal comprehension and interaction. In the follow-up study, the main finding was that the verbal skills related to comprehension did not diminish over time. However, the skills that demanded productive speech were worsened by both dyspraxia and dysarthria, markers of dysfunction of the cerebellum. The neurocognitive and neurological status of the mildly affected female patient remained stable during the long follow-up time. In addition the MRI findings revealed mild dysfunction. The results indicate that the neurocognitive deficits related to SD are clear in childhood, but the illness does not have a rapid progressive nature after teenage years. The motor handicap is strong but the cognitive skills related to verbal comprehension, and interactive skills, do not deteriorate in adulthood. Four different neurodevelopmental periods can be outlined
Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata Sallan tautiin liittyvä neurokognitiivisen kehityksen kulku pitkän seurantatutkimuksen aikana. Sallan tauti, erittäin harvinainen lysosomaalinen kertymäsairaus, kuuluu suomalaiseen tautiperimään. Nämä perinnölliset sairaudet ovat Suomessa yleisempiä kuin muissa maissa. Sallan tauti etenee älylliseen kehitysvammaisuuteen. Kaksi taudin päätyyppiä, tavanomainen ja vakava-asteinen fenotyyppi, on tunnistettu. Sallan taudin aiheuttavan geenin sijainti on paikallistettu kromosomiin 6. SLC17A5-geeni vastaa sialihapon kuljetuksesta solujen lysosomeissa. Ensimmäisen tutkimuksen (1997–1999) aineisto koostui 41 suomalaisesta Sallan tautia sairastavasta potilaasta. Neurologi, psykologi sekä puheterapeutti tutkivat jokaisen potilaan. Seuranta-aineisto (2010–2012) koostui 27 (66 %) potilaasta. Tutkimukseen kuului neurologin sekä neuropsykologin tutkimus. Lieväoireisen naispotilaan kehityskulku julkaistiin erillisenä tapaustutkimuksena. Ensimmäisessä tutkimuksessa selvitettiin Sallan taudille ominainen neurokognitiivinen profiili, lisäksi vahvistettiin kahden eri fenotyypin olemassaolo. Neurokognitiivisiin tyyppioireisiin kuuluivat vahvat motoriset defektit, mutta toisaalta hyvin kehittyneet kielelliset taidot puheen ymmärtämisen osalta. Myös vuorovaikutustaidot olivat vahvat. Seurantatutkimuksen päätulos oli puheen ymmärtämisen taitojen säilyminen taudin edetessä. Puheen tuottamiseen liittyvien vaikeuksien osalta sekä dyspraksia että dysartria heikensivät kielellistä toimintakykyä. Nämä kielelliset defektit liittyvät pikkuaivojen toimintahäiriöihin. Lieväoireisen naispotilaan neurologiset ja neurokognitiiviset löydökset eivät olleet edenneet pitkän seurantatutkimuksen aikana. Myös aivojen kuvantamistutkimuksen tulokset olivat lievät. Sallan tautiin liittyvät neurokognitiiviset muutokset ovat selkeät lapsuusiässä, mutta sairauden luonne aikuisiällä ei ole nopeasti etenevä. Motorisen toimintakyvyn defektit ovat vahvat, mutta kielellisen ymmärtämisen ja vuorovaikutuksen taidot eivät heikkene aikuisilla potilailla. Taudista voidaan erotella neljä erilaista kehityksellistä vaihetta

Abstract Organogenesis involves precursor cells proliferation, differentiation along with their coordinated organization into precise multicellular arrangements by planar cell polarity (PCP) pathways. The beta-catenin independent/non-canonical type of Wnt-11 signaling has been known as a PCP modulator during development. In this thesis were analyzed the roles of Wnt-11 in heart and kidney development by using in vivo functional genomics technologies. We show that the Wnt-11 gene is important for murine ventricular myocardium development, since Wnt-11 deficiency in early cardiogenesis leads to impaired organization and maturation of mouse ventricular cardiomyocytes, causing primary cardiomyopathy with in utero lethality. Wnt-11 coordinates the co-localized expression of the cell adhesion molecules N-cadherin and β-catenin, which are critical for the spatially specific organization of cardiomyocytes. We show that Wnt-11 deficiency causes primary hypertrophic and noncompaction cardiomyopathy in adult mice, with consequences for regional myocardium function. The Wnt family of secreted signals has been implicated in kidney tubule development and tubular cystic diseases such as polycystic kidney disease. We show here that Wnt-11 is expressed in mature nephrons and is involved in late steps of nephrogenesis, since the kidney tubule organization is deregulated in Wnt-11 deficient kidneys, to enlarged lumen with increased convolution. These tubule abnormalities are associated with glomerular microcyst formation and kidney failure. Wnt-11 deficiency reduced significantly Wnt-9b expression, a critical signal for PCP-mediated kidney tubule elongation. In the cortical region this associated with reduced expression of nephron and stromal progenitor cell marker. The results in this thesis point out that Wnt-11 function is required for proper myocardium organization and maturation as well as proper morphogenesis of the kidney tubules during the embryonic and postnatal developmental stages. Wnt-11 knockout phenotypes depend on the genetic background, similarly to human congenital disease. This data may be relevant for human congenital cardiomyopathy and glomerulocystic kidney disease studies
Tiivistelmä Alkion sisäelinten kehityksen aikana esisolut lisääntyvät ja erilaistuvat muodostaen tarkoin määriteltyjä monisoluisia rakenteita. Muodostuvan kudosrakenteen määrittelyssä erilaiset solusignaalit ovat keskeisessä asemassa. Yksi näistä on nk. Wnt signaali perhe. Wnt perheeen jäsen Wnt-11 tehtävät on huonosti tunnettu. Wnt-11 viestittää ilmeisesti nk. planaaristen solupolariteettireittien (PCP) avulla, joka on beeta-kateniinista riippumattoman nk. ei-kanonisen Wnt signaali. Väitöskirjatyössä selvitettiin Wnt-11:n vaikutuksia sydämen ja munuaisten kehitykseen in vivo funktionaalisten genomisten menetelmien avulla. Ihmisen synnynnäiset kardiomyopatiat ovat sydänlihaksen ensisijaisia vaurioita, joiden taustalla on sydänlihaksen kehityshäiriö. Tutkimuksessa osoitetaan, että Wnt-11-geenillä on tärkeä merkitys hiiren sydänkammion kehitykselle, koska Wnt-11-geenin puute sydämen varhaisen kehityksen vaiheessa johtaa sydänlihassolujen järjestäytymisen ja kypsymisen häiriintymiseen, jolloin seurauksena on ensisijaisesta kardiomyopatiasta johtuva sikiökuolema. Wnt-11 koordinoi kahden solukiinnitysmolekyylin, N-kadheriinin ja β-kateniinin, samanaikasta ilmentymistä. Kyseiset molekyylit ovat keskeisen tärkeitä sydänlihasssolujen spatiaalisen järjestäytymisen kannalta. Tutkimuksessa osoitetaan, että Wnt-11-puutos aiheuttaa aikuisilla hiirillä ensisijaista sydänlihaksen liikakasvua ja trabekuloivaa kardiomyopatiaa, mikä vaikuttaa sydänlihaksen toimintaan. Tuloksilla voi olla merkitystä tutkittaessa ihmisen synnynnäisiä kardiomyopatioita. Wnt-signaaliperheen on osoitettu olevan yhteydessä munuaisputken kehitykseen ja sen sairauksiin, kuten munuaisten monirakkulatautiin. Väitöstutkimuksessa osoitetaan, että Wnt-11 ilmentyy kypsissä nefroneissa ja että se osallistuu nefrogeneesiin myöhempiin vaiheisiin, koska munuaisputken kehityksen säätely on poikkeavaa niissä munuaisissa, joista Wnt-11 puuttuu. Seurauksena on laajentunut, normaalia poimuttuneempi luumen. Munuaisputken poikkeavuuksilla oli yhteyttä munuaiskerästen mikrokystien muodostumiseen sekä munuaisten vajaatoimintaan. Wnt-11 -puute vähensi huomattavasti Wnt-9b-ilmentymistä, joka on PCP-välitteisen munuaisputken pidentymisen kannalta keskeisen tärkeä signaali. Kortikaalialueella Wnt9b:n vaimennussäätely liittyi poikkeavaan solujen lisääntymiseen, apoptoosiin ja kypsymiseen sekä vähentyneeseen nefroni- ja stroomakantasolujen merkkiaineen ilmentymiseen. Väitöskirjatutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että Wnt-11 -toiminto on välttämätön sydänlihaksen normaalin muodostumisen ja kypsymisen sekä munuaisputken normaalin morfogeneesin kannalta sikiövaiheen ja syntymän jälkeisen kehityksen aikana. Wnt-11 -poistogeenisen hiiren fenotyypi riippuu geneettisestä tausta, samaan tapaan kuin ihmisen synnynnäisissä sairauksissa. Väitöstutkimuksesta saatavalla tiedolla voi olla merkitystä tutkittaessa ihmisen synnynnnäistä kardiomyopatiaa ja munuaisten monirakkulatautia

Abstract Chronic conditions are the leading cause of death in the world. Major improvements in acute care and diagnostics have created a tendency towards the chronification of formerly terminal conditions, requiring people with these conditions to learn how to self-manage. Mobile technologies hold promise as self-management tools due to their ubiquity and cost-effectiveness. The delivery of health-related services through the use of mobile technologies (mHealth) has grown exponentially in recent years. However, only a fraction of these solutions takes into consideration the views of relevant stakeholders like healthcare professionals or even patients. The use of behavioral change models (BCM) has proven important in developing successful health solutions, yet engaging patients remains a challenge. There is a trend in mHealth solutions called gamification that attempts to use game elements to drive user behavior and increase engagement. As it stands, designers of mHealth solutions for behavioral change in chronic conditions have no clear way of deciding what factors are relevant to consider. This doctoral thesis is framed in Consumer Health Informatics within the field of Medical Informatics and Information Systems. The focus of this work was to discover factors for the design of mHealth solutions for chronic patients; to do so, negotiations between medical knowledge, BCM and gamification were explored through an embedded case study research methodology. The data obtained was thematically analyzed to create the Model for Motivational Mobile-health Design for Chronic conditions (3MD). The 3MD model guides the design of condition-oriented gamified behavioral change mHealth solutions. The main components are: 1) Condition specific, which describe factors that need to be adjusted and adapted for each particular chronic condition; 2) Motivation related, which are factors that address how to influence behaviors in an engaging manner; and 3) Technology based, which are factors that are directly connected to the technical capabilities of mobile technologies. 3MD also provides a series of high level illustrative design questions for designers to use and consider during the design process. The work on this thesis addresses a recognized gap in research and practice, and proposes a unique model that could be of use in the generation of new solutions to help chronic patients
Tiivistelmä Krooniset sairaudet ovat maailman yleisin kuolinsyy. Akuutissa hoidossa ja diagnostiikassa on tapahtunut merkittäviä parannuksia, ja aikaisemmin kuolemaan johtaneista sairauksista on tullut kroonisia ja ihmisten on opittava hallitsemaan niitä itse. Mobiiliteknologiat tarjoavat mahdollisuuksia sairauksien itsehallintaan, koska teknologiaa on yleisesti saatavilla ja se on kustannustehokasta. Terveyspalvelujen tarjoaminen mobiiliteknologian avulla on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina. Kuitenkin vain murto-osa näistä ratkaisuista ottaa huomioon sidosryhmien, kuten terveydenhuollon ammattilaisten ja jopa potilaiden, näkemykset. Käyttäytymismuutosmallit ovat osoittautuneet tärkeiksi kehitettäessä onnistuneita terveysratkaisuja, mutta potilaiden osallistaminen kehittämiseen on yhä vaikeaa. Pelillistäminen on mobiilien terveysratkaisujen suunnittelutrendi, ja pelielementeillä pyritään vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen ja sitoutumiseen. Mobiilien terveyssovellusten suunnittelijoilla ei ole selkeää näkemystä siitä, mitkä sovellustekijät vaikuttavat merkittävimmin kroonisissa sairauksissa sairastavien potilaiden käyttäytymisen muutokseen. Tämä väitöskirja tarkastelee kuluttajille suunnattua terveysteknologiaa, joka hyödyntää lääketieteellistä informatiikkaa ja tietojärjestelmätieteitä. Työn tavoitteena oli selvittää kroonisia sairauksia sairastaville potilaille tarkoitettujen mobiilien terveyssovellusten suunnitteluun liittyviä tekijöitä. Tämän vuoksi lääketieteen tietämyksen, käyttäytymismuutoksien mallien ja pelillistämisen yhdistämistä tutkittiin sulautetun tapaustutkimuksen avulla. Saatuja tietoja temaattisesti analysoimalla luotiin kroonisia sairauksia varten motivoivan mobiilin terveyssovelluksen suunnittelumalli (3MD = Model for Motivational Mobile-health Design). 3MD-malli ohjaa sairauksien hallintaan tarkoitettujen pelillistettyjen ja käyttäytymismuutoksiin tähtäävien mobiilien terveyssovellusten suunnittelua. Mallin pääkomponentit ovat: 1) Sairautta kuvaavat tekijät, jotka kuvaavat tekijöitä, jotka on mukautettava ja sovitettava kullekin krooniselle sairaudelle. 2) Motivaatioon liittyvät tekijät, jotka vaikuttavat innostavasti käyttäytymiseen. 3) Teknologiaan perustuvat tekijät, jotka liittyvät suoraan mobiiliteknologian teknisiin ominaisuuksiin. 3MD tarjoaa myös havainnollisia suunnittelukysymyksiä, joita suunnittelijat voivat käyttää ja pohtia suunnitteluprosessin aikana. Tämä väitöskirja käsittelee yleisesti tunnistettua puutetta tutkimuksessa ja suunnittelukäytännössä ja esittelee ainutlaatuisen mallin, josta voi olla hyötyä uusien ratkaisujen luomisessa ja kroonisia sairauksia sairastavien potilaiden auttamisessa

Abstract Mitochondrial DNA depletion and deletions are related to mutations in the nuclear genes responsible for replication and maintenance of mitochondrial DNA (mtDNA). The POLG1 gene encodes the enzyme responsible for replication of mtDNA. A particular feature of the POLG1 mutations is an increased risk of acute liver failure (ALF) upon exposure to sodium valproate (VPA), but the pathomechanism is not resolved. The present work studies the molecular genetic aetiology and clinical phenotypes associated with mtDNA depletion and deletion. Another objective was an investigation of clinical phenotypes in POLG1 mutations and disentangling the pathomechanism of VPA-induced ALF in POLG1 mutations. Mitochondrial toxicity of VPA was examined using HepG2 cells as an experimental in vitro model. In this work, mtDNA depletion was associated with severe neonatal-onset encephalopathy. Furthermore, mtDNA depletion was found in muscle dystrophy as a secondary finding to muscle degradation. Multiple mitochondrial DNA deletions were found in two patients with Kearns-Sayre syndrome suggesting a genetic origin of the disease. POLG1 p.R722H mutation has been previously reported as a neutral polymorphism, but we found evidence suggesting that POLG1 p.R722H could be a pathogenic mutation in a homozygous or compound heterozygous state. We identified retrospectively five patients, who required liver transplant after VPA-induced ALF. All five patients harboured POLG1 mutations supporting the evidence of POLG1 mutations as a risk factor for VPA-induced ALF. Previously, patients with POLG1 mutations have been considered unsuitable for liver transplantation, but we found that homozygous POLG1 mutations and adolescent or adult-onset disease predicted a good outcome following liver transplantation. In vitro studies on HepG2 cells showed that VPA disturbs mitochondrial respiration. Our results expand the phenotypes and molecular genetic features in mitochondrial DNA depletion and deletion syndromes. We found evidence that POLG1 mutations are not a contraindication for liver transplantation; rather, mutation status and age at onset affect survival. This finding should be taken in consideration in the treatment of VPA-induced ALF. Furthermore, our findings indicate that sodium valproate is toxic to mitochondria and should be avoided in patients with mitochondrial disease
Tiivistelmä Mitokondrion DNA:n (mtDNA) kahdentumisesta ja ylläpidosta vastaavien tuman geenien mutaatiot voivat johtaa mtDNA:n määrän vähenemiseen (depleetioon) ja katkoksiin (deleetioihin). MtDNA:n kahdentumisesta vastaavaa entsyymiä koodaa tuman POLG1-geeni. POLG1-mutaatioihin liittyy kohonnut riski sairastua natriumvalproaatin (VPA) aiheuttamaan akuuttiin maksavaurioon. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia mtDNA:n depleetion ja deleetioiden molekyyligeneettistä etiologiaa ja kliinisiä taudinkuvia. Tutkimuksessa selvitettiin myös POLG1-mutaatioihin liittyviä taudinkuvia ja POLG1-mutaatioihin liittyvän akuutin maksavaurion patomekanismia. VPA:n vaikutusta mitokondrioiden toimintaan tutkittiin in vitro HepG2-solumallissa. Tutkimuksessa todettiin mtDNA:n depleetion liittyvän vaikeaan varhain alkavaan aivosairauteen. Depleetio todettiin myös sekundaarisena merosiini-negatiivisessa lihasdystrofiassa. Kahdella Kearns-Sayren syndroomaa sairastavalla potilaalla todettiin multippelit mtDNA:n deleetiot, mikä viittaa syndrooman geneettisen alkuperään. POLG1 p.R722H-mutaatiota on aiemmin pidetty neutraalina polymorfiana, mutta tutkimuksen tulokset viittasivat siihen, että homotsygoottisena tai yhdistelmäheterotsygoottisena mutaatio on tautia aiheuttava. Helsingin yliopistollisen sairaalan elinsiirtorekisteristä tunnistettiin retrospektiivisesti viisi potilasta, jotka olivat saaneet maksansiirteen VPA:n aiheuttaman maksavaurion vuoksi. Kaikilla viidellä potilaalla todettiin POLG1-geenin mutaatio, mikä vahvistaa käsitystä geenin yhteydestä VPA:n aiheuttamaan maksavaurioon. POLG1-mutaatioita on pidetty vasta-aiheena maksansiirrolle, mutta tutkimuksessa todettiin homotsygoottisena esiintyvän POLG1-mutaation ja nuoruusiällä tai varhaisella aikuisiällä alkaneen taudin liittyvän parempaan maksansiirron jälkeiseen ennusteeseen. HepG2-solumallilla tehdyt tutkimukset osoittivat VPA:n haittaavan mitokondrioiden solyhengitystä. Tutkimuksen tulokset tuovat lisätietoa mtDNA:n depleetioon ja deleetioihin liittyvistä taudinkuvista ja molekyyligeneettisestä taustasta. POLG1-mutaatiot eivät ole ehdoton vasta-aihe maksansiirrolle; potilaan geneettinen status ja ikä taudin alkamishetkellä vaikuttavat ennusteeseen, mikä tulisi huomioida potilaiden hoidossa. Tulokset myös osoittivat VPA:n olevan mitokondriotoksinen lääke, jonka käyttöä tulisi välttää mitokondriotautipotilaiden hoidossa

Abstract The purpose of this study was to describe and investigate the health-related quality of life of patients suffering from lower limb arteriosclerotic disease before and after treatment. In addition, patients' experiences of living with their illness were examined a year after treatment, and the costs of treatment were investigated before and after treatment. A total of 180 patients took part in the study; 64 were treated conservatively, 85 endovascularly and 31 surgically. During the study, the health-related quality of life of the patients (N = 180) was monitored at the beginning of the study and 6 and 12 months after treatment using the Nottingham Health Profile (NHP) and the 15D quality of life scale. Theme interviews were conducted with some of the patients (n = 18) a year after treatment. In addition, the costs of different treatment methods were examined using a questionnaire which mapped the patients' (n = 153) use of health and social services and the hospital's municipal billing data. The patients' (N = 180) ankle-brachial systolic blood pressure ratio (ABI) was measured at the beginning of the study and 12 months after treatment. The data were analysed using basic statistical methods and content analysis. Compared to the age-and-gender-standardised normal population, the health-related quality of life of women (n = 62) suffering from lower limb arteriosclerotic disease was significantly poorer only in the dimension of pain. Prior to treatment, men's (n = 118) health-related quality of life was significantly lower than that of other Finnish men of the same age (N = 2 126) in all the areas of the NHP scale. In addition, as measured on the 15D scale, the patients' health-related quality of life was statistically significantly poorer compared to normal population (N = 4 048). The claudication distance and the ABI index of patients treated with endovascular and surgical methods was significantly improved one year after treatment. The quality of sleep and emotional reactions of patients treated with conservative methods improved as measured on the NHP scale, while the emotional reactions and energy levels of endovascularly treated patients improved as measured on the NHP scale. The 15D scale also indicated improvement in the overall quality of life, mobility, coping with daily tasks, quality of sleep and energy levels, as well as a decrease in pain and anxiety, which in turn decreased social exclusion. One year after treatment, the NHP scale showed decreased pain and improved mobility, quality of sleep and emotional reactions in surgically treated patients, while the 15D scale indicated improvement in the overall quality of life, mobility, energy levels and quality of sleep. During content analysis, three main categories were formed based on patient experiences: struggle with the effects of the illness, pursuit of a balanced life and the use of internal resources. The direct costs of the diagnostic phase of conservative treatment were €1 625. As the treatment proceeded, the costs decreased in a statistically significant manner to €702. The direct costs of endovascular treatment were €1 522 during the diagnostic phase, increasing in a statistically significant way as the treatment proceeded to €4 579. The direct costs of the diagnostic phase of surgical treatment were €1 579, increasing to €5 608 in a statistically significant way as the treatment proceeded. The study produced an extensive and varied description of the health-related quality of life of patients suffering from lower limb arteriosclerotic disease, patients' experiences of living with the illness and the costs of different treatment methods. The new information produced in this study can be used in a multidisciplinary and multiprofessional way, particularly in improving the treatment and rehabilitation of patients suffering from arteriosclerosis of the lower extremities, and in basic and continuing nursing education
Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla ja selvittää alaraajojen valtimonkovetustautia sairastavien potilaiden terveyteen liittyvää elämänlaatua ennen hoitomenetelmiä ja niiden jälkeen. Lisäksi tarkasteltiin heidän kokemuksiaan elämästä sairauden kanssa vuoden kuluttua hoitomenetelmistä ja potilaille tehtyjen hoitomenetelmien kustannuksia ennen hoitoa ja sen jälkeen. Tutkimuksessa oli yhteensä 180 potilasta, joista 64 hoidettiin konservatiivisesti, 85 endovaskulaarisin ja 31 kirurgisin hoitomenetelmin. Tutkimuksessa seurattiin potilaiden (N = 180) terveyteen liittyvää elämänlaatua Nottingham Health Profile (NHP) ja 15D-elämänlaatumittareilla tutkimuksen alussa, sekä 6 ja 12 kuukauden kuluttua hoidoista. Osalle potilaista (n = 18) tehtiin teemahaastattelu vuoden kuluttua hoidoista. Lisäksi selvitettiin eri hoitomenetelmien kustannuksia potilaiden (n = 153) terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen käyttöä kartoittavalla kyselylomakkeella sekä sairaalan kuntalaskutustiedostoilla. Potilaiden (N = 180) nilkan ja olkavarren välisten systolisten verenpaineiden suhde (ABI) mitattiin tutkimuksen alussa ja 12 kuukauden kuluttua hoitomenetelmistä. Aineistojen analyyseissa käytettiin tilastollisia perusmenetelmiä sekä sisällön analyysia. Verrattuna ikä- ja sukupuolivakioituun normaaliväestöön alaraajojen valtimonkovetustautia sairastavien naisten (n = 62) terveyteen liittyvä elämänlaatu oli merkitsevästi huonompi vain kivun ulottuvuudella. Miesten (n = 118) terveyteen liittyvä elämänlaatu oli ennen hoitomenetelmiä kaikilla kuudella NHP-mittarin osa-alueella merkitsevästi huonompi kuin vastaavanikäisillä suomalaisilla miehillä (N = 2126). Potilaiden elämänlaatu oli myös 15D-mittarilla mitattuna tilastollisesti merkitsevästi huonompi kuin normaaliväestöllä (N = 4048). Vuoden päästä hoidoista endovaskulaarisilla ja kirurgisilla toimenpiteillä hoidettujen potilaiden katkokävelymatka ja ABI-indeksi parantuivat merkitsevästi. Konservatiivisesti hoidetuilla potilailla unen laatu ja tunnereaktiot parantuivat NHP-mittarilla mitattuna. Endovaskulaarisesti hoidetuilla potilailla paranivat NHP- mittarilla mitattuna tunnereaktiot ja tarmokkuus. Myös sosiaalinen eristäytyminen väheni, kun 15D- mittari osoitti paranemista yleisessä elämänlaadussa, liikkumisessa, päivittäisissä toiminnoissa selviytymisessä, unen laadussa ja energisyydessä sekä kivut ja ahdistuneisuus helpottuivat. Vuoden kuluttua kirurgisesti hoidetuilla potilailla NHP-mittari osoitti kivun vähenemistä, liikkumisen, unen laadun ja tunnereaktioiden paranemista, kun 15D-mittarilla mitattuna paranemista tapahtui yleisessä elämänlaadussa, liikkumisessa, energisyydessä ja unen laadussa. Sisällön analyysin tuloksena muodostui kolme pääkategoriaa potilaiden kokemuksista: sairauden vaikutusten kanssa kamppailua, tasapainoisen elämän tavoittelua ja sisäisten voimavarojen käyttöä. Konservatiivisen hoidon diagnosointivaiheen suorat kustannukset olivat 1 625 €. Ne laskivat tilastollisesti merkitsevästi hoidon edettyä ja olivat 702 €. Endovaskulaarisen hoidon suorat kustannukset olivat diagnosointivaiheessa 1 522 € ja ne nousivat tilastollisesti merkitsevästi hoidon edettyä ja olivat 4 579 €. Kirurgisen hoidon suorat kustannukset diagnosointivaiheessa olivat 1 579 € ja ne nousivat tilastollisesti merkitsevästi hoidon edettyä ja olivat 5 608 €. Tutkimus tuotti laajan ja monipuolisen kuvan alaraajojen valtimonkovetustautia sairastavien terveyteen liittyvästä elämänlaadusta, potilaiden kokemuksista elämästä sairauden kanssa ja hoitomenetelmien kustannuksista. Tässä tutkimuksessa tuotettua uutta tietoa voidaan hyödyntää monitieteisesti, moniammatillisesti ja erityisesti alaraajojen valtimonkovetustautia sairastavien hoidon ja kuntoutuksen kehittämisessä, sekä hoitotyön perus- ja täydennyskoulutuksessa