Academic literature on the topic 'Toimija'

Artikkelissa tutkitaan, miten suomalaisten korkeakoulujen yrittäjyystoiminnassa konstruoidaan yrittäjän subjektia. Tarkastelen, millaiseksi yrittäjyys toiminnassa kuvataan ja miten yrittäjyyttä pyritään välittämään. Empiirisenä aineistona toimivat 14 korkeakoulun yrittäjyystoimijan internet-sivut, joita analysoin diskurssianalyysin keinoin. Yrittäjyystoiminta hahmottuu tutkimuksessa kahden keskustelun kautta: Yhtäältä se näyttäytyy osana korkeakoulujen ”kolmatta tehtävää,” yhteiskunnallista vaikuttamista ja palvelua. Korkeakoulutus on alkanut jäsentyä yhä enemmän markkina-ajattelun kautta, ja elinkeinoelämän palveleminen on noussut koulutuksessa merkittäväksi. Toisaalta toiminta on osa koulutuspoliittista yrittäjyyskasvatuksen projektia, jossa yrittäjyyttä käsitteleviä sisältöjä on tuotu mukaan koulutukseen, ja ihannesubjektiksi nousee yrittäjämäinen, joustava toimija. Analyysini osoittaa, että toimijat rakentavat kasvuyrittäjämäisiä, innovatiivisia subjekteja. Ne korostavat yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen ja innostumisen merkityksiä. Näin ne tuottavat yrittäjäsubjektit positiivisia tunteita performoivina tohkeisina subjekteina. Yrittäjyystoiminta limittää korkeakoulutuksen osaksi kilpailukyky-yhteiskuntaa, joka nostaa innovatiivisuuden ja uudenlaisen yhteisöllisyyden talouden – ja kansallisen edun – lähtökohdiksi.

Täsmäeläintuotannon (precision livestock farming) keskeinen toiminta-ajatus on tuottaa tietoa eläinten tuotannosta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Tietoa saadaan nykyaikaisten eläintuotantotilojen automatiikasta, kuten erilaisista ympäristöä ja eläimiä valvovista sensoreista sekä mm. eläinten kaulapantoihin tai jalkoihin sijoitetuista mittauslaitteista. Tarkoituksenamme on esitellä yhden eläinten liikkeitä ja käyttäytymistä seuraavan järjestelmän kehitystyötä ja toimintaa.Kehittämämme HÄN-järjestelmän tavoitteena oli mitata lypsylehmien paikkaa, kiihtyvyysliikettä ja pintalämpötilaa eläinten liikkuessa vapaasti pihatossa. Mittausjärjestelmä koostuu mittaus- ja paikannusmoduuleista (MPM), SoC-vastaanottimesta (System-on-Chip), ohjaus- ja tiedonkeruu-PC:sta (OTPC), kahdeksasta pseudosatelliitista sekä pseudosatelliittien synkronointiradioverkosta.MPM ja akkukotelo sijoitettiin lehmien normaaleihin kaulapantoihin järjestelmää varten suunnitelluissa koteloinneissa. MPM koostuu kahdesta piirikortista (AVR ja ITRAX) ja ulkoisesta GPS-antennista. AVR-kortti toimii mittaus- ja paikannusmoduulin ohjaimena ja viestien välittäjänä ylemmille järjestelmille. AVR-kortilla on lisäksi 3D-kiihtyvyysanturi, lämpötila-anturin liitäntä, muunnin ulkoisille antureille sekä muita oheiskomponentteja. ITRAX-kortti toimii GPS-signaalien vastaanottimena.Mittaus- ja paikannusmoduulin tehonsyöttö toteutettiin 3,7V Litium-paristopaketilla, joka koostui neljästä 2,4 Ah kennosta. MPM:n keskimääräinen tehonkulutus mittaustilassa oli noin 3 mA ja mittaus- ja paikannustilassa noin 60 mA. Mikäli eläin liikkuu paljon, akku kestää huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin vähän liikkuvalla eläimellä, sillä GPS-moduulin ja aktiivisen antennin virrankulutus vaikuttaa merkittävästi akun kestoon. Virran säästämiseksi paikannusmoduuli kytkeytyy pois päältä eläimen ollessa paikoillaan.HÄN-järjestelmään kuuluvat 45 kaulapantaa tekevät kukin paikka- ja kiihtyvyysmittauksen 100 ms välein ja 10 mittauksen jälkeen lähettävät mittauksista kootun datapaketin SoC-vastaanottimelle. SoC-vastaanotin hoitaa verkonhallinnan, tiedonkeruun lähettimiltä, lähettimien ohjaukset, tiedon paketoinnin ja paketoidun tiedon lähetyksen OTPC:lle. OTPC toimii tiedon varastoijana ja käyttöliittymänä verkossa oleville mittausmoduuleille. Käyttöliittymän avulla säädetään mittausmoduulien parametreja sekä näytetään reaaliaikaisesti mittaustulokset. Ohjelmisto tallentaa mittaustiedot MySQL-tietokantaan sekunnin välein tai asetetun mittausvälin mukaisesti.Hyvin Älykäs Navetta –hankkeessa kehitettiin radioverkko, joka toimi erinomaisesti tiedon siirrossa pihattonavetassa. Kiihtyvyysanturit ja lämpötila-anturit toimivat luotettavasti. Kiihtyvyysanturin ja älykkäiden laskentamenetelmien avulla pystytään tunnistamaan erilaisia lehmien käyttäytymismuotoja. Sen sijaan laboratorio-olosuhteissa toimiva pseudoliittijärjestelmään perustuva GPS-paikantaminen ei toiminut pihatto-olosuhteissa.

Koulukiusaaminen ja nuoren ajautuminen oman maailmansa yhteisöllisyyden ulkopuolelle on kirvoittanut julkista keskustelua etenkin Jokelan ja Kauhajoen koulutragedioiden yhteydessä. Koulukontaktissa opettaja on merkittävä toimija lasten vertaisvuorovaikutukseen vaikuttajana. Opettajan toimintaan ryhmään kuulumisen mahdollistajana on kuitenkin tutkimuksellisesti kiinnitetty niukasti huomiota. Tässä artikkelissa tarkastelen kolmen luokanopettajan kertomia tapahtumatarinoita siitä, miten he pyrkivät mahdollistamaan lasten vertaisryhmään kuulumista.

Sirpa Polo tarkastelee tutkimuksessaan ”Minästäkö kaikki riippuu?” ammatillisten aikuisopettajien valmiuksia kehittää omaa osaamistaan siten, että he pystyvät selviytymään jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Tutkimus kohdistuu globalisaatioraportin peräänkuuluttamaan muutosvalmiuteen. Polon lähestymistapa on fenomenologinen ja ihmiskäsitys humanistinen. Ihminen on sen mukaan perustaltaan aktiivinen toimija. – Artikkeli pohjautuu kirjoittajan väitöskirjaan Minästäkö kaikki riippuu? : ammatillisen aikuisopettajan valmiudet selviytyä muuttuvassa toimintaympäristössä (Tampereen yliopisto 2004).

Kasvintuotannon tulosten seurantaan, arviointiin ja vertailuun on kehitetty työväline, joka pohjautuulohkomuistiinpanojen tarkkaan hyödyntämiseen. Lohkotietopankki on ProAgria Maaseutukeskusten Liiton kehittämä tietojärjestelmä, jonne kootaan kasvintuotannon viljelytekniikka- ja satotietoja käytännön viljelyksiltä. Tietopankin tietosisältö koostuu lohkokohtais ista viljelytiedoista, tuotantopanosten käyttötiedoista ja -ajankohdista, sadon määrä- ja laatutiedoista sekä taloudellisista laskelmista.Lohkotietopankin päätavoitteena on tuottaa tietoa kasvintuotannon kehittämiseen. Lohkoittain kirjatut viljelytoimenpiteet ja niiden tuloksena saavutettu sato ja laatu tuottavat tietoa siihen, millaisella viljelytekniikalla ja millaisella tuotantopanosten käytöllä parhaimpaan, niin määrälliseen, laadulliseen kuin taloudelliseen tulokseen päästään. Lohkotietopankin kehitystyö on aloitettu vuonna 2000. Tällä hetkellä aineistoa on eri vuosilta yhteensä noin 183 000 ha:n alalta, ja tiloja mukana järjestelmässä on 900. Mitä enemmän ja useammilta vuosilta aineistoa tietopankkiin saadaan, sitä paremmiksi muodostuvat tulosten tarkastelu- ja vertailumahdollisuudet. Lohkotietopankin käyttöliittymän avulla aineistot voidaan jaotella tulosten perusteella neljänneksiin heikoimmasta parhaimpaan, jolloin voidaan tehdä vertailua siitä, mihin luokkaan omat tulokset yltävät, ja analysoida, mitä kannattaa tehdä tulosten parantamiseksi. Tietojärjestelmä antaa mahdollisuuden tilan tulosten vertailuun, esimerkiksi muiden saman alueen, samalla maalajilla tai samaa viljelykasvia viljelevien tilojen välillä. Tietoaineisto on suojattu niin, että yksittäisen tilan tietoja ei ole ulkopuolisen henkilön mahdollista nähdä. Järjestelmä ei myöskään näytä sellaista luokiteltua tietoa, jossa on alle viiden tilan tiedot mukana Lohkotietopankki toimii työvälineenä ProAgria Maaseutukeskusten ProViljelys -kasvintuotannon kehittämispalvelussa. Palvelussa selvitetään yhtenä osana satokauden päätyttyä kasvintuotannon viljelytekninen onnistuminen ja taloudellinen tulos sekä määritetään kehittämiskohteet ja tavoitteet seuraavalle vuodelle. Lohkotietopankki toimii tässä palvelussa tilakohtaisen tiedon sekävertailutiedon tuottajana. Lohkotietopankki tarjoaa myös välineen ajantasaisen viljelytiedon seuraamiseen. Vuosittaiset lajikekohtaiset viljelytulokset, tuotantopanosten käytön kannattavuudet ja muokkausmenetelmien erot ovat esimerkkejä Lohkotietopankin tietojen käsittelymahdollisuuksista. Lohkotietopankki mahdollistaa myös ruuan alkuperän ja suomalaisen tuotantotavan osoittamisen sekä jäljitettävyyden. Jäljitettävyyden perustana toimivat lohkokohtaiset viljelymuistiinpanot sekä satotiedot kirjattuna varastoihin ja edelleen myyntieriin. Tuotettuun raaka-aine-erään liitetty myyntierätunnus on jäljitettävissä aina elintarvikeketjun seuraavalle portaalle, jonka toimija vastaa oman kirjanpitonsa avulla edelleen jäljitettävyyden säilymisestä. Riskienhallintatapauksissa järjestelmän avulla päästään tarkistamaan tuotantoon liittyviä tietoja. Lohkotietopankin avulla jäljitettävyys on mahdollista ulottaa yksittäiselle peltolohkolle asti ja siellä tehtyihin yksittäisiin viljelytoimenpiteisiin saakka.

Euroopan laajimmat happamien sulfaattimaiden esiintymät ovat Suomessa, Pohjanmaan rannikolla. Ne ovat kuivatuksen ja kalkituksen jälkeen hyviä viljelysmaita. Niiden pohjamaassa on lisäksi runsaat kasveille käyttökelpoisen typen varat, joita syväjuuriset kasvit voinevat hyödyntää. Salaojitetun sulfaattimaan pohjamaassa oleva sulfidi hapettuu vähitellen rikkihapoksi, joka liuottaa metalleja maa-aineksesta. Sulfaattimailta tulevat valumavedet ovatkin johtaneet kalakantojen heikkenemiseen ja suoranaisiin kalakuolemiin varsinkin kuivien kesien jälkeen. Ongelmia alkoi laajemmin ilmetä 1970-luvulla, kun sulfaattimaiden salaojitus yleistyi. Sulfaattimailta tulevaa happamuusongelmaa pidetäänkin yhtenä vaikeimmin ratkaistavana vesiensuojeluongelmana maassamme. Viljeltyjen sulfaattimaiden tarkkaa levinneisyyttä Suomessa ei tiedetä, koska kattavia maaperäkartoituksia niiden esiintymisestä ei ole tehty. Arviot vaihtelevat 50 000 - 330 000 ha:n välillä sen mukaan, millaiset maat luetaan sulfaattimaiksi. Nämä maat eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan suurinta kuormitusta tulee todennäköisesti sellaisilta hiljattain salaojitetuilta alueilta, joilla sulfidikerrokset ovat lähellä maan pintaa (<1,5 m). Usein tällaisia alueita ovat lähellä rannikkoa olevat pengerrysalueet. Sulfaattimaat tulisikin jakaa erilaisiin luokkiin sen perusteella, minkä suuruista kuormitusta niiltä oletetaan tulevan. Erityyppisillä sulfaattimailla tarvitaan erilaisia toimia niiden maatalouskäytön ja ympäristönsuojelun tavoitteiden yhteensovittamiseksi. Kun pyritään sulfaattimailta tulevan happamuuskuormituksen hallintaan, keskeistä on sulfidien hapettumisen estäminen. Tähän tavoitteeseen päästään, kun sulfidit pystytään pitämään mahdollisimman suuren osan vuotta pohjaveden pinnan alapuolella. Säätösalaojitus, varsinkin yhdistettynä kalkkisuodinojitukseen, on vähentänyt kuivatusvesien happamuutta ja metallipitoisuuksia. Menetelmä näyttää toimivan, jos sulfidikerrokset ovat melko syvällä (2-3 m). Viljelykasvien runsas vedenkäyttö kesällä johtaa väistämättä pohjaveden pinnan merkittävään laskuun säätösalaojituksesta huolimatta. Sellaisilla mailla, joilla sulfidikerrokset ovat lähellä maan pintaa, ne jäävät kesällä kuivilleen säätösalaojitetulla pellollakin, jolloin sulfidi pääsee hapettumaan. Tällaisilla mailla happamuuden syntyä voitaneen ehkäistä kuivatusvesien kierrättämisellä ja suoranaisella veden pumppaamisella ojastoon. Korkeaa pohjaveden pintaa sietävien kasvien viljely sulfaattimailla on tutkimisen arvoista. Äärimmäisenä toimena, joka saattaa tulla kysymykseen kaikkein vaikeimmilla alueilla, on kuivatuksen huomattava vähentäminen tai kuivatuksesta luopuminen. Näillä äärimmäisillä toimilla on huomattava vaikutus maatalouden harjoittamiseen ja tuotannon kannattavuuteen. Ennen kuin maatalouden kannattavuuteen ja tuotantoedellytyksiin kohdistuvia toimia ruvetaan edellyttämään, on selvitettävä, kuinka suurta maatilojen määrää ja kuinka suurta osuutta niiden pinta-alasta erilaiset toimenpiteet kohdistuisivat ja arvioitava tällä perusteella toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset ja niiden toteuttamisen realistisuus. Tukijärjestelmiä on kehitettävä uusia vaatimuksia vastaaviksi. Luontoarvokaupan ulottaminen sulfaattimaille ja maanvaihtona toteutettavat tilusjärjestelyt voimakkaimmilla happamilla sulfaattimailla ovat harkinnanarvoisia vaihtoehtoja mahdollisten sulfaattimaihin kohdistuvien käyttörajoitusten kompensoimiseksi. Vaikka kattavia kartoituksia ei toistaiseksi ole olemassa, erilaisiin toimiin happamuuden syntymisen ehkäisemiseksi voidaan jo nyt ryhtyä tiedossa olevilla sulfaattimaa-alueilla.

Suomalaisen ruokaketjun toiminta on monessa suhteessa esimerkillisen hyvällä tasolla, mutta sen toimintaan liittyviä lisäarvotekijöitä ei ole hyödynnetty liiketoiminnassa vielä systemaattisesti. Suomalaisen elintarvikeketjun vahvuuksien määrittely ja niistä viestiminen kuluttajille voidaan nähdä yhtenä keinona koko elintarvikeketjun lisäarvon luomiseen ja kansallisen kilpailukyvyn kehittämiseen. MTT:n Lisäarvoa laatutyöstä –hankkeessa tunnistettiin suomalaiseen ruuantuotantoon liittyviä hyviä käytäntöjä ja lisäarvotekijöitä. Hankkeessa kerättiin aineistoa kirjallisuusselvitysten, kuluttajien ryhmäkeskustelujen, ruokaketjun toimija- ja sidosryhmähaastattelujen, asiantuntijatyöryhmäpalaverien ja keskustelutilaisuuksien avulla. Lisäksi hankkeessa tehtiin kaksi nettikyselyä, joihin vastasi 559 ruokaketjun toimijaa ja 1 623 kuluttajaa. Lisäarvotekijöitä tarkasteltiin vastuullisuuden seitsemän ulottuvuuden - tuoteturvallisuus, eläinten hyvinvointi, ravitsemus, ympäristövastuullisuus, työhyvinvointi, paikallisuus ja taloudellinen vastuu - kautta. Jokaisen vastuullisuusulottuvuuden osalta määriteltiin ulottuvuuden toteutumisen kannalta oleelliset osa-alueet. Osa-alueille tunnistettiin ruokaketjun toiminnassa tehtäviä toimintoja, jotka edistävät ulottuvuuden toteutumista ja joiden hyvä taso tuottaa suomalaiselle ruokaketjulle lisäarvoa. Esimerkkeinä näistä lisäarvotekijöistä voidaan tuoteturvallisuuden osalta mainita jäljitettävyys, salmonellattomuus ja lääkejäämien vähäisyys, eläinten hyvinvoinnin osalta hormonittomuus sekä vapaus vaarallisista eläintaudeista. Ravitsemuksen näkökulmasta lisäarvotekijöiksi tunnistettiin ravitsemusinformaation monipuolisuus ja kuluttajien mahdollisuus tehdä valintoja ravitsemusnäkökulmasta, ympäristön osalta energiatehokkuuden kohentaminen sekä ympäristövaikutusten tavoitteellinen vähentäminen. Työhyvinvointi-ulottuvuuden lisäarvotekijäksi tunnistettiin työhyvinvointia edistävien ja ylläpitävien työkalujen ja käytäntöjen, kuten lomituspalveluiden, riskienhallintatyökalujen ja työaikajoustojen kehittäminen ja hyödyntäminen. Taloudellinen vastuu ja paikallisuus todettiin nivoutuvan voimakkaasti yhteen. Paikallinen ruuantuotanto sekä paikallisten tuotteiden ja raaka-aineiden käyttö tukee paikallista työllisyyttä ja aluetaloutta sekä ylläpitää paikallisia ruokakulttuureita. Ruokaketjun toimintaan liittyy runsaasti toimintoja, joista suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä, mutta joita ei ole viestitty kuluttajille. Lisäarvoa laatutyöstä -hankkeessa tehdyn kuluttajakyselyn mukaan 63 % vastaajista ei saa mielestään riittävästi tietoa ruokaketjun toiminnasta. Tietoa kaivattiin erityisesti hinnanmuodostuksesta tuotantoketjun eri vaiheissa, tuoteturvallisuudesta, alkuperästä ja eläinten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Hankkeen johtopäätöksenä todettiin, että avaamalla ruokaketjun toimintaa läpinäkyvämmäksi ja nostamalla ruokaketjussa tapahtuvaa työtä paremmin kuluttajien tietoisuuteen voitaisiin vahvistaa arvostusta ja ylläpitää luottamusta ruokaketjun toimintaa kohtaan ja vaikuttaa näin kuluttajien maksuhalukkuuteen. Tämä edellyttää konseptia, jolla ohjeistetaan ja varmistetaan vastuullisten toimintatapojen toteutuminen ja jäljittäminen ruokaketjun eri osissa sekä kuluttajalähtöisiä viestintämenetelmiä. Vuosina 2008–2010 toteutettua Lisäarvoa laatutyöstä -hanketta rahoitti maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju. Keskeisimmät yritysyhteistyökumppanit olivat HK Ruokatalo Oy ja Atria Suomi Oy.

”Kilpailu työstä on myös yksilötasolla globaalia. Monilla aloilla työntekijät eivät voi osaamisen kehittämisellä vaikuttaa työnsä säilyttämiseen. Työhön sitoutuminen alkaa olla työntekijöille haitaksi.”

Kokonaisvaltaisen johtamisen tavoitteena on hallita yritystoiminnan onnistumisen kannalta keskeisiä prosesseja ja toimintoja sekä tehdä niistä tehokkaasti ja kannattavasti toimiva kokonaisuus. Se on vision ja tahtotilan muodostamista siitä, millainen yritys on ja miten se toimii tulevaisuuden toimintaympäristössä.Se on strategisten valintojen tekemistä, operatiivista johtamista ja toimenpiteiden ja niitä tekevien toiminnan varmistamista. Artikkelissa tarkastellaan yhteisnavettojen yhteistyötä ja verkostoitumista kokonaisvaltaisen johtamisen näkökulmasta. Teemahaastatteluihin valittiin yhteisnavettahanketta suunnittelevia, alle kolme ja yli kymmenen vuotta yhteisnavettayrittäjinä toimineita. Näin saatiin kuva, millaisia haasteita yhteisnavettayrittäjät olivat eri vaiheissa kohdanneet. Menetelmänä käytettiin laadullis-induktiivista analyysiä. Empiirisestä aineistosta lähtien induktiivisella päättelyllä tuotettiin tietoa yhteisnavetan ja yhteistyöverkoston olemuksesta. Yhteisnavettayrittäjät olivat fuusioineet maidontuotannon. Omat tilat toimivat sopimustiloina.Kasvinviljelyä oli integroitu ajan myötä palvelemaan yhteisnavettaa ja koko yhteistyöverkostoa. Se olisi kannattanut tehdä heti, jolloin toiminta olisi ollut alusta lähtien tehokasta. Strateginen ajattelu ja kilpailuedun tavoittelu tulivat selkeästi esille. Yhteisnavetan perustaminen ja yhteistyöverkoston rakentaminenoli ollut selkeä strateginen päätös, vaikka systemaattinen ja määrätietoinen vision muodostaminen sekä strateginen suunnittelu ja johtaminen puuttuivat. Strategisella ajattelulla oli kuitenkin onnistuttu kyseenalaistamaan totuttu toimintatapa. Silti yhteisnavetan ja yhteistyöverkoston johtamisprosessia eiollut rakennettu hallituksi kokonaisuudeksi. Johtaminen oli pääosin operatiivista. Liiketoimintamallia, jossa strategia muunnetaan käytännön toimiksi, ei ollut laadittu. Myös taloudelliset tavoitteet olivat jääneet taustalle. Maksuvalmiuden merkitystä korostettiin. Yhteisnavetasta ja yhteistyöverkostoista voi tulla merkittävä kilpailutekijä, sillä ne mahdollistavat tehostamisen ja yksikkökustannusten alentamisen perinteiseen maidontuotantoon verrattuna. Kokonaisvaltaisella johtamisella saavutetaan kilpailuetua, kun osapuolet toimivat suunnitellusti osana yhteistyöverkostoa ja ymmärtävät velvoitteensa, vastuunsa ja sopeuttavat toimintansa yhteistyöverkostoa palvelevaksi. Yhteisnavettayrittäjät totesivat menneisyyttä tarkastellessaan, että asioita olisi voinut tehdä paremmin kuin he aikoinaan osasivat edes ajatella. Saman havainnon he tekivät asiantuntijoiden ja virkamiesten ohjeiden osalta. Jos yhteisnavettojen perustamista halutaan nopeuttaa, tarvitaan aktiivisia kehittämistoimia, sillä syvällisen yhteistyön oma-aloitteinen kehittäminen oli kestänyt kauan.

Artikkelissa tarkastellaan, miten perheenjäsenet reagoivat, kun poikaa syytettiin esiaviollisesta suhteesta 1600-luvun Ruotsissa. Tutkitut tapaukset osoittavat, että poikien, äitien ja isien toimijuus määrittyi sukupuolen, iän ja sen suhteen, mikä heidän asemansa oli perheessä. Lisäksi heidän toimijuuteensa vaikutti sääty ja perheen asema säädyn sisällä. Poikien toimijuus ja argumentointi tuomioistuimessa rakentuivat patriarkaaliselle kuuliaisuudelle vanhempia ja Jumalaa kohtaan. Nuoruus elämänvaiheena loi näiden miesten toimijuudelle raamit, jota he hyödynsivät parhaalla mahdollisella tavalla. Vanhempien toiminta poikien esiaviollisten suhteiden selvittämisessä oli kytköksissä sekä sukupuoleen että säätyyn. Papistoon ja ylempään porvaristoon kuuluneet naiset toimivat aktiivisesti tuomioistuimen ulkopuolella ja heidän miehensä ottivat asian hoitoonsa, kun se siirtyi oikeuteen. Miehille oli tyypillistä toimia tuomioistuimissa patriarkaalisen hierarkian edellyttämällä tavalla. Samaan aikaan alemman porvariston naiset toimivat aktiivisesti sekä tuomioistuimissa että niiden ulkopuolella. Meidän tulisikin analysoida uuden ajan alun toimijuutta intersektionaalisesti ja ottaa huomioon henkilön ikä, aviosääty, asema kotitaloudessa sekä sääty ja asema säädyn sisällä.

Tiivistelmä. Opettajan tehtävä on opettaa oppilaita. Vaikeampi kysymys on määritellä opetettava sisältö, sillä silloin täytyy pohtia, mikä on kyllin arvokasta tietoa opetettavaksi. Tiedon opettaminen on kyseenalaista, koska tieto vanhenee. Taidon opettaminen on perustellumpaa, sillä taidot säilyvät ja niitä voi käyttää tiedon hankkimiseen. Siksi koulussa tulisi panostaa oppilaiden ajattelun taitojen kehittämiseen. Tässä tutkimuksessa lähestyttiin tähtitieteen opetusta edellä mainitusta lähtökohdasta käsin. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksen muodossa. Tavoitteena oli laatia pedagogisesti toimiva tähtitieteen opetussuunnitelma, jonka avulla oppilaat oppivat tähtitieteen substanssitiedon lisäksi myös hyödyllisiä taitoja. Tutkimuksen aluksi suoritettiin Suomen, Englannin, Kanadan, Yhdysvaltojen, Australian ja Uuden Seelannin opetussuunnitelmien vertailu tieteen ja erityisesti tähtitieteen osalta. Maat valittiin maantieteellisen jakauman ja saatavilla olevan englannin- tai suomenkielisen opetussuunnitelman perusteella. Opetussuunnitelmista etsittiin tietoja ja taitoja, joita edellä mainituissa maissa on nähty tarpeelliseksi opettaa tähtitieteessä. Opetussuunnitelmien vertailun pohjalta laadittiin kokeellinen tähtitieteen opetussuunnitelma peruskoulun viidennelle luokalle. Kokeellinen opetussuunnitelma rakennettiin väljäksi, jotta oppilaat olisi mahdollista ottaa mukaan toteutuvan opetussuunnitelman rakentamiseen. Tällöin oppilailla on tilaa miettiä omia oppimistavoitteita, ja he pääsevät vaikuttamaan opetuksen sisältöön. Tämä on lähtökohta oppilaan oppimistaitojen kehittymiselle. Oppilaiden omien tavoitteiden asettaminen on tärkeää, koska sillä on vaikutusta oppilaan motivaatioon, ja motivoitunut oppilas kehittää opiskelustrategioitaan. Kokeellinen opetussuunnitelma toteutettiin Oulun normaalikoululla tähtitieteen opetuskokeilun muodossa tammi-helmikuussa 2013. Oppilaan ajattelutaitojen kehittymisen lisäksi opetuksen päätavoitteita olivat tieteellisen ajattelun taitojen kehittyminen, tieteen ja teknologian välisen yhteyden ymmärtäminen ja tähtitieteen asiasisältöjen oppiminen. Oppilailta kerättiin opetuskokeilusta säännöllisesti palautetta, ja tätä palautetta hyödynnettiin opetusjakson aikana toteutuvan opetussuunnitelman kehittämiseen. Opetuskokeilun jälkeen kerätty aineisto tutkittiin, ja tähän perustuen laadittiin ehdotus pedagogisesti toimivaksi tähtitieteen opetussuunnitelmaksi viidennen luokan oppilaille.

Tämän tutkimuksen aiheena ovat ohjelmistoteollisuudessa toimivan yrittäjän ominaispiirteet. Tutkimuksen on tarkoitus tutkia, mitkä ovat ohjelmistoteollisuuden alan yrittäjien keskeisimpiä ja tyypillisimpiä ominaispiirteitä. Tutkimuksessa pyritään aluksi tunnistamaan kirjallisuudesta yrittäjien keskeisimpiä ja tyypillisimpiä ominaispiirteitä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakennetaan kirjallisuuskatsauksen perusteella. Yrittäjien ominaispiirteisiin syvennytään tutkimuksen empiirisessä osuudessa haastattelemalla ohjelmistoteollisuudessa toimivia yrittäjiä. Tutkimuksen aineisto kerätään kvalitatiivisten teemahaastattelujen avulla. Ohjelmistoteollisuudessa toimivista yrittäjistä on selkeästi tunnistettavissa yhteneviä ominaispiirteitä. Ohjelmistoteollisuus poikkeaa perinteisemmistä teollisuuden aloista huomattavasti, ja vaatii tästä syystä myös yrittäjältä tietynlaisia ominaispiirteitä. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta luotu teoreettinen viitekehys yrittäjän ominaispiirteistä soveltui myös ohjelmistoteollisuudessa toimiviin yrittäjiin. Toisaalta painottuivat tietyt ominaispiirteet, kuten esimerkiksi riskinsietokyky ja epävarmuuden hallinta vahvasti ohjelmistoteollisuudessa toimivissa yrittäjissä. Ohjelmistoteollisuudessa toimivista yrittäjistä on tunnistettavissa selkeitä ja yhteneviä ominaispiirteitä. Näiden ominaispiirteiden tutkimus muodostaa tästä syystä perustellun jatkotutkimuskohteen. Jatkotutkimukseen suositellaan havaittujen ominaispiirteiden syvällisempää tutkimusta, esimerkiksi kognitiivisen psykologian näkökulmasta.

Eliöille on kehittynyt sisäiseksi kelloksi vuorokausirytmi ajan mittaamista ja ajankulkuun reagoimista varten. Vuorokausirytmistä on eliöille etua, ja jonkinlainen sisäinen kello esiintyy jossain muodossa kaikilla aitotumallisilla ja osalla esitumallisista. Vuorokausirytmi mittaa ajanjaksoa, joka kestää noin vuorokauden. Vuorokausirytmi tahdistaa eliön kudokset ja elintoiminnot toimimaan rytmissä ympäristön vuorokaudenaikojen kanssa. Vuorokausirytmi toimii ympäristöstä riippumatta, eli se on elimistön sisäinen ominaisuus. Oikeassa tahdissa vuorokaudenaikojen kanssa pysyäkseen vuorokausirytmi vaatii kuitenkin ajastusta eli merkkisignaaleja ympäristöstä. Ilman näitä signaaleja rytmi alkaa edistämään tai jätättämään. Tärkein vuorokausirytmiä edistävä signaali on valo. Valon lisäksi tietyt kemialliset aineet, sosiaalinen vuorovaikutus ja fyysinen rasitus voivat ajastaa vuorokausirytmiä. Vuorokausirytmiä säädellään elimistössä hierakisella systeemillä, jonka ylimpänä keskuksena selkärankaisilla on aivojen hypotalamuksessa sijaitseva suprakiasmaattinen tumake. Valosignaalin ympäristöstä vastaanottavat verkkokalvolla tähän tehtävään erikoistuneet solut ja signaali kulkee suprakiasmaattiseen tumakkeeseen retinohypotalamista reittiä pitkin. Vuorokausirytmi syntyy suprakiasmaattisen tumakkeen soluissa tiettyjen geenien rytmisellä ilmentämisellä ja proteiinien pitoisuuksien muutoksilla. Tärkeimpiä vuorokausirytmiin vaikuttavia geenejä ovat clock ja bmal1. Gamma-aminovoihapolla on lisäksi suuri vaikutus vuorokausirytmin synnyssä ja säätelyssä suprakiasmaattisessa tumakkeessa. Häiriöt vuorokausirytmissä voivat olla terveydelle haitallisia, ja ne voivat altistaa ihmisen univaikeuksille sekä sairauksille kuten aineenvaihdunnan häiriöille ja masennukselle. Vuorokausirytmin häiriöitä voidaan hoitaa sekä lääke- että valohoidolla.

TIM561 on SICK:in valmistama 2D laserskanneri, jolla voidaan havaita anturin ympäristöä ja ympäristön alueella tapahtuvat muutokset ja liikkeet. Tässä kandidaatin työssä tehdään kirjallisuuskatsaus TIM561:sen toimintaan ja sen käyttöön. Ensiksi työssä perehdytään lasermittauksen ja 2D laserskannerien historiaan, sekä 2D laserskannerin yleiseen toimintaperiaatteeseen ja ominaisuuksiin. Sen jälkeen tutkielmassa tarkastellaan tarkemmin TIM561:sen teknisiä osia ja TIM561 toimintaa. Lisäksi työn lopussa perehdytään hieman myös laitteen kytkentään ja käyttöön SICK:in tarjoamalla ilmaisella SOPAS -ohjelmalla
TIM561 by company SICK, is manufactured 2D laserscanner which is used to detect environment of sensor and movement around it. This Bacherlor’s thesis is made by literature overview of TIM561’s working and usage. First, the work focuses on the history of laser measuring and features of 2D laser scanning. After that, the work views more carefully TIM561 components and how TIM561 works. At the end, the work views basics, how TIM561 is used with SICKs free software: SOPAS

Tämä tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Sen tavoitteena on selvittää, miten valikoiva puhumattomuus ilmenee alakoulun oppilaalla ja miten opettaja voi tukea oppilasta, jolla on valikoiva puhumattomuus. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan valikoivan puhumattomuuden määritelmää, etiologiaa ja kuntoutumista, sekä määritellään kolmiportaisen tuen ja positiivisen pedagogiikan käsitteet. Valikoiva puhumattomuus eli selektiivinen mutismi on määritelty ahdistuneisuushäiriöksi DSM-5-luokituksessa. Oppilas, jolla on valikoiva puhumattomuus, ei puhu tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, joissa puhetta odotettaisiin. Puhumattomuus ei johdu fyysisestä puhekyvyttömyydestä tai kieli- ja kommunikaatiohäiriöistä. Häiriön taustat ovat monimuotoiset eikä nykytutkimus pysty tarkasti määrittelemään, mistä valikoiva puhumattomuus johtuu. Sen kesto on keskimäärin viisi vuotta. Valikoivan puhumattomuuden ilmeneminen on yksilöllistä. Oppilaalla on tietty kaava puhumisen suhteen, joka ei kuitenkaan ole riippuvainen halusta puhua tai mielialasta. Keskeistä häiriön ilmenemisessä on ahdistuneisuus, joka voi aiheuttaa oppilaalle fyysistä ja psyykkistä pahaa oloa, liiallista ujoutta ja uhmakkuutta. Suurimmalla osalla oppilaista, joilla on valikoiva puhumattomuus, on myös sosiaalinen fobia. Häiriön muita piirteitä ovat heikkous kielellisissä ja sosiaalisissa taidoissa sekä korvaavaan käyttäytymiseen tukeutuminen. Varhainen puuttuminen on olennaista valikoivan puhumattomuuden hoidossa. Kuntoutumisen lähtökohtana ovat kolme peruspilaria: ahdistusta aiheuttavien tilanteiden välttäminen, myönteisten oppimis- ja kasvukokemusten saaminen sekä spesifi työskentely puheen vapauttamiseksi. Oppilasta ei koskaan pakoteta puhumaan. Pedagogisin keinoin voidaan tarjota oppilaalle sopivia työskentelytapoja. Myönteisiä kokemuksia voidaan tarjota positiivisen pedagogiikan keinoin. Opettaja voi auttaa puheen vapauttamisessa sopivalla kysymyksenasettelulla, videon tai äänitteen hyödyntämisellä ja korvaavan käyttäytymisen häivyttämisellä.

Tutkimukseni on aate- ja oppihistoriallinen pro gradu -tutkielma, jonka aiheena on suomalaisena lehtimiehenä, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja työväenliikkeen johtohahmona toimineen Matti Kurikan utopiasosialistisen ajattelun kehitys sekä sen valossa Sointulan yhteiskunnalle suunnitellut ihanneyhteiskunnan ääriviivat. Työni tutkimuskysymykset ovat: Mitkä aatteet ohjasivat Matti Kurikan utopiasosialistisen ajattelun muotoutumista ja miten tämä näkyi hänen tutkimukseni päälähteenä toimineissa kirjoituksissa Viipurin Sanomissa sekä Työmies-lehdissä? Millaiset syyt saivat Matti Kurikan lähtemään Kanadaan asti siirtolahanketta toteuttamaan? Millaisten ajatusten ja oppien ympärille Kurikka pyrki rakentamaan Sointulan ihanneyhteiskuntaa? Sekä, millaiset utopia-ajattelun teemat toistuivat Kurikan kirjoituksissa hänen ihanneyhteisönsä äänenkantajana toimineessa Aika-lehdessä ja mitä niille tapahtui Sointulan yhteiskuntakokeilun jälkeen? Tärkeä osa tutkimustani on myös selvittää, miksi juuri Malkosaari valikoitui ihanteelliseksi paikaksi Sointulan perustamiselle ja miten Sointulan ihanneyhteiskunnan normit erosivat vallitsevan yhteiskunnan normeista. Lisäksi esittelen kolmantena merkittävänä päälähteenäni toimivan Aika-lehden kirjoitusten pohjalta, millaisia olivat Kurikan näkemykset muun muassa kirkosta ja uskonnosta, avioliittoinstituutiosta, seksuaalimoraalista, naisten yhteiskunnallisesta asemasta ja lasten yhteiskasvatuksen ihanteesta. Kurikan utopiasosialististen ajatusten mukaisesti Sointulassa pyrittiin irtaantumaan kapitalismista ja siirtymään taloudenharjoituksessa kokonaan yhteisomistuksen sekä vaihdantatalouden toteutukseen. Lisäksi yhteiskunnassa toteutettiin samapalkkaisuuden periaatetta ja kaikkia sen jäseniä pyrittiin kohtelemaan tasa-arvoisina. Kurikka suunnitteli vakaasti, että yhteiskunta tulisi vapautumaan perinteisen markkinatalouden lisäksi myös kirkkoinsituutiosta ja sen ylläpitämistä rakenteista, kuten avioliitoista. Sointulassa julistettiinkin kannatettavaksi ”rakkauden oikeuksia, ei aviokahleita”. Näin ollen Sointula leimattiin paikaksi, jossa harjoitettiin paljon puhuttua ”vapaata rakkautta”. Kurikan ajatuksia ei kuitenkaan kannatettu, eivätkä kristilliset avioliitot Sointulassa purkautuneet Kurikan esittämien suunnitelmien mukaisesti. Kurikka suunnitteli Sointulaan myös lastenkotia, joka tulisi jatkossa vastaamaan yhteisön jäsenten lasten järjestelmällisestä kasvatuksesta ja jalostamaan heistä uudenlaisen ihmiskuvan edustajia — todellisia mallikansalaisia ihanneyhteisöön. Kollektiivinen lastenkasvatus yhdistettynä avioliittojen purkautumiseen vapauttaisi sointulalaiset naiset Kurikan mukaan niistä painostavista kodin ja avioelämän kahleista, joihin kirkko ja yhteiskunta olivat ennen naisia velvoittaneet vaimoina ja äiteinä alistumaan. Kurikka uskoi hänen voimakkaille utopistisille ajatuksilleen rakentuneen Sointulan toimivan malliyhteiskuntana, jonka asettamaa esimerkkiä seuraten myös muut kansat alkaisivat tulevaisuudessa kääntyä Kalevan Kansan osoittaman elämänmuodon kannalle ja näin ollen Sointula-aate leviäisi jopa maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.

Diplomityöni on tutkielma, jossa perehdyn lasten leikkiin ja muuhun toimintaan päiväkotiympäristöissä. Pyrin löytämään keinoja, kuinka päiväkotiympäristöjen suunnittelussa voitaisiin ottaa huomioon leikki ja lasten muu toiminta. Viitekehyksenä työssäni on erityisesti varhaiskasvatusta käsittelevä kasvatustieteen alan kirjallisuus, sekä Rakennustietosäätiön ohjekortiston ohjekortti. Paneudun myös lasten toiminnallisuutta käsittelevään arkkitehtuurin kirjallisuuteen. Käsittelen kasvatustieteen kirjallisuudesta esille nousevia teemoja kolmen esimerkkikohteen kautta, sekä esitän konseptiluonnoksissani lasten omaehtoista toimintaa tukevia ratkaisuja. Kirjallisuudessa painottuu ympäristön toiminnallisuus ja lasten toiminta. Lasten maailmankuva perustuu paljolti toiminnan kautta ympäristöön tutustumiseen. Voidaankin todeta, että ympäristön luominen on enemmän kuin pelkän fyysisen ympäristön luomista. Se on kulttuurin luomista. Koska toiminnallisuus on lasten kokemusmaailmassa ensisijainen vaikuttamisen väylä, olen jättänyt materiaalit ja tilojen visuaalisuuden työssäni vähemmälle huomiolle, jotta katse kiinnittyisi vahvemmin toiminnallisuuteen ja kokemuksellisuuteen. Suurin yksittäinen esiin nouseva teema on leikki ja leikin alalajina erityisesti pitkäkestoinen leikki. Etsin leikkiä edesauttavia ilmiöitä ja pyrin niiden pohjalta löytämään luonnosmaisissa konseptiesityksissäni ratkaisuja laadukkaan leikkiympäristön syntymiseksi. Työssäni esitän ratkaisuja myös pitkäkestoisen leikin turvaamiseksi ja leikkimaailman säilyttämiseksi katkojen ajaksi. Terminä paljon esillä on ’tarjouma’, joka tarkoittaa ympäristön tarjoamia virikkeitä lasten leikille ja muulle toiminnalle. Teemana esille nousee myös minuutta tukeva ympäristö, joka edellyttää usein ympäristöltä persoonallisuutta. Kuten nuoren omassa huoneessa tila tehdään oman näköiseksi julisteiden avulla, tulisi vastaavan tapainen toiminta mahdollistaa myös pienille lapsille heidän päivähoitoympäristöissään. Perinteisesti tämä on mahdollistettu esimerkiksi valokuvilla lasten omien paikkojen, kuten päiväunivuoteiden yhteydessä. Havaintojeni mukaan personoinnin voisi mahdollistaa jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa ja kytkeä sen näin aidosti osaksi ympäristöä. Lasten oma toiminta voidaan näin nähdä ympäristölle mahdollisuutena, ei uhkana. Muita tärkeitä esille nousseita teemoja ovat ympäristön moniaistillisuus, tilojen jäsentelyn vaikutus lasten toimintaan, ympäristön vaikutus päiväkodin hierarkiaan, sekä lasten näkökulma. Teemojen pohjalta olen suunnitellut konseptitasoisia luonnoksia, joissa esittelen ideoita leikkiä ja lasten muuta toimintaa tukevan päiväkotiympäristön aikaansaamiseksi. Konsepteissa painottuvat lasten toiminta ja päiväkodin tapahtumat. Esitän mahdollisuuksia liikkuvien leikkien lisäksi myös rauhoittumista ja lepoa tukevien ratkaisujen löytämiseksi
In my Master’s Thesis my focus is on children’s play and other activities in daycare centre environments. My aim is to find out means of design how to better take into account children’s activities at daycare centre environments. The literary framework for my Thesis lies on studies concerning theory about early childhood education. Also, The Rules and Information File concerning Daycare environments of Finnish Building Information Group’s (RT) targeted for designers is one of my main sources. In addition, I will focus on architectural literature about children’s activity in environments. The themes pointed out in educational literature I will discuss through three architectural case studies. Further, I will present my design concepts demonstrating solutions supporting children’s spontaneous activities. In the literature, environments’ functionality and childrens activities are widely emphasized. Child’s worldview is mainly based on exploring the environment through actions. Therefore, creating the environment is more than just creating the physical environment, but it is about creating culture. Since, the emphasis in my Thesis is on actions and activities in children’s environments, I have left material studies and the overall spatial visuality to a smaller role. Hence, my aim is to focus on functionality and experiential aspects. The biggest single theme in my Thesis is childrens play, especially long lasting play. My aim is to find phenomena to foster play and further, to find design solutions for high quality children’s play environments through conceptual design proposals. Affordance is often referred concept, meaning cues inspiring the play and other children’s action offered by the environment. As a theme there also child’s selfdom supporting environment is emphasized, meaning that environment has to be personal or be personalized in some way. Similarly, youngsters have posters in their room, should also the little children be able to personalize their environments. Usually in Finland personalization has been made possible by placing pictures of children or their family nearby their own places like beds. According to my findings, personalization could be taken into consideration already in the architectural design phase and thereby, it could be genuine feature of the whole environment. Hence, children’s action would be seen as an opportunity, not a threat. Other important themes in my Diploma Thesis are ’using all the senses’, ’the impact of space orientation on childrens activity’, ’the impacts of the environment on the daycare centre’s hierarchy’ and ’children’s view’. Based on the aforementioned themes I have designed conceptual sketches to support play and other children’s activities in daycare centre environments. The focus is on design concepts for children’s actions and other activities in the daycare centre environments. In addition to design solutions for children’s independent moving plays, I will also offer proposals for design concepts concerning rest and relax

Abstract The purpose of this research was to study the actorship of occupational safety and health delegates and managers and the development of their actorship as part of their respective work organizations and the systems of occupational safety and health (SOSH), especially in the context of cooperation. Qualitative (N = 119) and statistical (N = 125) data and analysis were used at the same time. In January 2001, there was an advertisement in the Työ Terveys Turvallisuus (Work Health Safety) magazine inviting occupational safety and health delegates and managers to report about the course and prospects of their career as well as their experiences of success and dificulties. The average report was two pages in length and compact. Almost all people who responded to the invitation were sent a SOSH questionnaire. The NVivo2-software was used for qualitative analysis and partly also for statistical analysis, and the purpose was to find structural entities and invariance. The statistical analysis was mainly concerned with SOSH. The most important aspects of action are the object and the outcome in relation to the facilities, division of tasks, community and rules within the operating system. The object and the change of action were investigated by shaping different ways of objectifying and understandings their background. There are three levels of the objectifivation: 1) one-dimensionality of the working environment, 2) multi-dimensionality of the micro system and 2) multi-dimensionality of the meso system. Historical development proceeds from the first through the second towards the third level, because the phenomena of the organizational and working environment are progressively understood as more and more many-faceted and interactional. The change of the ways for objectification also proceeds through three historical phases: 1) the phase of safety at work and the physical working environment, 2) the expanding phase towards a psychosocial working environment and working ability and 3) the expanding phase towards occupational well-being, holistic organizational development and active leadership. The interaction and cooperation are important themes in the actions of OSH delegates and managers. When the scope of interaction and the activity of leadership are cross-classified four alternatives emerge: 1) conflicting, 2) asymmetric, 3) symmetric, and 4) synergic modes of OSH cooperation. In the same axial situation, it is possible to make a typology of the enterprises and other work organizations: 1) defensive and solid, 2) passive and uncoordinated, 3) active and coordinated, and 4) totally managed and renewing. When the level of OSH cooperation and the ability to endure and produce conflicts of values and objects are cross-classified, six types of OSH delegates and managers can be identified: 1) assistant, 2) representative, 3) marketer, 4) auditor, 5) developer, and 6) adviser. Each of them is better consistent with some organizational types than some others. Typical personal strategies are 1) submissiveness and reactiveness, 2) marketing, 3) proactiveness, and 4) professional skills for development. The typical causes of success in OSH include the activity, commitment and support of leaders and managers (70%), on the personal characteristics, ways of action and activity of OSH delegates and managers on the other (70%)
Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työsuojeluvaltuutettujen ja -päälliköiden toimijuutta ja sen kehitystä osana omaa työorganisaatiota ja sen työsuojelujärjestelmää erityisesti yhteistoiminnallisuuden näkökulmsta. Tiedonhankinnassa ja analyysissa käytettiin samanaikaisesti laadullisia ja tilastollisia keinoja. Tapausten lukumäärä laadullisessa aineistossa oli 125 ja tilastollisessa aineistossa 119. Laadullisessa analyysissa käytettiin hyväksi NVivo2-tietoteknistä analyysiohjelmaa. Kyselytutkimuksen aineistolla selvitettiin työsuojelun yhteistoiminta-aktiivien näkökulmasta työsuojelujärjestelmien tilannetta. Toiminnan kohdetta ja sen muutosta tutkittiin selvittämällä työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön kohteellistamistapoja ja -ymmärryksiä. Aineistosta erottuu kolme kohteellistamisen päätasoa: 1) työympäristön yksiulotteisuus, 2) mikrotason systeemisyys ja 3) mesotason systeemisyys. Kehitys kulkee ensiksi mainitusta kohti viimeksi mainittua, mikä voidaan selittää sillä, että asiat ymmärretään ajan kuluessa organisationaalisesti yhä monitahoisemmin, monitasoisemmin ja vuorovaikutteisemmin. Työsuojelun yhteistoiminnalle erityiset muodot saatiin valitsemalla ulottuvuuksiksi yhteistoiminnan kohdealueen laajuus ja johtamisen aktiivisuus. Tällöin saadaan nelikentän lohkoille nimet 1) ristiriitainen, 2) epäsymmetrinen, 3) symmetrinen ja 4) synerginen. Työsuojelun yhteistoiminta-aktiivien selostusten perusteella oli mahdollista analysoida ja tyypitellä heidän toimintakenttänään olevia yrityksiä ja organisaatioita. Tällöin yhdistettäessä tarkastelu-ulottuvuuksiksi yhteistoiminnan kohdealueen laajuus ja johtamisen aktiivisuus saadaan organisaatiotyypeiksi 1) jähmettynyt ja defensiivinen, 2) passiivinen ja koordinoimaton, 3) osittaisjohdettu ja aktiivinen sekä 4) kokonaisjohdettu ja uudistuva. Jaoteltaessa työorganisaation yhteistoiminnallisuus kolmeen eri tasoon ja toisaalta työsuojelun yhteistoimintahenkilön kyky tai tapa kohdata ristiriitoja kahteen eri tasoon saadaan 6-osainen typologia: 1) avustaja, 2) edunvalvoja, 3) markkinoija, 4) katselmoija, 5) kehittäjä ja 6) neuvonantaja. Kukin tyyppi kehitysvaiheena mahdollistuu todennäköisimmin jossakin organisaatiotyypissä, joka vuorostaan kehitysvaiheena tuottaa tietyt edellytykset ja tarpeet kyseisen tyypin, eli tietyn rooli- ja tehtäväkokonaisuuden, omaksumiseen. Vastaavasti strategisina perusvaihtoehtoina saadaan nelikenttä, joka jakaantuu seuraavasti: 1) reaktiivisuus ja alistuvuus, 2) markkinoivuus, 3) proaktiivisuus ja 4) kokonaisvaltaisuus ja kehittäjäammatillisuus. Työsuojelutoiminnan onnistuneisuuden syistä tärkeimmiksi mainitaan yhtäältä omistajien ja johdon aktiivisuus, tavoitteellisuus, sitoutuneisuus, kiinnostuneisuus ja tuki, sekä toisaalta työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön henkilökohtaisen ominaisuudet, toimintatapa ja aktiivisuus. Molemmat tekijät saavat kaksikolmasosan osuuden vastauksissa. Johdon ja omistajien kokonaismerkitys tulee esille, kun vaikeuksien syinä johdon passiivisuus, tavoitteettomuus, tietämättömyys, osaamattomuus ja kielteisyys saavat 52 %:n osuuden selostuksissa. Työsuojeluvaltuutetut ja -päälliköt joutuvat tehtävässään toimintaedellytysten ja ristiriitojen kenttään, jonka merkitys jaksamisen ja toiminnan mielekkyydelle on pitkällä aikavälillä riippuvainen toimintaedellytysten ja ristiriitojen laadusta ja niiden välisestä suhteesta. Työpaikkakohtaisen työsuojelujärjestelmän tilaa erittelevät tulokset osoittavat, että lähes kaikissa tarkastelukohteissa on yleisesti ottaen kehittämisen ja parantamisen varaa
Sammanfattning Syftet med denna forskning är att redogöra för skyddsombudens och -chefernas verksamhet och redogöra för utvecklingen för verksamheten, i synnerhet ur samarbetets synvinkel, som en del av den egna arbetsorganisationen och det egna systemet för arbetarskyddsarbetet. I undersökningen används både kvalitativa och statistiska metoder. Skyddsombuden och -cheferna ombads genom en annons i tidningen Työ Terveys Turvallisuus berätta om sin egen karriär i arbetarskyddsarbetet, samt om sina erfarenheter och åsikter, om framgångar och svårigheter i samarbetet. Till alla som skrev sändes också ett frågeformulär som innehöll frågor om egenskaper av systemet för arbetarskyddsarbetet. I det kvalitativa materialet var antalet fall 125 och i det statistiska materialet 119. Stora företag och organisationer, kommuner och skyddsombud utgjorde majoriteten av forskningsmaterialets svar. Det finns tre objektiva nivåer i verksamheten: 1) arbetsmiljöns endimensionalitet 2) mikronivåns systematik och 3) mesonivåns systematik. Utvecklingen sker från den första mot den sistnämnda, de organisatoriska förbindelserna mellan olika nivåer blir med tiden ännu mångsidigare och har större växelverkan. Ur den organisationspolitiska synvinkeln har utgångspunkten varit till slutet av 1980-talet en riskhanteringspolitik som har strävat till att hindra förluster. I början av 1990-talet har personal- och utvecklingspolitiken kommit med i bilden, till exempel som personalekonomisk beräkning och rapportering, som upprätthållande och främjande av arbetsförmåga, samt som kvalitetsverksamhet. Målet i arbetarskyddsarbetet har utvidgats till organisationspolitikens område. Den följande fasen kan vara en integrerad politik för resultat och arbetsvälmåga. I förändringen av målinriktningarna kan man skilja på tre nivåer och faser vilka utvidgar sig till 1) arbetssäkerhet och fysisk arbetsmiljö 2) till arbetsförmåga och psykosocial arbetsmiljö 3) till välmående, holistisk utveckling och aktiv ledning. Växelverkan och samarbete delar sig på fyra utvecklingshistoriska faser beroende på ledningens aktivitet och arbetarskyddsarbetets omfattning 1) motstridig 2) osymmetrisk 3) symmetrisk och 4) synergisk. Också arbetsorganisationerna kan med samma princip delas i fyra typer 1) stelnad och defensiv, 2) passiv och okoordinerad, 3) delvis styrd och aktiv och 4) helt styrd och förnyande. Skyddsombuden och -cheferna kan delas i sex typer på grund av den personliga förmågan att ta emot, orsaka och undvika konflikter, och den organisatoriska förmågan att samarbeta: 1) assistent, 2) representant, 3) marknadsförare, 4) mönstrare, 5) utvecklare och 6) rådgivare. Det finns behov att utveckla nästan alla delområden i arbetarskyddsarbetet inom arbetsorganisationerna

Tässä artikkelissa esittelemme vuonna 2013 aloittaneen ja 2019 päättyneen Koneen säätiön rahoittaman Suomalais-ugrilaiset kielet ja internet projektin suunnittelua sekä toteutusta ja kokoamme yhteen saavutettuja tuloksia. Aikaisemmin julkaistujen valmiiden tulosten lisäksi esittelemme myös joitakin keskeneräisiksi jääneitä tuotoksia. Projektissa kerättiin verkkoharavoinnin ja automaattisen kielentunnistuksen avulla harvinaisilla uralilaisilla kielillä kirjoitettujen sivujen tekstiä avoimilta verkkosivuilta. Projektissa kehitetty Wanca-portaalisivusto toimii kokoelmana linkkejä haravoinnin yhteydessä löydetyille näitä kieliä käyttäen kirjoitetuille sivuille. Projektissa kehitettiin prosessi, jota käyttäen verkkoharavan avulla löydetyistä teksteistä muodostetaan virkekorpuksia halutuille kielille. Muodostetut virkekorpukset ovat avoimesti saatavilla FIN-CLARIN konsortion ylläpitämän Kielipankin Korp-palvelussa. Verkkoharavoinnin ja korpusten kokoamisen ohella projekti keskittyi erityisesti kielentunnistuksen menetelmien kehittämiseen, jossa saavutettiin kansainvälisesti erittäin merkittäviä tuloksia. Projektin tutkijat ovat osallistuneet kansainvälisiin tekstin kielentunnistukseen keskittyneisiin kilpailuihin ja voittaneet niistä useita.