Dissertations / Theses on the topic 'Toimija'

Tiivistelmä. Opettajan tehtävä on opettaa oppilaita. Vaikeampi kysymys on määritellä opetettava sisältö, sillä silloin täytyy pohtia, mikä on kyllin arvokasta tietoa opetettavaksi. Tiedon opettaminen on kyseenalaista, koska tieto vanhenee. Taidon opettaminen on perustellumpaa, sillä taidot säilyvät ja niitä voi käyttää tiedon hankkimiseen. Siksi koulussa tulisi panostaa oppilaiden ajattelun taitojen kehittämiseen. Tässä tutkimuksessa lähestyttiin tähtitieteen opetusta edellä mainitusta lähtökohdasta käsin. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksen muodossa. Tavoitteena oli laatia pedagogisesti toimiva tähtitieteen opetussuunnitelma, jonka avulla oppilaat oppivat tähtitieteen substanssitiedon lisäksi myös hyödyllisiä taitoja. Tutkimuksen aluksi suoritettiin Suomen, Englannin, Kanadan, Yhdysvaltojen, Australian ja Uuden Seelannin opetussuunnitelmien vertailu tieteen ja erityisesti tähtitieteen osalta. Maat valittiin maantieteellisen jakauman ja saatavilla olevan englannin- tai suomenkielisen opetussuunnitelman perusteella. Opetussuunnitelmista etsittiin tietoja ja taitoja, joita edellä mainituissa maissa on nähty tarpeelliseksi opettaa tähtitieteessä. Opetussuunnitelmien vertailun pohjalta laadittiin kokeellinen tähtitieteen opetussuunnitelma peruskoulun viidennelle luokalle. Kokeellinen opetussuunnitelma rakennettiin väljäksi, jotta oppilaat olisi mahdollista ottaa mukaan toteutuvan opetussuunnitelman rakentamiseen. Tällöin oppilailla on tilaa miettiä omia oppimistavoitteita, ja he pääsevät vaikuttamaan opetuksen sisältöön. Tämä on lähtökohta oppilaan oppimistaitojen kehittymiselle. Oppilaiden omien tavoitteiden asettaminen on tärkeää, koska sillä on vaikutusta oppilaan motivaatioon, ja motivoitunut oppilas kehittää opiskelustrategioitaan. Kokeellinen opetussuunnitelma toteutettiin Oulun normaalikoululla tähtitieteen opetuskokeilun muodossa tammi-helmikuussa 2013. Oppilaan ajattelutaitojen kehittymisen lisäksi opetuksen päätavoitteita olivat tieteellisen ajattelun taitojen kehittyminen, tieteen ja teknologian välisen yhteyden ymmärtäminen ja tähtitieteen asiasisältöjen oppiminen. Oppilailta kerättiin opetuskokeilusta säännöllisesti palautetta, ja tätä palautetta hyödynnettiin opetusjakson aikana toteutuvan opetussuunnitelman kehittämiseen. Opetuskokeilun jälkeen kerätty aineisto tutkittiin, ja tähän perustuen laadittiin ehdotus pedagogisesti toimivaksi tähtitieteen opetussuunnitelmaksi viidennen luokan oppilaille.

Tämän tutkimuksen aiheena ovat ohjelmistoteollisuudessa toimivan yrittäjän ominaispiirteet. Tutkimuksen on tarkoitus tutkia, mitkä ovat ohjelmistoteollisuuden alan yrittäjien keskeisimpiä ja tyypillisimpiä ominaispiirteitä. Tutkimuksessa pyritään aluksi tunnistamaan kirjallisuudesta yrittäjien keskeisimpiä ja tyypillisimpiä ominaispiirteitä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakennetaan kirjallisuuskatsauksen perusteella. Yrittäjien ominaispiirteisiin syvennytään tutkimuksen empiirisessä osuudessa haastattelemalla ohjelmistoteollisuudessa toimivia yrittäjiä. Tutkimuksen aineisto kerätään kvalitatiivisten teemahaastattelujen avulla. Ohjelmistoteollisuudessa toimivista yrittäjistä on selkeästi tunnistettavissa yhteneviä ominaispiirteitä. Ohjelmistoteollisuus poikkeaa perinteisemmistä teollisuuden aloista huomattavasti, ja vaatii tästä syystä myös yrittäjältä tietynlaisia ominaispiirteitä. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta luotu teoreettinen viitekehys yrittäjän ominaispiirteistä soveltui myös ohjelmistoteollisuudessa toimiviin yrittäjiin. Toisaalta painottuivat tietyt ominaispiirteet, kuten esimerkiksi riskinsietokyky ja epävarmuuden hallinta vahvasti ohjelmistoteollisuudessa toimivissa yrittäjissä. Ohjelmistoteollisuudessa toimivista yrittäjistä on tunnistettavissa selkeitä ja yhteneviä ominaispiirteitä. Näiden ominaispiirteiden tutkimus muodostaa tästä syystä perustellun jatkotutkimuskohteen. Jatkotutkimukseen suositellaan havaittujen ominaispiirteiden syvällisempää tutkimusta, esimerkiksi kognitiivisen psykologian näkökulmasta.

Eliöille on kehittynyt sisäiseksi kelloksi vuorokausirytmi ajan mittaamista ja ajankulkuun reagoimista varten. Vuorokausirytmistä on eliöille etua, ja jonkinlainen sisäinen kello esiintyy jossain muodossa kaikilla aitotumallisilla ja osalla esitumallisista. Vuorokausirytmi mittaa ajanjaksoa, joka kestää noin vuorokauden. Vuorokausirytmi tahdistaa eliön kudokset ja elintoiminnot toimimaan rytmissä ympäristön vuorokaudenaikojen kanssa. Vuorokausirytmi toimii ympäristöstä riippumatta, eli se on elimistön sisäinen ominaisuus. Oikeassa tahdissa vuorokaudenaikojen kanssa pysyäkseen vuorokausirytmi vaatii kuitenkin ajastusta eli merkkisignaaleja ympäristöstä. Ilman näitä signaaleja rytmi alkaa edistämään tai jätättämään. Tärkein vuorokausirytmiä edistävä signaali on valo. Valon lisäksi tietyt kemialliset aineet, sosiaalinen vuorovaikutus ja fyysinen rasitus voivat ajastaa vuorokausirytmiä. Vuorokausirytmiä säädellään elimistössä hierakisella systeemillä, jonka ylimpänä keskuksena selkärankaisilla on aivojen hypotalamuksessa sijaitseva suprakiasmaattinen tumake. Valosignaalin ympäristöstä vastaanottavat verkkokalvolla tähän tehtävään erikoistuneet solut ja signaali kulkee suprakiasmaattiseen tumakkeeseen retinohypotalamista reittiä pitkin. Vuorokausirytmi syntyy suprakiasmaattisen tumakkeen soluissa tiettyjen geenien rytmisellä ilmentämisellä ja proteiinien pitoisuuksien muutoksilla. Tärkeimpiä vuorokausirytmiin vaikuttavia geenejä ovat clock ja bmal1. Gamma-aminovoihapolla on lisäksi suuri vaikutus vuorokausirytmin synnyssä ja säätelyssä suprakiasmaattisessa tumakkeessa. Häiriöt vuorokausirytmissä voivat olla terveydelle haitallisia, ja ne voivat altistaa ihmisen univaikeuksille sekä sairauksille kuten aineenvaihdunnan häiriöille ja masennukselle. Vuorokausirytmin häiriöitä voidaan hoitaa sekä lääke- että valohoidolla.

TIM561 on SICK:in valmistama 2D laserskanneri, jolla voidaan havaita anturin ympäristöä ja ympäristön alueella tapahtuvat muutokset ja liikkeet. Tässä kandidaatin työssä tehdään kirjallisuuskatsaus TIM561:sen toimintaan ja sen käyttöön. Ensiksi työssä perehdytään lasermittauksen ja 2D laserskannerien historiaan, sekä 2D laserskannerin yleiseen toimintaperiaatteeseen ja ominaisuuksiin. Sen jälkeen tutkielmassa tarkastellaan tarkemmin TIM561:sen teknisiä osia ja TIM561 toimintaa. Lisäksi työn lopussa perehdytään hieman myös laitteen kytkentään ja käyttöön SICK:in tarjoamalla ilmaisella SOPAS -ohjelmalla
TIM561 by company SICK, is manufactured 2D laserscanner which is used to detect environment of sensor and movement around it. This Bacherlor’s thesis is made by literature overview of TIM561’s working and usage. First, the work focuses on the history of laser measuring and features of 2D laser scanning. After that, the work views more carefully TIM561 components and how TIM561 works. At the end, the work views basics, how TIM561 is used with SICKs free software: SOPAS

Tämä tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Sen tavoitteena on selvittää, miten valikoiva puhumattomuus ilmenee alakoulun oppilaalla ja miten opettaja voi tukea oppilasta, jolla on valikoiva puhumattomuus. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan valikoivan puhumattomuuden määritelmää, etiologiaa ja kuntoutumista, sekä määritellään kolmiportaisen tuen ja positiivisen pedagogiikan käsitteet. Valikoiva puhumattomuus eli selektiivinen mutismi on määritelty ahdistuneisuushäiriöksi DSM-5-luokituksessa. Oppilas, jolla on valikoiva puhumattomuus, ei puhu tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, joissa puhetta odotettaisiin. Puhumattomuus ei johdu fyysisestä puhekyvyttömyydestä tai kieli- ja kommunikaatiohäiriöistä. Häiriön taustat ovat monimuotoiset eikä nykytutkimus pysty tarkasti määrittelemään, mistä valikoiva puhumattomuus johtuu. Sen kesto on keskimäärin viisi vuotta. Valikoivan puhumattomuuden ilmeneminen on yksilöllistä. Oppilaalla on tietty kaava puhumisen suhteen, joka ei kuitenkaan ole riippuvainen halusta puhua tai mielialasta. Keskeistä häiriön ilmenemisessä on ahdistuneisuus, joka voi aiheuttaa oppilaalle fyysistä ja psyykkistä pahaa oloa, liiallista ujoutta ja uhmakkuutta. Suurimmalla osalla oppilaista, joilla on valikoiva puhumattomuus, on myös sosiaalinen fobia. Häiriön muita piirteitä ovat heikkous kielellisissä ja sosiaalisissa taidoissa sekä korvaavaan käyttäytymiseen tukeutuminen. Varhainen puuttuminen on olennaista valikoivan puhumattomuuden hoidossa. Kuntoutumisen lähtökohtana ovat kolme peruspilaria: ahdistusta aiheuttavien tilanteiden välttäminen, myönteisten oppimis- ja kasvukokemusten saaminen sekä spesifi työskentely puheen vapauttamiseksi. Oppilasta ei koskaan pakoteta puhumaan. Pedagogisin keinoin voidaan tarjota oppilaalle sopivia työskentelytapoja. Myönteisiä kokemuksia voidaan tarjota positiivisen pedagogiikan keinoin. Opettaja voi auttaa puheen vapauttamisessa sopivalla kysymyksenasettelulla, videon tai äänitteen hyödyntämisellä ja korvaavan käyttäytymisen häivyttämisellä.

Tutkimukseni on aate- ja oppihistoriallinen pro gradu -tutkielma, jonka aiheena on suomalaisena lehtimiehenä, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja työväenliikkeen johtohahmona toimineen Matti Kurikan utopiasosialistisen ajattelun kehitys sekä sen valossa Sointulan yhteiskunnalle suunnitellut ihanneyhteiskunnan ääriviivat. Työni tutkimuskysymykset ovat: Mitkä aatteet ohjasivat Matti Kurikan utopiasosialistisen ajattelun muotoutumista ja miten tämä näkyi hänen tutkimukseni päälähteenä toimineissa kirjoituksissa Viipurin Sanomissa sekä Työmies-lehdissä? Millaiset syyt saivat Matti Kurikan lähtemään Kanadaan asti siirtolahanketta toteuttamaan? Millaisten ajatusten ja oppien ympärille Kurikka pyrki rakentamaan Sointulan ihanneyhteiskuntaa? Sekä, millaiset utopia-ajattelun teemat toistuivat Kurikan kirjoituksissa hänen ihanneyhteisönsä äänenkantajana toimineessa Aika-lehdessä ja mitä niille tapahtui Sointulan yhteiskuntakokeilun jälkeen? Tärkeä osa tutkimustani on myös selvittää, miksi juuri Malkosaari valikoitui ihanteelliseksi paikaksi Sointulan perustamiselle ja miten Sointulan ihanneyhteiskunnan normit erosivat vallitsevan yhteiskunnan normeista. Lisäksi esittelen kolmantena merkittävänä päälähteenäni toimivan Aika-lehden kirjoitusten pohjalta, millaisia olivat Kurikan näkemykset muun muassa kirkosta ja uskonnosta, avioliittoinstituutiosta, seksuaalimoraalista, naisten yhteiskunnallisesta asemasta ja lasten yhteiskasvatuksen ihanteesta. Kurikan utopiasosialististen ajatusten mukaisesti Sointulassa pyrittiin irtaantumaan kapitalismista ja siirtymään taloudenharjoituksessa kokonaan yhteisomistuksen sekä vaihdantatalouden toteutukseen. Lisäksi yhteiskunnassa toteutettiin samapalkkaisuuden periaatetta ja kaikkia sen jäseniä pyrittiin kohtelemaan tasa-arvoisina. Kurikka suunnitteli vakaasti, että yhteiskunta tulisi vapautumaan perinteisen markkinatalouden lisäksi myös kirkkoinsituutiosta ja sen ylläpitämistä rakenteista, kuten avioliitoista. Sointulassa julistettiinkin kannatettavaksi ”rakkauden oikeuksia, ei aviokahleita”. Näin ollen Sointula leimattiin paikaksi, jossa harjoitettiin paljon puhuttua ”vapaata rakkautta”. Kurikan ajatuksia ei kuitenkaan kannatettu, eivätkä kristilliset avioliitot Sointulassa purkautuneet Kurikan esittämien suunnitelmien mukaisesti. Kurikka suunnitteli Sointulaan myös lastenkotia, joka tulisi jatkossa vastaamaan yhteisön jäsenten lasten järjestelmällisestä kasvatuksesta ja jalostamaan heistä uudenlaisen ihmiskuvan edustajia — todellisia mallikansalaisia ihanneyhteisöön. Kollektiivinen lastenkasvatus yhdistettynä avioliittojen purkautumiseen vapauttaisi sointulalaiset naiset Kurikan mukaan niistä painostavista kodin ja avioelämän kahleista, joihin kirkko ja yhteiskunta olivat ennen naisia velvoittaneet vaimoina ja äiteinä alistumaan. Kurikka uskoi hänen voimakkaille utopistisille ajatuksilleen rakentuneen Sointulan toimivan malliyhteiskuntana, jonka asettamaa esimerkkiä seuraten myös muut kansat alkaisivat tulevaisuudessa kääntyä Kalevan Kansan osoittaman elämänmuodon kannalle ja näin ollen Sointula-aate leviäisi jopa maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.

Diplomityöni on tutkielma, jossa perehdyn lasten leikkiin ja muuhun toimintaan päiväkotiympäristöissä. Pyrin löytämään keinoja, kuinka päiväkotiympäristöjen suunnittelussa voitaisiin ottaa huomioon leikki ja lasten muu toiminta. Viitekehyksenä työssäni on erityisesti varhaiskasvatusta käsittelevä kasvatustieteen alan kirjallisuus, sekä Rakennustietosäätiön ohjekortiston ohjekortti. Paneudun myös lasten toiminnallisuutta käsittelevään arkkitehtuurin kirjallisuuteen. Käsittelen kasvatustieteen kirjallisuudesta esille nousevia teemoja kolmen esimerkkikohteen kautta, sekä esitän konseptiluonnoksissani lasten omaehtoista toimintaa tukevia ratkaisuja. Kirjallisuudessa painottuu ympäristön toiminnallisuus ja lasten toiminta. Lasten maailmankuva perustuu paljolti toiminnan kautta ympäristöön tutustumiseen. Voidaankin todeta, että ympäristön luominen on enemmän kuin pelkän fyysisen ympäristön luomista. Se on kulttuurin luomista. Koska toiminnallisuus on lasten kokemusmaailmassa ensisijainen vaikuttamisen väylä, olen jättänyt materiaalit ja tilojen visuaalisuuden työssäni vähemmälle huomiolle, jotta katse kiinnittyisi vahvemmin toiminnallisuuteen ja kokemuksellisuuteen. Suurin yksittäinen esiin nouseva teema on leikki ja leikin alalajina erityisesti pitkäkestoinen leikki. Etsin leikkiä edesauttavia ilmiöitä ja pyrin niiden pohjalta löytämään luonnosmaisissa konseptiesityksissäni ratkaisuja laadukkaan leikkiympäristön syntymiseksi. Työssäni esitän ratkaisuja myös pitkäkestoisen leikin turvaamiseksi ja leikkimaailman säilyttämiseksi katkojen ajaksi. Terminä paljon esillä on ’tarjouma’, joka tarkoittaa ympäristön tarjoamia virikkeitä lasten leikille ja muulle toiminnalle. Teemana esille nousee myös minuutta tukeva ympäristö, joka edellyttää usein ympäristöltä persoonallisuutta. Kuten nuoren omassa huoneessa tila tehdään oman näköiseksi julisteiden avulla, tulisi vastaavan tapainen toiminta mahdollistaa myös pienille lapsille heidän päivähoitoympäristöissään. Perinteisesti tämä on mahdollistettu esimerkiksi valokuvilla lasten omien paikkojen, kuten päiväunivuoteiden yhteydessä. Havaintojeni mukaan personoinnin voisi mahdollistaa jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa ja kytkeä sen näin aidosti osaksi ympäristöä. Lasten oma toiminta voidaan näin nähdä ympäristölle mahdollisuutena, ei uhkana. Muita tärkeitä esille nousseita teemoja ovat ympäristön moniaistillisuus, tilojen jäsentelyn vaikutus lasten toimintaan, ympäristön vaikutus päiväkodin hierarkiaan, sekä lasten näkökulma. Teemojen pohjalta olen suunnitellut konseptitasoisia luonnoksia, joissa esittelen ideoita leikkiä ja lasten muuta toimintaa tukevan päiväkotiympäristön aikaansaamiseksi. Konsepteissa painottuvat lasten toiminta ja päiväkodin tapahtumat. Esitän mahdollisuuksia liikkuvien leikkien lisäksi myös rauhoittumista ja lepoa tukevien ratkaisujen löytämiseksi
In my Master’s Thesis my focus is on children’s play and other activities in daycare centre environments. My aim is to find out means of design how to better take into account children’s activities at daycare centre environments. The literary framework for my Thesis lies on studies concerning theory about early childhood education. Also, The Rules and Information File concerning Daycare environments of Finnish Building Information Group’s (RT) targeted for designers is one of my main sources. In addition, I will focus on architectural literature about children’s activity in environments. The themes pointed out in educational literature I will discuss through three architectural case studies. Further, I will present my design concepts demonstrating solutions supporting children’s spontaneous activities. In the literature, environments’ functionality and childrens activities are widely emphasized. Child’s worldview is mainly based on exploring the environment through actions. Therefore, creating the environment is more than just creating the physical environment, but it is about creating culture. Since, the emphasis in my Thesis is on actions and activities in children’s environments, I have left material studies and the overall spatial visuality to a smaller role. Hence, my aim is to focus on functionality and experiential aspects. The biggest single theme in my Thesis is childrens play, especially long lasting play. My aim is to find phenomena to foster play and further, to find design solutions for high quality children’s play environments through conceptual design proposals. Affordance is often referred concept, meaning cues inspiring the play and other children’s action offered by the environment. As a theme there also child’s selfdom supporting environment is emphasized, meaning that environment has to be personal or be personalized in some way. Similarly, youngsters have posters in their room, should also the little children be able to personalize their environments. Usually in Finland personalization has been made possible by placing pictures of children or their family nearby their own places like beds. According to my findings, personalization could be taken into consideration already in the architectural design phase and thereby, it could be genuine feature of the whole environment. Hence, children’s action would be seen as an opportunity, not a threat. Other important themes in my Diploma Thesis are ’using all the senses’, ’the impact of space orientation on childrens activity’, ’the impacts of the environment on the daycare centre’s hierarchy’ and ’children’s view’. Based on the aforementioned themes I have designed conceptual sketches to support play and other children’s activities in daycare centre environments. The focus is on design concepts for children’s actions and other activities in the daycare centre environments. In addition to design solutions for children’s independent moving plays, I will also offer proposals for design concepts concerning rest and relax

Abstract The purpose of this research was to study the actorship of occupational safety and health delegates and managers and the development of their actorship as part of their respective work organizations and the systems of occupational safety and health (SOSH), especially in the context of cooperation. Qualitative (N = 119) and statistical (N = 125) data and analysis were used at the same time. In January 2001, there was an advertisement in the Työ Terveys Turvallisuus (Work Health Safety) magazine inviting occupational safety and health delegates and managers to report about the course and prospects of their career as well as their experiences of success and dificulties. The average report was two pages in length and compact. Almost all people who responded to the invitation were sent a SOSH questionnaire. The NVivo2-software was used for qualitative analysis and partly also for statistical analysis, and the purpose was to find structural entities and invariance. The statistical analysis was mainly concerned with SOSH. The most important aspects of action are the object and the outcome in relation to the facilities, division of tasks, community and rules within the operating system. The object and the change of action were investigated by shaping different ways of objectifying and understandings their background. There are three levels of the objectifivation: 1) one-dimensionality of the working environment, 2) multi-dimensionality of the micro system and 2) multi-dimensionality of the meso system. Historical development proceeds from the first through the second towards the third level, because the phenomena of the organizational and working environment are progressively understood as more and more many-faceted and interactional. The change of the ways for objectification also proceeds through three historical phases: 1) the phase of safety at work and the physical working environment, 2) the expanding phase towards a psychosocial working environment and working ability and 3) the expanding phase towards occupational well-being, holistic organizational development and active leadership. The interaction and cooperation are important themes in the actions of OSH delegates and managers. When the scope of interaction and the activity of leadership are cross-classified four alternatives emerge: 1) conflicting, 2) asymmetric, 3) symmetric, and 4) synergic modes of OSH cooperation. In the same axial situation, it is possible to make a typology of the enterprises and other work organizations: 1) defensive and solid, 2) passive and uncoordinated, 3) active and coordinated, and 4) totally managed and renewing. When the level of OSH cooperation and the ability to endure and produce conflicts of values and objects are cross-classified, six types of OSH delegates and managers can be identified: 1) assistant, 2) representative, 3) marketer, 4) auditor, 5) developer, and 6) adviser. Each of them is better consistent with some organizational types than some others. Typical personal strategies are 1) submissiveness and reactiveness, 2) marketing, 3) proactiveness, and 4) professional skills for development. The typical causes of success in OSH include the activity, commitment and support of leaders and managers (70%), on the personal characteristics, ways of action and activity of OSH delegates and managers on the other (70%)
Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työsuojeluvaltuutettujen ja -päälliköiden toimijuutta ja sen kehitystä osana omaa työorganisaatiota ja sen työsuojelujärjestelmää erityisesti yhteistoiminnallisuuden näkökulmsta. Tiedonhankinnassa ja analyysissa käytettiin samanaikaisesti laadullisia ja tilastollisia keinoja. Tapausten lukumäärä laadullisessa aineistossa oli 125 ja tilastollisessa aineistossa 119. Laadullisessa analyysissa käytettiin hyväksi NVivo2-tietoteknistä analyysiohjelmaa. Kyselytutkimuksen aineistolla selvitettiin työsuojelun yhteistoiminta-aktiivien näkökulmasta työsuojelujärjestelmien tilannetta. Toiminnan kohdetta ja sen muutosta tutkittiin selvittämällä työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön kohteellistamistapoja ja -ymmärryksiä. Aineistosta erottuu kolme kohteellistamisen päätasoa: 1) työympäristön yksiulotteisuus, 2) mikrotason systeemisyys ja 3) mesotason systeemisyys. Kehitys kulkee ensiksi mainitusta kohti viimeksi mainittua, mikä voidaan selittää sillä, että asiat ymmärretään ajan kuluessa organisationaalisesti yhä monitahoisemmin, monitasoisemmin ja vuorovaikutteisemmin. Työsuojelun yhteistoiminnalle erityiset muodot saatiin valitsemalla ulottuvuuksiksi yhteistoiminnan kohdealueen laajuus ja johtamisen aktiivisuus. Tällöin saadaan nelikentän lohkoille nimet 1) ristiriitainen, 2) epäsymmetrinen, 3) symmetrinen ja 4) synerginen. Työsuojelun yhteistoiminta-aktiivien selostusten perusteella oli mahdollista analysoida ja tyypitellä heidän toimintakenttänään olevia yrityksiä ja organisaatioita. Tällöin yhdistettäessä tarkastelu-ulottuvuuksiksi yhteistoiminnan kohdealueen laajuus ja johtamisen aktiivisuus saadaan organisaatiotyypeiksi 1) jähmettynyt ja defensiivinen, 2) passiivinen ja koordinoimaton, 3) osittaisjohdettu ja aktiivinen sekä 4) kokonaisjohdettu ja uudistuva. Jaoteltaessa työorganisaation yhteistoiminnallisuus kolmeen eri tasoon ja toisaalta työsuojelun yhteistoimintahenkilön kyky tai tapa kohdata ristiriitoja kahteen eri tasoon saadaan 6-osainen typologia: 1) avustaja, 2) edunvalvoja, 3) markkinoija, 4) katselmoija, 5) kehittäjä ja 6) neuvonantaja. Kukin tyyppi kehitysvaiheena mahdollistuu todennäköisimmin jossakin organisaatiotyypissä, joka vuorostaan kehitysvaiheena tuottaa tietyt edellytykset ja tarpeet kyseisen tyypin, eli tietyn rooli- ja tehtäväkokonaisuuden, omaksumiseen. Vastaavasti strategisina perusvaihtoehtoina saadaan nelikenttä, joka jakaantuu seuraavasti: 1) reaktiivisuus ja alistuvuus, 2) markkinoivuus, 3) proaktiivisuus ja 4) kokonaisvaltaisuus ja kehittäjäammatillisuus. Työsuojelutoiminnan onnistuneisuuden syistä tärkeimmiksi mainitaan yhtäältä omistajien ja johdon aktiivisuus, tavoitteellisuus, sitoutuneisuus, kiinnostuneisuus ja tuki, sekä toisaalta työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön henkilökohtaisen ominaisuudet, toimintatapa ja aktiivisuus. Molemmat tekijät saavat kaksikolmasosan osuuden vastauksissa. Johdon ja omistajien kokonaismerkitys tulee esille, kun vaikeuksien syinä johdon passiivisuus, tavoitteettomuus, tietämättömyys, osaamattomuus ja kielteisyys saavat 52 %:n osuuden selostuksissa. Työsuojeluvaltuutetut ja -päälliköt joutuvat tehtävässään toimintaedellytysten ja ristiriitojen kenttään, jonka merkitys jaksamisen ja toiminnan mielekkyydelle on pitkällä aikavälillä riippuvainen toimintaedellytysten ja ristiriitojen laadusta ja niiden välisestä suhteesta. Työpaikkakohtaisen työsuojelujärjestelmän tilaa erittelevät tulokset osoittavat, että lähes kaikissa tarkastelukohteissa on yleisesti ottaen kehittämisen ja parantamisen varaa
Sammanfattning Syftet med denna forskning är att redogöra för skyddsombudens och -chefernas verksamhet och redogöra för utvecklingen för verksamheten, i synnerhet ur samarbetets synvinkel, som en del av den egna arbetsorganisationen och det egna systemet för arbetarskyddsarbetet. I undersökningen används både kvalitativa och statistiska metoder. Skyddsombuden och -cheferna ombads genom en annons i tidningen Työ Terveys Turvallisuus berätta om sin egen karriär i arbetarskyddsarbetet, samt om sina erfarenheter och åsikter, om framgångar och svårigheter i samarbetet. Till alla som skrev sändes också ett frågeformulär som innehöll frågor om egenskaper av systemet för arbetarskyddsarbetet. I det kvalitativa materialet var antalet fall 125 och i det statistiska materialet 119. Stora företag och organisationer, kommuner och skyddsombud utgjorde majoriteten av forskningsmaterialets svar. Det finns tre objektiva nivåer i verksamheten: 1) arbetsmiljöns endimensionalitet 2) mikronivåns systematik och 3) mesonivåns systematik. Utvecklingen sker från den första mot den sistnämnda, de organisatoriska förbindelserna mellan olika nivåer blir med tiden ännu mångsidigare och har större växelverkan. Ur den organisationspolitiska synvinkeln har utgångspunkten varit till slutet av 1980-talet en riskhanteringspolitik som har strävat till att hindra förluster. I början av 1990-talet har personal- och utvecklingspolitiken kommit med i bilden, till exempel som personalekonomisk beräkning och rapportering, som upprätthållande och främjande av arbetsförmåga, samt som kvalitetsverksamhet. Målet i arbetarskyddsarbetet har utvidgats till organisationspolitikens område. Den följande fasen kan vara en integrerad politik för resultat och arbetsvälmåga. I förändringen av målinriktningarna kan man skilja på tre nivåer och faser vilka utvidgar sig till 1) arbetssäkerhet och fysisk arbetsmiljö 2) till arbetsförmåga och psykosocial arbetsmiljö 3) till välmående, holistisk utveckling och aktiv ledning. Växelverkan och samarbete delar sig på fyra utvecklingshistoriska faser beroende på ledningens aktivitet och arbetarskyddsarbetets omfattning 1) motstridig 2) osymmetrisk 3) symmetrisk och 4) synergisk. Också arbetsorganisationerna kan med samma princip delas i fyra typer 1) stelnad och defensiv, 2) passiv och okoordinerad, 3) delvis styrd och aktiv och 4) helt styrd och förnyande. Skyddsombuden och -cheferna kan delas i sex typer på grund av den personliga förmågan att ta emot, orsaka och undvika konflikter, och den organisatoriska förmågan att samarbeta: 1) assistent, 2) representant, 3) marknadsförare, 4) mönstrare, 5) utvecklare och 6) rådgivare. Det finns behov att utveckla nästan alla delområden i arbetarskyddsarbetet inom arbetsorganisationerna

Tiivistelmä. Tämä tutkimus perustuu kiinnostukseemme lisätä liikuntaa ja toiminnallisuutta luonnolliseksi osaksi koulupäivää. Tutkimuksemme kohdistuu uuteen oppimisen innovaatioon, jonka tavoitteena on saada jokainen oppilas innostumaan oppimisesta liikunnan avulla. Monipuolinen LeaDo-oppimiskeskus pyrkii ratkaisemaan ajankohtaisen haasteen oppilaiden yleiskunnon parantamiseksi ja oppimismotivaation lisäämiseksi. Tutustuimme koulumaailmassa LeaDo-oppimiskeskukseen ja se vaikutti lupaavalta innovaatiolta. Aloimme pohtimaan aihetta opettajien näkökulmasta ja halusimme selvittää lisää sen toimivuudesta. Tutkimuksessa hyödynnettiin fenomenografista tutkimussuuntausta, sillä se sopi tutkimuksessamme parhaiten kuvaamaan opettajien kokemuksista nousevia asioita. Tutkimuskysymyksiksi asetimme 1) Miten LeaDo vaikuttaa oppimismotivaatioon? 2) Mitä taitoja LeaDo kehittää? ja 3) Millaisia kokemuksia opettajilla on LeaDon käytöstä ja hyödyistä? Tutkimukseemme valikoitui kaksi alkuopettajaa ja LeaDon perustaja, joilla kaikilla on käytössä luokassaan LeaDo-oppimiskeskus. Tutkimuksessa käytimme empiiristä haastattelua. LeaDo on vielä käytössä harvoilla kouluilla ja vaikka haastateltujen määrä tutkimuksessamme on suppea, saimme laadullisesti kattavia vastauksia tutkimuskysymyksiimme. Tutkimustulokset osoittautuivat pääosin positiivisiksi ja opettajien mukaan LeaDo on lisännyt etenkin motivaatiota, mikä näkyy vahvasti koulutyöskentelytaidoissa. LeaDo kehittää myös muita taitoja, joista huomattavin on liikunnalliset taidot. Opettajien mukaan LeaDo sopii kaikenlaisille oppijoille toiminnallisuutensa kautta ja sen koetaan helpottavan eriyttämistä. Teoriataustamme tukee haastattelussa saatuja vastauksia ja huomasimme niissä paljon yhtäläisyyksiä. Liikunnalliset ja toiminnalliset menetelmät motivoivat, tukevat erilaisia oppijoita ja onnistumisen kokemukset tukevat itsetunnon kehittymistä. Liikunnan lisäämisellä on paljon positiivisia vaikutuksia ja se on yhteydessä parempaan koulumenestykseen. Tutkimuksemme kiinnostaa varmasti innovatiivisia opettajia, joille liikunnan lisääminen koulupäivään on tärkeää.

Työssäni tutkin kirjallisuuden ja aiemman tutkimuksen kautta oppimisympäristön käsitettä ja opettajan roolia oppimisympäristön rakentajana. Opettajan rooli on muuttunut pelkästä tietoa tarjoavasta tahosta enemmän oppilaita ohjailevaksi tekijäksi, joka ei anna pelkästään valmiita vastauksia. Tärkeäksi on noussut yhteisöllinen oppiminen ja asioista keskustelu, kannustavan ja keskustelevuutta tukevan ilmapiirin merkitys oppimiselle nähdään merkityksellisenä seikkana. Aiempi tutkimus aiheesta on osoittanut, että luokan sisällä esiintyvissä suhteissa, niin oppilaiden kesken, kuin opettajan ja oppilaan välillä tärkeää on muiden huomioiminen ja toisista välittäminen, yhteinen päätösten teko sekä toimimattomien rakenteiden muuttaminen yhdessä. Keskustelun tärkeys nähtiin myös oleellisena: opettajan tulee uskaltaa keskustella oppilaiden kanssa myös hankalammista aiheista. Myös toisessa tutkimuksessa olennaiseksi nousi opettajan hyvä kommunikointikyky ja sen välittäminen oppilaille. Lämmin, keskusteleva ja kannustava ympäristö tarjoaa oppilaille hyvät mahdollisuudet terveen itsekuvan luomiseen sekä valmiuksia itseilmaisuun ja ongelmanratkaisuun. Psyykkisen ja sosiaalisen oppimisympäristön toimivuus nousi näiden kahden tutkimuksen pohjalta tärkeiksi elementeiksi hyvää oppimisympäristöä ajatellessa, kummassakaan tutkimuksessa ei varsinaisesti pureuduttu oppimisympäristöjen fyysisiin ominaisuuksiin ja sen vaikutuksiin oppimisessa. Olen jonkin verran nähnyt uutisointia aiheeseen liittyen, luokkahuoneiden erilaisista järjestelyistä ja myös oppiaineisiin liittyvästä kyseenalaistamisesta. Pro gradu -tutkiemassani tulen tutkimaan enemmän fyysisen oppimisympäristön vaikutuksia oppilaiden oppimiseen, sillä minua kiinnostaa perinteisestä luokkahuoneesta poikkeavasti rakennettujen oppimisympäristöjen vaikutus oppilaiden viihtyvyyttä sekä oppimista ajatellen.

Erityisopetuksen strategian (2007) jälkeen muutoksien erityisopetuksen järjestelyissä on toivottu vaikuttaneen laaja-alaisesti kouluissamme. Muutoksien tulisi näkyä kouluissamme paitsi tuen tarpeiden uudelleen määrittelyinä, että yhä voimakkaammin näkemyksenä jokaisen oppilaan mahdollisuudesta saada tasa-arvoista opetusta oppilaiden erilaiset tarpeet huomioiden. Käytännössä tämä tarkoittaa kasvavaa monimuotoisuutta luokkahuoneissa sekä painottaa yhä enemmän ajatusta opettajien pedagogiikan muotoutumisesta inklusiivisempaan suuntaan. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 (POP 2016) painottaa myös ajatusta opettajien yhteistyönmuodoista yhtenä ratkaisuna inkluusion tuomiin haasteisiin koulumaailmassa. Tässä tutkimuksessa inkluusion toteutumiseen ja oppilaiden osallisuuden tukemiseen liittyviä mahdollisuuksia on lähdetty tarkastelemaan yhteisopetusta työssään toteuttavien opettajien vuorovaikutuksen tutkimisen kautta. Tutkielman tarkoituksena on tuoda esille, millaista on opettajien vuorovaikutus yhteisopetuksen aikana sekä kuinka vuorovaikutus edistää inkluusiota ja tukee oppilaiden osallisuutta luokassa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu inklusiivisen koulukulttuurin sekä vuorovaikutuksen muotoutumisen tarkastelusta yhteisopetuksen näkökulmista. Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus ja se on toteutettu yhteistyössä yhteisopetusta työssään toteuttavien opettajien kanssa. Empiirinen tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kahta luokanopettajaa sekä observoimalla heidän toimintaansa yhteisopetuksen oppituntien aikana. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella opettajien vuorovaikutuksella on selkeä myönteinen vaikutus inkluusion edistämisessä sekä oppilaiden osallisuuden tukemisessa yhteisopetuksen aikana. Tutkimuksessa opettajien välinen avoin ja spontaani vuorovaikutus mahdollisti muun muassa opettajien tehokkaan ja joustavan ajankäytön yhteisopetuksen oppitunneilla mikä puolestaan mahdollisti opetuksen rikastuttamisen opettajien omia vahvuusalueita hyödyntäen. Tutkimustulokset antavat myös osviittaa siitä, miten yhteisopetusta työssään toteuttavat opettajat kuvailevat vuorovaikutuksen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä yhteistyönsä perustana.

Abstract The aim of the study was to investigate the amount and focus of rehabilitation nursing care practices and the association of these practices to quality outcomes. Additionally, the aim of the study was to describe the characteristics and leadership models of the functional level in long-term care units providing rehabilitation nursing care. The study consists of four articles. The data for the first three articles were derived from the National Institute for Health and Welfare Resident Assessment Instrument (RAI) database. The data for the first article (n = 5312) were collected using resident level data. The second article is based on unit level information (n = 256) and data from a questionnaire sent to the nursing leaders of the functional level (n = 189) in facilities which adopted RAI. For the third article the resident level data (n = 2037) were used from the study of Laine (2005). The statistical analyses were performed by SAS statistical software for Windows. The data were presented as mean scores and confidence intervals. Regression models were used to present the associations between variables. The qualitative data for the fourth article was collected by interviews with the nursing leaders at the functional level (n = 14). The data were analysed by content analysis. The results show that residents receiving rehabilitation nursing had more impaired cognitive and physical function. The amount of rehabilitation nursing practice was associated to the nurses' assessment of residents' rehabilitation potential. Daily provision of rehabilitation nursing activity was associated to better care quality. It decreased the prevalence of bedridden residents and residents with little or no activity. It increased the amount of nursing time spent on residents. The leadership of the rehabilitation units consisted of recognizing options, promoting guidelines, reminding nurses, upholding open communication, supporting the learning process and respecting. The characteristics of rehabilitation units involved characteristics of Magnet Hospitals. The measure of rehabilitation nursing that measured the amount of rehabilitation nursing activity was usable and distinctive. In this study, measurable information about the amount of rehabilitation nursing practice was acquired. Findings of this study are usable for evaluation of nursing care outcomes and for developing nursing management
Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida kuntoutumista edistävän hoitajan toiminnan määrää, kohdentumista ja sen yhteyttä hoidon laadun tuloksiin. Lisäksi tarkoituksena oli kuvata kuntoutumista edistävien osastojen tunnuspiirteitä ja lähijohtamisen menetelmiä pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Tutkimus koostuu neljästä osajulkaisusta, josta kolmessa on käytetty valmiita tutkimusaineistoja. Ensimmäisen (n = 5312) osajulkaisun asiakastason aineisto on kerätty tekemällä poimintoja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Resident Assement Instrument (RAI) -tutkimustietokannasta. Toisessa osajulkaisussa tutkimustietokannasta on kerätty osastotason aineisto (n = 256) ja tehty poimintoja RAI-järjestelmää käyttävien osastonhoitajien toimintatietokyselystä (n = 189). Kolmannessa osajulkaisussa on hyödynnetty asiakastason aikamittaus- ja RAI-arviointiaineistoa (n = 2037), jota Laine (2005) käytti väitöskirjassaan. Analyyseissä on käytetty SAS-tilasto-ohjelmistoa. Aineisto on kuvattu keskiarvoin ja luottamusvälein. Muuttujien yhteyksiä on kuvattu käyttämällä regressiomalleja. Neljättä osajulkaisua varten on koottu laadullinen aineisto osastonhoitajien teemahaastatteluista (n = 14), joka on analysoitu sisällön analyysillä. Tulosten mukaan hoitajan kuntoutumista edistävä toiminta kohdistui niihin asiakkaisiin, joilla oli keskivaikeasti alentunut fyysinen toimintakyky ja kognitio. Hoitajan toiminta oli yhteydessä hoitajan uskoon asiakkaan kuntoutumisen mahdollisuudesta. Osastotason tarkastelussa päivittäinen kuntoutumista edistävä toiminta oli yhteydessä hoidon laadun tuloksiin, sillä se vähensi vuodepotilaiden määrää ja lisäsi asiakkaiden sosiaalista osallistumista. Se lisäsi myös asiakaskohtaista välitöntä hoitoaikaa. Lähijohtamisen menetelminä korostuivat mahdollisuuksien näkeminen, linjassa pitäminen, mieleen palauttaminen, avoin kommunikointi sekä hoitajien osaamisen tukeminen ja arvostaminen. Kuntoutumista edistävien osastojen tunnuspiirteinä korostuivat magneettisairaaloiden vetovoimatekijät. Tutkimuksessa kehitetty kuntoutumista edistävän hoitajan toiminnan määrän mittaamiseen tarkoitettu mittari osoittautui käyttökelpoiseksi ja erottelevaksi mittariksi. Tutkimuksessa saatu tieto on hyödynnettävissä kuntoutumista edistävän hoitajan toiminnan mittaamisessa kuten myös hoidon tulosten arvioinnissa. Tutkimustuloksista on hyötyä hoitotyön johtamisessa
Sammanfattning Syftet med undersökningen var att analysera mängden av rehabiliteringsfrämjande vårdinsatser, vem de riktades till och hur de relaterar till vårdkvalitet. Dessutom var avsikten att beskriva vad som kännetecknar rehabiliteringsfrämjande avdelningar och ledarskapsmodeller inom institutionsvården. Undersökningen består av fyra delpublikationer: i tre av dem användes existerande forskningsmaterial. Materialet på klientnivå (n = 5312) som användes i den första delpublikationen samlades in genom axplock ur forskningsdatabasen Resident Assessment Instrument (RAI) på Institutet för hälsa och välfärd (THL). Den andra delpublikationen består av material på avdelningsnivå (n = 256) och material ur en enkät om verksamhetsuppgifter (n = 189) riktad till de avdelningsskötare som använder RAI-systemet. Den tredje delpublikationen omfattar tidmätnings- och RAI-bedömningsmaterial (n = 2037) på klientnivå som Laine (2005) använde i sin doktorsavhandling. I analyserna har SAS-dataprogramvara använts. Materialet har beskrivits med medelvärden och konfidensintervaller. Variablernas förhållanden till varandra har illustrerats med regressionsmodeller. För den fjärde delpublikationen har ett kvalitativt material insamlats från temaintervjuer med avdelningsskötare (n = 14) och analyserats med innehållsanalys. Resultaten visar att vårdarens rehabiliteringsfrämjande vårdinsatser riktade sig på de klienter som hade medelsvårt nedsatt fysisk funktionsförmåga och kognition. Vårdinsatserna var sammankopplade med vårdarens uppfattning om klientens rehabiliteringsmöjligheter. I studien på avdelningsnivå relaterade den dagliga rehabiliteringsfrämjande vårdinsatsen till vårdkvalitet. Antalet sängliggande klienter minskade och det sociala deltagandet hos klienterna ökade, även den direkta vårdtiden per klient ökade. Bland de metoder som avdelningsskötarna använde för ledarskap framhävdes upptäckandet av möjligheter, linjehållning, påminnelser, öppen kommunikation samt stödandet och värdesättandet av vårdarnas kompetens. Särskilt kännetecknande för de rehabiliteringsfrämjande avdelningarna visade sig vara magnetsjukhusens dragningskraft. För att mäta mängden rehabiliteringsfrämjande vård som gavs, utvecklades en mätare, vilken visade sig vara användbar och urskiljande. De resultat som denna forskning gett kan tillämpas för att lyfta fram mätbarheten av rehabiliteringsfrämjande vårdinsatser såsom även till att utvärdera vårdresultaten. Forskningsresultaten kan också utnyttjas till att utveckla ledarskapet inom vårdarbetet

Tiivistelmä. Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan matkailun kestävyyttä matkailuyritysten näkökulmasta. Tarkoituksena on tutkia kestävän matkailun arvottamista, kestävyyden edistämiseen liittyviä toimia, kestävyyden edistämisen motivaatioita sekä kestävyyden kehittämiseen liittyviä mahdollisia haasteita. Esimerkkitapauksena toimivat Ruka-Kuusamon alueen matkailuyritykset. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu kestävän matkailun ja kestävän kehityksen käsitteisiin sekä näiden toteutumiseen matkailuyrityksissä. Käsitteellisen tarkastelun lisäksi teoriaosuudessa esitellään aiempaa tutkimusta, jota on tehty kestävästä matkailusta matkailuyrityksissä. Tutkimuksen aineisto on kaksiosainen. Ensimmäisenä aineistona toimii kvantitatiivinen kyselyaineisto. Verkkokyselyyn vastasi 34 Ruka-Kuusamon alueella toimivaa matkailuyritystä. Tämän aineiston analysoinnissa hyödynnettiin tilastollisia menetelmiä. Toinen aineisto on kvalitatiivinen ja se koostuu seitsemästä Ruka-Kuusamon alueen matkailuyrityksen haastattelusta. Haastatteluja analysointiin kvalitatiivisin analyysimenetelmin esimerkiksi teemoittelun avulla. Tutkimuksen tulosten perusteella Ruka-Kuusamon matkailuyritykset pitävät kestävän matkailun kaikkia osa-alueita tärkeinä. Tärkeimpinä osa-alueina korostuvat ekologinen ja taloudellinen kestävyys. Myös kestävyyden eteen tehtävät toimet liittyvät yleisimmin näihin kahteen osa-alueeseen. Kestävyyden kehittämisen motivaatiot ovat usein taloudellisia, mutta myös yrittäjän ja yrityksen arvot vaikuttavat halukkuuteen panostaa kestävyyteen. Suurimpina haasteina matkailun kestävyyden kehittämiselle yritykset kokevat toimijoiden asenteet, ajan ja tiedon puutteen sekä sen, miten kaikki alueen toimijat saadaan sitoutettua kestävän matkailun periaatteisiin. Myös muiden toimialojen, etenkin kaivostoiminnan, nähdään aiheuttavan haasteita matkailun kestävyydelle Ruka-Kuusamon alueella. Tulevaisuuden kannalta voisi siten olla tarpeellista löytää jokin taho, joka lähtisi vetämään matkailun kestävyyden kehittämistä koko Ruka-Kuusamon matkailualueella. Kestävää kehitystä voisi olla syytä hallita myös laajemmin alueellisella tasolla eri toimialojen välisten ristiriitojen selvittämiseksi.

Abstract The present, multidisciplinary study examined the early career experiences of young people in Northern Ostrobothnia, Finland, following their pathways for four years after their initial vocational education. The research relates to the field of human geography. An individual and his/her actions are important factors for the vitality and development of a region. In this study the regional impact of vocational education was assessed in the framework of the students’ experiences navigating toward employment with their particular vocational qualifications. Applying empirical methods, the dissertation aimed to gather knowledge for the enhancement of vocational education guidance system, and so facilitate and accelerate the access for the young to the labor market. The research problems related to whether the expectations of the young for outcomes of vocational education were met, and whether their life paths thus far could be categorized on the basis of their educational success and early career paths. A further focus of the research related to the regional impact of the recent graduates in regard to whether they decided to stay in or to leave the region. This study aimed to provide an enhanced framework for vocational guidance professionals to work with the students starting as early as in secondary school. Early guidance is particularly important in order to identify and support individuals who delay taking necessary career steps, and also to identify those possibly at risk of exclusion. A key observation during the four-year observation period was that the expectations of the young were not always met in regard to the early vocational career path upon graduation. In these cases, the young individuals either didn’t find employment, and/or oriented themselves towards new study paths. By applying more focused, personalized career guidance starting at an early stage, many obstacles to becoming employed could have been avoided. Another observation was that unemployed young people stayed in the area, and continued to face difficulties with their job search. According to this study, the education providers, together with the business community, should improve their methods of forecasting regional workforce needs. At the same time, young people should receive more realistic guidance for their occupational future – and that guidance should be started earlier
Tiivistelmä Kulttuurimaantieteen tutkimusalaan liittyvä väitöskirja tarkasteli monitieteellisestä näkökulmasta nuorten ammatillisen koulutuksen jälkeisiä työuraan liittyviä kokemuksia Pohjois-Pohjanmaalla. Sosiaalisen tilan teoria ja kulttuurihistoriallinen toimintateoria muodostivat työn teoreettisen viitekehyksen. Yksilö ja hänen toimensa ovat tärkeitä tekijöitä tarkasteltaessa alueen elinvoimaisuutta ja kehittymistä. Ammatillisen koulutuksen alueellista vaikuttavuutta arvioitiin tässä nuorten yksilöllisten ja perustutkintokohtaisten kokemusten pohjalta. Väitöskirjan tarkoitus oli empiirisin menetelmin luoda tietoa ammatillisen koulutuksen ohjausjärjestelmiin ja sitä kautta tehostaa ja nopeuttaa nuorten pääsyä työmarkkinoille. Elinkeinoelämälle ja ammattiin valmistuville nuorille on tärkeää nopea työllistyminen tai jatko-opintoihin pääseminen. Tässä tutkimuksessa seurattiin kahdesta pohjoissuomalaisen ammattiopiston monialaisesta yksiköstä ammatilliseen perustutkintoon valmistuneiden nuorten varhaisia työelämä- ja jatko-opintopolkuja noin neljän vuoden aikana. Tutkimusongelmat liittyivät siihen, toteutuivatko ammatillisen perustutkintokoulutuksen suorittaneiden nuorten odotukset ja voidaanko opintojen aikaisten tulosten ja varhaisten työelämäpolkujen perusteella tyypitellä nuorten elämänpolkuja perustutkinnoittain. Alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta selvitettiin lisäksi, pysyvätkö nuoret alueella, vai muuttavatko he sieltä pois. Tämä tutkimus auttaa ohjaustahoja tunnistamaan työelämäpoluissaan viivyttelevät ja mahdollisesti syrjäytymisvaarassa olevat nuoret sekä ohjaamaan heitä mahdollisimman aikaisin heidän tarvitsemallaan tavalla. Keskeinen havainto oli, että nuorten odotukset eivät toteutuneet useissa perustutkinnoissa. Näissä tapauksissa nuoret jäivät joko työttömiksi tai suuntasivat uusiin opintoihin. Samoin havaittiin, että työttömyyttä kokeneet nuoret jäivät opiskelupaikkakunnalleen ja että he kokivat monenlaisia vaikeuksia työn hakuun liittyvissä asioissa. Tämän tutkimuksen mukaan koulutuksen järjestäjien tulee parantaa omia ennakointimenetelmiään yhdessä elinkeinoelämän kanssa ja samanaikaisesti tulee lisätä nuoriin kohdistuvaa realistista tulevaisuusohjausta sekä aloittaa se nykyistä aikaisemmin

Suojeluskuntien perustaminen Keski-Pohjanmaalla oli alkanut kesällä 1917 ruotsinkielisillä alueilla ja rannikkopitäjissä. Ullavan suojeluskunta perustettiin syyskuussa tai 7.10.1917. Lähteiden suhteen on ristiriitaa milloin perustaminen tapahtui, mutta lokakuun seitsemäs päivä mainitaan useimmissa lähteissä perustamispäiväksi. Osa läheisten pitäjien suojeluskunnista oli perustettu aikaisemmin, mutta monet perustettiin vasta Ullavaa myöhemmin. Ullavan suojeluskunnan perustajana toimi kansakoulun opettaja Pietari Päivärinta, joka oli muuttanut Ullavaan Ylivieskasta. Päivärinta oli mahdollisesti saanut perustamiselle vaikutteita tai jopa kehotteita Keski-Pohjanmaalla liikkuvilta itsenäisyysaktivisteilta. Perustavassa kokouksessa Päivärinta puhui paikalle saapuneille suojeluskunnan perustamisen tarpeellisuudesta. Syiksi perustamiselle hän kertoi venäläisten sotilaiden aiheuttaman ilkivallan torjumisen ja yleisen järjestyksen pidon. Tämän lisäksi syynä oli itsenäistyminen Venäjästä ja itsenäistymisen turvaaminen tarpeen vaatiessa asevoimin. Perustavassa kokouksessa liittyi mukaan 10–20 miestä, joista valtaosa oli talonpoikia. Sukulaisuussuhteet näyttäytyivät vahvoina jo ensimmäisillä jäsenillä. Ullavan suojeluskunnan alkuajan toiminta koostui jäsenten harjoittamisesta ja erityisesti jäsenten keräämisestä. Toimintaa vaikeutti aseiden puute, aseita saatiin vasta vuoden 1918 puolella. Tämän lisäksi jotkin muistelmalähteet mainitsevat paikallisten punaisten uhkailujen vaikeuttaneen alkuajan toimintaa, mutta osa lähteistä ei anna uhkailuille juuri painoarvoa. Sisällissodan sytyttyä ja Pohjanmaan venäläisten sekä punaisten onnistuneen aseistariisunnan jälkeen Ullavan suojeluskuntaan liittyi yhä enemmän jäseniä. Tuolloin suojeluskuntaan liittyi myös naisia, joiden tehtäväksi tuli erilaiset tukitoimet, kuten varusteiden valmistus ja keräys suojeluskuntalaisille. Naisten toiminta oli samankaltaista muuallakin. Naisten, kuten suojeluskuntaan liittyneiden miestenkään kokonaismäärä ei lähteistä selviä. Ullavalaisia osallistui vapaaehtoisesti sotatoimiin helmikuusta 1918 lähtien. Helmikuussa liittyneet uudet jäsenet olivat usein keskenään sukua, tai heillä oli sukulainen, joka oli liittynyt jo aikaisemmin. Sosiaalinen verkosto oli siis sukulaisuuden kautta vahva. Koska mukaan liityttiin kyläkunnittain, on sosiaalinen verkosto muutenkin pienessä kunnassa ollut tiivis, koska kaikki ovat suurin piirtein tunteneet toisensa. Maaliskuussa 1918 pidettiin asevelvollisuuskutsunnat, jolloin jäsenyys ei enää ollut vapaaehtoista. Asevelvolliset lähetettiin joukkoyksikköihinsä ja sitä kautta rintamille. Pitäjään jäi paljon väkeä, ja moni sai vapautuksen muun muassa perheolojen ja epäluottamuksen vuoksi. Pitäjässä suojelukunnan työ jatkui valkoisen armeijan tukemisena ja paikallinen esikunta hoiti juoksevia asioita järjestäen vartioita pitäjään ja lähettäen paikallisia suojeluskuntalaisia vartiopalvelukseen Kokkolaan. Sisällissodan jälkeen suojeluskuntatoiminta hiljeni kauttaaltaan Keski-Pohjanmaalla ja Ullavassa näyttää toimineen ainoastaan esikunta. Valtakunnallinen suojeluskunta järjestö perustettiin elokuussa 1918. Ullavassa toimintaa yritettiin käynnistää uudelleen syksyllä 1918, mutta tässä ei onnistuttu. Suojeluskunnan toiminta saatiin käynnistettyä uudelleen vasta toukokuussa 1919, hieman sen jälkeen kun oma Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiiri oli perustettu. Sekavat piirirajat ennen omaa piiriä olivat vaikeuttaneet suojeluskuntatoimintaa kaikissa Keski-Pohjanmaan suojeluskunnissa. Uusia jäseniä Ullavan suojeluskuntaan liittyi vuoden 1919 puolella. Vuosina 1919–1920 toiminta näyttää olleen suuressa suosiossa, jäseniä oli 70–80, joka oli prosentuaalisesti pitäjän väkilukuun nähden hyvin paljon. Edelleen uusilla jäsenillä oli vahvat sukulaisuuden tuomat siteet muihin jäseniin. Vuosina 1919–1920 liittyneet uudet jäsenet myös osoittivat, ettei paikallisesta suojeluskunnasta tullut pelkästään vapaussoturien asevelikerhoa, vaikka mukana oli edelleen useita vapaussotureitakin. Valtaosa uusista liittyneistä oli talonpoikia, joka selittyy pitäjän elinkeinorakenteella. Mukana oli kuitenkin maalaistyöväkeä, eli he eivät arkaillet liittyä mukaan. Keskiluokan osuus jäi huomattavan pieneksi, joka selittyy myös pitäjän elinkeinorakenteella. Myöhemmin vuonna 1933 suoritetun suojeluskuntalaisten ammattitaustaselvityksen perusteella ullavalaisten suojeluskuntalaisten ammattitausta oli 100 % maanviljelijöistä koostuva. Suojeluskunnan toiminnan suosio alkoi laskea rajusti 1920-luvun alkupuolella, syynä tähän oli puutteet paikallisessa johdossa ja toiminnan organisoimisessa. Jäsenluku alkoi laskemaan huomattavasti. Toiminnan kannalta oli kuitenkin merkittävää oman toimitilojen saaminen, kun yhdessä paikallisen raittiusseuran ja nuorisoseuran kanssa rakennettiin yhteinen toimitalo 1923. Suojeluskunnan suhteet edellä mainittuihin järjestöön olivat läheiset, ja monet keskeiset jäsenet olivat samoja järjestöissä. Läheiset suhteet korostuivat yhteisten tilaisuuksien järjestämisenä. Suojeluskunnan uusi nousukausi alkoi 1924. Tämä johtui alipäällystön koulutustason noususta ja uudesta aluejärjestelmästä, jonka myötä vastuu sotilaallisesta koulutuksesta siirtyi paikallispäälliköltä ammattisotilaan haltuun. Kehitys oli samansuuntainen muissakin piirin suojeluskunnissa, eli aluejärjestelmän myötä kehitys muuttui myönteiseksi, kun harjoitustoiminnasta vastasi pääasiassa ulkopuolinen ammattitaitoinen taho. Toiminta aktivoitui aluejärjestelmän myötä huomattavasti ja harjoitukset muuttuivat säännölliseksi ja järkiperäisemmäksi. Tästä huolimatta jäsenluku väheni edelleen. Ullavan suojeluskunnan johto oli hyvin vakiintunutta koko sen toiminnan ajan. Lukuun ottamatta vuosina 1918–1920 tapahtuneita muutamia lyhyt aikaisia päällikkyyksiä, toimi vuosina 1920–1944 paikallisosastossa ainoastaan kolme eri henkilöä suojeluskunnan paikallispäällikkönä, ja he kaikki olivat Ullavasta kotoisin olevia maanviljelijöitä. Ullavan Lotta Svärd paikallisosasto perustettiin piirin paikallisosastoista viimeisimpien joukossa vuonna 1926. Syynä myöhäiselle perustamiselle oli suojeluskunnan vähäinen toiminta. Lottien toiminnan käynnisti piirijohtokunnasta pitäjässä vieraillut lotta. Ensimmäisenä vuonna ei liittynyt montaa jäsentä, syynä olivat muun muassa pitäjän vähäinen väkiluku ja etäisyydet. Paikallisosaston puheenjohtajaksi nousi kansakoulun opettaja, joka oli erittäin tyypillistä paikallisosastoille. Kuitenkin jo perustamisvuonna johtaja vaihtui, jolloin puheenjohtajaksi tuli ompelijatar Martta Saari, joka toimi puheenjohtajana paikallisosaston loppuun saakka. Martta Saaren sisko toimi paikallisosaston sihteerinä myös pitkään, aina vuoteen 1942 saakka. Näin vakiintunut johto oli harvinainen. Ensimmäisenä vuonna oli perustettu lottaosasto myös Haapalaan, mutta toiminta lakkasi jo vuoden kuluessa, sillä Haapalassa ei ilmeisesti ollut suojeluskunta- ja lottatyölle myötämielistä väestöä tarpeeksi. Lottien toiminta ensimmäisinä vuosina oli vähäistä, lähinnä suojeluskunnan muonittamista ja tarjoilun järjestämistä suojeluskunnan tilaisuuksissa. Toiminnan vähäisyyteen nähtiin syynä erityisesti paikallisosaston vähävaraisuus. Toiminta virkistyi vuonna 1929, kun Kirkonkylän kyläosasto perustettiin. Uuden kyläosaston perustaja oli pitäjään muuttanut kansakoulun opettaja Ilmi Suvanto, jolla oli kokemusta lottatyöstä, hän oli pitkään myös pitäjän ainut kurssin käynyt lotta. Ilmi Suvannon myötä jäsenmäärä kasvoi huomattavasti ja toiminta tuli koskemaan laajemmin pitäjää, kun se aikaisemmin oli keskittynyt vain Alikylälle, jossa paikallisosasto oli. Toiminta alkoi organisoitua paremmin kun jaostojako tehtiin 1930-luvun alussa. Jaostojako näkyi kuitenkin vain paperilla, sillä lotat yhdessä toimivat kaikissa vaadituissa tehtävissä jaostoista huolimatta. Pula-aika 1930 luvun alussa vaikeutti toimintaa, sillä iltamat eivät enää muodostuneet kannattavaksi toiminnaksi ja kannattavia jäseniä jouduttiin erottamaan ilmeisesti siksi, että he eivät maksaneet jäsenmaksua. Pula-aika kuitenkin aikaansai yleishyödyllistä toimintaa pitäjässä, kun kerättiin ruokaa ja muita tarpeita hätää kärsiville. Lottien toiminta pitäjässä laajeni, kun Haapalan kyläosasto perustettiin uudelleen vuonna 1934. Ilmapiirin Haapalassa kerrottiin edelleen olevan lotta- ja suojeluskuntavastainen, ja toimintaa vaikeutti myös lottapukujen puute, sillä jäsenillä ei ollut varaa hankkia vaadittavia varusteita. Haapalassakin kyläosaston johtoon astuivat kansakoulun opettajat, jotka olivat muuttaneet Ullavaan muualta. Toiminta oli edelleen lähinnä suojeluskunnan avustamista, mutta mukaan tuli lottien urheilutoiminta prosenttikilpailujen muodossa. Vuonna 1935 perustettiin lottien tyttöosastot Alikylälle ja Kirkonkylälle. Tyttöosastojen johdossa toimi opettajia aina järjestön lakkauttamiseen saakka. Tyttöosastoon liittyi jäseniä heti huomattavan paljon. Keski-Pohjanmaalla tyttöosastot vetivät mukaan 1930-luvulla muutenkin suhteellisesti enemmän jäseniä kuin yleensä muissa piireissä. Vuosina 1936–1938 Ullavan lottien toiminta oli vähistä ja toimintatavat vakiintuneita, koostuen enimmäkseen suojeluskunnan tukemisesta ja omien työiltojen, myyjäisten ja iltamien järjestämisestä. Koulutettujen lottien määrä pysyi edelleen alhaisena, syynä tähän oli, ettei paikallisosastolla ollut varoja järjestää pitäjässä kursseja, eikä lähettää lottia muihin pitäjiin kursseille. Jäsenmäärissä ei tapahtunut suuria muutoksia vuosina 1936–1938, sillä uusia jäseniä liittyi vuosittain enää vähän, ja vanhojakaan ei eronnut paljoa. Lottatoiminta oli ilmeisesti saavuttanut valtaosan potentiaalisista jäsenistään pitäjässä. Liittyneille uusille jäsenille oli yhteistä nuori ikä ja edelleen sukulaisuussuhteet. Lotissa oli jäseninä jo toisen polven lottia, joiden äidit olivat olleet mukana aikaisemmin tai isät olivat olleet suojeluskunnassa. Vaikka lottien johto pysyi vakiintuneena, huomattavaa on että paikallisen suojeluskunnan johtoon nousi lottien paikallisosaston puheenjohtajan ja sihteerin veli. Sukulaisuussuhteet olivat paikallisosastojen johdon suhteen tiiviit. Vuonna 1939 syttynyt talvisota mullisti Ullavan lottien toiminnan, sillä toiminasta tuli monimuotoisempaa ja huomattavasti aktiivisempaa. Tukitoiminnan kohteeksi tuli sodan myötä suojeluskuntien sijaan puolustusvoimat. Vuonna 1939 ei sodasta huolimatta liittynyt huomattavaa määrää uusia jäseniä. Varsinainen jäsenryntäys tapahtui kuitenkin talvisodan myötä, mutta vasta vuoden 1940 puolella, jolloin jäseniä liittyi enemmän kuin yhtenäkään vuonna aikaisemmin tai jälkeen vuoden 1940. Sodan tuoma uusi toiminnan muoto oli komennukset, joita tapahtui kotipitäjissä ja sen ulkopuolella. Vielä talvisodan aikana komennukselle ei lähtenyt suuria määriä lottia, vaikka suhteutettuna pitäjän väkilukuun ja muista piirin paikallisosastoista lähteneisiin, heitä oli kohtuullisen paljon. Toiminta talvisodan aikana koostui lähinnä varusteiden valmistamisesta armeijalle, sekä hieman sodan jälkeen järjestettävistä sankarihautajaisista. Toiminnan laajenemisen suhteen merkittävä tapahtuma oli hieman talvisodan jälkeen perustettu Rahkosen kyläosasto. Toiminta oli laajentunut nyt huomattavasti, koskien paremmin koko pitäjää. Talvisodan jälkeen toiminta hiljalleen väheni. Jatkosodan alkaminen 1941 aktivoi lottien toiminnan uudelleen. Armeijan tukeminen muodostui jälleen sodan myötä lottien keskeiseksi tehtäväksi. Armeijan tukeminen koostui varusteiden valmistamisesta ja sotilasleivän leipomisesta, sekä muonituksen järjestämisestä. Tämän lisäksi tehtävänä oli siirtolaisten tukitoiminta ja sotainvalidien tukemien, molempia näitä oli tosin tehty jo talvisodan aikana. Komennuksien määrä jatkosodan aikana kasvoi, mutta tarkkoja lukuja rintamalla komennuksella olleista ei lähteissä ole. Jäseniä liittyi vuonna 1941 sodan lisää, mutta ei niin paljoa kuin vuonna 1940. Seuraavan kerran määrä jäseniä liittyi vuonna 1943, vuoden 1944 liittyneistä ei ole tietoa. Jatkosodan aikana paikallisosaston jäsenmäärä joka tapauksessa nousi huippuunsa, hieman yli 70:neen. Tämä oli koko piirin suhteen huomattavan paljon, kun määrä suhteutetaan pitäjän väkiluukuun. Sukulaisuussuhteet olivat edelleen leimallisia uusille jäsenille, kuten ne olivat olleet koko paikallisosaston toiminnan ajan. Jatkosodan aikana sukulaisuussuhteet kuitenkin korostuivat entisestään, sillä mukana saattoi yhdestä perheestä olla kaikki naispuoliset sisarukset, jotka ikänsä puolesta pystyivät liittymään. Jatkosodan aikana yhteinen toiminta suojeluskunnan kanssa kasvoi, kun perustettiin yhteinen valistustoimikunta. Tyttöosaston toiminta jatkui sodan aikana, mutta se koostui nyt lähinnä aikuisten lottien auttamisesta, eli armeijan tukitoiminnasta. Ongelmana tyttöosaston toiminnalle vuonna 1943 mainitaan kunnollisen johdon puute, kun pitkäaikainen tyttötyön johtaja oli muuttanut pitäjästä. Mahdollisuudet tyttötyölle kuitenkin nähtiin hyväksi, sillä pitäjässä nähtiin olevan paljon potentiaalisia jäseniä. Toiminta päättyi syksyllä 1944 Ullavan suojeluskunnan ja lottien osalta järjestön lakkauttamiseen. Ennen lakkauttamista oli ilmeisesti saatu tieto toiminnan lopettamisesta, sillä järjestön omaisuutta oli alettu lahjoittamaan muille tahoille. Ullavan suojeluskunnille ja lotille oli koko niiden toimikauden leimallista jäsenistön väliset sukulaisuussuhteet. Taustaltaan useimmat jäsenistä olivat molemmissa paikallisosastoissa kotoisin maanviljelijäperheistä, jonka selittää pitäjän elinkeinorakenne. Lottiin liittyneille oli ominaista nuori ikä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lottien toiminnalle antoi leimansa vähävaraisuus ja koulutuksen puute, joka hankaloitti toimintaa. Paikalliselle suojeluskunnalle ja lottatoiminnalle oli yhteistä se, että se oli riippuvainen pitäjään ulkoapäin muuttavista henkilöistä tai henkilöistä, jotka muuten vaikuttivat ulkoapäin. Suojeluskunnan paikallispäälliköt olivat paikallisia, mutta aluejärjestelmän aluepäälliköt, jotka vastasivat sotilaallisesta koulutuksesta, eivät olleet paikallisia. Lottien paikallisosaston johto säilyi kokoajan syntyperäisillä ullavalaisilla, mutta kyläosastojen johtajat olivat Rahkosta lukuun ottamatta pitäjään muuttaneiden kansakoulunopettajien käsissä, jotka olivat toiminnan suhteen kantavana voimana. Suojeluskunnan suosio pitäjässä oli voimakasta vapaussodan huumassa 1919–1920 luvun vaihteessa, mutta laski pian tämän jälkeen, toiminnan keskittyessä pääasiassa Alikylälle. Toiminta näki uuden kukoistuksen 1920-luvun puolivälistä alkaen. Lähteiden vähyyden vuoksi toiminnasta on vaikea tehdä suurempia johtopäätöksiä, mutta lottien lähteisiin tukeutuen, toiminta on 1930-luvun lopulla ollut vähäistä. Lottien toiminta alkoi vähäisenä, mutta aktivoitui pula-ajasta huolimatta 1930 luvun alkupuolella. Kolmekymmentä luvun loppua kohden lottien toiminta näyttää olleen vähäistä, mutta sodan sytyttyä toiminta aktivoitui vetäen puoleensa huomattavasti uusia jäseniä. Alueellisesti lottien toiminta oli suosittua Alikylällä, josta se vähitellen 1929 levisi Kirkonkylälle, 1934 Haapalaan ja 1940 Rahkoseen. Ullavan lotat näkivät toimintansa koko toimikautensa ajan pienenä ja vähäisenä sekä yksipuolisena, mutta kuitenkin tärkeänä osana suurta kokonaisuutta. Edellytykset toiminnalle nähtiin periaatteessa olleen hyvät, sillä paikallisessa väestössä nähtiin paljon potentiaalia, mutta mukaan ei saatu niin paljon jäseniä kuin toivottiin.

Abstract Rainer Stenius (1892–1955) was one of the key figures of Finland’s veterinary profession, who during his career was involved in every aspect of any activity concerning veterinarians. At the peak of his career and his power in the late 1940s he was at the same time the veterinary office manager for animal health at the ministry of agriculture, the president of the Finnish Veterinary Association and the executive director of the College of veterinary medicine. I study Stenius’ activities and his exercise of power in the field of veterinary medicine during 1918–1951. The period was a time of powerful change in medication practices and diagnostics as well as in scientific thought. Women came alongside men in the profession and the College of veterinary medicine was established. I will examine these phenomena through Rainer Stenius, which makes my research two-fold: on the other hand it is history of science and on the other, ideological and personal history which follows an individual’s activities, perceptions and feelings. My principal sources are Stenius’ correspondence, Finnish Veterinary Journal, minutes of meetings as well as memoirs and oral history. I interpret the material through a cultural historical perspective, trying to understand the way past people interacted with each other and their communities. I will show in my research that Stenius was a determined developer of veterinary medicine and at the same time an active authority, who treated his colleagues differently according to his personal preferences. However the disputes between Stenius and his colleagues were often also related to tensions in the veterinary profession and to transition points in the whole field of veterinary medicine. Formally Stenius had power only as an authority and an expert. In practice, he projected his expert power to use economic and political power, even if Stenius acted as being above special interests as a neutral expert. By increasing the visibility and the resources of veterinary medicine, Stenius expanded and maintained his role and the significance of his profession in the society, influencing legislation and justifying significant resources to combat animal disease
Tiivistelmä Rainer Stenius (1892–1955) oli yksi Suomen eläinlääkärikunnan avainhenkilöistä, joka oli työuransa aikana mukana kaikessa eläinlääkäreitä koskevassa toiminnassa. Uransa ja valtansa huipulla 1940-luvun lopulla hän oli samanaikaisesti maatalousministeriön eläinlääkintöosaston eläintautitoimiston päällikkö, Suomen Eläinlääkäriyhdistyksen puheenjohtaja ja Eläinlääketieteellisen korkeakoulun toiminnanjohtaja. Tutkin Steniuksen toimintaa ja vallankäyttöä eläinlääketieteen kentällä vuosina 1918–1951. Ajanjakso oli eläinlääketieteessä voimakkaan muutoksen aikaa niin lääkityskäytännöissä ja diagnoosien teossa kuin tieteellisessä ajattelussakin, naiset tulivat tuona aikana miesten rinnalle ja Suomeen perustettiin eläinlääketieteellistä opetusta antava korkeakoulu. Tarkastelen näitä ilmiöitä Rainer Steniuksen kautta, jolloin työni on tavallaan kaksijakoinen: toisaalta se on tieteenhistoriaa, toisaalta yksilön toimintaa, käsityksiä ja tunteita valottavaa aate- ja henkilöhistoriaa. Päälähteitäni ovat Steniuksen kirjeenvaihto, Suomen Eläinlääkärilehti, kokouspöytäkirjat sekä muistelmat ja muistitieto. Tulkitsen aineistoani kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta pyrkien ymmärtämään menneisyyden ihmisten tapaa merkityksellistää vuorovaikutusta toistensa ja yhteisönsä kanssa. Osoitan tutkimuksessani, että Stenius oli määrätietoinen eläinlääketieteen kehittäjä ja samalla aktiivinen vallankäyttäjä, joka kohteli kollegoitaan eriarvoisesti omien henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan. Kuitenkin Steniuksen ja hänen kollegojensa välisissä kiistoissa oli usein kyse myös eläinlääkärin ammattiin liittyvistä jännitteistä ja koko tieteenalan murroskohdista. Muodollisesti Steniuksella oli vain auktoriteetti- ja asiantuntijavaltaa. Käytännössä hän käytti asiantuntijavallan avulla myös taloudellista ja poliittista valtaa, vaikka esiintyi erityisintressien yläpuolella olevana neutraalina asiantuntijana ja yleisen edun vaalijana. Lisätessään eläinlääketieteen näkyvyyttä ja sen saamia resursseja Stenius samalla laajensi ja säilytti omaa ja oman ammattikuntansa yhteiskunnallista roolia ja merkitystä, esimerkiksi vaikuttaessaan lainsäädäntöön tai perustellessaan merkittäviä määrärahoja eläintautien torjuntaan

Tiivistelmä. Tutkimus käsittelee Tukholman porvarisraadin toimintaa ja sen pyrkimyksiä vuosien 1471–1499 aikana. Tutkimuksen päälähteinä ovat tuona aikana kirjoitetut Tukholman kaupunginraadin omat asiakirjat. Tutkimus keskittyy Tukholman porvarisraadin suhteisiin ja sen toimiseen kolmen valtablokin, Ruotsin valtaneuvoston, Tanskan johtoisen Kalmarin unionin ja Hansaliiton toiminnan välissä. Tutkimus käsittelee Tukholman porvarisraadin nousua, kasvavaa valtaa ja diplomatiaa erilaisten alueellisten valtablokkien välissä. Tukholman raadin asemaa muokkasivat Ruotsin ja Tanskan Kalmarin unionipoliittiset kysymykset, jotka jakoivat raatia, ja pakottivat raadin luovimaan Tanskan unionikuninkaiden ja Ruotsin valtiohoitaja Sten Sturen välillä. Lisäksi ongelmiksi muodostui raadin sitoutuminen tiukemmin keskusvaltaan, jota vastaan raati ei juuri voinut kamppailla. Tukholman raadin harjoittaman sisä-, ulko- ja kauppapolitiikkaan vaikutti 1400-luvun lopulla kehittyvät merkantilistisen ajattelun tendenssit. Raati kuitenkin onnistui kokosi rivinsä tarpeeksi yhteiseen poliittiseen rintamaan pyrkiäkseen toteuttamaan omaa politiikkaansa ylitse sitä lähimpinä olevien valtablokkien. Tämä kehitti raadista itsenäisen poliittisen toimijan.

Työn tavoitteena on tutkia, millaisia fyysisiä haasteita liikuntavammainen lapsi kohtaa leikkikerhossa ja miten hän toimii haasteen kohdatessa. Fyysisiä haasteita olivat esimerkiksi jalkojen jäykkyys, tasapainon hallinta ja tilan tuomat haasteet. Haasteen kohdatessa lapset ottivat esimerkiksi tukea jostakin, pyysivät apua ohjaajalta tai menivät polvilleen. Tuloksista käy ilmi, että lasten kohtaamat fyysiset haasteet sekä toiminta haasteen kohdatessa ovat sidoksissa lapsen liikuntavammaan ja leikkitilanteeseen. Sama lapsi saattoi kertoa ensin että hän ei pysy pystyssä ilman keppejä, mutta motivoivan leikin aikana lapsi juoksi vaivatta ilman keppejä. Ei- motivoiva tilanne tekee lapsen liikuntavammasta pahemman mitä se todellisuudessa on. Motivoiva leikkitilanne sitä vastoin saa parhaassa tapauksessa liikuntavamman ja leikkitilanteiden aiheuttamat liikkumisen ja leikkimisen ongelmat häviämään lähes täysin, se voimaannuttaa ja saa lapsen toimimaan suorituskykynsä ylärajalla. Tutkimusmenetelmänä käytetään tapaustutkimusta. Tapaustutkimuksen kriteerit täyttyvät, koska tutkin tietyn erityiskoulun neljää oppilasta jotka osallistuivat leikkikerhoon jossa toimin toisena ohjaajana. Tutkimuksessa keskitytään leikkikerhosta kuvatun videoaineiston analysoimiseen jonka rinnalla käytän myös kahden oppilaan haastatteluja. Aineisto analysoidaan laadullisen aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Sisällön analyysin avulla tekstimuotoon kirjoitetusta aineistosta saadaan mahdollisimman tarkka kuvaus. Aineistosta nimetään pelkistettyjä ilmauksia, etsitään niitä yhdistäviä ja erottavia seikkoja, muodostetaan kategorioita ja pyritään löytämään niitä yhdistävät tekijät. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on vammaistutkimus ja leikin tutkimus. Käsittelen leikkiä vertailemalla Piaget’n ja Wygotskyn käsityksiä leikistä. Lisäksi käsittelen leikin voimaannuttavaa elementtiä sekä liikuntavammaisten lasten leikkiä. Tarkastelen vammaisuutta käsitteenä ja sen määritelmän muuttumista historiasta nykypäivään. Vertailen vammaisuuden yksilöllisen- ja yhteiskunnallisen mallin välistä problematiikkaa. Käsittelen tutkimuksessa myös cp-vammaisuutta, liikuntavammaisten lasten koulunkäyntiä lasten näkökulmasta ja kuntoutusta konduktiivisen kasvatuksen näkökulmasta. Teoreettisessa viitekehyksessä käsittelen myös integraation ja inkluusion käsitteitä sekä erityisen tuen tarpeen määrittymistä. Leikkikerhon kaltaista toimintaa voidaan tukia yleisemminkin eikä tutkimuksen toistettavuus ole ongelma. Tutkimuksen tuloksesta ei voi tehdä yleistettävää tulkintaa, mutta se antaa yhden käsityksen siitä mitkä asiat liikuntavammaisen lapsen leikeissä voivat olla haastavia ja mitkä asiat niitä helpottavat. Tutkimustuloksia voidaan käyttää apuna esimerkiksi leikkipaikkojen suunnittelussa kaikille lapsille sopiviksi. Tutkimustuloksia voidaan tarvittaessa käyttää jatkotutkimuksessa tutkimalla esimerkiksi miten liikuntavammaiset lapset kokevat esteettömiksi rakennetut leikkipuistot, onko lasten helppo leikkiä niissä, antavatko ne mahdollisuuksia leikkiin ja motivoivatko ne liikuntavammaisia lapsia leikkimään.

Tässä diplomityössä tarkastellaan maatalouskosteikkojen toimintaa maatalouden vesistö kuormituksen vähentäjänä. Maatalouden aiheuttama vesistökuormitus on merkittävä monissa vesistöissä ja koostuu pääosin hajakuormituksesta ja vähäisissä määrin pistekuormituksesta. Hajakuormitus tarkoittaa kaikkialta pelloilta ojiin ja edelleen vesistöihin laskeutuvia ravinteita ja kiintoainetta. Työssä perehdytään maataloudessa käytettyihin lannoitteisiin ja niiden vaikutuksiin vesistöissä sekä tutkitaan kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vähentymistä vesiensuojelu kosteikoilla. Tutkimuskohteena toimivat Akionlahden ja Oivangin vesiensuojelukosteikko, Nipsinginojan sekä Rauhionojan kosteikot. Kosteikkojen toimintaa tutkittiin vertailemalla fosforin, typen ja sameuden muutoksia eri vuodenaikoina kosteikolle tulevasta ja lähtevästä vedestä. Osalle kohteista tehtiin reduktiolaskelmia. Lisäksi havainnoitiin, kuinka kosteikkojen ja patojen rakentaminen sekä kasvillisuuden lisääminen mahdollisesti vaikuttaa kiintoaine- ja ravinnepitoisuuksiin. Mittauspisteet ovat aina olleet samat, jotta ne ovat vertailukelpoisia. Tulosten perusteella kosteikot pidättävät ravinteita ja kiintoainetta vaihtelevasti. Akionlahden tuloksista paljastui, että fosfori pidättyy hyvin. Oivangin kosteikko pidättää hyvin kiintoainetta, vaikka alussa pidättyvyys on huono. Nipsinginojalla ja Rauhionojalla tulisi panostaa monimuotoisuuteen ja maisema-arvoa tulisi lisätä. Tämä lisäisi maiseman viihtyvyyttä ja kiintoaineksen ja ravinteiden pidättyvyyttä. Kosteikkojen haasteena on se, että denitrifikaatio ja fosforin adsoptio vaativat osittain vastakkaisia olosuhteita. Fosforin adsorptio toimii tehokkaimmin hapekkaissa olosuhteissa, kun taas denitrifikaatio toimii tehokkaimmin hapettomissa olosuhteissa. Tutkimustulosten perusteella viipymäajalla on tärkeä merkitys fosforin pidättymiseen. Typen poistumiselle tulisi varmistaa myös anaerobisia olosuhteita kosteikolle
The main target of this study was to study retention of nutrients and suspended solids in different wetland systems at North Ostrobothnian region. Study sites were Akionlahden and Oivangin water protection wetlands and Nipsinginoja and Rauhiojan wetlands, which function were studied using water samples. Changes in inlet and outlet concentrations of phosphate, nitrogen and values of turbidity values at different seasons and years were used to evaluate performance of studied wetlands. Also effect of wetland construction and vegetation cover were evaluated. According to results retention of nutrients and suspended solids into wetland varied notable. Akionlahden wetland diminished phosphate concentrations efficiently, whereas retention of suspended solids was good at Oivangin wetland. At Nipsinginoja and Rauhionoja more attention should put on wetland structures to improve retention possibilities. Challenge with function of wetlands are that denitrification and adsorption of phosphate requires different conditions. For efficient retention both oxide and anoxic conditions are required and thus also long retention times are needed in wetlands

Tiivistelmä. Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään luokanopettajien kokemuksia erolapsista koulussa ja heidän erilaisista perhemuodoista. Tutkielman viitekehyksessä kuvataan perhemuotojen moninaistumista, erilaisia perhemuotoja, joita erosta seuraa sekä eron vaikutuksia lapseen. Lisäksi teoriaosuudessa avataan eron mahdollisia vaikutuksia koulun suhteen. Tutkielman empiirisessä osiossa selvitetään opettajien kokemuksia erolapsista koulussa. Tässä osiossa avaamme myös kokemuksen käsitettä, koska se on olennainen osa tutkimuskysymyksiä. Tutkielman empiirinen osuus on toteutettu kvalitatiivisella otteella ja aineistonkeruumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelulla haimme vastauksia siihen, millaisia kokemuksia luokanopettajilla on erilaisista perhemuodoista ja miten he ovat kokeneet erolapset omassa luokassaan. Lisäksi selvitimme sitä, miten opettajat suhtautuvat erolapsiin ja -perheisiin sekä heidän omiin mahdollisiin keinoihin tukea erolasta. Aineisto koostuu kuuden (6) luokanopettajan haastattelusta, jotka toteutettiin helmikuussa 2015. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Analyysivaiheessa aineistosta etsimme oleellisimmat ilmaukset ja nämä jaoimme moniin ala-, ylä- ja pääluokkiin, joiden pohjalta analyysi oli helpompi tehdä. Tutkielman keskeinen tulos on, että ero näkyy koulussa usein jollakin tavalla, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Tilanteeseen vaikuttaa paljon lapsen persoonallisuus, temperamentti ja se, millä tavalla ero on hoidettu vanhempien toimesta. Vastauksista ilmenee myös se, ettei erityiselle erolasten tuelle ole yleisesti tarvetta, mutta koulussa opettajan on hyvä aistia keskustelun tarve ja olla lapselle turvallinen aikuinen. Yhteistyö ja toiminta vanhempien kanssa pysyy usein eron jälkeen samanlaisena, mutta senkin suhteen voi tapahtua muutoksia huonompaan tai parempaan suuntaan. Opettajien näkemys yleisesti aiheeseen suhtautumisesta oli se, ettei asia herätä kiinnostusta suuntaan tai toiseen, mutta kuitenkin haastateltavien oma perhetausta vaikutti heidän oman suhtautumisensa taustalla. Tutkielman kohdejoukko on pieni, joten tuloksia ei voi sellaisenaan yleistää. Pieni kohdejoukko vaikuttaa myös työn luotettavuuteen, mutta tästä huolimatta saimme kuitenkin monipuolisia ja osittain yhteneväisiä vastauksia. Tulokset antavat aihetta pohtia vanhempien eron merkitystä sekä lapsen että opettajan kannalta, erityisesti myös siksi, että asia on nykyisin hyvin yleinen. Tämän perusteella olemme pohtineet jatkotutkimusaiheita, jotka liittyvät edelleen eron vaikutuksiin, mutta tutkimuskohteena toimisi erolapset ja -vanhemmat.

Erilaiset matematiikan haasteet ja oppimisvaikeudet ovat yleisiä. Ne hankaloittavat arkea monin tavoin ja voivat aiheuttaa itsetunto-ongelmia sekä ahdistusta. Matematiikan oppimisvaikeuksilla on yhteys myös jatko-opintoihin ja työelämään sijoittumiseen. Kodin ja koulun välisellä yhteistyöllä tarkoitetaan kaikkia niitä kodin ja koulun toimia, joiden tarkoituksena on edistää lapsen oppimista, kehitystä ja hyvinvointia. Kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön velvoittavat sekä Perusopetuslaki että Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (Opetushallitus, 2014). Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia, millaista kodin ja koulun välistä yhteistyötä opettajat ovat tehneet tilanteissa, joissa lapsella on haasteita matematiikassa. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten opettajat ovat kokeneet kyseisen yhteistyön. Täysin vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Tutkielma tuo siis oman lisänsä aiheesta käytävään keskusteluun. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä sähköisen kyselyn vastauksesta. Kysely sisälsi pääasiassa avoimia laadullisia kysymyksiä. Kyselyyn vastanneista opettajista kaikki työskentelivät tutkimushetkellä alakoulussa Pohjois-Suomessa. Opettajista osa toimi luokanopettajana, osa erityisopettajana ja yksi erityisluokanopettajana. Tutkimusaineisto on analysoitu laadullisesti. Analyysiprosessia ovat ohjanneet sekä teoriaohjaavan sisällönanalyysin että fenomenografian periaatteet. Tutkimustulokset osoittavat, että kodin ja koulun välillä on tehty monipuolista yhteistyötä matematiikan haasteiden yhteydessä. Yhteistyön muodot jaetaan tutkielmassa kolmeen pääluokkaan: yhteydenpitoon, matematiikan kotiharjoitteluun sekä kasvatuskumppanuuteen. Kokemukset yhteistyöstä jaetaan positiivisiin, negatiivisiin ja neutraaleihin kokemuksiin. Positiivisia kokemuksia yhteistyöstä ilmenee aineistossa eniten. Tutkimustuloksia on tulkittu lapsen edun ja opetussuunnitelman tavoitteiden toteutumisen kannalta sekä Epsteinin (2011) teoriaan peilaten. Opettajien positiiviset kokemukset yhteistyöstä syntyvät tilanteissa, joissa lapsen etu toteutuu. Haasteita koetaan silloin, kun lapsen etu ei pääse toteutumaan. Fenomenografiselle tutkimukselle tyypillistä on kontekstuaalisuus. Tulokset eivät siis sellaisenaan ole yleistettävissä tai siirrettävissä muihin konteksteihin. Ne voivat kuitenkin auttaa kasvattajia kehittämään kodin ja koulun välisen yhteistyön toimintatapoja käytännön työssään. Tutkielman tavoitteena on kannustaa kotia ja koulua yhdessä luomaan kannustava ja positiivinen ilmapiiri, joka antaa hyvät edellytykset lapsen matematiikan oppimiselle.

Abstract Organisational entrepreneurship is an entrepreneurial event. By-products of such events may include the emergence of business organisations. In this study, I discuss the event of organisational entrepreneurship fostered by organisational creativity. An event of organisational entrepreneurship can happen in the context of social spaces for play and innovation. In these social spaces, novelty, movement, and change are outcomes of the role of organisational entrepreneurship in society. The dissertation consists of four essays. Prior research defines organisational entrepreneurship as a relationship between the managerial order and organisational creativity. This particular relationship, rather than being a precise state, is one that problematises the tradition of studying entrepreneurship as a sub-discipline of management. Researchers tend to be drawn to studying the entrepreneurial order, but less so the play and innovation that contribute to the creativity aspect. Whilst permitting space for play and innovation have been acknowledged to be crucial, the role of play and innovation between the discourses of business opportunities and entrepreneurial becoming has not been discussed. The literature review in this study shows that understanding the concepts of entrepreneurial actions and processes is key to explicating organisational entrepreneurship. Hence, the principal research question of this study is: how do entrepreneurial actions and processes frame the very nature of the event of organisational entrepreneurship? There are four sub-questions (one for each essay) that illustrate how an entrepreneurial event is about creation of new spaces for play and innovation. The purpose of this study is to show what role playfulness and innovativeness play in organisational entrepreneurship. I have empirically investigated how international business opportunities may be created through entrepreneurial actions in a multinational collaboration project, and found that social learning is at the heart of the process. In addition, I have examined an entrepreneurial process through the story of an up-and-coming stand-up comedian. This study shows that the entrepreneurial process emerges from the desire to become-Other. The entrepreneurial stories of this qualitative study come from two data sets (conducted in Finland and in Denmark). The research outline problematises the prior research, in which storytelling is rarely used. The dissertation concludes by suggesting that one role of playfulness and innovativeness is to create business opportunities and entrepreneurial becoming
Tiivistelmä Organisatorinen yrittäjyys on yksi yrittäjämäinen tila. Tällaisessa tilassa monenlaisten sivutuotteiden, kuten liikeyrityksen, syntyminen on mahdollista. Organisatorinen luovuus tukee näiden tilojen luomiseen liittyvää tekemistä ja prosesseja. Yrittäjämäiset tilat ovat mahdollisia konteksteissa, joita tässä väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin tiloina leikille ja innovaatioille. Näiden tilojen ansiosta uutuus, liike ja muutos ovat mahdollisia ja ne kuvaavat organisatorisen yrittäjyyden roolia yhteiskunnassa. Tämä väitöskirja on neljän esseen kokoelma. Aikaisempi tutkimus määrittelee organisatorisen yrittäjyyden johtajuuden hallinnan ja organisatorisen luovuuden väliseksi suhteeksi. Ennemmin kuin jokin tila tällä jatkumolla suhde sinänsä kyseenalaistaa tradition, joka tutkii yrittäjyyttä johtajuustutkimuksen koulukuntana. Siinä tutkimusintressi on ollut hallinta, mutta ei kovin usein leikki ja innovaatiot. Vaikka leikki ja innovaatiot on nähty tärkeinä asioina, siitä huolimatta niiden roolia linkkinä liiketoimintamahdollisuuksien luomisen ja yrittäjämäiseksi tulemisen välillä ei ole vielä kovin hyvin tutkittu. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsaus osoittaa, että yrittäjämäiset toiminnot ja prosessit ovat keskeisimmät käsitteet organisatorisessa yrittäjyydessä. Tutkimuksen päätutkimuskysymys kuuluu: kuinka yrittäjämäiset toiminnot ja prosessit rajaavat organisatorisen yrittäjyyden syvimmän luonteen yrittäjämäisenä tapahtumana? Tutkimuksen tarkoitus on näyttää, mikä rooli leikinomaisuudella ja innovatiivisuudella on organisatorisessa yrittäjyydessä silloin, kun se nähdään yrittäjämäisenä tilana. Tutkin empiirisesti kansainvälisten liiketoimintamahdollisuuksien luomista ja sitä, miten se tapahtuu monikansallisessa yhteistyöprojektissa. Tuloksena löysin, että se on sosiaalista oppimista. Lisäksi tutkin yrittäjämäiseksi tulemisen prosessia standup-koomikoksi tulevan henkilön kautta. Se näyttää, että syy yrittäjämäisen prosessin ilmentymiselle on intohimo tulla toiseksi. Tutkimuksen yrittäjämäiset tarinat perustuvat kahdelle aineiston lähteelle (tehty Suomessa ja Tanskassa). Tutkimusasetelma kyseenalaistaa tutkimuksen, jossa tarinankerrontaa on käytetty harvoin. Tulokset osoittavat, että leikinomaisuuden ja innovatiivisuuden rooli on luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja yrittäjämäiseksi tulemisen prosesseja

Abstract Context: Software startups are new companies that aim at developing innovative software-intensive products that stand out from those of other companies in the target market. A successful startup tries to scale its business rapidly, which in turn leads to job creation and an increase number in local products. Product development is an essential aspect of a software startup’s business, and therefore it is important to have a suitable startup ecosystem around a startup to support a new product idea from conception to development to a minimum viable product (MVP) and finally to a full-fledged product. Objective: The objective of this doctoral research is to understand the effect of the startup ecosystem elements on an initial MVP development in software startups and thereby assist startup companies in developing successful products. Method: To achieve the objective, two multivocal literature reviews and multiple empirical studies were conducted to examine: a) the elements in a startup ecosystem, b) initial MVP development in software startups, and c) the effects of startup ecosystem elements on the initial MVP development phase. Results: This doctoral research identified eight main elements in the startup ecosystem that affect the startup and its product development. Additionally, it was found that a product idea is based on a problem experienced by customers or on an unserved customer need. The requirements for developing an initial MVP from the product idea usually come from internal sources, and the elicited requirements are stored in text documents and prioritized based on their value to customers and stakeholders. These requirements are converted into product features, of which some can be used to develop a prototype that can act as an initial MVP. Furthermore, it was observed that the startup ecosystem elements can influence the initial MVP development phase. For instance, supporting organizations such as incubators and accelerators affect initial MVPs by assisting inexperienced founders with training and mentoring during MVP development. Conclusion: A prototype can be used as an initial MVP. Also, experienced founders prefer to develop an initial MVP by themselves, while, inexperienced founders need support from supporting organizations in a startup ecosystem during initial MVP development
Tiivistelmä Konteksti: Ohjelmistoalan startup-yritykset ovat uusia yrityksiä, jotka pyrkivät kehittämään innovatiivisia tuotteita monille eri kohdemarkkinoille. Uuden yrityksen menestyksekkään käynnistämisen tavoitteena on nopea kasvu, mikä puolestaan luo työpaikkoja ja nostaa kotimaista tuotetarjontaa markkinoilla. Koska tuotekehitys on tärkeä osa ohjelmiston käyttöönottoa, on tärkeää, että uuden yrityksen ympärillä on olemassa sopiva ekosysteemi, joka tukee uutta tuoteideaa konseptista pienimmän toimivan tuotteen kehittämiseen ja edelleen täyteen tuotteeseen. Tavoite: Tämän tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää startup-ekosysteemin roolia ensimmäisen pienimmän toimivan tuotteen kehittämisessä ohjelmistoalan startup-yrityksissä ja sen kautta auttaa startup-yrityksiä menestyvien tuotteiden kehittämisessä. Menetelmät: Tutkimustavoitteen saavuttamiseksi tehtiin kaksi kirjallisuuskatsausta sekä useita tapaustutkimuksia, joissa tarkasteltiin a) startup-ekosysteemin elementtejä, b) ensimmäisen pienimmän toimivan tuotteen kehittämistä ja c) startup-ekosysteemin elementtien vaikutusta ensimmäisen pienimmän toimivan tuotteen kehittämisvaiheessa. Tulokset: Tutkimuksessa tunnistettiin kahdeksan tärkeää elementtiä startup -ekosysteemissä, jotka voivat vaikuttaa suoraan tai välillisesti yrityksen käynnistämiseen ja sen tuotekehitykseen. Lisäksi selvitettiin, että tuoteidea perustuu asiakkaiden kokemiin ongelmiin tai täyttymättömiin tarpeisiin. Pienimmän toimivan tuotteen vaatimukset ovat yleensä peräisin yrityksen sisäisistä lähteistä. Vaatimukset on tallennettu tekstidokumentteihin, ja ne priorisoidaan asiakkaille ja sidosryhmille syntyvän arvon mukaan. Vaatimukset muutetaan tuoteominaisuuksiksi, joista osaa voidaan käyttää, kun kehitetään prototyyppiä ensimmäiseksi pienimmäksi toimivaksi tuotteeksi. Edelleen havaittiin, että startup-ekosysteemin elementit voivat vaikuttaa pienimmän toimivan tuotteen kehittämisvaiheeseen. Esimerkiksi tukiorganisaatiot, kuten yrityshautomot ja -kiihdyttämöt, vaikuttavat pienimpiin toimiviin tuotteisiin kouluttamalla ja mentoroimalla kokemattomia perustajia. Päätelmät: Yksinkertaista prototyyppiä voidaan käyttää pienimpänä toimivana tuotteena. Lisäksi, kokeneet perustajat haluavat kehittää ensimmäisen pienimmän toimivan tuotteen itse, kun taas kokemattomat perustajat tarvitsevat tukea ulkopuolisilta organisaatioilta pienimmän toimivan tuotteen kehittämisessä

Abstract Inertial sensors are devices that measure movement, and therefore, when they are attached to a body, they can be used to measure human movements. In this thesis, data from these sensors are studied to recognize human activities user-independently. This is possible if the following two hypotheses are valid: firstly, as human movements are dissimilar between activities, also inertial sensor data between activities is so different that this data can be used to recognize activities. Secondly, while movements and inertial data are dissimilar between activities, they are so similar when different persons are performing the same activity that they can be recognized as the same activity. In this thesis, pattern recognition -based solutions are applied to inertial data to find these dissimilarities and similarities, and therefore, to build models to recognize activities user-independently. Activity recognition within this thesis is studied in two contexts: daily activity recognition using mobile phones, and activity recognition in industrial context. Both of these contexts have special requirements and these are considered in the presented solutions. Mobile phones are optimal devices to measure daily activity: they include a wide range of useful sensors to detect activities, and people carry them with them most of the time. On the other hand, the usage of mobile phones in active recognition includes several challenges; for instance, a person can carry a phone in any orientation, and there are hundreds of smartphone models, and each of them have specific hardware and software. Moreover, as battery life is always as issue with smartphones, techniques to lighten the classification process are proposed. Industrial context is different from daily activity context: when daily activities are recognized, occasional misclassifications may disturb the user, but they do not cause any other type of harm. This is not the case when activities are recognized in industrial context and the purpose is to recognize if the assembly line worker has performed tasks correctly. In this case, false classifications may be much more harmful. Solutions to these challenges are presented in this thesis. The solutions introduced in this thesis are applied to activity recognition data sets. However, as the basic idea of the activity recognition problem is the same as in many other pattern recognition procedures, most of the solutions can be applied to any pattern recognition problem, especially to ones where time series data is studied
Tiivistelmä Liikettä mittaavista antureista, kuten kiihtyvyysantureista, saatavaa tietoa voidaan käyttää ihmisten liikkeiden mittaamiseen kiinnittämällä ne johonkin kohtaan ihmisen kehoa. Väitöskirjassani tavoitteena on opettaa tähän tietoon perustuvia käyttäjäriippumattomia malleja, joiden avulla voidaan tunnistaa ihmisten toimia, kuten käveleminen ja juokseminen. Näiden mallien toimivuus perustuu seuraavaan kahteen oletukseen: (1) koska henkilöiden liikkeet eri toimissa ovat erilaisia, myös niistä mitattava anturitieto on erilaista, (2) useamman henkilön liikkeet samassa toimessa ovat niin samanlaisia, että liikkeistä mitatun anturitiedon perusteella nämä liikkeet voidaan päätellä kuvaavan samaa toimea. Tässä väitöskirjassa käyttäjäriippumaton ihmisten toimien tunnistus perustuu hahmontunnistusmenetelmiin ja tunnistusta on sovellettu kahteen eri asiayhteyteen: arkitoimien tunnistamiseen älypuhelimella sekä toimintojen tunnistamiseen teollisessa ympäristössä. Molemmilla sovellusalueilla on omat erityisvaatimuksensa ja -haasteensa. Älypuhelimien liikettä mittaavien antureihin perustuva tunnistus on haastavaa esimerkiksi siksi, että puhelimen asento ja paikka voivat vaihdella. Se voi olla esimerkiksi laukussa tai taskussa, lisäksi se voi olla missä tahansa asennossa. Myös puhelimen akun rajallinen kesto luo omat haasteensa. Tämän vuoksi tunnistus tulisi tehdä mahdollisimman kevyesti ja vähän virtaa kuluttavalla tavalla. Teollisessa ympäristössä haasteet ovat toisenlaisia. Kun tarkoituksena on tunnistaa esimerkiksi työvaiheiden oikea suoritusjärjestys kokoamislinjastolla, yksikin virheellinen tunnistus voi aiheuttaa suuren vahingon. Teollisessa ympäristössä tavoitteena onkin tunnistaa toimet mahdollisimman tarkasti välittämättä siitä kuinka paljon virtaa ja tehoa tunnistus vaatii. Väitöskirjassani kerrotaan kuinka nämä erityisvaatimukset ja -haasteet voidaan ottaa huomioon suunniteltaessa malleja ihmisten toimien tunnistamiseen. Väitöskirjassani esiteltyjä uusia menetelmiä on sovellettu ihmisten toimien tunnistamiseen. Samoja menetelmiä voidaan kuitenkin käyttää monissa muissa hahmontunnistukseen liittyvissä ongelmissa, erityisesti sellaisissa, joissa analysoitava tieto on aikasarjamuotoista

Abstract The purpose of this study is to explore how place marketing manifests within foreign direct investment (FDI) in the new era of information and communications technology. The study reviews the literature on place marketing that emphasises FDI and defines place marketing as a tool to pursue FDI more systematically and efficiently in order to increase the value of a place. The study shows that place marketing can be used in multiple ways to pursue inward FDI activities and that it is multifaceted, not just a service offered by investment promotion agencies. This empirical study of place marketing within FDI follows a multiple case study method. The data are drawn from interviews with nine FDI case companies and their respective investment promotion agency representatives and facilitating research, business and funding actors. The study approaches place marketing within FDI from an explorative perspective, studying how place marketing can improve FDI by interpreting investment decisions through the lenses of place marketing and place branding elements, management and assessment. The analysis identifies the place marketing factors that impact the FDI process from the preparation phase through the post-investment phase. Through the FDI process, a regional image is generated, and the place becomes visible. This study develops a conceptual model that proposes that place marketing manifests within FDI through goals, networks, individuals and regional competences. The goals are set to develop the framework for place marketing within FDI. Stakeholders’ engagement forms a strong ecosystem network that can be a major regional asset to attract and sustain investments. Each FDI case creates, develops and sustains its own network, within which the contributions of individuals with technical and managerial skills are key to successful place promotion. The competence of the regional ecosystem sets the scene for the investment opportunity. Regarding managerial implications, this study proves that strategic, inward FDI activity requires long-term regional commitment from stakeholders and an allocation of resources during not only the pre-investment phase, but also the post-investment phase
Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten paikanmarkkinointi edistää suoria ulkomaisia investointeja ICT-teknologian uudella aikakaudella. Tutkimuksessa tarkastellaan paikanmarkkinointia koskevaa kirjallisuutta, jossa käsitellään ulkomaisia suoria sijoituksia ja määritellään paikanmarkkinointi keinona hankkia sijoituksia järjestelmällisemmin ja tehokkaammin paikan arvon kasvattamiseksi. Tutkimus osoittaa, että paikanmarkkinointia voidaan käyttää monin tavoin ulkomaisten investointien houkuttelussa ja että se on monipuolinen kokonaisuus eikä pelkkä investointien edistämispalvelu. Tässä empiirisessä paikanmarkkinoinnin tutkimuksessa käytetään usean tapaustutkimuksen menetelmää. Tiedot perustuvat yhdeksän ulkomaisen kohdeyrityksen ja heidän edustajiensa sekä alueellisten tutkimus-, yritys- ja rahoitusalan toimijoiden haastatteluun. Tutkimus lähestyy ulkomaisiin sijoituksiin kohdistettua paikanmarkkinointia eksploratiivisesta näkökulmasta selvittämällä, miten paikanmarkkinointi voi edistää investointeja paikanmarkkinoinnin ja brändäyksen elementtien, johtamisen ja arvioinnin kautta. Analyysissä yksilöidään ne paikanmarkkinoinnintekijät, jotka vaikuttavat suorien ulkomaisten investointien prosessiin valmisteluvaiheesta investointivaiheeseen ja sen jälkeen. Investointiprosessin kautta alueellinen kuva vahvistuu ja paikka tulee esille. Tässä tutkimuksessa kehitetään käsitteellinen malli, jonka mukaan suorien ulkomaisten investointien houkutteluun suunnattu paikanmarkkinointi ilmenee toiminnan tavoitteiden, verkostojen, yksilöiden ja alueellisten valmiuksien kautta. Tavoitteet luovat viitekehyksen ulkomaisten suorien sijoitusten paikanmarkkinointiin. Sidosryhmien sitoutuminen muodostaa vahvan ekosysteemiverkoston, joka voi olla merkittävä alueellinen voimavara houkutella ja ylläpitää investointeja. Jokainen investointitapaus luo, kehittää ja ylläpitää omaa verkostoaan, jossa teknisten ja johtamiseen erikoistuneiden yksilöiden osallistuminen prosessiin on keskeistä. Alueen ekosysteemissä osaaminen luo mahdollisuuden investointiin. Johtamisen vaikutusten osalta tämä tutkimus osoittaa sen, että strateginen, suorien ulkomaisten investointien houkuttelu edellyttää sidosryhmien pitkäaikaista sitoutumista ja resurssiallokaatiota paitsi investoinnin esivaiheessa myös niiden myöhemmässä vaiheessa

Abstract The purpose of the study was to explore the need for and the utilisation and functionality of the specialized psychiatric health care services available to children and adolescents of comprehensive and senior secondary school age. Special-needs students' need for psychiatric treatment and the functioning of their treatment chain was described and evaluated. Data were collected from comprehensive schools and senior secondary schools, 112 (82%) with a total of 18,532 students, in Oulu Province in 1998–2002. Special schools 37 (97%) had altogether 1276 students. The data for the first and the second sub-studies were collected with a questionnaire. The data for the third sub-study were obtained from documents concerning the need for and the use and functionality of services produced and evaluated by the key groups of actors. The data sets were evaluated way using the multiple constituency method in co-operative evaluation sessions, which were video-taped. The data for the fourth sub-study consisted of tape-recorded interviews of the study subjects. Multiple constituency evaluation and content analysis were used as research methods. As evaluated by comprehensive school and senior secondary school teachers, both the incidence and the severity of students' conduct and emotional disorders have increased over the past few years. Special school students with conduct disorders and mental health problems were referred for examinations and treatment into the treatment chain of child and adolescent psychiatry similarly to other school-aged children and adolescents. Special schools had a constant need for child and adolescent psychiatric services, but there were no direct connections with specialized health care. At all schools, efforts were made by teachers and parents to help students with the assistance of school health care and social work professionals. Whenever students failed to get the requisite help from specialized health care, their problems remained the family's responsibility. The parents in these situations felt that they had been left alone, without understanding what this was all about and without knowing where to go for help. Nevertheless, the data also included many positive experiences of fluent co-operation and easy availability of help for the student. The findings showed that there is a lot of expertise and sincere desire to work for the benefit of children and adolescents. The lack of coordination of the entire treatment chain did, however, wear down the self-esteem of the students in need of help as well as the meagre resources of their parents and the help-providing key actors. It was also suggested that the key groups participating in the treatment chain should be provided joint training and mentoring
Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa peruskoulu- ja lukioikäisten lasten ja nuorten psykiatrisen erikoissairaanhoidon palvelujen tarpeesta, käytöstä ja toimivuudesta. Tutkimuksessa kuvataan ja arvioidaan erityisoppilaan psykiatrisen hoitoketjun tarvetta ja toimintaa. Tutkimusaineisto kerättiin Oulun läänin peruskouluista ja lukioista vuosien 1998–2002 aikana. Ensimmäisessä vaiheessa mukana oli 112 (82 %) koulua, joissa oppilaita oli yhteensä 18 532. Toisessa vaiheessa tutkimusta jatkettiin 37 (97 %) erityiskoululta saadulla aineistolla. Näissä erityiskouluissa oppilaita oli yhteensä 1276. Kolmannessa vaiheessa psykiatrisen hoitoketjun tarvetta ja toimintaa arvioitiin monitahoisesti kolmella erityiskoululla. Viimeisessä vaiheessa tutkimukseen osallistui myös psykiatrisessa hoidossa olleita oppilaita ja heidän vanhempiaan. Ensimmäisen ja toisen osatutkimuksen aineistot kerättiin kyselylomakkeella. Kolmannen osatutkimuksen aineisto saatiin palvelujen tarvetta, käyttöä ja toimintaa koskevista avainryhmien tuottamista ja arvioimista kirjallisista aineistoista. Aineistot arvioitiin monitahoisesti yhteisissä arviointitilanteissa, jotka videoitiin. Neljännen osatutkimuksen aineisto koostuu tutkittavien haastatteluista, jotka nauhoitettiin. Tutkimusmetodeina käytettiin monitahoarviointia ja sisällönanalyysia. Peruskoulun ja lukion opettajien näkökulman mukaan oppilaiden käytös- ja tunne-elämän häiriöt olivat sekä lisääntyneet että vaikeutuneet viime vuosina. Käytös- ja mielenterveysongelmista kärsivät erityiskoulujen oppilaat ohjautuivat tutkimuksiin ja hoitoon lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoketjuun, kuten muutkin kouluikäiset lapset ja nuoret. Erityiskouluilla oli jatkuva tarve saada lasten ja nuorten psykiatrisia palveluja, mutta suoraa yhteyttä erikoissairaanhoitoon ei ole ollut. Yleis- ja erityisopetuksessa oppilaita yritettiin auttaa opettajien ja vanhempien voimavarojen mukaan sekä kouluterveydenhuollon että sosiaalitoimen asiantuntijoiden avustamana. Jos oppilaalle ei saatu tarvittavaa apua erikoissairaanhoidosta, ongelmat jäivät perheen vastuulle. Näissä tilanteissa vanhemmat kokivat jääneensä yksin ymmärtämättä, mistä on kysymys ja mistä apua voi etsiä. Tutkimustulokset antavat päätöksentekijöille, koulujen johtajille ja opettajille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon käytännön toimintaa koordinoiville asiantuntijoille tärkeää tietoa erityisoppilaan psykiatristen palvelujen tarpeesta ja moniammatillisen hoitoketjun toiminnasta

Abstract The rationale for this doctoral research derives from the escalating challenge posed by the media gap reducing learners’ school motivation. Today’s learners have been attracted to interactive media involving content creation, but such activating learning environments are rarely employed at school. To address this challenge, I started this research on pedagogical potentials of publishing-oriented learner-generated video production. The process, implementing new literacies, offered an alternative to traditional instruction as well as opportunities for multilevel social interaction. Online publishing of the videos as a natural continuation of the process enabled interaction between school and society. In this research, I examined through three case studies what kinds of social interaction emerge in this context and how interaction can be improved. I collected the data in primary and secondary schools by observing and video recording discussions in video projects and by interviewing students, teachers and parents. I employed a quantifying method to analyze group interaction and its development and used inductive qualitative methods to examine teacher–student interaction and interaction at the societal level. The findings emphasize the crucial role of the teacher in orchestrating social interaction. The observed peer group was actively involved in planning their joint video story, but the open-ended fictional task challenged interaction. Despite initial disputational and modest discussion the group learned to ‘intercreate’ due to minimal scaffolding provided by the teacher. Occasionally, whole-class discussions were dominated by the teacher and two to three students. Online publishing of the videos appeared to generate contradictory feelings. In primary schools videos were largely published online, but in secondary schools students were more reluctant to publish their school-context videos. Interaction was scarce between students, teachers and parents even though they were invited to discuss the media ground rules of online publishing activities. In order to improve interaction processes and environments, the teacher needs to designate carefully scripted subtasks, provide reflective scaffolding as well as implement media encouragement to enable interaction between school and society
Tiivistelmä Väitöstutkimuksen taustalla on koulun ja arjen mediaympäristöjen välille viime vuosina syntynyt, koulumotivaatiota heikentävä kuilu. Oppijat ovat arjessaan tottuneet vuorovaikutteiseen, tuottavaan median käyttöön, mutta koululla on vaikeuksia hyödyntää aktivoivia oppimisympäristöjä. Vastauksena tähän haasteeseen aloin tutkia julkaisemislähtöisen yhteisöllisen videotuotannon mahdollisuuksia opetuksessa. Tämä monilukutaitoja toteuttava työmuoto tarjosi vaihtoehdon perinteiselle opetukselle ja tilaisuuksia monipuoliselle vuorovaikutukselle. Videoiden verkkojulkaiseminen prosessin luontevana jatkona mahdollisti vuorovaikutuksen myös koulun ja ympäröivän yhteiskunnan välillä. Tutkimuksessa selvitin millaista vuorovaikutusta tässä kontekstissa muodostuu ja millä tavoin vuorovaikutusta voidaan kehittää. Tutkimuksen toteutin kolmen tapaustutkimuksen sarjana. Aineistot keräsin ala- ja yläkoulussa observoimalla ja videoimalla videoprojektien keskusteluja sekä haastattelemalla oppijoita, opettajia ja vanhempia. Tutkin ryhmävuorovaikutuksen kehittymistä määrällistävällä menetelmällä. Lisäksi tarkastelin vuorovaikutusta opettaja–oppija-tasolla sekä koulun ja yhteiskunnan välillä aineistolähtöisen laadullisen analyysin keinoin. Tulokset osoittavat opettajan olevan keskeisessä asemassa vuorovaikutuksen orkesteroinnissa. Tarkastelemani oppijaryhmä suunnitteli innostuneesti videotarinoita, mutta avoin fiktiivinen tehtävänanto vaikeutti vuorovaikutusta. Vaikka keskustelu oli aluksi riitaisaa ja laadultaan vaatimatonta, ryhmä oppi opettajan antaman minimaalisen tuen avulla luomaan yhdessä itsenäisesti. Oppijalähtöinen ryhmittyminen vei aikaa ja vaikeutti työn aloittamista, kun taas opettajajakoiset ryhmät näyttivät käynnistyvän helpommin. Kokoluokkakeskustelua dominoivat opettaja ja pari oppilasta. Videoiden verkkojulkaiseminen herätti ristiriitaisia näkemyksiä. Alakouluissa julkaistiin videoita mielellään, kun taas yläkouluissa arkailtiin niiden julkaisemista. Verkkojulkaisemisen julkisuuskasvatukselliseen keskusteluun osallistamien osapuolten välinen vuorovaikutus jäi vähäiseksi. Vuorovaikutusprosessien ja -ympäristöjen kehittämiseksi opettajalta edellytetään selkeiden osatehtävien huolellista suunnittelua, reflektiivistä ohjaamisen taitoa sekä verkkojulkaisemiseen rohkaisemista mahdollistamaan vuorovaikutusta koulun sekä ympäröivän yhteiskunnan välillä

Abstract This study examines the paradigm shift from philosophy of subject to the philosophy of intersubjectivity. Modern pedagogic thought is deeply rooted in the philosophy of subjectivity. Its point of departure is the concept of the autonomous subject capable to form and define him-/herself and the world of his/hers. This line of thought is the main conceptual framework of theory of formation (Bildung) tradition. Theory of education (Erziehung) has been built upon a presupposition, that educational influence makes human being able to use reason potential to every human being and thus to realize the process of formation. Pedagogical thought of Immanuel Kant is the most prominent example of modern pedagogical thought. Kant argues that human becomes human through education. Education should force human to the autonomous use of reason. However, the concept of educational influence is in contradiction to the kantian idea of human freedom and autonomy. Despite of educational heteronomy should educatee be recognized as an autonomous subject. This basic problem of the modern theory of education is called pedagogical paradox. Helmut Peukert and Jan Masschelein have tried to find option fort the philosophy of subjectivity and thus the way out from the pedagogical paradox. This can be done by the shift from the philosophy of subject to the philosophy of intersubjectivity. According to Habermas, philosophy and human sciences must abadon the idea of autonomous subject and intersubjectivity must be taken as the basic concept of the theoretical reflection. Intersubjectivity must be seen as basis for the human existence. Thus pedagogical action is seen as communicative action. Peukert and Masschelein have not taken in account the critics against Habermas' and Tugendhat's project. Dieter Henrich and Manfred Frank argue intersubjectivity cant take priority against subjectivity or vice versa. Subjectivity and intersubjectivity have the same origin in human existence. Human beining must be seen as subject and person. The author attempt to reconstruct this line of thought by the conceptual analysis of Johann Gottlieb Fichte's philosophy. This opens possibilities for the educational understanding of Henrich's philosophy and his programmatic theory of subjectivity and intersubjectivity
Tiivistelmä Työssä tarkastellaan subjektifilosofian ja intersubjektiivisuusteorian välistä suhdetta. Moderni pedagoginen ajattelu nousee subjektifilosofisesta perinteestä. Sen sivistysteoreettisena lähtökohtana on ollut ajatus itseään ja omaa maailmaansa määrittävästä autonomisesta ja itsetoiminnallisesta subjektista, joka kykenee käyttämään omaa järkeään. Kasvatusteoreettisen refleksion kohteena on puolestaan ollut kysymys siitä, kuinka kasvatuksellisen vaikuttamisen avulla on mahdollista tuottaa tai saada aikaan autonomisen subjektin kehittyminen. Immanuel Kantin pedagoginen ajattelu on esimerkki modernista pedagogisesta ajattelutavasta ja sen ongelmista. Kantin mukaan ihminen tulee ihmiseksi kasvatuksen kautta. Kasvatuksen tehtävänä on mahdollistaa, että ihminen oppii käyttämään ihmiselle ominaista potentiaalista järkeä itsenäisesti. Tämä edellyttää kuitenkin ulkoista kasvatuksellista pakkoa, joka on ristiriidassa Kantin ja koko modernin filosofian kannalta keskeisen itseä määrittelevän vapaan subjektiviteetin periaatteen kanssa. Hän kiteytti modernin pedagogiikan dilemman kysymykseen "kuinka kultivoida vapautta pakolla". Kasvatuksellinen pakko on välttämätön järjen autonomisen järjenkäytön empiirisen kehittymisen kannalta. Pakosta huolimatta kasvava on kuitenkin tunnustettava alusta saakka vapaana olentona. Tätä argumentaatiomallia ja sen myöhempiä variantteja on nimitetty pedagogiseksi paradoksiksi. Erityisesti saksalaisella kielialueella on etsitty vaihtoehtoja subjektifilosofiselle paradigmalle. Helmut Peukert ja Jan Masschelein ovat pyrkineet osoittamaan, kuinka pedagoginen paradoksi on ratkaistavissa siirtymällä subjektifilosofisesta paradigmasta intersubjektivistiseen ajattelutapaan. He nojautuvat vahvasti Jürgen Habermasin ohjelmalliseen näkemykseen, jonka mukaan subjektifilosofian umpikujat ja ongelmat siirtyvät pois päiväjärjestyksestä, mikäli filosofiassa ja laajemmin myös ihmistieteissä luovutaan autonomisen itseriittoisen subjektin ensisijaisuuden periaatteesta ja korvataan se oletuksella kielellisen intersubjektiviteetin ensisijaisuudesta subjektiviteettiin nähden. Kasvatustieteessä tämä merkitsee pedagogisen toiminnan samaistamista kommunikatiiviseen toimintaan. Kasvatustieteellisessä keskustelussa ei ole kuitenkaan otettu huomioon intersubjektivistista käännettä kohtaan esitettyä kritiikkiä. Dieter Henrich ja Manfred Frank ovat filosofian alueella kritisoineet Habermasia ja tämän ajatteluun vaikuttanutta Ernst Tugendhatia siitä, ettei intersubjektivistinen käänne ole aivan yksinkertaisesti toteutettavissa. Näin siksi, ettei ainakaan käsiteanalyyttisen tarkastelun tasolla ole mahdollista osoittaa, kuinka subjektiviteetti olisi kielellisen intersubjektiviteetin johdannainen. Henrich onkin esittänyt, että subjektiviteetti ja intersubjektiviteetti ovat yhtä alkuperäisiä ilmiöitä. Tästä seuraa, että konkreettista yksilöä on tarkasteltava sekä subjektina että persoonana. Henrichin ohjelmallista näkemystä on mahdollista eksplikoida Johann Gottlieb Fichten interpersoonallisuusteorian ja subjektiteorian avulla. Fichten ajattelu avaa myös mahdollisuuden kasvatus- ja sivistysteoreettiselle tarkastelulle, joka ei palauta pedagogista toimintaa palauteta joko subjektifilosofiseen tai intersubjektivistiseen paradigmaan. Fichten kasvatus- ja sivistysteoreettisten implikaatioiden avulla on siten mahdollista avata tietä Henrichin subjektiteoreettisten näkemysten kasvatus- ja sivistysfilosofiselle reseptiolle

Abstract Maternal thyroid dysfunction and/or antibodies are present in 5–10% of pregnancies and may be associated with increased risks of adverse pregnancy and perinatal outcomes. In the present study maternal thyroid function and antibody status in the Northern Finland Birth Cohort 1986 was analyzed using early pregnancy serum samples. The impact of long-term storage on the stability of thyroid hormones and antibodies was studied and while TSH and thyroid hormone levels were not affected by storage time the concentrations of thyroid antibodies appeared to be significantly increased after 10 years of storage. Normal maternal thyroid function was evaluated by calculating thyroid hormone reference intervals in the thyroid antibody-negative population using a biobank of stored serum samples. Thyrotropin, free thyroxine and triiodothyronine reference intervals in the first and second trimester were 0.07–3.1 mU/L and 0.10–3.5 mU/L, 11.4–22.4 pmol/L and 11–18.9 pmol/L; and 3.4–7.0 pmol/L and 3.5–7.3 pmol/L, respectively, in this population (Abbott Architect method). Compared with thyroid antibody-negative mothers, antibody-positive mothers had significantly higher TSH and lower fT4 concentrations and an increased risk of experiencing death of an infant in the perinatal period with odds ratios (ORs) of 3.1 (95% confidence interval 1.4–7.1) for thyroid-peroxidase and OR 2.6 (1.1–6.2) for thyroglobulin antibody positivity. These infants were more often born very preterm, which could possibly explain these increased risks. Positive thyroid antibody status was not associated with preterm birth in this study. No other major pregnancy or perinatal complications were observed among mothers or newborns of mothers with thyroid dysfunction/antibodies. Mothers, who had hypothyroidism or thyroid antibodies during pregnancy, had a very high risk of subsequent thyroid disease: hazard ratio (HR) 17.7 (7.8–40.6) for overt hypothyroidism, 4.2 (2.3–7.4) for thyroid-peroxidase and 3.3 (1.9–6.0) for thyroglobulin antibody positivity. Mothers with hypothyroidism during pregnancy had increased risk of subsequent diabetes, (HR 6.0 [2.2–16.4]). Women at risk of thyroid dysfunction should be recognized and their prepregnancy counseling, blood sampling and treatment is probably beneficial. Whether universal screening of all pregnant women is justified is still under debate
Tiivistelmä Kilpirauhasen toimintahäiriö tai ainoastaan kilpirauhasvasta-aineita (tyreoideaperoksidaasi- tai tyreoglobuliinivasta-aineita) esiintyy 5–10 % raskaana olevista naisista ja ne mahdollisesti lisäävät riskiä raskausajan ja vastasyntyneisyyskauden ongelmiin. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin Pohjois-Suomen syntymäkohorttia vuodelta 1985–1986. Äitien kilpirauhasen toimintaa tutkittiin alkuraskauden verinäytteiden avulla. Selvitimme pitkäaikaisen (20 vuotta) pakkassäilytyksen vaikutusta kilpirauhaslaboratoriokokeisiin. Tutkimuksessamme pakkassäilytyksellä ei ollut vaikutusta kilpirauhashormonien pitoisuuksiin, mutta kilpirauhasvasta-aineiden pitoisuudet olivat merkittävästi lähtötasoa korkeampia 10 säilytysvuoden jälkeen. Äitien normaali kilpirauhasen toiminta arvioitiin laskemalla aineistosta kilpirauhashormonien viitevälit kilpirauhasvasta-ainenegatiivisille naisille raskauden ensimmäiselle ja toiselle kolmannekselle käyttäen Abbott Architect metodia. Viitearvot olivat: tyreotropiinille 0.07–3.1 mU/l ja 0.10–3.5 mU/l, vapaalle tyroksiinille 11.4–22.4 ja 11–18.9 pmol/l sekä vapaalle trijodotyroniinille 3.4–7.0 ja 3.5–7.3 pmol/l. Äidin kilpirauhasen toimintahäiriöt eivät liittyneet vaikeisiin raskausajan tai vastasyntyneisyyskauden ongelmien, kuten ennenaikaisuuden ja kohtukuolemien esiintymiseen. Äidin kilpirauhasvasta-aineiden esiintyminen, mikä osoittaa kroonista autoimmuunityreoidiittia, lisäsi riskiä lapsen kohtukuolemaan ja ensimmäisen elinviikon kuolemaan; riski oli jopa kolminkertainen tyreoideaperoksidaasivasta-ainepositiivisten äitien vastasyntyneillä. Nämä vastasyntyneet olivat usein syntyneet hyvin ennenaikaisina (ennen 28. raskausviikkoa), mikä voi selittää tätä riskiä. Äidin kilpirauhasvasta-aineet eivät kuitenkaan lisänneet ennenaikaisten synnytysten riskiä tässä tutkimuksessa. Äideillä, joilla oli todettu kilpirauhasen vajaatoiminta tai kilpirauhasvasta-aineita, itsellään oli korkea, jopa 17-kertainen, riski sairastua myöhempiin kilpirauhasen sairauksiin, ja kilpirauhasen vajaatoiminta kuusinkertaisti sokeritautiin sairastumisriskin. Olisi tärkeää tunnistaa jo ennen raskautta ne naiset, joilla on riski sairastua kilpirauhasen vajaatoimintaan. Raskauden aikaisesta yleisestä seulonnasta ei vielä ole yksimielisyyttä

Abstract This study is about the meaning of education and the concept of meaning. The main aim is to develop a meta-theoretical object theory of education i.e. a theory about the research object of science of education, one which would be a valid reflection basis both for methodological and meta-theoretical questions of educational scientific research and for general pedagogical discussions. The development is based on the continental tradition of general pedagogy which acknowledges the pedagogical paradox by distinguishing between the concepts of educational influence and Bildung, and sees the need to unite them in the concept of pedagogical action. The basic ideas of general pedagogy are analyzed and explicated using the concepts developed in Greimassian semiotics. For example, the Greimassian core concepts like subject, competence, performance and manipulation offer good reasons for its use also in a pedagogical context. The semiotic theory is modified to make it more suitable for typical pedagogical questions. This is done by making the concept of meaning its basic concept. The aim is to make a dynamic and flexible theory which would better encapsulate an action which utilizes different semiotic systems and transfers from one system to another, like pedagogical action transfers from bio-semiotic communication to language and culture. The concept of meaning is approached firstly by relating it to the concepts of causality and structure. The analysis arrives at a result whereby, in spite of the close connections, the meaning relationship must be differentiated from causal relationships, and that only living beings can have meaning relationships. The meanings are based on the action of organisms and the semiotic competence of organisms is their precondition. Furthermore, the linguistic and cultural meanings of human beings must be distinguished as a special area with special features, like a partial or apparent detachment from immediate action and collectively binding semiotic systems which are changing historically because of people's action. Pedagogical action as a whole can be understood to be a meaningful object, with a deep structure that can be analyzed with semiotic concepts as a tension between the basic values of Nature and Culture. Following the semiotic theory of the generation of meaning, the structure of pedagogical action is analyzed as interaction of subjects who are trying to solve the tension between the basic values. The most important task for the follow-up studies is the continuation of the analysis to the empirical surface of the pedagogical action
Tiivistelmä Tutkimus käsittelee merkityksen käsitettä ja kasvatuksen merkitystä. Tavoitteena on kehitellä kasvatustieteen metateoreettista kohdeteoriaa, eli sellaista teoriaa kasvatustieteen tutkimuskohteesta, joka voisi toimia pätevänä reflektiopohjana sekä kasvatustieteellisen tutkimuksen metateoreettisissa ja metodologisissa ongelmissa että yleisemminkin pedagogisissa keskusteluissa. Kehittelyn lähtökohdaksi valitaan mannermainen yleisen pedagogiikan perinne, jolle on ominaista ns. pedagogisen paradoksin tunnustaminen, eli kasvattavan vaikuttamisen ja sivistyksen käsitteiden erottaminen ja niiden yhdistämisen vaatimus pedagogisen toiminnan käsitteessä. Yleisen pedagogiikan perusnäkemyksiä pyritään analysoimaan ja täsmentämään Greimasilaisessa semiotiikassa kehitetyn käsitevälineistön avulla. Muun muassa keskeiset subjektin, kompetenssin, performanssin ja manipulaation käsitteet hyvin perustelevat Greimasilaisen semiotiikan valintaa myös pedagogiseen asiayhteyteen. Jotta semioottinen teoria paremmin sopisi pedagogiikalle tyypillisten ongelmien käsittelyyn, on sen teoreettista perustaa kehitetty lähtien merkityksen käsitteestä. Tavoitteena on entistä joustavampi ja dynaamisempi teoria, joka paremmin ylettyy käsittelemään sellaista toimintaa, joka käyttää erilaisia semioottisia järjestelmiä ja siirtyy semioottisesta järjestelmästä toiseen, kuten esimerkiksi pedagogiikassa siirrytään biosemioottisesta kommunikaatiosta kielelliseen ja kulttuuriseen. Merkityksen käsitettä lähestytään suhteuttamalla sitä ensin kausaalisuuden ja rakenteen käsitteisiin. Analyysissä päädytään siihen, että läheisistä yhteyksistä huolimatta merkityssuhde täytyy erottaa kausaalisuhteista ja että merkityssuhteita on olemassa ainoastaan elävillä olennoilla. Merkitykset perustuvat eliöiden toimintaan ja edellyttävät niiltä semioottista kompetenssia. Ihmisen kielelliset ja kulttuuriset merkitykset täytyy edelleen erottaa omaksi erityisalueekseen, jolle ovat ominaisia merkitysten osittainen tai näennäinen irtoaminen välittömästä toiminnasta ja kollektiivisesti sitovat semioottiset järjestelmät, jotka muuttuvat historiallisesti ihmisten toiminnan seurauksena. Pedagoginen toiminta kokonaisuudessaan voidaan ymmärtää merkitykselliseksi kohteeksi, jonka syvärakenteen perinteistä analyysiä voidaan tiivistää semioottisella käsitteistöllä Luonto vs. Kulttuuri -perusarvojen väliseksi jännitteeksi. Edelleen semioottista merkityksen generoitumisen teoriaa seuraamalla päästään analysoimaan pedagogisen toiminnan rakennetta subjektien välisenä vuorovaikutuksena mainitun perusarvojännitteen ratkaisemiseksi. Tärkeimmäksi jatkotutkimuksen aiheeksi jää analyysin eteneminen pedagogisen toiminnan pintarakenteen empiiriseen analyysiin

Abstract Peroxisome proliferator-activated receptor gamma coactivator 1-alpha (PGC-1α) and AMP-activated protein kinase (AMPK) are major factors regulating energy homeostasis. In this study, we aimed to investigate how energy flux affects several hepatic functions mediated by these factors. We define a novel role of PGC-1α and AMPK as modulators of the immune system in the liver. We show that PGC-1α is involved in the regulation of a cluster of genes related to the immune system, most importantly Interleukin 1 receptor antagonist (IL1Rn). Since PGC-1α is responsive to energetic stress associated with fasting or physical exercise, the same stimuli promote IL1Rn in hepatocytes. We identify AMPK as an independent inducer of IL1Rn and hypothesise that it could account for the anti-inflammatory effect of the antidiabetic drug metformin. We also demonstrate that metformin reduces expression of Sirtuin 3 (SIRT3) in hepatocytes and promotes acetylation of mitochondrial protein. We suggest that this mechanism, in spite of increased mitochondrial biogenesis, contributes to reduced ATP synthesis in metformin-treated samples. In addition, we demonstrate that Pregnane X receptor (PXR) is induced in the liver during fasting and by PGC-1α in hepatocytes. Furthermore, we describe a negative regulatory mechanism involving SIRT1, activated by pyruvate and interfering with PXR signaling. We show that SIRT1 attenuates PGC-1α-mediated co-activation of PXR and its target genes, i.e. Cyp3a11, with possible implications for drug and xenobiotic metabolism. In conclusion, we demonstrate how energetic stress affects various hepatic functions mediated by PGC-1α and AMPK. Moreover, we describe SIRT1 and metformin as factors capable of modulating this response
Tiivistelmä Peroksisomiproliferaattori-aktivoituvan reseptori gamman koaktivaattori 1α (PGC-1α) ja AMP:n aktivoima proteiinikinaasi (AMPK) ovat keskeisiä energiametabolian säätelijöitä. Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena selvittää kuinka energiataso vaikuttaa useisiin, näiden tekijöiden säätelemiin maksan toimintoihin. Osoitamme että PGC-1α ja AMPK tekijöillä on ennestään tuntematon merkitys immuunijärjestelmän säätelyssä maksassa. Näytämme myös, että PGC-1α säätelee joukkoa geenejä, joiden tehtävä liittyy immuunijärjestelmään, tärkeimpänä Interleukiini 1 reseptori antagonistia (IL1Rn). Paastoon ja fyysiseen aktiivisuuteen liittyvä energiastressi aktivoi PGC-1α:aa ja näiden samojen stimuluksien havaittiin lisäävän myös IL1Rn tasoa hepatosyyteissä. Havaitsimme AMPK:n olevan itsenäinen IL1Rn indusori ja hypoteesimme mukaan tämä voi välittää diabeteslääkkeenä käytettävän metformiinin anti-inflammatorisia vaikutuksia. Osoitamme myös, että metformiini alentaa Sirtuiini (SIRT) 3:n ekspressiota maksasoluissa ja lisää mitokondriaalisten proteiinien asetylaatiota. Uskomme tämän mekanismin, huolimatta lisääntyneestä mitokondrioiden biogeneesistä, myötävaikuttavan vähentyneeseen ATP synteesiin metformiinikäsitellyissä näytteissä. Lisäksi osoitamme, että paasto ja PGC-1α indusoivat Pregnaani X reseptorin (PXR) ilmentymistä maksasoluissa. Kuvaamme myös PXR signalointiin vaikuttavan ja pyruvaatin aktivoiman, SIRT1:n välitteisen, negatiivisen säätelymekanismin. SIRT1 estää PGC-1α välitteistä PXR koaktivaatiota ja kohdegeenien, kuten Cyp3a11, aktivaatiota, millä voidaan olettaa olevan merkitystä lääkeaineiden ja vierasaineiden metaboliaan. Yhteenvetona osoitamme, että energiastressi PGC-1α:n ja AMPK:n välittämänä vaikuttaa useisiin maksan toimintoihin. Lisäksi näytämme, että SIRT1 ja metformiini voivat moduloida näitä vaikutuksia

Abstract Intracoronary administration of autologous bone marrow derived stem cells (BMC) has been postulated to repair the myocardial damage in patients who have suffered acute ST-elevation myocardial infarction (STEMI). The aim of this study was to find determinants for the left ventricular functional recovery after BMC treatment of STEMI and to study the effect of BMC treatment on different biochemical and clinical parameters associated with the outcome of STEMI patients. In this study, STEMI patients treated with thrombolysis were randomly assigned to receive either intracoronary BMC (n=39) or placebo (n=39) into the infarct related artery at the time of percutaneous coronary intervention. The efficacy of the BMC treatment was assessed by measurement of the change of left ventricular ejection fraction (LVEF) from baseline to six months after STEMI. Two-dimensional echocardiography was used to assess PA pressure, LV systolic and diastolic function. Blood samples were drawn for biochemical determinations at several time points and BMCs were cultured in the laboratory for in vitro analyses. In the BMC group, the most powerful determinant of the change of LVEF was the baseline LVEF. Patients with baseline LVEF at or below the median (≤62.5%) experienced a more marked improvement of LVEF than those above the median. Elevated levels of N-terminal probrain natriuretic peptide (NT-proBNP) and N-terminal proatrial natriuretic peptide (NT-proANP) were also associated with an improvement of LVEF in the BMC group. However, no difference was observed between the BMC group and the placebo group in the changes of the levels of NT-proANP, NT-proBNP or any of the inflammatory markers measured. The BMC group showed a trend toward a reduction of peak PA pressure, while the placebo group had a significant increase of peak PA pressure at 6 months. In addition, there was a greater improvement in the LV diastolic function, assessed in quartiles, in the BMC group. The in vitro studies of BMCs revealed that exposure to tumor necrosis factor alpha (TNF-α) significantly enhanced the proliferation of BMCs and resulted in activation of immunosuppression by altering the expression of several immunosuppressive proteins. In conclusion, low baseline LVEF as well as high levels of natriuretic peptides NT-proANP and NT-proBNP, which reflect the severity of the hemodynamic and neurohumoral reactions evoked by the myocardial damage, have a considerable association to a better response to stem cell therapy after an acute STEMI. BMC therapy also prevents the increase of PA pressure and improves the cardiac diastolic function. Based on in vitro studies, the inflammatory cytokine TNF-α seems to evoke an enhanced proliferation of the bone marrow-derived mesenchymal stem cells and activation of several immunosuppressive defence mechanisms
Tiivistelmä Sydäninfarktipotilaiden sepelvaltimoon pallolaajennuksen yhteydessä injektoitujen kantasolujen tiedetään parantavan hieman sydämen pumppauskykyä, mutta taustalla olevaa mekanismia ei tunneta. Kantasoluhoidon onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu vasta vähän, eikä myöskään sitä tiedetä, miksi kaikki potilaat eivät hyödy kantasoluhoidosta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää infarktialueelle annetun kantasoluhoidon vaikutuksia äkillisen ST-nousuinfarktin (STEMI) sairastaneissa potilaissa, ja etsiä hoidon onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa käytettiin potilasaineistoa, johon otettiin 78 äkilliseen sydäninfarktiin sairastunutta potilasta, jotka hoidettiin liuotushoidolla ja sen jälkeen pallolaajennuksella. Puolet potilaista satunnaistettiin saamaan lumeliuosta ja puolet omaa luuydinsolukkoaan (BMC), joka ruiskutettiin pallolaajennuksen yhteydessä sepelvaltimon kautta infarktialueelle. Hoidon vaikusta tutkittiin mittaamalla angiografian avulla vasemman kammion ejektiofraktion (LVEF) muutosta lähtötilanteen ja kuuden kuukauden seurannan välillä. Lisäksi sydämen ultraäänitutkimuksella määritettiin keuhkovaltimopainetta ja vasemman kammion systolista ja diastolista toimintaa. Potilaista otettiin lisäksi verinäytteitä, joista määritettiin erilaisia tulehdusmerkkiaineita ja natriureettisia peptidejä. Lisäksi potilaista kerättyjä luuydinkantasoluja viljeltiin laboratoriossa in vitro-analyyseja varten. Tutkimuksessa todettiin, että LVEF ennen kantasoluhoitoa oli voimakkain ennustetekijä suotuisalle LVEF:n muutokselle kantasoluhoidon jälkeen. Potilaat, joilla LVEF oli ennen kantasoluhoitoa alle mediaaniarvon (≤62.5%), hyötyivät kantasoluhoidosta enemmän kuin potilaat, joilla LVEF oli yli mediaanin. Myös natriureettisten peptidien NT-proBNP:n ja NT-proANP:n korkea taso infarktin jälkeen oli yhteydessä suurempaan LVEF:n paranemiseen BMC-potilailla. Natriureettisten peptidien ja tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksien muutoksissa kantasoluhoidon jälkeen ei kuitenkaan todettu eroa BMC- ja kontrolliryhmän välillä. Sydämen diastolisen toiminnan havaittiin paranevan enemmän BMC-ryhmässä kuin kontrolliryhmässä. Lisäksi BMC-ryhmässä havaittiin lievää laskua keuhkovaltimopaineessa, kun taas kontrolliryhmässä se nousi merkittävästi. In vitro-tutkimukset luuytimestä erilaistetuilla mesenkymaalisilla kantasoluilla puolestaan osoittivat, että tuumorinekroositekijä alfa (TNF-α)-altistus lisäsi solujakautumista ja monien immunosupressiivisten proteiinien tuottoa soluissa. Matala LVEF sekä natriureettisten peptidien NT-proBNP:n ja NT-proANP:n korkea taso sydäninfarktin jälkeen kuvaavat infarktivaurion aiheuttamien hemodynaamisten ja neurohumoraalisten reaktioiden vakavuutta, ja tässä tutkimuksessa niiden osoitettiin olevan vahvasti yhteydessä äkillisen ST-nousuinfarktin jälkeen annetun kantasoluhoidon hyötyyn. Kantasoluhoito saattaa myös suojata infarktipotilaita haitalliselta keuhkovaltimopaineen nousulta ja parantaa sydämen diastolista toimintaa. Tulehdusvälittäjäaine TNF-α näytti in vitro-kokeiden perusteella lisäävän luuytimen mesenkymaalisten kantasolujen jakautumista ja aktivoivan niissä monia immunosuppressiivisia puolustusmekanismeja tulehdusta vastaan

Abstracts Data and information accumulated during several years of questionnaire and checklist surveys; site visits and walk-thorough investigations in some small and medium-sized enterprises provided the basis of this thesis. Seven articles are included in this thesis, dealing with workers' physical, physiological, cognitive and psychosocial issues. The data were collected on the target group of workers from different work sites in Bangladesh for a comprehensive assessment of tasks, jobs and ergonomic issues. Jobs and tasks were classified according to the job content and task activity they performed. Most of the subjects were interviewed and some of them volunteered for physiological tests to bring attention to their occupational exposure to potentially strenuous activities in a hot and humid climate. The results showed that their working environment was non-ergonomic, not only because of the work-related problems themselves but also because of stressful tasks, extensive use of muscle force, old machinery, economic constraints, and a lack of enforcement of work regulations and labour legislation. The findings also demonstrated that the workers were associated with an increased risk of occupational hazards due to various local reasons. The results of the case studies give some insight towards a better understanding of health, safety and ergonomics applications that may contribute to bring working society together and initiate a broad-based improvement of the working environment in many developing countries like Bangladesh. The practical concern of this thesis is to improve the design of the workstation as well as to improve a worker's safe manipulation of tools and equipment and control of machinery, critical posture, and so on. This thesis also attempts to contribute the author's own views and suggestions with the hope of drawing workers' and employers' awareness and public attention towards unsafe acts and conditions, and for increasing the implementation of work regulations and labour legislation. In order to discern probable solutions, this thesis implies a prerequisite of low cost engineering solutions in the small and medium-sized enterprises. As such, it outlines applications of locally available technology utilising practical knowledge, which also provide practical approaches so that work-tasks are less stressful but productive, and safe. So, to help ergonomic application to be effective, some technical measures appropriate for local environments are thus illustrated that can be directly implemented in the developing countries like Bangladesh to prevent and control work-related problems. However, the ultimate improvement will depend on the attitude of the people involved at all levels of an interactive system, while health and safety measures are introduced in synchronisation with local systems and/or existing environments. Emphasising the workers' cognitive, psychosocial and socio-economic improvement through self-help and self-care strategies, this thesis also concludes with the belief that the attitude of the local workers, and an indifferent working culture are the arbiters of work-related problems. It is therefore essential that a concrete implementation of locally available measures be made, establishing ergonomic changes in collaboration with all the parties concerned for particular job-tasks and work processes. To help initiate this process, a more work-thorough investigation is necessary through the guidance of co-ordinated research and studies. For this, an understanding of employers' attitudes and workers' involvement is essential; as well as having a grasp of the logic and reasoning behind workplace survey and the need for adequate injury records and work-related information
Tiivistelmä Väitöskirjaan sisältyy seitsemän artikkelia, jotka käsittelevät työntekijöiden fyysisiä, fysiologisia, kognitiivisia ja psykososiaalisia asioita. Tiedot kerättiin eri kohteista Bangladeshissa keskittyen työtehtävien arviointiin ja ergonomiaan liittyviin tekijöihin. Aineisto on kerätty useiden vuosien ajan kyselykaavakkeiden ja tarkastuslistojen avulla; vierailut ja tutkimukset paikan päällä pienissä ja keskisuurissa yrityksissä muodostivat perustan tälle väitöskirjalle. Työtehtävät jaettiin sisällön ja aktiviteetin mukaan. Tutkimukseen osallistuneita työntekijöitä haastateltiin ja jotkut heistä olivat vapaaehtoisia fysiologisiin testeihin, joilla selvitettiin heidän altistumistaan mahdollisesti rasittaviin töihin kuumassa ja kosteassa ympäristössä. Tulokset osoittivat, että tutkittujen henkilöiden työympäristö oli epäergonominen, ei ainoastaan työhön liittyvien ongelmien takia, vaan myös stressin, liiallisen voimankäytön, vanhojen koneiden, taloudellisten tekijöiden sekä työhön liittyvien säännösten ja lainsäädännön puutteiden vuoksi. Tulokset osoittivat myös, että työntekijöiden riski työtapaturmiin oli kasvanut paikallisten syiden takia. Tulokset auttavat paremmin ymmärtämään terveys-, turvallisuus- ja ergonomiasovelluksia, joiden avulla työyhteisöjen osapuolet voivat käynnistää laaja-alaisen työympäristön parantamisen monissa kehitysmaissa kuten Bangladeshissä. Väitöskirjan käytännöllisen puolen tarkoituksena on työpisteiden ja -paikkojen suunnittelu ja työkalujen turvallisen käytön ja koneiden hallinnan sekä työasentojen edistäminen. Väitöskirja tuo myös esille kirjoittajan omia ehdotuksia ja näkökantoja mahdollisuuksiin lisätä työntekijöiden sekä työnantajien että julkista huomiota, vaarallisiin työtehtäviin ja -oloihin. Väitöstyö pyrkii lisäämään työn säännösten ja työvoimalainsäädännön huomioon ottoa. Työ esittelee myös teknisiä ratkaisuja pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Väitöskirja esittelee sovelluksia, joita paikallisen teknologian puitteissa voidaan käyttää hyväksi. Lisäksi se tarjoaa ergonomisia malleja, jotta työt olisivat vähemmän rasittavia ja sekä tuottavia että turvallisia. Ergonomisen toimenpiteen tehokkuus on pyritty nojaamaan myös paikallisuuteen. Ne voidaan suoraan toteuttaa kehitysmaassa, kuten Bangladeshissä estämään ja kontrolloimaan työperäisiä ongelmia. Kuitenkin lopulliset parannukset riippuvat paikallisten ihmisten asenteista, joita on vuorovaikutteisen järjestelmäkokonaisuuden kaikkien osapuolien tasoilla. Terveys- ja turvallisuustekijät esitetään liitettyinä paikalliseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan tai olemassa olevaan ympäristöön. Painottaen työntekijöiden kognitiivisia, psykososiaalisia ja sosioekonomisia parannuksia oman avun kautta tämä väitöskirja myös päätyy siihen, että paikallisten työntekijöiden asenteet ja välinpitämätön työkulttuuri voivat olla työperäisten ongelmien alkusyitä. Sen tähden on olennaista, että paikallisten toimenpiteiden konkreettinen toteutus saadaan aikaan. Ergonomiset muutokset tehdään yhteistyössä kaikkien työprosessin osapuolten kanssa. Jotta tätä kehitysprosessia helpotettaisiin, on tehtävä enemmän toimenpiteitä myös tutkimuksen ja opiskelun alueilla. Tämän takia työnantajien asenteiden ymmärtäminen ja työntekijöiden osallistuminen on olennaista; sekä se, että löydetään käsitys toimenpiteiden logiikasta ja seurauksista työpaikalla. Näiden lisäksi tarvitaan myös onnettomuusrekisteri sekä työtä koskevaa informaatiota

Abstract The study describes and analyses the implementation and development of the real-life-oriented pedagogical action process as a method of work to intervene in exclusion from education from the viewpoints of the teacher, pupils and various interest groups. The actual group of subjects consisted of 74 Oulu pupils in the Tuomontupa class in the years 1992–1998. The pupils aged 15 to 17 had dropped out or were about to do so and had been moved to a special class for education for the maladjusted. 23 of the students were girls and 51 were boys. The number of boys was more than double that of girls. The research site was the Tuomontupa class that functioned in a learning environment that was not school-like in the town's work training centre. The actual purpose of the study was to describe the RLO pedagogical action process implemented in special class teaching among young people aged 15–17 who were threatened by exclusion from education. In addition to this, the realization and development of real-life-oriented pedagogical action in the case of young people near exclusion was also studied. From the theoretical and educational philosophical points of view, the research analysed the connections of the real-life-oriented pedagogical action process to social pedagogical thinking and tradition of action and to reform pedagogy. The study was carried out as a social pedagogical action study in which the data was gathered using various research methods. The methods included ethnographic observation and interpretation as well as social pedagogical participatory action research. Field data consisted of interview data, pupil transfer documents and other documents, participatory observation, pupils' essays, meeting memoranda and comparative statistical data on the pupils' school performance. Triangulation was used in an attempt to observe the research object in a comprehensive manner. The research results show that a real-life-oriented pedagogical action process can have an impact on young people's exclusion from education. The real-life-oriented process helped to produce educational and pedagogical experiences that were felt to be positive by the young people, reinforcing the subjects' ability to think and act in the same way in similar situations in the future. The pupils' absences were reduced remarkably, and their grade averages improved. 63 pupils out of 74 in the research sample managed to complete the targets set for lower secondary education in one year, while 11 needed a longer time to complete school. Out of the 63 pupils who completed lower secondary education, 46 or 73% were subsequently selected to a senior secondary program. The research data also reveals the three critical phases when to intervene in exclusion from education. The first critical phase was attachment to education, while the second phase was the corrective phase and the third phase was constituted by the linking phase. It was also possible to fail in any of these phases of intervention. The research showed that it is possible to intervene in exclusion from education, and it does not require an enormous amount of special resources, provided that the various administrative units are called together to co-operate in a tangible way. Pupils in need of special support need flexible, comprehensive and individual opportunities to meet the school's requirements. Diversified and developing special class teaching still has a well-justified position in this work as one of the ways in which the school works. The study shows that a comprehensive real-life-oriented pedagogical action process is connected with social pedagogical working practices as a form of interventive action against exclusion from education
Tiivistelmä Tutkimuksessa kuvataan ja analysoidaan reaalipedagogisen toimintaprosessin toteutumista ja kehitystä koulutukselliseen syrjäytymiseen puuttuvana interventiivisena työmuotona tarkasteltuna opettajan, oppilaiden ja eri sidosryhmien näkökulmista. Tutkimuksen varsinaisen kohderyhmän muodosti 74 oululaista, Tuomontupa-luokkaa vuosina 1992–1998 käynyttä oppilasta. Oppilaat olivat 15–17-vuotiaita, koulunsa keskeyttäneitä tai keskeyttämässä olevia nuoria, jotka oli siirretty erityisluokalle sopeutumattomien opetukseen. Oppilaista oli tyttöjä 23 ja poikia 51. Poikien määrä oli yli kaksinkertainen verrattuna tyttöjen määrään. Tutkimuspaikan muodosti Tuomontupa-luokka, joka toimi kaupungin työvalmennuskeskuksessa, ei koulumaisessa opiskeluympäristössä. Tutkimuksen varsinaisena tehtävänä oli kuvata koulutuksesta syrjäytymässä olevien 15–17-vuotiaiden nuorten erityisluokkaopetuksessa toteutettua reaalipedagogista toimintaprosessia. Tämän lisäksi tutkittiin reaalipedagogisen toiminnan toteutumista ja kehittymistä koulutuksesta syrjäytymässä olevien nuorten kohdalla. Teoreettisesti ja kasvatusfilosofisesti ajateltuna tutkimuksessa jäsennettiin reaalipedagogisen toimintaprosessin yhteyttä sosiaalipedagogiseen ajatteluun ja toimintaperinteeseen sekä reformipedagogiikkaan. Tutkimus toteutettiin sosiaalipedagogisena toimintatutkimuksena, jossa käytettiin eri tutkimusmenetelmiä tiedon keruuseen. Tutkimusmetodeina käytettiin etnografista havainnointia ja tulkintaa sekä sosiaalipedagogista osallistuvaa toimintatutkimusta. Kenttämateriaali muodostui haastatteluaineistosta, oppilaiden siirtoasiakirjoista ja dokumenteista, osallistuvasta havainnoinnista, oppilaiden kirjoitelmista, kokousmuistioista ja oppilaiden koulusuoritusten tilastollisesta vertailuaineistosta. Toteutetun triangulaation avulla pyrittiin hahmottamaan kokonaisvaltaisesti tutkittavaa kohdetta. Tutkimustulokset osoittavat, että reaalipedagogisen toimintaprosessin avulla voidaan puuttua nuorten koulutukselliseen syrjäytymiseen. Reaalipedagogisen toimintaprosessin avulla luotiin nuorille myönteisiä kasvatuksellisia ja pedagogisia kokemuksia, jotka vahvistivat tutkittavien nuorten kykyä ajatella ja toimia samankaltaisissa tilanteissa tulevaisuudessa samoin. Oppilaiden poissaolot vähenivät merkittävästi ja keskiarvot paranivat. Tutkimusaineiston oppilaista 63 oppilasta 74:stä pystyi yhden vuoden aikana suoriutumaan peruskoulun oppitavoitteista ja 11 tarvitsi pitemmän ajan koulusta suoriutumiseen. Peruskoulunsa suorittaneista 63 oppilaasta pääsi jatkokoulutukseen 46 eli 73 %. Tutkimusaineisto osoittaa myös koulutuksellisen syrjäytymisen intervention kolme kriittistä vaihetta. Ensimmäisen kriittisen vaiheen muodosti koulutukseen kiinnittämisvaihe, toisen kriittisen vaiheen muodosti korjaava vaihe ja kolmannen kriittisen vaiheen muodosti niveltämisvaihe. Kaikissa edellisissä intervention vaiheissa oli myös mahdollista epäonnistua. Tutkimuksen mukaan koulutukselliseen syrjäytymiseen voidaan puuttua ja se ei vaadi suunnattomia erillisiä resursseja, kun yhdistetään eri hallintokunnat tekemään konkreettista yhteistyötä. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat tarvitsevat joustavia, kokonaisvaltaisia ja yksilöllisiä mahdollisuuksia suoriutua koulun tavoitteista. Tässä työssä monimuotoisella ja kehittyvällä erityisluokkaopetuksella on edelleen perusteltu sijansa koululaitoksen yhtenä toimintamuotona. Tutkimus osoittaa kokonaisvaltaisen reaalipedagogisen toimintaprosessin liittyvän sosiaalipedagogiseen työkäytäntöön koulutuksellisen syrjäytymiseen puuttuvana interventiivisenä toimintana

Abstract As human activities are increasingly affecting natural communities, many communities are impacted by multiple stressors and their interactions. Understanding how natural and anthropogenic stressors act individually and in concert is essential for managing and conserving natural ecosystems efficiently. In this thesis I studied how geology-related natural acidity, land drainage and their interaction affect biological communities and leaf decomposition in boreal headwater streams. I further assessed the concordance of communities along natural and anthropogenic stressor gradients. As model organisms, I used benthic diatoms, bryophytes, invertebrates and leaf-decomposing fungi. I showed that geology-related natural acidity constitutes a strong environmental filter for stream communities, reducing species richness and changing community composition. Community concordance was also generally strongest along the natural acidity gradient. However, natural acidity mostly did not homogenize communities nor did it affect leaf decomposition by fungi. Effects of peatland drainage differed between the two stream types, being mainly sedimentation in the circumneutral streams and increasing metal concentrations in the acid streams. Overall, changes in community composition were better able than pure species richness to track single stressor impacts. Furthermore, fungal assemblages were more homogeneous and decomposition rates slower in drained acidic sites than in any other stream type. Thus the drainage-induced shift in water chemistry in the acidic streams seems to constitute an even stronger environmental filter than sedimentation. Conservation planning needs to give special attention to these vulnerable, naturally stressful ecosystems
Tiivistelmä Ihmistoiminnan vaikuttaessa yhä enemmän luonnon elinympäristöihin eliöyhteisöihin kohdistuu usein samanaikaisesti monenlaisia paineita. Ekosysteemien tehokas hoitaminen ja suojelu edellyttävät tarkkaa tietoa siitä, miten luonnollinen stressi ja ihmistoiminta yhdessä ja erikseen vaikuttavat ekosysteemeihin. Väitöskirjassani tutkin, kuinka geologiasta johtuva luonnollinen happamuus ja metsäojitus vaikuttavat boreaalisten purojen eliöyhteisöihin ja lehtikarikkeen hajotukseen. Tarkastelin myös eliöryhmien yhdenmukaisuutta ihmistoimintagradientilla ja luonnollisella stressigradientilla. Malliorganismeinani olivat piilevät, vesisammalet, pohjaeläimet ja hajottajasienet. Väitöskirjassani osoitan, että geologiasta johtuva puroveden happamuus toimii merkittävänä ympäristösuodattimena purojen eliöyhteisöille vähentäen lajirunsautta ja muokaten lajistoa. Myös eliöryhmien lajistovaihtelu oli yhdenmukaisinta luonnollisella happamuusgradientilla. Toisaalta luonnollinen happamuus ei vaikuttanut merkittävästi lehtikarikkeen hajotukseen tai purojen väliseen sieniyhteisöjen monimuotoisuuteen. Metsäojituksen fysikaalis-kemiallinen vaikutus erosi purotyypeittäin: pH-neutraaleissa puroissa ojitus pääosin lisäsi pohjan hiekoittumista, kun taas happamissa puroissa veden metallipitoisuudet kasvoivat entisestään. Yleisesti ottaen sekä luonnollisen happamuuden että metsäojituksen vaikutukset näkyivät parhaiten muutoksina eliöyhteisöjen lajikoostumuksessa. Lisäksi ojitetuissa happamissa puroissa hajottajasieniyhteisöjen lajistot olivat keskenään samankaltaisempia ja lehtikarikkeen hajotus hitaampaa kuin muissa purotyypeissä. Metsäojituksen aikaansaama muutos luonnollisesti happamien purojen vesikemiassa näyttää siis olevan jopa merkittävämpi ympäristösuodatin kuin pohjan hiekoittuminen. Luonnollisesti stressattujen elinympäristöjen herkkyys maankäytön muutoksille tulisikin huomioida ympäristön hoidon suunnittelussa nykyistä paremmin

Abstract Modern software development must adapt to demanding schedules while keeping the software at a high level of quality. Agile software development has been adopted in recent years to meet such a need. Test-driven development (TDD) is one practice that has arisen within the agile software development movement that leverages unit tests to develop software in incremental cycles. TDD supporters claim that the practice increases the productivity of the practitioners who employ it, as well as the internal and external quality of the software they develop. In order to validate or refute such claims, the software engineering research community has studied TDD for the last decade; the results of the empirical studies on the effects of TDD have been mostly inconclusive. This dissertation has studied two factors that may impact the manifestation of the claimed effects of TDD on software’s external quality and developers’ productivity: the developers’ conformance to the process (i.e., their ability to follow TDD) and their skills. The research was performed in four phases. In the first phase, the literature was reviewed to identify a set of factors that have been considered to affect TDD. In the second phase, two experiments were executed within academia. A total of 77 students at the University of Oulu, took part in the studies. These experiments investigated the quality of the software, as well as the subject’s productivity with respect to their programming and testing skills. A follow-up study, using data collected during the second experiment, explored the relation between the quality, productivity and the subjects’ process conformance. In the third phase, four industrial experiments, involving 30 professional, were performed. Process conformance and skills were investigated in relation to the TDD’s effects on external quality and productivity. The fourth phase synthesized the evidence gathered in the two previous phases. The results show that TDD is not associated with improvements in external quality, or developers’ productivity. Further, improvements in both external quality and productivity are associated with skills, rather than with the process, at least in the case of professional developers. Hence, process conformance has a negligible impact. The productivity of novice developers, on the other hand, can benefit from the test-first approach promoted by TDD
Tiivistelmä Modernin ohjelmistokehityksen täytyy mukautua haastaviin aikatauluihin säilyttäen ohjelmistojen korkea laatu. Ketterä ohjelmistokehitys on viime vuosina omaksuttu tähän tarpeeseen ja suuntauksessa on saanut alkunsa testivetoisen kehityksen käytäntö, joka hyödyntää yksikkötestausta ohjelmiston inkrementaalisessa, syklisessä kehityksessä. Testivetoisen kehityksen puolestapuhujat väittävät tämän käytännön lisäävän ohjelmistokehittäjien tuottavuutta sekä ohjelmiston sisäistä ja ulkoista laatua. Ohjelmistotuotannon tutkimusyhteisö on tutkinut testivetoista kehitystä viimeisen vuosikymmenen aikana vahvistaakseen tai kumotakseen nämä väitteet. Empiiriset tutkimukset testivetoisen kehityksen vaikutuksista ohjelmistotuotantoon ovat suurelta osin tuloksettomia. Tämä väitöstyö tutkii kahta tekijää, jotka voivat vaikuttaa testivetoisen kehityksen väitettyjen vaikutusten ilmentymiseen ohjelmiston ulkoisena laatuna ja ohjelmistokehittäjien tuottavuutena: ohjelmistokehittäjien taitoja ja prosessin mukaista toimintaa. Tutkimus toteutettiin neljässä vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tehtiin kirjallisuuskatsaus, jolla selvitettiin tekijöitä, joiden on katsottu vaikuttavan testivetoiseen kehitykseen. Toisessa vaiheessa tehtiin Oulun yliopistolla kaksi koetta, joihin osallistui kaikkiaan 77 opiskelijaa. Kokeissa tutkittiin ohjelmiston laadun ja osallistujien tuottavuuden suhdetta heidän ohjelmointi- ja testaustaitoihinsa. Toisen kokeen aikana kerättyä aineistoa hyödynnettiin jatkotutkimuksessa, jossa tarkasteltiin laadun, tuottavuuden ja prosessin mukaisen toiminnan suhdetta. Kolmannessa vaiheessa tehtiin neljä koetta, joihin osallistui 30 ohjelmistoalan ammattilaista. Prosessin mukaista toimintaa ja taitoja tutkittiin suhteessa testivetoisen kehityksen vaikutuksiin ohjelmiston ulkoiseen laatuun ja tuottavuuteen. Neljännessä vaiheessa syntetisoitiin kahden edellisen vaiheen löydökset. Tulokset osoittavat, ettei testivetoinen kehitys liity ulkoisen laadun parantumiseen eikä ohjelmistokehittäjien tuottavuuteen. Parannukset laadussa ja tuottavuudessa liittyvät ennemmin taitoihin kuin prosessiin, ainakin ohjelmistokehityksen ammattilaisten kohdalla. Näin ollen prosessin mukaisella toiminnalla on vähäpätöinen vaikutus. Toisaalta testivetoisen kehityksen suosiman test-first-menettelytavan hyödyntäminen voi edistää aloittelevien ohjelmistokehittäjien tuottavuutta

Abstract Although flow regime is a key element in determining the structure and function of lotic ecosystems, little is known about the variation of natural flow regimes and its relation to biological communities in highly seasonal northern boreal rivers. Temperature and precipitation patterns at northern latitudes are predicted to change drastically in the future causing severe effects on stream ecosystems. Interactions between climate change impacts and land use might further create unpredictable environmental stress. In this thesis, I first assessed the relationship of natural flow regimes of northern boreal rivers with taxonomic and functional structure of stream macroinvertebrates. Second, I combined hydrological, climate and biological models to study how climate change will alter northern flow and thermal regimes, how macroinvertebrates will respond to these changes and where these changes are going to be most pronounced. Third, I experimentally studied how different stream organisms are responding to flow change, sedimentation and their possible interaction. The role of hydrology in structuring macroinvertebrate assemblages was evident. Streams were predicted to lose much of the flow seasonality in the future, causing drastic changes that even exceeded the effect of future warming on macroinvertebrates. Especially communities within small seasonal streams were predicted to change, highlighting the importance of focusing conservation actions on these systems. Different organism groups exhibited highly variable responses to different stressors. For instance, aquatic fungi, which have been used less in climate change research, responded more strongly to flow change than traditionally used macroinvertebrates. The interactive effects of flow and sand were all antagonistic (i.e. less than the sum of the individual effects), which could be reassuring for management, although it means that both stressors may need to be removed to produce true ecological recovery. The results support the use of hydrological models in ecological studies for predicting current and future hydrological conditions at a site. However, as extreme events have been predicted to become more frequent, instead of modeling change in average conditions, future predictive models should be able to capture extreme fluctuations to gain more realistic view of climate change effects on stream ecosystems
Tiivistelmä Joen virtaamaolosuhteet ja niiden vaihtelu ovat tärkeimpiä jokiekosysteemien rakenteeseen ja toimintaan vaikuttavia tekijöitä. Tästä huolimatta pohjoisen havumetsävyöhykkeen jokien luonnollisia virtaamaolosuhteita ja niiden yhteyttä virtavesieliöihin on tutkittu vähän. Ilmastonmuutoksen on ennustettu aiheuttavan voimakkaita muutoksia pohjoisten alueiden ilman lämpötilassa ja sadannassa, ja nämä muutokset tulevat mitä todennäköisimmin aiheuttamaan vakavia seurauksia myös jokiekosysteemeissä. Ilmastonmuutoksen ympäristövaikutukset voivat lisäksi aiheuttaa jo olemassa olevien ihmistoiminnasta aiheutuvien ympäristövaikutusten kanssa haitallisia ja vaikeasti ennustettavia yhdysvaikutuksia. Väitöskirjassani arvioin ensin pohjoisten virtavesien luonnollisten virtaamaolosuhteiden suhdetta pohjaeläinyhteisöjen taksonomiseen ja toiminnalliseen rakenteeseen. Tämän jälkeen tarkastelin yhdistämällä erilaisia ilmastonmuutoksen skenaarioita hydrologisen ja biologisen mallin kanssa, miten ilmastonmuutos saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa jokien virtaamaolosuhteisiin ja niissä eläviin pohjaeläinyhteisöihin. Lisäksi arvioin missä ja minkälaisissa jokityypeissä ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat esiin kaikkein voimakkaimmin. Lopuksi tutkin kokeellisesti, miten virtaamavaihtelu ja hienojakoinen sedimentti ja näiden mahdolliset yhdysvaikutukset vaikuttavat eri virtavesieliöihin. Tulokset osoittivat, että vuodenajasta riippuvat virtaamavaihtelut vähenevät ilmastonmuutoksen myötä, minkä seurauksena pohjaeläinyhteisöissä tapahtuu voimakkaita muutoksia. Erityisesti pienten jokien pohjaeläinyhteisöjen monimuotoisuus ja koostumus muuttuivat verrattaessa tämän päivän lajistoa tulevaisuuden ennustettuun lajistoon. Eri virtavesieliöryhmät vastasivat hyvin eri tavalla virtaamavaihtelun ja hiekoittumisen aiheuttamaan elinympäristön muutokseen. Esimerkiksi akvaattiset sienet, joita on aikaisemmin harvoin käytetty ilmastonmuutostutkimuksissa, vastasivat voimakkaammin virtaamamuutoksiin kuin tutkimuksissa perinteisesti käytetyt pohjaeläimet. Kaikki kokeessa havaitut yhdysvaikutukset olivat kuitenkin pienempiä kuin yksittäisten vaikutusten summa. Tulos on huojentava vesiensuojelun kannalta, mutta tarkoittaa toisaalta myös sitä, ettei yksittäisten ihmisvaikutusten poistaminen välttämättä takaa vesistön ekologisen tilan parantumista, jos elinympäristöön vaikuttaa yhtaikaisesti useampi tekijä. Väitöskirjani tulokset tukevat hydrologisten mallien hyödyntämistä ekologisessa tutkimuksessa. Ilmastonmuutoksen myötä eri ääri-ilmiöiden, kuten rankkasateiden, on ennustettu tulevan entistä yleisimmiksi. Ääri-ilmiöiden vaikutukset ekologisiin vasteisiin tunnetaan kuitenkin heikosti. Mallien kehittämisessä olisi tämän vuoksi jatkossa tärkeää keskittyä ääri-ilmiöihin ja niiden aiheuttamiin biologisiin muutoksiin, jotta voisimme nykyistä realistisemmin arvioida ilmastonmuutoksen vaikutuksia sisävesiekosysteemeissä