Academic literature on the topic 'Työkyky'

Metsätoimialan rakennemuutoksessa puunkorjuutyö on organisoitunut laajavastuiseksi palveluliiketoiminnaksi, ja työn sisältö sekä vaatimukset ovat muuttuneet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää puunkorjuun ammattihenkilöiden työn vaatimusten yhteyttä koettuun työkykyyn. Sähköiseen kyselytutkimukseen osallistui 322 henkilöä, joista 87 oli metsäkoneyrittäjiä ja 235 metsäkoneenkuljettajia. Analyysimenetelminä olivat Mann-Whitney U -testi, eksploratiivinen faktorianalyysi ja logistinen regressioanalyysi. Työkykyä arvioitiin seuraavilla kolmella kysymyksellä: Minkä pistemäärän annat työkyvyllesi tällä hetkellä verrattuna elinikäiseen parhaimpaan? Millaiseksi arvioit työkykysi työn henkisten vaatimusten kannalta? Millaiseksi arvioit työkykysi työn ruumiillisten vaatimusten kannalta? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli työn vaatimukset ja voimavarat -malli. Tutkimukseen osallistuneista runsaalla kolmanneksella työtehtävät olivat muuttuneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Myönteinen muutoskokemus oli yhteydessä hyvään työkykyyn. Tulosten mukaan työn kuormittavuuden ja epävarmuuden sekä tehokkuusvaatimusten ja vastuiden lisääntyminen lisäsivät heikentyneeksi koetun työkyvyn todennäköisyyttä. Työn ja yritysten toimintaympäristön muuttuessa ovat työn vaatimusten ennakointi ja tunnistaminen sekä työn yhteistoiminnallinen kehittäminen perustellusti työkyvyn tukemisen painopistealueita.

Työterveyshuollossa on pitkään suositeltu, että työntekijöiden sairauksien liittyminen työhön on aina selvitettävä ja tehtävä siitä kirjaus potilastietojärjestelmään seurannan helpottamiseksi. Kirjaukset tulee tehdä systemaattisesti sisältäen arvioinnit sairauden työhön liittyvyydestä ja vaikutuksesta työkykyyn. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka työterveyslääkärit ja työterveyshoitajat kirjaavat potilastietojärjestelmiin arvioinnit sairauden työhön liittyvyydestä ja vaikutuksesta työkykyyn. Sähköinen kysely lähetettiin työterveyslääkäreille ja työterveyshoitajille vuonna 2017 ja siihen vastasi 295 henkilöä. Tulokset osoittivat, että suurella osalla vastaajista sairauden työhön liittyvyys ja vaikutus työkykyyn arviointien kirjaaminen potilastietojärjestelmään oli pakotettu toiminto. Työterveyslääkäreille pakotettu toiminto näytti olevan yleisempää kuin työterveyshoitajille. Moni vastaajista ilmoitti kirjaavansa arvioinnin käyttäen potilastietojärjestelmässä olevan valmiin luokituksen oletusvalintaa, kuten ”ei arvioitu” -valintaa. Työterveyshuollon erikoislääkäreitä ja erikoistuvia yleisempää tämä oli työterveyshuollossa työskentelevien yleislääkäreiden keskuudessa. Yhtenäinen tapa kirjata sairauden työhön liittyvyyttä ja vaikutusta työkykyyn edistää potilaan työkykyriskien tunnistamista. Kun tieto sairauden työhön liittyvyydestä ja työkyvystä tallennetaan yhteneväisesti potilaskertomukseen, hyödyttää tämä myös työterveyshuollon toteuttamaa ehkäisevää työtä ja työkyvyn tukemista. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta olevan kehitettävää sekä eri potilastietojärjestelmien kirjaamisrakenteissa että työterveyslääkäreiden ja työterveyshoitajien kirjaamistavoissa.

Työurien pidentämisessä oleellista on, että työkyvyn heikkenemisen merkit havaitaan terveydenhuollossa mahdollisimman varhain, jotta työkyvyn tuen toimenpiteet voidaan aloittaa mahdollisimman oikea-aikaisesti. Tässä tärkeä rooli on potilastietojärjestelmillä, joiden hyödyntämiseen vaikuttaa, kuinka rakenteisesti tiedot on niihin kirjattu. Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Keskeisessä asemassa siinäkin on tieto. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää työterveyshenkilöstön näkemyksiä työkykytiedon tärkeydestä ja hyödyllisyydestä potilastyössä, kirjaamistavasta potilastietojärjestelmässä sekä sopivuudesta valtakunnalliseksi väestötason seurantatiedoksi. Tutkimusaineisto kerättiin joulukuussa 2019 sähköpostikyselyllä, joka sisälsi asenneväittämiä kirjattavista työkykytiedoista. Kysely lähetettiin 332 työterveyshuollon ammattilaiselle, joista kyselyyn vastasi 91 henkilöä. Tärkeinä työkykytietoina pidettiin psyykkistä ja fyysistä suorituskykyä, työkyvyttömyysaikaa, potilaan ja ammattilaisten arvioita työkyvystä, työn kuormitustekijöitä sekä työhön paluun suunnitelmaa. Suurin osa vastaajista kertoi hyödyntävänsä työkykytietoja potilastyössään ja uskoi tietojen olevan hyödyllisiä myös muille potilasta hoitaville terveydenhuollon ammattilaisille. Työkykytiedoista sopivimpia kansallisiksi työkykyä kuvaaviksi seurantatiedoiksi olivat sairauden diagnoosi tai hoidon syy, terveysriski, työkyvyttömyysaika sekä potilaan ja ammattilaisen arviot työkyvystä. Potilastietojärjestelmissä yleisin kirjaamistapa työkykytiedoille oli vapaamuotoinen. Tiedon hyödyntämisessä kaikki lähtee kirjaamisesta. Tiedon pitää olla yhtenäisesti määriteltyä ja rakenteista. Lisäksi potilastietojärjestelmien tulee mahdollistaa tiedon kirjaaminen mahdollisimman sujuvasti osana vastaanoton kulkua. Myös väestötasoista seurantaa varten tulisi tieto kerätä sieltä, missä se luonnollisesti syntyy osana asiakas- ja potilastyötä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella tuotantoon, työvoimaan ja työnjakoon liittyvien seikkojen yhteyttä yrittäjän työhyvinvointiin sekä yrityksen menestymiseen perustuotantoa harjoittavissa ja monialaisissa maatalousyrityksissä. Aineisto kerättiin postikyselyllä yhteensä 319 maatalousyrityksestä, joista 179 oli monialaisia ja 140:lla harjoitettiin vain perustuotantoa. Maatalousyrityksistä 184:lla harjoitettiin päätuotantosuuntana kasvintuotantoa, yleisimmin viljantuotantoa, ja 135:lla tilalla harjoitettiin karjataloutta, yleisimmin lypsykarjataloutta. Kasvintuotanto oli suhteellisesti yleisempää monialaisissa maatalousyrityksissä, ja karjatalous oli yleisempää perustuotantoa harjoittavissa maatalousyrityksissä. Tulosmuuttujina olivat arvioitu nykyinen työkyky verrattuna elinaikaiseen parhaimpaan, arvioitu työssä jaksaminen ja yritystoiminnan koettu kannattavuus. Tutkimuksessa tunnistettiin useita tilastollisesti vähintään melkein merkitseviä (p<0,050) yhteyksiä tulosmuuttujien ja tuotantoon, työvoimaan sekä työnjakoon liittyvien seikkojen välillä. Lisäksi tulosmuuttujat olivat tilastollisesti erittäin merkitsevästi (p<0,001) yhteydessä toisiinsa. Tuloksia voidaan kuvailla ääripäitä edustavien ryhmien avulla. Maatalousyrittäjistä hieman alle neljännes ei ollut työuupunut ja koki työkykynsä olevan hyvää tasoa ja yritystoimintansa kannattavaksi. Vastaavasti hieman alle viidesosalla oli puolestaan jopa vakavia ongelmia kaikkien edellä mainittujen seikkojen kanssa. "Hyväkuntoisia menestyjiä" olivat useimmin joko monialaiset, nuoret (≤ 52-vuotiaat), peltopinta-alaltaan suurta (> 35 hehtaaria) maatalousyritystä edustavat, töitään tehostaneet eli työmäärän eri hallintakeinoja merkittävinä omalla kohdallaan pitävät, töitään urakoitsijoille tai palkkatyövoimalle tai molemmille jakaneet tai vähintään kahden yrittäjäperheen jäsenen voimin työskentelevät maata-lousyrittäjät. Viimeksi mainittu ryhmä ei tosin ollut tilastollisesti merkitsevä. Maatalousyrityksen pää-tuotantosuunta (karja/kasvi) ei ollut tässä tutkimuksessa yhteydessä tulosmuuttujiin. Työhyvinvoinnin ja maatalousyrityksen menestymisen kannalta maatalousyrittäjille voidaan suositella pyrkimystä kohti sellaista yrityskokoa ja erityisesti monialayrittäjyyttä, jossa töistä vastaa vähintään kaksi yrittäjäperheen tai tilayhtymän jäsentä. Harkittua töiden ulkoistamista, palkkatyövoiman käyttöä, tilayhteistyötä sekä investointeja työolosuhteiden kehittämiseksi voidaan myös perustellusti suositella. Näitä tuloksia voidaan pitää erityisen tärkeinä työuraansa aloittaville ja tuotannon laajentamista tai monialaistamista suunnitteleville maatalousyrittäjille.

Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa työtapaturmien ja ammattitautien esiintyvyyden suhteen toisistaan merkittävästi poikkeaville maatalousyrittäjille tyypillisiä riskitekijöitä ja suojelevia tekijöitä. Tutkimus rahoitettiin Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen työturvallisuusapurahalla. Kohdehenkilöiden tuli olla maidontuottajia, olla peltoalan suhteen vähintään keskikokoisilta tiloilta, kuulua työterveyshuoltoon ja olla ollut vähintään kymmenen vuotta vakuutettuina. Lisäksi tilalla tuli olla vakuutettuna tasan kaksi yrittäjää. Tutkimukseen soveltuvat vapaaehtoiset henkilöt allekirjoittivat henkilökohtaisen tiedote- ja suostumusasiakirjan. Kohdehenkilöille lähetettiin saatekirje ja kyselylomake, jonka vastaukset kerättiin puhelimitse. Lopullinen tapausryhmä koostui 19 pariskunnasta, joissa kummallekin yrittäjälle oli korvattu vakuutetun työuran aikana vähintään neljä työtapaturmaa tai ammattitautia. Verrokkiryhmän 12 pariskunnassa kummallekaan yrittäjälle ei ollut korvattu yhtään vahinkoa. Kartoitetuista 92 muuttujasta 34 oli vakioimattomassa logistisessa regressiomallissa tilastollisesti suuntaa-antavasti (p<0,10) ja niistä 25 oli merkitsevästi (p<0,05) yhteydessä kohonneeseen työtapaturmariskiin. Ammattitautiriskin suhteen vastaavia muuttujia oli 21 ja 14 kappaletta. Tilan tukialueen ja vakuutusvuosien (molemmat merkitseviä riskitekijöitä) suhteen vakioituihin malleihin otettiin mukaan kaikki muut yksittäin tarkasteltuina vähintään suuntaa-antavasti merkitsevät muuttujat. Seuraavat 13 muuttujaa olivat malleissa merkitsevästi yhteydessä kohonneeseen työtapaturmariskiin (alenevassa merkittävyysjärjestyksessä): alentuneeksi koettu nykyinen työkyky, vähintään satunnainen alkoholin käyttö, hylättyjen korvaushakemusten olemassaolo, useimpien maatilatalouden töiden teko pariskunnan yhteisvoimin, hengityselin- tai tuki- ja liikuntaelinsairauksien tai kiputilojen olemassaolo, ylioppilastutkinnon puuttuminen, lomittajien puutteellinen ohjeistus, riittämätön maataloustöiltä jäävä vapaa-aika, kuivan heinän päivittäinen käyttö nautojen ruokinnassa, aktiivinen sosiaalinen elämä, melko tai erittäin suureksi koettu ammattitautiriski, sarvekas karja ja päivittäinen lääkkeiden käyttö. Riskitekijöiden vetosuhteet vaihtelivat vakioiduissa malleissa 5.03–33.33 välillä. Kohonneeseen ammattitautiriskiin olivat merkitsevästi yhteydessä tule-sairauksien tai kiputilojen olemassaolo, useimpien maatilatalouden töiden teko pariskunnan yhteisvoimin, päivittäinen lääkkeiden käyttö sekä aktiivinen sosiaalinen elämä (vetosuhteet välillä 15.49–26.75). Tutkimuksen heikkous oli osallistujien odotettua alhaisempi määrä, mikä rajoitti aineiston tilastollista tarkastelua. Vahvuus oli ainutlaatuinen tapa muodostaa tutkimusryhmät, mikä edisti ryhmien välisten erojen esilletuloa. Todettujen riskitekijöiden avulla laadittiin kuvaukset kohonneen ja alentuneen riskin omaavista maidontuottajista. Suuri osa riskitekijöistä soveltuu myös muiden tuotantosuuntien edustajien ryhmittelyyn ja työsuojelutoimenpiteiden tarkennettuun kohdentamiseen, mikä voi lisätä toimenpiteiden kustannustehokkuutta.

Maatalous on yksi vaarallisimmista toimialoista, ja työtapaturmat sekä ammattitaudit aiheuttavat vuosittain satoja tapaturma- ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiä. Myös luopumis- ja eläkepäätösten taustalla voi olla sairauden tai vamman vuoksi heikentynyt työkyky. Tämä tutkimus tähtää maatalousyrittäjien työurien vahvistamiseen ja pidentämiseen. Tutkimuksessa muun muassa selvitetään ja luokitellaan työurien lyhenemisen keskeisimmät syyt. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta hankitussa tilastoaineistossa on vuosia 2008–2012 koskien yhteensä 4088 eläkepäätöstä kokonaiskustannuksiltaan runsaat 60 miljoonaa euroa. Päätökset jakaantuvat kappalemääräisesti seuraavasti: täysiä työkyvyttömyyseläkkeitä 1971 kpl, osatyökyvyttömyyseläkkeitä 522 kpl, täysiä kuntoutustukia 1337 kpl ja osakuntoutustukia 258 kpl. Aineistossa on yhteensä 3132 henkilöä, koska sama henkilö on voinut saada ko. aikajaksona yhdestä neljään päätöstä. Yleisimmät kansainvälisen ICD-10-tautiluokituksen pääluokat täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle olivat tuki- ja liikuntaelinten (tule) sairaudet (41,2 %) kuten polven nivelrikko, nikamavälilevyjen sairaudet ja hartianseudun sairaudet; mielenterveyden häiriöt (18,2 %) kuten masennustila ja toistuva masennus; verenkiertoelinten sairaudet (10,5 %) kuten sydänsairaudet; hermoston sairaudet (8,1 %) kuten Parkinsonin tauti, kasvaimet (7,7 %) kuten rinnan pahanlaatuiset kasvaimet, sekä vammat, myrkytykset yms. sairaudet (5,6 %) kuten hartianseudun ja olkavarren vammat. Eläkekustannukset jakaantuivat likipitäen samoissa suhteissa kuin eläkepäätökset edellä mainittujen pääluokkien kesken. Verrattaessa maatalousyrittäjille myönnettyjen täysien työkyvyttömyyseläkkeiden yleisimpiä syitä Suomen koko työväestöstä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syihin voidaan todeta, että yleisimmät tautiluokat ovat lähes samat. Merkittävimmät erot ovat, että koko työväestöön verrattuna maatalousyrittäjillä erityisesti tule-sairaudet sekä myös verenkiertoelinten sairaudet ovat yleisempiä ja mielenterveyden häiriöt ovat selvästi harvinaisempia. Nämä erot voivat johtua esimerkiksi kuormittavista työolosuhteista maatalousyrityksissä ja toteamisharhasta. Täysi työkyvyttömyyseläke myönnettiin keskimäärin 57 vuoden iässä. MYEL-vakuutetun työuran pituus oli myöntöhetkellä keskimäärin 29 vuotta. Miehet ja naiset eivät eronneet toisistaan näissä suhteissa. Vuosina 2008–2012 naisten suhteellinen osuus MYEL-vakuutetuista laski 34:stä 33 prosenttiin. Naisten suhteellinen osuus vaihteli työkyvyttömyyseläkkeiden tautiluokissa 24:n ja 46 prosentin välissä naisten ollessa yliedustettuina niistä useimmissa. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että naisista suhteessa suurempi osa voi työskennellä karjatiloilla kuormittavissa työolosuhteissa. Jatkossa muun muassa lasketaan eri syytekijöiden aiheuttamat menetykset henkilötyövuosina ja kustannuksina. Tuloksien perusteella laaditaan toimenpide-ehdotuksia, jotka priorisoidaan niiden potentiaalisen vaikuttavuuden perusteella. Tutkimus päättyy keväällä 2014.

Kouluttautuminen ja oppimismahdollisuudet voivat pitää yllä työkykyä ja yleistä aktiivisuutta, mikäli työt ja koulutus osataan organisoida työntekijöiden edellytysten ja tarpeiden mukaisiksi. Paneudumme tässä artikkelissa ikääntyvien (45–54-vuotiaat) ja ikääntyneiden (55–64-vuotiaat) oppimis- ja koulutusmahdollisuuksiin työelämässä.

Ikääntyvien työurien odotetaan pitenevän niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Aikaisempi tutkimus on tarkastellut monipuolisesti työurien pitenemiseen yhteydessä olevia yksilö- ja organisaatiotason tekijöitä. Tässä artikkelissa kuvaamme jäsenkategorisoinnin analyysin keinoin, millaisina ikääntyvät työntekijät näkevät itsensä eläkkeelle jääjinä tai työssä jatkajina. Lisäksi tarkastelemme, näkyvätkö työkykyyn, terveyteen tai kuntoutukseen liittyvät teemat kategorisoinneissa. Tavoitteena on ymmärtää työelämässä jatkamiseen tai eläkkeelle siirtymiseen liittyviä tekijöitä yksilöiden näkökulmista. Aineistona oli 35 yli 40-vuotiaan työntekijän tai toimihenkilön haastattelua neljästä eri yrityksestä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti jäsenkategorisoinnin analyysillä. Aineistosta löytyi neljä tapaa järkeillä suhdetta työhön ja eläköitymiseen: leiväntienaajien, velvollisuudentuntoisten, tekemistä tarvitsevien ja työstä nauttivien. Nämä kategoriat sisältävät myös käsityksiä työkyvyn ja kuntoutuksen merkityksestä. Ainoastaan työstä nauttivat ovat kiinnostuneita jatkamaan työuraa eläkeiän jälkeen. Heille työn sisällöllä on suuri merkitys. Leiväntienaajille työllä on välineellinen merkitys toimeentulon lähteenä – jonka myös lottovoitto toisi. Velvollisuudentuntoisille työelämässä pysyminen asetettuun eläkeikärajaan saakka näyttäytyy itsestäänselvyytenä. Tekemistä tarvitsevilla taas esimerkiksi omaisten hoivaaminen voisi korvata työelämän. Eri kategorioissa tehdään päätöksiä työssä jatkamisesta erilaisin perustein. Kaikissa kategorioissa tuotiin kuitenkin esille terveyden, työssä jaksamisen ja työkyvyn merkitys. Tutkimuksessa on tärkeä keskittyä arvioimaan erilaisten kannusteiden merkitystä työssä jatkamiselle erilaisissa ryhmissä. Jaksamisen tukemiseen sekä työkyvyn ylläpitoon ja parantamiseen tarvitaan henkilökohtaistettuja ratkaisuja. Abstract Ageing employees reasoning work and retirement Working careers of ageing employees are expected to extend in Finland, as well as internationally. Previous research has revealed various factors on individual and organisational level that have an impact on longer working careers. This article describes how ageing employees see themselves as retiring or continuing at work by the means of category analysis. It also explores if the themes of work ability, health or rehabilitation are found in categorisations. The aim of the study is to understand factors related to retiring or continuing work from the individual point of view. The data consists of 35 interviews of employees 40 years of age or above in four enterprises. Data were analysed data-driven by membership category analysis. Four different ways to reason one’s attitude to work and retirement were found: those of breadwinners, dutiful ones, those who need activities and those who enjoy working. These categories also include perceptions on the significance of an ability to work and rehabilitation. Only those who enjoy working are interested to continue in working life beyond their retirement age. The content and meaning of work is very important to them. To a breadwinner work is instrumental in earning one’s living – which would also be fulfilled by winning in lottery. Dutiful ones think it is self-evident to stay in working life until the institutional retirement age but not beyond. Those who need activities could compensate paid work for caring. People in different categories make decisions on continuing in working life on different grounds. However, the significance of health, coping at work and ability to work were mentioned as decisive factors in all categories. It is suggested that it is important to focus on evaluating the meaning of incentives for continuing work in different groups. In addition, personalised solutions are needed in supporting workers to cope at work and also in maintaining and improving their working ability. Keywords: continuing at work, retirement, vocational rehabilitation, membership category analysis

Kun viranomainen torjuu pitkäaikaistyöttömän pyrkimyksen päästä ennenaikaiselle eläkkeelle, käynnistyy ammatillisen kuntoutuksen prosessi uudelleen. Tavoitteena on arvioida jäljellä oleva työkykyä ja löytää sitä vastaava työpaikka. Se saattaa kuitenkin olla turhauttava kokemus niin kuntoutujalle kuin auttajallekin. Artikkelissa kuvataan viiden kuntoutettavan antamia selityksiä prosessin epäonnistumiselle. Auttajat selittivät samat epäonnistumiset toisin. Kaikilla tutkimuksessa mukana olleilla oli vähäinen koulutus tai ammattikoulutus puuttui kokonaan.

Biopsykososiaalista eli kokonaisvaltaista lähestymistapaa suositetaan kroonistuneiden terveysongelmien hoidossa, mutta työuupumuksen hoidossa siitä tiedetään vähän. Tässä artikkelissa tarkastellaan biopsykososiaalisen lähestymistavan ilmenemistä työpaikoilla ja työterveyshuolloissa työuupuneiden työkyvyn tuessa painottaen tukea vaikeuttavia tekijöitä. Aineisto koostuu sairauspoissaolojen hallintaan ja työhön paluun tukeen osallistuvien ammatti­laisten haastatteluista ja kirjoitelmista yliopistoissa ja keskussairaaloissa (n = 15) sekä työterveyshuolloissa (n = 25). Aineistot kerättiin vuosina 2014–2017 ja analysoitiin laadullisesti. Työpaikkojen ja työterveyshuoltojen käytännöt työuupuneiden tuessa ulottuivat vaihtelevasti yksilöön, työoloihin ja työuupumukseen ilmiönä. Tukea vaikeuttivat: 1) yksilöön liittyvistä tekijöistä työuupumukselle altistava persoonallisuus, yksityiselämän stressitekijät ja avoimuuden puute työuupumuksesta ja sen syistä, 2) työoloista esimiehen tuen tarve, esimiehen tuen käänteisesti puskuroiva vaikutus, työyhteisön ilmapiiriongelmat, keinojen puute työyhteisön tukemiseen työterveyshuollossa ja moniammatillisen yhteistyön jäsentymättömyys työterveyshuollossa sekä 3) työuupumukseen liittyvistä tekijöistä työuupumuksen määrittelemättömyys, työuupumuksen työperäisyyden kyseenalaistaminen, ominaispiirteet, liitän­näissairaudet ja toipumisen ennakoimattomuus. Johtopäätöksenä on, että biopsykososiaalinen lähestymistapa ei aina toteudu työuupuneiden tuessa.

Tässä tutkimuksessa otetaan selvää siitä, miten yrityksen johtajan liikunnan määrä vaikuttaa yhtiön taloudelliseen tulokseen, johtajan työkykyyn ja elämänlaatuun. Nuorten sukupolvien yrittäjät ovat monesti kunnianhimoisia myös itseään kohtaan. Hyvä fyysinen kunto on myös tämän päivän trendien mukaista. Yleinen oletus on että fyysinen hyvinvointi parantaa jaksamista ja työn tehokkuutta. Näistä oletuksista huolimatta, tai jopa niistä johtuen, on olemassa tarve tutkimustyölle siitä, että onko fyysisellä hyvinvoinnilla taloudellista vaikutusta yrityksen tuloksiin. Tutkimus on rajattu pienten ja keskisuurten yritysten tutkimiseen, koska niissä johtajan elämäntavat vaikuttavat enemmän yrityksen sisäiseen kulttuuriin, toimintaan ja tuloksellisuuteen kuin suurissa yrityksissä. Eli mikäli johtajan elämäntavoilla ja urheilullisuudella on vaikutusta yrityksen tuloksellisuuteen, se näkyy parhaiten pienissä yrityksissä. Lisäksi johtajan oma persoona vaikuttanee yksilöihin voimakkaammin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä kuin suuryrityksissä. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä johtaja on monesti myös yrityksen perustaja tai perheyrityksen jatkaja. Nämä johtajat ovat monesti ajaneet itseään riskirajoille, joten heiltä saa merkittävää tietoa työkyvyn ylläpitämisestä.

Abstract This study examines how meanings are constructed in newspaper texts. The focus is on the meanings of particular words which are being used when referring to people's ability to work. Besides the lexical choices, this study demonstrates the discourses which are activated when writing about the topic. The approach taken is linguistically oriented and based on both critical discourse analysis and systemic-functional grammar. In this framework, language is seen as a resource for making meaning. Furthermore, a particular interest is taken in the relation between language, power and sociocultural practices. The data consists of 126 texts published in 1999–2000 in Helsingin Sanomat, the largest broadsheet newspaper in Finland. The analysis deals with discourse on working ability in general with special focus on five case studies. The most common discourses are classified as follows: 1) In discourse on expertise, many texts are related to power and knowledge which is needed when evaluating someone's ability to work. The sources who have special knowledge have regular access to the discourse. 2) In discourse on cases where working ability diminishes, the process is usually caused by health problems, aging or problems related to work. 3) In discourse on improving and maintaining one's working ability, the most common means and methods seem to be rehabilitation and workplace health promotion as well as development of work. 4) Attitudes towards working are discussed in discourse on work. It includes various negative aspects, such as unemployment, marginalisation, burn out and rapid changes at work. 5) In discourse on pension benefit, many controversial issues arise about who has the right to have a pension, if our system should be reformed, and about how to keep people working longer. Central participants in this data are experts: research workers, consultants, doctors and other professionals working in health care and rehabilitation as well as politicians. Participant relations are usually based on institutional roles and an expert-client relationship, such as doctors and patients, employers and workers, officials and applicants. The clients are often represented in a passive role as targets of institutional action or sometimes even victims of action with difficulties in getting work or pension. The discourse related to working ability can be seen as a battlefield of contradictory views, for instance, on traditional ways of dealing with problems (e.g. medication, physical rehabilitation, physical training) and other ideas on promoting well-being (e.g. innovations at workplace, educational courses). Power struggles can also be seen in arguments about the most reliable judge to decide if someone is able to work or not. On the one hand, working ability is connected to health and other personal qualities, and on the other hand to rapid change in the nature of work. In sum, working ability is seen as an entity which changes. It belongs to expert knowledge. It is a target of institutional actions and a domain of development. Working ability is portrayed as a matter of attitude towards working and also as a political and economic issue. This study contributes to ways in which a significant social phenomenon can be approached from a linguistic aspect, and it gives an idea how media texts may affect the ways of speaking about contemporary issues. The meaning, derived from this data, is constructed in a cultural and social context which is particularly Finnish. The discourse shows continuity with the texts produced in earlier centuries, and it is still changing. Thus, working ability can be replaced with work-related well-being
Tiivistelmä Tutkimus käsittelee merkitysten rakentumista lehtiteksteissä. Tutkimus kohdistuu erityisesti sellaisten sanojen merkityksiin, joilla viitataan työkykyyn. Leksikaaliset valintojen lisäksi valotetaan diskursseja, jotka aktivoituvat aiheesta kirjoitettaessa. Kielitieteellinen lähestymistapa perustuu kriittiseen diskurssianalyysiin ja systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan. Tässä kehyksessä kieli nähdään resurssina, jolla tuotetaan merkityksiä. Lisäksi kiinnostus kohdistuu kielen, vallan ja sosiokulttuuristen käytänteiden suhteeseen. Tutkimusaineisto koostuu 126 tekstistä, jotka on julkaistu vuosina 1999 ja 2000 Helsingin Sanomissa, Suomen laajalevikkisimmässä sanomalehdessä. Analyysi käsittelee yleisesti työkykydiskursseja ja keskittyy lisäksi viiteen tapaustutkimukseen. Yleisimmin teksteissä aktivoituvat seuraavat diskurssit: 1) Asiantuntijuusdiskurssissa monet tekstit kytkevät työkyvyn valtaan ja tietoon, jota tarvitaan työkyvyn arvioinnissa. Lähteet, joilla on erikoistietoa, pääsevät säännöllisesti osallistumaan diskurssiin. 2) Työkyvyn alenemisdiskurssissa tavallisimpina aiheuttajina näyttäytyvät sairaus, ikä ja työhön liittyvät ongelmat. 3) Työkyvyn edistämisdiskurssissa keinoina mainitaan yleisimmin kuntoutus ja työkykyä ylläpitävä toiminta ja myös työnteon kehittäminen. 4) Työn diskurssissa aktivoituu puhe työasenteista. Työkyvyn maailmaan liitetään monia kielteisiä aspekteja, kuten työttömyys, syrjäytyminen, työuupumus ja työn nopea muuttuminen. 5) Eläkediskurssissa esillä ovat monet kiistanalaiset kysymykset siitä, kenellä on oikeus saada eläkettä, pitäisikö järjestelmää uudistaa ja miten ihmiset saataisiin pysymään pitempään työelämässä. Keskeisiä osanottajia näiden lehtitekstien maailmassa ovat asiantuntijat: tutkijat, konsultit, lääkärit ja muut terveydenhuollon ja kuntoutuksen ammattilaiset kuten myös poliitikot. Osallistujien suhteet perustuvat yleensä institutionaalisiin rooleihin ja asiantuntijan ja asiakkaan suhteeseen, esimerkiksi lääkäreiden ja potilaiden, työnantajien ja työntekijöiden sekä virkailijoiden ja asiakkaiden suhteeseen. Asiakkaat esitetään usein passiivisina institutionaalisen toiminnan kohteina tai toisinaan jopa toiminnan uhreina, joilla on vaikeuksia saada työtä, eläkettä tai muita tukia. Työkykydiskurssi näyttäytyy ristiriitaisten näkemysten taistelukenttänä. Kiistat kirjoittuvat teksteihin, joissa kiistellään esimerkiksi työkyvyn edistämisen perinteisistä keinoista (esim. lääkehoidosta, fyysisestä kuntoutuksesta, kuntoilusta) ja muista hyvinvoinnin kohentamisideoista (esim. uudistuksista työpaikalla, koulutuksesta). Valtataistelu näyttäytyy myös kiistoissa siitä, kuka on luotettavin päättämään, onko henkilö työkykyinen vai työkyvytön. Yhtäältä työkyky kytkeytyy terveyteen ja muihin yksilöllisiin ominaisuuksiin ja toisaalta työelämän nopeaan muuttumiseen. Työkyky-ilmauksille kirjoittuu monia merkityksiä. Työkyky on muuttuva olio, ja se kuuluu asiantuntijoiden tietoon. Se on institutionaalisen toiminnan kohde ja kehittämiskohde. Työkyky näyttäytyy asennekysymyksenä ja myös poliittisena ja taloudellisena kysymyksenä. Tutkimus tarjoaa näkemyksen siitä, miten yhteiskunnallisesti merkittävää ilmiötä voi lähestyä kielitieteen keinoin, ja osoittaa, miten mediatekstit ohjailevat tapoja puhua ajan ilmiöistä. Työkyvyn merkitys rakentuu kulttuurisessa ja sosiaalisessa kontekstissa, joka näyttäytyy tässä aineistossa erityisen suomalaisena. Diskurssi on jatkumoa aiempien vuosisatojen teksteille, ja se on yhä muuttuvaa. Työkyvyn rinnalla voidaankin puhua työhyvinvoinnista

Abstract Unemployed are known to be in poorer health and to use less health care services compared to those employed. However, evidence on the work ability of the unemployed remains scarce. The methods of assessing work ability are very divergent, not least because a shared understanding on the concept of work ability is lacking. Furthermore, the aspect of marginalization gives rise to further challenges when assessing work ability among the unemployed. This study explored the work ability of long-term unemployed, their needs for medical care and rehabilitation as well as the methods of assessing work ability. The aims were to find out to which amount and how the work ability was restricted among the unemployed and to clarify the needs for medical care and rehabilitation among them. Additionally, differences between the methods for assessing the disease-oriented and multidimensional work ability, as well as the need for rehabilitation were analysed. Both qualitative and quantitative methods were used in this multi-method research in three different studies. The multidimensional work ability assessments were conducted among long term unemployed individuals in three Labour Force Service Centres (Oulu, Raahe region and Kainuu) and in one municipality (Paltamo). Furthermore, an illustrated case study was conducted to compare the materials and background theories of disease-oriented and multidimensional work ability assessment methods. The work ability was significantly decreased for a great proportion of long term unemployed, mostly because of mental disorders. In one municipality, 27% of the long term unemployed were found disabled for open labour market, in addition 20% of them were considered to need medical care and rehabilitation to enable return to work. By using multidimensional work ability assessment method, restrictions in work ability as well as the needs for rehabilitation appeared to get identified more accurately than by using the disease-oriented method. The latter had missed potential rehabilitation avenues and had led to under-rehabilitation, misrehabilitation and over-rehabilitation. The results indicate that the practices of assessing work ability should be based on biopsychosocial and not only on biomedical approach of health and therefore existing information from the multidisciplinary network concerning the clients’ functioning should be routinely collected and used. The health care services as well as the work ability assessment procedures should be tailored to meet the special needs of the long term unemployed to support their work ability and potential of returning to work
Tiivistelmä Työttömien terveydentila on heikompi ja he käyttävät vähemmän terveyspalveluja kuin muu samanikäinen väestö. Sen sijaan työttömien työkyvystä ei ole olemassa kattavaa tutkimustietoa. Toisaalta työkyvyn arvioinnin menetelmät ovat epäyhtenäiset, koska työkyvyn käsitteestäkään ei ole yhtenäistä ymmärrystä. Syrjäytymiseen liittyvät ilmiöt aiheuttavat työttömien työkyvyn arviointiin omat erityishaasteensa. Tämän tutkimuksen kohteena olivat pitkäaikaistyöttömien työkyky, sairauksien hoitoon ja kuntoutukseen liittyvät tarpeet sekä työkyvyn arvioinnin menetelmät. Tavoitteena oli selvittää, kuinka suurella osalla ja millä tavoin pitkäaikaistyöttömien työkyky on heikentynyt sekä minkälaista hoidon ja kuntoutuksen tarvetta heillä on. Lisäksi selvitettiin sairauslähtöisen ja monialaisen työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin eroja. Monimenetelmätutkimuksen kolmessa osatutkimuksessa käytettiin sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Aineistoina olivat kolmen työvoiman palvelukeskuksen (Oulu, Raahen seutukunta ja Kainuu) ja yhden kunnan (Paltamo) alueella asuville vaikeasti työllistyville henkilöille monialaisesti toteutetut työkyvyn arvioinnit. Lisäksi aineistona analysoitiin sairauslähtöisessä ja monialaisessa työkyvyn arvioinnissa käytettävät tietoaineistot ja tulokset yhdellä esimerkkiasiakkaalla havainnollistaen. Suurella osalla pitkäaikaistyöttömistä työkyky oli merkittävästi heikentynyt, sairausluokista eniten mielenterveyden häiriöiden takia. Yhden kunnan kaikista pitkäaikaistyöttömistä todettiin avoimille työmarkkinoille työkyvyttömiksi 27 % ja näiden lisäksi 20 %:lla todettiin työkykyä kohentavan hoidon ja kuntoutuksen tarvetta. Monialaisen arviointimallin avulla tunnistettiin työkyvyn heikkeneminen ja kuntoutustarve osuvammin kuin perinteisellä sairauslähtöisellä toimintatavalla, joka hukkaa kuntoutuksen potentiaalia ja johtaa alikuntoutukseen, väärinkuntoutukseen tai ylikuntoutukseen. Tulosten perusteella työkyvyn arvioinnin käytännöt tulisi perustaa biopsykososiaaliseen eikä vain biomedikaaliseen terveyskäsitykseen ja niissä tulisi nykyistä enemmän hyödyntää monialaisessa verkostossa olevaa informaatiota tutkittavan toimintakyvystä. Työkyvyn tukemiseksi työttömien terveyspalvelut sekä työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnit tulisi aiempaa enemmän suunnitella ja kohdentaa pitkäaikaistyöttömien erityistarpeet huomioiden

Tässä tutkimuksessa selvitän työterveyshuollon asiakkaiden suhtautumista työkykyyn liittyvään termistöön, jota käytetään työterveyshuollon keskusteluissa ja asiakirjoissa päivittäin. Termistö on virallista ja normitettua yleiskieltä, jota kuitenkin käytetään hyvin paljon työterveyshuollon arkikeskusteluissa. Olen kerännyt tutkimusaineistoni tätä tutkimusta varten laatimallani kyselylomakkeella, ja vastaajiksi valitut ovat kaikki työterveyshuollon asiakkaita. Kyselytutkimuksella olen selvittänyt vastaajien kielellisiä asenteita kyseistä termistöä kohtaan. Tutkimukseni on lähtökohdiltaan kansanlingvistinen asennetutkimus, ja tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt Osgoodin semanttista differentiaalia, jolla vastaajilta kysytään heidän kielellisiä asenteita suoraan. Täytettyjä lomakkeita sain yhteensä 21 kappaletta. Valitsemallani tutkimusmenetelmällä olen saanut pääasiassa kvantitatiivista tietoa. Taustakysymyksinä olen tiedustellut vastaajien sukupuolta, ikää, koulutustaustaa sekä kokemusta työkykytoimenpiteistä työterveyshuollossa. Aineistoni analyysissä olen selvittänyt näiden taustatietojen mahdollista vaikutusta kielellisiin asenteisiin. Tutkimukseni perusteella työterveyshuollon asiakkaat suhtautuvat pääsääntöisesti myönteisesti tutkimiini termeihin, vaikka niistä osa on hyvin abstrakteja merkitykseltään ja vaikka ne ovat virkakielisiä ja luokittelevia ilmauksia. Termejä pidetään myös pääosin melko selkeinä. Sukupuolella, iällä ja kokemuksella työkykytoimenpiteistä on aineistoni perusteella jonkin verran merkitystä suhtautumiseen. Esimerkiksi kaikkein kovimman urakehityksen vaiheessa olevalle ikäryhmälle työkykyyn liittyvä termistö näyttäytyi kielteisempänä ja ehkä jopa uhkaavampana kuin muille ikäryhmille.

Kandidaatin tutkielmani tarkoituksena oli selvittää miten kirjallisuudessa määriteltiin ikäjohtamisen käsitettä sekä kartoittaa opetus- ja kasvatusalalla nousevia tarpeita tukea henkilöstön työkykyä ikäsidonnaiset tekijät huomioon ottaen. Lisäksi tarkoituksena oli kartoittaa millaisilla konkreettisilla ikäjohtamisen keinoilla työntekijöiden työkykyä voidaan tukea ja millaista hyötyä siitä voidaan saavuttaa yksittäiselle työntekijälle, työyhteisölle ja organisaatiolle. Kirjallisuudessa ikäjohtaminen määriteltiin eri-ikäisten tarpeiden ja vahvuuksien huomioimiseksi henkilöstövoimavarojen johtamisessa sekä tavaksi hallita ikään liittyvien riskitekijöitä. Ikäjohtaminen oli vahvasti yhteydessä työntekijöiden työkykyyn ja työssä jaksamiseen. Opetus- ja kasvatusalalla ikään ja työkykyyn liittyviä riskitekijöitä olivat pitkät työpäivät ja työn epätasainen jakautuminen, työstressi, esimiehen epäasialliseksi koettu johtamistoiminta ja opetusalan hallitsemattomat muutokset. Opetus- ja kasvatusalalle sopivia tapoja toteuttaa ikäjohtamista oli kiinnittää huomiota opetus- ja kasvatusalan lähiesimiesten johtamiskompetenssiin, kehittää työkykytoimintaa, opetusalan työntekijöiden työaikajärjestelyjä ja triggeroida opetusalan henkilöstön ammatillista kehitystä. Ikäjohtamisesta opetus- ja kasvatusalan henkilöstölle saatava hyöty liittyy yksilön osallisuuden tunteeseen, oman työn arvokkaaksi kokemiseen ja pitkää työkykyiseen uraan sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoon. Organisaatiolle saatava hyöty liittyy taloudellisuuteen ja toiminnan tehokkuuteen sekä osaavaan työvoimaan.

Abstract Coping at work and job retention have been on the list of priorities of European countries for some decades. Vocational rehabilitation is a key measure for preventing work disability, but its possibilities have remained unused in many respects. Moreover, rehabilitation tasks are defined differently depending on the perspective taken. The purpose of this thesis is to determine the possibilities that arise from defining work-related rehabilitation tasks in a way that combines different perspectives and interests. The research questions are: 1) What were the impacts on working career and psychosocial factors of an intervention for long-term unemployed people with disabilities? 2) What kind of processes and mechanisms promoted the working careers and other outcomes of the employed people during the interventions? 3) What forms of collaboration took place between the rehabilitees and different stakeholders, and to what extent did the rehabilitees have opportunities to choose and act during the process? The empirical data for the study were collected from two vocational rehabilitation research projects. The research design was a multiple case study from multiple perspectives combined with mixed methods. The materials were collected through surveys, individual and group interviews, documents, and register follow-up. We found the contextual mechanism through which the outcomes of the work-related rehabilitation emerged. The process was promoted or hindered by actions taken by all stakeholders. The promoting or hindering mechanisms were born through the actions taken by the supervisor in particular, the occupational health service and rehabilitation service provider, and the individual’s life situation factors. Similar factors promoted and hindered the re-employment and staying or returning to work outcomes. Enhancing the rehabilitees’ own agency is also important, regardless of how weak it is at the beginning. I also present a new way of assigning rehabilitation tasks, which structures the complexity of the field of work-related rehabilitation and helps manage it. Work-related rehabilitation is a combination of societal and individual actions. The results of this study will help all actors involved in rehabilitation to improve the outcomes of work-related rehabilitation by developing opportunities for the rehabilitees’ own agency and collaboration
Tiivistelmä Työurien jatkaminen on keskeinen eurooppalaisten yhteiskuntien selviämisen haaste. Kuntoutus on riittämättömästi hyödynnetty resurssi työurien pidentämiseksi. Lisäksi kuntoutuksen tehtävät määrittyvät eri näkökulmista eri tavalla. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten työikäisten kuntoutuksen tehtävää voitaisiin määritellä eri toimijoiden intressejä ja päämääriä yhdistäen. Tutkimuskysymyksiä oli kolme: 1) Mitkä olivat monimuotoisen ammatillisen kuntoutuksen vaikutukset pitkäaikaistyöttömien työuraan ja muihin psykososiaalisiin tekijöihin? 2) Millaiset prosessit ja mekanismit edistivät työuria työllisten monimuotoisen ammatillisen kuntoutuksen interventiossa? 3) Minkälaisia yhteistyömuotoja työhön kytkeytyvässä kuntoutuksessa kuntoutujan ja eri toimijoiden välillä toteutui, ja missä määrin kuntoutujat pystyivät vaikuttamaan omiin valinta- ja toimintamahdollisuuksiinsa prosessin aikana? Aineisto koostui kahden ammatillisen kuntoutuksen kehittämishankkeen arviointitutkimusaineistoista. Tutkimusasetelma oli monitapaustutkimus, joka oli toteutettu moninäkökulmaisena mixed method –tutkimuksena. Aineistot oli koottu kyselyiden, yksilö- ja ryhmähaastatteluiden, dokumenttien ja rekisteriseurannan avulla. Aineistojen analyysejä oli tehty aineistokokonaisuuksittain analysoiden kvantitatiiviset ja kvalitatiiviset aineistot erikseen sekä yhdistämällä aineistoja tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimuksessa löytyi mekanismi, jonka kautta kuntoutuksen tulokset syntyivät tai jäivät syntymättä. Edistävät ja estävät mekanismit liittyivät erityisesti esimiehen, työterveyshuollon ja kuntoutuksen palvelutuottajan toimintaan ja kuntoutujan elämäntilanteeseen. Samanlaiset tekijät edistivät ja estivät työttömillä ja työllisillä kuntoutumista. Lisäksi työhön kytkeytyvässä kuntoutuksessa kuntoutujan oman toimijuuden tukeminen on tärkeää, vaikka se alkuvaiheessa olisi vähäinen. Tutkimuksessa kuvataan työikäisten kuntoutuksen tehtävät uuden mallin avulla. Tämä jäsentää ammatillisen kuntoutuksen kentän kompleksisuutta ja auttaa hallitsemaan sitä. Työhön kytkeytyvä kuntoutus muodostuu yhteiskuntaan ja yksilöön kohdistuvista toimista, joilla mahdollistetaan työelämään paluu ja osallistuminen. Tulosten avulla kuntoutuksen toteuttajat, tutkijat ja viranomaiset voivat parantaa kuntoutuksen työuravaikutuksia kehittämällä kuntoutujan osallistumismahdollisuuksia ja yhteistoimintaa