Academic literature on the topic 'Tyttö'

Koulutuksen, työelämän ja hyvinvointiyhteiskunnan murrokset ovat muokanneet naiskansalaisuutta läpi vuosikymmenten. Sari Sairaanhoitajan kuvitteellinen tarina elämänvaiheineen nivoo yhteen tyttö-, nais- ja hoivakansalaisuuden rakentumisen koulutuksessa, omaishoivassa ja työelämän reunaehdoissa.

Abstract Aki Kaurismäki is arguably the best-known Finnish filmmaker, owing largely to his feature films such as Crime and Punishment (Rikos ja rangaistus, Finland, 1983), Calamari Union (Finland, 1985), Shadows in Paradise (Varjoja paratiisissa, Finland, 1986), Hamlet Goes Business (Hamlet liikemaailmassa, Finland, 1987), Ariel (Finland, 1988), The Match Factory Girl (Tulitikkutehtaan tyttö, Finland, 1990), I Hired a Contract Killer (Finland/ Sweden, 1990), La vie de bohéme (Finland/France/ Sweden/Germany, 1992), Take Care of Your Scarf, Tatiana (Pidä huivista kiinni, Tatjana, Finland/Germany, 1994), Drifting Clouds (Kauas pilvet karkaavat, Finland, 1996), Juha (Finland, 1999), The Man Without a Past (Mies vailla menneisyyttä, Finland, 2002), Lights in the Dusk (Laitakaupungin valot, Finland, 2006) and Le Havre (Finland/France, 2011). A large body of his work has been made in Finland, but also in countries like France and Great Britain. Besides feature films, he has also made documentaries and short films, as well as musical films with the group Leningrad Cowboys. In a broader context, Kaurismäki has a unique place in Finnish and international film history, as well as in media and communication culture. Kaurismäki’s cultural context includes elements that have been turned into national and transnational symbols of social communication and narrative interaction by his stylisation. The director’s cinematic strategy investigates and makes choices evoking a social understanding of characters that has special communicative value. Kaurismäki’s films have been scrutinised for over thirty years.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko 18 kuukauden iässä kartoitetuilla lapseen ja lähiympäristöön liittyvillä taustatekijöillä yhteyttä sanastollisiin taitoihin 24 ja 30 kuukauden iässä. Tutkimukseen osallistui 37 suomenkielistä tervettä ja täysiaikaisena syntynyttä lasta (16 poikaa ja 21 tyttöä). Tulosten mukaan sukupuoli oli yhteydessä ymmärtävän ja tuottavan sanaston tasoon 24 ja 30 kuukauden iässä sekä tuotettujen sanojen määrään 24 kuukauden iässä. Tytöt saivat korkeampia testipisteitä kuin pojat. Yhden tai useamman korvatulehduksen sairastaminen oli negatiivisesti yhteydessä sekä ymmärtävän että tuottavan sanaston tasoon 30 kuukauden iässä, muttei vielä 24 kuukauden iässä. Lapsilla, joilla oli vähintään yksi sisarus, oli heikompi pistemäärä ymmärtävän sanaston mittauksessa 30 kuukauden iässä kuin perheen ainokaisilla. Lähisukulaisilla esiintyvät kielelliset vaikeudet olivat yhteydessä ymmärtävän sanaston tasoon 24 kuukauden iässä. Esikoisuus ei ollut yhteydessä sanaston kehitykseen, eikä myöskään vanhempien koulutustaso. Aihetta on syytä tutkia lisää suuremmalla otoskoolla, sillä käytännön puheterapiatyössä tarvitaan tietoa piirteistä, jotka lisäävät riskiä kielellisille vaikeuksille.

Abstract Leena Lehtolainen belongs to the most appreciated Finnish authors of crime fiction. One of the significant features of her works is that she discusses some most alarming social issues in them. The problem concerning immigration and its different aspects can definitely be considered as an example of such an issue. Since the problem of cultural antagonisms, racial hatred and xenophobia has been widely discussed by many other Scandinavian authors of crime fiction as well, it is worth analyzing how Lehtolainen herself approaches the problem. The aim of this article is to discuss some aspects concerning the problems of immigrant societies in Finland, basing on one of Leena Lehtolainen’s novels, Minne tytöt kadonneet, which main subject could be described as a collision of two completely different cultures and attitudes to the reality. Its aim is not, however, to discuss any formal aspects of the text, since such a kind of detailed analysis cannot be the subject of one article only. That is why the article concentrates on the plot of the novel and its possible relations to some actual problems the Finnish society faces. Taking it all into consideration it may be seen as an introduction to a wider analysis of Leena Lehtolainen’s works.

Elina Arminen Puheen vaikutelma roolirunossa Katja Seutu: Olla elävän sanat. Roolirunon laji Maila Pylkkösen teoksessa Arvo. Vanhaäiti puhuu runonsa Jan Hellgren Platsproblematik Satu Koho: Minun tuuleni, minun mereni. Koettu ja eletty paikka Joni Skiftesvikin martinniemeläisteoksissa Samuli Hägg Kun Suomi putos puusta Anna Helle: Jäljet sanoissa. Jälkistrukturalistisen kirjallisuuskäsityksen tulo 1980-luvun Suomeen Ilmari Leppihalme Vahvoja signaaleja Mukka-renessanssista! Elina Arminen: Keskeltä melua ja ääntä. Timo K. Mukan myöhäistuotanto, kirjallisuuskäsitys ja niiden suhde 1960-luvun yhteiskunnallis-kulttuuriseen keskusteluun Tytti Rantanen Marguerite Durasin voimakkaat hullut Sirkka Knuuttila: Fictionalising Trauma. The Aesthetics of Marguerite Duras’s India Cycle Jarkko Toikkanen Jälkiajatuksia Merja Polvinen: Reading the Texture of Reality: Chaos Theory, Literature and the Humanist Perspective Lea Rojola Kertomusten tutkimuksen vino maailma Samuli Hägg, Markku Lehtimäki & Liisa Steinby: Näkökulmia kertomuksen tutkimukseen

Talvi- ja jatkosota aiheuttivat radikaalin muutoksen ihmisten arkeen, rikkoen naisten ja miesten välisen työnjaon. Sota ja sitä seurannut jälleenrakennuskausi lisäsivät naisten vastuuta niin perheestä, kodista ja elannosta huolehtimisesta, mikä näkyy yhä nykypäivänä. Naisten tuli uhrata omat tarpeensa muiden hyvinvoinnin puolesta. Sodan jälkeen työtä riitti, ja tuon ajan lapset saivat pärjätä monesti omillaan. Pienemmistä sisaruksista huolehtimista odotettiin lähinnä isosiskoilta ja tytöt auttoivat arjen askareissa.
 Artikkelissa tarkastellaan talvi- ja jatkosodan ylisukupolvisia vaikutuksia naisen rooliin ja mentaliteettiin suurten ikäluokkien naisten muistitiedon kautta. Suurten ikäluokkien naisilla on nähtävissä huolehtijan ja vastuunkantajan rooleja sekä sinnikkyyden ja selviytymisen mentaliteettia. Hyvinvointivaltiokaudella Suomessa on ollut enemmän resursseja pohtia esimerkiksi lasten kasvatusta, ja millaisia ominaisuuksia omalla toiminnallaan voi ylisukupolvisesti siirtää. Kuitenkin vielä suurten ikäluokkien tyttäret ovat omaksuneet vastuuntunnon mentaliteetin, jota yhteiskunnalliset rakenteet pitävät yllä.

Kati Kanto ”Luulis, että täällä assuu vain onni ja rauha ja rakkaus”
 Tyttöjen tilat ja paikat Anna-Liisa Haakanan nuortenromaaneissa Kukka kumminkin ja Ykköstyttö
 
 Artikkelissani tarkastelen, millaisia ovat tyttöjen tila- ja paikkakokemukset Haakanan teoksissa Ykköstyttö (1981) ja Kukka kumminkin (1983). Teokset sijoittuvat lappilaiskuntaan ja kuuluvat 1970–1980-luvun ongelmarealistiseen nuortenkirjallisuuteen. Tulkinnassani nojaudun paitsi nuortenkirjallisuuden tutkimukseen myös humanistisen maantieteen näkemyksiin tilasta ja paikasta.
 
 Haakanan teosten olennainen piirre on päähenkilöiden kokemusympäristön laajeneminen kotoa erilaisiin nuorten kokoontumispaikkoihin sekä paikkoihin, joissa he voivat olla täysin yksin (ks. esim. Donelson & Nilsen 1989, 102; Heikkilä-Halttunen 2000, 228). Tämä johtuu heidän kasvunsa sisäisistä ristiriidoista: tytöistä alkaa vähitellen tuntua siltä, että vanhemmat ja muut läheiset vievät heiltä liikaa tilaa (esim. Tuan 2011, 58–59; 1990, mm. 93, 247). Poistuminen tutusta lapsuuden maailmasta ja oman itsen kohtaaminen oudommassa ympäristössä merkitsee heille paitsi vapautta tehdä omia valintoja, myös vaikeuksia ja pelkoa. Uuden tilanteen hämmentäminä he tekevät elämässään usein myös vääriä valintoja, päätyvät umpikujaan ja joutuvat kääntämään jopa täysin elämänsä suuntaa. (Vrt. Dewan 2010, 55, 57, 100.)
 
 Teosten päähenkilöiden, Suvin ja Anitran, irtautuminen vanhemmista ja ahdistavasta kodin vaikutuspiiristä tapahtuu vuoropuheluna erilaisten luonnon tilojen ja paikkojen kanssa. Pohjoinen on heille kokonaisuutena topofiliaa eli turvallisuudentunnetta ja muita myönteisiä tunteita tuottava tila, josta he eivät halua luopua. Koti ja kyläyhteisö ovat muuttuneet kuitenkin nuoruusikäisille tytöille topofobiaa synnyttäviksi, elämää rajoittaviksi paikoiksi. Luonnon erilaiset tilat herättävät tytöissä puolestaan topofiliaa tai -fobiaa riippuen heidän senhetkisestä tunnetilastaan ja mielessään olevista asioista. Tytöt käyvät ikään kuin jatkuvaa neuvottelua luonnon tilojen ja konkreettisen kotinsa kanssa. Lapsuuden sidos vanhempiin tunkee välillä väkisinkin mukaan myös niihin tiloihin, joissa tytöt haluaisivat olla jo itsenäisesti, ilman vanhempiensa kontrollia. Lopulta sekä Anitralle että Suville käy samoin kuin nuortenkirjoissa yleensä: he ”muuttavat” kotoa sivilisaation parista luontoon ja palaavat takaisin kotiin (vrt. Dewan 2010, 184), kun ovat saavuttaneet monien vaikeuksien jälkeen itsenäisyytensä. Vasta sitten, kun Anitra ja Suvi ovat hyväksyneet oman naiseutensa ja erillisyytensä suhteessa omiin vanhempiinsa, he voivat tuntea paitsi kotona ja luonnossa myös muissa pohjoisen paikoissa ja tiloissa topofiliaa. Totean artikkelissani lisäksi, että vaikka Haakanan teoksissa luonto antaa tytöille hyvin paljon vapautta toimia itsenäisesti, vanhempien kontrollin ulottumattomissa, representoituvat luonnon tiloissa myös tyttöjä koskevat rooliodotukset.

This article examines the beginning of transnational adoption in Denmark and Norway to illuminate the role of private actors and associations in Scandinavian welfare systems. Utilizing case studies of two prominent private adoption actors, Tytte Botfeldt and Torbjørn Jelstad, the article analyzes how these Nordic welfare states responded to the emergence of transnational adoption in comparison with both each other, neighboring Sweden, and the United States. This study shows that private actors and associations strongly influenced the nascent international adoption systems in these countries, by effectively promoting transnational adoption as a progressive and humanitarian form of global parenthood; while simultaneously emphasizing the responsibility of the welfare state to accommodate and alleviate childless couples’ human rights and need for children. A need that was strong enough that couples were willing to transcend legal, national, and racial borders. Ultimately, Danish and Norwegian authorities not only had to show leniency towards flagrant violations of adoption and child placement rules, but also change these so that families could fulfill their great need for children by legally adopting them from abroad.

Kertova fiktio antaa äänen heille, joilla sitä ei ole (Cutter‐Mackenzie, Payne & Reid 2010, 257). Sodankyläläisen Anna-Liisa Haakanan romaani Ruman tytön rakkaus (1989) käsittelee Timo K. Mukan ja Rosa Liksomin tavoin pohjoisen syrjäisyyden teemoja. Pohjoisen kirjailijat nostavat erityisesti esiin myös pohjoisen alueen eriarvoisuutta muuhun Suomeen nähden, onhan esimerkiksi todellista, aineellista köyhyyttä esiintynyt erityisesti juuri Pohjois- ja Itä-Suomessa 1950-luvulle saakka (vrt. Laitinen & Pohjola 2001, 21). 
 Romaanissaan Haakana nostaa korostetusti esiin syrjäseudulla elävän tytön vaikean itsenäistymisprosessin. Sitä paratiisinomaista nostalgian lähdettä, joka ihmisillä liittyy usein omaan lapsuudenkotiin (vrt. Stenroos 2003, 66), ei Haakanan teoksesta löydy. Romaanissa syrjäseudun ihmiset elävät Lapin sodan jälkeisen jälleenrakennuskauden murroksessa. Tytön perheen elämä on henkisesti ja aineellisesti köyhää. Haakanan teoksen tarina on edelleen yksi esimerkki siitä, miten syrjäseutu työntää pois erityisesti juuri tyttöjä (vrt. Käyhkö 2017, 18). Toisaalta opiskelu ja työpaikka kaukana kotoa tarjoavat nuorille myös vapautta ja nopeamman itsenäistymisen mahdollisuuden. Muuton pohjimmaisena syynä voi olla myös arvostuksen ja hyväksynnän puute (vrt. Vuontisjärvi 1998, 190–191), mikä Haakanan teoksessakin todentuu. 
 Haakanan romaanista on löydettävissä sekä sadun, maagisen realismin että balladin piirteitä. Muutaman kuukauden kestävä, kiihkeä, balladeille tyypillinen, kielletty suhde naimisissa olevan miehen kanssa "herättää" hänet sadunomaisesta Ruususen unestaan ja on hänelle samalla ainoa keino irtautua kodin ahdistavasta, pysähtyneestä elämästä. Miehen kautta hän ikään kuin herää havainnoimaan luontoa ensimmäisen kerran ja vapautuu entisestä, “rumasta” minästään kypsyen naiseksi, joutseneksi ruman ankanpoikasen tavoin. Teoksen lopussa lähtö syrjäkylästä mahdollistaa hänelle identiteetin sovittamisen uuteen paikkaan, josta hän toivoo löytävänsä uudenlaista topofiliaa.

Tiivistelmä. Kandidaatintutkielmassani tutkin yli 50-vuotiaiden eteläpohjalaisten suhtautumista sukupuolineutraaleihin nimiin. Selvitän, miten eteläpohjalaiset luokittelevat neutraaleja nimiä, millaisia mielikuvia tutkielmassa esiintyvät etunimet heissä herättävät ja miten he yleisesti suhtautuvat sukupuolineutraaleihin nimiin. Tutkimusaineistoni koostuu 50 vastauksesta, jotka on kerätty syksyllä 2018 sähköisellä kyselylomakkeella. Käytän tutkielmassani vastaajilta saatuja aineistoesimerkkejä, ja tutkin, miten sukupuolineutraaleihin nimiin suhtaudutaan. Lisäksi esittelen saatuja tuloksia kuvioiden avulla. Tutkimukseni on siis sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusta. Tutkielmani tuloksista selviää, että eteläpohjalaiset suhtautuvat pääasiassa negatiivisesti sukupuolineutraaleihin nimiin. Tutkimuksessa esille nousevat näkemys vain kahden sukupuolen olemassaolosta sekä tarve erottaa ihmiset toisistaan nimen avulla. Lisäksi tutkimuksessa korostuu se, että useita neutraaleja nimiä ei pidetä lainkaan ihmisille sopivina. Vastaajat myös ajattelevat sukupuolineutraaleista nimistä samalla tavalla, koska nimistä syntyneet mielikuvat ovat keskenään hyvin samanlaisia. Vastaajat myös jaottelevat tutkimuksen kohteena olevia etunimiä sekä tietylle sukupuolelle kuuluviksi että sukupuolineutraaleiksi.

Elämme pitkälle medioituneessa maailmassa, jossa jatkuva mediatulva on erottamaton osa arkea. Mediakulttuuri on muodostunut keskeiseksi sosiaalistajaksi perinteisten sosiaalistajien rinnalle. Se on globaali ja elämysvoimainen kasvuympäristö, josta lapset omaksuvat varsin tehokkaasti arvoja, normeja, käsityksiä ja toimintatapoja ja sisäistävät nämä osaksi maailmankuvaansa ja identiteettiään. Mainokset ovat kaupallistuneen median keskeinen muoto. Lisäksi ne ovat tarkoituksellisesti vaikuttamaan pyrkiviä mediatekstejä, jotka läpikotaisin kulttuurisina kuvina kiteyttävät, heijastavat ja vahvistavat kulttuurimme keskeisimpiä arvoja ja ihanteita ja kytkevät ne ostettaviin kulutushyödykkeisiin. Eräs mainonnan runsaasti hyödyntämä ihmisyyden osa-alue on sukupuoli, jota koskevia stereotyyppisiä ihanteita mainokset usein myyvät. Erityisesti Suomessa lasten mainoksia on tutkittu varsin vähän siitä huolimatta, että ulkopuolisille vaikutteille ja oman ikäryhmän mielipiteille herkät lapset ovat nykyään keskeinen markkinoiden mielenkiinnon kohde, jolle mainostetaan yhä enemmän erilaisia pitkälle brändättyjä tuotteita. Omassa työssäni selvitänkin, millaista on lapsille suunnattujen mainosten sukupuolittunut ideaalilapsuus ja millä tavalla mainosten multimodaalinen diskurssi rakentaa ihanteellista tyttömäisyyttä ja poikamaisuutta. Televisiomainosten lapsikuvaa on tutkittu vuoden 2012 joulukuussa MTV3:n lauantaiaamujen lastenohjelmien mainoskatkoilta kerätyn aineiston pohjalta. Aineisto koostuu 40:stä pojille ja 27:stä tytöille tarkoitetusta mainoksesta, joista suurin osa on lelu- ja pelimainoksia. Multimodaalista aineistoa on tarkasteltu kriittisen diskurssianalyysin keinoin kiinnittäen huomiota kielenkäytön ja vallan välisiin kytköksiin sekä kielenkäytön ideologisuuteen. Lapsille suunnattu televisiomainonta nähdään sukupuoliteknologiana, joka muokkaa tiettyjen esittämisen tekniikoiden jäsentämänä käsityksiämme sukupuolesta ja tuottaa samalla meidät ruumiillisina subjekteina vakiinnuttaessaan juuri tiettyjä olemisen tapoja toisten kustannuksella. Tutkimukseni osoittaa, että lasten mainokset ovat muuttuneet vuosikymmenten kuluessa varsin vähän. Aineistossani lapsuus määrittyy ennen kaikkea sukupuolen perusteella ja lapsille myydään leluja nimenomaan sukupuoltansa koskevien ihanteiden varjolla. Dikotominen sukupuolijärjestelmä ja hegemoninen maskuliinisuus muodostavat hegemonisen diskurssin, jonka mukaisesti tyttömäisyys ja poikamaisuus nähdään toistensa vastakohtina hierarkiassa, jonka ylimmällä portaalla seisoo hypermaskuliininen poika. Tyttörepresentaatioissa on sen sijaan enemmän moninaisuutta ja liikkumavaraa, mikä kertoo hegemonisesta kamppailusta ja sukupuolijärjestelmän laajentumisesta. Mainonnan lapsikuva paljastaa jotakin olennaista kulttuurimme lapsikäsityksestä. Toisaalta se vaikuttaa lasten elämään aivan konkreettisesti ohjaamalla niin lasten itsensä kuin aikuistenkin kuvaa ihanteellisesta ja normaalista lapsuudesta. Kriittisen mainonnan lukutaidon tulisikin olla osa mediakasvatusta, ja sen tulisi sisältää sukupuolinäkökulma.

Abstract The aim of this study was to explore child- and parent-related determinants of oral health-related lifestyle and presence of active initial caries lesions among a group of Finnish schoolchildren. The original study population consisted of 5th and 6th graders and their parents in Pori (n = 1691) and in Rauma (n = 821), Finland. Data concerning oral health-related knowledge, attitudes, beliefs and behaviors were gathered with questionnaires. In Pori, all children included in the sample were invited to participate in a dental screening performed to find suitable candidates for a randomized clinical trial. For screening, the presence or absence of active initial caries lesions was used. A group of behaviors comprising frequencies of toothbrushing with fluoride toothpaste, consumption of sweets and soft drinks and use of xylitol products described oral health-related lifestyle. More girls (36%) than boys (21%) had a favorable lifestyle lifestyle (i.e. at least three of the four recommended behaviors). Parents' healthy lifestyle was indicative of a healthy lifestyle among their children. Among boys, the effect of parents' lifestyle was slightly stronger than among girls. Children whose behaviors were favorable were more likely to have good knowledge about oral health-related items than did those whose behaviors were unfavorable. In addition, parents whose children belonged to the favorable lifestyle group had better oral health-related knowledge than those parents whose children belonged to the moderate or poor lifestyle groups. Parent's poor self-assessed dental health and poor oral health-related lifestyle were found to be indicators for dental decay among their children. Those children who did not know if their mother and/or father had dental decay were more likely to have at least one active initial caries lesion than those who knew whether their parents had tooth decay. Poor belief and negative attitudes were associated with the presence of caries lesions. Both children's and their parents' oral health-related knowledge is associated with children's oral health-related lifestyle. Parents' favorable lifestyle and good dental health seem to have a favorable impact on their children's dental health. In adopting healthy oral health-related lifestyle, both the mother and the father seem to play an important role<br>Tiivistelmä Suun terveyteen liittyviä tapoja on usein tutkittu yksittäin, mutta yksilöiden elämäntyyliä kuvataan yleensä tarkastelemalla useampaa tapaa kerrallaan. Tässä tutkimuksessa suun terveyteen liittyvää elämäntyyliä kuvasivat hampaiden harjaustiheys sekä makeisten, virvoitusjuomien ja ksylitolituotteiden käyttö. Tavoitteena oli selvittää lapsen ja hänen vanhempiensa ominaisuuksia, jotka liittyvät koululaisten suun terveyteen ja siihen liittyvään elämäntyyliin. Tutkimusjoukon muodostivat porilaiset (n = 1691) ja raumalaiset (n = 821) peruskoulun 5. ja 6. luokkien oppilaat ja heidän vanhempansa syksyllä 2001. Asenteita, tietoja, uskomuksia ja tapoja kartoitettiin kyselyllä. Porilaiset oppilaat kutsuttiin seulontatarkastukseen, jossa tutkittiin, onko lapsella aktiivisia varhaisia kariesvaurioita vai ei. Tyttöjen elämäntyyli oli suotuisampi kuin poikien: vähintään kolme suositeltua suun terveyteen liittyvää tapaa oli 36 prosentilla tytöistä ja 21 prosentilla pojista. Vanhempien elämäntyyli heijastui usein lasten samankaltaisena elämäntyylinä, mutta vanhempien elämäntyylin vaikutus oli hiukan voimakkaampi pojilla kuin tytöillä. Lapsilla, joiden tavat olivat suotuisia, oli hyvät tiedot suun terveyteen vaikuttavista tavoista useammin kuin niillä, joiden tavat olivat vähemmän suotuisia. Myös vanhempien hyvät tiedot heijastuivat usein lasten hyvinä terveystapoina. Vanhempien huono suun terveys ja epäterveellinen elämäntyyli näkyivät usein lasten hampaiden alkavana reikiintymisenä. Myös niillä lapsilla, jotka olivat vastanneet "en tiedä" kysymykseen vanhempiensa hampaiden kunnosta, oli useammin varhaisia kariesvaurioita kuin niillä, jotka vastasivat tietävänsä, että vanhemmalla on tai ei ole reikiä hampaissaan. Niillä, jotka eivät uskoneet hampaiden säilyttämiseen koko elämän ajan ja joilla oli kielteisiä suun terveyteen liittyviä asenteita, oli useammin aktiivisia kariesvaurioita kuin niillä joiden uskomukset ja asenteet olivat myönteisiä. Lasten ja heidän vanhempiensa tiedot suun terveyteen liittyvistä tavoista ovat yhteydessä lasten suun terveyteen liittyvään elämäntyyliin ja terveellisen elämäntyylin omaksumisessa sekä äidin että isän rooli on tärkeä. Vanhempien suun terveys ja siihen liittyvät tavat myötävaikuttavat heidän lastensa hammasterveyteen

The aim of this study is to analyze the girl in literature in the children´s book Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. The data of this study consist of the illustrations and the text of the picture book. By using new feminist conceptions that were framed through a Nordic girl research collaboration, the description of the girl is examined in the girl book Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (Heinähattu, Vilttitossu and the Ruben brothers) written by Tiina and Sinikka Nopola. The study shows that both the traditional good girl Heinähattu and  the badly behaving Vilttitossu are included, but also an interesting description of how both girls brake the stereotypical rules of gender.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani ’tyttöä’ merkitseviä slangisanoja Urbaanissa sanakirjassa. Haluan työssäni tarkastella, millaista ’tyttöä’ merkitsevä slangisanasto on rakenteeltaan ja sävyltään, ja ylipäätään sitä, millaisia nimityksiä ’tytöistä’ käytetään suomalaisessa katukielessä. Tutkimukseni on aineiston osalta kansanlingvistinen eli kielitieteellisesti kouluttamattomien, maallikoiden kerryttämä. Kansanlingvistiikka on sosiolingvistinen tutkimussuuntaus, ja tutkinkin työssäni kieltä osana sosiaalista ympäristöä. Urbaani sanakirja on verkossa jatkuvasti päivittyvä sanakirja, jonne kuka tahansa voi lisätä sanoja ja niiden määritelmiä. Sanakirja sisältää sanastoa laidasta laitaan: tavallisesta murre- ja jopa yleiskielen sanastosta erilaisiin slangi-ilmauksiin tai varsin pienen käyttäjäryhmän käytössä oleviin sanoihin. Aineistoni koostuu 176 sanasta, jotka olen poiminut Urbaanista sanakirjasta tyttö-hakusanalla. Olen jaotellut sanastoni sanastolähteittäin Kari Nahkolan (1991) mallin mukaisesti ja sitä hieman soveltaen. Tyttö-sanastossa keskeisimpinä näyttäytyviä sanastolähteitä ovat metaforat ja vieraista kielistä peräisin olevat sanat. Paronymioita aineistoni ei sisällä lainkaan. Vaikka sanoja on voitu lisätä sanakirjaan mistä päin maata tahansa, alkuperältään Helsingin slangia olevien sanojen osuus on huomattava. Osan sanojen alkuperä on jäänyt selvittämättä, mikä lienee osittain juuri siitä johtuvaa, että ne voivat olla vain muutamien ihmisten käytössä olevia ”sisäpiirisanoja”. Koska tutkielmassani ei ole informantteja, olen päätellyt sanan valintaan vaikuttavia tekijöitä niin Urbaanin sanakirjan sanamääritelmistä kuin muista sanakirjoista ja artikkeleista, joita olen työssäni hyödyntänyt. Keskeisiä lähteitäni ovat olleen muun muassa Seksisanat-kirja (2010) sekä Heikki Paunosen Stadin slangin suursanakirja (2000). Olen tutkielmassani kiinnostunut tarkastelemaan myös sävyä, joka ’tyttöä’ merkitsevästä sanastosta välittyy. Kuten slangintutkijat esimerkiksi koululaisslangin tai Stadin slangin saralta ovat aiemminkin todenneet, tytöistä puhutaan perin halventavaan sävyyn. Syy pejoratiivisten ilmauksien käyttämiseen voi piillä siinä, ettei vastakkaisesta sukupuolesta ole varsinkaan ennen voitu puhua myönteiseen sävyyn. Seksuaalinen sävyttyneisyys ja alentava suhtautuminen tyttöihin ovat nähtävissä merkittävässä osassa sanastoa: puhunnan kohde esitetään usein seksuaaliobjektina tai muuten huonomaineisena naishenkilönä. On kuitenkin todettava, että vaikka sana alkuperäiseltä merkitykseltään olisi negatiivinen, merkitys on usein slangikäytössä ajan mittaan melioratiivistunut, ja sana voi nykypäivänä olla lähes neutraali ’tyttöä’ merkitsevä ilmaus. Sanastossa on muutamia neutraalisti tai myönteisesti käytettäviä ilmauksia, jotka usein ovat käytettävissä kummankin sukupuolen edustajista. Olen arvioinut nimityksien valintaa sen funktion ja käytön tai ominaisuuden perusteella. Niitä voivat olla esimerkiksi ruumiinrakenne, ikä tai tarkoitteen työtehtävä tai ammatti. Metaforien luokittelussa olen hyödyntänyt Heikki Paunosen (2006) esimerkkiä ja jakanut metaforat seitsemään alaluokkaan. Eniten ’tyttöä’ merkitseviä metaforia olen koonnut eläin- ja esineaihepiireistä. Vierasperäisen sanaston olen jakanut kahtia ruotsin kielestä ja muista kielistä lainautuviin. Ruotsi ja englanti ovat keskeisimmät lainanantajakielet, ja lisäksi mukana on yksittäisiä sanoja esimerkiksi venäjästä ja italiasta. Keskeinen ja varsin produktiivinen slangisananmuodostuskeino vaikuttaa olevan myös johtaminen: tyttö-aineistossani esiintyy yhdeksäntoista eri johdinta. Myös proprien appellatiivinen käyttö on yhä yleistä: pirkot, lyylit ja mirkut ovat olleet ’tyttöjen’ nimityksiä vuosikymmeniä sitten ja ovat sitä yhä. Tutkimustulokseni vastaavat hypoteesiani: sanasto on enimmäkseen halventavaa ja metaforarikasta. Yllättävää aineistossani on vierasperäisen sanaston runsaus, mutta yhä laajeneva monikulttuurisuus maassamme tulee varmasti kasvattamaan sen määrää entisestään. ’Tyttö’ on tällä hetkellä muun muassa koululaisslangin ja Stadin slangin attraktiokeskus eli keskeinen sanastoa keräävä aihepiiri, ja tulee varmasti olemaan sitä jatkossakin.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena oli tutkia kuudesluokkalaisten oppilaiden käsityksiä seka- ja erillisryhmistä. Tämän laadullisen tutkimuksen kohteena olivat, millaisia hyviä ja huonoja puolia oppilaat liittävät seka- ja erillisryhmiin. Lisäksi oppilailta kysyttiin, kummassa ryhmässä he mieluiten liikkuisivat ja olisiko heillä muita ehdotuksia liikunnan ryhmittelyyn. Aihe on ajankohtainen siksi, että Suomessa ollaan siirtymässä kohti sekaryhmiä, pitkän erillisryhmäaikakauden jälkeen. Useissa muissa maissa muutos sekaryhmiin on tapahtunut jo 70–80-luvuilla. Tässä fenomenografisen tutkimussuuntauksen mukaisesti toteutetussa tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena oli oppilaiden kokemusten ja näkemysten laaja kirjo. Fenomenografisen tutkimussuuntauksen mukaisesti aineistonkeruumenetelmäksi valikoitui avoimet kysymykset kyselylomakkeen muodossa. Aineisto kerättiin kahdesta luokasta, toinen luokka liikkui sekaryhmässä ja toinen erillisryhmässä. Teoriaosuudessa käsiteltiin sukupuolen moninaisuutta, koululiikunnan historiaa Suomessa ja maailmalla sekä liikunnan opetuksen tehtäviä ja tavoitteita tänä päivänä. Sekaryhmään liitettiin enemmän kummankin ryhmän puolelta negatiivisia teemoja kuin erillisryhmään. Vastaavasti molempien ryhmien oppilaat löysivät erillisryhmästä enemmän hyviä puolia kuin sekaryhmästä. Sekaryhmän hyvissä puolissa korostui sekaryhmäläisten vastauksissa haasteellisuus ja mahdollisuus pelata tytöt vastaan pojat -pelejä. Erillisryhmäläiset arvostivat sekaryhmässä sitä, että sen avulla yhteistyötaidot ja luokan yhteishenki paranee. Sekaryhmän huonoissa puolissa sekaryhmäläisillä korostui oppilaiden väliset fyysiset erot, kiusaaminen ja erimielisyydet sekä opettajan puolueellisuus. Erillisryhmäläiset kokivat sekaryhmän huonoina puolina muun muassa kiusaamisen ja erimielisyydet sekä tyttöjen ja poikien erilaiset lajimieltymykset. Erillisryhmän hyviä puolia oli erillisryhmäläisten mielestä muun muassa se, että lajit voitiin valita sukupuolen mukaan paremmin ja että joukkueet ja parit oli helpompi jakaa. Sekaryhmäläiset pitivät erillisryhmän hyvinä puolina, että ryhmässä ei kinastella, ei ole suuria tasoeroja eikä murrosikään ja ulkonäköön liittyviä paineita. Erillisryhmän huonoissa puolissa korostui erillisryhmäläisten vastauksissa huonompi yhteishenki ja tyttöjen ja poikien heikot keskinäiset välit. Molemmissa ryhmissä koettiin, ettei erillisryhmän tunneilla saa riittävästi haastetta. Sekaryhmäläiset lisäksi kokivat, että erillisryhmässä ei harjoiteta yhtä monipuolisesti lajeja. Enemmistö vastanneista valitsi mieluiten erillisryhmän. Pojista 67 % ja tytöistä 57 % valitsi erillisryhmän. Vaihtoehtoisia ryhmittelyjä tuotiin esille niukasti. Eniten kannatusta kuitenkin sai ajatus, että oppilaat saisivat itse päättää tilanteen mukaan, liikkuvatko erillisryhmässä vai sekaryhmässä.

Abstract The purpose of this research was to develop a hypothetical model for the well-being of adolescent girls in Northern Finland. The participants were young girls between the ages of 13 and 16 living in the province of Lapland. In the first phase, data which was collected through girls' writings (n=117), described well-being and issues promoting and hindering it. In the second phase, girls were interviewed (n=19) about the meaning of seasonal changes, nature and animals relative to well-being. In the last phase three focus group interviews (n=17) were held. Based on the results of three phases, a hypothetical model was created of the wellbeing of adolescent girls in Northern Finland. The materials were analyzed by inductive content analysis. Based on the results of the first phase, well-being for the girls meant health as a resource, beneficial lifestyle, positive life course experiences, and favourable social relationships. Well-being was promoted by beneficial lifestyles, encouraging feelings, favorable social relationships and a pleasant state of being. Instead, well-being was hindered by factors that impaired health, negative personal feelings, conflicts in social relationships, and undesirable external factors. According to the results of the second phase, the participatory involvement with environment was formed from adaptation to seasonal changes, restorative nature and empowering interactivity with animals. In the third phase, natural environment that provides meaningful stimulus, winter which expresses participative and confrontational meanings and seasonal variations binding experiences was identified. The hypothetical model of well-being of adolescent girls in Northern Finland includes five dimensions, which were (1) health as an enabler, (2) the significance of social relationships, (3) acclimatization to the environments variation, (4) a harmonious connection with nature, and (5) a balanced experience of life. This research brings new knowledge of what the meanings of well-being represent for girls in the northern environment of Finland. The results can be utilized to promote the well-being of adolescent girls in a broad and multiprofessional way in nursing care. Information can also be used in social and healthcare education and in prioritizing resources for preventative actions leading to adolescents’ well-being<br>Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista. Tutkimukseen osallistujat olivat 13–16-vuotiaita Lapin maakunnassa asuvia nuoria tyttöjä. Ensimmäisessä vaiheessa tyttöjen kirjoitusten (n=117) avulla kuvattiin hyvinvointia ja sitä edistäviä ja ehkäiseviä tekijöitä. Toisessa vaiheessa tyttöjä (n=19) haastateltiin vuodenaikojen vaihteluiden, luonnon ja eläinten merkityksestä hyvinvoinnille. Viimeisessä vaiheessa toteutettiin fokusryhmähaastattelut (n=17). Näiden kolmen vaiheen tulosten perusteella muodostettiin hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista. Aineistot analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Ensimmäisen vaiheen tulosten mukaan hyvinvointi tarkoitti tytöille terveyttä voimavarana, suotuisia elintapoja, myönteistä kokemusta elämästä ja positiivisia sosiaalisia suhteita. Hyvinvointia edistivät myönteiset elämäntavat, rohkaisevat tuntemukset, suosiolliset sosiaaliset suhteet ja miellyttävät olotilat. Hyvinvointia estivät terveyttä heikentävät tekijät, omakohtaiset kielteiset tuntemukset, ristiriidat sosiaalisissa suhteissa ja epämieluisat ulkoiset asiat. Toisen vaiheen tulosten mukaan ympäristön osallistava vaikutus muodostui sopeutumisesta vuodenaikojen vaihteluihin, eheyttävästä luonnosta ja voimaannuttavasta vuorovaikutuksesta eläinten kanssa. Kolmannen vaiheen tulokset muodostuivat osallistavasta ja haastavasta talvesta, merkityksellisiä aistikokemuksia tarjoavasta luonnosta ja vuodenaikojen vaihteluiden sitovuudesta. Näiden vaiheiden perusteella muodostettu hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista sisälsi viisi ulottuvuutta kuvaavaa käsitettä, jotka olivat (1) terveys mahdollistajana, (2) sosiaalisten suhteiden merkityksellisyys, (3) mukautuminen elinympäristön muutoksiin, (4) harmonisoiva luontoyhteys ja (5) tasapainoinen kokemuksellisuus elämästä. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa siitä, mitä hyvinvointi tarkoittaa pohjoisen toimintaympäristön tytöillä. Tuloksia voidaan hyödyntää laaja-alaisesti ja moniammatillisesti hoitotyössä, jossa edistetään nuorten tyttöjen hyvinvointia. Tietoa voidaan hyödyntää myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutuksessa ja priorisoitaessa resursseja sellaiseen toimintaan, joka ennaltaehkäisee nuorten huonovointisuutta

Abstract Inspired by feminist standpoint theory, this doctoral thesis studies what the voices and silences about experiences of sexual violence tell us when voiced by adolescent girls who have been in residential care institutions. This group of girls evidently experience more sexual violence compared to their peers. This dissertation is based on four scientific Articles. In Article I, Erving Goffman’s theory is used to analyse the girls’ experiences of being in residential institutions and Articles II–IV focus on their sexual violence experiences. Data is generated in 2013 through semi-structured interviews with 11 girls aged 14–17 years old, and through interviews with one of these girls from 2013–2017. Data from Bulgaria, Catalonia and Italy regarding the violent experiences of 46 girls is also used in Article II. Qualitative content analysis (Articles I–III) and the Listening Guide method (Article IV) were used in data analysis. The Articles reveal that the girls have multiple vulnerabilities that affect on creating safe connections, as well as voicing their experiences. The majority of the girls did not voice their experiences of sexual violence as violence and based on the data it can be interpreted that the sense of being cared for by someone might impact on what was named and/or recognised as sexual violence. The phenomenon was named abusive illusion of care and proposed to be included in Jenny Pearce’s social model of abused consent. A new term was also suggested for the area of girls’ sexually risky behaviour, which is further developed in this compilation report as sexism-related internalised sexual violence. In this compilation report, the main results of the Articles are combined and re-read in the light of Carol Gilligan’s theorisations. Those findings confirm that girls’ voices and silences about their sexual violence experiences are a complex and multidimensional combination of self-silence and being silenced, connection and resistance. Sexual violence experiences should be considered as contextual, relational, contradictory and situational phenomena. It is suggested that violence prevention programmes be organised in a gender-responsible way for all from an early age. Furthermore, professionals should be educated to recognise the hidden aspects in sexual violence and conceptualisations of sexual violence needs to be developed further<br>Tiivistelmä Feministisen standpoint-teorian inspiroimana tässä väitöskirjassa tutkitaan, mitä lastensuojelulaitoksissa asuneiden tyttöjen äänellisyydet ja vaikenemiset kertovat heidän kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Aiempi tutkimustieto osoittaa tämän tyttöryhmän kokevan vertaisiaan enemmän seksuaalista väkivaltaa. Väitöskirjaan sisältyy neljä tieteellistä artikkelia. Artikkeli I:ssa analysoidaan tyttöjen laitoskokemuksia Erving Goffmanin teorian avulla. Artikkeleissa II–IV keskitytään tyttöjen seksuaalisen väkivallan kokemuksiin. Aineisto koostuu yhdentoista 14–17-vuotiaan tytön puolistrukturoidusta haastattelusta vuodelta 2013 sekä yhden tytön haastatteluista vuosilta 2013–2017. Artikkeli II:ssa on otteita Bulgariasta, Italiasta ja Kataloniasta kerätyistä aineistoista koskien neljänkymmenenkuuden tytön väkivaltakokemuksia. Analyysissa käytettiin sisällönanalyysiä (Artikkelit I–III) ja Listening Guide -metodia (Artikkeli IV). Osatutkimuksista selvisi, että tyttöjen moniulotteiset haavoittuvuudet vaikuttavat turvallisten yhteyksien luomiseen sekä omien kokemusten kertomiseen. Suurin osa tytöistä ei sanallistanut seksuaalisen väkivallan kokemuksiaan väkivallaksi, ja tyttöjen kokema välittäminen näytti vaikuttavan siihen, minkä he tunnistivat ja/tai nimesivät seksuaaliseksi väkivallaksi. Ilmiö nimettiin “vahingolliseksi välittämisen illuusioksi,” ja se esitetään lisättäväksi Jenny Pearcen seksuaalista suostumusta koskevaan malliin. Tyttöjen seksuaalisen riskikäyttäytymisen alueelle ehdotettiin uutta termiä, ja tässä yhteenveto-osuudessa se on edelleen kehiteltynä “seksismiin perustuva sisäistetty seksuaalinen väkivalta.” Yhteenveto-osuudessa artikkeleiden päätulokset on yhdistetty ja niitä on uudelleen luettu Carol Gilliganin teoriaa hyödyntäen. Näin saadut tulokset osoittavat, että tyttöjen äänellisyydet ja vaikenemiset seksuaalisesta väkivallasta sisältävät moniulotteisen yhdistelmän vaikenemista ja vaietuksi tulemista, kuulumisen tunnetta sekä vastarintaa. Seksuaalisen väkivallan kokemukset tulisikin nähdä relationaalisena ja moniäänisenä, sekä tilanne- ja kontekstisidonnaisena ilmiönä. Lapsille tulisi suunnata varhaisessa vaiheessa väkivaltaa ennaltaehkäiseviä sukupuolivastuullisia koulutuksia. Lisäksi ammattilaisille tulisi järjestää koulutusta seksuaalisen väkivallan piiloisten muotojen tunnistamiseksi ja seksuaalisen väkivallan sanallistuksia tulisi edelleen kehittää