To see the other types of publications on this topic, follow the link: Vaikutus.
Journal articles on the topic 'Vaikutus'
Create a spot-on reference in APA, MLA, Chicago, Harvard, and other styles
Consult the top 50 journal articles for your research on the topic 'Vaikutus.'
Next to every source in the list of references, there is an 'Add to bibliography' button. Press on it, and we will generate automatically the bibliographic reference to the chosen work in the citation style you need: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
You can also download the full text of the academic publication as pdf and read online its abstract whenever available in the metadata.
Browse journal articles on a wide variety of disciplines and organise your bibliography correctly.
1
Partanen, Kirsi, Marja-Liisa Sevón-Aimonen, Markku Honkavaara, and Heikki Hassinen. "Syntymäpainon vaikutus porsaiden menestymiseen teurastukseen saakka." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75574.
Full textAbstract:
Emakon pahnuekoko vaihtelee suuresti, ja pahnuekoon kasvaessa myös kuolleena syntyneiden porsaiden lukumäärä kasvaa. Suurin osa elävänä syntyneiden porsaiden kuolemista tapahtuu ensimmäisten elinpäivien aikana. Pieni syntymäpaino ja heikko elinvoima lisäävät porsaan riskiä menehtyä ensimmäisten elinpäivien aikana joko emakon ruhjomana tai nälkiintymisen ja kylmettymisen seurauksena. Toisaalta pienikin porsas voi kasvaa normaalisti teurastukseen saakka, mutta isompana syntyneitä hitaammin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten pahnuekoko vaikuttaa porsaan syntymäpainoon ja sen hajontaan, ja mikä on syntymäpainon merkitys porsaan selviytymisen, kasvun ja teuraslaadun kannalta. Aineistona oli 59 norjanmaatiasrodun ensikkoa, jotka oli siemennetty duroc-karjuilla. Pahnueisiin syntyi yhteensä 665 porsasta, joista 45 syntyi kuolleena. Pahnueisiin syntyi keskimäärin 11,5 porsasta, joista 10,5 elävänä. Pahnueen porsaiden keskimääräinen syntymäpaino pieneni 45 g ja pahnueen pienimmän porsaan paino 81 g pahnuekoon kasvaessa porsaalla. Samalla myös syntymäpainojen variaatiokerroin suureni. Porsaan syntymäpainon ja kasvunopeuden välillä oli positiivinen korrelaatio. Syntymäpainon ja kasvun välinen yhteys on luonnollisesti suurin, kun porsaan ravinnon saanti on emakon tuottaman maidon varassa (r = 0,45, P < 0,001). Syntymäpainon ja kasvunopeuden välinen yhteys heikkeni porsaan kasvaessa, mutta vaikutti kuitenkin päiväkasvuun syntymästä teurastukseen saakka (r = 0,35, P < 0,001). Pieni syntymäpaino lisäsi porsaan riskiä menehtyä kasvatuksen aikana. Enintään 1 kg painoisina syntyneistä porsaista 37 % kuoli kasvatusaikana, ja näistä suurin osa jo ennen välitystä. Elävänä syntyneiden porsaiden kuolleisuus pieneni porsaiden syntymäpainon kasvaessa. Porsaan vieroituspaino ja kasvu ennen vieroitusta suurenivat lineaarisesti syntymäpainon kasvaessa. Syntymäpainon lisäksi imevien porsaiden kasvuun ja vieroituspainoon vaikutti emakon imettämien porsaiden lukumäärä. Kasvu hidastui ja vieroituspaino pieneni imetettävien porsaiden lukumäärän kasvaessa. Syntymäpainon ja välikasvatusajan kasvun välillä havaittiin käyräviivainen yhteys, kuten myös kasvussa syntymästä välitykseen. Kun analysointiin otettiin mukaan vain ongelmitta teurastukseen asti kasvaneet siat, emakon imettämien porsaiden lukumäärä vaikutti myös näiden vaiheiden kasvuun. Porsaan syntymäpainolla ei ollut kuitenkaan merkitsevää vaikutusta lihasikojen kasvuun. Sen sijaan syntymän ja teurastuksen välisen päiväkasvun välillä oli positiivinen yhteys ja elinikäinen päiväkasvu suureni lineaarisesti syntymäpainon kasvaessa. Syntymäpainolla oli käyräviivainen vaikutus sikojen teurastusikään, ja vaikutus oli erilainen tanskalaisen ja norjalaisen duroc-isälinjan jälkeläisissä. Tanskalaisen durocin jälkeläisillä pienimmät syntymäpainot pidensivät teurastusikää voimakkaammin kuin norjalaisen durocin jälkeläisillä Syntymäpaino ei kuitenkaan vaikuttanut merkitsevästi ruhon tai sen osien (kinkku, selkä, kylki, lapa) lihaprosenttiin. Tulosten perusteella porsaan syntymäpainolla on merkitystä porsaan selviytymisen ja kasvun kannalta. Syntymäpainon vaikutus on suurin imetyksen ja välikasvatuksen aikana, mutta se näkyy myös sikojen kasvunopeudessa syntymästä teurastukseen. Enintään kilon painoisilla porsailla on suurin riski menehtyä kasvatusaikana. Ne myös kasvavat porsasvaiheessa hitaasti ja selviävät harvemmin koko kasvatusajan ongelmitta teurastukseen saakka. Syntymäpaino vaikuttaa porsaiden kasvuun syntymästä välitykseen, muttei enää lihasikojen kasvuun. Pahnue- ja välikasvatusajan hitaammasta kasvusta johtuen siat saavuttavat teuraspainotavoitteen vanhempina. Syntymäpaino ei kuitenkaan vaikuta ruhojen lihakkuuteen.
2
Hupaniittu, Outi. "Kuviteltu vuosien 1916-1919 katkos ja kesä 1918 - suomalaisen elokuva-alan varsinainen kohtalonhetki." Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 31, no. 1 (May 21, 2018): 12–28. http://dx.doi.org/10.23994/lk.70449.
Full textAbstract:
Artikkeli tarkastelee suomalaista elokuva-alaa vuonna 1918. Kansallisiin historiatulkintoihin kytkeytyneet suomalaiset elokuvahistoriat ovat itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä esittäneet, että varhaisen suomalaisen elokuvan ja itsenäisen Suomen elokuvan välillä on katkos, ja varsinainen suomalainen elokuva olisi syntynyt 1920-luvulla. Artikkelin argumentti on, että käsitys katkoksesta 1910-luvulla on virheellinen. Ideologisten syiden ohella taustalla ovat muutokset elokuvateollisuudessa. Artikkelissa käsitellään ensimmäisen maailmansodan vaikutusta suomalaiseen elokuvateollisuuteen ja osoitetaan, että venäläistämistoimenpiteiden vaikutus ei ollut ratkaiseva, kun taas Saksan ajallisesti lyhyt vaikutus oli keskeinen.
3
Mäntysaari, Päivi, Hannele Khalili, Juha Sariola, and Juha Takala. "Ruokintakertojen vaikutus maidontuotantoon seosrehuruokinnalla." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76685.
Full textAbstract:
Ruokintatyöpanoksen vähentämiseksi jaetaan seosrehutiloilla rehu usein vain kerran päivässä. Onko seoksen jakokerroilla vaikutusta syöntiin ja maitotuotoksiin ei paljoa ole selvitetty. Joissakin kokeissa on todettu, että jaettaessa seosrehu useamman kerran päivässä saadaan positiivinen vaikutus syöntiin ja tuotoksiin, mutta toisissa kokeissa on havaittu, että harvemmin ruokitut lehmät käyttäytyvät rauhallisemmin, syövät ja tuottavat enemmän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää seosrehun ruokintakertojen määrän vaikutusta lehmien syöntiin, maidontuotantoon, maidonkoostumukseen ja käyttäytymiseen. Koelehminä oli 38 Ay lehmää, joista 16 oli ensikoita. Kokeessa puolelle koelehmistä jaettiin seosta kerran (1x) ja puolelle viisi kertaa (5x) päivässä. Lehmät tulivat kokeeseen poikimisen jälkeen ja olivat kokeessa laktaatioviikolle 28 asti. Molempia ryhmiä ruokittiin samalla seoksella, jossa oli nurmisäilörehua ja väkirehuseosta, joka sisälsi (g/kg) ohraa (606), rypsipuristetta (270), melassileikettä (100) ja kivennäistä (24). Väkirehua seoksessa oli 510 g/ kg kuiva-ainetta. Seoksessa oli kuiva- ainekilossa 1,02 ry, 170 g raakavalkuaista ja 101 g OIV:ta. Lehmien maitotuotos, rehunkulutus ja elopaino mitattiin päivittäin. Maidon pitoisuudet määritettiin kahden viikon välein. Lehmät kuntoluokitettiin poikimapäivänä ja tämän jälkeen kahden viikon välein. Lehmien käyttäytymistä seurattiin kolmena päivänä 15 h ajan aikavälillä 6:00 – 21:00. Lehmät söivät seoksen kuiva-ainetta 20,9 kg, kun rehua jaettiin kerran päivässä ja 19,9 kg, kun seosta jaettiin viisi kertaa päivässä (P<0,05). Seoksen syönnissä mitattu ero jakokertojen välillä oli seurausta useammin poikineiden lehmien syöntieroista. Syyt runsaampaan syöntiin kerran päivässä jaettaessa eivät ole selvät. Koska ruokintakertojen vaikutus seosrehun syöntiin oli erilainen ensikoilla ja vanhemmilla lehmillä, niin voidaan olettaa, ettei 1x-ryhmän suurempi syönti voi olla seurausta rehun hukkaantumisesta suuria kerta-annoksia jaettaessa. Ruokintakertojen määrä vaikutti paitsi syöntimääriin, niin myös syöntikäyttäytymiseen. Kerran päivässä rehua saaneet lehmät olivat rauhallisempia, söivät isompia kerta-annoksia ja käyttivät enemmän aikaa makaamiseen kuin viisi kertaa päivässä ruokitut. Syöntihuippuja oli 5x-ryhmällä viisi ja 1x-ryhmällä kaksi. Keskimääräinen maitotuotos oli molemmilla ryhmillä 31,8 kg/pv, joten ruokintakertojen määrällä ei ollut vaikutusta tuotoksiin. Myöskään EKM-, rasva tai valkuaistuotoksissa ei ollut ryhmien välillä eroa. Maidon rasva-, valkuais- ja ureapitoisuudet olivat samat molemmilla ryhmillä. Energian ja valkuaisen hyväksikäyttö oli suuntaa-antavasti (P<0,10) heikompi 1x-ryhmän lehmillä kuin 5x-ryhmän lehmillä. On mahdollista, että lisääntynyt syönti ja suuremmat kerralla syödyt annokset harvemmin ruokittaessa johtivat alentuneeseen kuidun sulavuuteen ja näin heikentyneeseen rehun hyväksikäyttöön kuten on havaittu muissakin kokeissa. Koetulosten perusteella voidaan todeta, että seoksen jakaminen kerran tai viisi kertaa päivässä ei vaikuttanut lehmien maitotuotoksiin tai maidonpitoisuuksiin. Sen sijaan jako kerran päivässä lisäsi seosrehun syöntiä ja muutti syöntikäyttäytymistä vähentäen syöntihuippujen määrän viidestä kahteen ja lisäten makaamiseen käytettyä aikaa. Rehun hyväksikäyttö oli hieman heikompi kerran päivässä ruokittaessa.
4
Liesivaara, Petri, Sami Myyrä, and Minna Väre. "Valtion katastrofiapu ja satovahinkovakuutusten kysyntä Suomessa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 30 (January 31, 2014): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75421.
Full textAbstract:
Epävakaat sääolosuhteet vaikuttavat satovahinkovakuutusten markkinoihin merkittävästi. Satoriskien systeemisyyden takia valtion osallistuminen myös satovahinkojen vakuuttamiseen on usein välttämätöntä. Valtioiden yleisesti käytössä olevia keinoja ovat vakuutusmaksujen tuki, satoriskien jälleenvakuuttaminen ja valtion antama katastrofiapu. Satovakuutuksiin yleisesti liittyvien moraalikadon ja haitallisen valikoitumisen lisäksi satovahinkovakuutusmarkkinoiden syntymiseen vaikuttaa myös valtion viljelijöille antama katastrofiapu. Suomessa satovahinkoja korvataan valtion kokonaan rahoittaman satovahinkokorvausjärjestelmän kautta. Järjestelmä loppuu vuonna 2015. Samaan aikaan uudistettavassa EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa annetaan maatalouden riskienhallinnalle entistä suurempi painoarvo. Tulevaisuudessa satovahinkoja korvattaisiin valtion ja yksityisten vakuutusyhtiöiden yhdessä tarjoamilla satovahinkovakuutuksilla. EU:ssa ehdolla on tuki satovahinkovakuutusten vakuutusmaksuille. Tuki vakuutusmaksuihin voisi olla enintään 75 % vakuutuksen hinnasta. Tuettujen satovakuutusten omavastuun tulee olla vähintään 30 %. Tuettujen satovahinkovakuutusten markkinat ovat omavastuun ja valtion antaman katastrofiavun välissä. Vaarana on, että valtion katastrofiapu viljelijöille vähentää satovakuutusten kysyntää niin paljon, että markkinoiden syntymiselle ei ole edellytyksiä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin satovahinkovakuutusten kysyntää ja maksuhalukkuutta Suomessa sekä tarkasteltiin valtion katastrofiavun vaikutusta satovahinkovakuutusten kysyntään ja maksuhalukkuuteen. Tutkimuksessa käytettiin valintakoemenetelmää. Valintakoemenetelmä perustuu oletukseen, että viljelijöiden kokema kokonaishyöty satovahinkovakuutuksista voidaan jakaa osiin vakuutuksen attribuuttien suhteen. Valintakokeeseen valitut vakuutusten attribuutit olivat: Hinta, omavastuu, vakuutuksen tyyppi ja odotettavissa oleva vakuutuskorvaus. Katastrofiavun vaikutusta viljelijöiden maksuhalukkuuteen tutkittiin jaetulla aineistolla. Vastaajien iällä oli negatiivinen vaikutus satovakuutustuotteiden kysyntään. Lisäksi tilan sijainti Pohjois- tai Itä-Suomessa vaikutti negatiivisesti satovakuutusten kysyntään. Sen sijaan tilan viljelyala lisäsi vakuutustuotteiden kysyntää. Kysyntä oli myös suurempaa kasvinviljelytiloilla ja silloin, kun viljelijä oli saanut aikaisempina vuosina korvauksia satovahinkokorvausjärjestelmästä. Valtion katastrofiavun mahdollisuudella ei ollut vaikutusta valittujen vakuutustuotteiden määrään. Sen sijaan valtion katastrofiavulla oli merkittävä vaikutus viljelijöiden maksuhalukkuuteen. Viljelijöiden maksuhalukkuus satovahinkotuotteista oli matalampi silloin, kun valtio edelleen myönsi katastrofiapua, mutta sen ehdoksi oli asetettu vapaaehtoisen satovahinkovakuutuksen hankkiminen. Jos valtio haluaa tukea markkinoiden kehittymistä satovahinkovakuutuksille, katastrofiavun mahdollisuus lisää tuen tarvetta ja näin ollen lisää veronmaksajien rahan käyttöä.
5
Kekkonen, Piia, Sari Peltonen, and Pirjo Mäkelä. "Viljelytoimenpiteiden kannattavuuden arviointi Lohkotietopankkitietojen perusteella." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76853.
Full textAbstract:
Lohkotietopankki on ProAgria Keskusten Liiton ylläpitämä tietokanta, jonne on kerätty lohkokohtaistatietoa käytännön viljelmiltä vuodesta 2002 alkaen. Lohkotietopankkitiedot kattavat lohkokohtaisetviljelytiedot tehdyistä viljelytoimenpiteistä aina saavutettuun satoon ja laatuun sekä taloudellisiintunnuslukuihin saakka viljelykasveittain. Aineisto mahdollistaa niin tilakohtaisten, alueellisten kuinvaltakunnallisten vertailutietojen analysoinnin viljelyn kehittämiseksi sekä kannattavuuden jakilpailukyvyn parantamiseksi.Lohkotietopankista analysoitiin tietoa rehuohraviljelmiltä vuosilta 2003-2005viljelyvyöhykkeeltä 1. Tarkastelussa olivat rehuohran keskimääräinen sato lajikkeittain sekäkasvinsuojelun vaikutus satotasoon. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin sadon vaikutusta N-, P- ja Ktaseisiinsekä taloudelliseen kannattavuuteen. Tarkastelussa olivat keskimääräisen sadon saaneet tilat(3200 kg/ha) sekä yli 4500 kg/ha saaneet tilat.Kasvinsuojelun vaikutus saatavaan satoon vaihteli lajikkeittain merkitsevästi. Esimerkiksilajikkeella 'Annabell' sato oli yli 1530 kg/ha parempi tauti- ja laontorjunnan saaneilla lohkoilla kuinkäsittelemättömillä lohkoilla, kun taas lajikkeella 'Saana' sato oli 690 kg/ha parempi tautitorjunnansaaneilla lohkoilla, mutta 70 kg/ha alempi laontorjunnan saaneilla lohkoilla verrattunakäsittelemättömiin lohkoihin.Satotason vaikutus N-, P-, ja K-taseisiin oli selkeä. Sadon noustessa yli 4500 kg/ha taseluvutlaskivat huomattavasti. Keskimääräisellä satotasolla N -tase oli keskimäärin 40 kg/ha, P-tase 3 kg/haja K-tase 7 kg/ha. Sadon ollessa yli 4500 kg/ha N-tase oli 8 kg/ha, P-tase -4 kg/ha ja K - tase -6 kg/ha.Korkean sadon saaneet tilat olivat käyttäneet typpeä lannoituksessa noin 7 kg enemmän kuinkeskimääräisen sadon saaneet tilat. Fosfori ja kaliumlannoituksessa ei ollut merkitsevää eroa.Satotaso vaikutti tilojen taloudelliseen tulokseen. Muuttuvat kustannukset olivat yli 4500 kg:nhehtaarisadoilla noin 40 euroa korkeammat kuin keskimääräisen sadon tiloilla. Erot muuttuvissakustannuksissa johtuivat erityisesti korkeammista kasvinsuojelu- ja siemenkustannuksista. Kuitenkintarkasteltaessa katetuotto A:ta ilman tukia, taloudellinen tulos oli 3200 kg/ha saaneilla tiloilla noin 140euroa pienempi.Lohkotietopankkiaineiston perusteella voidaan havaita, että hyvän satotason ja taloudellisentuloksen saaminen edellyttää lajikeominaisuuksien tuntemista, tarpeenmukaista kasvinsuojelua sekäoikein ajoitettuja viljelytoimia. Pellon kasvukunto, sääolot sekä viljelijöiden osaaminen vaikuttavatlisäksi kasvinviljelystä saatavaan satoon, ravinnekuormitukseen sekä taloudelliseen tulokseen.
6
Seppänen, Mervi M., Markku Niskanen, Venla Jokela, Juha Luhtanen, Juha Kontturi, and Pirjo Mäkelä. "Syyskylvöisten ja monivuotisten lajien ja lajikkeiden sopeutuminen Suomen talveen – kylmänkestävyyden ja vernalisaatiovaatimuksen merkitys." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75625.
Full textAbstract:
Syyskylvöisten ja monivuotisten kasvien viljelyn edellytyksenä on onnistunut talvehtiminen. Syksyn ja talven aikana kasvien kylmänkestävyys lisääntyy ja kevättä kohti myös niiden vernalisaatiovaatimus täyttyy ja kukinta virittyy. Hyvän talvehtimisen kannalta on tärkeää, että viljelykasveilla on riittävän hyvä kylmänkestävyys ja että ajoitus niiden kukinnan virittymisessä on oikea. Tässä tutkimuksessa selvitettiin syysvehnä, -ruis ja -öljykasvilajikkeiden sekä nurmiheinien kylmänkestävyyden ja kukintavalmiuden kehittymistä Viikissä ja Ylistarossa järjestetyissä kenttäkokeissa. Tulosten perusteella vertaillaan lajien karaistumis- ja vernalisaatioprosessien etenemistä ja selvitetään lajien välisiä eroja niiden kestävyysmekanismeissa ja pohditaan vernalisaation vaikutusta viljelykasvin sadonmuodostukseen. Syksyn karaistumisajan pituus vaikutti ratkaisevasti lajin ja lajikkeen perinnöllisen kylmänkestävyyden ilmenemiseen. Kylmänkestävyys jäi siten heikoksi kaikilla lajeilla syysrypsiä lukuun ottamatta aikaisen lumentulon johdosta. Tutkittavat viljelykasvit poikkesivat huomattavasti niiden kukkimisvalmiuden etenemisessä talven aikaan. Syysvehnällä kukkimisvalmiuden eteneminen oli yhteydessä alentuneeseen kylmänkestävyyteen ja vernalisaatiovaatimuksen täyttyminen pystyttiin mittaamaan muodostuneiden lehtien lukumäärän kautta. Nurmikasveilla vernalisaatiovaatimuksen täyttyminen vaikutti muodostuvien versojen lukumäärään. Vaikutus oli päinvastainen ruokonadalla verrattuna timoteihin tai englannin raiheinään. Tutkimuksen tulosten sekä meneillään olevien jatkotutkimusten perusteella analysoidaan, miten talven aikana tapahtuva vernalisaatio vaikuttaa lajin kylmänkestävyyteen sekä satopotentiaaliin.
7
Hannukkala, Asko, Marjo Keskitalo, Jaana Laamanen, and Marika Rastas. "Kuminaöljyn vaikutus perunaruttoon." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 19 (January 31, 2004): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77040.
Full text
8
Wilson, Paula, Eliisa Ketola, Paavo Ahvenniemi, Mari J. Lehtonen, and Jari Valkonen. "Patovyöhyke perunaseitin (Rhizoctonia solani) biologisen torjunnan tutkimuksessa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76135.
Full textAbstract:
Perunaseittiä aiheuttava maalevintäinen Rhizoctonia solani Kühn –sieni on moni-isäntäinen kasvipatogeeni, joka infektoi perunaa (Solanum tuberosum L.) joko siemenperunasta (seittirupi) tai maasta tulleen tartukkeen kautta. Perunaseitti heikentää satoa ja sen laatua, laskee tärkkelyspitoisuutta ja muuttaa mukulasadon kokojakaumaa. Epämuotoisten, halkeilleiden ja vihertyneiden mukuloiden osuus kasvaa. Tauti on levinnyt laajalle koko perunanviljelyalueella. Peittaus kemiallisilla torjunta-aineilla hoitaa siemenperunasta lähtöisin olevan seittitartunnan (seittirupi), mutta maalevintäiseen tartukkeeseen ei ole olemassa tehokasta torjuntaa. Suomessa maan käsitteleminen torjunta-aineilla ei ole sallittua. Maassa olevan seittitartukkeen torjunta edellyttääkin vaihtoehtoisten torjuntamuotojen, kuten esimerkiksi biologisen torjunnan kehittämistä. Tutkimuksessa selvitettiin R. solanille antagonistisen Trichoderma harzianum –sienen vaikutus perunaseitin kehitykseen käyttämällä apuna maalevintäisille taudinaiheuttajille kehitettyä patovyöhykekäsitettä. Patovyöhyke on kasvin maanalaisia osia ympäröivä tilavuus, jossa sijaitessaan taudinaiheuttajan on mahdollista tartuttaa isäntäkasvi. Mitä lähempänä isäntäkasvia tartuke sijaitsee patovyöhykkeessä, sitä todennäköisempää on tartunta. Tartukkeen etäisyyden kasvaessa isäntäkasvista tartunnan todennäköisyys ja oireiden ankaruus pienenee jyrkästi. Toisaalta patovyöhykkeen koko kasvaa ajan myötä taudinaiheuttajan biomassan kasvaessa. Erilaiset torjuntamenetelmät vaikuttavat patovyöhykkeen muodostumiseen ja sen kokoon. Patovyöhyke voidaan kuvata matemaattisella mallilla, jolloin eri torjuntamenetelmien vaikutus voidaan tiivistää numeeriseen muotoon. Tämä helpottaa esimerkiksi erilaisten torjuntamenetelmien keskinäistä vertailua. Yhdistämällä kokeellinen tutkimus kasvihuoneolosuhteissa ja patovyöhykedynamiikan matemaattinen mallintaminen, todettiin T. harzianumin vähentävän merkitsevästi versolaikun ankaruutta kokeen alkuvaiheessa. Myöhempinä mittauskertoina antagonistilla ei ollut vaikutusta versolaikun ankaruuteen. Tämä voi olla seurausta T. harzianumin siirtymisestä lisääntymisrakenteiden, kuromaitiöiden, tuottoon. Toisaalta käytettiin tartukepotentiaaliltaan erittäin korkeata seittitartuketta tartunnan varmistamiseksi ja siten ylitettiin luonnossa esiintyvät tartukemäärät. Koetulosten perusteella muodostetun patovyöhykettä kuvaavan mallin avulla voitiin päätellä, että T. harzianum pienensi patovyöhykkeen lopullista kokoa 48 %. Biotorjuntavalmisteen käyttö vähensi merkittävästi tytärmukuloiden seittirupisuutta, vihertyneisyyttä ja epämuodostuneisuutta. Myös tytärmukuloiden kokojakauma oli tasaisempi, kun antagonisti oli läsnä. Nämä tulokset viittaavat siihen, että vaikka T. harzianumin antagonistinen vaikutus versolaikkuun heikentyi ajan myötä, maavarsien vahingoittuminen oli vähäisempää antagonistin läsnä ollessa. Vaikutus muodostuvan mukulasadon määrään ja laatuun voi siis olla merkittävä. Jatkotutkimukset pelto-olosuhteissa ovat tarpeen biologisen torjunnan kehittämiseksi toimivaksi ja vakaaksi taudinhallintakeinoksi.
9
Keränen, Lassi, and Juhani Niskanen. "Hitsiliitoksen geometrian vaikutus väsymismitoituksessa." Rakenteiden Mekaniikka 53, no. 3 (September 4, 2020): 281–303. http://dx.doi.org/10.23998/rm.83365.
Full textAbstract:
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kahdella eri lämmöntuonnilla MAG-hitsattujen päittäisliitosten poikkileikkausten geometriaa sekä hitsiliitoksen geometrian vaikutusta väsymiskestävyyteen lovenvaikutuslukujen avulla S700-lujuusluokan rakenneteräksellä. Hitsiliitosten poikkileikkausten geometriat tuotiin elementtimenetelmäohjelmistoon, jossa määritettiin malli lovenvaikutuslukujen laskemiseksi. Laskettuja lovenvaikutuslukuja verrattiin kirjallisuuteen, sekä lovenvaikutuslukujen avulla määritettiin S‑N ‑käyrät, joita verrattiin mitoitusohjeiden S-N -käyriin. Lisäksi tarkasteltiin elementtikoon vaikutusta lovenvaikutuslukuun sekä alkusärön koon vaikutusta kestoikään murtumismekaniikan avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että geometria ei yksin selitä hitsiliitoksen huonompaa väsymiskestävyyttä ehjään perusaineeseen verrattuna, vaan lähes puolet erosta johtuu muusta kuin geometriasta, esimerkiksi hitsauksen aiheuttamista mikrorakenteen muutoksista tai jäännösjännityksistä. Ainoastaan lovenvaikutusluku huomioiden saadaan hitsiliitoksille ylioptimistisia väsymiskestävyyden suuruuksia sekä kirjallisuuteen että mitoitusohjeisiin verrattuna. Elementtimenetelmää mitoituksessa hyödynnettäessä on käytettävä riittävän tiheää elementtiverkkoa, jotta rakenteen ja hitsiliitoksen geometria kuvataan oikein ja laskentajännitykset ovat todellisuutta vastaavia.
10
Kairenius, Piia, Vesa Toivonen, Seppo Ahvenjärvi, Aila Vanhatalo, and Kevin J. Shingfield. "Rypsirehujen vaikutus maidon rasvahappokoostumukseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75852.
Full textAbstract:
Maitorasvan rasvahappokoostumusta voidaan muuttaa varsin tehokkaasti lehmien ruokintaa muuttamalla. Lisäämällä rehuun kasvirasvaa vähennetään lyhytketjuisten, tyydyttyneiden rasvahappojen (C12:0, C14:0 ja C16:0) pitoisuutta maidossa ja lisätään pitkäketjuisten, kerta (MUFA)- ja monityydyttymättömien (PUFA) rasvahappojen osuutta. Lisättäessä rehuun suuria annoksia rasvaa, esimerkiksi öljynä, rehun monityydyttymättömät rasvahapot pelkistyvät pötsissä epätäydellisesti ja pötsiin kertyy erilaisia reaktiovälituotteita, kuten trans-rasvahappoja. Öljykasvinsiemenien kuoret suojaavat monityydyttymättömiä rasvahappoja pötsimikrobien toiminnalta ja saattavat siten ehkäistä myös trans-rasvahappojen muodostusta pötsissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka hyvin rypsinsiemenen kuori suojaa rypsin monityydyttymättömiä rasvahappoja pelkistykseltä pötsissä ja mikä on kokonaisten öljykasvinsiemenien vaikutus maidon rasvahappokoostumukseen. Koe suoritettiin 4 x 4 latinalaisen neliön koemallin mukaan. Koekäsittelyn mukaan (kontrolli, ei rasvalisää; C) lehmien rehuseokseen sekoitettiin rypsiöljyä (RO), kokonaisia rypsinsiemeniä (WR) tai murskattuja rypsinsiemeniä (MR) siten, että rehuseokset sisälsivät rasvaa noin 50 g/kg KA. Rypsirasvojen lisäys ei vaikuttanut merkitsevästi kokonaiskuiva-aineen syöntiin (19.3, 18.8, 21.8 ja 20.5 kg/pv koekäsittelyissä C, RO, WR ja MR vastaavasti), eikä lehmien maitotuotokseen (28.5, 28.0, 28.3 ja 26.9 kg/pv), valkuais- (31.3, 31.0, 31.1 ja 30.5 g/kg), rasva- (41.2, 42.2, 43.0 ja 43.0 g/kg) ja laktoosipitoisuuksiin (48.9, 49.0, 49.6 ja 48.6 g/kg). Rypsirasvojen lisäys muutti maitorasvan koostumusta merkitsevästi. Tyydyttyneiden rasvahappojen osuus maidon kokonaisrasvahapoista väheni (72.1, 58.1, 65.3 ja 61.1 g/100g rasvahappoja; RA) ja kertatyydyttymättömien lisääntyi (26.4, 39.9, 33.2 ja 37.4 g/100g RA) rypsirasvoja lisättäessä. Tyydyttyneiden rasvahappojen osuuden väheneminen johtui erityisesti maitorauhasen de novo-synteesissä muodostuvien lyhytketjuisten rasvahappojen määrän vähentymisestä. Öljyhappopitoisuuden lisääntyminen (18.4, 30.2, 25.5 ja 29.4 g/100g RA) selittää lähes yksinomaan kertatyydyttymättömien rasvahappojen kokonaismäärän lisääntymisen maidon kokonaisrasvapoista. Rypsiöljylisäys nosti merkitsevästi maidon trans-rasvahappojen pitoisuutta muihin rypsirasvoihin verrattuna (3.91, 7.12, 4.51 ja 5.08 g/100g RA). Linolihapon (C18:2n-6) pitoisuus pieneni merkitsevästi (1.11, 0.98, 0.98 ja 0.92 g/100g RA). Cis-9, trans-11 CLA (engl. conjugated linoleic acid) oli maidon pääasiallisin CLA-isomeeri ja sen pitoisuus oli suurimmillaan lisättäessä rypsiöljyä lehmien rehuun (351, 597, 285 ja 346 mg/100g RA). Vaikka kaikki rasvalisät vähensivät maitorasvan tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuutta ja lisäsivät MUFA:n ja PUFA:n osuutta kontrolliruokintaan verrattuna, ravitsemuksellisesti paras muutos maidon rasvahappokoostumukseen saatiin lisättäessä lehmien rehuun murskattuja rypsinsiemeniä.
11
Niemi, Jarkko. "Maatalouspolitiikan vaikutus pellon käyttöön." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 18 (January 31, 2002): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76403.
Full text
12
Katajajuuri, Juha-Matti, Kirsi Usva, Yrjö Virtanen, and Pasi Voutilainen. "Elintarviketuotannon vaikutus ilmastonmuutokseen ketjuvaiheittain." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76656.
Full textAbstract:
Kasvava kulutus ja kansalaisten käyttämät tuotteet ovat ympäristöongelmien takana. Suomessa elintarvikekulutus aiheuttaa valtaosan kotitalouksien kulutuksen ympäristövaikutuksista. On tärkeää tuntea, mistä elintarvikeketjun osista ja prosesseista ympäristövaikutukset syntyvät, jotta niihin voidaan puuttua. Tässä artikkelissa tarkastellaan elinkaaren eri osien merkityksiä ympäristövaikutusten synnyssä käyttäen esimerkkinä muutamaa erityyppistä elintarviketta, nimittäin juustoa, kaurahiutaleita ja -puuroa, perunagratiinia ja virvoitusjuomia. Tarkastelu perustuu näistä tuotteista tehtyihin elinkaaritutkimuksiin, joissa ympäristökuormitustiedot hankittiin tuotantoketjujen todellisista prosesseista.Eri elintarvikkeiden typpi- ja fosforikuormitus ja vesistöjen rehevöitymisvaikutus aiheutuvat valtaosin alkutuotannosta, erityisesti peltoviljelystä. Sitä vastoin elintarviketuotannon ilmastonmuutos- ja happamoitumisvaikutus aiheutuvat ketjun eri osista vaihdellen merkittävästi. Silloin kun kotona tapahtuva ruoan valmistus uunissa tai keittolevyllä oli mukana elintarvikkeen ketjussa, tästä aiheutuneet hiilidioksidipäästöt (CO2) olivat koko ketjun ilmastonmuutosvaikutuksen suurimpia osatekijöitä.Juuston tuotannon ilmastonmuutosvaikutuksesta suurin osuus (35 %) aiheutui lypsykarjan ruoansulatuksen metaanipäästöistä (CH4). Maatalouden osuus juuston tuotannon ilmastonmuutosvaikutuksesta oli yhteensä 77 %, muina isoina tekijöinä mm. lannankäsittelyn typpioksiduulipäästöt (N2O). Puuron valmistus sähköliedellä oli suurin kaurahiutaleketjun ilmastonmuutosta aiheuttava tekijä (65 % kokonaisvaikutuksesta). Jos kuluttaja kypsentäisi kaurapuuron mikroaaltouunissa, olisivat päästöt murto-osan siitä mitä ne ovat sähköliedellä lämmitettäessä. Virvoitusjuomien (olut) suurin ilmastonmuutosvaikutus aiheutui juomien jakelusta ja kaupasta. Myös juomapakkauksen valmistusketju saattaa olla merkittävä ilmastonmuutosvaikutuksen aiheuttaja pakkauksessa käytetyistä materiaaleista, niiden määristä ja kierrätysasteesta riippuen.Juustokermaperunaketjussa suurin ilmastonmuutosta aiheuttava kuormituserä syntyi kaupassa (63 %). Tämä johtui kylmäsäilytykseen käytettyjen pakastealtaiden käyttämän sähköenergian suhteellisesti suuresta määrästä myytyä tuoteyksikköä kohden. Ketjun aiheuttamaa ilmastonmuutosvaikutusta voitaisiinkin vähentää tehokkaimmin vähentämällä tuotteelle varattua pakasteallastilaa ja nopeuttamalla tuotteenkiertoa. Hiilidioksidipäästöjen osalta juustokermaperunaketjussa mielenkiintoista oli se, että maitopohjaisten kastikeraaka-aineiden tuotannossa syntyi enemmän päästöjä kuin perunan tuotannossa. Näin siitä huolimatta, että pääosa tuotteesta onkin perunaa.Edellisten esimerkkien valossa näyttää siltä, että erityyppisten elintarvikkeiden ympäristövaikutukset, erityisesti ilmastonmuutosvaikutukset aiheutuvat elintarvikeketjun eri osista. Kuormittavin tekijä ei aina olekaan maatalous tai elintarviketeollisuus. Tutkittujen elintarvikkeiden välillä eroja ilmastonmuutosvaikutuksessa aiheuttivat mm. energialähteiden valinta, materiaali- ja energiatehokkuus sekä säännot ketjun eri osissa, kylmäaltaiden kiertonopeudet kaupassa, ruoan valmistustavat sekä erityyppisten raaka-aineiden kuten eläin- ja kasviperäisten raaka-aineiden suhde lopullisessa elintarvikkeessa.
13
Särkijärvi, Susanna, Seppo Hyyppä, Anniina Karvinen, and Markku Saastamoinen. "Kuivikkeen vaikutus hevosen hyvinvointiin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 19 (January 31, 2004): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77135.
Full text
14
Myllymäki, Elli. "Tunnustuksen vaikutus rangaistuksen määräämiseen." Helsinki Law Review 13, no. 2 (February 6, 2020): 8–31. http://dx.doi.org/10.33344/vol13iss2pp8-31.
Full textAbstract:
Artikkeli keskittyy määrittämään rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan, pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä -lieventämisperusteen tarkoittaman käyttäytymisen ajoituksen merkitystä. Artikkelissa analysoidaan, voidaanko tunnustuksen ajoittamiselle asettaa ajallista takarajaa, eli toisin sanoen milloin tunnustus on viimeistään annettava, jotta sillä olisi vaikutusta rangaistusta lieventävänä perusteena. Vastauksen löytämiseksi tutkimuksen kohteena ovat myös ne taustasyyt, jotka ovat vaikuttaneet rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperusteeksi säätämiseen. Artikkeli esittelee tutkimukseen perustuen tunnustuksen ajoituksen merkitystä systematisoivan uudenlaisen kategorisoinnin pohjautuen siihen, miten lieventämisperusteen taustasyitä on korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä arvioitu. Kategorisointi perustuu siihen, mitä tietoja viranomaisilla on ollut hallussa tapahtuneesta rikoksesta tai rikoksen tekijästä sillä hetkellä, kun tunnustus on tehty. Kategorisoinnissa soveltamistilanteet jaetaan kahteen yläkategoriaan: A) rikos tai tekijän yhteys rikokseen ei lainkaan viranomaisten tiedossa; ja B) rikos ja tekijän yhteys rikokseen pääosin viranomaisten tiedossa, jotka jaetaan edelleen kahteen alakategoriaan. Ajoituksen merkityksen määrittäminen on myös käytännön tilanteiden kannalta merkittävä rikosoikeudellinen kysymys.
15
Forsman, Kristian, Elina Virtanen, and Janne Pulkkinen. "Biotiitin käyttökelpoisuus perunanviljelyssä." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76722.
Full textAbstract:
Biotiittia saadaan Kemira GrowHow'n Siilinjärven lannoitetehtaalta. Kemira-Biotiittina myytävä maanpa-rannusaine sisältää kaliumia 5 %, kalsiumia 7 % ja magnesiumia 10 %. Biotiitin vaikutusta perunamaalla on seurattu MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusaseman toimesta vuodesta 2002.Biotiitin sisältämä kalsium on suurelta osin kalkkia, joten biotiitilla on maata neutraloivaa vaiku-tusta. Biotiitin kalkitusvaikutus on kuitenkin vaatimaton. Kevään 2002 biotiittilisä 10 t/ha nosti maan pH:ta kahden ensimmäisen seurantavuoden aikana vain 0,2 pH-yksikköä (p<0,10) verrattuna muutokseen käsittelemättömässä koejäsenessä. Perunan kannalta tämä on merkityksellistä sen vuoksi, että happamuus on yksi suurimmista perunaruven viihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä maassa, joten vähäinen pH-vaikutus ei johda kohtuuttomaan rupiriskin lisääntymiseen.Biotiittilisä nosti maan kalsiumpitoisuutta erittäin selvästi (p<0,05). Ensimmäisenä vuonna maan kalsiumluvut nousivat lähes 140 mg/l ja toisena vuonna noin 50 mg/l. Kalsium huuhtoutuu melko herkästi karkeilta mailta talvien aikana, mutta biotiitin vaikutus maan kalsiumlukuihin oli tilastollisesti merkitsevä vielä vuoden 2005 keväällä. Biotiitilla pystytään korvaamaan yleisessä käytössä oleva kalsiumin erillis-lannoitus ainakin kahden vuoden ajan.Kaliumin osalta ensimmäisenä kasvukautena ei juurikaan tapahtunut muutoksia viljavuusluvuissa. Toisena kasvukautena ero biotiitilla käsitellyn ja käsittelemättömän koejäsenen välillä nousi selvästi (p<0,05). Kasvukauden 2004 jälkeen biotiitin kaliumvaikutus alkoi vähetä. Biotiitin kalium ei yleensä huuhtoudu herkästi, mutta kasvukauden 2004 erittäin kosteat olosuhteet uuttoivat todennäköisesti tehokkaasti myös biotiitin kaliumia. Perunamaat ovat tyypillisesti karkeita maita, joiden liukoinen kaliumpitoisuus on alhainen ja lisäksi reservikaliuminkin määrä saattaa olla moniin muihin maihin verrattuna hyvin alhainen. Peruna suurena kaliumin käyttäjänä hyötyy maan korkeasta kaliumtasosta.Vaikka biotiitti sisältää ravinteista eniten magnesiumia, sen vaikutus on hyvin pieni. Seurannan aikana biotiitin mukana tulleesta 1000 kilon magnesiumlisästä on vapautunut vain joitain kymmeniä kiloja. Käytännössä tämä tarkoittaa, biotiitin käyttö magnesiumvoittoisilla perunamailla on turvallista eikä se vääristä ravinnesuhteita.Biotiitin ravinteiden liukoisuutta voidaan happokäsittelyllä parantaa. Tällöin biotiitista saadaan vapautumaan myös suuria määriä magnesiumia (p<0,001). Lisäksi kalsium- ja erityisesti kaliumvaikutus tehostuu ravinteiden liukenemisen tapahtuessa aikaisemmassa vaiheessa viljelykiertoa, mutta näiden ravin-teiden kokonaisvapautumiseen ei happokäsittelyllä kuitenkaan ollut havaintojen perusteella oleellista vaikutusta.
16
Rinne, Marketta, Kaisa Kuoppala, Seppo Ahvenjärvi, and Aila Vanhatalo. "Rypsi soijaa parempi lypsylehmien valkuaistäydennys myös apilapitoista säilörehua syötettäessä." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76115.
Full textAbstract:
Suurin osa lypsylehmien valkuaistäydennystä selvittävistä tutkimuksista on suoritettu nurmiheinäkasveista tehtyyn säilörehuun perustuvia ruokintoja käyttäen. Puna-apilapitoisen säilörehun käyttäminen on kuitenkin tyypillistä luomutuotannossa. Puna-apilan typpiomavaraisuus, myöhäisempi kehitysrytmi ja lehmien kyky syödä sitä runsaasti ovat ominaisuuksia, jotka puoltavat sen käyttöä myös tavanomaisessa viljelyssä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin valkuaislähteen (rypsi- tai soijapuriste) ja valkuaisrehun määrän vaikutusta lypsylehmien ravintoaineiden saantiin ja maidontuotantoon fysiologisessa kokeessa, kun säilörehusta puolet oli puna-apilaa. Valkuaisrehuannoksen suurentaminen lisäsi lehmien kuiva-aineen, rehuyksiköiden ja ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen saantia sekä maidontuotantoa (taulukko). Lypsylehmien maidontuotantovasteet olivat samaa luokkaa kuin aikaisemmissa kotimaisissa kokeissa, joissa oli käytetty nurmiheinäkasveista tehtyä säilörehua. Rypsipuriste osoittautui myös tässä kokeessa soijapuristetta paremmaksi valkuaistäydennykseksi, kun maitotuotosvaste laskettiin valkuaisrehukiloja tai rehun raakavalkuaista kohti. Kokeessa käytettiin kohtuullisen runsaita valkuaisrehuannoksia. Maitotuotosvasteet olivat suurempia ensimmäisen kuin toisen lisäysmäärän jälkeen erityisesti rypsipuristetta käytettäessä, vaikka käyräviivainen vaikutus ei tilastollisessa analyysissä tullut merkitseväksi. Typen hyväksikäyttö maidontuotannossa huononi valkuaisrehuannosta lisättäessä ja oli soijapuristetta käytettäessä huonompi kuin rypsipuristeella. Ravinteiden hyväksikäyttö maidontuotannossa ei kuitenkaan vaikuta suoraan karjatilan taloudelliseen tulokseen, joten valkuaisrehun taloudellinen käyttömäärä riippuu pääasiassa maidon ja rehujen keskinäisistä hinnoista.
17
Parikka, Päivi, Veli Hietaniemi, Sari Rämö, and Heikki Jalli. "Viljelytekniikan vaikutus viljan punahomeisiin ja toksiineihin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75885.
Full textAbstract:
Peltokasvien viljelytekniikka on viime vuosina muuttunut suorakylvön lisääntyessä ja yksipuolisen viljanviljelyn lisääntyessä. Hometoksiinien lisääntymisestä viljasadoissa on saatu viitteitä. Viljelytekniikan muutosten vaikutusta punahomeisiin ei ole aikaisemmin meillä tutkittu. Maanmuokkauksen ja kasvitautitorjunnan vaikutusta kauran ja ohran Fusarium- tartuntaan ja sadon mykotoksiinipitoisuuksiin tutkittiin kenttäkokeessa Jokioisilla 2003-2006. Kentällä verrattiin kyntöalustaan perustetun ja suorakylvetyn viljan Fusarium-tartuntaa tähkälletulosta valmiiseen satoon asti. Mykotoksiinit määritettiin sekä lajittelemattomasta että lajitellusta sadosta sekä kehittyvistä jyvistä kahdesta neljään viikkoa ennen sadonkorjuuta. Tutkimuksessa oli mukana neljä elintarvikekaura- ja neljä mallasohralajiketta. Fusarium-sieniä todettiin viljasta aina sen tähkälle tulosta puintiin asti. Tartuntaan vaikuttavat kasvukauden sääolot, kasvinjäte kasvualustassa ja viljalaji sekä lajike. Ensimmäiset tartunnat voidaan havaita erityisesti kauralla jo röyhyn tullessa esiin, jolloin Fusarium langsethiae -laji on jo todettavissa kukista. Laji tartuttaa myös ohraa jo tähkälletulovaiheessa. Fusarium-lajien määrä lisääntyy kasvun edistyessä ja viimeiset tartunnat tapahtuvat jyvien pintaan puintivalmiissa sadossa. Viimeisinä tartuttavat ja lisääntyvät F. culmorum ja F. avenaceum. Ennen korjuuta oli havaittavissa sekä deoksinivale- noli (DON)-, nivalenoli (NIV)- että T2/HT- pitoisuuksia, jotka kasvoivat edelleen viljan valmistuessa. Sekä Fusarium-tartuntaan että mykotoksiinipitoisuuksiin vaikuttivat sääolot että muokkaus. Kasvitautitorjunnan vaikutus vaihteli. Kosteassa viihtyvät F. culmorum, F. graminearum olivat runsaita kasvukausina 2004 ja 2005 ja niiden muodostamaa deoksinivalenolia havaittiin silloin eniten. T2/HT-2- muodostajat F. langsethiae ja F. sporotrichioides viihtyvät myös kuivassa ja lämpimässä ja toksiinipi- toisuudet olivat korkeimmat kauroilla. Suorakylvö lisää kasvinjätteessä hyvin säilyvän F. avenaceum-lajin määrää sadossa. Samoin F. langsethiae hyötyi muokkaamattomuudesta erityisesti kuivana kesänä 2006 ja kohotti toksiinipitoisuuksia. Muokkauksella ei ollut suurta vaikutusta sadon DON- pitoisuuteen, eikä suorakylvö näyttänyt sen osalta olevan riski sadon laadulle. Toisaalta Fusarium-tartunnan lisääntyminen suorakylvössä voi vaikuttaa heikentävästi mallasohran käyttökelpoisuuteen. Suorakylvö voi myös olla riski kauralle T2/HT-2 –toksiinien pitoisuuden noustessa jopa merkittävästi. Fusarium-tartunta heikentää jyvien kehitystä ja pienissä jyvissä myös toksiinpitoisuus on korkein. Sadon lajittelulla voidaan alentaa toksiinipitoisuutta, jopa määritysrajalle.Vaikutus oli selvin T2/ HT-2- toksiinien pitoisuudessa, hieman vähäisempi DON pitoisuudessa.
18
Koistinen, L., E. Pouta, J. Heikkilä, S. Forsman-Hugg, J. Kotro, J. Mäkelä, and M. Niva. "Lihalajin, rasvaprosentin, tuotantotapojen ja hiilijalanjälkitiedon vaikutus kuluttajien jauhelihan valintaan." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75508.
Full textAbstract:
Kasvanut huolestuneisuus muun muassa ruoan ympäristö- ja terveysvaikutuksista on lisännyt kuluttajien kiinnostusta elintarvikkeiden tuotantomenetelmistä ja muista ominaisuuksista. Aiempien tutkimusten mukaan erityisesti ruoan turvallisuus, luonnonmukainen tuotanto, eläinystävällisyys ja kotimaisuus ovat olleet toivottuja piirteitä lihatuotteilla. Useat tutkimukset ovat korostaneet kuluttajien heterogeenisuuden huomioimisen tärkeyttä, mutta hiilijalanjälkitiedon vaikutusta kuluttajien lihatuotteiden valintaan ei tietääksemme ole tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tuottaa tietoa kuluttajien suhteellisista preferensseistä jauhelihatuotteiden ominaisuuksien suhteen, eli paljastaa mitkä tuoteominaisuudet luovat heille eniten lisäarvoa. Tutkimme ensinnäkin vaikuttavatko lihalaji (sika, sika-nauta ja nauta), tuotantotapa (tavanomainen, luonnonmukainen, eläinystävällinen ja tuoteturvallisuuteen ja terveyteen panostava), rasvaprosentti ja hiilijalanjälkitieto kuluttajien valintoihin ja onko näillä tuoteominaisuuksilla yhteisvaikutuksia kuluttajan valintatodennäköisyyteen. Toisekseen tutkimme löytyykö kuluttajista preferenssiensä suhteen toisistaan poikkeavia ryhmiä ja miten nämä ryhmät eroavat toisistaan vastaajien taustatietojen (sosio-demografiat, kulutustottumukset, asenteet) perusteella. Viimeisenä tutkimme kuinka paljon ominaisuudet vaikuttavat kuluttajan halukkuuteen maksaa erilaisista tuotteista ja kuinka maksuhalukkuus poikkeaa ryhmien välillä. Kuluttajien suhteellisia preferenssejä mitattiin valintakokeella. Aineisto kerättiin internet-pohjaisella kyselylomakkeella, johon vastasi 1623 suomalaista. Valintoja mallinnettiin ehdollisella logistisella regressiolla (conditional logit model) ja kuluttajien heterogeenisuus huomioitiin käyttämällä latenttia luokkamallia (latent class model). Matalalla rasvaprosentilla oli erityisen positiivinen vaikutus kuluttajien valintaan. Tuotantomenetelmistä luonnonmukaisella tuotannolla oli suurin positiivinen vaikutus verrattuna eläinystävälliseen, turvallisuuteen ja terveyteen panostavaan ja tavanomaiseen tuotantoon. Naudan jauhelihaa suosittiin enemmän kuin sika-naudan tai sian jauhelihaa. Naudan jauhelihalla on suurempi hiilijalanjälki kuin sian jauhelihalla, ja tämän hiilijalanjälkitiedon mainitsemisella oli selvä vaikutus lihatyypin valintaan: naudan jauhelihan suhteellinen suosittuus pieneni hiilijalanjäljen koon mainitsemisen yhteydessä. Analyysissa paljastui kuusi toisistaan eroavaa kuluttajaluokkaa: hintatietoinen (23% vastaajista), rasvaprosenttitietoinen (20%), tiedostava mutta passiivinen (17%), indifferentti (17%), naudanlihaa arvostava (13%) ja tuotantotapatietoinen (11%) kuluttajaryhmä. Kuluttajat olivat valmiita maksamaan erityisesti matalasta rasvaprosentista, mutta heidän maksuhalukkuutensa lihasta ei muuttunut suuresti hiilijalanjälkitiedon mainitsemisen vuoksi. Suhteellinen maksuhalukkuus vaihteli kuitenkin huomattavasti kuluttajasegmenttien välillä.
19
Salminen, Mikko, Mikko Nieminen, and Mikko Malaska. "Sprinklerilaitteiston luotettavuuden vaikutus teräsrakenteiden palomitoitukseen." Rakenteiden Mekaniikka 52, no. 1 (July 11, 2019): 23–37. http://dx.doi.org/10.23998/rm.74512.
Full textAbstract:
Automaattiset sprinklerilaitteistot ovat tehokas keino pienentää rakennuspaloihin liittyviä riskejä. Ympäristöministeriön uusi asetus rakennusten paloturvallisuudesta on avannut uusia mahdollisuuksia sisällyttää sprinklereiden vaikutus rakennussuunnitteluun. Useissa kohteissa on voitu osoittaa, että esimerkiksi teräsosien palosuojauksen määrää voidaan vähentää merkittävästi tai jopa jättää kokonaan pois, silloin kun sprinklerijärjestelmä toimii suunnitellulla tavalla. Toimintavarmat ja palonkestävät suunnitteluratkaisut edellyttävät, että sprinklereille käytetyt luotettavuustasot sekä oletettuun palonkehitykseen perustuvat suunnittelumenetelmät ovat kattavasti perusteltuja. Tämä artikkeli esittelee tutkimuksen, jolla pyrittiin määrittämään sprinklerilaitteistojen luotettavuustasoja tyypillisissä rakennuskohteissa sekä arvioimaan mahdollisia hyötyjä voidaan saavuttaa, jos sprinklerijärjestelmän luotettavuus otetaan huomioon teräsrakenteiden rakennesuunnitteluun.
20
Hakonen, Tuomas. "Kosteuden vaikutus energiapuun polton kannattavuuteen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75442.
Full textAbstract:
Maatilat ovat merkittäviä hakkeen käyttäjiä, joten energiapuun polton taloudellisuus on niille erityisen tärkeää. Kosteus on yksi merkittävimmistä hakkeen käytön kannattavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Kosteus vaikuttaa hakkeesta saatavaan energiamäärään sekä tehollisen lämpöarvon että polton hyötysuhteen kautta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin laskennallisesti eri kosteusprosentteja omaavien tasakokoisten hake-erien energiasisältöjä. Puun lämpöarvo eri kosteuksissa on selvitetty aiemmalla tutkimuksella varsin kattavasti ja myös polttolaitosten energiasta saama keskimääräinen hinta on tiedossa. Näitä tietoja yhdistämällä tehtiin laskelmia kosteuden vaikutuksesta hakkeen polton kannattavuu-teen. Selvitys tehtiin kirjallisuustutkimuksena. Hakekuorman (120 i-m3) sisältämän energian myyntitulot tuoreelle hakkeelle (kosteus 55 %) ovat 2747 €. Vastaava lukuarvo kosteusprosentilla 40 on 2971 €. Lukuarvot perustuvat energiankulutuksen mukaisiin maksuihin. Esitettyjä lukuarvoja vertaamalla havaitaan, että jo yhdessä hakekuormassa kuivauksen hyöty on vähintään 224 €. Hyvissä olosuhteissa energiapuuta kuivaamalla päästään kuitenkin varsin helposti alle 40 % kosteuksiin. Esimerkiksi 30 % tasolla kuivauksella saatava hyöty olisi 321 €. Jos vastaava vertailu tehdään huomioiden hakeauton kantavuus, mikä estää kuljetustilavuuden täysimääräisen hyödyntämisen korkeilla kosteusprosenteilla, ovat hyödyt jo 589 € (kosteus % 40) ja 686 € (kosteus % 30). Voidaan siis sanoa, että jo yhdessä hakekuormassa kuivauksella saatava taloudellinen hyöty on merkittävä. Korkotuottoja tarkastelemalla päädytään samaan lopputulokseen. Tavanomaisella vuoden kuivatusajalla päästään helposti yli 10 % lisätuottoon, mikä on erinomainen prosentti, kun verrataan sitä esimerkiksi pankkien pääomalle maksamaan korkoon. Tässä tutkimuksessa korkotuotto laskettiin myyntituloista.Energian myyntihinta tulee todennäköisesti tulevaisuudessa nousemaan, jolloin kuivattamisesta saatava hyöty kasvaa. Kun vielä ajatellaan metsäenergian suuria tulevaisuuden käyttötavoitteita, joihin pääseminen on muutoinkin haasteellista, ei ole järkevää heittää energiaa hukkaan polttamalla kosteaa haketta. Kuivauksella saatava tuotto on ehdottomasti järkevää hyödyntää.
21
Jalli, Marja, Erja Huusela-Veistola, Heikki Jalli, and Lauri Jauhiainen. "Viljelykierron vaikutus vehnän kasvintuhoojien esiintymiseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75471.
Full textAbstract:
Viljelyn tehostaminen on lisännyt yksipuolista viljelyä. Vaikka viljelykierron edut mm. maan viljavuuden lisääjänä ja kasvintuhoojien hillitsijänä tiedostetaan, yksipuolinen vehnän viljely on yleistä Suomessa. Siirtyminen perinteisestä muokkauksesta suorakylvöön muuttaa kasvintuhoojien elinympäristöä. On oletettavaa, että yksipuolisen viljelyn ongelmat korostuvat, kun yksi kasvintuhoojia rajoittava viljelytoimenpide eli muokkaus jää pois. Viljelykasvien monipuolinen viljely voi vähentää kasvintuhoojien haittavaikutuksia. Viljelykierto on merkittävä osa integroitua kasvinsuojelua, koska se on ympäristöystävällinen ja taloudellinen keino kasvintuhoojien hallintaan. Viljelykierto vaikuttaa isäntävalikoivan kasvintuhoojan esiintymiseen häiritsemällä tuhoojan elinkiertoa. Toisaalta luonnon monimuotoisuus voi toimia myös uusien kasvintuhoojien lähteenä. Suomessa vehnää vioittavat yleisesti laikkutaudit, tyvitaudit sekä tähkähomeet. Suurin osa viljakasvien lehtilaikkutautien aiheuttajista on isäntävalikoivia, jolloin viljakasvilajeja vuorottelemalla voidaan vaikuttaa lehtilaikkutautien esiintymisen runsauteen. Suorakylvössä viljelykierron merkitys korostuu. Toisaalta suorakylvö voi myös pienentää kasvitautiriskiä ruokkimalla maaperän muita pieneliöitä, jotka kilpailevat taudinaiheuttajien kanssa samasta elintilasta. Viljelykierron merkitys tuhoeläinten torjunnassa riippuu kahdesta tekijästä: tuhoeläimen liikkumiskyvystä ja sille sopivien ravintokasvien määrästä. Eniten lohkokohtaisesta viljelykierrosta hyötyvät suhteellisen vähän liikkuvat, maassa talvehtivat lajit, joiden ravintokasvivalikoima on suppea. Kun lohkolla viljellään vuorovuosina eri viljelykasvia, tiettyyn viljelykasviin erikoistuneet kasvintuhoojat eivät pääse runsastumaan. Yksipuolisessa vehnän viljelyssä ongelmia aiheuttavat hesseninsääski, tähkäsääski ja vehnäsääski. Viljelykierrosta ei ole apua sellaisten lajien hallinnassa, jotka liikkuvat helposti pitkiä matkoja (kirvat) tai joilla on viljely-ympäristössä paljon isäntäkasveja (kahukärpänen). Rikkakasvien hallinnassa kasvinvuorotuksen vaikutus on suurinta, kun käytettävissä on mahdollisimman suuri valikoima erilaisia kasveja. Tällöin kasvien kilpailukyky ja mahdolliset torjuntatoimet vaihtelevat vuosittain, eivätkä tiettyihin oloihin sopeutuneet rikkakasvit pääse lisääntymään eikä herbisidiresistenssiä synny. Tässä työssä esitämme tuloksia Jokioisiin vuonna 2005 perustetusta viljelykiertokokeesta. Kentällä tutkittiin erityyppisten kevätvehnäpohjaisten viljelykiertojen vaikutuksia kasvituhoojien hallintaan suorakylvössä sekä kynnetyllä pellolla. Kevätvehnän lisäksi kierrossa olivat ohra, herne ja rypsi. Viljelykiertokokeen tulokset vuosilta 2005–2011 osoittavat monipuolisen kierron hyödyn sekä muokatussa että muokkaamattomassa kasvualustassa. Sekä kynnettäessä että suorakylvettäessä kevätvehnän keskimääräinen sato oli suurin monipuolisessa viljelykierrossa ja heikoin monokulttuurissa. Kasvukauden olosuhteet vaikuttivat kasvintuhoojien esiintymiin ja myös viljelykierrolla saatuihin vaikutuksiin. Monipuolinen viljelykierto hillitsi erityisesti kevätvehnän pistelaikun esiintymistä.
22
Kärkkäinen, Leena, Matti Ylätalo, Jarmo Juga, Risto Kauppinen, and Hilkka Kämäräinen. "Jalostuksen tehostamisen vaikutus maidontuotannon kannattavuuteen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75494.
Full textAbstract:
Tutkimuksen tavoitteena on arvioida sukupuolilajitellun siemenen käytön ja genomisen valinnan vaikutusta maidontuotannon kannattavuuteen ja laatia ohjeet eläinaineksen optimaaliseen uudistukseen ja taloudellisesti järkevään liharotusiemenen käyttöön maidontuotantotiloilla. Asiantuntija-arvioiden perusteella liharotusiemennysten määrää lypsykarjatiloilla on mahdollista nostaa huomattavasti nykyisestä 6 prosentista. Valtakunnallisesti pyrkimyksenä on tuottaa enemmän lihaa samoilla resursseilla. Tässä hankkeessa tarkastelu aiotaan tehdä kuitenkin tilatasolla. Tarkoituksena on laatia ohjelma liharotusiemenen käytöstä erilaisille tilakokoluokille. Kokoluokat ovat 30 lehmää, 64 lehmää (yksi lypsyrobotti), 130 lehmää (kaksi lypsyrobottia) ja 500 lehmää (pohjoisen tuen katto). Pyrkimyksenä on selvittää jalostuksellisen edistymisen nopeutta perinteisiä jalostusarvoennusteita tai genomista valintaa käyttäen. Mahdollisesti laadittavien tilamallilaskelmien avulla pyritään löytämään taloudellisesti kannattavin uudistusvaihtoehto ja liharoturisteytyssiemenen käyttöosuudet eri kokoluokissa.Tämä tutkimus kuuluu MAILI–hankekokonaisuuteen. Kilpailukykyä ja ympäristötehokkuutta pohjois-savolaisille maito- ja lihanautatiloille ja lihantuotantoketjulle eli MAILI -hanke on Pohjois-Savon ELY-keskuksen rahoittama hanke, joka kuuluu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2007–2013. Hankkeen hallinnoija on Savonia ammattikorkeakoulu ja toteuttajina ovat Savonia ammattikorkeakoulun lisäksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ja Helsingin yliopisto. Hankkeessa ovat mukana Valio Oy, Atria Oyj, HK Agri Oy, Saarioinen Oy, Snellman Lihanjalostus Oy, ProAgria ja Faba Osk. Hanke toteutetaan vuosina 2011–2013.MAILI -hankkeen tavoitteena on pyrkiä parantamaan naudanlihantuotannon omavaraisuutta ja tehostaa maitotilojen ja lihanautatilojen sekä maidon- ja lihanjalostusteollisuuden kilpailukykyä ja ympäristötehokkuutta. Lisäksi selvitetään, voidaanko maidontuotantotiloilta saatavien vasikoiden avulla tuottaa enemmän hyvälaatuista naudanlihaa kustannus- ja ympäristötehokkaasti. Pyrkimyksenä on selvittää maitoliharoturisteytysvasikoiden taloudellinen merkitys maidon- ja lihantuottajalle. Tilamallien avulla selvitetään eri toimenpiteiden vaikutus maito- ja lihanautatilojen kannattavuuteen. Hankkeella pyritään edistämään uusien jalostusmenetelmien käyttöönottoa pohjoissavolaisilla tiloilla ja kehitetään jalostusohjelmamallia sekä tuotetaan koulutusmateriaalia ja siirretään tietoa eri kohderyhmille.
23
Arovuori, Kyösti, Hanna Karikallio, and Perttu Pyykkönen. "Integroituvien markkinoiden vaikutus Suomen elintarvikeketjulle." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–9. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75689.
Full textAbstract:
Muualla maailmassa tapahtuvat vaikutukset tuntuvat entistä voimakkaampina myös Suomen markkinoilla. Markkinoiden integraatio on tullut jäädäkseen, ja sen voi odottaa myös syvenevän. Maatalousmarkkinoilla tämä näkyy käytännössä siten, että maailmanmarkkinoilla tapahtuvat hintamuutokset näkyvät suoraan myös kotimaisissa tuottajahinnoissa. Markkinoiden integraatio ja sitä kautta maailmanmarkkinoilta Suomeen välittyvät vaikutukset vaihtelevat kuitenkin eri raaka-aineilla ja eri tuotteilla hyvinkin paljon. Tarkastelun kohteena ovat markkinoiden integraation vaikutukset Suomen maito-, liha- ja vilja-aloilla. Elintarvikkeiden hinnanmuodostus on maataloustuotteita monimutkaisempaa. Merkittäviä hinnan muodostusta ohjaavia tekijöitä ovat kotimarkkinoiden kilpailu sekä kulutustottumukset. Maailmanmarkkinat heiluttavat kuitenkin esimerkiksi teollisuuden ja kaupan voimasuhteita Artikkelissa arvioidaan suomalaisten ruuan kulutusmenojen jakautumista elintarvikeketjun osapuolille 2000-luvulla. Tulosten mukaan maatalouden ja elintarviketeollisuuden merkitys ruokaketjussa pienentynyt, kun taas kaupan asema on vahvistunut. Kotimaisten maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden markkinat ovat pitkälle kansainvälistyneet ja integroituneet, mutta vähittäiskaupan markkinat ovat pysyneet selvästi enemmän alueellisesti rajoittuneina.
24
Juntti, Lauri, Anna-Maija Heikkilä, Reetta Palva, Mika Peltonen, Veli-Matti Tuure, and Merja Manninen. "Ruokintafrekvenssin vaikutus täysikasvuisten emolehmien tuotantoon." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76010.
Full textAbstract:
Tämä tutkimus selvitti, voidaanko täysikasvuisten emolehmien ruokintakertoja harventaa pidettäessä eläinten energian saanti samana kuin päivittäisessä ruokinnassa ja voidaanko näin menetellen parantaa tuotannon taloudellista tulosta. Tutkimus jakaantui tuotantotuloksia ja eläinten hyvinvointia sekä työnmenekkiä ja tuotannon taloutta käsitelleisiin osioihin. Tässä osiossa tarkastellaan harvennetun ruokinnan vaikutusta työnmenekkiin ja sitä kautta emolehmätilan taloudelliseen tulokseen. Emolehmien hoitotöihin kuluvaa aikaa mitattiin ruokintakokeen eri vaiheissa MTT:nn emolehmänavetalla Tohmajärvellä. Pääpaino työaikatutkimuksissa oli sisäruokintakauden töissä, joissa eläinten ruokintaan liittyvät työt eri ruokintafrekvensseillä erosivat toisistaan; osalle eläimistä rehut jaettiin tavalliseen tapaan päivittäin, osalle kolmen päivän rehuannos kerralla joka kolmas päivä. Tulokset perustuvat mahdollisuuksien mukaan usean mittauskerran tietoihin. Työnmenekit määritettiin yksityiskohtaisille työnosille, joiden perusteella laskettiin laajempien kokonaisuuksien työnmenekkejä. Eri ruokintatapojen taloudellisia vaikutuksia tutkittiin vertaamalla niiden kustannuksia keskenään. Ainoa kustannusero eri menetelmien välillä oli työkustannuksissa, mutta työkustannuksen merkityksen selvittämiseksi laskettiin vertailussa mukaan myös muut tuotantokustannuksen erät. Tutkimuksen mukaan säilörehun ja kuivan heinän jako joka kolmas päivä vähensi ruokintatyönmenekkiä 35 prosenttia kerran päivässä tapahtuvaan verrattuna. Tohmajärven emolehmänavetan olosuhteissa tämä merkitsi vajaan kolmen tunnin työnmenekin säästöä emoa ja vuotta kohti laskettuna. Joka kolmas päivä tehtävän ruokinnan koko työkustannuksen ja muuttuvien kustannusten summa on kuitenkin vain noin neljä prosenttia alempi kuin vastaava summa kerran päivässä tapahtuvassa ruokinnassa. Koko tuotantokustannusta tarkasteltaessa kustannussäästö on noin kolme prosenttia. Joka kolmas päivä tapahtuvalla ruokinnalla saavutettava kustannussäästö suhteutettuna koko tuotantokustannukseen ei ole kovin suuri. Suhteutettuna vasikkatuotannossa saavutettavaan verrattain pieneen katteeseen säästöä voidaan kuitenkin pitää merkittävänä. Kustannussäästöä oleellisempaa voi olla harvennetun ruokinnan tarjoama jouston mahdollisuus emolehmätilan töiden järjestämiseen, mikä puolestaan voi edesauttaa viljelijäperhettä parantamaan tilansa taloudellista kokonaistulosta esimerkiksi sivuansioiden avulla.
25
Erjala, Matti. "Suurten akselipainojen vaikutus sokerijuurikaspellon tiivistymiseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 18 (January 31, 2002): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76356.
Full text
26
Voutila, Liisa, Kirsi Partanen, Marja-Liisa Sevón-Aimonen, and Hilkka Siljander-Rasi. "Eläinaineksen vaikutus porsaiden tuotanto-ominaisuuksiin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76881.
Full textAbstract:
Rotuja vertailevien tutkimusten puutteiden vuoksi ei ole selvää käsitystä siitä, mikä käytettävissäolevista rotuyhdistelmistä on koko tuotantoketjun kannalta taloudellisesti järkevin. Rotuja vertailtaessaon tarkasteltava niiden eroja koko tuotantoketjussa, ei vain yksittäisiä ominaisuuksia jossaintuotantovaiheessa. Tässä raportoidut porsaiden tuotantotulokset ovat tutkimuksesta, jossa selvitetäänlihantuotanto-ominaisuuksien sekä lihan laadun taloudellinen arvo koko tuotantoketjun kannalta sekäkokonaisuuden kannalta kustannustehokkain risteytysohjelma.Kokeeseen tuotettiin yhteensä 81 pahnuetta (kaikkiaan 945 porsasta). Koeporsaat tuotettiinkotimaisten maatiais- ja yorkshirerotujen risteytysensikoilla. Isinä olivat suomenmaatiais-,norjanmaatiais-, norjanduroc x maatiais- ja ruotsinhampshirekarjut (M, NM, DM ja H). Siemennyksiinkäytettiin yksilökarjujen spermaa ja isinä mahdollisimman monta eri karjua. Ensimmäiset pahnueettuotettiin siten, että kutakin roturyhmää kohti siemennettiin kuusi ensikkoa. Seuraavissa pahnueissakäytettävä isärotu oli aina eri rotu kuin aikaisemmin tuotettujen pahnueiden rotu, jolloin emäaineksenvaikutus tuloksiin saatiin minimoiduksi.Tiineysaikana annettiin tiineysrehua 2,4 ry/pv 1. tiineydessä ja 2. ja 3. tiineydessä samaa rehuakuntoluokan edellyttämät annokset. Imetysaikana annettiin rehua 2,5 ry/pv emakon ylläpitoon ja 0,6ry/pv/porsas. Syntymä- ja vieroituspainot punnittiin. Porsaskuolemat merkittiin pahnuekortille.Joitakin pahnueita jouduttiin tasaamaan, tasaus tehtiin vuorokauden sisällä syntymästä. Heikoille japienille porsaille annettiin tarvittaessa syntymän jälkeen elvytysvalmistetta. Vieroitusikä olikeskimäärin 28 päivää.Värillisillä roduilla (DM, H) siemennetyille emakoille syntyi hieman enemmän porsaita(yhteensä ja elävänä) kuin maatiaisroduilla (M, NM) siemennetyille emakoille. VieroitusvaiheessaNM-porsaita oli vähiten pahnuetta kohti, mutta niiden vieroituspaino oli suurin. Tämä heijastui myöspahnuepainoon vieroitettaessa, joka oli suurin NM-porsailla. Porsaiden kuolleisuus M-pahnueissa olisuurin syntyessä, mutta pienin syntymän ja vieroituksen välillä. Tästä ilmeisesti johtui, ettävieroitettujen porsaiden lukumäärässä vain NM-pahnueet erottuivat joukosta. Porsaidenkokonaiskuolleisuus syntymän ja vieroituksen välillä oli pienin M-pahnueissa ja suurin DMpahnueissa.Tämän tutkimuksen aineisto oli kuitenkin niin pieni, että pahnuetasolla isärotujen välistenerojen testaaminen tilastollisesti ei ollut mielekästä. Porsaiden päiväkasvu pahnueaikana oli 283-298g/pv. H-porsaat kasvoivat hitaimmin ja NM-porsaat nopeimmin, mutta erot eivät olleet tilastollisestimerkitseviä. Tuotannollis-taloudellisesti edullisimman isärotuvaihtoehdon määrittämiseksi onanalysoitava porsaiden koko elinkaaren tuotantotulokset.
27
Turakainen, Marja, Helinä Hartikainen, and Mervi Seppänen. "Seleenirikastuksen vaikutus siemenperunan fysiologiseen ikään." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76946.
Full textAbstract:
Suomen oloissa siemenperunan varastointijakso on pitkä ja sen aikana siemenperunan fysiologinen ikälisääntyy eli se vanhenee hiljalleen. Samalla siemenperunan elinvoima alenee ja se tuottaa pienen sadon.Siksi elinvoiman säilyminen varastoinnin aikana mahdollisimman hyvänä on tärkeää.Vaikka seleeniä ei pidetä kasveille välttämättömänä mikroravinteena, nousevien seleenilisäysten onosoitettu parantavan kasvien kasvua, sadon määrää ja laatua sekä lisäävän kasvisolujen antioksidatiivistapuolustuskykyä. Kasvit tarvitsevat puolustusmekanismeja suojautuakseen sisäisten tai ulkoistenstressitekijöiden aiheuttamilta solujen hapetusvaurioilta. Vanheneminen on luonnollinen kasvienkehitysvaihe, jolloin solujen lipidien mm. solukalvojen hapettuminen lisääntyy. Seleenin on havaittuhidastavan kasvien vanhenemista ja E-vitamiinipitoisuuden vähenemistä kasvin ikääntyessä. Seleeniäsaaneiden kasvien on todettu myös säilyttävän pidempään tuoreutensa ja ravintoarvonsa.Tutkimuksessa selvitettiin, voiko seleenilannoitus ylläpitää tai edistää siemenperunan elinvoimansäilymistä sekä hidastaa sen vanhenemista varastoinnin aikana. Seleenillä rikastetut siemenperunat tuotettiinedellisenä kasvukautena kasvihuonekokeessa nousevilla selenaattimäärillä (0, 0,0035, 0,01, 0,075 ja 0,9 mgseleeniä kg-1 kvartsihiekkaa) lannoitetuissa kasveissa. Niiden elinvoimaa tutkittiin selvittämällävarastointiajan vaikutusta itujen lukumäärään ja pituuteen ja laskemalla itämiskapasiteetti.Siemenperunoiden vanhenemista tutkittiin mittaamalla rasvahappojen hapettumistuotteen elimalondialdehydin (MDA) kertymistä varastoinnin aikana ja idätysjakson jälkeen. Seleenin vaikutustasiemenperunoiden satopotentiaaliin tutkittiin kasvihuonekokeissa määrittämällä niiden tuottamat sadot.Seleenipitoisuus määritettiin sekä siemenperunoista että seuraavan sadon mukuloista.Pitkien itujen (≥1 cm) osuus ja itujen itämiskapasiteetti kasvoivat varastointiajan pidetessä kahdestakahdeksaan kuukauteen. Korkeimmat seleenilisäykset (0.075 ja 0.9 mg kg-1) paransivat kahdeksan kuukauttavarastoitujen siemenperunoiden itämiskapasiteettia eli suurempi osa olemassa olevista iduista olielinvoimaisia. Samanaikaisesti itujen putreskiinin pitoisuus oli korkein. Seleenillä ei ollut selvää vaikutustasiemenperunan vanhenemiseen. Korkein sato tuotettiin kuusi kuukautta varastoidulla siemenperunalla,riippumatta seleenilisäyksestä. Varastointiajan pidetessä kahdeksaan kuukauteen yhä korkeammatseleenilisäykset antoivat positiivisen sadonlisän.Tulokset osoittavat, että korkeat seleenilisäykset edistävät siemenperunoiden itämispotentiaalia jasatopotentiaalia varastointiajan, mikäli varastointiaika on yli kuusi kuukautta. Seleenillä ei olejohdonmukaista siemenperunan vanhenemista hidastavaa vaikutusta siemenperunan ollessa sopivassaistutusiässä.
28
Kallela, Marja, Petri Vanhala, and Anna Talvitie. "Pakasteherneen fysikaalisten rikkakasvintorjuntamenetelmien vaikutus satoon." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 19 (January 31, 2004): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77057.
Full text
29
Korhonen, Hannu T., Pekka Eskeli, and Juhani Sepponen. "Ruokinnan vaikutus siniketun jalkojen taipuneisuuteen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–3. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75173.
Full textAbstract:
Sinikettujen koko on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Koon kasvaessa myös jalkojen heikkous ja jalkaongelmat ovat lisääntyneet. Tämän kokeen tarkoituksena oli selvittää ruokinnan voimakkuuden (rajoitettu vs vapaa) ja Ca:P.suhteen (1.5.1 vs 2:1 vs2.9.1) vaikutusta siniketun jalkaterveyteen. Kokeen aikana mitattiin eläinten kasvuun ja hyvinvointiin liittyvät muuttujat sekä rehunkulutus. Eläinten liikuntavaikeudet ja taipuneisuus arvioitiin. Etujaloista otettiin röntgenkuvat. Kokeessa onnistuttiin tuottamaan painon suhteen kaksi hyvin erilaista ryhmää; (1) lihavat, vapaasti ruokitut, ja (2) selvästi hoikemmat, rajoitetusti ruokitut. Vapaasti ruokittujen kettujen kasvukäyrät olivat selvästi rajoitetuista poikkeavat. Samoin merkittävät erot löytyivät vyötärön ja niskan ympärysmitoissa, pituudessa ja kuntoindeksissä. Ruokinnan voimakkuus vaikutti liikkumisvaikeuteen: vapaasti ruokituilla oli enemmän liikkumisvaikeuksia. Mitä painavampi kettu oli, sitä suuremmat olivat liikuntavaikeudet. Liikkumisvaikeuksia oli enemmän niillä ketuilla, joilla oli enemmän taipuneisuutta jaloissa. Ruokinnan voimakkuus ei vaikuttanut jalkojen taipuneisuuteen. Jalkojen taipuneisuus oli suurinta alhaisen Ca:P-suhteen dieetillä (1.5.1) ja vähäisin korkealla Ca:P dieetillä (2.9:1). Röntgenkuvat eivät paljastaneet jaloissa mitään hälyttävää. Luustossa (värttinäluu, kyynärluu) ei näkynyt poikkeavaa eikä myöskään nivelissä (rannenivel, kyynärnivel). Jalkojen Taipuneisuus arvioitiin asteikolla 1-5, missä 1 oli täysin terve ja 5 oli erittäin taipunut. Tässä kokeessa löytyi kettuja, joiden taipuneisuus oli 2,3 tai 4. Siis ääripäitä ei löytynyt. Ketun pituuskasvu loppuu syyskuun lopulla. Lihomisvaihe ajoittuu loka-marraskuulle. Näyttää siltä, että jalkojen taipuminen näin lyhyellä ajanjaksolla ei ole kovinkaan suuri hyvinvointiongelma nahkottavalle ketulle
30
Kymäläinen, Hanna-Riitta, and Risto Kuisma. "Hygienisointikäsittelyjen vaikutus pilkottujen tuorekasvisten laatuun." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75210.
Full textAbstract:
Kiinnostus pilkottuja tuorekasviksia kohtaan on kasvanut viime vuosina. Pilkkomisessa tapahtuva kasviksen solurakenteen rikkoutuminen edistää mikrobien lisääntymistä ja tuotteiden pilaantumista aiheuttaen haasteita kasvisten säilyvyydelle. Hygieniaa ja säilyvyyttä on yritetty parantaa paitsi raakaainevalinnoilla, myös erilaisilla kemiallisilla käsittelyillä (mm. hapot, vetyperoksidi, otsoni ja elektrolysoitu vesi), fysikaalisilla menetelmillä (mm. lämpökäsittely, ultraviolettivalo ja korkea paine), pakkausmateriaaleilla ja -kaasuilla sekä varastointiolosuhteilla. Kemiallisilla ja fysikaalisilla hygienisointitekniikoilla pyritään yleensä mikrobimäärien vähentämiseen tai patogeenien eliminoimiseen. Kirjallisuustutkimuksessa selvitettiin kemiallisten ja fysikaalisten hygienisointitekniikoiden vaikutusta pilkottujen tuorekasvistuotteiden mikrobiologiseen laatuun ja säilyvyyteen. Pilkottujen tuorekasvisten laatua on tutkittu kansainvälisesti erittäin paljon, mutta tutkimuskohteissa on kasviskohtaisia eroja. Esimerkiksi juureksista porkkanaa on tutkittu erittäin paljon, lanttua ja punajuurta vain vähän. Yksittäisen hygienisointikäsittelyn sijaan monet uusimmista tutkimuksista painottuvat yhdistelmätekniikoihin eli erilaisten käsittelymenetelmien yhdistämiseen samanaikaisesti tai peräkkäin. Useilla hygienisointitekniikoilla on saatu vähennettyä kasvisten normaaliflooraa tai patogeeneja. Valtaosa tutkimuksista osoitti, että useimmat hygienisointikäsittelyt eivät tuhoa kaikkia mikrobeja kasviksesta. Vaikka jollakin hygienisointikäsittelyllä saatiinkin vähennettyä mikrobimääriä hyvinkin pieniksi, mikrobit usein lisääntyivät käsittelyä seuraavalla varastointijaksolla. Kunkin käsittelyn vaikutus kasvistuotteen mikrobiologiseen laatuun vaihteli hyvinkin suuresti eri kasvisten ja niiden pilkontatavan, tutkittujen mikrobien, hygienisoinnin toteutustavan sekä käsittelyolosuhteiden osalta. Minkään katsauksessa esitellyn hygienisointikäsittelyn suhteen ei siis voida esittää yksiselitteistä, yleispätevää vaikutusta kasvisten laatuun. Mikrobiologisen turvallisuuden ja säilyvyyden lisäksi tärkeitä tuorekasvistuotteen tyypilliset laatuominaisuudet liittyvät ulkonäköön, makuun, ravintoarvoon ja tuntuun. Mikrobiologisen laadun lisäksi hygienisointikäsittelyjen todettiin usein vaikuttavan kasviksen ravitsemukselliseen ja aistinvaraiseen laatuun, joskaan aina näitä vaikutuksia ei todettu tai tutkittu. Hyvälaatuistenkin tuorekasvisten pinnalla ja sisällä on mikrobeja, ns. normaaliflooraa. Mikrobimäärät yleensä kasvavat kasviksen pilaantuessa ja sen laadun heiketessä. Normaali mikrobifloora saattaa kuitenkin vähentää patogeenien elinmahdollisuuksia. Lisäksi käytännön tuotanto-olosuhteissa kaikkien kasvisten laatuun vaikuttavien tekijöiden seuraaminen ja ylläpitäminen on usein haasteellista. Kussakin tilanteessa tulee arvioida käsittelyjen tavoite, mahdolliset hyödyt ja haitat, tuotantolaitoksen olosuhteet, kustannukset sekä lainsäädäntö. Tulee myös muistaa, että hygienisointimenetelmiä ei tule käyttää korvaamaan hyviä tuotantokäytäntöjä, kuten kylmäketjua ja sen olosuhteita (pääsääntöisesti korkeintaan +6 °C) ja pysyvyyttä, puhtautta ja tuotantohygieniaa sekä nopeaa käsittelyprosessia ja -ketjua. Kirjallisuustutkimus tehtiin TuoPro (Tuorekasvisten turvallisuuden parantaminen) -hankkeessa, jonka vetäjä oli Luonnonvarakeskus (Luke) ja rahoittajana Hämeen ELY-keskus. Hankkeen tuloksista tiedotetaan vuosina 2015–2016 Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa TuoPro2 (Hyviä käytäntöjä tuorekasviksia valmistaviin yrityksiin) -hankkeessa, jonka vetäjä on Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitos.
31
Lätti, Markku. "Suorakylvön vaikutus kevätviljojen viljelyn työnmenekkiin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 19 (January 31, 2004): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77084.
Full text
32
Laurinen, Pasi, Helle Nygaard Laerke, Mette Skou Hedemann, Carsten Pedersen, Knud Erik Bach Knudsen, Tarja Pohjanvirta, Sinikka Pelkonen, Paula Hyvönen, and Atte Von Wrigh. "Rehun hiilihydraattikoostumuksen vaikutus porsaiden ruoansulatukseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 19 (January 31, 2004): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77085.
Full text
33
Hellén, Anna Emilia. "Kielimaiseman vaikutus maahanmuuttajien liikkuvuuteen pääkaupunkiseudulla." Alue ja Ympäristö 48, no. 1 (June 19, 2019): 85–100. http://dx.doi.org/10.30663/ay.71010.
Full textAbstract:
Olemme arjessa tekstien ympäröimiä. Tekstiä ja kirjoitusta tulee vastaan kadulla kävellessämme muun muassa kauppojen ikkunoissa, mainoksissa ja katukylteissä. Ympärillämme olevan kirjoituksen määrään emme tavallisesti kiinnitä erityistä huomiota, vaan hyödynnämme kirjallisessa muodossa olevaa informaatiota ikään kuin ohimennen. Tilanne on täysin toinen, jos kielimaisema on meille tuntematon. Tässä artikkelissa tarkastellaan kielimaiseman vaikutusta Suomeen tulleiden luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien liikkuvuuteen pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudulla asuvia maahanmuuttajia haastattelemalla haetaan keinoja parantaa kaupunkiympäristön kielellistä esteettömyyttä ja saavutettavuutta.
34
Jaakkola, Seija, Eeva Saarisalo, and Terttu Heikkilä. "Säilöntäaineen ja kuiva-ainepitoisuuden vaikutus säilöheinän laatuun." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75724.
Full textAbstract:
Säilöheinä on kuiva-ainepitoisuudeltaan (450–800 g/kg) säilörehun ja kuivan heinän välimuoto, jota käytetään runsaasti erityisesti hevosten ruokinnassa. Säilöheinän tekotapa vastaa enemmän säilörehua, koska kostea rehu säilötään ilmatiiviisti, yleensä muovitettuihin paaleihin. Säilöheinän säilöntäprosessia ja säilyvyyteen sekä erityisesti jälkipilaantumisalttiuteen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu selvästi vähemmän kuin tuoreemman rehun. Nurmikasvien vesiliukoisten hiilihydraattien, sokereiden, pitoisuus voi vaihdella suuresti. Hevosen ruokinnassa vesiliukoisiin hiilihydraatteihin kuuluvien fruktaanien suuren määrän on esitetty vaikuttavan hevosten kaviokuumealttiuteen. Säilönnän vaikutus rehun sokeripitoisuuteen voi siten olla tärkeä rehun ruokinnalliseen laatuun vaikuttava tekijä. Erityyppisten säilöntäaineiden vaikutusta säilöheinän koostumukseen ja lämpenemisherkkyyteen eli aerobiseen stabiilisuuteen tutkittiin kahdessa kokeessa, joista toinen tehtiin koemittakaavassa (3-4 kg/siilo) ja toinen pyöröpaaleissa. Ensimmäisen osakokeen rehut tehtiin kahdessa kuiva-ainepitoisuudessa (510 ja 600 g/kg). Mukana oli kaksi propionihappoon perustuvaa kemiallista säilöntäainetta ja kolme maitohappobakteereihin perustuvaa biologista valmistetta. Pyöröpaalikokeen rehut tehtiin kolmessa kuiva-ainepitoisuudessa (450, 550 ja 650 g/kg). Mukana oli yksi propionihappovalmiste ja kolme biologista valmistetta, joista osa oli samoja kuin ensimmäisessä osakokeessa. Sekä kuiva-ainepitoisuus että säilöntäaine vaikuttivat rehujen käymisprosessiin ja sitä kautta esimerkiksi maitohappo- ja sokeripitoisuuteen. Myös lämpenemisherkkyydessä oli eroja. Ensimmäisessä kokeessa kuivempien rehujen lämpeneminen alkoi aikaisemmin. Propionihappopohjaiset säilöntäaineet ja Lactobacillus plantarumin + L. buchnerin yhdistelmä olivat tehokkaita lämpenemisen estäjiä. Toisessa kokeessa kuiva-aineen vaikutus oli erilainen eri säilöntäkäsittelyiden yhteydessä. Tehokkaimmin lämpenemistä esti propionihappoon perustuva säilöntäaine. Lähes yhtä hyvä oli L. plantarumin ja natriumbentsoaatin yhdistelmä. L. plantarumin ja L. buchnerin yhdistelmä ei sen sijaan ollut yhtä tehokas kuin ensimmäisessä kokeessa. Biologiset valmisteet pienensivät rehun sokeripitoisuutta säilönnän aikana, mutta happovalmisteiden vaikutus oli hyvin vähäinen. Mitä kuivempaa rehu oli, sitä vähemmän sokeripitoisuudessa tapahtui muutosta. Säilöheinän laatuun voidaan vaikuttaa päätöksillä, jotka koskevat rehun esikuivatusaikaa ja säilöntäaineen käyttöä. Rehun kuivattaminen suureen kuiva-ainepitoisuuteen (yli 550 g/kg) lisää riskiä rehun lämpenemisestä verrattuna tuoreempaan rehuun ja suuri kuiva-ainepitoisuus myös säilyttää rehussa suuren sokeripitoisuuden. Säilöntäaineen käyttö parantaa rehun mikrobiologista laatua ja sitä kautta pienentää myös lämpenemisriskiä. Lämpenemisen estäjänä tehokkaimmaksi osoittautui propionihappopohjainen valmiste. Myös maitohappobakteerin ja natriumbentsoaatin yhdistelmä antoi hyvän tuloksen. Propionihapon käyttö ei vähentänyt säilöheinän sokeripitoisuutta säilönnän aikana. Sen sijaan maitohappobakteereiden käyttö säilöntäaineena muuntaa tehokkaasti rehun sokereita maitohapoksi. Siten se on tehokas keino vähentää rehun sokeripitoisuutta ja myös fruktaaneiden pitoisuutta, jos tavoitteena on rehun sokeripitoisuuden vähentäminen hevosten ruokinnassa. Edellytyksenä on kuitenkin, että rehua ei kuivata liian kuivaksi. Kuiva-ainepitoisuuden on oltava alle 550 g/kg, jotta maitohappokäymistä voi tapahtua riittävästi.
35
Toropainen, Tanja. "Typografian vaikutus yhdyssubstantiivien oikeinkirjoitukseen Agricolan teoksissa." Sananjalka 58, no. 1 (January 1, 2016): 175–98. http://dx.doi.org/10.30673/sja.86751.
Full text
36
Jantunen, Jarmo Harri. "Oppimiskontekstin vaikutus oppijanpragmatiikkaan: astemääritteet leksikaalisina nallekarhuina." Lähivõrdlusi. Lähivertailuja 25 (October 29, 2015): 105–36. http://dx.doi.org/10.5128/lv25.05.
Full text
37
Elo, Kari, Zohaib Gulzar, Fabian Hoti, Seija Jaakkola, Siru Salin, Mikko Sillanpää, Juhani Taponen, Aila Vanhatalo, and Tuomo Kokkonen. "Ummessaoloajan ruokintatason vaikutus lypsylehmien maksan geenitoimintaan." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75436.
Full textAbstract:
Ummessaolokaudella kahta kahdeksan ayrshire-lehmän ryhmää ruokittiin joko rajoitetusti tai vapaasti. Lehmät saivat pelkästään säilörehua 6–4 viikkoa ennen odotettua poikimista. Tänä aikana rajoitetusti ruokitut lehmät saivat 100 % (ryhmän keskiarvo 95 MJ/d) ja vapaasti ruokitut käytännössä 150 % (keskiarvo 144 MJ/d) laskennallisesta energiantarpeestaan. Tunnutusruokinnan alkaessa kolme viikkoa ennen odotettua poikimista, vapaasti ruokitun ryhmän energian saantia alettiin rajoittaa siten, että laskennallinen energian saanti aleni vertailuryhmän tasolle ennustettuun poikimapäivään mennessä. Molempien ryhmien ruokintaan sisältyi kolmen viimeisen tiineysviikon aikana väkirehua 30 % rehuannoksen energiasisällöstä. Tunnutusruokinnan aikana ryhmien energian saannin keskiarvot olivat 107 MJ/d rajoitetusti ja 135 MJ/d vapaasti ruokitulla ryhmällä. Poikimisen jälkeen molempien ryhmien ruokinta oli samanlainen. Molemmista ryhmistä jouduttiin poistamaan yksi lehmä ensimmäisellä viikolla poikimisen jälkeen. Maksanäytteet kerättiin biopsioimalla kahdeksan päivää ennen odotettua poikimista ja yksi ja yhdeksän päivää poikimisen jälkeen. Maksanäytteistä eristettiin kokonais-RNA, jonka laatu analysoitiin sekä elektroforeettisesti että spektrofotometrisesti. Geenitoiminnan kvantitointi tehtiin 32 RNA-näytteestä Affymetrix Bovine GeneChip -siruilla. Näytteenottoajankohtien suhteen näytteet jakautuivat siten, että rajoitetusti ruokittujen ryhmästä analysoitiin 15 näytettä (5 + 6 + 4) ja vapaasti ruokitusta ryhmästä 17 näytettä (5 + 6 + 6). Geenitoiminnan voimakkuutta kuvaavien lukujen keskiarvojen kaksinkertaisen keskihajonnan avulla pareittaisista aineistoista valikoitiin 5 % eniten eri tavalla toimivista geeneistä. Empiiristä Bayes-menetelmää käyttävällä t-testillä tehtiin pareittaisia vertailuja, ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin P<0,05. Verrattaessa 8 päivää ennen ja 9 päivää jälkeen poikimisen otettuja näytteitä kontrolliryhmässä havaittiin geenitoiminnan eroja 96 geenissä ja koeryhmässä 39 geenissä. Kummassakin em. ryhmässä yhteisiä geenejä oli 11. Näiden geenien toiminnan muutokset ovat todennäköisesti koekäsittelystä riippumattomia ja liittyvät poikimisen yhteydessä tapahtuviin fysiologisiin muutoksiin. Verrattaessa koe- ja kontrollikäsittelyn välisiä eroja empiiristä Bayes-menetelmää käyttävällä t-testillä havaittiin 54, 44 ja 33 geenin toimivan eri tavalla 8 päivää ennen sekä 1 ja 9 päivää jälkeen poikimisen. Hierarkkinen ryhmittely käyttäen Pearson-korrelaatiota jakaa geenit neljään ryhmään sekä 8 päivää ennen että 1 ja 9 päivää jälkeen poikimisen.
38
Häggman, Johanna, and Jarmo Juga. "Navetan olosuhteiden vaikutus lypsylehmien sorkkaterveyteen parsinavetoissa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75440.
Full textAbstract:
Hyvä sorkkaterveys on lypsylehmille tärkeää, koska useat sorkkasairaudet ovat kivuliaita ja aiheuttavat ontumista. Pihattojen yleistymisestä huolimatta vuonna 2010 Suomessa tuotantoseurannassa olevista lypsykarjatiloista 74,3 % oli parsinavetoita. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin parsinavetoiden erilaisten ympäristöolosuhteiden vaikutuksia suomalaisten ayrshire- ja holstein-rotuisten lypsylehmien sorkkaterveyteen. Tutkimuksessa käytettiin sorkkahoitajien vuosien 2005 ja 2009 välisenä aikana keräämää aineistoa, joka sisälsi tiedot 18 038 ayrshire- ja holstein-rotuiselta lehmältä yhteensä 609 parsinavetasta. Aineisto sisälsi tiedot kahdeksasta eri sorkkasairaudesta. Tässä tutkimuksessa kaikki sorkkasairaudet yhdistettiin yhdeksi binomiaaliseksi (terve/sairas) sorkkaterveys muuttujaksi. Analyyseihin käytettiin R tilasto-ohjelmaa ja mallina logistista yleistettyä lineaarimallia, jossa oli satunnaistekijöinä sorkkahoitaja sekä karja (sorkkahoitajan sisällä). Saatujen tulosten perusteella rodulla oli suuri vaikutus sorkkaterveyteen. Holstein-rotuisista lehmistä 43,1 % ja ayrshire-rotuisista lehmistä 32,4 % oli yksi tai useampi sorkkasairaus. Sorkkasairaus riski kasvoi yhdessä poikimakertojen kanssa. Lehmät, joiden poikimakerta oli >3, olivat 5,19 kertaa suuremmassa riskissä sairastua sorkkasairauksiin verrattuna ensimmäistä kertaa poikiviin lehmiin. Erilainen väkirehuruokinta vaikutti sorkkasairauksien yleisyyteen. Tiloilla, joissa käytettiin tasaväkirehuruokintaa (OR = 1,49, p < 0,001) oli enemmän sorkkasairauksia verrattuna tiloihin, jotka käyttivät tuotoksen mukaista ruokintaa. Lehmillä, joita pidettiin kuivalanta pitkäparsinavetoissa, oli 1,37 kertaa (p <0,001) suurempi riski sairastua sorkkasairauksiin verrattuna lehmiin, jotka olivat navetoissa joissa käytettiin lietelanta menetelmää. Kumimatot parsissa vähensivät sorkkasairausriskiä verrattuna betonialustaan (OR = 0,74, p < 0,001). Kesällä laitumella ja talvella ulkotarhassa olevilla lehmillä oli vähemmän sorkkasairauksia verrattuna aina sisällä pidettäviin lehmiin. Tulokset viittaavat siihen, että tuotoksenmukaista ruokintaa tulisi suosia ja kuivalanta pitkäparsinavetta lisäisi sorkkasairausriskiä. Tulosten perusteella lehmien olisi myös hyvä päästä ulos (laitumelle) ainakin kesäkaudella.
39
Kokkonen, Tuomo, Siru Salin, Kari Elo, Rashid Safari, Juhani Taponen, and Aila Vanhatalo. "Ummessaolokauden ruokinnan koostumuksen vaikutus lypsylehmien insuliiniresistenssiin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75512.
Full textAbstract:
Liian runsas energian saanti poikimista edeltävänä ummessaoloaikana nostaa veren insuliinipitoisuutta huomattavasti, mikä saattaa voimistaa kudosten insuliiniresistenssiä. Rasvakudoksen insuliiniherkkyyden väheneminen voi lisätä rasvahappojen mobilisaatiota poikimisen läheisyydessä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten ummessaolokauden ruokinnan energiasisältö vaikuttaa lehmien kuntoluokan kehittymiseen sekä insuliiniresistenssiin ja rasvahappojen mobilisaatioon tiineyden loppuvaiheessa ja tuotoskauden alussa. Kokeessa oli mukana 16 vähintään toista kertaa poikivaa ay-lehmää. Lehmiä ruokittiin 8 viikon ajan ennen odotettua poikimista vapaasti joko säilörehulla tai kuitupitoisella seosrehulla. Seosrehu sisälsi 55 % säilörehua, 40 % olkea ja 5 % rypsirouhetta kuiva-aineessa. Rypsirouhetta lisättiin seosrehuun, jotta ruokintojen raakavalkuaispitoisuus saatiin pidettyä samana (n. 120 g/kg ka). Tunnutusruokinnan aikana molemmat ryhmät saivat väkirehua 1 kg/pv alkaen 10 päivää ennen odotettua poikimista. Määrä nostettiin 2 kg:aan/pv 5 päivää ennen odotettua poikimista. Poikimisen jälkeen molemmilla ryhmillä oli samanlainen ruokinta. Säilörehua annettiin vapaasti ja väkirehumäärä nostettiin 16 kg:aan/pv 32 päivään mennessä. Säilörehua saaneiden lehmien keskimääräinen rehun syönti kokeen alusta tunnutuskauden alkuun oli 13,1 kg ka/pv ja seosrehua saaneiden lehmien rehun syönti 11,0 kg ka/pv. Säilörehua saaneet lehmät saivat keskimäärin 35 % enemmän energiaa (MJ/pv) kuin seosrehua saaneet lehmät. Säilörehua saaneiden lehmien elopaino lisääntyi ennen tunnutusruokinnan alkua enemmän kuin seosrehua saaneiden (1,4 vs. 1,0 kg/pv, p<0,05). Lehmien kuntoluokassa poikimisen läheisyydessä sekä kuntoluokan ja elopainon muutoksessa poikimisen jälkeen ei ollut eroja. Säilörehua saaneiden lehmien plasman insuliinipitoisuus (24,3 vs. 16,1 µIU/ml, p<0,05) ja glukoosipitoisuus (4,0 vs. 3,8 mmol/l, p<0,10) olivat ennen poikimista suurempia kuin seosrehua saaneiden. Plasman vapaiden rasvahappojen (NEFA) pitoisuuksissa ei ollut eroa ennen poikimista. Säilörehua saaneiden lehmien plasman glukoosipitoisuus oli poikimisen jälkeen suurempi (3,4 vs. 3,1 mmol/l, p<0,10) kuin seosrehua saaneiden lehmien. Plasman insuliini- ja NEFA-pitoisuuksissa ei ollut eroja. Ennen poikimista tehdyssä glukoosirasituskokeessa (-11 pv) säilörehua saaneiden lehmien plasman glukoosipitoisuuden käyrän alainen ala (AUC) oli pienempi (416 vs. 523 mmol*min, p<0,05) kuin seosrehua saaneiden lehmien. Glukoosin poistumisnopeudessa ja NEFAn AUC:ssa ei ollut eroja. Insuliinin huippupitoisuus (382 vs. 230 µIU/ml, p<0,05) ja AUC (21093 vs. 13729 µIU *min, p<0,10) olivat suuremmat säilörehua saaneilla lehmillä. Poikimisen jälkeen (+8 pv) tehdyssä glukoosirasituskokeessa ei havaittu ryhmien välisiä eroja. Runsas energian saanti ummessaolokaudella nosti veren insuliinipitoisuutta ja lisäsi lehmien elopainon kasvua, mutta ei vaikuttanut insuliiniresistenssiin tai lehmien kudosvarastojen mobilisaatioon.
40
Rahkonen, Terhi, and Elina Juutinen. "Voikukan vaikutus säilörehun säilöntälaatuun ja rehuarvoihin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75585.
Full textAbstract:
Voikukka on yleinen rikkakasvi säilörehunurmipelloilla ja etenkin vanhoilla nurmilla (Kajan ja Nousiainen 2006). Syväjuurinen voikukka levittäytyy nopeasti nurmen aukkopaikkoihin vieden valoa, vettä ja ravinteita nurmikasveilta. Karjatilan kannattava peltoviljely-hanke järjesti kesällä 2010 MTT Maaningalla timotei-voikukka-minisiilokokeen. Minisiilokokeen tavoitteena oli selvittää, kuinka eri voikukkapitoisuudet (0, 25, 50, 75 ja 100 % tuorepainosta) vaikuttavat timoteisäilörehun säilönnälliseen laatuun, kemialliseen koostumukseen ja rehuarvoihin ensimmäisessä sadossa. Timotein ja voikukan raaka-ainenäytteet sekä siilojen säilörehut analysoitiin 90 päivän säilönnän jälkeen. Minisiilokokeen tuloksia verrattiin muihin ulkomaalaisiin voikukasta tehtyihin tutkimustuloksiin ja kirjallisuuteen sekä lypsylehmien hyvän nurmisäilörehun laatu- ja ruokintasuosituksiin. Samaan aikaan korjatun voikukan ja timotein D-arvot olivat varsin samanlaisia (erotus 27 g/kg ka). Voikukkapitoisen säilörehun NDF-pitoisuus oli huomattavasti timotei-säilörehua alhaisempi (310 vs. 557 g/kg ka). Voikukkaa sisältävässä säilörehussa etenkin kaliumin, magnesiumin ja kalsiumin määrät lisääntyivät. Kuitenkin ekvivalenttisuhteena laskettuna voikukan sisältämän kaliumin suhde kalsiumin ja magnesiumin yhteismäärään oli pienempi kuin timotein. Tässä kokeessa kaikkien koesiilojen pH laski alle 4. Voikukka ei vaikuttanut säilönnän aikana haihtuvien rasvahappojen eikä sokereiden määrään. Liukoisen typen osuus kokonaistypestä pieneni, kun voikukan määrä lisääntyi säilörehussa. Kaikissa koesiiloissa liukoisen typen määrät ylittivät hyvän säilörehun suositusarvon. Voikukan määrän muuttuessa ainoastaan ammoniumtypen osuus kokonaistypen määrästä ei muuttunut systemaattisesti. Tämän kokeen ja kirjallisuuden perusteella voidaan olettaa, että voikukkapitoisesta nurmesta voidaan saada säilöntälaadultaan laadukasta rehua, ja ettei voikukan nurmea korkeampi puskurikapasiteetti ole ongelma etenkään, jos säilönnän onnistumisen muut edellytykset ovat kunnossa. Voikukan pienempi kuiva-ainepitoisuus verrattuna timoteihin voi lisätä säilörehun puristenestemäärää. Pelkän timoteisäilörehun kuiva-ainepitoisuus oli 329 g/kg ja puhtaan voikukkasäilörehun 156 g/kg, kun niiden esikuivatusaika oli sama. Jos voikukkapitoisen säilörehun esikuivatusaikaa ei lisätä, kuiva-ainepitoisuus jää matalaksi ja puristenesteen määrä lisääntyy. Tässä artikkelissa ei oteta kantaa vaikutuksiin, joita voikukalla voi olla nurmen satotasoon.
41
Kapuinen, Petri, Paula Perälä, and Kristiina Regina. "Mädätyksen vaikutus naudan lietelannan lannoitusominaisuuksiin nurmella." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75876.
Full textAbstract:
Mädätyksen vaikutus lietelannan lannoitusarvoon on keskeinen kriteeri harkittaessa maatalouden biokaasutuotannon tukemista. Sen on väitetty parantavan merkittävästi lannan ravinteiden käyttökelpoisuutta ja hygieniaa korjattavan rehun laadun kannalta. Väitteiden todenperäisyyden selvittämiseksi perustettiin 2-vuotinen kenttäkoe timotei-nurminata –nurmelle Jokioisiin. Nurmea lannoitettiin keväällä väkilannoitteella 92 kg N/ha. Ensimmäisenä vuonna 1. niitto oli puhdistusniitto, mutta 2. vuoden ruuduittainen edellisen vuoden käsittelyiden jälkivaikutusten selvittämiseksi. Tämän jälkeen koeruudut lannoitettiin koesuunnitelman mukaisesti. Tavoitteena oli käyttää naudan lietelantaa ns. nitraattiasetuksen sallima enimmäismäärä, 170 kg kok.-N/ha. Ennakkoanalyysien perustella tämän arvioitiin toteutuvan levitettäessä lietelantaa 85 kg liuk.-N/ha edestä. Mädätettyä lietelantaa käytettiin myös niin, että sen sisältämän kok.-N:n määrä oli 85 kg/ha siltä varalta, että väittämät osoittautuisivat oikeiksi. Lietelannat levitettiin letkulevitys- tai sijoitustekniikalla. Lisäksi kenttäkokeessa oli typpilannoitusportaat: 0, 50, 75, 100, 125, 150 ja 175 kg N/ha väkilannoiteseoksella, jonka koostumus vastasi käytettyjen lietelantojen ravinnesuhteita. Nurmea ei lannoitettu 2. niiton jälkeen, mutta 3. sato korjattiin käsittelyiden jälkivaikutusten selvittämiseksi. Ammoniakkiemissioita mitattiin 3 päivää levityksestä ja kasvihuonekaasupäästöjä seuraavan kevään lannoitukseen asti. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että mädätys nostaa lannan lannoitusarvoa nurmenviljelyssä lähtökohtaisesti liukoisen typen osuuden kasvua vastaavasti. Liuk. N:n osuuden kasvaessa lietelannan osuus nurmen N-lannoituksesta voi kasvaa lannan kok.-N määrän ylittämättä ns. nitraattiasetuksen rajaa. Vastaavasti liuk. N:n määrän kasvaessa suhteessa fosforin määrään osuus typpilannoituksessa voi lisääntyä. Fosfori muodostuu uudessa ympäristötukijärjestelmässä yleensä rajoittavaksi, jos maan viljavuusluokka fosforin suhteen on vähintään hyvä. Itse sadonmuodostuksessa mädätyksestä on merkittävää hyötyä vain, jos mädätetty lietelanta levitetään sijoitustekniikalla 1. niiton jälkeen. Tämä hyöty saadaan vain, jos myös 3. sato korjataan, mikä ei ole välttämättä taloudellisesti kannattavaa eikä edes mahdollista pohjoisimmilla tuotantoalueilla, vaikka olisikin ympäristölle hyödyksi. Lietelannan liuk. N tuottaa selvästi pienemmän sadon 2. niitossa kuin väkilannoite mädätyksestä ja sijoitustekniikan käytöstä huolimatta. Mädätys ei parantanut nurmisadon hygieniaa. Sijoitustekniikan käytöllä vähennetään radikaalisti ammoniakkipäästöjä, liukoisen fosforin huuhtoutumista nurmilta sekä hajuhaittoja, joten sen positiiviset ympäristövaikutukset ovat huomattavat. Typpioksiduulipäästöt saattavat kuitenkin lisääntyä. Ensimmäisen sadon muodostuksessa tarvittava typpi voidaan ja kannattaa antaa väkilannoitteena, koska väkilannoitteen levitykseen käytettävät koneet ovat keveämpiä ja siten sopivampia käytettäväksi keväällä märällä nurmella ja osa typpilannoituksesta joudutaan joka tapauksessa antamaan väkilannoitteena. Käytettäessä mädätettyä lietelantaa sijoitettuna ensimmäisen niiton jälkeen, toisen sadon liukoisen typen tarve voidaan lähes tyydyttää pelkällä lietelannalla, mutta mahdollisen kolmannen sadon lannoitus kannattaa antaa jo tässä yhteydessä väkilannoitteena tai mädättämätön lietelantaa käytettäessä 2. sadon raakavalkuaispitoisuuden normalisoimiseksi. Toinen sato käyttää tämän typen ja vastaava määrä lietelannan typestä jää kolmannen sadon käyttöön. Mädättämättömän lietelannan sijoittamisesta on sadonmuodostuksen kannalta lähinnä haittaa, mutta sen ympäristöhyödyt ovat lähes vastaavat kuin mädätetynkin lietelannan sijoittamisen. Sen liukoisen typen vaikutus jää pienemmäksi kuin mädätetyn lietelannan ja väkilannoitteen, mutta se voidaan useissa tapauksissa korvata väkilannoitetypellä kolmen niiton strategiassa, mikä kuitenkin lisää kustannuksia.
42
Tuomisto, Leena, Paula Martiskainen, Arto Huuskonen, Leena Ahola, Jaakko Mononen, and Risto Kauppinen. "Maitorotuisten sonnien laiduntaminen b) Vaikutus käyttäytymiseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76761.
Full textAbstract:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää laiduntamisen vaikutusta maitorotuisten sonnien käyttäytymiseen. Kokeessa käytettiin yhteensä 19 maitorotuista ayrshire- ja holstein-friisiläissonnia. Laidunkauden alkaessa sonnit olivat noin 15 kuukauden ikäisiä. Kaksi ryhmää (4 ja 5 sonnia) siirrettiin kahdelle laidunlohkolle (0,1 ha/eläin). Kaksi viiden sonnin ryhmää jätettiin eristämättömään pihattoon kahteen osakuivikepohjaiseen ryhmäkarsinaan (6,4 m2/eläin). Laitumet kasvoivat yksivuotista kaura-raiheinänurmea tai monivuotista timoteinurmea. Pihatossa sonneille annettiin vapaasti säilörehua. Kaikille eläimille annettiin lisäksi ohraa 5 kg/sonni/vrk ja kivennäistä 150 g/sonni/vrk. Sonnien käyttäytymistä tarkkailtiin yhden vuorokauden ajan heinäkuun alussa ja heinäkuun lopussa. Tarkkailujen aikana laidunsonnit olivat yksivuotisilla kaura-raiheinänurmea kasvavilla lohkoilla. Laitumella tarkkailut tehtiin suoralla seurannalla ja pihatossa videonauhoilta. Tarkkailumenetelmänä käytettiin hetkellistä seurantaa kuuden minuutin otantavälillä.Laidunsonnit käyttivät syömiseen (laiduntaminen, rehun syöminen ruokintakaukalosta) enemmän aikaa kuin pihattosonnit. Rakenteiden nuolemiseen ja nakertamiseen käytetyssä ajassa ei ollut eroa koeryhmien välillä heinäkuun alussa, mutta heinäkuun lopussa rakenteiden manipuloimista ha-vaittiin enemmän pihatossa. Stereotyyppistä kielenpyöritystä esiintyi hyvin harvoin, eivätkä koeryhmät eronneet sen määrässä. Heinäkuun alussa märehtimistä esiintyi enemmän pihatossa kuin laitumella, mutta heinäkuun lopussa koeryhmien välinen ero tasoittui. Sosiaalisen puskemis- ja nuolemiskäyt-täytymisen määrässä ei ollut eroa koeryhmien välillä. Muuta sosiaalista käyttäytymistä (seurustelu, seksuaalinen käyttäytyminen) oli heinäkuun alussa enemmän laidunsonneilla kuin pihattosonneilla, mutta heinäkuun lopussa eroa ei enää ollut. Hankaamista esiintyi enemmän pihatossa kuin laitumella. Itsensä nuolemisessa ei ollut eroa koeryhmien välillä. Joutilaana tai tarkkaavaisena seisoskelussa ei ollut eroa koeryhmien välillä. Myöskään joutilaana makaamiseen tai nukkumiseen käytetyssä ajassa ei ollut eroa koeryhmien välillä.Ero syömiseen käytetyssä ajassa johtuu ryhmien erilaisista ruokinnoista. Laidunsonnit keräsivät itse ravintonsa laitumelta kun taas pihattosonneille säilörehu tarjottiin valmiiksi silputtuna. Ahtaampi pihattoympäristö ei lisännyt pihattosonnien puskemiskäyttäytymistä. Laitumella sonnien saama liikun-ta parantanee eläinten lihaskuntoa ja voi siten edistää eläinten hyvinvointia. Laitumella sonnien mahdollisuuksista turkin hoitoon tulisi huolehtia tarjoamalla niille sopivia hankaamiskohteita. Tässä vertailussa molemmat kasvatusympäristöt osoittautuivat hyväksyttäviksi sonnien hyvinvoinnin kannalta, koska vakavista hyvinvointiongelmista kertovia käyttäytymismuutoksia ei havaittu kummassakaan ympäristössä. Täytyy ottaa kuitenkin huomioon, että tässä tutkimuksessa sonneilla oli myös pihatossa tilavammat olot kuin tavanomaisessa naudanlihantuotannossa.
43
Vanhatalo, Aila, Pirjo Pursiainen, and Mikko Tuori. "Puna-apilasäilörehun korjuuajan vaikutus maidon rasvahappokoostumukseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76999.
Full textAbstract:
Tutkimuksessa selvitettiin puna-apilasäilörehunkorjuuajankohdan vaikutusta maidonrasvahappokoostumukseen. Apilarehujen syöntiä, sulavuutta ja maidontuotantovaikutusta koskevattutkimustulokset on esitetty aikaisemmin (Pursiainen ym. 2006). Koerehut tehtiin puhtaasta puna-apilanurmestaensikasvun aikaisesta (AA) ja myöhäisestä (AM) kehitysvaiheesta sekä näidenjälkikasvuista (AAJ ja AMJ, vastaavasti). Kontrollina oli timotei-nurminatakasvustostaaikaisessa(TNA) ja myöhäisessä (TNM) kehitysvaiheessa tehty säilörehu. Rehut oli säilötty pyöröpaaleihinmuurahaishappopohjaista säilöntäainetta käyttäen. Tutkimus tehtiin 12 Ay-lehmällächange over -kokeena,jossa oli neljä kolmen viikon mittaista jaksoa. Lehmät jaettiin tuotoksen mukaan kahteenblokkiin (23kertaa poikineet ja ensikot) ja ne saivat säilörehua vapaasti. Viljarypsipohjaistaväkirehua annettiin 10.5 (useasti poikineet) tai 8.4 kg/pv (ensikot).Koekäsittelyiden välillä ei ollut eroja energiakorjatussa maitotuotoksessa tai maidonrasvapitoisuudessa. Apilasäilörehuruokinta vaikutti kuitenkin selvästi maidon rasvahappokoostumukseen.Se lisäsi kerta- jamonityydyttymättömien rasvahappojen ja vähensi palmitiinihapon(C16:0) osuutta maitorasvassa heinäkasviruokintoihin verrattuna. Apilaruokinta lisäsi erityisesti α-linoleenihapon(18:3 n3)osuutta maitorasvassa (0.87 (AA), 0.67 (AM), 0.92 (AAJ), 0.93 (AMJ), 0.44(TNA) ja 0.48 % (TNM)) vaikutuksen ollessa suurempi lehmien syödessä apilan jälkikasvu- kuinensikasvurehuja. Sen osuus maitorasvassa oli myös suurempi lehmien syödessä apilan ensikasvustaaikaisin korjattuja säilörehuja myöhään korjattuihin rehuihin verrattuna. Tulokset vahvistavattutkimusprojektin aikaisemmassa kokeessa saatuja tuloksia puna-apilanedullisesta vaikutuksestamaidon rasvahappokoostumukseen.
44
Harmanen, Heikki, and Jussi Esala. "Takapyöräkonekylvön vaikutus satoon helposti liettyvillä mailla." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75145.
Full textAbstract:
Viimevuosikymmeninä muokkaus- ja kylvökalusto ovat kehittyneet tehokkaimmiksi ja työvaiheet ovat vähentyneet. Valtamenetelmäksi on noussut kylvölannoitus takapyöräkoneella, jolla kylvettäessä siemenrivin tiivistäminen tapahtuu suuren osan koneen massasta kantavilla takapyörillä. Halusimme selvittää, lisääkö kylvötapa liettymis- ja kuorettumariskiä. Maassamme on runsaasti helposti liettyviä ja kuorettuvia maita, joissa savespitoisuus on 15–40 %. Kyseiset maat ovat ruotsalaisluokittelun mukaan kevyt- ja keskisavia. Suomalaisen luokituksen mukaan kyseiset maalajit ovat lähinnä: Hs, He, HHt, HsS, HeS ja HtS maita. Ilmajoella suoritettiin kesinä 2013 ja 2014 kylvötapakoe. Maalaji oli suhteellisen helposti liettyvä mHHt, jossa on 27 % Hs ja 12 % S. Kokeessa selvitettiin eri vaiheessa tehdyn jyräyksen merkitystä ohrasadon määrään ja laatuun. Jyräys tehtiin Junkkarin Superseed takapyöräkylvökoneella säiliöt puolillaan. Varsinainen kylvö tehtiin sivupyöräkoneella, jossa oli kylvörivin tiivistävä kapea jyräkiekko Kokeessa oli molempina vuosina kolme koejäsentä, neljä kerrannetta jolloin tuli kaksitoista 0,125 ha ruutua. Kuhunkin ruutuun arvottiin kylvötavat, joita olivat: kylvö sivupyöräkoneella, kylvö sivupyöräkoneella + jyräys sekä kolmantena jyräys + kylvö. Koealat muokattiin joustopiikkiäkeellä 2-3 kertaa hienorakeiseksi. Kesäkuussa 2013 satoi reilut 90 mmja maa liettyi voimakkaasti, mutta kuorettunut maa pysyi läpäisevänä. Kasvusto orastui tasaisesti (kylvö 23.5) ja satoerot olivat vähäisiä, keskisato oli 5 612 kg/ha. Vuonna 2014 vähennettiin äestystä, koeruutujen etuosa äestettiin kuitenkin hienommaksi (koejäsen 13). Keväällä 2014, (kylvö 23.5.) kesäkuun alun 8 mm sade lietti eniten jyräpyörän jäljille jäänyttä koejäsentä joka kuorettui kuivuessaan eniten. Kesäkuu jäi kuivaksi (sademäärä 22 mm). Heinäkuun lopun sateissa vilja lakoutui. Jyrätyillä mailla versoutuminen oli heikompaa kuin jyräämättömällä ja kahteen kertaa äestetyllä osuudella heikointa. Kerran äestetyllä versojen lukumäärä oli suurin sivupyöräkonekylvöllä 587 kpl/m² ja pienin kylvön jälkeen jyrätyllä 552 Kpl/m². Kahteen kertaan äestetyillä vastaavat lukemat olivat 740 ja 487 kpl/m². Sivupyöräkylvölle kertaalleen äestetty oli ollut liian vähän, mutta jyrätyille sopivasti. Kaikkien kertaalleen äestettyjen lohkojen keskisadoksi tuli 4965 kg/ha (14 % kosteana). Hienommaksi äestetty koejäsen 13 antoi satoa 4677 kg/ha. Paras hehtaarisato ja hehtolitrapaino saatiin, kun pelkästään kylvettiin ilman jyräystä 5215 kg/ha, jyräys ennen kylvöä tuotti 4869 kg/ha ja kylvön jälkeen tehty jyräys 4812 kg/ha. Vuonna 2014 vilja lakoontui heinäkuun rankkojen vesisateiden johdosta. Ilman lakoutumista satoerot olisivat todennäköisesti olleet vieläkin suuremmat. Hienoksi muokatun alueen sato jäi 583 kg/ha pienemmäksi kuin kapeilla jyräkiekoilla varustetulla koneella kylvössä. Helposti liettyvillä mailla takapyöräkoneella kylvön yhteydessä on syytä välttää liiallista muokkausta, koska jyräpyörät lisäävät liettymäriskiä rikkoessaan heikkorakenteisia muruja. Jälkiharalla voitaneen vähentää liettymisriskiä
45
Räty, Mari, Kirsi Järvenranta, Perttu Virkajärvi, and Maarit Hyrkäs. "Kyntösyvyyden vaikutus muokkauskerroksen helppoliukoisen fosforin pitoisuuteen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 30 (January 31, 2014): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75337.
Full textAbstract:
Viljelymaille on tyypillistä, että fosforipitoisuus on suurempi maan muokkauskerroksessa kuin sen alapuolella pohjamaassa. Nurmenviljelyssä pintaan levitetty lannoitefosfori ja lietelanta kasvattavat helppoliukoisen fosforin määrää maan pintakerroksessa ja lisäävät niiden kuormituspotentiaalia. MTT Maaningalla testattiin "Ravinnehävikit euroiksi" RAE -hankkeessa voidaanko kyntösyvyyttä lisäämällä sekoittaa fosforiköyhää pohjamaata pintamaahan ja siten pienentää helppoliukoisen fosforin pitoisuutta maan pintakerroksessa. Tutkimus toteutettiin peltolohkolla, jonka muokkauskerroksen maalaji vaihtui hietamoreenista (HtMr) karkeaan hietaan (KHt) ja fosforitila oli korkeahko (44 ja 21 mg P/l maata; fosforin viljavuusluokat korkea ja hyvä). Nurmivuosien jälkeen koelohko kynnettiin syksyllä 2011 ja se kylvettiin keväällä 2012 ohralle. Kokeessa oli kaksi kyntösyvyyttä, tavanomainen noin 23 cm ja syvennetty noin 35 cm. Syksyllä 2011 kyntö toteutettiin 4-siipisellä 14 tuuman auralla. Syksyllä 2012 kyntö toistettiin ja se toteutettiin tavanomaiseen kyntösyvyyteen 3-siipisellä 14 tuuman auralla ja tavanomaista syvempään 3-siipisellä 18 tuuman auralla. Koelohkolle perustettiin kaksi näytteenottoaluetta (HtMr ja KHt) ja alkutilannetta kuvaavat maanäytteet otettiin jokaiselta ruudulta 6 syvyydestä (0–2, 2–20, 20–25, 25–30, 30–35 ja 40–50 cm) kokoomanäytteinä siten, että näyte koostui noin 8 kairallisesta, minkä jälkeen maa-aines homogenisoitiin osanäytteet sekoittamalla. Seurantanäytteet otettiin keväällä äestyksen jälkeen samoin kuin edellä (joustopiikkiäes, äestyssyvyys noin 7 cm). Maanäytteistä määritettiin pH, johtoluku, hehkutushäviö sekä ammoniumasetaattiuuttoisen (pH 4,65) fosforin, kalsiumin, kaliumin, magnesiumin ja rikin pitoisuudet. Maaprofiilissa oli pääsääntöisesti selvä gradientti maan helppoliukoisen fosforipitoisuuden suhteen ja sen pitoisuudet pienenivät syvyyden kasvaessa, mutta näytteenottopisteiden välinen hajonta oli suurehko. Muokkaus pienensi selvästi maan helppoliukoisen fosforin pitoisuutta maan pintakerroksessa (0−2 cm) molemmilla kyntösyvyyksillä ja molemmilla näytteenottoalueilla. Korkean fosforitilan maalla fosforipitoisuuden lasku oli kuitenkin suurempaa, kun kyntösyvyyttä lisättiin tavanomaisesta noin 23 cm:stä 35 cm:n. Tässä kokeessa kyntö toteutettiin tavanomaisilla auroilla ilman erityiskalustoa kuten syväkyntöauroja.
46
Outa, Pia, and Kalle Kankaanhuhta. "Tihkukastelun ja kastelulannoituksen vaikutus mansikanviljelyn talouteen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 19 (January 31, 2004): 1–2. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77109.
Full text
47
Outa, Pia, and Liisa Särkkä. "Hiilidioksidilannoituksen vaikutus leikkoruusun viljelyn kannattavuuteen – tilamallitarkastelu." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 19 (January 31, 2004): 1–2. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77110.
Full text
48
Sairanen, Auvo, Jenni Hakosalo, Perttu Virkajärvi, Jaakko Mononen, Risto Kauppinen, Hannele Khalili, Leena Ahola, and Heli Lindeber. "Osittaislaidunnuksen vaikutus lehmien tuotokseen ja hyvinvointiin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 19 (January 31, 2004): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77131.
Full text
49
Nousiainen, Juha, Marketta Rinne, and Pekka Huhtanen. "Rehuannoksen koostumus ja ruokintataso vaikuttavat lypsylehmien rehuannoksen sulavuuteen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–8. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75695.
Full textAbstract:
Useimmissa rehuarvojärjestelmissä naudoille käytettyjen rehujen energia-arvot pohjautuvat lampailla tehtyihin sulavuuskokeisiin, joissa kyseistä rehua tarjotaan yksinään niin että eläinten ylläpitoenergian tarve täyttyy. Tämä standardoitu sulavuuskoe kuvaa hyvin kullekin rehulle ominaista potentiaalista energia-arvoa märehtijöillä, ts. eläin ei voi valita syömäänsä rehua eikä mikään tekijä vaikututa sulavuutta heikentävästi. Näin saatuja sulavuusarvoja ei voi kuitenkaan suoraan käyttää lypsylehmillä kuvaamaan absoluuttista energiansaantia, koska rehujen välillä on yhdysvaikutuksia ja lehmät syövät 3-4 kertaa enemmän rehua kuin ylläpitoon tarvitaan. Tämän seurauksena lampailla yksittäisten rehujen ylläpitotason sulavuus (OMDm) yliarvioi lehmien sekadieettien (dieetissä sekä väkirehua että karkearehuja) sulavuuden tuotantotasolla (OMDp).Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kvantifioida rehuannoksen koostumuksen ja ruokintatason vaikutus lypsylehmien rehuannoksen sulavuuteen. Tutkimusaineisto koostui lypsylehmillä suoritetuista tutkimuksista, joissa dieetin sulavuus oli mitattu sonnan kokonaiskeruumenetelmällä tai käyttäen happoon liukenematonta tuhkaa (AIA) merkkiaineena. Kokeissa käytettyjen karkearehujen OMDm määritettiin joko in vivo sulavuuskokeella tai in vitro menetelmillä (sellulaasi- tai pötsineste -menetelmä). Väkirehujen OMDm saatiin taulukosta. Tutkimusaineisto koostui 497 ruokinnasta yhteensä 92 kokeessa. Dieettien OMDp ennustettiin käyttämällä SAS sekamalli regressioanlyysiä, jossa koe oli satunnaistekijänä. Lehmien dieettien OMDp oli vahvasti korreloitunut sulavuuteen ylläpitotasolla (OMDm), mutta kulmakerroin oli merkitsevästi alle 1.00 (0.69, P<0.001). Tämä tarkoittaa että dieetin potentiaalisen sulavuuden noustessa lehmien tuotantotason sulavuus laskee kiihtyvällä tahdilla ylläpitotason sulavuuteen suhteutettuna. Lehmien kuiva-aineen (KA) syönnin lisääntyminen myös merkitsevästi laski sulavuutta (OMDp). Yksinkertainen yhtälö 257(±43) + 0.685(±0.054) × OMDm (g/kg KA) -2.6(±0.44) × KA-syönti (kg/d) ennusti lehmien dieettien sulavuuden hyvin (mallin ennustevirhe 8.4 g/kg). Lehmien rehuannoksen sulavuus parani väkirehun raakavalkuaispitoisuuden noustessa. Vaikutus ei ollut kvantitatiivisesti suuri, mutta systemaattinen ja tilastollisesti hyvin merkitsevä. Lehmien rehuannoksen väkirehumäärän noustessa OMDp pysyi samana, vaikka ylläpitotasolla määritetty OMDm paranee. Dieetin väkirehun raakarasvan pitoisuuden noustessa OMDp aleni. Sonnan metabolisen orgaanisen aineksen eritys ei ollut riippuvainen dieetin koostumuksesta. Samoin rehuannoksen solunsisällysaineksen sulatus oli lähes täydellistä eikä dieetin koostumuksella eikä ruokintatasolla ollut siihen vaikutusta. Tämä tarkoittaa, että lehmien rehuannoksen orgaanisen aineen sulavuuden (OMDp) vaihtelut johtuvat vaihteluista soluseinäkuidun (NDF) pitoisuudessa ja sulavuudessa. Johtopäätös tutkimuksesta oli, että lehmien dieetin orgaanisen aineen sulavuus voidaan luotettavasti ennustaa ylläpitotason sulavuudesta (OMDm), kuiva-aineen syönnin määrästä ja dieetin koostumuksesta. Tässä tutkimuksessa estimoitu sulavuuden korjausyhtälö otetaan käyttöön KarjaKompassi-ohjelmiston ruokinnansuunnitteluohjelmassa, jolloin arviota lehmien energiansaannista maidontuotantovasteiden laskemiseksi pystytään tarkentamaan.
50
Forsman, Kristian, and Väinö Mäntylahti. "Vaihtohappamuutta lisäävän lannoitteen vaikutus maahan, perunan satoon ja sadon laatuun." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76723.
Full textAbstract:
Maan vaihtohappamuudella tarkoitetaan liukoisten happamien kationien määrää maassa. Se on japanilaisten tutkimustulosten mukaan erinomainen muuttuja kuvaamaan perunaruven ilmenemistä sadossa. Vaihtohappamuuden ja sadon rupisuuden yhteys on ollut selvempi kuin maan pH:n ja sadon rupisuuden yhteys, jota on vanhastaan pidetty yhtenä tärkeimmistä maan rupiriskiä ennustavista tekijöistä.Maan vaihtohappamuuden manipuloimiseksi Kemira GrowHow Oyj valmisti koelannoitteen ammoniumsulfaatista, ferrosulfaatista, mangaanisulfaatista ja kalsiumsulfaatista. Tuotteen pH on 3,6 ja sen ravinnepitoisuudet ovat (%): N 8.9, Ca 7.1, Fe 3.8, Mn 4.2 ja S 21.3. Hapanta lannoitetta lisättiin asteittain 20 kilon typpiportailla. Typpimäärät tasattiin Suomensalpietarilla 80 kiloon hehtaarille. Hapan lannoite annettiin sijoittamalla ja Suomensalpietari hajalevitettiin. Kenttäkoe perustettiin vähämultaiselle HHt-maalle Liminkaan. Kentän viljavuusluvut olivat pH 7.0, Ca 1680, P 28, K 145, Mg 120, S 128, Cu 2.9, Mn 16 ja Zn 1.0. Lajikkeena oli Van Gogh.Maanäytteet otettiin kentältä ruuduittain kolmeen otteeseen, keväällä, kesällä ja syksyllä. Maanäytteistä mitattiin normaalien viljavuuslukujen lisäksi erilaisia pH-arvoja (pH(H2O), 1 M pH(KCl) ja 0,01 M pH(CaCl2) (1:2,5)). Vaihtohappamuus määritettiin titraamalla KCl-suodos 0,1 M NaOH:lla ja määrittämällä suodoksen Al- ja Mn-pitoisuudet ICP:llä. Vaihtohappamuus lasketaan summana (H+Al) mmol/kg. Perunakasvustosta ja sadosta havainnoitiin tyypilliset kehitys-, määrä- ja laatumuuttujat. Rupi määritettiin rupiluokittain.Kesänäytteenotossa maan pH oli alhaisin pelkkää Suomensalpietaria lannoitukseensa saaneella koejäsenellä. Vaikutus on ilmeisesti seurausta ennen kaikkea salpietarin hajalevityksestä, ts. lannoitustavasta, mutta happaman koelannoitteen vaikutuksen vähäisyys lienee myös seurausta alkukasvukauden kuivuudesta. Syksyn maa-analyyseissä hapan lannoite näyttäytyi aktiivisena. Sen ansiosta maan pH on laskenut. Vaikutus oli vesi-pH:ssa luokkaa 0,1 pH-yksikköä jokaista typpiporrasta kohti välillä 0-60 kg N/ha ja suola-pH:ssa jonkin verran pienempi (-0,06 pH-yksikköä). Viimeisessä happaman lannoitteen typpiportaassa eroa ei edelliseen portaaseen enää ollut. Hapan lannoitus heijastui maan rikki- ja mangaanilukuihin sekä johtolukuun. Näissä muutos on havaittavissa vielä viimeisessäkin typpiportaassa.pH-vaikutus ei ilmeisesti kuitenkaan ollut tarpeeksi voimakas vaikuttamaan vallitsevan rupibak-teerikannan kasvuoloihin maassa, sillä rupea vähentävää vaikutusta ei happamalla lannoitteella ollut. Päinvastoin, ruvella ja pH:lla oli tässä kokeessa negatiivinen korrelaatio. Varsinaisia vaihtohappamuusanalyysejä ei pystytty hyödyntämään, sillä happamien kationien aktiivisuus maassa oli niin pieni, että niiden pitoisuus jäi käytetyillä analyyseillä alle määritysrajan. Mikään mitattu muuttuja ei kokeessa pystynyt selittämään sadon toteutunutta rupivioitusta.Sadon tuottajana koelannoite toimi moitteettomasti, ja sadon määrä nousi lannoitusta koelannoitteella lisättäessä. Sadon mangaanipitoisuus nousi myös. Kokeita tultaneen jatkamaan vaihtohappamuuden vaikutusten selvittämiseksi tulevina vuosina niin kentällä kuin kasvihuoneessakin.